perjantai 30. lokakuuta 2020

Katsaus suomalaisiin disinformaatio- ja propagandasivustoihin

 

Kirjoitellessani vajaat kaksi vuotta sitten, eduskuntavaalien lähestyessä, blogia ”Mistä tietää vaalien lähestyvän?”, jossa kiinnitin huomioni vaalien alla aktivoituneisiin vale-, propaganda ja disinformaatiosivustoihin, en olisi osannut maalailla aivan näin synkeää kuvaa tästä päivästä ja näiden vasta- ja valemedioiden toiminnasta. Ajattelin, että vaalien jälkeen tilanne rauhoittuisi, että yksi toisensa jälkeen ne hiipuisivat, kunnes jäljellä olisi MV-lehden rinnalla jokunen pienempi sivusto toistamassa laita- ja äärioikeiston sanomaa. Toisaalta on tapahtunut asioita, jotka olivat ennustamattomia, mutta jotka ovat ruokkineet erilaisia disinformaatiota ja räikeitä salaliittoteorioita jakavia sivustoja. Kukapa olisi osannut ennustaa globaalia epidemiaa ja samaan aikaan vauhdilla kasvavaa QAnon-salaliittoteorialiikettä, joka monelta osin muistuttaa uskonnollista hurmosliikettä ja joka ammentaa runsaasti käyttövoimaa koronavirusepidemiasta repien näin yhteisöjä ja jopa yhteiskuntia rikki.

Muutoksiakin näiden propaganda- ja disinformaatiosivustojen saralla on toki tapahtunut, merkittävimpänä voidaan pitää MV-lehden siirtymistä Janus Putkosen hallintaan, nyt jo edesmenneeltä Ilja Janitskinilta. Putkonen ei suinkaan ole tuntematon tällä saralla, hänen vuosia sitten perustamansa Verkkomedia.org oli ensimmäisiä merkittävämpiä suomalaisia vastamedioita, jonka kautta salaliittoteoriatkin saivat nostetta. Sittemmin Janus Putkonen siirtyi selkeästi Venäjän ”remmiin”, muutettuaan miehitettyyn Itä-Ukrainaan kevättalvella 2015 ja myöhemmin saman vuoden kuluessa hän ryhtyi toimittelemaan propagandistista DONi Newsiä miehitetystä Donetskista käsin.

DONi News levitti venäläisdisinformaatiota ja -propagandaa Ukrainan sodasta sekä ”venäläistä maailmaa” tukevaa materiaalia. Myöhemmin Putkosen oli siirryttävä Donetskista Luhanskiin, jossa hän nykyään asuu ja josta käsin hän toimittelee Uutta MV-lehteä ja on herättelemässä henkiin telakalla ollutta Verkkomedia.org-sivustoa, ollen myös mukana disinformatiivisessa Toimittajaliitossa, jonka taustalta löytyy yhdistys, jonka perustajajäsenien joukkoon kuuluu myös Johan Bäckman.

Mutta ennen kuin uppoudun syvemmälle aihepiirin pariin, kuva, johon olen Toimittajaliiton ohella poiminut eräitä tällä hetkellä toimivista vasta-, vale- ja vihamedioista, niitä, joita käytetään laajalti myös propagandan julkaisuun sekä erilaisten herjaus-, viha- ja vainokampanjoiden alustoina. Lukijan on jo hyvä tässä vaiheessa tietää se, että kuvaan on päätynyt vain osa tämän sortin toimijoista.










Voimme käyttää kuvaa perustana – pohjana – jota hyödyntää uppoutuessamme entistä syvemmälle aiheeseen ja uppoutumisen aloitan Toimittajaliitosta, jota voi pitää eräiden vastamedioiden ja yksittäisten bloggaajien taustavoimana, (toki tällä ns. Toimittajaliitolla voi olla muitakin tavoitteita ja päämääriä kuin toimia näennäisenä kokoavana voimana).

Toimittajaliitto näki virallisesti päivänvalon viime vuoden lopulla, kirjoitin ensihavainnoista 19. joulukuuta 2019 blogiin ”Vastamedioista pseudotoimittajien ’toimittajaliittoon’.” (Kirjoitin nimen tuolloin tarkoituksellisesti pienellä).

Toimittajaliiton taustalla olevan yhdistyksen (Suomen vapaa sana riippumaton toimittajayhdistys ry) historia on kuitenkin pidempi. Se on rekisteröity joulukuussa 2016 ja tuolloin yhdistyksen puheenjohtajana toimi Pispalan Radion perustaja, disinformatiivisia Venäjä uutisia levittäneeseen Love FM -radiokanavaan yhdistetty, Pasi Komsi, varapuheenjohtajana Komsin yhteistyökumppanina toiminut parkanolainen Kauko Kallioniemi ja sihteerinä eräs kohudosentti –Johan Bäckman. Edellä luetelluista henkilöistä yhdelläkään ei ole näkyvää roolia Toimittajaliitossa (ja sen taustayhdistyksessä). Toimittajaliiton taustalla olevan yhdistyksen puheenjohtaja on, useista vastamedioista tuttu, Juha Korhonen; varapuheenjohtajana toimii Uuden MV-lehden päätoimittelija Janus Putkonen; sihteerinä DONi Newsissä työskennellyt, Ukrainan sanktioima Jarmo Ekman. On kuitenkin hyvä tiedostaa se, että vaikka Johan Bäckmanilla ei ole näkyvää roolia Toimittajaliitossa, on hän useiden eri lähteiden mukaan toiminnassa mukana tuottaen myös materiaalia yhdistyksen verkkosivuille. (1)

En kuitenkaan uhraa tämän enempää Toimittajaliitolle tilaa. En, vaikka yhdistys hankkikin itselleen jokin aika sitten hiukan enemmän näkyvyyttä palkitessaan omiaan eli muistaessaan hyvin kyseenalaisiin kirjallisiin ja sanallisiin suorituksiin yltäneitä, oikeudessakin aikaa viettäneitä, sanailijoita. Toimittajaliitosta viiltävän analyysin laati Rysky Riiheläinen tammikuussa 2020: ”Analyysi: Disinformaatio järjestäytyy Toimittajaliittoon”.

Tekemäni kuvakollaasi antaa hiukan väärän kuvan eri vasta- ja vihamedioiden merkittävyydestä, kuvan keskustasta on kuitenkin syytä noukkia tarkasteluun kaksi näkyvää mutta toisistaan poikkeavaa vastamediaa – Uusi MV-lehti ja Vastavalkea. Toki on huomioitava, että Janus Putkosen alaisuudessa MV-lehti on jonkin verran muokkautunut verrattuna aikaan, jolloin se oli Ilja Janitskinin ohjauksessa. Ei positiivisempaan vaan aiempaa selkeämmin propagandistisempaan suuntaan – Itä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta julkaisua toimitteleva Putkonen tuottaa huomattavasti enemmän Kreml-mielistä propagandaa ja disinformaatiota, jonka tuottamisesta ja toimittamisesta hänelle on kertynyt runsaasti kokemusta viime vuosina työskennellessään propagandasoturina Venäjän miehittämillä Itä-Ukrainan alueilla.

DONi Newsissä työskennellessään hän solmi suhteita useiden maiden Kreml-mielisiin propagandisteihin, joista eräiden kanssa hän on edelleen jonkin asteisessa yhteistyössä jakaessaan eteenpäin näiden henkilöiden, kuten Max van der Werffin ja Patrick Lancasterin, tuottamaa materiaalia. Uuden MV-lehden rahoituskuvioita ei ole juurikaan avattu yleisölle, huomioiden toimituksellisen sijainnin sekä Putkosen yhteydet Venäjälle (DONi News toimi myös ruplarahoituksella), enpä sulkisi pois sitäkään, etteikö Putkoselle kanavoituisi taloudellista tukea myös Venäjältä.

Vastavalkea ry on rekisteröity Tauno Mehtälän nimiin, julkaisuna Vastavalkea oli pidemmän aikaa ”telakalla”, kunnes se toimituksellisesti aktivoitui uudelleen edellisten eduskuntavaalien alla (vuoden 2018 puolella). On mahdollista, että Vastavalkean aktivoituminen tauon jälkeen marraskuun 2018 alkupuolella oli sattumaa, ajallisesti se vain osuu hetkeen, jolloin useammassa eurooppalaisessa valtiossa venäläismieliset sivustot ja bottiverkostot kiihdyttivät toimintaansa. Aktivoitumista voi myös osaltaan selittää kevään 2019 vaalirypäs Suomessa (eduskuntavaalit ja eurovaalit).

Ulkoasultaan Vastavalkea on uskottava, jopa luottamusta herättävä. Sivuilla julkaistujen kirjoitusten taustalla on lukuisia, tunnettujakin, nimiä – kuten Sampo Ahto (yleisesikuntaeversti evp ja sotahistorioitsija) sekä kansanedustajana ja Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan puheenjohtajana toiminut demareiden Mikko Elo, joista jälkimmäinen on toiminut katalyyttina toimittaja Jessikka Aron häirinnässä ja vainoamisessa useampaankin otteeseen, mutta entistä useammin myös laitaoikeiston ajattelijoita, kuten perussuomalaisten Olli Kotro.

Tarkempi tutustuminen sivustoon ja sen tarjoamaan sisältöön paljastaa totuuden. Toimituksellinen sisältö on asenteellista, yksipuolista ja paikoin hyvinkin polarisoivaa – lyhytkin silmäily paljastaa sivuston agendan käyvän yksiin Venäjän toiveiden, tarpeiden ja halujen kanssa, mikä ei tarkoita suoraan sitä, että kaikki kirjoittajat olisivat kremliinejä. Osalla on todennäköisesti omia tavoitteitaan, mutta julkaistessaan materiaalia Vastavalkean sivuilla, he tulevat samalla edesauttaneeksi Venäjän tavoitteita. Venäjän etu on yhtenäisen Euroopan sijaan epäyhtenäinen ja toraisa Eurooppa, jolloin Venäjän on helpompi ryhtyä solmimaan kahdenkeskisiä sopimuksia yli ja ohi Euroopan Unionin.  

Laiton lehti? on laitaoikeistoon kuuluvan, kansankiihottajana vaaleissakin tunnetuksi tulleen, Marco de Wit’in perustama julkaisu. Luonteeltaan ja idealtaan sitä voi verrata alkuperäiseen, Ilja Janitskinin perustamaan, MV-lehteen, joskin toimituksellisesti se on, jos mahdollista olennaisesti kömpelömpi kuin esikuvansa, kenties sitä on viisainta kutsua ”köyhänmiehen MV-lehdeksi”. Julkaisun sisältöä kuvaa parhaiten kirjainyhdistelmä – VMP! Sisällöltään Laiton lehti? on roskaa, vastenmielisiä meemejä ja kampanjointia poliiseja, toimittajia ja kansalaisaktivisteja vastaan jne. jne.

Kuntavaaliehdokkuudesta haaveileva Marco de Wit päätyi jokin aika sitten otsikoihin, syyttäjän nostettua syytteitä häntä vastaan kunnianloukkauksista ja törkeistä kunnianloukkauksista poikkeuksellisen laajassa, virkamiehiin kohdistuvassa nettisolvaussarjassa. (2)

Marco de Wit nousu otsikoihin Eurooppaa kohdanneen pakolaiskriisin myötä perustettuaan Mario Argentan kanssa Suomi Ensin -liikkeen, josta lähtien hän on pysytellyt (kyseenalaisin keinoin) otsikoissa. de Wit on tehnyt toisinaan hyvinkin tiivistä yhteistyötä suomalaisten Venäjä-operaattoreiden kanssa, osallistuen muun muassa ensimmäiseen Suomesta miehitetyn Itä-Ukrainan puolelle järjestettyyn propagandamatkaan, julkaisten tuolloin myös Janus Putkosen haastattelun.

Marco de Wit haastattelemassa propagandisti Janus Putkosta miehitetyssä Donetskissa. (3) 









Nykysuomi (eli NS) kuuluu myös niihin medioihin, joilla on tiivis yhteys suomalaiseen laita- ja äärioikeistoon, jonka päätoimittaja on tällä hetkellä MV-median päätoimittajanakin ollut Juha Korhonen (Toimittajaliiton pj.). MV-media taasen tuli tunnetuksi siitä, että se antoi tilaa Johan Bäckmanille keväällä 2018 ennen MV-lehden oikeudenkäyntiä, jossa syytettynä Bäckmanin rinnalla oli, nyt jo edesmennyt, Ilja Janitskin sekä Asta Tuominen.

Edellisen päätoimittajan aikana NS:n sivuilla ”uutisvirrassa” positiivista huomiota annettiin äärioikeistolaiselle ja maahanmuuttovastaiselle Soldiers of Odin -liikkeelle sekä Vastarintaliikkeen perillisen toiminnalle, kuten ”Kohti vapautta” -kulkueelle. Kansallissosialistinen Vastarintaliike on saanut aiemminkin, välillisesti, huomiota NS:n verkkosivuilla. Aikoinaan Nykysuomi järjesti äänestyksen hyväntekeväisyysjärjestöistä, joille lukija olisi valmis tekemään rahalahjoituksen. Äänestyksessä eräänä vaihtoehtona oli myös ”kansallismielinen”, Vastarintaliikkeen jäsenistölle tuttu, Suomalaisapu. Tämä äänestys vaihtoehtoineen huomioitiin myös Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen verkkosivulla.

Ennen Juha Korhosta Nykysuomen päätoimittaja oli Petri Perta (Järvenpään perussuomalaisten jäsen ja varavaltuutettu). Perta toimi myös Arto Luukkasen eduskuntavaalien kampanjapäällikkönä.

Juha Korhosen nimen tullessa mainittua, on hyvä nostaa esille hänen muitakin projekteja. Kirjoituksessa edellä mainittujen aktiviteettien ja Toimittajaliiton puheenjohtajan tehtävien ohella Korhonen on ehtinyt työntää lusikkansa moneen soppaan, kuten toimia MV-lehden vetäjänä Janitskinin syöpähoitojen aikana, työstää AD-nettiradiota ja epämääräistä, ulkoasultaan erehdyttävästi Facebookia muistuttavaa AD-yhteisöä, jota Journalisti-lehti käsitteli artikkelissa ”MV-lehden entinen päätoimittaja perusti vale-Facebookin”. (4) Janus Putkonen jakoi aikoinaan Uuden MV-lehden verkkosivuilla AD-nettiradion materiaalia, ollen myös Korhosen haastateltavana kyseisellä foorumilla.

Nykysuomen verkkosivulla mainostetaan myös Val mediaa, sensuurivapaata videoalustaa, jonka verkkosivut eivät ainakaan tällä hetkellä toimi – heillä on palvelimen huolto meneillään. Täsmennetään, että on ollut jo pidemmän aikaa.

Reformi Studion kaksikko Panu Huuhtanen ja Tiina Keskimäki markkinoivat tekevänsä ”kovinta paljastusjournalismia” – tiedä sitten mikä meriitti se on, mutta Vastaamon tietomurron yhteydessä Huuhtanen kerää kyllä kyseenalaista kunniaa sosiaalisessa mediassa (kuvakaappaus alla). Vastenmielistä toimintaa, mutta ei lainkaan yllättävää, kun huomioi kaksikon toimittaja Jessikka Aroon kohdistaman häirinnän sekä iholle menevän tavan kuvata kohdetta – tämän toiminnan kohteeksi on joutunut moni muukin toimittaja Aron ohella.  

Kuvakaappaus @HuuhtanenPanu. (5) 












Huuhtanen ja Keskimäki kuuluivat teologian tohtori Juha Molarin ohella Toimittajaliitolta tunnustuksen saaneiden ”kansalaistoimittajien” joukkoon. Pidän tätä Toimittajaliiton tunnustusten jakoa ajoituksellisesti tarkoitushakuisena, minkä tunnustuksen saanut kolmikko alleviivaa. Kolmikko kuuluu niiden henkilöiden joukkoon, jotka ovat ottaneet Jessikka Aron hampaisiinsa ja jotka ovat jo useamman vuoden ajan piinanneet Aroa – heidän harjoittamaa toimintaa voisi jopa kuvata psyykkiseksi väkivallaksi (kyse ei missään nimessä ole mistään nettikiusaamisesta tai -häirinnästä, sillä terminä ne ovat liian vähätteleviä).

Reformi Studion ”toimituksellista” tasoa kuvaa myös se, että heidän käyttämänsä Youtube-tili suljettiin joulukuussa 2019, koska –

Tämä tili on suljettu, koska sillä on rikottu toistuvasti tai vakavasti YouTuben käytäntöä, joka kieltää uhkailevan, kiusaavan ja häiritsevän sisällön”.

Niinpä nyt käytössä on Youtube-tili numero 2.0. En ryhdy veikkaamaan kuinka kauan Reformi Studio 2.0 pysyy ”langoilla”.

Näiden vastamedioiden joukkoa täydentää Valtamedia-niminen vastamedia (suomi.valtamedia.org), jonka taustalla on Marko Sihvonen niminen henkilö, jonka poliisit kantoivat pois eduskuntatalon portailta tämän vuoden toukokuussa. Kyseessä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta, jolloin Sihvonen osoitti mieltä eduskuntatalon liepeillä. Talvella 2010 samainen Sihvonen oli nälkälakossa pidemmän aikaa eduskuntatalon portaiden eteen parkkeeratussa matkailuvaunussa. (6)










Yllä oleva kuva tämän vuoden toukokuulta poliiseiden siirtäessä vastaanhangoittelevan Sihvosen eduskuntatalon portailta. Tapahtuneesta uutisoi suuri joukkoa vale- ja vastamedioita, joukossa myös kansallissosialistiseen Vastarintaliikkeeseen yhdistetty verkkosivusto – Partisaani, jota voisi myös kutsua vihasivustoksi. Päätelmä on seurausta selailtuani sivuston juttuaiheita, jollaisia ovat ”poliittiset viholliset”, ”sionismi” ja tässä asiayhteydessä myös ”rotu”-jutut määrittävät sivuston sisältöä.

Valtamedia näyttää myös kuuluvan niiden vale- ja vastamedioiden joukkoon, joiden kautta globaalisti levinnyt, voimakkaasti laita- ja äärioikeistoon linkittyvä, QAnon-salaliittoteoria on saanut näkyvyyttä.

Kuvakaappaus Jarmo Ekmanin twitter-tili.
















Valtamedian QAnon-julkaisusta voimme sitten siirtyä Blokkimediaan, jonka ”sisällöntuotannon” kannalta QAnon-salaliittoteorialla on merkitystä. Tarinassaan sivuston ylläpitäjä kirjoittaa:

Keväällä 2018 koin, että kryptovaluutat ja pankkijärjestelmät olivat kyllin hyvin käsitelty, joten olin valmis keskittymään uuteen teemaan. Q oli tähän mennessä postaillut noin puoli vuotta ja olin ennättänyt seurata ja koetella liikettä. Pitkän taustatyön jälkeen totesin, että Q on erittäin tärkeä uutislähde, ja sitä oli syytä avata myös suomalaisille.” (7)

Päättäen tervehdyksensä QAnonin kannattajien paljon käyttämään iskulauseeseen WWG1WGA eli Where we go one, we go all. Todennäköisesti runsas QAnoniin liittyvä julkaisutoiminta sai Youtuben poistamaan Blokkimedia-kanavan. Tätä nykyä sosiaalisen median alustat, kuten Facebook ja Twitter kuin myös Youtube kamppailevat QAnon-materiaalia vastaan, poistaen salaliittoteoriaa jakavia tilejä ja sivustoja.

Valtaosa näistä vastamedioista on kovin lyhytikäisiä, tai ilmaantuneet verkkoon vast’ikää. Näiden tuoreempien viritysten rinnalla Paavo Tajukangas-nimellä esiintynyt bloggari ja pt-media-vastamedian ylläpitäjä on pitkäikäisempi. Johanna Vehkoo kirjoitti Ylen verkkosivuille Valheenpaljastaja-palstalla pitkän artikkelin helmikuussa 2017, jossa hän huomioi myös Paavo Tajukankaan toimintaa tarkastellen hänen repertuaariin tuolloin kuuluneita ”trollipuheluita”, jonka konseptin hän oli kopioinut (?)  Granskning Sverige -nimiseltä sivulta. 

Kuten jo aiemmin mainitsin, kansallissosialistiseen Vastarintaliikkeeseen yhdistetty verkkosivusto Partisaani, kuuluu näiden polarisaatiota lisäävien vastamedioiden joukkoon. Sen kohdalla termin vihasivusto käyttö ei ole vailla perusteita. Suomessa Korkein oikeus päätti Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen Suomen osaston (ja siihen suoraan tai välillisesti kuuluvien alaosastojen) lakkauttamisesta 22. syyskuuta 2020. (8) On myös syytä huomioida se, että perussuomalaisten kansanedustaja Tom Packalén on vastannut Partisaanin haastattelupyyntöön oman startup-yritys Utopia Analytics’in hallituksen puheenjohtajana. Julkaistussa haastattelussa annetaan kuva vastentahtoisesta haastateltavasta ongelmallisine yhteistyökuvioineen, johon en nyt ota kantaa. Merkittävää tässä nimenomaa on se, että Packalén on suostunut haastatteluun vasta- ja vihamediaksi luokiteltavan, ääriliikkeeseen liitetyn, verkkojulkaisun kanssa, jonka kyseenalaisen taustan luulisi olevan kansanedustajan (ja Helsingin poliisilaitoksen komisarion) tiedossa. Perinteisesti erilaiset vastamediat hakevat näkyvyyttä sekä uskottavuutta tämänkaltaisilla haastatteluilla, toivoen samalla, että julkaisu saisi näkyvyyttä oman marginaalin ulkopuolellakin – toiveena huomion ohella uusien lukijoiden ja kannattajien saaminen. Toisaalta tämä ei ole ensimmäinen kerta, jolloin Packalén on saanut julkisuutta kyseenalaisten lausuntojen tahi esiintymisten myötä. 

Kuvakaappaus partisaani.com.



















Myös Pohjoismaisella Vastarintaliikkeellä on verkkojulkaisu suomeksi: Kansallinen vastarinta, joka sekään ei sisällöllisesti juurikaan eroa Partisaanista – tai muista äärioikeistolaisista julkaisuista. Samoja teemoja käsitellään myös muiden ”sisällöntuottajien” toimesta.

Oululaiset Tiina Wiik ja Junes Lokka, ovat paikallisesti saaneet huomattavankin paljon huomiota ylittäen toisinaan valtakunnallisen uutiskynnyksen. Junes Lokka äänestettiin Oulun kaupunginvaltuustoon Aito suomalainen yhteislista -yhteislistalta. Wiik ja Lokka ovat varsin aktiivisia tubettajia kanavallaan VihapuheFM, kaksikon kanava löytyy dlive.tv:stä VPFM-nimellä.

Olen seurannut joitain kertoja heidän kanavaansa, ajoittain heidän toimituksellisessa työssä on havaittavissa tavoitteellisuutta (tarkoitan tällä tässä kontekstissa muutakin kuin ns. öyhöttämistä ja muuta sekoilua), mutta toisessa vaakakupissa on moniulotteinen häiriköinti ja polarisaation lisääminen maalittamisen sekä epämääräisen materiaalin jakamisen ohella, joten en katso tekeväni suurtakaan vääryyttä, kun mainitsen heidät tässä yhteydessä, siitä huolimatta, että toimintansa joiltain osin eroaa esim. Marco de Wit’in verkko- ja videotuotannosta, joka olisi surkuhupaisaa, jollei olisi niin vastenmielisen häiritsevää ja disinformatiivista. Tuskin edes olen väärässä todetessani kaksikon Wiik ja Lokka toiminnan olevan yhteiskunnallisesti astetta vaarallisempaa, koska he näyttävät saaneen vakiintuneen (poliittisen) kannattajajoukon. Saas nähdä kuinka monen silmät ovat avautuneet, heidän jouduttua seuraamaan Lokan näytöstä Oulun kaupunginvaltuustossa. Vaalit ovat edessä!

Vaihtoehto- ja vastamedioiden joukossa on konsepteina ovelampia (ja vaarallisempia), kuten tammikuussa 2017 perustettu Oikea Media, joka luonnehtii itseään konservatiiviseksi suomalaiseksi verkossa toimivaksi vastamediaksi. Oikealle Medialle on myös nimetty päätoimittaja, Jukka-Pekka Rahkonen. Konseptinsa takia Oikea media on kuitenkin syytä huomioida tässä yhteydessä. Markkinointi & Mainonta -lehden toimittaja Maija Tamminen kritisoi verkkolehteä sen aloitettua toimintansa, Tamminen piti vaarallisena sitä, että vaihtoehtomedian luonteesta huolimatta se horjuttaa luottamusta mediaan uskottavalla ulkoasullaan ja vihjauksillaan perinteisiin journalistisiin arvoihin sitoutumisesta. (9)

Ei tarvitse kuin lukea Oikean Median verkkosivuja, niin on helppoa allekirjoittaa Maija Tammisen arvio konseptin vaarallisuudesta. Vastamedioiden joukossa se näyttää uskottavalta, sellaiselta, joka voi onnistua harhauttamaan lukijoita. Toisaalta ne verkkosivut paljastavat hyvin pian median agendan, oikeistokonservatismia, kuten ei perussuomalaismyönteisyyttäkään pyritä millään tapaa kätkemään. Erilaisten teemojen käsittely on myös polarisaatiota lisäävää. Konseptina samankaltainen on Kansalainen.fi verkkojulkaisu, joka mainostaakin itseään konservatiivisena ja kansallismielisenä uutissivustona, ja joka ensisilmäykseltä näyttää olennaisesti uskottavammalta uutisalustalta kuin Janitskinin perustama MV-lehti tai sen perillinen Putkosen toimittelema Uusi MV-lehti ynnä muut samanlaiset verkkosivustot.

Muistutan lukijoitani siitä, että yllä olen käynyt kertauksenomaisesti läpi vain osan sivustoista, joiden kautta jaetaan erilaista propagandistista tai disinformatiivista materiaalia, ja joita on hyödynnetään erilaisissa maalittamis- ja vihakampanjoinneissa. Samaa toimintaa harjoitetaan myös eräillä keskustelufoorumeilla, hommaforum.org, ylilauta.org ja murha.info ovat sivustoja, joita hyödynnetään erilaisissa häirintäkampanjoissa toimittajia, viranomaisia ja kansalaisaktivisteja vastaan. Keskustelufoorumeja hyödynnetään myös disinformatiivisen ja propagandistisen viestin levittämisessä sekä tietojen kalastelussa. Edellisten lisäksi eräillä bloggaajilla on huomattavan laaja yleisö, jonka kautta disinformatiivinen viesti tavoittaa suurehkojakin joukkoja. Tällaisten bloggaajien joukkoon kuuluu esim. Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä (nwohavaintoja.blogspot.com), jonka lähteenä näyttää varsin usein olevan Venäjän valtion rahoittama, valtiopropagandaa suoltava RT (entinen Russia Today).

Tässä yhteydessä en kuitenkaan ryhdy sen syvällisemmin käymään läpi QAnon-salaliittoteoriaa levittäviä sivustoja, enkä heidän käyttämiä foorumeita, vaikka ajankohtaisuuden vuoksi niin olisi kenties kannattanutkin tehdä. QAnonin pintapuolinen käsittely disinformaation ja propagandan levittäjänä salaliittoteorioiden rinnalla olisi venyttänyt tätä kirjoitusta kohtuuttoman paljon. Lukijoiden on kuitenkin hyvä tiedostaa se, että Suomessa QAnon on reilussa vuodessa kasvanut pienimuotoisesta ”tuhertamisesta” olennaisesti merkittävämmäksi liikkeeksi, joka näyttää kiinnostavan alkuperäisemmän kohdeyleisön (laita- ja äärioikeisto) rinnalla entistä enemmän new agesta ja hyvinvoinnista kiinnostuneista, mikä on todennäköisesti seurausta koronaviruksesta ja sitä vastaan kehitteillä olevista rokotteista ja rokotevastaisten sekä erilaisten luonnonhoitoja- ja vaihtoehtohoitoja edistävien ryhmien aktivoitumisesta.

 

Marko


1. https://twitter.com/veitera/status/1309480050870366209?s=20 

2. https://yle.fi/uutiset/3-11594012 

3. Kuvakaappaus Marco de Witin tekemästä Janus Putkosen haastattelusta heinäkuussa 2016, paikkana miehitetty Donetsk – alkuperäinen video on sittemmin poistettu Youtubesta.

4. https://www.journalisti.fi/ajankohtaiset/mv-lehden-entinen-paatoimittaja-perusti-vale-facebookin/ 

5. https://twitter.com/HuuhtanenPanu/status/1320111592625799172?s=20 

6. https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2010021111102032 

7. https://blokkimedia.net/info/ 

8. https://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/korkein_oikeus_paatti_pohjaismaisen_vastarintaliikkeen_lakkauttamisesta_93518 

9. https://www.marmai.fi/blogit/oikea-media-on-sittenkin-vaara/1099d748-5234-36e3-9d69-9a3c2918eb1a 


Ajankohtaisesti suomeksi, kriittistä QAnon-tarkastelua (teksti toimii linkkinä):

QAnon - täydellinen salaliittoteoria 

QAnon-ilmiö Suomessa — vaarallinen joukkoharha leviää nopeasti sosiaalisessa mediassa 

QAnon yhdistää vanhoja uskonnollisia myyttejä politiikkaan ja digiaikaan – ”Koronavirus räjäytti salaliittoteorioiden pankin”, sanoo apulaisprofessori Katja Valaskivi

Helsinkiläinen joogaharrastaja kertoo, miten joutui QAnonin pauloihin – salaliittoteoria kerää kannattajia valaistumisen retoriikan avulla


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi ei kommentointia.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.