”Kansallismielisten” johdolla Suomi ajelehtisi harmaalle vyöhykkeelle

Suomen ja Euroopan kamppaillessa koronavirusta vastaan, Yhdysvaltojen näyttäytyessä nyt hetkittäin kaikkea muuta kuin johtavalta demokratialta – ennemminkin banaanitasavallalta – tuntuu perin hölmöltä kirjoitella (edes lyhyesti) suomalaisten ”kansallismielisten” toiveista ja haaveista. Mutta, itse asiassa, juuri edellä kirjoittamieni seikkojen tähden tämäkin aihe on huomioitava, kamppailu koronavirusta vastaan toimii osaltaan bensiininä näille ”kansallismielisille” aivan kuten polttoainetta moottoriin tarjoaa Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump – unohtamatta eurooppalaisia ”kansallismielisiä” laitaoikealle ajautuneita valtiojohtajia, kuten Unkarin Viktor Orbán, jonka sormenheristely ja suomalaiseen mediaan kohdistunut uhkailu näyttää herättävän tyytyväisyyttä näissä maamme ”kansallismielisissä”, mikä toki panee pohdituttamaan sitä, että kuinka kansallismielisiä he oikein ovatkaan ja millaista se heidän kansallismielisyytensä todellisuudessa on. Siksipä minulle, tämän viiteryhmän kansallismieliset ovat ”kansallismielisiä” – he eivät ole Suomen asialla, eivät ainakaan sen Suomen, jossa minä asun ja jollainen on, puutteistaan huolimatta, vaalimisen arvoinen maa.

Suomi ja Venäjä. *

Viime aikoina ”kansallismielisestä” kentästä on kuulunut, jälleen kerran, voimakasta EU:n arvostelua, arvostelun ohella vastustamista kuin myös ajatuksia erosta EU:sta. Äänekkäiden joukossa on – epäilemättä itseään kansallismielisenä pitävä – Paavo Väyrynen, joka näyttää viime päivinä kääntyneen euroeron kannattajasta myös EU:sta eroamisen kannattajaksi. Tilalle hän kaivaa naftaliinista Pohjolan yhteisön – Pohjoismaiden muodostaman talousyhteisön. (1)

Samalla äänenpainolla kirjoittelee Vastavalkeaan Olli Kotro, joka työskentelee tällä hetkellä Laura Huhtasaaren (perussuomalaiset) avustajana Brysselissä.  (2) Se, että Kotro kirjoittaa eurofederalismin tuhoisuudesta Suomelle, ei ole yllätys – eikä sitäkään enää pidä pitää yllätyksenä, että hän valitsee julkaisukanavakseen kaikista mahdollisista verkkojulkaisuista juuri Vastavalkean, joka on tunnettu kontroversiaalien näkemysten ynnä disinformaation ja propagandan julkaisukanavana ja jota luonnehdin seuraavalla tapaa blogissani ”Lyhyt katsaus suomalaisiin disinformaatio ja propagandasivustoihin” viime vuoden joulukuussa:

”Vastavalkea ry on rekisteröity Tauno Mehtälän nimiin. Se oli pidemmän aikaa ”telakalla”, kunnes vuosi sitten marraskuun alkupuolella aktivoitui. On mahdollista, että Vastavalkean aktivoituminen tauon jälkeen marraskuun alkupuolella oli sattumaa, ajallisesti se vain osuu hetkeen, jolloin useammassa eurooppalaisessa valtiossa venäläismieliset sivustot ja bottiverkostot kiihdyttivät toimintaansa.

Kuten edellä mainitsin, Vastavalkea on ulkoasultaan uskottava, jopa luottamusta herättävä. Sivuilla julkaistujen kirjoitusten taustalla on lukuisia, tunnettujakin, nimiä – kuten Sampo Ahto (yleisesikuntaeversti evp ja sotahistorioitsija) sekä kansanedustajana ja Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan puheenjohtajana toiminut demareiden Mikko Elo, joista jälkimmäinen on myös ollut mukana katalyyttina toimittaja Jessikka Aron häirinnässä useampaan otteeseen.” (3)

Eriasteisen disinformaation ynnä salaliittoteorioiden ohella Vastavalkea tarjoaa (toisinaan) lukijoilleen jopa ansioituneiden henkilöiden kirjoituksia, merkitsevää näille henkilöille on useimmiten se, että he ovat joutuneet omassa ryhmässään sivuraiteille, jolloin Vastavalkea voi tarjota heille uskottavalta tuntuvan julkaisukanavan.

Kotro ei omassa viiteryhmässään ole millään muotoa sivuraiteilla, mutta poliittisella kentällä perussuomalaiset ovat – suurista puolueista – yksin, jolloin Vastavalkean kaltainen vastamediajulkaisu voi näyttäytyä potentiaalisena kanavana, jotta kirjoitukselle saadaan suurin mahdollinen lukijakunta. On myös enemmän kuin todennäköistä, että Vastavalkean lukijakunnasta löytyy runsaasti otollista maaperää Kotron tekstille, ja onhan siellä hengenheimolaisia kirjoittajinakin, kuten muutaman kirjoituksen julkaissut Sakari Linden, joka toimii tällä hetkellä Europarlamentissa kansallismielisen identiteetti ja demokratia -ryhmän neuvonantajana – ryhmä, johon perussuomalaiset tällä hetkellä kuuluu.

Siinä missä Väyrynen tarjoaa Suomelle Pohjolan yhteisöä, ei Kotron ”tarjous” ole sen uskottavampi – oikeastaan kyse on vain tyhjistä sanoista ja nykyisten ratkaisuiden kritisointia ilman konkreettista ehdotusta talous- ja turvallisuuspoliittisten ongelmien ratkaisemiseksi. Vaikka EU ei olekaan sotilasliitto tai puolustusliitto, mutta niin kauan kuin Suomi ei ole NATO:n jäsenmaa, tarjoaa EU maallemme kuitenkin yhteisön tuen ohella turvallisuuspoliittista selkänojaa, ilman EU:ta Suomi olisi olennaisesti haavoittuvammassa asemassa, etenkin kun emme ole NATO:n jäsenmaa. Edellä mainitut kirjoittajat eivät tarjoa NATO-jäsenyyttä ratkaisuksi ongelmaan, heidän kuvitelmat (jollaiseksi lasken myös Väyrysen Pohjolan yhteisön) toteutuessaan johtaisivat Suomen turvallisuuspoliittisen aseman merkittävään muutokseen, tilanteeseen, jossa Venäjän olisi olennaisesti nykyistä helpompi kohdistaa Suomeen vaikutustoimenpiteitä. Ikävimmässä tapauksessa Suomi luisuisi tulevina vuosina syvälle harmaalle vyöhykkeelle, jolloin Venäjän johto laskisi maamme kuuluvan sen etupiiriin kohdellen Suomea sen mukaisella tavalla.

Sosiaalisen median viestinnän perusteella perussuomalainen europarlamentaarikko Laura Huhtasaari on Väyrysen linjoilla,

”EU ei ole ratkaisu, vaan ongelma. EU kurjistaa kaikki samalle tasolla, ennen sitä kutsuttiin kommunismiksi. Suomen olisi hyvä erota EU:sta yhdessä Ruotsin, Tanskan ja Hollannin kanssa.

Puavo haastaa asiaa.” (4)

Tähän päivään mennessä Huhtasaari ei mielestäni ole kyennyt antamaan konkreettista vastausta siihen, kuinka turvallisuuspoliittiset kysymykset ratkaistaisi tapauksessa, jossa Suomi eroaisi EU:sta – edelleen väännän rautalangasta, vaikka EU ei ole turvallisuuspoliittinen yhteisö, Suomelle EU on myös sitä. Sen puolen ohittaminen ilman konkreettista ratkaisu ehdotusta on vastuutonta. Huhtasaaren ollessa puolueen presidenttiehdokas, hän Nato-kantansa oli selkeä – Ei Natolle! Siihen en ota kantaa, olisiko se tyyliä ”kädet ylös, pienten vihreiden miesten ylittäessä rajan”.

Huhtasaaren myötä onkin perusteltua siirtyä ”kansallismielisen” laidan ”syvään päätyyn”. Tälle osalle joukkoa muun muassa Johan Bäckman tarjoaa toisinaan täkyjä, joihin tartutaan vaihtelevalla innolla. Väärinkäsitysten välttämiseksi, Bäckmanin toimintakenttää käsittää koko tämän viiteryhmän Kotrosta Huhtasaaren kautta sinne syvään päätyyn. Bäckmanin toiminta on tarkoituksellista, mikäli sitä kuvaisi mahdollisimman lyhyesti, toiminnan tarkoituksena on hajottaminen rakentamisen sijaan ja – vertauskuvallisesti – aseina disinformaatio, propaganda ja henkilöihin sekä ryhmiin kohdennetut operaatiot. Karkeana esimerkkinä voimme nostaa esiin Johan Bäckmanin päivityksen Twitteriin toukokuun 28. päivä kuluvaa vuotta:

”Voisiko olla niin, että Venäjän tuella Suomi nousee tulevaisuudessa taas takaisin itsenäiseksi?” (5)

Ei lainkaan ihme, että siihenkin tartuttiin ja vieläpä myötämielisellä otteella. James Hirvisaari ei kuitenkaan ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä, sillä muutamaa vuotta aiemmin, vuonna 2016, Hirvisaari näki Venäjän ratkaisuna Suomen ongelmiin, mitä on perin vaikea pitää kansallismielisenä ajatteluna.

Teema toistui Bäckmanilla mukailtuna vielä samaisena päivänä uudelleen:

”Suomi sai oman valtion Venäjän yhteydessä 1809 ja itsenäisyyden Leniniltä 1917. Voi vain toivoa että Venäjä uudelleen auttaisi itsenäisyyden palauttamisessa.” (6)

Olisi helppoa ohittaa Hirvisaaren lausunnot olkia kohautellen, on kuitenkin todettava, että viime vuosina (vuoden 2015 jälkeen) tämä ”kansallismielinen” syväpääty – ja nykyään entistä useammin myös perussuomalaiset – näkevän ratkaisuiksi Suomen ongelmiin eron EU:sta ja siirtymisen jonkin sortin totalitaariseen yhteiskuntaan, jollaisten malleina esiintyvät Venäjän ohella Unkari ynnä muutama muu totalitaarinen, usein myös keskusjohtoinen, valtio. Kiinan toimintametodit näyttävät myös kelpaavan osalle perussuomalaisia.

Perussuomalaisten ja näiden laitapuolen ”kansallismielisten” sokea EU-vihamielisyys yhdistettynä kehnoihin turvallisuuspoliittisiin ratkaisuihin sopii erinomaisesti myös Venäjälle. Yhteistyöllä yksilötasolla voi olla monia ulottuvuuksia ja päämääriä, mutta kokonaisuus huomioiden, EU-vastaisella toiminnalla ja työllä perussuomalaiset on erinomainen ”kumppani” Venäjälle, vaikka laajemmin tarkasteltuna monissa kysymyksissä on varmasti eriäviä näkökantoja. Niin kauan kuin perussuomalaisten (puolueen) turvallisuuspoliittiset ratkaisut ovat lyhytjänteisiä ja toiminta yhteisöä hajottavaa, on varma, että Venäjä tulee kohdistamaan huomion puolueeseen ja puolueessa tulee pyörimään henkilöitä, joiden ”kansallismielisyys” kyseenalaistetaan, kuten pitääkin.

Nykyisellään perussuomalaiset kelpaa mitä parhaiten Venäjälle yhteistyökumppaniksi, ainakin, mikäli tarkastelemme toiminnan päämäärää – heikkoa Euroopan Unionia (ja siinä sivussa Eurooppaa, mutta pienen Suomen nimeen vannoville perussuomalaisille moinen tekijä tuntuu sivuseikalta). Kun palauttaa mieleen Aleksandr Duginin ajatuksen –

”The most important factor should not be whether these groups are pro-Russian or not. What they oppose is of much greater importance here. The enemy of my enemy is my friend. It is simple and easy to understand…”. (7)

On helppoa ymmärtää miksi perussuomalaiset, monen muun EU-kielteisen puolueen ohella, on Venäjälle sopiva yhteistyökumppani. Ja vaikka Venäjän viestintä näyttäytyy ristiriitaisena historian uudelleen kirjoittamisineen ja Suomeen kohdistuvine syytöksineen, taitaa sekin olla loogista ja ymmärrettävää – viestinnän on tarkoitus palvella ennen kaikkea sitä itseään, ja kolmansien maiden näennäisen ristiriitaiset lausunnot kumoutuvat muutamalla korulauseella ja eleellä. Ja tšuhna on hyvillään.

* * *

Perussuomalaisten piiristä kuuluu toki muitakin turvallisuuspoliittisia kannanottoja – Nato-jäsenyyteenkin suhtaudutaan myönteisesti, mutta niin kauan kuin hallitseva linja on vastuuton ajaen Suomea yksin ja erilleen viiteryhmästämme (läntiset demokratiat), ovat nämä harkitsevat turvallisuuspoliittiset kannanotot kärpäsen surinaa korvissani (ja sitä ne ovat myös Kremlin isännän korvissa). Ne ovat ja pysyvät merkityksettöminä, niin kauan kun niiden esittäjät eivät pontevasti seiso niiden takana ja johdata puoluetta uuteen suuntaan, jossa ymmärretään Suomen asema ja se, ettei tänään – herran vuonna 2020 – ole missään nimessä järkevää jättäytyä yksin, koska yksin ollessamme joudumme myös kohtaamaan merkittävimmän turvallisuuspoliittisen uhan yksin ilman suuremman ryhmän tuomaa turvaa. Venäjä on ja tulee olemaan merkittävin turvallisuuspoliittinen uhka, muille näkemyksille ja kuvitelmille on mahdotonta löytää tänään tukea.

Tässä kirjoituksessa en ota laajemmin kantaa perussuomalaisten, kuten en muidenkaan ”kansallismielisten”, vastenmieliseen flirttailuun äärioikeiston (jollaiseksi perussuomalaiset puolueena moni jo leimaa – minulle puolue on laitaoikeistoa) ja despoottien kanssa. Se on – vastenmielistä.

Marko

1. https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/paavovayrynen/suomen-eroaminen-euroopan-unionista/ 

2. https://vastavalkea.fi/2020/05/31/eurofederalismi-tarvitsee-venaja-uhkakuvan 

3. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2019/12/lyhyt-katsaus-suomalaisiin.html 

4. https://twitter.com/LauraHuhtasaari/status/1267852666924937216?s=20 

5. https://twitter.com/johanbek/status/1265754728811683840?s=20 

6. https://twitter.com/johanbek/status/1266046276245880836?s=20 

7. https://smallwarsjournal.com/jrnl/art/nine-lessons-of-russian-propaganda 

*: Kartan kuva Philip’s Concise World Atlas s. 46, muokkaus M. Enqvist.

Vastavalkeasta oivallisesti Rysky Riiheläinen blogissa ”Vastavalkea on disinformaation lähde”.