Vartiopaikalla - idän ja lännen välissä: Holodomor – kansanmurha, jonka maailma unohti

keskiviikko 23. marraskuuta 2022

Holodomor – kansanmurha, jonka maailma unohti

Holodomor (ukr. Голодомор) tarkoittaa yksiselitteisesti ”nälällä tappamista” ja siitä holodomorissa oli kyse – miljoonat ihmiset näännytettiin nälkään. Kokonaiset kylät tyhjenivät väestä: maa autioitui horisontista horisonttiin, kunnes näihin autioihin kyliin saapui väkeä pakolla kaukaa vieraasta maasta pyyhkien tullessaan viimeisenkin muiston aiemmista asukkaista, heidän tavoista ja kulttuurista, yrittäen tuhota aiemmin kukoistaneen kulttuurin tapoineen. Mikä voi olla enää pahempi tuhoamisen muoto, kuin tappaa ensin ihmiset ja tämän jälkeen pyyhkiä tapettujen kulttuuri olemattomiin – tai jos tähän ei pysty, omia kulttuurin jäänteet ja sulauttaa osaksi omaa kulttuuriperimää?

Se on osa venäläistä imperialismia, venäläistä maailmaa, josta Venäjän rajanaapurit ovat päässeet nauttimaan, ja jonka Venäjä on ”vienyt” Ukrainaan monia kertoja. Aivan kuten se on toimillaan aiheuttanut nälänkin Ukrainaan monen monta kertaa.

Kirjoituksen otsikossa esiintyy termi ”kansanmurha”, on siis syytä antaa määritelmä sille. Tieteen termipankissa kansanmurha määritellään seuraavalla tapaa –

”kansanmurha, joukkotuhonta:

Määritelmä yleiskielinen, myös historiankirjoituksessa käytetty termi, joka vastaa oikeustieteellistä joukkotuhonnan käsitettä; tarkoituksellinen toiminta kokonaisen kansan tai sen osan tuhoamiseksi”. (1)

Luonnollisesti termin määritelmää ja historiallista taustaa avataan artikkelissa tarkemmin. Käsitteen ”kansanmurha” (engl. genocide) kehitti puolanjuutalaista taustaa oleva lakimies Raphael Lemkin, termi esiintyi ensimmäisen kerran hänen vuonna 1944 julkaisemassa kirjassa ”Axis Rule in Occupied Europe”. Aluksi termillä viitattiin armenialaisten kansanmurhaan ensimmäisen maailmansodan aikana sekä 1944 käynnissä olleeseen juutalaisten kansanmurhaan eli holokaustiin. Kansanmurhiksi luokiteltavia joukkotuhontoja tiedetään tapahtuneen useita ihmiskunnan historiassa antiikin ajasta lähtien, niitä on toteutettu myös holokaustin jälkeen Euroopassakin, Bosnian kansanmurha.

Holodomorin muistotilaisuudesta Ukrainan suurlähetystöllä Helsingissä.

Holodomor on seurausta Josif Stalinin ja Neuvostoliiton sekä Ukrainan SNT:n ylimmän johdon määrätietoisista toimista, jotka kohdistuivat Ukrainan talonpoikaisväestön rinnalla ukrainalaisten keskuudessa heräävän kansallisen vapautusliikkeen tukahduttamiseen. (2) Aiemmin Stalinin kaudella toimeenpannun kulakkien tuhonnasta ja pakkosiirroista huolimatta tai kenties juuri heistä johtuen vainoharhainen neuvostovaltion johto näki talonpojat vihollisinaan.

Holodomorissa tapettiin nälkään näännyttämällä miljoonia ihmisiä Ukrainan (SNT:n) alueella vuosina 1932 ja 1933. (3) Toimenpide kohdistui erityisen rajusti maaseutuväestöön ja alueille, joilla asui huomattavia määriä etnisesti ukrainalaisia, kuten Kubanin alueelle, jonka väestöstä yli 65 prosenttia oli tuolloin etnisesti ukrainalaisia. Nälkäkuolemia oli 30-luvun alkupuolella runsaasti myös muualla Neuvostoliitossa. Nämä nälänhädät olivat ennemminkin seurausta epäonnistuneista kollektivisointikokeiluista ja sen seurauksena menetetyistä sadoista, niistä puuttui yhteiskunnan organisoima terrori rangaistuksineen ja järjestelmällisyys, joka oli merkitsevää holodomorissa.

Ukrainalaisille holodomorin tekee vieläkin traagisemmaksi se, että sitä seuranneina vuosina nälän autioittamat ukrainalaiskylät asutettiin uudelleen venäläisillä ja idästä tuoduilla – ukrainalaiset kylät muuttuivat venäläisiksi ja holodomorin orvoiksi jättämät lapset kasvatettiin leireillä venäläisiksi. Valtioterrori murhasi lasten vanhemmat ynnä suvun, kitkien lapsilta heidän juuret ja kulttuurin kasvattaen heistä neuvostovaltion kansalaisia. Mikä ainakin oman aikakauteni kouluopetuksessa jätettiin huomiotta, neuvostovaltio ei ollut mikään kansojen tasa-arvoinen koti vaan lopulta muut olivat alisteisia venäjälle, mikä näkyi esim. juuri kansallisten kulttuurien kukistamisena ja venäläiselle ”kulttuurille” alistamisena.

Kansanmurha tänään

Ukrainaa on kohdannut viime vuosisadalla useampi Moskovan tavalla tai toisella aiheuttama joukkotuhonta. Holodomor, jota tämän kirjoituksen alkupuolella käsittelin, on niistä tunnetuin, vaikka sekin on jäänyt Suomessa hyvin vähälle käsittelylle – etenkin aikana ennen vuotta 2014 ja Euromaidania seurannutta vallan vaihtoa Ukrainassa, Venäjän toteuttamaa Krimin niemimaan miehittämistä helmi-maaliskuussa 2014 ja samaisena keväänä Venäjän masinoimaa sotaa Ukrainassa. Edellä kuvailtujen tapahtumien myötä Ukraina on noussut aivan toisella tapaa otsikoihin, ukrainalainen kulttuuri on saanut jalansijaa myös Suomessa ja samalla maan historiasta aletaan löytää muitakin tapahtumia kuin Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus sekä se, että Ukrainan alueilla on sodittu viime vuosisadalla useaan otteeseen, ja että maan ”horisontista horisonttiin” ulottuvien arojen kautta saksalaisen panssarijoukot ovat edenneet.

Silti moni tapahtuma on ohitettu suomalaisessakin peruskoulussa muutaman sanan maininnalla. Kävin peruskouluni 70- ja 80-luvuilla, tuolloin elettiin kylmää sotaa ja naapurissamme oli Neuvostoliitto. Muistan kuinka koulussa käsitellessämme historiantunneilla Neuvostoliiton ensimmäisiä vuosia, esille nousi kulakkeihin kohdistunut vaino ja kuinka retorisesti kikkaillen opettaja sai kulakit näyttäytymään epäedullisessa valossa, nimittäessään heitä ”rikkaiksi maanomistajiksi”, jotka eivät suostuneet neuvostovaltion sanelemiin viljanmyyntiehtoihin, ja jotka täten kurittivat köyhää työväestöä ja uunituoretta – sortoon perustuvaa – neuvostovaltiota. Näin opettajamme (taatusti opetussuunnitelman mukaisesti) vääristi kuvaa ihmisryhmästä värittäen historiaa, retorisen kikkailun avulla murhaaminen yritettiin saada näyttäytymään hyväksyttävänä tai vähintäänkin ymmärrettävänä asiana. Mietinpä vaan, jos samoin retorisin keinoin juutalaisiin kohdistunutta holokaustia olisi selitelty parhain päin.

Meidän aikanamme, reilut kolme vuosikymmentä sitten, holodomor jätettiin oppitunneillamme huomiotta – luonnollisesti, koska Neuvostoliittokaan ei ollut tapahtunutta joukkotuhontaa tunnustanut. Niin julma kuin holodomor onkin ollut, se on kuitenkin vain ja ainoastaan yksi lukuisista neuvostohallinnon Ukrainan alueella toimeenpanemista joukkotuhonnan mitat täyttävistä tapahtumista.

Jo ennen holodomoria suuri joukko ”rikkaita talonpoikia” eli kulakkeja oli murhattu tai siirretty tuhansien kilometrien päähän kotoaan kuolemaan taivasalle Keski-Aasian aroille tai Siperian mittaamattomien havumetsien keskelle. (4) Eivätkä nämä ”rikkaat talonpojat” meidän käsityksen mukaan rikkaita olleet. He olivat tavallisia ahkeria talonpoikia, jotka viljelivät viljaa tuoden leivän kansan pöytään. Näiden ”rikkaiden talonpoikien” tilojen koko oli keskimäärin muutaman hehtaarin, ei sen enempää. Neuvostovaltio murhautti reilut miljoona kulakkia, satojatuhansia perheenjäseniä ja sukulaisia pakkosiirrettiin kauas kotoa.

Vainoharhaisella 30-luvulla holodomoria seurasi julmuuksia, jotka kukin omalla tapaa vaikuttivat ukrainalaiseen kulttuuriin ja ukrainalaisten kansalliseen identiteettiin. Vuonna 1932 Josif Stalinin käskystä Harkovaan kutsutut kobzar-runonlaulajat murhattiin raa’asti. Myöhemmin Stalinin toimeenpanemien puhdistusten seurauksena tuhansittain ukrainalaisia teloitettiin ja murhattiin, Sandarmoh on ukrainalaisille samalla tapaa tuttu kuin se on suomalaisillekin. Joukkoteloitukset Sandarmohissa alkoivat elokuun 11. 1937 jatkuen 14 kuukauden ajan. Arkistolähteiden mukaan paikalla ammuttiin yli 7 000 henkeä: työläisiä, talonpoikia, virkailijoita, kulttuurityöntekijöitä, taiteilijoita, pappeja ja sotilaita. Lähteiden mukaan Sandarmohissa teloitettiin 493 ukrainalaista, joukossa kirjailijoita, taiteilijoita, älymystön edustajia. (5) (Karjalan Sivistysseura on julkaissut Sandarmohissa teloitettujen suomalaisten nimilista, listalla on yhteensä 963 nimeä). (6)

40-luvulla Ukrainan aluetta kuritti ensin toinen maailmansota. Venäjä omassa historiankirjoituksessaan korostaa omaa rooliaan natsi-saksan kukistajana muistuttaen neuvostovaltion menettäneen kymmeniä miljoonia miehiä ja naisia sekä lapsia sodassa, samalla he tarkoituksellisesti unohtavat valkovenäläisten ja ukrainalaisten kärsimykset ja maksamat uhrit. Alueiden poikki vyöryneitä taisteluita seurasi rauha, mikä oli korkeintaan vain nimellinen, sillä senkin aikana sortoon ja terroriin perustunut neuvostovaltio karkotti yhteensä miljoonia ihmisiä kodeistaan – näin kävi Ukrainankin alueella, Krimin tataareiden kansa ajettiin käytännössä viimeiseen mieheen, naiseen ja lapseen karkotukseen. Ja viljavaan maahan saapui jälleen nälkä ja kuolema. 1946–1947 nälkä tappoi jälleen Neuvostoliiton länsiosissa, erityisen rajusti se koetteli Ukrainan ja Moldovan sosialistisia neuvostotasavaltoja, joissa nälkään kuoli yhteensä reilun vuoden aikana 400 000–500 000 ihmistä. (7)

Itse pidän kokonaisuutta, joka alkaa oikeastaan jo ajasta ennen kulakkien murhaamista ja karkotuksia, edeten holodomorin miljoonien kuolonuhrien ynnä sen myötä orvoiksi jääneiden lasten uudelleen kasvatuksen (venäläistämisen) kautta kobzareiden murhaamiseen 1932, ukrainalaisiin kohdistuneena järjestelmällisenä ja organisoituna kansan ja identiteetin tuhoamisena – kansanmurhana. Toimenpiteenä ei vain ollut tarkoitus tuhota kansaa vaan tuhota kokonainen kulttuuri – pyyhkiä merkit siitä olemattomiin ja älymystön tuhonnalla estää kansallisen identiteetin uusi nousu.

Ja kun seuraamme Venäjän johdon ja maan medioiden suoltamaa propagandaa ja ukrainalaisten dehumanisointia, jonka toistoon suuret kansanryhmät vapaaehtoisesti ovat liittyneet, meidän ei pitäisi olla yllättyneitä siitä, millaisiin julmuuksiin Venäjä tänään Ukrainassa syyllistyy. Kun valtion johto kieltää Ukrainan valtion ja kansan olemassa olon, ja kun se samalla tarjoaa välineet tuhonnan toteuttamiseen, niin eikö tämä juuri ole kehotus tappaa ja tuhota kaikki ne ukrainalaiset, jotka eivät nöyrry Kremlin tahtoon? Kyllä, juuri sitä se on, ja niinpä on perusteltua kuvata Venäjän tavoitteita oikein termein. Tavoitteena on ukrainalaisten tuhoaminen, eikä vain ihmisten vaan myös identiteetin ja historian – kokonaisen kansakunnan, mikä käy ilmi Venäjän poliittisen johdon asenteista ja lausunnoista, joissa jopa kiistetään Ukrainan olemassa olo.