Huomioita Pasi Paroisen pitkään ”Ukraina on häviämässä sodan”-lankaan yhteisö- ja mikroblogipalvelu X:ssä

 

II OSA

Tässä toisessa osassa jatkan Black Bird Group -analyysiryhmään kuuluvan Pasi Paroisen yhteisö- ja mikroblogipalvelu X:ssä maaliskuun alkupuolella julkaiseman pitkän langan minussa nostattamien ajatusten perkaamista. Aivan kuten ensimmäisessä osassa, myös tässä toisessa osassa nimitän Paroisen pitkää lankaa ”Ukraina on häviämässä sodan” -langaksi, langan ensimmäisen viestin aloituksen perusteella:

”Miksi nyt puhutaan neuvotteluista, tulitauosta ja turvatakuista? Koska Ukraina on häviämässä sodan.

Ukraina on häviämässä sodan Venäjää vastaan, sillä se ei näillä näkymin tule saamaan menettämiään maa-alueitaan takaisin. Se että Venäjä ei välttämättä saavuta kaikkia tavoitteitaan, tai että ne tulevat järkyttävän kalliilla hinnalla, ei muuta sitä tosiasiaa, että yleensä alueluovutuksiin pakotetun valtion katsotaan hävinneen.- - -”. (1)

Alun perin yksiosaiseksi suunnittelemani kirjoitus jakautui kahteen osaan pituutensa tähden. Eikä jako välttämättä tapahtunut loogisessa kohdin, joten ennen tämän osan lukemista suosittelen lukemaan ensimmäisen osan.

Paroinen nostaa langassaan esiin lukuisia havaintoihinsa pohjautuvia Ukrainan asevoimien toimintaan liittyviä puutteita ja suoranaisia virheitä, kuten seuraavat lainaukset osoittavat:

”Ukrainalaisten jalkaväkisotilaiden kouluttaminen on monin paikoin nopeutettu vain kuukausien, joskus jopa vain viikkojenkin mittaiseksi. On selvää, että jalkaväen yleinen osaamistaso on romahtanut. Romahtanut on myös alempien upseerien osaamistaso. Uusista osaavista joukkueenjohtajista on huutava pula ja pikakurssitetut johtajat eivät käytännössä kykene toteuttamaan tehtäviään. Tällä on entisestään murskaava vaikutus jalkaväkitäydennysten taistelutahtoon. Keskiverto ukrainalainen aseisiin määrätty sotilas voi olla hyvinkin motivoitunut taistelemaan, mutta ei kuolemaan typerästi vain siksi että pikakoulutettu joukkueen johtaja ei osaa lukea karttaa tai ymmärrä kompassia. - - -”. (2)

”Ukrainalaisten operaatiotaidossa ja kyvyssä on huomattavia puutteita. Ukraina puolustaa alueitaan jääräpäisesti tarrautuen jokaiseen maaperänsä metriin. Alueiden luovuttamiseen ja vetäytymiskäskyihin ei yleensä saada lupaa ennen kuin on jo liian myöhäistä. Kuluneen puolen vuoden aikana nähtiin useita tilanteita, joissa ukrainalaisia joukkoja jäi motteihin, jossa ne joko tuhottiin tai josta ne murtautuivat ulos raskaita tappioita kärsien (Vuhledar, Hannivka, Velyka Novosilka, Ulakly). Ukrainalaiset päätyvät myös jatkuvasti taistelemaan erittäin epäedullisissa kielekkeissä tai pullistumissa, joissa Venäjä etenee hitaasti mutta tasaisesti pullistuman sivuistoilla kiristäen sen suuta hitaasti kiinni samalla kun Ukraina käyttää yhä enemmän ja enemmän rajallisia joukkojaan epäedullisesta asemasta kiinni pitääkseen (Bakhmut, Avdiivka, Kurakhove, Kursk). - - -”. (3)

On totta, että lukuisissa tapauksissa ukrainalaiset ovat päätyneet puolustustaistelussa tilanteeseen, jossa heidän asemansa on epäedullinen – eräissä tapauksissa vetäytyminen sekä rintamalinjojen oikaisu olisi ollut perusteltu ratkaisu tehtyä paljon aiemmin. Toisaalta eräissä tapauksissa pidän perusteltuna ryhtymistä pitkään kestäneisiin asutuskeskustaisteluihin, joilla on hidastutettu venäläisten hyökkäyskärkien etenemistä ja kulutettu niitä (mutta tällaisissakin tapauksissa on kyettävä tarkastelemaan kokonaisuutta ja kyettävä tekemään päätös vetäytymisestä riittävän varhaisessa vaiheessa). Olen kuitenkin huomannut sen, että ruotiessamme Ukrainan asevoimien tai sotilaiden osaamiseen liittyviä puutteita, aikaperspektiivimme on liian lyhyt. Puutteita tarkastellessamme, meidän olisi syytä katsoa menneeseen, vuosiin ennen Venäjän suurhyökkäyksen alkua ja kysyä itseltämme: Mitä silloin tehtiin ja mitä jätettiin tekemättä?

Alkuun on syytä tähdentää, ettei Ukrainassa tehty merkittäviä panostuksia asevoimien kehittämiseen maan itsenäistyttyä Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Erityisen kohtalokkaana voidaan pitää Euromaidaniin ja Arvokkuuden vallankumoukseen (helmikuu 2014) päättynyttä Viktor Janukovitšin valtakautta mutta käytännössä kyse oli 90-luvun ensimmäisestä puoliskosta alkanut jatkumo, jossa hallinto toisensa jälkeen oli lyönyt laimin asevoimien kehittämisen, poikkeuksena voimme nostaa esille Viktor Juštšenkon kauden ajalta ennen Euromaidania. Hänen tavoitteenansa oli kehittää Ukrainaa yhteiskuntana ja irrottaa maa Venäjän vaikutuspiiristä taloudellisesti kuin myös sotilaallisesti. Juštšenkon työ jäi kesken Venäjän entistä voimakkaamman vaikuttamisen ja sisäpolitiikkaan sekaantumisen seurauksena. Venäjän voimakkaalla myötävaikutuksella ja tuella Viktor Janukovitš nousi lopulta valtaan voitettuaan helmikuussa 2010 järjestetyt presidentinvaalit.* Hänen kaudellaan Ukrainan Nato-yhteistyö hiipui, vastaavasti yhteydet Venäjään paranivat merkittävästi. Janukovitš kaudella maan asevoimien harjoitusintensiteetti ja harjoitusten määrät vähenivät merkittävästi, vastaavasti hänen kaudellansa vahvistettiin huomattavasti maan sisäisestä turvallisuudesta vastaavia joukkoja. Janukovitš ja hänen johtamansa Alueiden puolue lisäsivät maan kahtiajakautumista, poliittisten railojen lisäksi revittiin maantieteellisiä railoja maan eri osien välille: tässä toiminnassa näkyi Venäjän kädenjälki.

Venäjän miehittäessä Krimin niemimaan helmi-maaliskuussa 2014 Ukrainan tuoreen hallinnon läntiset tukijat painostivat sitä olemaan vastaamatta asevoimin Venäjän toimiin niemimaalla. Aivan eri asia on se, että olisiko Ukrainalla ollut tähän resursseja (todennäköisesti ei) mutta sen asemaa ei lainkaan parantanut se, ettei tuoretta hallintoa myöskään tuettu kolmansien maiden taholta sotilaallisesti. Ukrainan oli tavallaan hyväksyttävä se, että Venäjä miehitti osia siitä. Erityisen halveksuttavana pitäisin sitä, että kevään ja kesän koitettua Ukrainan läntiset tukijat eivät edes sanallisesti tuominneet Venäjää sen osallistumisesta sotaan Donbasissa, vaikka asian todellinen tila oli tiedossa:

”Saksan lähetystön sotilasattasea, joka oli huippuammattilainen, oli käynyt avustajineen Venäjän ja Ukrainan rajalla. Hän oli nähnyt siellä kokonaisen kolonnan tunnuksettomia panssarivaunuja ja panssariajoneuvoja. Ne ajoivat Venäjälle Ukrainan alueelta, jonka Venäjä oli käytännössä miehittänyt”, Saksan Venäjän-suurlähettiläs Rüdiger von Fritsch ranskalaisdokumentissa ”Putinin pitkä tie sotaan” tilanteesta Venäjän ja Ukrainan välisellä rajaseudulla keväällä 2014. (4)

Ukraina jätettiin keväällä ja kesällä 2014 kamppailemaan yksin Venäjää ja sen varustamia proxy-joukkoja vastaan, jo silloiset taistelut paljastivat asevoimien puutteita. Vuonna 2015 Ukrainan asevoimille laadittiin uusi doktriini, jossa ensimmäistä kertaa Venäjä määriteltiin maan sotilaalliseksi haastajaksi ja uhaksi. Uusi doktriini edellytti asevoimiin tehtäviä uudistuksia sekä luopumista neutraaliuspolitiikasta. Tämän jälkeen Ukrainassa ryhdyttiin uudistamaan asevoimia, uudistusohjelmaan kuului myös turvautuminen ulkomaalaisiin kouluttajiin sekä puolustusyhteistyön syventäminen länsimaiden (Naton) kanssa. Maahan saapui yhteistyönmerkeissä kouluttajia, ukrainalaissotilaita kävi tuolloin kouluttautumassa yhteistyökumppanimaissa. Määrät olivat todelliseen tarpeeseen nähden vähäisiä, eikä Ukrainan asemaa lainkaan parantanut se, että samaan aikaan Donbasissa käytiin matalan intensiteetin sotaa, joka omalta osaltaan kulutti maata. Olennainen kysymys on myös se, että otettiinko Ukrainan turvallisuushuolet lännessä todesta? Donald Trumpin ensimmäisellä kaudellaan Ukrainan erityislähettilääksi nimittämä Kurt Volker kritisoi toistuvasti ranskalaisia ja saksalaisia Ukrainan syyttelystä. (5) Sen sijaan edellä mainittujen valtioiden edustajat olivat haluttomia painostamaan Venäjää ryhtymään toimiin Minskin sopimusten noudattamiseksi, jo tuolloin Ukraina joutui sotimaan sotaa Donbasissa ”toinen käsi selän takana”, jossa Venäjän ja sen proxy-joukkojen toistuvat sopimus- ja tulitaukorikot ohitettiin länsimaiden taholta ilman merkittävää reagointia – paheksuvat puheet eivät nimittäin sellaisia ole.   

Kuva Ukrainassa järjestetystä Rapid Trident 2018  sotaharjoituksesta. (6)

Luonnollisesti minua kiinnostaa myös se, että saiko Ukraina tuolloin parasta mahdollista koulutusapua (kun tiedossa oli jo tuolloin, että maan tosiasiallinen vihollinen on Venäjä). Toimittaja Mika Mäkeläisen Ukrainan asevoimia kriittisesti tarkastelleessa, helmikuussa 2023 julkaistussa artikkelissa todetaan: ”Yhdestä asiasta kaikki kolme suomalaista ovat samaa mieltä: suomalainen sotilaskoulutus [sodittaessa Venäjää vastaan] on maailman parasta ja siksi sitä pitäisi tarjota nyt myös Ukrainalle.” (7)

Ukraina on vuonna 2015 alkaneen asevoimien uudistusohjelman puitteissa joutunut turvautumaan niiden maiden apuun, jotka vastasivat myöntävästi tiedusteluun yhteistyön lisäämisestä. Läheskään kaikki valtiot, joita Ukraina viime vuosikymmenen puolella lähestyi, eivät vastanneet esitettyyn avunpyyntöön myöntävästi. Asevoimien uudistamisen rinnalla Ukrainassa havaittiin jo tuolloin tarve kouluttaa ja organisoida uudelleen maan suuri mutta kehnosti koulutettu reservi. Tuolloin ukrainalaisten katse kohdistui niihin eurooppalaisiin valtioihin, joilla on suuri reservi ja joilla on kokemusta reserviläisten kouluttamisesta. Kysyisinkin, että mitä Suomi teki tuolloin Ukrainan hyväksi? Tietojeni mukaan ei mitään, vaikka Suomeakin lähestyttiin Juha Sipilän hallituskaudella! Suomen reagoimattomuuden syynä taisi olla Venäjä, Venäjä, Venäjä.

Joukkojen kouluttaminen ja asevoimien organisointi on kuitenkin vain osa kokonaisuutta, jonka rinnalla asevoimien varustamista ei pidä laiminlyödä. Tähän jälkimmäiseen Ukraina ei myöskään saanut merkittävää apua lännestä Krimin niemimaan miehityksen helmi-maaliskuu 2014 ja Venäjän suurhyökkäyksen alun välillä helmikuussa 2022. Barack Obaman hallinto käytännössä kieltäytyi toimittamasta tappavaa aseistusta Ukrainaan (en nyt huomio sotilaiden henkilökohtaista aseistusta tms.), Donald Trumpin toimittaessa ensimmäisellä kaudellaan Ukrainalle puolustuksellista tappavaa aseistusta satojen miljoonien edestä. Toimitukset sisälsivät ainakin kaksi erää FGM-148 Javelin panssarintorjuntaohjuksia, joista ensimmäinen erä toimitettiin kokonaisuudessaan maaliskuuhun 2018 mennessä (erä sisälsi 210 ohjusta sekä 37 laukaisuyksikköä). (8) Toisen erän toimitukset alkoivat syksyllä 2019 (erä sisälsi 150 ohjusta sekä yksittäisiä laukaisuyksiköitä). (9) Trumpin hallintoon kuuluneiden mukaan Trumpin toimintaa ohjasi impulsiivisuus sekä näyttämisen halu. Hänen piti näyttää kovalta suhteessa Venäjään (verrattuna Obamaan). Hän teki myös päätöksiä asetoimituksista siksi, koska Obaman hallinto ei niihin ollut ryhtynyt. Ukrainan todellisia tarpeita asevoimien kokonaisvaltaiseksi kehittämiseksi ei tuolloin huomioitu. Itse asiassa useiden maiden (kuten Suomen) toimintaa ohjasi ajatus siitä, ettei Venäjää saa provosoida. Ukrainan asevoimien ja reservin kouluttamisessa ja kehittämisessä menetettiin tuolloisten laiminlyöntien tähden lähes vuosikymmen. Tässä kohdin syyttävä sormeni kohdistuu erityisesti Ukrainan tukijoihin. Heidän päätöksillänsä ja Ukrainaan kohdistamalla vaikuttamisella oli merkitystä siihen, kuinka Ukraina kykeni kouluttamaa ja varustamaan asevoimiaan. Nyt nämä laiminlyönnit maksetaan ukrainalaisten verellä!

Nostaessamme pöydälle Ukrainan asevoimien puutteita, on meidän oltava rehellisiä ja tarkasteltava kokonaisuutta, johon kuuluu ehdottomasti myös se, mitä tapahtui vuosina ennen Venäjän suurhyökkäyksen alkua. Kuinka merkittävissä länsimaissa kategorisesti ohitettiin Ukrainan turvallisuushuolet – tai jos olemme tarkkoja, näitä huolia on vain yksi: Venäjä, sisältäen maan Ukrainaan kohdistaman sotilaallisen vaikuttamisen ynnä muun yhteiskuntaan kohdistuneen vaikuttamisen. Ukrainan asevoimien kehittämisen osalta Petro Porošenkon presidenttiyden vaihtuminen keväällä 2019, kansan tahdon mukaisesti, Volodymyr Zelenskyin hallintoon saattoi myös olla Ukrainan asevoimien kehitysprosessin kannalta askel taaksepäin. Lännessä ”sotaisaksi” kritisoitu Porošenko hävisi Zelenskyille, joka jo vaalikampanjassaan nosti esille aselevon ja rauhanneuvottelut Venäjän (sekä nukketasavaltojen) kanssa, ollen näin etenkin Saksalle ja Ranskalle mieluisampi vaihtoehto Ukrainan tulevaksi presidentiksi. Zelenskyin kaudella palattiinkin muutaman vuoden tauon jälkeen vanhaan, Normandia formaatin eli Normandian kontaktiryhmän neuvottelut käynnistettiin uudelleen. Ensimmäinen Normandia formaatin kokous Zelenskyin kaudella järjestettiin Pariisissa, joulukuussa 2019. Tämän jälkeen vastaava tapaaminen, samalla kokoonpanolla järjestettiin vielä kahdesti ennen Venäjän suurhyökkäyksen alkua 24. helmikuuta 2022.

Zelenskyin kauden ensimmäisinä vuosina myös eräitä Porošenkon kaudella käynnistettyjä asejärjestelmien kehitysprojekteja joko jäädytettiin tai niiden rahoitusta supistettiin merkittävästi. Näistä järjestelmistä merkittävimpiin kuului R-360 Neptun merimaaliohjus, jonka kehitys- ja käyttöönotto viivästyi em. toimien tähden. Ensimmäiset yksiköt R-360 Neptunia toimitettiin Ukrainan merivoimille keväällä 2021, jolloin ohjuksilla varustettu pataljoona aloitti harjoittelun niillä. Operatiivinen valmius saavutettiin seuraavana vuonna. R-360 Neptunin kehitystyö on jatkunut koko Venäjän hyökkäyssodan ajan. Tämä työ on myös kantanut hedelmää. Ensin ohjuksesta kehitettiin versio, jonka kantama nousi 400 kilometriin: ohjuksesta on myös tehty versio, jolla voidaan vaikuttaa maalla sijaitsevia kohteita vastaan: tuoreimmat uutiset kertovat käyttöön otettavan version, jolla voidaan vaikuttaa tuhannen kilometrin päässä sijaitseviin kohteisiin.

Kokonaisuuden kannalta on vaikea arvioida sitä, kuinka suuri negatiivinen vaikutus asejärjestelmien kehitysprojektien jäädyttämisellä tai rahoituksen supistamisella oli Ukrainan asevoimien iskukykyyn. Itse näkisin merkittävämpänä ongelmana sen, ettei lännen taholta tuettu Ukrainaa riittävästi kenttäarmeijan ja reservin koulutuksessa vuodesta 2014 eteenpäin: eikä Ukrainan turvallisuushuolia huomioitu, eikä sille annettu turvallisuustakuita Venäjän hyökkäyksen varalta. Edelliset yhdistettynä lännen taholta toteutettuun Ukrainan asevoimien varustelun jarruttamiseen kevään 2014 ja alkuvuoden 2022 välillä,** helpottivat Venäjän hyökkäyssotaan ryhtymistä helmikuussa 2022.

Ottakaamme opiksi Ukrainasta

Kukaan tuskin kiistää sitä, etteikö Ukrainakin ole tehnyt virheitä sotaan valmistautumisessa kuin myös itse sodankäynnissä. Ketään sen enempää syyttelemättä tässä kohdin nostaisin esiin Mika Mäkeläisen helmikuussa 2023 julkaiseman artikkelisarjan toisessa artikkelissa ukrainalaistutkija Oleksi Melnykin esittämän merkittävän huomion: ”Suurin haaste on käydä sotaa ja tehdä tarpeelliset muutokset samaan aikaan”. (10)

Huomioidessamme kuinka onnettomasti moni eurooppalainen valtio on valmistautunut sotaan, useammankin valtion johtajan olisi syytä havahtua Melnykin sanoihin ja ottaa opiksi Ukrainassa käynnissä olevasta sodasta sekä ryhtyä maassaan tarvittaviin muutoksiin nyt kun vielä eletään näennäisen rauhan aikaa. Ukrainalaisten saaman kokemuksen sekä sen lännestä saamien oppien perusteella on pääteltävissä, että varsin moni eurooppalainen valtio on kykenemätön käymään perinteistä konventionaalista sotaa Venäjän kaltaista maata vastaan. Ammattiarmeija ilman merkittävää reserviä ei välttämättä kestä kulutussotaa, jollainen sota Venäjää vastaan tulisi olemaan. Tällaiseen sotaan paras vaihtoehto on moderni ja hyvin varustettu, hyvin koulutettu ja johdettu sekä riittävällä (koulutetulla) reservillä varustettu armeija. Kello on jo lyönyt, enää ei pitäisi vitkastella!

Marko

 

Lähteet:

1. https://x.com/Inkvisiit/status/1896955455462580438 

2. https://x.com/Inkvisiit/status/1896955463737995739

3. https://x.com/Inkvisiit/status/1896955466351087761

4. https://areena.yle.fi/1-63493765  (Rüdiger von Fritschin kommentti ajassa 19:18 eteenpäin).

5. https://areena.yle.fi/1-63493765  (Kurt Volkerin kommentti ajassa 32:50 eteenpäin).

6. https://www.army.mil/article/211128/exercise_rapid_trident_2018_enables_relationships_to_cross_borders

7. https://yle.fi/a/74-20019659

8. https://abcnews.go.com/Politics/trump-admin-approves-sale-anti-tank-weapons-ukraine/story?id=65989898

9. https://abcnews.go.com/Politics/trump-admin-approves-sale-anti-tank-weapons-ukraine/story?id=65989898

10. https://yle.fi/a/74-20021385

11. https://x.com/USEmbassyKyiv/status/1484709938807070721

12. https://www.euronews.com/2022/01/22/us-sends-first-shipment-of-military-aid-to-ukraine-amid-standoff-with-russia

*: Venäjä tuki voimakkaasti myös vuoden 2004 presidentinvaaleissa Viktor Janukovytšia, joka lopulta hävisi vaalit Juštšenkolle. Venäjän näkyvää ja avointa tukea Janukovytšille tarkastelee Mihail Zygar teoksessaan ”Putinin sisäpiiri: Nyky-Venäjän lyhyt historia”.

**: Yhdysvallat ryhtyi toimittamaan Ukrainalle puolustuksellista tappavaa materiaalia tammikuussa 2022. 21. tammikuuta 2022 Yhdysvaltojen suurlähetystö Ukrainassa tiedotti ensimmäisen lastin saapuneen Kiovaan. (11) Ennen Venäjän suurhyökkäyksen alkua myös esim. Iso-Britannia toimitti puolustuksellista tappavaa materiaalia Ukrainaan. (12) Toimitettu apu piti sisällään lähinnä ampumatarvikkeita sekä panssarintorjuntaohjuksia. Toimitetulla avulla ei ollut vaikutusta Venäjän hyökkäyssuunnitelmiin.

Huomioita Pasi Paroisen pitkään ”Ukraina on häviämässä sodan”-lankaan yhteisö- ja mikroblogipalvelu X:ssä I OSA. 

Kirjoitukseni ”Ei ammuta viestintuojaa – eli havaintoja toimittaja Mika Mäkeläisen kohutuista Ukrainan asevoimia tarkastelleista raporteista” tarkastelee osin samaa teemaa.

Huomioita Pasi Paroisen pitkään ”Ukraina on häviämässä sodan”-lankaan yhteisö- ja mikroblogipalvelu X:ssä

 

I OSA 

Black Bird Group -analyysiryhmään kuuluva Pasi Paroinen julkaisi 4. maaliskuuta 2025 X:ssä pitkän langan, jota nimitän tässä kirjoituksessa ”Ukraina on häviämässä sodan” -langaksi langan ensimmäisen viestin aloituksen perusteella:

”Miksi nyt puhutaan neuvotteluista, tulitauosta ja turvatakuista? Koska Ukraina on häviämässä sodan.

Ukraina on häviämässä sodan Venäjää vastaan, sillä se ei näillä näkymin tule saamaan menettämiään maa-alueitaan takaisin. Se että Venäjä ei välttämättä saavuta kaikkia tavoitteitaan, tai että ne tulevat järkyttävän kalliilla hinnalla, ei muuta sitä tosiasiaa, että yleensä alueluovutuksiin pakotetun valtion katsotaan hävinneen. Ukraina on häviämässä sodan ja kyse on enää siitä, kuinka pahasti annamme Ukrainan hävitä. - - -”. (1)

Kirjoituksessani en tarkastele Paroisen jokaista väitettä tai huomiota, yksinkertaisesti syystä, että siinä tapauksessa kirjoitukseni venyisi muutaman sivun pituudesta kymmeniin sivuihin. Hänen tekemänsä havainnot ja huomiot nimittäin ovat niin seikkaperäiset, ettei niitä voi ohittaa muutaman rivin vastauksilla. Kirjoitustani ei kuitenkaan pidä tarkastella kritiikkinä tai vastineena Paroisen pitkään lankaan, kyse on ennemminkin kiinnostavan langan nostattamista ajatuksista, joita puran tekstin muotoon. Haluan kuitenkin nostaa esille erään tekijän, joten on luontevaa lainata Paroisen avausviestiä:

”Ukraina on häviämässä sodan ja kyse on enää siitä, kuinka pahasti annamme Ukrainan hävitä. Eli toisin sanoen säilyykö Ukraina itsenäisenä valtiona vai joutuuko se lopulta antautumaan täysin, jolloin Venäjä käytännössä sanelisi rauhanehdot. Siksi neuvottelut sekä puheet tulitauoista ja turvatakuista.- - -”. (1)

Pyydän kiinnittämään huomiota lainauksessa kohtaan ”säilyykö Ukraina itsenäisenä valtiona vai joutuuko se lopulta antautumaan täysin, jolloin Venäjä käytännössä sanelisi rauhanehdot”. Näen merkittävimpänä ongelmana sen, etteivät Ukrainan länsimaiset tukijat joko näytä ymmärtävän tai jos ymmärtävätkin, niin hyväksyvän Venäjän aloittaman sodan todellista luonnetta. Sodan, joka alkoi Krimin niemimaan valtauksella helmi-maaliskuussa 2014 ja jota voi yksinkertaisesti nimittää imperialistiseksi valloitus- ja tuhoamissodaksi, jonka perimmäinen tavoite on Ukrainan olemassa olon lakkauttaminen ja kansallisen identiteetin tuhoaminen.

Venäjän tavoite on selkeä, se on lausuttu suoraan ja verhotusti lukemattomia kertoja sitten kevättalven 2014, joten kun puhumme Ukrainan antautumisesta, meidän on syytä ymmärtää samalla se, että Venäjän tavoite ei ole Ukrainan säilyminen itsenäisenä ja olemassa olevana valtiona. (2) Edellisen toteamuksen tiedostamisen ja hyväksymisen pitäisikin johtaa siihen, että ymmärtää ”tulitauon” tai ”rauhan” olevan lopulta vain väliaikaisen, joten Venäjän hyökkäyssodan jatkuminen jossain vaiheessa lähitulvaisuutta on väistämätöntä, mikäli sen annetaan uudelleenrakentaa asevoimansa. Meidän on syytä valmistautua tähän väistämättömään tulevaisuudenkuvaan ja varmistaa myös oman turvallisuutemme tähden se, ettei Ukrainaa kuohita tulevissa neuvotteluissa (en kutsuisi niitä rauhanneuvotteluiksi, koska Venäjä kuten ei Yhdysvallatkaan ole niissä vilpittömin mielin mukana) ja että sen turvallisuus taataan eurooppalaisin voimin. Yhdysvaltoihin emme voi luottaa, niin kauan kuin presidenttinä on Donald Trump ja maa on trumpilaisten (MAGA:n) kuristusotteessa.

”Ukraina on häviämässä sodan koska sen liittolaisten tuki oli aluksi hidasta, sitten rajattua ja takertui todennäköisesti kohtuuttoman paljon eskalaationhallintaan ja ydinsodan pelkoon. Ukrainaa tukevilla valtioilla ei ollut realistista tilannekuvaa sodasta ja Venäjän kestokyvystä. Pelättiin Venäjän romahtamista, hajoamista ja ydineskalaatiota hetkillä, jolloin Ukrainalla olisi vielä ollut parhaimmat mahdollisuudet työntää venäläiset joukot alueeltaan (syksy ja talvi 2022–2023).

Samaan uskoon Venäjän heikkoudesta on sittemmin ripustauduttu tänne asti. On toivottu ja odotettu, että vuotavat pakotteet alkavat purra ja Venäjän talous sakkaisi totaalisesti. On odotettu ja toivottu että Venäjältä loppuisivat miehet, aseet, ammukset, ajoneuvot ja tahto. On selvää, että Venäjänkin resurssit ovat rajalliset, mutta päätöksen tekoa on hallinnut virheellinen tilannekuva, jossa ei ole otettu realistisesti huomioon Ukrainan kestävyyttä ja kyvykkyyksiä.- - -”. (3)

Tilanne Ukrainassa ja etenkin rintamalla huomioiden, ei ole väärin todeta, että Ukraina sekä sen tukijat ovat tehneet virheitä Venäjän laajamittaisen hyökkäyssodan aikana mutta samalla on syytä todeta, että merkittäviin virheisiin on myös syyllistytty Ukrainassa mutta erityisesti länsimaissa jo ennen 24. helmikuuta 2022. Ukrainassa maksetaan kallista hintaa näistä virheistä – laiminlyönneistä, joista eräitä tulen nostamaan esiin tässä kirjoitussarjassa.

Olen toistuvasti, kevättalvesta 2022 lähtien, muistuttanut lännen tuen hitaudesta ja siihen liittyvästä vaarasta sekä siitä, että Ukrainan merkittävimmät tukijat lännessä antavat liian suuren painoarvon Venäjän ydinaseuhittelulle. Venäjän valtiojohto asetti hyvin varhaisessa vaiheessa hyökkäyssotaa lukuisia ”punaisia viivoja”, joiden rikkominen johtaisi ydinaseiden käyttöön. Länsi on toistuvasti astellut näiden ”punaisten viivojen” yli huomaten Venäjän uhkausten olleen vain sanoja, ei tekoja. Tästä huolimatta, kerta toisensa jälkeen, lännessä takerruttiin pelkoon eskalaatiosta ja ydinaseiden käytöstä. Venäjän uhkailu sai etenkin Yhdysvallat mutta myös Saksan erityisen varovaiseksi. Ymmärtääkseni Joe Bidenin hallinnon ylivarovainen asenne oli merkittävä syy sille, etteivät Nato-maat ampuneet edes omaan ilmatilaansa lentäneitä venäläisiä risteilyohjuksia tai itsemurhalennokkeja alas, puhumattakaan, että Ukrainan läntiset tukijat olisivat luoneet Ukrainan ilmatilaan lentokieltoaluetta Venäjälle, jollaisen muodostaminen nostettiin esille jo hyvin varhaisessa vaiheessa Venäjän laajamittaista hyökkäyssotaa.

Sota olisi voinut saada aivan toisen suunnan, mikäli Ukraina olisi saanut riittävästi kalusto- ja materiaalitukea keväästä 2022 lähtien. Ripeän ja ennakoivan toiminnan sijaan keskusteluja käytiin liian kauan, ja kun kalustoa lopulta toimitettiin, oli sen määrä aivan liian vähäinen tarpeeseen nähden. Kuvaavaa on, että Yhdysvallat lupasi (pitkien keskusteluiden jälkeen) toimittaa Ukrainalle reilut 30 kappaletta M1A1 Abrams-taistelupanssarivaunua syksyyn 2023 mennessä, sittemmin vaunuja on toimitettu Ukrainalle lisää. Tämä esimerkki kuvaa ongelman laajuutta erinomaisesti: Ukraina saa kaikkea liian vähän ja liian hitaasti sekä lopulta liian myöhään. Ensimmäiset Yhdysvaltojen lahjoittamat Abrams-taistelupanssarivaunut saapuivat Ukrainaan vasta Ukrainan kevään ja kesän 2023 vastahyökkäyksen epäonnistumisen jälkeen. En väitä, että niiden saapuminen kevääksi 2023 olisi muuttanut sodankulkua enää miksikään etelässä, Zaporižžjan alueella (oblast), jossa Ukraina ryhtyi vastahyökkäykseensä. Voi olla, että peli oli jo menetetty ennen kuin vastahyökkäys kunnolla alkoikaan: Venäjä oli rakentanut alueelle mittavat miinoite- ja linnoiteketjut. Lisäksi sillä oli, Ukrainan vastahyökkäyksen alkaessa, täydellinen ilmatilanhallinta.

Luonnollisesti aivan yhtä merkittävä virhe oli ripustautua kuvitelmaan, että Venäjä romahtaa lähitulevaisuudessa ja sen myötä sen kyky käydä tuhoamissotaa Ukrainassa päättyy. Merkittävä ongelma kevättalvesta 2014 lähtien on ollut se, että lännen Venäjään kohdistamat sanktiot olivat liian maltilliset ja että Venäjän oli mahdollista kiertää niitä – helpostikin. On todennäköistä, että Venäjä ryhtyi rakentamaan sanktioiden kiertoon tarkoitettua toimitusketjujen verkostoa Itä-Ukrainassa keväällä 2014 alkaneen sodan varhaisessa vaiheessa osana laajempaan sotaan valmistautumista. Ukrainalaiset ovat julkaisseet lukuisia artikkeleja ennen Venäjän suurhyökkäyksen alkua, jotka pohjautuivat sotasaaliiksi saamastaan kalustosta tekemiinsä havaintoihin, joissa esitettiin todisteita Venäjän harjoittamasta sanktioiden kierrosta. (4) Venäjälle virtasi kevään 2014 ja suurhyökkäyksen alun (24. helmikuuta 2022) välillä runsaasti sanktioiden alaisia tuotteita: tietotekniikkaa, koneita, generaattoreita ja moottoreita jne. Käytännössä lähes kaikkea mitä maa tarvitsi asevoimiensa varustamiseen. Luonnollisesti Venäjälle virtaa edelleen runsaasti sanktioituja tuotteita. Suomessakin on käynnissä lukuisia yrityksiin kohdistuvia tutkimuksia Venäjään kohdistuvien sanktioiden kierrosta. (5) Ehkäpä meidän pitäisi tässä kohdin kysyä itseltämme, että missä määrin leväperäisyytemme vuoden 2014 jälkeen on auttanut Venäjää kehittämään sanktioiden kiertoon tarkoitettuja toimitusketjuja, samoin kuin, missä määrin naiiviutemme auttaa sitä siinä?

”Missä Ukraina on tehnyt virheitä ja mitkä ovat olleet sen heikkoudet:

Ukraina päätti käydä kulutussotaan Venäjää vastaan. Ukrainalla ei ole ollut muuta voiton teoriaa tai strategiaa. On uskottu siihen, että Venäjä uhraa miehiä ja materiaalia sietämättömissä suhteissa ja kuviteltu, että ukrainalaiset joukot eivät kärsisi vastaavia tappioita. Näin ei kuitenkaan ole ollut. Ukrainan viime aikoina julkaisemat tappioluvut kertovat tappiosuhteiden olevat todennäköisesti jossain noin 1:2 tai 1:3 välillä, kun esimerkiksi Bakhmutin katkerien taisteluiden aikoihin laaja yleisö uskoi melko kritiikittä väitteet 1:6 tai jopa 1:10 tappiosuhteista. Ja nuo epärealistiset mielikuvat ovat eläneet voimakkaasti näihin päiviin asti. On mahdollista, että myös päättäjien ja ylempien sotilasjohtajien keskuudessa on tehty päätöksiä vääristyneiden mielikuvien pohjalta.” (6)

Tässä kohdin kritisoisin Paroisen päätelmää, etenkin kun hän ei aseta aikahaarukkaa, johon hän viittaa ”Ukraina päätti käydä kulutussotaan Venäjää vastaan”-toteamuksellaan. Koska hän nostaa esille Bah’mutin taistelun, on oletettavaa, että hän tarkoittaa vähintäänkin aikaa loppukesästä 2022 eteenpäin (Bah’mutin taistelu käytiin elokuun 2022 toukokuun loppu 2023 välillä).

Ukrainan asevoimien entinen komentaja Valeri Zalužnyi totesi The Economistille marraskuussa 2023 antamassaan haastattelussa ihmisten olen heidän (Ukrainan) arvokkain resurssi. (7) Haastattelun, samoin kuin MTV3:n haastattelun pohjalta tekemän uutisen pohjalta voi päätellä hänen olleen selvästi sitä mieltä, ettei Ukrainan ole järkevää ryhtyä kulutussotaan Venäjän kanssa, koska sellaisen sodan Ukraina häviää.

Toinen asia on sitten se, että onko Ukraina ajautunut sen (esim. asevoimien komentajavaihdos Valeri Zalužnyista Oleksandr Syrskyihin helmikuussa 2024)  ja tukijoidensa tekemien virheiden myötä asemaan, jossa ollaan Paroisen kuvaamassa tilanteessa: kulutussodassa, jota Ukraina tai länsi eivät voi voittaa ilman merkittäviä muutoksia toiminnassaan. Millaisia nämä toimet voisivat olla? Esim. alkaen yhteiskunnan mobilisoinnista sotaan ja päätyen Ukrainan aiempaa monipuolisempaan ja laaja-alaisempaan aseistamiseen lännen taholta, kumpikaan edellisistä ei juuri nyt näytä todennäköiseltä vaihtoehdolta.

”Ukraina ei ole kyennyt korvaamaan tappioitaan riittävästi. Ukrainan täydennysjärjestelmää ja joukkotuotantoa ovat vaivanneet lukuisat ongelmat. Maan poliittinen johto on viivytellyt katastrofaalisen pitkään liikekannallepanon suhteen. Sodan alkupuolella Ukraina kykeni vielä nojaamaan hyvin vahvasti vapaaehtoisiin, mutta käytännössä syksyllä 2022 alkaen Ukrainan olisi pitänyt päättäväisesti ja tehokkaasti alkaa määräämään suurempia määriä ihmisiä asepalvelukseen ja etenkin jalkaväkeen. Kesän 2023 vastahyökkäysten epäonnistuttua ensimmäisten viikkojen aikana, ne olisi pitänyt ymmärtää lopettaa aiemmin, eikä uhrata tuhansia sotilaita tuloksettomien hyökkäysten jatkamiseen usean kuukauden ajan. Samanaikaisesti olisi tarvittu nopeita päätöksiä tappioiden korvaamisesta ja tätä ehdotti tuolloin muun muassa asevoimien ylipäällikkö Zaluzhnyi.” (8)

Kuukausia ennen Venäjän suurhyökkäyksen alkua Ukrainassa käytiin kamppailua sitä, kuinka maassa on valmistauduttava todennäköiseen Venäjän suurhyökkäykseen. Tuolloin näkyvimmät yhteenotot käytiin Kiovan pormestarin Vitali Klytškon ja Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin välillä – Zelenskyi luonnollisesti sai tukea tukipuolueeltaan Kansan palvelijalta (ukr. Слуга народу). Klytško vaati Ukrainaa valmistautumaan Itä-Ukrainassa käynnissä olleen sodan eskalaatioon syyskesästä 2021. Tuolloin eräät ukrainalaiset (maan historiaan ja politiikkaan perehtyneet tuttuni) arvioivat Klytškon astuneen Zelenskyin varpaille vaatiessaan nähtyä merkittävämpiä toimia sotaan valmistautumisessa. Yhteenoton toinen erä nähtiin Venäjän suurhyökkäyksen alettua, jolloin Zelenskyin lähipiiriin kuuluneet henkilöt mustamaalasivat Klytškoa Kiovan sekä Kiovan alueen siviiliuhrien tähden. Nähdäkseni Klytško toimi olosuhteet huomioiden niin hyvin kuin mahdollista – hän oli vaatinut valmistautumista jo kuukausien ajan. Tämän ajan hän joutui myös taistelemaan hallinnon edustajia vastaan, jotka pyrkivät kumoamaan hänen päätöksiänsä tai muulla tavoin vaikuttamaan toimiin Kiovassa.

Eräällä tapaa näemme nyt tällaisen taistelun toisinnon Ukrainassa, jossa – syystä tai toisesta johtuen – maan hallinto (käytännössä Verh’ovna Rada toimii kumileimasimena) on jarruttanut väistämättömien päätösten tekoa liian pitkään. Ukrainan asevoimien komentajan roolissa Zalužnyi esitti useita vaatimuksia tappioiden korvaamisesta edes osittaisella mobilisaatiolla, johon Ukrainan hallinto (viimekädessä presidentti Zelenskyi) ei ollut valmis silloin, kun niitä tarvittiin. Väitetään, että mobilisaation toistuva vaatiminen yhdistettynä Valeri Zalužnyin laajaan suosioonsa oli niitä tekijöitä, jotka johtivat siihen, että hänet erotettiin. Siihen en ota kantaa oliko ajatus erottamisesta Zelenskyin oma vai johdateltiinko hänet lähipiirinsä taholta siihen. Hänen lähipiirissänsä on kuitenkin henkilöitä, joilla on hämärä menneisyys tai epäilyttäviä yhteyksiä venäläisiin valtiollisiin operaattoreihin vuosien ajalta. Tähän joukkoon kuului myös Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU:n johtajana toiminut Ivan Bakanov, joka katosi Venäjän suurhyökkäyksen alettua useaksi päiväksi. (Huom. Zelenskyi erotti lapsuudenystävänsä ja työtoverinsa Kvartal 95-tuotantoyhtiön ajoilta SBU:n johtajan tehtävästä heinäkuussa 2022).

Zelenskyi on myös hylännyt ehdotukset sotapalvelukseen kutsuttavien nuorten ikärajan laskemisesta. Eräänä perusteena on käytetty sitä, ettei Ukrainan asevoimilla ole riittävästi aseistusta ja varusteita mobilisoitaville joukoille. Tässä kritiikissä on sikäli perää, että useat länsimaat toimittavat lupaamaansa aseistusta ja varustusta hyvin hitaasti Ukrainaan. Toimitusten hitautta on käytetty yhtenä perusteena sille, ettei liikekannallepanoikää ole järkevää laskea. Näen Ukrainan hallinnon vastustuksessa ongelmana sen, että välttelemällä kriittisinä aikoina riittävää mobilisaatiota se voi samalla välittää ulkomaille mielikuvan, joka voi vaikuttaa kielteisesti halukkuuteen toimittaa apua ripeämmin. Ukrainan tulisi ehdottomasti olla aloitteellinen, jonka jälkeen sen olisi olennaisesti helpompaa torjua siihen kohdistuvaa kritiikkiä. Nyt ollaan tilanteessa, jossa kumpikin osapuoli voi, niin halutessaan, osoittaa syyttävällä sormella toista, eikä mitään tapahdu. Lukijan on syytä tiedostaa se, että käytännössä vastustuksessa on kyse Zelenskyin hallinnon ja sen tukipuolueen Kansan palvelijan vastustuksesta. Oppositiopuolueilta löytyi kriittisinä aikoina halukkuutta tarvittaviin toimiin, mikäli hallitus olisi niihin tuolloin ryhtynyt. Verh’ovna Radassa Kansan palvelijalla on niukka enemmistö: 245 paikkaa 450 paikasta.

Mobilisaatioiän laskeminen olisi mahdollisesti toiminut signaalina joukoille rintamalla. Antaen heille tarvittavaa lisämotivaatiota jatkaa taistelua, koska tiedossa olisi ollut se, että vahvistuksia on tulossa, että jossain vaiheessa on mahdollista päästä jopa pidemmälle lomalle toipumaan taisteluiden aiheuttamasta fyysisestä- sekä psyykkisestärasituksesta. Tätä signaalia presidentinhallinto eikä Kansan palvelija halunnut antaa: onko syynä se, ettei haluttu tehdä poliittisesti raskasta päätöstä, joka olisi oikeaan aikaan tehtynä säästänyt sotilaita rintamalla ja ehkäpä kääntänyt sodan kulun Ukrainalle suotuisammaksi, mutta olisi voinut olla poliittisesti kohtalokas puolueelle. Mielessäni olen myös pohdiskellut sitä, että vaikuttiko lopulta inhimillinen tekijä siihen, ettei Kansan palveluja puolueen taholta löytynyt riittävää tahtotilaa mobilisaation laajentamiselle? Pitkään jatkunut keskustelu ja viivyttely on myös johtanut eriarvoisuuden lisääntymiseen kansalaisten nähdessä yhteiskunnan kermaan kuuluneiden siirtäneen läheisiään turvaan maan rajojen ulkopuolelle. Tavallisen kansan eläessä sodan ja pommitusten keskellä eliitti on kasvattanut ”Monacon prikaatin” vahvuutta.

Ryhtyessäni tähän kirjoituspuuhaan, kuvittelin kykeneväni tiivistämään Paroisen kirjoittaman langan nostattamat ajatukset yhteen kirjoitukseen – kuvitelmani oli väärä, niinpä palaan langan teemaan tulevina päivinä kirjoitussarjan toisessa osassa.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://x.com/Inkvisiit/status/1896955455462580438

2. Esimerkkinä Vladimir Putinin kesällä 2021 julkaisema artikkeli Ukrainan historiasta ja nykypäivästä, jonka perusteella voi tehdä sen johtopäätöksen, ettei artikkelin kirjoittaja hyväksy kuin korkeintaan Ukrainan muodollisen itsenäisyyden. Artikkelin kirjoittajan (Vladimir Putin) mukaan ukrainalaisten Venäjästä erillinen identiteetti on harhakuva.

3. https://x.com/Inkvisiit/status/1896955457866182780

4. Esimerkkinä Informnapalmin helmikuussa 2018 julkaisema artikkeli ”Russian drone Orlan-10 consists of parts producedin the USA and other countries”.

5. https://tulli.fi/-/tulli-paljasti-torkean-saannostelyrikoksen-kansainvalisista-verkkokaupoista-ostettua-elektroniikkaa-epaillaan-viedyn-valivarastoinnin-kautta-venajalle

6. https://x.com/Inkvisiit/status/1896955461183705539

7. https://www.economist.com/europe/2023/11/01/ukraines-commander-in-chief-on-the-breakthrough-he-needs-to-beat-russia

8. https://x.com/Inkvisiit/status/1896955461183705539 

Kirjoitukseni ”Ei ammuta viestintuojaa – eli havaintoja toimittaja Mika Mäkeläisen kohutuista Ukrainan asevoimia tarkastelleista raporteista” tarkastelee osin samaa teemaa.

Valoa Ukrainaan – me emme unohda

 

”У житті людини може бути багато різних подій, які поділяють життя на дві частини, до та після. Але, війна це та подія, яка не ділить життя, а розриває його, залишає на межі розриву відкриту рану, до болю  якої людина звикає, але ніколи не може звикнути  до кінця свого життя” –

Nämä sanat sodasta elämän avohaavaksi repivänä tapahtumana olisi voinut kirjoittaa kuka tahansa ukrainalainen muutama vuosi sitten, 24. helmikuuta 2022 Venäjän suurhyökkäyksen alettua ja ohjusten sekä pommien sataessa Ukrainaan. Sanat on kuitenkin kirjoitettu jo reilu vuosikymmen sitten. Ne ovat donetskilaisen tunteita keväältä ja kesältä 2014, jolloin Venäjän kylvämä sota ja väkivalta rikkoi miljoonien ukrainalaisten arjen ja terrorin ensimmäiset aallot pyyhkivät yli Ukrainan itäisten osien.

Venäjän suurhyökkäyksen ensimmäisenä päivänä kirjoitin seuraavaa –

”Heräsin varhain aamulla uutiseen – Kiovaa pommitetaan – uutisista sain kuulla Venäjän hyökänneen Ukrainaan. Väärin – Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa 2014, se jatkoi operaatioitaan Ukrainassa saman vuoden kevään ja kesän ajan, vaikka uutistoimituksemme ja poliitikkomme kielsivätkin tämän kirjoittamalla ”separatismista”, ”sisällissodasta”, ”kriisistä”. Ehkäpä he eivät vaan halunneet tunnustaa tosiasiaa, avata silmiä todellisuudelle; ehkäpä oli mukavampaa tuudittautua hyvänolontunteeseen ja toivoa, että sota pysyy Ukrainassa. Ei pysynyt, ei!”

Valoa Ukrainaan – me emme unohda.

Ollessani tiistaina 24. helmikuuta 2025 Venäjän Ukrainaan kohdistaman suurhyökkäyksen ja tuhoamissodan alun vuosipäivänä Senaatintorilla Valoa Ukrainaan -tapahtumassa, mieleni valtasi suru ja haikeus. Jälleen kerran muistutin itseäni kevättalven, kevään ja kesän 2014 tapahtumista ja loputtomasta typeryydestämme ja sokeudestamme: Miksi me emme Venäjän miehitettyä Krimin niemimaan kokoontunut kymmenin tuhansin kautta Suomenniemen protestoimaan Venäjän rikollista miehitystä ja niemimaan anastusta vastaan?

Kyllä! Venäjään kohdistettiin Krimin niemimaan miehityksen jälkeen pakotteita (mutta aivan liian lieviä) mutta yleinen ilmapiiri ei missään nimessä kannustanut ankarampiin toimiin Venäjää vastaan. Ei Krimin niemimaan miehitystä seuranneina viikkoina, eikä keväällä väkivallan käännyttyä Donbasissa sodaksi ja vaikka meidän täytyi ymmärtää, mikä voima tämän väkivallan taustalla piili. Sama sokeus piinasi meitä kesällä, vaikka yksi jos toinenkin tapahtuma Donbasissa vähintäänkin epäsuoraan todisti sen puolesta, että Venäjä oli osallisena sodassa ”kyynärpäitä” myöten. Se, että Venäjän asevoimien loppukesästä 2014 toteuttaman suoran sotaan osallistumisenkin jälkeen kielsimme todellisuuden, (1) ei ole enää naiiviutta vaan ihan jotain muuta. Kansalaisille valehdeltiin tuolloin – totuus jätettiin kertomatta, kenties syynä oli se, että (joidenkin mielestä) isommat asiat ajoivat edelle, kuten Euroopan riippuvuus venäläisestä energiasta, johon riippuvuusansaan Suomikin astui.

Se, että Suomessa astuttiin tähän ansaan ei lopultakaan ole mikään ihme. Voimme kärjistämättä lainkaan todeta, että Suomen suhde Venäjään muuttui vasta sen myötä, kun ukrainalaiset eivät antautuneet helmi-maaliskuussa 2022 vaan taistelivat ja pysäyttivät venäläiset Kiovan porteille – lyöden heidät lopulta. Kansanedustaja ja keskustapoliitikko Matti Vanhasen ’Ulkopolitiikkaa’ teoksen julkistamishetkellä vuonna 2016 olin hämmentynyt (ja vihainenkin) hänen käyttämistänsä termeistä kuin myös siitä, että Ukrainan tapahtumien kuvaus ei edes aikajänteen osalta pitänyt paikkaansa:

”Ukraina hoiti omat asiansa huonosti, ja ulkopuoliset pääsivät sekaantumaan sen asioihin. Se, että suuressa eurooppalaisessa valtiossa sisäiset asiat menevät niin solmuun, että lopputuloksena on vallankaappaus torilla ja väestön jakautuminen sisällissotaan, antoi osalle väestöä ja Venäjälle mahdollisuuden kaapata Krim.” (2)

Kirjoitin tuolloin Vanhaselle korjatakseni hänen käsitystänsä tapahtumien kulusta, huomautin häntä myös käyttämistään termeistä. Kiitokset Vanhaselle siitä, että vastasi (asialliseen) sähköpostiini. Hän ei kuitenkaan jakanut käsitystäni siitä, että tapahtumien kuvauksessa ja aikajänteessä olisi mitään ongelmia. Näin jälkikäteen olen ymmärtänyt, että teos oli kirjoitettu vastaamaan Juha Sipilän (kesk.) hallituksen (29. toukokuuta 2015–6. kesäkuuta 2019) ulkopoliittista linjaa, kenties omaehtoisesti, koska kyseessä ei suinkaan ollut ainoa kerta, jolloin Vanhasen kannanotoissansa oli aistittavissa voimakkaan suomettunut leima. (3)

Vaikka edellä korostetusti nousevat esille keskustalaiset poliitikot, vastaava toiminta oli leimallista kautta puoluekentän. Jokaisesta suuremmasta puolueesta löytyi henkilöitä, jotka joko myötäilivät Venäjää tai jopa lobbasivat sen hankkeiden puolesta. Paavo Lipponen möi konsulttipalveluja venäläiselle Gazpromille Cosmopolis-konsulttiyhtiönsä kautta. (4) Lipponen ei suinkaan jäänyt ainoaksi demariksi, joka hyötyi taloudellisesti Nord Stream-kaasuputkista. Lipposen ja kumppaneiden toiminta ei ollut laitonta, kuten ei ollut entisen pääministeri Esko Ahonkaan toiminta venäläisen Sberbankin hallintoneuvostossa, sen sijaan toiminta oli moraalisesti kyseenalaista. Samaan sarjaan voidaan laskea Juha Sipilän hallituksen toiminta. Se ei päätöksenteossaan huomioinut lainkaan Nord Stream 2 -kaasuputken turvallisuuspoliittista ulottuvuutta. Sipilän hallitukselle kyse oli ainoastaan taloudesta, vähäisemmässä määrin myös ympäristöstä. Muistutan lukijoita siitä, että keskustalaisen Sipilän hallituksessa oli mukana myös kokoomus sekä perussuomalaiset (perussuomalaisten hajottua, siniset 13. kesäkuuta 2017 eteenpäin).

Kyse ei ollut ainoastaan Suomen ongelma. Krimin niemimaan miehityksen jälkeenkin aivan liian moni eurooppalainen valtio katsoi vuosien ajan läpisormiensa Venäjän rikollisia tekoja, harjoittaen tämän toiminnan rinnalla Venäjää taloudellisesti ja tätä kautta myös sotilaallisesti hyödyttävää politiikkaa. Kyllä – sormi on kohdistettava Saksaan mutta myös suureen joukkoon läntisiä liittolaisiamme. Suomi sitoi oman kohtalonsa Saksan päätöksentekoon, jonka kautta Venäjä sai lisää vipuvartta vaikuttaa päätöksentekoomme. Sauli Niinistö sanoi seuraavaa, kuin tulevaisuutta enteillen, avatessaan 211. valtakunnallisen maanpuolustuskurssin Säätytalolla marraskuussa 2014:

”Eräs opettavainen venäläinen sananlasku kuuluu: ”kazak berjot što ploha ležit” eli ”kasakka ottaa sen, mikä on huonosti kiinni”. Tätä epäilemättä kokemukseen perustuvaa huushollinpito-oppia kannattaa kuunnella. On pidettävä huolta asioistaan, pidettävä kiinni. Ellei pidä, voi alkaa tapahtua. Tämä koskee kaikkea, turvallisuudesta talouteen.” (5) Emmepä mekään toimineen, kuten Niinistö tuolloin ohjeisti.

”Tikulla silmään sitä, joka vanhoja muistelee” mutta Niinistö nimenomaa kuului tuolloin siihen joukkoon päättäjiämme, jotka koettivat viimeiseen asti ylläpitää kulissia Venäjästä rationaalisena toimijana, jonka kanssa on mahdollista sopia asioista. Päättäjillämme (ja huomattavalla osalla kansaa) suomukset putosivat silmistä vasta 24. helmikuuta 2022 mutta päättäjiemme takit kääntyivät lopullisesti päiviä ja viikkoja myöhemmin, nähtyämme, ettei Venäjän ”erikoisoperaatiosta” tullutkaan paraatimarssia Kiovaan. On valitettavaa, ettei ääretön typerys ole syy haastaa oikeuteen! Nimittäin sinne moni todellisuuden vuosia kieltänyt päättäjämme kuuluisi typerien tekojensa tähden.

 

Valoa Ukrainaan – me emme unohda

Toivon, että tällä kertaa me emme unohda Ukrainaa, että sanat muuttuvat konkreettisiksi teoiksi, etenkin nyt kun Donald Trumpin hallinto kääntää selkänsä pitkäaikaisille liittolaisilleen hakeutuessaan totalitaaristen valtioiden seuraan. Yhdysvaltojen kohdalla pahimmat pelot näyttävät toteutuvan ja paljon ennakoitua nopeammassa tahdissa. Toisaalta me (eurooppalaiset) olemme nukkunut ruususen unta jo reilun vuosikymmenen. Meille annettiin aikaa kevättalvesta 2014 riittämiin, mutta me luotimme liikaa Yhdysvaltoihin ja suuren kansakunnan äänestäjien kaukokatseisuuteen. Asiantuntijamme eivät nähneet, kuinka rikki Yhdysvallat oli ja, että se väistämättä näkyisi monessa asiassa – myös äänestettäessä presidentistä. Mutta eivät päättäjämme, kuten ei merkittävä osa kansalaisistakaan, ottanut vakavasti Vladimir Putinin Venäjän imperialistisia tavoitteita. Kielsimme todellisuuden, koska se ei sopinut maailmankuvaamme. Todellisuus on ollut läsnä jo reilun vuosikymmenen, itse asiassa meidän olisi pitänyt herätä jo lähes pari vuosikymmentä sitten Putinin puhuttua Münchenissä 2007 ja hänen ”sijaishallitsijansa” käydessä sodan Georgiassa puoltatoista vuotta myöhemmin. 

Minä en unohda, samalla kysyn itseltäni: ”Mitä voisin tehdä enemmän”.

Слава Україні! 

 

Marko

 

Lähteet:

1. Havaintoja Ukrainan sodasta – Ilovaiskin kattila:

https://puolustusvoimat.fi/documents/1951253/4047542/MAAVTKESK_Katsaus_Ilovaisk_2016.pdf/a0c74a16-90de-44d8-8a38-f33c903a8def/MAAVTKESK_Katsaus_Ilovaisk_2016.pdf.pdf 

2. Matti Vanhanen, Ulkopolitiikkaa s. 41.

3. ”Jos ja kun Itämerellä etsitään pieniäkin luottamusta lisääviä toimia, on Suomenkin, irrallaan Moskovan mahdollisista neuvotteluista, harkittava ensi vuoden sotilasteknisiä harjoituksia suunnitellessaan niiden näyttävyyden supistamista verrattuna kuluvaan kesään.” Matti Vanhanen, Suomenmaa-verkkolehti.

https://www.suomenmaa.fi/uutiset/vanhanen-suomen-kannattaa-suhtautua-myonteisesti-venajan-neuvotteluhaluihin/ 

4. https://yle.fi/a/3-12346989

5. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000833490.html 

*: Venäjän sotilasoperaatioista Ukrainassa elokuussa 2014 myös blogissa ”Krasnodonin piiri, Ukraina – 21. elokuuta 2014”. 

Blogin kuvat Marko Enqvist.