Ukrainalaisten talvisota: ukrainalaisrykmentin historia Suomen sodassa

Julkaisen tällä kertaa pyynnöstä historioitsijoiden Denis Kovaliovin ja Jurij Jakuban ”UKRAINIAN CRUSADE”-blogissa julkaiseman kirjoituksen ukrainalaisen talvisotaan osallistuneen vapaaehtoisrykmentin historiasta. Olen pyrkinyt pitämään heidän suomeksi kääntämänsä tekstin mahdollisimman paljon alkuperäisasussa, korjaten vain eräitä kirjoitusvirheitä ja ”käännöskukkasia”.

Marko

* * *

Ukrainalaisten talvisota: ukrainalaisrykmentin historia Suomen sodassa

”Se ei ole minun kevät.

Minun kevät tulee ukkosen jylistessä,

ratsuväen tömistäessä tannerta, lippujen liehuessa uljaina.

Vihan ja rakkauden kamppaillessa keskenään,

haavoittuneet huutavat tuskaansa ja sotaleirit elävät elämäänsä…”

Jurij Horlis-Horskij

Keväällä 1939 bolshevikkinen Moskova alkoi Josef Stalinin johdolla suunnitella pienen Suomen valtaamista. Rajaneuvotteluja käytiin syyskuusta marraskuuhun 1939 Neuvostoliiton vaatiessa Suomea luovuttamaan alueitaan Petsamosta, Karjalan kannakselta ja Suomenlahdelta. Neuvottelut kariutuivat lopullisesti marraskuussa ja enää oli yksi mahdollinen polku kuljettavana – sota.

26. ja 27. marraskuuta välisenä yönä Neuvostoliiton NKVD-joukot järjestivät Moskovan käskystä provokaation ampumalla kranaatinheittimillä omalla puolella rajaa ollutta Mainilan kyläänsä väittäen, että kranaatit on ampunut Suomi rajansa omalta puolelta.

Tämän onnistuneen Neuvostoliiton suorittaman provokaation myötä maa sai tekosyyn aloittaa sodan Suomea vastaan.

30.marraskuuta 1939 Neuvostoliiton joukot vyöryivät yli Suomen rajan sen koko pituudelta, Karjalan kannaksella, Vienan Karjalassa, Kainuussa, Sallassa ja Petsamossa. Samana päivänä Suomen tasavallan presidentti Kyösti Kallio piti radiossa puheen Suomen kansalle, jossa totesi Neuvostoliiton hyökänneen Suomeen ja Suomen olevan sodassa. Alkoi 105 kunnian päivää kestänyt selviytymiskamppailu, joka nyt tunnetaan talvisotana.

Eräs talvisodan tuntemattomimmista puolista on se, että siihen otti osaa ukrainalaisia vapaaehtoisina myös Suomen armeijan riveissä. Heistä merkittävimpiä oli Ukrainan Vastarinta-armeijan (OUN) everstiluutnantti Jurij Horlis-Horskyi. Neuvostoliiton miehitettyä Ukrainan 1920-luvulla Ukrainan vastarinta-armeija jatkoi taisteluaan Neuvostoliiton miehittäjiä vastaan ja Neuvostoliiton hyökättyä Suomeen, Juriy Horlis-Horskyi matkusti Helsinkiin joulukuussa 1939 liittyäkseen vapaaehtoiseksi taisteluun bolshevismia ja Neuvostoliittoa vastaan.

Joulukuussa Neuvostojoukkojen 163. divisioonan hyökätessä Kainuussa kohti Suomussalmea ja jouduttua saarrostettuna melkein tuhotuksi joulun pyhinä käydyn Suomussalmen taistelun aikaan sen avuksi lähetettiin Neuvostoarmeijan valiojoukko, 44. kivääridivisioona, joka oli koottu Kiovan ympäristöstä ukrainalaisista miehistä.

Žytomyrin alueelta Ukrainasta itäiseen Karjalaan siirretty 44. ”Punaisen lipun” kivääridivisioona työntyi Raatteentielle vuodenvaihteessa ja 1.-7. tammikuuta käydyn taistelun jälkeen syntyi ensimmäinen talvisodan ihmeeksi kutsuttu tapahtuma. 

44. divisioona tuhottiin Raatteentielle melkein kokonaisuudessaan sen menettäessä kaikki raskaat aseensa, kuormastonsa, sekä n. 17000 miestä 22000 sotilaan määrävahvuudestaan kaatuneina. 1200 ukrainalaista pelastui luodeilta ja hirvittävältä pakkaselta (joka oli noina päivinä -45 ja -50°C välillä) jäätyään suomalaisten vangiksi. Suomalaiset menettivät Suomussalmen taisteluissa 800 miestä kaatuneina.

44. divisioonan ukrainalaiset sotilaat alkoivat Suomussalmen koetun kurimuksen jälkeen kääntyä neuvostovastaisiksi heidän johtajiensa hylättyä sotilaansa Kainuun lumisiin korpimetsiin selviytymään, miten kukin parhaiten taitaa suomalaisten metsäsissien hyökätessä jatkuvasti kaikista ilmansuunnista, kadoten takaisin metsän kätköihin iskeäkseen hetken kuluttua aina uudestaan. Vangeiksi jääneet ukrainalaiset 44. divisioonan sotilaat saivat myös huomata, että punaupseerien pelottelutarinat vangiksi jääneiden ”kuoliaaksi kiduttamisista” oli täyttä puppua, sen sijaan vangiksi jääneitä ukrainalaisia kohdeltiin hyvin.

Kaiken kaikkiaan 850 ukrainalaista sotavankia ilmoitti kysyttäessä halukkuutensa liittyä Suomen armeijaan taistelemaan puna-armeijaa vastaan. Noista sotilaista muodostui helmikuussa 1940 ukrainalaisten vapaaehtoisten taisteluosasto Suomen armeijaan johtajanaan OUN everstiluutnantti Jurij Horlis-Horskyi. Ukrainalaiset saivat Suomen armeijan asepuvun ja siihen liitettiin sini-keltaraidallinen tunnus kertomaan vapaaehtoisen kansallisuudesta, eli kaikki sinikeltaista tunnusväriä talvisodassa kantaneet sotilaat eivät olleet ruotsalaisia vapaaehtoisia.

Ukrainalaisista vapaaehtoisista muodostettu taisteluosasto ehti ottaa osaa taisteluihin maaliskuun alussa ennen välirauhan tuloa 13. 3. 1940.

Ukrainalaisten vapaaehtoisten taisteluosasto, jota he itse nimittivät ”Jurij Horlis-Horskyin rykmentiksi”, tiivistyi kiinteäksi osastoksi Juriy Horlis-Horskyin johdolla saaden jo puna-armeijassa saamansa sotilaskoulutuksen lisäksi myöskin Suomen armeijan koulutusta. ”Jurij Horlis-Horskyin rykmentin” sotilaat ymmärsivät täysin Neuvostoliiton ja bolshevismin mädänneisyyden nähtyään Suomessa vallitsevat elinolot sekä yhteiskuntajärjestyksen, mikä motivoi heitä taisteluun.

Tieto Suomen riveissä taistelevasta ukrainalaisrykmentistä kulkeutui myös Neuvostoliiton bolsevikkipuolueen johdolle rekrytoitujen suomalaiskommunistien kautta. Ukrainalaisjoukkojen laajat antautumiset vaikuttivat myös puna-armeijan taistelukykyyn, tiedettiin, että 44. kivääridivisioonan ukrainalaisjoukkojen moraali oli alhainen – taisteluhalukkuutta ei ollut. Suomalaisten riveissä taistelevat ukrainalaiset heikensivät moraalia entisestään, vallitseva oli ainutlaatuinen - ukrainalaiset taistelivat rintamalinjan molemmin puolin: osa vapaaehtoisina Mannerheimin johtaman Suomen armeijan riveissä; osa vastaavasi Stalinin puna-armeijan riveissä. Oli olemassa riski, että ukrainalaisista tulee katalysaattori punaisen armeijan riveissä, että Jurij Horlis-Horskyin toiminta uhkasi Kremlin tulevia sodankäyntisuunnitelmia.

Talvisodan päättänyt Moskovan rauhansopimus allekirjoitettiin 12. maaliskuuta 1940, Neuvostoliitto saavutti sodassa taktisen voiton, vastaavasti Suomi saavutti strategisen voiton, vaikka joutuikin luovuttamaan osia alueistaan.

Useimmat ”Jurij Horlis-Horskyin rykmentissä” taistelleista vapaaehtoisista liittyivät myöhemmin Ukrainan Vastarinta-armeijaan (OUN) toisen maailmansodan päättyessä. Heidän Suomessa saamastaan koulutuksesta oli paljon apua Neuvostoliiton jälleen miehittäessä Ukrainan, ja OUN käydessä uudelleen väsymättömään taisteluun miehittäjää vastaan toisen maailmansodan päätyttyä. Ukraina sai itsenäisyytensä takaisin 1991 Neuvostoliiton romahdettua, tätä nykyä OUN veteraanit ovat Ukrainassa juhlittuja kansallissankareita.

Kunnia Ukrainan ja Suomen sankareille, kunnia Jurij Horlis-Horskyin rykmentille!

Kiitokset Suomen armeijassa palvelleelle ukrainalaisrykmentille.

Denis Kovaliov ja Jurij Jakuba

P.S. Kesällä 2010 ukrainalaisen Jurij Horlis-Horskyin rykmentin jälkeläiset tekivät talvisodassa kuolleen ukrainalaistaistelijan pojanpojan aloitteesta vierailun Suomeen. Žytomyrin alueen Korostyshivin kaupungin asukkaat, hyväntekeväisyysjärjestön Pamiatin johtajan Leonid Kostyukin ja Ukrainan suurlähetystön avulla, vierailivat Suomessa Suomussalmen lähellä, paikalla, jolla ukrainalaissotilaat kuolivat tammikuussa 1940. Paikalle pystytettiin myös muistomerkki heidän elämän kunniaksi. Nykyään Ukrainan Diasporan edustajat vierailevat vuosittain alueella, tuoden kukkia muistopaikalle sekä laulaen kansallislaulun näille unohdetuille ukrainalaisille sankareille.

Kuva-aineisto Denis Kovaliovilta.

Denis Kovaliovin ja Jurij Jakuban blogikirjoitus englanniksi:

https://ukrainiancrusade.blogspot.fi/2016/11/ukrainian-talvisota-unknown-history-of.html