Ajatuksia Puolustusvoimain lippujuhlan jälkeen

Vietin sunnuntain Helsingissä, ohjelmassa oli Puolustusvoimain lippujuhlapäivän valtakunnallisen paraatin seuraamista, kalustonäyttelyssä vierailua sekä merivoimien aluksiin tutustumista. Ohjelmaa yhdelle päivälle oli enemmän kuin tarpeeksi, illalla saapuessa bussilla kotiin tunsin aavistuksen väsymystä jaloissa mutta mieli oli virkeä onnistuneesta päivästä. Päivän kruunasi aurinkoinen ilma ja raikas merituuli, jotka hellivät minua – meitä – koko päivän ajan.

Päivä alkoi marsalkka Mannerheimin ratsastajapatsaalta (4.6.2017).

Tämä oli toinen kerta jolloin seurasin lippujuhlapäivän valtakunnallista paraatia Helsingissä, edellisestä kerrasta onkin ehtinyt vierähtää jo tovi aikaa – tuolloin elettiin 90-luvun alkuvuosia, Neuvostoliitto oli juuri hajonnut ja maailmalle levisi toiveikas henkäys peruuttamattomasta muutoksesta – ehkäpä itsekin nielin kuvitelman muutoksesta koukkuineen päivineen. Tänään – vuonna 2017 – peruuttamaton muutos on haudattu jo aikaa sitten, Venäjästä ei tullut demokratiaa vaan se on luisunut Putinin alaisuudessa takaisin totalitaristiseksi valtioksi. Stalin on rehabilitoitu, maahan perustettua – käytännössä Vladimir Putinille alisteista - kansalliskaartia verrataan yksintein Stalinin kauden pahamaineiseen NKVD:hen. (1) Siitä huolimatta, että Euroopan taivaalla on runsas joukko synkkiä pilviä, sunnuntaina – Puolustusvoimain lippujuhlapäivänä – auringon ja raikkaan merituulen helliessä minua, kyseiset ajatukset työntyivät hetkeksi taka-alalle lapsuuden innon vallatessa mieleni minun seuratessa paraatia, vieraillessa kalustonäyttelyssä sekä Eteläsatamassa merivoimien aluksia kuvaamassa ja niihin tutustumassa.

Etualalla merivoimien Hamina-luokan ohjusvene Hamina (80).

Muistan edelleen kuinka kävin ensimmäisen kerran sotilasparaatissa, kyseessä oli itsenäisyyspäivänparaati ja elettiin 70-lukua - taisin olla tuolloin ala-asteen ensimmäisillä luokilla. Siitä alkoi monivuotinen perinne, vuosi vuoden jälkeen pyöräilin joulukuun 6:s Lappeenrannan keskustaan katsomaan itsenäisyyspäivän paraatia, ja ottamaan - useimmiten epäonnistuneita - kuvia laatikkokamerallani. Jossain vaiheessa ohjelmaan tuli Puolustusvoimain lippujuhlapäivän paraatin seuraaminen kesäkuun 4.

Paraatit herättivät kiinnostuksen sotahistoriaan, kirjasto auttoi tähän nälkään kirjojen ja lukemattomien lehtien muodossa, vuosien vieriessä tämä kiinnostus kasvoi ja laajeni käsittämään muutakin kuin sotahistorian seuraamisen (sotilastekniikkaan tutustumisen ohella) – tuolloin 80-luvulla ei kansan keskuudessa juurikaan käytetty termiä ”turvallisuuspolitiikka” vaikka sitä se keskustelu, usein vajavaisin tiedoin, oli. Keskustelua turvallisuuspolitiikasta ja tietty keskustelua siitä kuinka sodassa kävisi jos Suomeen hyökättäisi – varsin usein kyse ei ollut ”jos” vaan ”kun”. Tästä olisi tavattoman helppoa siirtää kirjoitukseni turvallisuuspolitiikan saralle, mutta nyt en toimi näin – hetki vielä lippujuhlapäivän hengessä kuvien ja mieleen nousseiden tunnelmien kera ja kirjoitukseni loppuun lyhyt ajatuksenomainen viivähdys viimepäivien tapahtumissa.

Saksalaisvalmisteinen Leopard 2A6 Mannerheimintiellä.

Lapsesta lähtien panssarivaunut ovat vetäneet minua puoleensa magneetin lailla, muistan kuinka naapurin upseerismies vei meidät katsomaan panssarivaunuja – T-55:sia – ja miehistönkuljetusajoneuvoja (BTR-60) 70-luvun puolivälin kieppeillä Lappeenrannan silloiselle päällystöopistolle.

Kävin tavaatoman usein kavereiden kanssa leikkimässä Lappeenrannassa lentokentän laidalla panssarivaunun ”raadolla” – mikäli oikein muistan, kyseessä oli saksalainen PzKpfw IV (Ausf-J) –tyypin keskiraskas vaunu. Toisinaan nämä hetket kruunasi päällystöopistolta lähteneet T-55-vaunut, katseemme liimautui niihin, niiden ”möyrytessä” eteenpäin kentänlaidalla. Niistä lapsuuden hetkistä panssarivaunu on merkinnyt minulle voimaa, moottorin käynnistyminen on tuntunut tunteena luissa ja ytimissä.

Suomeen Etelä-Koreasta käytettynä ostettu K9 Thunder (suom. Moukari) panssarihaupitsi .

Toki Puolustusvoimain lippujuhlapäivän tarjonta oli muutakin kuin panssarivaunuja, panssarihaupitseja tahi merivoimien ohjusveneitä – se oli kokonaisuus, joka muodostaa maanpuolustuksemme selkärangan. Kokonaisuus, jossa jokainen tekijä – osa – on merkittävä, jossa minkään osasen panosta ei tule väheksyä vaikka usein katseemme kohdistuu siihen näkyvimpään osaan, jota edustavat ilmavoimat hävittäjineen, maavoimat panssarivaunuineen ja panssarihaupitseineen, merivoimat ohjusveneineen ja tulevaisuudessa Laivue 2020-alusten muodossa.
  

Minulle Puolustusvoimat edustaa tänään sitä luotettavinta valtiollista instituutiota – organisaatiota. Kiitokset Puolustusvoimille ja kiitokset sotiemme veteraaneille ja heille, jotka antoivat kalleimpansa tämän maan puolesta. Kiitokset jokaiselle, joka kantaa kortensa kekoon tämän maan puolesta, senkin voi tehdä monella tapaa – näkyvästi tahi näkymättömämmällä tavalla.

* * *

Maanantaina 5. kesäkuuta NATO sai uuden jäsenmaan piskuisen Montenegron muodossa, (2) sen myötä NATO kasvoi 29. maan muodostamaksi puolustusliitoksi.

Venäjä on vastustanut voimakkaasti liittolaisenaan pitämänsä Montenegron NATO-jäsenyyttä. Viime vuoden puolella maan NATO-jäsenyyttä kannattanut pääministeri yritettiin syrjäyttää epäonnistuneessa vallankaappauksessa, montenegrolaisen erikoissyyttäjä Milivoje Katnicin mukaan ”Venäjän valtiolliset elimet” olivat osallisia maassa tapahtuneessa vallankaappausyrityksessä viime vuoden lokakuussa. (3) Venäjä on esittänyt voimakkaita uhkauksia Montenegron suuntaan, mikäli maa liittyy NATO:on - onpa Venäjällä kehotettu kansalaisia olemaan matkustamatta maahan, maassa vallitsevan ”venäläisvastaisen hysterian” tähden. Montenegrossa käy vuosittain parisataatuhatta turistia Venäjältä, joten turistivirtojen katkeamisella voi olla merkittävät vaikutukset turistielinkeinoon ja sen myötä piskuisen maan talouteen. 

Uhkailusta, pelottelusta ja suoranaisesta toiminnasta huolimatta päättäjät Montenegrossa osoittivat huomattavaa suoraselkäisyyttä ja rohkeutta viedessään maansa NATO:on. Venäjän maahan kohdistamaa suoraa ja välillistä painostusta ei voi jättää huomiotta, siitä huolimatta – vaiko kenties juuri siksi – päätös tehtiin. Samalla tämä osoitti jälleen sen, että Venäjä voi yrittää estää etupiiriinsä laskemiensa maiden länsi-integroitumiset – myös sotilaalliset integroitumiset, mutta että päättäväinen toiminta heikentää olennaisesti Venäjän mahdollisuuksia estää läntinen integroituminen taloudellisella tai sotilaallisella tasolla. NATO:n (ja EU:n) jäsenvaltiot vastaavasti voivat omilla toimillaan helpottaa integroitumista ja heikentää Venäjän mahdollisuuksia vaikuttaa ja vaikeuttaa integroitumista. Se mitä tapahtui Montenegrossa, on syytä huomioida myös täällä Suomessa, mikäli päättäjiltämme löytyy rohkeutta saman liikkeen tekemiseen, on syytä tiedostaa se, että Venäjä kohdistaa eriasteisia painostus- ja vaikutustoimenpiteitä Suomeen, mutta sellaisten edessä ei pidä alistua ja nöyrtyä, niiden ei pidä antaa vaikuttaa päätöksentekoprosessiin.

Lattiamattoa kohdellaan lattiamattona, Montenegro ei alistunut lattiamatoksi, entäpä Suomi? Mikäli Sauli Niinistö valitaan toiselle kaudelle, hänellä on ennennäkemätön tilaisuus laajaa kansansuosiota nauttivana presidenttinä johdattaa maamme NATO:on – Niinistön ei tuolloin enää tarvitse piitata uudelleen valinnasta, hänen ei tarvitse vältellä kiperiä aiheita, hän voi halutessaan viitoittaa Suomen osaksi läntistä puolustusliitto NATO:a johon suurin osa EU:n jäsenvaltioista jo tällä hetkellä kuuluu, jonka tuomaa turvaa ei voi – Trumpin toimista huolimatta – aliarvioida.

Tällä hetkellä Suomi istuu kahdella jakkaralla, tasapainoilee idän ja lännen välillä samalla tapaa kuin kylmän sodan aikaan. Entistä useammin kuulee muistutettavan Suomen olevan sotilaallisesti liittoutumaton – ilmeisesti muistuttajat haluavat, että se sellaisena Suomi myös pysyykin. Retoriikka vaan on kovin samaa kuin kylmän sodan aikana, jolloin muistutettiin toistuvasti Suomen olevan puolueeton, aivan kuin meidän olisi itse itsellemme sitä pitänyt jatkuvasti uskotella, koska muutoin emme valheeseen olisi uskoneet. Valehtelemmeko nyt itsellemme samalla tapaa, toistamalla mantraa ”Suomen sotilaallisesta liittoutumattomuudesta” kun emme enää voi toistaa mantraa ”Suomen puolueettomuudesta” tai ”liittoutumattomuudesta” – puolemme olemme jo EU:hun liittymällä valinneet. Olemme luopuneet puolueettomuudesta liittyessämme EU:hun. Miksemme siis luopuisi ”sotilaallisesta liittoutumattomuudesta” ja valitsisi NATOa?

Marko

1. https://www.rferl.org/a/daily-vertical-the-new-nkvd/28528938.html 

2. https://yle.fi/uutiset/3-9651338 

3. http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005095725.html 

Montenegron epäonnistuneesta vallankaappauksesta:

https://www.bellingcat.com/news/uk-and-europe/2017/04/25/montenegro-coup-suspect-linked-russian-backed-ultranationalist-organisation/

https://www.nytimes.com/2016/11/26/world/europe/finger-pointed-at-russians-in-alleged-coup-plot-in-montenegro.html?_r=0 

http://www.politico.eu/article/prosecutor-russia-behind-attempted-montenegro-coup/ 

https://www.rferl.org/a/montenegro-coup-plot-suspect-instagram-lavrov-ristic/28176472.html  

Huom: blogin kuvat bloginpitäjän kokoelmista.