Muutama ajatus valmisteilla olevasta poikkeuslaista sekä varautumisesta itärajalla. Pääministeri Petteri Orpon johtama hallitus on valmistellut poikkeuslakia Suomen ja Venäjän väliselle rajalle, joka mahdollistaisi turvapaikanhakijoiden käännyttämisen rajalla tietyin rajoituksin. (1)
 |
| Nuijamaan raja-asema, © Google Maps. |
Käynnissä olevissa keskustelussa lain vastustajat mainitsevat lain ja sen myötä Suomen toimien “pelaavan Putinin pussiin” tai “turvapaikanhakijoiden määrien olevan vähäisten”, jonka tähden toimiin ei ole tarvetta ryhtyä. Onko jälkimmäinen peruste tulkittavissa siten, että mikäli määrät ovat suuremmat, Suomen on mahdollista ryhtyä kulkua rajoittaviin toimiin? Mikäli on, niin kuinka monta henkilöä tai turvapaikanhakijaa rajalle on saavuttava vuorokausi tai viikkotasolla, jotta mihinkään toimiin voi ryhtyä? Sata turvapaikanhakijaa vuorokaudessa on vähän, vuositasolla määrä onkin merkittävä, (100x365).
Epäilen, että tilanne tulee olemaan kaikissa tapauksissa sellainen, että aina löytyy lain ja toiminnan (ts. rajoitusten) kritisoijia onpa tilanne rajalla mikä tahansa. Todennäköisesti perusteetkin kritiikille ovat samat: rajoituksilla pelataan Putinin pussiin jne. Seuraavaksi kuviteltu tilanne:
Suomi ei ole varautunut ennalta. Helteinen kesä on koittanut, viikkojen rauhallisen jakson jälkeen joillekin Suomen ja Venäjän vastaisen rajan raja-asemalle “ilmestyy” tuhansia kolmansien maiden kansalaisia venäläisten viranomaisten ohjaamana. Näitä ihmisiä Venäjä ei päästä palaamaan takaisin vaan ohjaa kohti Suomea. Uskallan väittää, että tällaisessa tilanteesta valmistautumaton Suomi olisi aivan toisella tavalla altis painostukselle, verrattuna lainsäädäntötasolla valmistautuneeseen Suomeen. Tällaisessa tilanteessa poliittisia äärilaitoja olisi entistä helpompi yllyttää toisiaan vastaan, samaten muita jakolinjoja ulkoisten voimien olisi helpompi jyrkentää.
Venäjä on häikäilemätön naapuri, joka käyttää ihmisiä aseenaan hybridisodankäynnissä, joten on parempi, että olemme varautunut ennalta, kuin emme ole. Painottaisin sitä, että Venäjälle kyse on hybridisodankäynnistä ei -vaikuttamisesta. Tällaisessa tilanteessa on ymmärrettävää, että joudumme asetammaan maamme sekä EU:n kokonaisturvallisuuden yksittäisen turvapaikanhakijan oikeutta korkeammalle. Turvapaikanhakijan, joka saapuu maahamme todellisuudessa jonkin muun, kuin henkilökohtaisen hädän tai turvan tarpeen takia.
Muuttovirtojen ohjailun rinnalla Venäjä käyttää näitä muuttovirtoja myös väylänä omien operaattoreidensa soluttamiseen. Näin tapahtui esim. Ukrainassa v. 2014 ja siitä eteenpäin, jolloin Venäjä hyödynsi kaoottista tilannetta ja Krimin niemimaan miehitystä ja myöhemmin Donbasissa käynnistämäänsä sotaa operaattoreidensa sekä ilmiantajiensa soluttamiseen muualle Ukrainaan maan sisäisten evakkojen joukossa. Osa näistä operaattoreista on ns. nukkuvia agentteja, joita edelleen Ukrainan turvallisuusviranomaiset metsästävät.
Suomea ei tietenkään kohtaa niin suuri muuttoliike, mitä Ukrainassa on nähty sotavuosina mutta idästä Suomeen kulkevan “reitin” houkuttelevuus tarjoaa Venäjälle mahdollisuuden, jota se uskoakseni hyödyntää. Todennäköisesti on jo hyödyntänyt. Ja kuten olemme nähneet, osa näistä Venäjältä saapuneista turvapaikkaa hakeneista katoaa (2): Voislav Tordenin eli Jan Petrovskin tapaus vastaavasti osoittaa, että väärennetyillä asiakirjoilla on helppo huijata järjestelmää. Maahanmuuttoviranomaiset (migri) eivät tiedä keitä maahamme saapuu, kuka turvapaikkaa hakenut henkilö todellisuudessa on.
Jan Petrovskin tapaus muistuttaa minua eräiltä osin Ukrainan kevättä 2014, jolloin maahan saapui operaattoreita Venäjältä myös yksittäin. Osa näistä operaattoreista oli saapunut paljon aikaisemmin, kuten Sergei Zhurikov, (3) joka oli työskennellyt avustajana Moskovan patriarkaattiin kuuluvassa Kiovan luolaluostarissa eli Petšerskin lavrassa Kiovassa ja osa, kuten ortodoksipatrioottisen Tšernaja Sotnja-liikkeen (suom. Musta sotnia, ven. Черная Сотня) aktivisti Anton Rajevski saapui vasta kevään 2014 koitettua. Kaikilla heillä oli oma roolinsa Venäjän luodessa kaaosta Ukrainaan tuolloin.
Palataan lopuksi vielä kokonaisturvallisuuteen sekä uhkakuviin. Venäjä on kertonut käyvänsä sotaa länttä vastaan. Mikäli emme sisäistä tätä, olemme kaiken aikaa jälkijunassa miettiessämme, kuinka reagoida/ vastata sen vaikuttamis- ja painostustoimiin sekä hybridisodanköyntiin. Riittävän voimakas reagointi vaatinee uhrauksia kansallisen turvallisuuden nimissä, mutta oikeastaan saamme syyttää itseämme, että olemme tässä tilanteessa. Varhaisempi voimakkaampi reagointi Venäjän rikollisen hallinnon toimiin olisi aina tullut meille kaikille halvemmaksi. Emme ole oppineet riittävästi Georgiasta, emmekä Krimistä tahi Donbasista. Emme edes talvesta 2015-2016, jolloin Venäjä ohjasi ihmisiä etenkin Sallan ja Raja-Joosepin raja-asemille. (4) Edellä en tarkoita pelkästään Suomea vaan laajemmin länsimaita.
Marko
Lähteet:
1. https://yle.fi/a/74-20079317
2. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010124913.html
4. https://www.iltalehti.fi/pakolaiskriisi/a/2016012621021223
Voislav Tordenin tapauksesta lähteineen:
https://vartiopaikalla.blogspot.com/2023/12/kuka-on-voislav-torden-ehka-sen-jalkeen.html
Krimin niemimaan miehityksestä sekä “venäläisen kevään” etenemisestä lähteineen:
https://vartiopaikalla.blogspot.com/2024/02/asiantuntijalausunto-vuosikymmenen.html
https://vartiopaikalla.blogspot.com/2024/03/tie-sotaan-venalainen-kevat-donbasissa.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Toistaiseksi ei kommentointia.
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.