Eurooppalainen vasemmisto ja Lenin-setä

Tämän kirjoituksen otsikko saattaa nostattaa hymynkareen huulille, kirjoitukseni on kuitenkin kaikkea muuta kuin leikkisää sanailua eurooppalaisesta vasemmistosta ja Lenin-sedästä. Kirjoitukseni ”työnimenä” oli ”Eurooppalainen vasemmisto kusee kommunismin uhrien haudoille”, mutta päädyin pitämään sitä aivan liian epäsovinnaisena, joten valitsin ehkäpä liiankin sovinnaisen otsikon aihepiiri huomioiden. Jos otsikko ei pahaa verta nostata niin epäilen, että kirjoitukseni sitä nostattaa yhdessä jos toisessa sosialistissa vakaumuksellisista kommunisteista nyt puhumattakaan.

Olen leikitellyt kirjoituksella jo pidemmän aikaa, menneen vapun – punalippujen ja banderollien myötä – aihe nousi jälleen mieleeni. Miksipä en kirjoittaisi laitavasemmistolaisesta harhasta, siitä kuinka he ovat kaivamassa malkaa pois toisten silmistä ollen sokeita omille virheilleen, ja tukemallansa ideologialla niitä virheitä on reilunpuoleisesti – reilut sata miljoonaa, lukeman kasvaessa jok’ikinen päivä.

Lontoo 1. toukokuuta - Iso-Britannian kommunistinen puolue. (1)

Kaikkien maiden proletaarit yhtykää…

Miksi yllä oleva kuva, mitä haluan sillä kertoa?

Siitä huolimatta, että Euroopan neuvosto on tuominnut kommunismin rikokset hyväksymässään päätöslauselmassa 25. tammikuuta 2006, yhä edelleen päädymme katsomaan toukokuun ensimmäisen (työläisten kansainvälinen juhlapäivä) ohella useissa mielenilmauksissa lippuja ja banderolleja, joita koristaa yksi tai useampi kansanmurhaaja – käytän sanaa ”kansanmurhaaja” tietoisen harkiten, koska sellaisina Josif Stalinia, Mao Zedongia, Vladimir Iljitš Leniniä kollegoineen voidaan pitää. He eivät tyytyneet murhauttamaan yksittäisiä ihmisiä, he eri motiiveiden perusteella tuhosivat kokonaisia yhteisöjä ja kansoja.

Sivumennen voinen mainita, että tämä historiallinen päätöslauselma hyväksyttiin äänin 99-42. Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan jäsenistä sen puolesta äänestivät Keskustan Sirkka-Liisa Anttila ja Antti Kaikkonen sekä Kokoomuksen Kimmo Sasi. Vastaan äänestivät Demareiden Mikko Elo ja Sinikka Hurskainen. Ensin mainittu on sittemmin kunnostautunut pro-Venäjä-äänenä ja toimijana Suomessa. (2)

Mutta palataan nyt itse asiaan eli vasemmiston kaksinaismoralistiseen toimintaan, ja vaikka nyt niputan vasemmiston yhdeksi kokonaisuudeksi, painotan, että vasemmiston piiristä löytyy poliitikkoja ja vaikuttajia, jotka kykenevät kriittisesti tarkastelemaan ideologian synkeää historiaa ja tuomitsevat sen – osa on toki jättänyt vasemmiston etsien poliittisen kodin toisaalta, tai hylännyt poliittisen vaikuttamisen toimintaväylänään.

Myös puolueiden toiminnassa ja painotuksissa on eroja, Suomessa Vasemmistoliitto on salonkikelpoinen puolue – siitä vasemmalle, käyttääkseni tällaista termiä, löytyy pienpuolueita, joiden kannattajakunta käyttää olennaisesti sotaisampaa retoriikkaa – vaikka toisinaan samat sanamuodot päätyvät vasemmistoliittolaisten politiikantekijöiden ”seinille”. Oma kysymyksensä on sitten se, että pitäisikö Vasemmistoliitonkaan olla salonkikelpoinen puolue.

Haluan kuitenkin tarkastella tätä ongelmaa hiukan laajemmasta perspektiivistä, siksi aivan alussa kuva Iso-Britanniasta tältä keväältä kommunistien valmistautuessa marssille. He eivät epäile lainkaan marssia Marxin, Leninin, Stalinin, Mao & co alla – epäilemättä myös heidän nimissä. Olen useamman kerran pohtinut sitä, näkevätkö he mitään ristiriitaa siinä, että heidän kannattamansa ideologian nimissä on murhattu yli sata miljoonaa ihmistä, että he yhä edelleen koristavan banderollinsa näillä murhaajilla – tai Marxilla – samalla kuitenkin hurskastellen tuomitsevat ruskean fasismin - kansallissosialismin?

"Työläisiä" Trafalgarin aukiolla Nelsonin patsaan juurella 1. toukokuuta 2018.

Ja irrottautukaamme sieltä marginaalista – hypätkäämme suurempiin saappaisiin. Labourin John McDonnell kävi vuosi sitten puhumassa punalippujen – sekä Stalinin valvovan silmän alla – Trafalgarin aukiolla Lontoossa. Hän todennäköisesti ymmärsi, ettei moinen ole hyvää mainosta, joten twiitistä oli turha etsiä Stalinia ynnä Syyrian lippua. (3)

Mutta jos nyt The Sunia voi pitää hiukan vastenmielisenä lähteenä, niin muistammehan toki, että presidentti Tarja Halosen työhuoneen seinällä Mäntyniemessä oli eräiden pilakuvien ohella kuvia vain hänen aviomiehestä ja Che Guevarasta, vallankumouksellisesta – terroristista – joka ei epäröinyt teloittaa ihmisiä vallankumouksen nimissä, murhaajasta, joka ei epäröinyt laittaa vankilaan toisinajattelijoita ynnä seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvia. (4)

Che Guevarasta on tehty ikoninen hahmo, nostettu eräiden silmissä ihmistä – vallankumouksellista, kenties jopa vallankumousta – suuremmaksi, mikä ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa miksikään, hän on sopiva esikuvaksi korkeintaan henkilölle, jonka mielen ideologia on sumentanut. Tolkun ihmisen olisi syytä pysytellä kaukana Chen kaltaisista ”esikuvista”.

Joidenkin mielestä tällainen kaiveleminen voi olla tarkoitushakuista toimintaa. Miksi rakennella rinnastuksia, miksi ei vaan voida antaa menneisyyden olla? Ja vastaus on se, että aivan liian moni vasemmistolainen poliitikko tänään puhuu kritiikittä aatteen menneisyydestä – johtajista ja diktaattoreista, joiden kädet ovat veren tahrimat. Samalla nämä samaiset poliitikot flirttailevat totalitaarisen Venäjän kanssa, eivätkä pelkästään flirttaile vaan ovat osallisena propagandistisessa työssä levittäessään Venäjän propagandaa ja edistäessään sen agendaa lännessä. He ovat 5. kolonna samalla tapaa kuin ovat lukuisat laitaoikeiston toimijat, jotka ovat hypänneet Venäjän ”kelkkaan”.

Laitavasemmistosta ja laitaoikeistosta – kummastakin löytyy kokojoukko operoijia, joita todennäköisesti ajaa eteenpäin eri syyt, mutta jotka toiminnallaan pelaavat Kremlin pussiin. Syiden ruotimisen jätän toiseen hetkeen, ne syyt ovat epärelevantteja tämän kirjoituksen kannalta. Läntisissä medioissa on ruodittu laitaoikeiston Venäjä-myönteisyyttä, sen sijaan vasemmiston vastaavalle toiminnalle on annettu palstamillimetrejä olennaisesti vähemmän, olisiko jo aika herätä näiltäkin osin?

Italialaismeppi Eleonora Forenza miehitetyssä Luhanskissa keväällä 2017.

Italialaisen kommunistipuolue Partito della Rifondazione Comunistan (PRC:n) meppi Eleonora Forenza perusteli vierailuaan miehitettyyn Luhanskiin seuraavalla tapaa:

”Ukrainasta on valitettavasti tullut uusfasististen järjestöjen laboratorio Euroopan sydämessä… Toisaalta Euroopan toimielimet tukevat edelleen Kiovan äärioikeistolaista – banderismia nostalgisoivaa – natsien kanssa yhteistyötä tekevää hallintoa…”. (suomennos blogin kirjoittajan)

Perustelu on täysin kestämätön lausuttuna henkilöltä, joka vierailee miehitetyssä kaupungissa, tervehtii ”Lenin setää” – ja punaterroria – samalla antaen tukensa Vladimir Putinin totalitaariselle ihmisoikeuksia polkevalle hallinnolle, joka lyö kättä useiden eurooppalaisten laitaoikeistoon kuuluvien ääriryhmien kanssa, ja joka on lähettänyt tuhansittain venäläisiä ultranationalisteja ja fasisteja sotimaan ulkomaalaisten aatetovereidensa kanssa Itä-Ukrainaan Ukrainan laillista hallintoa vastaan. Ja tässä tämä ”patapunainen” italialaismeppi kehtaa kirjoittaa Kiovan äärioikeistolaisesta hallinnosta. Kuinka hän kehtaakin toimia näin? No, ihmisellä on oikeus tyhmiin ja idioottimaisiin mielipiteisiin, toisinaan niistä joutuu maksamaan kallista hintaa oikeudessa.

PRC:n Eleonora Forenza ei suinkaan ole ainoa läntinen vasemmistopoliitikko, joka on vieraillut Venäjän miehittämillä alueilla ja näin samalla omalta osaltaan toiminut Venäjän propagandavälineenä. Saksalaisen vasemmistopuolue – DDR:n kommunistipuolueen (SED:n) perillisen – Die Linken Andreas Maurer on vieraillut useamman kerran Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla ollen osallisena venäläispropagandassa. Samaa sakkia löytyy myös kotosuomalaisista kommunisteista Kainuun korpimailta – punaterrorin tukijoita, näennäisiä fasismin vastustajia, Venäjän narratiivin toistajia ja innokkaita osallistujia. Heitä kaikkia tuntuu yhdistävän motto ”tarkoitus pyhittää keinot!” – siksi he ymmärtäen hyväksyvät kommunistijohtajien toimeenpanemat joukkotuhot, siksi he tukevat Venäjää – he näkevät sen vastavoimana imperialistiselle lännelle, siksi he itse ovat toimeliaita ristiriitaisuuteen saakka, aivan kuten Eleonora Forenza tovereineen on tervehtiessään Leniniä miehitetyssä Luhanskissa kuvitellen samalla taistelevansa fasismia vastaan vaikka samassa kaupungissa on kivääriin tarttuneina näitä samaisia fasisteja Venäjän-lipun alla. Tätä on venäläinen antifasismi…

* * *

Suomessa oma lukunsa on, ajoittain suorastaan hämmentävä, Suomi ja Lenin -myytin ylläpitäminen. Vierailin jokunen vuosi sitten Tampereen Lenin museossa, ei voi sanoa, että tuolloin museo olisi kovinkaan kriittisesti tarkastellut Leniniä, vaikka sanottiin, että tuolloin pahin myötäily oli jo ”karistettu harteilta”. Toivottavasti tänään museon anti on aiempaa kriittisempi ja miljoonille Leninin kauden uhreillekin suodaan huomio, puhumattakaan maailman laajuisen kommunismin reilusta sadasta miljoonasta uhrista.

Helsingistäkin löytyy Lenininpuisto aivan huvipuisto Linnanmäen kupeesta. Lenininpuiston nimenvaihdosta on käyty keskusteluja tavan takaa, tähän mennessä nimenmuutosehdotus ei ole kantanut hedelmää. Ehkäpä tarvitsemme vielä yhden viisivuotissuunnitelman, kunnes puiston nimi saadaan vaihdettua. Turustakin löytyy V. I. Leninin muistomerkki, jonka olemassaolo herättää toisinaan keskustelua. Siellä se kuitenkin alkuperäisellä paikallaan edelleen on.

Keskusteltaessa Leninin muistomerkin poistosta tahi puiston nimen muutoksesta, vasta-argumenttina toisinaan on esitetty, että onko Suomen tarvetta ryhtyä vastaavaan patsaiden siirtoon, johon osassa Itä-Eurooppaa ryhdyttiin itäblokin romahdettua (omaan mahdottomuuteensa)? Ymmärrän tämän vasta-argumentin ajatuksen, toisaalta itse näkisin kuitenkin asian siten, että vaikka muistomerkkiä ei poistettaisi tahi puiston nimeä vaihdettaisi, olisi syytä ajanmukaistaa niitä kumpaakin. Muistaa niitä reilua sataa miljoonaa syytä miksi V. I. Lenin tai kukaan muukaan punadiktaattori ei ansaitse muistomerkkiä.

Tavallaan puisto Helsingissä ja muistomerkki Turussa, kertoo kumpikin paljon myös omasta rähmällään olon historiastamme, jonka kanssa emme ole tehneet tiliä – emme ole pesseet omaa pesäämme. Sen sijaan olemme lakaisseet rähmällään olon historiamme maton alle piiloon, josta se näinä päivinä nostaa päätään muistuttaen olemassa olostaan.

Itse, juuri niiden reilun sadan miljoonan syyn tähden, vaihtaisin karttoihin Lenininpuiston nimen ja Turussa sijaitsevaa V. I. Leninin muistomerkkiä täydentäisin laatalla, jossa lukisi:

”Rähmällään olon vuosina otimme vastaan leningradilaisilta tämän V. I. Leninille osoitetun muistomerkin”.

Marko

1. https://www.cpgb-ml.org/ 

2. https://vastavalkea.fi/2016/05/02/suomalainen-sotapropaganda-venajaa-vastaan/ 

3. https://www.thesun.co.uk/news/3462190/labours-john-mcdonnell-gives-speech-under-stalinist-and-assad-regime-flags-but-crops-them-out-of-his-tweet/ 

4. Helsingin Sanomat ”Presidentin miehet”, sivu D7.

Kirjoituksessa hyödynnetty myös lähteinä vapaasana.net kirjoitusta ”Euroopan neuvosto tuomitsi kommunismin rikokset” sekä Jorma Virtasen blogikirjoitusta ”Tuomio kommunismin rikoksille”.

https://vapaasana.net/2006/02/06/euroopan-neuvosto-tuomitsi-kommunismin-rikokset/ 

http://www.jormanmaailma.fi/index.php?juttuId=jutut/eurooppa/tuomio.htm&menuId=eurooppa 

Myös tätä brittiläinen kommunismi on, CPGB-ML > Communist Party of Great Britain (Marxist-Leninist).