Ukrainassa muistetaan vuosittain
marraskuun neljäntenä lauantaina holodomorin (ukr. Голодомор)
miljoonia uhreja. Holodomor tarkoittaa yksiselitteisesti ”nälällä tappamista”
ja siitä holodomorissa kirjaimellisesti oli kyse – miljoonat ihmiset
näännytettiin tarkoituksellisesti nälkään. On tärkeä ymmärtää se, että
holodomorissa oli kyse neuvostohallinnon tarkoituksellisesta toiminnasta. Sillä
samalla kun miljoonia ukrainalaisia kuoli nälkään – eräiden aikalaiskuvausten
mukaan ihmisiä kuoli kuin kärpäsiä – Ukrainan sosialistisen neuvostotasavallan
alueelta vietiin neuvostohallinnon toimesta viljaa junalasteittain muualle
Neuvostoliittoon kuin myös satamiin, joissa vilja laivattiin vietäväksi
kolmansiin maihin.
Holodomorin seurauksena
kokonaiset kylät tyhjenivät väestä Ukrainan alueella: maa autioitui
horisontista horisonttiin, kunnes näihin autioihin kyliin saapui väkeä
vapaaehtoisesti sekä pakolla kaukaa vieraasta maasta pyyhkien tullessaan
viimeisenkin muiston alueen aiemmista asukkaista, heidän tavoistansa ja
kulttuurista, yrittäen parhaansa mukaan tuhota aiemmin kukoistaneen kulttuurin paikallisine
tapoineen. Mikä voi olla enää pahempi tuhoamisen muoto, kuin murhata ensin
ihmiset ja tämän jälkeen pyyhkiä jäljet murhattujen kulttuurista olemattomiin.
Tai jos tähän ei pysty, omia kulttuurin jäänteet ja sulauttaa osaksi omaa
kulttuuriperimää? Eikö kyse ole etnisestä puhdistuksesta ja kansanmurhasta?
Edellinen kappale päättyy termiin
”kansanmurha”. Tieteen termipankissa kansanmurha määritellään
seuraavalla tapaa:
”kansanmurha, joukkotuhonta:
Määritelmä yleiskielinen, myös
historiankirjoituksessa käytetty termi, joka vastaa oikeustieteellistä
joukkotuhonnan käsitettä; tarkoituksellinen toiminta kokonaisen kansan tai sen
osan tuhoamiseksi”. (1)
Luonnollisesti termin määritelmää
ja historiallista taustaa avataan artikkelissa tarkemmin. Käsitteen ”kansanmurha”
(engl. genocide) kehitti puolanjuutalaista taustaa oleva lakimies Raphael
Lemkin. Termi esiintyi ensimmäisen kerran hänen, vuonna 1944 julkaisemassa
kirjassa ”Axis Rule in Occupied Europe”. Meidän on myös syytä huomioida,
että käsitteen ”genosidi” eli kansanmurha kehittäjä Lemkin, puhui
1930-luvun alkupuolen ajanjakson Ukrainasta käsitteen klassisena esimerkkinä.
Lainaan Anne Applebaumin teosta Punainen
nälkä – Stalinin sota Ukrainassa:
”Raphael Lemkin,
puolalais-juutalainen juristi joka keksi sanan ’genosidi’ eli kansanmurha,
puhui tämän ajanjakson [v. 1932–1933, kirjoittajan huomautus] Ukrainasta
’klassisena esimerkkinä’ tuosta käsitteestään: ’Kyseessä on genosidi, ei vain
yksilöiden vaan erään kulttuurin ja kansankunnan hävittäminen.’ Sen jälkeen kun
Lemkin oli sorvannut tämän termin, ’genosidiä’ on tavattu käyttää ahtaammassa
ja lainopillisemmassa merkityksessä”. (2)
![]() |
Гірка пам'ять дитинства eli ’Lapsuuden
karvas muisto’ Holodomor museon edustalla Kiovassa. |
Holodomor oli seurausta Josif
Stalinin ja Neuvostoliiton sekä Ukrainan SNT:n ylimmän johdon
määrätietoisista toimista, jotka kohdistuivat Ukrainan talonpoikaisväestön
rinnalla ukrainalaisten keskuudessa heräävän kansallisen vapautusliikkeen
tukahduttamiseen. (3) Aiemmin Stalinin kaudella toimeenpannusta kulakkien
tuhonnasta ja pakkosiirroista huolimatta tai kenties juuri sen takia
vainoharhainen neuvostovaltion johtaja näki talonpojat vihollisinaan.
Holodomorissa tapettiin nälkään
näännyttämällä miljoonia ihmisiä Ukrainan (SNT:n) alueella vuosina 1932 ja
1933. (4) Toimenpide kohdistui erityisen rajusti maaseutuväestöön ja alueille,
joilla asui huomattavia määriä etnisesti ukrainalaisia, kuten Kubanin alueelle
nykyisen Ukrainan ja Kaukasian välille, jonka väestöstä yli 65 prosenttia oli
tuolloin etnisesti ukrainalaisia. Nälkäkuolemia oli 30-luvun alkupuolella
runsaasti myös muualla Neuvostoliitossa. Nämä nälänhädät olivat ennemminkin
seurausta epäonnistuneista kollektivisointikokeiluista ja sen seurauksena
menetetyistä sadoista. Niistä puuttui yhteiskunnan organisoima terrori
rangaistuksineen ja järjestelmällisyys, joka oli merkitsevää holodomorissa.
![]() |
Kiovassa sijaitsevan Holodomor
museon puiston muistolaatassa Glib Tolola kertoo holodomorin tappaneen Bitjagin
kylän asukkaat, ja kuinka venäläiset ja valkovenäläiset myöhemmin asuttivat
kylän. |
Ukrainalaisille holodomorin tekee
vieläkin traagisemmaksi se, että sitä seuranneina vuosina nälän autioittamat
ukrainalaiskylät asutettiin uudelleen venäläisillä, valkovenäläisillä ja vielä
kauempaa tulleilla – tai tuoduilla, sillä neuvostovaltio myös pakkosiirsi
tyhjenneisiin kyliin asukkaita laajan maan muilta kolkilta. Kuten Glib Tolola
kertoo Bitjagin kylälle Tšernihivin alueella käyneen. Kuinka holodomor tappoi kylän
kaikki asukkaat ja kuinka tyhjenneen kylän asuttivat venäläiset tai
valkovenäläiset pyyhkien näin ukrainalaisen kylän olemattomiin.
”Село Битяги...
У Цьому селі не залишилось ні
одніеї душі. Сталінські посіпаки привезли якихось людей - чи то російських, чи
то білоруских, поселенці прийшли на все готове.
Гліб Толола очевидець
голодомору Чернігівщина”.
Holodomorin seurauksena
tyhjenneet ukrainalaiset kylät muuttuivat venäläisiksi nimiä myöten. Saman
kohtalon kokivat myös holodomorin orvoiksi jättämät lapset, heidät kasvatettiin
leireillä venäläisiksi: tänään Venäjän toimii aivan yhtä häikäilemättömällä
tavalla Ukrainalta miehittämillään alueilla. Neuvostoliitossa valtiojohtoinen terrori
murhasi lasten vanhemmat ynnä suvun, kitkien lapsilta heidän juuret ja
kulttuurin, kasvattaen lapsista neuvostovaltion kuuliaisia kansalaisia. Mikä
ainakin oman aikakauteni kouluopetuksessa jätettiin huomiotta, kuten koko
holodomor. Lukijan on hyvä muistaa, että
peruskouluaikanani 1970 ja 1980 luvulla holodomor oli tapahtuma, jota
neuvostojohto ei ollut vielä tunnustanut tapahtuneeksi.
Poikkean aiheesta muistuttaakseni
lukijaa siitä, että aivan yhtä valheellinen kuva välitettiin peruskouluaikanani
kulakeista, kutsuttaessa heitä ”rikkaiksi talonpojiksi”.
Todellisuudessa heitä saattoi hyvin harvoin kutsua rikkaiksi, valtaosin he
olivat tavallisia ahkeria talonpoikia, jotka viljelivät viljaa tuoden leivän
kansan pöytään. Näiden ”rikkaiden talonpoikien” tilojen koko oli keskimäärin
muutaman hehtaarin, ei sen enempää. Heidän suurin syntinsä oli
pakkokollektivisoinnin vastustaminen, jonka seurauksena heidät leimattiin luokkavihollisiksi.
Mikä leimana ”oikeutti” heihin valtion taholta kohdistetut rankaisutoimet,
joihin kuuluivat leirituomiot, karkotukset tuhansien kilometrien päähän
kotiseudulta kuin myös teloitukset. Neuvostovaltio otti myös haltuunsa
kulakkien omaisuuden. Mitä tulee satojentuhansien tai jopa yli miljoonan
kulakin murhaamiseen? Tapahtunut ohitettiin vielä 80-luvulla peruskoulussa
muutamalla virkkeellä, aivan kuin kyseessä olisi ollut luonnollinen ja
hyväksyttävä episodi taistelussa luokkavihollisia vastaan – ero ei olisi voinut
enää olla räikeämpi verrattuna oppitunteihin holokaustista.
Toisin, kuin meille opetettiin,
Neuvostoliitto ei ollut kansojenkoti vaan sortokoneisto, jossa kansat
pohjimmiltaan olivat alisteisia venäläisille. Tämä näkyi esimerkiksi
kansallisten kulttuurien sekä etnisten vähemmistöjen kulttuurien kukistamisena
ja venäläiselle ”kulttuurille” alistamisena. Tällaisesta paikallisen kulttuurin
erityispiirteiden tuhoamista mainitsen vuonna 1932 Stalinin käskystä toimeenpantu
Harkovaan kutsuttujen kobzar-runonlaulajien vangitseminen ja teloittaminen
kaupungin ulkopuolella. Kobzarit olivat sokeita runonlaulajia, jotka säestivät
lauluaan joko kobzarilla tai banduralla. Heidän asemaansa osana ukrainalaista
kulttuurihistoriaa ei voi väheksyä.
Kansanmurha Ukrainassa tänään
Seuratessamme Venäjän johdon sekä
maan medioiden suoltamaa propagandaa ja ukrainalaisten reilun vuosikymmenen
yhtämittaisesti jatkunutta de-humanisointia, jonka toistoon suuret kansanryhmät
Venäjällä vapaaehtoisesti liittyvät, meidän ei pitäisi olla yllättyneitä siitä,
millaisiin julmuuksiin Venäjä hyökkäyssodassaan Ukrainassa syyllistyy. Kun
valtion johto kieltää Ukrainan valtion ja kansan olemassa olon, ja kun se
samalla tarjoaa välineet tuhonnan toteuttamiseen, niin eikö tämä juuri ole
kehotus tappaa ja tuhota kaikki ne ukrainalaiset, jotka eivät nöyrry Kremlin tahtoon?
Kyllä, juuri sitä se on! Niinpä mielestäni onkin perusteltua kuvata nyky-Venäjän
tavoitteita oikein termein: Venäjän tavoitteena on Ukrainan ja ukrainalaisten
tuhoaminen, eikä vain ihmisten vaan myös identiteetin ja historian – kokonaisen
kansakunnan. Tämä kaikki käy ilmi Venäjän poliittisen johdon asenteista ja
lausunnoista, joissa käytännössä kiistetään Ukrainan valtiollinen olemassa olo
ja ukrainalaisten oikeus omaan valtioonsa.
![]() |
| Näkymä hautuumaalle Mariupolissa: Venäjän aloittaman tuhoamissodan nimettömiä uhreja. (5) |
Marko
Lähteet:
1. https://tieteentermipankki.fi/wiki/Historia:kansanmurha
2. Anne Applebaum, Punainen
nälkä – Stalinin sota Ukrainassa s. 15.
3. The Holodomor, an act of genocide against
the Ukrainian people 1932 – 1933, s. 4 – 5.
4. The Holodomor, an act of genocide against
the Ukrainian people 1932 – 1933, s. 2.
5. Kuvakaappaus miehitetyssä
Mariupolissa kesäkuussa 2022 vierailleen toimittaja Alexandra Dalsbaekin julkaisemalta videolta. Arvioiden
mukaan miehitysvuosina (keväästä 2022 eteenpäin) Mariupolin joukkohautojen
täyttämille hautausmaille on haudattu vähintäänkin 30 000 ihmistä, pääasiassa
siviilejä.
Kirjoitukseni taustoittamisessa olen hyödyntänyt Anne Applebaumin teosta ”Punainen nälkä – Stalinin sota
Ukrainassa” sekä Johannes Remyn ”Ukrainan historia”, ja The
Holodomor, an act of genocide against the Ukrainian people 1932–1933-kirjaa.

















