sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Ukrainassa on ”sisällissota” – myytti murrettu

Otsikon virheellistä väittämää ”sisällissodasta” viljellään Suomessa usein, termin käyttöön ovat syyllistyneet maamme eturivin poliitikot sekä suuri joukko kolumnisteja, bloggareita erinäisistä ”ajattelijoista” ja propagandisteista puhumattakaan. Totean jo alkuun sen, että Ukrainassa ei ole sisällissota ja miksi ei, siihen palaan myöhemmin.

Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen kirjoitti kirjassaan Ulkopolitiikkaa (s. 41):

Mitä tästä kaikesta opimme -pohdintaa varten yksi asia on mielestäni tärkein. Ukraina hoiti omat asiansa huonosti, ja ulkopuoliset pääsivät sekaantumaan sen asioihin. Se, että suuressa eurooppalaisessa valtiossa sisäiset asiat menevät niin solmuun, että lopputuloksena on vallankaappaus torilla ja väestön jakautuminen sisällissotaan, antoi osalle väestöä ja Venäjälle mahdollisuuden kaapata Krim.” (1)

Tässä arviossa merkittävin virhe sisältyy aikajänteisiin terminologian ohella. On syytä huomioida se, että venäläisjoukot miehittivät Krimin niemimaan vain muutama päivä sen jälkeen kun Viktor Janukovytš oli paennut Kiovasta eli mitään ”sisällissotaa” tai muutakaan laajamittaista konfliktia ei edes ollut käynnissä Ukrainassa sinä hetkenä jolloin venäläisjoukot suorittivat Krimin niemimaan miehityksen ”paikallisorganisaatioiden” sekä Venäjältä saapuneiden tukiryhmien myötävaikutuksella, joiden eräs tehtävä oli synnyttää kuvaa siitä, että miehityksellä on kansanjoukkojen voimakas tuki. Luettuani Vanhasen teosta, oikaisin häntä tästä aikajännettä koskevasta merkittävästä virheestä, oikaisustani huolimatta hän pysyi arviossaan, toisin sanoen ensin oli sisällissota ja vasta sitten niemimaan miehitys.

Entinen keskustalainen eturivipoliitikko, Keskustan kunniapuheenjohtaja ja Kansalaispuolueen perustaja Paavo Väyrynen on sanoissaan olennaisesti suorempi, blogitekstissään ”Ukraina” (31.1.2017) hän kirjoittaa:

Nulandin saama erokirje on ilmeinen merkki siitä, että Donald Trumpin johtama hallitus on arvioimassa uudelleen Yhdysvaltain suhtautumisen Ukrainan kriisiin. Se voi olla alku prosessille, jossa länsimaat Yhdysvaltain johdolla myöntävät, että niillä on osavastuu Ukrainan sisällissodan ja siihen liittyneen kansainvälisen kriisin syttymisestä.” (2)

Kesäkuussa 2015 – reilu vuosi sotatoimien alun jälkeen – toimittaja Maijaliisa Siira (Naiset Rauhan Puolesta) kirjoittaa SKP:n artikkelissa ”Ukrainan sisällissota rauhanliikkeen koetinkivi”:

Euroopan, mutta erityisesti Suomen ilmapiirissä on tapahtunut suuri muutos viimeisen runsaan vuoden aikana. Valtamediamme on ryhtynyt lietsomaan sotaa keksimällä päivittäin uusia uhkakuvia, jotka tulevat naapuristamme Venäjältä. Ukrainassa käydään sisällissotaa.” (3)

Artikkeli on toisintoa Venäjän välittämästä tarinasta, kuitenkin sillä muutoksella edellisiin esimerkkeihin, että Siiran kirjoituksessa Venäjä on aktiivisemman toimijan sijaan erityisesti uhri, jota NATO uhkaa – aivan kuin keksisimme uhkakuvia Venäjästä ja Venäjä olisi täydellisen passiivinen toimija tässä kuviossa. Uhri!

Moskovaa myötäilevään retoriikkaan turvautuu Suomessa edellä mainittujen ohella suurehko joukko poliitikkoja, osalla toiminta on suurelta osin Venäjän merkityksen vähättelyä, jossa muistetaan korostaa sitä, kuinka NATO on toimillaan lisännyt jännitettä Itämerellä ja Venäjän lähialueilla. Sosiaalidemokraateista löytyy useampikin poliitikko, jotka toistavat tätä Venäjän roolia ja merkitystä vähättelevää liturgiaa, heidän joukossa on puolueen riveistä presidenttiyteen noussut Tarja Halonen sekä entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja. Eikä nykyisen presidenttimme Sauli Niinistön puheita ”Ukrainan kriisistä” voi noin vain ohittaa, nekin kuuluvat kategoriaan, jossa vältellään käyttämästä Ukrainan sodasta oikeaa termiä – kirjoitin aiheesta blogissa ”Tulitaukoa pukkaa, jälleen kerran”.

Tässä kohdin on syytä palauttaa mieliin Ukrainan presidentin Petro Poroshenkon sanat Münchenin turvallisuuskonferenssissa reilu vuosi sitten, jolloin hän painotti, ettei Ukrainassa ole sisällissota. Että kyse on Venäjän toimista Ukrainassa. (4)

Ukrainassa ei ole sisällissota, Ukrainassa on sota

Jos jätämme huomiotta Venäjän Itä-Ukrainaan ns. kansantasavaltoihin toimittaman mittavan varustuksen – mukaan lukien modernia aseistusta, tuhansia aktiivipalveluksessa olevia sotilaita sekä upseereita, Malaysian Airlinesin lennon MH17 alas ampumisen, joka sekin sitoo Venäjän Ukrainan sotaan tiiviisti, sekä kohtalaisen joukon pidätettyjä ja vangittuja Venäjän asevoimien sotilaita tai FSB:n rajavartijoita muista virkailijoista puhumattakaan – ja käytämme todisteinamme vain sanoja, niin jo niiden avulla voidaan Venäjän osallisuus todistaa verrattoman hyvin.

Toisaalta Venäjän osallisuus on mielestäni tullut todistettua jo helmi-maaliskuussa 2014, jolloin maa ”pienten vihreiden miesten” ynnä erinäisten kollaboraattoreiden avulla miehitti Krimin hajaannuksen vallassa olevalta Ukrainalta ja tämän jälkeen järjesti niemimaalla laittoman kansanäänestyksen, jonka – vilpillistä tulosta – käytti perusteena niemimaan anneksoimiseen Venäjään. Venäjä aloitti kyseisillä toimilla osallistumisensa omilla joukoillaan Ukrainan tapahtumiin, jotka Krimin niemimaan miehittämisen myötä etenivät kaaoksen levittämiseksi Ukrainan itä ja etelä sekä lounaisosiin, ja josta kumpusi huhtikuussa 2014 ”separatismiksi” nimitetty liikehdintä osissa Donetskin ja Luhanskin oblasteja ja joka oli sodan alkusoitto. Venäjä oli mukana tässä kaikessa kyynärpäitä myöten, samoja (entisiä) upseereita ja sotilaita, jotka ensin olivat mukana Krimin operaatiossa, hyödynnettiin sen jälkeen Ukrainan itäosissa. Igor Strelkovin sanoin: "I was the one who pulled the trigger of this war." (5)

Entisenä GRU:n upseerina – eroten palveluksesta vain joitain viikkoja ennen Krimin miehitystä – Strelkov eli Igor Girkin on kuitenkin vain pieni tekijä. Löytyy paljon suurempiakin tekijöitä, jotka ovat tunnustaneet Venäjän osallisuuden Itä-Ukrainassa käynnissä olevaan sotaan.

Joulukuussa 2015 Vladimir Putin, vastoin aiempia kieltojaan, tunnusti Itä-Ukrainassa operoivan venäläisiä sotilaallisia neuvonantajia, joita Putin ei kuitenkaan rinnastanut Venäjän asevoimien sotilaisiin. (6) Tämä on kuitenkin ensimmäinen selkeä tunnustus Venäjän valtiojohdolta siitä, että maa on osallinen Itä-Ukrainan käynnissä olevassa sodassa. On syytä muistaa, että Krimin miehityksen alkuvaiheessa Putin järjestelmällisesti kielsi sen, että Venäjän valtiolla olisi mitään tekemistä miehitysjoukkojen kanssa – tunnustus tuli jälkijunassa. Itä-Ukrainan sodan kohdalla ensimmäinen tunnustus tuli vasta verrattomasti paljon myöhemmin.


Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov asteli ”heikoille jäille” kesäkuun 30. Moskovassa. the Primakov Readings’in kansainvälisellä foorumilla, jossa hän puheen ohella vastaili median kysymyksiin, seuraava vastaus esitettyyn kysymykseen on herättänyt tähän mennessä kohtuullisen paljon huomiota kansainvälisesti – ensituntuman mukaan paljon enemmän kuin Putinin aiempi toteamus.

Kuvakaappaus Venäjän ulkoasianministeriön verkkosivulta. (7)











Likaisen työn tekijä (Strelkov), tunnustaa vetäneensä liipasimesta; Venäjän presidentti tunnustaa Itä-Ukrainassa olevan Venäjän ”sotilaallisia neuvonantajia”; Venäjän ulkoministeri toteaa lukeneensa ja kuullensa paljon kritiikkiä päätöksestä osallistumisesta sotaan Donbassissa ja Syyriassa – hän ei siis aseta mitään ehtoja tai kerro asiaa siten, että syntyisi kuva kyseessä olevan Venäjän ”väitetystä” toiminnasta. Ei – vaan kyse on heidän (Venäjän) päätöksestä. Alkuperäisteksti venäjäksi on itse asiassa vieläkin selkeämpi toteamus näiltä osin.

Kuvakaappaus Venäjän ulkoasiainministeriön sivulta. (7)









Ukrainassa ei ole sisällissota – Venäjä sotii Ukrainassa. Venäjä tuskin tätä selkeämmin tunnustaa rooliaan sotijana, josta mieleeni nousee ajatus siitä, että onko tämä tunnustus harkittu – tarkoituksellinen, ja jos on, mitä tästä seuraa? Toinen kysymys on sitten se, että mitä johtopäätöksiä lännessä – myös Suomessa – tulisi tehdä tämän tunnustuksen jälkeen, muutakin kuin lopettaa puhuminen Ukrainan "sisällissodasta" tai "kriisistä". Vielä ei ole liian myöhäistä ryhtyä riittävän ponnekkaisiin tekoihin.


Marko


1. Matti Vanhanen – Ulkopolitiikkaa s. 41













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi ei kommentointia.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.