lauantai 4. heinäkuuta 2020

Putinin ”puudelit” ”vaalitarkkailijoina” Krimillä, ja muita ”kansanäänestyksen” merkillisyyksiä


Venäjällä farssimainen äänestys perustuslaista on vihdoin ohi, tämä farssi – tragedia joillekin – piti sisällään eräitä merkillisyyksiä, jotka huomioin lyhyelti tässä kirjoituksessa.

Toki jokaisen on syytä tiedostaa se, että käytännössä Venäjällä järjestetty ”kansanäänestys” oli silkkaa teatteria, merkityksetön tapahtuma, jolla vain näennäisesti haettiin legimiteettiä Venäjän perustuslakiin tehtäville muutoksille. Teatteria, jonka jälkeen maan johto pääsee ”patsastelemaan” ja toteamaan noudattavansa kansan tahtoa, jokaisen asioihin perehtyneen kuitenkin ymmärtäessä vaalien olleen vilpillisten ja lopputuloksen ennalta määritellyn – kyse oli lähinnäkin siitä, että kuinka räikeästi valtiojohto valehtelee ja huijaa (ja huijasihan se, mutta meidän on käytännössä mahdotonta sanoa kuinka räikeä tämä huijaus oli).

Venäjän valtiojohto – viime kädessä Vladimir Putin – ei uskaltanut tälläkään kerralla mitata suosiotaan vapaissa ja rehellisissä vaaleissa, vaan vaalit olivat jo lähtöasetelmaltaan manipuloidut, koska koko perustuslakimuutos oli nivottu yhdeksi paketiksi, halutessasi hyväksyä eläkemuutokset, tulit samalla hyväksyneeksi presidentin (eli Putinin) valtakausien nollauksen. Näytelmän ollessa näin kehnosti järjestetyn, onkin suorastaan irvokasta, että Venäjän onnistui jälleen kerran saada joukon ulkomaisia, Kremlin tukijoita ja myötäjuoksijoita, esiintymään ”vaalitarkkailijoina” ja ”asiantuntijoina” – toisaalta lännestä löytynee aina opportunisteja tahi kompromoituja palvelemaan diktaattoreja (ja myymään sielunsa saatanalle).

Osa näistä ulkomaalaisista ”vaalitarkkailijoista” ulotti vierailunsa aina Venäjän Ukrainalta miehittämälle Krimin niemimaalle saakka. Merkittävä osa miehitetyllä Krimillä vierailleista ”vaalitarkkailijoista” kuului eurooppalaiseen äärioikeistoon – joukossa oli myös ranskalaisia europarlamentin jäseniä Thierry Marianin johdolla. Venäjän juoksupoikana usein nähty Thierry Mariani on Marine Le Penin johtaman Kansallisen liittouman (Rassemblement national) edustaja.

Thierry Mariani ranskalaiskollegojen kanssa Venäjän miehittämällä Krimillä. *



















Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla ”vaalitarkkailijoina” ja ”asiantuntijoina” vierailivat seuraavat poliitikot tahi tunnetut henkilöt: Lyubomira Gancheva ja Martin Raychev Bulgariasta; Thierry Mariani (MEP), Virginie Joron (MEP), Herve Juvin (MEP), Jean-Lin Lacapelle (MEP) ja Philippe Olivier (MEP) Ranskasta; Vaihtoehto Saksalle puolueen Gunnar N. Lindemann; ruotsalaistaustainen, Budapestissä asuva, Erik Almqvist.

Tietojeni mukaan suomalaisia ei osallistunut ”vaalitarkkailuun” Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla, sen sijaan RISI:ssä Pohjois-Euroopan edustajana ollut (edelleen oleva?) Johan Bäckman toimi ”vaalitarkkailijana” Moskovan ohella Pietarissa, antaen myös haastatteluita lukuisille venäläismedioille, kuten RIA Novostille, Regnum’ille, Baltnews’ille – haastattelu päätyi myös Rossija 1 -kanavan pääuutislähetykseen.

Bäckman "vaalitarkkailemassa" Pietarissa. **




















Mikäli tarkastelemme vain Venäjää, emmekä miehitettyä Krimiä, Bäckmanin lailla maassa oli ”vaalitarkkailijoita” Venäjän kutsumana lukuisista eri valtioista, Suomen ohella muun muassa Latviasta, Serbiasta, Saksasta ja Italiasta. Tässä yhteydessä on syytä muistuttaa, että samalla Venäjän keskusvaalilautakunta kielsi kansainvälisten tarkkailijoiden tulon maahan, eli maalle riitti se, että Venäjälle saapui joukko sille myötämielisiä ”asiantuntijoita” ja ”vaalitarkkailijoita” valvomaan näytelmää – farssia ja antamaan isäntien kaipaamia hyväksyviä lausuntoja, muu oli merkityksetöntä.

Anton Shekhovtsov tarkastelee katsauksessaan “European politicians to legitimize constitutional changes in Russia” (1) ilmiötä, jossa Kreml-myönteiset poliitikot, aktivistit, toimittajat ja lobbaajat – joihin Johan Bäckmankin kuuluu – toimivat Venäjän käsikassarana, pyrkien samalla tuomaan uskottavuutta Venäjän vaaliteatterille. Venäjä on turvautunut vastaavaan toimintaan aiemminkin, esim. keväällä 2014 Krimin kansanäänestyksen aikaan; Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla järjestetyissä ”vaaleissa” useammankin kerran (joissa on ollut Bäckmanin ohella muitakin suomalaisia ”vaalitarkkailijoina”, kuten Jarmo Ekman ja edesmennyt Jon Hellevig); vuoden 2018 presidentinvaaleissa, jonka aikana suomalaisdelegaatio vieraili näkyvästi Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla, osallistuen useisiin propagandistisiin tilaisuuksiin; ja nyt ”perustuslakikansanäänestyksen” yhteydessä. Krimin ja Donbasin ohella myös muilla Venäjän miehittämillä alueilla on järjestetty ”vaaleja”, joihin maa on kutsunut ulkomaalaisia tarkkailijoita, myös Johan Bäckmanin, (tällainen vaali järjestettiin miehitetyssä Etelä-Ossetiassa viime kesänä).

Se, ettei Venäjä hyväksynyt ”tarkkailijoiksi” muita kuin sen myötäjuoksijoita, ei lainkaan vähennä vaaleihin kohdistuvia epäilyjä – ennemminkin päinvastoin. Fyysikko Sergei Shpilkin arvioi tilastollisen jakauman perusteella ”kansanäänestyksessä” annetun 22,4 miljoonaa epäilyttävää ääntä (vrt. vuoden 2018 presidentinvaaleissa annettiin 10 miljoonaa epäilyttävää ääntä). (2)  

Riippumaton vaalitarkkailujärjestö Golos raportoi sadoista vaalivilppiepäilyistä. (3) Vaaleista on myös julkaistu videoita, joissa virkailijat lisäävät ennalta täytettyjä lipukkeita vaaliuurniin. (4) Eikä uskottavuutta ja luottamusta lisää sekään, että äänestää on voinut parkkipaikoilla ja puistoissa, paikoissa, joissa vaalisalaisuuden säilyttäminen on hyvin vaikeaa – samalla kyseeseen tulevat paikat, jotka mahdollistavat kaikenmoisen vaalivilpin ja manipuloinnin. Eräiden toimittajien on onnistunut äänestää kahdesti; toisaalta osa kansalaisista on kertonut, kuinka vaalivirkailijat epäsivät äänestämisen, sillä verukkeella, että he olivat jo äänestäneet.

Härskiydessään Venäjän toimissa oma luku on Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla asuvien, Venäjän passin saaneiden paikallisten, kuljettaminen äänestämään Venäjälle. (5) Erityisen härskiksi toiminnan tekee se, että miehitetyssä Itä-Ukrainassa asuvia on painostettu ottamaan Venäjän passi, monien ”valtion palveluksessa” olevien on ollut suoranainen pakko ottaa Venäjän passi – näin on käynyt myös opettajille ja lasten parissa työskenteleville, ei yksin ”turvallisuusviranomaisille” jne. Käytännössä emme voi tietää kuinka vapaaehtoisesti nämä Venäjällä äänestämässä käyneet ovat toimineet, vai onko ihmisiä velvoitettu käymään ”äänestämässä”. Venäjällä opettajia, valtion virastoissa työskennelleitä, sairaaloiden henkilökuntaa, turvallisuusorganisaatioiden jäseniä käskettiin käymään äänestämässä, ja käskettiin äänestämään oikein, josta voi päätellä, kuinka ”vapaaehtoista” näiden Ukrainalta miehitettyjen alueiden asukkainen äänestäminen saattoi olla.

Miehitetystä Donbasista bussilla ”äänestämään” Venäjälle. (5)



















Että sellaiset vaalien irvikuvat Venäjällälyhyesti ilmaistuna VMP! ”Vaalien” myötä Venäjän asema totalitaarisena valtiona vain vahvistuu.

Marko



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi ei kommentointia.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.