Erään imperiumin iltarusko –

 

Venäjän aika käy vähiin

Venäjän tyrannimaisen johtajan Vladimir Putinin kerrotaan sanoneen Neuvostoliiton hajoamisen olleen viime vuosisadan suurin katastrofi. Neuvostoliiton hajoamiseen johtaneen prosessin havaittavin alkusysäys nähtiin jo vuosia aiemmin 80-luvulla Keski-Euroopassa itäsaksalaisten loikatessa ensin Unkarin kautta länteen ja lopulta kävellen Berliinin itäpuolelta länteen ja vapauteen. Tätä prosessia KGB-upseeri Vladimir Putin seurasi lähietäisyydeltä Itä-Saksan Dresdenistä – epäilemättä tapahtumat jättivät häneen pysyvän muistijäljen mutta en edes katso aiheelliseksi ryhtyä spekuloimaan sillä, millainen tämä jälki on. Olipa se millainen tahansa, mikään ei oikeuta Venäjää käymään tuhoamissotaa Ukrainassa tai terrorisoimaan naapureitaan. Tuhoamissotaa, joka (toivoakseni) johtaa lopulta venäläisen maailman romahtamiseen – autonomisten tasavaltojen ja alueiden eroon valtiosta, jonka tunnemme Venäjänä.

Käydessään tuhoamissotaa Ukrainassa, Venäjän johto katsoo entistä tiukemmin menneisyyteen halutessaan palauttaa maansa kunnianpäivät, jos sellaisia on koskaan ollutkaan häivähdyksenomaisia hetkiä lukuun ottamatta. Venäjällä juhlittiin pari viikkoa sitten Pietari Suuren 350-vuotispäivää, jolloin Putin vertasi itseään Pietari Suureen (anteeksi naurunpyrskähdykseni!) kuvaillen samalla – valheellisin sanankääntein – Pietari Suuren sotaretkillään ”palauttaneen” maita Venäjän hallintaan. (1) Lukijaa on muistutettava siitä, että nämä maat, jotka ”palautettiin” Venäjän hallintaan eivät ennen kyseistä päivää olleet olleet Venäjän hallinnassa. Tämä ”palauttaminen” oli siis miehittämistä, samalla tapaa kuin on Krimin niemimaan miehittäminen miehittämistä.

Venäjän johto, Vladimir Putin etunenässä, jättää kuitenkin huomiotta 12. kesäkuuta 1990 annetun Venäjän federaation suvereniteettijulistuksen – tai jos mainitseekin sen, niin unohtaa julistuksen hengen. Unohtaen sen hengen nähdäkseni siksi, koska kyseinen julistus ei sovellu millään muotoa hänen (tai silovikkien) narratiiviin, jonka taustalla on ajatus Venäjästä suurvaltana ja imperiumina, jossa imperiumista eronneet (itsenäistyneet) alueet on palautettava Venäjän yhteyteen ja hallintaan. Tässä kohdin meidän on kuitenkin muistettava tämän hallinnan tarkoittavan kansojen orjuuttamista, niiden vapauden viemistä ja julmimmassa tapauksessa kansanmurhaa, ja jos ei koko kansan konkreettista tuhoamista, niin kansallistunteen ja identiteetin tuhoamista, jonka jälkeen kansa hitaasti lakkaa olemasta. Edellisen johdosta voisinkin kysyä, että tuhoaako Venäjä Ukrainassa yhden kansan sijaan useita kansoja? Ei vain ukrainalaisia vaan myös vähemmistökansoja Venäjältä, joiden köyhiä nuoria miehiä kuolee joukoittain Ukrainassa sotiessaan Kremlin puolesta? Ja jos näin on asiantola, mikä Venäjän päämääränä on (jos sitä ei pysäytetä)?

Jos tarkastelee Vladimir Putinin puheita, tai hänen vuodentakaista Ukrainaa ja maan historiaa käsittelevää artikkelia, niin mielestäni ei ole väärin väittää Putinin ja sen myötä Venäjän tavoitteena olevan kansojen alistaminen alueilla, jotka se katsoo kuuluvan itselleen. Putinin Ukrainaa ja maan historiaa käsitellyttä artikkelia ja sen lukuisia heikkouksia tarkasteli kirjoituksessaan historioitsija Johannes Remy, päätyen seuraavaan loppuyhteenvetoon:

”Yleisvaikutelmaksi artikkelista jää, että ukrainalaiset ja venäläiset ovat kirjoittajan [Vladimir Putin] mielestä yksi kansa riippumatta siitä, mitä ukrainalaiset asiasta ajattelevat. Toinen voimakas vaikutelma on kirjoittajan kyvyttömyys arvioida kriittisesti Venäjän politiikkaa Ukrainassa sekä menneisyydessä että nyt. Olisiko sillä jotain tekemistä sen kanssa, että monet ukrainalaiset kokevat Venäjän vihollisekseen?” (2)

Meidän on myös syytä muistaa, kuinka Venäjän johto on syöttänyt mieliimme disinformaatiota ja propagandaa vuosien ajan, kuinka Vladimir Putin väitti joulukuussa 2018 seuraavaa –

”Ukrainan sota jatkuu niin kauan kuin maan nykyinen hallitus on vallassa”. (3)

Tuolloin Ukrainan presidenttinä oli Petro Porošenko, jota Vladimir Putin syyllisti haluttomuudesta sodan päättämiseen. Kuten näimme, Venäjän aloittama sota Ukrainassa ei päättynyt vapaissa vaaleissa tapahtuneeseen vallan vaihtoon, Volodymyr Zelenskyin voittoon Petro Porošenkosta presidentinvaaleissa keväällä 2019. Valitettavasti ajatuksen vallan vaihtumisesta Ukrainassa ehtona sodan loppumiselle, moni läntinen päättäjä nieli koukkuineen päivineen vaatien Ukrainalta toistuvasti myönnytyksiä, vastaantuloa ja sitoutumista Minskin sopimuksiin ja Normandia Formaattiin. Samalla unohdettiin se, että todellinen syyllinen sodan ja väkivallan kierteen jatkumiseen Ukrainassa löytyi ja löytyy Venäjältä.

Surullisinta kuviossa on se, että edelleen läntisestä maailmasta löytyy päättäjiä, jotka kuvittelevat Vladimir Putinin kanssa kyettävän neuvottelemaan, tai että Venäjällä kunnioitetaan neuvotteluiden tulosta. Kremlissä kunnioitetaan vain yhtä asiaa – voimaa! Pelon ollessa Venäjän tehokkaimman aseen.

Pohtiessamme mihin tyrannian liian heppoinen vastustaminen voi johtaa, on hyvä palauttaa mieliin ote Garri Kasparovin ja Mig Greengardin teoksesta Talvi lähestyy – Vladimir Putin ja vapaan maailman viholliset, tähdentäen samalla ettei Vladimir Putin ole Adolf Hitler (kuten Kasparovkin teoksessaan toteaa):

”Adolf Hitler ei hyökännyt Puolaan vuonna 1939 siksi, että liittoutuneet olisivat puolustaneet Tsekkoslovakiaa vuonna 1938, sillä sitähän ne eivät tehneet. Hitler ei valloittanut sudeettialueita siksi, että maailma olisi vastustanut ankarasti Itävallan miehitystä, vaan siksi, että vastustus oli niin heikkoa. Nimenomaan vastustuksen puuttuessa Hitler saavutti alkuvaiheen voittonsa niin pienellä vaivalla ja uskalsi lopulta mennä liian pitkälle”. (lainaus teoksen sivuilta 27-28).

Millainen tulevaisuus on maalla, joka takertuu menneisyyteen (haluamatta tunnustaa tosiasioita), joka taloudellisin mittarein mitattuna on kaukana globaalista suurvallasta, joka brutaalin hyökkäyssodan seurauksena on ajettu erityksiin – jonka kestoa on parempi olla arvailematta, ja jonka – jos asian hiukan kärjistäen ilmaisen – voima piilee ydinpelotteessa, jota se häpeilemättä tulee käyttämään niin kauan kuin länsi taipuu tämän pelotteen edessä.

Pietarin talousfoorumilla pitämässään puheessa Putin julisti Venäjän olevan uuden aikakauden kynnyksellä. Putinin julistus osuu oikeaan, Venäjä on uuden aikakauden kynnyksellä, mutta epäilen, ettei Venäjä lopulta astu tähän uuteen aikakauteen ”voimakkaana, suvereenina valtiona”, eikä maailmatila tule tarjoamaan sille ”kolossaalisia mahdollisuuksia”. (4) Päinvastoin – Krimin niemimaan miehitys helmikuussa 2014 aloitti tapahtumaketjun, jonka seurauksena Venäjällä eletään imperiumin iltaruskon aikaa, ja lopulta hiekka tiimalasissa loppuu.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008876823.html 

2. https://www.johannesremy.com/blogi/2021/07/19/38712 

3. https://yle.fi/uutiset/3-10535722 

4. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008893507.html