Huomioita Pasi Paroisen pitkään ”Ukraina on häviämässä sodan”-lankaan yhteisö- ja mikroblogipalvelu X:ssä

 

I OSA 

Black Bird Group -analyysiryhmään kuuluva Pasi Paroinen julkaisi 4. maaliskuuta 2025 X:ssä pitkän langan, jota nimitän tässä kirjoituksessa ”Ukraina on häviämässä sodan” -langaksi langan ensimmäisen viestin aloituksen perusteella:

”Miksi nyt puhutaan neuvotteluista, tulitauosta ja turvatakuista? Koska Ukraina on häviämässä sodan.

Ukraina on häviämässä sodan Venäjää vastaan, sillä se ei näillä näkymin tule saamaan menettämiään maa-alueitaan takaisin. Se että Venäjä ei välttämättä saavuta kaikkia tavoitteitaan, tai että ne tulevat järkyttävän kalliilla hinnalla, ei muuta sitä tosiasiaa, että yleensä alueluovutuksiin pakotetun valtion katsotaan hävinneen. Ukraina on häviämässä sodan ja kyse on enää siitä, kuinka pahasti annamme Ukrainan hävitä. - - -”. (1)

Kirjoituksessani en tarkastele Paroisen jokaista väitettä tai huomiota, yksinkertaisesti syystä, että siinä tapauksessa kirjoitukseni venyisi muutaman sivun pituudesta kymmeniin sivuihin. Hänen tekemänsä havainnot ja huomiot nimittäin ovat niin seikkaperäiset, ettei niitä voi ohittaa muutaman rivin vastauksilla. Kirjoitustani ei kuitenkaan pidä tarkastella kritiikkinä tai vastineena Paroisen pitkään lankaan, kyse on ennemminkin kiinnostavan langan nostattamista ajatuksista, joita puran tekstin muotoon. Haluan kuitenkin nostaa esille erään tekijän, joten on luontevaa lainata Paroisen avausviestiä:

”Ukraina on häviämässä sodan ja kyse on enää siitä, kuinka pahasti annamme Ukrainan hävitä. Eli toisin sanoen säilyykö Ukraina itsenäisenä valtiona vai joutuuko se lopulta antautumaan täysin, jolloin Venäjä käytännössä sanelisi rauhanehdot. Siksi neuvottelut sekä puheet tulitauoista ja turvatakuista.- - -”. (1)

Pyydän kiinnittämään huomiota lainauksessa kohtaan ”säilyykö Ukraina itsenäisenä valtiona vai joutuuko se lopulta antautumaan täysin, jolloin Venäjä käytännössä sanelisi rauhanehdot”. Näen merkittävimpänä ongelmana sen, etteivät Ukrainan länsimaiset tukijat joko näytä ymmärtävän tai jos ymmärtävätkin, niin hyväksyvän Venäjän aloittaman sodan todellista luonnetta. Sodan, joka alkoi Krimin niemimaan valtauksella helmi-maaliskuussa 2014 ja jota voi yksinkertaisesti nimittää imperialistiseksi valloitus- ja tuhoamissodaksi, jonka perimmäinen tavoite on Ukrainan olemassa olon lakkauttaminen ja kansallisen identiteetin tuhoaminen.

Venäjän tavoite on selkeä, se on lausuttu suoraan ja verhotusti lukemattomia kertoja sitten kevättalven 2014, joten kun puhumme Ukrainan antautumisesta, meidän on syytä ymmärtää samalla se, että Venäjän tavoite ei ole Ukrainan säilyminen itsenäisenä ja olemassa olevana valtiona. (2) Edellisen toteamuksen tiedostamisen ja hyväksymisen pitäisikin johtaa siihen, että ymmärtää ”tulitauon” tai ”rauhan” olevan lopulta vain väliaikaisen, joten Venäjän hyökkäyssodan jatkuminen jossain vaiheessa lähitulvaisuutta on väistämätöntä, mikäli sen annetaan uudelleenrakentaa asevoimansa. Meidän on syytä valmistautua tähän väistämättömään tulevaisuudenkuvaan ja varmistaa myös oman turvallisuutemme tähden se, ettei Ukrainaa kuohita tulevissa neuvotteluissa (en kutsuisi niitä rauhanneuvotteluiksi, koska Venäjä kuten ei Yhdysvallatkaan ole niissä vilpittömin mielin mukana) ja että sen turvallisuus taataan eurooppalaisin voimin. Yhdysvaltoihin emme voi luottaa, niin kauan kuin presidenttinä on Donald Trump ja maa on trumpilaisten (MAGA:n) kuristusotteessa.

”Ukraina on häviämässä sodan koska sen liittolaisten tuki oli aluksi hidasta, sitten rajattua ja takertui todennäköisesti kohtuuttoman paljon eskalaationhallintaan ja ydinsodan pelkoon. Ukrainaa tukevilla valtioilla ei ollut realistista tilannekuvaa sodasta ja Venäjän kestokyvystä. Pelättiin Venäjän romahtamista, hajoamista ja ydineskalaatiota hetkillä, jolloin Ukrainalla olisi vielä ollut parhaimmat mahdollisuudet työntää venäläiset joukot alueeltaan (syksy ja talvi 2022–2023).

Samaan uskoon Venäjän heikkoudesta on sittemmin ripustauduttu tänne asti. On toivottu ja odotettu, että vuotavat pakotteet alkavat purra ja Venäjän talous sakkaisi totaalisesti. On odotettu ja toivottu että Venäjältä loppuisivat miehet, aseet, ammukset, ajoneuvot ja tahto. On selvää, että Venäjänkin resurssit ovat rajalliset, mutta päätöksen tekoa on hallinnut virheellinen tilannekuva, jossa ei ole otettu realistisesti huomioon Ukrainan kestävyyttä ja kyvykkyyksiä.- - -”. (3)

Tilanne Ukrainassa ja etenkin rintamalla huomioiden, ei ole väärin todeta, että Ukraina sekä sen tukijat ovat tehneet virheitä Venäjän laajamittaisen hyökkäyssodan aikana mutta samalla on syytä todeta, että merkittäviin virheisiin on myös syyllistytty Ukrainassa mutta erityisesti länsimaissa jo ennen 24. helmikuuta 2022. Ukrainassa maksetaan kallista hintaa näistä virheistä – laiminlyönneistä, joista eräitä tulen nostamaan esiin tässä kirjoitussarjassa.

Olen toistuvasti, kevättalvesta 2022 lähtien, muistuttanut lännen tuen hitaudesta ja siihen liittyvästä vaarasta sekä siitä, että Ukrainan merkittävimmät tukijat lännessä antavat liian suuren painoarvon Venäjän ydinaseuhittelulle. Venäjän valtiojohto asetti hyvin varhaisessa vaiheessa hyökkäyssotaa lukuisia ”punaisia viivoja”, joiden rikkominen johtaisi ydinaseiden käyttöön. Länsi on toistuvasti astellut näiden ”punaisten viivojen” yli huomaten Venäjän uhkausten olleen vain sanoja, ei tekoja. Tästä huolimatta, kerta toisensa jälkeen, lännessä takerruttiin pelkoon eskalaatiosta ja ydinaseiden käytöstä. Venäjän uhkailu sai etenkin Yhdysvallat mutta myös Saksan erityisen varovaiseksi. Ymmärtääkseni Joe Bidenin hallinnon ylivarovainen asenne oli merkittävä syy sille, etteivät Nato-maat ampuneet edes omaan ilmatilaansa lentäneitä venäläisiä risteilyohjuksia tai itsemurhalennokkeja alas, puhumattakaan, että Ukrainan läntiset tukijat olisivat luoneet Ukrainan ilmatilaan lentokieltoaluetta Venäjälle, jollaisen muodostaminen nostettiin esille jo hyvin varhaisessa vaiheessa Venäjän laajamittaista hyökkäyssotaa.

Sota olisi voinut saada aivan toisen suunnan, mikäli Ukraina olisi saanut riittävästi kalusto- ja materiaalitukea keväästä 2022 lähtien. Ripeän ja ennakoivan toiminnan sijaan keskusteluja käytiin liian kauan, ja kun kalustoa lopulta toimitettiin, oli sen määrä aivan liian vähäinen tarpeeseen nähden. Kuvaavaa on, että Yhdysvallat lupasi (pitkien keskusteluiden jälkeen) toimittaa Ukrainalle reilut 30 kappaletta M1A1 Abrams-taistelupanssarivaunua syksyyn 2023 mennessä, sittemmin vaunuja on toimitettu Ukrainalle lisää. Tämä esimerkki kuvaa ongelman laajuutta erinomaisesti: Ukraina saa kaikkea liian vähän ja liian hitaasti sekä lopulta liian myöhään. Ensimmäiset Yhdysvaltojen lahjoittamat Abrams-taistelupanssarivaunut saapuivat Ukrainaan vasta Ukrainan kevään ja kesän 2023 vastahyökkäyksen epäonnistumisen jälkeen. En väitä, että niiden saapuminen kevääksi 2023 olisi muuttanut sodankulkua enää miksikään etelässä, Zaporižžjan alueella (oblast), jossa Ukraina ryhtyi vastahyökkäykseensä. Voi olla, että peli oli jo menetetty ennen kuin vastahyökkäys kunnolla alkoikaan: Venäjä oli rakentanut alueelle mittavat miinoite- ja linnoiteketjut. Lisäksi sillä oli, Ukrainan vastahyökkäyksen alkaessa, täydellinen ilmatilanhallinta.

Luonnollisesti aivan yhtä merkittävä virhe oli ripustautua kuvitelmaan, että Venäjä romahtaa lähitulevaisuudessa ja sen myötä sen kyky käydä tuhoamissotaa Ukrainassa päättyy. Merkittävä ongelma kevättalvesta 2014 lähtien on ollut se, että lännen Venäjään kohdistamat sanktiot olivat liian maltilliset ja että Venäjän oli mahdollista kiertää niitä – helpostikin. On todennäköistä, että Venäjä ryhtyi rakentamaan sanktioiden kiertoon tarkoitettua toimitusketjujen verkostoa Itä-Ukrainassa keväällä 2014 alkaneen sodan varhaisessa vaiheessa osana laajempaan sotaan valmistautumista. Ukrainalaiset ovat julkaisseet lukuisia artikkeleja ennen Venäjän suurhyökkäyksen alkua, jotka pohjautuivat sotasaaliiksi saamastaan kalustosta tekemiinsä havaintoihin, joissa esitettiin todisteita Venäjän harjoittamasta sanktioiden kierrosta. (4) Venäjälle virtasi kevään 2014 ja suurhyökkäyksen alun (24. helmikuuta 2022) välillä runsaasti sanktioiden alaisia tuotteita: tietotekniikkaa, koneita, generaattoreita ja moottoreita jne. Käytännössä lähes kaikkea mitä maa tarvitsi asevoimiensa varustamiseen. Luonnollisesti Venäjälle virtaa edelleen runsaasti sanktioituja tuotteita. Suomessakin on käynnissä lukuisia yrityksiin kohdistuvia tutkimuksia Venäjään kohdistuvien sanktioiden kierrosta. (5) Ehkäpä meidän pitäisi tässä kohdin kysyä itseltämme, että missä määrin leväperäisyytemme vuoden 2014 jälkeen on auttanut Venäjää kehittämään sanktioiden kiertoon tarkoitettuja toimitusketjuja, samoin kuin, missä määrin naiiviutemme auttaa sitä siinä?

”Missä Ukraina on tehnyt virheitä ja mitkä ovat olleet sen heikkoudet:

Ukraina päätti käydä kulutussotaan Venäjää vastaan. Ukrainalla ei ole ollut muuta voiton teoriaa tai strategiaa. On uskottu siihen, että Venäjä uhraa miehiä ja materiaalia sietämättömissä suhteissa ja kuviteltu, että ukrainalaiset joukot eivät kärsisi vastaavia tappioita. Näin ei kuitenkaan ole ollut. Ukrainan viime aikoina julkaisemat tappioluvut kertovat tappiosuhteiden olevat todennäköisesti jossain noin 1:2 tai 1:3 välillä, kun esimerkiksi Bakhmutin katkerien taisteluiden aikoihin laaja yleisö uskoi melko kritiikittä väitteet 1:6 tai jopa 1:10 tappiosuhteista. Ja nuo epärealistiset mielikuvat ovat eläneet voimakkaasti näihin päiviin asti. On mahdollista, että myös päättäjien ja ylempien sotilasjohtajien keskuudessa on tehty päätöksiä vääristyneiden mielikuvien pohjalta.” (6)

Tässä kohdin kritisoisin Paroisen päätelmää, etenkin kun hän ei aseta aikahaarukkaa, johon hän viittaa ”Ukraina päätti käydä kulutussotaan Venäjää vastaan”-toteamuksellaan. Koska hän nostaa esille Bah’mutin taistelun, on oletettavaa, että hän tarkoittaa vähintäänkin aikaa loppukesästä 2022 eteenpäin (Bah’mutin taistelu käytiin elokuun 2022 toukokuun loppu 2023 välillä).

Ukrainan asevoimien entinen komentaja Valeri Zalužnyi totesi The Economistille marraskuussa 2023 antamassaan haastattelussa ihmisten olen heidän (Ukrainan) arvokkain resurssi. (7) Haastattelun, samoin kuin MTV3:n haastattelun pohjalta tekemän uutisen pohjalta voi päätellä hänen olleen selvästi sitä mieltä, ettei Ukrainan ole järkevää ryhtyä kulutussotaan Venäjän kanssa, koska sellaisen sodan Ukraina häviää.

Toinen asia on sitten se, että onko Ukraina ajautunut sen (esim. asevoimien komentajavaihdos Valeri Zalužnyista Oleksandr Syrskyihin helmikuussa 2024)  ja tukijoidensa tekemien virheiden myötä asemaan, jossa ollaan Paroisen kuvaamassa tilanteessa: kulutussodassa, jota Ukraina tai länsi eivät voi voittaa ilman merkittäviä muutoksia toiminnassaan. Millaisia nämä toimet voisivat olla? Esim. alkaen yhteiskunnan mobilisoinnista sotaan ja päätyen Ukrainan aiempaa monipuolisempaan ja laaja-alaisempaan aseistamiseen lännen taholta, kumpikaan edellisistä ei juuri nyt näytä todennäköiseltä vaihtoehdolta.

”Ukraina ei ole kyennyt korvaamaan tappioitaan riittävästi. Ukrainan täydennysjärjestelmää ja joukkotuotantoa ovat vaivanneet lukuisat ongelmat. Maan poliittinen johto on viivytellyt katastrofaalisen pitkään liikekannallepanon suhteen. Sodan alkupuolella Ukraina kykeni vielä nojaamaan hyvin vahvasti vapaaehtoisiin, mutta käytännössä syksyllä 2022 alkaen Ukrainan olisi pitänyt päättäväisesti ja tehokkaasti alkaa määräämään suurempia määriä ihmisiä asepalvelukseen ja etenkin jalkaväkeen. Kesän 2023 vastahyökkäysten epäonnistuttua ensimmäisten viikkojen aikana, ne olisi pitänyt ymmärtää lopettaa aiemmin, eikä uhrata tuhansia sotilaita tuloksettomien hyökkäysten jatkamiseen usean kuukauden ajan. Samanaikaisesti olisi tarvittu nopeita päätöksiä tappioiden korvaamisesta ja tätä ehdotti tuolloin muun muassa asevoimien ylipäällikkö Zaluzhnyi.” (8)

Kuukausia ennen Venäjän suurhyökkäyksen alkua Ukrainassa käytiin kamppailua sitä, kuinka maassa on valmistauduttava todennäköiseen Venäjän suurhyökkäykseen. Tuolloin näkyvimmät yhteenotot käytiin Kiovan pormestarin Vitali Klytškon ja Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin välillä – Zelenskyi luonnollisesti sai tukea tukipuolueeltaan Kansan palvelijalta (ukr. Слуга народу). Klytško vaati Ukrainaa valmistautumaan Itä-Ukrainassa käynnissä olleen sodan eskalaatioon syyskesästä 2021. Tuolloin eräät ukrainalaiset (maan historiaan ja politiikkaan perehtyneet tuttuni) arvioivat Klytškon astuneen Zelenskyin varpaille vaatiessaan nähtyä merkittävämpiä toimia sotaan valmistautumisessa. Yhteenoton toinen erä nähtiin Venäjän suurhyökkäyksen alettua, jolloin Zelenskyin lähipiiriin kuuluneet henkilöt mustamaalasivat Klytškoa Kiovan sekä Kiovan alueen siviiliuhrien tähden. Nähdäkseni Klytško toimi olosuhteet huomioiden niin hyvin kuin mahdollista – hän oli vaatinut valmistautumista jo kuukausien ajan. Tämän ajan hän joutui myös taistelemaan hallinnon edustajia vastaan, jotka pyrkivät kumoamaan hänen päätöksiänsä tai muulla tavoin vaikuttamaan toimiin Kiovassa.

Eräällä tapaa näemme nyt tällaisen taistelun toisinnon Ukrainassa, jossa – syystä tai toisesta johtuen – maan hallinto (käytännössä Verh’ovna Rada toimii kumileimasimena) on jarruttanut väistämättömien päätösten tekoa liian pitkään. Ukrainan asevoimien komentajan roolissa Zalužnyi esitti useita vaatimuksia tappioiden korvaamisesta edes osittaisella mobilisaatiolla, johon Ukrainan hallinto (viimekädessä presidentti Zelenskyi) ei ollut valmis silloin, kun niitä tarvittiin. Väitetään, että mobilisaation toistuva vaatiminen yhdistettynä Valeri Zalužnyin laajaan suosioonsa oli niitä tekijöitä, jotka johtivat siihen, että hänet erotettiin. Siihen en ota kantaa oliko ajatus erottamisesta Zelenskyin oma vai johdateltiinko hänet lähipiirinsä taholta siihen. Hänen lähipiirissänsä on kuitenkin henkilöitä, joilla on hämärä menneisyys tai epäilyttäviä yhteyksiä venäläisiin valtiollisiin operaattoreihin vuosien ajalta. Tähän joukkoon kuului myös Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU:n johtajana toiminut Ivan Bakanov, joka katosi Venäjän suurhyökkäyksen alettua useaksi päiväksi. (Huom. Zelenskyi erotti lapsuudenystävänsä ja työtoverinsa Kvartal 95-tuotantoyhtiön ajoilta SBU:n johtajan tehtävästä heinäkuussa 2022).

Zelenskyi on myös hylännyt ehdotukset sotapalvelukseen kutsuttavien nuorten ikärajan laskemisesta. Eräänä perusteena on käytetty sitä, ettei Ukrainan asevoimilla ole riittävästi aseistusta ja varusteita mobilisoitaville joukoille. Tässä kritiikissä on sikäli perää, että useat länsimaat toimittavat lupaamaansa aseistusta ja varustusta hyvin hitaasti Ukrainaan. Toimitusten hitautta on käytetty yhtenä perusteena sille, ettei liikekannallepanoikää ole järkevää laskea. Näen Ukrainan hallinnon vastustuksessa ongelmana sen, että välttelemällä kriittisinä aikoina riittävää mobilisaatiota se voi samalla välittää ulkomaille mielikuvan, joka voi vaikuttaa kielteisesti halukkuuteen toimittaa apua ripeämmin. Ukrainan tulisi ehdottomasti olla aloitteellinen, jonka jälkeen sen olisi olennaisesti helpompaa torjua siihen kohdistuvaa kritiikkiä. Nyt ollaan tilanteessa, jossa kumpikin osapuoli voi, niin halutessaan, osoittaa syyttävällä sormella toista, eikä mitään tapahdu. Lukijan on syytä tiedostaa se, että käytännössä vastustuksessa on kyse Zelenskyin hallinnon ja sen tukipuolueen Kansan palvelijan vastustuksesta. Oppositiopuolueilta löytyi kriittisinä aikoina halukkuutta tarvittaviin toimiin, mikäli hallitus olisi niihin tuolloin ryhtynyt. Verh’ovna Radassa Kansan palvelijalla on niukka enemmistö: 245 paikkaa 450 paikasta.

Mobilisaatioiän laskeminen olisi mahdollisesti toiminut signaalina joukoille rintamalla. Antaen heille tarvittavaa lisämotivaatiota jatkaa taistelua, koska tiedossa olisi ollut se, että vahvistuksia on tulossa, että jossain vaiheessa on mahdollista päästä jopa pidemmälle lomalle toipumaan taisteluiden aiheuttamasta fyysisestä- sekä psyykkisestärasituksesta. Tätä signaalia presidentinhallinto eikä Kansan palvelija halunnut antaa: onko syynä se, ettei haluttu tehdä poliittisesti raskasta päätöstä, joka olisi oikeaan aikaan tehtynä säästänyt sotilaita rintamalla ja ehkäpä kääntänyt sodan kulun Ukrainalle suotuisammaksi, mutta olisi voinut olla poliittisesti kohtalokas puolueelle. Mielessäni olen myös pohdiskellut sitä, että vaikuttiko lopulta inhimillinen tekijä siihen, ettei Kansan palveluja puolueen taholta löytynyt riittävää tahtotilaa mobilisaation laajentamiselle? Pitkään jatkunut keskustelu ja viivyttely on myös johtanut eriarvoisuuden lisääntymiseen kansalaisten nähdessä yhteiskunnan kermaan kuuluneiden siirtäneen läheisiään turvaan maan rajojen ulkopuolelle. Tavallisen kansan eläessä sodan ja pommitusten keskellä eliitti on kasvattanut ”Monacon prikaatin” vahvuutta.

Ryhtyessäni tähän kirjoituspuuhaan, kuvittelin kykeneväni tiivistämään Paroisen kirjoittaman langan nostattamat ajatukset yhteen kirjoitukseen – kuvitelmani oli väärä, niinpä palaan langan teemaan tulevina päivinä kirjoitussarjan toisessa osassa.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://x.com/Inkvisiit/status/1896955455462580438

2. Esimerkkinä Vladimir Putinin kesällä 2021 julkaisema artikkeli Ukrainan historiasta ja nykypäivästä, jonka perusteella voi tehdä sen johtopäätöksen, ettei artikkelin kirjoittaja hyväksy kuin korkeintaan Ukrainan muodollisen itsenäisyyden. Artikkelin kirjoittajan (Vladimir Putin) mukaan ukrainalaisten Venäjästä erillinen identiteetti on harhakuva.

3. https://x.com/Inkvisiit/status/1896955457866182780

4. Esimerkkinä Informnapalmin helmikuussa 2018 julkaisema artikkeli ”Russian drone Orlan-10 consists of parts producedin the USA and other countries”.

5. https://tulli.fi/-/tulli-paljasti-torkean-saannostelyrikoksen-kansainvalisista-verkkokaupoista-ostettua-elektroniikkaa-epaillaan-viedyn-valivarastoinnin-kautta-venajalle

6. https://x.com/Inkvisiit/status/1896955461183705539

7. https://www.economist.com/europe/2023/11/01/ukraines-commander-in-chief-on-the-breakthrough-he-needs-to-beat-russia

8. https://x.com/Inkvisiit/status/1896955461183705539 

Kirjoitukseni ”Ei ammuta viestintuojaa – eli havaintoja toimittaja Mika Mäkeläisen kohutuista Ukrainan asevoimia tarkastelleista raporteista” tarkastelee osin samaa teemaa.

Valoa Ukrainaan – me emme unohda

 

”У житті людини може бути багато різних подій, які поділяють життя на дві частини, до та після. Але, війна це та подія, яка не ділить життя, а розриває його, залишає на межі розриву відкриту рану, до болю  якої людина звикає, але ніколи не може звикнути  до кінця свого життя” –

Nämä sanat sodasta elämän avohaavaksi repivänä tapahtumana olisi voinut kirjoittaa kuka tahansa ukrainalainen muutama vuosi sitten, 24. helmikuuta 2022 Venäjän suurhyökkäyksen alettua ja ohjusten sekä pommien sataessa Ukrainaan. Sanat on kuitenkin kirjoitettu jo reilu vuosikymmen sitten. Ne ovat donetskilaisen tunteita keväältä ja kesältä 2014, jolloin Venäjän kylvämä sota ja väkivalta rikkoi miljoonien ukrainalaisten arjen ja terrorin ensimmäiset aallot pyyhkivät yli Ukrainan itäisten osien.

Venäjän suurhyökkäyksen ensimmäisenä päivänä kirjoitin seuraavaa –

”Heräsin varhain aamulla uutiseen – Kiovaa pommitetaan – uutisista sain kuulla Venäjän hyökänneen Ukrainaan. Väärin – Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa 2014, se jatkoi operaatioitaan Ukrainassa saman vuoden kevään ja kesän ajan, vaikka uutistoimituksemme ja poliitikkomme kielsivätkin tämän kirjoittamalla ”separatismista”, ”sisällissodasta”, ”kriisistä”. Ehkäpä he eivät vaan halunneet tunnustaa tosiasiaa, avata silmiä todellisuudelle; ehkäpä oli mukavampaa tuudittautua hyvänolontunteeseen ja toivoa, että sota pysyy Ukrainassa. Ei pysynyt, ei!”

Valoa Ukrainaan – me emme unohda.

Ollessani tiistaina 24. helmikuuta 2025 Venäjän Ukrainaan kohdistaman suurhyökkäyksen ja tuhoamissodan alun vuosipäivänä Senaatintorilla Valoa Ukrainaan -tapahtumassa, mieleni valtasi suru ja haikeus. Jälleen kerran muistutin itseäni kevättalven, kevään ja kesän 2014 tapahtumista ja loputtomasta typeryydestämme ja sokeudestamme: Miksi me emme Venäjän miehitettyä Krimin niemimaan kokoontunut kymmenin tuhansin kautta Suomenniemen protestoimaan Venäjän rikollista miehitystä ja niemimaan anastusta vastaan?

Kyllä! Venäjään kohdistettiin Krimin niemimaan miehityksen jälkeen pakotteita (mutta aivan liian lieviä) mutta yleinen ilmapiiri ei missään nimessä kannustanut ankarampiin toimiin Venäjää vastaan. Ei Krimin niemimaan miehitystä seuranneina viikkoina, eikä keväällä väkivallan käännyttyä Donbasissa sodaksi ja vaikka meidän täytyi ymmärtää, mikä voima tämän väkivallan taustalla piili. Sama sokeus piinasi meitä kesällä, vaikka yksi jos toinenkin tapahtuma Donbasissa vähintäänkin epäsuoraan todisti sen puolesta, että Venäjä oli osallisena sodassa ”kyynärpäitä” myöten. Se, että Venäjän asevoimien loppukesästä 2014 toteuttaman suoran sotaan osallistumisenkin jälkeen kielsimme todellisuuden, (1) ei ole enää naiiviutta vaan ihan jotain muuta. Kansalaisille valehdeltiin tuolloin – totuus jätettiin kertomatta, kenties syynä oli se, että (joidenkin mielestä) isommat asiat ajoivat edelle, kuten Euroopan riippuvuus venäläisestä energiasta, johon riippuvuusansaan Suomikin astui.

Se, että Suomessa astuttiin tähän ansaan ei lopultakaan ole mikään ihme. Voimme kärjistämättä lainkaan todeta, että Suomen suhde Venäjään muuttui vasta sen myötä, kun ukrainalaiset eivät antautuneet helmi-maaliskuussa 2022 vaan taistelivat ja pysäyttivät venäläiset Kiovan porteille – lyöden heidät lopulta. Kansanedustaja ja keskustapoliitikko Matti Vanhasen ’Ulkopolitiikkaa’ teoksen julkistamishetkellä vuonna 2016 olin hämmentynyt (ja vihainenkin) hänen käyttämistänsä termeistä kuin myös siitä, että Ukrainan tapahtumien kuvaus ei edes aikajänteen osalta pitänyt paikkaansa:

”Ukraina hoiti omat asiansa huonosti, ja ulkopuoliset pääsivät sekaantumaan sen asioihin. Se, että suuressa eurooppalaisessa valtiossa sisäiset asiat menevät niin solmuun, että lopputuloksena on vallankaappaus torilla ja väestön jakautuminen sisällissotaan, antoi osalle väestöä ja Venäjälle mahdollisuuden kaapata Krim.” (2)

Kirjoitin tuolloin Vanhaselle korjatakseni hänen käsitystänsä tapahtumien kulusta, huomautin häntä myös käyttämistään termeistä. Kiitokset Vanhaselle siitä, että vastasi (asialliseen) sähköpostiini. Hän ei kuitenkaan jakanut käsitystäni siitä, että tapahtumien kuvauksessa ja aikajänteessä olisi mitään ongelmia. Näin jälkikäteen olen ymmärtänyt, että teos oli kirjoitettu vastaamaan Juha Sipilän (kesk.) hallituksen (29. toukokuuta 2015–6. kesäkuuta 2019) ulkopoliittista linjaa, kenties omaehtoisesti, koska kyseessä ei suinkaan ollut ainoa kerta, jolloin Vanhasen kannanotoissansa oli aistittavissa voimakkaan suomettunut leima. (3)

Vaikka edellä korostetusti nousevat esille keskustalaiset poliitikot, vastaava toiminta oli leimallista kautta puoluekentän. Jokaisesta suuremmasta puolueesta löytyi henkilöitä, jotka joko myötäilivät Venäjää tai jopa lobbasivat sen hankkeiden puolesta. Paavo Lipponen möi konsulttipalveluja venäläiselle Gazpromille Cosmopolis-konsulttiyhtiönsä kautta. (4) Lipponen ei suinkaan jäänyt ainoaksi demariksi, joka hyötyi taloudellisesti Nord Stream-kaasuputkista. Lipposen ja kumppaneiden toiminta ei ollut laitonta, kuten ei ollut entisen pääministeri Esko Ahonkaan toiminta venäläisen Sberbankin hallintoneuvostossa, sen sijaan toiminta oli moraalisesti kyseenalaista. Samaan sarjaan voidaan laskea Juha Sipilän hallituksen toiminta. Se ei päätöksenteossaan huomioinut lainkaan Nord Stream 2 -kaasuputken turvallisuuspoliittista ulottuvuutta. Sipilän hallitukselle kyse oli ainoastaan taloudesta, vähäisemmässä määrin myös ympäristöstä. Muistutan lukijoita siitä, että keskustalaisen Sipilän hallituksessa oli mukana myös kokoomus sekä perussuomalaiset (perussuomalaisten hajottua, siniset 13. kesäkuuta 2017 eteenpäin).

Kyse ei ollut ainoastaan Suomen ongelma. Krimin niemimaan miehityksen jälkeenkin aivan liian moni eurooppalainen valtio katsoi vuosien ajan läpisormiensa Venäjän rikollisia tekoja, harjoittaen tämän toiminnan rinnalla Venäjää taloudellisesti ja tätä kautta myös sotilaallisesti hyödyttävää politiikkaa. Kyllä – sormi on kohdistettava Saksaan mutta myös suureen joukkoon läntisiä liittolaisiamme. Suomi sitoi oman kohtalonsa Saksan päätöksentekoon, jonka kautta Venäjä sai lisää vipuvartta vaikuttaa päätöksentekoomme. Sauli Niinistö sanoi seuraavaa, kuin tulevaisuutta enteillen, avatessaan 211. valtakunnallisen maanpuolustuskurssin Säätytalolla marraskuussa 2014:

”Eräs opettavainen venäläinen sananlasku kuuluu: ”kazak berjot što ploha ležit” eli ”kasakka ottaa sen, mikä on huonosti kiinni”. Tätä epäilemättä kokemukseen perustuvaa huushollinpito-oppia kannattaa kuunnella. On pidettävä huolta asioistaan, pidettävä kiinni. Ellei pidä, voi alkaa tapahtua. Tämä koskee kaikkea, turvallisuudesta talouteen.” (5) Emmepä mekään toimineen, kuten Niinistö tuolloin ohjeisti.

”Tikulla silmään sitä, joka vanhoja muistelee” mutta Niinistö nimenomaa kuului tuolloin siihen joukkoon päättäjiämme, jotka koettivat viimeiseen asti ylläpitää kulissia Venäjästä rationaalisena toimijana, jonka kanssa on mahdollista sopia asioista. Päättäjillämme (ja huomattavalla osalla kansaa) suomukset putosivat silmistä vasta 24. helmikuuta 2022 mutta päättäjiemme takit kääntyivät lopullisesti päiviä ja viikkoja myöhemmin, nähtyämme, ettei Venäjän ”erikoisoperaatiosta” tullutkaan paraatimarssia Kiovaan. On valitettavaa, ettei ääretön typerys ole syy haastaa oikeuteen! Nimittäin sinne moni todellisuuden vuosia kieltänyt päättäjämme kuuluisi typerien tekojensa tähden.

 

Valoa Ukrainaan – me emme unohda

Toivon, että tällä kertaa me emme unohda Ukrainaa, että sanat muuttuvat konkreettisiksi teoiksi, etenkin nyt kun Donald Trumpin hallinto kääntää selkänsä pitkäaikaisille liittolaisilleen hakeutuessaan totalitaaristen valtioiden seuraan. Yhdysvaltojen kohdalla pahimmat pelot näyttävät toteutuvan ja paljon ennakoitua nopeammassa tahdissa. Toisaalta me (eurooppalaiset) olemme nukkunut ruususen unta jo reilun vuosikymmenen. Meille annettiin aikaa kevättalvesta 2014 riittämiin, mutta me luotimme liikaa Yhdysvaltoihin ja suuren kansakunnan äänestäjien kaukokatseisuuteen. Asiantuntijamme eivät nähneet, kuinka rikki Yhdysvallat oli ja, että se väistämättä näkyisi monessa asiassa – myös äänestettäessä presidentistä. Mutta eivät päättäjämme, kuten ei merkittävä osa kansalaisistakaan, ottanut vakavasti Vladimir Putinin Venäjän imperialistisia tavoitteita. Kielsimme todellisuuden, koska se ei sopinut maailmankuvaamme. Todellisuus on ollut läsnä jo reilun vuosikymmenen, itse asiassa meidän olisi pitänyt herätä jo lähes pari vuosikymmentä sitten Putinin puhuttua Münchenissä 2007 ja hänen ”sijaishallitsijansa” käydessä sodan Georgiassa puoltatoista vuotta myöhemmin. 

Minä en unohda, samalla kysyn itseltäni: ”Mitä voisin tehdä enemmän”.

Слава Україні! 

 

Marko

 

Lähteet:

1. Havaintoja Ukrainan sodasta – Ilovaiskin kattila:

https://puolustusvoimat.fi/documents/1951253/4047542/MAAVTKESK_Katsaus_Ilovaisk_2016.pdf/a0c74a16-90de-44d8-8a38-f33c903a8def/MAAVTKESK_Katsaus_Ilovaisk_2016.pdf.pdf 

2. Matti Vanhanen, Ulkopolitiikkaa s. 41.

3. ”Jos ja kun Itämerellä etsitään pieniäkin luottamusta lisääviä toimia, on Suomenkin, irrallaan Moskovan mahdollisista neuvotteluista, harkittava ensi vuoden sotilasteknisiä harjoituksia suunnitellessaan niiden näyttävyyden supistamista verrattuna kuluvaan kesään.” Matti Vanhanen, Suomenmaa-verkkolehti.

https://www.suomenmaa.fi/uutiset/vanhanen-suomen-kannattaa-suhtautua-myonteisesti-venajan-neuvotteluhaluihin/ 

4. https://yle.fi/a/3-12346989

5. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000833490.html 

*: Venäjän sotilasoperaatioista Ukrainassa elokuussa 2014 myös blogissa ”Krasnodonin piiri, Ukraina – 21. elokuuta 2014”. 

Blogin kuvat Marko Enqvist.

Venäjän tie laajamittaiseen sotaan Ukrainassa – OSA II: tosiasioiden tunnustaminen on vaikeaa

 

Kirjoituksessani ”Venäjän tie laajamittaiseen sotaan Ukrainassa – OSA I” kertasin sellaisia tapahtumia vuodelta 2021, joiden olisi viimeistään tullut avata silmämme ymmärtämään se, mikä Venäjän tavoite Ukrainassa oli ja on edelleen. Tässä toisessa osassa käyn kertauksenomaisesti läpi tapahtumia kesästä 2021 aina viikkoihin ja päiviin ennen Venäjän suurhyökkäyksen alkua 24. helmikuuta 2022.

Venäjän tuhoamissodan muistoja: venäläisten rikki ampumia, hyökkäystä paenneiden siviileiden autoja Irpinissä, Kiovan alueella.

Venäjän provokatiiviset, Ukrainaan kohdistuneet toimet jatkuivat koko kevään ja kesän 2021 muuttumattomina. Itä-Ukrainan sotatoimialueella tuli-iskut sekä paikallisten rynnäköiden ja hyökkäysten määrä pysyi merkittävästi muutamaa aiempaa vuotta korkeammalla tasolla. Samalla Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla operoivien ETYJ:n Ukrainan monitorointimission tarkkailijoiden työ vaikeutui entisestään. Heitä häirittiin ja heidän liikkumistansa vaikeutettiin Venäjän proxy-joukkojen sekä Venäjän toimesta kaiken aikaa – myös heidän kalustoonsa ja valvontavälineisiin kohdisti kaiken aikaa vaikuttamista,  (1) johon kansainvälinen yhteisö ei julkilausumia enempää puuttunut.

Me lännessä emme myöskään ottaneet Vladimir Putinin nimissä kesällä 2021 julkaistua esseetä riittävän vakavasti, vaikka Putinin nimissä julkaistussa kirjoituksessa hyväksyttiin vain muodollisesti itsenäinen Ukraina, jonka tulisi noudattaa Venäjän toivomaa politiikkaa. Huomioitavaa on myös kirjoituksen keskeinen teema, venäläiset ja ukrainalaiset ovat yksi kansa, ukrainalaisten oman identiteetin ollessa vain harhakuva. Historioitsija Johannes Remy tarkasteli kirjoituksessaan ”Vladimir Putinin Ukrainaa ja sen historiaa käsittelevän artikkelin heikkoudet” Putinin nimissä julkaistua artikkelia, päättäen kirjoituksensa väkevästi:

”Yleisvaikutelmaksi artikkelista jää, että ukrainalaiset ja venäläiset ovat kirjoittajan mielestä yksi kansa riippumatta siitä, mitä ukrainalaiset asiasta ajattelevat. Toinen voimakas vaikutelma on kirjoittajan kyvyttömyys arvioida kriittisesti Venäjän politiikkaa Ukrainassa sekä menneisyydessä että nyt. Olisiko sillä jotain tekemistä sen kanssa, että monet ukrainalaiset kokevat Venäjän vihollisekseen?” (2)

Syyskuussa 2021 oli edessä viides Zapad-nimellä kulkenut sotaharjoitus: Zapad-2021, johon osallistuvien joukkojen keskitykset Venäjä aloitti jo elokuun puolella. Harjoituksen aktiivivaihe alkoi 10. syyskuuta ja harjoituksia käytiin Venäjän lisäksi Valko-Venäjällä. Valko-Venäjä osallistui joukoillaan Zapad-2021-sotaharjoituksen niihin osiin, jotka järjestettiin sen maaperällä. Zapad-2021-sotaharjoituksen erityispiirteenä oli myös se, että harjoituksen aiempi nimi ”strategic command and staff training” muuttui muotoon ”joint strategic training”, joka korostaa sotaharjoituksen keskittymistä ensisijaisesti sotilaallisen voiman käytännön käyttöön. Helmikuun loppuun oli alle puolivuotta! Huomioitavaa on myös se, että Zapad-2021-sotaharjoitusta tukevia harjoituksia järjestettiin Venäjän eteläosissa, Ukrainaan rajoittuvilla alueilla sekä Venäjän miehittämillä alueilla Donbasissa ja Krimin niemimaalla.

Koko pitkän syksyn ja alkutalven 2021 minusta tuntui siltä, kuin olisin seurannut hidastettua filmiä kahden junan törmäämisestä toisiinsa. Tiesin lopputuloksen, junat tulevat törmäämään toisiinsa mutta junien matkustajat (me) emme halunneet tunnustaa tätä nähtävillä olevaa tosiasiaa.

Myöhään syksyllä Valko-Venäjä ohjaili Venäjän tuella kolmansista maista lennätettyjä ”turvapaikanhakijoita” sen ja Puolan väliselle rajalle sekä vähäisemmässä määrin maan pohjoisten naapureiden, Liettuan ja Latvian rajoille. (3) Toiminta oli organisoitua ja Valko-Venäjän viranomaisten tukemaa, osallistuihan valkovenäläisiä rajajoukkoja toimiin, joiden avulla nämä ”turvapaikanhakijat” pääsivät rajalle ja heidän oli mahdollista yrittää tunkeutua naapurimaiden puolelle. Tuolloin tasavallan presidenttinä Sauli Niinistö totesi ”mutta olemme menettäneet myös kyvyn olla kova kovaa vastaan”. (4) Aivan eri asia on, oliko Niinistö oikea mies toteamaan asian. Minun silmissäni hän oli ennemminkin osa ongelmaa kuin sen ratkaisua. Laskisin hänet niiden valtiomiesten ja poliitikkojen joukkoon, jotka omalta osaltaan mahdollistivat sen tilanteen synnyn, jossa olimme menettäneet kyvyn olla kova kovaa vastaan.

Talven koittaessa näimme Venäjällä kevään ja kesän toisinnon, maan ryhtyessä siirtämään lisää kalustoa sekä joukkoja Ukrainan rajojen tuntumaan sekä Ukrainalta miehittämilleen alueille – Krimin niemimaalle sekä miehitettyyn Itä-Ukrainaan. ETYJ:n Ukrainan monitorointimission raporttien perusteella oli pääteltävissä, että Venäjältä oli ryhdytty toimittamaan lisää raskasta kalustoa ja materiaalia miehitetyille Donetskin ja Luhanskin alueille. (5)

Vuoden vaihtuessa Venäjän tahti vain kiihtyi. Tammikuussa 2022 Valko-Venäjän diktaattori, edellisenä kesänä presidentinvaalit varastanut, Aleksandr Lukašenka antoi näennäisen hyväksyntänsä maassa järjestettävälle Valko-Venäjän ja Venäjän yhteiselle, operatiiviselle Union Resolve-2022-sotaharjoitukselle. Harjoitus suunniteltiin pidettäväksi helmikuussa maan länsi- ja etelärajoilla, myös Ukrainaan rajoittuvilla alueilla. Harjoituksen alla Venäjä aloitti harjoituksiin osallistuvien joukkojen siirrot Valko-Venäjän maaperälle. Valkovenäläiset aktivistit raportoivat Venäjältä saapuvan Valko-Venäjälle materiaalia junilla viikkoja ennen harjoitusta, tätä pidettiin tavanomaista varhaisempana saapumisajankohtana. Osa harjoitukseen osallistuvista joukoista sijoitettiin, harjoitus huomioiden, poikkeavalle alueelle valkovenäläisen Homjelin kaupungin ympäristöön. Pääasiassa kaupungin länsi-etelä-kaakko-sektorille, joidenkin kymmenien kilometrien päähän Ukrainan vastaisesta rajasta. Kiovakin oli vain reilun 200 kilometrin päässä.*

Rochan Consulting’in Konrad Muzyka esitti vuodenvaihteen tietämillä arvion, jonka mukaan Venäjä oli siirtänyt syksyn ja alkutalven kuluessa Ukrainan rajan tuntumaan sekä Ukrainalta miehitetylle Krimin niemimaalle yhteensä 51–52 pataljoonan taktista ryhmää (BTG eli Battalion tactical group). (6) Hänen esittämäänsä lukemaan eivät sisältyneet Itä-Ukrainan miehitetyille alueille sijoitetut, 1. ja 2. armeijakuntaan kuuluneet joukot, joiden vahvuus oli yhteensä yli 35 000 sotilasta huhtikuussa 2021 ja joita oli vahvistettu entisestään tämän jälkeen.

Samaan aikaan (loppuvuodesta 2021 ja alkuvuodesta 2022) Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla tietyt tekijät indikoivat sen puolesta, että alueella valmistauduttiin tavanomaisesta poikkeaviin toimiin. Näitä tekijöitä olivat muun muassa alueen väestölle suunnatut rekrytointikampanjat, joissa ns. aluepuolustusjoukot värväsivät uutta miehistöä taisteluosastoja tukeviin joukkoihin, kuten logistiikkajoukkoihin, hallintoon sekä erilaisten kohteiden vartiointiin ja turvaamiseen. (7) Samoihin aikoihin ETYJ:n Ukrainan monitorointimission tarkkailijoiden työskentely vaikeutui entisestään miehitetyillä alueilla, lisäksi sen kalustoon kohdistui entistä enemmän ulkopuolista ilkivaltaa ja vaikuttamista. (8) ETYJ joutui myös lopettamaan tarkkailuoperaation Venäjään kuuluvan Rostovin alueen (oblast) ja Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden välisen rajan kahdella raja-asemalla (kyseessä olivat ainoat raja-asemat Venäjän puolella, joiden alueella ETYJ:n tarkkailijoilla oli ollut mahdollista suorittaa visuaalista- ja kuulohavainnointia). (9)

Helmikuussa 2022 Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla havaittiin aktiivisuuden lisääntymistä Opukin harjoitusalueella sekä Novoozernen alueella, niemimaan länsiosissa. Venäläistä panssarikalustoa havaittiin harjoittelemassa Jevpatorijan alueella. Harjoituksiin osallistunutta panssarikalustoa on varustettu lisäsuojilla ylhäältä kohdistuvaa uhkaa vastaan. Helmikuussa otetuissa SAR-kuvissa havaittiin merkittäviä muutoksia kaluston lukumäärässä ja sijoittelussa Filativkan alueella verrattuna Google Earthin heinäkuussa 2020 päivitettyyn satelliittikuvaan alueesta. Muutokset ovat huomattavia, koska heinäkuussa 2020 alue oli lähes tyhjä kalustosta. Filativkan kylästä on matkaa Ukrainan ja Venäjän miehittämän Krimin niemimaan väliselle vyöhykkeelle Perekopin kannaksella 13 km.

Tammikuussa 2022 Itä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta saamieni tietojen mukaan Venäjältä oli saapunut miehitetyn Donetskin alueelle, Ilovaiskiin, tavarajunallinen panssarikalustoa sekä miehistönkuljetusajoneuvoja. Kyseessä oli ensimmäinen varmistettu havainto raskaan kaluston siirrosta rautateitse Venäjältä miehitetyn Donetskin alueelle vuosiin. Venäjä lisäsi tammikuussa myös rautateitse tapahtuvia polttoainekuljetuksia miehitetyille alueille.

Helmikuu 2022: 203 mm 2S7 Pion telakanuunoita Vesela Lopanissa, Belgorodin alueella, Venäjällä.

Venäjän kalusto- ja joukkojensiirron rinnalla sen Ukrainaan kohdistama propaganda yhdistettynä laaja-alaiseen vaikuttamiseen lisääntyi kaiken aikaa, samalla se muuttui entistä aggressiivisemmaksi. Tämän propagandan sivujuonteet ulottuivat Suomeen saakka, tunnettujen propagandistien ja disinformaatikkojen levittäessä Venäjän narratiivia verkkoon. Huomioitavaa oli WarGonzon perustaja Semyon Pegovin saapuminen miehitettyyn Donetskiin helmikuussa 2022. Tuolloin oli tiedossa WarGonzon ja ANNA News’in olevan aina siellä missä ”tapahtuu”, missä Venäjä pyrkii rakentamaan narratiiviaan tukevaa näytelmää.

WarGonzon Semyon Pegov tiimeineen, eli toimittajina esiintyvien PMC Wagnerin taistelijoiden kanssa, havaittiin miehitetyn Donetskin alueella helmikuun puolenvälin jälkeen. Jo saapumispäivänä WarGonzo-kanavalla julkaistiin propagandamateriaalia ja Pegovin havaittiin osallistuvan Venäjän false-flag-operaatioihin tai sellaisiksi aiottujen valmisteluun. Oma olettamukseni oli tuolloin se, että Venäjä pyrkii rakentamaan omaa propagandaansa tukevaa näytelmää viikkojen tai jopa kuukausien ajan – olin väärässä.

Helmikuun puoliväli oli ohitettu, kuun 17. päivä valkeni Itä-Ukrainan sotatoimialueella hyvin levottomana. Raskas ukrainalaisasemiin kohdistettu tykkituli alkoi varhain aamulla kello viiden aikaan. Venäjän johtamat joukot kohdistivat päivän ensimmäisen tuli-iskun Krymske – Pritšepilivka – Novotoškivske väliselle lohkolle. Pimeän aikaan suoritettua ensimmäistä tuli-iskua seurasi tauko, jonka jälkeen samalle lohkolle kohdistettiin toinen tuli-isku 122 millin D-30 Ljaguška kanuunahaupitseilla. Tykistön lisäksi ukrainalaisasemia tulitettiin pienikaliiperisilla aseilla sekä singoilla ja kranaattikonekivääreillä.

Helmikuu 2022: Tykistökranaatista osuman saanut päiväkoti Stanytsia Luhanskassa.

Aamupäivällä kello yhdeksän aikaan miehitetyn Luhanskin alueelta avattiin tuli 122 millin kenttätykeillä kohti rintamalinjan tuntumassa sijaitsevaa, Ukrainan kontrolloimilla alueilla olevaa, Stanytsia Luhanskia. Yksi tykistökranaateista osui Kindergarten №21 ”Каzkаn” ulkoseinään – läpäisten sen. Toisen osuessa päiväkodin pihamaalle. Valtaosa ammutuista tykistökranaateista osui muualle Stanytsia Luhanskin alueella – osan lentäessä päiväkodin yli ja osuessa läheisen ratapihan alueelle.

Torstaista (17. helmikuuta 2022) lähtien Venäjän ja sen proxy-joukkojen tulitoiminta Itä-Ukrainan sotatoimialueella lisääntyi merkittävästi. Yksistään torstaina Ukrainan kontrolloimia alueita tulitettiin vuorokauden kuluessa raskaalla aseistuksella saman verran kuin koko alkuvuoden aikana yhteensä.

Vanhaa toteamusta lainatakseni, tuolloin sokea reettakin näki, mitä oli tulossa. Tätä tosiasiaa läntisen yhteisön oli kuitenkin mahdoton yhteistuumin tunnustaa ja antaa Venäjälle riittävän voimakasta ukaasia. Osa länsimaista oli ryhtynyt Yhdysvaltojen johdolla toimittamaan Ukrainalle puolustuksellista aseapua jo ennen Venäjän suurhyökkäyksen alkua, mutta määrät olivat tarpeeseen nähden liian vähäiset. Länsimaat eivät myöskään jakaneet yhteistä tilannekuvaa siitä, mitä oli tuloillaan. Yhdysvallat oli varoittanut sodan eskalaatiolla jo viikkojen ajan, sen sijaan Ukrainan eurooppalaisista kumppaneista merkittävimpiin kuulunut Saksa välitti päinvastaista informaatiota Ukrainan hallinnolle. Retorinen kysymys kuuluukin, että missä määrin tämä päinvastainen informaatio oli seurausta siitä, että Saksan sotilastiedustelu oli Venäjän soluttamaa.

 

24. helmikuuta 2022 – Venäjä aloittaa tuhoamissodan: Venäjän sota Ukrainassa oli alkanut jo vuosikymmenen aiemmin

Aamuyöllä 24. helmikuuta 2022, kello neljän aikaan Vladimir Putin ilmoitti ”erikoisoperaation” alkamisesta. (10) Operaation tavoitteena oli Ukrainan ”demilitarisointi” ja ”denatsifikointi”. Tämä ns. erikoisoperaatio tarkoitti monen rintaman hyökkäyssotaa Ukrainaan. Ukrainaan kohdistuvalla ”denatsifikoinnilla” tarkoitettiin ukrainalaisten kansallisen identiteetin tuhontaa ja ukrainalaisten alistamista Venäjän vallan alle – käytännössä kyse oli ja on kansanmurhasta. Eikä pelkästään ihmisiin kohdistuvasta murhaamisesta vaan kieleen ja kulttuuriin kohdistuvasta tuhonnasta: Venäjälle kieli ja kulttuuri ovat aseita!

Puhuessamme tulitauosta ja rauhasta Ukrainaan, en malta olla painottamatta sitä, että käytännössä Venäjä ei ole luopunut alkuperäisistä tavoitteistaan, joiden suuntaviivat julkistettiin Vladimir Putinin nimellä julkaistussa esseessä kesäkuussa 2021. Venäjän aktiiviset toimet vuosien ajalta Ukrainalta miehittämillään alueilta ennakoivat tulevaa. Näihin toimiin kuului miehitettyjen alueiden väestön terrorisointi, miehityksen vastustajien vangitseminen, kiduttaminen ja tuomitseminen pitkiin vankeusrangaistuksiin – kidutusmurhiakin on nähty lukuisia. Venäjä on myös pyrkinyt aktiivisesti venäläistämään miehittämiään alueita, lapsia on kaapattu miehitetyiltä alueilta jo vuosien ajan ennen suurhyökkäyksen alkua, (11) asukkaita on pakkovärvätty ”jauhelihaksi” rintamalle jne. Mikäli me nyt hylkäämme Ukrainan, hylkäämme me samalla miljoonat miehitetyillä alueilla asuvat ukrainalaiset – heiltä viedään heidän kansalaisoikeutensa ja ihmisoikeutensa. Turha väittää, ettemme me tiedä mitä tuleman pitää: me tiedämme! Teoistamme ja valinnoistamme riippuu, kuinka tulevat polvet kohtelevat meitä tarkastellessaan tekojamme ja valintojamme.

Kaksi viikkoa ennen suurhyökkäyksen ja tuhoamissodan alkua, helmikuun 10. 2022, Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov lausui seuraavaa: ”Some time later, Western countries will learn that the Russian-Belarussian exercises are over and Russian troops have returned to Russian territory. - - -“. (12) Onko Venäjä tänään tätä luotettavampi sopimuskumppani? Ei ole, ei.

Luonnollisesti meidän tulisi tarkastella Venäjän kaikkia Ukrainaan kohdistamia tekoja Krimin niemimaan miehityksen jälkeen (helmi-maaliskuu 2014), jolloin toiminnan ”kaava” kävisi vieläkin selvemmin ilmi. Venäjä pyrki vaikuttamaan Ukrainan läntisiin tukijoihin siten, että nämä (tukijat) omilla toimillaan heikensivät Ukrainan asemaa neuvottelupöydässä sekä myöhemmin sopimusten astuttua voimaan. Samalla Venäjä käytti häikäilemättömästi asemaansa hyväksi kaksoisroolissaan (Venäjä oli sodan osapuoli mutta samalla myös ei-sotiva valtio, joka osallistui ETYJ:n valvontaoperaatioon jne.), kuin myös sitä, että länsimaat antoivat sen kerta toisensa jälkeen rikkoa Ukrainan kanssa tekemiään sopimuksia sekä kansainvälisiä sopimuksia. Tämä nähtiin esim. 25. marraskuuta 2018 Kertšinsalmen välikohtauksen jälkeen, jolloin Euroopan unioni ja Nato eivät kyenneet muuhun, kuin tuomitsemaan Venäjän aggressiiviset toimet Ukrainan laivasto-osastoa vastaan.**

Venäjä toteuttaa länteen tällä hetkellä Leninin ajatusta ”kokeile pistimellä, jos on pehmeää työnnä, jos on kovaa, lähde pois”. Toistaiseksi länsi on ollut pehmeä, nyt viimeistään on aika ruveta kovaksi tai muussa tapauksessa sota, jota yritämme niin kovin vältellä, saapuu kotikonnuillemme.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://www.osce.org/files/f/documents/6/1/492970_0.pdf

2. https://www.johannesremy.com/blogi/2021/07/19/38712

3. https://yle.fi/a/3-12112464

4. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008392736.html

5. https://www.osce.org/files/2021-12-11 Daily Report_ENG.pdf?itok=31612

6. https://rochan-consulting.com/tracking-russian-deployments-near-ukraine-autumn-winter-2021-22/

7. https://t.me/donetch/7362?single  (Linkki avattu 21. tammikuuta 2022).

8. https://www.osce.org/files/f/documents/a/6/508319.pdf

9. https://jamestown.org/program/the-curtain-falls-on-a-russian-osce-charade-in-ukraine/

10. https://www.rbc.ru/politics/24/02/2022/6216f1dc9a79474b7aa1d455 

11. Venäjälle siirrettiin ensimmäisen kerran lapsia Itä-Ukrainan sotatoimialueelta niinkin varhain kuin kesällä 2014. Osa näistäkin siirroista toteutettiin lasten vanhemmilta tai läheisiltä salassa ts. kyse on pakkosiirroista tai lasten ryöstöistä:

”Russian organization, that became state-funded in November 2014, openly claimed to have ’evacuated’ over 600 Ukrainian children from Donbas between 2014–2016.  In December 2016, the organization’s founder Elizaveta Glinka received a state award from Putin for so-called ‘outstanding achievements in the field of human rights activities’”: https://khpg.org/en/1608811992

12. https://x.com/Gerashchenko_en/status/1889000366085202169 

*: Homjel sijaitsee Valko-Venäjän kaakkoisosassa 41 kilometriä Valko-Venäjän ja Venäjän väliseltä rajalta. Ukrainan rajalle kaupungista ei ole kuin reilut 37 kilometriä. Venäjän siirsi Union Resolve-2022-sotaharjoituksen varjolla, suurhyökkäystä edeltävinä viikkoina, runsaasti joukkoja kaupungin ympäristöön. Venäjä rakensi merkittäviä kenttätukikohtia Retšytsan- sekä Mazur–Jelskin-alueilla ja Zyabrovkan lentotukikohdan alueelle. Näihin tukikohtiin sekä lännempänä sijainneen Luninetsin alueelle sijoitetut joukot osallistuivat Venäjän suurhyökkäykseen Ukrainaan.

Venäjän alueelle sijoitetuilla joukoilla oli kaksi pääasiallista kohdetta. Dneprin länsipuolella sijainnut Kiova sekä joen itäpuolella sijainnut Tšernihiv, jonne on maiden väliseltä rajalta maanteitsekin matkaa noin 70 kilometriä. Venäjä oli myös koonnut Brjanskin oblastin länsiosiin joukkoja, jotka osallistuivat offensiiviin edellä mainituille alueille.

**: Yhdysvaltojen nykyinen presidentti Donald Trump on usein maininnut Ukrainan sodan alkaneen helmikuussa 2022. Hän näyttää täisin unohtaneen myös sen, että hän toimi Yhdysvaltojen presidenttinä Kertšinsalmen välikohtauksen aikana ts. aikana, jolloin Itä-Ukrainassa oli sodittu Venäjän operaattoreiden aloittamaa sotaa jo vuosien ajan. Sotaa, johon Venäjä osallistui joukoillaan. 

Venäjän tie laajamittaiseen sotaan Ukrainassa – OSA I

 

Tämä kirjoitus pohjautuu omiin aiempiin kirjoituksiini ja havaintoihini vajaan vuoden ajalta ennen Venäjän suurhyökkäyksen alkua, kirjoitukseni ainoa tarkoitus on auttaa meitä ymmärtämään mitä meillä voi olla edessä, mikäli uskottelemme itsellemme suunnitteilla olevan ”tulitauon” tai ”rauhan” Ukrainassa, jossa Venäjälle annettaisi haluamansa, olevan pitävän. Samalla haluan muistuttaa lukijoita siitä, että Venäjän sota Ukrainassa ei suinkaan alkanut 24. helmikuuta 2022 eli päivänä, jona Venäjän suurhyökkäys alkoi. Tässäkin annoimme päättäjiemme johtaa itseämme harhaan heidän väistäessä puhumasta Venäjän toimista Ukrainassa oikeilla termeillä sen helmikuussa 2014 toteuttaman Krimin niemimaan miehityksen ja myöhemmin samana keväänä masinoimansa Itä-Ukrainan sodan myötä. Sen sijaan, että me länsimaat olisimme olleet Ukrainan voimakkaita tukijoita vuosien 2014 ja 2022 tammi-helmikuun välillä, me pakotimme Ukrainan käymään sotaansa ”yhdellä kädellä” ja vieläpä neuvottelupöydissä tyydyimme myötäilemään Venäjän tahtoa. Kylvimme noina vuosina helmikuun 2022 lopulla alkaneen hyökkäyssodan siemenen.

Venäjän laajamittaisen hyökkäyssodan ”esinäytöksiä”, kuten Krimin niemimaan miehitysoperaatiota tarkastelin vuodentakaisessa kirjoituksessani ”Asiantuntijalausunto vuosikymmenen takaa: ’Venäjä ei aio liittää Krimiä Venäjään’” ja Itä-Ukrainassa Venäjän masinoiman kaaoksen ja anarkian kautta sodaksi edennyttä tapahtumaketjua kävin läpi kahdessa kirjoituksessani ”Donbas vuonna nolla – vuosikymmenen sotaa Ukrainassa OSA I” ja ”Donbas vuonna nolla – vuosikymmenen sotaa Ukrainassa: sota alkoi Slovjanskista ja Kramatorskista 12.huhtikuuta 2014”.

Tšernivtsi: he antoivat henkensä Ukrainan puolesta.*

Meidän on myös hyvä muistaa se, että sodan kokonaistappiot olivat Ukrainan osalta nousseet reiluun 14000 kuolleeseen sotilaaseen ja siviiliin ennen Venäjän suurhyökkäyksen alkua. (1) Ukrainalaisten lisäksi sodassa oli menehtynyt satoja kolmansien maiden kansalaisia: Malaysia Airlinesin lennon MH17 pudottamisen seurauksena kuoli 298 siviiliä, (2) heidän lisäksensä Donbasin sodassa menehtyi 14 muuta kolmansien maiden siviiliä, joukossa venäläisiä toimittajia sekä liettualainen diplomaatti. Malaysia Airlinesin lennon MH17 pudottanut ilmatorjuntaohjus ammuttiin Venäjän maavoimien 53. ilmatorjuntaohjusprikaatin varustukseen kuuluneelta  Novator 9K37 M1 Buk TELARilta nro. 332. (3)

Venäjän asevoimien ja maan varustamien vapaaehtoisjoukkojen kokonaistappioista ei ole varmuutta. Venäjän hallinto teki kaikkensa salatakseen sodan tappioiden suuruuden verrattuna Tšetšenian sotaan 90-luvulla tai toiseen Tšetšenian sotaan tämän vuosituhannen puolella. Yhdysvaltojen ulkoministeriön arvion mukaan jopa 500 Venäjän asevoimien sotilasta oli kuollut Ukrainan sodassa 10. maaliskuuta 2015 mennessä; (4) elokuussa 2015 julkaistun tietovuodon mukaan jopa 2000 venäläissotilasta olisi kaatunut helmikuuhun 2015 mennessä Ukrainan sodassa. Venäläisten kansalaisjärjestöjen ja aktivistien mukaan Ukrainan sodassa on kuollut jopa kymmeniä tuhansia venäläisiä ennen suurhyökkäyksen alkua helmikuussa 2022.

Koskapa Itä-Ukrainassa käydyssä sodassa Venäjän rooli oli minimoitu, synnytti se yhdistettynä sodasta käytyyn viestintään väärän turvallisuudentunteen Eurooppaan. Suomessakin tähän syyllistyivät valtakunnalliset mediat mutta samaa, ongelmallista termien viljelyä harjoitettiin myös Ukrainan sotaa käsittelevässä kirjallisuudessa. Tähän epätäsmälliseen termien viljelyyn sorruttiin muuten kattavassa Juha-Antero Puistolan ja Johanna Suhosen yhteisteoksessa  Itä-Ukraina – Lännen etuvartio. (5) Suurempana ongelmana kuitenkin pidän sitä, että suomalaisetkin mediat jättivät liian vähälle huomiolle Venäjän roolin Itä-Ukrainaan sijoitettujen joukkojen kouluttajana, varustajana ja aseistajana, unohtamatta sitä, että käytännössä nämä Itä-Ukrainaan sijoitetut miehitysjoukot olivat alisteisia Venäjän asevoimille ja osa sen komentoketjua. Loppujen lopuksi harvalla suomalaisellakaan oli käsitystä siitä, millainen sotavoima miehitettyyn Donbasiin oli koottu Venäjän toimesta kesään 2021 mennessä ja näitä joukkoja vahvistettiin entisestään loppuvuoden ja vuoden 2022 alkupuolella. Tai millaisella kalustolla nämä joukot oli varustettu.

 

Valmistautuminen suurhyökkäykseen

Itä-Ukrainassa alkoi näkyä jo kevättalvella 2021 selkeitä merkkejä siitä, että Venäjän kuherruskauden Volodymyr Zelenskyin hallinnon kanssa oli lopullisesti ohi, että Venäjällä oli toteuttamattomia sotilaallisia tavoitteita Ukrainan suhteen. Volodymyr Zelenskyi valittiin Ukrainan kuudenneksi presidentiksi keväällä 2019, seuraavan vuoden puolella Kiinasta alkunsa saanut koronaviruspandemia saapui Eurooppaan ja Ukrainaan sekä Venäjään, pidän mahdollisena, että kyseinen pandemia omalta osaltaan vaikutti Venäjän hallinnon pyrkimyksiin Ukrainassa, mahdollisesti viivästyttäen niitä.

Simonjan puhui miehitetyssä Donetskissa tammikuussa 2021. Puheen ajatus: Donbas on Venäjää.

Kuherruskauden päättymistä ennakoi Venäjän valtion rahoittaman RT:n päätoimittajan Margarita Simonjanin vierailu miehitetyssä Donetskissa tammikuussa 2021, jolloin hän piti puolentunnin puheen ”integraatiofoorumissa”. (6) Simonjanin puheen ajatus, idea ja keskeisin aihe oli Donbas on Venäjää. Puheessa toistui voimakkaasti sama narratiivi kuin Krimin niemimaan anneksoinnin yhteydessä, jolloin propagandassa toistui sanoma: Krim on Venäjää. Tammikuussa 2021 Simonjan sanoitti Venäjän tavoitteen: Donbas on Venäjää!

Kevättalvella ja keväällä 2021 Venäjän-johtoisten joukkojen tulitoiminta lisääntyi olennaisesti Donbasin alueella, lisääntyneen aktiivisuuden myötä viimeinenkin illuusio ”tulitauosta” romuttui. Tulitoiminnan kiihtymisen rinnalla lisääntyi myös venäläisjohtoinen, Ukrainaa syyllistävä propagandan. Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden paikallishallinnon syyttäessä Yhdysvaltoja ja Ukrainaa, varoitti Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Maria Zakharova Ukrainaa käyttämästä voimaa Donbasissa:

”I would like to warn the Kiev regime and the hotheads that are serving it or manipulating it against further de-escalation and attempts to implement a forceful scenario in Donbass”. (7)

Tarkasteltaessa informaatiotulvaa laajemmin, Venäjän retoriikassa oli havaittavissa selkeä muutos, jossa ryhdyttiin maalailemaan voimakkaammin kuvaa ukrainalaisfasisteista tappamassa rauhaa rakastavia siviilejä Donbasissa. Syytökset olivat voimaltaan samaa luokkaa, kuin kevättalvella ja keväällä 2014, jolloin Venäjä esitti syytöksiä venäläisväestöön kohdistuvista etnisistä puhdistuksista Donbasissa. Syytökset ja propagandistiset esitykset olivat tekosyy väliintulolle. Kevättalvella 2021 Venäjä käynnisti samansuuntaisen Ukrainaan kohdistuvan disinformaatiokampanjan, jossa muun muassa valheellisesti väitettiin Ukrainan pommittaneen seitsemän vuoden ajan Donbasia.

Venäjä ryhtyi siirtämään vuoden 2021 maaliskuun loppupuolelta lähtien lisää kalustoa sekä joukkoja Ukrainan vastaiselle rajalle sekä Ukrainalta miehittämilleen alueille eli Krimin niemimaalle ja Itä-Ukrainaan. Tuolloin kalustosiirrot miehitettyyn Itä-Ukrainaan olivat määrältään vähäisempiä, mutta kuitenkin sellaisia, että miehitetystä Donetskista saamieni tietojen mukaan liikkeellä oli tavanomaista enemmän joukkoja ja kalustoa maalis-huhtikuun vaihteessa.

Tuolloin spekuloitiin sillä, olisiko Venäjä valmistelemassa rajoitettua offensiivia miehittämänsä Krimin niemimaan akuutin vesiongelman ratkaisemiseksi etenemällä Dneprille ja miehittämällä Dniepriltä Krimin niemimaalle yltävän Pohjois-Krimin kanavan, jonka Ukraina patosi Venäjän miehitettyä Krimin helmi-maaliskuussa 2014. Kevään koittoon mennessä Venäjä oli jo siirtänyt merkittävän määrän joukkoja Ukrainan rajoille, etelästä miehitetyltä Krimin niemimaalta Voronež-Belgorod-Kursk-alueelle saakka – unohtamatta Itä-Ukrainan miehitettyihin alueisiin rajoittuvia osia Rostovin oblastista. Näin jälkeenpäin on helppoa todeta, että kyseessä ei ollut voimannäyttö Ukrainalle (tai lännelle). Huomasin myöhemmin samana keväänä ja alkukesänä (edelleen v. 2021) Venäjän disinformaation uppoavan läntisten medioiden kautta suureen yleisöön. Tuolloin aivan liian moni uutismedia toisti sellaisenaan Venäjän ilmoitukset sotaharjoitusten päättymisestä ja joukkojen vetämisestä takaisin tukikohtiinsa. Satelliittikuvat kertoivat kuitenkin muuta: niistä näki, kuinka kalustoa alkoi kertyä hiljalleen lisää ja lisää näihin kenttätukikohtiin Ukrainan lähialueille. Osa joukoista vedettiin takaisin tukikohtiinsa syvälle Venäjällä. Kaluston jättäminen kenttätukikohtiin mahdollisti sen, että seuraavalla kerralla joukot ovat iskukykyisiä nopeammin.

Tarkastelin Venäjän joukkojensiirtoja sekä disinformatiivisia ilmoituksia joukkojen vetämisestä takaisin tukikohtiinsa laajahkossa kirjoituksessani ”Venäjä siirsi keväällä joukkojaan Ukrainalta miehitetyille alueille – osa joukkojen siirroista todennettavissa siviilikäyttöön tarkoitetuista satelliittikuvista” kesäkuun 2021 lopulla:

”Sosiaalisessa mediassa julkaistuja kuvia ja videoita Venäjän joukkojen siirroista kuin myös joukkojen lopullisista sijoitusalueista on vahvistettu ja täydennetty satelliittikuvien avulla. Toisaalta satelliittikuvia on voitu myös hyödyntää, kun on ollut tarve saada vahvistus Venäjän lupauksille joukkojen vetämisestä pois harjoitusalueilta, useammassa tapauksessa on käynyt ilmi, ettei Venäjä lupauksistaan huolimatta ole vetänyt kalustoa pois uusilta harjoitusalueilta.” (8)

Joukkojensiirtojen ja voimannäytön rinnalla Venäjän johtamat joukot kiihdyttivät kevään edetessä provokatiivisia hyökkäyksiä ja tuli-iskujaan Ukrainan kontrolloimille alueille. Tuli-iskuissa käytettiin runsaasti raskasta, Minsk II-sopimuksessa, kiellettyä kalustoa. Toukokuun 13. 2021, ensimmäistä kertaa aikoihin, venäläisjoukot siirsivät rintamalle taistelupanssarivaunuja käyttäen niitä Donetskin luoteispuolella sijainneeseen Piskin taajamaan kohdistettuun tuli-iskuun. Tuli-iskujen joukossa on myös selkeitä sotarikoksia, kuten Krasnohorivkan keskussairaalan tulittaminen kranaatinheittimillä 4. toukokuuta 2021. (9) Venäjän johtamien joukkojen tuli-iskuissa menehtyi myös siviilejä. Näin kävi elokuussa, jolloin Krasnohorivka päätyi jälleen tuli-iskun kohteeksi. Kaupungin itäisiä osia tulitettiin miehitetyiltä alueilta käsin 100 mm MT12 Rapira panssarintorjuntatykillä, vul. Vostotšnaja 2:ssa sijainnut huoneisto sai tulituksessa täysosuman. Tuli-iskussa vakavasti loukkaantunut siviili menehtyi myöhemmin sairaalassa.

Kirjoituksen toisessa osassa kertaan havaintoja syyskesästä 2021 helmikuun loppuun 2022. Toisen osan päätän lyhyeen loppuyhteenvetoon.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://ukraine.un.org/sites/default/files/2022-02/Conflict-related civilian casualties as of 31 December 2021 %28rev 27 January 2022%29 corr EN_0.pdf

2. https://www.government.nl/topics/mh17-incident

3. https://www.prosecutionservice.nl/topics/mh17-plane-crash/criminal-investigation-jit-mh17

4. https://archive.kyivpost.com/article/content/war-against-ukraine/us-claims-400-500-russian-soldiers-killed-in-eastern-ukraine-383079.html

5. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2020/11/sanoilla-on-merkitysta-paluu-puistolan.html

6. https://www.atlanticcouncil.org/blogs/ukrainealert/kremlin-tv-chief-russia-must-annex-east-ukraine/

7. https://tass.com/politics/1265245

8. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2021/06/venaja-siirsi-kevaalla-joukkojaan.html

9. https://www.rferl.org/a/ukraine-hospital-attack-separatists/31239653.html

*: Itä-Ukrainan sodassa kaatuneita, Tšernivtsin oblastista kotoisin olevia ukrainalaisia. Kuva Marko Enqvist, Tšernivtsi elokuu 2018.

Novoozerne, yksi lukuisista Venäjän miehitysvuosina Krimin niemimaalle rakentamista materiaalivarikoista ja huoltotukikohdista.

Venäjän vaikuttamisesta Suomessa – havaintoja III

 

Palatkaamme viime vuoden puolella aloittamani kirjoitussarjan ”Venäjän vaikuttamisesta Suomessa” pariin. Tässä kolmannessa osassa huomioni kohdistuu pääasiassa sellaisiin toimijoihin ja operaattoreihin, joiden toimintaan suuri yleisö ei välttämättä kiinnitä huomiota tai joiden työskentelyä ei välttämättä mielletä osaksi vaikuttamista. Tapauksissa, joissa nostan esille jonkin nimetyn toimijan, pyrin perustelemaan kyseisen yhdistyksen tai yrityksen maininnan, eräissä tapauksissa viitaten Venäjän vastaavaan toimintaan muissa maissa.

Alkuun minun on syytä muistuttaa lukijoita merkittävästä, Venäjän vaikuttamisen mahdollistavasta, tekijästä:

”Venäjän käymässä kamppailussa demokratioita ja niiden väestöä vastaan sen saavuttamia menestyksiä liittää toisiinsa yhteinen tekijä, olipa sitten kysymys yksittäisten ihmisten suiden tukkimisesta häirinnällä tai koko maan poliittisen suunnan muuttamisesta. Yhdistävä tekijä on se, että Venäjän saavuttama menestys ei olisi ollut mahdollista ilman kohdemaassa olevien halukkaiden tukijoiden aktiivista toimintaa.” (1)

Meidän on muistettava, että saavuttaakseen tarvittavaa menestystä, Venäjällä on oltava kohdemaassa halukkaita tukijoita eli auliita apureita, jotka ovat valmiit aktiivisesti avustamaan sitä operaatioissa. Huolestuttavampi kehityssuunta on se, että Venäjä voi myös länsimaissa turvautua rikollisryhmiin tai -organisaatioihin tavoitteisiin pyrkiessään. Tällainen tavoite voi olla kohdemaan sisäisen koheesion rikkominen sekä turvattomuuden tunteen lisääminen, johon pyritään myös rikollisryhmiin tukeutumalla. Konkreettisten tekojen rinnalla Venäjä voi vahvistaa sanomaansa informaatiovaikuttamisen keinoin. Kirjoitussarjan edellisissä osissa olen huomioinut ryhmiä, jota hyödyntäen Venäjän olisi mahdollista lisätä turvattomuuden tunnetta maassamme, näihin ryhmiin ja niiden toimintaan kirjoitussarjan kolmannessa osassa palaa kuin korkeintaan lyhyinä huomioina ja mainintoina – poikkeuksena otsikoissakin viipynyt Aleksanterinliitto ry, johon liittyvistä havainnoista tuonnempana lisää.

Venäjä ja sen ”auliit apurit” vaikuttavat keskuudessamme.

Käytännössä Venäjä yritti ennen v. 2014 tapahtunutta Krimin niemimaan miehitystä ja Itä-Ukrainan sotaa vaikuttaa Ukrainaan myös erilaisten poliittisten liikkeiden ja kansalaisaktivistien sekä ryhmien kautta koko tämän vuosituhannen ajan. Se ei arkaillut käyttää hyväksi puoluekentän kumpaakin ääripäätä, ja tarvittaessa luoda operaattoreineen lisää puolueita alue ja valtakunnan politiikkaan aiheuttamaan sekaannusta ja rikkomaan kansalaisyhteiskuntaa (viemään ihmisiltä luottamusta puolueisiin ja poliitikkoihin). Nimittäin sama mikä pätee informaatioon, pätee myös yhteiskunnalliseen luottamukseen. Venäjän propagandan tarkoitus ei suinkaan ole saada ihmisiä uskomaan siihen vaan saada heidät menettämään uskonsa luotettavaankin informaatioon. Lukuisten puolueiden ja ryhmien tarkoitus oli lopulta vain kylvää epäluottamusta ja aiheuttaa sekaannusta, jonka seurauksena ihmisten usko kaikkeen puoluepolitiikkaan rapautuisi entistä enemmän ja koska Ukraina ei ollut kansalaisyhteiskuntana vahva, Venäjällä kenties nähtiin tämä yhtenä varteenotettavana vaikuttamisväylänä. Ukrainalaiset eivät kuitenkaan alistuneet kaikkeen, siitä osoituksena Oranssi vallankumous sekä Euromaidan, joka kasvoi Arvokkuuden vallankumoukseksi.

Onneksemme Suomella on pidemmät kansalaisyhteiskunnan perinteet ja sen resilienssi on monia eurooppalaisia valtioita vahvempi, ei Venäjän ole niin helppoa horjuttaa yhteiskuntamme perusteita, mutta näkisin, että Venäjä käyttää Suomeen samoja keinoja, joihin se turvautui Ukrainassa (ja on turvautunut lukuisissa muissa maissa). Yhtenä esimerkkinä tällaisesta toiminnasta voidaan pitää viime vuosikymmenen puolella perustettuja Donetskin kansantasavallan edustamiskeskus ry:tä sekä Suomi-Novorossia-Seura ry:tä, joiden toiminnassa oli tuolloin mukana tunnettuja suomalaisia kremliinejä, kuten Johan Bäckman ja Petri Krohn. Yhdistykset eivät vetäneet mukaansa merkittäviä kansanjoukkoja, mutta niiden toiminta huomioitiin Venäjällä ja venäläispropagandassa (kiitos Bäckmanin ”uutteruuden”).

Yhdistykset järjestivät myös tapahtumia, joihin osallistui henkilöitä erilaisista yhteiskuntaluokista ja väestöryhmistä – yhdistävänä tekijänä oli luonnollisesti myönteinen suhtautuminen Venäjään ja sen hallintoon (ja hallinnon tavoitteisiin). Näin jälkikäteen olen päätellyt eräiden pitäneen Venäjää Neuvostoliiton perillisenä ja tämä yhteys antoi Venäjälle ja venäläisille ”oikeuden” imperialistisiin pyrkimyksiinsä. Viime vuosikymmenellä näiden yhdistysten ja niiden yhteistyökumppaneiden toiminnassa liian vähälle huomiolle jäi mielestäni tavoite konfliktin luonnista, joka toteutuessaan olisi toiminut Venäjän edustajille todisteena suomalaisten russofobiasta. Myös tällaisen väestöryhmien välisen konfliktin rakentaminen on eräs Venäjän tavoitteista ja sellaisen toteutuminen olisi Venäjälle osoitus ”venäläisväestön suojelun tarpeesta”.

Yhdistysten järjestämien tapahtumien joukossa eräällä tapaa kiinnostavia ovat ns. DNR edustuston järjestämät pikkujoulut ja myöhemmin yhdistysten kanssa yhteistyötä tehneen RuFi:n organisoimat, useana vuonna järjestetyt, kuolemattoman rykmentin marssit. Yhdistysten järjestämiin pikkujouluihin osallistui kiinnostaviakin henkilöitä, kuten joulukuussa 2017 pikkujouluihin osallistunut, edellisen kuun puolella Lied-sävellyskilpailun voittanut Vladimir Agopov. (2) Hänen taustansa on sikäli kiinnostava, että hän on syntynyt Luhanskissa, Neuvostoliitossa, marraskuussa 1953. Hänellä on armenialaiset sukujuuret.

Agopov oli omalla tavallaan aktiivinen noina vuosina, marraskuussa 2014 hän kirjoitti Uuden Suomen Puheenvuoro-palstalle disinformatiivisen Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi-kirjoituksen, (3) jonka luettuaan ymmärtää sen, miksi hän osallistui joulukuussa 2017 järjestettyihin pikkujouluihin. Kiinnostavaa Agopovissa on myös se, että hän toimii edelleen Ruslania Books Oy:n hallituksen puheenjohtajana. (4) Yrityksen toimitusjohtajana toimii hänen poikansa Andreas Agopov, joka Yleisradion haastattelussa huhtikuussa 2022 määritteli itsensä ”ei-poliittiseksi henkilöksi”, joka ei halua kommentoida tapahtumia Ukrainassa. (5) Ja kyllä – hän käytti sanaa ”tapahtuma” (’events’) kyseisessä haastattelussa, aivan kuin kyse olisi ”urheilutapahtumasta” tuhoamissodan sijaan. Kirjakaupan verkkokapasta on edelleen ostettavissa esim. venäläistä sotapropagandaa (siis ”erikoisoperaatiopropagandaa”), Aleksandr Duginin tuotantoa kuin myös Johan Bäckmanin venäjäksi käännettyjä julkaisuja. 

Ruslaniasta saa kotiin kannettuna myös venäläistä (sekä suomalaista) sotapropagandaa.

Venäläisen kulttuurin puolustelu, johon poika-Agopov myös syyllistyy, on siinä mielessä tuttua retoriikkaa, että käytännössä aina näissä yhteyksissä venäläinen kulttuuri ja sen rikkaus nousee esille, ja sen kautta puolustellaan venäläisyyttä sekä yritetään tehdä eroa Venäjän hallintoon, joka ammentaa voimaa juuri siitä samasta kulttuurista, käyttäen sitä myös pehmeänä voimana (Soft Power), jolla valloittaa ihmisten mieliä. Valitettavasti Andreas Agopov näyttäytyy tässä kuviossa henkilönä, joka yrittää noukkia rusinoita pullasta!

Niin kiinnostavaa, kuin venäläisestä kirjallisuudesta ja kulttuurista laajemmin olisi kiinnostavaa kirjoittaa enemmän osana Venäjän vaikuttamista ja pehmeää voimaa, on tätä kirjoitusta syytä jatkaa eteenpäin.

Yhteiskuntamme naiiviudesta venäläisten toiminnan edessä käy eräänä esimerkkinä STEA:n eli Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen myöntämä tuki venäjänkielisille avustusjärjestöille, jotka osallistuvat ukrainalaispakolaisten auttamiseen. Huomioitavaa tässä nimenomaan on se, että usea näistä venäjänkielisistä järjestöistä ei huomioi Venäjän aloittamaa tuhoamissotaa juuri millään tavalla, puhumattakaan, että yhdistyksillä olisi tuomitseva kanta Venäjän aloittamaan tuhoamissotaan. Ongelmallisimmissa tapauksissa yhdistysten edustajat pyytävät kääntymään Venäjän federaation suurlähetystön puoleen ja kysymään sieltä kantaa Venäjän tuhoamissotaan. (6) Tämä on käsittämättömän vastenmielistä vastuunpakoilua! Näiden yhdistysten toimintaan liittyy myös turvallisuusnäkökulma, johon apua tarvitsevat ukrainalaispakolaiset eivät välttämättä huomaa kiinnittää huomiota. Millaisia tietoja yhdistykset keräävät apua tarvitsevilta ja tukea hakevilta ukrainalaispakolaisilta? Tiedossamme on, että Venäjä pyrkii kontaktimaan ja painostamaan kolmansissa maissa asuvia ukrainalaispakolaisia. On myös aiheellista kysyä, että keiden käsiin kootut tiedot lopulta päätyvät? Samoja asioita pohtii myös Turun ”Suomen ukrainalaiset” -yhdistyksen Maksym Koshelev. (7)

Toteaisinkin näiden venäläisten operoimien venäjän kielisten avustusjärjestöjen aktivisteille kuin myös Ruslanian Andreas Agopoville, että tuhoamissodan tuomitseminen ei ole ”poliittinen kannanotto”, sen sijaan tuomitsematta jättäminen on!

Viime aikoina on kiinnitetty huomiota lukuisten Suomessa toimivien, Venäjän kaksoiskansalaisten omistamien kuljetusfirmojen menestymisestä sekä näiden kaksoiskansalaisten omistamien kuljetusfirmojen toimintaan liittyvistä riskeistä, joihin sisältyy myös huoltovarmuustekijöihin liittyviä riskejä, joiden olemassa oloa maassamme ei aiemmin ole riittävästi huomioitu. (8 ja 9) Nämä havainnot ja tiedot yhdistettynä omiin havaintoihini ja saamiini vinkkeihin, johdattivat minut tutkimaan hiukan tarkemmin eräiden kansalaisaktivismiin osallistuneiden, Suomessa asuvien Venäjän kaksoiskansalaisten tai venäläistaustaisten Suomen kansalaisten toimintaa ja työhistoriaa.

Onko Aleksanterinliitolla muitakin tavoitteita, kuin rajan saaminen auki ”sukulaisveirailuille”?

En voi sanoa, että yllätyin, kun havaitsin Aleksanterinliitossakin näkyvästi esillä olleen henkilön työhistorian koostuvan vuosien ajan suurelta osin logistiikka-alan töistä avustajana, huolitsijana ja tällä hetkellä työskentelemässä kansainvälistä verkkokauppaa harjoittavan yrityksen taloushallinnossa. Työnantajayrityksistä löytyy yhdistävänä tekijänä omistajan tai yhden omistajista kaksoiskansalaisuus. Tällä hetkellä samaisen rajaa avattavaksi vaativan yhdistyksen hallituksen varajäsenenä on henkilö, jonka koulutustausta on varsin kiinnostava: rikospsykologiaa Pietarin valtionyliopiston psykologian laitoksella (opinnot päättyivät 2005), muutaman vuoden kuluttua opiskelupaikaksi ”valikoitui” Venäjän tulliakatemia, josta kyseinen henkilö valmistui tullioperaatioiden asiantuntijaksi.

En syytä ketään rikollisesta toiminnasta, mutta kun tarkastellaan kokonaiskuviota ja uutisointia Venäjään kohdistettujen sanktioiden eriasteisesta rikkomisesta, niin tällaisilla aloilla työskentely herättää kysymysten ohella myös epäilyjä. Mieleeni nousee myös ajatus siitä, että Aleksanterinliiton rajat auki-kampanjoinnissa on kyse eräänlaisesta maskirovkasta, jossa huomio kohdistetaan toisistaan irti revittyihin sukulaisiin, nostaen esiin erilaisia ihmiskohtaloita mutta samalla jätetään tyystin mainitsematta se, minkä rajojen avaaminen ja ”sukulaisvierailut” mahdollistaisi. Kyse on vaikuttamisesta tunteisiin vetoamisen kautta! Luimme aiemmin tällä viikolla siitä, kuinka Virossa Luhamaan raja-aseman kautta Venäjälle salakuljetetaan pakotteiden alaista tavaraa linja-autoilla. (10) Olisiko vastaavaa toimintaa mahdollista harjoittaa Suomesta Venäjälle (pienimuotoisesti) muulien avulla raja-asemien avauduttua ja liikkumisen vapauduttua? Epäilijä tässä vaiheessa kenties tuumii, että eivätköhän ne ole aika mitättömiä tavaravirtoja, joita ”turistien” matkassa Venäjälle menisi. Hyvin todennäköistä, mutta eikö Viron tapauskin todista sen puolesta, että Venäjä (ja venäläiset) turvautuvat erilaisiin reitteihin ja vaihtoehtoihin kyetäkseen ylläpitämään valtion toimintaa ja sen myötä kykyä jatkaa tuhoamissotaa Ukrainassa. Omalta osaltaan sellainen vaikuttaminen, joka mahdollistaa yhteiskunnan toimintojen ylläpitämisen ja auttaisi ylläpitämään illuusiota ”toimivista valtiorakenteista” hyödyttää Venäjän johtoa. Aleksanterinliiton toiminta on, pienimuotoisuudestaan huolimatta, mitä enenevissä määrin tällaista.

 

Marko

 

Lähteet:

1. Keir Giles: Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee, s. 264.

2. https://yle.fi/aihe/a/20-202685 

“’We are passionate about the culture of the Russian-speaking world and do not have anything to do with Putin or his politics’, said Agopov, who describes himself as a ‘non-political’ person who did not wish to comment on events in Ukraine.”

3. https://avoin.media/2022/02/28/yksi-ainoa-totuus-eli-suomen-media-ja-ukrainan-kriisi/

4. https://www.asiakastieto.fi/yritykset/fi/ruslania-books-oy/06452788/paattajat

5. https://yle.fi/a/3-12408640

6. https://yle.fi/a/74-20078543

7. https://yle.fi/a/74-20078543

8. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/stt-n-selvitys-nain-venajan-kaksoiskansalaisten-kuljetusfirmat-ovat-porskuttaneet-suomessa-sodan-aikana/8980076

9. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010950328.html

10. https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/c6ac00c4-b2b5-42a1-be46-05f4faefcffb 

Aiemmat kirjoitukseni Venäjän vaikuttamisesta Suomessa: havaintoja I ja havaintoja II.