Kolme erilaista ukrainalaista sotaelokuvaa – vuorossa kissanpojat, ”Наші Котики”

 

Minulla on ollut onni tutustua viime vuosina ukrainalaisiin elokuviin, sattuneesta syystä sotaelokuvat ovat olleet korostetussa roolissa, mutta niidenkin kautta olen päässyt tutustumaan ukrainalaiseen elokuvakerrontaan, joka hakee sosialistisen realismin ja itsenäisyyden alun jälkeen omaa identiteettiään ammentaen kerrontaan teemoja ukrainalaisesta kulttuurista ja kielestä.

Ensimmäinen näistä ukrainalaisista elokuvista oli toukokuussa 2018 näkemäni, Akhtem Seitablaevin ohjaama, ”Cyborgs: Heroes Never Die/ Кіборги” – joka on kerronnaltaan lähinnä perinteistä sotaelokuvaa. Elokuvan tarinan ytimessä ovat itäukrainalaisen Donetskin miljoonakaupungin pohjoispuolella sijaitsevan kansainvälisen lentokentän ukrainalaiset puolustajat – kyborgit – jotka kuukausien ajan kamppailivat ylivoimaista vihollista vastaan puolustaessaan lentokenttää ja hentoa elämäntietä läheiseen Piskyn kylään.

Kyborgia seurasi Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla (myös vuonna 2018) näkemäni ukrainalaisen Sergei Loznitsan ohjaama ”Donbass”, joka on ennemminkin elokuva sodasta ja sodan jalkoihin joutuneista ihmisistä kuin perinteinen sotaelokuva. Loznitsan ”Donbassissa” on pisteliään satiirin ohella paikoin aistittavissa dokumentaarista otetta, mikä johtunee siitä, että 1997 päättyneiden elokuvaopintojensa jälkeen Loznitsan ohjaamista elokuvista valtaosa on dokumentteja, tai dokumentaarisia elokuvia. Elokuvana Donbass onnistuu mielestäni kuvaamaan erinomaisesti sen absurdiuden, joka miehitetyssä Itä-Ukrainassa vallitsee. Elokuvassa ihmiset repäistään tapahtumasta toiseen, aivan kuten miljoonat ihmiset Itä-Ukrainassa repäistiin keväällä 2014 rauhasta sotaan Venäjän operaattoreiden toimesta.

”-Ei sotaa osannut omalle kohdalle ajatella, se oli jotain, jota näin uutisissa, jotain, josta katsoin elokuvia tai luin kirjoja – ei sitä osannut kuvitellakaan omalle kohdalle osuvan, sitten tuli Krimin miehitys ja huhtikuussa (tarkoittaen vuotta 2014) Slovjansk miehitettiin. Elämä muuttui hetkessä täysin, ja samalla elämää oli kuitenkin jatkettava”, (donetskilaisen muistoja sodan alusta).

”Наші Котики” (Naši Kotiki)

Edellisiin verrattuna Helsingissä Ukrainalaisen elokuvan päivillä näkemäni, Volodymyr Tykhyyn ohjaama, ”Наші Котики” – kissanpojat – lähestyi sotaa komediallisin keinoin, joka poikkeaa neuvostoliittolaisen sotaelokuvan kaanonista tarkastellessaan muutaman vapaaehtoisen kokemuksia sodasta ja yhteisöllisyydestä ironian ja satiirin keinoin, ja ammentaessaan osasia Ukrainan kulttuurista.

”Наші Котики” Ukrainalaisen elokuvan päivillä, Helsingissä.

Omien ja läheisteni kokemusten tähden en arvioi Volodymyr Tykhyyn ohjaamaa ”Наші Котики’a” elokuvana, sen sijaan lähestyn elokuvaa havaintojen ja kommenttien sekä tunteiden kautta. Kirjoituksessani huomiota saa runsaasti myös elokuvan jälkeinen videokonferenssi Kiovaan, jossa katsojien kysymyksiin vastasi ohjaaja Volodymyr Tykhyyn ohella elokuvan tuottajiin kuuluva, Ukrainan entinen terveydenhuollon ministeri, Ulana Suprun. Ulana Suprunin mies, Marko Suprun, on toinen tuottajista. Tulkattu keskustelu avasi ja syvensi elokuvan tarinaa toimien samalla kurkistuksena ukrainalaiseen kulttuuriin ja elokuvataiteeseen – mutta samalla keskustelun kautta välittyi kuva yhteiskunnasta, joka on herännyt oman kulttuurin ja kielen arvostamiseen, ja jossa ymmärretään niiden merkitys aiempaa paremmin.

Elokuvaa katsellessani mieleni palasi Donbasiin*, näin silmieni edessä aavoina aukeavat tasangot – kaukaisuudessa toisiinsa yhtyvän taivaankannen ja tasangon. Paahteisen, unenomaisen maiseman, aivan kuin katselisi aavalla merellä kaukaisuuteen, horisonttiin, jossa taivas ja meri yhtyivät niin, ettei niiden välistä rajaa voi silmin erottaa. Minun Donbas!

Elokuvassa palataan sodan alkuhetkiin kesään 2014, aikaan, jolloin Ukrainan puolustustaistelussa suuren vastuun kantoivat vapaaehtoiset. Elokuvan nimi ”Наші Котики” viittaa vapaaehtoisiin, joita keväällä ja kesällä 2014 kutsuttiin nimellä Наші Котики eli kissanpojat/ kisumirrit, joilla – näennäisestä viattomuudesta huolimatta – oli terävät kynnet, joilla puolustaa itseään. Elokuvan englannin kielisellä nimellä ”Lethal Kittens” on haluttu hakea juuri tätä vaarallisuutta, joka kätkeytyy näihin viattomilta näyttäviin kisumirreihin – kisumirreihin, joilla on terävät kynnet.

Elokuvan keskiössä on kolme vapaaehtoista, jotka määrätään puolustamaan rintamalla asemapaikkaa ”туалет” (toilet). Saapuessaan asemapaikkaansa kolmikko on täydellisiä märkäkorvia, kokemattomia, joille joukkueen komentaja – entinen jalkapallovalmentaja – vääntää rautalangasta (tai ratakiskosta) mikä heidän tehtävänkuva on asemapaikassaan (jonne tuskin kukaan kuvitteli vihollisen hyökkäävän, mutta tämä epätodennäköisyys muuttui päinvastaiseksi vihollisen hyökätessä yönpimeydessä).

Elokuvan asemapaikan nimeksi on valikoitunut ”туалет” sen, eräänlaisen, hiljaisen merkityksellisyyden tähden. Se on läsnä, mutta juuri kukaan ei halua kiinnittää siihen huomiota. Se on epätodennäköisin nimi ja kohde – mitä elokuvassakin haluttiin kuvata. Sota on kaikesta huolimatta myös ennakoimatonta, mutta myös todellisessa, käynnissä olevassa sodassa, ”toilet” valikoitui vihollisen hyökkäyksen kohteeksi, erään länsimaisen toimittajaryhmän päätyessä kuvaamaan hyökkäyksen lopputuloksen: keskityksessä tuhotun kenttävessan.

Elokuvassakin tämä ”Toilet” tuhoutui – ”omien tulessa”.

Hiljaiseksi kuvitellulla rintamalohkolla kolmikko päätyi käymään sotaa hyökkäävää vihollista vastaan. Tarina eli ja kehittyi, kolmikko hitsautui yhteen kunkin säilyttäessä osasia luonteenpiirteistään. Sattuma heitti heidän asemapaikkaan naiivin ja lapsenuskoisen toimittajan – idealistin, joka tarkasteli maailmaa ”ruusunpunaisten” lasien takaa.

Toimittajan kamerakin päätyi elämään omaa elämäänsä; aivan kuten elokuvan lopulla lapioiden rooli nousi merkitykselliseksi.

Elokuvan lopulla kuolema, jota elokuvassa edusti kuoleman henki, Ukrainan kansanperinteeseen kuulunut henkiolento, korjasi satoaan urheiden puolustajien keskuudessa. Professori kaatui maata puolustaessaan; ruusunpuna hälveni toimittajan laseista; floristi ja näyttelijä kasvoivat ihmisinä ymmärtämää toisiaan. Joukkueen johtaja, valmentaja, yhdessä papin ja lapioiden kanssa, toi avun asemapaikan urheille puolustajille.

Vaikka elokuva on tarkoitettu myös suurelle yleisölle (harmillisesti koronavirusepidemia vaikeutti sen leviämistä globaaleille elokuvamarkkinoille), on sillä oma merkityksensä sotilaiden ja vapaaehtoisten kuntoutumisen kannalta.

Sodan synnyttämistä traumoista palautuminen on oma prosessi, jossa taiteella ja kulttuurilla voi olla merkittävä rooli. Sotilaiden ohella myös siviilit ovat traumatisoituneet pitkän sodan seurauksena. Lääketieteen ammattilaisena Suprun on sitä mieltä, että traumat on käsiteltävä, hän toivoo, että elokuvan komediallinen ote auttaa traumatisoituneita tässä prosessissa. Sotilailta ja vapaaehtoisilta onkin tullut elokuvasta pääasiassa positiivista palautetta. Lopputekstien aito kronikka on tuonut joillekin veteraaneille raskaita muistoja mieleen.

Elokuvan henkilöhahmot, ”Litoa” lukuun ottamatta, ovat yhdistelmä lukuisia hahmoja. Niihin on kuvattu piirteitä todellisista sotaan osallistuneista vapaaehtoisista, niinpä moni elokuvan nähnyt veteraani on tunnistavinaan hahmoista tuttuja taistelutovereita. Monista yksiköistä löytyi oma ”professori” tai itseään etsivä ”floristi”, joka haluaa kerrankin tehdä jotain oikein.

Vapaaehtoisista ”Lito” sitä vastoin pohjautuu hyvin pitkälti hahmoa näytelleen näyttelijä Dmytro Tuboltsevin omaan persoonaan ja kokemuksiin. Tuboltsev osallistui ensin Euromaidaniin ja keväällä 2014 hän värväytyi vapaaehtoisjoukkoihin osallistuen sotaan ATO:ssa, taistellen Donetskin kupeessa Piskyn kylässä, sittemmin hän on palannut takaisin näyttelemisen maailmaan.

Ohjaaja Volodymyr Tykhyyllä ja tuotantoryhmällä oli elokuvaa tehdessä ja hahmogalleriaa luodessa apunaan Pravyi Sektorista tullut avustaja.

Elokuva on herättänyt Venäjällä voimakasta vastustusta, sitä on haukuttu militaristiseksi ja elokuvaa syytettiin väkivallalla mässäilystä – mikä on sikälikin absurdi syytös, koska elokuvassa kuolema ja väkivalta esitetään pääasiassa vertauskuvallisesti ja ukrainalaiseen kansanperinteeseen kuuluvan henkiolennon kautta.

Elokuvan ensi-illan jälkeen Venäjän vaikutusyritysten rinnalla erilaiset trollit ovat myös aktivoituneet. Sosiaalisen median keskusteluissa perinteiset trollaustekniikat ovat käytössä. Youtubessa Babylon 13 -kanavalla, jolla esitetään dokumentteja ja dokumentaarisia filmejä sodasta, miehitetyiltä alueilta ja Ukrainasta, käydyissä keskusteluissa venäjänkieliset trollaajat politisoivat kielikysymystä. Heille, aivan kuten Venäjän valtiollisille toimijoille, kieli on ase!

Niinpä elokuvassa Ukrainan kielen asemaa on korostettu, on haluttu osoittaa, että ukraina voi olla taiteen ja kulttuurin kieli. Ohjaajan mukaan aina vuoteen 2000 asti kuviteltiin, että Ukrainan kulttuuria ei voi tuottaa kuin venäjäksi. Tämä ajattelutapa juontaa neuvostoajoilta, jolloin Ukrainan kulttuuri ja kieli kulttuurin ilmentäjänä monelta osin tuhottiin.

Venäjän valtiollisia toimijoita hermostutti myös se, etteivät venäläiset näyttäytyneet elokuvassa kuolemattomina ”yli-ihmisinä”, jollaisina venäläispropaganda on halunnut heidät esittää. Näyttää siltä, että venäläisiä on hermostuttanut etenkin se, ettei heitä kuvattu idealistisessa valossa vaan raadollisina, moraalittomina, toimijoina, jollaisia sotaan osallistuneista huomattava osa on. Tämä moraalittomuus ja rappeutuneisuus korostuu näissä ns. vapaaehtoisissa, joita Venäjältä on Ukrainaan virrannut sotimaan maan joukoissa. Heitä on motivoinut rahan ohella kuvitelma venäläisestä maailmasta ja heistä tämän maailman herrarotuna, edellinen on syytä huomioida tarkasteltaessa elokuvassa esiintyneitä vihollisia – separatisteiksi kutsuttuja taistelijoita johtajineen, joihin hahmojen karikatyyrisistä piirteistä huolimatta kätkeytyy todella paljon todellisuutta vastaavia persoonia.

Miehitetyillä alueilla asuvien kannalta on ikävää, että nämä moraalisesti alhaiset persoonallisuuspiirteet korostuvat. Voima ja aseet eivät tuo vastuuta, sen sijaan miehitetyillä alueilla korostetusti näemme sen, että laki on sen puolella kenellä on eniten voimaa käytössään.

Mikäli edellistä ei ymmärrä (tiedosta), elokuvassa nähty tšetšeeniosaston hyökkäys näyttäytyy väärässä valossa, jää ymmärtämättä ja tiedostamatta se, että keväällä 2014 Donetskiin saapunut – valtaosin tšetšeenien miehittämä – Vostok pataljoona taisteli julmasti, harjoitti miehitetyillä alueilla julmuuksia ja syyllistyi rikollisiin tekoihin, ja oli alueella – todennäköisesti – juuri Ramzan Kadyrovin lähettämänä. Heitä ei ole perusteltua esittää kunniakkaina taistelijoina, koska sellaisia he eivät ole olleet. He olivat julmia rikollisia, joita motivoi raha ja valloitettujen alueiden hallitseminen ja ryövääminen.

Tarkoituksena ei kuitenkaan ole leimata tšetšeeneitä jollain tapaa alhaisiksi, ohjaajakin muistutti, että sodassa tšetšeeneitä on kummallakin puolella rintamaa. Merkitsevää on motiivi, mikä joukkoja ”ajaa” eteenpäin. Se, minkä puolesta he taistelevat. Se, millaiset arvot he omaksuvat ja mitä he haluavat puolustaa.

Ulana Suprun ja elokuvan ohjaaja Volodymyr Tykhyy.**

Ulana Suprunin mukaan elokuvalla he haluavat välittää viestin, yhdessä työskentelemällä olemme vahvempia –

niin ikää Suprunin mukaan tie rauhaan on hyvin yksiselitteinen: Venäjä on vetäydyttävä Krimiltä ja Donbasista.

Kiitokset Ukrainalaisten Yhdistys Suomessa ja Ukrainan suurlähetystö sekä elokuvanautinnon tarjonnut Cinamon!

Marko

 

”Наші Котики” eli ”Lethal Kittens” IMDb:ssä.

*: Maisemallisista yhteneväisyyksistä huolimatta elokuvaa ei kuitenkaan kuvattu Itä-Ukrainassa, Donbasissa, vaan Tšernihivin alueella Ukrainan pohjoisosissa.

**: Elokuvan tuottaja tri. Ulana Suprun, ohjaaja Volodymyr Tykhyy ja historioitsija Stanislav Hreštšyšyn ovat voittoa tavoittelemattoman kansalaisjärjestö Arc.UA:n perustajia.

He perustivat kansalaisjärjestön marraskuussa 2019, jonka tavoitteena on kulttuurin avulla edistää laatuanalyysin, tutkimuksen, luovuuden ja terveen järjen käyttöä Ukrainan julkisilla ja poliittisilla aloilla. Arc.UA:n tarkoituksena on auttaa kehittämään Ukrainasta terveempi, turvallisempi ja vauraampi yhteiskunta.

(Arc.UA =  = Analyze.Recearch.Create.Ukraine).