Havaintoja Suomessa asuvien venäläisten mediaseuraamisesta sekä suhtautumisesta Donbasissa käynnissä olleeseen sotaan

 

Tämä kirjoitus pohjautuu muistiinpanoihini vuosina 2015 ja 2016 tekemistäni havainnoista ja huomioista siitä, millaisia medioita Suomessa asuvat venäläiset seuraavat sekä siitä, miten he suhtautuivat Ukrainassa käynnissä olleeseen sotaan. (Huom. huhtikuussa 2014 Venäjän operaattorit ex. tiedustelu-upseeri Igor Girkinin johdolla aloittivat sotaan johtaneen operaation Slovjansk-Kramatorsk-alueella, Itä-Ukrainassa).

Lukijoiden on tiedostettava se, ettei havaintojeni otanta ole tilastollisesti merkittävä (reilut parikymmentä henkilöä), ja että havainnot on tehty arjen kanssakäynnin ja keskusteluiden yhteydessä. Silloisia havaintojani kritisoitiin aiheesta, toisaalta, kun niitä vertaa Suomessa asuvien venäläisten kommentointiin ja toimintaan tänään, niin ehkäpä havainnoissani oli kuitenkin totta toinen puoli. Otannan pienuudesta huolimatta havainnoistani oli jo tuolloin helppoa päätellä se, että läheskään kaikki Suomessa asuneista venäläisistä eivät tuominneet Krimin niemimaan miehitystä ja annektointia Venäjään – ennemminkin päinvastoin. Vuosikymmenen takaiset havaintoni olivat täysin päinvastaiset verrattuna suomalaisen median maassamme asuvista venäläisistä maalaamaan (siloteltuun) kuvaan. Hetkittäin minusta on tuntunut siltä, että meille haluttiin uskotella merkittävän osan Suomessa asuvista venäläisistä olevan jotain muuta, mitä he todellisuudessa ovat ja vasta Venäjän suurhyökkäys Ukrainaan helmikuussa 2022 reivasi käsitystämme oikeampaan suuntaan.

Seuraavissa kahdessa osiossa ’Havaintoja Suomessa asuvien venäläisten medioiden seuraamisesta’ ja ’Mitä venäläiset ajattelevat Ukrainassa käynnissä olevasta sodasta’ kursiivilla alkuperäisiin muistiinpanoihin perustuvat tekstit, normaalilla kirjasintyylillä mahdolliset täydentävät kommentit ja havainnot.

Suomessa asuvat venäläiset seuraisivat mieluiten venäläistä uutispropagandaa.

Havaintoja Suomessa asuvien venäläisten medioiden seuraamisesta

Olen jo jonkin aikaa seuraillut Suomessa asuvien venäläisten mediakäyttäytymistä ja sitä millaisia medioita he seuraavat, ja mitä he ajattelevat Ukrainassa käynnissä olevasta sodasta. Otantani ei ole tilastollisesti suuri eikä se ole tieteellisesti merkittävä, tai tieteellisesti valikoitu – havainnot on tehty arjen kanssakäynnin yhteydessä.

Olen päässyt seuraamaan tavalla tai toisella useiden Suomessa pysyvästi asuvien venäläisten mediakäyttäytymistä ja heidän käsitystään Ukrainassa käynnissä olevasta sodasta viimeisen vuoden ajalta ja erityisesti syksystä 2014 alkaen. Nämä venäläiset, joiden tuntoja olen päässyt kuulemaan ja seuraamaan eivät muodosta yhtenäistä ryhmää – osa heistä on asunut Suomessa jo useita vuosia (3–5 vuotta), osa on vasta maahan muuttaneita Venäjän kansalaisia. Suurin osa heistä on muuttanut Suomeen Pietarista tai Leningradin alueelta (huom. edelleen on olemassa Leningradin alue, vaikka Leningrad nimisen kaupungin nimi vaihdettiin takaisin Pietariksi lokakuussa 1991. Pietari ei kuitenkaan kuulu Leningradin alueeseen). Joukossa on myös moskovalaisia sekä kauempaa Uralin tuntumasta Suomeen muuttaneita.

Taustaltaan suurin osa on (matalasti koulutettuja) työntekijöitä, korkeasti koulutetut ovat selkeä vähemmistö – mutta heitäkin joukossa on jokunen. Joukossa on myös inkeriläisiä paluumuuttajia tai heidän sukulaisiaan. Huomioitavaa joukossa on se, että jopa vuosia Suomessa asuneet puhuvat edelleen pääsääntöisesti venäjää, ja heidän suomen kielen taito on puutteellinen, ja osa on ilmeisen huonosti integroitunut Suomeen. Joidenkin kohdalla kyse on selkeästä haluttomuudesta integroitua Suomeen, koska venäläisenä venäjällä (kieli) pärjää ihan hyvin – palvelua saa äidinkielellä suurimmista kaupungeista, usein virastoistakin.

Tuolloin ajattelin koulutustaustan suojaavan venäläisiä venäläisiltä propagandalähetyksiltä, ja helpottavan integroitumista maahamme. Mielikuva alkoi kuitenkin romuttua jo tulevina vuosina, merkittävältä osin RUFI:n eli Suomalais-venäläinen yhdistys RUFI ry:n näkyvän toiminnan seurauksena. Eikä maassamme asuvien venäläisten toiminta suurhyökkäyksen alun jälkeen ole ainakaan korjannut tätä romuttunutta mielikuvaa. Voidaan todeta, että korkeasti koulutetut venäläiset ovat hekin alttiita propagandalle ja disinformaatiolle ja toiseksi, ovat myös halukkaita levittämään sitä ja toimimaan Venäjän hallinnolle edullisella tapaa.* Koulutustaustan perusteella ei siis voi tehdä suoraa johtopäätöstä suuntaan tai toiseen – se voi kyllä luoda illuusion integroitumisesta Suomeen.

Integroitumista heikentää myös se, että Suomessa näkyy venäläisiä tv-kanavia ja netin kautta pystyy seuraamaan venäläisiä medioita, joten heillä ei ole suuren suurta tarvetta tai intressiä ryhtyä seuraamaan esim. suomalaisia tv-kanavia tai muita suomenkielisiä medioita, kuten lehdet tai verkkomediat jne. Muistutan kuitenkin, että ryhmään kuuluu myös henkilöitä, jotka haluavat integroitua uuteen kotimaahansa ja oppia sen kielen.

Myöhemmin on käynyt ilmi eräs seikka, joka on hyvä nostaa esiin syynä sille, miksi Suomessa asuvia venäläisiä ei kiinnosta esim. Ylen venäjän kieliset uutiset. Kyse on ehkäpä kulttuurillinen, suomalainen asiapitoinen ”puhuvista päistä” koostuva kuivakka uutislähetys ei herätä samalla tapaa kiinnostusta (ja tunnereaktioita) kuin venäläiset ”uutiset” tai ajankohtaisohjelmat.

 

Mitä venäläiset ajattelevat Ukrainassa käynnissä olevasta sodasta

Kuten todettua, suurin osa yllä mainittuun ryhmään kuuluvista venäläisistä seuraa pääsääntöisesti venäläisiä medioita – osa on jopa ilmaissut asian siten, ettei heitä edes kiinnosta seurata muuta kuin venäläisiä medioita ja joidenkin kohdalla ehdottomuuteen on syynä kielitaito osalla taas muut syyt. Eräiden kohdalla esille on noussut syynä uuden kotimaan (asuinmaan, eivät he Suomea välttämättä kotimaana pidä) väheksyntä ja halveksunta, josta seuraa se, ettei katsota aiheelliseksi seurata suomalaisia medioita. Heidän kohdalla on herännyt ajatus siitä, että mikä sitten saa ihmisen muuttamaan Suomeen, jos lähtökohta on se, että uutta kotimaata halveksutaan ja vähätellään, ettei sitä juurikaan arvosteta? Heidän ei ole kuitenkaan ollut pakko muuttaa Suomeen, mikään vaino tai vastaava ei ole heitä ajanut Suomeen – joten miksi? Muutaman kohdalla vastaus muutolle on inkeriläisyys, joidenkin kohdalla avioliitto.

Ja koska suurin osa havainnoimistani venäläisistä seuraa pääsääntöisesti (tai yksinomaan) venäläisiä medioita on sen myötä kuva Ukrainan sodasta hyvinkin yksipuolinen ja vääristynyt – tällaista termiä käyttääkseni. Tähän venäläismedioiden maalaamaan yksipuoliseen kuvaan uskovat myös sellaiset venäläiset, jotka ovat asuneet vuosia Suomessa ja joilla olisi ollut mahdollisuus seurata Ukrainan tilanteen kehittymistä Euromaidanista alkaen muistakin, kuin venäläisistä lähteistä.

Viimeaikoina olen kuullut toistuvasti seuraavan suuntaisia kommentteja, ”Ukrainassa sotivat amerikkalaiset venäläisiä vapaaehtoisia vastaan” tai ”amerikkalaisjoukot sotivat separatisteja vastaan Ukrainassa”. Merkittävä muutos on tapahtunut viimeisimpien kuukausien kuluessa, siinä kuka sodan toinen osapuoli on (huom. kyse on loppuvuodesta 2015). Entistä useammin ”amerikkalaiset sotivat Ukrainassa” eli harvemmin retoriikassa käytetään termiä ”fasistit” tai ”Kiovan hallinto”, sen sijaan entistä useammin sodan toinen osapuoli ja hyökkääjä on ”amerikkalaiset”. Tätä ajatuskulkua on seurannut tavattoman usein vaatimus tai ajatus siitä, että Venäjän pitäisi lähettää joukkonsa Ukrainaan tukemaan ns. vapaaehtoisia taistelussa amerikkalaisia vastaan. Painotan, että kyse on siis Suomessa asuvien venäläisten toiveesta.

Kun näille venäläisille kerrottiin, ettei Itä-Ukrainassa Donbasin alueella ole amerikkalaisia sotimassa, vaan, että siellä on venäläisiä sotimassa ukrainalaisia vastaan, ajatus on tyrmätty täysin. Tai jos sitä ei tyrmätty, niin se sivuutettiin täysin. Sellaista tietoa, että Donbasissa on kuollut venäläisiä sotilaita, ei ole hyväksytty eikä uskottu. Onpa jopa todettu, ettei siinä ole mitään järkeä, että Venäjä hyökkäisi Ukrainaan. Kuitenkin seuraavassa lauseessa toivotaan, että Venäjä lähettäisi joukkojaan suojelemaan venäläisiä amerikkalaisilta hyökkääjiltä.

Kuten todettua, havaintojeni otanta ei ole suuri mutta kiinnostavaa siinä on se, että lähes poikkeuksetta näiden venäläisten ajatukset ja mielipiteet erosivat merkittävästi siitä kuvasta, mikä venäläisistä (valtaeliittiä lukuun ottamatta) tuolloin pyrittiin maalaamaan meille suomalaisille. Silloinen narratiivi oli Suomessakin se, että ongelma on Venäjän johto ei kansa – ikävä kyllä kokokuva on merkittävästi synkempi, kuten olemme nähneet.

Tietyt seikat paljastivat tuolloin, venäläisten seuraavan pääasiassa venäläisiä medioita etsiessään tietoa Donbasissa käynnissä olleesta sodasta. Eräs tällainen tekijä oli havainto siitä, että keskusteluissa hyvin lyhyessä ajassa ”syyttävä sormi” kääntyi ukrainalaisten sijaan amerikkalaisiin, jotka saapuivat sotimaan Donbasiin. Ja totta, venäläisten propagandassa noihin aikoihin tapahtui merkittävä muutos – entistä raskaammin ryhdyttiin syyttämään ”amerikkalaisvapaaehtoisia” sodasta. Samoihin aikoihin venäläispropaganda ja erilaiset trollitilit levittivät kuvia, joissa väitettiin olevan amerikkalaissotilaita Donbasissa (tai Ukrainassa). Perinteiset suomalaismediat eivät vastaavia syytöksiä esittäneet, korkeintaan mainitsivat tällaisia syytöksiä esitetyn (disinformatiivisessa tarkoituksessa).

Lukijoiden on kuitenkin syytä tietää, että venäläispropagandassa narratiivi ehti vaihtua lukuisia kertoja ennen helmikuussa 2022 alkanutta suurhyökkäystä. Usein rinnakkain kulki lukuisia valheellisia tarinoita, mikä näkyi erittäin hyvin Malaysia Airlinesin lennon MH17 pudotuksen jälkeen, sekä MH17-tutkinnan aikana. Muistakaamme, mitä Roman Skaskiw kirjoitti artikkelinsa ’Nine Lessons of Russian Propaganda’ kohdissa ’Destroy and ridicule the idea of truth’ sekä ’Pollute the information space’. (1) Venäjälle tärkeää ei ollut saada vastaanottajaa uskomaan sen kertomaa ’totuutta’ vaan saada kuulija epäilemään kaikkea informaatiota, jolloin lopulta tosi ja vale menettävät merkityksensä.

Oma lukunsa oli sitten se, että tuolloin paljastui karulla tapaa se, että ainakin osalla Suomeen muuttaneista venäläisistä halu integroitua yhteiskuntaamme oli kehnohkoa – monen kohdalla kyse oli eräänlaisesta nollasummapelistä, jossa itse piti jäädä ’voitolle’. Ehkäpä tässä kohdin meillä suomalaisillakin olisi ollut peiliin katsomisen paikka, monilla paikkakunnilla tilanne oli vuosien kuluessa kehittynyt sellaiseksi, ettei venäläisten välttämättä edes tarvinnut opiskella kieltä (tai tapakulttuuria) kunnolla, koska venäjälläkin pärjäsi. Synnyinkaupungissani Lappeenrannassa tilanne oli juuri tällainen viime vuosikymmenen puolella, ja se oli kehittynyt tällaiseksi ihan meidän suomalaisten myötävaikutuksella.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://archive.smallwarsjournal.com/jrnl/art/nine-lessons-of-russian-propaganda

*: Esimerkinomaisesti nostaisin esille pari korkeakoulutettua venäläistä, jotka ovat omalla suurhyökkäyksen alun jälkeisellä toiminnallaan olleet romuttamassa mielikuvaamme koulutetuista ja integroituneista venäläisistä, sotarikollinen Jan Petrovskin oikeusavustajana toiminut Natalia Malgina sekä vasemmistoliiton paikallispoliitikko Ekaterina ’Katja’ Marova.