”Näyttäkää meille se kahdeksan vuotta pommitettu Donetsk”

lauantai 4. kesäkuuta 2022

”Näyttäkää meille se kahdeksan vuotta pommitettu Donetsk”

Lainaan otsikkoon kysymystä, jonka miehitetystä Mariupolista pakkosiirretyt asukkaat esittivät Donetskissa kaupungin asukkaille, päädyttyään ”suodatusleirin” kautta kaupunkiin – ainakin väliaikaisesti. Heidän esittämä kysymys sopii tämän kirjoituksen otsikoksi mitä parhaiten, koskapa oikeutuksena Venäjän rikolliselle sodalle Ukrainassa pidetään venäläispropagandan luomusta ja heidän propagandistien toistamaa myyttistä tarinaa ”ukrainalaisten kahdeksan vuotta pommittamasta Donbasista”, jonka ihmisten kärsimyksiin länsi ei kyynisyyttään ole näiden vuosien kuluessa kiinnittänyt lainkaan huomiota.

Kyseinen propagandatarina on toistunut menneen lopputalven ja kevään kuluessa monen monta kertaa eri sosiaalisen median alustoilla kuin myös näennäisen viattomissa kysymyksissä. Tämän myyttisen tarinan kehittäjät tietävät mistä on kyse, se on verrannollinen toistuvaan tarinaan Ukrainan venäjän kielisiä uhkaavasta kansanmurhasta kuin myös siihen nivoutuvasta kerronnasta keskitysleireistä, joihin heidät siirretään tuhottavaksi.

Luonnollisesti sepitteellisessä tarinassa ”ukrainalaisten kahdeksan vuotta pommittamasta Donbasista” on mukana hitunen totuutta – se pohjautuu voimakkaasti vuoden 2014 tapahtumiin, mutta kokonaisuudesta jätetään olennaisia asioita kertomatta ja kertomatta jätetyn tilalle tuodaan runsaasti sepitettä ja disinformaatiota synnyttämään tarina, jolla ei enää ole todellista totuuspohjaa.

Yksi edellytys sille, että uskotaan disinformatiiviseen tarinaan ”Ukrainan kahdeksan vuotta pommittamasta Donbasista” on luonnollisesti tarve uskoa siihen, että keväällä 2014 alkanut sota Ukrainan itäosissa alkoi sisäsyntyisesti, ja että kyseessä on aito ”separatismi” tai ”sisällissota” ja että alueen venäjän kielisiin asukkaisiin kohdistui aito ”kansanmurhan uhka” – mikään näistä ei pidä paikkaansa. Kyseessä ei ole ”separatismi” eikä ”sisällissota”, eikä alueen venäjän kieliseen väestöön kohdistunut ”kansanmurhan uhkaa”.

Luonnollisesti Ukrainan itä- ja eteläosissa toimineen operaattorit koettivat synnyttää tilanteen, joka ulkoisesti näyttäisi hyvin paljon sisäsyntyiseltä tapahtumalta eli sisällissodalta, jonka panevat alulle (itseään puolustavat) ”separatistit”, epävarmuutta ja uhantuntua ruokittiin myös (perinteisellä) tarinalla kansanmurhan uhasta ja keskitysleireistä, jonne venäjän kielisiä viedään. Olen kirjoittanut näistä toimista ja paikallisten tekemistä havainnoista esimerkiksi Donetskista keväältä ja kesältä 2014 runsaasti, kuinka erilaisten ryhmien ja verkostojen kautta kaupunkiin levitettiin tarinaa (maantieteellisesti riittävän kauas) perustetusta keskitysleiristä, jonne aina jonkun ”tutun tuttu” oli joutunut – tarina on rakenteeltaan tuttu meillekin viime vuosilta, tarinan sisällön ja idean ollessa suomalaisille sepitettynä toisen.

Keskitysleirikään ei ollut kohteena mikään uusi, vaan etenkin Ukrainan etelä- ja itäosiin, joissa venäjän kielisiä asuu suhteellisesti enemmän, vastaavaa disinformatiivista tarinaa oli välitetty myös Oranssin vallankumouksen aikoihin (v. 2004) – tuolloinkin jäljet johtivat Venäjän suuntaan, joka tuohon aikaan (Vladimir Putinin johdolla) tuki voimakkaasti presidentin vaalit lopulta hävinnyttä – pökkelömäistä – Viktor Janukovitšia.

Jokaisen on myös hyvä muistaa, ettei Donbasin itsenäisyysliike (eroliike Ukrainasta) saavuttanut koskaan merkittävää ja laaja-alaista kannatusta. Esim. marraskuussa 2006 Andrei Purgin lähipiirinsä kanssa keräsi Donetskissa nimiä kansanäänestystä eroamisesta Ukrainasta varten, kyseinen Purginin kansanäänestysidea ei ollut ensimmäinen laatuaan, eikä myöskään saanut merkittävää kannatusta alueen asukkailta. Poliittista keskustelua etenkin Itä- ja Etelä-Ukrainassa kansanäänestyksistä oli käyty 90-luvulta lukien, kannatus itsenäisyydelle tai Venäjään liittymiselle ei edes tuolloin noussut Itä-Ukrainassa merkittäväksi – halun pysyä osana Ukrainaa ollessa suuremman. Kiinnostavaa on myös se, että International Republican Instituten eli IRI:n maaliskuussa 2014 tekemän laajan tutkimuksen mukaan vain viisi prosenttia Itä-Ukrainan asukkaista oli sitä mieltä, että Ukrainan on joko hajottava useammaksi valtioksi tai jotain muuta (esim. liityttävä osaksi Venäjää). (1)

Puoluepoliittisesti merkittävimpiä voimatekijöitä kansanäänestys-hankkeiden taustalla vuosituhannen alkupuolella oli vasemmistopopulistinen PSPU. Toisaalta, kuten edellä kirjoitin, vuonna 2006 Andrei Purgin työskenteli aktiivisesti katutasolla kansanäänestysprojektissa nousten hetkeksi vallankahvaan vuonna 2014 alkaneiden taisteluiden seurauksena. Syksyllä 2015 hänet erotettiin tehtävästään epäluottamusäänestyksen seurauksena, samalla Denis Pushilin nostettiin hänen tilalle. (2) Myöhemmin Purgin joutui poistumaan (pakenemaan) Donetskista. Keskusteluita itsenäistymisestä tai liittymisestä Venäjään on siis käyty toistuvasti, huomioitavaa kuitenkin on se, että näitä keskusteluita ei pyritty estämään Ukrainan hallinnon toimesta. Niihin eivät puuttuneet myöskään länsimieliset poliitikot tai presidentit, kuten Viktor Juštšenko, joka myrkytettiin presidentinvaalikampanjan aikana, mikä omalta osaltaan todistaa välillisesti sen puolesta, ettei mitään konkreettista uhkaa kohdistunut alueen venäjän kieliseen väestöön. Tunne uhasta luotiin ulkoa ja tuotiin alueelle ulkoa käsin operaattoreiden avustuksella – se luotiin ja tuotiin alueelle Venäjältä.

Venäläiset, aivan kuten heidän suomalaiset operaattorinsa, pyrkivät pitämään yllä myös kuvitelmaa, että Ukrainan venäjän kieliset – etenkin idässä – olisivat jollain tapaa kollektiivisesti yhtenevä ryhmä ja että kieli on heitä sitova tekijä, että se automaattisesti määrittää heidät poliittisesti ja ideologisesti Kremlin mielisiksi, mikä ei todellisuudessa pidä paikkaansa. Kielen perusteella ei missään nimessä voinut tehdä näin pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

Neuvostoliito kohdisti useita kertoja laajoja vainoja ukrainan kieleen, sen opiskelua rajoitettiin ja sillä kirjoitettuja lehtiä kiellettiin järjestelmällisesti vielä 70- ja jopa 80-luvuilla. Alueelliset erot olivat myös merkittäviä, Donbasin alue oli neuvostovaltiolle raskaan teollisuuden myötä tärkeä, joten siellä ukrainaan (kieleen) kohdistui ankarampaa vainoa kuin monilla Ukrainan SNT:n läntisillä alueilla. Neuvostoliitossa kulttuurisen identiteetin (ja sen myötä kansallistunteen) voimistumista pelättiin paljon, minkä eräs osoitus oli se, että vielä niinkin myöhään kuin 80-luvun loppupuolella Neuvostoliitto käytännössä pakotti korkeasti koulutettuja, näiden valmistuttua, muuttamaan töihin (määräajaksi) jopa tuhansien kilometrien päähän kotiseudulta – näin myös Donetskissa. Toisaalta tuhansittain muiden kansallisuuksien jäseniä siirrettiin Donetskin ja Donbasin alueelle, tarkoituksen ollessa ilmeisen. Neuvostoliiton aikanaan hajottua, osa näistä ihmisistä palasi takaisin kotiseudulleen, vielä suuremman osan jäädessä uudelle kotiseudulleen. Venäjän hallinnolle nämä ihmiset ovat pelinappuloita, joita hyödyntää omien tavoitteidensa saavuttamisessa, eikä välttämättä ihmisen omaa tahtoa kunnioittaen.

Se, että oman kielen opiskelua on rajoitettu, se, että ihmisiä on pakkosiirretty osan palatessa kotiseudulleen takaisin, tarkoittaa sitä, että ihmisiltä on riistetty osa identiteettiä – toisaalta se tarkoittaa myös sitä, että moni itseään ukrainalaisena pitävä on joutunut opettelemaan (pakolla) toisen kielen itsensä ilmaisuun. Tämä puoli minullekin kävi tutuksi useilla vierailuillani Ukrainan itäisiin osiin ennen kevättä 2014 ja Venäjän masinoimaa sotaa, tutustuin suureen joukkoon ukrainalaisia, jotka puhuivat venäjää mutta pitivät itseään ehdottomasti ukrainalaisina. Edes kaikki Venäjältä alueelle Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen muuttaneet eivät pitäneet itseään venäläisinä, eivätkä he ideologisesti haikailleet mitään mennyttä aikaa ts. Neuvostoliittoa, vaikka senkin kaipaajiin olen törmännyt matkoillani.

Kielen perusteella ei voinut tehdä mitään jakolinjaa, luonnollisesti Krimin niemimaan miehityksen jälkimainingeissa Ukrainan itä- ja eteläosissa alkaneet mielenosoitukset ja näennäisen ”spontaanit” kokoontumiset herättivät ihmetystä ja epäilyksiä sekä epäluuloisuutta. Donetskissakin pienet ryhmät aktivoituivat, kokosivat maalis-huhtikuussa 2014 väkeä Donetskin keskustaan osoittamaan mieltä Ukrainan uutta hallintoa vastaan – näihin mielenosoituksiin ei kuitenkaan ilmaantunut muutamaa tuhatta mielenosoittajaa suurempi joukko, ja tähänkin joukkoon hakeutui lukuisia eläkeläisiä haikailemaan Neuvostoliittoa takaisin. Kuihtuvia mielenosoituksia ruokittiin Venäjältä tulleilla operaattoreilla, lopulta sieltä saapui bussilasteittain ”Putinin turisteja”.

Sain tuolloin lukuisia viestejä Donetskista (käytännössä päivittäin), joissa kerrottiin tapahtumista kaupungissa: kuinka kaupungilla liikkui venäjää, ei-paikallisella murteella, puhuvia tunnustelijoita, tai kuinka hallintorakennuksen ulkopuolelle kasatuille barrikadeille ilmestyneistä ”vartijoista” monet puhuivat venäjää moskovalaisittain jne. Luonnollisesti tällä porukalla oli paikallisia operaattoreita, jotka oli värvätty erilaisten liikkeiden kautta vuosia aiemmin – aivan kuten oli tehty Purginin ja hänen kumppaneidensa, kuten Oleg Frolovin ja Oleksandr Tsurkan kohdalla. Purgin, Frolov ja moni muu oli osallistunut Venäjällä järjestetyille koulutusleireille vuosien ajan. Eräs leirejä järjestänyt organisaatio oli Evraziyskiy soyuz molodezhi eli ESM, joka – aivan kuten Mezhdunarodnoe evraziyskoe dvizhenie’n (MED) eli Kansainvälinen euraasialainen liike – on Aleksandr Duginin luomus. (3)

Aivan kuten Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla, Ukrainan etelä- ja itäosissa ensimmäisenä väkivaltaan turvautuivat venäläisryhmien provokaattorit ja heitä vaarallisemmat operaattorit, joilla oli usein joku tietty kohde, jonka kimppuun hyökätä. Tarkoituksena joko pelotella tai tappaa. Donetskissa tämä piste saavutettiin jo maaliskuussa 2014, jolloin Ukrainan uuden hallinnon tueksi järjestettyyn mielenosoitukseen osallistunut Dmytro Tšernjavski puukotettiin kuoliaaksi venäläisprovokaattoreiden toimesta. (4) Samalla kun virkavallan ote alkoi lipsua, kun erilaisin asein varustautuneet, Yrjön nauhoihin sonnustautuneet ryhmät valtasivat katuja Donetskissa, kansalaiset järjestivät Ukrainan hallintoa ja Ukrainan yhtenäisyyttä tukevia mielenosoituksia aina huhti-toukokuun vaihteeseen 2014, jolloin se kävi liian vaaralliseksi. (5) Tuolloin Donetskissa valta oli siirtynyt virnaomaisilta joukolle, joka sai ohjeensa Kramatorsk-Slovjansk-alueen joukkojensa kanssa huhtikuun 12. päivä haltuun ottaneelta Igor Girkiniltä, joka on (ex.) venäläinen tiedustelu-upseeri.

Itä-Ukrainassa suoritettiin hyvin pitkälti saman peruskaavion mukainen tapahtumasarja, jollainen nähtiin Krimin niemimaalla helmikuussa 2014, päiviä ennen venäläisjoukkojen aloittamaa miehitysoperaatiota. Ulkoa synnytettiin liikehdintä, joka hyödynsi väkivaltaa ja jota tuettiin runsaalla disinformaatiolla ja valeuutisoinnilla (joista moni meni täällä lännessä läpi sellaisenaan, koska niiden todenmukaisuutta ei osattu epäillä, lähteen ollessa merkittävän venäläisen uutistoimiston tai hallinnon edustajan). Tämän disinformaation ja valeuutisoinnin keskiössä oli tarina ”separatismista” ja ”kansanmurhan uhasta” ynnä ”Ukrainasta sisällissodasta”.

Paikallisten yhteenottojen laajetessa huhtikuun puolivälin aikoihin taisteluiksi Slovjanskin ja Kramatorskin alueella, joka oli tuolloin päätynyt Igor Girkin ryhmän kontrolliin. Ryhmän, jonka ytimen muodostivat venäläiset erikoisjoukkojen sotilaat, ja jotka olivat osallistuneet operaatioihin Krimin niemimaalla helmi-maaliskuussa, ollaan tilanteessa, jota vain propagandisti – tai hyödyllinen idiootti – voi nimittää sisällissodaksi. Ei siis ole mitään ”sisällissotaa”, kuten ei ole venäläisiin kohdistuvaa ”kansanmurhan uhkaa” Ukrainassakaan. On Venäjän voimin, Krimin niemimaan miehityksen jälkeen käynnistetty operaatio, jonka tarkoituksena oli vain ulkoisesti muistuttaa sisäsyntyistä konfliktia.

Kuten Igor Girkin on eräässä haastattelussa todennut, me vedimme liipaisimesta – ilman meitä, Itä-Ukrainassa kaikki olisi ollut ohi ennen syksyä (tarkoittaen, että Ukrainan hallinto olisi rauhoittanut tilanteen). (6)

Venäjän osuuden sodan synnyttäjänä propagandistit jättävät luonnollisesti kertomatta, koska se ei tue narratiivia ”sisällissodasta” ja ”vainotuista” venäläisistä. Myös sen he jättävät kertomatta, ettei Donbasissa ole ollut mitään merkittävää itsenäisyysliikettä Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen – parhaimmillaankin tällaisella toiminnalla oli muutaman prosentin kannatus väestössä. He eivät myöskään kerro sitä, että ensimmäisenä väkivaltaan turvautuivat venäläisprovokaattorit ja että tämä ryhmä ryhtyi vainoamaan useilla Itä-Ukrainan paikkakunnilla heitä, jotka kannattivat yhtenäistä Ukrainaa. Vainon, raaimmillaan murhan syyksi riitti Ukrainan värien avoin kannattaminen. (7)

Kun Venäjän toimien seurauksena Ukrainassa syttyi sota keväällä 2014, miljoonat ihmiset jäivät sodan jalkoihin – tuhannet siviilit kuolivat ensimmäisen sotavuoden kuluessa, mutta he olivat Kremlin valtapolitiikan uhreja. Ukrainan syyttäminen heidän kuolemasta on sama kuin syyttäisimme Suomen johtoa talvisodan siviiliuhreista. Venäjä kuin myös sen operaattorit, hännystelijät ja suuri joukko hyödyllisiä idiootteja syyttää sodasta Ukrainaa – valehdellen samalla sodan taustoista ja syistä, kuin myös siitä, että kaikki ne syyt, joilla Venäjä sotaa (silloin ja nyt) perustelee ovat sepitettä – valetta.

Ukrainan ja Venäjän sodankäyntitavoissa oli jo kesällä 2014 olennaisia eroja, vaikka lähtökohdat Ukrainalla olivat olennaisesti nykyistä heikommat. Puutteellinen varustus ja pikainen koulutus johti tuolloin valitettaviin siviiliuhreihin; tiedustelutiedon vaillinaisuuden seurauksena saatettiin iskeä kohteeseen, jolla ei ollut huomattavaa sotilaallista merkitystä – mutta emme edes tuolloin nähneet Ukrainan asevoimien ja sen vapaaehtoisjoukkojen taholta silmitöntä siviilikohteiden pommitusta (kyllä, niitä yksittäisiä taloja tuhoutui). Vaikeista lähtökohdista huolimatta Ukraina on myös pyrkinyt saattamaan sotarikoksiin syyllistyneitä tuomiolle, mediassa on käyty avointa keskustelua sodan ensimmäisten vuosien tapahtumista – sodanjohto on saanut runsasta kritiikkiä sotilaiden kuin myös siviileiden hengen vaarantamisesta. Venäjällä toiminta on täysin toisenlaista, hallinnon taholta yhtäällä kannustetaan julmuuksiin ja toisaalta syyllistytään jatkuvaan valehteluun ja tapahtumien kieltämiseen, josta voimme mainita Malaysia Airlinesin lennon MH17 pudottamista seuranneen, valheiden täyttämän, tapahtumaketjun. (8)

ETYJ:n Ukrainan monitorointimissio ehti suorittaa tarkkailutehtävää sotatoimialueella vuosien ajan, jos Itä-Ukrainassa olisi nähnyt Venäjän ja sen propagandistien väittämä kansanmurha tai järjestelmällisiä terroripommituksia, niin ETYJ:n olisi luullut sellaisista raportoivan. Näin se ei tehnyt, Ukrainan osalta – sen sijaan se raportoi sitäkin enemmän ”aseellisten joukkojen”* rikkomuksista, raskaiden aseiden käytöstä, siviilikohteiden tulittamisesta ja Venäjältä saapuneista kuljetuksista. (9) Toisinaan ETYJ:n tarkkailijoita kutsuttiin haastattelemaan siviilejä, jotka olivat joutuneet ”pommituksen kohteeksi” – valitettavasti tavattoman usein kävi niin, ettei ETYJ voinut suorittaa tehtäväänsä kunnolla, joko haastattelutilanteeseen liittyvien ongelmien (turvallisuus) tähden tai paikan tutkimisen (häirintä, estäminen jne.) tai liikkumisen rajoittamisen vuoksi. (10) Toisinaan paljastui myös vääjäämättömin, työn vaikeuttamisesta huolimatta syyttävän sormen saattoi kohdistaa näihin ”aseellisiin joukkoihin”, mikä tarkoittaa sitä, että käytännössä nämä Venäjän organisoimat, varustamat ja rahoittamat joukot tulittivat itse omia alueitaan.

Samaisesta toiminnasta (omien alueiden tulittamisesta) omilla kontakteillani on yksistään Donetskista useita havaintoja vuosilta 2014 – 2016. Ensimmäinen kesältä 2014, jolloin L. näki ns. roska-autosta tulitettavan kranaatinheittimellä kohdetta Donetskin kaupunkialueella.

Voimme loppuun huomioida erään tekijän, minkä pitäisi herättää epäilyjä Venäjän ja heidän propagandistiensa tarinoiden paikkansapitävyyden suhteen, jos siis edellä mainitut syyt eivät tätä vielä tee. Venäjän ja heidän propagandistien mukaan Ukraina on pommittanut jo kahdeksan vuoden ajan Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden kaupunkeja – missä ovat konkreettiset todisteet tuhotuista kaupungeista? Miksi Janus Putkonen propagandassaan kierrättää yksiä ja samoja kuvia, joista eräät vieläpä ovat Mariupolista ja otettu Venäjän suorittaman raketti-iskun jälkeen tammikuussa 2015? Eikä Putkonen suinkaan ole ainoa näistä Venäjälle työskentelevistä propagandisteista, joka tätä harrastaa.

Putkosen (tai kenenkään) uskottavuutta ei myöskään lisää se, että johtamansa ”median” ns. toimittajat osallistuvat tulitaukorikkomus-lavastuksen organisointiin kansainvälisen median vierailun aikana. (11) Kyseessä ei ollut ainoa kerta, jolloin DONi-Newsin ”toimittajat” tai Putkonen olivat vastaavan lavastuksen järjestämisessä mukana. (12)

Sota ja etenkin miehitys on jättänyt jälkensä Donetskiin, ennen niin eläväinen kaupunki on muuttunut miehitysvuosien vieriessä nuhjuiseksi ja harmaaksi sekä ränsistyneeksi – ihmisiä on muuttanut kaupungista suurin joukoin pois, tilalle on siirretty ja muuttanut ihmisiä Venäjältä palkkasotilaiden sekä rekrytoitujen ohella. Kaupunki on nyt epämääräisen taustan omaavien pikkuoligarkkien ynnä miehitysviranomaisten ”leikkikenttä”, jossa moni yrittää kaapia itselleen Venäjältä virtaavista rahoista ja materiaalista omansa.

Miehitysvuosien rähjäännyttämä Donetsk.

Mutta jos vierailemme missä tahansa Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden suuremmassa kaupungissa tai kylässä – hyvin harvoin kohtaamme samalla tavalla pommitettuja kaupunkeja ja kyliä johon Venäjä on syyllistynyt. Näitä näkee eniten siellä, missä rintamalinja oli lähes muuttumattomana vuosien ajan ja tuolloinkin merkittävästi enemmän alueilla, joita Ukraina on vuosien ajan kontrolloinut ja joita Venäjän proxy-joukot ja eräissä tapauksissa asevoimien yksiköt ovat tulittaneet tykistöllä, kranaatinheittimillä sekä raketinheittimillä vuodesta 2014 lähtien. Kirjoitin viime vuonna (v. 2021) useamman blogin venäläisjoukkojen provosoivista tuli-iskuista Itä-Ukrainassa.

Mikäli elämä miehitetyssä Donetskissa ja Donetskin alueella olisi niin vaarallista kuin nämä propagandistit kertovat, epäilen, etteivät työntekijät olisi pysyneet työpaikoillaan vain joidenkin kilometrien päässä rintamalinjasta kaikkien näiden vuosien ajan, ja itse asiassa käyvät edelleen töissä työpaikoilla, jotka sijaitsevat vain joidenkin kilometrien päässä rintamasta – merkittävin muutos aikaan ennen 24. helmikuuta on se, että nyt näiden työpaikkojen tuntumaan on usein sijoitettu venäläisten tykkipattereita tai aamuisin venäläiset panssarihaupitsit ajavat naapuritontille tulittamaan Ukrainan kontrolloimia alueita. Ukraina on iskenyt viime viikkoina Donetskissakin venäläisten ammusvarikoihin (jotka nekin ovat usein teollisuushalleihin sijoitettuna kaupunkialueella). Tästäkin huolimatta ero Donetskin ja sen kupeessa olevan, Ukrainan kontrolloiman, Mar’inkan välillä on kuin yöllä ja päivällä – Mar’inkan ollessa raunioina, on ollut sitä eräiltä osin jo vuosia.