keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

”Kansantasavaltalaisen” propagandan ja disinformaation alkulähteillä

Haluan jo alkuun täsmentää sen, että tämä kirjoitus ei ole kattava poikkileikkaus Donetskin ja Luhanskin ”kansantasavaltojen” propagandatoiminnasta ja disinformaation levittämisestä, keskityn pääasiassa yhteen ”uutistoimistoon”, tässä tapauksessa kyseisestä ”uutistoimistosta” on parempi käyttää nimitystä propagandatoimisto, koska siinä määrin tarkastelun kohteena oleva, suomalaisen Janus Putkosen ”päätoimittama”, DONi-News levittää epämääräisten uutisten ohella myös propagandaa sekä disinformaatiota. Mitä enemmän olen kyseisen toimiston ”uutisvirtaan” kiinnittänyt huomiota, sitä vaikeampi minun on sanoa, että mitkä ”uutiset” ovat todellisia ja milloin kyse on disinformaatiosta ja propagandasta. Tarkastellessamme DONi-Newsin uutisia näennäisen viattomiltakin vaikuttavat ”uutiset” asettuvat hyvin kyseenalaiseen valoon, jolloin herää väistämättä ajatus ”Mikä lopulta on totta, vai onko mikään”. Tämän katsauksen voimme aloittaa tällaisella viattoman oloisella uutisella tai ”uutisella”.


Maanantaina (26.kesäkuuta) DONi-Newsissä julkaistiin seuraava uutinen, jonka luonteen vuoksi on hyvin helppoa kuvitella sen pitävän paikkansa, koska ensinäkemältä aiheessa ei ole mitään miksi venyttää totuuden rajoja. Kuitenkin uutista tarkemmin tarkastellessani, heräsi kysymys, että onko sekään totta ja jos on, miltä osin?

















Donetskiin avataan katukirjasto – tulevaisuudessa katukirjastoja, vai avataanko sittenkään?


Kuvakaappaus: sustainabilityatspu.wordpress.com

























Painotan vielä kertaalleen, kyseinen uutinen voi pitää paikkansa, mutta väistämättä herää epäilys, että avataanko Donetskin keskustaan minkään sortin ”katukirjastoa” ja jos avataan, niin milloin? Mikäli Donetskin keskustaan tällainen katukirjasto tullaan kaikesta huolimatta avaamaan, niin miksi ei yksinkertaisesti päivitetty uutista myöhemmin valokuvalla ”Rivers of Donbass” suihkulähteen lähistölle sijoitetusta ”katukirjastosta” – se kun kuitenkin piti avata ”uutisen” julkaisuviikon tiistaina (27.6.2017)? DONi-Newsin ”uutistoimituksesta” ei pitkäkään matka kyseiselle paikalle ole, joten vaiva ei suuren suuri olisi ollut. Sen sijaan, että olisi käyty kuvaamassa keskustan suihkulähteen aluetta onkin päädytty oudoksuttavaan ratkaisuun ja otettu uutiseen kuva blogista, joka on kirjoitettu kesällä 2013 – eli aikana, jolloin DONi-Newsiä kuten ei koko ”kansantasavaltaa” ollut olemassakaan ja ”uutistoimituksen” päätoimittajana esiintyvä Janus Putkonenkin puuhasteli salaliittoteorioiden parissa, sellaisten parissa hän toki puuhastelee edelleenkin. Oma lukunsa on sitten uutiseen sisältyvä absurdius, alueella, jossa soditaan ja jossa tavallisilla ihmisillä on puutetta kaikesta mahdollisesta, rakennellaan ”katukirjastoja”. No, kirjallisuuden ystävänä, kirjallisuudelle löytyy sijansa kaikkialta ja kaikkina aikoina – siitä voi nauttia muutoinkin kuin rauhan aikana. Mutta siirtykäämme eteenpäin uutisvirran tarkastelussa.

Alla kuvakollaasi, jossa yhdistetty DONi-Newsin uutinen marraskuulta 2016, rinnalla vastaavasti uutisen kuvituskuvana käytetty kuva kranaatinheittimestä toiminnassa julkaistuna Defence Update -verkkojulkaisussa helmikuussa 2012 varustettuna kuvatekstillä ”British Army 81mm mortar team. The RCGM guided bomb will introduce precision guided weapons at the infantry platoons level” – kyseessä siis Iso-Britannian maavoimien 81 mm kranaatinheitin ryhmä harjoituksissa, ei Ukrainan asevoimien joukot tulittamassa ”kansantasavaltojen” aluetta. (1)















Haluan jo tässä kohdin täsmentää sen verran, että tarkoitukseni ei ole esittää väitettä, etteikö Ukrainan asevoimat tulita ”kansantasavaltojen” aluetta, kyllä tulittavat – sotaa reilut kolme vuotta seuranneena voi sanoa tämän. Tarkoitukseni on ennemminkin tällä esimerkillä kohdistaa kritiikkiä uutisten synnyttämään mielikuvaan. Sen sijaan, että kuvituskuvana olisi kuva rintamalta marraskuulta 2016, kuten voisi olettaa, kuvituskuvana on käytetty hyvin toiminnallista ja aggressiivista kuvaa kenties tarkoituksena synnyttää voimakas tunnelataus – kuitenkaan uutisessa ei mainita kyseessä olevan kuvituskuvan, saatikka sitä, että kuva on itse asiassa vuosien takaa ja kuvassa esiintyy Iso-Britannian armeijan sotilaita.

DONi-News ei suinkaan ole ainoa venäläispropagandaa jakava media, joka on käyttänyt kyseistä kuvaa ”uutisissaan”. Alla kuvakaappaus tviitistä, jossa käytetään samaista kuvaa samaisessa disinformatiivisessa tarkoituksessa – kiintoisaa kuvassa on kuitenkin se, että sen vasemmassa alareunassa on teksti rusvesna.su – todennäköisesti kuvaa on käytetty kyseisessä mediayhtiössä omiin tarkoituksiin. En ryhdy edes arvelemaan tarkoituksia.


Kuvakaappaus: @MauriceSchleepe




















Alla on jälleen kuvakollaasi, jossa vasemmalla kaksi DONi-Newsin uutista, ylimmäinen 6. kesäkuuta 2017 ja alimmainen 28. helmikuuta 2017 – kummassakin uutisessa samainen kuva, jonka ilmeisenä tarkoituksena on nostattaa katsojassa voimakkaita tunteita – kenties vihaakin. Kuva on alun perin otettu 24. tammikuuta 2015 Ukrainan hallinnassa olevassa Mariupolissa, tuolloin kaupunkia tulitettiin Venäjän tukemien militanttien toimesta raketinheittimillä – asutetulle alueelle kohdistuneessa iskussa kuoli 30 siviiliä reilun sadan haavoittuessa. (2)




















Kyseessä ei suinkaan ole ainoa kerta, jolloin DONi-News syyllistyy vastaavaan viestinnässään. Käynnissä olevan sodan kuluessa DONi-News on syyllistynyt lukuisia kertoja siihen, että ovat käyttäneet uutisissaan jopa vuosia vanhoja kuvia, kuvia jotka on alun perin otettu Ukrainan hallinnassa olevilta alueilta ja tuhot ovat Venäjän tukemien joukkojen aikaansaamia – onpa joukkoon mahtunut kuvia ja kuvakaappauksia videoista, joiden alkuperä johtaa Lähi-idän sotatantereille. ”Kansantasavaltalainen” propaganda on useamman kerran syyttänyt uutisissaan ukrainalaisten käyttäneen valkoista fosforia sisältäviä ammuksia sotatoimissa ja pommittaneensa kyseisillä ammuksilla myös siviiliasutusta. Tällaista uutisointia on usein täydennetty kuvin ja videoin, joista ainakin osa on kuvattu vuosituhannen alussa Yhdysvaltojen Irakin sodan aikana. (3) DONi-News on tämän kevään aikana välittänyt ”uutisia” Ukrainan suorittamista pommituksista, joissa on käytetty fosfori-ammuksia (valkoista fosforia).



























Vielä yksi esimerkki DONi-Newsin harrastamasta disinformatiivisesta viestinnästä, DONi-Newsin ”uutinen” on päivätty 26.1.2017 - kuvituskuvana kuva tuhoutuneesta rakennuksesta. DONi-News jättää kuitenkin mainitsematta tärkeimmän eli sen, että rakennus on tuhoutunut sodassa jo kesällä 2014. Rakennus esiintyy Vsenovostin uutisessa 5.8.2014 (kuvakollaasin oikeanpuoleinen kuva), (4) ja että rakennus sijaitsee nyt alueella, joka on Ukrainan hallinnassa.












DONi-Newsin uutiset toistavat selkeää kaavaa, otsikossa mainitaan rakennuksen tai rakennusten vaurioituneen/tuhoutuneen tulituksessa jonka jälkeen luetellaan yksi tai useampia paikkakuntia. Esimerkiksi tammikuun puolivälissä DONi-news julkaisi seuraavan uutisen ”Seven houses damaged as Ukrainian forces shell Gorlovka at night”. (5) Paikallisviranomaisen mukaan: ”’Seven houses were damaged on Gorlovka suburbs. Destructions were recorded on Chernikov street 28,30, Slavyanskaya street 9,13, Poletayev street, 106, Bogritsky street 5, Zheleznodorozhnikov street, 33,” Prikhodko added”. Uutinen oli varustettu kuvalla, jossa näkyy pahoin vaurioituneita pientaloja sekä lumeton musta maa, kuvan rakennukset sijaitsevat Zaitsevessa Horlivkan pohjoispuolella, alueella on käyty säännöllisesti raskaita taisteluita sodan aikana – käytännössä rintamalinja kulkee alueen poikki. Samoista raunioista on julkaistu kuvia jo marraskuussa 2015 ostro.org:n verkkosivulla. On hyvä muistaa, että DONi-Newsin ”uutisten” kuvituksissa käyttämät kuvat ovat varsin usein joltain muulta kuin paikkakunnalta, jota uutisen mukaan ”pommitettiin” – pääsääntöisesti kuvat ovat Itä-Ukrainan sotatoimialueelta, mutta ei ole lainkaan tavatonta, että kuva on vuosia vanha ja alueelta, joka nyt on Ukrainan hallinnassa.

Toisinaan kuvituskuvana on käytetty kuvaa, joka itse asiassa kuvaa Venäjän tukemien militanttien suorittamien hyökkäysten tuhoja. Uutisissa on mainittu epämääräisiä osoitteita, kuten yllä esimerkkinä poimimassani uutisessa on lueteltu kokojoukko osoitteita, joista osa herättää epäilyksiä – kuten Gorlovkan eli Horlivkan ul. Chernikov 28 ja 30, kyseiseltä alueelta on noin 9,5 kilometriä demakraatiolinjalle ja vähintäänkin 11,5 kilometriä lähimpiin Ukrainan kiinteisiin asemiin demakraatiolinjan ”harmaan vyöhykkeen” takana, puhumattakaan sitten alueista, joille tuolloin ukrainalaista tykistöä oli sijoitettu. Tammikuun puolivälissä taistelut eivät olleet vielä eskaloituneet sotatoimialueella, Venäjän hybridiarmeija aloitti laajemman offensiivin vasta reilua viikkoa myöhemmin Avdiivkan suunnalla, jonka jälkeen Ukraina ryhtyi siirtämään raskasta kalustoa lähemmäs demakraatiolinjaa alueilta, joilla ne olivat olleet ETYJ:n valvonnassa.

Alueen propagandatoimistot – DONi-News etunenässä – ovat myös häikäilemättömästi syyttäneet Ukrainaa teoista, joiden taustalla ovat olleet Venäjän hybridiarmeijan joukot. Näin tapahtui huhtikuussa, jolloin DONi-News julkaisi uutisen ”Kiev blasts OSCE patrol to raise ”armed mission” issue…” syyttäen yhden ETYJ:n monitorointimission tarkkailijan kuolemasta Ukrainan joukkoja. Keväällä ”kansantasavaltalainen” propaganda ei suinkaan ollut ainoa korppikotka haaskalla - Venäjän puolustusministeriön Zvezda TV-kanava syytti tapahtuneesta Ukrainan hallintoa saman sisältöisellä uutisella, jollaisen DONi-News oli aikaisemmin julkaissut.

Tammikuun 4. DONi-News julkaisi uutisen, jonka mukaan USA lähettää 3600 panssarivaunua Venäjää vastaan – kyseinen uutinen levisi globaalisti hyvin laajalti, se sai juuri sitä näkyvyyttä, jota Putkonen haluaakin. Tätä valeuutiseksi osoittautunutta uutista ja sen globaalia leviämistä arvioitiin hyvin tarkasti DFRLabin katsauksessa ”Three thousand fake tanks”. (6) Epäilen kuitenkin, että uutista uskottavana pitävä joukkio ei ole tähän päivään mennessä lukenut DFRLabin katsausta, saatikka tutustunut muuhunkaan aineistoon, joka osoittaa Putkosen alkuperäisen uutisen olevan valetta – disinformaatiota.

Oma lukunsa ovat sitten säännöllisesti toistuvat – Putkosen kynästä lähtöisin olevat – Malaysia Airlinesin lennon MH17 alas ampumista käsittelevät uutiset, joissa toistuvat eräät venäläispropagandan teemat. Tämän vuoden puolelta löytyy esim. toukokuulta esimerkki tällaisesta ”uutisesta” – kesä-heinäkuun vaihteessa Putkonen on jälleen tarttunut kyseiseen aiheeseen. Näiden ”uutisten” kautta näyttää heijastuvan voimakkaimmin Putkosen mieltymys erinäisiin salaliittoteorioihin.


Kuvakaappaus: DONi-News

























Huomautan vielä kertaalleen siitä, että kirjoitukseni tarkoituksena ei ole esittää mitään väitettä sen puolesta, että Ukraina ei olisi käynnissä olevan sodan aikana ole syyllistynyt siviilikohteiden tulittamiseen ilman perusteltua syytä. Ukrainan asevoimat ja kansalliskaarti sekä niitä tukevat joukot ovat syyllistyneet sodan kuluessa myös harkitsemattomaan voimankäyttöön siviilikohteita vastaan – näin tapaa sodissa käymään ja entistä ymmärrettävämpää se on sodassa, jossa puolustaa maataan aggressiolta. Sen sijaan kirjoitukseni tarkoituksena on ennemminkin tarkastella ”uutisia”, joita DONi-News jakaa ja tuottaa. Itse asiassa en ole lainkaan varma siitä, että DONi-News tuottaa kaikkia nimissään julkaisemiaan ”uutisia”, juuri niiden – toisinaan ihmeellisten – epätäsmällisyyksien tähden.
 
Tiettyjä uutisia lukiessani tulee väistämättä tunne, että samaa kaavaa toistetaan kerta toisensa jälkeen vähäisiä detaljeja muuttaen. Tällaisia muutettavia detaljeja ovat tuhottujen rakennusten määrä, kaupunki tahi kylä, jota on pommitettu etc. Kuvituskuvina kierrätetään todella paljon samoja kuvia, varsin usein kuva ei edes ole otettu paikkakunnalta, jonka tapahtumia uutinen kuvaa. Toisinaan kuva ei edes ole käynnissä olevasta sodasta. Tällainen kaavamaisuus yhdistettynä satunnaisiin osoitteisiin, joista osa on parinkin kymmenen kilometrin päässä rintamalta, herättää väistämättä tunteen, että suurin osa ”uutisten” välittämistä tapahtumista ei edes pidä paikkaansa. Uskottavuutta vähentää entisestään se, että DONi-News on itse aiemmin ollut osallisena ”tulitaukorikkomuksen” järjestämisessä, jota käsittelin SSS-Radion blogissani (7) sekä syyttänyt Ukrainaa teoista, joiden tekijä on jokin ”kansantasavaltojen” joukoissa taisteleva yksikkö.

DONi-News on ”uutistoimiston” sijaan osa Venäjän rahoittamaa informaatiovaikuttamista sekä avointa propagandasotaa. DONi-Newsiin ja sen kautta Putkoseen kytkeytyy organisaatioita, kuten Save Donbass People (8), joiden avulla pyrittäneen tavoittamaan uusia kohdehenkilöitä ja luomaan mahdollisia yhteistyökumppanuuksia. Samalla voidaan – kenties hienovaraisemmin – jakaa propagandaa otolliseen maaperään.

Janus Putkosen kuin myös Johan Bäckmanin Suomi-kytkösten myötä ”kansantasavaltalainen” propaganda leviää useampaa reittiä myöten Suomeen saman mielisten kuin myös asiaan perehtymättömien mieliin. Facebook, VKontakte sekä twitter ovat tehokkaita väyliä propagandan jakamiseen – Facebookin puututtua useamman kerran Putkosen toimiin, on tämä siirtänyt entistä enemmän toimintaansa venäläistaustaiseen VKontakteen. En kuitenkaan usko, että Putkonen (tai DONi-News) hylkää Facebookia, VKontakte on lännessä liian tuntematon ja kuitenkin DONi-Newsin tuotannosta valtaosa näyttää olevan tarkoitetun läntiselle yleisölle. Tässä kirjoituksessa en edes ryhdy perkaamaan sen tarkemmin Putkosen Suomeen kohdistamaa toimintaa ja sen muotoja, jo nyt kirjoituksellani on riittämiin mittaa. Uskon kuitenkin, että jo tämän kirjoituksen perusteella lukijat kykenevät luomaan riittävän tarkan kuvan siitä, millainen operoija Janus Putkonen on ja millaisen materiaalin jakamiseen DONi-News on tarkoitettu.

Kokonaisuudessaan DONi-Newsin toiminta on hyvin samankaltaista muiden venäläisten käyttämien ja rahoittamien propagandamedioiden kanssa. Tuotetussa aineistossa turvaudutaan määrään laadun sijaan, varsin usein aineisto on läpinäkyvän räikeää valetta, hienovaraisuus ja älykkyys loistaa usein poissaolollaan. Toisaalta on kuitenkin syytä huomioida, että tarkoituksena on harvoin kumota läntisten medioiden uutisia, kyse on ennemminkin siitä, että synnytetään tilanne, jossa usko kaikkeen uutisointiin alkaa rapautua johtuen eri medioiden välittämän sisällön räikeästä ristiriidasta – ja tässä DONi-News kaltaisineen on jossain määrin onnistunut. Entistä useampi etsii totuutta sieltä toden ja valeen välimaastosta, harmaalta alueelta, unohtaen samalla sen, että edelleen on asioita, jotka ovat joko totta tai valetta, mutta eivät kumpaakin. Tai kumpaakaan.

Janus Putkosen kuvailema informaatiosota, jossa hän kertoo olevansa osallinen, jatkuu Venäjän taholta tulevaisuudessakin. Paras (ja luontevin) ase sitä vastaan on asioiden kertominen totuudenmukaisesti, etenkään medioiden lännessä ei pidä ryhtyä käymään omaa ”informaatiosotaansa” valheellisin metodein. Sen sijaan taistelu valeuutisia vastaan on oiva väylä osoittaa ne runsaat aukot propagandistisessa viestinnässä.

En kuitenkaan elättele naiiveja toiveita siitä, että miehitetyiltä alueilta olisi mahdollista saada säännönmukaisesti muuta kuin propagandistisia uutisia. Autoritaarisesti hallituilta alueilta harvoin päästetään ulkomaailmaan muuta kuin voimakkaasti väritettyjä uutisia – propagandaa.


Marko


2. Alkuperäinen kuva Associated Press Evgeniy Maloletka, kuvakaappauksen uutinen tammikuulta 2015:
5. Linkki kuvakaappauksena: 







sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Ukrainassa on ”sisällissota” – myytti murrettu

Otsikon virheellistä väittämää ”sisällissodasta” viljellään Suomessa usein, termin käyttöön ovat syyllistyneet maamme eturivin poliitikot sekä suuri joukko kolumnisteja, bloggareita erinäisistä ”ajattelijoista” ja propagandisteista puhumattakaan. Totean jo alkuun sen, että Ukrainassa ei ole sisällissota ja miksi ei, siihen palaan myöhemmin.

Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen kirjoitti kirjassaan Ulkopolitiikkaa (s. 41):

”Mitä tästä kaikesta opimme -pohdintaa varten yksi asia on mielestäni tärkein. Ukraina hoiti omat asiansa huonosti, ja ulkopuoliset pääsivät sekaantumaan sen asioihin. Se, että suuressa eurooppalaisessa valtiossa sisäiset asiat menevät niin solmuun, että lopputuloksena on vallankaappaus torilla ja väestön jakautuminen sisällissotaan, antoi osalle väestöä ja Venäjälle mahdollisuuden kaapata Krim.” (1)

Tässä arviossa merkittävin virhe sisältyy aikajänteisiin terminologian ohella. On syytä huomioida se, että venäläisjoukot miehittivät Krimin niemimaan vain muutama päivä sen jälkeen kun Viktor Janukovytš oli paennut Kiovasta eli mitään ”sisällissotaa” tai muutakaan laajamittaista konfliktia ei edes ollut käynnissä Ukrainassa sinä hetkenä jolloin venäläisjoukot suorittivat Krimin niemimaan miehityksen ”paikallisorganisaatioiden” sekä Venäjältä saapuneiden tukiryhmien myötävaikutuksella, joiden eräs tehtävä oli synnyttää kuvaa siitä, että miehityksellä on kansanjoukkojen voimakas tuki. Luettuani Vanhasen teosta, oikaisin häntä tästä aikajännettä koskevasta merkittävästä virheestä, oikaisustani huolimatta hän pysyi arviossaan, toisin sanoen ensin oli sisällissota ja vasta sitten niemimaan miehitys.

Entinen keskustalainen eturivipoliitikko, Keskustan kunniapuheenjohtaja ja Kansalaispuolueen perustaja Paavo Väyrynen on sanoissaan olennaisesti suorempi, blogitekstissään ”Ukraina” (31.1.2017) hän kirjoittaa:

”Nulandin saama erokirje on ilmeinen merkki siitä, että Donald Trumpin johtama hallitus on arvioimassa uudelleen Yhdysvaltain suhtautumisen Ukrainan kriisiin. Se voi olla alku prosessille, jossa länsimaat Yhdysvaltain johdolla myöntävät, että niillä on osavastuu Ukrainan sisällissodan ja siihen liittyneen kansainvälisen kriisin syttymisestä.” (2)

Kesäkuussa 2015 – reilu vuosi sotatoimien alun jälkeen – toimittaja Maijaliisa Siira (Naiset Rauhan Puolesta) kirjoittaa SKP:n artikkelissa ”Ukrainan sisällissota rauhanliikkeen koetinkivi”:

”Euroopan, mutta erityisesti Suomen ilmapiirissä on tapahtunut suuri muutos viimeisen runsaan vuoden aikana. Valtamediamme on ryhtynyt lietsomaan sotaa keksimällä päivittäin uusia uhkakuvia, jotka tulevat naapuristamme Venäjältä. Ukrainassa käydään sisällissotaa.” (3)

Artikkeli on toisintoa Venäjän välittämästä tarinasta, kuitenkin sillä muutoksella edellisiin esimerkkeihin, että Siiran kirjoituksessa Venäjä on aktiivisemman toimijan sijaan erityisesti uhri, jota NATO uhkaa – aivan kuin keksisimme uhkakuvia Venäjästä ja Venäjä olisi täydellisen passiivinen toimija tässä kuviossa. Uhri!

Moskovaa myötäilevään retoriikkaan turvautuu Suomessa edellä mainittujen ohella suurehko joukko poliitikkoja, osalla toiminta on suurelta osin Venäjän merkityksen vähättelyä, jossa muistetaan korostaa sitä, kuinka NATO on toimillaan lisännyt jännitettä Itämerellä ja Venäjän lähialueilla. Sosiaalidemokraateista löytyy useampikin poliitikko, jotka toistavat tätä Venäjän roolia ja merkitystä vähättelevää liturgiaa, heidän joukossa on puolueen riveistä presidenttiyteen noussut Tarja Halonen sekä entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja. Eikä nykyisen presidenttimme Sauli Niinistön puheita ”Ukrainan kriisistä” voi noin vain ohittaa, nekin kuuluvat kategoriaan, jossa vältellään käyttämästä Ukrainan sodasta oikeaa termiä – kirjoitin aiheesta blogissa ”Tulitaukoa pukkaa, jälleen kerran”.

Tässä kohdin on syytä palauttaa mieliin Ukrainan presidentin Petro Poroshenkon sanat Münchenin turvallisuuskonferenssissa reilu vuosi sitten, jolloin hän painotti, ettei Ukrainassa ole sisällissota. Että kyse on Venäjän toimista Ukrainassa. (4)

Ukrainassa ei ole sisällissota, Ukrainassa on sota

Jos jätämme huomiotta Venäjän Itä-Ukrainaan ns. kansantasavaltoihin toimittaman mittavan varustuksen – mukaan lukien modernia aseistusta, tuhansia aktiivipalveluksessa olevia sotilaita sekä upseereita, Malaysian Airlinesin lennon MH17 alas ampumisen, joka sekin sitoo Venäjän Ukrainan sotaan tiiviisti, sekä kohtalaisen joukon pidätettyjä ja vangittuja Venäjän asevoimien sotilaita tai FSB:n rajavartijoita muista virkailijoista puhumattakaan – ja käytämme todisteinamme vain sanoja, niin jo niiden avulla voidaan Venäjän osallisuus todistaa verrattoman hyvin.

Toisaalta Venäjän osallisuus on mielestäni tullut todistettua jo helmi-maaliskuussa 2014, jolloin maa ”pienten vihreiden miesten” ynnä erinäisten kollaboraattoreiden avulla miehitti Krimin hajaannuksen vallassa olevalta Ukrainalta ja tämän jälkeen järjesti niemimaalla laittoman kansanäänestyksen, jonka – vilpillistä tulosta – käytti perusteena niemimaan anneksoimiseen Venäjään. Venäjä aloitti kyseisillä toimilla osallistumisensa omilla joukoillaan Ukrainan tapahtumiin, jotka Krimin niemimaan miehittämisen myötä etenivät kaaoksen levittämiseksi Ukrainan itä ja etelä sekä lounaisosiin, ja josta kumpusi huhtikuussa 2014 ”separatismiksi” nimitetty liikehdintä osissa Donetskin ja Luhanskin oblasteja ja joka oli sodan alkusoitto. Venäjä oli mukana tässä kaikessa kyynärpäitä myöten, samoja (entisiä) upseereita ja sotilaita, jotka ensin olivat mukana Krimin operaatiossa, hyödynnettiin sen jälkeen Ukrainan itäosissa. Igor Strelkovin sanoin: "I was the one who pulled the trigger of this war." (5)

Entisenä GRU:n upseerina – eroten palveluksesta vain joitain viikkoja ennen Krimin miehitystä – Strelkov eli Igor Girkin on kuitenkin vain pieni tekijä. Löytyy paljon suurempiakin tekijöitä, jotka ovat tunnustaneet Venäjän osallisuuden Itä-Ukrainassa käynnissä olevaan sotaan.

Joulukuussa 2015 Vladimir Putin, vastoin aiempia kieltojaan, tunnusti Itä-Ukrainassa operoivan venäläisiä sotilaallisia neuvonantajia, joita Putin ei kuitenkaan rinnastanut Venäjän asevoimien sotilaisiin. (6) Tämä on kuitenkin ensimmäinen selkeä tunnustus Venäjän valtiojohdolta siitä, että maa on osallinen Itä-Ukrainan käynnissä olevassa sodassa. On syytä muistaa, että Krimin miehityksen alkuvaiheessa Putin järjestelmällisesti kielsi sen, että Venäjän valtiolla olisi mitään tekemistä miehitysjoukkojen kanssa – tunnustus tuli jälkijunassa. Itä-Ukrainan sodan kohdalla ensimmäinen tunnustus tuli vasta verrattomasti paljon myöhemmin.


Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov asteli ”heikoille jäille” kesäkuun 30. Moskovassa. the Primakov Readings’in kansainvälisellä foorumilla, jossa hän puheen ohella vastaili median kysymyksiin, seuraava vastaus esitettyyn kysymykseen on herättänyt tähän mennessä kohtuullisen paljon huomiota kansainvälisesti – ensituntuman mukaan paljon enemmän kuin Putinin aiempi toteamus.

Kuvakaappaus Venäjän ulkoasianministeriön verkkosivulta. (7)











Likaisen työn tekijä (Strelkov), tunnustaa vetäneensä liipasimesta; Venäjän presidentti tunnustaa Itä-Ukrainassa olevan Venäjän ”sotilaallisia neuvonantajia”; Venäjän ulkoministeri toteaa lukeneensa ja kuullensa paljon kritiikkiä päätöksestä osallistumisesta sotaan Donbassissa ja Syyriassa – hän ei siis aseta mitään ehtoja tai kerro asiaa siten, että syntyisi kuva kyseessä olevan Venäjän ”väitetystä” toiminnasta. Ei – vaan kyse on heidän (Venäjän) päätöksestä. Alkuperäisteksti venäjäksi on itse asiassa vieläkin selkeämpi toteamus näiltä osin.

Kuvakaappaus Venäjän ulkoasiainministeriön sivulta. (7)









Ukrainassa ei ole sisällissota – Venäjä sotii Ukrainassa. Venäjä tuskin tätä selkeämmin tunnustaa rooliaan sotijana, josta mieleeni nousee ajatus siitä, että onko tämä tunnustus harkittu – tarkoituksellinen, ja jos on, mitä tästä seuraa? Toinen kysymys on sitten se, että mitä johtopäätöksiä lännessä – myös Suomessa – tulisi tehdä tämän tunnustuksen jälkeen, muutakin kuin lopettaa puhuminen Ukrainan "sisällissodasta" tai "kriisistä". Vielä ei ole liian myöhäistä ryhtyä riittävän ponnekkaisiin tekoihin.


Marko


1. Matti Vanhanen – Ulkopolitiikkaa s. 41













sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

”Jumping All Over the World”

”Jumping all over the world” – Scooteria lainatakseni pätee Scooterin ohella Oliver Stoneenkin. Kumpikin heistä on, arveluttavalla tapaa, päätynyt otsikoihin viime viikkojen aikana. Stonen kohdalla hämmentynyttä keskustelua on herättänyt hänen – kritiikitön ja suorastaan palvova – Vladimir Putin-haastattelunsa, joka näyttää saaneen farssimaisia piirteitä näin jälkikäteen. Samalla tapaa hämmennystä ja ihmettelyä on herättänyt Scooterin päätös osallistua, ainoana Venäjän rajojen ulkopuolelta tulevana yhtyeenä, Ukrainalta miehitetyllä Krimillä järjestettävään #ZB Fest 2017 - Zolotaya Balka Festivaliin elokuun 4. ja 5. (1) Euroopan kiertueellaan Scooterin on aikomus esiintyä Ukrainalta miehitetyn Krimin ohella esim. Suomessa, Ruotsissa ja Puolassa. (2)

Saksalaisen Bildin haastattelussa Scooterin taholta vastattiin tiedusteluun, miksi vierailla juuri Krimillä kaikista mahdollisista paikoista:
”We are not going to Crimea to engage in politics there, but because we have a fan base there. We want to give them something.”
Yhtyeen managerin Jens Thelen vastaus Bildille on samalla tapaa hämmentävän naiivi – vastauksesta huokuu suurta ymmärtämättömyyttä:
”We were not aware of entering a political conflict here. Our music is entirely apolitical, and we want to keep out of political issues. We have been visiting Ukraine and Russia since 1995 and have many fans there who look forward to seeing Scooter.” (2)

Minulle tulee vastauksista ensinnä mieleen se, että yhtyeen jäsenet managerinsa ohella ovat täydellisen vieraantuneita ympäröivästä todellisuudesta – kyvyttömiä tiedostamaan sitä, että vaikka heillä ei ole mitään ”poliittista tarkoitusta”, se ei tarkoita sitä, etteikö heitä voida käyttää poliittisiin tarkoituksiin ja etteikö heidän vierailusta tulla tekemään kohtuullinen propagandanumero.

Tietojen mukaan Scooterin on aikomus lentää Krimille Moskovasta, jolloin he tulevat rikkomaan Ukrainan lakia, jonka mukaan tilapäisesti miehitetylle Krimin niemimaalle ulkomaalaisten on sallittua matkustaa vain erityistarkoituksessa ja tuolloinkin alueelle on kuljettava ja sieltä on poistuttava Ukrainan alueiden kautta. Tällä hetkellä Ukrainassa on käynnissä rikostutkinta useita Krimille laittomasti matkanneita ulkomaalaisia kohtaan. Toukokuun Euroviisu-episodin perusteella voidaan päätellä Ukrainan viranomaisten olevan tosissaan tämän lainkohdan valvomisessa ja toteuttamisessa.

Scooterin vierailun Krimillä tekee moraalisesti tuomittavammaksi sen, että miehitetyllä Krimillä harjoitetaan Venäjän taholta etenkin Krimin tataareihin kohdistuvaa vainoa, tämän vainon kohteeksi ovat joutuneet myös muut Venäjän miehitystä vastustavat tahot, kuten on näytösoikeudenkäyntien myötä nähty.

Venäjän suoritettua Krimin niemimaan miehittämisen helmi-maaliskuussa 2014, niemimaan etnisiin vähemmistöihin kuuluvien Krimin tataareiden vainot alkoivat hyvin pian miehityksen alettua, maaliskuun puolella katosivat ensimmäiset tataarit ja samaisen kuun puolella löydettiin ensimmäiset miehitystä seuranneen pidätysaallon aikana pidätetyt ja sittemmin kidutetut ynnä murhatut tataarit.


Kevään 2014 jälkeen niemimaan miehittänyt Venäjä on jatkanut erityisesti Krimin tataarien vainoa, tuhansia tataareita on häädetty kodeistaan – Ukrainan puolelle on muuttanut tuhansia tataariyhteisöön kuuluneita, uskonnon harjoittamista on vaikeutettu, perinteisten juhlien ja muistotilaisuuksien (kuten toukokuun karkotuksen muistopäivä) pitoa on estetty. Useita tataarijohtajia on pidätetty eripituisiksi ajoiksi, lukuisa joukko aktiiveja on pidätyksen jälkeen tuomittu vuosien vankeustuomioihin oikeudenkäynneissä, joita pidetään vähintäänkin epäoikeudenmukaisina syystä, että puolustusasianajajien toimintaa on vaikeutettu tai estetty kokonaan, monissa tapauksissa ei ole olemassa perusteita oikeudenkäynneille. Oikeudenkäyntejä on kuvattu teatteriksi, näitä näytösoikeudenkäyntejä on järjestetty myös Venäjällä – tuomioiden jälkeen pidätettyjä on siirretty tuhansien kilometrien päähän kotiseudulta. Eräissä tapauksissa pidätettyjä on kidutettu, jotta ”korkean profiilin” pidätetyille saadaan pidemmän tuomiot. Venäjä on myös ottanut käyttöönsä neuvostoaikaisia menetelmiä siirtäessään pidätettyjä psykiatrisiin hoitolaitoksiin oikeudenkäyntien aikana tai niiden jälkeen. Asia johon myös ihmisoikeusjärjestöt ovat kiinnittäneet huomiota. Edellä lueteltuja miehittäjän harjoittamia toimia on kohdennettu tataareiden ohella myös muihin Venäjän miehitystä vastustaneisiin tai kritisoineisiin pidätettyihin – useiden pidätettyjen kohdalla luetut syytteet eivät vastaa todellisuutta, kuten Oleg Sentsovin ja Oleksandr Kolchenkon kohdalla.


Krimin tataareiden 1944 karkotuksen muistojuhlassa Kiovassa (toukokuussa 2016), banderollissa tataariaktivisteja, jotka Venäjä on pidättänyt miehityksen kuluessa.

















Krimin niemimaan tapahtumien myötä voidaan aivan perustellusti todeta Scooterin vierailun miehitetyllä niemimaalla olevan samalla myös poliittinen kannanotto. He ovat tehneet päätöksen esiintyä niemimaalla, niemimaalla suoritetuista räikeistä ihmisoikeusloukkauksista huolimatta. He sulkevat silmänsä todellisuudelta, heidän päätöksensä esiintyä Krimin niemimaalla on kaikella tapaa poliittinen kannanotto – sitä voidaan jopa pitää ihmisoikeusrikkomusten hiljaisena hyväksyntänä. Heitä väestöön kohdistuva vaino ei haittaa, he ovat – syystä tai toisesta – valmiit rikkomaan Ukrainan lakeja vastaan, puhumattakaan vierailun moraalisesta puolesta.

Suhtaudun kovin skeptisesti yhtyeen taholta annettuun selitykseen ”…have a fan base there. We want to give them something” – vaikea kuvitella, että yhtyeen faneja on niin paljon, että on tarvetta vierailla miehitetyllä alueella, jossa suoritetaan räikeitä ihmisoikeusrikkomuksia. (Huom: kirjoituksen lopussa muutama linkki alueella suoritettuihin ihmisoikeusrikkomuksiin).

Oliver Stonen Putin-haastattelu on tähän mennessä kerännyt huomattavasti huomiota kautta maailman. (3) Sitä on kritisoitu aiheesta – sitä on pidetty palvovana haastatteluna, jota on jopa kutsuttu ”vaalivideoksi”. Todellista tarvetta ”vaalivideolle” ei ole olemassa, Venäjän tulevissa presidentinvaaleissa ei käytännössä ole kuin yksi todellinen ehdokas, istuva presidentti, Vladimir Putin. Aleksei Navalnyi, jonka osallistuminen vaaleihin, käytännössä estettiin oikeudenkäynnissä annetun rangaistuksen myötä, oli Venäjän todellisen opposition näkyvin edustaja, mutta ei hänenkään mahdollisuuksiin kukaan uskonut.

Onko enää jäljellä todellisia, Putinia haastavia, ehdokkaita? Vaaleihin on aikaa vielä vajaat vuosi, tällä hetkellä todellista haastavaa ehdokasta ei ole – Navalnyikaan ei sellainen olisi ollut, mikäli olisi saanut ottaa osaa vaaleihin. Venäjän hallinto tulee tekemään kaikkensa, jotta Putin valitaan – tarvittaessa syyllistyen vieläkin räikeämpiin laittomuuksiin, mitä tähän mennessä on nähty. Navalnyin korruptiotuomiota maassa, jossa korruptio ylettyy räikeänä vallan huipulle saakka, on vain temppu raivata Navalny pois pelistä. En nyt ota kantaa siihen kuinka viaton Navalny todellisuudessa on. Voiko Venäjällä edes olla korruptoitumaton sanan varsinaisessa merkityksessä? Tuskin, mutta Navalnyin kohdalla puhe on kuitenkin ”kahvirahoista” verrattuna niihin miljardeihin – kymmeniin miljardeihin – joita Putinin lähipiiriin kuuluvat ovat itselleen varastaneet ja keinotelleet, Putinista puhumattakaan. Hänkään ei tässä tapauksessa ole viaton kymmenine hallinnassaan olevine datshoineen ja majapaikkoineen ynnä palatseineen. Venäjälle on myös tulossa uusi laki, jossa määritellään valtiojohdon ja heidän perheenjäsentensä omaisuus valtiosalaisuudeksi. (4)

Oma episodinsa Stonen Putin-haastattelussa on sitten kohuttu video-episodi, jossa Putin esittelee Stonelle videon, jonka hän väitti kuvaavan Venäjän ISIS:n vastaista Syyriassa taistelua, vaikka todellisuudessa video on vuosien takaa ja kuvaa yhdysvaltalaishelikopterien hyökkäystä talibaneja vastaan Afganistanissa. (5).

Joidenkin mielestä Stonen Putin-haastattelu oli niiltä osin perusteltu, että se avasi Putinia henkilönä sekä Putinin näkökulmaa ja Venäjän tarpeita. Itse suhtaudun tällaiseen perusteluun kovin skeptisesti, ensinnäkin siksi, että on syytä suhtautua koko haastatteluun kriittisesti – siihen, ettei se ole tarkoin käsikirjoitettu kokonaisuus, jossa on määritellyt roolit, joten tämä huomioiden, voidaan pohtia sitä, että onko se muuta kuin haastattelu, jossa ihaillaan Putinia sen sijaan, että tämä pyrittäisi haastamaan ja tämän toimintaa tarkastelemaan kriittisesti. Tarvitaanko kritiikitöntä Putin-henkilökuvaa? Ei missään nimessä, ei diktaattorista (tai semidiktaattorista) pidä rakentaa kritiikittömiä henkilökuvia, joissa upotaan hänen maailmankuvaan ihastuksen mairea hymy kasvoilla. Stonen Putin-haastattelu palvelee Putinia sekä häntä itseään, näin hän takaa sen, että jatkossakin on tervetullut Moskovaan tapaamaan ja ylistämään Putinia.

* * *

Kirjoitukseni loppuun voidaan poimia uutinen perjantailta – Unian infon mukaan ”French politicians heading for Donetsk to "support Russia army’”. (6) Pieni joukko ranskalaisia paikallispoliitikkoja aikoo vierailla laittomasti Donetskissa aikomuksenaan ”to support the Russian army, which is being constantly attacked by Ukraine, despite the Minsk agreements” – vierailuun on sisällytetty myös Donetskin ”kansantasavallan” johtajan Aleksandr Zahartšenkon tapaaminen. Vierailun eräänä syynä esitetty aikomus tukea Venäjän asevoimia, jota vastaan Ukrainan asevoimat hyökkää, on paradoksaalinen. Herää kysymys, että ymmärtäväkö kyseiset poliitikot kyseisen syyn paradoksaalisuutta? Todennäköisesti nämä poliitikot toisena aikana olisivat tukeneet mieluusti Ranskaa miehittävän natsi-Saksan asevoimia siinäkin vaiheessa, kun liittoutuneet tekivät Normandiaan maihinnousun aikomuksenaan vapauttaa Ranska miehittäjän kynsistä.

Kun tarkastellaan – kovin lyhyesti – vierailevien poliitikkojen taustoja, ei ole lainkaan ihme, että he asettautuvat tukemaan Ukrainaan hyökännyttä Venäjää ja siinä sivussa miehitettyjen alueiden – rikollista – paikallishallintoa ynnä Aleksandr Zahartšenkoa. Alueella vieraileva Christiane Pujol kuuluu Debout la France'en eli "France Ariseen" - kyseessä on nationalistinen ja äärioikeistolainen puolue. Pujolin seurassa on myös hänen miehensä. Hubert Fayard taasen on Centre National des Indépendants et Paysans eli CNIP aluejohtaja. Tässäkin on kyseessä äärioikeistolaisesta pienpuolueesta. Christian Borelli taasen kuuluu keskustaoikeistolaiseen Ranskan Les Républicains'iin, joka on näistä kolmesta puolueesta selkeästi suurin. Donetskin ”kansantasavallan” alueelle tämä pieni ryhmä matkusti Moskovan kautta, jossa he ovat tavanneet duuman kansainvälisten asioiden komitean puheenjohtaja Leonid Slutskyn. (Huom: kirjoitushetkellä he ovat todennäköisesti matkalla Donetskiin).

Tavalla tai toisella tämä blogissa esitelty joukko eritaustaisia ihmisiä palvelee Putinia ja Venäjää – osa tarkoituksellisesti, osa ehkäpä naiiviuttaan. Toiminnan taustalla on epäilemättä erilaisia vaikuttimia, mutta valintansa on tuomittava ja kaikella tapaa itsekäs – halveksuttava!

Marko



Ihmisoikeustilanne Krimillä on huolestuttava:


torstai 22. kesäkuuta 2017

Tulitaukoa pukkaa, jälleen kerran

Itä-Ukrainan sotatoimialueelle on solmittu jälleen kerran tulitauko Ukrainan hallinnon ja sitä vastaan sotivien - Venäjän varustamien, tukemien ja kouluttamien – ”kansantasavaltojen” välillä, tulitauon on tarkoitus alkaa sunnuntain vastaisena yönä ja kestää elokuun loppuun asti. Käynnissä olevan sodan aikana vastaavia tulitaukoja on solmittu jo useita, viimeksi 1. huhtikuuta ja sitä ennen helmikuussa. Kumpikaan aiemmin tänä vuonna sovituista tulitauoista ei kestänyt edes ensimmäisiä tunteja, kunnes sitä jo rikottiin, kummallakin kerralla kaikkien todisteiden valossa voidaan todeta tulitaukoa rikotun ensinnä juuri ”kansantasavaltojen” puolelta Venäjän varustamien joukkojen taholta.

Donetskista kotoisin oleva L kommentoi uutisen kuultuaan tulitaukoa lakonisesti ”sadas ensimmäinen kerta ja sitä seuraa sitten seuraava ”tulitauko’” – luottamus ja usko näihin tulitaukoihin on täysin olematon. Käytännössä voidaan sanoa, että rintamalinjan kummallakaan puolen kukaan ei usko siihen, että tulitauko on lopullinen, että se kestää, niin monta kertaa näitä tulitaukoja on rikottu. Tässä kirjoituksessa tarkoituksenani ei kuitenkaan ole käsitellä sitä miksi tulitaukoihin ei uskota ja mistä johtuu se, että ne harvoin onnistuvat siinä laajuudessaan kuten on aiottu. 

Toisinaan on käynyt siten, että lyhyt tulitauko, jonka on sovittu kestävän pari-kolme päivää kestää tämän ajan, kunnes taistelut jälleen jatkuvat. Esimerkki tällaisesta onnistuneesta ”tulitauosta” löytyy esim. viime syyskuun alusta, jolloin koulujen alkuun ajoitettiin muutaman päivän tulitauko, joka – muutamaa välikohtausta lukuun ottamatta – piti sovitun ajan. Tämä osoittaa sen, että lyhyet tulitauot pitävät silloin, kun se palvelee jotain tarkoitusta – tässä tapauksessa etenkin näille ”kansantasavalloille” oli tärkeää pyrkiä näyttämään se, että koululaiset aloittavat koulunsa kuten ennen sotaa, kyseessä oli eräänlainen näytös, jolla haluttiin osoittaa tilanteen olevan ”normaalin”. Ilkeämielisesti todettuna propagandaa siis, ja ”näytöksen” jälkeen sota jatkui normaaliin tapaan. Itä-Ukrainassa epänormaalista tilasta – sodasta – on tullut uusi ”normaali” näiden vuosien kuluessa, tämä siis paikallisten tilannekuvauksen mukaan.

Miksi tartuin tähän aiheeseen, vaikka aiempien esimerkkien perusteella siitä ei juuri ole uutisoitavaa? En välttämättä olisi pitänyt aihetta blogikirjoituksen arvoisena, jollei Helsingin Sanomat olisi eilen (21.6.2017) uutisoinut aiheesta ”Itä-Ukrainan separatistit ja Ukrainan hallitus sopivat tulitauosta – edelliset tulitauot eivät ole kestäneet.”(1)

Ukrainassa on sodittu keväästä 2014 lähtien, viimeistään heinäkuussa 2014 kävi toteen, että sodan osapuolia ovat Ukraina ja Venäjä eivätkä Ukraina ja epämääräiset ”separatistit”. Niinpä onkin hämmentävää, että edelleen valtakunnanmediassa viljellään paikkansapitämätöntä nimitystä ”separatistit” sodan toisesta osapuolesta sen sijaan, että käytettäisi asetelmaa paremmin kuvaavia nimityksiä. Mikäli ei haluta ilmaista käytävän sotaa Ukrainan ja Venäjän välillä, on parempiakin termejä kuin ”separatistit” kuvaamaan sodan toista osapuolta, kuten Venäjän hybridiarmeija, joka kuvaa sitä, että Venäjän johtamat joukot koostuvat monenlaisista yksiköistä.

Helsingin Sanomien uutiseen sisältyi toinenkin hämmentävä ja harhaanjohtava termi, nimittäin Ukrainan hallintoa vastaan taistelevien nimittäminen ”Venäjän-mielisiksi”- olisi luullut, että tästäkin Venäjän narratiiviin sopivasta termistä olisi vihdoin ja viimein päästy eroon, mutta näin ei näytä käyneen ja se, että Helsingin Sanomat tällaisen harhauttavan termin käyttöön syyllistyy, tekee tilanteesta ongelmallisemman verrattuna siihen, jos termiä viljelisi pienilevikkinen maakuntalehti.


Helsingin Sanomien mukaan Ukrainan hallintoa vastaan taistelevat ovat ”Venäjän-mielisiä separatisteja”. Lievästi kärjistäen, voisin esittää Helsingin Sanomien toimitukselle kysymyksen, sotiko Suomea vastaan talvisodassa ”Moskova-mieliset separatistit” – logiikka termien käytön suhteen on jotakuinkin samaa luokkaa, jos kuvittelemme, että Terijoen hallitus edusti näitä ”separatistisia” voimia, jotka neuvostovaltion tuella hyökkäsivät Suomeen, samalla tapaa Ukrainan hallintoa vastaan taistelee ”separatistisia” voimia Venäjän tuella. Talvisodassa Suomi soti neuvostovaltiota vastaan, nyt Ukraina sotii Venäjän asevoimien johtamia joukkoja vastaan, jotka koostuvat Venäjän asevoimien joukoista, venäläisistä erikoisjoukoista sekä sitten ”vapaaehtoisista” – joista suurin osa on venäläisiä etniseltä taustaltaan.

















Kuvakollaasissa Venäjän asevoimien kalustoa Itä-Ukrainassa, ylhäältä lukien Pantsir-S1 ilmatorjuntajärjestelmä; 2B26 Grad-K 122 mm raketinheitinjärjestelmä; Itä-Ukrainassa alas ammuttu Venäjän asevoimilla käytössä oleva Forpost-tiedustelulennokki; Venäjän asevoimien elektronisen sodankäynnin yksikkö RB-341V “Leer-3” Donetskissa. Mitään näistä järjestelmistä ei ole koskaan toimitettu Ukrainan asevoimille.

Helsingin Sanomien tämänpäiväinen uutisointi on vain yksi esimerkki Suomessa esiintyvästä Venäjän narratiivin suorasta tai epäsuorasta toistamisesta. Eikä Helsingin Sanomat ole mediana ainoa, joka tähän sortuu – yksin tämän vuoden puolella suuri joukko erikokoisia medioita on käyttänyt harhaanjohtavia tai jopa disinformatiivisia termejä Ukrainan sodasta, Ukrainassa vallitsevasta tilanteesta. (2 ja 3)

Kommentoidessaan YLE:n kyselyä Venäjän uhasta Tampereelle suuntautuneella maakuntamatkallaan tasavallan presidentti Sauli Niinistö kuvasi Ukrainassa vallitsevaa tilannetta – sotaa – seuraavalla tapaa:

”– Kun on nähty, että vaikkakin kriisi yhä jatkuu, että se nyt pysähtyi niille aloilleen, niin on tavallaan yhtä luontevaa, että hivenen on tultu alaspäin näissä tuntemuksissa, sanoo Niinistö.” (4)

Niinistön tilannearviota kritisoitiin tuolloin voimakkaasti sosiaalisessa mediassa, monien mielestä kyseinen arvio on merkittäviltä osin väärä, samalla se myös normalisoi epänormaalina tilana pidettävän tilan - sodan. Niinistön mukaan Ukrainan kriisin tasaantuminen on vähentänyt Venäjän synnyttämän uhan tunnetta. Aivan oma asia on se, että onko Ukrainan ”kriisi”, kuten Niinistö sotaa kuvasi, tasaantunut. Tässä kohdin en ryhdy ruotimaan kysymystä siitä, onko ”kriisi” tasaantunut vaiko ei, sen sijaan kritisoin voimakkaasti käytettyä termiä ”kriisi”. Mikäli oikein muistan, Stalin pyrki mitätöimään talvisodan vähäiseksi rajakahakaksi – samalla tapaa Ukrainan sodan nimittäminen kriisiksi on tilanteen aliarviointia olennaisilta osin. Mielestäni kyse on harkitsemattomasta sanavalinnasta, on nimittäin vaikea kuitenkaan kuvitella, etteikö tasavallan presidentti olisi tietoinen tilannekuvasta Itä-Ukrainassa ja Krimillä – joka sekin on edelleen, de jure, osa Ukrainaa.

Termien ”kriisi”, ”separatismi” – puhumattakaan ”sisällissodasta” – käyttö häivyttää Venäjän roolin jonnekin taustalle, mikä omalta osaltaan vaikeuttaa ihmisten kykyä hahmottaa sen hetkistä tilannetta Ukrainassa. Kun valtiojohto kuvaa Ukrainassa käynnissä olevaa sotaa kriisiksi, on hyvin ymmärrettävää, että kansalaisten tilannekuva Itä-Ukrainassa vallitsevasta todellisuudesta vääristyy. Tai kun valtakunnallinen media, jolla tavoitetaan satoja tuhansia lukijoita vuorokaudessa, kuvaa sodan toista osapuolta ”separatisteiksi”, ollaan jälleen tilanteessa, jossa kokonaiskuva vääristyy olennaiselta osin. Puhumattakaan sitten siitä, että kansanedustajat, entiset ministerit – ”poliittiseen eliittiin” kuuluvat – puhuvat Ukrainan ”sisällissodasta”, ollaan tiellä, joka palvelee yksinomaa Venäjää. Tässä kirjoituksessa jätän nyt väliin pohdiskelun siitä, että onko Venäjän tarinan levittäminen tarkoituksellista vaiko tahatonta – eräiden kohdalla kyse on kaikella tapaa tarkoituksellisesta toiminnasta.

Suomalainen media ei yksin syyllisty näiden harhauttavien termien käyttöön, mutta se, että muissakin länsimedioissa viljellään samoja termejä ei käy puolustukseksi sille, että maassamme syyllistytään samaan venäläisnarratiivin toistoon ja sen myötä Venäjän roolin häivyttämiseen taustalle – se on asia, jota Venäjä juuri haluaa. Että unohdamme Venäjän merkittävän roolin sodan alkamiseen ja käynnissä olevaan sotaan.

Marko


sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Valonkajastus pimeyteen

Edelliset presidentinvaalit käytiin aikana, jolloin Eurooppa ja sen myötä maailma ei ollut luisunut avoimeen Venäjän ja lännen välisen vastakkainasettelun aikaan, vaikka viitteitä voimistuvasta vastakkainasettelusta oli jo nähtävillä Venäjän käyttämän retoriikan ja lisääntyneen aggressiivisuuden tähden – Georgian ja Venäjän viiden päivän sodan elokuussa 2008 olisi pitänyt tässä tapauksessa toimia herättäjänä, mutta moni päättäjä lännessä jatkoi tyytyväisenä – vaiko itsetyytyväisenä – torkkumistaan. Kenties tämä asetelma heijasteli Suomeenkin siinä määrin, ettei edellisten presidentinvaalien aikaan nähty kiihkeitä turvallisuuspoliittisia keskusteluja, lähinnäkin huomio tuntui kiinnittyvän vähemmän merkittäviin asioihin, kuten ehdokas Haaviston seksuaaliseen suuntautumiseen ja vastaaviin tekijöihin. Nyt edessä ovat vaalit, joissa turvallisuuspoliittisten kysymysten tulisi nousta keskiöön – toivon, että media haastaa tulevat ehdokkaat ja asettaa heidät tarvittaessa vaikka selkä seinää vasten.

Tällä hetkellä 21 prosenttia suomalaisista on NATO-jäsenyyden kannalla, 51 prosenttia vastaa ehdottomasti ”EI” – sen sijaan 28 prosenttia ei osaa kertoa kantaansa. (1) Tästä olisi tavattoman helppoa vetää se johtopäätös, ettei NATO-kysymys ole ajankohtainen – ettei tulevissa vaaleissa ole järkeä kiinnittää huomiota tähän kysymykseen. Mutta onko asia lopultakaan näin? Ei välttämättä, jos tarkastellaan käynnissä olevaa turvallisuuspoliittista keskustelua, johon – ainakin osa – merkittävistä poliitikoistamme on haluttomia ottamaan suoraan kantaa, tai he asettelevat sanansa hyvin kryptisesti. Turvallisuuspoliittisessa keskustelussa on nähtävillä selkeitä pelinavauksia, kuten Vihreiden Heidi Hautalan lausunto (huom: Vihreiden ehdokas tulevissa presidentinvaaleissa on Pekka Haavisto):

– On ajan kysymys, milloin Suomi joutuu vakavasti käymään sen keskustelun ja hakeutumaan mahdollisesti Naton jäseneksi.
…
– Mutta me vihreät emme halua militarisoida EU-budjettia. Ei tarvita toista Natoa. Nato on jo olemassa, eikä EU:sta tarvitse tehdä puolustusliittoa. (2)

Onko tämä sitten suora kannanotto NATO:n puolesta vaiko toteamus, että parempi liittyä NATO:on ettei tarvitse militarisoida EU:ta, jolloin tämän voi linkittää viime aikojen keskusteluun, jossa EU:n oma puolustus on noussut entistä voimakkaammin esille ja jossa useampi NATOa vastustava poliitikko on antanut puoltavan äänensä EU:n yhteiselle puolustukselle. Onko Heidi Hautalan ajatuksen takana selkeä turvallisuuspoliittinen ajattelu, joka kumpuaa ajatuksesta, ettei tarvita kahta kilpailevaa organisaatiota EU:n alueelle tilanteessa, jossa valtaosa jäsenmaista on jo tehnyt turvallisuuspoliittisen valintansa, ja se on NATO? Vai onko taustalla ajatus siitä, että EU on parempi säilyttää yhteisönä, jolla ei ole puolustuspoliittista yhteyttä jäsenmaidensa välillä? Tähän en ota kantaa, mutta sikäli Hautalan näkemys on selkeä ja johdonmukainen, ei tarvita kahta rinnakkaista organisaatiota kilpailemaan keskenään.

Nyt asetelma on se, että tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Juha Sipilä tuntuvat tarkastelevan asiaa siltä kannalta, että EU:n puolustuksessa on käyttämätöntä potentiaalia. Onko heidän ajattelussa sitten eroa siinä kohdin kuinka aktiivisesti ja määrätietoisesti tätä päämäärää kohden pyritään? (3 ja 4) - Asia johon en ota kantaa. Tasavallan presidentti Niinistön ja pääministeri Sipilän kanssa samalla – turvallisella – linjalla on keskustalainen presidenttiehdokas Matti Vanhanen.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön sanoin:

”–Emme puhu ainakaan vielä yhteisestä puolustuksesta. Pohdimme kuitenkin yhä enemmän siitä, mitä voimme tehdä ja mitä meidän on pakko tehdä suojellaksemme kansalaisiamme sekä yhteisiä intressejämme ja arvojamme.”


Eli kärjistäen, ei puhuta mutta pohditaan ja ollaan tekevinämme, mutta todennäköisesti ei tehdä mitään merkittävää asian eteenpäin viemiseksi, asia, josta tulee mieleeni Saska Saarikosken tviitti 5. kesäkuuta 2017:
















Mikäli maamme johto perustelisi asian riittävän selväsanaisesti ja ymmärrettävästi, seuraus olisi todennäköisesti se, että jääräpäinen kansa seuraisi johtajaansa ja antaisi tukensa NATO-jäsenyydelle. Mikäli tasavallan presidentti Sauli Niinistö asian arvojohtajana näin esittäisi ja perustelisi asian, enpä oikein usko, että kukaan – höyrypäitä lukuun ottamatta – pystyisi häntä syyttämään asemansa väärinkäyttämisestä. On kuitenkin hyvin epätodennäköistä, että Sauli Niinistö antaa tukensa näin selkeästi NATOlle ainakaan ennen vaaleja, josta päästään asiassa eteenpäin, nimittäin NATO-kysymykseen tulevissa vaaleissa.

Keski-Uusimaa-lehdessä Matti Höök (VTM) esitti kannanottonsa NATO-kysymykseen muodossa ”Nato-kannattaja voisi pärjätä Niinistölle” (5) Höökin kirjoituksesta on suotavaa nostaa esille pari kohtaa:

”Poliittinen johto on kuitenkin ollut Venäjän-politiikassaan hyvin varovainen” ja ”On suotavaa, että lähestyvissä presidentinvaaleissa ehdokkaat ottavat selkeästi kantaa Nato-kysymykseen ja kertovat valitsijoille, missä päätetään Suomen ulkopoliittisesta linjasta”.

Allekirjoitan Höökin (VTM) arvion poliittisen johdon Venäjä-politiikasta, se on hyvin varovaista – karhua ei haluta ärsyttää. Yhtälailla toivoisin ehdokkailta selkeitä turvallisuuspoliittisia kannanottoja, kuin myös selkeät vastaukset NATO-kysymykseen. Kahdella jakkaralla istumisen aika on jo ohi, olisi pitänyt olla ohi jo reilu neljännesvuosisata sitten Neuvostoliiton hajottua.

Onko pimeydessä nähtävillä valonkajastusta?

Viikolla Piraattipuolueen varapuheenjohtaja Petrus Pennanen – Helsingin kaupunginvaltuutettu - teki kunnioitettavan keskustelunavauksen:





















Juuri tällaisia rohkeita keskustelunavauksia tämä maa kaipaa, ja juuri siksi minä mielelläni allekirjoitan hänen kannatuskortin, mikäli sellaisia ryhdytään keräämään. Ei kiertelyä tai kaartelua, ei epävarmoja lupauksia tai puheita ”Suomen sotilaallisesta liittoutumattomuudesta” – jälkimmäisestä tulee kaikella tapaa mieleen kylmän sodan aikainen hokema ”Suomen puolueettomuudesta”, jonka jatkuva hokeminen synnytti tunteen siitä, että meidän on jatkuvasti hoettava valhetta itsellemme, koska muutoin emme siihen usko. Tuolloin valehtelimme itsellemme (ja lännelle) olevamme puolueeton, vaikka olimme ”hirttäytyneet” neuvostovaltioon.

Näen Petrus Pennasen viestin valonkajastuksena pimeyteen, toivon tämän kajastuksen konkretisoituvan kannattajakorttien keräyksen myötä presidenttiehdokkuuteen saakka. Tässä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa sekin olisi jo ”puolivoittoa”, ehdokas, joka pelaa avoimin kortein ja josta – toivottavasti – seuraa se, että myös muut ehdokkaat joutuvat avaamaan kantojaan tarkemmin ja puhumaan asioista ymmärrettävästi. Mutta – kuten alussa kirjoitin - toivon, että media haastaa ehdokkaat vaatien heiltä selkeitä vastauksia puolivillaisten heittojen sijaan. On myös suotavaa, että median toimesta kriittisesti ruoditaan ehdokkaiden lausuntoja, onpa ehdokkaan asema millainen tahansa. Edes istuva presidentti ei voi ääneen ajatellen lausua ehdottomia lupauksia – näen maailman siten, että nyt ei voida antaa liian kattavia lupauksia kuten Neville Chamberlain aikoinaan teki Münchenistä palattuaan.

Suomi on läntinen demokratia, maamme on sitoutunut eurooppalaisiin arvoihin, niinpä tuntuu kummalta, että monissa kysymyksissä maamme on henkisesti metsäläinen kumartaen karhua idässä. Onko tämä läntisiin arvoihin ja arvopohjaan vetoaminen lopulta vain silmänlumetta, todellisuudessa olemme valmiit myymään itsemme jotta ”pahansisuinen” Kremlin isäntä ei herkeämättömäksi rupea? Suomi100 tarvitsee petruspennasia tuomaan valoa hämäryyteen!

Marko


5. Keski-Uusimaa 5.6.2017.

Saska Saarikosken ja Petrus Pennasen twiitit kuvakaappauksia.