Tämän kirjoituksen otsikko
saattaa nostattaa hymynkareen huulille, kirjoitukseni on kuitenkin kaikkea
muuta kuin leikkisää sanailua eurooppalaisesta vasemmistosta ja Lenin-sedästä.
Kirjoitukseni ”työnimenä” oli ”Eurooppalainen
vasemmisto kusee kommunismin uhrien haudoille”, mutta päädyin pitämään sitä
aivan liian epäsovinnaisena, joten valitsin ehkäpä liiankin sovinnaisen otsikon
aihepiiri huomioiden. Jos otsikko ei pahaa verta nostata niin epäilen, että
kirjoitukseni sitä nostattaa yhdessä jos toisessa sosialistissa
vakaumuksellisista kommunisteista nyt puhumattakaan.
Olen leikitellyt kirjoituksella
jo pidemmän aikaa, menneen vapun – punalippujen ja banderollien myötä – aihe
nousi jälleen mieleeni. Miksipä en kirjoittaisi laitavasemmistolaisesta
harhasta, siitä kuinka he ovat kaivamassa malkaa pois toisten silmistä ollen
sokeita omille virheilleen, ja tukemallansa ideologialla niitä virheitä on
reilunpuoleisesti – reilut sata miljoonaa, lukeman kasvaessa jok’ikinen päivä.
Lontoo 1. toukokuuta - Iso-Britannian kommunistinen puolue. (1) |
Kaikkien maiden proletaarit yhtykää…
Miksi yllä oleva kuva, mitä
haluan sillä kertoa?
Siitä huolimatta, että Euroopan neuvosto on tuominnut
kommunismin rikokset hyväksymässään päätöslauselmassa 25. tammikuuta 2006, yhä
edelleen päädymme katsomaan toukokuun ensimmäisen (työläisten kansainvälinen juhlapäivä) ohella useissa
mielenilmauksissa lippuja ja banderolleja, joita koristaa yksi tai useampi kansanmurhaaja – käytän sanaa ”kansanmurhaaja” tietoisen harkiten,
koska sellaisina Josif Stalinia, Mao Zedongia, Vladimir Iljitš Leniniä kollegoineen voidaan pitää. He eivät
tyytyneet murhauttamaan yksittäisiä ihmisiä, he eri motiiveiden perusteella tuhosivat kokonaisia yhteisöjä ja kansoja.
Sivumennen voinen mainita, että
tämä historiallinen päätöslauselma hyväksyttiin äänin 99-42. Euroopan neuvoston
Suomen valtuuskunnan jäsenistä sen puolesta äänestivät Keskustan Sirkka-Liisa
Anttila ja Antti Kaikkonen sekä Kokoomuksen Kimmo Sasi. Vastaan äänestivät Demareiden
Mikko Elo ja Sinikka Hurskainen. Ensin mainittu on sittemmin kunnostautunut
pro-Venäjä-äänenä ja toimijana Suomessa. (2)
Mutta palataan nyt itse asiaan
eli vasemmiston kaksinaismoralistiseen toimintaan, ja vaikka nyt niputan
vasemmiston yhdeksi kokonaisuudeksi, painotan, että vasemmiston piiristä löytyy
poliitikkoja ja vaikuttajia, jotka kykenevät kriittisesti tarkastelemaan
ideologian synkeää historiaa ja tuomitsevat sen – osa on toki jättänyt
vasemmiston etsien poliittisen kodin toisaalta, tai hylännyt poliittisen
vaikuttamisen toimintaväylänään.
Myös puolueiden toiminnassa ja
painotuksissa on eroja, Suomessa Vasemmistoliitto
on salonkikelpoinen puolue – siitä vasemmalle, käyttääkseni tällaista termiä,
löytyy pienpuolueita, joiden kannattajakunta käyttää olennaisesti sotaisampaa
retoriikkaa – vaikka toisinaan samat sanamuodot päätyvät vasemmistoliittolaisten
politiikantekijöiden ”seinille”. Oma kysymyksensä on sitten se, että pitäisikö
Vasemmistoliitonkaan olla salonkikelpoinen puolue.
Haluan kuitenkin tarkastella tätä
ongelmaa hiukan laajemmasta perspektiivistä, siksi aivan alussa kuva
Iso-Britanniasta tältä keväältä kommunistien valmistautuessa marssille. He
eivät epäile lainkaan marssia Marxin, Leninin, Stalinin, Mao & co alla –
epäilemättä myös heidän nimissä. Olen useamman kerran pohtinut sitä, näkevätkö
he mitään ristiriitaa siinä, että heidän kannattamansa ideologian nimissä on
murhattu yli sata miljoonaa ihmistä, että he yhä edelleen koristavan
banderollinsa näillä murhaajilla – tai Marxilla – samalla kuitenkin
hurskastellen tuomitsevat ruskean
fasismin - kansallissosialismin?
"Työläisiä" Trafalgarin aukiolla Nelsonin patsaan juurella 1. toukokuuta 2018. |
Ja irrottautukaamme sieltä
marginaalista – hypätkäämme suurempiin saappaisiin. Labourin John McDonnell
kävi vuosi sitten puhumassa punalippujen – sekä Stalinin valvovan silmän alla –
Trafalgarin aukiolla Lontoossa. Hän todennäköisesti ymmärsi, ettei moinen ole
hyvää mainosta, joten twiitistä oli turha etsiä Stalinia ynnä Syyrian lippua.
(3)
Mutta jos nyt The Sunia voi pitää hiukan
vastenmielisenä lähteenä, niin muistammehan toki, että presidentti Tarja Halosen työhuoneen seinällä
Mäntyniemessä oli eräiden pilakuvien ohella kuvia vain hänen aviomiehestä ja Che Guevarasta, vallankumouksellisesta
– terroristista – joka ei epäröinyt teloittaa ihmisiä vallankumouksen nimissä,
murhaajasta, joka ei epäröinyt laittaa vankilaan toisinajattelijoita ynnä
seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvia. (4)
Che Guevarasta on tehty ikoninen
hahmo, nostettu eräiden silmissä ihmistä – vallankumouksellista, kenties jopa
vallankumousta – suuremmaksi, mikä ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa
miksikään, hän on sopiva esikuvaksi korkeintaan henkilölle, jonka mielen
ideologia on sumentanut. Tolkun ihmisen olisi
syytä pysytellä kaukana Chen kaltaisista ”esikuvista”.
Joidenkin mielestä tällainen
kaiveleminen voi olla tarkoitushakuista toimintaa. Miksi rakennella
rinnastuksia, miksi ei vaan voida antaa menneisyyden olla? Ja vastaus on se,
että aivan liian moni vasemmistolainen poliitikko tänään puhuu kritiikittä
aatteen menneisyydestä – johtajista ja diktaattoreista, joiden kädet ovat veren
tahrimat. Samalla nämä samaiset poliitikot flirttailevat totalitaarisen Venäjän
kanssa, eivätkä pelkästään flirttaile vaan ovat osallisena propagandistisessa
työssä levittäessään Venäjän propagandaa ja edistäessään sen agendaa lännessä.
He ovat 5. kolonna samalla tapaa kuin
ovat lukuisat laitaoikeiston toimijat, jotka ovat hypänneet Venäjän ”kelkkaan”.
Laitavasemmistosta ja
laitaoikeistosta – kummastakin löytyy kokojoukko operoijia, joita todennäköisesti
ajaa eteenpäin eri syyt, mutta jotka toiminnallaan pelaavat Kremlin pussiin. Syiden ruotimisen jätän toiseen hetkeen, ne syyt ovat epärelevantteja tämän kirjoituksen kannalta. Läntisissä medioissa on ruodittu laitaoikeiston Venäjä-myönteisyyttä, sen
sijaan vasemmiston vastaavalle toiminnalle on annettu palstamillimetrejä
olennaisesti vähemmän, olisiko jo aika herätä näiltäkin osin?
Italialaismeppi Eleonora Forenza miehitetyssä Luhanskissa keväällä 2017. |
Italialaisen kommunistipuolue Partito della Rifondazione Comunistan
(PRC:n) meppi Eleonora Forenza
perusteli vierailuaan miehitettyyn Luhanskiin seuraavalla tapaa:
”Ukrainasta on valitettavasti tullut uusfasististen järjestöjen
laboratorio Euroopan sydämessä… Toisaalta Euroopan toimielimet tukevat edelleen
Kiovan äärioikeistolaista – banderismia nostalgisoivaa – natsien kanssa
yhteistyötä tekevää hallintoa…”. (suomennos blogin kirjoittajan)
Perustelu on täysin kestämätön
lausuttuna henkilöltä, joka vierailee miehitetyssä kaupungissa, tervehtii ”Lenin setää” – ja punaterroria – samalla antaen tukensa Vladimir Putinin totalitaariselle ihmisoikeuksia polkevalle hallinnolle,
joka lyö kättä useiden eurooppalaisten laitaoikeistoon kuuluvien ääriryhmien
kanssa, ja joka on lähettänyt tuhansittain venäläisiä ultranationalisteja ja
fasisteja sotimaan ulkomaalaisten aatetovereidensa kanssa Itä-Ukrainaan
Ukrainan laillista hallintoa vastaan. Ja tässä tämä ”patapunainen” italialaismeppi kehtaa kirjoittaa Kiovan
äärioikeistolaisesta hallinnosta. Kuinka hän kehtaakin toimia näin? No,
ihmisellä on oikeus tyhmiin ja idioottimaisiin mielipiteisiin, toisinaan niistä
joutuu maksamaan kallista hintaa oikeudessa.
PRC:n Eleonora Forenza ei
suinkaan ole ainoa läntinen vasemmistopoliitikko, joka on vieraillut Venäjän
miehittämillä alueilla ja näin samalla omalta osaltaan toiminut Venäjän
propagandavälineenä. Saksalaisen vasemmistopuolue – DDR:n kommunistipuolueen
(SED:n) perillisen – Die Linken Andreas Maurer on vieraillut useamman
kerran Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla ollen osallisena
venäläispropagandassa. Samaa sakkia löytyy myös kotosuomalaisista
kommunisteista Kainuun korpimailta – punaterrorin tukijoita, näennäisiä
fasismin vastustajia, Venäjän narratiivin toistajia ja innokkaita osallistujia.
Heitä kaikkia tuntuu yhdistävän motto ”tarkoitus
pyhittää keinot!” – siksi he ymmärtäen hyväksyvät kommunistijohtajien
toimeenpanemat joukkotuhot, siksi he tukevat Venäjää – he näkevät sen
vastavoimana imperialistiselle lännelle, siksi he itse ovat toimeliaita
ristiriitaisuuteen saakka, aivan kuten Eleonora Forenza tovereineen on
tervehtiessään Leniniä miehitetyssä Luhanskissa kuvitellen samalla
taistelevansa fasismia vastaan vaikka samassa kaupungissa on kivääriin
tarttuneina näitä samaisia fasisteja Venäjän-lipun alla. Tätä on venäläinen antifasismi…
* * *
Suomessa oma lukunsa on, ajoittain
suorastaan hämmentävä, Suomi ja Lenin
-myytin ylläpitäminen. Vierailin jokunen vuosi sitten Tampereen Lenin museossa,
ei voi sanoa, että tuolloin museo olisi kovinkaan kriittisesti tarkastellut
Leniniä, vaikka sanottiin, että tuolloin pahin myötäily oli jo ”karistettu harteilta”. Toivottavasti
tänään museon anti on aiempaa kriittisempi ja miljoonille Leninin kauden
uhreillekin suodaan huomio, puhumattakaan maailman laajuisen kommunismin
reilusta sadasta miljoonasta uhrista.
Helsingistäkin löytyy Lenininpuisto aivan huvipuisto
Linnanmäen kupeesta. Lenininpuiston nimenvaihdosta on käyty keskusteluja tavan
takaa, tähän mennessä nimenmuutosehdotus ei ole kantanut hedelmää. Ehkäpä
tarvitsemme vielä yhden viisivuotissuunnitelman,
kunnes puiston nimi saadaan vaihdettua. Turustakin löytyy V. I. Leninin muistomerkki, jonka olemassaolo herättää toisinaan
keskustelua. Siellä se kuitenkin alkuperäisellä paikallaan edelleen on.
Keskusteltaessa Leninin
muistomerkin poistosta tahi puiston nimen muutoksesta, vasta-argumenttina toisinaan
on esitetty, että onko Suomen tarvetta ryhtyä vastaavaan patsaiden siirtoon, johon
osassa Itä-Eurooppaa ryhdyttiin itäblokin romahdettua (omaan mahdottomuuteensa)?
Ymmärrän tämän vasta-argumentin ajatuksen, toisaalta itse näkisin kuitenkin
asian siten, että vaikka muistomerkkiä ei poistettaisi tahi puiston nimeä
vaihdettaisi, olisi syytä ajanmukaistaa niitä kumpaakin. Muistaa niitä reilua
sataa miljoonaa syytä miksi V. I. Lenin tai kukaan muukaan punadiktaattori ei
ansaitse muistomerkkiä.
Tavallaan puisto Helsingissä ja
muistomerkki Turussa, kertoo kumpikin paljon myös omasta rähmällään olon
historiastamme, jonka kanssa emme ole tehneet tiliä – emme ole pesseet omaa
pesäämme. Sen sijaan olemme lakaisseet rähmällään olon historiamme maton alle
piiloon, josta se näinä päivinä nostaa päätään muistuttaen olemassa olostaan.
Itse, juuri niiden reilun sadan
miljoonan syyn tähden, vaihtaisin karttoihin Lenininpuiston nimen ja Turussa
sijaitsevaa V. I. Leninin muistomerkkiä täydentäisin laatalla, jossa lukisi:
”Rähmällään olon vuosina otimme vastaan leningradilaisilta tämän V. I.
Leninille osoitetun muistomerkin”.
Marko
4. Helsingin Sanomat ”Presidentin miehet”, sivu D7.
Kirjoituksessa hyödynnetty myös
lähteinä vapaasana.net kirjoitusta ”Euroopan neuvosto tuomitsi kommunismin
rikokset” sekä Jorma Virtasen
blogikirjoitusta ”Tuomio kommunismin
rikoksille”.
Myös tätä brittiläinen kommunismi
on, CPGB-ML > Communist Party of Great Britain (Marxist-Leninist).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Toistaiseksi ei kommentointia.
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.