”Tavallisen venäläisen” toive: Median pitäisi lännessä kertoa Ukrainan sodasta myös Venäjän näkökulma

 

Siitä hetkestä lähtien, kun Venäjä laajensi sotaansa Ukrainassa helmikuussa 2022, meitä muistutettiin toistuvasti siitä, kuinka kyseessä on Vladimir Putinin sota – Venäjän johdon sota Ukrainaa vastaan. Venäläisten paetessa mobilisointiuhan alla naapurimaihinsa ja niiden kautta vieläkin kauemmas turvaan valtiokoneiston toteuttamalta mobilisoinnilta, väitettiin meille Vladimir Putinin ja sodan vastustajien pakenevan sotaa ja uhkaavaa rintamalle joutumista kotimaastaan. Väitteessä piti paikkansa korkeintaan sentään se, että nämä ihmiset – pääasiassa nuoremmat miehet – pakenivat sitä, etteivät joutuisi rintamalle. Huomioimatta jäi se, etteivät nämä ”rintamakarkurit” välttämättä olleet Vladimir Putinin hallinnon tai edes sodan vastustajia. Todellisuudessa nämä Venäjältä paenneet eivät olleet valmiit uhraamaan omaa henkeään epäonnistuneen ”erikoisoperaation” tähden. Epäilen kuitenkin, että tavattoman moni tästä suuresta joukosta oli mieluusti nauttinut Venäjän hallinnon suomista eduista – ehkäpä jopa rikastuneetkin jonkin verran. He olivat kenties humaltuneet Krimin niemimaan miehittämisen nostattamasta kansallishuumasta ja tunteneet ylpeyttä siitä, ettei Venäjää enää nöyryytetty. He eivät piitanneet siitä, että tuhansittain venäläisiä oli jo kuollut sodassa, jota Venäjä oli käynyt Itä-Ukrainassa keväästä 2014 lähtien. He eivät myöskään piitanneet siitä, että maansa oli ajautunut totalitarismiin – heille riitti, että rahaa tuli, ulkomaille pääsi ja Moskovasta tahi Pietarista löysi ulkomaisia luksustuotteita. Mitä siitä, että suurin osa venäläisistä saattoi vain haaveilla moisista, että miljoonilla venäläisillä ei ollut edes sisävessaa ja juoksevaa vettä. Niin, olivatko he vain syyttömiä sivullisia uhreja, jotka brutaali hallinto yritti lähettää teuraaksi kuin lampaat vai olivatko he ratas koneistossa, joka mahdollisti Putinin hallinnon jatkumisen ja kehittymisen entistä totalitaarisempaan suuntaan?

Entäpä olimmeko täällä lännessä hiukan naiiveja päästäessämme heidät Venäjältä, samalla kun maalailimme heistä kuvajaista, jonka sokea reettakin näki olevan falski valhe?

Kirjoituksessani en vastaa suoraan edellä esittämiini kysymyksiin, mutta uskoisin, että tekstistäni käy ilmi mitä mieltä olen venäläisten (kansalaiset) syyttömyydestä tahi syyllisyydestä kuin myös siitä, mitä mieltä olen päättäjiemme reaktioista ja toimista täällä lännessä.

Luonnollisesti yli 140 miljoonan asukkaan kansaan mahtuu lukuisia eri mielipiteitä, on ihmisiä, jotka vastustavat sotaa – syystä tai toisesta, kuten on myös heitä, jotka kannattavat sotaa. Tämän kirjoituksen kannalta ei ole merkitsevää se, mikä on syy esim. sodan vastustamiselle. Mielestäni sen perusteella kannattaako henkilö Venäjällä sotaa vai vastustaako hän sitä, ei voida suoraan päätellä sitä, tukeeko hän Vladimir Putinin hallintoa vaiko ei; kuten ei sitäkään, millaisena hän näkee Venäjän tulevaisuuden.

Venäjällä on runsaasti erilaisia Venäjän imperialismia tukevia ja väkivaltaan turvautuvia ryhmiä, jotka suhtautuvat Venäjän hallintoon vieroksuen – jopa kielteisesti. Toisaalta Vladimir Putinin hallinto on sietänyt lukuisia ekstremistisiä ryhmiä, kuten Russian Imperial Movement’ia, koska hallinto on kyennyt käyttämään niitä oman politiikkansa edistämiseen Venäjällä ja maan rajojen ulkopuolella. Näitä ryhmiä on myös siedetty Venäjällä, niin kauan kun ne eivät toiminnallaan uhkaa Putinin hallintoa. Kyse on eräänlaisesta yhteiskuntasopimuksesta, mutta mikään ei takaa sitä, että Venäjän hallinto noudattaa tällaisia (hiljaisia) yhteiskuntasopimuksia. Laajalla hyökkäyssodalla Ukrainaan Kreml rikkoi yhden tällaisen ns. sopimuksen Venäjän keskiluokan kanssa.

Meillä lännessä on myös hiukan idealistinen kuva eräistä venäläisistä oppositiopoliitikoista, johtuen luonnollisesti siitä, että nämä poliitikot tukiryhmineen – kuten Aleksei Navalnyi tukijoineen – ovat joutuneet hallinnon hampaisiin, näiden poliitikkojen henkeä on uhattu ja toimintaan osallistuvia vainottu. Ei siis ihme, että me näemme näiden poliitikkojen tukijoineen seisovan samassa joukossa meidän kanssa. Tässä kohdin olemme ehkäpä hiukan liian naiiveja kuvitellessamme, ettei meidän ja heidän välillä voi olla mitään ristiriitoja. Edellisellä en missään nimessä tarkoita sitä, mihin usein on vedottu, kun Putinia ei haluttu arvostella ja ryhtyä hänen edessä poikkiteloin – ”vaikka Vladimir Putin on autoritaarinen, niin seuraajansa voi olla vieläkin pahempi”. Ei! Tarkoitan sitä, että tilanne Venäjällä ei ole niin yksinkertainen kuin kuvittelemme, johtuen osaltaan siitä, että Vladimir Putin hallintoineen on myrkyttänyt Venäjää ja venäläisten mieliä jo yli parin vuosikymmenen ajan, kuin myös siitä, etteivät venäläiset ole oikeasti kohdanneet historiaansa ja käyneet läpi imperialistista menneisyyttään. Edelleen miljoonat venäläiset, olivatpa he Vladimir Putinista mitä mieltä tahansa, näkevät ja kokevat Venäjän olevan suuremman kuin sen nykyiset maantieteelliset rajat. Tällaista ajattelua ilmenee myös ulkovenäläisissä, mikä nyt purskahtelee pintaan öykkärimäisenä käyttäytymisenä tai loputtomana uhriutumisena, jossa venäläiset nähdään uhreina, joita länsi kohtelee kaltoin. Heiltä puuttuu kyky arvioida kriittisesti omien tekemistensä ohella myös hallintonsa tekemisiä! Mikä näkyy myös siinä, ettei kanneta vastuuta omista tekemistä, itse asiassa moni venäläinen ei edes kykene hahmottamaan tekojensa seurauksia! Vetäytyminen vastuusta, toteamalla ”ettei ole poliittinen henkilö” ei enää riitä. Hiljaisuuskin on teko, valinta, jota edeltää päätös olla hiljaa! Kantaaottamattomuus on siis valinta, kannanotto!

Entinen kiekkosuuruus Aleksandr Barkov senior ei pääse luistelemaan vastuusta toteamuksellaan, jonka hän lausui Ilta-Sanomien haastattelussa tammikuun 1. päivänä.

”Mitä ajattelet Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaan?

– En halua mennä hirveän syvälle, mutta vastustan kaikkia sotia, mitä maailmassa tapahtuu, hän sanoo ja pysähtyy.

- - -

Barkov ei koe, että hänellä olisi asiantuntemusta arvioida maailmanpolitiikkaa, mutta murheissaan hän selvästi on.

– Kyllä se on huono juttu. Haluan maailmalle parasta. On poliitikkojen tehtävä ratkaista nämä asiat.” (1)

Barkoviahan ei pyydetty ottamaan kantaa maailmanpolitiikkaan, vaan kertomaan mielipide rikollisesta hyökkäyssodasta, jossa Venäjä pommittaa siviilikohteita, ja jossa sen sotilaat kiduttavat ja murhaavat ukrainalaisia. Jos Aleksandr Barkov on mieluummin hiljaa kuin ottaa kantaa, niin lappeenrantalainen – venäläistaustainen – kunnallispoliitikko Ekaterina ’Katja’ Marova (vasemmistoliitto) ei tyydy pelkästään olemaan hiljaa vaan toistaa kannanotoissaan Venäjän narratiivia, toivoessaan tiedotusvälineiltä uutisia, joissa kerrottaisiin myös Venäjän näkemyksiä sodan taustoista, kuten Naton laajentumisen pelosta. (2) Tällaisen toivomuksen taustalla täytyy olla, ainakin jollain tasolla, usko siitä, että Venäjän irrationaalinen pelko Naton hyökkäyksestä Venäjälle on paikkansa pitävä.

Siinä vaiheessa, kun Ekaterina Marova peukuttaa satasella someviestille, jossa epäillään, etteivät venäläiset olisikaan syyllisiä Butšan verilöylyyn viime vuonna, niin on jo astuttu sovinnaisuuden rajan yli. Butša vapautettiin maalis-huhtikuussa 2022, hetkenä, jolloin Marova kommentoi peukuttamalla todisteet Venäjän syyllisyydestä olivat murskaavat. Kyse ei ollut enää yksittäisistä siviiliuhreista – sodankäynnin synnyttämistä kuolemista – vaan joukkoteloituksista, vankien murhista, sotarikosepäilyistä jne. Marova vahvistaa narratiivia Butšan lavastuksesta, sen sijaan Valta kuuluu kansalle kansanedustajaehdokkaanakin ollut, venäläistaustainen, Sofia Kazakov levittää avoimesti Venäjän propagandaa.

Venäjän narratiivi toistuu näissä Suomessa asuvien venäläistaustaisten vaikuttajien viesteissä.

Ja kuten lukijani saattoivat huomata, kirjoitukseni otsikon ”tavallinen venäläinen” on Suomessa asuva venäläistaustainen henkilö, joka on elänyt läntisen median viestien kyllästämässä maailmassa mutta silti hänen toiveista kuultaa läpi Kremlin narratiivi. Ehkäpä aiheellista myös kysyä, että mitä meillä Suomessa on tehty väärin? Ja ovatko suomalaismediat tarjonneet Marovan lailla ajatteleville venäläisille riittävästi ajantasaista tietoa ja haastaneet heidät tarkastelemaan tapahtumia kriittisesti?*

Minulle Marovan lailla ajatteleva Suomessa asuva venäläinen ei tule yllätyksenä. Näennäisesti he ovat kotoutuneet Suomeen, mutta heidän henkinen koti ei ole Suomessa. He eivät välttämättä hae tietoa suomalaisista (läntisistä) medioista, monen sulkiessa silmänsä hallintonsa tekemisiltä, koska sen myötä elämä on helpompaa täällä Suomessa. Ja kun tarpeeksi moni tekee näin, niin omalta osaltaan se hiljentää soraääniä (hallinnon vastustajia) lisää. Lopulta merkittävä osa valitsee olla hiljaa ja olla epäpoliittinen henkilö, jolloin pienehkön, äänekkään ja aggressiivisen ryhmän on helpompaa ohjailla kannanottoja, mielipiteitä jne.

Suomessa asuvat venäläiset ovat myös syyllistyneet ukrainalaisten häirintään sekä tarkoituksellisten valheiden levittämiseen, esim. vuosi sitten keväällä terveydenhoitoalalla yrittäjänä työskennellyt venäläistaustainen nainen levitti valheita ukrainalaispakolaisten käyttäytymisestä. (3) Kyseinen Helsingissä yrittäjänä työskentelevä nainen ei todellisuudessa työskennellyt vastaanottokeskuksessa Juuassa, jossa hän väitti työskennelleensä ja kohdanneensa ukrainalaispakolaisia.

Vuosi sitten Suomessa järjestettiin Suomalais-venäläisen RuFi ry:n toimesta autoparaati voitonpäivän kunniaksi. (4) Aiemmin kyseinen yhdistys on järjestänyt Suomessa Kuolemattoman rykmentin marsseja, ensimmäisen toukokuun 9. 2017. Helsingin Sanomien haastattelussa yhdistyksen puheenjohtajaksi yhdistysrekisteriin merkitty Daria Skippari-Smirnov puolusteli Venäjän hyökkäyssodan synnyttämiä siviiliuhreja, levittäen samassa haastattelussa ehtaa Kreml-propagandaa –

”Totta kai kun on sota, pommi saattaa osua jonnekin muuallekin. Siltä ei voi välttyä…”. (5)

Vuodentakaisen autoparaatin edellä suomenvenäläisten WhatsApp-ryhmässä keskusteltiin aseiden tuomisesta autokulkueeseen, samaisessa ryhmässä lietsottiin myös vihaa ukrainalaisia vastaan. (6)

Tietojeni mukaan tänä vuonna Suomessa ei järjestetä Kuolemattoman rykmentin marssia, kuten ei autokulkuettakaan. Toisaalta tässä noudatetaan Kremlin määrittelemää linjaa, Kuolemattoman rykmentin marssien ollessa pannassa Venäjälläkin.

Oma lukunsa Suomessa asuvien venäläisten tai suomenvenäläisten kohdalla on osallistuminen Venäjän Ukrainassa käymään sotaan. Heitä on värväytynyt Venäjän varustamiin vapaaehtoisjoukkoihin vuodesta 2014 lähtien jonkin verran, mutta tiedossani on myös yksittäisiä venäläisiä, jotka ovat palanneet Venäjälle 24. helmikuuta 2022 jälkeen ainoana tarkoituksenaan värväytyminen Venäjän asevoimiin tai muiden turvallisuusorganisaatioiden joukkoihin. Tähän teemaan ja havaintoihin palaan tuonnempana, ennen vuodenloppua kuitenkin.

Kirjoituksessani  olen käsitellyt teemaa – venäläisten kollektiivisesta vastuusta sotaan Ukrainassa – yksilöitävien esimerkkien kautta. Tässä kohdin minun olisi tavattoman helppoa käyttää todisteina mielipidekyselyitä, jotka todistavat Vladimir Putinilla olevan edelleen vankkaa kannatusta Venäjällä, josta voi päätellä sodalla (venäläisittäin siis erikoisoperaatiolla) olevan edelleen vankan kannatuksen maassa. Tämä siitä huolimatta vaikka 24. helmikuuta 2022 jälkeen Venäjä on tapattanut sotilaitaan Ukrainassa kymmenin tuhansin – kaatuneiden ja kuolleiden sekä kadonneiden kokonaismäärän noustessa jo pitkälle yli sadan tuhannen. Tässä tapauksessa näen mielipidekyselyt kaikesta huolimatta toisarvoisena todisteena, vaikka ne todistavatkin suurimman osan venäläisistä seisovan valtiojohtonsa tekojen takana. Sen sijaan henkinen ilmapiiri Venäjällä kuin myös ulkovenäläisten keskuudessa osoittaa sen, että itsetutkiskelua ei ole pahemmin harrastettu kuten ei itsekritiikkiäkään – jota esimerkit Suomestakin omalta osaltaan tukevat.

Sosiaalisen median alustat paljastavat omalla karulla tavallaan sen, kuinka ”tavalliset venäläiset” suhtautuvat maanmiestensä julmuuksiin Ukrainassa. Tällöin on toki huomioitava erilaisissa ryhmissä liikkuvien kommentoijien yksiulotteinen otanta koko kansasta. Miljoonilla venäläisillä ei ole mahdollisuutta päästä säännöllisesti nettiin, toisaalta tämä joukko on pääasiassa Venäjän valtiollisten televisiokanavien viestinnän varassa, joten on enemmän kuin todennäköistä, että he suhtautuvat myötämielisesti sotaan kuin myös ukrainalaisten brutaaliin murhaamiseenkin. Alla kuvakollaasi selityksineen avaamaan venäläisten suhtautumista maanmiestensä Ukrainassa toteuttamiin julmuuksiin. 

Kuvakollaasin esimerkkien kaltaisia viestejä venäläisiltä löytyy telegramista, YouTubesta ja monelta muulta somekanavalta huomattavan paljon. Viestit välittävät kuvan maasta ja kansasta, joka on moraalisesti täysin rappeutunut. Vastaavan kaltaisen Venäjän sotaa, kansanmurhaa, tukevan mutta sisällöltään erilaisen performanssin näimme taannoin Australiassa, jossa paikalliset sekä venäläistaustaiset osoittivat tukea Venäjän sodalle Ukrainassa venäläiskuoron konsertissa sonnustautuessaan Z-paitoihin ja Yrjön nauhoihin. (7) Venäjälle kuin myös venäläisille kulttuuri on edelleen osa vaikuttamiskeinoja, soft power’ia, josta seuraa se, että näennäisen viattomallakin tapahtumalla voi olla piilotettuja tarkoitusperiä tai se on voitu valjastaa osaksi vaikuttamisoperaatiota ilman, että ulkopuolisilla on tästä tietoa. Meidän ei pitäisi suhtautua liian naiivisti puheisiin kulttuuriyhteistyön jatkamisesta ja lisäämisestä.

Venäläisten ja heitä tukevien ylimielisyys ynnä halveksuttava käytös ei enää edes hämmästytä minua. Reilu vuosi sitten kuvittelin tällaisen käytöksen hitaasti hiipuvan, mutta yhä edelleen tämä öykkärimäisesti käyttäytyvä venäläisjoukkio, on se, joka kontrolloi tilaa muiden venäläisten jäädessä selkeään vähemmistöön (tai tyytyen olemaan hiljaa). Toimintaansa venäläiset tuntuvat saavan energiaa myös ehtymättömästä kyvystä uhriutua ja nähdä syytä kohteluunsa vain muissa. Venäläisten puolustukseksi ei käy myöskään se, että valtio on totalitaarinen hallinnon vastustajien rangaistusten ollessa pitkiä. Kuten ei sekään, että ollessaan epäpoliittisia henkilöitä, he suojelevat omaisiaan ja läheisiään (tai haluavat edes pitää välinsä niihin kunnossa).

Edelliset eivät käy puolustukseksi, koska olemme nähneet venäläisten käyneen vastarintaan yksittäin tai ryhmiä, rohkeimmat ovat tarttuneet aseeseen ja lähteneet sotimaan maanmiehiään vastaan. Venäjän hallinnon tuomitsijoita löytyy Suomestakin, osa Suomessa asuvista venäläisistä on hyvin aktiivisia somessa kamppaillen siellä Kremlin valheita vastaan. Mikäli Venäjä aikoo joku päivä palata sivistysvaltioiden joukkoon, on venäläisillä kollektiivisesti edessä melkoinen itsetutkiskelun ja omien toimiensa tarkastelun aika – eikä vain omien vaan edessä on koko maan menneisyyden tekojen kriittinen tarkastelu ja sovittaminen. Ilman tätä Venäjä on syytä pitää eristettynä, kunnes halua menneisyyden kriittiseen tarkasteluun ja tekojen sovittamiseen on olemassa.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://www.is.fi/jaakiekko/art-2000009293343.html 

2. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009239132.html 

3. https://yle.fi/a/3-12450742 

4. https://yle.fi/a/3-12436052 

5. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008779634.html 

6. https://putinintrollit.fi/2022/05/05/suomenvenalaisten-whatsapp-ryhmassa-keskustellaan-aseiden-tuomisesta-venaja-mieliseen-kulkueeseen-ja-lietsotaan-vihaa-ukrainalaisia-vastaan/ 

7. https://twitter.com/Chriscoveries/status/1651899668115361794 

*: Tarkoitan etenkin aikaa ennen 24. helmikuuta 2022 ja Yleisradion venäjänkielisiä uutisia, joiden sisältöä venäläisen maailman (Russkij Mir) vaikutuspiirissä olleet venäjää osanneet ihmiset ovat kritisoineet sisällöttömiksi ja todellisia ongelmia vältteleviksi.

Blogini Suomalais-venäläisen RuFi ry:n vaikuttamisesta Suomessa, julkaistu 1. toukokuuta 2022: RuFi ry –Venäjän pienimuotoista vaikuttamista Suomessa.

Samaisesta aiheesta englanniksi: RuFi ry –part of Russian propaganda and influence in Finland.

Esimerkkinä mainitusta Russian Imperial Movementista eli RIM:stä blogissa: Venäläistä imperialismia edistävän Russian Imperial Movementin monikansalliset yhteistyökuviot.

#StandWithUkraine