Venäjän harjoittamasta vaikuttamisesta ja propagandasta

Tämä blogi on päivitys maanpuolustus.net-foorumin blogiin joulukuussa 2016 kirjoittamastani tekstistä ”Venäjän propagandasta, Venäjän vaikuttamisesta” – yritän nyt vastata omien havaintojeni perusteella kysymykseen: millä tavalla Venäjän vaikuttamispyrkimykset ja propaganda näkyvät Suomessa?

Vastatakseni tähän kysymykseen, käytän pohjana Roman Skaskiw’n kirjoittamaa artikkelia ”Nine Lessons of Russian Propaganda” (1) pyrkien hyödyntämään hänen havaintoja ja löytämään niille mahdollisia toteutuneita vastinkappaleita Suomesta, sen myötä lukija voi sitten tehdä omat johtopäätöksensä siitä millaista vaikuttamista ja propagandaa Venäjä kohdistaa Suomeen – onko uhka todellinen (olemassa oleva) vaiko kuviteltu.

Roman Skaskiw’n kirjoituksen pohjalta on laadittu seuraava kuva, jossa eriteltynä nämä ”9 oppituntia”:

1. Rely on dissenting political groups eli käytännössä voidaan sanoa tämän tarkoittavan sitä, että hyödynnetään erilaisia poliittisia ryhmiä vasemmalta oikealle oman asian ajamiseen – käytetään heitä hyödyksi sodassa vihollista vastaan. Viholliskuva on tällä hetkellä rakennettu siten, että länsi on Venäjän ensisijainen vihollinen.

Venäjän presidentin Vladimir Putinin pääideologiksikin nimitty Aleksander Dugin on todennut ”The most important factor should not be whether these groups are pro-Russian or not. What they oppose is of much greater importance here. The enemy of my enemy is my friend…”. (1)

Euroopan tasolla tämän voidaan sanoa toteutuvat mallikelpoisesti, Venäjä on sitouttanut itseensä erilaisia puolueita ja poliittisia ryhmiä/liikkeitä äärivasemmalta äärioikealle. Suomessa ei ollut ennen Perussuomalaisten hajoamista merkittävää suurehkoa tai suurta puoluetta, joka suoraan ajaisi Venäjän asiaa, sen sijaan Suomesta löytyi ja löytyy useammasta puolueesta poliitikkoja, jotka ajavat oman asiansa ohella hyvin selkeällä tapaa myös Venäjän asiaa – heidän puheensa toistaa hyvin seikkaperäisesti Venäjän narratiivia. Jatkossa tulemme näkemään mihin suuntaan Perussuomalaiset liikehtii, ajautuuko se samaan sektoriin, johon valtaosa eurooppalaisia äärioikeistolaisiksi nimettyjä puolueita on ajautunut ja jotka tavalla tai toisella toistavat Venäjän narratiivia. Perussuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaaren kannanotot käyvät ikävällä tapaa yksiin eurooppalaisen äärioikeiston valtavirran kanssa – Venäjä-narratiivi muodossa tai toisessa on vahvasti mukana.

Roman Skaskiw’in oppituntien kohta 4. ”Putin on vahva – Venäjä on vahva”.

Suomesta löytyy myös kansalaisliikkeitä ja ryhmittymiä, joiden voidaan sanoa toteuttavan näiltä osin Venäjän harjoittamaa politiikkaa. Useampi maahanmuuttajavastainen tai äärioikeistolainen ryhmittymä käyttää retoriikassaan samaa kieltä, jota Venäjällä tavataan käyttää. Suomi Ensin! -liike on maahanmuuttajavastainen kansanliike, sen toiminta on juuri sitä, mitä sopii Duginin ajatuksen alle ja sen taustalta löytyy olemassa olevia kytköksiä suomalaistahoihin, jotka ajavat Venäjän asiaa – kuten Johan Bäckman ja Janus Putkonen, joiden kanssa Suomi Ensin! -liikkeen Marco de Wit veljeilee. Samaa voidaan sanoa epämääräisestä Reformi koalitiosta, (2) jonka tavoitteena on eduskuntavaalit 2019 ja jonka presidenttiehdokkaaksi Ilja Janitskin on nimetty. Tällä hetkellä Janitskinin kannattajakorttien kerääminen on vielä kesken Reformin ohella Suomi Ensin! toimii aktiivisesti Janitskinin hyväksi.

Kansallissosialistinen Vastarintaliike on myös ryhmä, joka on syytä mainita tässä yhteydessä. Aiemmin Suomen Vastarintaliike toimi tiiviissä yhteistyössä ruotsalaisen veljesjärjestönsä kanssa ollen osa Pohjoismaista Vastarintaliikettä, nyt on syytä puhua yhdestä yhtenäisestä Vastarintaliikkeestä. Syksyllä 2015 Nordic Resistance Movementin eli NR:n edustajat tapasivat venäläisen Russkoe Imperskoe Dvizhenien eli RID:n johtajan Stanislav Vorobjov’n, saaden RID:iltä rahalahjoituksen puolueen perustamista varten. (3) Vuoden 2016 aikana kaksi NR jäsentä Anton Thulin ja Viktor Melin osallistuivat RID:in järjestämälle leirille Venäjällä, jossa osallistujille on opetettu aseidenkäsittelyä sekä räjähteiden tekoa, tehden leirin jälkeen useamman terrori-iskun tai sellaisen yrityksen Ruotsissa. (4)

Reilun vuoden ajan Paavo Väyrysen Kansalaispuolue on viihtynyt otsikoissa, joko Väyrysen yhteistyökumppaneiden tai puolueen perin outojen asiantuntijajäsenten tähden. Asiantuntijajäsenistä voimme nostaa esille Jukka Davidssonin, Jarmo Ekmanin ja Timo Isosaaren, joista Davidsson ja Isosaari vierailivat jokunen vuosi sitten Pietarissa Putinia tukevassa äärioikeistopuolueiden kokouksessa – ensin mainitun pitäessä puheen siellä. Vastaavasti Jarmo Ekman on työskennellyt Donetskin ”kansantasavallassa” propagandajulkaisu DONi-newsissä, jonka ohella hän on toiminut alueella järjestettyjen – laittomien – vaalien ”vaalitarkkailijana”. Kyseinen kolmikon ohella Kansalaispuolueessa on muitakin asiantuntijajäseniä, joiden retoriikassa toistuu tavattoman usein Venäjän kertoma tarina. (5)

2. Domestic propaganda is most important eli kotimaan propaganda on tärkeintä. Skaskiw’n analyysissa tätä tarkasteltiin Venäjän näkökulmasta ja tarkasteltiin sitä, kuinka Venäjä kohdistaa omiin kansalaisiinsa laaja-alaista propagandaa luodakseen uhkakuvia ja pitääkseen niitä yllä. Näin tapahtui Euromaidanin aikaan, jolloin Venäjällä levisi laajemmin propagandauutisia julmuuksista, joita Ukrainassa kohdistettiin maan venäjänkielistä väestönosaa kohtaan ja jollaisilla venäjänkielisiä uhattiin. Sama toistui myöhemmin keväällä ja alkukesästä, Itä-Ukrainan separatismia polkaistaessa pystyyn venäläisten toimin – alueelle kohdistettiin jatkuvaa propagandaa julmuuksista, joita venäläisväestöön oli kohdistettu ja kuinka Viktor Janukovytšin kaatanut uusi hallinto, aikoo siirtää etnisesti venäläistaustaiset miehet keskitysleireille. Näin luotiin kuvaa siitä, että Ukrainassa elävät etnisesti venäläiset sekä venäjää puhuvat ovat äärimmäisessä vaarassa ja että heidän suojelemiseksi on tehtävä kaikki mahdollinen. Venäläisessä retoriikassa viljeltiin myös toistuvasti sanoja, joilla on synkeä kaiku, kuten fasistit ja kansalaisia kutsuttiin taistelemaan fasismia vastaan.

Voidaan sanoa, että Saksassa ”Lisan tapaus” (6) on verrattavissa monilta osin Itä-Ukrainan tapahtumiin, pohjana on valheellinen uutinen, jota Venäjällä valtiollinen media yhdessä valtakoneiston kanssa ryhtyy hyödyntämään, kohdistaen Saksaan voimakkaan disinformaatiokampanjan samalla mobilisoiden mielenosoituksiin suuria joukkoja Saksassa asuvia venäläisiä ja heidän tukijoitaan. Kaava ”Lisan tapauksessa” oli käytännössä toisinto Venäjän Ukrainaan kohdistamasta propagandasta ja vaikuttamisesta.

Entä onko vastaava mahdollista toteuttaa Suomessa? Kyllä on, eräiltä osin voidaan jopa todeta, että tietyt Suomesta uutisoitavat tapaukset jo nyt täyttävät nämä määreet, jos ei muuta niin niiltä osin, että niillä pyritään muokkaamaan ja pitämään yllä tiettyä mielikuvaa ”mielivaltaisesti” venäläislapsia vainoavista suomalaisviranomaisista. Kyseessä ovat uutisoinnit ”lapsikaappauksista”, joiden lähteenä on lähes aina Johan Bäckman. (7) Mielestäni tämä on sellainen propagandan muoto, jota tietoisesti kohdistetaan Venäjällä venäläisiin ja toissijaisesti Suomessa asuviin venäläisiin, jonka perimmäisenä tarkoituksena ei ole muu kuin mielikuvien synnyttäminen ja Suomen näyttäminen mahdollisimman epäedullisessa valossa. Tällä toiminnalla luodaan pohjaa mahdollisille tuleville operaatioille, samalla tavalla kuin Ukrainassa luotiin pohjaa vuosien ajan eriasteisten disinformaatiokampanjoiden ja valeuutisen kautta, kun on näennäisesti olemassa oleva syy sille, miksi ”venäläisiä on suojeltava” maan rajojen ulkopuolella, eriasteiset operaatiot ovat olennaisesti helpommin perusteltavissa kansalle.

3. Destroy and ridicule the idea of truth – tuhoa totuus ja pilkkaa totuutta. Tästä löytyy lukemattomia esimerkkejä viimeisimpien vuosien ajalta niin Ukrainasta kuin myös Syyriasta, totuus menettää merkityksensä. Huomioitavaa on myös se, että valehtelu jatkuu vielä siinä vaiheessa, kun vale on paljastunut, kun on käynyt ilmi se, että Venäjän kertoma ei voi pitää paikkaansa. Tätä nähtiin Venäjän Syyrian sodan alkutaipaleella, jolloin Venäjän puolustusministeriö uutisoi massiivisista ISIS:iin kohdistuneista pommituksista vaikka valtaosa silloisista pommituksista kohdistui Syyrian hallinnon ensisijaisiin vihollisiin. Totuudella ei ollut enää merkitystä, mikä liene tärkeintä tässä disinformaatiotulvassa. Tärkeää ei ollut saada vastaanottajaa uskomaan Venäjän ”totuutta” vaan saada kuulija epäilemään kaikkea tiedonvälitystä. Mikä on, kuten nähtyä, kantanut eräiltä osin myös lännessä hedelmää – otollinen kuulijakunta on löytynyt, joka toistaa ”venäläistä totuutta”.

Sen ohella, että Venäjä ”kyllästää” keskustelun suurella joukolla valheita, Venäjä ja sitä tukevat tahot siirtävät keskustelun tavattoman usein ”whataboutismiin” – suomeksi termi voitaneen kääntää ”mutkutteluun”. Nostettaessa esille Venäjän suorittamat sotarikokset Syyriassa tai Ukrainassa, keskustelu ottaa suunnan, joka kulminoituu ajatukseen ”mutt kun jenkit…” ja jonka ainoa tarkoitus on kääntää keskustelu pois raiteiltaan – tarvittaessa myrkyttää koko keskustelu, muuttaa asetelma joko hienovaraisesti tai brutaalin suoraviivaisesti sellaiseksi, ettei keskustelua ole enää järkevää käydä. Ikävä kyllä eriasteiseen ”mutkutteluun” Suomessa syyllistyy myös kokojoukko poliitikkoja ja Venäjä-asiantuntijoita.

Näiltä osin Suomesta löytyy melkoisen paljon ihmisiä, jotka ovat syystä tai toisesta valmiit myrkyttämään keskustelua ja toistamaan Venäjän narratiivia – äärimmilleen vietynä jatkamaan valehtelua siinäkin vaiheessa, kun totuus on jo ilmeinen. Keskusteltaessa, varsin tarkoin seuraamani, Itä-Ukrainan yllä venäläisjoukkojen toimesta alas ammutun Malaysia Airlinesin lennon MH17 tapahtumista, löytyy edelleen määrätietoisia vastaväittäjiä, jotka pyrkivät kiistämään totuuden, sen, että lento ammuttiin alas Venäjän tukemien ”separatistien” hallinnoimalta alueelta venäläisvalmisteisella ilmatorjuntajärjestelmällä, joka oli siirretty alueelle Venäjältä ja joka kuului Venäjän asevoimien yksikölle.

4. "Putin is strong, Russia is strong" – Putin on vahva, Venäjä on vahva. Venäläisten harjoittamassa retoriikassa tämä toistuu tavattoman usein, Putin myös esitetään kuvissa vahvana ja voimakkaana johtajana aivan samalla tapaa kuin Venäjä esitetään vahvana ja voimakkaana valtiona.

Putin paidattomana kalassa, Putin metsällä – maskuliinisia kuvia fyysisesti vahvasta johtajasta luotsaamassa Venäjän menestykseen, tällainen kuva venäläisille – miksei muillekin – pyritään Putinista tarjoamaan. Samalla se on kuva, jollaisena Venäjä halutaan propagandassa esittää. Vahvana ja voimakkaana valtiona. Onko se sitä, tämä onkin jo aivan toinen kysymys.

Tämä venäläinen Putin-propaganda tuntuu vetoavan katsojiin ja lukijoihin myös lännessä. Monelle Putin on se johtaja, joka pelastaa rappeutuvan lännen homojen ja muukalaisten kynsistä – johtaja joka pelastaa Gayroopan. Tämän tarinan toistajia löytyy myös Suomesta kohtalaisen paljon, kuten marginaalipoliitikko James Hirvisaari, samansuuntaista retoriikkaa viljelee myös Laura Hirvisaari (ps.).

Kuvankaappaus Hirvisaaren twittertililtä.

”Russia is strong” -propaganda puree ja voi hyvin, harvemmin Venäjää on paremmaksi naapuriksi kutsuttu, mutta tässä kohdin sekin on ymmärrettävä sanavalinta. Tottahan toki muukalaisvihamielinen ja homokammoinen Venäjä näyttäytyy ”onnelalta” rappeutuvan lännen rinnalla, jos tällainen sarkastinen viittaus sallitaan. En kuitenkaan usko, että kovinkaan moni Venäjää ja Putinia ihaileva on valmis vaihtamaan turvatun elämänsä Suomessa elämään Venäjällä.

Lännessä olennainen osa Putinin ja Venäjän ihailua on Venäjän voimankäytön ihailu yhdistettynä siihen, että Venäjä nähdään voimana, joka uskaltaa vastustaa Yhdysvaltojen maailmanvaltaa ja joka pitää huolta liittolaisistaan. Asetelman tekee kuitenkin kieroksi se, että siinä missä nämä Venäjän voimankäyttöä ihailevat tahot kritisoivat Yhdysvaltoja liiallisesta voimankäytöstä, he ovat valmiit hyväksymään Venäjän voimankäytön ja sen seurauksena tulevat tuhannet uhrit. Selkeää perustelua heiltä ei kuitenkaan saa sille miksi Venäjän toimet ovat hyväksyttyjä, kun vastaavan kaltaiset Yhdysvaltojen toimet eivät sitä ole. Pätevänä perusteluna en suinkaan pidä sitä, että diktatorisesti hallitulta Venäjältä ei voi odottaa samaa kuin länsimaiselta demokratialta – Yhdysvalloilta, vain ja ainoastaan koska Venäjä on jotain mitä Yhdysvallat ei ole. Voiko siis päätellä, että mikäli valtio sanoutuu irti länsimaisista arvoista, kuten Venäjä on tehnyt, sille on kaikki sallittua?

5. Headlines are more important than reality, especially while first impressions are forming, otsikot ja ensivaikutelma ovat todellisuutta tärkeämpiä. Venäjän disinformaatiokampanja Euromaidanin aikana noudatti hyvin selkeällä tapaa tätä kaavaa. Otsikot ja ensivaikutelma olivat todellisuutta tärkeämpiä – fasistit kaappasivat Ukrainassa vallan; venäläisiä murhataan Ukrainassa; Venäjä vie humanitaarista apua Ukrainaan. Tämä ja paljon muuta kumosi uutisvirrassa todellisuuden Venäjällä, kuin myös lännessä. Monella tapaa on ollut hämmentävää havaita, että edelleen löytyy Venäjän välittämään uutisaineistoon kritiikittömästi suhtautuvia, vaikka todisteita räikeästä valehtelusta – kiinnijäämisen jälkeenkin – löytyy vaikka kuinka paljon. Tässä kohdin voi viitata patologiseen valehteluun MH17 alas ampumisen yhteydessä, valehteluun, mikä jatkuu edelleen.

Tänään venäläisellä uutisvirralla höystetty, suomalaisia valeuutisia ja disinformaatiota sisältävä ”uutisvirta” luo osalle suomalaisia todellisuuden, jossa he elävät. Suomessa MV-lehden voidaan todeta toimivan tämän venäläisopin mukaisella tavalla, eräiltä osin MV-lehti on omaksunut tavan länsimaiselta medialta, sen ”klikkiotsikoinnista”, nostaen sen uudelle tasolle. MV-lehdessä otsikko ja ensivaikutelma ovat todellisuutta tärkeämpiä, tähän yhdistyy vielä uutisten ja eräissä tapauksissa keksittyjen uutisten kuvittaminen kuvilla, joilla ei ole mitään tekemistä uutisissa kerrottujen tapahtumien kanssa, kuvien avulla pyritään tukemaan mielikuvaa, jolle ei löydy vastinetta todellisuudesta. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, kuva – tai video – on myös oivallinen tapa välittää propagandaa. Edelleen monille kuva on uskottavampi todisteena tekstin sijaan.

MV-lehden kaltaisia disinformaatiota jakavia verkkosivustoja on muitakin, harva niistä kuitenkaan syyllistyy samalla tavalla brutaaliin valehteluun kuin MV-lehti. Niiden toiminta on usein sofistikoidumpaa ja kohdeyleisökin on usein toinen. Vastavalkeaa voidaan pitää tällaisena sofistikoidumpana disinformaation välittämisväylänä. Toiminnan perimmäinen tarkoitus on kuitenkin sama, levittää Venäjän narratiivia ja synnyttää kuvaa, jossa Yhdysvallat esiintyy epävakauden tuojana Itämerelle. Tarkoituksena on muodostaa ilmapiiri, jossa tosiasioilla ei ole enää merkitystä ja jossa ihmisten on äärimmäisen hankala olla varmoja siitä, mikä on totta ja mikä ei. Nämä myös mahdollistavat ja ruokkivat saman henkisten ihmisten muodostamien kuplien syntymisen.

Usein keskustelussa kuulee ihmisten toistavan seuraavaa ”en usko venäläisten uutisiin, mutta en länsimaisiinkaan – totuus on jossain siellä välillä”. Mutta kun asia ei aina ole niin, ei ole olemassa mitään ”väliä” – monissa asioissa on joko fakta tai valhe. Tässä kohdin täytyy todeta Venäjän propagandan ja disinformaatiotulvan kantaneen hedelmää, on onnistuttu kylvämään epäilys, sen myötä epävarmuus ja epäluottamus on lisääntynyt. Näin toimien Venäjä toivoo horjuttavansa läntisiä yhteisöjä, nakertavansa kansalaisten luottamusta yhteiskuntiin ja jopa perinteisesti luotettaviin instituutioihin, kuten poliisiin.

6. Demoralize - demoralisoi. Tätä teemaa Roman Skaskiw tarkasteli niiden tapahtumien kautta, jotka välittyivät lopulta koko maailmalle Georgian ja sittemmin Ukrainan sodan yhteydessä, jolloin maailmalle levisi suuri joukko aineistoa kuolevista, kuolleista tahi kidutettavista vihollissotilaista. On myös syytä huomioida, että samalla tapaa siviileihin kohdistui huomattavaakin väkivaltaa, etenkin tapauksissa, joissa oli syytä epäillä ”venäläisvastaisesta” toiminnasta, konkreettista syytä ei tarvittu – epäilys oli riittävä peruste väkivallan käytölle. Skaskiw’n katsauksessa esille nostettiin kaksi konkreettista esimerkkiä, Krimin tataari – aktivisti – Resat Ametov sekä Itä-Ukrainasta paikallinen Ukrainan hallintoa tukenut poliitikko Volodymyr Rybak. Heidät kummatkin tapettiin Venäjää tukevien tahojen toimesta, Ametovin kidnappasi mukaansa kolme sotilaspukuihin pukeutunutta Venäjää tukenutta ”Crimean self-defense”-joukkojen jäsentä, vastaavasti venäläismieliset militantit kaappasivat Rybakin tappaen hänet. Kummassakin tapauksessa toiminnalla on ilmeinen tarkoitus, nostattaa pelkoa ja näin vähentää mahdollista paikallista vastarintaa.

Tässä muodossa toimet ovat toteuttamiskelpoisia sellaisessa vaiheessa kriisiä tai sotatilaa, jossa ollaan jo siirrytty tai siirtymässä rauhantilasta harmaalle vyöhykkeelle. Näkisin kuitenkin, että tarvittaessa vastaavan kaltaisia operaatioita on mahdollista järjestää myös rauhan vallitessa – vähintäänkin toimia niin shokeeravalla tavalla, että se herättää pelkoa paikallisissa ja heikentää olennaisella tapaa yhteiskuntarauhaa ja auttaa ottamaan ”kadut hetkellisesti haltuun”. Ranskassa järjestettyjen jalkapallon EM-kisojen yhteydessä nähdyt, ilmeisen suunnitellut ja tarkoitukselliset, venäläisfanien toteuttamat iskut sopivat ainakin eräiltä osin tähän kategoriaan. Pelottelulla, väkivallalla ja hyökkäyksillä oli ilmeinen tarkoitus – luoda epävarmuutta ja aiheuttaa kaaosta, mutta oliko niiden tarkoitus myös välittää signaali paikallisille viranomaisille? Paljon mahdollista. Yksinkertaisimmillaan signaali saattoi olla se, että me teemme tämän, koska me voimme, mutta taustalta voi myös löytyä muita ulottuvuuksia, joiden loppunäytelmä nähtäneen Venäjällä pidettävissä jalkapallon MM-kisoissa. Väkivallalla voi myös olla – tarkoituksellinen – poliittinen ulottuvuus.

7. Move the conversation – siirrä keskustelua tai käännä keskustelun suuntaa. Tämä strategia toistuvista valheista huolimatta johtaa yksinkertaisesti siihen, että media ja kanssakeskustelijat joutuvat käyttämään todella paljon aikaa jonkin tietyn teeman käsittelyyn, kuten vaikkapa spekuloimaan ”jos venäläiset hyökkäsivät Ukrainaan” -teeman parissa sen sijaan, että heillä olisi aikaa tarkastella sitä, miten se tehtiin. Valheiden ja jossittelujen kierre on loputon, tähän olen itsekin keskustelussa törmännyt. Minulle on useammin kuin yhden kerran esitetty kysymys ”Onko mitään todisteita Venäjän suorittamasta hyökkäyksestä” – jutun juoni on kuitenkin se, että yksikään todiste ei ole validi, jokaista todistetta seuraa uusi ”entä jos” -kysymys.

Jälleen kerran kuvioon astuu myös uskottavuus-teema ”En usko venäläisten uutisiin, mutta en länsimaisiinkaan – totuus on jossain siellä välillä” – totuus menettää hiljalleen merkityksensä jatkuvien valheiden tulvassa. Ihmisten kyky erottaa informaatio ja disinformaatio toisistaan heikkenee, luottamus uutisia kohtaan ontuu, tämä avaa väylän muulle vaikuttamiselle. Voin viitata kohtaan 5. Headlines are more important than reality, especially while first impressions are forming – Suomestakin löytyy jo tahoja, jotka pyrkivät täyttämään “tietovajeen”, käytännössä siis muovaamaan todellisuutta haluamaansa suuntaan samalla näiden toimien avulla yritetään rapauttaa yhteiskunnan perusrakenteita ja luottamusta esim. perinteiseen mediaan.

8. Pollute the information space, käyttäkäämme tällaista upealta kaskahtavaa käännöstä kuin ”informaatioavaruuden myrkyttäminen”. Saara Jantunen ”Infosota”-teoksessaan käsitteli tätä samaa teemaa, vieläpä samaisen esimerkin kautta (Columbia Chemicals Plant Explosion Hoax), johon myös Roman Skaskiw viittaa. (8) Venäjä on toteuttanut lukuisia disinformaatiokampanjoita – joitain niistä voitaneen pitää infosotakampanjoina – joista edellä mainittu Columbia Chemicals Plant Explosion Hoax on yksi.

”Lisan tapaus” Saksassa tammikuussa 2016 on erinomainen esimerkki voimakkaasta Venäjän masinoimasta valtioon kohdistetusta disinformaatiokampanjasta, jossa valheellisen tiedon levittäminen yhdistyneenä poliittisten toimijoiden (esim. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov) aktiiviseen työhön sai aikaan huomattavaa liikehdintää Saksassa hetkenä, jolloin Eurooppa paini mittavan pakolaiskriisin parissa ja jota Venäjä omalla aktiivisella toiminnallaan vaikeutti – laineet tästä työstä löivät myös Suomeen itärajan yli.

Kreml-kriitikko Aleksei Navalny on sanonut seuraavaa:

”The paid trolls have made it impossible for the normal Internet user to separate truth from fiction. - The point is to spoil it, to create the atmosphere of hate, to make it so stinky that normal people won’t want to touch it.” (9)

En sulje pois sitäkään vaihtoehtoa, etteikö vastaava kampanja voi kohdistua myös Suomeen. Tietyiltä osin lapsikaappausuutiset ovat verrattavissa disinformaatiokampanjoihin, mutta aggression taso ei toistaiseksi ole saavuttanut samaa, joka ”Lisan tapauksessa” toteutui. Imatran ampumistapauksen yhteydessä (joulukuu 2016) oli viitteitä siitä, että yritettiin täyttää ”informaatioavaruus” disinformaatiolla ja johtaa mediaa harhaan. Tässä kohdin testi ei kuitenkaan onnistunut, merkittävimpinä syinä voitaneen pitää keskustelijoiden aktiivisuutta – havaittuaan disinfotilin twitterissä, asiasta viestitettiin eteenpäin. Samoin Ulkoministeriön ajankohtaisviestinnän yksikköpäällikkö Vesa Häkkisen toiminta oli huomioitavan tehokasta. Viime vuonna Euroopastakin löytyi esimerkkejä, joissa disinformaatio-operaatiolla on saatu huomattavaa haittaa aikaan, joten tuntuukin melkoisen oudoksuttavalta, että Suuren valiokunnan sihteeri valiokuntaneuvos Peter Saramo ärhenteli tapauksen tiimoilta nähdyn voimakkaasti:

Ärhentely tosin on varsin ymmärrettävää, kun huomioidaan Saramon menneisyys ja hänen toiminta trollikeskustelun ollessa kuumimmillaan. Voidaan sanoa, että tuolloin Saramo hyökkäsi Venäjän toteuttamaa organisoitua nettihäirintää (eli trollausta) tutkinutta Ylen toimittaja Jessikka Aroa vastaan varsin suoraan.

9. "Gas lighting" -- accuse the enemy of doing what you are doing to confuse the conversation – vihollisen syyttäminen siitä mitä itse tekee. Muiden keskustelijoiden osalta kyse on “whataboutismiin” verrattavasta toiminnasta.

Venäjän kohdalla on nähty Ukrainassa aivan kuten Syyriassakin tätä toimintaa. Omat rikokset pyritään mitätöimään syyttämällä vihollisia (tai oletettuja vihollisia) siitä mihin itse on sotatoimialueella syyllistynyt. Tässä kohdin on syytä huomioida se, että välttämättä vihollinen ei edes ole syyllistynyt niihin toimenpiteisiin joihin sen on väitetty syyllistyneen ja joita Venäjä käyttää oikeutuksena omille rikollisille teoilleen. Ukrainassa tämä nähtiin erityisen hyvin, jossa venäläispropaganda syyllisti ukrainalaisia venäläisiin kohdistuvasta etnisestä vainosta ja muistomerkkien tuhoamisesta. Tosi asiassa ukrainalaiset eivät suhtautuneet venäläisiin (ihmisinä) mitenkään erityisen vihamielisesti kevättalven 2014 aikana, mitään merkittävää vainoa ei ollut havaittavissa, kuten ei venäläismuistomerkkien laajamittaista tuhoamistakaan. Näitä, monilta osin, propagandan luomuksia käytettiin kuitenkin perusteina Venäjän toimille ensin Krimillä ja sittemmin Itä-Ukrainassa. Näillä miehittämillään alueilla Venäjä varustamine joukkoineen on syyllistynyt etniseen vainoon, omaisuuden takavarikointiin, kulttuurimuistomerkkien tuhoamiseen, kirjarovioihin etc. Monissa tapauksissa toiminta on järjestelmällistä ja organisoitua, kuten Krimillä par’ aikaakin harjoitettava Krimin tataareihin kohdistuva vaino.

Itämeren alueella Venäjä on omassa narratiivissaan kyllästymiseen saakka toistanut sitä, että sen toimet ovat vain puolustuksellisia ja vastauksia NATO:n lisääntyneeseen läsnäoloon alueella. Tätä Venäjän kertomaa tarinaa toistaa Suomessakin useampi poliitikko ja kansalaisvaikuttaja, eräitä voitaneen jopa kutsua vaikuttaja-agenteiksi toimintansa perusteella. Suomesta löytyy myös useampi yhdistys, joiden välittämä tarina on hyvin yhtenevää Venäjän kertomaan tarinaan – Suomen Geopoliittinen seura ry (SGS) ja Vapaus valita toisin ry käyvät esimerkeistä tällaisista ryhmistä. Tällaiset operaattorit Venäjän rajojen ulkopuolella vahvistavat maan tarinaa, niiden toimintaa Venäjä hyödyntää myös omassa propagandassaan. Aivan kuten poliitikkojenkin harkitsemattomia lausuntoja, josta esimerkkinä käy presidentti Tarja Halosen lausunto Valdai Clubin kokouksessa ”Mr. President, Vladimir Putin, I was already worried about you because your picture of the future was so gloomy… But then I saw you have hope for future cooperation. We have to work together in order to make it happen.” (10)

Pohdintaa

On syytä huomioida, että tämä kirjoitus käsittelee Venäjän propaganda ja vaikuttamispyrkimyksiä yhdestä näkökulmasta pohjautuen Roman Skaskiw’n kirjoitukseen, käsittelin teemaa sen muodostamissa raameissa. Suomessa Venäjä on YYA-ajan perintönä saanut käyttöönsä huomattavan yhteistyökumppaneiden ja vaikuttaja-agenttien verkoston, jonka kokonaisvaltaista vaikutusta on hyvin vaikea arvioida, jollei Suomessa suoriteta perusteellista suomettuneisuuden aikakauden läpikäyntiä. Kyseinen teema nousi viime vuoden syksyn ja alkutalven myötä esille Suomen Sotilaan julkaistua lukuisia aihetta käsitteleviä artikkeleja, toivoa sopii, että tämä työ kantaa hedelmää ja näemme jatkossa laajamittaisen – kiihkottoman – suomettuneisuuden aikakauden käsittelyn maassamme. Vaikeista asioista on kyettävä keskustelemaan, ne on kyettävä käymään läpi salailun ja kätkennän sijaan.

Kuten olemme nähneet, Suomesta ei vielä löydy merkittävää puoluetta, joka ajaisi selkeästi Venäjän asiaa – Perussuomalaisten kohdalla tämä mahdollisuus on kuitenkin syytä huomioida, mutta maassamme on lukuisia merkittäviä poliitikkoja, joiden mielipiteissä toistuu tavattoman usein Venäjän välittämä tarina. Siinä vaiheessa, kun poliitikko alaa toistuvasti turvautumaan seuraaviin termeihin ”Ukrainassa on sisällissota” tai ”Venäjän toimet ovat puolustuksellisia” on syytä herätä. Kun puheissa toistetaan tavattoman usein termiä ”kahdenväliset suhteet” asetelma on tavattoman usein se, että suhde ei perustu tasa-arvoisuuteen vaan juuri päinvastaiseen asetelmaan. Tämä asetelma kokonaisuudessaan tuottaa ongelmia ja pidän sitä aivan yhtä ongelmallisena kuin tilannetta, jossa jokin merkittävistä puolueista olisi yksinomaan Venäjän talutusnuorassa – jälkimmäisen vaihtoehdon toteutuessa Venäjän vaikutus ulottuu läpi puoluekentän, mikä olennaisesti vaikeuttaa kansalaisten päätöksentekomahdollisuuksia.

Suomessa Venäjän narratiivia toistavia poliitikkoja löytyy suuresta joukosta puolueita, monissa puolueissa tällaiset henkilöt ovat hyvinkin merkittävässä asemassa. Osa heistä on jättänyt jo puoluepolitiikan ollen kuitenkin merkittävissä tehtävissä ja sellaisissa rooleissa joissa Suomen ja Venäjän intressejä ei voi pitää yhtenevinä esim. Nord Stream -kaasuputkihanke. Näyttää myös siltä, että Venäjällä on kokojoukkoon poliitikkojamme niin tiukka puristusote, jonka seurauksena ei löydy rohkeutta viheltää peliä poikki Fennovoiman ydinvoimalahankkeen kohdalla.

Alkuperäisen kirjoituksen luonteen vuoksi osa Venäjän Suomeen kohdistamista toimista on nyt jäänyt käsittelemättä, tai jäivät liian vähäiselle huomiolle. Ei kuitenkaan tarvitse kuin katsoa kuluvaa vuotta taaksepäin niin voimme havaita Venäjän testanneen Suomea, tällaisena voidaan pitää koululaiva Kruzenshternin vierailuyritystä Ahvenanmaalla Zapad-2017-sotaharjoituksen aikana (lopulta Pääesikunta kielsi aluksen vierailun Ahvenmaalla sovittuna ajankohtana).  Suomen lähialueilla on suoritettu muita vastaavia operaatioita, jotka samalla välittävät viestiä myös Suomen suuntaan, täten on mahdotonta olla mitään muuta mieltä kuin sitä, että Venäjä pyrkii vaikuttamaan myös Suomeen. Nähtäväksi jää kuinka merkittäviä ne ovat syksyn ja tulevan talven aikana, jolloin maassamme järjestetään presidentinvaalit. Välttämättä kyseiset vaalit eivät ole Venäjän tähtäimessä. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on melkoisella todennäköisyydellä uudelleenvalittunakin Venäjälle suotuisa vaihtoehto, mutta entäpä eduskuntavaalit 2019? Sekoittaako Venäjä tuolloin suomalaista poliittista kenttää, ja jos niin kuinka aktiivisesti? Puolueita, joiden menestyminen on Venäjän etu, löytyy jokunen – merkittävimpänä kenties nyky-Perussuomalaiset.

Menneen perusteella minun on vaikea nähdä kehityskulun olevan tulevaisuudessakaan myönteisen, Venäjä pyrkii hajottamaan EU:n ja laajemmin länsimaisten demokratioiden rintamaa, toiminta johon Donald Trump Yhdysvaltojen presidenttinä tuo oman mausteensa, siitä huolimatta, ettei Trump välttämättä osoittautunut presidenttinä aivan sellaiseksi, mitä Venäjä toivoi. Venäjän keinovalikoimassa voi olla uusia ”tuotteita” joiden avulla rikkoa yhteiskuntarauhaa ja synnyttää epävakautta – Ruotsissa NR:n jäsenten suorittamat terrori-iskut voivat olla osa tällaisia keinoja.  Jotain vanhaa: jotain uutta – silmät on syytä pitää auki, lakata olemasta liian naiivi.

Marko

1. http://smallwarsjournal.com/jrnl/art/nine-lessons-of-russian-propaganda 

2. http://jam.pp.fi/reformi/ 

3. http://euromaidanpress.com/2015/09/19/russian-fascist-militants-give-money-to-swedish-counterparts/ 

4. http://www.expressen.se/gt/militarutbildades-i-ryssland-precis-fore-bombdaden/ 

5. http://vartiopaikalla.blogspot.fi/2017/08/kansalaispuolue-kadonnutta-aikaa.html 

6. http://www.nato.int/docu/Review/2016/Also-in-2016/lisa-case-germany-target-russian-disinformation/EN/index.htm 

7. http://echo.msk.ru/news/1842378-echo.html 

8. http://www.nytimes.com/2015/06/07/magazine/the-agency.html?_r=0 

9. http://wilsonquarterly.com/quarterly/the-lasting-legacy-of-the-cold-war/gaining-followers-the-internet-and-cold-war-style-propaganda-in-the-former-soviet-republic/ 

10. https://sputniknews.com/politics/201610271046813067-cooperation-putin-finland-official/