Holodomor – punainen nälkä

 

Vuosittain marraskuun neljäntenä lauantaina Ukrainassa muistetaan holodomorin (ukr. Голодомор) miljoonia uhreja. Holodomor tarkoittaa yksiselitteisesti ”nälällä tappamista” ja siitä holodomorissa oli kyse – miljoonat ihmiset näännytettiin tarkoituksellisesti nälkään. Tärkeää on todellakin ymmärtää se, että holodomorissa oli kyse neuvostohallinnon tarkoituksellisesta toiminnasta. Sillä samalla kun miljoonia ukrainalaisia kuoli nälkään (eräiden aikalaiskuvausten mukaan ihmisiä kuoli kuin kärpäsiä), Ukrainan sosialistisen neuvostotasavallan alueelta vietiin neuvostohallinnon toimesta viljaa junalasteittain muualle Neuvostoliittoon kuin myös satamiin, joissa vilja laivattiin kolmansiin maihin.

Holodomorin seurauksena kokonaiset kylät tyhjenivät väestä Ukrainan alueella: maa autioitui horisontista horisonttiin, kunnes näihin autioihin kyliin saapui väkeä vapaaehtoisesti sekä pakolla kaukaa vieraasta maasta pyyhkien tullessaan viimeisenkin muiston aiemmista asukkaista, heidän tavoistansa ja kulttuurista, yrittäen parhaansa mukaan tuhota aiemmin kukoistaneen kulttuurin tapoineen. Mikä voi olla enää pahempi tuhoamisen muoto, kuin tappaa ensin ihmiset ja tämän jälkeen pyyhkiä tapettujen kulttuuri olemattomiin – tai jos tähän ei pysty, omia kulttuurin jäänteet ja sulauttaa osaksi omaa kulttuuriperimää? Eikö kyse ole kansanmurhasta?

Гірка пам'ять дитинства eli Lapsuuden karvas muisto Holodomor museon edustalla Kiovassa.

Mitä pidemmälle 1930-lukua edettiin, sitä enemmän Stalinin johtaman neuvostohallinnon toiminta ryhtyi vainoharhaisesti vainoamaan vähemmistöjä ja venäläistämisellä nujertamaan kansojen mahdollisia itsenäistymispyrkimyksiä. ”Kansojen kodiksi” kuvailtu Neuvostoliitto perustui sortoon ja alistamiseen, jossa alistettuja alueita ryhdyttiin sosialismin varjolla venäläistämään. Tämä venäläistäminen jatkui Josif Stalinin kuoleman (5. maaliskuuta 1953) jälkeenkin, toiminnan muuttuessa ”hienovaraisemmaksi”, jossa – etenkin – vähemmistökansojen koulutettua väestöä siirrettiin alueilta toisille ja korvattiin venäläisillä (tai jonkin toisen alueen väestöllä). Tästä venäläistämisestä Venäjän rajanaapurit olivat päässeet osallisiksi jo tsaarin vallan aikana, mutta Neuvostoliitossa toiminta oli nähdäkseni vieläkin systemaattisempaa, jossa tärkeänä osana oli alueiden alkuperäisten asukkaiden identiteetin ja kulttuurin myös kielen tuhoaminen. Ukrainan alueella ukrainan kielen vainoaminen jatkui aina 80-luvulle saakka, esim. Ukrainan SNT:n itäosien raskaan teollisuuden alueilla tämä ”hiljainen” vaino jatkui myös Mihail Gorbatšovin kaudella.

Neuvostoliiton viimeisinä vuosikymmeninä periaatteena näytti olevan paikallisen identiteetin ja kulttuurin pyyhkiminen olemattomiin, jolloin toimet kohdistuivat koulutettuun väestönosaan ja intelligentsijaan. On hyvä muistaa, että kansalaisuusaate levisi usein laajoihin kansanosiin koulutetun väestönosan ja intelligentsijan kautta, siksi vaino kohdistui Neuvostoliitossakin erityisesti heihin: jokapäiväisestä leivästä taistelevalla työläisellä ei ollut energiaa vallankumouksiin. Samalla neuvostovaltio esitteli itsensä ”kansojen kotina” – minun sukupolveni näki tämän teatterin 70- ja 80-luvuilla esim. kulttuurivierailuiden, sukulaiskansojen välisen yhteistyötoiminnan kautta. Toimintaa voinee kutsua eräänlaiseksi versioksi ”Potemkinin kulisseista”, aivan kuten sen voi rinnastaa Neuvostoliiton vaikuttamiseen länsimaihin rauhanliikkeiden kautta (ja nähdäkseni Venäjä pyrkii samaan edelleen).

 

Punainen nälkä

”Punainen nälkä” esiintyy otsikossa kuin myös väliotsikossa yllä, viittaan tällä Anne Applebaumin teoksen ”Punainen nälkä – Stalinin sota Ukrainassa” ohella ihmisen luoman nälänhädän luonteeseen. Se oli sysipunainen, Kremlin orkesteroima, kohdistuen Ukrainan talonpoikaisväestön rinnalla ukrainalaisten keskuudessa heräävän kansallisen vapautusliikkeen tukahduttamiseen. Holodomoria seurasi Ukrainan henkisen ja poliittisen luokan laajat sortotoimet väestöä kurittanutta nälänhätää seuranneina kuukausina. Tarkastellessamme tapahtumien kokonaisluonnetta, emme myöskään voi unohtaa holodomoria edeltäneitä tapahtumia. Stalinin kaudella pakko kollektivisointia seurannutta kulakkeihin kohdistunutta vainoa, heihin kohdistuneita laajoja pakkosiirtoja sekä suoranaista joukkotuhontaa. Ukrainan maaseudulta pakkosiirrettiin ja tapettiin vuosien 1931 ja 1932 kuluessa noin miljoona kulakiksi määriteltyä, joista noin kolmasosa kuoli nälkään, kylmyyteen ja sairauksiin kuljetusten aikana tai heti perille saavuttua. Ukrainan alueelta kulakeiksi määriteltyjä karkotettiin usein tuhansien kilometrien päähän kotoa, paikkakunnille, joissa ei ollut mitään rakenteita heidän vastaanottamiseksi. Karkotusten yhteydessä perhekunnat usein myös hajotettiin, perheen pää (isäntä) karkotettiin usein pakkotyöleirille ja muu perhe neuvostovaltion eteläisille alueille.

Omana peruskouluaikanani 1970- ja 80-luvulla kulakkeja nimitettiin ”rikkaiksi talonpojiksi” – on myös todettava, ettei heihin kohdistunutta vainoa tai joukkotuhontaa kyseenalaistettu historianopettajiemme taholta. Todellisuudessa näitä ”rikkaat talonpoikia” ei voinut kutsua parhaalla tahdollakaan rikkaiksi. Valtaosin he olivat tavallisia ahkeria talonpoikia, jotka viljelivät viljaa tuoden leivän kansan pöytään. Näiden ”rikkaiden talonpoikien” tilojen koko oli keskimäärin muutaman hehtaarin, ei sen enempää. Heidän suurin syntinsä oli pakkokollektivisoinnin vastustaminen, jonka seurauksena heidät leimattiin valtion vihollisiksi. 

Ukrainalaisten koettelemukset jatkuivat 1930-luvulla. Kulakkeihin kohdistunutta vainoa seurasivat viljan pakko-otot talvella 1931–1932 ja sitä seurannut nälänhätä keväällä, jonka ankaruutta lisäsi kesäkuussa säädetty laki, jonka mukaan sosialistisen omaisuuden varastamisesta saatettiin rangaista kuolemantuomiolla. Kuolinisku koettiin myöhemmin samana vuonna, 29. marraskuuta 1932 julistettiin asetus, jonka mukaan valtio takavarikoi kaiken siltä ”varastetun” viljan. Mikä oli valtiolta varastettua viljaa? Yksinkertaistettuna tämä tarkoitti sitä, että valtio katsoi varastetuksi viljaksi tuotanto tavoitteen ja todellisen sadon välisen erotuksen. Valtio ei piitannut pakkokollektivisoinnin, sääolosuhteiden, sadonkorjuun tai varastoinnin synnyttämästä hävikistä. Talonpoikien ja maaseutuväestön koettelemuksia lisäsi entisestään se, että kolhooseille, jotka eivät kyenneet täyttämään viljanluovutuskiintiötään, määrättiin sakkona ylimääräiset perunan ja lihanluovutuskiintiöt. Takavarikot kohdistettiin myös kolhoosien jäsenten yksityisille pihapalstoille. Nämä laajat takavarikot ja pakko-otot sekä myöhemmin talvella alueiden eristämiset (käytännössä kaikki liikenne alueille ja alueilta estettiin) ja rajojen sulkemiset johtivat miljoonien ihmisten kuolemaan – holodomoriin.

Holodomorissa tapettiin nälkään näännyttämällä miljoonia ihmisiä Ukrainan (SNT:n) alueella vuosina 1932 ja 1933. Toimenpide kohdistui erityisen rajusti maaseutuväestöön sekä alueille, joilla asui huomattavia määriä etnisesti ukrainalaisia, kuten Kubanin alueelle, jonka väestöstä yli 65 prosenttia oli tuolloin etnisesti ukrainalaisia. Nälkäkuolemia oli 30-luvun alkupuolella runsaasti myös muualla Neuvostoliitossa. Nämä nälänhädät olivat ennemminkin seurausta epäonnistuneista kollektivisointikokeiluista ja sen seurauksena menetetyistä sadoista. Niistä puuttui neuvostohallinnon toimeenpanema laajamittainen terrori rangaistuksineen ja järjestelmällisyys, joka on merkitsevää holodomorissa.

Kiovassa sijaitsevan Holodomor museon puiston muistolaatassa Glib Tolola kertoo kuinka Selon kylästä holodomor tappoi kaikki ihmiset ja kuinka kylän myöhemmin asuttivat venäläiset tai valkovenäläiset, ja näin ukrainalainen kylä pyyhkiytyi olemattomiin. Tavallinen tarina kautta Ukrainan, monin paikoin Ukraina muutettiin holodomorin jälkeen väestöltään venäläiseksi.

Ukrainalaisille holodomorista tekee vieläkin traagisemman se, että sitä seuranneina vuosina nälän autioittamat ukrainalaiskylät asutettiin uudelleen venäläisillä ja idästä tuoduilla – ukrainalaiset kylät venäläistettiin ja holodomorin orvoiksi jättämät lapset kasvatettiin leireillä venäläisiksi – kuinka tämä eroaa nyky-Venäjän toiminnasta, ukrainalaisten lasten kaappaamisesta ja kasvattamisesta venäläisiksi? Ei lainkaan! Valtioterrori murhasi lasten vanhemmat ynnä suvun, kitkien lapsilta heidän juurensa ja kulttuurin, kasvattaen heistä neuvostovaltion kansalaisia. Neuvostovaltio ei ollut mikään kansojen tasa-arvoinen koti vaan lopulta muut kansat olivat alisteisia venäläisille, mikä näkyi esim. juuri kansallisten kulttuurien kukistamisena ja venäläiselle ”kulttuurille” alistamisena. Usein tämän toimen seurauksena paikallisen kulttuurin tavat tai käytännöt esiteltiin osana ”venäläistä kulttuuria”. Näin kävi ukrainalaisten kansallisruoan borssin (borssikeitto) kohdalla, jonka venäläiset omivat itselleen esitellen sen osana venäläistä ruokakulttuuria.

Vainoharhaisella 30-luvulla holodomoria seurasi julmuuksia, jotka kukin omalla tapaa vaikuttivat ukrainalaiseen  kulttuuriin ja ukrainalaisten kansalliseen identiteettiin. Vuonna 1932 Josif Stalinin käskystä Harkovaan kutsutut kobzar-runonlaulajat murhattiin raa’asti. Myöhemmin Stalinin toimeenpanemien puhdistusten seurauksena tuhansittain ukrainalaisia teloitettiin ja murhattiin Sandarmohissa, joka on ukrainalaisille samalla tapaa tuttu kuin se on suomalaisillekin. Joukkoteloitukset Sandarmohissa alkoivat elokuun 11. 1937 jatkuen 14 kuukauden ajan. Arkistolähteiden mukaan paikalla ammuttiin yli 7 000 henkeä: työläisiä, talonpoikia, virkailijoita, kulttuurityöntekijöitä, taiteilijoita, pappeja ja sotilaita. Lähteiden mukaan Sandarmohissa teloitettiin 493 ukrainalaista, joukossa kirjailijoita, taiteilijoita, älymystön edustajia.

Jätän nyt tässä yhteydessä tarkemmin käsittelemättä toisen maailmansodan, joka koetteli erityisen ankarasti Valko-Venäjän ja Ukrainan alueita sekä sodan jälkeen 1946 ja 1947 Ukrainan ja Moldovan sosialistisia neuvostotasavaltoja koetelleen nälänhädän, joka tappoi jopa puolimiljoonaa ihmistä.  

Itse pidän kokonaisuutta, joka alkoi 1920-luvun alkupuolella edeten kulakkien pakkosiirtojen ja heihin kohdistuneen vainon ja tuhonnan kautta holodomoriin, ja siinä kuolleiden vanhempien orvoiksi jääneiden lasten uudelleen kasvatuksen (venäläistämisen) kautta kobzareiden murhaamiseen 1932, ukrainalaisiin kohdistuneena järjestelmällisenä ja organisoituna kansan ja identiteetin tuhoamisena – kansanmurhana. Toimenpiteenä ei mielestäni ollut tarkoitus tuhota pelkästään kansaa vaan tuhota kokonainen kulttuuri – pyyhkiä merkit siitä olemattomiin ja intelligentsijaan kohdistuneella vainiolla estää kansallisen identiteetin uusi nousu.

Käsitteen ”kansanmurha” (engl. genocide) kehitti puolanjuutalaista taustaa oleva lakimies Raphael Lemkin, termi esiintyi ensimmäisen kerran hänen vuonna 1944 julkaisemassa kirjassa ”Axis Rule in Occupied Europe”. Meidän on hyvä huomioida, että käsitteen ”genosidi” eli kansanmurha kehittäjä Lemkin, puhui 1930-luvun alkupuolen ajanjakson Ukrainasta käsitteen klassisena esimerkkinä:

”Kyseessä on genosidi, ei vain yksilöiden vaan erään kulttuurin ja kansankunnan hävittäminen”, (Anne Applebaum, Punainen nälkä – Stalinin sota Ukrainassa s. 15).

Tästä voimme siirtyä tähän päivään ja Venäjän tuhoamissotaan Ukrainassa. Tarkastellessamme Venäjän johdon ja maan medioiden suoltamaa propagandaa ja vuosia kestänyttä ukrainalaisten de-humanisointia, jonka toistoon suuret kansanryhmät vapaaehtoisesti ovat liittyneet, meidän ei pitäisi olla yllättyneitä siitä, millaisiin julmuuksiin Venäjä tänään Ukrainassa syyllistyy. Kun Venäjän johto yhtäältä kieltää Ukrainan valtion ja kansan olemassa olon, ja kun se samalla tarjoaa aseet tuhonnan toteuttamiseen, niin eikö se juuri ole kehotus tappaa ja tuhota kaikki ne ukrainalaiset, jotka eivät alistu Kremlin valtaan? Kyllä, juuri sitä se on, ja niinpä on perusteltua kuvata Venäjän tämän päivän tavoitteita oikein termein. Tavoitteena on ukrainalaisten tuhoaminen, eikä vain ihmisten vaan myös identiteetin ja historian – kokonaisen kansakunnan, mikä käy ilmi Venäjän poliittisen johdon asenteista ja lausunnoista, joissa jopa kiistetään Ukrainan valtion olemassa olo.

Venäjän tuhoama Vovtšansk, Harkovan alueella Ukrainassa. Kuva v. 2024.

Marko

 

Tässä kirjoituksessa olen käyttänyt lähdeaineistona Anne Applebaumin teosta ”Punainen nälkä – Stalinin sota Ukrainassa”, Johannes Remyn ”Ukrainan historia” sekä The Holodomor, an act of genocide against the Ukrainian people 1932–1933-kirjaa.

Ukraine Fights for Europe!

 

Seistessäni tiistaina (19. marraskuuta 2024) viimaisella Kolmensepänaukiolla osoittamassa tukea Ukrainalle, sen käydessä puolustustaistelua Venäjää vastaan, koetin työntää mielestäni vääristyneen ajatuksen siitä, että Eurooppa on menettänyt ”kaksi vuotta varautumisaikaa” luottaessaan jatkuvaan Yhdysvaltojen tukeen Ukrainassa ja laajemmin Euroopan turvallisuusarkkitehdissa. Käytännössä Eurooppa oli menettänyt jo reilun vuosikymmenen verran varautumis- ja valmistautumisaikaa.

Ukrainan tukimielenosoitus – 1000 днів – Kolmensepänaukiolla Helsingissä. 

Tämän viikon tiistaina (19. marraskuuta 2024) muistimme ukrainalaisia, jotka ovat käyneet puolustustaistelua Venäjän laajamittaista hyökkäystä vastaan jo tuhat päivää. Venäjän laajamittainen hyökkäys Ukrainaan alkoi varhain aamulla 24. helmikuuta 2022 Vladimir Putinin puhetta seuranneina hetkinä. Silmissäni hyökkäys oli vuosia jatkuneen, Venäjän vuonna 2014 käynnistämän matalan intensiteetin sodan, eskalaatio. Ukrainalaiset ovat taistelleet demokratian ja vapautensa puolesta jo yli vuosikymmenen. Tämä taistelu alkoi helmi-maaliskuussa 2014 Venäjän miehitettyä Krimin niemimaan, ja masinoitua sodan Ukrainan itäosiin, Donbasiin muutamaa viikkoa myöhemmin. Sota Donbasissa alkoi huhtikuun 12. 2014 venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin johtamien joukkojen aloitettua sotilasoperaation Slovjanskin ja Kramatorskin kaupungeissa saaden tukea paikallisilta Venäjää tukevilta puolisotilaallisilta organisaatioilta ja ryhmiltä, jotka yrittivät ottaa haltuun paikallisia hallintorakennuksia useilla paikkakunnilla. 

Ukraine Fights for Europe!

Ukraine fights for Europe – lännen olisi syytä viimein herätä

Niin, Donald Trumpin valinnan seurauksena on keskustelussa jälleen nostettu esiin ajatus siitä, että Eurooppa on menettänyt ”kaksi vuotta varautumisaikaa” luottaessaan Yhdysvaltojen jatkuvaan tukeen Ukrainassa ja laajemmin Euroopassa. Mielestäni ajatus on vääristynyt siksi, koska Eurooppa (laajemmin läntinen yhteisö) on menettänyt kahden vuoden sijaan vähäisimmilläänkin vuosikymmenen jatkaessaan ruususen unta Venäjän kevättalvella 2014 suorittaman Krimin niemimaan miehityksen jälkeen. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta läntinen yhteisö ei herännyt Krimin niemimaan miehitykseen helmi-maaliskuussa 2014, kuten se ei herännyt kuukautta myöhemmin alkaneeseen sotaan Donbasissa.

Mielestäni merkittävimmät suomalaiset kuin myös eurooppalaiset poliitikot on päästetty aivan liian helpolla. Heitä ei ole haastettu siitä, etteivät he ottaneet ennusmerkkejä riittävän vakavasti – monissa tapauksissa olivat Krimin niemimaan miehityksenkin jälkeen alttiita Venäjän vaikutukselle jatkaen työtään, joka sitoi meidät entistä tiukemmin Venäjään.

Olimmepa kuinka ymmärtäväisiä tahansa, niin meidän olisi tullut herätä todellisuuteen kesällä 2014 sodan todellisuuden myötä. Kesän, jolloin Venäjän maaperältä käsin vaikutettiin epäsuoralla tulella Ukrainan maaperälle satoja kertoja: Malaysia Airlinesin lento MH17 pudotettiin Itä-Ukrainan yllä 17. heinäkuuta 2014: tai viimeistään syyskesällä käydyn Ilovaiskin taistelun seurauksena, johon taisteluun osallistui Venäjän asevoimien yksiköitä. Aivan kuten osallistui taisteluihin Ukrainan itäisimmässä kolkassa, Luhanskin alueella.

Kevään ja kesän 2014 jälkeen lännestä ei löytynyt riittävästi johtajuutta pysäyttämään Venäjää. Viimekädessä tarkoitan Yhdysvaltojen presidentti Barack Obamaa sekä Saksan liittokansleri Angela Merkeliä, jotka syystä tai toisesta johtuen kielsivät totuuden ryhtyen pelaamaan peliä Venäjän ehdoilla. Merkel jopa sitoi Saksan entistä tiukemmin kiinni Venäjän energiaan, lisäten näin Venäjän vaikutusvaltaa Eurooppaan.

Merkelin on täytynyt olla hyvin tietoinen sodan luonteesta jo alkukesästä 2014, mikäli suurlähetystö Moskovassa tiedotti häntä asianmukaisesti. Nimittäin ranskalaisdokumentissa ”Putinin pitkä tie sotaan” haastatellaan Saksan Venäjän-suurlähettiläs Rüdiger von Fritschiä, joka totesi haastattelussa:

”Saksan lähetystön sotilasattasea, joka oli huippuammattilainen, oli käynyt avustajineen Venäjän ja Ukrainan rajalla. Hän oli nähnyt siellä kokonaisen kolonnan tunnuksettomia panssarivaunuja ja panssariajoneuvoja. Ne ajoivat Venäjälle Ukrainan alueelta, jonka Venäjä oli käytännössä miehittänyt”. (1)

Kuvailtu vierailu tapahtui kevätkesästä 2014 eli kuukausi puolitoista Igor Girkinin joukkojen toteuttaman operaation alun jälkeen. Kyseinen sotilasattasea oli kuvannut tapahtuman (von Fritsch oli luonnollisesti nähnyt kuvat). Saksalaiset myös välittivät viestin havainnostaan venäläisille 6. kesäkuuta 2014 Normandiassa.

Mutta ollaksemme rehellisiä. Lännen olisi pitänyt ryhtyä määrätietoisempiin tekoihin vuosia aiemmin, elokuussa 2008 käydyn Georgian sodan jälkeen. Sen sijaan Barack Obaman hallinto nollasi suhteet Venäjään maaliskuussa 2009 (the Russian reset) – mikä käytännössä tarkoitti pöydän puhdistamista: Venäjän ”syntien” anteeksiantoa.

Yhdysvaltojen määrätietoisuuden puute suhteessa Venäjään näkyi Ukrainan lisäksi myös Syyriassa, jossa Venäjän laajamittainen tuki mahdollisti Bašar al-Assadin hallinnon omiin kansalaisiinsa kohdistamat sortotoimet ja sotarikokset, mukaan lukien kaasuaseen käytön. Obaman hallinto asetti ”punaisen viivan” joukkotuhoaseiden käytölle, jonka yli al-Assadin hallinto Venäjän tuella marssi toistuvasti. Obaman hallinnon reagoimattomuus oli selkeä signaali Venäjälle heikkoudesta – tikaria työnnettiin entistä syvemmälle.

Merkittävässä osassa länsimaita Venäjä-politiikka oli Venäjän suurhyökkäyksen alkuun saakka itsepetoksen ja toiveikkuuden muodostama kudelma jostain sellaisesta, jota ei enää ollut olemassakaan – oliko koskaan Venäjällä ollutkaan? Lännessä lukuisat poliitikot leimasivat russofobeiksi heitä, jotka vaativat ryhdistäytymistä ja puhumista asioista niiden oikeilla nimillä. Me näimme tämän Suomessakin syksyllä 2017 presidentinvaalikampanjan kuluessa, jolloin Sauli Niinistö suorastaan hermostui turvallisuuskomitean asiantuntijaverkoston esitettyä arvionsa Suomen vaaleihin kohdistuvista uhkakuvista. (2)

Niinpä onkin valitettavaa, että tämän saman Venäjän kanssa lukuisat poliitikot ja päättäjät näyttävät olevan valmiit neuvottelemaan Ukrainasta piittaamatta ja menneestä mitään oppimatta. Kuinka oletettavaa on, että Venäjä kunnioittaa mitään allekirjoittamaansa sopimusta kauempaa, kuin se katsoo parhaaksi? Kevään 2014 ja helmikuun 2022 välin Venäjä istui (vähintäänkin) kahdella jakkaralla neuvotellessaan ”tulitauoista” Ukrainaan. Tulitauoista, jotka sen johtamat ja varustamat sekä valtaosin miehittämät joukot lähes välittömästi rikkoivat. Puhumattakaan siitä, että voivatko ukrainalaiset luottaa yhteenkään länneltä saamaansa turvatakuuseen – muistamme Yhdysvaltojen lupauksen tuen jatkumisesta Ukrainalle ”as long as it takes”. Eivätkä ukrainalaiset ole unohtanut Budapestin sopimusta, jonka Venäjä rikkoi miehittäessään Krimin niemimaan mutta jonka henkeä sopimuksen läntiset allekirjoittajamaat niin ikää rikkoivat jättäessään Ukrainan yksin kevättalvella 2014.  Ehkäpä paras turvatakuu Ukrainalle on oma ydinase, joista se Budapestin sopimuksen myötä luopui. (3)

”Ei sotaa osannut omalle kohdalle ajatella, se oli jotain, jota näin uutisissa, jotain, josta katsoin elokuvia tai luin kirjoja. Ei sitä osannut kuvitellakaan omalle kohdalle osuvan, sitten tuli Krimin miehitys ja huhtikuussa (tarkoittaen vuotta 2014) Slovjansk miehitettiin. Elämä muuttui hetkessä täysin, ja samalla elämää oli kuitenkin jatkettava.” Sodan ja miehityksen Donetskissa keväällä ja kesällä 2014 kokenut Л.

Minun on tunnustettava olevani voimakkaan pettymyksen vallassa. Pettymyksen, koska koen lännen pettäneen ne arvot, joiden puolesta isovanhempamme taistelivat ja joiden puolesta ukrainalaiset tänään taistelevat, ovat taistelleet vuodesta 2014.

Voitto Ukrainalle!

Слава Україні!

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://areena.yle.fi/1-63493765  (Rüdiger von Fritschin kommentti ajassa 19:18 eteenpäin).

2. https://yle.fi/a/3-9908533

3. https://fi.wikipedia.org/wiki/Budapestin_sopimus_(1994) 

Free Azovstal Defenders!

Olen hyödyntänyt lähdeaineistona arkistoani sekä aiempia kirjoituksiani, joissa on käsitelty muun muassa Krimin niemimaan miehitystä, sodan alkua Donbasissa ja MH17 pudottamista sekä Ilovaiskin taistelua.

Kuvat Ukrainan tukimielenosoituksesta (19. marraskuuta 2024), Marko Enqvist.

Venäjän vaikuttamisesta Suomessa – havaintoja II

 

Palatkaamme ”kirjoitussarjaan” Venäjän vaikuttamisesta Suomessa. Tätä kirjoitusta voi pitää eräänlaisena jatko-osana lokakuun puolivälissä julkaisemalleni kirjoitukselle ”Venäjän vaikuttamisesta Suomessa – havaintoja I”, jonka kantavana ajatuksena oli venäläistoimijoiden huomion kohdistuminen maidemme väliseen rajaan ja rajasulkuun liittyviin ilmiöihin. Esiin nousivat rajan avaamista ajavan Aleksanterinliiton toimintaan ja yhdistyksen aktiivien viestintään liittyvät havainnot. Viestinnässä on havaittavissa merkittäviäkin eroja sen suhteen, onko viestinnän kohdeyleisö suomenkielistä vaiko venäjänkielistä – tarvittaessa totuuden rajoja venytetään, tai vaihtoehtoisesti levitetään Venäjän narratiivia tukevaa disinformaatiota. Aleksanterinliiton toimiessa Suomessa, on Venäjälläkin havaittu eriasteista aktivismia rajavyöhykkeen alueella Baltic Rally-motoristitapahtuman kuin myös rynnäkkö- ja tiedusteluosasto Rusitšin eli DShRG Rusitšin toiminnan kautta.

Tarkoituksenani on tässäkin kirjoituksessa käydä läpi Suomeen kohdistuvaa vaikuttamista erilaisten esimerkkien kautta ja pysytellä toiminnassa, jota harjoittavat erilaiset kansalaisjärjestöt tai kooltaan pienet yhteisöt ja organisaatiot (eräissä tapauksissa yritykset, joihin kiinnitän huomioni ”havaintoja III” -osassa). Perustelen tarkastelukulmaa sillä, että omien havaintojeni mukaan Venäjä ja sen operaattorit sekä kohdemaan ”halukkaat tukijat” pyrkivät luomaan erilaisia vaikuttamisverkostoja ja -ryhmiä, jotka yhteiskunnallisen koheesion heikentämisen rinnalla voivat epävakauttamisvaiheessa synnyttää riittävässä määrin epätietoisuutta, joka riittää hidastamaan vastatoimiin ryhtymistä ratkaisevasti. Sen ohella, että Venäjä oli korruptoinut yhteiskunnan rakenteita Ukrainassa huipulle saakka, sen rahoituksen ja varustelu sekä koulutustuen turvin Ukrainaan syntyi erilaisten ryhmien verkosto, jotka vuosien ajan harjoittelivat ja valmistautuivat ”tulevaa varten” (ja tämä tuleva nähtiin kevättalvella ja keväällä 2014). Kirjoitukseni kannalta olisi houkuttelevaa tarkastella syvällisemminkin Venäjän Ukrainaan kohdistamaa vaikutustyötä ja etsiä esimerkkien kautta mahdollisia samanlaisuuksia Venäjän toiminnassa. Niin seikkaperäinen tarkastelu laajentaisi kirjoitustani aivan liikaa, joten kehotan lukijoita tutustuman maaliskuussa 2020 kirjoittamani blogiin ”Ukrainan sodan taustaa – havaintoja Venäjän vaikutustyöstä Ukrainassa” sekä lähdeaineistona käytettyihin Anton Shekhovtsovin sekä Andreas Umlandin teksteihin.

Suomessa on myös havaittavissa samanlaisia kehityskulkuja, joita Shekhovtsov kuvasi How Alexander Dugin's Neo-Eurasianists geared up for the Russian-Ukrainian war in 2005–2013-kirjoituksessaan, jossa hän esitteli Aleksander Duginin ajatuksiin ja ideoihin perustuvien verkostojen rakentamista, joiden eräs muoto olivat Venäjällä järjestetyt Evraziyskiy soyuz molodezhi eli ESM-leirit (engl. Eurasian Youth Union). (1) Leireille osallistuneet ”nuoret” saivat ideologisen kasvatuksen ja opetuksen rinnalla oppia myös erilaisten henkilökohtaisten aseiden käsittelylle. Suomessa hiukan vastaavaa toimintaa voi olla air-soft, joka on yllättävän suosittu harrastus maassamme asuvien venäläistaustaisten miesten keskuudessa. Keravalla toimii myös venäläistaustaisen henkilön omistama air-soft-areena. (2)

Tässä yhteydessä on huomioitava myös se, että Suomessa asuvilla venäläistaustaisilla air-soft-harrastajilla on yhteyksiä venäläisten air-soft-harrastajien ohella venäläisiin ääriryhmiin, joille air-soft on todennäköisesti vain yksi kulissi, jonka taustalla kouluttaa henkilöitä venäläisiin vapaaehtoisjoukkoihin tai eurooppalaisiin ääriryhmiin sekä luoda verkostoja samoin ajattelevien välille. Air-soft nousi myös esille Helsingin Sanomien artikkelissa, jossa haastateltiin Suomessa asuvia Venäjän proxy-joukkoihin Donbasin sotaan Ukrainassa värväytyneitä henkilöitä. (3) Yksi Donbasissa Venäjän proxy-joukoissa sotinut venäläistaustainen Pavel N. osallistui aktiivisesti air-soft-toimintaan jo ennen värväytymistään Venäjän proxy-joukkoihin Donbasissa. Sosiaaliseen mediaan ladattujen kuvien perusteella on pääteltävissä hänen osallistuneen air-soft-toimintaan myös Suomen rajojen ulkopuolella.

Pavel N., osakuva alkuperäisestä kuvasta.

Air-softin lisäksi on syytä mainita moottoripyöräily harrastuksena, jonka harrastajia Venäjä on pyrkinyt kontaktoimaan (ja värväämään) lisätäkseen omaa vaikutusvaltaa kohdealueella. Kirjoitussarjan ensimmäisessä osassa sivusin jo moottoripyöräilyä Baltic Rally-motoristitapahtuman osalta. (4) Venäläiset moottoripyöräjengit ovat rantautuneet myös Suomeen, (5) joskaan ei niin tehokkaina organisaatioina, kuin olemme nähneet niiden toimivan lukuisissa muissa maissa. Yön susien Suomen osasto ei päässyt kunnolla vauhtiin perustamistaan seuranneina vuosina. Meidän on kuitenkin muistettava, että suomalaisia sekä Suomessa asuvia venäläisiä on liittynyt myös venäläisiin Yön susien kerhoihin, kuten Petroskoissa toimivaan MC Kareliaan. Lisäksi maassamme toimii Yön susien rinnalla myös Finnish-Russian Bikers Association ry, jossa toimivista henkilöistä ainakin osalla on kytköksiä muun muassa Venäjällä toimiviin Yön susien osastoihin. Ei vain teoriassa vaan myös käytännössä Suomesta motoristiverkoston ”renkaanjälkeä” on mahdollista seurata aina Venäjän Ukrainalta miehittämille alueille saakka, esim. Janus Putkosella on yhteydet harmaalla vyöhykkeellä liikkuviin suomalaismotoristeihin ja toisaalta Yön susien Luhanskissa toimivaan osastoon.

Venäjä hyödynsi sille lojaaleja motoristijengejä ja -ryhmiä Krimin niemimaan miehityksen toteutuksessa kuin myös sen jälkeen miehitettyjen alueiden kontrolloinnissa. Samaan se turvautui Itä-Ukrainassa reilua kuukautta Krimin niemimaan miehityksen jälkeen, ja aivan kuten Krimillä on Venäjä hyödyntänyt Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla esim. Yön susia rikollisten toimintojen ohella myös ns. kurinpitäjinä sekä likaisen työn tekijöinä. Sodan alkupuolelta lähtien motoristijengien jäseniä värväytyi myös Venäjän proxy-joukkoihin Donbasissa.

Maassamme asuvien Venäjälle lojaaleiden yksityishenkilöiden sekä erilaisten ryhmien lisäksi venäläisillä sotilaskasakoilla on toimintaa Suomessa. Sotilaskasakat ovat Kremlille lojaaleja ja epäilemättä valmiit ajamaan sen etua, tarvittaessa vaikka voimakeinoin. Atamaani Andrei Šestakovin johtama kasakkajoukkio harjoittelee myös aseiden kanssa suomalaisissa metsissä – sopii kysyä, että miksi? (6) Putinin hallinto turvautui kasakkajoukkoihin hajottaessaan opposition mielenosoituksia väkivaltaisesti Venäjällä, (7) samoin se on turvautunut niihin nujertaessaan vastarintaa ja kansalaisaktivismia Ukrainalta miehittämiltään alueilla. Se turvautui kasakkajoukkoihin likaisen työn tekijöinä miehitetyllä Krimin niemimaalla välittömästi miehitystä seuranneina viikkoina ja kuukausina (v. 2014).

Venäjän toimintakaavio on näiltä osin hyvin selkeä. Se pyrkii ujuttamaan kohdemaahan erilaisia (aseelliseen toimintaankin pystyviä ryhmiä) vuosien ajan ennen oletettua tarvetta. Meidän on myös huomioitava se, ettei Venäjän tarve aktiivisille toimille ole jokaisessa maassa välttämättä yhtä suuri, esim. Suomi voi toimia vain ”sivunäyttämönä” varsinaisen toiminnan kohteen ollessa jokin muu maa. Me suomalaiset kehumme usein sillä, että meidät on ”äidinmaidossa rokotettu” Venäjän toimia vastaan. Kyllä! tämä pitää paikkansa Venäjän aktiivisien toimien kohdalla mutta entäpä kun Venäjän toiminnan taso on matala mutta samalla aktiivisuutta hitaasti lisäävä? Yleiseurooppalainen suuntaus näyttää valitettavasti siltä, että Venäjän vaikuttamistoimia (hybridisotaa) katsotaan entistä enemmän läpi sormien, jonka seurauksena näyttää käyneen siten, että kynnys aktiivisiin vastatoimiin ryhtymiselle on kasvanut entistä korkeammaksi.

 

Sotilaskasakoista rauhan aktivismiin

Meidän ei myöskään pidä unohtaa toista ”vaakakuppia”. Venäjää tarvittaessa avustavien motoristijengien ja sotilaskasakoiden lisäksi sen etua ajavat suoraan tai välillisesti erilaiset rauhanliikkeet, jotka pyrkivät myös vaikuttamaan yhteiskuntaamme ja heikentämään varautumista (ja varustautumista) – usein myös ihmisoikeuksiin vetoamalla. Useimmilla rauhanliikkeillä on pitkä historia, niiden synnyn ajoittuessa aikaan, jolloin Neuvostoliitto pyrki vaikuttamaan Suomen sisä- ja ulkopolitiikkaan usein eri tavoin – onnistuenkin siinä. Neuvostoliiton synnyttämät tai sen inspiroimat rauhanliikkeet olivat yleiseurooppalainen vitsaus aina neuvostovaltion hajoamiseen saakka. Eivätkä ne lakanneet olemasta olemassa Neuvostoliiton hajottua, jolloin punaliput korkeintaan häivytettiin niiden toiminnassa taka-alalle retoriikan juurikaan muuttumatta.

Venäjän tuhoamissodan Ukrainassa alettua (24. helmikuuta 2022) osassa rauhanliikkeistä ja -organisaatioista tehtiin pesäeroa Venäjään. Sen sijaan Suomen NATO-jäsenyydellä näyttä olleen se seuraus, että retoriikassa ja toiminnassa rauhanliikkeet toistavat edelleen kylmänsodan ajoilta kumpuavia disinformatiivisia teemoja. Näihin liikkeisiin on myös hakeutunut ihmisoikeusaktivisteja – kuten Syksy Räsänen, jotka levittävät laajalle yleisölle Venäjän narratiivia tukevaa disinformaatiota. (8) Esimerkkinä tämän verkoston toiminnasta voidaan ottaa viime toukokuussa järjestetylle Maailma kylässä -festivaalille masinoitu, ukrainalaisen toimittaja Illia Ponomarenkon vastainen kampanja. Kampanjassa näkyvästi mukana oli esim. SUMUD – Suomen Palestiina-verkosto ry, Kommunistinuoret ry, Palestiinalaisten siirtokuntayhdistys ry. (9) SUMUD – Suomen Palestiina-verkosto ry:n postiosoite on sama kuin Suomen Rauhanpuolustajilla. (10) Onneksi festivaalien järjestäjä ei taipunut ulkoisen painostuksen alla, vaan saimme nähdä Ponomarenkon Helsingissä.

Joukko suomalaisia ”rauhanaktivisteja” osallistui syyskuussa Pietarissa järjestettyyn konferenssiin, jonka julkilausumassa –

”Osallistujat vaativat Ukrainan sodan eskaloitumisen välitöntä lopettamista ja vaativat länsivaltoja lopettamaan asetoimitukset Ukrainaan”. (11)

Huomioitavaa on se, ettei konferenssin yhteydessä laaditussa julistuksessa mainita Pohjois-Korean Venäjän tueksi lähettämiä sotilaita tai mittavaa materiaaliapua (esim. tykistökranaatit ja ballistiset ohjukset), kuten ei Iranin Venäjälle myymiä ohjuksia tai itsemurhalennokkeja tai Kiinan epäsuoraa tukea Venäjälle – vaatimus asetoimitusten lopettamisesta kohdistetaan vain Ukrainan läntisille tukijoille. Konferenssin puhujat, aivan kuten julistuksen allekirjoittajatkin toimivat vain Venäjän disinformaation kaikukoppana. Konferenssin puhujien joukossa oli kolme suomalaista (Ulla Klötzer, Lea Launokari ja Olli Tammilehto), heistä ainakin osa oli paikanpäällä Pietarissa. (12) Konferenssissa laaditun julistuksen allekirjoittaneiden joukossa on toistakymmentä suomalaista, (13) osa Pietarin konferenssin suomalaisista esiintyjistä sekä allekirjoittajista kuuluu Naisasialiitto Unionin ’Naiset rauhan puolesta’ -toimintaryhmään. (14) Naiset rauhan puolesta -toimintaryhmä kuuluu Global Women United for Peace Against Nato eli GWUAN-liikkeeseen.

Meidän on hyvä muistaa, että rauhanliikkeiden sekä erilaisten ihmisoikeusryhmien joukossa on henkilöitä, jotka ovat vilpittömin mielin liikkeellä, kuvitellen olevansa hyvällä asialla. Toisaalta tällainen joukko ihmisiä on helpohkoa aktivoida mukaan kansalaisaktivismiin, koska yhdistysten ja ryhmien taustalta löytyy monissa tapauksissa ideologisesti valveutuneita henkilöitä, joista kaikki eivät välttämättä enää ole vilpittömin mielin liikkeellä. Viittaan esim. siihen, että tällaisten henkilöiden on mahdollista vaikuttaa yhdellä kertaa laajaan ihmisjoukkoon ja tarvittaessa ohjailla näiden toimintaa. Kyseeseen voi tulla vaikuttaminen laitavasemmistoon kuuluviin ryhmiin sekä palestiinalaisverkostoihin Suomessa.* Huomautan myös, etteivät kaikki ryhmät välttämättä ole Venäjämielisiä tai putinistisia pohtiessamme sitä, miksi joku ryhtyy yhteistyöhön Venäjän kanssa. Lainaan Aleksandr Duginia tässä kohdin: ”Tärkeintä ei ole se, ovatko ryhmät Venäjämielisiä vaiko eivät. Se, mitä he vastustavat on tärkeämpää. Vihollisesi vihollinen on ystäväsi”. (15)

Ja kuten toisessa kappaleessa viittasin, Venäjä vaikuttaa Suomeen myös erilaisten pienten yritysten kautta, joihin kiinnitän huomioni seuraavassa, ja toivottavasti viimeisessä ”osassa”.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://anton-shekhovtsov.blogspot.com/2016/01/how-alexander-dugins-neo-eurasianists.html

2. https://www.asiakastieto.fi/yritykset/fi/kerava-areena-oy/21543856/paattajat

3. Helsingin Sanomat: Venäjän puolella, 27. kesäkuuta 2023. Linkki: https://www.hs.fi/maailma/art-2000009511795.html (artikkeli maksumuurin takana).

4. https://www.is.fi/paakirjoitus/art-2000010571717.html

5. https://seura.fi/asiat/tutkivat/tallaisia-ovat-suomen-yon-sudet/

6. https://seura.fi/asiat/tutkivat/seura-tutki-tsaarinaikaa-ihailevat-kasakat-asuvat-yha-suomessa-nain-he-ylistavat-vladimir-putinia-ja-harjoittelevat-sotataitoja/

7. https://www.rferl.org/a/the-mayor-s-muscle-moscow-leans-on-cossack-brawn-to-put-down-dissent/29215357.html

8. https://vatniksoup.com/en/soups/99/

9. https://www.facebook.com/sumud.fin/posts/maailma-kyl%C3%A4ss%C3%A4-festivaalin-pit%C3%A4%C3%A4-vastustaa-%C3%A4%C3%A4rioikeistoa-ja-rasismia-illia-pono/122153144858113054/

10. https://www.asiakastieto.fi/yritykset/fi/sumud-suomen-palestiina-verkosto-ry/33746984/rekisteritiedot

11. https://www.naisetrauhanpuolesta.org/julistus-rauhaa-luontoa-yhteistyota-itamerella-ja-arktisilla-alueilla-konferenssi-21-22-syyskuuta-2024/

12. https://www.naisetrauhanpuolesta.org/peace-nature-cooperationin-the-balticandarcticregions/

13. https://www.naisetrauhanpuolesta.org/julistus-rauhaa-luontoa-yhteistyota-itamerella-ja-arktisilla-alueilla-konferenssi-21-22-syyskuuta-2024/

14. https://naisunioni.fi/toimintaryhmat/

15. https://smallwarsjournal.com/jrnl/art/nine-lessons-of-russian-propaganda  (Luettu 24. tammikuuta 2023)

*: Monen muun eurooppalaisen valtion lailla Suomessakin laitavasemmistoon kuuluvilla aktivisteilla on tiiviit yhteydet palestiinalaisverkostoihin. Esim. toimittaja Illia Ponomarenkon vastainen kampanja viime keväänä ennen Maailma kylässä -festivaalia, siihen osallistuneine taustaryhmineen ”piirsi” kuvan tällaisesta verkostosta. Ainakin osin samat ryhmät ovat aktiivisia Free Palestine -mielenosoituksissa. Arvostetuimmista ihmisoikeusaktivisteista esim. Syksy Räsänen kampanjoi hyvin aktiivisesti palestiinalaisten puolesta mutta levittää myös Venäjää ja Syyrian hallintoa tukevaa disinformaatiota. Huomioikaa myös Dugin-lainaukseni tässä kohdin. Syksy Räsäsestä blogissa ’Kosmologi liikkuu harmaalla vyöhykkeellä’.

Venäjän sotarikoksista Ukrainassa: sotavankien joukkoteloituksista sekä ”ihmissafarista” etelässä

 

Elämme vallan merkillistä aikaa, jolloin moraalittomasti toimivat ihmiset, joiden tulisi olla esimerkkejä meille kaikille. Venäjän toimeenpannessa täytäntöön julmia sotarikoksia Ukrainan ohella muillakin taistelutantereilla, tekee Yhdistyneiden kansankuntien pääsihteeri António Guterresin näyttävän vierailun BRICS-maiden huippukokoukseen Venäjälle, tavaten vierailunsa aikana tuhoamissotaa käyvän Venäjän johtajan Vladimir Putinin. Vierailusta tekee entistä käsittämättömämmän se, että Guterres oli aiemmin kieltäytynyt osallistumasta Ukrainan suunnittelemaan rauhankokoukseen Sveitsissä. Yhdistyneiden kansankuntien rapautuvasta maineesta on käyty keskustelua hyvin runsaasti Venäjän hyökkäyssodan alun jälkeen, tämä vierailu ei sitä missään nimessä paranna, vaan on käytännön esimerkki organisaation rappeutuneisuudesta. Vielä vastenmielisemmäksi vierailun tekee se, ettei Guterres sanoillaan tai teoillaan julkisesti kritisoinut isäntämaan edustajia sodankäynnin sääntöjen jatkuvasta rikkomisesta, vaikka aihetta kritiikkiin olisi totisesti ollut. Nimittäin BRICS-maiden huippukokousta edeltävinä päivinä ja viikkoina venäläisjoukot syyllistyivät lukuisiin sotarikoksiin Ukrainassa siviileitä, sotilaita sekä sotavankeja kohtaan. (1)

 

Venäjän järjestelmällistä sotavankien teloittamista

Venäjän sodankäyntitapaa Ukrainassa on alleviivannut tämän vuoden elokuun alunjälkeen havaittavasti lisääntynyt antautuvien ukrainalaisten tai ukrainalaisten sotavankien julkinen teloittaminen. Venäläisjoukot ovat reilun parin kuukauden kuluessa teloittaneet Ukrainassa tai omalla maaperällään (maiden välisellä rajaseudulla) kymmeniä antautuvia tai jo sotavangeiksi otettuja ukrainalaissotilaita. Omien havaintojeni mukaan venäläisten rikollinen toiminta kiihtyi hyvin pian sen jälkeen, kun Ukraina oli aloittanut oman operaationsa Kurskin oblastin alueella Venäjällä elokuun 6. päivä. Ainakin eräissä tapauksissa sotilaat toteuttivat upseeriltaan saamaansa käskyä:

”…, cut the heads of these four people and put them on the sticks. Copy that, it is an order”, nauhoite venäläisupseerin sotilailleen antamasta käskystä katkaista päät neljältä ukrainalaiselta sotavangilta ja iskeä päät seipäännokkaan keskiaikaiseen tapaan. (2) Sotarikoksen tehneet sotilaat kuuluivat Venäjän merivoimien kaartin 155. merijalkaväenprikaatiin ja teko tapahtui Ukrainan ja Venäjän rajaseudulla Kolotilovkan raja-aseman alueella elokuun toisella viikolla. Ainakin yksi teloitetuista on tunnistettu Ukrainan asevoimien upseeriksi.

Venäläisten toteuttamat, julkiset, antautuneiden ukrainalaissotilaiden tai ukrainalaisten sotavankien teloitukset näyttävät keskittyneen kahdelle rintamanosalle elokuu-syyskuun vaihteen jälkeen. Ukrainan itäosissa, Donbasin alueella venäläiset ovat teloittaneet noin parikymmentä sotavankia Pokrovskin rintamalohkolla, Donetskista luoteeseen.

Syyskuun puolessavälissä venäläiset teloittivat Novohrodivkassa, Ukrainan kontrolloimasta strategisesti tärkeästä Pokrovskista kaakkoon, antautuneen ukrainalaissotilaan miekalla. Miekan terään oli kirjoitettu teksti ”За Курск” (Kurskin puolesta). (3) Pari viikkoa tästä eteenpäin Pokrovskin rintamalohkolla venäläiset laittoivat kuusitoista antautunutta ukrainalaissotilasta riviin ja ampuivat heidät kaikki kylmäverisesti muutaman metrin päästä. Joukkoteloitus kuvattiin lämpökameralla (?) lennokista. Julkaistulla tallenteella näkyi, kuinka teloitukseen osallistuneet venäläissotilaat ampuivat vangitut ukrainalaiset lähietäisyydeltä. (4)

Dronekuvaa kuudentoista ukrainalaissotilaan teloituksesta.

Päivää paria myöhemmin, lokakuun alkupuolella, venäläiset teloittivat takaapäin ampumalla yhden sotavangiksi saaneensa, Ukrainan asevoimien riveissä taistelleen sotilaan – kyseessä oli mitä ilmeisimmin Baltian alueelta kotoisin ollut vapaaehtoinen. (5) Ennen teloitusmurhaa vangittu pakotettiin kaivamaan oma hautansa, julkaistuilla tallenteilla venäläissotilaat pilkkasivat ja kiusasivat vangittua. Näillä tallenteilla vangitun vapaaehtoisen kasvoilla ja kehossa näkyi jälkiä lyönneistä.

Lokakuun 13. päivän aikoihin Ukrainan asevoimat raportoi venäläisten teloittaneen joukon sotavangeiksi ottamiaan ukrainalaissotilaita. Yhdeksän puolialastomaksi riisutun ukrainalaissotilaan teloitus tapahtui Kurskin oblastissa Venäjällä, lähellä Novoivanovkaa. (6) Alueella, jonne Venäjä oli kohdistanut omat vastahyökkäyksensä päiviä aiemmin. Itsessään hyvin traagisesta tapahtumasta teki vielä traagisemman se, että eräs ukrainalaisisä tunnisti taistelussa kadonneen poikansa teloitettujen ukrainalaissotilaiden joukosta.

 

Venäläisten ”ihmissafari” etelässä

Venäläisten käyttämiin sosiaalisen median alustoihin alkoi ilmestyä jo viikkoja sitten heidän kuvaamia videoita Ukrainan eteläosista, Hersonin alueelta, jossa he [venäläiset] metsästävät siviilejä erilaisilla droneilla sekä nelikoptereilla. Kuka tahansa Ukrainan kontrolloimilla alueilla asuva siviili saattoi päätyä venäläisten summittaisen terrorihyökkäyksen kohteeksi. Hyökkäykset kohdistuivat niin aikuisiin kuin myös lapsiin; jalan liikkuviin tai autoilijoihin; venäläiset iskevät FPV-droneilla pientalojen ohella kerrostalohuoneistoihin ovista tai ikkunoista – parvekkeella vilvoittelemassa olleet siviilit saattoivat joutua venäläisten hyökkäysten kohteeksi. Viimeisimpien havaintojen mukaan venäläiset pudottavat lennokeista tai nelikoptereista Hersonin kaupunkialueelle pienikokoisia, ”perhosmiinoiksi” kutsuttuja, PFM-1-henkilömiinoja. (7) Ukrainan viranomaiset ovat varoittaneet lapsia, mutta myös pihojaan siivoavia aikuisia koskemasta epätavanomaisen näköisin miinoihin niiden vaarallisuuden tähden.

Venäjällä ja sitä ennen Neuvostoliitolla, on pitkä historia PFM-1-henkilömiinojen käytölle siviilikohteissa osana terrorisotaa. Neuvostoliiton käymän Afganistanin sodan aikana puna-armeija levitti muotonsa ja värinsä puolesta lapsia kiinnostaneita PFM-1 jalkaväkimiinoja summittaisesti alueille, jotka eivät olleet heidän kontrollissansa. PFM-1-henkilömiinoja kutsuttiin muotonsa vuoksi myös perhosmiinoiksi tai vihreiksi papukaijoiksi (Green parrot) ja ne aiheuttivat niitä maasta poimineille lapsille hengenvaarallisia käsi- ja päävammoja. Samaa miinaa Venäjän proxy-joukot ja myöhemmin asevoimat ja muut maan turvallisuuselinten joukot käyttivät Donbasin alueella vuodesta 2014 lähtien osana siviileihin kohdistunutta terrorisotaa ja Ukrainan kontrolloimien alueiden epävakauttamista Minsk II-sopimuksen jälkeisenä aikana. Olen kirjoittanut Venäjän johtamien joukkojen miinojen- sekä räjähdeansojen käytöstä Itä-Ukrainan sodassa, Donbasin alueella esimerkiksi syyskuussa 2021 julkaisemassani blogissa ”Miinat ja räjähdeansat tappavat Ukrainassa” sekä lukuisina havaintoina tätä edeltävinä vuosina. (8)

Siviileihin kohdistuvien lennokki- ja nelikopteri-iskujen määrä lisääntyi etelässä, Hersonin alueella, huomattavasti syksyn koitettua. Heinä-elokuussa iskuja oli keskimäärin sata päivässä, syksyn koitettua iskujen lukumäärä lisääntyi merkittävästi, esim. 9. syyskuuta siviilejä kohti iskettiin yli 220 kertaa räjähteitä kuljettaneilla lennokeilla sekä nelikoptereilla. (9) Venäläisten toteuttamien iskujen tarkoituksena on ennen kaikkea terrorisoida alueen väestöä, pyrkiä muuttamaan Herson ”kuolleeksi kaupungiksi” pelottelemalla asukkaat pois. Syyskuussa venäläisten ”ihmissafarissa” menehtyi kuusi siviiliä, eriasteisesti vammautuneiden siviileiden lukumäärä nousee reilusti yli 140:een  – vammautuneiden joukossa on myös lapsia. Pelkästään syyskuussa venäläiset pudottivat 2700 kranaattia hersonilaisten niskaan. (10)   

Lokakuun ensimmäisten viikkojen kuluessa venäläisten vastaavissa iskuissa menehtyi viisi siviiliä, vammautuneiden lukumäärän noustessa kymmeniin. Vammautuneiden joukossa oli neljä pelastus- ja ensiapuhenkilökuntaan kuulunutta henkilöä. (11) Venäjän siviilikohteisiin kohdistamien iskujen ikävä normi on se, että se iskee hyvin usein pienellä viiveellä samaan kohteeseen uudestaan, jotta pelastus- ja ensiapuhenkilökuntaa vammautuisi ja heidän kalustoaan tuhoutuisi. Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on osoittanut kaikella tapaa sen, ettei se kunnioita sodankäynnin sääntöjä, eikä arvosta ihmishenkiä – mutta näin näytä myöskään tekevä Ukrainaa tukeva länsi, joka on eskalaatiopelkoansaan astumisensa seurauksena kyvytön tekemään tarvittavia päätöksiä, jotta Ukrainan olisi mahdollista vähentää kansalaisiin venäläisten iskujen taholta kohdistuvaa uhkaa. Lännen kyvyttömyyden takuumiehinä toimivat Yhdysvaltojen ja Saksan hallinnot. En tiedä kuinka paljon se helpottaisi ukrainalaisten asemaa, mikäli läntiset mediat ottaisivat aktiivisemman roolin ja näin loisivat painetta päättäjien suuntaan? Ukrainan eteläosien ”ihmissafari” ehti jatkua viikkoja, ennen kuin merkittävät läntiset mediat heräsivät todellisuuteen. Yleisradion laajaa ja sinänsä ansiokasta raporttia saimme odottaa pitkälle lokakuun puolelle. (12)

 

Venäjän sotarikoksista ja rikollisesta sodankäynnistä

Loppuun lyhyt tilastonomainen kattaus Venäjän siviilikohteisiin tekemistä iskuista sekä sen siviileihin kohdistamista sotarikoksista ja seksuaalirikoksista. Tiedot ovat peräisin Ukrainan hallinnon tämän vuoden lokakuussa julkaisemasta aineistosta. Aineistoon on koottu tiedot siviiliuhreista sekä Venäjän hyökkäysten kohteista, jotka sijaitsevat Ukrainan kontrolloimilla alueilla mutta eivät välittömästi rintamalla/ sotatoimialueella. Siviiliuhrien osalta ne eivät myöskään käsitä mitään sellaisia alueita, jotka ovat Venäjän miehittämiä tilaston luontihetkenä.

Venäjän sotatoimien seurauksena (24. helmikuuta 2022–22. lokakuuta 2024) on menehtynyt 13 403 siviiliä, vammautuneiden lukumäärä nousee yli 25 200 siviiliin. Kyseisellä aikavälillä on menehtynyt 580 lasta ja vammautunut 1649 lasta.

Venäjän hyökkäyssodassa seksuaalinen väkivalta (tai sen uhka) ovat sodankäynnin väline. Lokakuun 22. päivään mennessä Ukrainan viranomaiset ovat rekisteröineet 323 seksuaalisen väkivallan tapahtumaa, joista 207 uhrina on nainen ja 116 uhrina on mies (lukuihin sisältyy 15 tyttöä ja 1 poika). Rekisteröityjen tapahtumien joukkoon ei kuitenkaan kuulu esim. seuraava, jossa sotavangeiksi jääneet venäläissotilaat kertovat haastattelijoille tekemistään raakuuksista:

”Helmikuun 8. 2024 löysimme naisen kahden lapsen kanssa kellarista Avdijivkan esikaupunkialueella. Löysimme 38-vuotiaan naisen ja 11- sekä 13-vuotiaat lapset. Kysyimme heiltä mitä he tekevät täällä, miksi he eivät ole lähteneet. He vastasivat, ettei heillä ole paikkaa mihin mennä. Saimme käskyn laittaa heille suukapulat, jottei heitä kuultaisi. [Käskyn antoi heidän komentajansa.] Teippasimme heidän kaikkien suut, jonka jälkeen kävimme heidän kimppuunsa [konteksti huomioiden, kyse on raiskaamisesta] aloittaen naisesta.” (13) Sotavangin kertoman mukaan raiskaaminen ja muu seksuaalinen väkivalta kesti kaksi tuntia, jonka jälkeen kolmikko vietiin ammuttavaksi. Kyseinen sotavanki kertoi myös muista vastaavista tapauksista Venäjän käsiin päätyneessä Avdijivkassa. Haastattelijoille hän kertoi heidän raiskanneen Avdijivkassa yhteensä kolme poikaa, viisi tyttöä ja kuusi naista.

Venäjän hyökkäyksen seurauksena lapsiin on raportoitu kohdistuneen 1368 sotarikosta 22. lokakuuta 2024 mennessä. Edellisten lisäksi lapsiin on kohdistunut 16 seksuaalirikosta, joiden kohteena on ollut 15 tyttöä ja 1 poika. Lasten osalta haluan erityisesti painottaa sitä, että onpa kyse sotarikoksista tai seksuaalirikoksista, kyse on rikoksista, jotka on kyetty dokumentoimaan ja ne ovat tapahtuneet alueilla, jotka ovat tällä hetkellä Ukrainan hallinnassa.

Venäjä on myös syyllistynyt lasten pakkosiirtoihin ja vapaudenriistoihin sekä sieppauksiin. Sen toimesta on kotiseuduiltaan pakkosiirretty (24. helmikuuta 2022 jälkeen) vähintään 19 000 lasta.* Todellinen luku on merkittävästi korkeampi, koska Ukrainan viranomaisilla ei ole tarkkaa tietoa siitä, kuinka paljon lapsia on pakkosiirretty miehitetyiltä alueilta Venäjälle tai johonkin kolmanteen maahan, kuten Valko-Venäjälle. Venäjä ei pääsääntöisesti tiedota lapsikaappauksista tai lasten pakkosiirroista Ukrainalle tai kansainvälisille organisaatioille, se ennemminkin pyrkii peittelemään rikostaan kaikin mahdollisin tavoin. Huomautuksena, Venäjällä toimiva punainen risti ei ole puolueeton organisaatio vaan se toimii osana hallinnon sortokoneistoa, vähäisimmilläänkin mahdollistaen hallinnon sorron ja mielivallan.

Viimeisimpien kuukausien aikana Venäjä on ryhtynyt entistä enemmän pakkovärväämään miehitettyjen alueiden lapsia Junarmijaan sekä pakottamaan aikuisikää lähestyviä nuoria Venäjän asevoimiin. (14 ja 15) Pakkovärväyksessä Venäjä käyttää hyväksi uhkaa-kiristä-pelottele-metodia, lasten kohdalla se turvautuu propagandaan uhkaa-kiristä-pelottele-metodin rinnalla.

Myös Ukrainan siviili-infrastruktuuri on Venäjän tuhoamissodan kohteena. Sen sotatoimet Ukrainassa ovat vaurioittaneet tai tuhonneet (24. helmikuuta 2022–22. lokakuuta 2024 välillä):

- 153 149 asuinrakennusta

- 3624 koulua ja päiväkotia

- 878 sairaalaa ja muuta sairaanhoitolaitosta

- 641 kulttuurikohdetta

- 198 uskonnollista kohdetta

Lisäksi Venäjä on iskenyt Ukrainassa 203 voimalaitokseen 558 kertaa sekä kohdistanut telekommunikaatio ja sähköverkkoihin 7974 iskua. Voimalaitoksiin kohdistuneista iskuista 50,17 prosenttia on tapahtunut huhtikuun 2023 jälkeen.

Venäjän hyökkäyssodan tuhoama Vovtšansk, Harkovan alueella Ukrainassa. 

Vaikka tämä on toistoa, niin muistutan lukijoita tilastoinnin luontitapaan liittyvistä ehdoista. Siviiliuhrien osalta kyse on uhreista, jotka on kyetty varmentamaan tai jotka nyt ovat seurausta Venäjän sellaisista sotatoimista, jotka kohdistuvat Ukrainan kontrolloimille alueille mutta eivät sijaitse välittömällä sotatoimialueella (rintamalla). Lukuihin eivät sisälly Venäjän siviileihin kohdistamat rikokset miehitetyillä alueilla, eivätkä luvut myöskään sisällä siviiliuhreja Venäjän miehittämillä alueilla. On myös syytä muistaa, että sota Ukrainassa alkoi reilu vuosikymmen sitten, Venäjän miehitettyä Krimin niemimaan ja saatua osia Itä-Ukrainasta haltuunsa epävakauttamiskampanjan ja sitä seuranneen sodan myötä. Itä-Ukrainan sodassa ehti kuolla 12. huhtikuuta 2014–24. helmikuuta 2024 välillä yli 14 000 ukrainalaista ja kolmansien maiden kansalaista. Venäjän asevoimien ja turvallisuusorganisaatioiden tai niiden rinnalla taistelleiden puolisotilaallisiin joukkoihin kuuluneiden kuolleiden lukumäärä ei ole tiedossa, arviot vaihtelevat tuhansista yli kymmeneen tuhanteen.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://khpg.org/en/1608814086

2. https://x.com/PStyle0ne1/status/1824551478997959121

3. https://kyivindependent.com/ombudsman-appeals-to-un-red-cross/

4. https://x.com/olex_scherba/status/1841136998729273649

5. https://x.com/LvivJournal/status/1841908008810643900

6. https://x.com/maria_avdv/status/1845517903585501331

7. https://en.defence-ua.com/news/russians_use_remote_methods_to_scatter_pfm_1_lepestok_mines_in_kherson-12114.html

8. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2021/09/miinat-ja-rajahdeansat-tappavat.html

9. https://kyivindependent.com/human-safari-kherson-civilians-hunted-down-by-russian-drones/

10. https://yle.fi/a/74-20116813

11. https://x.com/MamedovGyunduz/status/1849767928670945787

12. https://yle.fi/a/74-20116813

13. https://x.com/SlavaUk30722777/status/1824821812573962323

14. https://x.com/MamedovGyunduz/status/1840356526633988369

15. https://www.hrw.org/news/2023/12/20/russia-forces-ukrainians-occupied-areas-military

*: ”Venäjän toimeenpanemat lasten- ja väestön pakkosiirrot eivät ole Ukrainassakaan mikään uusi asia. Venäjälle siirrettiin ensimmäisen kerran lapsia Itä-Ukrainan sotatoimialueelta niinkin varhain kuin kesällä 2014. Venäjän valtion rahoittama organisaatio siirsi miehitetyn Donbasin alueelta Venäjälle vähimmilläänkin satoja lapsia vuosien 2014 ja 2016 välillä. Joulukuussa 2016 organisaation perustaja Elizaveta Glinka eli ’Tohtori Liza’ palkittiin Vladimir Putinin toimesta valtiopalkinnolla.”

Lainaus kirjoituksesta: https://vartiopaikalla.blogspot.com/2024/06/pelastakaa-ukrainan-lapset-save.html