keskiviikko 17. marraskuuta 2021

Perinteinen media kompastelee Ukrainan sotauutisoinnissa

 

Säännöllisin väliajoin perinteinen media sortuu alkeellisiin virheisiin Ukraina-uutisoinneissaan, tänään (17. marraskuuta 2021) oli MTV3 Uutisaamun vuoro. Ohjelmassa vieraili Maanpuolustuskorkeakoulun sotataidon laitoksen johtaja, eversti Petteri Kajanmaa, ja ohjelmassa käsiteltiin Puolan ja Valko-Venäjän välisen rajan tilannetta. Niin ohjelmassa kuin myös myöhemmin julkaistussa jutussa runsasta huomiota sai alla olevan kuvan grafiikka, jossa yksinkertaistetusti kuvattiin tapahtumia Venäjän länsiosissa, Valko-Venäjällä sekä Puolan ja Baltian että Ukrainan alueilla. Pikaisella vilkaisulla kartta paljastaa suurimmat virheensä, joista – eittämättä – merkittävin on se, että Krimin niemimaa on värjätty samalla värillä kuin Venäjä ja sen liittolaiset.

Tiedämme kuitenkin sen, ettei Krimin niemimaa ole osa Venäjää, eikä se ole liittolaissuhteessakaan siihen, vaan Venäjä miehitti Krimin niemimaan Ukrainalta helmi-maaliskuussa 2014 liittäen niemimaan tämän jälkeen laittomasti itseensä. Krimin niemimaa on edelleen, de jure, osa Ukrainaa.










MTV3 Uutisaamu 17. marraskuuta 2021.


Tällä kertaa yhteydenotot MTV3:n uutistoimitukseen tuottivat tulosta ja jo iltapäivään mennessä verkossa julkaistun artikkelin kuvitusta oli korjattu ja grafiikka yhdistettynä päivityksestä ilmoittavaan tekstiin kertoi Krimin niemimaan aseman tarkemmin. Valitettavaa on se, että vahinko ehti jo käydä – verkkojulkaisuun verrattuna uutisaamun näkyvyys on aivan toinen.















MTV3:n Uutisaamun grafiikka pohjautuu The Timesin/ The Sunday Timesin käyttämään grafiikkaan, jossa oli jo samainen virhe, (kuva lähteiden alla). Kyseessä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, jolloin suomalaismedian julkaisemassa karttagrafiikassa on merkittäväksi luonnehdittava virhe. Vastaava, Krimin niemimaan asemaa kuvaava virhe, esiintyi myös Yleisradion Ykkösaamu-ohjelmassa elokuussa 2020. (2) Virheestä teki todennäköisesti entistä näkyvämmän se, että kyseisessä ohjelmassa haastateltiin tasavallan presidentti Sauli Niinistöä. Yleisradion tuolloisen informaation mukaan he olivat hankkineet karttagrafiikan ulkoiselta toimittajalta eivätkä itse olleet huomanneet virhettä.










Yleisradion Ykkösaamu 22. elokuuta 2020.


Grafiikkaakin enemmän epätäsmällisyyksiä ja jopa suoranaisia virheitä esiintyy uutistoimitusten uutiskatsauksissa käytetyissä sanavalinnoissa tai ilmaisuissa. Ukrainassa on sodittu keväästä 2014 lähtien, joten olisi jo luultavaa, että suurten mediatalojen uutistoimitukset olisivat hioneet kuluneiden vuosien myötä suurimmat epätäsmällisyydet pois ja käyttäisivät asioista niiden oikeita nimiä, mutta ei. Vajaat viikko sitten Yleisradion uutistoimituksen katsaukseen pääsi sujahtamaan useampi kyseenalainen ilmaus –

Venäjän joukkojen liikkeitä Ukrainan lähistöllä on tarkkailtu etenkin sen jälkeen, kun Venäjä vuonna 2014 otti haltuunsa Ukrainalle kuuluvan Krimin niemimaan. Tämän jälkeen on Ukrainan itäosissa jatkunut sotatila, jossa Venäjä tukee Itä-Ukrainan separatistisia asejoukkoja.” (3)

Tottahan toki asian voi ilmaista siten, että Venäjä ”otti haltuunsa” Krimin niemimaan, mutta itse tässä kohdin käyttäisin aivan jotain muuta termiä – kyse on miehittämisestä. Samalla tapaa kritisoisin myös kohtaa, jossa kuvataan Venäjän tukevan ”separatistisia asejoukkoja”. Sanotaanko, että edellinen kuvaus (separatistisia asejoukkoja) olisi ollut jollain tapaa ymmärrettävä keväällä ja kesällä 2014, mutta ei enää näin monen sotavuoden jälkeen, jolloin on jo riittämiin todisteita sen puolesta, että kyse on aivan jostain muusta kuin Venäjän tuesta joillekin ”asejoukoille”. Huomioitavaa on myös se, että Venäjän nimeämät komentajat, kuten Venäjän duumaan ”valittu” moskovalaissyntyinen Aleksander Borodai, joka toimi ensin ”varapääministerinä” ja sen jälkeen ”pääministerinä” miehitetyn Donetskin alueella toukokuusta 2014 lokakuuhun 2014, on haastatteluissa alleviivaten todennut ajaen tuolloin vain ja ainoastaan Venäjän kansallista etua. (4)

Venäjän tulittaessaan asevoimillaan kesä-heinäkuussa 2014 Ukrainan asevoimiin, kansalliskaartiin ja rajajoukkoihin kuuluvia osastoja siirryttiin jo sellaiseen vaiheeseen, jossa Venäjä osallistui aktiivisesti sotatoimiin – kyse ei ollut enää materiaali ja koulutusavusta vaan sotaan osallistumisesta, mikä laajeni elokuussa 2014 operaatioihin ja lopulta laajaan offensiiviin Ukrainalle kuuluvaan Donbasiin, joten uutisessa käytetty ilmaus ”Venäjä tukee Itä-Ukrainan separatistisia asejoukkoja” on pahemman laatuista disinformaatiota. Ilmauksessa toistuu Venäjän propagandakoneiston tarina ”ukrainalaisesta separatismista”.

Myös termi ”asejoukko” on melkoista Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla operoivien joukkojen väheksyntää, eikä se millään muotoa ole kuvaava kuvaamaan Itä-Ukrainan miehitetyille alueille sijoitettuja joukkoja. Ukrainan itäosien miehitetyille alueille sijoitetut joukot käsittävät kaksi armeijakuntaa, 1. armeijakunnan (vahvuus n. 20500 taistelijaa) ja 2. armeijakunnan (vahvuus n. 14600 taistelijaa). Kirjoitin aiemmin tänä vuonna seikkaperäiset katsaukset kyseisistä armeijakunnista ja siitä kuinka ne ovat osa Venäjän asevoimia, joten en nyt uudelleen kertaa tätä. Alla kuitenkin taulukko, jossa mainittu 1. ja 2. armeijakunnan kalusto. Taulukkoa lukiessa on kuitenkin muistettava se, että lukemat eivät pidä sisällään esim. Kuzminkan ja Kadamovskyin alueille varastoitua kalustoa, kuten ei Kamensk-Šahtinskin alueelle sijoitettua kalustoa. Eikä myöskään operatiivisen reservin kalustoa Novotšerkasskissa.








On valitettavaa, että perinteinen media sortuu toistuvasti näihin lapsuksiin kun samalla samaisten mediatalojen toimittajakuntaan kuuluu toimittajia, jotka laativat erinomaisia ja tarkkasilmäisiä artikkeleja ja raportteja, ei vain Ukrainan sodasta, vaan myös Venäjän muista toimista Ukrainassa, Valko-Venäjällä monien muiden maiden ja miehitettyjen alueiden ohella. Vaikka tällä kertaa huomioni kohdistui MTV3:een sekä Yleisradioon, niin yhtälailla olisin voinut poimia esimerkkini muista valtakunnallisesti merkittävistä medioista – ei Sanomakaan tässä suhteessa virheetön ole. Mutta vielä merkittävämpänä ongelmana pitäisin sitä, että Suomessa Ukrainan sota kuuluu niihin unohdettuihin sotiin/ konflikteihin, josta kirjoitetaan syväluotaavammin vain muutamia kertoja vuodessa, muutoin näihin tuhansiin sodan uhreihin ei juurikaan kiinnitetä huomiota. Aiheeseen tarttui kirjoituksessaan toimittaja Zahra Karimy Journalistissa jokunen viikko sitten, unohtaen kuitenkin sodan, jota käydään reilun 1500 kilometrin päässä meistä, Ukrainassa. (5)

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/maanpuolustuskorkeakoulun-johtaja-valko-venajan-rajalla-odotetaan-etta-joku-tekee-virheen/8291660#gs.g752uf 

2. https://areena.yle.fi/1-50331163 (Ohjelma ei ole enää katsottavissa)

3. https://yle.fi/uutiset/3-12186152 

4. https://www.politie.nl/en/themes/flight-mh17/witness-appeal-crash-mh17-nov-19.html 

5. https://journalisti.fi/nakokulmat/2021/10/media-lopettaa-konfliktien-seuraamisen-todella-nopeasti-kirjoittaa-toimittaja-zahra-karimy/ 

Itä-Ukrainan miehitetyt alueet: 1. armeijakunta.

Itä-Ukrainan miehitetyt alueet: 2. armeijakunta.

The Times’in ja The Sunday Times’in alkuperäisgrafiikka, johon MTV3 grafiikka perustui:















#КримЦеУкраїна


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi ei kommentointia.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.