”Kansallismielisten” johdolla Suomi ajelehtisi harmaalle vyöhykkeelle

Suomen ja Euroopan kamppaillessa koronavirusta vastaan, Yhdysvaltojen näyttäytyessä nyt hetkittäin kaikkea muuta kuin johtavalta demokratialta – ennemminkin banaanitasavallalta – tuntuu perin hölmöltä kirjoitella (edes lyhyesti) suomalaisten ”kansallismielisten” toiveista ja haaveista. Mutta, itse asiassa, juuri edellä kirjoittamieni seikkojen tähden tämäkin aihe on huomioitava, kamppailu koronavirusta vastaan toimii osaltaan bensiininä näille ”kansallismielisille” aivan kuten polttoainetta moottoriin tarjoaa Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump – unohtamatta eurooppalaisia ”kansallismielisiä” laitaoikealle ajautuneita valtiojohtajia, kuten Unkarin Viktor Orbán, jonka sormenheristely ja suomalaiseen mediaan kohdistunut uhkailu näyttää herättävän tyytyväisyyttä näissä maamme ”kansallismielisissä”, mikä toki panee pohdituttamaan sitä, että kuinka kansallismielisiä he oikein ovatkaan ja millaista se heidän kansallismielisyytensä todellisuudessa on. Siksipä minulle, tämän viiteryhmän kansallismieliset ovat ”kansallismielisiä” – he eivät ole Suomen asialla, eivät ainakaan sen Suomen, jossa minä asun ja jollainen on, puutteistaan huolimatta, vaalimisen arvoinen maa.

Suomi ja Venäjä. *

Viime aikoina ”kansallismielisestä” kentästä on kuulunut, jälleen kerran, voimakasta EU:n arvostelua, arvostelun ohella vastustamista kuin myös ajatuksia erosta EU:sta. Äänekkäiden joukossa on – epäilemättä itseään kansallismielisenä pitävä – Paavo Väyrynen, joka näyttää viime päivinä kääntyneen euroeron kannattajasta myös EU:sta eroamisen kannattajaksi. Tilalle hän kaivaa naftaliinista Pohjolan yhteisön – Pohjoismaiden muodostaman talousyhteisön. (1)

Samalla äänenpainolla kirjoittelee Vastavalkeaan Olli Kotro, joka työskentelee tällä hetkellä Laura Huhtasaaren (perussuomalaiset) avustajana Brysselissä.  (2) Se, että Kotro kirjoittaa eurofederalismin tuhoisuudesta Suomelle, ei ole yllätys – eikä sitäkään enää pidä pitää yllätyksenä, että hän valitsee julkaisukanavakseen kaikista mahdollisista verkkojulkaisuista juuri Vastavalkean, joka on tunnettu kontroversiaalien näkemysten ynnä disinformaation ja propagandan julkaisukanavana ja jota luonnehdin seuraavalla tapaa blogissani ”Lyhyt katsaus suomalaisiin disinformaatio ja propagandasivustoihin” viime vuoden joulukuussa:

”Vastavalkea ry on rekisteröity Tauno Mehtälän nimiin. Se oli pidemmän aikaa ”telakalla”, kunnes vuosi sitten marraskuun alkupuolella aktivoitui. On mahdollista, että Vastavalkean aktivoituminen tauon jälkeen marraskuun alkupuolella oli sattumaa, ajallisesti se vain osuu hetkeen, jolloin useammassa eurooppalaisessa valtiossa venäläismieliset sivustot ja bottiverkostot kiihdyttivät toimintaansa.

Kuten edellä mainitsin, Vastavalkea on ulkoasultaan uskottava, jopa luottamusta herättävä. Sivuilla julkaistujen kirjoitusten taustalla on lukuisia, tunnettujakin, nimiä – kuten Sampo Ahto (yleisesikuntaeversti evp ja sotahistorioitsija) sekä kansanedustajana ja Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan puheenjohtajana toiminut demareiden Mikko Elo, joista jälkimmäinen on myös ollut mukana katalyyttina toimittaja Jessikka Aron häirinnässä useampaan otteeseen.” (3)

Eriasteisen disinformaation ynnä salaliittoteorioiden ohella Vastavalkea tarjoaa (toisinaan) lukijoilleen jopa ansioituneiden henkilöiden kirjoituksia, merkitsevää näille henkilöille on useimmiten se, että he ovat joutuneet omassa ryhmässään sivuraiteille, jolloin Vastavalkea voi tarjota heille uskottavalta tuntuvan julkaisukanavan.

Kotro ei omassa viiteryhmässään ole millään muotoa sivuraiteilla, mutta poliittisella kentällä perussuomalaiset ovat – suurista puolueista – yksin, jolloin Vastavalkean kaltainen vastamediajulkaisu voi näyttäytyä potentiaalisena kanavana, jotta kirjoitukselle saadaan suurin mahdollinen lukijakunta. On myös enemmän kuin todennäköistä, että Vastavalkean lukijakunnasta löytyy runsaasti otollista maaperää Kotron tekstille, ja onhan siellä hengenheimolaisia kirjoittajinakin, kuten muutaman kirjoituksen julkaissut Sakari Linden, joka toimii tällä hetkellä Europarlamentissa kansallismielisen identiteetti ja demokratia -ryhmän neuvonantajana – ryhmä, johon perussuomalaiset tällä hetkellä kuuluu.

Siinä missä Väyrynen tarjoaa Suomelle Pohjolan yhteisöä, ei Kotron ”tarjous” ole sen uskottavampi – oikeastaan kyse on vain tyhjistä sanoista ja nykyisten ratkaisuiden kritisointia ilman konkreettista ehdotusta talous- ja turvallisuuspoliittisten ongelmien ratkaisemiseksi. Vaikka EU ei olekaan sotilasliitto tai puolustusliitto, mutta niin kauan kuin Suomi ei ole NATO:n jäsenmaa, tarjoaa EU maallemme kuitenkin yhteisön tuen ohella turvallisuuspoliittista selkänojaa, ilman EU:ta Suomi olisi olennaisesti haavoittuvammassa asemassa, etenkin kun emme ole NATO:n jäsenmaa. Edellä mainitut kirjoittajat eivät tarjoa NATO-jäsenyyttä ratkaisuksi ongelmaan, heidän kuvitelmat (jollaiseksi lasken myös Väyrysen Pohjolan yhteisön) toteutuessaan johtaisivat Suomen turvallisuuspoliittisen aseman merkittävään muutokseen, tilanteeseen, jossa Venäjän olisi olennaisesti nykyistä helpompi kohdistaa Suomeen vaikutustoimenpiteitä. Ikävimmässä tapauksessa Suomi luisuisi tulevina vuosina syvälle harmaalle vyöhykkeelle, jolloin Venäjän johto laskisi maamme kuuluvan sen etupiiriin kohdellen Suomea sen mukaisella tavalla.

Sosiaalisen median viestinnän perusteella perussuomalainen europarlamentaarikko Laura Huhtasaari on Väyrysen linjoilla,

”EU ei ole ratkaisu, vaan ongelma. EU kurjistaa kaikki samalle tasolla, ennen sitä kutsuttiin kommunismiksi. Suomen olisi hyvä erota EU:sta yhdessä Ruotsin, Tanskan ja Hollannin kanssa.

Puavo haastaa asiaa.” (4)

Tähän päivään mennessä Huhtasaari ei mielestäni ole kyennyt antamaan konkreettista vastausta siihen, kuinka turvallisuuspoliittiset kysymykset ratkaistaisi tapauksessa, jossa Suomi eroaisi EU:sta – edelleen väännän rautalangasta, vaikka EU ei ole turvallisuuspoliittinen yhteisö, Suomelle EU on myös sitä. Sen puolen ohittaminen ilman konkreettista ratkaisu ehdotusta on vastuutonta. Huhtasaaren ollessa puolueen presidenttiehdokas, hän Nato-kantansa oli selkeä – Ei Natolle! Siihen en ota kantaa, olisiko se tyyliä ”kädet ylös, pienten vihreiden miesten ylittäessä rajan”.

Huhtasaaren myötä onkin perusteltua siirtyä ”kansallismielisen” laidan ”syvään päätyyn”. Tälle osalle joukkoa muun muassa Johan Bäckman tarjoaa toisinaan täkyjä, joihin tartutaan vaihtelevalla innolla. Väärinkäsitysten välttämiseksi, Bäckmanin toimintakenttää käsittää koko tämän viiteryhmän Kotrosta Huhtasaaren kautta sinne syvään päätyyn. Bäckmanin toiminta on tarkoituksellista, mikäli sitä kuvaisi mahdollisimman lyhyesti, toiminnan tarkoituksena on hajottaminen rakentamisen sijaan ja – vertauskuvallisesti – aseina disinformaatio, propaganda ja henkilöihin sekä ryhmiin kohdennetut operaatiot. Karkeana esimerkkinä voimme nostaa esiin Johan Bäckmanin päivityksen Twitteriin toukokuun 28. päivä kuluvaa vuotta:

”Voisiko olla niin, että Venäjän tuella Suomi nousee tulevaisuudessa taas takaisin itsenäiseksi?” (5)

Ei lainkaan ihme, että siihenkin tartuttiin ja vieläpä myötämielisellä otteella. James Hirvisaari ei kuitenkaan ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä, sillä muutamaa vuotta aiemmin, vuonna 2016, Hirvisaari näki Venäjän ratkaisuna Suomen ongelmiin, mitä on perin vaikea pitää kansallismielisenä ajatteluna.

Teema toistui Bäckmanilla mukailtuna vielä samaisena päivänä uudelleen:

”Suomi sai oman valtion Venäjän yhteydessä 1809 ja itsenäisyyden Leniniltä 1917. Voi vain toivoa että Venäjä uudelleen auttaisi itsenäisyyden palauttamisessa.” (6)

Olisi helppoa ohittaa Hirvisaaren lausunnot olkia kohautellen, on kuitenkin todettava, että viime vuosina (vuoden 2015 jälkeen) tämä ”kansallismielinen” syväpääty – ja nykyään entistä useammin myös perussuomalaiset – näkevän ratkaisuiksi Suomen ongelmiin eron EU:sta ja siirtymisen jonkin sortin totalitaariseen yhteiskuntaan, jollaisten malleina esiintyvät Venäjän ohella Unkari ynnä muutama muu totalitaarinen, usein myös keskusjohtoinen, valtio. Kiinan toimintametodit näyttävät myös kelpaavan osalle perussuomalaisia.

Perussuomalaisten ja näiden laitapuolen ”kansallismielisten” sokea EU-vihamielisyys yhdistettynä kehnoihin turvallisuuspoliittisiin ratkaisuihin sopii erinomaisesti myös Venäjälle. Yhteistyöllä yksilötasolla voi olla monia ulottuvuuksia ja päämääriä, mutta kokonaisuus huomioiden, EU-vastaisella toiminnalla ja työllä perussuomalaiset on erinomainen ”kumppani” Venäjälle, vaikka laajemmin tarkasteltuna monissa kysymyksissä on varmasti eriäviä näkökantoja. Niin kauan kuin perussuomalaisten (puolueen) turvallisuuspoliittiset ratkaisut ovat lyhytjänteisiä ja toiminta yhteisöä hajottavaa, on varma, että Venäjä tulee kohdistamaan huomion puolueeseen ja puolueessa tulee pyörimään henkilöitä, joiden ”kansallismielisyys” kyseenalaistetaan, kuten pitääkin.

Nykyisellään perussuomalaiset kelpaa mitä parhaiten Venäjälle yhteistyökumppaniksi, ainakin, mikäli tarkastelemme toiminnan päämäärää – heikkoa Euroopan Unionia (ja siinä sivussa Eurooppaa, mutta pienen Suomen nimeen vannoville perussuomalaisille moinen tekijä tuntuu sivuseikalta). Kun palauttaa mieleen Aleksandr Duginin ajatuksen –

”The most important factor should not be whether these groups are pro-Russian or not. What they oppose is of much greater importance here. The enemy of my enemy is my friend. It is simple and easy to understand…”. (7)

On helppoa ymmärtää miksi perussuomalaiset, monen muun EU-kielteisen puolueen ohella, on Venäjälle sopiva yhteistyökumppani. Ja vaikka Venäjän viestintä näyttäytyy ristiriitaisena historian uudelleen kirjoittamisineen ja Suomeen kohdistuvine syytöksineen, taitaa sekin olla loogista ja ymmärrettävää – viestinnän on tarkoitus palvella ennen kaikkea sitä itseään, ja kolmansien maiden näennäisen ristiriitaiset lausunnot kumoutuvat muutamalla korulauseella ja eleellä. Ja tšuhna on hyvillään.

* * *

Perussuomalaisten piiristä kuuluu toki muitakin turvallisuuspoliittisia kannanottoja – Nato-jäsenyyteenkin suhtaudutaan myönteisesti, mutta niin kauan kuin hallitseva linja on vastuuton ajaen Suomea yksin ja erilleen viiteryhmästämme (läntiset demokratiat), ovat nämä harkitsevat turvallisuuspoliittiset kannanotot kärpäsen surinaa korvissani (ja sitä ne ovat myös Kremlin isännän korvissa). Ne ovat ja pysyvät merkityksettöminä, niin kauan kun niiden esittäjät eivät pontevasti seiso niiden takana ja johdata puoluetta uuteen suuntaan, jossa ymmärretään Suomen asema ja se, ettei tänään – herran vuonna 2020 – ole missään nimessä järkevää jättäytyä yksin, koska yksin ollessamme joudumme myös kohtaamaan merkittävimmän turvallisuuspoliittisen uhan yksin ilman suuremman ryhmän tuomaa turvaa. Venäjä on ja tulee olemaan merkittävin turvallisuuspoliittinen uhka, muille näkemyksille ja kuvitelmille on mahdotonta löytää tänään tukea.

Tässä kirjoituksessa en ota laajemmin kantaa perussuomalaisten, kuten en muidenkaan ”kansallismielisten”, vastenmieliseen flirttailuun äärioikeiston (jollaiseksi perussuomalaiset puolueena moni jo leimaa – minulle puolue on laitaoikeistoa) ja despoottien kanssa. Se on – vastenmielistä.

Marko

1. https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/paavovayrynen/suomen-eroaminen-euroopan-unionista/ 

2. https://vastavalkea.fi/2020/05/31/eurofederalismi-tarvitsee-venaja-uhkakuvan 

3. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2019/12/lyhyt-katsaus-suomalaisiin.html 

4. https://twitter.com/LauraHuhtasaari/status/1267852666924937216?s=20 

5. https://twitter.com/johanbek/status/1265754728811683840?s=20 

6. https://twitter.com/johanbek/status/1266046276245880836?s=20 

7. https://smallwarsjournal.com/jrnl/art/nine-lessons-of-russian-propaganda 

*: Kartan kuva Philip’s Concise World Atlas s. 46, muokkaus M. Enqvist.

Vastavalkeasta oivallisesti Rysky Riiheläinen blogissa ”Vastavalkea on disinformaation lähde”.

Unohdettu Donbas, elämää miehitetyillä alueilla

Toukokuun 18. päivä 1944 alkoi Krimin tataarien karkottaminen (krimin tataariksi Qırımtatar halqınıñ sürgünligi), käytännössä kyseessä oli etninen puhdistus, joka kohdistui kaikkiin Krimin niemimaalla asuviin Krimin tataareihin riippumatta yksilön taustasta ja historiasta.

Karkotuksen toimeenpani NKVD, määräyksen tullessa Neuvostoliiton ylimmältä johdolta – kyseessä oli Stalinin käsky, joka perustui puolustuskomitean aiemmin toukokuun 11. päivä antamaan päätöslauselmaan.

Kolmen päivän ajan Krimin tataareja lastattiin karjajuniin, joiden määränpää oli kaukana idässä Uzbekistanissa – osan matkatessa Siperiaan ja. Karkotusvaiheessa tuhansia Krimin tataareja menehtyi, tulevina vuosina karkotuksessa menehtyi vähintään kymmeniätuhansia Krimin tataareja, joidenkin arvioiden mukaan jopa 46,2 prosenttia kaikista Krimin tataareista menehtyi karkotuksessa.

Tänään Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla elävät Krimin tataarit ovat etnisen ja uskonnollisen vainon kohteina, vainoajina ovat Venäjän hallinnon turvallisuuselimet, Krimin ”aluepuolustusjoukot”, erilaiset Venäjän hallinnolle työskentelevät ”vapaaehtoisjoukot” sekä PMC-organisaatiot. Vainon kohdistuessa yksilöihin, etniseen ryhmään ja Krimin tataarien solidaarisuusliikkeeseen; ihmisiin kohdistuvan vainon rinnalla Venäjä vaikeuttaa uskonnon ja kulttuurin harjoittamista, on tuhonnut uskonnollisia ja kulttuurikohteita jne. Tämä siis järjestelmällisenä sortona alkaen helmi-maaliskuussa 2014, ja jatkuen edelleen (ja jonka me – täällä lännessä – tunnumme täysin unohtaneen).

Miehityksen ensimmäisiä uhreja oli Krimin tataari Reşat Amet, jonka asemiehet vangitsivat Simferopolissa kesken rauhanomaisen, miehityksen vastaisen, mielenosoituksen 3. maaliskuuta 2014. Hänen runneltu ja kidutettu ruumiinsa löytyi 15. maaliskuuta 2014. Ketään ei ole rangaistu murhasta, itse asiassa sitä tuskin on edes tutkittu Venäjän viranomaisten toimesta – ja miksikö nostan aiheen esille?

Aiheen vakavuudesta huolimatta tämä toimii vain alustuksena tälle (lyhyelle) kirjoitukselle, sillä vaikka miehitetyn Krimin niemimaan mittavista ihmisoikeusrikkomuksista ja miehittäjän (eli Venäjän) harjoittamasta mielivallasta oli kirjoittamista vaikka kuinka, haluan tällä kirjoitelmalla muistuttaa lukijoita (sekä suomalaisia mediataloja) siitä, että Venäjän miehittämän Krimin niemimaan rinnalla Venäjän miehitysvallan suojeluksessa syyllistytään mittaviin ihmisoikeusrikkomuksiin ja sotarikoksiin Ukrainan itäisissä osissa, niissä Donbasin osissa, joita maa miehittää.

Vaalitodellisuutta Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla.

Läntiset mediat kiinnittävät varsin vähän huomiota miehitetyn Itä-Ukrainan ihmisoikeusrikkomuksiin ja laajoihin kaltoinkohteluihin – nähdäkseni suomalaisten mediatalojen kiinnostus on vieläkin vähäisempää, josta seuraa se, että tuolloin erilaisten disinformatiivisten sivujen vaikutus voi nousta varsin suureksi, jota vielä edesauttaa sivujen taustalla olevien henkilöiden aktiivisuus ja intomielisyys, viestin leviämistä kasvattaessa heidän verkostoituneisuutensa. (Jätän nyt tarkoituksellisesti mainitsematta eräät aktiivisimmista operaattoreista).

Aivan kuten Krimin niemimaalta, niin samoin miehitetystä Itä-Ukrainasta on hankalahkoa saada (nopeasti) yksityiskohtaisia todisteita ihmisoikeusrikkomuksista, tietoa kertyy hitaasti vuosien kuluessa, johtuen useista syistä, joista Itä-Ukrainassa merkittäväksi syyksi näen sen, ettei ole samalla tavalla selkeää vainon kohteeksi joutunutta ihmisryhmään kuin Krimillä, jossa Krimin tataarit ovat käytännössä joutuneet kollektiivisen vainon kohteeksi. Itä-Ukrainassa on vainottu miehityksen ensihetkistä lukien asukkaita, jotka vastustavat miehitystä, tukevat yhtenäistä Ukrainaa – haluavat olla ukrainalaisia näyttäen myös tämän. Tälle tunnutaan olevan sokeita, josta väistämättä herää se ajatus, että nämä ”sokeat” ovat nielleet koukkuineen ja kohoineen venäläispropagandan tarinan ”sisällissodasta” ja ”kansanäänestyksestä”, josta seuraa se, ettei todellisia tapahtumia ymmärretä – tai uskottelemalle itselleen sadun ”sisällissodasta” ja ”kansanäänestyksestä”, on helpompaa sulkea silmät ja olla hiljaa. Osalla taustalla on todennäköisesti lisänä ideologisia tai psykologisia syitä/ vaikuttimia silmien sulkemiselle.

Kuitenkin todisteita näistä rikkomuksista on olemassa (ja nyt jätän sotilaisiin kohdistuvat sotarikokset huomioimatta sekä Malaysia Airlinesin lennon MH17 pudottamisen), niitä on kertynyt sodan ensihetkistä lukien – aloittakaamme Volodymyr Rybakista, ukrainalaisesta, joka vastusti huhtikuussa 2014 ”kansanmiliisin” toimia Horlivkassa. Hänet vangittiin ”kansanmiliisin” toimesta, siirrettiin Slovjanskiin venäläisen tiedustelu-upseeri Igor ”Strelkov” Girkinin joukkojen hoteisiin, joiden toimesta hänet kidutettiin kuoliaaksi. (1) Dmytro Gordonin taannoisessa haastattelussa Igor Girkin tunnusti olevansa henkilökohtaisesti vastuussa ainakin neljän ukrainalaisen teloittamisesta antaessaan teloitusmääräyksen, teloitettujen joukossa oli myös siviilejä. (2)

Sodan ja miehityksen ensiviikkojen ja kuukausien mielipuolisiin rikoksiin kuuluu ehdottomasti Ukrainaa tukeneen nuoren aktivistin (ja jalkapalloilijan) Stepan Tšubenkon raakalaismainen murha. (3) Murhaajat, joukko Venäjän proxy-joukkojen jäseniä, piilottelevat tänään joko Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla tai Venäjällä.

Seuraavaksi muutamia otsikoita ja uutiskatsausten alkuja tältä keväältä, kaikki miehitetyiltä alueilta (osa kuvailluista tapahtumista saanut alkunsa vuosia sitten, päätöksen tultua – muodossa tai toisessa – vasta tänä keväänä):

Ukrainian prosecutors in Luhansk region have identified about 600 victims who have suffered torture in Russia-occupied Donbas.

Donbas children deployed as weapons in Russia’s hybrid warfare against Ukraine.

Torture and 15-year ‘sentence’ for insulting tweets about Russian-controlled Donbas militants.

Donbas militants sentence doctor to 13 years for pro-Ukraine Twitter posts.

Russian proxy Donbas republic sentences charity worker with HIV to 11 years.

Taiteilija Sergei Zaharov lähestyi miehitystä omien kokemusten pohjalta sarjakuvateoksessa ”Діра”, jonka kuvitus kuvaa muun muassa miehittäjien mielivaltaa ja julmia otteita vangittuja kohtaan. Zaharov vangittiin myös miehitystä vastustavan – rauhanomaisen – taideaktivisminsa seurauksena. Vangittuna hän koki ja näki julmuudet ja kidutuksen.

Miehittäjien mielivaltaa Donetskissa, kuva Sergei Zaharovin teoksesta ”Діра”.

Palataan Krimille, miehittäjänä Venäjä polkee rajusti miehittämänsä niemimaan asukkaiden oikeuksia, lasten militarisointi ja siihen liittyvät teemat (propagandakasvatus jne.) kuuluvat myös toimiin, jotka ovat tuomittavia ja laittomia:

Halya Coynash: Crimean children trained to want to fight for Russia.

Toisinaan Suomessakin muistetaan hetkellisesti miehitetyn Itä-Ukrainan tapahtumat, tänä vuonna – ehkäpä hiukan yllättäen – Rauhanpuolustajat nosti esille poliisimielivallan Donetskissa. (4) Toisaalta heidän kohdalla pätee sanonta, sokeakin kana löytää toisinaan jyvän, vaa’an toisessa kupissa on sitten silmien totaalista sulkemista, veljeilyä Venäjän imperialistisen politiikan ja Krimin miehityksen tunnustajien kanssa (ja heitä löytyy liikkeenkin piiristä), disinformatiivista tiedottamista ja tilan antoa propagandalle ynnä kyvyttömyyttä tai haluttomuutta ymmärtää ”venäläisen maailman” todellisuutta – ideologista soopaa siis. Mutta aivan liian usein ääni annetaan tahoille, joiden ei kuuluisi saada positiivista huomiota Suomessa, tähän sortui myös Yleisradio (kritiikitön ja jopa disinformatiivinen kirjoitelma Artek-leirikeskuksesta, jota täydennettiin fakta-laatikolla vasta viikkoja kirjoituksen julkaisun jälkeen). (5)

Marko

1. https://en.odfoundation.eu/a/6114,kidnaping-and-assassination-of-volodymyr-rybak-terrorists-have-cruelly-dealt-with-a-member-of-horlivka-city-council/ 

2. https://www.kyivpost.com/ukraine-politics/russian-terrorist-girkin-admits-summary-executions-in-donbas.html 

3. http://khpg.org/en/index.php?id=1589334807 

4. https://rauhanpuolustajat.org/poliisimielivaltaa-donetskissa/ 

5. https://yle.fi/uutiset/3-10786805 

Oleksandra Matviychuk kirjoitti aiheesta laajahkon artikkelin joulukuussa 2015 ”War crimes in occupied Donbas: every second prisoner tortured, 16% witnessed executions”. 

”Droonisotaa” Itä-Ukrainassa

Nykyaikaisessa sodankäynnissä tiedustelulennokeilla, laajemmin erilaisilla miehittämättömillä lentolaitteilla, on merkittävä rooli tiedustelusta kohteiden tuhoamiseen. Venäjän kohdalla moni nostaa esille Syyrian, maan modernien asejärjestelmien testikenttänä, mutta tuolloin unohdetaan (joko ymmärtämättömyyttään tai tahallisesti) Ukrainassa käynnissä oleva sota, jota Venäjä on hyödyntänyt asejärjestelmiensä testikenttänä sodan ensiviikoista lukien. Itä-Ukrainassa Venäjä on moderneimmista asejärjestelmistään testannut ja harjoittanut sekä luonut taktiikoita taistelukentän olosuhteisiin erityisesti tiedustelulennokkien sekä elektronisen sodankäynnin järjestelmien kohdalla, eräissä tapauksissa toiminnan ja taktiikoiden kehittämisen päämääränä on ollut tiedustelulennokkien ja elektronisen sodankäynnin järjestelmien yhteistoiminnan kehittäminen (muun muassa psykologisen sodankäynnin ja vaikuttamisen osalta).

Itä-Ukrainan sotatoimialueella tiedustelulennokeilla on oma, merkittävä, roolinsa. Ne ovat myös ensimmäinen konkreettinen todiste siitä, että Venäjä on sodan osapuoli eikä vain tyydy toimittamaan ”kivääriapua” Itä-Ukrainassa taisteleville joukoille – konkreettisimmillaan tämä tuli todistettua toukokuussa 2014, jolloin ukrainalaisjoukkojen onnistui pudottaa Orlan-10 tiedustelulennokki, joka kuului tuolloin moderneimpiin Venäjän asevoimilla käytössä oleviin tiedustelulennokkeihin. (1) Kyseisen tiedustelulennokin pudottaminen osoitti sen, että Venäjä on sodan aktiivinen osapuoli, koska tuolloin (keväällä ja kesällä 2014) ja edelleen, Ukrainan itäosissa sotivat, Venäjän varustamat proxy-joukot, turvautuivat pääasiassa siviilikäyttöön tarkoitettuihin nelikoptereihin.

Ukrainan asevoimien 18. heinäkuuta 2014 pudottama venäläinen Orlan-10 tiedustelulennokki. (2) 

Tässä kirjoituksessa keskityn pääasiassa Venäjän ja sen varustamien proxy-joukkojen käymään ”droonisotaan” Itä-Ukrainan ilmatilassa, huomioiden kuitenkin kirjoituksen lopulla Ukrainan asevoimien ja niitä tukevien joukko-osastojen toiminnan.

Ukrainan sodan ensimmäisten kuukausien aikana Venäjä operoi Ukrainan ilmatilassa pääasiassa omalta maaperältään käsin, tuolloin tilanne Ukrainan itäosissa oli vielä (Venäjän kannalta) epävarma, joten kehittynyttä laitteistoa miehistöineen ei ollut turvallista lähettää alueelle. Asetelma muuttui näiltä osin vasta elo-syyskuussa 2014, jolloin – Venäjän mittavan invaasion – myötä asetelma muuttui siten, että turvallinen operointi Itä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta käsin kävi turvallisemmaksi.

Keväällä ja kesällä 2014 Venäjä operoi tiedustelulennokeilla Ukrainan ilmatilassa kaakon ohella myös koillisen ja pohjoisen suunnalla – sodan tulevina vuosina todennäköisesti myös Transnistrian alueelta (Moldovasta Venäjän avulla eronnut epävaltio ja Venäjän ylläpitämä jäätyneenkonfliktin alue) ja yksittäistapauksissa mahdollisesti jopa Valko-Venäjän alueelta.

Venäjän miehittämä Krim on oma lukunsa, sieltä käsin Venäjä on operoinut Ukrainan merialueiden ohella Ukrainan ilmatilassa helikoptereiden ja lentokoneiden lisäksi miehittämättömillä lentolaitteilla.

Venäjän kevään ja kesän operoinnista Ukrainan ilmatilassa on jäänyt silminnäkijähavaintojen ohella myös konkreettisia todisteita, kuten pudotetut Orlan-10 tiedustelulennokit, jollaiset pudotettiin toukokuun lopulla 2014 sekä 18. heinäkuuta 2014, jolloin Ukrainan asevoimiin kuuluvan 79. maahanlaskuprikaatin sotilaat pudottivat Orlan-10 tiedustelulennokin (kuva yllä).

Heinäkuun 24. päivä 2014  ukrainalaiset rajavartijat löysivät pudonneen ”Zastava” Bird Eye 400 minitiedustelulennokin Ukrainan maaperältä, Harkovan alueella kahden kilometrin päässä maiden välisestä rajasta. (3) Kaikkiaan Ukrainan sodan aikana Venäjä on menettänyt yhteensä kolme ”Zastava” Bird Eye 400 minitiedustelulennokkia. 

Tänä vuonna Svitlodarskin alueella pudotettu ”Zastava” Bird Eye 400 minitiedustelulennokki.

Elokuussa 2014 Venäjän asevoimien Forpost tiedustelulennokki tuhoutui maahansyöksyssä tai tulituksen seurauksena, elokuun 28. päivä julkaistiin valokuvia Novopetrivsken lähellä maahan syöksyneestä lennokista. (4)

Novopetrivsken lähellä maahan syöksynyt Forpost tiedustelulennokki, kuva via @askai707.

Valmistajan tyyppikilpi tuhoutuneesta Forpost tiedustelulennokista, kuva via @askai707.

Forpostin tuhoutuminen oli sikäli merkittävää, että kyseinen Forpost tiedustelulennokki pohjautuu israelilaiseen IAI Searcher II tiedustelulennokkiin, jollaisista Venäjän puolustusministeriö teki kaupat Israelin kanssa v. 2010. Vuoden 2017 loppuun mennessä Venäjän asevoimille oli toimitettu 30 kpl Forpost-yksikköjä, kukin yksikkö pitää sisällään maa-aseman ohella kolme Forpost tiedustelulennokkia. Viime vuoden elokuussa venäläinen versio Forpost-R suoritti ensilentonsa, tähän mennessä kaupat on tehty kymmenestä Forpost-R-versiosta.

Tulittaessaan ukrainalaiskohteita omalta maaperältään kesällä 2014, Venäjä turvautui tulenosoituksessa sekä tiedustelussa myös tiedustelulennokkeihin. Venäjä toteutti näitä tykistö- ja rakettikeskityksiä kyseisen kesän aikana vähintäänkin 120 kappaletta, (5) joista tuhoisimpiin kuului Zelenopillyan kylän lähistölle varhain aamulla (klo. 04:40) 14. heinäkuuta 2014 tehty raketti- ja tykistöisku, jossa kohdealueella oli leiriytyneenä Ukrainan maavoimien ja maahanlaskujoukkojen sekä rajavartioston sotilaita. Iskussa menehtyi ainakin 37 sotilasta ja rajavartijaa, yli 90 sotilasta ja rajavartijaa haavoittui iskussa. Alueella sijaitsi Ukrainan rajavartijoiden pysyvämpi kenttätukikohta, johon he tukeutuivat turvatessaan kyseistä rajaseutua, jonka Venäjän tukemat ujoukot yrittivät ottaa haltuunsa.

Alueella leiriytyneet ukrainalaisjoukot olivat aiemmin pudottaneet yhden venäläisen Orlan-10 tiedustelulennokin.

Venäjä on hionut Ukrainan sodassa tiedustelulennokkien ja tykistön yhteistyötä entistä tehokkaammaksi, näitä oppeja maa on hyödyntänyt ja harjoituttanut myös Syyriassa – usein medialta jää huomiotta Ukrainan sodan merkitys Venäjän tiedustelulennokkien ja epäsuorantulen yhteistyön kehittämisessä.

Venäjä valvoo Asovanmerta (Taganrogin lahtea) merialueen etelärannalta – muun muassa Jeiskin länsipuolelta – käsin. Ajoittain alueelta matkaan lähetettyjen tiedustelulennokkien lennot ulottuvat Orlan-10 tiedustelulennokeilla Mariupolin alueelle saakka.

Yllä oleva kuvakaappaus videolta: ТЕХНІКА ВІЙНИ №103. Спорядження «Рекрута». БПАКи Росії в АТО. (6)

Venäjän elo-syyskuussa 2014 suorittaman laajahkon offensiivin jälkeen ja talvella 2015 Donetskin alueella sekä Debaltsevossa käytyjen taisteluiden jälkeen maa operoi tiedustelulennokeilla säännönmukaisesti Itä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta käsin. Osa ilmatiedustelusta suuntautuu kauemmas Ukrainan selustaan, aina Kramatorskin ja Slovjanskin alueelle saakka, valtaosan tiedustelusta kohdistuessa rintamalinjan tuntumaan, joko Venäjän asevoimiin kuuluvien yksiköiden toimesta (sotilaskäyttöön kehitetyillä tiedustelulennokeilla) tai proxy-joukkojen suorittamana, jolloin käytössä voi olla siviilikäyttöön tarkoitettuja nelikoptereita tai siviilikäyttöön tarkoitetuista lennokeista kustomoituja versioita, muutaman kerran ukrainalaisjoukot ovat pudottaneet tai saaneet haltuunsa tiedustelulennokkeja, jotka on todennäköisesti valmistettu miehitetyillä alueilla.

Menneen talven kuluessa Ukrainan asevoimien ja niitä tukevien joukko-osastojen, kuten kansalliskaarti ja rajajoukot, mukaan vihollinen suorittaa viikossa keskimäärin 10-15 tiedustelulentoa moderneilla tiedustelulennokeilla – keväällä ja kesällä havainnot lisääntyvät. Näiden lisäksi vihollinen operoi säännöllisesti myös nelikoptereilla jne. havainnot niistä eivät välttämättä tule tilastoiduksi. Tässä kohdin on myös huomioitava se, että venäläisten propagandamedioiden tai Venäjää tukevien propagandatoimittajien, kuten Graham W. Phillipsin, tiedetään välittävän kuvamateriaalia ja videoita lennoiltaan suoraan lähimmille venäläisyksiköille tai proxy-joukoille. (7) Graham W. Phillipsin on havaittu toistuvasti välittäneen livekuvaa lähimmille proxy-yksiköille, jolloin hän on propagandistina ottanut aktiivisen osallistujan roolin (toisin sanoen kyseisissä tilanteissa hän on ollut ennemminkin laitontaistelija kuin toimittaja).

Ukrainan asevoimien ja asevoimia tukevien joukko-osastojen havainnot Venäjän asevoimien moderneista tiedustelulennokeista Itä-Ukrainan sotatoimialueella 29.4. – 12.5.2020 – havaintojen lukumäärä 31 kappaletta. Tehtyjen havaintojen perusteella venäläiset ovat kyseisellä ajanjaksolla operoineet kuudella painopistealueella, lueteltuna pohjoisesta etelään: Novotoshkivske; Svitlodarsk; Avdiivka; Donetskin läntinen puoli; Bohdanivka – Petrivske sekä etelässä Mariupolin alue. Karttaan merkitty painopistealueiden ohella Venäjän proxy-joukot suorittamat kolme ilmaiskua modifioiduilla nelikoptereilla (ajalla 9.3. – 2.5.2020).

Tiedustelun ja tulenosoituksen rinnalla Venäjä käyttää tiedustelulennokkejaan Ukrainassa elektroniseen sodankäyntiin ja sen rinnalla erilaisiin viestintä ja vaikuttamisoperaatioihin, joita voidaan kohdistaa yksittäisiin taistelijoihin tai suurempiin joukko-osastoihin, toisinaan myös siviileihin. DFRLab on julkaissut artikkelin ”Electronic Warfare by Drone and SMS”, jossa tarkastellaan tarkemmin tätä psykologista sodankäyntiä, johon yhdistyy propagandan levittäminen ja jolla on tarkoitus vaikuttaa kohteeseen (sotilas tai siviili) disinformatiivisella tai häiritsevällä viestinnällä. Alla pari kuvaa tekstiviesteistä, jollaisia Venäjä on lähettänyt, joukkoistettuna tuhansille ukrainalaissotilaille kerralla tällaisten operaatioiden aikana, joita se on suorittanut esim. Orlan-10 tiedustelulennokkeja ja Leer-3 elso-yksiköitä hyödyntäen. Toisinaan esim. Leer-3 elso-yksikköjä käytetään yhdessä tiedustelulennokkien kanssa gsm-verkkojen häirintään ja kaatamiseen.

Venäjällä ei ole vielä käytössä miehittämättömiä aseistettuja lennokkeja suorittamaan ilmaiskuja. Itä-Ukrainan sotatoimialueella Venäjän proxy-joukot ovat kustomoineet nelikoptereita kuljettamaan yhdestä muutamaan kranaattia, esim. kiinalaisvalmisteinen DJI Phantom 4 nelikopteri (quadcopter) on Venäjän proxy-joukkojen ja ”aluepuolustusjoukkojen” yleisesti käyttämä malli, joita he käyttävät ”ilmaiskuihin” ukrainalaiskohteita vastaan. Kyseinen nelikopteri voidaan varustaa yhdellä tai useammalla kranaattikonekiväärin 30 mm VOG-17 kranaatilla tai käsikranaatilla. Näin aseistetulla nelikopterilla hyökätään tavanomaisesti pehmeitä maaleja tai kevyesti panssaroituja maaleja vastaan. Tämän kevättalven ja kevään kuluessa Venäjän proxy-joukot ovat suorittaneet useita ilmaiskuja nelikoptereilla, kohteina on ollut muun muassa Ukrainan maavoimien 10. erillisen vuoristojääkäriprikaatin ambulanssi/evakuointiajoneuvo Talakivkan lähellä ja ukrainalaisasemissa vieraillut toimittajaryhmä Krasnohorivkan alueella, miehitetyn Donetskin länsipuolella sekä ukrainalaisten asemat Hnutoven alueella Mariupolin koillispuolella (ks. karttakuva).

Talakivkan lähellä ilmaiskun kohteeksi joutunut ukrainalaisprikaatin evakuointiajoneuvo, kevät 2020.

On enemmän kuin todennäköistä, että yksittäiset sabotaasiryhmät ovat iskeneet Ukrainan asevoimien ammusvarastoja vastaan joko kustomoiduilla nelikoptereilla tai jollain muilla (tunnistamattomilla) miehittämättömillä ilma-aluksilla.

”On a number of occasions, starting in October 2015, incendiary drone attacks have been identified as taking place against Ukrainian arms depots as a component of Russian linked antimateriel operations” (tohtori Robert J. Bunker, U.S. Army War College). (8)

Näissä tapauksissa lennokki tai nelikopteri on todennäköisimmin varustettu ZMG-1 termiittikranaatilla/ -kranaateilla, jollaisen ukrainalaissotilaat löysivät joulukuussa 2015 tapahtuneen ammusvarikon räjäytysyrityksen jälkeen. Tuolloin ammusvaraston alueelle pudotettiin yhteensä 14 kranaattia, jotka sytyttivät yksittäisiä paloja mutta eivät saaneet aikaan mittavaa räjähdystä.

Ukraina astuu moderniin aikaan sodan myötä

Ukrainalaisilla vapaaehtoisjoukoilla oli sodan alkupuolella käytössä hyvin sekava joukko siviilikäyttöön tarkoitettuja lennokkeja ja nelikoptereita, joita he hyödynsivät tiedustelussa, tulenosoituksessa sekä alueiden valvonnassa – sittemmin yksityisyritykset ja vapaaehtoisryhmät sekä Ukrainan valtio ovat käynnistäneet mittavampia ja teknisesti kehittyneempiä projekteja. Ukrainan valtio tekee myös yhteistyötä Turkin kanssa, johon siäsltyy kaupat kahdestatoista Bayraktar TB2 lennokista, joilla voidaan myös operoida ilmasta maahan. (9)

Sodan kuluessa Ukrainan asevoimat ja sitä tukevat joukot ovat tehostaneet tiedustelulennokkien käyttöä tulenjohtamisessa/ -osoittamisessa, esim. viime vuoden heinäkuussa Ukrainan maavoimien 54. mekanisoituprikaati suoritti vihollisen linjojen takana, Pervomaiskessa, useampiminuuttisen kranaattikeskityksen kaupunkialueella sijainneeseen tukikohtaan. Tukikohta-aluetta tulitettiin 82 mm ja 120 mm kranaatinheittimillä, joista ensimainituilla operoinut taisteluryhmä suoritti iskunsa vihollisalueelta käsin. Operaatiossa ukrainalaisjoukoilla oli käytössä ainakin yksi tiedustelulennokki/ nelikopteri.

Juri Misjaginin elokuussa 2019 lataama youtube-video: Самая быстрая и самая успешная боевая операция ВСУ за время войны.

Tämän vuoden toukokuussa samaisen prikaatin taisteluryhmä K-2 tuhosi Donetskin pohjoispuolella, M-04 ja H-20 pikateiden liittymäalueella sijainneen ”Vostok” pataljoonan tulenjohtopaikkana käyttämän linnoitetun aseman. Vihollisen juoksuhautoja ja poteroita tulitettiin useammalla kranaatinheittimellä, tulenjohdossa ryhmällä oli käytössä ainakin yksi tiedustelulennokki.

Бойова група К-2 54 ОМБр lataama youtube-video: К2 знищила на Донбасі позиції та бойовиків батальйону ”Восток”.

ETYJ:n ”lentovalvontaa” Itä-Ukrainassa

ETYJ:n Ukrainan monitorointimissio käyttää alueiden valvontaan Itä-Ukrainassa, demarkaatiolinjan molemmin puolin, myös tiedustelulennokkeja ja nelikoptereita, joista suurimmat ovat helikopteria muistuttavia pitkänkantaman Schiebel Camcopter S-100 tiedustelulennokkeja. Kentällä operoivilla ETYJ:n autopartioilla on käytössään lyhyen kantaman mini-tiedustelulennokkeja.

ETYJ:n tiedustelulennokkien kuva- ja videomateriaalin avulla on tehty lukuisia havaintoja Venäjän suorasta osallistumisesta Ukrainan sotaan, havainnot kattavat kaiken sotilasmateriaalin kuljettamisesta Venäjän kontrolloiman rajan yli havaintoihin moderneista Venäjän asevoimien elektronisen sodankäynnin järjestelmistä. (Ongelmana vaan on se, että konkreettisista todisteista huolimatta Venäjää ei suoraan tuomita osallisuudesta sotaan).

Blogissani ”Merkittäviä havaintoja Ukrainan sodasta” ETYJ:n Ukrainan monitorointimission havainnosta sotilaskolonnien suorittamista rajaseudun ylityksistä Venäjän miehittämällä yli 400 kilometrin rajaosuudella.

Sodan aikana ETYJ:n Ukrainan monitorointimissio on menettänyt lukuisia tiedustelulennokkeja sekä nelikoptereita, joukossa myös aiemmin mainittuja, pitkänkantaman, Camcopter S-100 mallisia tiedustelulennokkeja, joiden tuhoutuminen tulituksessa on yleensä vaikuttanut merkittävällä tavalla ETYJ:n kykyyn valvoa Itä-Ukrainaa. Tiedossani olevat Camcopter S-100 tiedustelulennokkien pudotukset ovat kaikki tapahtuneet Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla.

Tulituksen ohella ETYJ:n käytössä olevia tiedustelulennokkeja on pudotettu, joko elektronisen sodankäynnin järjestelmillä (häirintä) tai sitten itse partioita on häiritty, niitä kohti ampumalla tai niitä uhkailemalla, jolloin partioiden on vetäydyttävä alueelta ja lopetettava lentotoiminta. Valtaosa ETYJ:n kalustoon kuin myös tarkkailijoihin kohdistuvasta häirinnästä tapahtuu Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla.

Marko

1. https://www.vice.com/en_us/article/zm58e8/ukraine-says-it-shot-down-a-russian-spy-drone 

2. https://informnapalm.org/en/orlan-drones-the-sea-eagles-of-st-petersburg/ 

3. https://informnapalm.org/en/russian-zastava-drone-donbas/ 

4. https://twitter.com/askai707/status/813999125125562368?s=20 

5. https://www.bellingcat.com/news/uk-and-europe/2015/02/17/origin-of-artillery-attacks/ 

6. Військове телебачення України: https://www.youtube.com/watch?v=NC3sh_4kaog 

7. https://www.stopfake.org/en/british-citizen-exposed-as-a-tool-of-russia-s-fsb/ 

8. https://www.rferl.org/a/ukraine-exploding-munitions-security-concerns-russia/28777991.html 

9. https://www.defenseone.com/technology/2019/01/ukraine-buying-new-combat-drones-turkey/154163/ 

Lähteenä hyödynnetty myös muita InformNapalmin julkaisuja, Операція об'єднаних сил/ Joint Forces Operation Facebook-sivua ja English Lugansk -twitter-tiliä.

Päivitän tekstiä taulukon ja kuvan osalta lähipäivinä. 

Ukrainassa on sodittu jo yli kuusi vuotta – hiiret puhuvat rauhasta

Euroopassa (ja globaalisti) riehuva koronavirus sekä natsi-Saksan antautumisen muisteleminen ovat saaneet aikaan sen, että moni merkittävä – ja eurooppalaisia koskettava – tapahtuma on jäänyt varsin vähäiselle huomiolle. Eurooppa päivänä (toukokuun 9. päivä) meitä muistutettiin Euroopan pitkään kestäneestä rauhanjaksosta, tähän muistutukseen kätkeytyessä samalla huomautus siitä, kuinka kapea-alaisesti me koko asiaa tarkastelemme – tämä rauhanjakso on koskettanut käytännössä vain Euroopan läntisiä osia, jossa ei ole nähty valtioiden välisiä sotia* tai merkittäviä sisällissotia sitten toisen maailmansodan päättymisen, erityislaatuisena vakauttavana tekijänä toimi Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustaminen v. 1952, jonka perillinen Euroopan Unioni on. Mikäli tarkastelemme Eurooppaa kokonaisuutena Atlantilta Uralille, asetelma muuttuu merkittävästi ja se rauhanjakso typistyy olemattomasti lyhyemmäksi, muuttuen samalla myös katkonaisemmaksi.

Tämän, ehkäpä osoittelevan aloituksen tarkoituksena on muistuttaa meitä siitä, ettei tämä rauhanjakso todellisuudessa ole niin pitkä ja auvoinen kuin me usein uskomme sen olevan. Jätämme huomiotta alueita, jotka kuuluvat maantieteelliseen Eurooppaan, mutta jotka ehkäpä mielessämme sijoittuvat kuitenkin jonnekin muualle kuin ”meidän Eurooppaan”, (emmekä mekään ole kuuluneet tähän ”meidän Eurooppaan” montaakaan vuosikymmentä, kuin korkeintaan naiiveissa kuvitelmissa).

Rautaesiripun hajoamista seurasi myös sotia – Balkanilla tämä johti Jugoslavian hajoamissotiin ja sen myötä alueiden ja valtioiden välisiin taisteluihin ja sotiin, joihin sisältyi kokonaisten kansanryhmien vainoamisia, keskitysleirejä ja joukkomurhia (käytännössä kyse oli monin paikoin etnisistä puhdistuksista). Neuvostoliiton hajoaminen ei johtanut, pelättyyn, kaoottisten sotien aikaan, mutta ei neuvostovaltiokaan niin rauhallisesti hajonnut kuin me muistelemme.

Neuvostoliiton hajoaminen johti Moldovan sotaan, jonka seurauksena maa hajosi osiin – itäisestä kaistaleesta, Transnistriasta syntyi Venäjän voimalla haava ja epävakauttaja Moldovaan; eikä yksin Moldovaan vaan laajemmallekin, kuten kevättalvella ja keväällä 2014 Ukrainassa näimme, jolloin Odessan seudulle saapui merkittäviä määriä asemiehiä Transnistrian alueelta. Moldova ei suinkaan jäänyt ainoaksi 90-luvun sotatantereeksi neuvostovaltion raunioilla, Mustanmeren toisella rannalla – Georgiassa – käytiin myös taisteluita, ja näissä sodissa luotiin perusta tämän päivän epävakaudelle alueella, Abhasian ja Etelä-Ossetian alueiden irtautuessa Venäjän tuella Georgiasta, synnyttäen Transnistrian kaltaiset epävaltioiden vyöhykkeet Georgiaan, alueet, joita Venäjä käyttää tänään oman voimapolitiikan pelinappuloina.** Venäjäkin natisi tuolloin liitoksissaan, Tšetšeniassa sodittiin verisesti 90-luvulla ja uudelleen tämän vuosituhannen puolella; Dagestan oli ajautua sisällissodan kaltaiseen tilaan ja paloja kyti laajemmallakin alueella.

Georgiassa sodittiin elokuussa 2008 Venäjän lähettäessä joukkojaan maahan, provosoidessaan asevoimillaan ja proxy-joukoillaan Georgiaa ennen elokuun sotaa lukuisia kertoja – Georgia provosoitui antaen Venäjälle syyn sotaan. Voidaan sanoa, että tuolloinen lännen heikkous (ettei se asettunut voimakkaammin tukemaan Georgiaa), antoi Venäjälle signaalin, jonka maan johto tulkitsi oikeudeksi käyttää voimaan alueella, jonka se katsoi omaksi etupiirikseen. Onko liian suoraan sanottu, jos väitetään, että tämä signaali, joka Venäjälle tuolloin annettiin (”Reset-nappuloineen”***) johti siihen, että Venäjän johto uskalsi hyökätä Krimin niemimaalle helmikuussa 2014 miehittäen sen Ukrainalta, ja myöhemmin aloittaa sodan Ukrainassa, sodan, jonka kuudes vuosi alkoi muutama viikko sitten? Venäjän valtiojohdon itsevarmuutta todennäköisesti lisäsi Yhdysvaltojen presidenttinä olleen Barack Obaman varovaisuus Syyriassa, etenkin se, että Syyrian presidentti Bašar al-Assad saattoi toistuvasti ylittää ”Red Linen” käyttäessään kaasuasetta hallinnon vastustajia (ja siviilejä) vastaan, joutumatta vastaamaan teoistaan. Venäjällä toimettomuus tulkittiin heikkoudeksi, jollaisen tiedetään toimivan signaalina Vladimir Putinille.

Niinpä, samalla kun Ukrainassa soditaan jo seitsemättä vuotta ja yli 13000 ukrainalaista on kuollut tässä sodassa, täällä ”meidän Euroopassa” puhutaan harhaisia puheita, joiden mukaan Venäjän teot pitäisi vähintäänkin unohtaa. Voin vaan pohtia mielessäni, että ovatko poliitikkomme näin naiiveja (ei vaan idiootteja), että he luulevat Venäjän vastaavan hyvään hyvällä, että he kuvittelevat, ettei tästä seuraa, jotain vielä pahempaa tulevaisuudessa?

Ukrainassa on kaatunut sotatoimissa tämän vuoden puolella kymmeniä sotilaita ja upseereja, YK:n julkaiseman aineiston mukaan siviiliuhrien määrä on lisääntynyt merkittävästi viimeisimpien viikkojen kuluessa (1) – palaan alkuvuoden siviiliuhreihin tuonnempana. Sota Ukrainassa ei siis todellakaan ole päättynyt, käytännössä sen intensiteetin tasosta (kiihtymisen ja hiljenemisen jaksottelu) kantaa vastuun Venäjä ja sen varustamat proxy-joukot. Ukrainan aseman ollessa sikälikin epäkiitollisen, että se on pakotettu asemaan, jossa se nyt on.

Tänä vuonna kaatuneita ukrainalaissotilaita, kuvat novynarnia.com. 

Yllä on kuvakollaasi tämän vuoden puolella kaatuneista ukrainalaissotilaista ja upseereista, joukossa on myös kranaattitulessa menehtynyt lääkintäkersantti Klavdiya ”Claudia” Sytnik. Alkuvuoden traagisuutta lisäsi vielä Ukrainan maavoimiin kuuluvan upseerin, Jurij Sergievin itsemurha rintamalla.

Alla on taulukko parin viimekuun aikana sotatoimissa kaatuneista ja haavoittuneista ukrainalaissotilaista, heidän lisäksi Joint Forces Operation -toimialueella on vammautunut useampi sotilas harjoitusten yhteydessä.

	kaatuneet	haavoittuneet
2.3.-8.3.2020	3	21
9.3.-15.3.2020	2	17
16.3.-22.3.2020	1	12
23.3.-29.3.2020	0	4
30.3.-5.4.2020	2	11
6.4.-12.4.2020	2	7
13.4.-19.4.2020	0	3
20.4.-26.4.2020	1	10
27.4.-3.5.2020	1	14
4.5.-10.5.2020	0	18
yhteensä	12	117

Taulukon lähteenä käytetty @uacrisis ja unian.info. 

ETYJ:n Ukrainan monitorointimission raporttien mukaan 1. tammikuuta – 3. toukokuuta välillä kuusi siviiliä on menehtynyt sotatoimialueella sotatoimista johtuvista syistä (tarkoittaen taisteluita; erilaisten räjähteiden, miinojen ja kranaattien räjähdyksiä; muita suoriin sotatoimiin liittyviä syitä), vammautuneiden lukumäärän noustessa 29:ään. (2)

YK:n Ukrainan ihmisoikeuskomission raportin mukaan 1. – 6. toukokuuta 2020 kaksi siviiliä on kuollut ja yhdeksän vammautunut sotatoimien seurauksena, yksi siviili on kuollut ja kuusi vammautunut kranaatti- ja pienikaliiperisten aseiden tulessa; yksi siviili on vammautunut miinan räjähdyksessä; yksi siviili on kuollut ja kaksi vammautunut räjähtämättömän kranaatin tai muun räjähteen varomattoman käsittelyn seurauksena. Toukokuussa vammautuneiden joukossa on neljä lasta, kaikki tyttöjä. (3)

Toukokuun 4. päivä Oleksandrivkassa, tulituksessa vammautuneiden tyttöjen (sirpale)vammojen syntyyn liittyy ongelmallisia piirteitä. ETYJ:n Ukrainan monitorointimission tarkkailijoiden pyrkiessä tutustumaan tapaukseen ja uhrien vammoihin sairaalassa, sairaalan henkilökunta kieltäytyi antamasta vammoihin liittyvää (ja muuta) informaatiota, jollei ETYJ:n tarkkailijoilla ollut esittää sotilasviranomaisten antamaa lupaa. Myöhemmin miehitetyn Donetskin alueen sotilaslähteet syyttivät ETYJ:n tarkkailijoita valehtelusta. Toiminta, jossa sairaalat kieltäytyvät yhteistyöstä ja miehitettyjen alueiden viranomaiset esittävät syytöksiä tarkkailijoita kohtaan, indikoivat yleensä sen puolesta, että todellisuuden ja kerrotun välillä on suuria eroja. Tässäkin tapauksessa Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden ”viranomaistahot” syyttivät Ukrainan asevoimia tapahtuneesta – todellinen tapahtumakulku ei välttämättä selviä koskaan.

Samalla tavalla ongelmallinen on, Donetskin pohjoispuolella, miehitetyn Spartakin taajamassa tapahtunut ampumavälikohtaus, jossa tulituksessa väitetään kuolleen yhden naisen. Todistajan mukaan ”kuulin sarjatulta ja näin naiseen osuvan” – tässä tapauksessa tapahtuneesta tekee ongelmallisen tapahtumapaikka yhdistettynä todistajalausuntoon (alla karttakuva alueesta).

Donetskissa toimivien, miehitettyjen alueiden ”viranomaisten” mukaan nainen vammautui (vihollisen tulesta) Spartakin kylän eteläosassa sijaitsevalla vul. Chapayevalla. Todistajan mukaan ”hän kuuli ammuntaa” ja ”näki naiseen osuvan” – kun miehitettyjen alueiden ”viranomaisten” antama lausunto on tällainen, herää hyvin ikäviä ajatuksia, kun huomioidaan se, että vul. Chapayevan läntisestä pisteestä on demarkaatiolinjalle yli 1000 metriä, mutta demarkaatiolinja ei tässä tapauksessa tarkoita varsinaista rintamalinjaa, koska Venäjän proxyjen asemat ovat demarkaatiolinjan länsipuolella yli 1150 metrin päässä vul. Chapayevan läntisestä pisteestä, mikä tarkoittaa sitä, että lähimmilläänkin ukrainalaisjoukot ovat reilusti tätä pistettä kauempana (esim. pohjoisessa vastaava piste on noin 1300 metrin päässä). Luonnollisesti yhdestäkään pisteestä ei ole suoraa näköyhteyttä vul. Chapayevalle, valtaosassa edessä on Spartakin taajaman pientaloja tai muita rakennuksia, tai Venäjän proxy-joukkojen asemat ja muita rakenteita. Spartakin taajaman eteläosat ovat myös taajaman länsi-pohjoissektoria korkeammalla (useista metreistä yli kymmeneen metriin).

Koko episodi herättää epäilyn siitä, että jos mitään ampumista on edes tapahtunut, kyseessä on ollut proxy-joukkojen omasta kurittomuudesta johtuva siviilin tulittaminen, jollei kyseessä sitten ollut tarkoituksellinen proxyjen provokaatio, jotta saadaan propagandamateriaalia. Käynnissä olevan sodan aikana Venäjä ja sen proxy-joukot ovat syyllistyneet lukuisia kertoja kontrolloimillaan alueilla sijaitsevien siviilikohteiden tulittamiseen, jotta saavat Ukrainaa vastaan propagandamateriaalia. Vastaavasti tarkkailijatahojen tms. on vastaavissa tilanteissa vaikea esittää suoria syytöksiä Venäjää tai sen proxy-joukkoja vastaan, ikävimmillään asia jää riippumaan ilmaan tai julki tulee vain yksi ”totuus” eli miehitettyjen alueiden ”viranomaisten” julkilausumat.

Tarkoituksenani ei ole väittää, etteivätkö myös ukrainalaisjoukot toisinaan tulittaisi siviilikohteita. Näin on käynyt tämän sodan aikana useita kertoja, toisinaan uhrejakin on tullut, mutta viime aikojen ETYJ:n Ukrainan monitorointimission raporteista välittyy kuva, että tarkkailijoiden toimia estetään tai vaikeutetaan tavattoman usein. Etenkin miehitetyillä alueilla työskentelyä estetään tai hidastetaan, pääsyä alueille hidastetaan tai vaikeutetaan (koronavirus on usein syynä, absurdia sikäli, että samalla sikäläisten ”viranomaisten” mukaan koronavirus ei ole ongelma – virallisesti tautitapauksia on ”maltillisesti”), siviileiden haastatteluja rajoitetaan, ETYJ:n tiedustelulennokkeja tulitetaan tai häiritään elektronisesti jne. (4 ja 5) Nämä toimet antavat aiheen epäillä, että tapahtumien todellisen laidan ei haluta tulevan ilmi.

Toukokuun alkupuolella Venäjän proxy-joukot ovat tulittaneet toistuvasti siviilikohteita Ukrainan kontrolloimilla alueilla tai aivan demarkaatiolinjan tuntumassa.

Toukokuun 10. päivä Avdiivkassa asuintalon katto vaurioitui kranaattikonekiväärin kranaattien sirpaleista, joita pientaloaluetta kohti ammuttiin. Onneksi siviilit eivät vammautuneet tulituksessa.

Toukokuun 9. päivä Tr'okhizbenkaa kohti ammuttiin miehitetyiltä alueilta käsin Siverskyi Donetsin yli pienikaliiperisilla aseilla ja kranaattikonekivääreillä – tälläkään kertaa siviilit eivät vammautuneet, sen sijaan muutamat talot vaurioituivat tulituksessa.

Toukokuun 4. päivä Venäjän proxy-joukot ampuivat Pavlopilin taajamaa kohti S-8 raketin. Raketti osui maahan muutaman kymmenen metrin päähän lähimmistä asuinrakennuksista. Alueen asukkaiden onneksi raketti ei kuitenkaan räjähtänyt. Ukrainan asevoimien sekä JCCC:n edustajien mukaan raketti ammuttiin kohti Pavlopiliä miehitetyiltä alueilta käsin, Verkhnioshyrokivsken suunnalta.

S-8 raketti on kehitetty Neuvostoliitossa 70-luvulla ja palveluskäyttöön se on otettu 1984. Tavanomaisesti kyseisen tyyppisellä raketilla tulitetaan kohteita ilmasta maahan, raketit asennetaan 7-20 rakettia vetäviin rakettikasetteihin ja rakettikasetti asennetaan esim. taisteluhelikopteriin tai rynnäkkökoneeseen. Valkovenäjällä on kuitenkin kehitetty versio, joka on asennettavissa ajoneuvoalustalle (max. 80 putkea). Maasta maahan raketin kantama on 3000-5000 metriä.

Pavlopiliä kohti ammuttu raketti laukaistiin todennäköisesti kustomoidulta alustalta maasta tai ajoneuvosta käsin.

Pavlopilin lähellä maahan osunut, räjähtämätön S-8 raketti. (6) 

Tämäkin kevät osoittaa sen, että rauhanpuheille ei ole katetta, myöntyminen ja mahdollisesti pakotteiden höllentäminen (ja muut vastaavat toimet), tarkoittaisivat samalla sitä, että hyväksyisimme Venäjän imperialistisen voimapolitiikan, ja että taivumme sen edessä, kunhan vaan riittävästi aikaa kuluu, ilman, että Venäjä peräytyy tavoitteistaan metriäkään. Mikäli taivumme, voimme esittää kysymyksen – Mikä on alue, missä Venäjä ryhtyy seuraavaksi sotilaallisiin toimiin?

Ei voi olla olemassa muuta lähtökohtaa kuin, että Venäjän on vetäydyttävä Ukrainan itäosista sekä miehittämältään Krimin niemimaalta – mielelläni näkisin myös vastuullisten henkilöiden Venäjällä päätyvän oikeuteen vastaamaan teoistaan, mutta tiedostan, että niin kauan kuin valta ei Venäjällä konkreettisesti vaihdu, maan johto on oikeuden pitkän käden ulottumattomissa.

Marko

1. https://www.ukrinform.net/rubric-defense/3022313-un-notes-sharp-increase-in-number-of-civilian-casualties-in-donbas.html 

2. https://www.osce.org/special-monitoring-mission-to-ukraine/451852 

3. https://www.ukrinform.net/rubric-defense/3022313-un-notes-sharp-increase-in-number-of-civilian-casualties-in-donbas.html 

4. https://www.osce.org/special-monitoring-mission-to-ukraine/451852 

5. https://twitter.com/OSCE_SMM/status/1228246399495626752?s=20 

6. https://www.facebook.com/pressjfo.news/photos/pcb.848497342309550/848496785642939/ 

Lähteenä myös pressjfo.news, novynarnia.com ja S-8 raketin teknisten tietojen osalta wikipedia.

*: Kyproksella tämä on ollut lähellä 70-luvulla, Turkin miehittäessä saaren pohjoisosan 1974 Kreikan sotilashallituksen tukeman vallankaappauksen jälkeen estääkseen Kyproksen liittämisen Kreikkaan.

**: Useiden Neuvostoliiton hajoamista seuranneiden sotien ja yhteenottojen siemenet kylvettiin Neuvostoliiton aikana, tai jo sitä ennen, esim. Vuoristo-Karabahin sota käytiin Armenian ja Azerbaidžanin välillä 90-luvun alkupuolella, sodan siemen kylvettiin jo vuosia tätä ennen 80-luvun lopulla.

***: Yhdysvallat ryhtyi parantamaan Venäjä-suhteitaan Georgian sodan jälkeen vuonna 2009 ”Reset-politiikalla”. Kyseinen sovinnon ele ei vastannut tarkoitustaan, arvioiden mukaan ele ennemminkin toimi yllykkeenä ja rohkaisuna Kremlille ts. Kremlin voimapolitiikka palkittiin vain vuoden kuluttua Georgian sodasta.