sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Vihanlietsontaa ja kampanjointia MV-mediassa


Kesäkuun 13. Helsingin käräjäoikeudessa nähdään Johan Bäckman sekä MV-lehden perustanut Ilja Janitskin, Bäckmania vastaan on nostettu syyte Yleisradion toimittajan Jessikka Aron vainoamisesta ja törkeästä kunnianloukkauksesta (1), Janitskinia vastaan on sitä vastoin nostettu nippu syytteitä – yhteensä noin parikymmentä kappaletta, joukossa syytteet kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sekä salassapitorikoksesta. (2)


Johan Bäckman miehitetyssä Itä-Ukrainassa.

























Ilja Janitskin.















Johan Bäckman on toiminut Venäjän presidentinhallinnon alaisessa Venäjän strategisen tutkimuksen instituutissa RISS:ssä eli RISI:ssä, jonka on katsottu kytkeytyvän Venäjän tiedustelupalveluun. Bäckman on myös ollut osallisena eriasteisena Suomeen kohdistetussa viestintä ja informaatiovaikuttamisessa. Bäckmanin roolia ns. lapsikaappaus-kysymyksissä ei myöskään voi väheksyä, kuten Echo Moskvan (Эхо Москвы) julkaisemassa uutisessa on mainittu, Venäjän mediassa Suomea koskettavissa lapsikaappausuutisissa lähteenä on lähes aina Johan Bäckman. (3) Laajemmin Johan Bäckmanin toiminnasta kirjoittamassani blogissa ”Palvelevatko he Putinia”, (4) jossa olen huomioinut hänen laajan Ukrainaan kohdistaman propagandistisen toiminnan.

Ilja Janitskin on vastaavasti tunnettu MV-lehden perustajana. MV-lehteä on markkinoitu vaihtoehtomediana perinteiselle medialle (jota halventaen kutsutaan valtamediaksi), mutta toimintansa perusteella sitä on parempi kutsua nimillä valemedia ja vihamedia kuin vaihtoehtomedia – sen toiminta on hyvin aggressiivista, sen kautta on kohdistettu ja kohdistetaan viha- ja lokakampanjoita poliitikkoja, toimittajia sekä erilaisia kansanryhmiä vastaan. Se toimii myös alustana maalittamiselle. Tämän vuoden tammikuusta lähtien MV-lehden vetäjänä on toiminut Juha Korhonen.

Tulevan oikeudenkäynnin alla MV-median youtube-kanavalla on käynnistetty kampanja, jonka tarkoituksena on mobilisoida väkeä kesäkuiseen oikeudenkäyntiin sekä järjestää mielenilmaus paikan päällä.

Pontus on kuulemma tehnyt ilmoituksen siitä ja kantaa sinne äänivehkeitä”. (5)

MV-median ja MV-lehden seuraajia kehotetaan myös haastamaan perinteisen median edustajia, esittämään kysymyksiä ja pääsemään lähietäisyydelle Jessikka Aroa. MV-median chatissa keskustelun sävy on uhkaava, tähän aiheeseen palaan hiukan myöhemmin tarkemmin.

Edellinen on kuitenkin vain osa tämän kampanjan tarkoituksesta, käytännössä tällaisen häirintäkampanjan ajatuksena on myös pyrkiä vaikuttamaan psykologisesti Jessikka Aroon, joka mainitaan henkilönä MV-median lähetyksissä ja niiden yhteydessä pyörivissä chateissa varsin usein. Striimien juontaja kuin myös moderaattorina toimiva henkilö nostavat Aron esiin henkilönä usein, josta voidaan päätellä heidän pitävän Aroa eräänä vastuullisena henkilönä Janitskinin – ja välillisesti MV-lehden – vastaisessa oikeudenkäynnissä. 

Jessikka Aroon kohdistetaan hyvin paljon – voimakkaan negatiivista ja jopa aggressiivista – huomiota MV-median striimien yhteydessä pyörivissä chateissa. Tässä kohdin on syytä huomioida se, että keskustelussa ei esiinny moderaattoreita, jotka puuttuisivat tällaiseen aggressiiviseen keskusteluun – ennemminkin päinvastoin, siihen ruokitaan striimeissä erilaisin viittauksin ja levitetyin disinformaatioin. Alla pari kuvakaappausta MV-median Top chatista:















Katja Innanen: Kyllä se Jessica yhteys pitää saada selville
Tiina Keskimäki: Kyllä Jessikka varmaan tulee ”pelkääjän ovesta” sisään saliin.
Sini Tinttinen: Sössika on pilannut maineensa, kanatiko?
Ritu vaan: miten Jessikka on oikein kasvatettu
Jenspa Uotila: mä tuun ja vahingossa jessikka kompastuu rappusissa















Jenspa Uotila: mä voin pistää sen kuriin, ehdonalainenkin loppu just sopivasti
Tiina Keskimäki: Kannattaa tehdä Arosta rikosilmoitus.



Kyseessä on – jälleen kerran – yksi Jessikka Aroon kohdistettu häirintä- ja lokakampanja. Todennäköisesti kampanjan taustalla olevat henkilöt kuvittelevat voivansa tällaisella toiminnalla vaikuttaa a) Jessikka Aroon b) Suomen oikeuslaitokseen – uskallanpa sanoa, että ovat väärässä.

Toisaalta he varmasti yrittävät synnyttää kuvitelmaa laajasta yhteisestä rintamasta taistelemassa Janitskinin puolesta Suomen hallintoa vastaan, todennäköisesti he myös kuvittelevat taistelevansa sananvapauden puolesta – mikä tuntuu hiukan absurdilta ajatukselta, kun heidän joukoissa seisoo kansallissosialisteja ja kansallissosialistinen Vastarintaliike, ja he ovat hyvin näkyvästi kampanjoineet sellaisia henkilöitä ja instituutioita vastaan, joita he todennäköisesti pitävät vihollisinaan. Seurattuani heidän käymää keskustelua jo pidemmän aikaa, olenkin päätynyt siihen lopputulokseen, että heidän käsityksensä sananvapaudesta ja siitä kenelle se kuuluu hyvin rajoittunut, tätä näkemystä tukee myös heidän harjoittamansa toiminnan tarkastelu.

Striimin juontaja odottaa 13. kesäkuuta, hän esittää striimin seuraajille toiveen viestien jakamisesta 13. kesäkuuta istunnon jälkeen laajalle, hän toivoo oikeudenkäynnistä kirjoitettavan paljon. Varmasti moni muukin toivoo oikeudenkäyntiä, se on kaikkien asianosaisten oikeusturvan kannalta tärkeää. Sen sijaan oikeudenkäynnin häiriköinti, halventaminen ja lokakampanjointi ei sitä ole.


Marko


5. https://www.youtube.com/watch?v=sTzs8wwNw6E (ajassa 44:20 eteenpäin)


Kuvakaappaukset suorine lainauksineen videoilta:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi ei kommentointia.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.