Aleksandr Ovetškin: Putin is my president

 

Viime sunnuntaina, huhtikuun 6. päivä Washington Capitalsissa pelaava venäläinen Aleksandr Ovetškin rikkoi  Wayne Gretzkyn nimissä olleen NHL:n kaikkien aikojen maaliennätyksen. (1) Capitalsissa vasenta laitahyökkääjän paikkaa pelaava Ovetškin teki 895. NHL:n runkosarjamaalinsa ottelussa New York Islandersia vastaan. NHL:n tapaan ottelu keskeytettiin minuuteiksi juhlallisuuksien ajaksi, kiitospuheitakin pidettiin. Ovetškin kiitti puheessaan faneja maailmalla ja Venäjällä:

”So fellas, thank you very much, I love you so much...And the last thing -- to all of you fans around the world, in Russia, we did it boys.” (2)

Ilkeämielisenä voisin todeta NHL:n saaneen mitä se ansaitsikin: sitä niittää, mitä kylvää. Liiga komissaarinsa Gary Bettmanin johdolla on jo useamman kauden ajan pitänyt Ovetškinia jalustalla, markkinoinut häntä ja nostaen vuosittaisen All-Star-ottelun tähdeksi, jollaiseksi Ovetškin yhdessä hänen nelivuotiaan poikansa Sergein kanssa nostettiin pari talvea sitten ”läpiajohaasteessa” (’breakaway challenge’). (3) Tapahtuman All-Star-viikonvaihteen yhtenä erityishetkenä All-Star-taitokisan yhteydessä teki erityisen irvokkaaksi nimenomaan se, että samaan aikaan Venäjän tuhoamissota Ukrainassa oli käynnissä: sen ohjukset, pommit ja lennokit tappoivat ukrainalaisia lapsia, sotilaiden tappaessa ja kiduttaessa ukrainalaisia mitä mielikuvituksellisimmilla tavoin.

Helmikuun 3. 2023, päivänä, jona Ovetškin yhdessä poikansa kanssa nostettiin NHL:n taholta All-Star-tapahtuman valokeilaan, tuhansien kilometrien päässä Euroopassa Venäjä jatkoi tuhoamissotaa Ukrainassa. Sotaa, jonka kohteina olivat kaikki ukrainalaiset ikään ja sukupuoleen katsomatta. Kyseisenä päivänä NHL ei missään nimessä halunnut maailman muistavan Aleksandr Ovetškinin presidentin Vladimir Putinin aloittamaa sotaa – sen sijaan eräät entiset kiekkomaailman suuruudet eivät voineet olla hiljaa. Aikanaan maailman parhaimpiin maalivahteihin lukeutunut Dominik Hašek muistutti tapahtuman irvokkuudesta, kuten hän on muistuttanut tämän jälkeen NHL:ää lukuisia kertoja kaksinaamaisuudesta. (4)

Helmikuun 3. päivää (v. 2023) mennessä Venäjän aloittaman ja tuolloin jo 345 päivää kestäneen tuhoamissodan aikana yli 9700 ukrainalaislasta oli ilmoitettu kadonneeksi Venäjän suurhyökkäyksen alun, 24. helmikuuta 2022 jälkeen. Heiltä NHL sulki silmänsä, kuin myös siltä, että kyseisenä päivänä Venäjän siviilikohteisiin kohdistamassa tulituksessa menehtyi Ukrainassa useita siviilejä ja vammautui eriasteisesti toistakymmentä siviiliä. (5) Tähän päivään saakka NHL on organisaationa lakaissut maton alle ongelman nimeltä Aleksandr Ovetškin. Tästä ongelmanlakaisutaidosta nähtiin oivallinen esimerkki marraskuussa 2022, jolloin NHL:n komissaari Gary Bettmanille esitettiin Tampereen Nokia-areenalla järjestetyssä lehdistötilaisuudessa kysymys, näkeekö hän mitään ongelmaa Aleksandr Ovetškinin Putin-suhteessa:

”En tarkkaan tiedä, mikä Aleksandr Ovetshkinin suhde presidentti Putiniin on. Mutta edelleen: hän pelaa NHL:ssä Washington Capitalsille, ei Venäjälle”. (6)

Ehkäpä tällaiset naiivit epäpoliittiset vastaukset uppoavat mediaan ja suureen yleisöön rapakon takana. Tuskin kuitenkaan olin tuolloin ainoa suomalainen, joka piti vastausta tässä maailmanajassa typerryttävän idioottimaisena ja jopa arroganttina, jonka antaja kuvittelee urheilun olevan tästä maailmasta irrallinen todellisuus. Tai sitten Bettman on selkärangaton niljake, joka valehtelee kaupallisuuden nimissä silmäänsä räpäyttämättä, mikä on todennäköisempää. Toivottavasti hän nukkuu yönsä hyvin!

Miksi sillä on väliä, mitä mieltä Aleksandr Ovetškin on?

 

Aleksandr Ovetškin: Putin is my president

Aleksandr Ovetškinilta kysyttiin päivä Venäjän suurhyökkäyksen alun jälkeen mielipidettä Vladimir Putinista, ja että tukeeko hän edelleen Putinia. Kysymykseen Ovetškin vastasi ykskantaan: ”Well, he's my president.” (7) Tämä on hänen viimeisin julkinen kannanottonsa Vladimir Putiniin, hän ei myöskään ole julkisesti kritisoinut brutaalia hyökkäyssotaa tai toistuvia sotarikoksia millään tapaa. Ovetškin on perivenäläiseen tapaan kertonut haluavan rauhaa, mutta ei tässäkään yhteydessä ottanut kantaa rauhanehtoihin, sotarikollisten saattamiseen oikeuteen tai esittänyt vaateita Venäjää kohtaan.

Aleksandr Ovetškinin kysymys Capitalsien järjestämässä tilaisuudessa seuran entiselle, ukrainalaistaustaiselle pelaajalle, Dmytro H’rystytšille kertoo jotain Ovetškinista ihmisenä. Ovetškin oli lähestynyt H’rystytšiä kysyen tältä ”Mitä Ukrainassa tapahtuu”, johon H’rystytš oli vastannut ”Voitko kuvitella, he [venäläiset] pommittavat meitä!”. (8) H’rystytšin vastaukseen loppui heidän ”keskustelunsa”.

Aleksandr Ovetškin ”presidenttinsä” Vladimir Putinin kanssa, kuva on vuodelta 2014.

Aleksandr Ovetškin on seisonut vuosien ajan Vladimir Putinin rinnalla, aivan kuten hänen Instagram-tilinsä kuva kertoo. Kuva on vuodelta 2014, jolloin Vladimir Putin henkilökohtaisesti palkitsi jääkiekkomaajoukkueen maailmanmestaruuden voittaneet kiekkoilijat Kremlin Suuressa palatsissa. (9) Ovetškin ei ole vaihtanut Instagram-tilinsä kuvaa suurhyökkäyksenkään alun jälkeen, edes Venäjän tehtailemat sotarikokset eivät ole saaneet Ovetškinia vaihtamaan kuvaa toiseen. Kaksi miestä Kremlissä ja voiton merkki! Se, ettei hän uskaltaisi vaihtaa kuvaa toiseen ei nähdäkseni pidä paikkaansa. Moni venäläinen huippu-urheilija on kritisoinut Venäjän aloittamaa sotaa tai siivonnut sosiaalisen median tileiltään yhteiskuvat Putinin kanssa, kuten Yleisradion julkaisemassa Ovetškinia käsittelevässä kommentissa kuvataan. (10)

Tämä rikkumattoman tuen osoittaminen Vladimir Putinille ja Venäjän valtiolle alkoi Ovetškinilla vuosia sitten. Tukeen sisältyy hänen vuonna 2017 lanseeraamansa ”Putin Team”-liike, johon liittyi paljon venäläisiä huippu-urheilijoita mutta myös näkyviä persoonia:

”I have never hidden my attitude towards our president, always openly supporting him,” – “I am confident that there are many of us, supporting Vladimir Putin. So let’s unite and show everyone a united and strong Russia!” Aleksandr Ovetškin marraskuussa 2017. (11)

Ovetškin kampanjoi sen jälkeen hyvin aktiivisesti ja näkyvästi Putinin puolesta, osallistuen kiekko-otteluihin ”Putinin joukkueen” kanssa sekä lahjoittaen Vladimir Putinille pelipaitoja jne. Häntä ei myöskään häirinnyt se, että maaliskuussa 2018 järjestetyissä ns. presidentinvaaleissa ”äänestettiin” myös Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla – Ovetškin ankkuroi itsensä Putinin mieheksi. Meidän on myös huomioitava se, ettei Ovetškin tukenut vain Putinia vaan myös Venäjän imperialistisia pyrkimyksiä. Viimeistään tällä teollaan hän antoi kasvonsa venäläisen imperialismin käyttöön.

Ovetškinin perustaman ”Putin Teamin” seurauksiin kuului myös se, että moni venäläinen kiekkoilija valitsi hiljaisuuden, jotta ei joutuisi konfliktiin ”tiimin” jäsenten kanssa ja jotta paikka maajoukkueessa ei vaarantuisi. Viime vuosikymmenen puolella Vladimir Putinia voimakkaasti kritisoinut Artemi Panarinkin on vaihtanut puolta ja perunut urakalla sanojaan – nykyisistä venäläisistä NHL-pelaajista ainoastaan Nikita Zadorov on kritisoinut julkisesti Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa. (12)

Ovetškin ei ilmestynyt tyhjästä tukemaan Vladimir Putinia ja perustamaan ”Putinin joukkuetta”. Venäjä hyödyntää huippu-urheilijoita propagandassaan ja vaikuttamisessa Neuvostoliiton tapaan, joten ei ole ihme, että Ovetškin päätyi näkyvään rooliin jo syksyllä 2014 osallistuessaan Venäjällä propagandakampanjaan, joka tuki sen narratiivia Itä-Ukrainassa käynnissä olleelle sodalle. Kampanjassa ihmiset valjastettiin toistamaan sanomaa, jossa vaadittiin ”pelastamaan lapset fasismilta”. Kampanjassa ei tarvinnut alleviivaten kertoa mistä oli kyse, jokainen venäläinen tiesi sen, että Itä-Ukrainan lapset piti pelastaa ”ukrainalaisfasisteilta”. Venäjällä valtiollinen propaganda oli valjastettu Euromaidanin ensihetkistä lähtien syyttämään Ukrainan silloisen presidentin Viktor Janukovitšin vastustajia fasisteiksi, äärioikeistoksi. Kun Janukovitš lopulta pakeni Ukrainasta helmikuun 2014 lopulla, Venäjän narratiivissa Janukovitšin syrjäyttäneet muuttuivat fasisteiksi. Kuten ukrainalainen ystäväni Л. totesi keväällä 2014: he muuttuivat yhdessä yössä vihollisista ultimaattisimmiksi – fasisteiksi. Neuvostoliitossa syntyneenä ja kasvaneena hän tiesi minkä voiman sana ’fasismi’ kätki sisäänsä. 

Save Children From Fascism on retoriikaltaan samanoloinen kuin aiemmin samana vuonna (heinäkuussa 2014) käynnistetty näkyvä Save Donbass People -kampanja, jonka lonkerot levisivät Johan Bäckmanin ja Janus Putkosen kautta Suomeenkin. Helsingissä järjestettiin kampanjaan liittyvä valokuvanäyttely. Näyttelyn yhteydessä, kuten ei venäläisissä propagandajulkaisuissakaan kerrottu sitä, että moni näyttelyn kuvista oli joko muilta sotatantereilta tai fiktiivisiä, kuten runsaasti näkyvyyttä saanut kuva maassa istuvasta itkevästä tytöstä. Kyseinen kuva on venäläis-valkovenäläisestä The Brest Fortress -elokuvasta. (13)

On perusteltua todeta näiden propagandakampanjoiden ja niiden teemojen olleen avainasemassa tarkasteltaessa Venäjän Ukrainaan kohdistamaa vihakampanjointia Itä-Ukrainan sodan ensimmäisinä vuosina. Näillä luotiin perustaa Venäjän narratiiville Ukrainan toteuttamasta venäläislasten ja laajemmin venäläisten kansanmurhasta Itä-Ukrainassa, johon kampanjointiin useampi suomalainen tai maassamme asuva venäläistaustainen on osallistunut. Nimistä nostan esiin Johan Bäckmanin, Janus Putkosen ja Leena Hietasen.

Aleksandr Ovetškin ei ole vain tyytynyt kannattamaan Vladimir Putinia, jo viime vuosikymmenen puolella hän osoitti Instagramissa näkyvästi tukeaan Venäjän asevoimille. Yllä oleva kuva päätyi kohun myötä otsikoihin marraskuussa 2017. Muistamme, että tuolloin Venäjän asevoimat osallistui aktiivisesti sotaan Syyriassa, että sen tuella Bašar al-Assadin hallinto oli käyttänyt kemiallisia aseita lukuisia kertoja vastustajiaan sekä siviilikohteita vastaan, että Venäjä yhdessä Syyrian kanssa tuhosi ilmavoimilla ja tykistöllä syyrialaisia kaupunkeja ja kyliä – tulittaen myös sairaaloita, kouluja ja pakolaisleirejä – syyllistyen näin suureen joukkoon sotarikoksia.

Niin, luonnollistahan se on, että huippu-urheilija osoittaa Instagramissa näkyvästi tukea maansa sotarikoksia tehtaileville joukoille, jotka olivat vain muutamaa vuotta aiemmin (helmi-maaliskuussa 2014) miehittänyt naapurivaltiolle kuuluvan niemimaan, kuten Venäjä oli tehnyt miehittäessään Krimin niemimaan Ukrainalta. Osoittaessaan tukeaan Venäjän asevoimille, Ovetškin osoitti samalla tukensa Venäjän rikollisille toimille Ukrainassa – sodalle Donbasissa, jossa se oli näkyvästi osallisena joukkojen varustajana, kouluttajana ja rahoittajana kuin myös omilla joukoillaan.

Venäjän suurhyökkäyksen alun jälkeen Ovetškin ei ole enää niin näkyvästi liputtanut Putinin puolesta, toiminta on ollut hillitympää mutta kuitenkin sellaista, että jokainen ymmärtää sen kenen joukoissa hän seisoo. Venäjän suurhyökkäystä seuranneena kesänä (kesäkuussa 2022) Ovetškin hengaili yhdessä Junarmijan (ven. Юнармия) silloisen päällikön, entisen olympiavoimistelija Nikita Nagornyin kanssa. (14) Ovetškin lahjoitti Nagornyille nimikirjoituksellaan varustetun mailan, Nagornyin mukaan he ovat vähintäänkin tuttuja keskenään.

Junarmija perustettiin Venäjällä lokakuussa 2015, kyseessä on organisaatio, joka järjestää sotilaskoulutusta 3–18 vuotiaille lapsille ja nuorille. Vuoden 2019 loppuun mennessä siihen oli liittynyt Venäjällä lähes 600 000 lasta ja nuorta. Liikettä o levitetty aggressiivisesti Venäjän rajojen ulkopuolelle. Tuhansia lapsia ja nuoria Venäjän miehittämältä Krimin niemimaalta on pakotettu liittymään järjestöön. Siihen on käytännössä pakkovärvätty lapsia ja nuoria miehitetystä Itä-Ukrainasta jo ennen Venäjän suurhyökkäyksen alkua. (Huom. miehitetyn Itä-Ukrainan alueella järjestetään muutakin ”patrioottista”, hyvin militaristista koulutusta lastentarhoissa ja peruskouluissa – nuoriin ulotetaan myös pakkovärväystä asevoimiin Venäjän taholta). Junarmijan toiminnassa rikotaan räikeästi Venäjänkin ratifioimaa Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksien julistusta.

Ovetškin laulattaa kansaa Ruki Vverhin konsertissa Moskovassa.

Samana kesänä Ovetškin laulatti kansaa venäläisyhtye Ruki Vverhin (ven. Руки Вверх!) konsertissa Moskovassa. (15) Yhtye osallistui maaliskuussa 2022 Moskovassa Venäjän hallinnon järjestämään jättimäiseen ’За мир без нацизма’ -propagandatapahtumaan. Yhtye tukee Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa. Mies, joka häpeäisi synnyinmaansa aloittamaa tuhoamissotaa välttelisi kaikin mahdollisin tavoin tällaisia näytelmiä, kuten hän olisi vältellyt venäläisten NHL-tähtien ja KHL-tähtien välistä kiekko-otteluakin viime kesänä. Ottelua, jota oli järjestämässä muun muassa Putinin lähipiiriin kuuluva Roman Rotenberg. (16)

Ovetškinilta on turha odottaa kannanottoa Venäjän brutaaliin hyökkäyssotaan Ukrainassa. Hän on samassa kuopassa Vladimir Putinin ja muiden Venäjän brutaalia hyökkäyssotaa kannattavien venäläisten kanssa. Hän on tehnyt valintansa, on helpompaa olla hiljaa, kuin tunnustaa virheensä. Tunnustaa, että on tukenut kansanmurhaa toteuttavaa diktaattoria. Suomeksi sanottuna Ovetškin on miljoonia kiekolla ansaitseva mikkihiiri. Liiga, jossa hän pelaa ei juurikaan ole sen parempi – kissan pöydälle nostamisen sijaan he vuolevat kultaa Putinin tukijalla.

Nokia-areenalla Tampereella NHL:n komissaari Bettman totesi toimittajille myös seuraavaa – Aleksandr Ovetškin ja kaikki venäläiset NHL:ssä pelaavat NHL-joukkueilleen, eivät Venäjälle. Uskooko hän näitä satuja itsekään?

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://yle.fi/a/74-20154244

2. https://www.themoscowtimes.com/2025/04/06/ovechkin-scores-895th-goal-to-clinch-all-time-nhl-record-a88627

3. https://www.espn.com/nhl/story/_/id/35585730/alex-ovechkin-son-share-special-all-star-moment-sidney-crosby

4. https://www.thehockeybeast.com/nhl/legend-dominik-hasek-furiously-slams-the-nhl-for-allowing-alex-ovechkins-son-to-skate-at-all-star-event/

5. https://war.ukraine.ua/news/  (päivät 3. helmikuuta ja 4. helmikuuta 2023).

6. https://www.is.fi/nhl/art-2000009182529.html

7. https://www.dw.com/en/ovechkin-set-for-nhl-goal-record-but-putin-link-casts-shadow/a-72046269

8. https://ua.tribuna.com/hockey/1000000108211-dmitrij-xristich-ovechkin-sprosil-chto-u-nas-govoryu-pre/

9. http://www.en.kremlin.ru/events/president/news/21103

10. https://yle.fi/a/74-20152075

11. https://www.reuters.com/article/us-russia-overchkin-putin-idUSKBN1D22LE

12. https://yle.fi/a/74-20116194

13. https://observers.france24.com/en/20140710-children-heart-ukraine%E2%80%99-image-propaganda-war

14. https://x.com/irgarner/status/1533924603353092097

15. https://www.youtube.com/watch?v=VehD00m1ci4

16. https://yle.fi/a/74-20152075 

Lähteinä olen myös käyttänyt Aleksandr Ovetškinin Instagram- ja Telegram-tiliä sekä aiempia kirjoituksiani Aleksandr Ovetškinista ja urheilusta Venäjän pehmeänä voimana. 

Ovetškin ottaa tyytyväisyydellä vastaan kahden johtajan [Putin ja Trump] aloitteen järjestää jääkiekko-ottelut NHL- ja KHL-joukkueiden välillä.  

Kieli ja kulttuuri Venäjän aseina

 

Kirjoitan tätä kirjoitusta enemmän itselleni, pysyväksi muistiinpanoksi kielestä ja kulttuurista Venäjän vaikuttamisarsenaalissa, luonnollisesti olen tyytyväinen, mikäli tämä hyödyttää lukijoitani. Ja koskapa kirjoitan erityisesti itselleni, kirjoitus on poukkoileva, pitäen sisällään huomioita ja havaintoja menneiltä vuosilta sekä niiden vertaamista tähän aikaan.

Venäjän kohdalla puhutaan hyvin usein ”pehmeästä vaikuttamisesta” tai ”pehmeästä voimasta”, joiden rinnalla viitataan usein myös englannin kieliseen termiin ”soft power”. Sanatarkka käännös soft powerista on pehmeä voima, mielestäni kuitenkin pehmeä vaikuttaminen kuvaa tätä toimintaa paremmin. Seuraava lainaus Jukka Rislakin kirjoituksesta ”Soft Power, Venäjä ja Baltia” avaa termiä ”soft power” tarkemmin:

”Soft power:

Soft power näyttää olevan jo vakiokäsite politologiassa, sosiologiassa ja mediatutkimuksessa. Baltian maissa puhutaan nykyään hyvin paljon – ja huolestuneeseen sävyyn – Venäjän pehmeästä voimasta, pehmeästä vaikuttamisesta. Erittelenkin asiaa näiden maiden näkökulmasta.

Amerikkalainen tutkija Joseph Nye muotoili termin soft power kirjoissaan 1990 alkaen. Se on kykyä saada tahtonsa läpi, päästä tavoitteeseen ei käyttämällä pakkoa, voimaa tai rahaa vaan houkuttelemalla, ”kiehtomalla” ja vetovoiman (attraction) avulla sekä sitouttamalla (co-option). Se tapahtuu kulttuurin, arvojen ja ulkopolitiikan avulla, joilla on legitimiteettiä ja moraalista auktoriteettia. Valtiolle voidaan luoda hyvä imago median, koulutuksen ja julkisen diplomatian avulla.” (1)

Venäjän Ukrainaan kohdistaman suurhyökkäyksen alun (24. helmikuuta 2022) jälkeen Venäjän mahdollisuus käyttää hyväksi pehmeän vaikuttamisen arsenaaliaan heikkeni selkeästi. Nyt, kun suurhyökkäyksen alkamisesta on kulunut jo useampi vuosi, ja kun osassa Ukrainan läntisiä tukijoita sotaväsymys valtaa alaa, Venäjän kyky vaikuttaa erilaisin pehmeän vaikuttamisen keinoin näyttää kasvavan, mikä näkyy arkipäivän puheissa ja teoissa. Meidän ei kuitenkaan pitäisi unohtaa sitä, että Venäjä jatkaa tuhoamissotaansa Ukrainassa ja, etteivät sen perimmäiset tavoitteet ole muuttuneet (nämä ovat niitä ”juurisyitä” ja niiden muuttumattomuudesta, joihin Vladimir Putin puhuttaessa tulitauosta ja rauhasta Ukrainaan). Edellisen rinnalla meidän ei myöskään pitäisi sulkea silmiämme siltä, että Ukrainassa käymänsä tuhoamissodan rinnalla Venäjä pyrkii vaikuttamaan läntiseen päätöksentekoon ns. diplomatian keinoin sekä kansalaisten mielipiteisiin ja ajatteluun kansalaisaktivismin, kielen, kulttuurin jne. keinoin. Kansalaisaktivismin kohdalla Suomesta käy esimerkkinä pyrkimys vaikuttaa rajalakiin sekä kansalaisten mielipiteisiin Suomen ja Venäjän välisen rajan sulusta tunteisiin vetoavan keskustelun sekä mielenilmausten kautta, tällä saralla Aleksanterinliitto ry on näkyvä ja aktiivinen toimija.

Siitä huolimatta, että Neuvostoliitolle kuin myös sen perilliselle Venäjälle kieli ja kulttuuri ovat olleet tärkeitä vaikuttamisen välineitä, tunnumme kiinnittävän yllättävän vähän huomiota niiden rooliin osana nyky-Venäjän pehmeän vaikuttamisen arsenaalia. Olen huomannut ihmisillä puheiden ja tekojen tasolla halun vetää rajan Venäjän hallinnon tekojen sekä venäläisen kielen ja kulttuurin välille, siinäkin tapauksessa, että tiedostetaan hallinnon käyttävän kieltä ja kulttuuria aseina meitä itseämme vastaan.

Martti J. Kari ja Antero Holmila avaavat kielen logiikkaa erinomaisesti teoksen ”Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii” sivulla 296 ja 297, josta lainaan lyhyen pätkän:

”Russkij toimii eri tavalla. Se on määre, joka kytkee sisäänsä identifioitumisen Venäjään ja venäläisyyteen. Tässä mielessä russkij voi viitata Georgian, Venäjän, Azerbaidžanin tai Viron kansalaiseen, mutta heitä kaikkia yhdistää russkij-käsite, joka venäjän kielessä viittaa paljon laajempaan sivilisaatiolliseen kokonaisuuteen kuin vain kieltä puhuvaan henkilöön. Tätä myös Putin tarkoittaa, kun hän puhuu venäläisistä. Venäjän kieltä puhuva henkilö kuuluu ikään kuin automaattisesti venäläiseen maailmaan, halusi hän sitä tai ei. Venäläinen maailma on taas itseoikeutettu Venäjän asevoimien suojeluun.” (2)

Edellinen liittyy olennaisesti kielen sekä kulttuurin käyttöön vaikuttamisessa mutta samalla se liittyy suoraan Venäjän valtion esittämiin narratiiveihin sodan syille Ukrainassa: venäjää puhuvat ovat automaattisesti osa venäläistä maailmaa ja täten Venäjän asevoimien suojeluksessa. Se, että Venäjän valtiojohdon määritelmä on paikkansapitämätön, on venäläisille tässä tapauksessa merkityksetöntä.

Ukrainassa on sodittu kevättalvesta 2014, jolloin Venäjä miehitti Krimin niemimaan, ja aloittaen operaattoreillaan sodan Donbasissa muutamaa viikkoa myöhemmin. Siitä lähtien olen joutunut muistuttamaan ihmisiä siitä, että kieli (venäjä) ei tarkoita sitä, että puhuja identifioisi itsensä venäläiseksi. Lähipiirini kuuluu ukrainalaisia, jotka ovat syntyneet ja kasvaneet aikuisuuteen Neuvostoliitossa mutta joille ei opetettu koulussa vanhempiensa tai isovanhempiensa kieltä ukrainaa vaan venäjää. Ukrainan puhumisesta saatettiin rangaista vielä 80-luvulla, mutta esim. Donbasin alueella venäläistäminen jatkui käytännössä neuvostovaltion loppuun saakka (henkisesti pidempäänkin). Neuvostoliiton hajottua 90-luvun alkupuolella, Venäjän vaikuttaminen kielen ja kulttuurin avulla Ukrainaan ei suinkaan lakannut, vaikka sillä ei tuolloin ollutkaan resursseja käytössään samalla tapaa kuin Neuvostoliitolla.

Tämän vuosituhannen alkupuolella moni asia muuttui Venäjällä Vladimir Putinin valtaannousun myötä, heijastuen hyvin pian naapurimaihin, joihin Venäjä pyrki vaikuttamaan talouden ja diplomatian lisäksi erityisesti kielen ja kulttuurin avulla – jossain määrin myös urheilu kuului näihin Venäjän pehmeän vaikuttamisen välineisiin. Nähdäkseni urheilun merkitys oli suurempi länteen kohdistuvassa vaikuttamisessa, jolloin etenkin jääkiekko nousi merkittävään rooliin. (3) Venäjällä mikään ei näiltä osin ole muuttunut, sille kieli, kulttuuri kuin myös urheilu ovat osa pehmeän vaikuttamisen välineistöä – soft power’ia). Asian voi myös ilmaista radikaalimmin – Venäjälle kieli ja kulttuuri ovat aseita, joilla ihmisiä pyritään sitouttamaan ”venäläiseen maailmaan” (Russkij mir).

Venäjälle keskeinen vaikuttamisen väline entisen Neuvostoliiton alueella on edelleen kieli ja kieleen liittyvä kulttuuri. Venäjän kielen valta-aseman taakse kätkeytyi neuvostoaikana venäläisyyden ylivertainen asema. Ihmisten identiteettiin vaikutettiin yksilötasolla jo sillä, että jokaisella piti olla isänimi (patronyymi) riippumatta oman kansallisen kulttuurin tavoista, koska etunimen ja isännimen yhdistelmää käytetään Venäjällä puhuteltaessa. (4) Venäjän hallinto on hyökännyt verbaalisesti hyvin rajusti koko tämän vuosituhannen ajan niitä naapurimaita vastaan, joissa venäjän kielen asemaan on pyritty puuttumaan. Näin kävi esim. Ukrainassa Viktor Juštšenkon kaudella, hänen presidenttikaudellansa ukrainan kielen ja kulttuurin asemaa vahvistettiin, jonka seurauksena Venäjän kielenkäyttö Juštšenkoa ja hänen tukijoitansa kohtaan voimistui merkittävästi. Ukrainan Venäjä-mieliset poliitikot kannattajineen osallistuivat aktiivisesti painostustoimiin ja disinformaation levittämiseen.  Vuoden 2004 presidentinvaaleissa Viktor Juštšenkon vastaehdokkaana ollut Viktor Janukovytš syytti Juštšenkoa avoimesti natsiksi. Juštšenkoon kohdistettujen syytösten laineet löivät Suomeenkin, toukokuussa 2009 Helsingin antifasisteiksi itseään nimittävä ryhmä töhri Ukrainan suurlähetystön seiniä maalipommilla. Ryhmän julkaiseman tiedotteen mukaan töhrimisen taustalla oli Ukrainan presidentti Juštšenkon yhteistyö äärioikeiston kanssa. (5) Kovin on tuttua retoriikkaa. Venäjä turvautui samaan muutamaa vuotta myöhemmin ukrainalaisten ryhtyessä vastustamaan Viktor Janukovytšin harjoittamaa politiikkaa: Janukovytšin vastustajat olivat äärioikeistoa, vallan vaihduttua ja Janukovytšin paettua Kiovasta ja muutamaa päivää myöhemmin Ukrainasta, Venäjän retoriikka koveni entisestään – ukrainalaisia ryhdyttiin kollektiivisesti nimittämään uusnatseiksi.

Näin sivumennen huomautettuna. Monen ukrainalaisen paikkakunnan, alueen tai paikan nimi Suomessa juontaa sen venäjän kielisestä nimestä, ei ukrainan kielisestä. Muutama esimerkki (nimiparissa jälkimmäinen on translitteroitu ukrainan kielestä): Odessa – Odesa; Harkova – Harkiv; Donbass – Donbas; Dnepr – Dnipro (joki, ei kaupunki).

Edellä on vilahdellut käsite ”russkij mir” muutamaan otteeseen. Sen sisältämää ajatusta ei kuitenkaan ole järkevä avata tässä kirjoituksessa laajalti, mutta jotta lukijoille muodostuisi edes jonkin asteinen kuva käsitteestä lainaan jälleen lyhyelti Martti J. Karin ja Antero Holmilan teosta ”Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii”:

”Russkij mir -käsite on myös sovellettavissa niin geopolitiikkaan, kielipolitiikkaan, talouspolitiikkaan kuin kulttuuripolitiikkaan. Niiden lisäksi se on perusteiltaan uskonnollinen. Venäjän ortodoksinen kirkko onkin ollut yksi sen voimakkaimmista puolestapuhujista”. (6)

Käsitteen ”russkij mir” sijaan tämän kirjoituksen kannalta merkittävämpi on Vladimir Putinin käskystä v. 2007 perustettu Russkij Mir Foundation, jonka tehtävä on vaikuttaa Venäjän kielen ja kulttuurin esillä oloon kohdemaissa diplomatian keinoin: painotan sanoja kieli ja kulttuuri. Suomikaan ei ole välttynyt tämän organisaation toimilta.

Esimerkkitapauksessa palaamme noin vuosikymmenen ajassa taaksepäin maaliskuuhun 2016, jolloin muun muassa Yle uutisoi Russkij Mir -säätiön rahoittaneen Itä-Suomen koulua. (7) Itä-Suomen koulu toimi tuolloin Joensuussa, Lappeenrannassa sekä Imatralla. Koulun silloisen johtavan rehtorin Petri Kyyrän mukaan säätiö oli yhdeksän vuoden aikana rahoittanut koulua noin 26 000 eurolla – tiedossani ei ole, jatkuiko säätiön tuki kohu-uutisen jälkeen. Sen sijaan toisin kuin viittaamassani uutisessa mainitaan, Russkij Mir -säätiö kutsui koulun oppilaita säännöllisesti Venäjälle kielikursseille ja oppilasvaihtoon. Uutisesta käy ilmi, koulun saaneen säätiöltä tukea opintomateriaaliin sekä tietotekniikkaan. Samaa aikaan uutisesta välittyy kuva, johtavan rehtorin taholta hyvin naiivista suhtautumisesta Venäjän vaikuttamiseen säätiön kautta. Hän rinnastaa Russkij Mir’in Goethe-instituuttiin sekä British Council’iin.

Venäjän suunta oli tuolloin jo selvä. Se ei kätkenyt imperialistisia pyrkimyksiään ja se miehitti osia naapurimaastaan sekä oli luonut jäätyneitä konflikteja useisiin lähialueiden maihin, joten minkäänlainen yhteistyökuvio Kremlin käskyvallassa olleen säätiön kanssa ei olisi pitänyt tulla kyseeseenkään. Siinä missä useimmissa länsimaissa oli tehty tiliä menneisyyden kanssa, tai valtiot olivat pyrkineet (kuka paremmin, kuka huonommin) irrottautumaan imperialistisesta perinteestään, Venäjällä tilanne oli ja on edelleen toinen. Maa kirjoittaa historiaansa uudelleen ja ammentaa uudelleen kirjoittamastaan historiasta oikeutusta nykyisille rikollisille teoilleen.

Viime vuosikymmenen puolella Itä-Suomen koulu ei välttämättä ollut ainoa laatuaan. Lainaan kommenttia maanpuolustus.net-foorumilta Itä-Suomen koulu-kohun ajoilta:

”Samanlaista se oli Suomalais-venäläisessä koulussa. Tosin ei mitenkään erityisen hämmentävää, venäjänkieleen kun oli erikoistunut. Eikä sitä lapsena kukaan materiaalista sen enempää välittänyt.”

Ymmärtääkseni kommentilla tarkoitetaan koulussa vallitsevaa henkistä ilmapiiriä, joka oli rinnastettavissa Itä-Suomen koulun johtavan rehtorin kommentteihin ja niistä tehtyihin johtopäätöksiin. Lapsiin tällainen materiaali uppoaa, mikä on tarkoituskin. He pitävät Krokotiili Genan kanssa seikkailevaa ’Muksista’ harmittomana hahmona, jollaisena se minunkin lapsuudessani näyttäytyi vuosikymmeniä sitten kuvien ja piirrosten myötä, jonka seikkailuja on mukava seurata. ’Muksisilla’ eli Tšeburaškalla (ven. Чебурашка) on toinenkin elämä, josta hetken kuluttua lisää.

Neuvostoliitto ja laajemmin itäblokki esittäytyi omassa lapsuudessani vuosikymmeniä sitten lapsille ja hiukan vanhemmillekin inhimillistettyjen hahmojen ja heidän toverillisten seikkailuiden myötä. Kukapa 70-luvun lapsista ei muistaisi Moskovan kesäolympialaisten sympaattista kisamaskottia Miska-karhua, joka jäi kyynelehtimään kisojen päättäjäisten myötä? Kuulen jo mutta-toteamuksia taustalta: ”Mutta se oli silloin…”. Mutta onko mikään loppujen lopuksi muuttunut?

’Muksisin’ tie Krokotiili Genan kaverista osaksi Venäjän sotapropagandaa.

Muksis eli Tšeburaška on kulkenut pitkän tien Krokotiili Genan sympaattisesta ”pikkukaverista” osaksi venäläistä sotapropagandaa – osassa tapauksia kyse on nimenomaan valtiojohtoisesta sotapropagandasta, joka sosiaalisen median aikakaudella leviää ja levitetään Venäjän ulkopuolelle. Venäjällä Muksis valjastettiin valtion käyttöön tämän vuosituhannen alkupuolella, jolloin se valittiin ensimmäistä kertaa Venäjän olympiajoukkueen maskotiksi. Tässä roolissa se on ”palvellut” Venäjää kaksissa kesäolympialaisissa sekä kaksissa talviolympialaisissa.

Venäjän suurhyökkäyksen alun jälkeen Muksis päätyi osaksi venäläishyökkääjien varustusta kuin myös propagandajulisteisiin sekä erilaisiin värväys- ja tukikampanjoihin. (8) Näiden rinnalla se esiintyy tuoreissa elokuvissa sekä erilaisissa lapsille suunnatuissa leluissa. Mutta onpa myös mahdollista, että ”Чебурашка” googlaileva päätyy venäläistaustaisen ”asepropagandan” äärelle. Viime vuosikymmenellä miehitetyn Itä-Ukrainan alueella esiteltiin Tšeburaška-raketinheitinjärjestelmä. Kyseessä oli ennemminkin propagandakäyttöön valmistettu termobaarisilla taistelukärjillä varustettuja raketteja ampuva pyöräalustalle sijoitettu raketinheitinjärjestelmä (РСЗО ”Чебурашка”), jonka käyttö varsinaisissa sotatoimissa rajoittui yksittäisiin kertoihin.

РСЗО ”Чебурашка”.

Kuvaus Muksisin eli Tšeburaškan vaiheista liittyy olennaisella tapaa Venäjän harjoittamaan lapsiin kohdistuvaan kulttuurivaikuttamiseen. Ongelmaksi tämä muuttuukin siinä vaiheessa, kun lasten parissa työskentelevät eivät tiedosta olevansa osa koneistoa, joka levittää lapsille materiaalia, joka on a) itse osa propagandaa b) jonka tarkoitus on johdattaa kohde syvemmälle propagandan ja disinformaation maailmaan, jossa sosiaalisessa mediassa seikkailevat lapset altistuvat entistä suoraviimaisemmalle vaikuttamiselle.

Olen viimeisen vuoden kuluessa tutustunut tarkemmin useisiin tapauksiin Suomessa (pääasiassa pääkaupunkiseudulla), joissa suomalaisissa päiväkodeissa ja kouluissa lapsille oppimisen ohessa esitetään nyky-Venäjällä tuotettuja lauluja sekä elokuvia, jotka sisältävät piilomerkityksellisen sanoman tai joita Venäjällä käytetään avoimesti sotapropagandan osana. Esim. viime vuonna Venäjällä julkaistua ”Sigma boy”-kappaletta saksalaismeppi Nela Riehl kuvasi puheessaan Venäjän yritykseksi soluttautua julkiseen keskusteluun sosiaalisessa mediassa. Hänen mukaansa kappale edistää patriarkaalista ja Venäjä-mielistä maailmankuvaa. (9) Ukrainan Center for Countering Disinformation’in mukaan Venäjän asevoimat käyttää kappaletta rekrytointiviestinnässään. (10) Ikävä kyllä kyseistä kappaletta soitetaan myös suomalaisissa päiväkodeissa.

Entäpä sitten ”Maša ja Karhu”? Mašaa ja Karhua katsoessa ei välttyä ajatukselta, että rauhallisena ja kärsivällisenä kuvattu karhu onkin Venäjä, ja että sarjan avulla pyritään vaikuttamaan mielikuvaan Venäjästä, että se on muutakin kuin aggressiivinen, naapureilleen uhitteleva valtio. Vaikuttaako sarja mielikuvaan Venäjästä? Sarja on suosittu lapsiperheiden keskuudessa, se on levinnyt yli sataan maahan ja se on edelleen katsottavissa Suomessakin. Julkisen keskustelun perusteella sarjaan suhtaudutaan esim. Baltian maissa olennaisesti kriittisemmin, kuin Suomessa tai useimmissa länsimaissa, joissa sitä esitetään. (11) On ymmärrettävää, että maissa, jotka ovat kokeneet neuvostoimperiumin miehityksen sekä näiden miehitettyjen valtioiden alistamisen, kansalaisiin kohdistuneen vainon ja laajat pakkosiirrot, sarjaa tarkastellaan olennaisesti kriittisemmin: neuvostoaikoja ikävöivässä karhussa ei ole mitään hauskaa, kuten ei ole karhun puutarhaa NKVD-rajavartijan koppalakki päässä vartioivassa Mašassakaan.

Kyllä, Maša ja Karhu (vai Maša ja venäjä) animaatiosarjassa on selkeästi symboliikkaa sisältäviä elementtejä sekä viittauksia menneisyyteen, jotka herättäisivät aivan toisen tason keskustelua, mikäli vastaavaa kuvastoa tarjoiltaisi lapsille vaikkapa saksalaisessa animaatiosarjassa, jossa Eva ja Blondi seikkailisivat. Tapauksissa, joissa Maša ja Karhu-animaatiota katsotaan päiväkodeissa (mitä Suomessakin harrastetaan) olisi suotavaa, että henkilökunta tiedostaisi sarjan esittämiseen liittyvät ongelmat ja ymmärtäisi sarjassa esiintyvät viittaukset Venäjän ja Neuvostoliiton historiaan ja kuinka ne koetetaan esittää nostalgisessa valossa.  

NKVD-rajavartija Maša vartioi karhun porkkanamaata.

Ollakseni rehellinen, minun on mahdotonta uskoa havaintojeni perusteella, että kaikissa tapauksissa kyse on tietämättömyydestä tai naiiviudesta – ajattelusta, jota ohjaa kuvitelma siitä, että kyse on Putinin sodasta eikä venäläisten sodasta Ukrainassa – kun päiväkodeissa tai peruskoulussa tarjotaan lapsille otteita Venäjän vaikuttamisesta. Niissä tapauksissa, joissa opintoaineistona tarjoillaan venäläisiä oppikirjoja opintosuunnitelman vastaisesti, liikutaan jo harmaalla vyöhykkeellä. Ikävä kyllä, päiväkodeissa ja kouluissa on töissä henkilöitä, jotka ovat uponneet kaulaansa myöten ”venäläiseen maailmaan”, mikä heijastuu ympäristöön.

Pahantahtoisten ihmisten rinnalla on vielä suurempi joukko naiiveja kasvatusalan ammattilaisia, jotka tekevät eron Venäjän hallinnon ja kulttuurin välille. Tai jotka eivät näe venäjän kieltä sekä venäläistä kulttuuria imperialistisena työkaluna, jolla alistaa naapurimaita. Tämä ajattelutapa paljastuu myös Ylen uutisessa STEA:n suomen-venäläisten etujärjestöille myönnetyistä tuista ukrainalaispakolaisten avustamiseen, jossa eräänä perusteena oli se, että ukrainalaispakolaisten joukossa oli myös venäjää puhuvia henkilöitä. Entäpä sitten ne ukrainalaiset, jotka eivät puhu venäjää? Samaan aikaan Suomessa toimivat ukrainalaiset järjestöt jäivät ilman STEA:n myöntämää tukea. Voisin kuitenkin kuvitella, että he kykenisivät huomioimaan paremmin näiden pakolaisten erityislaatuisen aseman sellaisen maan kansalaisina, johon kohdistuu eksistentiaalinen uhka Venäjän taholta. Kyvyttömyys ymmärtää kielen ja kulttuurin olevan yksin pehmeän voiman aseista on kuitenkin yksi puoli tätä ongelma. STEA:n taholla jätetään myös huomiotta se, että esim. ukrainalaispakolaisille tukea tarjoavista suomen-venäläisten perustamista järjestöistä yksikään ei tuominnut Venäjän aloittamaan tuhoamissotaa. Kirjoitin havainnoistani blogissani ”STEA:n linja herättää kysymyksiä: venäjänkieliset avustusjärjestöt saivat yli miljoona euroa”. (12)

Kirjoituksessani päähuomio on kohdistunut lapsille ja nuorille suunnattuun kulttuuritarjontaan, joka leviää edelleen voimakkaasti sosiaalisen median sekä erilaisten maksutelevisiopalveluiden kautta länsimaihin. Venäjän aloittamasta tuhoamissodasta huolimatta venäjän kielen ja kulttuurin asemaa varjellaan edelleen lännessä tiedostamatta sitä, että Venäjälle kieli ja kulttuuri aseita, joilla vaikuttaa kohdemaihin (sekä niissä asuviin venäjän kielisiin henkilöihin). Samalla tämän kulttuurin edustajat pyrkivät ulottamaan lonkeroitaan länteen hyvin kyseenalaisin keinoin, mikä on nähty esim. menneenä talvena myös Suomessa venäläistaustaisten balettien kiertäessä maata, esittäen samalla olevansa ukrainalaisia ryhmiä. Vastaavia ryhmiä on kiertänyt myös Ruotsista, SVT:n artikkeli maaliskuun lopulta paljasti toiminnan taustoja. (13) Otin itse tammikuun lopulla sähköpostitse yhteyttä suomalaiseen tapahtumajärjestäjään, joka markkinoi ”Kiovan Grand Ballet”-nimellä esiintyvän ryhmän kiertuetta, saamatta vastausta tiedusteluuni. Kirjoitin myös lyhyet langat X sekä Blue Sky-palveluihin kyseisestä balettiryhmästä.

’Kiovan Grand Ballet’, jossa ei ole ukrainalaisuutta nimeksikään.

Kiinnostavaa kokonaisuudessa on myös se, että Ukrainan kansallisooppera huomautti jo pari vuotta sitten, ettei Eurooppaa kiertävillä baleteilla, kuten Das Nationalballett Kiew, Ballet de Kiev, Kiew Grand Ballett, Kyiv City Ballet, Nasjonalballetten fra Kyiv, Ukraine Classic Ballet jne. ole mitään tekemistä Ukrainan kansallisoopperan kanssa. (14) Silti yhä edelleen näiden huijareiden onnistuu tehdä kiertueita Euroopassa ja rahastaa valheellisella identiteetillä.

Tämä kirjoitus on hyvä päättää Ukrainan kansallisbaletin primballerina Viktoriya Zvaryts toteamukseen Venäjän vaikuttamisesta ”Ensin tulee baletti, sitten tulevat tankit”.  (15)

 

Marko

 

Lähteet:

1. Soft Power, Venäjä ja Baltia: Jukka Rislakki: https://journal.fi/idantutkimus/article/view/78110

2. Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii: Martti J. Kari ja Antero Holmila, s. 296–297.

3. ”Karin [viitataan Martti J. Kariin] mukaan esimerkiksi Venäjän jääkiekkoliiga KHL on yksi osoitus itäisen naapurimme ”soft powerista”, jolla maa pyrkii edistämään etuaan Suomessa – onhan suomalainen Jokerit yksi KHL:n seurajoukkueista.”

https://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/168426 (linkki toiminut heinäkuussa 2019).

4. https://www.maanpuolustus-lehti.fi/venajan-kulttuuri-imperialismi-odottaa-tutkimusta/

5. https://web.archive.org/web/20090526094611/http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Ukrainan+suurl%C3%A4hetyst%C3%B6%C3%A4+t%C3%B6hrittiin+Helsingiss%C3%A4/1135246211598

6. Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii: Martti J. Kari ja Antero Holmila, s. 288–289.

7. https://yle.fi/a/3-7890885

8. https://www.kem.kp.ru/daily/27678/5030461/

9. https://www.europarl.europa.eu/doceo/document/CRE-10-2024-12-17-INT-2017008917503_EN.html

10. https://x.com/CforCD/status/1887792440699994296

11. https://www.hs.fi/paivanlehti/31052017/art-2000005233001.html

12. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2024/03/stean-linja-herattaa-kysymyksia.html

13. https://www.svt.se/kultur/ballet-of-ukraine-spelade-i-svenska-stader-har-kopplingar-till-ryssland

14. https://opera.com.ua/en/news/unknown-ballet-companies-touring-europe-nutcracker-and-swan-lake-have-nothing-do-national-0

15. https://yle.fi/a/74-20056773 

Huomioita Pasi Paroisen pitkään ”Ukraina on häviämässä sodan”-lankaan yhteisö- ja mikroblogipalvelu X:ssä

 

II OSA

Tässä toisessa osassa jatkan Black Bird Group -analyysiryhmään kuuluvan Pasi Paroisen yhteisö- ja mikroblogipalvelu X:ssä maaliskuun alkupuolella julkaiseman pitkän langan minussa nostattamien ajatusten perkaamista. Aivan kuten ensimmäisessä osassa, myös tässä toisessa osassa nimitän Paroisen pitkää lankaa ”Ukraina on häviämässä sodan” -langaksi, langan ensimmäisen viestin aloituksen perusteella:

”Miksi nyt puhutaan neuvotteluista, tulitauosta ja turvatakuista? Koska Ukraina on häviämässä sodan.

Ukraina on häviämässä sodan Venäjää vastaan, sillä se ei näillä näkymin tule saamaan menettämiään maa-alueitaan takaisin. Se että Venäjä ei välttämättä saavuta kaikkia tavoitteitaan, tai että ne tulevat järkyttävän kalliilla hinnalla, ei muuta sitä tosiasiaa, että yleensä alueluovutuksiin pakotetun valtion katsotaan hävinneen.- - -”. (1)

Alun perin yksiosaiseksi suunnittelemani kirjoitus jakautui kahteen osaan pituutensa tähden. Eikä jako välttämättä tapahtunut loogisessa kohdin, joten ennen tämän osan lukemista suosittelen lukemaan ensimmäisen osan.

Paroinen nostaa langassaan esiin lukuisia havaintoihinsa pohjautuvia Ukrainan asevoimien toimintaan liittyviä puutteita ja suoranaisia virheitä, kuten seuraavat lainaukset osoittavat:

”Ukrainalaisten jalkaväkisotilaiden kouluttaminen on monin paikoin nopeutettu vain kuukausien, joskus jopa vain viikkojenkin mittaiseksi. On selvää, että jalkaväen yleinen osaamistaso on romahtanut. Romahtanut on myös alempien upseerien osaamistaso. Uusista osaavista joukkueenjohtajista on huutava pula ja pikakurssitetut johtajat eivät käytännössä kykene toteuttamaan tehtäviään. Tällä on entisestään murskaava vaikutus jalkaväkitäydennysten taistelutahtoon. Keskiverto ukrainalainen aseisiin määrätty sotilas voi olla hyvinkin motivoitunut taistelemaan, mutta ei kuolemaan typerästi vain siksi että pikakoulutettu joukkueen johtaja ei osaa lukea karttaa tai ymmärrä kompassia. - - -”. (2)

”Ukrainalaisten operaatiotaidossa ja kyvyssä on huomattavia puutteita. Ukraina puolustaa alueitaan jääräpäisesti tarrautuen jokaiseen maaperänsä metriin. Alueiden luovuttamiseen ja vetäytymiskäskyihin ei yleensä saada lupaa ennen kuin on jo liian myöhäistä. Kuluneen puolen vuoden aikana nähtiin useita tilanteita, joissa ukrainalaisia joukkoja jäi motteihin, jossa ne joko tuhottiin tai josta ne murtautuivat ulos raskaita tappioita kärsien (Vuhledar, Hannivka, Velyka Novosilka, Ulakly). Ukrainalaiset päätyvät myös jatkuvasti taistelemaan erittäin epäedullisissa kielekkeissä tai pullistumissa, joissa Venäjä etenee hitaasti mutta tasaisesti pullistuman sivuistoilla kiristäen sen suuta hitaasti kiinni samalla kun Ukraina käyttää yhä enemmän ja enemmän rajallisia joukkojaan epäedullisesta asemasta kiinni pitääkseen (Bakhmut, Avdiivka, Kurakhove, Kursk). - - -”. (3)

On totta, että lukuisissa tapauksissa ukrainalaiset ovat päätyneet puolustustaistelussa tilanteeseen, jossa heidän asemansa on epäedullinen – eräissä tapauksissa vetäytyminen sekä rintamalinjojen oikaisu olisi ollut perusteltu ratkaisu tehtyä paljon aiemmin. Toisaalta eräissä tapauksissa pidän perusteltuna ryhtymistä pitkään kestäneisiin asutuskeskustaisteluihin, joilla on hidastutettu venäläisten hyökkäyskärkien etenemistä ja kulutettu niitä (mutta tällaisissakin tapauksissa on kyettävä tarkastelemaan kokonaisuutta ja kyettävä tekemään päätös vetäytymisestä riittävän varhaisessa vaiheessa). Olen kuitenkin huomannut sen, että ruotiessamme Ukrainan asevoimien tai sotilaiden osaamiseen liittyviä puutteita, aikaperspektiivimme on liian lyhyt. Puutteita tarkastellessamme, meidän olisi syytä katsoa menneeseen, vuosiin ennen Venäjän suurhyökkäyksen alkua ja kysyä itseltämme: Mitä silloin tehtiin ja mitä jätettiin tekemättä?

Alkuun on syytä tähdentää, ettei Ukrainassa tehty merkittäviä panostuksia asevoimien kehittämiseen maan itsenäistyttyä Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Erityisen kohtalokkaana voidaan pitää Euromaidaniin ja Arvokkuuden vallankumoukseen (helmikuu 2014) päättynyttä Viktor Janukovitšin valtakautta mutta käytännössä kyse oli 90-luvun ensimmäisestä puoliskosta alkanut jatkumo, jossa hallinto toisensa jälkeen oli lyönyt laimin asevoimien kehittämisen, poikkeuksena voimme nostaa esille Viktor Juštšenkon kauden ajalta ennen Euromaidania. Hänen tavoitteenansa oli kehittää Ukrainaa yhteiskuntana ja irrottaa maa Venäjän vaikutuspiiristä taloudellisesti kuin myös sotilaallisesti. Juštšenkon työ jäi kesken Venäjän entistä voimakkaamman vaikuttamisen ja sisäpolitiikkaan sekaantumisen seurauksena. Venäjän voimakkaalla myötävaikutuksella ja tuella Viktor Janukovitš nousi lopulta valtaan voitettuaan helmikuussa 2010 järjestetyt presidentinvaalit.* Hänen kaudellaan Ukrainan Nato-yhteistyö hiipui, vastaavasti yhteydet Venäjään paranivat merkittävästi. Janukovitš kaudella maan asevoimien harjoitusintensiteetti ja harjoitusten määrät vähenivät merkittävästi, vastaavasti hänen kaudellansa vahvistettiin huomattavasti maan sisäisestä turvallisuudesta vastaavia joukkoja. Janukovitš ja hänen johtamansa Alueiden puolue lisäsivät maan kahtiajakautumista, poliittisten railojen lisäksi revittiin maantieteellisiä railoja maan eri osien välille: tässä toiminnassa näkyi Venäjän kädenjälki.

Venäjän miehittäessä Krimin niemimaan helmi-maaliskuussa 2014 Ukrainan tuoreen hallinnon läntiset tukijat painostivat sitä olemaan vastaamatta asevoimin Venäjän toimiin niemimaalla. Aivan eri asia on se, että olisiko Ukrainalla ollut tähän resursseja (todennäköisesti ei) mutta sen asemaa ei lainkaan parantanut se, ettei tuoretta hallintoa myöskään tuettu kolmansien maiden taholta sotilaallisesti. Ukrainan oli tavallaan hyväksyttävä se, että Venäjä miehitti osia siitä. Erityisen halveksuttavana pitäisin sitä, että kevään ja kesän koitettua Ukrainan läntiset tukijat eivät edes sanallisesti tuominneet Venäjää sen osallistumisesta sotaan Donbasissa, vaikka asian todellinen tila oli tiedossa:

”Saksan lähetystön sotilasattasea, joka oli huippuammattilainen, oli käynyt avustajineen Venäjän ja Ukrainan rajalla. Hän oli nähnyt siellä kokonaisen kolonnan tunnuksettomia panssarivaunuja ja panssariajoneuvoja. Ne ajoivat Venäjälle Ukrainan alueelta, jonka Venäjä oli käytännössä miehittänyt”, Saksan Venäjän-suurlähettiläs Rüdiger von Fritsch ranskalaisdokumentissa ”Putinin pitkä tie sotaan” tilanteesta Venäjän ja Ukrainan välisellä rajaseudulla keväällä 2014. (4)

Ukraina jätettiin keväällä ja kesällä 2014 kamppailemaan yksin Venäjää ja sen varustamia proxy-joukkoja vastaan, jo silloiset taistelut paljastivat asevoimien puutteita. Vuonna 2015 Ukrainan asevoimille laadittiin uusi doktriini, jossa ensimmäistä kertaa Venäjä määriteltiin maan sotilaalliseksi haastajaksi ja uhaksi. Uusi doktriini edellytti asevoimiin tehtäviä uudistuksia sekä luopumista neutraaliuspolitiikasta. Tämän jälkeen Ukrainassa ryhdyttiin uudistamaan asevoimia, uudistusohjelmaan kuului myös turvautuminen ulkomaalaisiin kouluttajiin sekä puolustusyhteistyön syventäminen länsimaiden (Naton) kanssa. Maahan saapui yhteistyönmerkeissä kouluttajia, ukrainalaissotilaita kävi tuolloin kouluttautumassa yhteistyökumppanimaissa. Määrät olivat todelliseen tarpeeseen nähden vähäisiä, eikä Ukrainan asemaa lainkaan parantanut se, että samaan aikaan Donbasissa käytiin matalan intensiteetin sotaa, joka omalta osaltaan kulutti maata. Olennainen kysymys on myös se, että otettiinko Ukrainan turvallisuushuolet lännessä todesta? Donald Trumpin ensimmäisellä kaudellaan Ukrainan erityislähettilääksi nimittämä Kurt Volker kritisoi toistuvasti ranskalaisia ja saksalaisia Ukrainan syyttelystä. (5) Sen sijaan edellä mainittujen valtioiden edustajat olivat haluttomia painostamaan Venäjää ryhtymään toimiin Minskin sopimusten noudattamiseksi, jo tuolloin Ukraina joutui sotimaan sotaa Donbasissa ”toinen käsi selän takana”, jossa Venäjän ja sen proxy-joukkojen toistuvat sopimus- ja tulitaukorikot ohitettiin länsimaiden taholta ilman merkittävää reagointia – paheksuvat puheet eivät nimittäin sellaisia ole.   

Kuva Ukrainassa järjestetystä Rapid Trident 2018  sotaharjoituksesta. (6)

Luonnollisesti minua kiinnostaa myös se, että saiko Ukraina tuolloin parasta mahdollista koulutusapua (kun tiedossa oli jo tuolloin, että maan tosiasiallinen vihollinen on Venäjä). Toimittaja Mika Mäkeläisen Ukrainan asevoimia kriittisesti tarkastelleessa, helmikuussa 2023 julkaistussa artikkelissa todetaan: ”Yhdestä asiasta kaikki kolme suomalaista ovat samaa mieltä: suomalainen sotilaskoulutus [sodittaessa Venäjää vastaan] on maailman parasta ja siksi sitä pitäisi tarjota nyt myös Ukrainalle.” (7)

Ukraina on vuonna 2015 alkaneen asevoimien uudistusohjelman puitteissa joutunut turvautumaan niiden maiden apuun, jotka vastasivat myöntävästi tiedusteluun yhteistyön lisäämisestä. Läheskään kaikki valtiot, joita Ukraina viime vuosikymmenen puolella lähestyi, eivät vastanneet esitettyyn avunpyyntöön myöntävästi. Asevoimien uudistamisen rinnalla Ukrainassa havaittiin jo tuolloin tarve kouluttaa ja organisoida uudelleen maan suuri mutta kehnosti koulutettu reservi. Tuolloin ukrainalaisten katse kohdistui niihin eurooppalaisiin valtioihin, joilla on suuri reservi ja joilla on kokemusta reserviläisten kouluttamisesta. Kysyisinkin, että mitä Suomi teki tuolloin Ukrainan hyväksi? Tietojeni mukaan ei mitään, vaikka Suomeakin lähestyttiin Juha Sipilän hallituskaudella! Suomen reagoimattomuuden syynä taisi olla Venäjä, Venäjä, Venäjä.

Joukkojen kouluttaminen ja asevoimien organisointi on kuitenkin vain osa kokonaisuutta, jonka rinnalla asevoimien varustamista ei pidä laiminlyödä. Tähän jälkimmäiseen Ukraina ei myöskään saanut merkittävää apua lännestä Krimin niemimaan miehityksen helmi-maaliskuu 2014 ja Venäjän suurhyökkäyksen alun välillä helmikuussa 2022. Barack Obaman hallinto käytännössä kieltäytyi toimittamasta tappavaa aseistusta Ukrainaan (en nyt huomio sotilaiden henkilökohtaista aseistusta tms.), Donald Trumpin toimittaessa ensimmäisellä kaudellaan Ukrainalle puolustuksellista tappavaa aseistusta satojen miljoonien edestä. Toimitukset sisälsivät ainakin kaksi erää FGM-148 Javelin panssarintorjuntaohjuksia, joista ensimmäinen erä toimitettiin kokonaisuudessaan maaliskuuhun 2018 mennessä (erä sisälsi 210 ohjusta sekä 37 laukaisuyksikköä). (8) Toisen erän toimitukset alkoivat syksyllä 2019 (erä sisälsi 150 ohjusta sekä yksittäisiä laukaisuyksiköitä). (9) Trumpin hallintoon kuuluneiden mukaan Trumpin toimintaa ohjasi impulsiivisuus sekä näyttämisen halu. Hänen piti näyttää kovalta suhteessa Venäjään (verrattuna Obamaan). Hän teki myös päätöksiä asetoimituksista siksi, koska Obaman hallinto ei niihin ollut ryhtynyt. Ukrainan todellisia tarpeita asevoimien kokonaisvaltaiseksi kehittämiseksi ei tuolloin huomioitu. Itse asiassa useiden maiden (kuten Suomen) toimintaa ohjasi ajatus siitä, ettei Venäjää saa provosoida. Ukrainan asevoimien ja reservin kouluttamisessa ja kehittämisessä menetettiin tuolloisten laiminlyöntien tähden lähes vuosikymmen. Tässä kohdin syyttävä sormeni kohdistuu erityisesti Ukrainan tukijoihin. Heidän päätöksillänsä ja Ukrainaan kohdistamalla vaikuttamisella oli merkitystä siihen, kuinka Ukraina kykeni kouluttamaa ja varustamaan asevoimiaan. Nyt nämä laiminlyönnit maksetaan ukrainalaisten verellä!

Nostaessamme pöydälle Ukrainan asevoimien puutteita, on meidän oltava rehellisiä ja tarkasteltava kokonaisuutta, johon kuuluu ehdottomasti myös se, mitä tapahtui vuosina ennen Venäjän suurhyökkäyksen alkua. Kuinka merkittävissä länsimaissa kategorisesti ohitettiin Ukrainan turvallisuushuolet – tai jos olemme tarkkoja, näitä huolia on vain yksi: Venäjä, sisältäen maan Ukrainaan kohdistaman sotilaallisen vaikuttamisen ynnä muun yhteiskuntaan kohdistuneen vaikuttamisen. Ukrainan asevoimien kehittämisen osalta Petro Porošenkon presidenttiyden vaihtuminen keväällä 2019, kansan tahdon mukaisesti, Volodymyr Zelenskyin hallintoon saattoi myös olla Ukrainan asevoimien kehitysprosessin kannalta askel taaksepäin. Lännessä ”sotaisaksi” kritisoitu Porošenko hävisi Zelenskyille, joka jo vaalikampanjassaan nosti esille aselevon ja rauhanneuvottelut Venäjän (sekä nukketasavaltojen) kanssa, ollen näin etenkin Saksalle ja Ranskalle mieluisampi vaihtoehto Ukrainan tulevaksi presidentiksi. Zelenskyin kaudella palattiinkin muutaman vuoden tauon jälkeen vanhaan, Normandia formaatin eli Normandian kontaktiryhmän neuvottelut käynnistettiin uudelleen. Ensimmäinen Normandia formaatin kokous Zelenskyin kaudella järjestettiin Pariisissa, joulukuussa 2019. Tämän jälkeen vastaava tapaaminen, samalla kokoonpanolla järjestettiin vielä kahdesti ennen Venäjän suurhyökkäyksen alkua 24. helmikuuta 2022.

Zelenskyin kauden ensimmäisinä vuosina myös eräitä Porošenkon kaudella käynnistettyjä asejärjestelmien kehitysprojekteja joko jäädytettiin tai niiden rahoitusta supistettiin merkittävästi. Näistä järjestelmistä merkittävimpiin kuului R-360 Neptun merimaaliohjus, jonka kehitys- ja käyttöönotto viivästyi em. toimien tähden. Ensimmäiset yksiköt R-360 Neptunia toimitettiin Ukrainan merivoimille keväällä 2021, jolloin ohjuksilla varustettu pataljoona aloitti harjoittelun niillä. Operatiivinen valmius saavutettiin seuraavana vuonna. R-360 Neptunin kehitystyö on jatkunut koko Venäjän hyökkäyssodan ajan. Tämä työ on myös kantanut hedelmää. Ensin ohjuksesta kehitettiin versio, jonka kantama nousi 400 kilometriin: ohjuksesta on myös tehty versio, jolla voidaan vaikuttaa maalla sijaitsevia kohteita vastaan: tuoreimmat uutiset kertovat käyttöön otettavan version, jolla voidaan vaikuttaa tuhannen kilometrin päässä sijaitseviin kohteisiin.

Kokonaisuuden kannalta on vaikea arvioida sitä, kuinka suuri negatiivinen vaikutus asejärjestelmien kehitysprojektien jäädyttämisellä tai rahoituksen supistamisella oli Ukrainan asevoimien iskukykyyn. Itse näkisin merkittävämpänä ongelmana sen, ettei lännen taholta tuettu Ukrainaa riittävästi kenttäarmeijan ja reservin koulutuksessa vuodesta 2014 eteenpäin: eikä Ukrainan turvallisuushuolia huomioitu, eikä sille annettu turvallisuustakuita Venäjän hyökkäyksen varalta. Edelliset yhdistettynä lännen taholta toteutettuun Ukrainan asevoimien varustelun jarruttamiseen kevään 2014 ja alkuvuoden 2022 välillä,** helpottivat Venäjän hyökkäyssotaan ryhtymistä helmikuussa 2022.

Ottakaamme opiksi Ukrainasta

Kukaan tuskin kiistää sitä, etteikö Ukrainakin ole tehnyt virheitä sotaan valmistautumisessa kuin myös itse sodankäynnissä. Ketään sen enempää syyttelemättä tässä kohdin nostaisin esiin Mika Mäkeläisen helmikuussa 2023 julkaiseman artikkelisarjan toisessa artikkelissa ukrainalaistutkija Oleksi Melnykin esittämän merkittävän huomion: ”Suurin haaste on käydä sotaa ja tehdä tarpeelliset muutokset samaan aikaan”. (10)

Huomioidessamme kuinka onnettomasti moni eurooppalainen valtio on valmistautunut sotaan, useammankin valtion johtajan olisi syytä havahtua Melnykin sanoihin ja ottaa opiksi Ukrainassa käynnissä olevasta sodasta sekä ryhtyä maassaan tarvittaviin muutoksiin nyt kun vielä eletään näennäisen rauhan aikaa. Ukrainalaisten saaman kokemuksen sekä sen lännestä saamien oppien perusteella on pääteltävissä, että varsin moni eurooppalainen valtio on kykenemätön käymään perinteistä konventionaalista sotaa Venäjän kaltaista maata vastaan. Ammattiarmeija ilman merkittävää reserviä ei välttämättä kestä kulutussotaa, jollainen sota Venäjää vastaan tulisi olemaan. Tällaiseen sotaan paras vaihtoehto on moderni ja hyvin varustettu, hyvin koulutettu ja johdettu sekä riittävällä (koulutetulla) reservillä varustettu armeija. Kello on jo lyönyt, enää ei pitäisi vitkastella!

Marko

 

Lähteet:

1. https://x.com/Inkvisiit/status/1896955455462580438 

2. https://x.com/Inkvisiit/status/1896955463737995739

3. https://x.com/Inkvisiit/status/1896955466351087761

4. https://areena.yle.fi/1-63493765  (Rüdiger von Fritschin kommentti ajassa 19:18 eteenpäin).

5. https://areena.yle.fi/1-63493765  (Kurt Volkerin kommentti ajassa 32:50 eteenpäin).

6. https://www.army.mil/article/211128/exercise_rapid_trident_2018_enables_relationships_to_cross_borders

7. https://yle.fi/a/74-20019659

8. https://abcnews.go.com/Politics/trump-admin-approves-sale-anti-tank-weapons-ukraine/story?id=65989898

9. https://abcnews.go.com/Politics/trump-admin-approves-sale-anti-tank-weapons-ukraine/story?id=65989898

10. https://yle.fi/a/74-20021385

11. https://x.com/USEmbassyKyiv/status/1484709938807070721

12. https://www.euronews.com/2022/01/22/us-sends-first-shipment-of-military-aid-to-ukraine-amid-standoff-with-russia

*: Venäjä tuki voimakkaasti myös vuoden 2004 presidentinvaaleissa Viktor Janukovytšia, joka lopulta hävisi vaalit Juštšenkolle. Venäjän näkyvää ja avointa tukea Janukovytšille tarkastelee Mihail Zygar teoksessaan ”Putinin sisäpiiri: Nyky-Venäjän lyhyt historia”.

**: Yhdysvallat ryhtyi toimittamaan Ukrainalle puolustuksellista tappavaa materiaalia tammikuussa 2022. 21. tammikuuta 2022 Yhdysvaltojen suurlähetystö Ukrainassa tiedotti ensimmäisen lastin saapuneen Kiovaan. (11) Ennen Venäjän suurhyökkäyksen alkua myös esim. Iso-Britannia toimitti puolustuksellista tappavaa materiaalia Ukrainaan. (12) Toimitettu apu piti sisällään lähinnä ampumatarvikkeita sekä panssarintorjuntaohjuksia. Toimitetulla avulla ei ollut vaikutusta Venäjän hyökkäyssuunnitelmiin.

Huomioita Pasi Paroisen pitkään ”Ukraina on häviämässä sodan”-lankaan yhteisö- ja mikroblogipalvelu X:ssä I OSA. 

Kirjoitukseni ”Ei ammuta viestintuojaa – eli havaintoja toimittaja Mika Mäkeläisen kohutuista Ukrainan asevoimia tarkastelleista raporteista” tarkastelee osin samaa teemaa.

Huomioita Pasi Paroisen pitkään ”Ukraina on häviämässä sodan”-lankaan yhteisö- ja mikroblogipalvelu X:ssä

 

I OSA 

Black Bird Group -analyysiryhmään kuuluva Pasi Paroinen julkaisi 4. maaliskuuta 2025 X:ssä pitkän langan, jota nimitän tässä kirjoituksessa ”Ukraina on häviämässä sodan” -langaksi langan ensimmäisen viestin aloituksen perusteella:

”Miksi nyt puhutaan neuvotteluista, tulitauosta ja turvatakuista? Koska Ukraina on häviämässä sodan.

Ukraina on häviämässä sodan Venäjää vastaan, sillä se ei näillä näkymin tule saamaan menettämiään maa-alueitaan takaisin. Se että Venäjä ei välttämättä saavuta kaikkia tavoitteitaan, tai että ne tulevat järkyttävän kalliilla hinnalla, ei muuta sitä tosiasiaa, että yleensä alueluovutuksiin pakotetun valtion katsotaan hävinneen. Ukraina on häviämässä sodan ja kyse on enää siitä, kuinka pahasti annamme Ukrainan hävitä. - - -”. (1)

Kirjoituksessani en tarkastele Paroisen jokaista väitettä tai huomiota, yksinkertaisesti syystä, että siinä tapauksessa kirjoitukseni venyisi muutaman sivun pituudesta kymmeniin sivuihin. Hänen tekemänsä havainnot ja huomiot nimittäin ovat niin seikkaperäiset, ettei niitä voi ohittaa muutaman rivin vastauksilla. Kirjoitustani ei kuitenkaan pidä tarkastella kritiikkinä tai vastineena Paroisen pitkään lankaan, kyse on ennemminkin kiinnostavan langan nostattamista ajatuksista, joita puran tekstin muotoon. Haluan kuitenkin nostaa esille erään tekijän, joten on luontevaa lainata Paroisen avausviestiä:

”Ukraina on häviämässä sodan ja kyse on enää siitä, kuinka pahasti annamme Ukrainan hävitä. Eli toisin sanoen säilyykö Ukraina itsenäisenä valtiona vai joutuuko se lopulta antautumaan täysin, jolloin Venäjä käytännössä sanelisi rauhanehdot. Siksi neuvottelut sekä puheet tulitauoista ja turvatakuista.- - -”. (1)

Pyydän kiinnittämään huomiota lainauksessa kohtaan ”säilyykö Ukraina itsenäisenä valtiona vai joutuuko se lopulta antautumaan täysin, jolloin Venäjä käytännössä sanelisi rauhanehdot”. Näen merkittävimpänä ongelmana sen, etteivät Ukrainan länsimaiset tukijat joko näytä ymmärtävän tai jos ymmärtävätkin, niin hyväksyvän Venäjän aloittaman sodan todellista luonnetta. Sodan, joka alkoi Krimin niemimaan valtauksella helmi-maaliskuussa 2014 ja jota voi yksinkertaisesti nimittää imperialistiseksi valloitus- ja tuhoamissodaksi, jonka perimmäinen tavoite on Ukrainan olemassa olon lakkauttaminen ja kansallisen identiteetin tuhoaminen.

Venäjän tavoite on selkeä, se on lausuttu suoraan ja verhotusti lukemattomia kertoja sitten kevättalven 2014, joten kun puhumme Ukrainan antautumisesta, meidän on syytä ymmärtää samalla se, että Venäjän tavoite ei ole Ukrainan säilyminen itsenäisenä ja olemassa olevana valtiona. (2) Edellisen toteamuksen tiedostamisen ja hyväksymisen pitäisikin johtaa siihen, että ymmärtää ”tulitauon” tai ”rauhan” olevan lopulta vain väliaikaisen, joten Venäjän hyökkäyssodan jatkuminen jossain vaiheessa lähitulvaisuutta on väistämätöntä, mikäli sen annetaan uudelleenrakentaa asevoimansa. Meidän on syytä valmistautua tähän väistämättömään tulevaisuudenkuvaan ja varmistaa myös oman turvallisuutemme tähden se, ettei Ukrainaa kuohita tulevissa neuvotteluissa (en kutsuisi niitä rauhanneuvotteluiksi, koska Venäjä kuten ei Yhdysvallatkaan ole niissä vilpittömin mielin mukana) ja että sen turvallisuus taataan eurooppalaisin voimin. Yhdysvaltoihin emme voi luottaa, niin kauan kuin presidenttinä on Donald Trump ja maa on trumpilaisten (MAGA:n) kuristusotteessa.

”Ukraina on häviämässä sodan koska sen liittolaisten tuki oli aluksi hidasta, sitten rajattua ja takertui todennäköisesti kohtuuttoman paljon eskalaationhallintaan ja ydinsodan pelkoon. Ukrainaa tukevilla valtioilla ei ollut realistista tilannekuvaa sodasta ja Venäjän kestokyvystä. Pelättiin Venäjän romahtamista, hajoamista ja ydineskalaatiota hetkillä, jolloin Ukrainalla olisi vielä ollut parhaimmat mahdollisuudet työntää venäläiset joukot alueeltaan (syksy ja talvi 2022–2023).

Samaan uskoon Venäjän heikkoudesta on sittemmin ripustauduttu tänne asti. On toivottu ja odotettu, että vuotavat pakotteet alkavat purra ja Venäjän talous sakkaisi totaalisesti. On odotettu ja toivottu että Venäjältä loppuisivat miehet, aseet, ammukset, ajoneuvot ja tahto. On selvää, että Venäjänkin resurssit ovat rajalliset, mutta päätöksen tekoa on hallinnut virheellinen tilannekuva, jossa ei ole otettu realistisesti huomioon Ukrainan kestävyyttä ja kyvykkyyksiä.- - -”. (3)

Tilanne Ukrainassa ja etenkin rintamalla huomioiden, ei ole väärin todeta, että Ukraina sekä sen tukijat ovat tehneet virheitä Venäjän laajamittaisen hyökkäyssodan aikana mutta samalla on syytä todeta, että merkittäviin virheisiin on myös syyllistytty Ukrainassa mutta erityisesti länsimaissa jo ennen 24. helmikuuta 2022. Ukrainassa maksetaan kallista hintaa näistä virheistä – laiminlyönneistä, joista eräitä tulen nostamaan esiin tässä kirjoitussarjassa.

Olen toistuvasti, kevättalvesta 2022 lähtien, muistuttanut lännen tuen hitaudesta ja siihen liittyvästä vaarasta sekä siitä, että Ukrainan merkittävimmät tukijat lännessä antavat liian suuren painoarvon Venäjän ydinaseuhittelulle. Venäjän valtiojohto asetti hyvin varhaisessa vaiheessa hyökkäyssotaa lukuisia ”punaisia viivoja”, joiden rikkominen johtaisi ydinaseiden käyttöön. Länsi on toistuvasti astellut näiden ”punaisten viivojen” yli huomaten Venäjän uhkausten olleen vain sanoja, ei tekoja. Tästä huolimatta, kerta toisensa jälkeen, lännessä takerruttiin pelkoon eskalaatiosta ja ydinaseiden käytöstä. Venäjän uhkailu sai etenkin Yhdysvallat mutta myös Saksan erityisen varovaiseksi. Ymmärtääkseni Joe Bidenin hallinnon ylivarovainen asenne oli merkittävä syy sille, etteivät Nato-maat ampuneet edes omaan ilmatilaansa lentäneitä venäläisiä risteilyohjuksia tai itsemurhalennokkeja alas, puhumattakaan, että Ukrainan läntiset tukijat olisivat luoneet Ukrainan ilmatilaan lentokieltoaluetta Venäjälle, jollaisen muodostaminen nostettiin esille jo hyvin varhaisessa vaiheessa Venäjän laajamittaista hyökkäyssotaa.

Sota olisi voinut saada aivan toisen suunnan, mikäli Ukraina olisi saanut riittävästi kalusto- ja materiaalitukea keväästä 2022 lähtien. Ripeän ja ennakoivan toiminnan sijaan keskusteluja käytiin liian kauan, ja kun kalustoa lopulta toimitettiin, oli sen määrä aivan liian vähäinen tarpeeseen nähden. Kuvaavaa on, että Yhdysvallat lupasi (pitkien keskusteluiden jälkeen) toimittaa Ukrainalle reilut 30 kappaletta M1A1 Abrams-taistelupanssarivaunua syksyyn 2023 mennessä, sittemmin vaunuja on toimitettu Ukrainalle lisää. Tämä esimerkki kuvaa ongelman laajuutta erinomaisesti: Ukraina saa kaikkea liian vähän ja liian hitaasti sekä lopulta liian myöhään. Ensimmäiset Yhdysvaltojen lahjoittamat Abrams-taistelupanssarivaunut saapuivat Ukrainaan vasta Ukrainan kevään ja kesän 2023 vastahyökkäyksen epäonnistumisen jälkeen. En väitä, että niiden saapuminen kevääksi 2023 olisi muuttanut sodankulkua enää miksikään etelässä, Zaporižžjan alueella (oblast), jossa Ukraina ryhtyi vastahyökkäykseensä. Voi olla, että peli oli jo menetetty ennen kuin vastahyökkäys kunnolla alkoikaan: Venäjä oli rakentanut alueelle mittavat miinoite- ja linnoiteketjut. Lisäksi sillä oli, Ukrainan vastahyökkäyksen alkaessa, täydellinen ilmatilanhallinta.

Luonnollisesti aivan yhtä merkittävä virhe oli ripustautua kuvitelmaan, että Venäjä romahtaa lähitulevaisuudessa ja sen myötä sen kyky käydä tuhoamissotaa Ukrainassa päättyy. Merkittävä ongelma kevättalvesta 2014 lähtien on ollut se, että lännen Venäjään kohdistamat sanktiot olivat liian maltilliset ja että Venäjän oli mahdollista kiertää niitä – helpostikin. On todennäköistä, että Venäjä ryhtyi rakentamaan sanktioiden kiertoon tarkoitettua toimitusketjujen verkostoa Itä-Ukrainassa keväällä 2014 alkaneen sodan varhaisessa vaiheessa osana laajempaan sotaan valmistautumista. Ukrainalaiset ovat julkaisseet lukuisia artikkeleja ennen Venäjän suurhyökkäyksen alkua, jotka pohjautuivat sotasaaliiksi saamastaan kalustosta tekemiinsä havaintoihin, joissa esitettiin todisteita Venäjän harjoittamasta sanktioiden kierrosta. (4) Venäjälle virtasi kevään 2014 ja suurhyökkäyksen alun (24. helmikuuta 2022) välillä runsaasti sanktioiden alaisia tuotteita: tietotekniikkaa, koneita, generaattoreita ja moottoreita jne. Käytännössä lähes kaikkea mitä maa tarvitsi asevoimiensa varustamiseen. Luonnollisesti Venäjälle virtaa edelleen runsaasti sanktioituja tuotteita. Suomessakin on käynnissä lukuisia yrityksiin kohdistuvia tutkimuksia Venäjään kohdistuvien sanktioiden kierrosta. (5) Ehkäpä meidän pitäisi tässä kohdin kysyä itseltämme, että missä määrin leväperäisyytemme vuoden 2014 jälkeen on auttanut Venäjää kehittämään sanktioiden kiertoon tarkoitettuja toimitusketjuja, samoin kuin, missä määrin naiiviutemme auttaa sitä siinä?

”Missä Ukraina on tehnyt virheitä ja mitkä ovat olleet sen heikkoudet:

Ukraina päätti käydä kulutussotaan Venäjää vastaan. Ukrainalla ei ole ollut muuta voiton teoriaa tai strategiaa. On uskottu siihen, että Venäjä uhraa miehiä ja materiaalia sietämättömissä suhteissa ja kuviteltu, että ukrainalaiset joukot eivät kärsisi vastaavia tappioita. Näin ei kuitenkaan ole ollut. Ukrainan viime aikoina julkaisemat tappioluvut kertovat tappiosuhteiden olevat todennäköisesti jossain noin 1:2 tai 1:3 välillä, kun esimerkiksi Bakhmutin katkerien taisteluiden aikoihin laaja yleisö uskoi melko kritiikittä väitteet 1:6 tai jopa 1:10 tappiosuhteista. Ja nuo epärealistiset mielikuvat ovat eläneet voimakkaasti näihin päiviin asti. On mahdollista, että myös päättäjien ja ylempien sotilasjohtajien keskuudessa on tehty päätöksiä vääristyneiden mielikuvien pohjalta.” (6)

Tässä kohdin kritisoisin Paroisen päätelmää, etenkin kun hän ei aseta aikahaarukkaa, johon hän viittaa ”Ukraina päätti käydä kulutussotaan Venäjää vastaan”-toteamuksellaan. Koska hän nostaa esille Bah’mutin taistelun, on oletettavaa, että hän tarkoittaa vähintäänkin aikaa loppukesästä 2022 eteenpäin (Bah’mutin taistelu käytiin elokuun 2022 toukokuun loppu 2023 välillä).

Ukrainan asevoimien entinen komentaja Valeri Zalužnyi totesi The Economistille marraskuussa 2023 antamassaan haastattelussa ihmisten olen heidän (Ukrainan) arvokkain resurssi. (7) Haastattelun, samoin kuin MTV3:n haastattelun pohjalta tekemän uutisen pohjalta voi päätellä hänen olleen selvästi sitä mieltä, ettei Ukrainan ole järkevää ryhtyä kulutussotaan Venäjän kanssa, koska sellaisen sodan Ukraina häviää.

Toinen asia on sitten se, että onko Ukraina ajautunut sen (esim. asevoimien komentajavaihdos Valeri Zalužnyista Oleksandr Syrskyihin helmikuussa 2024)  ja tukijoidensa tekemien virheiden myötä asemaan, jossa ollaan Paroisen kuvaamassa tilanteessa: kulutussodassa, jota Ukraina tai länsi eivät voi voittaa ilman merkittäviä muutoksia toiminnassaan. Millaisia nämä toimet voisivat olla? Esim. alkaen yhteiskunnan mobilisoinnista sotaan ja päätyen Ukrainan aiempaa monipuolisempaan ja laaja-alaisempaan aseistamiseen lännen taholta, kumpikaan edellisistä ei juuri nyt näytä todennäköiseltä vaihtoehdolta.

”Ukraina ei ole kyennyt korvaamaan tappioitaan riittävästi. Ukrainan täydennysjärjestelmää ja joukkotuotantoa ovat vaivanneet lukuisat ongelmat. Maan poliittinen johto on viivytellyt katastrofaalisen pitkään liikekannallepanon suhteen. Sodan alkupuolella Ukraina kykeni vielä nojaamaan hyvin vahvasti vapaaehtoisiin, mutta käytännössä syksyllä 2022 alkaen Ukrainan olisi pitänyt päättäväisesti ja tehokkaasti alkaa määräämään suurempia määriä ihmisiä asepalvelukseen ja etenkin jalkaväkeen. Kesän 2023 vastahyökkäysten epäonnistuttua ensimmäisten viikkojen aikana, ne olisi pitänyt ymmärtää lopettaa aiemmin, eikä uhrata tuhansia sotilaita tuloksettomien hyökkäysten jatkamiseen usean kuukauden ajan. Samanaikaisesti olisi tarvittu nopeita päätöksiä tappioiden korvaamisesta ja tätä ehdotti tuolloin muun muassa asevoimien ylipäällikkö Zaluzhnyi.” (8)

Kuukausia ennen Venäjän suurhyökkäyksen alkua Ukrainassa käytiin kamppailua sitä, kuinka maassa on valmistauduttava todennäköiseen Venäjän suurhyökkäykseen. Tuolloin näkyvimmät yhteenotot käytiin Kiovan pormestarin Vitali Klytškon ja Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin välillä – Zelenskyi luonnollisesti sai tukea tukipuolueeltaan Kansan palvelijalta (ukr. Слуга народу). Klytško vaati Ukrainaa valmistautumaan Itä-Ukrainassa käynnissä olleen sodan eskalaatioon syyskesästä 2021. Tuolloin eräät ukrainalaiset (maan historiaan ja politiikkaan perehtyneet tuttuni) arvioivat Klytškon astuneen Zelenskyin varpaille vaatiessaan nähtyä merkittävämpiä toimia sotaan valmistautumisessa. Yhteenoton toinen erä nähtiin Venäjän suurhyökkäyksen alettua, jolloin Zelenskyin lähipiiriin kuuluneet henkilöt mustamaalasivat Klytškoa Kiovan sekä Kiovan alueen siviiliuhrien tähden. Nähdäkseni Klytško toimi olosuhteet huomioiden niin hyvin kuin mahdollista – hän oli vaatinut valmistautumista jo kuukausien ajan. Tämän ajan hän joutui myös taistelemaan hallinnon edustajia vastaan, jotka pyrkivät kumoamaan hänen päätöksiänsä tai muulla tavoin vaikuttamaan toimiin Kiovassa.

Eräällä tapaa näemme nyt tällaisen taistelun toisinnon Ukrainassa, jossa – syystä tai toisesta johtuen – maan hallinto (käytännössä Verh’ovna Rada toimii kumileimasimena) on jarruttanut väistämättömien päätösten tekoa liian pitkään. Ukrainan asevoimien komentajan roolissa Zalužnyi esitti useita vaatimuksia tappioiden korvaamisesta edes osittaisella mobilisaatiolla, johon Ukrainan hallinto (viimekädessä presidentti Zelenskyi) ei ollut valmis silloin, kun niitä tarvittiin. Väitetään, että mobilisaation toistuva vaatiminen yhdistettynä Valeri Zalužnyin laajaan suosioonsa oli niitä tekijöitä, jotka johtivat siihen, että hänet erotettiin. Siihen en ota kantaa oliko ajatus erottamisesta Zelenskyin oma vai johdateltiinko hänet lähipiirinsä taholta siihen. Hänen lähipiirissänsä on kuitenkin henkilöitä, joilla on hämärä menneisyys tai epäilyttäviä yhteyksiä venäläisiin valtiollisiin operaattoreihin vuosien ajalta. Tähän joukkoon kuului myös Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU:n johtajana toiminut Ivan Bakanov, joka katosi Venäjän suurhyökkäyksen alettua useaksi päiväksi. (Huom. Zelenskyi erotti lapsuudenystävänsä ja työtoverinsa Kvartal 95-tuotantoyhtiön ajoilta SBU:n johtajan tehtävästä heinäkuussa 2022).

Zelenskyi on myös hylännyt ehdotukset sotapalvelukseen kutsuttavien nuorten ikärajan laskemisesta. Eräänä perusteena on käytetty sitä, ettei Ukrainan asevoimilla ole riittävästi aseistusta ja varusteita mobilisoitaville joukoille. Tässä kritiikissä on sikäli perää, että useat länsimaat toimittavat lupaamaansa aseistusta ja varustusta hyvin hitaasti Ukrainaan. Toimitusten hitautta on käytetty yhtenä perusteena sille, ettei liikekannallepanoikää ole järkevää laskea. Näen Ukrainan hallinnon vastustuksessa ongelmana sen, että välttelemällä kriittisinä aikoina riittävää mobilisaatiota se voi samalla välittää ulkomaille mielikuvan, joka voi vaikuttaa kielteisesti halukkuuteen toimittaa apua ripeämmin. Ukrainan tulisi ehdottomasti olla aloitteellinen, jonka jälkeen sen olisi olennaisesti helpompaa torjua siihen kohdistuvaa kritiikkiä. Nyt ollaan tilanteessa, jossa kumpikin osapuoli voi, niin halutessaan, osoittaa syyttävällä sormella toista, eikä mitään tapahdu. Lukijan on syytä tiedostaa se, että käytännössä vastustuksessa on kyse Zelenskyin hallinnon ja sen tukipuolueen Kansan palvelijan vastustuksesta. Oppositiopuolueilta löytyi kriittisinä aikoina halukkuutta tarvittaviin toimiin, mikäli hallitus olisi niihin tuolloin ryhtynyt. Verh’ovna Radassa Kansan palvelijalla on niukka enemmistö: 245 paikkaa 450 paikasta.

Mobilisaatioiän laskeminen olisi mahdollisesti toiminut signaalina joukoille rintamalla. Antaen heille tarvittavaa lisämotivaatiota jatkaa taistelua, koska tiedossa olisi ollut se, että vahvistuksia on tulossa, että jossain vaiheessa on mahdollista päästä jopa pidemmälle lomalle toipumaan taisteluiden aiheuttamasta fyysisestä- sekä psyykkisestärasituksesta. Tätä signaalia presidentinhallinto eikä Kansan palvelija halunnut antaa: onko syynä se, ettei haluttu tehdä poliittisesti raskasta päätöstä, joka olisi oikeaan aikaan tehtynä säästänyt sotilaita rintamalla ja ehkäpä kääntänyt sodan kulun Ukrainalle suotuisammaksi, mutta olisi voinut olla poliittisesti kohtalokas puolueelle. Mielessäni olen myös pohdiskellut sitä, että vaikuttiko lopulta inhimillinen tekijä siihen, ettei Kansan palveluja puolueen taholta löytynyt riittävää tahtotilaa mobilisaation laajentamiselle? Pitkään jatkunut keskustelu ja viivyttely on myös johtanut eriarvoisuuden lisääntymiseen kansalaisten nähdessä yhteiskunnan kermaan kuuluneiden siirtäneen läheisiään turvaan maan rajojen ulkopuolelle. Tavallisen kansan eläessä sodan ja pommitusten keskellä eliitti on kasvattanut ”Monacon prikaatin” vahvuutta.

Ryhtyessäni tähän kirjoituspuuhaan, kuvittelin kykeneväni tiivistämään Paroisen kirjoittaman langan nostattamat ajatukset yhteen kirjoitukseen – kuvitelmani oli väärä, niinpä palaan langan teemaan tulevina päivinä kirjoitussarjan toisessa osassa.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://x.com/Inkvisiit/status/1896955455462580438

2. Esimerkkinä Vladimir Putinin kesällä 2021 julkaisema artikkeli Ukrainan historiasta ja nykypäivästä, jonka perusteella voi tehdä sen johtopäätöksen, ettei artikkelin kirjoittaja hyväksy kuin korkeintaan Ukrainan muodollisen itsenäisyyden. Artikkelin kirjoittajan (Vladimir Putin) mukaan ukrainalaisten Venäjästä erillinen identiteetti on harhakuva.

3. https://x.com/Inkvisiit/status/1896955457866182780

4. Esimerkkinä Informnapalmin helmikuussa 2018 julkaisema artikkeli ”Russian drone Orlan-10 consists of parts producedin the USA and other countries”.

5. https://tulli.fi/-/tulli-paljasti-torkean-saannostelyrikoksen-kansainvalisista-verkkokaupoista-ostettua-elektroniikkaa-epaillaan-viedyn-valivarastoinnin-kautta-venajalle

6. https://x.com/Inkvisiit/status/1896955461183705539

7. https://www.economist.com/europe/2023/11/01/ukraines-commander-in-chief-on-the-breakthrough-he-needs-to-beat-russia

8. https://x.com/Inkvisiit/status/1896955461183705539 

Kirjoitukseni ”Ei ammuta viestintuojaa – eli havaintoja toimittaja Mika Mäkeläisen kohutuista Ukrainan asevoimia tarkastelleista raporteista” tarkastelee osin samaa teemaa.