Rikokset, joihin Venäjä Ukrainassa syyllistyy, eivät ole yllätys –

 

kirjoitus arkistojen kätköistä

Venäjän aloitettua reilut yhdeksän kuukautta sitten laajan, usean rintaman hyökkäyksen Ukrainaan, tyrmistys valtasi monen mielen. Venäjän brutaalin sodankäyntitavan paljastuttua, entistä useampi on ollut kovin pöyristynyt sen piittaamattomasta tavasta sotia – jos Venäjä ei piittaa omista kansalaisistaan, vaan ajaa miehiä tapettavaksi, miksi se piittaisi hävitettäväksi tarkoitetuista ukrainalaisistakaan? Kysymykseni on luonnollisesti retorinen, sen sijaan aivan aidosti olen ihmetellyt sitä, että niin moni on ollut tyrmistynyt (suorastaan kauhuissaan) Venäjän harjoittamista julmuuksista. Eniten minua ihmetyttää se, että se on tullut monille täydellisenä yllätyksenä, että Venäjä on piittaamattomasti ylittänyt niin monet rajat 24. helmikuuta jälkeen. Jos mielestä karistaa ajatuksen siitä, että koko sota on (läntisen logiikan mukaan) järjetön, ja tarkastelee Venäjän tapaa sotia 90-luvusta tähän päivään, niin Ukraina on osa tätä jatkumoa, jossa hyökkäyksen kohde ollaan valmis tuhoamaan täydellisesti, jossa kokonaiset kaupungit ollaan valmiit jauhamaan tykistöllä murskaksi, jos tavoitetta ei kyetä saavuttamaan.

Jos Venäjän sodankäyntitavasta on saatu runsaasti esimerkkejä Tšetšeniasta ja Syyriasta sekä vähäisemmässä määrin Georgiasta, ja Moldovasta, jossa 90-luvulla käytyyn sotaan osallistui myös venäläisvapaaehtoisia, niin samalla tavalla olemme saaneet näyttöä Venäjän ja venäläisten piittaamattomuudesta siihen, mitä tulee ihmisoikeuksiin ja hyökkäyksen kohteeksi joutuneiden siviileiden kunnioittamiseen. Kunnioitusta ei välttämättä ole! Sitä mitä nyt tapahtuu kautta Ukrainan (Venäjä harjoittaa julmuuksia edelleen myös niillä alueilla, joita se on miehittänyt vuodesta 2014), on tapahtunut pienemmässä mittakaavassa miehitetyllä Krimin niemimaalla kuin myös Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla. Tietoa oli saatavilla, siihen olisi ollut mahdollista reagoida, mutta syystä tai toisesta poliitikkomme ja päättäjämme (Putinin kuiskaajaa unohtamatta), joko sulkivat silmänsä todellisuudelta tai olivat täydellisiä typeryksiä, kuvitellessaan Venäjästä jotain sellaista mitä se ei välttämättä ole ollut koskaan.

Tietoa oli totisesti saatavilla, kyse taisi olla ennemminkin siitä, että julkaistu aineisto oli liian suuressa ristiriidassa itse luomansa – kuvitteellisen – Venäjä-kuvan kanssa, joten oli helpompaa sulkea silmät (ja korvat) todellisuudelta kuin horjuttaa omaa illuusiota. Muistan Sauli Niinistön tuohtumuksen viime vaalikampanjan alla, turvallisuuskomitean asiantuntijaverkoston esitettäessä Suomen vaaleihin kohdistuvana mahdollisena (joskin äärimmäisenä) skenaariona Venäjän toteuttaman salamurhan vaalivaikuttamiseksi. Tuolloin Niinistö kuvaili asiantuntija-arviota trollaukseksi. (1) Jälleen todellisuus erosi illuusioista, skenaarioiden sellaisia, joihin Venäjä saattaisi äärimmäisessä tapauksessa ryhtyä.

Olen itse kirjoittanut elämästä miehitetyssä Itä-Ukrainassa vuodesta 2014 – ensin vähemmän julkisesti mutta jo vuodesta 2015 omalla nimelläni. Pääasiassa kirjoitukseni ovat kuvanneet elämää ja arkea miehitetyssä Donetskissa, toisinaan havaintoja on kertynyt laajemmaltakin alueelta. Kuvaukseni ovat piirtäneet häivähdyksen siitä todellisuudesta, jossa tuolloin elettiin Venäjän kontrolloimilla alueilla. Tänään Venäjä toteuttaa näitä(kin) metodeja mutta vaan monta kertaa suuremmassa skaalassa kautta miehittämiensä alueiden.

Alla oleva kirjoitus on kaivettu arkistoistani, löytyi hävinneeksi luullulta muistitikulta ja on aikoinaan julkaistu ainakin SSS-Radion verkkosivulla (tai useampi osaisena kirjoituksena radion Facebook-sivulla). Kirjoitus on todennäköisesti vuoden 2015 lopulta tai seuraavan vuoden (2016) alkupuolelta.

* * * 

Ihmisoikeusrikkomuksia ja sananvapauden polkemista miehitetyssä Donetskissa

Olen aiemmin sivunnut aihetta viesteissäni SSS-Radion Facebook-sivulle, kyseisissä viesteissäni olen nostanut esille tilannetta Donetskissa siviileiden näkökulmasta tarkasteltuna, olen myös pohtinut useammassa viestissä sananvapauden ja ilmaisunvapauden toteutumista ns. Donetskin kansantasavallassa – tuolloin olen nostanut esille Suomen kansalainen Janus Putkonen toimet Donetskin ”kansantasavallassa” ja uutistoimisto DONi Newsissä (1) ynnä pohdiskellut sitä mikä merkitys hänen toimilla on ollut siinä, että kesällä 2015 kahden suomalaisen toimittajan akkreditoinnit alueelle evättiin. Tässä kirjoituksessani en puutu journalistien kohteluun kuin sivuhuomioina, sen sijaan pyrin tarkastelemaan edes jollain tasolla alueella tapahtuneita ihmisoikeusrikkomuksia sekä nostamaan jälleen kerran esille sen millaisissa olosuhteissa alueen siviilit joutuvat elämään ja millaisen kohtelun kohteeksi sellainen siviili voi joutua, joka ei jaa ”’kansantasavaltalaista’ unelmaa”. Kirjoitukseni lopussa noukin esille muutamia esimerkkejä alueen Donetskin tapahtumista viime ja sitä edellisen vuoden puolelta, nämä tapahtumat ovat sellaisia, joita omat kontaktini alueella ovat todistaneet – joista heillä on konkreettisia silminnäkijähavaintoja pelkkien kuulopuheiden sijaan. Mutta alkuun yleisluontoisempaa aiheen tarkastelua.

Viimeisimpien viikkojen kuluessa aihe on noussut useamman kerran esille muissakin kuin ukrainalaisissa medioissa, ikävä kyllä en ole nähnyt aihetta käsiteltävän riittävällä vakavuudella medioissa koto-Suomessa – olen yrittänyt löytää laaja-alaisempaa kattausta aiheesta, mutta sellaiset tuntuvat loistavan poissaolollaan. Pieniä mainintoja löytyy sieltä täältä mutta muutoin ihmisoikeusasioiden käsittely on kovin vähäistä – oikeastaan olematonta blogimaailman ulkopuolella. Sikäli aiheen ohittaminen yllättää, koska aiheesta on kuitenkin kirjoitettu maailmalla kohtalaisen paljon ja useampiakin raportteja on julkaistu – joskin on huomioitava, että esim. HRW ja Amnesty raporteissaan ovat kiinnittäneet enemmän huomiota Krimin ihmisoikeustilanteeseen kuin vallitsevaan – heikkoon – tilanteeseen Donbassin alueella, mutta huomiotta Itä-Ukrainakaan ei ole jäänyt.

Donetskin alueella suoritetut ihmisoikeusrikkomukset voi jakaa useampaan osa-alueeseen. Ensinnä tulevat vangittuihin Ukrainan asevoimien ja vapaaehtoisjoukkojen sotilaisiin kohdistetut rikkomukset, joissa vangittuja sotilaita ei ole kohdeltu asiaankuuluvalla tavalla. Amnesty Internationalilla on todisteita siitä, että huhtikuussa 2015 Arseni Pavlov – paremmin tunnettu nimellä Motorola – on ”ampunut kuoliaaksi” 15 vangittua ukrainalaissotilasta. (2) Motorolan suorittamat teloitukset ei ole ainoita laatuaan, viitteitä muistakin vankien teloituksista on olemassa, mutta teloitusten ohella vangittuja ukrainalaissotilaita (statuksesta riippumatta) on kohdeltu ”separatistijoukkojen”, yleisön ja paikallis- sekä venäläismedian toimesta nöyryyttävästi – heitä on marssitettu julkisesti sekä häpäisty julkisesti useamman kerran Donetskissa. (3 ja 4) Näiden ohella on syytä muistaa myös Nadija Savtšenko tapaus, häntä ei millään muotoa ole kohdeltu kuten sotavankia tulee kohdella – hänen pidättämiseensä ja siirtämiseen Venäjälle ja hänen oikeudenkäyntiinsä liittyy runsaasti kritisoitavaa. Nadija Savtšenko on monellakin tapaa antanut kasvot sille kuinka kansainvälisten oikeuksien vastaisesti ns. kansantasavallat kuin myös Venäjä – ja hänen tapauksessansa etenkin Venäjä – on toiminut. Savtšenkon oikeudenkäyntiä kuvaa parhaiten se, että oikeudenkäyntiä voi pitää ”oikeudenkäynnin irvikuvana”.

Teloitusten ja vankien väärinkohtelun ohella ongelmana on se, että on olemassa vankeja, joiden olinpaikka ei ole tiedossa. Ukrainan viranomaisilla kuten ei omaisillakaan ole tiedossa ovatko nämä ”kadonneet” kuolleet ja jääneet taistelukentälle, vangittu ja siirretty tuntemattomaan sijoituspaikkaan tai onko heidät mahdollisesti tapettu jossain myöhemmässä vaiheessa, näitäkin ”kadonneita” on joitain kymmeniä. En kuitenkaan tässä kirjoituksessa ruodi varsinaisten sotavankien kohtelua tämän tarkemmin, vaikka aihe kokonaisuudessa ansaitsisi tarkempaa käsittelyä, koska sotavankien kohtelu pitää sisällään huomattavat määrät väärinkäytöksiä teloitusten lisäksi. Yllä esille nostamani vankien häpäisyt ja julkiset nöyryyttämiset, tilaisuudet, joissa siviilit pääsevät lyömään vankeja ja sylkemään heidän päällensä ovat ehdottoman rikollista toimintaa. Aivan kuten ovat vankien kiduttamiset, joista on lukuisia suoria ja epäsuoria todisteita, sosiaaliseen mediaan on ladattu videoita, joissa separatistijoukkojen miehet ja naiset nöyryyttävät ja kiduttavat vankejaan – joissa vankeja lyödään, pakotetaan syömään hihamerkkejä vangitsijoiden uhatessa heitä aseilla etc. Seuraavaksi siirryn siviileiden kohteluun aloittaen muutamista julkisuuteen nousseista tapauksista.

Ihmisoikeusrikkomuksia on tapahtunut ”separatistien” hallinnoimalla alueella käytännössä koko ”kansantasavaltojen” olemassaolon ajan. Keväällä 2014 Slovjanskin ja Kramatorskin miehittämisiä seuranneina viikkoina useita paikallispoliitikkoja ja paikallisia, jotka eivät tukeneet tuolloin venäläisen entisen tiedustelu-upseerin Igor Girkinin eli Igor Strelkovin johtamaa hallintoa pidätettiin ja lukuisia tapettiin pidätysten aikana. Useita pidätettyjen ruumiita löytyi kevään aikana ”separatistien” hallinnoimalta alueelta ja vielä senkin jälkeen, kun alueet siirtyivät takaisin Ukrainan hallintaan myöhemmin kesällä. Huomiota herätti myös Strelkovin määräys ottaa käyttöön Josef Stalinin sodanaikainen 22. kesäkuuta 1941 julistama poikkeuslaki. Tämän lain perusteella teloitettiin useita vangittuja, joukossa pikkurikollisia – kuten Aleksei Pitško, jonka syntilistalta löytyi vähäinen varkaus. (5)

Tällä hetkellä kadonneiden kokonaismäärä on 774 (6) – joukossa on niin sotilaita kuin myös siviilejä. Venäjän nimittämät hallinnot ilmoittavat kadonneiden määräksi 480 ihmistä. Kuinka moni näistä kadonneista on kuollut, on arvailuiden varassa? Kadonneet ovat vain yksi ongelma tässä kysymyksessä, heidän ohellansa on huomioitava ne lukuisat raportit alueelta, joissa kerrotaan pidätettyjen siviileiden pahoinpitelystä ja järjestelmällisestä kiduttamisesta (7) – julkisen nöyryyttämisen ohella. Kiduttamisen ohella vankeja on teloitettu, eivätkä teloitukset välttämättä ole mitään ”yksittäistapauksia”, koska 16 % vangituista kertoo todistaneensa teloituksia. Kidutuksessa on käytetty fyysisen väkivallan ohella myös henkistä väkivaltaa, 12 % kidutetuista on naisia. Kidutuksen yleisyydestä kertoo jotain se, että haastatteluiden mukaan 71 % vangituista on kokenut joko fyysistä tai psyykkistä väkivaltaa – tai molempia. Yksistään virallisen datan mukaan 1333 siviiliä on ollut vangittuna, saman kohtalon on kokenut myös 27 toimittajaa, sotilaista ja vapaaehtoistaistelijoista puhumattakaan. Seksuaalinen väkivalta ja sen käyttö on toistaiseksi ollut ”kätketty ongelma”. Toistaiseksi vain yksi vankina ollut mies on kertonut naisten raiskauksista ja hyväksikäytöistä – raiskauksia on myös suoritettu kasviksilla. Naiset ovat olleet toistaiseksi hiljaa – ymmärrettävien syitten takia.

Siviileiden perusoikeudet ovat rajoitetut alueella, käytännössä siviileillä ei ole juurikaan mahdollisuutta esittää julkisesti Venäjän nimeämiä hallintoja vastustavia mielipiteitä – asukkailla ei ole todellista oikeutta ilmaista mielipiteitään julkisesti. Useamman kerran on myös todistettu se, että paikallinen (laiton) hallinto hyväksyy täysin mielivallan mikä kohdistuu sitä vastustaviin siviileihin. Siviilit, jotka ovat yrittäneet ilmaista Ukrainan laillista hallintoa kannattavia mielipiteitä, tai joita epäillään sellaisista, on pahoinpidelty ja nöyryytetty muiden siviileiden toimesta. (8) Ukrainan hallintoa myötäileviä mielipiteitä ilmaisseita siviileitä on myös pidätetty ja viety pidätyskeskuksiin kidutettavaksi. Donetskissa on myös ilmiannettu ihmisiä hallintoa kritisoivista mielipiteistä, nämä ovat ainakin tietyissä tapauksissa johtaneet myös erinäisiin seuraamuksiin – vangitsemisia kidutuksineen. Tietooni on tullut useampi tapaus, jossa ”kahvipöytäkeskustelut” ovat johtaneet seuraamuksiin, joissa hallintoa kritisoinutta henkilöä on tavalla tai toisella rangaistu (esim. evätty työntekijöille jaettavaksi tarkoitettua ruoka-apua ja perusteena on juuri käytetty ”vääriä mielipiteitä” ja eräällä kerralla ilmoitettu, ettei luvattua bonusta tule, ja jälleen viitattiin ”vääriin mielipiteisiin”.)

Venäjän kontrolloiman Donetskin alueella on järjestetty lukuisia näyttäviä hallintoa tukevia paraateja, joihin on osallistunut jopa kymmeniä tuhansia ihmisiä – mahdollisesti enemmänkin. Niihin osallistuminen on monella työpaikalla käytännössä pakollista, osallistumattomuudesta seuraa hyvin usein seuraamuksia, kyseessä voi olla palkanmaksun viivästyttämistä tai jonkin bonuksen epäämistä. Vaihtoehtoisesti osallistujille voidaan jakaa ruokapaketteja, mikä toimii kohtuullisena kannustimena kaupungissa, jossa on pulaa elintarvikkeista tai vaihtoehtoisesti rahasta, jolla ostaa ruokaa itselle tai perheelle. Nämäkin toimet osoittavat omalla tavallaan sen, ettei alueen asukkailla ole oikeutta ilmaista mielipidettään vapaasti tai tehdä itsenäisiä päätöksiä sen suhteen haluavatko osallistua paraateihin tai julkisiin kokoontumisiin – osallistumattomuus tulkitaan usein merkiksi hallinnon protestoinnista.

Proxyjoukkojen sekä Venäjän sodankäyntitapa on myös monin paikoin rikollista ja vaarantaa siviileiden hengen sekä omaisuuden. Pelkästään youtube-videoiden perusteella voidaan havaita kuinka militantit ja heitä tukevat venäläisjoukot ovat useita kertoja sijoittaneet tykistöään sekä raketinheittimiä asutuksen keskelle, paikoin tykistöä on sijoitettu asutuksen keskelle pidemmiksikin ajoiksi pysyväluonteisiin asemiin. Tiedossani on kesältä 2014 tapaus, jolloin Leninskin alueelle Donetskissa oli sijoitettu telatykkejä kerrostalojen ja omakotitalojen keskelle useamman päivän ajaksi. Alueelle sijoitetut telatykit osallistuivat myös tulitukitoimintaan tulittaen Donetskin länsi- ja luoteispuolelle sijoitettuja Ukrainan asevoimien joukkoja. Saamieni tietojen mukaan sinä aikana jonka telatykit olivat alueelle sijoitettuna ukrainalaisjoukot eivät tulittaneet alueelle sijoitettuja telatykkejä. Tässä kohdin valittu taktiikka säästi siviilihenkiä, epäilemättä Ukrainan ATO-operaatioon osallistuneet joukot olivat ottaneet opiksi alkukesän Slovjanskin ja Kramatorskin piirityksistä. Tuolloin joukkoja syytettiin tarpeettomasta siviilikohteiden tulittamisesta, Donetskissa kyseisellä alueella vastaavaa ei tapahtunut koko kesän 2014 aikana.

Alueelle sijoitetut militanttijoukot ovat syyllistyneet Donetskissakin tekoihin, joita voi pitää selkeinä sotarikoksina. Propaganda on useita kertoja uutisoinut kranaatti-iskuista siviilikohteita vastaan ja syyttänyt niistä Ukrainan joukkoja. Sota on ollut pitkä ja aivan varmasti sodan aikana myös ukrainalaisjoukot ovat tulittaneet syystä tai toisesta siviilikohteita kaupunkialueella, mutta useissa tapauksissa voidaan selkeästi todistaa, ettei iskun takana voi olla ukrainalaisjoukot. Mediassa eniten huomiota on saanut trolleybussi-isku 22. tammikuuta 2015, isku tapahtui Leninskin alueella, alueelta oli tuolloin reilut 15 kilometriä ATO:n asemiin (eli Ukrainan asemiin). Alueella tehtyjen havaintojen (ml. kranaatinkappaleet & sirpaleet) perusteella linja-autopysäkkiä ja trolleybussia tulitettiin 82 millin kranaatinheittimellä. * Venäjän käytössä olevien 82 millin kranaatinheittimien kantama on pääsääntöisesti 4,27 km (esim. alueella käytetyt 2B9 Vasilek tai 2B14 Podnos).

Myöhemmin olen saanut tietää, että Donetskissa separatistijoukoilla on käytössä ns. ”roska-autoja”, eli kuorma-autoja, jotka ulkoisesti muistuttavat roska-autoa mutta joiden lavalle on sijoitettu esim. 82 millin kranaatinheitin (ks. kuva). Keskustellessani syksyllä aiheesta alueella asuneen henkilön kanssa, hän kertoi sen kaltaisen kuorma-auton liikkuneen loppukesästä 2014 Donetskissa. Pidän hänen silminnäkijälausuntoansa luotettavana, kuin myös sitä, että hän sanoi kertaalleen nähneensä, kyseistä ajoneuvoa käytetyn kaupunkialueella tulitoimintaan – kyseinen alue sijaitsi tuolloin selkeästi rintamalinjojen takana selustassa.

Samoin kevättalvella 2015 sattunut länsimediassa olematonta huomiota ansainnut tapaus herättää ajatuksia (tässä kohdin jätän eksaktin kaupunginosan turvallisuussyistä mainitsematta). Jolloin kerrostalojen sisäpihalle ammuttiin pari kranaattia tai räjäytettiin jonkin sortin pommeja. Kerrostalojen sisäpiha sijaitsee yli 15 kilometrin päässä rintamasta, vauriokuvausten perusteella käytetyt kranaatit eivät olleet järeitä (jäisessä maassa oli pieniä räjähdekuoppia, rakennuksista rikkoutui lukuisia ikkunoita, pari ovea hajosi sekä rakennuksen päätyseinää murtui – räjähdyksien seurauksena pari ihmistä sai lieviä vammoja). Teosta syytettiin propagandistien toimesta Ukrainan asevoimia. Vauriot nähnyt ja tapahtunutta kommentoinut henkilö tuumasi sen olevan ”hevonpaskaa”. Hän piti sitä militanttien tekona – pommeina tai vastaavana.

Alueen tilaa voi kutsua jonkin sortin anarkiaksi – valta on sillä, kenellä on voimaa eli käytännössä aseet tukenaan. Siviileiden kannalta asetelma on tietenkin hyvin ongelmallinen, koska toimivaa oikeuslaitosta tai poliisia ei ole olemassa – etenkään ei sellaista, johon voi luottaa ja joka tuomioissaan pyrkisi oikeudenmukaisuuteen ja noudattaisi lakia. Tiedossani on kuulo- ja silminnäkijähavaintoja, joissa aseistetut militantit ovat käyttäneet aseitaan hyvin vähäisistä tai suorastaan olemattomista syistä johtuen siviileitä vastaan. Esim. kesällä 2014 ul. xxx (miehitetty Donetsk) sijainneella tarkastuspisteellä asemiehet ampuivat pysähtymiskäskyä noudattamatta jättäneen miehen. Jo miehen ampuminen tällaisen syyn tähden on osoitus rikollisuudesta, mutta asetelman teki vaarallisemmaksi se, että aseita käytettiin alueella, jolla on paljon asuintaloja ja siviilejä liikkeellä – oli siis olemassa oleva riski, että sivulliset haavoittuvat tai jopa kuolevat tulituksessa. Tämä ei ole ainoa kerta, jolloin kontaktini ovat nähneet käytettävän aseita Donetskin kaupunkialueella ts. selustassa hyvin olemattomasta syystä.

Omien havaintojeni mukaan siviileiden kohtelu on saanut aivan liian vähän huomiota mediassa. Etenkin nyt kun sota on pitkittynyt ja puhutaan ns. tulitauosta. Ukrainan sota on jäänyt paitsioon monen ollessa sitä mieltä, että sanktioista pitäisi päästä eroon ja jokin sopimus saada aikaan. Tästä ns. tulitauosta huolimatta etenkin ne Donetskissa asuvat siviilit, jotka eivät jaa miehittäjän – Venäjän ”unelmaa”, elävät epävarmuudessa ja jopa pelossa anarkian ja diktatorisen hallinnon alaisuudessa. Ja tämä tulitaukokaan ei ole muuta kuin sana paperilla. Minsk II sopimuksen jälkeen, keväällä vallinnutta rauhallisempaa hetkeä lukuun ottamatta Donetskin alueella – pääasiassa lännessä ja luoteessa – on jatkuvaa taistelutoimintaa ja Venäjän tukemat militantit ovat rikkoneet tulitaukoa säännönmukaisesti, käytännössä päivittäin.

On monella tapaa tärkeää, ettei Ukrainan sotaa unohdeta. Unohtaminen tai mikä tahansa kaupankäynti voi heijastella paljonkin Venäjän lähiympäristöön ja antaa Moskovalle vääriä signaaleja. Mutta tässä kirjoituksessani en nyt tähän ongelmaa puutu, tämä kirjoitus oli laadittu yksinomaan muistellen ihmiskohtaloita alueella – yrittäen omalta osaltani tuoda julki sen todellisuuden mikä näissä ns. ”kansantasavalloissa” vallitsee. Millainen ihmisoikeustilanne siellä vallitsee.

Marko

Lähteet:

1. https://dninews.com/?q=content/about-us 

2. https://www.amnesty.org/en/latest/news/2015/04/ukraine-new-evidence-of-summary-killings-of-captured-soldiers-must-spark-urgent-investigations/ 

3. http://www.kyivpost.com/content/ukraine-abroad/agence-france-presse-rebels-parade-ukrainian-pows-through-shelled-city-378150.html 

4. http://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/europe/ukraine/11053807/Prisoners-of-war-marched-through-streets-of-Donetsk.html 

5. http://www.hs.fi/ulkomaat/a1405055899517 

6. http://ua-pressa.com/polotica/101167-zniklimi-bezvsti-v-donbas-vvazhayutsya-774-ukrayincya-sbu.html 

7. http://euromaidanpress.com/2015/12/29/euromaidan-sos-war-crimes-in-occupied-donbas-prisoners-tortured-witnessed-executions/ 

8. http://www.nytimes.com/2014/08/26/world/europe/russia-ukraine.html?_r=1 

Huom. lähdeaineiston kaikki linkit eivät välttämättä enää toimi. Tekstiin olen myös tehnyt pientä kielenhuoltoa joulukuussa 2022.

* * *

Kun huomioimme sen, että alkuperäinen kirjoitus on reilun kuuden vuoden takaa, ja jo se omalta osasaltaan kertoo karua kieltä siitä, mitä Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla tuolloin tapahtui, eikä kyseessä ole millään tavalla ainutlaatuinen kuvaus, niin väitteet siitä, että Venäjän julmuus tuli yllätyksenä on… No, jätänpä kirjoittamatta, koska mieleni tekisi ilmaista asia vähemmän kauniilla tavalla. Todisteita laajoista ihmisoikeusrikkomuksista ja jopa sotarikoksista oli saatavilla, ongelmana lienee oli se, ettei haluttu nimetä Venäjää syylliseksi niihin, joten ryhdyttiin ylläpitämään kuvitteellista kuvaa, jossa Venäjä ei ollut osa ongelmaa – osa sotaa. Mutta vielä huolestuttavampaa oli se, että Venäjä nähtiin osana ratkaisua, näin se pääsi harjoittamaan kaksinaamaista peliään neuvottelupöytiin ja sekoittamaan pakkaa niissäkin. Ikävimmissä tapauksissa Ukrainaan kohdistettiin painetta useammalta taholta, Venäjän ohella useat läntiset poliitikot sortuivat toistamaan Venäjän narratiivia rajoittaen näin Ukrainan liikkumatilaa entisestään.

Tämä lepsuilu johti ennakoitavaan lopputulokseen. Venäjän johto katsoi lännen olevan heikon – Krimin miehityksen seuraukset vielä korostivat tätä lännen jatkaessa lopulta elämää kuin mitään miehitystä ja anschluss’ia ei olisi tapahtunutkaan, kaasu virtasi, voimaloita rakennettiin, sanktioita kierrettiin jne. – joten Moskovassa päädyttiin tulokseen, jonka mukaan seuraava askel Ukrainan tuhoamisessa voidaan ottaa. Moskova, aivan kuten osa läntisiäkin poliitikkoja ja päättäjiä, jätti huomiotta yhtälöstä yhden tekijän – ukrainalaiset.

Läntisten poliitikkojen kohdalla korostuu se, että mitä kauempana Moskovasta sijaitsee, sitä pienempänä uhkana Venäjä nähtiin. Sen sijaan Venäjään suhtauduttiin realistisesti, uhkakuvat ymmärtäen, etenkin Puolassa ja Baltian alueella, joissa oli nähty mitä puna-armeijan miehitys sai aikaan ja millaista venäläinen imperialismi oli.

 

Marko

 

Lähde:

1. https://yle.fi/a/3-9908533 

*: Alueen tuntumassa asunut paikallinen on todennut suoraan teon taustalla olevan Venäjän johtamat joukot. Hän on todennut hyvin suorasanaisesti venäläisten tulittaneen tuolloin johdinautoa (trolleybussia). 

#StandWithUkraine