Eliot Higgins: Me olemme bellingcat – Tiedustelupalvelu verkossa

 

OSINT – Open Source Intelligence eli avoimien lähteiden tiedustelu nousi laajempien kansanosien tietoisuuteen Ukrainan ja Syyrian sotien myötä. Sota- ja konfliktiuutisoinnissa lyhenne nostaa monien mieleen ensinnä Bellingcatin. Jyväskyläläinen Docendo vastaa Eliot Higginsin teoksen ”We Are Bellingcat – An Intelligence Agency for the People” suomenkielisen laitoksen ”Me olemme Bellingcat – Tiedustelupalvelu verkossa” kustantamisesta. Teoksen suomalaiselle lukijoille esipuheen on kirjoittanut, Bellingcatin alkuperäisjäseniin kuulunut, Veli-Pekka Kivimäki. Ymmärrykseni mukaan teos julkaistiin useissa maissa samanaikaisesti helmikuun alkupäivinä, Docendon palvellessa meitä suomalaisia erinomaisen hyvin julkaistessa teoksen ensimmäisessä aallossa.

Eliot Higgins: Me olemme bellingcat – Tiedustelupalvelu verkossa. Kuva M. Enqvist.

Näinä päivinä Bellingcat on meille monille tuttu, jotka seuraamme turvallisuuspolitiikkaa ja konflikteja sekä sotia eri rintamilla. Uskoakseni useimmilla on myös jokin tietty tapahtuma tai tutkimus, johon Bellingcat henkilöityy, tutkimus, joka tulee Bellingcatista ensimmäisenä mieleen. Minulla se on Malaysia Airlinesin lennon MH17 pudottamiseen liittyvä seikkaperäinen tutkimustyö, johon tutustuminen ja josta koottujen raporttien ja analyysien lukeminen on usein kuin lukisi salapoliisiromaania. Vertauksella en halua väheksyä Bellingcatin työtä, ennemminkin kuvata sitä, kuinka yksi johtolanka johtaa toiseen ja hitaasti muodostuu kokonaiskuva, joka paljastaa syyllisen. Toisin kuin salapoliisiromaaneissa, Bellingcatin tutkimustyössä tämä syyllinen kävi ilmeiseksi jo ennen viimeistä näytöstä lukuhuoneessa, mutta tästä huolimatta, jokainen pala, joka seikkaperäisen tutkimustyön myötä onnistuttiin kaivamaan esiin ja asettamaan oikealle paikalle, täydensi kuviota, niin, että lopulta kuka tahansa meistä voi käydä tämän todisteketjun läpi ja sen perusteella tehdä oman johtopäätöksen syyllisestä (tai syyllisistä).

Mutta, kuten kirja osoittaa, Bellingcat on paljon muutakin kuin MH17-tutkinta tai Syyriassa hallituksen suorittamien kaasuiskujen seikkaperäinen tutkinta – itse asiassa tänään Bellingcat on paljon juuri tätä muuta, mutta edelleen sen ympärillä käydyssä keskustelussa toistuu syytös ”CIA:n luomuksesta”, näiden syytösten tullessa tavattoman usein Venäjän johtoon myönteisesti suhtautuvan laita- ja äärioikeiston taholta, unohtamatta kuitenkaan vasemman laidan vankkumattomia amerikkalaisimperialismin vihaajia, jotka vihansa sokaisemana eivät näe malkaa omassa silmässään. Rakenteeltaan tämä kirjoitus on kuin olisin ryhtynyt lukemaan kirjaa keskeltä, vaikka ennen Bellingcatin syntyä ja, minulle merkittävää, MH17-tutkintaa, oli kuitenkin ollut jo mies ja sylimikro ja loputtomasti aikaa. Tämä mies oli Eliot Higgins.

Tavallaan kiehtovaa Bellingcatin ja samalla Eliot Higginsin tarinassa on se, että kaikki palaset olivat jo olemassa (internetin kuvavirta, mahdollisuus geolokaatioon, Google Maps ja Google Earth jne. jne.), mutta niitä ei ollut osattu, tai haluttu, hyödyntää ennen tätä suurten uutistoimistojen tai muidenkaan julkisten tahojen toimesta. Aivan kuin meillä olisi ollut palapeli, jota kukaan ei ollut jaksanut kasata. Huom. en nyt ota kantaa siihen, etteikö joku ole voinut jossain tehdä pienimuotoisesti tätä jo ennen Eliot Higginsiä, mutta Higgins oli todennäköisesti ensimmäisiä, joka havaitsi sen mahdollisuudet ja kokonaisvaltaisen tutkimustyön, raportoinnin ja analysoinnin osana – täydentämässä palettia.

Teoksen perusteella syntyy kuva, että vielä siinä vaiheessa, kun mahdollisuudet olivat jo tiedossa, julkisten organisaatioiden toiminnassa esiintyi siinä määrin konservatiivisuutta, ettei kaikkia osasia haluttu hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla:

”Peter de Kock palveli eräässä Alankomaiden poliisin peiteyksikössä MH17 tutkimuksen aikana. Kun turvallisuuspalvelun vakinainen kuudenkymmenen vahvuinen henkilöstö pyrki tuskalla ja vaivalla edistämään tutkimustaan, hän seurasi, miten Bellingcat selvitti ripeästi Buk-lavetin kulkureitin pelkkien julkisten lähteiden avulla. - - - …poliisilaitos oli konservatiivinen ja piti perinteisiä tutkimusmenetelmiä parempina.” s. 222–223.

Tietenkin alueellisia eroja on, mutta on todennäköistä, että havainto on jotakuinkin yleispätevä. Bellingcatin tutkimuksia seuratessa olemme myös havainneet sen, että suurten julkisten organisaatioiden, kuten Venäjän federaation turvallisuuspalvelu FSB:n, toiminnassa muutokset tapahtuvat hitaasti määräyksistä huolimatta. Venäjän kohdalla läpensä korruptoitunut yhteiskunta asettaa omat lisähaasteensa, mikä on hyödyttänyt huomattavassa määrin myös Bellingcatia ja heidän yhteistyökumppaneita heidän kyetessä ostamaan pimeiltä markkinoilta dataa ja informaatiota, joka kuitenkin muodostaa vain osan heidän tutkimuksissa käyttämästään materiaalista. Kirjassa esiteltyjä, eräitä erityislaatuisia tutkimuksia, kuten Skripalin myrkytystutkinta, lukuun ottamatta avoimet lähteet ovat edelleen Bellingcatin tutkimustoiminnan kivijalka – perusta. Ne toistamalla, me itsekukin pystymme käymään läpi koko todisteketjun – kuten olen tehnyt esim. Malaysia Airlinesin lennon MH17 aineistoa läpikäydessäni tehnyt – ja tekemään johtopäätökset esitettyjen todisteiden pohjalta. Olen epäilemättä istunut satoja tunteja tietokoneen äärellä vain toisintaakseni Bellingcatin tutkimustyötä, käynyt läpi kuvia ja videoita sijoittaen niitä kartalle, lukenut sotilaiden somepostauksia jne.

Joukossamme on ihmisiä, joita todisteketjut eivät vakuuta, heidän joukossa on ihmisiä, jotka menevät vielä pidemmälle ryhtyessään toistamaan esimerkiksi Venäjän valtiollisten medioiden suoltamaa disinformaatiota, valheita ja harhatietoa – teoksessa Eliot Higgins kuvaa tällaisen ekosysteemin toiminnassa, kun Syyrian siviilipuolustusjärjestö eli valkokypärät joutuivat ankaran propagandakampanjan kohteeksi, jossa heidän maine pyrittiin tuhoamaan syyttäessä heitä murhaajiksi ja jopa elinkauppiaiksi:

”Osoittautui kuitenkin, että jotain kolkkoa oli tekeillä: harhatietokampanja ilman johtajaa, jossa väitteitä viskoivat edestakaisin salaliittoteoreetikot, valtiolliset propagandistit ja vaihtoehtoisen median äänitorvet – ekosysteemi, jolle olen antanut nimen ’kontrafaktuaalinen yhteisö’.” s. 125.

Toiminta on käytännössä sitä, jota toimittaja Jessikka Aro kuvailee teoksessaan ”Putinin trollit – Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta” termeillä ”mätä silli” ja ”suuri valhe” – ensimmäisen tarkoittaessa sitä, että kohde yhdistetään johonkin skandaaliin ja tätä kytköstä toistetaan niin pitkään, että kohteen nimi ryvettyy – alkaa haista, jonka seurauksena häntä ryhdytään karttelemaan; jälkimmäisen vastaavasti tarkoittaessa sitä, että keksitään niin suuri valhe, jollaista on mahdotonta uskoa kenenkään voivan keksiä, valhe on niin suuri, että se aiheuttaa traumoja kohdeyleisölle ja määrittelee tavan, jolla kohdeyleisö suhtautuu loattuun tahoon tulevaisuudessa.

Teoksessa Eliot Higgins kuvaa Bellingcatin toimintaa, toiminnan periaatteita kuin myös tavoitteita. Kuten kirjoitukseni alkupuolella viittaisin, kiehtovaa Bellingcatin ja samalla Eliot Higginsin tarinassa on se, että kaikki palaset olivat jo olemassa hänen ryhtyessä – ensin harrastajana, nyttemmin asiantuntijana – töihin, ja vaikka Bellingcat on toiminut jo vuosien ajan, olemme edelleen vasta tilanteessa, jossa olemme taipaleen alussa. Viittaan olla-verbillä toimintaan, jota voimme tehdä vapaaehtoisina hyödyntäen niitä tekniikoita, jotka Eliot Higgins ja Bellingcat ovat tehneet meille tutuiksi. Higgins kuvaa kirjassa hienosti, kuinka pohjimmiltaan samoja tekniikoita voi hyödyntää suurista mittakaavoista, kuten MH17 tutkimuksesta tai Jemenin sodassa siviileihin kohdistuneiden pommitusten tutkinnasta meitä lähellä oleviin kohteisiin, kuten ympäristön ja luonnontilan kirjaamiseen, tutkintaan ja lopulta analysointiin, ja tätä voivat tehdä ihan kaikki nuorista vanhuksiin.

Niin kiinnostavia ja erinomaisia kuin Bellingcatin julkaisemat merkittävät tutkimukset esim. Skripalien myrkyttämisestä kuin myös Syyriassa tehdyistä sotarikoksista ovatkin, ehkäpä meidän kaikkien kannalta merkittävin anti on se, mille tielle Eliot Higgins sylimikronsa kanssa meidät johdatti –  

”Aloitin kirjoittamalla blogia vapaahetkinäni. Nyt me olemme Bellingcat – ja tämä on vasta alkua”. s. 231.

Teosta on hyvin vaikea ruveta kritisoimaan. Ennemminkin kyseessä on teos, jossa käsiteltyjä aiheita ja kokonaisuuksia olisi suotavaa tuoda mukaan kouluopetukseen. Samalla kirjan lukeminen toimii jälleen yhtenä todisteena käynnissä olevasta pyrkimyksestä horjuttaa tietoa disinformaatiolla ja harhatiedolla ja kuinka tässä operaatiossa on mukana suuri joukko erilaisia operaattoreita yksittäisistä ihmisistä ryhmien kautta valtiojohtoisiin organisaatioihin ja yrityksiin, kuten Venäjän valtiorahoitteiset mediat, jotka ovat samalla merkittävä työkalu Venäjän informaatiosodankäynnin arsenaalissa. Ja tottahan kirjassa olisi saanut olla toinen mokoma lisää sivuja, lopulta lähdeluetteloineen ja henkilöhakemistoineen reilut 250 sivua oli varsin maltillisesti tekstiä tästä kiinnostavasta aiheesta.

Bellingcatin tunnuslause ”Tunnista, todenna, voimista” on hyvä pitää mielessä tänä aikana, jolloin joudumme kamppailemaan ”kontrafaktuaalisten yhteisöjen” tuottamaa melua vastaan.

 

Marko

 

Lainaukset Eliot Higginsin Me olemme bellingcat – Tiedustelupalvelu verkossa sivuilta:

125; 222–223; 231; 126.

Kirjan tekstin siteeraamiselle on lupa teoksen kustantaneelta Docendolta.

Jessikka Aron Putinin trollit – Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta viittaus teoksen sivuilta 168–169.