Yli miljoona kuollutta ja haavoittunutta – Venäjän ”tulevaisuus” hautautuu Ukrainan mustaan multaan

 

Kautta laajan Venäjänmaan muistomerkit kertovat karua tarinaa Ukrainaan kohdistuneen hyökkäyssodan järjettömyydestä. Toisaalta ne myös kertovat vähintäänkin välillisesti sen, ettei hyökkäyssodassa Ukrainaan ole kyse vain ja ainoastaan Vladimir Putinin ja maan korkeimman johdon sodasta vaan, että miljoonat venäläiset (joihin tässä yhteydessä lasken kuuluvaksi maan vähemmistökansallisuuksien edustajat) suhtautuvat sotaan vähintäänkin suopeasti. Monien kannattaessa hyökkäyssotaa ja ollessaan ylpeitä siitä, että lapsensa, miehensä tai isänsä on osallistunut tähän rikolliseen sotaan, ja monen heittäessä henkensä taistellessa Venäjän imperialistisessa sodassa.

Seuraavat kuvat kertovat omalla karulla tavallaan Venäjän aloittaman hyökkäyssodan mielipuolisuudesta mutta välillisesti myös siitä, ettei Venäjällä ole kehittynyt mitään merkittävää hyökkäyssotaa vastustavaa liikettä, vaikka kaatuneita on paikkakunnasta riippumatta monin vertainen määrä Afganistanin sodassa (24. joulukuuta 1979–15. helmikuuta 1989) kaatuneisiin verrattuna merkittävästi lyhyemmässä ajassa.

Staryi Oskol.

Muistomerkki Maahanlaskujoukkojen aukiolla Staryi Oskolissa (yli 220 000 asukkaan kaupunki) Belgorodin alueella Venäjällä: Afganistanin sodassa kaatui 12 paikallista, Kaukasuksen alueen sodissa (esim. Tšetšenian sodat) kaatui 18 paikallista ja Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaan on kaatunut syyskuun 2025 alkuun mennessä 392 paikallista sotilasta. (1 ja 2)

Orehovo-Zujevo.

Orehovo-Zujevo Moskovan alueella, reilut 80 kilometriä Moskovasta itään: Afganistanin sodassa kaatui joulukuusta 1979 helmikuuhun 1989 15 paikallista, vastaavasti 24. helmikuuta 2022 alkaneessa Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaan on kaatunut tähän mennessä vähintään 229 paikallista. (3)

Kamyšinin.

Venäjällä Volgogradin alueella sijaitsevan Kamyšinin kaupungin ja kaupunkipiirikunnan alueelta (yli 119 000 asukasta) kaatui Afganistanin kymmenvuotisessa sodassa 18 sotilasta, kun taasen Venäjän hyökkäyssodan ensimmäisen vuoden (24. helmikuuta 2022–1. heinäkuuta 2023) aikana Ukrainassa kaatui jo 60 sotilasta. (4)

Birsk.

Baškortostanissa sijaitseva Birsk (44 000 asukasta) menetti Afganistanin sodassa kaatuneina 3 paikallista ja Venäjän Tšetšeniassa käymissä sodissa 4 paikallista kaatui rintamalla. Sen sijaan 24. helmikuuta 2022 alkaneen Ukrainaan kohdistuneen sodan aikana jo 188 paikallista on kaatunut. (5)

Semibratovo.

Ukrainassa sotii satakunta miestä kuuden tuhannen asukkaan Semibratovon pikkukaupungista Jaroslavin alueelta. Tämän vuoden alkuun mennessä jo yksitoista hyökkäyssotaan värväytynyttä on kaatunut. Paikallisille tämä ei kuitenkaan näytä olevan tragedia, vaan he ovat ylpeitä uhrauksista, kuten haastattelussa nuori nainen toteaa: ”I feel pride for our guys who were there and died like this”. (6)

Samaan aikaan läheisellä hautausmaalla PMC Wagnerin ja Storm-Z:n vankiyksiköiden liput liehuvat tuoreiden hautojen yllä. Tuntevatkohan paikalliset myös ylpeyttä siitä, mitä nämä taistelijat tekivät Ukrainassa ennen kuolemaansa… 

Alekseevka.

Tarina jatkuu samankaltaisena Samaran alueella Alekseevkan kylässäkin (noin 4500 asukasta). Afganistanin ja Tšetšenian sodissa kaatui yhteensä 3 paikallista, sen sijaan Ukrainan hyökkäyssodassa kaatuneiden lukumäärä on noussut jo 34:ään. (7 ja 8)

“Vain kuusi sadasta selvisi hyökkäyksestä hengissä. Koko komppania pyyhkäistiin olemattomiin”, Novopilin lohkolla venäläisten hyökkäykseen osallistunut, Vladivostokista kotoisin ollut sopimussotilas toteaa julkaisemallaan videolla. (9) Tällainen ihmishengestä piittaamattomuus ei ole mikään yllätys. Venäjä on harjoittanut sitä koko helmikuussa 2022 alkaneen suurhyökkäyksen ajan, kirjoitin huhtikuussa 2022 havainnoista Itä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta seuraavaa:

”Myös toinen esimerkki koskee Makiivkan alueelta pakkovärvätyistä koottua komppaniaa, joka koottiin maaliskuun puolivälin aikoihin ja lähetettiin välittömästi rintamalle, ja jo reilun viikon kuluttua komppania oli menettänyt kuolleina 96 prosenttia kokonaisvahvuudestaan. Ainoat hengissä selvinneet ovat sairaalassa miehitetyillä alueilla.” (10)

Palataksemme venäläiskaupunkien ja kylien muistomerkkeihin. Tilanne on kautta Venäjän samansuuntainen. Hyökkäyssodassa Ukrainaan on kuollut merkittävästi enemmän miehiä verrattuna vuosikymmenen kestäneeseen sotaan Afganistanissa tai Venäjän sotiin Tšetšeniassa. Se on myös Neuvostoliiton sotaa Afganistanissa ja Venäjän sotia Tšetšeniassa kohtalokkaampi Venäjän köyhien syrjäseutujen tai vähemmistöjen asuttamien alueiden taisteluikäisille miehille eli ikäluokille, joita Venäjä on lähettänyt sotaan – käytännössä 16–61 vuotiaat miehet.* Esimerkiksi Burjatian ja Tuvan sekä Altain tasavaltojen alueilla kuolleisuusluvut olivat 52,8; 67,4; 47,4 kaatunutta per 10 000 taisteluikäistä miestä (16–61 vuotta). Moskovan alue kuuluu Venäjällä siihen joukkoon, jossa kuolleisuusluku on lähellä yhtä. Pienimmät lukemat löytyvät Moskovasta ja Pietarista (elokuu 2024). (11)

Venäjän hyökkäyssodan alkuhetkistä lähtien on toistettu sitä, että Venäjän johdolle köyhien ohella maan lukuisat etniset vähemmistöt eivät ole muuta, kuin ”lihaa”, jota ajetaan rintamalle kuolemaan. Oma lukunsa on sitten se, että länsimaissakin suljettiin silmät Venäjän harjoittamalta vähemmistöjen eriasteiselta sorrolta vuosikymmenten ajan. Omaatuntoa kohennettiin osallistumalla valtiovallan tukemiin ”vähemmistökulttuuritapahtumiin” kuvitellen näin toimittavan vähemmistöjen asialla – käytännössä merkittävin hyöty jäi alueiden Moskova myönteiselle eliitille tai valui Moskovaan, jälkimmäisen kerätessä propagandahyödyn läntisten vieraiden osallistumisesta tapahtumiin.

 

Yli seitsemäntuhatta eliminoitua upseeria

Venäjä on menettänyt 24. helmikuuta 2022 aloittamansa hyökkäyssodan aikana vähintään seitsemäntuhatta upseeria, raja saavutettiin 3. lokakuuta 2025. (12) Kyseessä on ehdoton vähimmäismäärä Venäjän upseeritappioille, tilastoinnin takana on Tšekki-taustainen monikansallinen ryhmä, joka julkaisee tietoja esim. @KilledInUkraine-tilillä. Heidän ilmoittamansa lukema perustuu Venäjällä julkaistuihin uutisiin, hautajaisilmoituksiin, muistokirjoituksiin ja muistomerkkeihin sekä muistolaattoihin ts. tarkistettavissa olevaan tietoon.

Kiinnostavana faktana voidaan todeta, että edellinen rajapyykki 6000 eliminoitua venäläisupseeria saavutettiin 142 päivää sitten – 14. toukokuuta 2025. Ja sitä edellinen rajapyykki, 5000 eliminoitua venäläisupseeria saavutettiin 190 päivää ennen 6000 eliminoidun venäläisupseerin rajapyykkiä – 5. marraskuuta 2024. (13)

Tämä 7000 eliminoidun upseerin joukko pitää sisällään muun muassa 3 kenraaliluutnanttia, 8 kenraalimajuria, 113 everstiä ja 317 everstiluutnanttia sekä 672 majuria (3. lokakuuta 2025 julkaistun tilaston mukaan).

 

Muutama kappale Venäjän kalustotappioista

Alkuun on syytä todeta, että Venäjän sota Ukrainassa on sen kärsimien miehistö- kuin myös kalustotappioiden osalta paljastanut sen, että monen maan – kuten Suomen – puolustusstrategia, joka on perustunut ajatukseen hyökkäyskynnyksen nostamisesta (Venäjän kärsimien tappioiden muodostumisen tähden) niin korkeaksi, että se estää Venäjän johtoa aloittamasta sotaa, osoittautuneen vääräksi. Yhtälailla vääräksi on myös osoittautunut strateginen ajattelu, jossa Venäjä päästetään syvyyteen ja tuhotaan siellä – Ukrainan tuhotut kaupungit ja kylät sekä Venäjän joukkojen toiminta miehitetyillä alueilla todistaa sen puolesta, ettei sitä voi laskea syvyyteen. Hyökkäys on pyrittävä torjumaan rajoilla.

Aloituksesta pääsemme sitten siihen, että tähän mennessä (lokakuu 2025) Venäjä on menettänyt miehistön ohella kalustoa paljon sen arvioitua sietokykyä enemmän. Lännessä on tehty toistuvia virheitä sitten kevättalven 2014 ja Venäjän tekemän Krimin niemimaan miehityksen jälkeen, kun sen tulevia toimia on yritetty ennakoida sellaisten päätelmien perusteella, jotka ”ahdetaan” länsimaisen loogisen päättelyn raameihin. Karulla tapaa tämä päättelyvirhe konkretisoitui 24. helmikuuta 2022. Toivottavasti olemme ottaneet opiksi, ymmärrämme sen, etteivät diktatuureissa päde samat ”lainalaisuudet” kuin läntisissä yhteiskunnissa, mikä meidän pitäisi huomioida tulevien skenaariohahmotelmien kohdalla.

Runsailla miehistö- ja kalustotappioilla yhdistettynä sodankäynnissä tapahtuneeseen muutokseen (esim. FPV-droonien käyttö) on kuitenkin ollut se seuraus, että Venäjän hyökkäykset Ukrainassa ovat muuttaneet muotoaan. Miehistön osaamispuute voi olla eräs syy sille, ettei Venäjä enää ryhdy merkittäviin mekanisoitujen yhtymien hyökkäyksiin (vrt. hyökkäyssodan ensimmäinen vuosi), mikä näkyy myös kalustotappioissa. Mutta emme voi olla huomioimatta sodankäyntitavassa ja välineissä tapahtunutta muutosta. Tässä yhteydessä en voi olla muistuttamatta lukijoita siitä, että sen perusteella millaisella kalustolla Venäjä sotii Ukrainassa, ei voi tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä sen suhteen, miten ja millä tavalla Venäjä ryhtyisi sotaan esim. Baltiassa tai Suomea vastaan. Venäjä myös valmistaa kaiken aikaa uutta kalustoa, joka ei kuitenkaan mene Ukrainan rintamalle vaan varuskuntiin Venäjällä, mikä voi indikoida sen puolesta, että samalla se valmistautuu myös perinteisempään mekanisoiduilla yhtymillä käytävään sotaan toisaalla.

Entäpä sitten Venäjän kalustotappiot? Hyökkäyssodan alkupuoleen verrattuna sodankäynnissä tapahtuva muutos näkyy myös kalustotappioissa. Oryxspioenkop-sivuston mukaan Venäjä on menettänyt tähän mennessä 14 miehittämätöntä maa-ajoneuvoa (engl. unmanned ground vehicle eli UGV), sen sijaan tuhoutuneista kaksipyöräisistä ei näytä löytyvän tilastoja – tuhottujen moottoripyörien lukumäärä lienee satoja vähäisimmilläänkin. Sitä toista ääripäätä edustavat sitten ikivanhat T-54 ja T-55 panssarivaunut, joita Venäjä on menettänyt tuhottuina tai hylättyinä ainakin 16 kappaletta. Turvautuupa Venäjän logistiikka ainakin paikoin aaseihinkin, joista ainakin yksi päätyi lopulta Ukrainan joukkojen haltuun. (14)

Avoimiin lähteisiin perustuvaa tilastointiaan ylläpitävän Oryxspioenkop-verkkosivuston ilmoittamia lukuja kalustotappioiden osalta voidaan pitää miniminä. He tilastoivat tappiot vasta siinä vaiheessa, kun siitä löytyy dokumentoitua kuva-aineistoa (joka ei ole yhdistettävissä aiemmin ilmoitettuun kalustotappioon). Käytännössä Venäjän todelliset tappiot ovat merkittävästi Oryxspioenkop-sivuston kertomaa suuremmat, poimin kuitenkin heidän tilastosta joitakin kiinnostavia lukuja. Venäjä on menettänyt yhteensä 4152 taistelupanssarivaunua/ panssarivaunua (tuhoutuneet, vaurioituneet, hylätyt ja kaapatut eli Ukrainan haltuun päätyneet); 8393 rynnäkköpanssarivaunua ja muuta taisteluajoneuvoa; 687 panssaroitua miehistönkuljetusajoneuvoa;  61  MRAP-ajoneuvoa ja 408 erilaista jalkaväen käyttämää ajoneuvoa. Heidät tilastosta löytyy myös 5 tuhoutunutta 9T250 latausajoneuvoa (9K720 Iskander-M-ohjusjärjestelmä) ja 2 9P78-1 Iskander-M ballistisen ohjuksen laukaisualustaa.

Ukrainan puolustusministeriö julkaisee päivittäin tilaston Venäjän miehistö, kalusto- ja materiaalitappioista. Tilastoa voi pitää vain suuntaa-antavana. Lähdeluettelon jälkeen 11. lokakuuta 2025 päivitettyihin tietoihin perustuva tilasto Venäjän miehistö, kalusto- ja materiaalitappioista, johon päivään mennessä Venäjän miehistötappiot olivat nousseet jo yli 1121000 sotilaan. (15)

* * *

Venäjän rikollinen hyökkäyssota Ukrainaan on tragedia Ukrainalle ja ukrainalaisille, sen sijaan en vuodata kyyneltäkään kuolleiden venäläissotilaiden tähden – olipa heidän kuolemansa kuinka tuskallinen tahansa. Tiedostan toki sen, että joukossa on venäläisiä sekä vähemmistöihin kuuluvia, joiden mahdollisuudet valintoihin ovat hyvin rajalliset mutta näissäkin tapauksissa heidän on mahdollista tehdä rintamalla valintoja, joiden perusteella määritellä heidät ihmisinä. Ehkäpä minäkin olen jo jättänyt ihmisyyden taa ollessani sitä mieltä, että meidän kaikkien kannalta on parempi mitä enemmän venäläisiä kuolee tässä imperialistisessa tuhoamissodassa ja mitä heikommaksi se lopulta käy. Toivon myös, ettemme tulevaisuudessa, sitten kun sota joskus päättyy, tee Venäjän suhteen samoja virheitä, joihin syyllistyimme 90-luvulla Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://oskoltv.ru/news/granitnuju-knigu-pamjati-otkryli-segodnja-v-skvere-vdv/

2. https://x.com/666_mancer/status/1965425621879980273

3. https://x.com/KilledInUkraine/status/1971697964843512308

4. https://x.com/KilledInUkraine/status/1675767878031638534

5. https://x.com/adagamov/status/1972223122570109124

6. https://www.reuters.com/world/europe/russian-town-monument-fallen-soldiers-shows-toll-three-years-war-2025-02-21/

7. https://x.com/666_mancer/status/1964236141218914487

8. https://x.com/mfwIroflmao/status/1965442356041433366

9. https://x.com/NSTRIKE1231/status/1975467989433471058

10. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2022/04/ita-ukrainan-miehitettyjen-alueiden.html

11. https://bbcrussian.substack.com/p/almost-135000-russian-soldiers-killed-in-ukraine

12. https://x.com/KilledInUkraine/status/1974172792905248949

13. https://x.com/KilledInUkraine/status/1974172796860400122

14. https://x.com/maria_drutska/status/1970159115885535316

15. https://x.com/DefenceU/status/1976929641001812203 

*: Hyödynnetty myös Mediazonan artikkelia ”Russian losses in the war with Ukraine”.

Kuvan (yllä) lähteet: @DefenceU ja @Tatarigami_UA.

Havaintoja Suomessa asuvien venäläisten mediaseuraamisesta sekä suhtautumisesta Donbasissa käynnissä olleeseen sotaan

 

Tämä kirjoitus pohjautuu muistiinpanoihini vuosina 2015 ja 2016 tekemistäni havainnoista ja huomioista siitä, millaisia medioita Suomessa asuvat venäläiset seuraavat sekä siitä, miten he suhtautuivat Ukrainassa käynnissä olleeseen sotaan. (Huom. huhtikuussa 2014 Venäjän operaattorit ex. tiedustelu-upseeri Igor Girkinin johdolla aloittivat sotaan johtaneen operaation Slovjansk-Kramatorsk-alueella, Itä-Ukrainassa).

Lukijoiden on tiedostettava se, ettei havaintojeni otanta ole tilastollisesti merkittävä (reilut parikymmentä henkilöä), ja että havainnot on tehty arjen kanssakäynnin ja keskusteluiden yhteydessä. Silloisia havaintojani kritisoitiin aiheesta, toisaalta, kun niitä vertaa Suomessa asuvien venäläisten kommentointiin ja toimintaan tänään, niin ehkäpä havainnoissani oli kuitenkin totta toinen puoli. Otannan pienuudesta huolimatta havainnoistani oli jo tuolloin helppoa päätellä se, että läheskään kaikki Suomessa asuneista venäläisistä eivät tuominneet Krimin niemimaan miehitystä ja annektointia Venäjään – ennemminkin päinvastoin. Vuosikymmenen takaiset havaintoni olivat täysin päinvastaiset verrattuna suomalaisen median maassamme asuvista venäläisistä maalaamaan (siloteltuun) kuvaan. Hetkittäin minusta on tuntunut siltä, että meille haluttiin uskotella merkittävän osan Suomessa asuvista venäläisistä olevan jotain muuta, mitä he todellisuudessa ovat ja vasta Venäjän suurhyökkäys Ukrainaan helmikuussa 2022 reivasi käsitystämme oikeampaan suuntaan.

Seuraavissa kahdessa osiossa ’Havaintoja Suomessa asuvien venäläisten medioiden seuraamisesta’ ja ’Mitä venäläiset ajattelevat Ukrainassa käynnissä olevasta sodasta’ kursiivilla alkuperäisiin muistiinpanoihin perustuvat tekstit, normaalilla kirjasintyylillä mahdolliset täydentävät kommentit ja havainnot.

Suomessa asuvat venäläiset seuraisivat mieluiten venäläistä uutispropagandaa.

Havaintoja Suomessa asuvien venäläisten medioiden seuraamisesta

Olen jo jonkin aikaa seuraillut Suomessa asuvien venäläisten mediakäyttäytymistä ja sitä millaisia medioita he seuraavat, ja mitä he ajattelevat Ukrainassa käynnissä olevasta sodasta. Otantani ei ole tilastollisesti suuri eikä se ole tieteellisesti merkittävä, tai tieteellisesti valikoitu – havainnot on tehty arjen kanssakäynnin yhteydessä.

Olen päässyt seuraamaan tavalla tai toisella useiden Suomessa pysyvästi asuvien venäläisten mediakäyttäytymistä ja heidän käsitystään Ukrainassa käynnissä olevasta sodasta viimeisen vuoden ajalta ja erityisesti syksystä 2014 alkaen. Nämä venäläiset, joiden tuntoja olen päässyt kuulemaan ja seuraamaan eivät muodosta yhtenäistä ryhmää – osa heistä on asunut Suomessa jo useita vuosia (3–5 vuotta), osa on vasta maahan muuttaneita Venäjän kansalaisia. Suurin osa heistä on muuttanut Suomeen Pietarista tai Leningradin alueelta (huom. edelleen on olemassa Leningradin alue, vaikka Leningrad nimisen kaupungin nimi vaihdettiin takaisin Pietariksi lokakuussa 1991. Pietari ei kuitenkaan kuulu Leningradin alueeseen). Joukossa on myös moskovalaisia sekä kauempaa Uralin tuntumasta Suomeen muuttaneita.

Taustaltaan suurin osa on (matalasti koulutettuja) työntekijöitä, korkeasti koulutetut ovat selkeä vähemmistö – mutta heitäkin joukossa on jokunen. Joukossa on myös inkeriläisiä paluumuuttajia tai heidän sukulaisiaan. Huomioitavaa joukossa on se, että jopa vuosia Suomessa asuneet puhuvat edelleen pääsääntöisesti venäjää, ja heidän suomen kielen taito on puutteellinen, ja osa on ilmeisen huonosti integroitunut Suomeen. Joidenkin kohdalla kyse on selkeästä haluttomuudesta integroitua Suomeen, koska venäläisenä venäjällä (kieli) pärjää ihan hyvin – palvelua saa äidinkielellä suurimmista kaupungeista, usein virastoistakin.

Tuolloin ajattelin koulutustaustan suojaavan venäläisiä venäläisiltä propagandalähetyksiltä, ja helpottavan integroitumista maahamme. Mielikuva alkoi kuitenkin romuttua jo tulevina vuosina, merkittävältä osin RUFI:n eli Suomalais-venäläinen yhdistys RUFI ry:n näkyvän toiminnan seurauksena. Eikä maassamme asuvien venäläisten toiminta suurhyökkäyksen alun jälkeen ole ainakaan korjannut tätä romuttunutta mielikuvaa. Voidaan todeta, että korkeasti koulutetut venäläiset ovat hekin alttiita propagandalle ja disinformaatiolle ja toiseksi, ovat myös halukkaita levittämään sitä ja toimimaan Venäjän hallinnolle edullisella tapaa.* Koulutustaustan perusteella ei siis voi tehdä suoraa johtopäätöstä suuntaan tai toiseen – se voi kyllä luoda illuusion integroitumisesta Suomeen.

Integroitumista heikentää myös se, että Suomessa näkyy venäläisiä tv-kanavia ja netin kautta pystyy seuraamaan venäläisiä medioita, joten heillä ei ole suuren suurta tarvetta tai intressiä ryhtyä seuraamaan esim. suomalaisia tv-kanavia tai muita suomenkielisiä medioita, kuten lehdet tai verkkomediat jne. Muistutan kuitenkin, että ryhmään kuuluu myös henkilöitä, jotka haluavat integroitua uuteen kotimaahansa ja oppia sen kielen.

Myöhemmin on käynyt ilmi eräs seikka, joka on hyvä nostaa esiin syynä sille, miksi Suomessa asuvia venäläisiä ei kiinnosta esim. Ylen venäjän kieliset uutiset. Kyse on ehkäpä kulttuurillinen, suomalainen asiapitoinen ”puhuvista päistä” koostuva kuivakka uutislähetys ei herätä samalla tapaa kiinnostusta (ja tunnereaktioita) kuin venäläiset ”uutiset” tai ajankohtaisohjelmat.

 

Mitä venäläiset ajattelevat Ukrainassa käynnissä olevasta sodasta

Kuten todettua, suurin osa yllä mainittuun ryhmään kuuluvista venäläisistä seuraa pääsääntöisesti venäläisiä medioita – osa on jopa ilmaissut asian siten, ettei heitä edes kiinnosta seurata muuta kuin venäläisiä medioita ja joidenkin kohdalla ehdottomuuteen on syynä kielitaito osalla taas muut syyt. Eräiden kohdalla esille on noussut syynä uuden kotimaan (asuinmaan, eivät he Suomea välttämättä kotimaana pidä) väheksyntä ja halveksunta, josta seuraa se, ettei katsota aiheelliseksi seurata suomalaisia medioita. Heidän kohdalla on herännyt ajatus siitä, että mikä sitten saa ihmisen muuttamaan Suomeen, jos lähtökohta on se, että uutta kotimaata halveksutaan ja vähätellään, ettei sitä juurikaan arvosteta? Heidän ei ole kuitenkaan ollut pakko muuttaa Suomeen, mikään vaino tai vastaava ei ole heitä ajanut Suomeen – joten miksi? Muutaman kohdalla vastaus muutolle on inkeriläisyys, joidenkin kohdalla avioliitto.

Ja koska suurin osa havainnoimistani venäläisistä seuraa pääsääntöisesti (tai yksinomaan) venäläisiä medioita on sen myötä kuva Ukrainan sodasta hyvinkin yksipuolinen ja vääristynyt – tällaista termiä käyttääkseni. Tähän venäläismedioiden maalaamaan yksipuoliseen kuvaan uskovat myös sellaiset venäläiset, jotka ovat asuneet vuosia Suomessa ja joilla olisi ollut mahdollisuus seurata Ukrainan tilanteen kehittymistä Euromaidanista alkaen muistakin, kuin venäläisistä lähteistä.

Viimeaikoina olen kuullut toistuvasti seuraavan suuntaisia kommentteja, ”Ukrainassa sotivat amerikkalaiset venäläisiä vapaaehtoisia vastaan” tai ”amerikkalaisjoukot sotivat separatisteja vastaan Ukrainassa”. Merkittävä muutos on tapahtunut viimeisimpien kuukausien kuluessa, siinä kuka sodan toinen osapuoli on (huom. kyse on loppuvuodesta 2015). Entistä useammin ”amerikkalaiset sotivat Ukrainassa” eli harvemmin retoriikassa käytetään termiä ”fasistit” tai ”Kiovan hallinto”, sen sijaan entistä useammin sodan toinen osapuoli ja hyökkääjä on ”amerikkalaiset”. Tätä ajatuskulkua on seurannut tavattoman usein vaatimus tai ajatus siitä, että Venäjän pitäisi lähettää joukkonsa Ukrainaan tukemaan ns. vapaaehtoisia taistelussa amerikkalaisia vastaan. Painotan, että kyse on siis Suomessa asuvien venäläisten toiveesta.

Kun näille venäläisille kerrottiin, ettei Itä-Ukrainassa Donbasin alueella ole amerikkalaisia sotimassa, vaan, että siellä on venäläisiä sotimassa ukrainalaisia vastaan, ajatus on tyrmätty täysin. Tai jos sitä ei tyrmätty, niin se sivuutettiin täysin. Sellaista tietoa, että Donbasissa on kuollut venäläisiä sotilaita, ei ole hyväksytty eikä uskottu. Onpa jopa todettu, ettei siinä ole mitään järkeä, että Venäjä hyökkäisi Ukrainaan. Kuitenkin seuraavassa lauseessa toivotaan, että Venäjä lähettäisi joukkojaan suojelemaan venäläisiä amerikkalaisilta hyökkääjiltä.

Kuten todettua, havaintojeni otanta ei ole suuri mutta kiinnostavaa siinä on se, että lähes poikkeuksetta näiden venäläisten ajatukset ja mielipiteet erosivat merkittävästi siitä kuvasta, mikä venäläisistä (valtaeliittiä lukuun ottamatta) tuolloin pyrittiin maalaamaan meille suomalaisille. Silloinen narratiivi oli Suomessakin se, että ongelma on Venäjän johto ei kansa – ikävä kyllä kokokuva on merkittävästi synkempi, kuten olemme nähneet.

Tietyt seikat paljastivat tuolloin, venäläisten seuraavan pääasiassa venäläisiä medioita etsiessään tietoa Donbasissa käynnissä olleesta sodasta. Eräs tällainen tekijä oli havainto siitä, että keskusteluissa hyvin lyhyessä ajassa ”syyttävä sormi” kääntyi ukrainalaisten sijaan amerikkalaisiin, jotka saapuivat sotimaan Donbasiin. Ja totta, venäläisten propagandassa noihin aikoihin tapahtui merkittävä muutos – entistä raskaammin ryhdyttiin syyttämään ”amerikkalaisvapaaehtoisia” sodasta. Samoihin aikoihin venäläispropaganda ja erilaiset trollitilit levittivät kuvia, joissa väitettiin olevan amerikkalaissotilaita Donbasissa (tai Ukrainassa). Perinteiset suomalaismediat eivät vastaavia syytöksiä esittäneet, korkeintaan mainitsivat tällaisia syytöksiä esitetyn (disinformatiivisessa tarkoituksessa).

Lukijoiden on kuitenkin syytä tietää, että venäläispropagandassa narratiivi ehti vaihtua lukuisia kertoja ennen helmikuussa 2022 alkanutta suurhyökkäystä. Usein rinnakkain kulki lukuisia valheellisia tarinoita, mikä näkyi erittäin hyvin Malaysia Airlinesin lennon MH17 pudotuksen jälkeen, sekä MH17-tutkinnan aikana. Muistakaamme, mitä Roman Skaskiw kirjoitti artikkelinsa ’Nine Lessons of Russian Propaganda’ kohdissa ’Destroy and ridicule the idea of truth’ sekä ’Pollute the information space’. (1) Venäjälle tärkeää ei ollut saada vastaanottajaa uskomaan sen kertomaa ’totuutta’ vaan saada kuulija epäilemään kaikkea informaatiota, jolloin lopulta tosi ja vale menettävät merkityksensä.

Oma lukunsa oli sitten se, että tuolloin paljastui karulla tapaa se, että ainakin osalla Suomeen muuttaneista venäläisistä halu integroitua yhteiskuntaamme oli kehnohkoa – monen kohdalla kyse oli eräänlaisesta nollasummapelistä, jossa itse piti jäädä ’voitolle’. Ehkäpä tässä kohdin meillä suomalaisillakin olisi ollut peiliin katsomisen paikka, monilla paikkakunnilla tilanne oli vuosien kuluessa kehittynyt sellaiseksi, ettei venäläisten välttämättä edes tarvinnut opiskella kieltä (tai tapakulttuuria) kunnolla, koska venäjälläkin pärjäsi. Synnyinkaupungissani Lappeenrannassa tilanne oli juuri tällainen viime vuosikymmenen puolella, ja se oli kehittynyt tällaiseksi ihan meidän suomalaisten myötävaikutuksella.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://archive.smallwarsjournal.com/jrnl/art/nine-lessons-of-russian-propaganda

*: Esimerkinomaisesti nostaisin esille pari korkeakoulutettua venäläistä, jotka ovat omalla suurhyökkäyksen alun jälkeisellä toiminnallaan olleet romuttamassa mielikuvaamme koulutetuista ja integroituneista venäläisistä, sotarikollinen Jan Petrovskin oikeusavustajana toiminut Natalia Malgina sekä vasemmistoliiton paikallispoliitikko Ekaterina ’Katja’ Marova.

Elämää Venäjän Ukrainalta miehittämillä alueilla: Donetsk, kuihtuva kaupunki

 

Julkaisin kesän kynnyksellä kuin myös kesäkuun lopulla kirjoitukset elämästä Venäjän Ukrainalta miehittämillä alueilla. (1) Tämän kirjoituksen myötä palaan havaintojen kuin myös miehitetyssä Donetskissa elettyjen päivien, viikkojen, kuukausien ja vuosien kerryttämän kokemuksen myötä aiheen pariin – jos mahdollista, niin tämä kirjoitus lienee lohduttomin aikoihin. Kirjoitukseni kantava teema on vesi, tai oikeammin sen puute. Aiemmin kesällä aiheesta on kattavasti kirjoittanut Verkkouutisissa toimittaja Laura Halminen, lyhyempiä uutisia löytyy enemmänkin, kuten Ylellä julkaistu uutinen vesipulasta Venäjän miehittämillä alueilla. (2 ja 3) Olen aiemminkin kirjoituksissani kuin myös erinäisissä päivityksissä nostanut esille miehitetyn Donbasin alueen lisääntyvät ongelmat vesihuollossa. Venäjän suurhyökkäyksen alun (24. helmikuuta 2022) jälkeen tilanne on Venäjän miehittämien suurten kaupunkien lisäksi heikentynyt merkittävästi useissa pienemmissä kaupungeissa, kuten Amvrosiivkassa tilanne on hallitsematon – ihmisillä ei ole vettä lainkaan. (4) Venäjän suurhyökkäyksen alun jälkeen valtaamassa Severodonetskissa (Luhanskin alueella) oli osia, joissa elokuun alkupuolella ei ollut vettä viikkoon. (5)

Miehitetyssä Donetskissa akuutti vesipula sai aikaan sen, että asukkaat turvautuivat neuvostoaikaiseen tapaan yrittäessään vedota suoraan ”suureen johtajaan” – tapaan, johon Venäjällä on turvauduttu Putinin valtakauden kuluessa useammankin kerran. Miehitetyn Donetskin ”tulevaisuus” – lapset – osoittivat ”Hanani on vaiti”-viestinsä Vladimir Putinille, vedoten häntä ”pelastamaan meidät”. (6)

Donbasin alueen vuosia jatkunut, kaiken aikaa heikentynyt ja lopulta kriisiksi edennyt tila vesihuollossa ei missään nimessä ole poikkeus Venäjän Ukrainalta miehittämillä alueilla. Venäjän miehitettyä Krimin niemimaan kevättalvella 2014 ja miehitystä seurannut Ukrainan toteuttama Pohjois-Krimin-kanavan sulku saivat aikaan miehitetyllä Krimin niemimaalla hitaasti edenneen tilan, jossa pohjavesivarannot monin paikoin romahtivat. Venäjän haluttomuus ratkaista ongelma (esim. veden liikakäyttö), eskaloi omalta osaltaan tilannetta niin, että niemimaan vesihuollon ja kastelujärjestelmien kannalta tärkeät tekoaltaat kuivuivat uhkaavasti ja aavikoituminen alkoi uhata osaa niemimaan ekologisesti herkkää luontoa. Kanavan kautta niemimaalle virtasi valtaosa (jopa 85 prosenttia) niemimaan alueella tarvittavasta vedestä.

Ennen Venäjän suurhyökkäyksen alkua arvioitiin Venäjän eräänä skenaariona olevan ratkaista Krimin niemimaan akuutti vesipula sotilasoperaatiolla, jolla miehitettäisi Krimin niemimaan ja Dneprin välinen Ukrainalle kuuluva maa-alue, jonka seurauksena Pohjois-Krimin-kanavan olisi koko matkaltaan Kah’ovkan tekojärveltä niemimaalle Venäjän hallussa. Venäjän suurhyökkäyksen seurauksena kanava päätyi Kah’ovkan tekojärveltä Dnepriltä Krimin niemimaalle sen haltuun, venäläiset räjäyttivät Kah’ovkan vesivoimalan padon aamuyöllä 6. kesäkuuta 2023. Rikollisen teon eräs seuraus oli se, että tekoaltaasta vetensä saanut Pohjois-Krimin-kanava kuivui.

 

Havaintoja miehitetystä Donetskista

Donetskin kaupunkialueen vesihuollon yhä pahenevien ongelmien siemenet kylvettiin reilu vuosikymmen sitten Venäjän aloittaessa keväällä 2014 sotilasoperaationsa Ukrainan itäosissa. Ennen ”venäläistä kevättä” ja sotaa Donetskin alueella ei ollut pulaa vedestä – muistan tämän omiltakin vierailuilta Donetskissa (elokuussa 2012, tammikuussa 2013 ja elokuussa 2013), vettä oli aina saatavilla pyykinpesuun, peseytymiseen ja ruoan laittoon. Edes kuumimpina kesinäkään kaupungin lukuisat tekoaltaat eivät kuivuneet, kuten eivät ”miljoonan ruusun kaupungin” lukemattomat suihkulähteetkään. Voidaan siis todeta ”venäläisen kevään” toimineen eräänlaisena vedenjakajana, jolloin kylvettiin nykyisen katastrofin siemenet, jota ovat ruokkineet venäläisten toimet (piittaamattomuus, koneiden ja laitteiden ryöstely Venäjälle jne.) kaupungissa miehitysvuosina.

Donetskin kuin myös koko suurkaupunkialueen vesihuolto oli Venäjän suurhyökkäystä (24. helmikuuta 2022) edeltävinäkin miehitysvuosina ajoittain suurissakin ongelmissa piittaamattomuuden, huollon laiminlyönnin sekä sotatoimien seurauksena. Tuolloin helpotusta ongelmiin kuitenkin tuli Ukrainan taholta, sen huoltohenkilökunnan osallistuessa pohjoisen suunnalta kaupunkiin johtavien kanavien, kuten Severski Donets-Donbas-kanavan sekä alueen vesijohtoverkostojen huoltoon sekä Donetskin pohjoisen alueen vedenpuhdistamon kunnossapitoon.

Pääosin nämä sotatoimistakin johtuvat ongelmat syyt olivat seurausta Venäjän tai sen proxy-joukkojen toimista, esim. 9. huhtikuuta 2019 Itä-Ukrainassa työskennellyt Ukrainan valtion pelastusyksikön miinojen ja räjähteiden raivaaja menehtyi ja kaksi hänen kollegaansa vammautui räjähdeonnettomuudessa Severski Donets-Donbas-kanavan pumppausasemalla lähellä Zaitseven kylää reilun puolen kilometrin päässä demarkaatiolinjasta [eli rintamalinjasta] heidän ollessa raivaamassa alueelle asennettua ansaa. Kyseinen alue oli Ukrainan hallinnassa mutta alueen luonteen vuoksi vihollinen pyrki miinoittamaan ja ansoittamaan niitä säännöllisesti. Seuranneina vuosina Venäjän ja sen proxy-joukkojen rikollinen toiminta kiihtyi entisestään demarkaatiolinjalla Ukrainan kontrolloimilla alueilla.

Miehitetyn Donetskin alueella edelleen asuvien läheisten ja tuttujemme mukaan elintarvikehuollon rinnalla Donetskin alueen vesihuolto alkoi heiketä hyvin pian Venäjän suurhyökkäyksen alun jälkeen kevättalvella 2022. Toki juomavesi oli ollut Donetskissa juomakelvotonta vuosien ajan mutta kevättalvella 2022 vesi itsessään alkoi jo olla kortilla – katkoksia vedenjakelussa oli entistä useammin (ja ne olivat entistä pitkäkestoisempia). Eikä Venäjän suurhyökkäyksen takia Ukrainakaan ollut enää mahdollista osallistua huolto- ja kunnossapitotoimiin. Suurhyökkäystä seuranneina vuosina sotatoimista johtuvat ongelmat vesihuollossa lisääntyivät Donetskin alueella (oblast) merkittävästi. Tammikuussa 2025 venäläiset räjäyttivät Severski Donets-Donbas-kanavan putket lähellä Tšasiv Jaria osana sotatoimiaan, mikä entisestään heikensi surkeaa tilannetta. (7)

Tämän vuoden tammikuussa miehitetyssä Donetskissa vettä riitti säännösteltynä parin tunnin ajan lähestulkoon jokainen vuorokausi. Tätä vettä saattoi käyttää pyykinpesuun ja siivoamiseen – veden ollessa puhtaimmillaan suihkussakin saattoi käydä. Kevään ja kesän koitettua ja oltua tavanomaista kuivempi, alkoi tilanne Donetsk-Makijivka-alueella heiketä hyvin nopeasti – päädyttiin nykyiseen katastrofaaliseen tilaan, jossa vedestä on jatkuva pula ja jossa siitä melkeinpä tapellaan jonotuspisteillä tai vesisäiliöillä. Ja ollakseni rehellinen, kyse ei ole ”melkein tapellaan” vaan kyllä vedestä jo tapellaan. Tämänhetkistä tilannetta miehitetyssä Donetskissa (tai muillakaan Venäjän miehittämillä alueilla Itä-Ukrainassa) ei ole mitään mieltä ryhtyä kaunistelemaan ja jollain muotoa sensuroimaan, kuin korkeintaan niiltä osin, joilla suojellaan havaintojen tekijöiden henkilöllisyyttä tahi asuinpaikkaa.

Meille juokseva vesi ei ole millään muotoa luksusta, olemme tottuneet siihen, että hanasta tulee halutessamme kylmää ja lämmintä vettä – meille Suomessa normaalia on myös se, että tätä vettä voi turvallisin mielin juoda ja käyttää mihin haluamme ja valtaosassa Suomea suorastaan tuhlaillen. Jotakuinkin samanlaista elämä oli Itä-Ukrainassa ennen ”venäläistä kevättä” reilu vuosikymmen sitten. Tänään tämä arki on muuttunut luksukseksi, joka on niin kaukana, että siitä voi vain haaveilla.

Millaista on elämä, jossa ajatus suihkussa käymisestä ja hiusten pesemisestä hyvin voi kasvaa mielessä pakonomaiseksi ajatukseksi, joka kumpuaa mielen syövereistä aamulla ensimmäisenä ja joka vaivaa mieltä viimeisenä hetkenä ennen nukahtamista?

Vesipula on aivan yhtä akuutti asuintalojen lisäksi myös päiväkodeissa ja kouluissa – vettä ei ole edes sen vertaa, että vessan voisi vetää. Edellinen on eräs syy sille, miksi monet vanhemmat välttelevät lastensa laittamista päiväkotiin. Muitakin syitä on, kuten miehityshallinnon taholta lapsiin kohdistuva propagandansyöttö ja militarisointi. Tämäkin lukuvuosi miehitetyillä alueilla alkoi propagandan ja lasten militarisoinnin sävyttämänä. (8) Eikä tilanne Donetskin alueen sairaaloissakaan ole sen parempi. Aiemmin sairaaloita oli vaivannut henkilöpulan lisäksi pula hoitotarvikkeista ja lääkkeistä (kummastakin oli pulaa jo ennen Venäjän suurhyökkäystä, tilanteen muuttuessa surkeaksi jo koronapandemian aikana) mutta nyt edellisten rinnalle on tullut vesipula.

Paikalliset ovat arvioineet, että sairaaloiden ja muiden julkisten laitosten tilannetta heikensi merkittävästi se, että Venäjän suurhyökkäyksen alun jälkeen viimeisetkin suuret kombinaatit ja tehtaat ovat hiljenneet Donetskissa. Laitokset, jotka kuluttivat paljon vettä mutta jotka toimiessaan tuottivat sähköä ja lämpöä yhteisölle ja jotka eräällä tapaa elivät symbioosissa kaupungin kanssa. Monen yksikön kohdalla hiljentyminen on seurausta pääasiassa kahdesta asiasta, nimittäin henkilökunnan pakkovärväämisestä rintamalle sekä koneiden ja laitteiden varastamisesta Venäjälle. Tällaisiin hiljenneisiin kombinaatteihin kuului loiston aikoina Donetskin suurimman työnantajan DMZ Donetsk-terästehtaan toiminnan päättyminen tämän vuoden puolella. Laajan kombinaatin alueella on vielä jotain toimintaa – todennäköisesti venäläisten huoltovarikoita – mutta masuunit, koneet ja tehdasalueen lämpövoimalat ovat jo hiljenneet.

Laajoilla alueilla Donetskissa maasta kohoaa kohti taivaita kymmenen tai jopa kaksikymmentä kerroksisia asuintaloja matalien hruštšovkojen tai vielä vanhempien stalinkojen rinnalla. Tänään näistä korkeista asuinkerrostaloista on tullut asukkailleen kuolemanloukkuja. Nimittäin niinä hetkinä, jolloin vettä säännösteltynä jaetaan, vedenpaine putkistossa on niin huono, ettei (sitä juomakelvotonta) vettä saa kuin muutamassa alimmassa kerroksessa. Ylimpiin kerroksiin vesi on kannettava, koska suurimmassa osassa näitä taloja hissit ovat lakanneet toimimasta jo vuosia sitten.

Toimitettavan veden varassa eläviä kaupunkilaisia huolestuttaa entistä enemmän myös se, että mistä säiliöautoilla heille toimitettava vesi on peräisin. Huoli on aivan aiheellinen, kun huomioidaan, että kaupunki on piittaamattoman miehitysvallan hallussa ja näennäinen päätösvalta siviileitä koskevissa asioissa on Venäjän nimittämillä kollaboraattoreilla, joiden joukossa on puolirikollisin keinoin omaisuutensa hankkineita ”pikku-oligarkkeja” – joista Denis Pushilin on erinomainen esimerkki – ja joista monilla on turvapaikat Venäjällä tai kolmansissa maissa.

Eräs (maaseutukylässä) asuva tuttumme kävi sukuloimassa tällaisessa kerrostalossa tänä kesänä. Päivänä, jolloin Donetsk oli ollut paahtavan helteen kourissa viikkoja ja ilma väreili kuumuudessa, kiipeäminen toistakymmentä kerrosta rakennuksen ylimpiin kerroksiin oli uuvuttavaa. Kuuma, haiseva ilma seisoi porraskäytävässä. Hajulta ei päässyt turvaan huoneistoissakaan, kuivuneista viemäreistä levisi huoneistoihin oksennuksen tunteen kurkkuun nostava lemu. Vettä ei ollut saanut viikkoihin, kyseisessä kerrostalossa vettä sai vain parin kolmen alimman kerroksen huoneistoissa silloin tällöin. Muihin kerroksiin vanhukset, joita valtaosa asukkaista oli, yrittivät kantaa käyttövetensä. Väsyneet ja uupuneet vanhukset koettivat selvitä arjesta kuka mitenkin, eivät he enää jaksaneet huolehtia kuin korkeintaan itsestään. Mitä läheisemme ja tuttumme ovat kertoneet, kuolemantoiveet ja ajatukset luovuttamisesta ovat lisääntyneet.

Sukuloimassa käynyt tuttummekin kuvaili oloaan helpottuneeksi päästyään takaisin ulkoilmaan, nähdessään taivaan ja aloittaessaan matkansa kohti kotia maaseudulla, jossa elämä ehkäpä on askeettista mutta mahdollisuudet talveen ja tuleviin aikoihin varautumiselle ovat kaupunkia olennaisesti paremmat. Tuttavamme totesi, ettei tuntemaani Donetskia ole enää olemassa, niin paljon kaupunki oli atmosfääriltään muuttunut viimeisinä vuosina.

Venäläiset ovat tuhonneet lukuisia ukrainalaisia kaupunkeja tykkitulella ja ohjuksilla sekä pommeilla, Donetskin he tuhoavat hitaasti tukahduttamalla, niin että lopulta jäljellä on kuollut tyhjä kaupunki, jonka autioiden asuinrakennusten ikkunat luovat elottoman katseen ympäristöön.

Ympäristö – sota koskettaa ympäristöä monella tapaa. Donetskin alueella vähäisilläkin muutoksilla voi olla suuri vaikutus, johtuen osaltaan alueen luonteesta: suhteellisen tasaista, ei suuria luonnon vesivaroja, kuivaa ja kasvillisuudeltaan niukkaa. Etenkin eteläinen Donetskin oblast on luontotyypiltään aroa, valtaosa puustosta ja pensaistosta on ihmisen istuttamaa ja istutettu suojaamaan tuulilta ja eroosiolta. Venäjän suurhyökkäyksen alun jälkeen vähäiset metsä- ja pensasvyöhykkeet ovat tuhoutuneet sodan ja puun muun käytön (esim. lämmitys ja linnoitteet rintamalla) seurauksena. Tämä on paikallisten mukaan lisännyt eroosiota ja sekä voimakkaita tuulia.

Puiden kaataminen puistoista ja kaupunkialueelta lämmitykseen ja etenkin venäläisjoukkojen tarpeeseen vaikuttaa merkittävästi mikroilmastoon. Kesäisin kaupunki on vielä kuumempi ja vielä kuivempi, mikä lisää haihtumista tekoaltaista ja heikentää entisestään kaupunkilaisten mahdollisuuksia selviytyä sodasta. Tämä sama koskee Venäjän miehittämää Donetskin suurkaupunkialuetta lännessä venäläisten tykkitulella tuhoamasta Mar’inkasta idässä Makijivkaan ja pohjoisessa venäläisten tykkitulella ja lentopommeilla tuhoamasta Avdijivkasta etelässä Donetskin eteläpuolen kyliin saakka. Mutta tilanne on aivan yhtä surkea muillakin alueilla venäläisten miehittämää Donbasia.

Jos kuivuus ja eroosio tuhoavat luontoa maanpinnalla, vaanii maan alla kenties vieläkin suurempi uhka. Donetsin altaan (Donets Basin) alueella on kymmeniä hiilikaivoksia (toimivia hiilikaivoksia oli v. 2015 104 kpl), joista moni on muuttunut miehitysvuosien (v. 2014 eteenpäin) tai laajamittaisen sodan myötä aikapommeiksi, kaivoskäytäviin ja -kuiluihin kertyvän veden ja siihen liukenevien raskasmetallien ja muiden myrkkyjen tähden. (9) Ennen ”venäläistä kevättä” vuonna 2014 Ukraina pyrki pumppaamaan kaivoskäytäviin ja -kuiluihin tihkuvan veden pois ja puhdistamaan sen, millä yritettiin minimoida mahdolliset ympäristökatastrofit. Huom. alueen hiilikaivosten lukumäärä on suuri ja osa on jo lopetettu neuvostovallan aikana, joten piileviä ongelmia on ollut jo ennen vuota 2014, mutta miehitysvuosien aikana piittaamattomuus ja tarkoituksellinen huollon alas ajaminen ovat lisääntyneet merkittävästi.

Poimitaan yksi havainnollistava esimerkki.  Vuodesta 2008 lähtien Ukrainan hallinto budjetoi vuosittain suunnilleen 45 miljoonaa dollaria pitääkseen käytöstä poistettuun Yunkomin hiilikaivokseen asennetut pumput ja järjestelmän toiminnassa estääkseen näillä toimilla saastuneen kaivoksen tulvimisen. Vuonna 2018 Itä-Ukrainan miehitettyjä alueita rahoittava Venäjä budjetoi enää 150 000 euroa kuukaudessa Yunkomin järjestelmien ylläpitoon. (10) Ja lopulta samana vuonna miehityshallinto teki päätöksen antaa Yunkomin hiilikaivoksen täyttyä luonnonvedellä, josta saattaa seurata radioaktiivisesti saastuneen veden pääsy Mius-jokeen ja lopulta Asovanmereen. (11)

Mikä teki (ja tekee) Yunkomin hiilikaivoksesta erityisen ongelmallisen?

Osana Neuvostoliiton ”rauhanomaista atomiohjelmaa” räjäytettiin Yunkomin hiilikaivoksessa nykyisen Donetskin oblastin alueella 903 m syvyydessä 0,3 kt:n ydinlataus vuonna 1979. Edelleen osin salatun kokeellisen räjäytyksen tarkoituksena oli muun muassa ehkäistä vaarallista hiilikaivosta tämän tästä vaivanneita metaaniräjähdyksiä vapauttamalla hiilikerroksiin loukkuun jäänyttä kaasua – vastaavaa vaikutusta oli havaittu aiemmin maanjäristyksistä kärsineillä alueille.

Toisinaan mieleni valtaa tunne, että Venäjä tarkoituksellisesti tuhoaa miehittämänsä alueet, jotta ne tuhottuina, raunioituneina ja luonnoltaan raiskattuina eivät enää kelpaisi ukrainalaisille. Että alueet olisivat ukrainalaisten silmissä muuttuneet arvottomiksi ja ettei niistä enää siksi olisi järkeä taistella. Toisaalta samaa rikollista piittaamattomuutta näemme myös Venäjän syrjäseuduilla, joista rikkaudet ryöstetään Moskovaan paikallisten joutuessa elämään köyhyydessä ja niukkuudessa sukupolvesta toiseen. Ehkäpä tämä on venäläisten tapa hallita – syöstään valloitussodissa miehitetyt alueet äärimmäiseen köyhyyteen ja ihmisten elo näköalattomuuteen viemällä heiltä identiteetti ja oman arvon tuntu – ja tuomitsemalla leireille se harvalukuinen intelligentsija ”ekstremisteina”. Näin ihmiset muuttuvat karjaksi, jota Kreml voi haluamallaan tavalla paimentaa.

Niin, Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaan taitaa lopulta olla kyse paljosta muustakin. Venäjän nujertamista voisi seurata kymmenien orjuutettujen kansojen vapautuminen (ja ehkäpä eräiden kohdalla myös itsenäistyminen).

 

Marko

 

Lähteet:

1. Elämää Venäjän Ukrainalta miehittämillä alueilla ja Elämää Venäjän Ukrainalta miehittämillä alueilla: venäläisten kranaatti-iskut Donetskiin.

2. https://www.verkkouutiset.fi/a/vesitragedia-syvenee-vallatussa-donetskissa-radioaktiivinen-jate-uhkaa-vuotaa/#6a6aad62

3. https://yle.fi/a/74-20179730

4. https://www.verkkouutiset.fi/a/vesitragedia-syvenee-vallatussa-donetskissa-radioaktiivinen-jate-uhkaa-vuotaa/#6a6aad62

5. https://www.verkkouutiset.fi/a/vesitragedia-syvenee-vallatussa-donetskissa-radioaktiivinen-jate-uhkaa-vuotaa/#6a6aad62

6. https://life.pravda.com.ua/society/yaka-prichina-problem-z-vodoyu-na-okupovaniy-chastini-donbasu-309805/

7. https://www.verkkouutiset.fi/a/vesitragedia-syvenee-vallatussa-donetskissa-radioaktiivinen-jate-uhkaa-vuotaa/#6a6aad62

8. https://kyivindependent.com/in-occupied-ukraine-the-first-day-of-russian-school-begins-with-preparations-for-war/

9. ASSESSMENT OF ENVIRONMENTAL DAMAGE IN EASTERN UKRAINE AND RECOVERY PRIORITIES, s. 45 alkaen.

10. https://www.verkkouutiset.fi/a/ita-ukrainassa-kytee-ydinkatastrofi-taustalla-venajan-kova-paatos/#6a6aad62

11. https://www.liga.net/society/articles/tema-dnya-iz-za-shahty-yunkom-azovskoe-more-mojet-stat-mertvym 

Ukrainan puolustajien muistopäivä 29. elokuuta – Ilovaiskin tragedia

 

Donetskin kaakkoispuolella käytiin 7. elokuuta – 2. syyskuuta 2014 taistelu Ilovaiskista, jonka kuluessa muodostui niin kutsuttu Ilovaiskin kattila. (1) Ilovaiskin taisteluun osallistui alkuvaiheessa joukkoja Ukrainan asevoimista ja asevoimia tukevista vapaaehtoisjoukoista sekä Venäjän varustamista militantti- ja proxy-joukoista, joita venäläiset operaattorit tukivat. Iltapäivällä 23. elokuuta 2014 ensimmäiset Venäjän asevoimien mekanisoidut joukko-osasto ylittivät rajan Ilovaiskista reilut 40 kilometriä kaakkoon Uspenkan alueella edeten kohti Amvrosiivkaa tien T0507 linjan mukaisesti. (2) Taistelun asetelma muuttui täydellisesti Ukrainan jäädessä alivoimaiseksi niin miehistön kuin myös materiaalin osalta.

Ilovaiskin taistelun muistopäivänä Lvivissä 29. elokuuta 2018.

Ilovaisk oli saarrettu kokonaan 27. elokuuta 2014 mennessä venäläisten taisteluosastojen vallattua Starobeševen ja militantti- sekä Venäjän proxy-joukkojen painostaessa ukrainalaisjoukkoja kaikista suunnista. Seuraavana päivänä Vladimir Putin esiintyi ”rauhanlähettiläänä” vetoomuksellaan ”humanitaarisen käytävän muodostamiseksi ja tarpeettomien uhrausten välttämiseksi”. (3) Ilovaiskissa käydyissä neuvotteluissa saavutetun yhteisymmärryksen mukaan ukrainalaisille luvattiin turvallinen pääsy Ilovaiskista Starobeševen kautta länteen, Ukrainan joukkojen hallinnassa olevalle alueelle.

Varhain aamulla 29. elokuuta 2014 saarretut ukrainalaisjoukot kokoontuivat Ilovaiskin eteläpuolelle Mnohopilljan ja Agronomitšnen kyliin, jolloin venäläiset yrittivät muuttaa aiempaa sopimusta yksipuolisesti. Neuvottelujen ja venäläisupseerin useiden puhelinsoittojen jälkeen Ukrainan asevoimien kenraali Ruslan H’omtšak (Sektorin B komentaja Ilovaiskin taistelussa) määräsi kello 08:15 kaksi osastoaan liikkeelle alkuperäisiä reittejä myöten kohti vankienvaihtopaikaksi sovittua Starobeševea.

Yhteensä reilut 1500 sotilasta, kymmeniä panssaroitua ajoneuvoa sekä reilut sata muuta ajoneuvoa käsittäneet kaksi osastoa pääsivät aluksi etenemään rauhassa, huolimatta runsaasta Venäjän asevoimiin kuuluvien joukkojen määrästä peltoja ja aukeita reunustavissa metsiköissä.

Pohjoinen kolonna eteni noin 10 kilometriä sovittua reittiä pitkin, noin tunnin etenemisen jälkeen venäläiset ja proxy-joukot piirittivät kolonnan. Oleksandrivkan kylän lähellä käydyssä yhteenotossa ukrainalaiset tuhosivat kaksi Venäjän maavoimien T-72BA taistelupanssarivaunua ja yhden rynnäkkövaunun (21. mekanisoidusta prikaatista). Lähellä Tšervona Poljanan aluetta venäläiset avasivat tulen kohti pohjoista kolonnaan kranaatinheittimillä ja raskailla konekivääreillä, jakaen kolonnan kahtia. Kolonnan kärki panssarivaunuineen suuntasi Novokaterynivkan kylää (etelässä), vastaavasti kolonnan ”häntä” tuhoutui venäläistykistön kohistaessa alueelle epäsuoraatulta.

Eteläisempi, tien T0509 suunnassa etenevä osasto ehti kärjeltään saapua Starobeševen laitamille, kunnes venäläiset avasivat tulen kohti ukrainalaisjoukkoja. Ukrainalaiset vastasivat tuleen ja saivat myös aiheutettua venäläisille tappioita, erityisesti lähempänä Ilovaiskia, jossa vihollinen ei ollut vielä ehtinyt valmistella tuliasemiaan. Elokuun 29. 2014 jää historiaan päivänä, jona Ukrainan asevoimat ja niitä tukeneet vapaaehtoisjoukot menettivät eniten miehiä kyseisen kesän taisteluissa. Ukrainan puolustajien muistopäivää (День Пам'яті захисників України) on vietetty virallisesti 29. elokuuta vuodesta 2019 alkaen, jolloin Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi allekirjoitti asetuksen muistopäivän vietosta, (4) mutta jo tätä ennen päivällä oli epävirallinen muistopäivän asema Ukrainassa. 

Ilovaiskista vetäytyneiden ukrainalaisjoukkojen tuhoutuneita ajoneuvoja rekisterikilpineen.

Ukrainan osalta taistelut käytännössä pysähtyivät paikalleen, kun Valko-Venäjällä toista viikkoa käytyjen neuvottelujen seurauksena Minskin ensimmäinen (Minsk I) sopimus allekirjoitettiin ja tulitauko astui voimaan 5. syyskuuta 2014. Ilovaiskin taistelua ja sitä seurannutta ukrainalaisen osaston tuhoutumista Starobeševen alueella voidaan pitää merkittävänä käännekohtana Ukrainan sotatoimissa Itä-Ukrainassa. Ukraina joutui pakon edessä hyväksymään ”tulitauko”-sopimuksen, jonka seurauksena sen oli lopetettava operaatiot alueella, ja josta seurasi strategisen aloitteen siirtyminen Venäjän johtamille joukoille.

Siitä huolimatta, että Venäjä osallistui elo-syyskuussa 2014 suoraan maavoimillaan sekä maahanlaskujoukoillaan sotaan Itä-Ukrainassa, se kiisti osallistumisensa sotaan. Se, että länsi hyväksyi Venäjän suoranaisen valehtelun asettamatta sitä tilille teoistaan, kuuluu epäilemättä niihin hetkiin, joka vakuutti Venäjän johdon sotapolitiikan tuomista eduista. Tuolloin Yhdysvalloissa elettiin Barack Obaman toista kautta. Hänen hallintonsa sortui ylivarovaisuuteen (vaiko pelkuruuteen?) myös seuraavana talvena Itä-Ukrainassa, mutta yhtälailla se antoi Venäjän ja sen liittolaisen Bašar al-Assadin hallinnon ylittää ”punaisen viivan” lukuisia kertoja kaasuaseen käytöllään Syyriassa.

Ilovaiskin taistelussa Venäjän asevoimat menetti kaluston ohella myös sotilaita kaatuneina ja haavoittuneina sekä sotavankeina. The New York Times julkaisi jo 21. syyskuuta 2014 artikkelin Donbasissa kuolleiden venäläissotilaiden salaisista hautajaisista: ”Soldiers’ Graves Bear Witness to Russia’s Role in Ukraine”. (5) Toimittajat vierailivat Selizovossa Venäjällä, tavaten taistelussa menehtyneen 6. panssariprikaatin kersantin omaisia, ja käyden tämän haudalla.

Ukraina asevoimat ja sitä tukevat vapaaehtoisjoukot vangitsivat Ilovaiskin taisteluissa kahden 6. panssariprikaatin sotilaan lisäksi kymmenen sotilasta kaartin 331. maahanlaskurykmentistä, yhden sotilaan kaartin 8. mekanisoidusta vuoristopataljoonasta ja neljä sotilasta kaartin 31. ilmarynnäkköprikaatista. (6)

Siitä huolimatta, että kirjoituksessani huomio kohdistuu Ilovaiskin taisteluun on syytä muistaa, että Venäjän asevoimat operoi joukoillaan merkittävästi laajemmalla alueella Itä-Ukrainaa loppukesästä 2014. Ukrainan itsenäisyyspäivään 24. elokuuta 2014 mennessä ainakin kahdeksan venäläistä taisteluosastoa tunkeutui Ukrainan maaperälle. Näistä taisteluosastoita puolet, neljä taisteluosastoa (vahvuudeltaan noin 2000 sotilasta) eteni Donetskin oblastiin ja samanaikaisesti toiset neljä taisteluosastoa Luhanskin oblastiin. Eräänlaisena katseenvangitsijana Venäjä lähetti saman ”aikaikkunan” sisällä ensimmäisen ”humanitaarisen kolonnan” Itä-Ukrainaan, kolonnan matkaa media oli seurannut päivien ajan. Tuolloin vähemmälle huomiolle jäi se, ettei kenelläkään (venäläisiä lukuun ottamatta) ollut tietoa mitä kaikkea kolonna toimitti Itä-Ukrainaan – olkia kohauteltiin myös siinä vaiheessa, kun kolonna ylitti Ukrainan ja Venäjän välisen rajan ilman Ukrainan suostumusta alueelta, joka oli käytännössä Venäjän miehittämä.

Luhanskin alueella ensimmäiset merkittävämmät venäläisyksiköt ylittivät Ukrainan ja Venäjän välisen rajan Krasnodonin piirin alueella 21. elokuuta 2014. Tarkastelin tätä havaintoa ”Krasnodonin piiri, Ukraina – 21. elokuuta 2014”-kirjoituksessani elokuussa 2020. (7) Havainnossa ei ollut kyse mistään hetkellisestä, vahingossa tapahtuneesta, valtiorajan ylityksestä vaan tarkoituksellisesta toiminnasta kärjessä edenneiden panssarihaupitsien ollessa jo 11 kilometrin syvyydellä Ukrainan alueella.

Venäjä aloitti elokuun 2014 lopulla operaation myös Asovanmeren rannikolla, onnistuen valtaamaan 27.–28. elokuuta Novoazovskin kaupungin Mariupolin itäpuolella, reilut 10 kilometriä Ukrainan ja Venäjän väliseltä rajalta. (8) Operaatioon Ukrainan maaperällä, Novoazovskin alueella, otti osaa joukkoja Venäjän maavoimista sekä Venäjän varustamista vapaaehtoisjoukoista. Venäjä tuki epäsuoralla tulella (tykistö ja raketinheittimet) operaatiota Novoazovskin piirissä, kyse ei suinkaan ollut ainutlaatuisesta tapahtumasta. Miehistö, materiaali ja koulutustuen ohella Venäjä oli osallistunut sotaan Itä-Ukrainassa omalta maaperältään kesäkuun 2014 loppupuolelta lähtien kranaatinheittimillä, tykistöllä sekä raketinheittimillä pyrkien näin vaikuttamaan sotatoimiin. (9)

Venäjän kesän 2014 epäsuorantulen käytössä merkittävimpiin iskuihin kuului aamuvarhain (alkaen klo. 04:40) 11. heinäkuuta 2014 toteutettu rakettikeskitys Zelenopilliaan, jossa kohteena oli ukrainalaisten kenttätukikohta. Venäjän maavoimien raketinheitinpatteri tulitti ukrainalaisten kenttätukikohtaa 122 millimetrin raketinheittimillä. Alueelle ammuttiin ainakin 40 rakettia, joiden lisäksi aluetta tulitettiin kolmella 120 mm kranaatinheittimellä. Kranaatinheitintuli kohdistettiin alueelle Zelenopilliasta luoteeseen, Ukrainan alueelta, jota Venäjän varustamat joukot tuolloin miehittivät. Venäjä käytti tulen kohdistamiseen lennokkeja, menettäen kyseisenä aamuna yhden Orlan-10 lennokin. Ukrainan asevoimat ja rajavartiolaitos menettivät Zelenopilliassa kymmeniä sotilaita, haavoittuneiden lukumäärän noustessa yli sataan. (10)

Ilovaiskin taistelussa epäsuorantulen käytön rooli oli Venäjälle merkittävä, sitä kohdistettiin Ukrainan joukkoja, tuliyksiköitä sekä alueelle saapuvia vahvistuksia vastaan. Ukrainan joukkojen vetäytymisreitit Ilovaiskista olivat myös Venäjän Ukrainan maaperälle sekä omalle alueelleen sijoittaman tykistön sekä raketinheitinkaluston kantaman piirissä. Venäjällä oli myös selkeä etu Ukrainaan verrattuna lennokkitiedustelussa sekä -tulenjohdossa. Ilovaiskin taisteluissa ukrainalaisjoukoilla oli käytössään vain muutamia lennokkeja, mutta niiden soveltuvuus esim. tulenjohtamiseen oli heikko.

Elokuussa 2015 julkaistun parlamentaarisen selvityksen mukaan ukrainalaiset menettivät Ilovaiskin taisteluissa kaatuneina 366, haavoittuneina 429 ja kadonneina 158 henkeä. (11) Lisäksi käytännössä kaikki raskas kalusto tuhoutui tai jäi vihollisen haltuun. Ukrainassa käytiin aktiivista keskustelua Ilovaiskin tragedian jälkeen itse sotilasoperaatiosta ja sen valmistelusta, vetäytymisestä Ilovaiskista. Moni vapaaehtoisjoukkoihin kuuluneista syytti Ukrainan hallintoa (ja sodanjohtoa) operaation kehnosta suunnittelusta ja resurssien niukkuudesta alkaen käytössä olevien joukkojen määrästä. Taisteluissa raskaan taakan kantaneista vapaaehtoisista osa koki tulleensa petetyksi, osan kieltäytyessä tottelemasta saamiaan käskyjä: esim. 40. paikallispuolustuspataljoona Krivbasin komentaja kieltäytyi ”tottelemasta järjettömiä käskyjä”, johtaen joukkonsa pois taistelualueelta 27. elokuuta 2014. (12) Krivbasin sijainti (27. elokuuta 2014) oli saartorenkaan ulkopuolella Sektorilla B.

Maaliskuun 26. 2023 paha sai palkkansa, jolloin Venäjän maahanlaskujoukkojen kaartin 247. ilmarynnäkkörykmentin pataljoonakomentaja, everstiluutnantti Dmitri Lisitski, joko kuoli sotatoimissa Ukrainassa tai ampui itsensä. (13 ja 14) Kaksi vaihtoehtoista tarinaa: jälkimmäinen venäläisten kynästä, jotka selittävät itsemurhan olleen seurausta moraalisesta kriisistä, joka olisi ollut seurausta hänen roolistaan joukko-osaston komentajana synnyttämässä Ilovaiskissa vetäytyviä ukrainalaisia kohdannutta tragediaa. Toisin sanoen, hän kuului niiden venäläisupseereiden joukkoon, jotka antoivat ”tuli vapaa”-komennon joukoilleen.

Kiinnostuneita kehotan lukemaan lähteenäni käyttämäni Maavoimien tutkimuskeskuksen joulukuussa 2016 julkaisemaan seikkaperäisemmän katsaukseen Ilovaiskin taistelusta: Havaintoja Ukrainan sodasta – Ilovaiskin kattila.

* * *

Ukrainan itsenäisyyden, suvereniteetin ja alueellisen koskemattomuuden puolustustaistelussa kaatuneiden Ukrainan puolustajien muistopäivä eli Ukrainan puolustajien muistopäivän (ukr. День Пам'яті захисників України) virallinen symboli on oranssi auringonkukka, joka on Donbasissa kaatuneiden ukrainalaisten sotilaiden surun personifikaatio.

 

Marko

 

Lähteet:

1. Battle of Ilovaisk. 

2. Maavoimien tutkimuskeskus: Havaintoja Ukrainan sodasta – Ilovaiskin kattila s. 8.

3. Maavoimien tutkimuskeskus: Havaintoja Ukrainan sodasta – Ilovaiskin kattila s. 12.

4. https://web.archive.org/web/20190824102320/https://novynarnia.com/2019/08/24/ze-nezalezhnist/

5. https://www.nytimes.com/2014/09/22/world/europe/soldiers-graves-bear-witness-to-russias-role-in-ukraine.html

6. Battle of Ilovaisk: Casualties.

7. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2020/08/krasnodonin-alue-ukraina-28-elokuuta.html

8. https://www.pravda.com.ua/rus/news/2014/08/28/7035992/

9. Bellingcatin raportti: Putin’s Undeclared War: Summer 2014 - Russian Artillery Strikes against Ukraine.

10. https://censor.net/ru/resonance/343516/11_iyulya_2014_goda_rossiyiskaya_armiya_ubila_37_ukrainskih_voennyh_pod_zelenopolem

11. Maavoimien tutkimuskeskus: Havaintoja Ukrainan sodasta – Ilovaiskin kattila s. 13.

12. Maavoimien tutkimuskeskus: Havaintoja Ukrainan sodasta – Ilovaiskin kattila s. 11. 

13. https://kyivindependent.com/media-notorious-russian-officer-responsible-for-2014-ilovaisk-massacre-killed-in-battle/

14. https://meduza.io/en/news/2023/03/27/decorated-russian-battalion-commander-dies-amidst-speculations-about-ukrainian-revenge-for-ilovaisk-massacre-or-possible-suicide

Lisäksi olen hyödyntänyt aiempia kirjoituksiani Ilovaskin taistelusta sekä Ilovaisk tragedy anniversary: Chronology of events-artikkelia, The Battle of Ilovaisk-katsausta ja Вихід з Іловайська-artikkelia.

Ukrainan itsenäisyyspäivänä: United For Ukraine

 

Ukrainan itsenäistyminen 24. elokuuta 1991 oli viimeinen naula hajoavan Neuvostoliiton arkkuun. Tänään 34 vuotta myöhemmin 24. elokuuta 2025, ukrainalaisten taistellessa itsenäisyydestään mieleeni palaavat hetket kesäisessä Kiovassa parisen vuotta sitten. Seisoimme kaupungin hautuumaalla laskettuamme neilikat ystävämme työkaverin haudalle. Työkaverin, joka oli tarttunut aseeseen ja lähtenyt puolustamaan maataan Venäjän aloitettua monen rintaman tuhoamissodan Ukrainassa 24. helmikuuta 2022. Työkaverin, joka kaatui seuraavan vuoden puolella puolustaessaan itseään, perhettään ja maataan rikollista hyökkääjää vastaan. Työkaverin, jota minä en tuntenut mutta jonka kuolema kosketti lopulta minuakin.

Keskustelimme. Katselin tuulessa hulmuavia lippuja – tilannekartoilta tuttujen joukko-osastojen lippuja sekä sinisen ja keltaisen muodostamaa lippumerta.

Perheystäväämme V. painoi tuolloin syyllisyys siitä, että tuhannet nuoret joutuvat luopumaan kaikesta puolustaessaan maataan, ja ettei hän iäkkäämpänä enää kelpaa rintaman lihamyllyyn. Mieluusti hän vanhempana joutaisi kuolemaan rintamalla kuin nuori, jolla elämä on vielä edessä. Ukrainan käymä puolustustaistelu ei olisi ensimmäinen sota, johon V. osallistuisi - nimittäin vuosikymmeniä aiemmin hän joutui taistelemaan ”punaisen tähden” alla Afganistanissa neuvostovaltion imperialistisessa sodassa, menettäen siellä tovereitaan (ja jotain itsestään). T. tunsi suunnatonta kiitollisuutta kaikkia heitä kohtaan, jotka osallistuvat puolustussotaan ja ovat valmiit antamaan henkensä maansa ja perheidensä tulevaisuuden puolesta.

L. oli pakahtua tietämättömyyden tunteeseen, jonka valtaan hän kaupungin hautuumaalla käynnin myötä joutui. Tietämättömyyden, koska hän ei tiennyt mitä voisi tehdä enemmän auttaakseen ukrainalaisia sotilaita sekä kaatuneiden omaisia. Ja jossain syvällä hän tunsi katkeruutta ”katsapeja” (ukr. кацап), jotka ovat tulleet tuhoamaan hänen maansa ja anastaneet häneltä kodin ja tulevaisuuden. Kodin kirjaimellisesti, koska syyskesällä 2014 hän joutui lähtemään miehitetystä Donetskista vain kaksi kassia käsissään.

Entäpä sitten minä? Tunnustan rehellisesti vihantunteen nousseen voimakkaasti esiin noina hetkinä. Kyse ei ollut mistään vihanpuuskasta vaan kokonaisvaltaisesta tunteesta, joka ei kohdistunut pelkästään Ukrainaan brutaalisti hyökänneisiin venäläisiin vaan myös meidän länsimaiden poliitikkoihin ja päättäjiin, jotka (vähintäänkin) mieleltään korruptoituneina olivat valmiit myymään kymmenien miljoonien kansan tyynnytelläkseen Moskovaa (ja pitääkseen äänestäjät tyytyväisinä). Myöhemmin olen kyseenalaistanut tämän tunteen, mutta en ryhdy kieltämään sitä. Olin vihainen ja toin sen tuolloin ilmi; vihaa seurasi pettymys ja voimattomuuden tunne.

Pettymys kohdistui ennen kaikkea ajatukseen siitä, että elämme jälleen hetkeä, jolloin puheet eivät oikeasti konkretisoidu; ja voimaton siksi, että mielessäni näin tien pään: Venäjän tavoite on koko Ukraina ja totalitaarisen imperiumin palauttaminen.

Ukrainaa ja Suomea yhdistää aivan liian moni asia, kuten sama vainiolainen, barbaariseen sotaan ryhtynyt imperialistinen vihollinen: Venäjä. Tänään Venäjä sotii Ukrainassa samoilla otteilla, joilla se kohteli suomalaisia Isovihan aikaan vuosina 1713–1721, jolloin olennaiseen rooliin nousi siviileihin kohdistettu terrori ja julmuudet, joukkosurmaaminen sekä naisten ja lasten kaltoinkohtelu ja orjuuttaminen. (Huom. Isovihasta käytetään aikalaislähteissä nimitystä venäläisen ylivallan aika).

Venäläisten miehityksestä selvinneet ukrainalaissiviilit ovat kertoneet miehittäjän harjoittamasta julmuudesta ja toimeenpanemista rikoksista siviilejä kohtaan. Kidutus ja seksuaalinen väkivalta tai niillä pelottelu kuuluvat venäläisten yleisesti käyttämiin metodeihin. Toisinaan myös sotavangeiksi jääneet Venäjän asevoimien sotilaat (jos heitä voi sotilaiksi edes kutsua) kertovat tekemistään raakuuksista:

”Helmikuun 8. 2024 löysimme naisen kahden lapsen kanssa kellarista Avdijivkan esikaupunkialueella. Löysimme 38-vuotiaan naisen ja 11- sekä 13-vuotiaat lapset. Kysyimme heiltä mitä he tekevät täällä, miksi he eivät ole lähteneet. He vastasivat, ettei heillä ole paikkaa mihin mennä. Saimme käskyn laittaa heille suukapulat, jottei heitä kuultaisi. [Käskyn antoi heidän komentajansa.] Teippasimme heidän kaikkien suut, jonka jälkeen kävimme heidän kimppuun [konteksti huomioiden, kyse on raiskaamisesta] aloittaen naisesta.” Tätä jatkui kaksi tuntia, jonka jälkeen kolmikko vietiin seinää vasten ja ammuttiin. (Lähde: @SlavaUk30722777).

 

Ukrainan itsenäisyyspäivänä Senaatintorilla Helsingissä ’United For Ukraine’-hengessä

Ukrainan itsenäisyyspäivän ”United For Ukraine”-tukimielenosoitukseen Helsingin Senaatintorille kokoontui satoja ukrainalaisia ja Ukrainan ystäviä. Tervehdyksensä ukrainalaisille (ja meille muillekin) kävi jättämässä joukko maamme korkea-arvoisia edustajia, kuten pääministeriltä Petteri Orpo, eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho – joka lausui viestinsä myös ukrainaksi ja ulkoministeri Elina Valtonen.

Ukrainalaiskuoro Helsingin tuomiokirkon portailla.

Lippumerta Senaatintorilla.

Ukrainan suurlähettiläs Myhailo Vydoinyk lausui kiitoksensa meille suomalaisille.

Tilaisuuden päätti Ylioppilaskunnan Laulajien tuplakvartetin ja sellisti Lukas Stasevskij’n Finlandia hymni.

Jottei totuus unohdu: Miehitys ei ole rauha.

Kuten Euromaidanin ja Arvokkuuden vallankumouksen seurauksena vapaus voitti totalitarismin, tulee nytkin vapaus voittamaan kansoja kurittavan diktatuurin – mitä nopeammin, sen parempi!

 

З Днем Незалежності, Україно!

З Днем Незалежності, Незламна!

Слава Україні!

 

Marko

 

Kuvat: Marko Enqvist.