keskiviikko 24. lokakuuta 2018

Kuulumisia terrorihallinnon miehittämästä Donetskista


Suomalaisen median välittämien uutisten perusteella saattaisi kuvitella, että sota Ukrainassa on lakannut olemasta, että melkoinen osa Ukrainaa ei enää ole terrorihallinnon miehittämää – Krim on edelleen miehitetty aivan kuten on osia Itä-Ukrainastakin. Terrorihallinnolla viittaan aivan suoraa Venäjään, Venäjän tämänhetkisestä hallinnosta on hyvä käyttää juuri sitä nimeä, jonka he ansaitsevatkin, sillä niin paljon kauhua ja kuolemaa Vladimir Putinin hallintokoneisto on kylvänyt Venäjälle sekä erityisesti maan rajojen ulkopuolelle viime vuosina. Kyse on totalitarismiin luisuvasta, ehkäpä jo luisuneesta, hallinnosta, jonka työkalupakissa näyttää olevan vain yksi työkalu ongelmien ratkaisuun – turvautuminen väkivaltaan. Viimeisten viikkojen kuluessa olemme saaneet jälleen hiukan uutisia Donetskista, joten on vaihteeksi hyvä kertoa ihmisille siitä, millaista tavallisten asukkaiden arki miehitetyssä kaupungissa on.


Asemiehiä Donetskissa "Bakiny'issa" (Бакинах) lokakuussa 2018. 


























Ensin yleisluontoisesti mielialasta ja tilanteesta Donetskissa

Olemme olleet muutamien viime päivien kuluessa tiiviimmin yhteydessä läheisiimme ja ystäviimme Donetskissa. Heidän mukaan mieliala kaupungissa on heikentynyt entisestään – ihmiset ovat surullisia ja ahdistuneita. Kaupungin ”henkeä” voisi kuvata tällä hetkellä matalaksi ja ilottomaksi, ihmisiä on liikkeellä vähän – myös keskusta vaikuttaa siellä harvemmin vierailevien mielestä todella autiolta verrattuna aikaan ennen sotaa. Tilannetta heikentää kehno taloudellinen tilanne, hinnat ovat nousseet entisestään – vaikka kaupoissa olisikin ostettavaa, tavallisten kansalaisten ostovoima on heikentynyt hintojen nousun sekä palkkojen että eläkkeiden maksuongelmien myötä niin paljon, että rahat riittävät juuri ja juuri elämän perustarpeiden täyttämiseen. Eräät tuttumme eivät ole ostaneet vaatteita tämän vuoden puolella ollenkaan.

Ongelmia lisää infrastruktuurin rapistuminen esim. monin paikoin Donetskin alueella vesijohtoverkko on kuvainnollisesti sekä konkreettisesti romahtamistilassa, veden saannissa on ongelmia sen ohella, että vesi on paikoin täysin juomakelvotonta. Muun muassa osassa Donetskia talousvesi haisee voimakkaasti ”lääkkeiltä”, vettä ei voi käyttää muuhun kuin siivous- ja pyykinpesuvetenä. Kaikki juotavaksi tai ruoan laittoon tarkoitettu vesi on joko ostettava tai hankittava muualta.

Moni toivoi, että syksyn koitettua tilanne kohentuisi edes hiukan, että vettä olisi käyttöön edes hiukan enemmän, mutta kesään verrattuna mikään ei ole muuttunut paremmaksi.

Minun on mahdotonta sanoa millainen tilanne on koko Donetskissa, mutta taannoin Makiivkassa, Donetskin itäpuolella, sadat ihmiset hakeutuivat hoitoon juotuaan huonolaatuista vesijohtovettä, josta voisi päätellä, että vesihuolto kautta koko Donetskin alueen on surkeassa kunnossa. Makiivkassa syyksi joukkosairastumisille paljastui puutteellinen vedenpuhdistus.

Donetskin pohjoinen vedenpuhdistamo sijaitsee käytännössä demarkaatiolinjalla, se on kärsinyt vaurioita sodassa sekä on usein poissa käytöstä sotatoimien seurauksena.

* * *

Meille on myös kerrottu, kuinka tyhjilleen jätettyihin asuntoihin on muuttanut uusia asukkaita. Asuntojen oikeat omistajat ovat aikaa sitten poistuneet kaupungista, kuka minnekin, mutta tämän vuoden puolella uusia ”naamoja” on muuttanut entistä enemmän tyhjinä olleisiin. L:n kotitaloon on ilmaantunut uutena asukkaana sotilasasuun sonnustautunut henkilö. Kukaan ei tiedä hänen nimeä, pukeutumisesta ja varustuksesta sekä aksentista päätellen hän on alueelle saapunut ”venäläissotilas” (todennäköisemmin upseeri) – yksi niistä sadoista, joille miehitettyjen alueiden ”hallinto” on luovuttanut rikollisesti takavarikoimansa asunnon käyttöön.

”Poliittisesta” tilanteesta Donetskissa

Viime aikoina Donetskin ”poliittinen” tilanne on herättänyt keskustelua, tässä on toki syytä todeta jo alkuun se, että ”poliittista” tilannetta donetskilaiset tuttumme ja läheisemme, niiltä osin kuin se heitä kiinnostaa, ovat nimittäneen teatteriksi, mikä kuvaa parhaiten sikäläisiä tapahtumia. Donetskin ja laajemmin miehitettyjen alueiden ”politiikka” on teatteria, jossa jokainen – uskoakseni – tietää sen, että kyse on vain kulisseista, joiden avulla yritetään synnyttää kuvaa jostain, jota ei alueella miehityksen alun jälkeen ole edes ollut.

Venäläistahojen nostettua Denis Pushilin valtaan militanttikomentaja Aleksandr Zahartšenkon likvidoinnin jälkeen, on Donetskiin saapunut Venäjältä uusia ”viranomaisia” sekä neuvonantajia. ”Korkeimman oikeuden puheenjohtajaksi” nimitettiin venäläinen Andrei Kim,* hänen jälkeen Venäjältä on saapunut muun muassa Aleksandr Kazinovits – hänkin mitä ilmeisimmin ”oikeuslaitoksen” palvelukseen.

Se, että hallintoon tuodaan uusia miehiä Venäjältä, kertoo ennen kaikkea siitä, että ”Zahartšenkon klaanista” halutaan päästä eroon. Aleksander Zahartšenkon likvidoinnin jälkeen tämän lähipiiriin kuulunut ”talous- ja veroministeri” Aleksander Timofe'ev sekä Zahartšenkon neuvonantaja ja ”poliittinen ideologi” Aleksandr Kazakhov poistuivat Venäjälle.

Edellistä alleviivaa Venäjältä tihkuvat tiedot, joiden mukaan Denis Pushilin raivasi pois Zahartšenkon rikollissyndikaatin. Tietenkin, jos tarkkoja ollaan, ei Pushilin häntä raivannut pois vaan henkilöt/tahot Venäjällä päättivät poistaa päiviltä omapäisenä pidetyn Aleksandr Zahartšenkon, ja samalla pöytää puhdistettiin muutenkin Zahartšenkon lähipiirin poistuessa Venäjälle. Suomalaisittain kiinnostava juonne tässä on se, että muuttuuko propagandisti Putkosen palvoma Zahartšenko jossain vaiheessa myös hänen teksteissä rikollissyndikaatin johtajaksi ”kansallissankarin” sijaan?

Yleisesti ottaen, vielä on liian aikaista tehdä johtopäätöksiä siitä mihin suuntaan tilanne Itä-Ukrainassa jatkossa etenee. Todennäköisesti emme ole vielä nähneet kaikkia Zahartšenkon puhdistuksen jälkeisiä henkilömuutoksia. Valmistautuminen näytösluonteisiin marraskuun 11. ”vaaleihin” on ainakin alkanut.

Jaettu donetskilaisiin koteihin lokakuussa 2018.



























Marko



*: uutisoitu myös:


Kuvat via @hochu_dodomu ja @loogunda



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi ei kommentointia.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.