Loman vapaassa lännessä ei pidä olla nautinto venäläisille –

 

eli vaikutetaan venäläisturistien mieliin kertomalle heille maansa rikollisesta hyökkäyssodasta Ukrainassa

Suomen ja Venäjän välisen rajan auettua venäläisturisteille, ovat Suomessa vierailleet turistit aiheuttaneet pahennusta – aiheutetusti, koska moraalisesti tuntuu väärältä, että brutaaliin hyökkäyssotaan ryhtyneen Venäjän kansalaiset voivat henkilötasolla matkustaa ulkomaille ja näin pyrkiä elämään kuin oikeudetonta sotaa ei olisikaan. Vielä vastenmielisemmältä tämä matkustelu tuntuu, kun huomioidaan venäläisen yhteiskunnan sodalle osoittama tuki ja kannatus. Eivätkä monet ulkomailla vierailleet venäläiset käytöksellään osoita häpeävänsä rikollista hyökkäyssotaa, ennemminkin päinvastoin, osan heistä kiusatessa ukrainalaispakolaisia.

Omalta osaltani päätän tarjota blogini lukijoille mahdollisuuden vaikuttaa venäläisten tunteisiin, jos ei muuta niin aiheuttaa heissä pientä suuttumusta, mutta toivottavasti myös omantunnon kolkuttelua, alla olevien kuvien muodossa. Kukin kuva on varustettu lyhyellä venäjän kielisellä kuvauksella ja viestillä venäläisille. Tekstit on kirjoittanut Neuvostoliitossa syntynyt ja kasvanut, venäjää äidinkielen tasoisesti puhuva henkilö, joka ymmärtää tiettyjen sanamuotojen ja viittausten syvemmän merkityksen.

Esimerkiksi, meille teksti Москва – просто утонула! (suom. Moskva – juuri uponnut!) ei vielä merkitse mitään, mutta ne venäläiset, jotka muistavat sukellusvene Kurskin uppoamisen, ymmärtävät lauseen merkityksen ja muistavat kuinka vähätellen presidenttinä Vladimir Putin suhtautui alkuun Kurskin uppoamiseen – tragediaan: Курск – просто утонула.

Tulostakaa kuvia ja jakakaa niitä tai levittäkää kuvia verkon kautta, vaikuttakaa venäläisten mieliin – olkaa niin hyvä! Totuutta on kyettävä katsomaan silmiin!

”Ei sotaa osannut omalle kohdalle ajatella, se oli jotain, jota näin uutisissa, jotain, josta katsoin elokuvia tahi luin kirjoja – ei sitä osannut kuvitellakaan omalle kohdalle osuvan, sitten tuli Krimin miehitys ja huhtikuussa (tarkoittaen vuotta 2014) Slovjansk miehitettiin. Elämä muuttui hetkessä täysin, ja samalla elämää oli kuitenkin jatkettava.” Sodan keväällä ja kesällä 2014 miehitetyssä Donetskissa kokenut ja nähnyt L.

Vähintä mitä voimme tehdä on vaikuttaa venäläisten mieliin ukrainalaisten taistellessa meidänkin puolesta.

 

Слава Україні!

 

Marko 

#StandWithUkraine 

Huomioita Amnestyn Ukraina-raportista –

sekä Amnestyn Internationalin Suomen osaston johtokunnan jäsenen disinformatiivisesta toiminnasta

Amnesty Internationalin elokuun 4. päivä julkaisema Ukraina-raportti (Ukraine: Ukrainian fighting tactics endanger civilians) on herättänyt aiheellista keskustelua ja kritiikkiä sosiaalisessa mediassa eri toimijoiden ja henkilöiden taholta. Keskeisinä asioina kritiikissä nousee esille Amnestyn raportin sisältämän yleistykset ja puutteet, kuin myös ylimielinen toiminta ja raporttia laadittaessa myös YK:n peruskirjassa mainitut Ukrainan oikeudet puolustaa maataan ja näiden oikeuksien (ja velvoitteiden) unohtaminen. Raportissa ei myöskään viitata millään muotoa Geneven sopimuksissa määriteltyihin sodankäynnin sääntöihin ja niiden kautta Ukrainalle syntyviin oikeuksiin puolustaa suojeltuja paikkoja ja kohteita. Mutta mikä olennaisinta, raporttia laadittaessa ei tunnuta huomioitavan lainkaan Venäjän sodankäyntitapaa, raportin luettuani minulle tulee lähinnä tunne, että raportin laatijat kuvittelevat Venäjän sodankäyntitavan johtuvan Ukrainan toiminnasta eikä päinvastoin.

Raportin julkaisun jälkeen Amnestyn toiminta (henkilötasolla) on myös ollut ylimielistä sekä yksittäisten Amnestyn alueellisten edustajien (esim. Suomessa johtokunnan jäsenen) taholta disinformatiivista ja luottamusta entisestään horjuttavaa. (1) Asetelmaa ei lainkaan paranna Amnesty Internationalin pääsihteerin Agnès Callamardin ylimielinen twiitti raporttia seuranneen kritiikkimyrskyn jälkeen:

”Ukrainian and Russian social media mobs and trolls: they are all at it today attacking @amnesty investigations. This is called war propaganda, disinformation, misinformation. This wont dent our impartiality and wont change the facts.” (2)

Amnestyn raportin ja organisaation toiminnan seurauksena Amnestyn Ukrainan osaston johtaja Oksana Pokaltšuk on eronnut tehtävästään. (3)

Amnestyn raportin otsikko – Ukraine: Ukrainian fighting tactics endanger civilians eli Ukrainan taistelutaktiikat vaarantavat siviilejä – yleistävä, koska mitään yksilöintiä ei esitetä, tarkoittaa tämä sitä, että Ukrainan asevoimien taistelutaktiikat (sodankäyntitapa) vaarantaa siviilejä. Ja hiukan myöhemmin raportissa Agnès Callamard painottaa: ”We have documented a pattern of Ukrainian forces putting civilians at risk and violating the laws of war when they operate in populated areas”. (4)

Amnestyn mukaan tällainen toiminta vetää venäläisten tulta puoleensa (vaarantaen tuolloin siviileiden terveyden), vaikkakin samalla huomautetaan, että kaikissa tapauksissa Venäjä ei toimi näin vaan se on myös syyllistynyt sotarikoksiin. Raportin fundamentaalisia heikkouksia on yleistys ja sen täydellinen huomiotta jättäminen, että Ukrainan toimet ovat seurausta Venäjän laittomasta (koko Ukrainaan kohdistuneesta) hyökkäyssodasta, jossa ensihetkistä lähtien tulitettiin sotilaskohteiden ohella myös siviilikohteita – Venäjän epäonnistuttua nopeassa hyökkäyssodassa, entistä enemmän korostuu Venäjän taholta siviileihin kohdistuvat sotatoimet.

Huomiotta jää myös se, että Venäjä on sodan ensihetkistä lähtien vienyt itse taistelut kyliin ja kaupunkeihin sen pyrkiessä aluksi valtaamaan/ miehittämään avainkaupungit oman huoltonsa varmistamiseksi ja Ukrainan nujertamiseksi. Tämä sodankäyntitapa ei juurikaan ole jättänyt Ukrainalle muita mahdollisuuksia kuin puolustaa niitä kaupunkeja ja lopulta käydä sotaa niissä kaupungeissa. Siviileitä ei myöskään kärsimykseltä ole pelastanut se, että Venäjän on onnistunut miehittää kaupungit nopeasti (ts. siten, ettei Ukraina ehtinyt järjestää niiden puolustusta). Kiovan ympäristössä lukuisat kaupungit päätyivät hyökkäyssodan ensimmäisinä päivinä Venäjän haltuun. Ukrainan vapautettua ne lyhyestä miehityksestä, olemme lukeneet hirmutöistä joihin venäläisjoukot lyhyen miehityksen kuluessa syyllistyivät (raiskauksia, kidutusta, murhia, teloituksia). Voimme vaan pohtia kuinka monen henki ja terveys olisi säästynyt, jos Ukraina olisi ehtinyt organisoida kaupunkien ja alueen puolustuksen – mutta mikä tärkeintä, kaikkien henki ja terveys olisi säästynyt, jos Venäjä ei olisi suorittanut rikollista offensiivia kaikkialle Ukrainaan 24. helmikuuta 2022 alkaen. Venäjä on toteuttanut samoja julmuuksia muillakin miehittämillään (ja sittemmin vapautetuilla) alueilla, kuten Ukrainan pohjois- ja koillisosassa Tšernihivin alueella. Etelässä ja idässä miljoonat ukrainalaiset elävät Venäjän miehittämillä alueilla, joilta toistaiseksi saamme vain hajanaista tietoa siviileihin kohdistetuista raakuuksista.

Amnestyn naiivi kuvitelma tuntuu olevan, että sotaa olisi käyty lineaarisesti kaupunkien ja kylien ulkopuolella, jolloin siviilit olisivat säästyneet julmuuksilta. Ehkäpä pistinhyökkäykset tähän päälle…

Voidaan tietty pohtia, että olisiko Ukraina voinut tehdä enemmän siviileiden evakuoimiseksi. Toisaalta Ukraina oli käynyt sotaa jo kahdeksan vuotta (ennen 24. helmikuuta), eikä sillä välttämättä ollut samanlaista kykyä laajoihin, ennalta suoritettuihin, evakuointeihin, koska vastaaviin olisi tullut ryhtyä lukuisia kertoja viime vuosien kuluessa sodan eskalaation uhatessa. Kyse on monen asian summasta, jota meidän on ehkäpä hankala ymmärtää, koska olemme syntyneet ja kasvaneet turvalliseen maahan, jossa yhteiskunta pitää huolta kansalaisistaan. Ukrainassa tilanne ei ole tämä, mikä vähentää monilla halukkuutta jättää koti taakseen (se koti ja pieni maatilkku, kun voi olla kaikki mitä omistaa, elämä on sidottu siihen palaan omaisuutta).

Mutta samalla meidän on syytä huomioida se, että Venäjä ei toimillaan edesauttanut ihmisten evakuointia – itse asiassa juuri päinvastoin. Ukrainan käydessä Kiovan lähellä puolustustaisteluita, siviileitä pyrittiin evakuoimaan alueilta, joilla sodittiin. Operaatioista ja evakuointikäytävistä sovittiin sodan osapuolten välillä (kansainvälisten organisaatioiden avustuksella), tästä huolimatta Kiovassakin useamman kerran venäläisjoukot tulittivat evakuointikäytävällä kulkevia, saattaen eteneviä, siviilejä. Irpinissä kokonainen perhe kuoli venäläisten tulitettua läheltä kranaatinheittimellä evakuointikäytävää. (5) Sama toistui Mariupolin kohdalla lukuisia kertoja, kaupungista avattiin vihreäkäytävä luoteeseen Zaporižžjan alueelle – lukuisia kertoja tätä käytävää eteneviä siviileitä tulitettiin venäläisten toimesta.

Tulitus oli täysin tarkoituksellista ja harkittua, koska jälleen kerran Ukraina, Kansainvälinen Punainen risti ja venäläinen osapuoli olivat sopineet siviileiden evakuoinnista kaupungista. Näiden toimien eräs seuraus oli se, että siviileitä evakuoitiin Venäjälle, näennäisesti kansainvälisten organisaatioiden suojeluksessa, mutta tähän mennessä kymmenistä jopa satoihin tuhansiin siviileihin on kadonnut suodatusleirien kautta Venäjälle, ja samalla Venäjä pyrkii tietoisesti (ja sodankäynnin sääntöjen vastaisesti) venäläistämään miehittämiään alueita, ilman, että kansainväliset organisaatiot voivat vaikuttaa asiaan.

Ukrainan siviileiden evakuointi-operaatiossa merkittävässä roolissa olivat myös rautatiet, Venäjä myös tiesi tämän ja niinpä se harkitusti ja kylmäverisesti iski lukuisia kertoja rataverkkoa vastaan kuin myös siviileitä kuljettavia junia vastaan sekä rautatieasemille. Venäjä suoritti tähän mennessä tuhoisimman ohjushyökkäyksen Kramatorskin rautatieasemalle huhtikuun 8. päivä, tietäen, että kyseisenä aamupäivänä asemalta lähtisi matkaan evakuointijuna tuhansine siviileineen. (6) Ohjushyökkäyksessä menehtyi 59 siviiliä, joista 7 oli lapsia.

Sairaaloista ja suojelluista kohteista

Amnestyn raportista lainattua:

”Amnesty International researchers witnessed Ukrainian forces using hospitals as de facto military bases in five locations. In two towns, dozens of soldiers were resting, milling about, and eating meals in hospitals. In another town, soldiers were firing from near the hospital.

…

Using hospitals for military purposes is a clear violation of international humanitarian law.”

Kyse on muutamasta kerrasta, joiden perusteella ei pitäisi tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, mutta tässä kohdin on myös huomioitava mitä Geneven sopimus sanoo asiasta (VUONNA 1949 TEHTYJEN GENEVEN YLEISSOPIMUSTEN LISÄPÖYTÄKIRJAT):

”13 artikla

Siviililääkintäyksiköiden suojelun lakkaaminen

1. Suojelu, johon siviililääkintäyksiköt ovat oikeutettuja, lakkaa ainoastaan, jos niitä humanitaarisen toimintansa ohella käytetään vihollista vahingoittavaan toimintaan. Suojelua ei kuitenkaan saa lopettaa, ennen kuin asiasta on annettu varoitus ja, mikäli soveliasta, kohtuullinen määräaika asetettu ja varoitus on jäänyt noudattamatta.

2. Seuraavien seikkojen ei katsota olevan vihollista vahingoittavia:

a) että yksikön henkilöstö on varustettu kevyillä henkilökohtaisilla aseilla itsensä ja hoidossaan olevien haavoittuneiden ja sairaiden puolustamista varten;

b) että lääkintäyksikköä suojelee vartiojoukko, vartiomiehet tai vartiosuojue;

c) että lääkintäyksiköstä löytyy sairailta ja haavoittuneilta otettuja käsiaseita ja ampumatarvikkeita, joita ei vielä ole luovutettu asianomaiselle viranomaiselle;

d) että asevoimiin kuuluvia tai muita taisteluun osallistuvia on lääkintäyksikössä sairaanhoidollisista syistä.” (7)

Se, että sairaaloiden – pätee myös muihin suojeltuihin kohteisiin – alueella tai lähistöllä on sotilaita, ei vielä tarkoita, että kyseessä olisi sodankäynnin sääntöjen rikkomus, koska puolustaja saa asettaa sairaaloiden alueelle tai läheisyyteen vartiojoukon, vartiomiehiä tai vartiosuojueen, samoin puolustaja saa varustaa henkilöstön kevyillä henkilökohtaisilla aseilla itsensä ja hoidossa olevien haavoittuneiden ja sairaiden puolustamista varten. Ymmärrykseni mukaan sama pätee myös kenttälääkintäyksiköitä ja sotasairaaloita.

Meidän on myös hyvä huomioida se, että Venäjän laajan offensiivin alkuvaiheessa Ukrainaa kritisoitiin siitä, ettei se kyennyt evakuoimaan ja/ tai suojelemaan riittävästi suojeluntarpeessa olevia siviilejä (tarkoittaen laitoksiin sijoitettuja vammaisia ja vanhuksia). Tähän kiinnitettiin huomiota sen jälkeen, kun idässä venäläisjoukot miehitettyään erään hoitolaitoksen todennäköisesti tappoivat kaikki laitoksen asukkaat (laitoksessa hoidettiin vammaisia ja vanhuksia, ja se sijaitsee Venäjän miehittämillä alueilla, eivätkä puolueettomat tahot ole voineet vierailla siellä). Myös Kiovan alueella venäläiset murhasivat laitoksiin jääneitä vajaakuntoisia vammaisia ja vanhuksia, joita Ukraina ei ollut ehtinyt evakuoimaan/ suojelemaan.

Venäjän sodankäyntitapa on myös omiaan lisäämään epävarmuutta. Se ei kunnioita suojeltuja kohteita (sairaalat, koulut, kulttuurikohteet, voimalat jne.). Venäjän hyökkäyssodan alettua syyrialaiset (Bašar al-Assadin hallinnon vastustajat) varoittivat ukrainalaisia kertomasta kaikkien sairaaloiden tms. laitosten sijainteja venäläisille, koska tämä toimi vain vetää Venäjän tulta puoleensa. Mariupolissa Venäjä pommitti teatteria, jonka kummallekin puolelle oli kirjoitettu suurella ”lapsia” (Дети); kaupungista evakuoituneet ovat lukuisia kertoja kuvailleet, kuinka venäläiset tulittivat henkilöautoja ja pikkubusseja, joiden ikkunoihin oli isolla kirjoitettu ”lapsia”. Kun venäläiset eivät kunnioita mitään sodankäynnin sääntöjä, joutuvat ukrainalaiset äärimmäisen vaikeaan välikäteen, koska mitään sääntöjä ei ole, mutta Ukrainan pyrkiessä noudattamaan niitä, pieninkin rikkomus kääntyy venäläispropagandassa sitä vastaan. Ja nyt tätä Amnestyn raporttia venäläiset sumeilematta käyttävät Ukrainaa vastaan, vain viikkoa sen jälkeen, kun jäivät kiinni pöyristyttävistä sotarikoksista ja julmuuksista. Näyttää siltä, ettei Amnestyllä ole kykyä tilannetajuun ja sodankäynnin luonteen tarkasteluun.

Ja kun puhumme laajemmin suojelluista kohteista (sairaalat, koulut, kulttuurikohteet, voimalaitokset jne.) niin edellä mainitussa Geneven sopimuksessa kirjoitetaan myös seuraavaa:

”5. Selkkauksen osapuolten on vältettävä sotilaskohteiden sijoittamista 1 kappaleessa tarkoitettujen laitosten tai rakennelmien läheisyyteen. Rakenteet, jotka on pystytetty yksinomaan suojelukohteiden puolustamiseksi aseelliselta toiminnalta, ovat sallittuja. Ne eivät saa joutua itse aseellisen toiminnan kohteeksi, edellyttäen ettei niitä käytetä vihollisuuksiin muutoin kuin suojelukohteiden välttämättömäksi puolustamiseksi aseelliselta toiminnalta ja että niiden aseistus on rajoitettu aseisiin, jotka riittävät vain suojelukohteita vastaan suunnatun aseellisen toiminnan torjumiseen”. (7)

Niin, se että koulun, sairaalan, kirkon, kulttuurikohteen, voimalan läheisyydessä on puolustuksellisia rakenteita ei tee näistä vielä sotilaskohteita. Toisaalta koulut lopettivat Ukrainassa toimintansa Venäjän laajan offensiivin aikoihin, ja jos/ kun tämän jälkeen Ukrainan asevoimat käyttää näitä kohteita majoitustiloina (esim. aluepuolustusjoukkoja kootessa) eivät ne enää nauti suojellun kohteen statusta. Todennäköisesti Suomikin tulisi toimimaan samalla tavalla joutuessaan laajamittaisen hyökkäyksen kohteeksi, koulujen liikuntasaleja hyödynnettäisi joukkojen majoitustiloina tai jos ne toimisivat kenttäsairaaloina, niitä olisi oikeus suojella vartiojoukoilla tms.

Koko Amnestyn raportista näyttää paistavan läpi se, ettei siinä ymmärretä Venäjän hyökkäyssodan luonnetta ja tarkoitusta (Ukrainan eliminointi valtiona ja ukrainalaisten eliminointi kansana), toisaalta toiminnassa paistaa myös läpi ylimielisyys, jonka useampikin henkilö on nostanut esille, joihin Amnestyn tarkkailijat olivat ottaneet yhteyttä sopiakseen haastatteluista tms. mutta joita haastatteluja ei sitten koskaan pantu täytäntöön. Väistämättä herää ikäviä ajatuksia Amnestyn toimintametodista, eikä näitä ajatuksia hälvennä eräiden Amnestyn profiilihenkilöiden lausunnot, kuten Donatella Roveran, joka on joko harhaanjohdettu tai valehtelee lännen myöntävän avun perillemenosta, tai jollaiseen toimintaan Amnestyn Suomen osaston johtokunnan jäsen Syksy Räsänen (kosmologi ja kansalaisaktivisti) sosiaalisessa mediassa syyllistyy.

 

Syksy Räsänen valeuutisten, disinformaation ja propagandan levittäjänä

Se, että Amnestyn Suomen johtokunnan jäsen Syksy Räsänen jakaa hyvin disinformatiivista materiaalia ei ole mikään uusi asia, hän on jo vuosien ajan jakanut ja levittänyt sosiaalisessa mediassa sellaisten sivustojen materiaalia, joita (sivustoja ja materiaalia) voi pitää hyvin kyseenalaisina. Rysky Riiheläinen blogissaan ”Punaruskea maailma: Max Blumenthal” käsittelee yhtä tällaista henkilöä, Max Blumenthalia ja hänen The Grayzonea, (8) jonka materiaalia Syksy Räsänen on toistuvasti (ja vailla kriittisiä huomioita) levittänyt ja koskapa hän ei lausu kriittistä arviota jakamastaan aineistosta, voidaan olettaa jakamisperusteen olevan jokin aivan muu – vaikkapa ajatuksen hyväksyntä.

Syksy Räsänen on myös jakanut aktiivisesti muuta Syyrian hallintoa tukevien tahojen toimittamaa disinformatiivista tai puhtaan propagandistista materiaalia, joissa myös kiistetään Bašar al-Assadin hallinnon julmuudet, kuten kemiallisten aseiden käyttö tai laajamittainen kidutus. Räsänen on myös kyseenalaistanut Bellingcatin tutkimukset.

Huomioitavaa on myös se, että Venäjän Ukrainaan kohdistaman offensiivin alla Räsänen jakoi Alan MacLeodin kirjoitelmia, joissa tämä väitti lännen aseistavan ukrainalaisia uusnatseja, jotta nämä kävisivät ”brutaalia sotaa” miehitetyn Ukrainan venäjänkielisiä kohtaan – käytännössä siis suorittaisivat kansanmurhan alueella (toistaen näin Vladimir Putinin narratiivia venäläisiä ja venäjän kielisiä uhkaavasta kansanmurhasta). Venäjän 24. helmikuuta alkaneen hyökkäyssodan jälkeen Syksy Räsäsen kommenteista paistaa kaikella tapaa läpi what-aboutismi eli kansanomaisemmin mutkuttelu, jossa keskustelua pyritään siirtämään Venäjän brutaaleista sotarikoksista aivan jonnekin muualle.

Jos ulotamme tarkastelun yksittäisiin twiitteihin, seuraava herättää kiinnostusta, kun huomioimme kenen kirjoittamasta tekstistä on kyse ja missä se on julkaistu –

”Venäjän hyökkäyksen jälkeisistä tapahtumista ei ole yhtä kattavia raportteja, mutta ks. tämä artikkeli.” Syksy Räsänen twiitissään 5. elokuuta 2022 suositellessaan The Grayzonessa julkaistua ja Esha Krishnaswamyn ja Max Blumenthalin kirjoittamaa (toimittamaa) katsausta ”’One less traitor’: Zelensky oversees campaign of assassination, kidnapping and torture of political opposition”, joka on julkaistu 17. huhtikuuta 2022. (9 ja 10) 

Kun huomioidaan tapahtumaketju helmikuun lopulta 2022 lähtien, niin kyse on käytännössä aivan samasta, jos joku jakaisi ilmeisen suositeltavana artikkelina kolmannessa valtakunnassa tuotettua propagandaa.  

Artikkelin kirjoittajista voidaan vielä huomioida se, että Esha Krishnaswamy on julkisesti (sosiaalisessa mediassa) sitä mieltä, ettei Suomikaan ansaitse itsenäisyyttä, hän on myös sitä mieltä, että Baltian maiden ohella myös Suomessa on natsihallinto. (11) Tällaisia mielipiteitä jakaa ja levittää siis henkilö, jonka, yhdessä Blumenthalin kanssa, kirjoittamaa artikkelia Räsänen jakaa ilman kritiikin sanaa toistaen samanaikaisesti sosiaalisessa mediassa Venäjän narratiivia Ukrainan sisällissodasta. (12) Omissa silmissäni tällainen toiminta Räsäsen taholta kyseenalaistaa myös hänen muun ammatillisen kompetenssinsa – toteutetaanko sitä yhtä punaruskeiden silmälasien takaa tarkasteltuna.

* * *

Vaikka Amnesty Internationalin pääsihteeri Agnès Callamardi yrittää ohittaa kritiikin trollien ja väkijoukkojen yritykseksi painostaa raportin laatijoita, tämän – puutteellisen ja todellisuudesta irrallisen – raportin kritisointiin on aihetta. Sitä ovat kritisoineet poliitikkojen ohella Ukrainassa työskennelleet ja rintamaolosuhteissa aikaansa viettäneet; kritiikkiä ovat esittäneet (perustellusti) myös sotilaat – josta osan olen itsekin huomioinut edellä. Kritiikissä on huomioitu tilanne rintamalla, sodankäyntitapa ja keinot, joihin Venäjä syyllistyy kuin myös YK:n peruskirjan Ukrainalle suomat oikeudet itsensä puolustamiseen ja Geneven sopimus, johon itsekin edellä viittaan.

Kyse ei myöskään ole siitä, etteikö Ukrainan toimia tule tarkastella – näin pitää tehdä. Kyse onkin etenkin siitä, että miten ja milloin ja kuinka asiat tuodaan julki. Onko Ukrainaa kohdeltu oikein tilanteessa, jossa sen kimppuun on täysin oikeudettomasti hyökätty ja jossa hyökkääjä eli Venäjä päivittäin syyllistyy mittaviin sotarikoksiin sekä rikoksiin ihmisyyttä vastaan? Amnesty kohtelee Ukrainaa samalla tapaa epätasa-arvoisesti johon ETYJ:n taholta, epäilemättä Venäjän painostuksen seurauksena, lukuisia kertoja syyllistyttiin vuoden 2014 ja Venäjän toteuttaman Krimin niemimaan miehityksen ja Itä-Ukrainan sodan seurauksena.

 

Marko 

 

Lähteet:

1. https://twitter.com/SyksyRasanen/status/1555533973538934788 

2. https://twitter.com/AgnesCallamard/status/1555234095982149632 

3. https://kyivindependent.com/uncategorized/head-of-amnesty-international-ukraine-resigns 

4. https://www.amnesty.org/en/latest/news/2022/08/ukraine-ukrainian-fighting-tactics-endanger-civilians/ 

5. https://www.nytimes.com/2022/03/06/world/europe/ukraine-irpin-civilian-death.html 

6. https://www.understandingwar.org/backgrounder/russian-offensive-campaign-assessment-april-8 

7. Sodan oikeussäännöt, Ulkoasiainministeriö – sivut 108 ja 118.

8. https://uusimaanpuolustus.blogspot.com/2019/05/punaruskea-maailma-max-blumenthal.html 

9. https://twitter.com/SyksyRasanen/status/1555533973538934788 

10. https://thegrayzone.com/2022/04/17/traitor-zelensky-assassination-kidnapping-arrest-political-opposition/ 

11. https://twitter.com/LittleDsrtFlowr/status/1556070976214863872 

12. https://twitter.com/SyksyRasanen/status/1555494166553133056 

#StandWithUkraine 

Yleisradion mahalasku –

 

suomalaismedioiden epäonnistumisia Venäjän hyökkäyssodasta uutisoitaessa

Yleisradio julkaisi elokuun 3. päivänä otsikoinniltaan ja sisällöltään epäonnistuneen katsauksen ”Venäjän projektista”. Alun perin tämä Elsa Osipovan laatima katsaus oli otsikoitu totaalisen epäonnistuneella tapaa –

”Kreml käy Kaakkois-Ukrainassa myös hienovaraista sotaa, jonka tavoitteena on ukrainalaisen väestön venäläistäminen”. (1)

Kyseisen katsauksen otsikko on sittemmin muutettu muotoon ”Kreml käy Kaakkois-Ukrainassa sodan lisäksi kampanjaa, jonka tavoitteena on ukrainalaisen väestön venäläistäminen”, mutta kirjoituksessani tarkastelen nyt yksinomaa alkuperäistä julkaisua epäonnistuneine otsikointeineen. En ryhdy alkuperäisen kirjoituksen otsikosta kaatamaan lokaa raportin laatineen Elsa Osipovan niskaan, koska viimekädessä vastuu on Yleisradion uutistoimituksen johdolla – päätoimittajana , sen sijaan luokattoman kehnon sisällön osalta kirjoittajakin saa lopulta osansa. Luonnollisesti alkuperäisessä otsikossa korvaan särähti jo sanamuoto ”hienovaraista sotaa, jonka tavoitteena on ukrainalaisen väestön venäläistäminen” – aivan kuin sellaisessa toiminnassa, jonka lopullisena tavoitteena on Venäjän miehittämillä alueilla asuvien ukrainalaisten kansallisen identiteetin, kielen ja kulttuurin tuhoaminen, olisi mitään ”hienovaraista” vaikka tämä tuhonta pantaisikin toimeen hiljaisuudessa ja kameroilta piilossa. Ja mikä merkittävintä, Venäjän johdon alkuperäisenä tavoitteena oli koko Ukrainan miehittäminen, mikä täten tarkoittaa sitä, että viitattu ”hienovarainen” toiminta olisi kohdistunut yli neljäänkymmeneen miljoonaan ihmiseen – mieheen, naiseen ja lapseen. Venäjän johdon, Vladimir Putinin ääneen lausumana, tavoitteena oli Ukrainan, ukrainalaisten ja ukrainalaisuuden pyyhkiminen olemattomiin. Tiedämme jo nähdyn perusteella, mitä tämä tarkoittaisi miljoonille ukrainalaisille – siitä on hienovaraisuus kaukana.

Tämä aihe on minulle, ikävä kyllä tuttuakin tutumpi, koska olen joutunut seuraamaan keväästä 2014 lähtien tätä ”hienovaraista - - - venäläistämisprojektia”, seuratessani (ehkäpä liiankin läheltä) elämää Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla, jossa siviilit joutuivat ensihetkiltä lähtien elämään sen todellisuuden kanssa, jossa mikä tahansa ukrainalaisuuteen viittaava saattoi riittää syyksi ilmiantamiselle ja pidätykselle – katoamiselle, joten minusta otsikkosivun ohella koko raportti on täydellinen mahalasku, jossa aivan liian moni olennainen asia jää vaille huomiota, (ja tästä päätoimittajan ohella jutun laatinut toimittajakin kantaa vastuun).

Kovin moni ei ehkäpä enää muista mitä tapahtui Krimin tataari Reşat Amet’ille, tai Horlivkan kaupunginjohtaja Volodymyr Rybakille, tai kramatorskilaiselle 16-vuotiaalle jalkapalloa pelaavalle aktivisti Stepan Tšubenkolle. Heitä yhdistää se, että he vastustivat rauhanomaisesti Venäjän ja sen proxyjoukkojen ja operaattoreiden toimia kevättalvella ja keväällä 2014, Amet Krimin niemimaalla ja Rybak sekä Tšubenko Donbasissa; ja heitä myös yhdistää se, että he kaikki kohtasivat julman kidutuskuoleman – rauhanomaisten toimiensa tähden – venäläisten tai heidän operaattoreidensa käsissä. Käytännössä he vastustivat sitä Venäjän käymää hienovaraista sotaa, jonka tavoitteena on ukrainalaisen väestön venäläistäminen – Yleisradion alkuperäistä otsikkoa lainatakseni.

En myöskään näe mitään hienovaraista siinä, että Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla useiden alojen työntekijöiden oli osallistuttava erilaisiin propagandanäytöksiin, kuten sotarikollinen Arseni ”Motorola” Pavlovin* hautajaisiin, jotta varmistivat palkanmaksun. Aloja, joilta työntekijöitä käytännössä pakotettiin osallistumaan näihin näytöksiin, olivat päiväkotien työntekijät ja lasten ohjaajat, koulujen ja muiden oppilaitosten henkilökunta opettajineen, samoin sairaaloista pakotettiin lääkäreitä, sairaanhoitajia ja muuta henkilökuntaa osallistujien joukkoon. Luonnollisesti Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden turvallisuuselinten henkilökuntaa osallistui niihin, mutta heistä valtaosa oli tehnyt tietoisen valinnan ja ryhtynyt kollaboraattoriksi, joten en osaa olla surullinen heidän puolesta.

Kuuliaisuutta piti osoittaa myös saadakseen EU:n tai läntisten avustusjärjestöjen lahjoittamia, ja Venäjän johtaman hallinnon edustajien varastamia, avustuspaketteja. Niin, valitettavasti tällainen toiminta oli kovin tavallista, kyse ei ollut yhdestä tai kahdesta kerrasta, jolloin eräs läheisemme kuvaili kuinka työpaikallaan ns. hallinnon näkyvät tukijat saivat avaamattomia avustuspaketteja, joissa oli EU:n tai jonkin kansainvälisen organisaation tunnus. Ehkäpä kansainväliset avustusjärjestöt olivat naiiveja ja liian luottavaisia tai sitten ne eivät uskaltaneet ryhtyä riittäviin vastatoimiin, koska Venäjän edustajat olivat mukana niin monien järjestöjen toiminnassa, mutta tällaista toimintaa katsottiin läpisormien vuosien ajan. Alueella, joilla elintarvikkeista, hygieniatuotteista (käytännössä kaikesta) on pula, kiristys ja uhkailu on keino hallita väestöä eikä siinä ole mitään hienovaraista.

Yleisradion raportissa kuvaillaan Venäjän häikäilemätöntä toimintaa alueella, pidän kuitenkin kyseenalaisena sitä, että videoaineisto koostuu Venäjän puolustusministeriön julkaisemasta materiaalista. Kyseenalaisena siksi, ettemme tiedä millaisen seulan läpi aineisto on käynyt mutta etenkin siksi, ettemme tiedä millaisen nöyryytyksen kohteeksi kuva-aineistossa esiintyvät siviilit ovat joutuneet. Tietoon on tullut kuvauksia tapauksista tältä keväältä ja kesältä, kuinka miehittäjä vaatii paikallisia (siviilejä) vannomaan uskollisuutta Venäjälle (jopa laulamaan Venäjän kansallislaulun) ennen kuin heille on annettu vettä tai elintarvikkeita.

Itse asiassa meillä ei ole edes varmuutta siitä, että kaikki videoilla näkyvät siviilit ovat paikallisia. Venäjän valtiolliset toimijat ovat menneen kevään ja kesän kuluessa järjestäneet myös näytöksiä, joissa ”paikallisina siviileinä” kuvaillut henkilöt eivät puhu paikallisella aksentilla, eivätkä kaikissa tapauksissa edes näytä siltä, että ovat olleet viikkoja sodan jaloissa.

Ihmettelen myös hivenen sitä, että miksi medioissa Suomessa ja lännessä annetaan niin suuri huomio näille Venäjän suunnittelemille ”kansanäänestyksille”. Me kuitenkin tiedämme, että kyse on Venäjän miehittämistä alueista, mikä on itsessään määritelmänä hyvin merkittävä, koska Yhdistyneiden kansakuntien sopimusten mukaan miehitetyillä alueilla järjestetyt ”kansanäänestykset” ovat yksiselitteisesti laittomia, vaikka niiden taustalla olisi jonkin väestönosan tahtotila. (2) Nyt kun kerta kerran jälkeen toistamme Venäjän suunnitelmaa, kuitenkaan mainitsematta tapahtuman kannalta olennaista tekijää (eli laittomuutta), niin liiallisen huomion kiinnittäminen tällaisiin näytöksiin palvelee vain Venäjän etua.

Ymmärrettävää on se, että Ukrainassa asiaan kiinnitetään huomiota, mutta Suomessa ja lännessä median huomiossa unohtuu useimmiten pointti – miehitys ja siitä seuraavat juridiset seikat.

* * *

Seuraavat kuvat kertovat myös siitä todellisuudesta, jossa miehitetyillä alueilla asuvat siviilit elävät. Kuvat on otettu vuosia sitten miehitetyssä Itä-Ukrainassa, Luhanskin alueella. Hienovaraisuus on tästä toiminnasta kaukana, samalla tapaa kuin se on kaukana lasten militarisoinnista, johon Venäjä operaattoreineen on syyllistynyt Ukrainalta miehittämillään alueilla idässä ja Krimin niemimaalla.

Великий Могучий Русский Язык

Урок 1

(1. oppitunti Suuri ja mahtava venäjän kieli).

Kirjojen polttamista seuraa...

Alla lasten militarisointia miehitetyssä Itä-Ukrainassa. 

Lapsuus miehitetyssä Itä-Ukrainassa, Dovžansk v. 2019. 

Kirjoituksessani huomio kohdistui erityisesti yhteen Yleisradiossa julkaistuun katsaukseen. Kyseinen katsaus ei suinkaan ole ainoa viime aikoina suomalaisissa merkittävissä medioissa julkaistu uutinen, jonka sisällöstä löytyy – aiheesta – moitittavaa.

Helsingin Sanomat käytti 2. elokuuta julkaistussa uutiskatsauksessa ”Mitä kuuluu Ukrainan sodalle?” yhtenä asiantuntijana Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan tutkimusjohtaja Heikki Patomäkeä, jonka Venäjää myötäilevää kommentointia on kritisoitu aiheesta, etenkin seuraava sai niskavillat pystyyn useilla –

”Minun oma tulkintani on, että Ukrainaa on kannustettu saamaan ote sodasta, kun vaihtoehtona olisi myös kannustaa sitä rauhanneuvotteluihin Venäjän kanssa.” (3)

Jossa bäckmanilaista virttä veisaava Patomäki tuntuu elävän rinnakkaisessa maailmankaikkeudessa, jossa Venäjä on luotettava ja uskottava neuvottelukumppani, joka ei ole toteuttamassa joukkotuhontaa Ukrainassa. Kyse ei myöskään ole ensimmäisestä kerrasta, jolloin Patomäen kommentointia on aihe kritisoida, joten medioiden toistuva sortuminen hänen käyttöön (Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaan) asiantuntijana näyttää jonkin asteisen tasapuolisuusharhan ylläpidolta.  

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://yle.fi/uutiset/3-12560389

2. Juha-Antero Puistola ja Johanna Suhonen: Itä-Ukraina – Lännen etuvartio, s. 124.

3. https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008977694.html 

Lasten militarisoinnista Venäjän miehittämillä alueilla –

Yunarmiya eli ”Putin jugend” Venäjän Ukrainalta miehittämillä alueilla  (julk. 10/2021).

#StandWithUkraine 

Sota Ukrainassa alkoi 12. huhtikuuta 2014 – ei 24. helmikuuta 2022, tärkeitä päivämääriä

 

Torstaina 24. helmikuuta 2022 kirjoitin Ukrainan sodasta kommentoijille muistutukseksi blogin otsikolla Sota Ukrainassa alkoi 12. huhtikuuta 2014 – ei 24. helmikuuta 2022, jossa (kuin jo ennakoiden) huomautin lukijoita ja uutisten seuraajia siitä, että sota Ukrainassa on, matalasta intensiteetistä huolimatta, ollut hetkittäin aiemminkin hyvin brutaali, siviilikohteita – kuten kouluja ja sairaaloita – on tulitettu toistuvasti nimeen omaa Venäjän ja sen tukemien joukkojen toimesta. Eivät pelkästään lukijat vaan myös toimittajat medioissa näyttävät olevan sokeita todellisuudelle ja – kenties tiedostamattaan – unohtavan sen, että Ukrainassa on sodittu jo yli kahdeksan vuoden ajan, niin ajattelin kirjoittaa lyhyt ja samalla liiankin yksinkertaistetun tapahtumakuvauksen sodan etenemisestä vuoden 2014 alkupuolelta tähän hetkeen.

”Pieniä vihreitä miehiä Krimillä”.

Kirjoitukseni otsikko on sikäli hämäävä, että se jättää huomiotta tapahtumat ennen 12. huhtikuuta 2014, jota päivää voi pitää sodan konkreettisena alkuhetkenä, koska tuolloin venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin johtamat joukot (Krimin ryhmä ja Donbasin kansanmiliisi) aloittivat operaation Slovjanskin ja Kramatorskin valtaamiseksi (onnistuenkin siinä). Ennen kyseistä päivämäärää tapahtui Venäjän suorittama Krimin niemimaan valtausoperaatio, jonka alkaessa Ukrainan silloinen presidentti Viktor Janukovitš oli vielä Kiovassa ja nimellisesti Ukrainan presidentti, ja Kiovan kaduilla ja aukioilla käytiin Euromaidanin viimeisiä (raskaita ja verisiä) taisteluita. Eli Venäjän aseellinen tunkeutuminen Ukrainaan alkoi jo helmikuussa 2014, siten, että ensimmäiset varmistetut sotilasoperaatioon viittaavat toimet suoritettiin niemimaalla 20. helmikuuta 2014, jolloin 810. merijalkaväkiprikaati ryhmitti joukkoja Gvardiisken lentoasemalle sekä tehosti vartiointia ja valmiutta Sevastopolissa.

Venäjän varsinaiset joukkojen siirrot Krimin niemimaalle käynnistyivät 23. helmikuuta 2014, jolloin venäläissotilaiden havaittiin nousevan maihinnousualuksiin Novorossijskin satamassa. Helmikuun 24. päivä Sevastopolin edustalle saapui viisi maihinnousualusta, jotka kiinnittyivät laituriin 25. päivän kuluessa. Näihin aikoihin Krimin niemimaalla aloitettiin, Kremliä tukevien henkilöiden ja tahojen toimesta, alueellinen ”separatismi” – jota voidaan pitää samalla tapaa ennalta harjoiteltuna ja ulkosyntyisenä mitä Itä-Ukrainassa nähtiin myöhemmin keväällä. Helmikuun 23. päivä Sergei Aksjonovin johdolla ryhdyttiin perustamaan ”itsepuolustuksellisia” kansanmiliisejä, paria päivää myöhemmin (25. helmikuuta) Sevastopoliin johtavalle tielle ja niemimaan mantereesta erottavalle Perekopin kannakselle perustettiin kulunvalvontapaikkoja. Tarkastuspisteiden toimeenpanijoiksi osoittautuivat Ukrainan entiselle presidentille Viktor Janukovitšille uskolliset, Kiovasta paenneet ja Venäjän riveihin siirtyneet, Berkut-mellakkapoliisit yhdessä Krimin kasakoiden ja Venäjältä tulleiden Kubanin kasakoiden kanssa.

Näihin juuri perustettuihin ”itsepuolustusjoukkoihin” solutettiin välittömästi venäläisiä erikoiskoulutuksen saaneita henkilöitä, joka omalta osaltaan todistaa sen puolesta, että tällainen operaatio oli ennalta suunniteltua ja valmisteltu (ja todennäköisesti myös lukuisia kertoja harjoiteltu).

Helmikuun 26. päivänä alkoivat Krimin niemimaan miehitykseen tähtäävän operaation ensimmäisen vaiheen varsinaiset sotilaalliset toimet. Tuolloin Simferopolin ympäristössä havaittiin Venäjän asevoimien BTR-miehistönkuljetusajoneuvoilla liikkuvia osastoja. Todennäköisesti kyseessä oli seuraavana yönä toimeenpannun, Simferopolissa sijainneen, Krimin parlamenttirakennuksen valtausoperaation tiedustelu-, eristys- tai tukijoukkojen ryhmittymisestä. Joukkojen liikkeillä saattoi myös olla demonstratiivinen tarkoitus, osoittaa tukea paikallisille, Venäjää tukeville, ryhmille.

Aktiivinen sotilaallinen toiminta käynnistyi aamuyöstä 27. helmikuuta 2014, jolloin 50–60 Venäjän asevoimien erikoisjoukkojen sotilaista ”itsepuolustusjoukkojen” taistelijoina esiintyen valtasi Krimin alueparlamentin, nostaen Venäjän lipun rakennuksen katolle. Miehitys on sotatoimi, eikä Venäjän toteuttama Krimin niemimaan miehitys suinkaan ollut veretön, vaikka sellaista kuvaa vaalitaankin – se koitui lukuisten siviileiden kohtaloksi, myös ukrainalaisia sotilaita kuoli ja haavoittui. Mutta ennen kaikkea miehittäjän ja sen nimissä toimivien proxy-joukkojen sortotoimet alkoivat välittömästi, kohdistuen miehitystä vastustaviin siviileihin.

 

Slovjansk ja Kramatorsk

Itä- ja Etelä-Ukraina vajosi Venäjän voimakkaalla tuella ja sen operaattorien avustaessa kaaokseen Krimin niemimaan miehityksen jälkimainingeissa. Monilla paikkakunnilla vieraili operaattoreita Venäjältä kuin alustamassa tulevaa liikehdintää. Donetskiin saapui maaliskuussa 2014 venäläisen imperialistisen ja äärioikeistolaisen liikkeen Russkoe Imperskoe Dvizhenien eli RID:in (ven. Русское имперское движение – РИД; engl. Russian Imperial Movementin eli RIM) jäseniä Nikolai Truštšalovin johdolla tapaamaan sikäläisiä yhteystyöhenkilöitä. Vierailu suoritettiin vain muutamaa viikkoa ennen Venäjän organisoiman Itä-Ukrainan ”separatismin” alkua.

Myöhemmin RID:in eli RIM:in koulutusleirin kautta on kulkenut satoja vapaaehtoistaistelijoita Venäjän proxy-joukkoihin. Saman organisaation järjestämillä leireillä on koulutettu myös äärioikeistoon ja kansallissosialistisiin liikkeisiin kuuluvia aktivisteja terrorisodankäynnin saloihin, näillä leireillä on käynyt myös Pohjoismaisen vastarintaliikkeen aktivisteja. RID on vain yksi näistä venäläisistä äärioikeistolaisista organisaatioista, joihin maan hallinto on tukeutunut Ukrainan sodan aikana.

Ennen huhtikuun 12. päivää ja Igor Girkinin johtamien joukkojen aloittamaa sotilasoperaatiota moni paikkakunta Ukrainan etelä- ja itäosissa oli vajonnut tai vajoamassa kaaokseen Venäjän operaatioiden seurauksena, Janukovitšin syrjäyttäneen Ukrainan tuoreen hallinnon koettaessa pitää alueita hallinnassaan.

Huhtikuun 12. päivä valkeni Slovjanskissa, Ukrainan itäosissa Donetskin alueella, rauhallisena. Rauhaa ei kuitenkaan kestänyt montaakaan tuntia, sillä aamukahdeksan jälkeen venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin kokoama ja johtama joukko ”pieniä vihreitä miehiä” ilmaantui pakettiautojen kuljettamina kaupungin keskustaan.

Igor Girkinin johtaman ryhmän vahvuus oli 52 taistelijaa, jotka olivat hyvin koulutettuja erikoistehtävään ja jonka miehille oli kertynyt kokemusta vastaavasta operaatiosta Venäjän miehittäessä Krimin niemimaan helmikuussa 2014.

Samana päivänä 12. huhtikuuta tunnuksettomat joukot miehittivät Donetskissa sisäministeriön rakennuksen ilman merkittävää vastarintaa. Rakennuksen miehittäjät saivat tukea, Ukrainan Venäjälle paenneelle ex. presidentille Viktor Janukovytšille lojaaleilta, sisäministeriön Berkut-mellakkapoliisin upseereilta.

Niin ikää 12. huhtikuuta Igor Girkinin johtaman ryhmä tukena ollut – erikoiskoulutuksen saaneilla miehillä vahvistettu – Donbasin ”kansanmiliisi” miehitti Slovjanskista etelään sijainneen Kramatorskin kaupungintalon sekä poliisiaseman. Hyökkäys kaupungintaloon alkoi illalla kello 20:00 aikoihin ja poliisiasemalle myöhemmin illalla noin kello 22:00. Samana iltana ”Donetskin kansantasavallan” edustajiksi esittäytyneet henkilöt puhuivat yleisölle kaupungintalolla taivutellen sitä puolelleen – puhujat saivat yleisöltä kielteisen vastaanoton.

Ukrainan kansallinen turvallisuus ja puolustusneuvosto järjesti hätäkokouksen 12.–13. huhtikuuta välisenä yönä – kokouksessa tehtiin päätös Anti-Terrorist Operation’in eli ATO:n aloittamisesta kello 09:00 huhtikuun 13. päivänä, joukkojen kokoaminen alkoi välittömästi. Varsinaisten sotatoimien voi katsoa alkaneen 12. huhtikuuta 2014 Igor Girkinin johtamien joukkojen toimesta, ja kuten jälkeenpäin on käynyt ilmi, koko operaatio on ollut alkumetreiltä lähtien Kremlin organisoima.

Sodan ensimmäisinä viikkoina taisteluita käytiin useissa ”kuumissa pisteissä” Ukrainan itäosissa, samalla muualla etelässä erilaiset ryhmät koettivat ottaa hallintaansa kaupunkeja ja alueita – onnistumatta siinä. Kesään mennessä tilanne muualla kuin idässä alkoi olla Ukrainan tuoreen hallinnon kontrollissa, Petro Poroshenko valittiin Ukrainan uudeksi presidentiksi, ensimmäinen taistelu Donetskin kansainvälisestä lentokentästä oli käyty toukokuun 2014 lopulla – kenttä jäi tuolloin Ukrainan hallintaan.

Kesän koitettua nähtiin sodan ensimmäinen merkittävä eskalaatio, Ukrainan ilmavoimien Iljushin Il-76 kuljetuskone pudotettiin venäläisoperaattoreiden toimesta koneen ollessa laskeutumassa Luhanskin kansainväliselle lentokentälle 14. kesäkuuta 2014. Näihin aikoihin Venäjältä toimitettiin ensimmäisen kerran raskasta kalustoa Itä-Ukrainaan siltä osalta rajaa, joka ei ollut Ukrainan kontrollissa.

Kesäkuun (v. 2014) loppupuolella Venäjä osallistui sotatoimiin aktiivisesti omalta maaperältään tulittamalla kranaatinheittimillä, tykistöllä ja raketinheittimillä kohteita Ukrainassa. Venäjä toteutti 11. heinäkuuta 2014 (klo. 04:30) huomattavan raskaan raketinheitinkeskityksen Zelenopillian kylän lähelle Ukrainan eteläosiin, isku kohdistui Ukrainan asevoimien ja rajavartiojoukkojen kenttätukikohtaan. Iskussa menehtyi lähes 40 ukrainalaissotilasta ja rajavartijaa, haavoittuneiden lukumäärän noustessa lähelle sataa. Alle viikko eteenpäin, heinäkuun 17. päivä Venäjän maavoimien 53. ilmatorjuntaohjusprikaatin varustukseen kuuluvalta Novator 9K37 M1 Buk TELAR:ilta nro. 332 laukaistiin ohjus, joka pudotti Malaysia Airlinesin lennon MH17 (Schiphol, Amsterdam – Kuala Lumpur). Venäjä oli mukana sodassa kyynärpäitään myöten mutta edelleen mediat Suomessakin kirjoittivat separatismista Ukrainassa aivan kuin kyse olisi todellisesta, sisäsyntyisestä hallinnon vastaisesta liikehdinnästä.

 

Ilovaisk ja toinen taistelu Donetskin kansainvälisestä lentokentästä

Ensimmäisen sotakesän lähestyessä loppuaan, elokuussa 2014 Ukrainan asevoimat vapaaehtoisjoukkojen ja rajajoukkojen runsaalla avulla olivat valloittamassa takaisin alueita, jotka olivat päätyneet kevään ja alkukesän kuluessa Venäjän varustamille ja johtamille joukoille. Ukraina eteni Ilovaiskiin Donetskin kaakkoispuolella, samalla lähes koko rajaseutu Luhanskin alueen perimmäistä nurkkaa lukuun ottamatta oli jälleen sen hallussa – näytti siltä, että sodan kulminaatiopiste oli lähestymässä ja että edessä olisi syksyn ja talven kestävä ”eristä ja tuhoa” operaatio, jolloin viimeisetkin idän miehitetyt alueet otettaisi takaisin Ukrainan kontrolliin. Näin ei kuitenkaan käynyt, Ilovaisk muodostui eräänlaiseksi kulminaatioksi, jonka aikana Venäjän asevoimat (tunnuksettomilla mekanisoiduilla joukoillaan) puuttui sodankäyntiin kääntäen asetelman päinvastaiseksi. Syksyn koitettua sovittiin näennäisestä tulitauosta, samalla laadittiin ensimmäinen Minskin sopimus – edessä näytti olevan jäätynyt konflikti.

Rauha ei kuitenkaan laskeutunut Ukrainaan. Syyskuun lopulla alkoi toinen taistelu Donetskin kansainvälisestä lentokentästä, taistelu, joka päättyi vasta uuden vuoden jälkeen tammikuussa 2015 ja jonka kuluessa syntyi legenda kentän puolustajista, viimeiseen asti taistelleista, kyborgeista. Kenttä päätyi Venäjän johtamien joukkojen haltuun 21. tammikuuta 2015, jonka jälkeen Ukrainan asevoimat yritti vielä vastahyökkäyksellä saada kentän jälleen haltuunsa. Ukrainan vastahyökkäyksen tultua torjutuksi, vetäytyivät ukrainalaiset lentokentältä sen läntiselle puolelle Piskyn kylään, joka on edelleen Ukrainan asevoimien hallinnassa. Tuolloin valmistauduttiin idempänä, miehitetyn Horlivkan itäpuolella Debaltseven ympäristössä Venäjän johtamien joukkojen toimesta ratkaisevaan taisteluun tästä Ukrainan kontrolloimasta rautateiden risteysasemakaupungista, jonka hallitsija kontrolloi myös liikennettä Donetskin ja Luhanskin välillä.

 

Debaltseve

Reilun kuukauden kestäneeseen Debaltseven taisteluun osallistui runsaasti motorisoituja- sekä mekanisoituja joukkoja Venäjältä, kuin myös osia 232. raketinheitinprikaatista. Varsinaiset taistelut päättyivät Debaltsevessa vasta 20. helmikuuta 2015 vastoin Minskissä allekirjoitetun Minsk II sopimuksen hengen vastaisesti. Sopimuksen vastaisesti Donetskissa Venäjän asettamana johtajana toiminut Aleksandr Zahartšenko tulkitsi, ettei 15. helmikuuta alkavaksi sovittu tulitauko koske Debaltsevea, jonka seurauksena taistelua kaupungin hallinnasta jatkettiin, kunnes se saatiin miehitettyä. Paikallisten joukkojen voima tuskin olisi riittänyt Debaltseven valtaukseen, sen sijaan Venäjän maavoimien ja erikoisjoukkojen sekä PMC Wagneriin kuuluvien joukkojen voimakkaalla tuella (panssarikalusto ja tykistö) kaupunki onnistuttiin miehittämään. Debaltseve oli viimeinen suuri taistelu ennen Venäjän 24. helmikuuta 2022 aloittamaa laajaa offensiivia, jonka Venäjä proxy-joukkoineen onnistui voittamaan.

Venäjän maavoimien tuhoutunutta panssarikalustoa Lohlynoven lähellä, Debaltsevessa.

Debaltseven jälkeen

Helmikuussa 2015 päättyneen Debaltseven taistelun jälkeen ja tämän vuoden 24. helmikuuta alkaneen laajan offensiivin välillä Venäjä koetti toteuttaa Donbasissa useita paikallisia offensiiveja (operaatioita) tarkoituksenaan saada hallintaansa avainkohteita. Näihin operaatioihin kuului lyhyt taistelu Marinkasta kesäkuussa 2015 tai viikon mittainen taistelu Avdiivkasta tammi-helmikuussa 2017 (kumpikin näistä päättyi Ukrainan voittoon). Venäjän tuella sen proxy-joukot yrittivät myös useamman kerran ottaa haltuunsa Ukrainan kontrolloiman Krymsken kylän Siverskyi Donets’in etelärannalla ja edetä tietä P66 länteen – onnistuen tässä vasta 24. helmikuuta jälkeen.

Venäjän avoin sotatoimi Ukrainan laivastoa vastaan Kertšinsalmessa marraskuussa 2018 painettiin lopulta lähestulkoon villaisella läntisen yhteisön toimesta.

Volodymyr Zelenskyi vannoi virkavalansa keväällä 2019 voitettuaan vaaleissa Petro Poroshenkon. Zelenskyin hallintokauden alku sujui sotatoimien kannalta varin rauhallisissa merkeissä, vasta kevättalvella 2021 jännite sotatoimialueella alkoi selkeästi nousta Venäjän johtamien joukkojen aloittaessa hyvin provokatiiviset kranaatinheitin- ja tykistöiskut siviilikohteisiin Ukrainan kontrolloimilla alueilla – kohteiden joukossa oli sairaaloita ja kouluja, siviiliuhreiltakaan ei vältytty. Tätä jatkui käytännössä koko viime kevään, kesän ja syksyn – venäläiset ampuivat siviilikohteisiin myös kymmeniä sirotemiinoja, joukossa myös erittäin vaarallisia ansatyyppisiä POM-2 henkilömiinoja.

Samaan aikaan Venäjä alkoi keskittää joukkojaan Ukrainan rajoille miehitetyltä Krimin niemimaalta Valko-Venäjälle ja vaikeuttaa entisestään ETYJ:n Ukrainan monitorointimission tarkkailijoiden toimintaa Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla. Näihin aikoihin Venäjältä toimitettiin ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa ammuksia rautateitse Itä-Ukrainan miehitetyille alueille. Media lännessä jätti suurelta osin huomiotta tapahtumat Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla huomion keskittyessä joukkojen kokoamiseen Ukrainan rajoille – vasta helmikuun 2022 loppupuolella läntiset mediat alkoivat heräillä ja kuvailla tapahtumien etenemistä Itä-Ukrainassa todellisemmin, mikä oli aivan liian myöhään.

 

Kahdeksan vuotta sotaa

Siihen hetkeen mennessä, jolloin moni lännessä havahtui siihen, että Venäjä hyökkää Ukrainaan oli Ukrainassa jo käyty kahdeksan vuotta sotaa. Sotaa, jossa oli kuollut Yhdistyneiden kansakuntien arvion mukaan 6. huhtikuuta 2014 ja 31. joulukuuta 2021 välillä jopa 14 400 siviiliä ja sotilasta (siviiliuhrien määrän noustessa YK:n mukaan 3404, joista ulkomaalaisia on yli 300). Kuolonuhrien todellinen määrä ei ole tiedossa, johtuen useammasta tekijästä, kuten venäläiset eivät ole julkaisseet tietoja kuolleiden vapaaehtoisten lukumäärästä; Itä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta on ollut hyvin hankala saada luotettavaa tietoa miehitysvuosien aikana, kansainväliset organisaatiot eivät ole voineet vierailla pidätyskeskuksissa ja salaisissa vankiloissa; Ukraina on julistanut eräitä tietoja kärsimistään tappioista salaisiksi jne.

Sankarihautoja Tšernivtsissä, kuva Marko Enqvist 2018.

Marko 

 

Kuvista:

Pieniä vihreitä miehiä Krimillä, kuva teoksesta: Вторжение в Украину: Хроника российской агрессии. Kuvassa olevan kuvan on ottanut Sergei Pavlov (Укринформ)  maaliskuussa 2014 Krimillä.

Debaltseven taistelun aikana, helmikuussa 2015, kuvattiin kaksi tuhoutunutta Venäjän maavoimien T-72B model 1989 taistelupanssarivaunua lähellä Lohlynoven kylää. Vaunut kuuluivat erillisen 5. panssariprikaatin kalustoon (sotilasyksikkö 46108, sijoituspaikka Ulan-Ude).

Kirjoituksessa olen käyttänyt omien (lähteistettyjen) kirjoitusteni ohella muun muassa seuraavia kirjoituksia ja julkaisuja:

Kapteeni Jarkko Koistisen diplomityötä “GEORGIASTA UKRAINAAN – VENÄJÄN SOTATAITO JA TAISTELUPOTENTIAALI ASEELLISISSA KONFLIKTEISSA”.

Prometheus NGO:n kustantamia teoksia ”Donbas in Flames, guide to the conflict zone” ja “Crimea Behind the Curtain Guide to the Occupied Zone”.

Maavoimien tutkimuskeskuksen julkaisemia katsauksia: ”Havaintoja Ukrainan sodasta – Donetskin lentoasema” ja ”Havaintoja Ukrainan sodasta – Ilovaiskin kattila” (kumpikin laadittu joulukuussa 2016).

People’s Project.com’in artikkelia “Ilovaisk tragedy anniversary: Chronology of events”.

Venäjän sotarikoksista Ukrainassa – joukkomurhasta kidutusmurhaan

 

Venäjän asevoimat ja niitä tukevat palkkasotilasjoukot ovat syyllistyneet muutaman viimepäivän kuluessa lukuisiin ukrainalaisiin sotavankeihin kohdistuneisiin sotarikoksiin, kuin myös rikkoneet muita sodankäynnin sääntöjä omilla toimillaan Ukrainassa. Kirjoituksessani erittelen yksikön vain, mikäli se on relevanttia, merkittävää on se, että kaikki rikollisiin toimiin syyllistyneet joukko-osastot ovat osa Venäjän Ukrainassa sotivaa ja Ukrainaa miehittävää sotavoimaa.

Aloitetaan eilisestä (29. heinäkuuta) sotarikoksesta miehitetyn Olenivkan alueella, reilut 20 kilometriä Donetskin keskustasta etelään, jolloin reilusti yli 50 ukrainalaista sotavankia menehtyi suodatusleirille tehdyssä kranaatinheitin- tai raketinheitinkeskityksessä, vammautuneiden lukumäärän noustessa ainakin 75:een. (1)

Tässä kohdin on perusteltua taustoittaa hiukan sitä, millaisesta leiristä on kyse, kun puhumme Olenivkan suodatusleiristä. Kyseinen leiri on perustettu entiseen vankisiirtolaan (Volnovakhan vankisiirtola no. 120), joka jäi Venäjän vuodesta 2014 miehittämille alueille. Tämän vuoden keväästä lähtien Olenivkan suodatusleirille on siirretty muiden sotavankien joukkoon ukrainalaisia sotavankeja sekä siviilejä Venäjän valloittamasta Mariupolista. Tiedossa on, että Olenivkassa sotavankeja on systemaattisesti kidutettu ja todennäköisesti myös murhattu. Lausuntojen mukaan kuulusteluissa kidutettuja ukrainalaisia sotavankeja on kuollut kuulustelijoiden käsittelyssä, lisäksi leiriltä tiedetään siirretyn kuulusteltuja Donetskissa sijaitsevaan – pahamaineiseen – Izoljatsijan kidutusvankilaan (keskitysleiriin).*

Olenivkan suodatusleirille on sijoitettu muun muassa Mariupolia ja Azovstalia puolustaneita Azov prikaatiin kuuluneita sotavangeiksi jääneitä sotilaita, joita Venäjän miehittämän Donetskin alueen nukkehallitsija Denis Pushilin on uhannut kuolemantuomioilla.

Olenivkan suodatusleiriä iskun jälkeen, kuvakaappaus venäläisen propagandatuottaja Rudenkon julkaisemalta videolta.

Venäjä syyttää iskusta luonnollisesti Ukrainaa, mutta jo tähän mennessä paljastuneiden seikkojen tähden voidaan todeta venäläisten itse syyllistyneen leirin tulittamiseen kranaatinheittimillä tai raketinheittimillä. Vaurioiden perusteella todennäköisimmin termobaarisia räjähteitä käyttävällä raketinheittimellä. Oma asiansa on sitten se, että onko kyse Venäjän asevoimien tarkoituksellisesta operaatiosta vaiko – keskiöön nousseen – PMC Wagnerin itsenäisestä operaatiosta, joka on toteutettu ilman sodanjohdon lupaa. Muutamia huomioita iskusta –

Ensinnä, Donetskin miehityshallinnon edustajan mukaan kuolleita ukrainalaisia on kymmeniä mutta ainoakaan leirin venäläinen vartija ei edes vammautunut iskussa. (2) Kuinka oletettavaa on, ettei ainoakaan vartija vammautuisi näin mittavassa iskussa, jos se oli yllätyksellinen Ukrainan tekemä isku? Sen sijaan, jos vartijat tietävät poistua paikalta oikealla hetkellä, menetykset ovat minimaaliset – todennäköisin syyllinen on tuolloin…

Toiseksi Olenivkan suodatusleiri on ollut Ukrainan asevoimien tiedossa, tiedossa on myös ollut se, keitä leirille on sijoitettu – ukrainalaisten sankareita, Azovstalin puolustajia. Leiriä ei ole tulitettu kertaakaan perustamisensa jälkeen, itse asiassa Olenivkan kylää ei ole tulitettu vuosiin ukrainalaisten toimesta, vaikka alueella on sodittu kesästä 2014 lähtien.

On myös syytä huomioida, että sotavankien majapaikkaa vaihdettiin vain päivää paria ennen iskua, Azovstalin puolustajia siirrettiin leirin toiseen osaan, ns. teolliseen kompleksiin, johon isku eilen kohdistettiin. Siirto herättää epäilyksen ja näyttää tarkoitukselliselta. Ennen iskua vain venäläisillä oli tiedossa Azovstalin puolustajien tarkka sijainti, ja vain alue, jolle Azovstalin puolustajia Olenivkan leirillä oli sijoitettu tuhoutui/ vaurioitui. Joidenkin silminnäkijähavaintojen mukaan ei edes ole olemassa mitään rakettikeskitystä, on vain räjähdysten sarja vankilana toimineessa rakennuksessa. (3)

 Sen puolesta, ettei kyseessä ole Ukrainan M142 HIMARSeilla suorittama isku, tarjoaa perusteltuja todisteita analyysissaan PergamonWar, jossa hän tarkastelee rakennuksen ja alueen kärsimiä vaurioita, kellonaikaa ja ilmansuuntia, päätellen eri havaintojen perusteella aluetta tulitetun kaakon suunnalta. (4) Rakennuksen kärsimät vauriot eivät myöskään käy yksiin venäläisten väittämän kanssa siitä, että aluetta olisi tulitettu M142 HIMARS raketinheittimellä, johon päätelmään tulee myös Thomas C. Theiner iskua käsitellessään ketjussa. (5) Merkittävin ero HIMARSilla ammuttavan GMLRS M31-raketin ja Olenivkan iskun välillä on se, ettei Olenivkassa ole mitään iskukraateria (tai merkittävää jälkeä iskukohdassa), joten käytetty asejärjestelmä on jotain aivan muuta kuin venäläisten väittämä. Mikäli sotavankien majapakkana toiminutta hallia on tulitettu jollain asejärjestelmällä räjäyttämisen sijaan, kyseeseen tulee ennemminkin termobaarinen räjähde.

Yllä kuva Olenivkan tuhoutuneesta ”parakista” ja alla vertailuun kuva GMLRS M31 raketin iskemäkohta. 90 asteen kulmassa ja yli 4 Machin nopeutta lentänyt GMLRS M31 raketti olisi aiheuttanut aivan toisen luokan tuhon Olenivakassa. Se olisi mennyt helposti aaltopeltikaton läpi ja räjähtänyt vasta betonilattiaan tunkeuduttuaan.

Myöskään venäläisten todisteet HIMARSien käytöstä eivät vakuuta (kuvakollaasi alla). Eikä kyse ole edes ensimmäisestä kerrasta 24. helmikuuta jälkeen, jolloin venäläiset esittäisivät valheellisia todisteita Ukrainan iskuista. Tunnistetusti yhtä ja samaa pudotettua ukrainalaisten Bayraktar TB2 lennokkia on käytetty ”todisteena” Ukrainan iskuista Venäjälle ainakin kahdessa tapauksessa.

On myös huomioitava, ettei tällainen raakuus ole venäläisiltä lopultakaan poikkeuksellista. He ovat murhanneet sotavankeja mitä erilaisimmin keinoin vuosisatojen ajan, viimeiseltä vuosisadaltakin löytyy näyttöä vastaavista julmuuksista Bazarista, Katynista kuin myös Vesele Horasta vuodelta 2014. Seuraavaksi joukkomurhasta ukrainalaissotilaan kidutusmurhaan.

Heinäkuun 28. päivä venäläisten toimesta julkaistiin video, jolla sotavangiksi jäänyttä Ukrainan asevoimien sotilasta kidutetaan leikkaamalla mattoveitsellä hänen genitaalit irti. (6) Näyttää siltä, että käsistään ja jaloistaan sidottua sotilasta on pahoinpidelty – kidutettu – jo ennen genitaalien leikkaamista. Toisessa pidemmässä videossa kyseinen sotavanki ammutaan läheltä päähän tähdätyllä kiväärin laukauksella.

Genitaalit mattoveitsellä leikannut sotarikollinen onnistuttiin tunnistamaan hyvin pian videon julkaisun jälkeen, henkilöllisyyden jäljille johdattivat vasemman käden rannekoru, joka näkyi jo aiemmin venäläisen RIAn julkaisemalla videolla (kuvattu eri yhteydessä) sekä selkeän tunnistettava lierihattu, jota kyseinen henkilö piti päässään aiemmin julkaistuilla videoilla kuin myös videolla, jolla hän kidutti ukrainalaista sotavankia. Murhaaja, joka toivottavasti päätyy tekonsa tähden oikeuteen, on Kalmukian Elistasta kotoisin oleva Vitali Arošanov, hän kuuluu tšetšeenien Akhmat pataljoonaan. (7 ja 8)

Vitali Arošanov kuvattuna Sjevjerodonetskissa, kuvauspäivä tuntematon.

Edellisiin verrattuna valloitetussa ja samalla miehitetyssä Vuhlehirsʹkin lämpövoimalaitoksessa kuvattujen venäläisen PMC Wagnerin palkkasotilaiden rikos on merkittävästi toisenlainen. Ainakin osa taisteluihin osallistuneista palkkasotilaista esiintyi julkaisuilla videoilla ja kuvissa sonnustautuneena Ukrainan maavoimien maastokuviokuosillisiin asepukuihin, mikä sekin on sotarikos. (9)

Vuhlehirs’kissa kuvattu PMC Wagnerin taistelija.

Kun huomioidaan, etteivät venäläiset palkkasotilaat ole muutoinkaan kunnostautuneet sodankäynnin sääntöjen kunnioittamisessa, en lainkaan ihmettele, jos tulevaisuudessa käy siten, etteivät ukrainalaisetkaan kohtele antautuvia venäläisiä palkkasotilaita aivan kaikkien sääntöjen edellyttämällä tavalla. Ja jos tarkkoja olemme, sonnustautuminen vihollisen asepukuun on teko, jonka myötä sotilas menettää asemansa laillisena sotilaana. Venäläisten asemaa heikentää myös se, ettei kyseessä ole ensimmäinen kerta Venäjän 24. helmikuuta aloittaman koko Ukrainaan kohdistuneen offensiivin jälkeen, jolloin venäläisjoukot sonnustautuvat operaatioissa Ukrainan maavoimien maastokuviokuosillisiin asepukuihin. Helmi-maaliskuun vaihteessa Kiovaan yritti tunkeutua venäläisten erikoisjoukkoja sekä PMC Wagnerin taistelijoita Ukrainan maavoimien maastokuviointikuosillisiin asepukuihin sonnustautuneina pohjoisen suunnasta. Ainakin pari tällaista ryhmää likvidoitiin Podilin piirin alueella ennen kuin ne ehtivät Kiovan keskustaan. Todennäköisesti kyseiset ryhmät osallistuivat operaatioihin, joissa venäläiset metsästivät Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyitä ja muutamia muita Ukrainan ja Kiovan hallinnon avainhenkilöitä.

 

Marko

 

Lähteet: 

1. https://www.coffeeordie.com/russians-castrating-ukrainian-pow

2. https://twitter.com/yarotrof/status/1553004152489402368 

3. https://twitter.com/wartranslated/status/1553037563065155585 

4. https://twitter.com/PergamonWar/status/1552964673938640896 

5. https://twitter.com/noclador/status/1553346601640402945 

6. https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008976090.html 

7. https://twitter.com/KremlinTrolls/status/1552741167665713153 

8. https://twitter.com/nexta_tv/status/1552920783080546305 

9. https://twitter.com/sumlenny/status/1552223750573236224 

*: Izoliatsiasta eli Donetskin “kidutusvankilasta”.

#StandWithUkraine