Sanoilla on merkitystä – paluu Puistolan ja Suhosen teoksen ”Itä-Ukraina – Lännen etuvartio” pariin

 

Jyväskyläläinen Docendo julkaisi aiemmin tänä syksynä Juha-Antero Puistolan ja Johanna Suhosen yhteisteoksen  Itä-Ukraina – Lännen etuvartio. Kirjoitin teoksesta varsinaisen arvion hyvin pian teoksen julkaisun jälkeen lokakuun 17. päivä. Tässä kirjoituksessa palaan eräisiin teoksen teemoihin syventäen samalla lokakuisen blogini kritiikkiosuutta.

Teoksen kirjoittajista Juha-Antero Puistola työskentelee Naton päämajan yhteistyövaraisen turvallisuuden osastolla, vastaavasti Johanna Suhoselle on kertynyt kolmen vuoden verran kokemusta Ukrainasta – hän on ollut maassa ETYJ:n komennuksella. Komennuksellaan hän on ollut myös Itä-Ukrainan sotatoimialueella ETYJ:n Ukrainan monitorointimissiossa ts. ETYJ:n Ukrainan tarkkailuoperaatiossa.

Kokonaisuus huomioiden teos on laadukkaasti ja asiantuntevasti kirjoitettu, laadukkuuden ja teoksen tarkkuuden tähden olikin harmillista havaita kirjoittajien poteneen rimakauhua, mikä paljastui etenkin siinä, kuinka kirjoittajat teoksessa kohtelivat sodan osapuolia – jos tarkkoja olemme, kuinka he kuvasivat tilannetta Itä-Ukrainassa, kirjoittivatko he sodasta, kriisistä, konfliktista vai mistä. Tietenkin on huomioitava (ja ymmärrettävä), että Ukrainassa käynnissä olevaa sotaa on voinut aivan oikeutetusti kuvata muinkin termein kuin sota, etenkin keväällä 2014 taisteluita Itä-Ukrainassa ja kaoottista tilannetta Donbasiin rajoittuvilla alueilla voidaan kuvailla konfliktiksi tai kriisiksi mutta mitä pidemmälle vuosi 2014 kului, nähtiin, kuinka tämä konflikti muuttui sodaksi ja samalla kävi satunnaisellekin seuraajalle ilmi se, että kyse on muusta kuin Ukrainan sisäisestä konfliktista – kyse on ulkoisen tekijän aikaansaamasta sodasta, ja tämä ulkoinen tekijä oli (ja on edelleen) Venäjä. Kirjoittaessaan tapahtumista keväällä ja kesällä 2014, on kirjoittajan hyvä avata lukijoille käyttämiään termejä, etenkin jos ne ovat ristiriitoja herättäviä tahi kysymyksiä nostattavia. Seuraavaksi palatkaamme sanojen ja termien käyttöön ja niihin liittyviin ongelmiin.

”Myös sanat ’konflikti’, ’kapinallinen’ ja ’separatisti’ herättävät ajoittain kritiikkiä. Siitä huolimatta kirjassa käytetään kaikkia kolmea. ItäUkrainassa soditaan, mutta kyseessä on samaan aikaan myös konflikti – tulevaisuudessa kenties jäätynyt sellainen. Itä-Ukrainassa aseita kantavat taas eivät ole yhdenmukainen joukko. Puhuminen pelkästä proxysodankäynnistä yksinkertaistaisi asioita. Käsitteiden ongelmallisuudesta huolimatta puhumme kapinallisista ja separatisteista.” s. 7.

Termin ”konflikti” käyttö on eräissä tapauksissa ymmärrettävää, etenkin, jos samalla muistetaan se, että tällä hetkellä kyse on ennen kaikkea sodasta. Käynnissä olevan sodan intensiteetti ei kuitenkaan ole korkea, joten sodankäynnin tilaa voi tällä hetkellä kutsua asemasodaksi.

Sen sijaan termien ”kapinallinen” ja ”separatisti” käytön suhteen on oltava vieläkin varovaisempi, mielestäni niiden käyttö on perusteltua vain niissä tapauksissa, joissa termi sidotaan sellaiseen aikahaarukkaan, jolloin vallalla oli epätietoisuus siitä, keitä vastaan Ukrainan asevoimat ja vapaaehtoisjoukot sotivat. Todellisuudessa ajanjakso, jolloin epätietoisuus oli merkittävämmin vallalla, on varsin lyhyt – jo kesäkuussa 2014 alkoi käydä ilmeiseksi se, että Venäjä osallistuu Ukrainan sotaan paljon kertomaansa laajemmin ja moniulotteisemmin. Venäjä osallistui omalta maaperältään sotaan Itä-Ukrainassa ensimmäisen kerran kesäkuussa 2014, tulittaessaan tykistöllä kohteita Ukrainassa. (1) Heinä-elokuussa 2014 Venäjän rooli muuttui entistä näkyvämmäksi ja aktiivisemmaksi, se oli sodan osapuoli lähettäen elokuussa merkittäviä määriä asevoimiensa sotilaita operaatioon Ukrainan alueelle. (2) Aihetta sivusin Forensic Architecturen artikkelia “The Battle of Ilovaisk; Mapping Russian Military Presence in Eastern Ukraine, August–September 2014” (3) lähteenä käyttämässäni katsauksessa ”Venäjän asevoimien mekanisoitu kolonna siirtyy Ukrainasta takaisin Venäjälle (3.syyskuuta 2014)”.

Venäjän roolin merkittävä kasvu huomioidaan myös teoksessa lukuisissa kohdin:

”Kansantasavaltojen aseman turvaaminen edellytti suuria sotilasoperaatioita elokuun 2014 ja helmikuun 2015 välisenä aikana. Elokuussa 2014 sekä Naton että kaupallinen satelliittikuvamateriaali todisti noin tuhannen venäläissotilaan läsnäolon ja osallistumisen taisteluihin Donbassin alueella. Helmikuuhun 2015 mennessä separatistit olivat Venäjän tuella kasvaneet 35 000–40 000 sotilaan vahvuiseksi joukoksi”. s. 62–63.

”Venäjän joukot käyttivät tätä hyväkseen ja hyökkäsivät Ukrainan asevoimia vastaan Donetskin lentokentän sekä liikenneyhteyksiensä ansiosta strategisesti tärkeän Debaltseven alueella. Näissä taisteluissa 8 000 taistelijasta noin 5 000 oli venäläisiä ammattisotilaita.” s. 63.

Kirjoitettaessa ajasta elokuun 2014 jälkeen, termien ”kapinallinen” ja ”separatisti” käyttöön liittyy merkittäviä ongelmia ja samalla termit sinällään tukevat Venäjän narratiivia siitä, että kyseinen sota on Ukrainan sisäinen asia, ja että Ukrainassa sotaa käyvät ”kapinalliset” maakunnat Ukrainan hallintoa vastaan (venäläispropagandassa puhutaan usein ”Kiovan juntasta”), mihin asetelmaan näin laadukkaassa kirjassa ei pitäisi sortua. Edellä mainittuja termejä, kapinallinen ja separatisti, ei täysin tarvitse hylätä, mutta niiden käytölle kirjassakin tulisi olla hyvin selkeät perusteet – nyt termien käyttö oli mielestäni puolivillaista ja toisinaan niitä käytetään tilanteissa, jossa jokin toinen termi olisi ollut parempi ja samalla kuvaavampi.

Teoksen kirjoittajien mukaan kirjoittaminen proxysodankäynnistä yksinkertaistaa asioita liikaa, samalla tuntuu kuitenkin siltä, että kirjoittajat eivät huomioi sitä, että termien ”kapinallinen” ja ”separatisti” puolivillainen viljely vastaavasti vääristää ja luo vääriä mielikuvia sodankäynnin luonteesta. Venäjän idea on ollut saada näyttämään sota separatistiselta, mutta – kuten teoksen kirjoittajat toistuvasti kuvaavat – se ei tässä onnistu, vaan jo hyvin varhaisessa vaiheessa käy ilmi, että kyse on muustakin kuin ”kapinallismaakuntien” taistelusta Ukrainan hallintoa vastaan.

Itse asiassa, jos olemme tarkkoja, jo ennen aseellisen konfliktin alkua huhtikuussa 2014, muutamia viikkoja aiemmin kevättalvella, Venäjältä matkusti suurin joukoin vapaaehtoisia Ukrainaan luomaan kaaosta, osallistumaan mielenilmauksiin ynnä hallintorakennusten valtauksiin. Huhtikuussa 2014 Igor ”Strelkov” Girkinin johtaman operaation iskunyrkki, Ryhmä Krim, tuli pääosin Venäjältä, saaden kuitenkin hyvin pian vahvistuksia Ukrainan turvallisuuselimiin soluttautuneilta myyriltä ja muilta paikallisilta kollaboraattoreilta.

Otan vielä esimerkin kohdasta, jossa ”konflikti” sanan käyttöön liittyy ongelmia, (vaikka samalla luulen ymmärtäväni sen miksi teoksen kirjoittajat päätyivät kyseiseen termiin):

”Konfliktin seurauksena on kuollut yli 13 000 ihmistä. Heistä noin 3 400 on siviilejä, reilu 4 000 Ukrainan asevoimien sotilaita ja noin 5 700 separatisteja.” s. 95.

Kun kuolleita on jo yli 13 000, joukossa tuhansia siviilejä, niin itse olisin kyllä päätynyt tässä kohdassa aivan johonkin toiseen termiin konfliktin sijaan. Kohtaa lukiessani mieleen hiipi ajatus, kirjoittajat eivät syystä tai toisesta halua käyttää kuvaavinta termiä ja kirjoittaa sodankäynnin uhreista, joten he päätyvät neutraaliin ilmaisuun ”konflikti”. Samalla olisi myös ollut perusteltua todeta se, ettei ole varmuutta siitä, kuinka paljon nämä ”separatistit” ovat menettäneet taistelijoita, ja selkeästi todeta se, että Venäjä tekee parhaansa, jotta totuus ei paljastuisi, jotta sodan inhimillinen hinta ei kävisi kansalaisille toteen. Uhrien salaaminen Venäjän toimesta alkoi sodan ensihetkistä lukien ja on jatkunut tähän päivään saakka. (4)

Teoksessa esiintyy myös arvostelua sodan osapuolia kohtaan, mikä on luonnollisesti ymmärrettävää, kun huomioidaan kirjoittajien, etenkin Johanna Suhosen tausta ETYJ:n Ukrainan tarkkailuoperaatiossa, mutta aivan samalla tapaa ETYJ:n toimintaa ja roolia Ukrainassa on syytä kritisoida – etenkin niissä tapauksissa, kun sille on aihetta. Poimin nyt kohdan, jossa sodan osapuoliin kohdistuu (lievää) kritisointia.

”SMM:ia on kiitelty poikkeuksellisesta ratkaisusta julkaista julkisia päiväraportteja. Konfliktin osapuolet kuitenkin lukevat julkisia raportteja suurennuslasilla ja ovat herkkiä käyttämään tätä materiaalia sekä operaatioon että vastustajaan suunnatussa propagandassa ja kritiikissä.” s. 115.

Ote ETYJ:n päiväraportista, 16. marraskuuta 2020.

Ensinnä on tietty todettava, että ETYJ:n ratkaisu julkaista julkisia päiväraportteja on ainoa oikea. Siitä kiitos ETYJ:lle! Raporttien julkaisu antaa monille mahdollisuuden seurata tapahtumia ja havaintoja Itä-Ukrainassa ja etenkin miehitetyillä alueilla ulkopuolisen silmin, ja miehitetyillä aluilla tehtyjä havaintoja siten, etteivät ne kulje mittavien suodattimien läpi muuttuen havainnoista propagandaksi. Samalla esim. ukrainalaisten esittämä kritiikki on hyvin ymmärrettävää, koska lukiessamme näitä päiväraportteja voimme tehdä lukuisia päätelmiä havainnoista ja tapahtumista, kuten millaista kalustoa miehitetyillä alueilla on ETYJ:n toimesta havaittu, milloin ja missä heidän toimintaa on rajoitettu tai kulku jopa täysin estetty.

”Esimerkiksi huhtikuun 5. päivä 2020 DNR:n lehdistöpalvelu (Пресс-служба УНМ ДНР) julkaisi Youtube-kanavallaan videon, jossa se syyttää Ukrainan asevoimia Zaitseven asutusalueelle suunnatusta tulesta ja Etyjin tarkkailuoperaatiota siitä, että se ei partioi kyseisellä alueella. ”Miten usein Etyjin henkilökuntaa näkyy?”, kysyy toimittaja videolla. ”Harvoin, viimeksi näin heidät pitkä aika sitten hallintorakennuksen lähettyvillä”, Tatiana-niminen nainen vastaa. Huhtikuun 10. päivä samalla kanavalla julkaistiin Zaitseven kylänjohtajan haastattelu. Videolla hän valittelee, ettei SMM käy Zaitsevessa dokumentoimassa tulenkäyttöä. Samana päivänä julkaistussa toisessa videossa Horlivkan kaupunkiin kuuluvan Nikitovskyn hallinnollinen johtaja toistaa samaa viestiä: ”Etyjiä ei ole nähty.”

Videot ja niiden välittämä viesti asettuvat kyseenalaiseen valoon, kun ottaa huomioon, että separatistit olivat estäneet SMM:n partioiden etenemisen Horlivkan alueella kolmesti maaliskuun 26. päivän ja huhtikuun 10. päivän välillä.” s. 114.

Kuten kirjoittajat totesivat, miehitetyt alueet itsessään ovat hybridisodan elementtejä ja kanavia, samoin informaatio-operaatiot ovat yleisiä. Kun huomioidaan ETYJ:n itsensä julkaisema aineisto ja raportit, näen huomattavana ongelmana sen, että luodaan tasapuolisuusharhaa (johon teoksessakin syyllistytään), synnytetään kuvaa negatiivisella tavalla tasa-arvoisista toimijoista, vaikka ongelmia, rikkomuksia ja laittomuuksia esiintyy huomattavasti enemmän juuri Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla, niillä alueilla, jotka ovat Venäjän johtamien joukkojen hallitsemia. Valitettavalla tapaa tätä tasapuolisuusharhaa toistavat ETYJ:n ohella Suomessakin eräät kansalaisjärjestöt ja aktivistit – propagandistit jätän tyystin huomiotta. Heidän silmissä rikollisia on vain yksi.

On myös ymmärrettävää, että ETYJ:n julkaisemia päiväraportteja luetaan hyvin tarkkaan ukrainalaistenkin toimesta. Niistä on mahdollista havaita esim. laittomia rajanylityksiä, jolloin Venäjältä toimitetaan miehitetyille alueille materiaalia laittomasti suoraan maastorajan yli; modernia venäläiskalustoa miehitetyillä alueilla; edellä kuvaamiani informaatio-operaatioita jne. jne. Samalla kuitenkin vallitsee edellä kuvaamani tasapuolisuusharha sen ohella, että Venäjän sotilaallinen rooli pyritään häivyttämään olemattomiin.

Kuvakaappaus ETYJ:n päivittäinen raportti 268/2020. (5)

Huomioitavaa ETYJ:n raportin välittämässä informaatiossa on se, mitä siinä ei kerrota. Eli siinä ei mainita sanaakaan siitä, että kyseessä on venäläinen elektronisen sodankäynnin järjestelmä. Kyseistä järjestelmää ei ole voitu toimittaa alueelle muualta kuin Venäjältä, koska Venäjä ei ole myynyt järjestelmää kolmansiin maihin tai Ukrainaan, ja sen toimituksetkin Venäjän asevoimille alkoivat vasta sodan alun jälkeen. Venäjän roolin häivyttäminen raporteissa on nähdäkseni suoraa seurausta siitä, että Venäjällä on edelleen merkittävä rooli järjestössä ja sen on lähettänyt tarkkailijoita ETYJ:n Ukrainan monitorointimissioon koko sodan ajan. Tällä hetkellä Ukrainassa on 39 venäläistarkkailijaa ETYJ:n operaatiossa (2. marraskuuta 2020 julkaistu raportti). (6)

Alla kuva tällaisesta RB-341V Leer-3 elektronisen sodankäynnin järjestelmästä, kuvattu Luhanskissa lokakuussa 2018.

Kirjoituksessani kohdistan teokseen jonkin verran kritiikkiä mutta erityisen voimakasta kritiikkiä itse ETYJ:n operaatioon Ukrainassa ja siinä ilmeneviin puutteisiin. Tästä huolimatta teoksella on myös runsaasti ansioita, joista suurimpana ansiona pitäisinkin sitä, kuinka kokeneet ja paljon nähneet kirjoittajat tuovat esille sen, kuinka Ukrainan sota vaikuttaa länsimaiden ajatteluun ja turvallisuuspoliittiseen keskusteluun meillä Suomessa. Maamme sijainnin, turvallisuuden ja turvallisuuspoliittisten uhkakuvien perusteella voidaan todeta, että Ukrainan asia on mitä suuremmassa määrin myös meidän asia. Meitä yhdistää Ukrainaan myös sama turvallisuusuhka – Venäjä.

 

Marko 

1. https://www.bellingcat.com/news/uk-and-europe/2016/12/21/russian-artillery-strikes-against-ukraine/ 

2. https://puolustusvoimat.fi/documents/1951253/4047542/MAAVTKESK_Katsaus_Ilovaisk_2016.pdf/a0c74a16-90de-44d8-8a38-f33c903a8def/MAAVTKESK_Katsaus_Ilovaisk_2016.pdf.pdf 

3. https://ilovaisk.forensic-architecture.org/ 

4. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000803928.html 

5. https://www.osce.org/files/2020-11-10 Daily Report.pdf 

6. https://www.osce.org/files/f/documents/5/3/469554.pdf 

Lainaukset Juha-Antero Puistolan ja Johanna Suhosen yhteisteoksesta  Itä-Ukraina – Lännen etuvartio sivuilta: 7, 62–63, 95, 114, 115.