Euroopan unohdettu sota – sota Ukrainassa

 

Ukrainassa käynnissä olevan sodan ensitahdit lyötiin seitsemän vuotta sitten keväällä 2014, jolloin Venäjän operaattoreiden johdolla Ukrainan itäosissa Donetskin ja Luhanskin alueilla ryhdyttiin valloittamaan hallintorakennuksia sekä merkittävinä pidettäviä kohteita.

Kaaoksen alkuvaiheessa, ennen varsinaisia sotatoimia, Venäjältä tulleiden agitaattoreiden johdolla mielenosoittajat miehittivät Donetskissa osia kaupungin keskustassa sijaitsevasta aluehallintorakennuksesta. Maaliskuun 6. Ukrainan turvallisuuspalvelun SBU:n joukot siivosivat rakennuksen mielenosoittajista, samana päivänä – 6. maaliskuuta – tuhatkunta mielenosoittajaa vaati Donetskissa järjestettäväksi ”kansanäänestystä” alueen tulevaisuudesta. Reilun miljoonan asukkaan kaupungista, noin parin miljoonan asukkaan talousalueelta, löytyi siis tuhatkunta mielenosoittajaa ynnä päälle jokunen bussilastillinen Venäjältä saapuneita ”Putinin turisteja” vaatimaan ”kansanäänestystä”.

Maaliskuun 2014 tapahtumia voidaan pitää eskalaation ensimmäisenä askeleena Itä-Ukrainassa. Ne toimivat lähtölaukauksena – kenties myös Ukrainan uuden hallinnon testinä – kaaoksen ulottamisessa miehitetyltä Krimiltä muualle Ukrainaan. Kaoottinen liikehdintä oli jo kuivua kokoon Donetskissa ja muualla Itä-Ukrainassa, jollei huhtikuun 12. päivä 2014 venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin johtama ”Ryhmä Krim” olisi aloittanut operaatiotaan Donetskista pohjoiseen, Slovjanskin ja Kramatorskin alueilla. Tai jollei Venäjältä olisi saapunut aiempaa enemmän agitaattoreita Donetskin ja Luhanskin alueille aiheuttamaan kaaosta ja synnyttämään pelkoa.  Ilman Venäjää Ukrainan sotaa ei olisi, tai kuten Igor Girkin totesi marraskuussa 2014 venäläiselle imperialistiselle ja äärioikeistolaiselle Zavtra ”uutislehdelle” antamassaan haastattelussa –

”I was the one who pulled the trigger of this war, - - - If our unit hadn't crossed the border, everything would have fizzled out — like in Kharkiv, like in Odessa”. (1)

Tänä vuonna, helmikuun 23. päivän ja maaliskuun 19. päivän välillä Itä-Ukrainan sotatoimialueella kaatui taisteluiden seurauksena kahdeksan Ukrainan asevoimissa palvellutta sotilasta. On muistettava, että alueella on edelleen voimassa 27. heinäkuuta 2020 voimaan astunut tulitauko. Vaikka edelleen puhutaan tulitauosta, on meidän järkevintä tunnustaa se tosiasia, ettei tulitauko ole pitänyt enää kuukausiin. Viimeisimpien viikkojen kuluessa myös Ukrainan asevoimat on vastannut aiempaa useammin (ja voimakkaammin) venäläisjoukkojen epäsuoran tulen käyttöön.  

Kersantti Dmitro Sardak kaatui 23. helmikuuta vihollisen kranaattitulessa Zaitseven alueella miehitetyn Horlivkan pohjoispuolella. Odesassa syntynyt Sardak palveli 58. erillisessä mekanisoidussa jalkaväkiprikaatissa.

Alikersantti Serhiy Moisejenko kaatui 28. helmikuuta vihollisen tykkitulessa Pyshchevikin alueella. Hersonissa syntynyt Moisejenko palveli 36. erillisen merijalkaväenprikaatin 1. pataljoonassa.

Huhtikuussa 2015 Ukrainan silloisen presidentin Petro Poroshenkon III luokan Sankaruus- kunniamerkillä palkitsema Oleksi Litovka kaatui sotatoimialueella 28. helmikuuta. Hän oli palvellut ylikersanttina 25. erillisessä maahanlaskuprikaatissa sotatoimialueella kesästä 2014 lähtien.

Volodymyr Onoprijenko kaatui vihollisen kranaattitulessa Starohnativkassa maaliskuun 10. päivä. Drabivissa syntynyt Onoprijenko toimi rynnäkkövaunun komentajana 24. erillisessä rynnäkköpataljoona Aidarissa.

Ukrainan asevoimissa sopimussotilaana palvellut Oleksandr Pekur kaatui vihollisen tarkka-ampujan tulituksessa 12. maaliskuuta Marinkan pikkukaupungin alueella, Donetskin lounaispuolella.

Maaliskuun 13. päivä vaikeasti haavoittunut Dmytro Bukhtijarov menehtyi kenttäsairaalassa seuraavana päivänä. 81. ilmakuljetteisessa prikaatissa palvellut Bukhtijarov oli syntynyt Kreminnan kaupungissa, josta kaakkoon käytiin keväällä ja kesällä 2014 raskaita taisteluita. Severodonetskin alue Kreminnan kaakkoispuolella päätyi toukokuun 2014 alkupuolella Aleksei Mozgovoin komentaman Prizrak prikaatin ja Pavel Dremovin kasakkayksiköiden haltuun reiluksi pariksi kuukaudeksi.

Alikersantti Viktor Pasjeka kaatui tarkka-ampujan tulituksessa 18. maaliskuuta lähellä Pivdenneä. Monchyntsin kylässä syntynyt Viktor Pasjeka toimi rynnäkkövaunun komentajana 10. vuoristoprikaatin 109. pataljoonassa.

Alikersantti Andrii Hrabar kaatui vihollistulessa 19. maaliskuuta lähellä Vodianea, Mariupolin koillispuolella. Mykolajivissa syntynyt Hrabar palveli 36. erillisessä merijalkaväen prikaatissa.

Ilman imperialistista – menneeseen takertunutta Venäjää – tuhansien ukrainalaisten ohella hekin olisivat hengissä. Todennäköisesti myös ne kolme Ukrainan asevoimien sotilasta, jotka kuolivat rintamalla helmikuun loppupuolella, räjähdysmäisen tulipalon raivottua heidän korsussaan. (2)

Niin olisi myös Khutir Vilnyn kylässä asunut 74-vuotias eläkeläismies, joka astui helmikuun loppupuolella Venäjän proxy-joukkojen kylän alueelle ampuman POM-2 henkilömiinan ansalankaan.

Helmikuun 23. päivä venäläisjohtoiset joukot ampuivat kevyillä singoilla Khutir Vilnyn kylän aluetta Zolote-4:n asutusalueen tuntumassa. Kylän alueelle ammuttiin singoilla myös kaukolevitteisiä POM-2 henkilömiinoja, osa miinoista ja singon ammuksista iskeytyi siviiliasutuksen tuntumaan tappavin seurauksin. Venäläisjohtoiset joukot ovat käyttäneet POM-2 henkilömiinoja koko sodan ajan, tämän vuoden puolella niiden käyttö on saanut jälleen enemmän huomiota ukrainalaismedioissa, johtuen todennäköisesti myös siitä, että niitä on ammuttu siviilikohteisiin toistuvasti. Edessä on myös kevät ja peltotyöt rintama-alueella, mikä lisää entisestään siviiliuhrien riskiä. Näiden kaukolevitteisten miinojen käyttöä ei voi perustella mitenkään. Kyse on käytännössä terroriaseesta, jonka käytön tarkoituksena on synnyttää pelkoa siviileiden keskuudessa ja pelon myötä saada heidät hylkäämään kotinsa ja kylänsä rintamalinjan tuntumassa. Venäläisjoukkojen johto voi laskea tällaisen toimen vähentävän ukrainalaisten halua puolustaa alueita, lisätä sodan kyseenalaistamista rintamalla mutta etenkin selustassa.

Suomalainen perinteinen media on viime aikoina huomioinut kiitettävän hyvin Venäjän harjoittaman valtioterrorismin oppositiopoliitikkojen myrkytyksineen ja julkeine ihmisoikeusloukkauksineen, josta on kiitettävä näiden medioiden toimittajia, samanaikaisesti Ukrainan sota saa marginaalisen huomion – sodankäynnin ja miehityksen muassaan tuomat ihmisoikeusrikkomukset katoavat jonnekin taustameluun. Muutamia vuosia sitten oli vielä mahdollista vedota tietämättömyyteen rikosten laadusta ja järjestelmällisyydestä ynnä laajuudesta, mutta ei enää tänään. Aihekokonaisuutta ei kuitenkaan riittävässä määrin käsitellä medioissa.

Yleisradio julkaisi 18. maaliskuuta laajahkon katsauksen ”Näin Kremlin ja EU:n suhteet nitkahtelevat kriisistä toiseen – Unioni otti Venäjä-pakotteet työkalukseen vasta Krimin valtauksen jälkeen” huomioiden kyllä Venäjään kohdistetut pakotteet (mutta sortuen käyttämään Venäjän narratiivia toistavia termejä, kuten Ukrainan kriisi, kansantasavallat, separatisti – kahta jälkimmäistä vieläpä ilman lainausmerkkejä) mutta siihen se sitten jäikin. (3) Iltalehdessä 21. maaliskuuta julkaistussa, Ukrainan uuden Suomen-suurlähettilään Olga Dibrovan haastattelussa huomioitiin Ukrainan yhteiskunnallisen tilanteen ohella Krimin niemimaan miehitys sekä käynnissä oleva sota, mutta haastattelun luonteen vuoksi kokonaisuuksien käsittely jäi vajaaksi. (4)

Uutisvirtaamme ei ole tullut viime aikoina uutisia Krimin tataareiden vainosta Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla, kuten ei heidän kollektiivisista rangaistuksistansa tai näytösoikeudenkäynneistä, joissa kymmeniä Krimin tataariaktivisteja on tuomittu jopa vuosikymmenten vankeusrangaistuksiin – ja mistä? Miehityksen rauhanomaisesta vastustamisesta, vangittujen tataariaktivistien perheenjäsenten auttamisesta jne. jne. En myöskään ole nähnyt uutisia Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden ihmisoikeusrikkomuksista, puhumattakaan sotarikoksista. Kenties satoja ukrainalaisia on kulkenut miehitetyn Donetskin keskustan eteläpuolelle, entiseen taidekeskukseen, avatun Izolyatsia keskitysleirin (tai kidutuskeskuksen) kautta – lukematon joukko heistä on kadonnut. (5)

Yllä oleva kuva on taiteilija Sergei Zakharovin teoksesta ”Діра”. Zakharov vangittiin miehitystä vastustavan – rauhanomaisen – taideaktivisminsa seurauksena Donetskissa elokuussa 2014. Vangittuna hän koki ja näki julmuudet ja kidutuksen keskuksessa, joka sittemmin opittiin tuntemaan Izolyatsiana. Vapauduttuaan Zakharov piirsi kokemuksensa kuviksi.

Toisen maailmansodan loppuhetkillä vapautettiin Euroopassa liittoutuneiden toimesta keskitysleirejä ja kuolemanleirejä, tuolloin isovanhempamme vakaasti olivat sitä mieltä, ettei tämä saa uusiutua, mutta kuinka väärässä he olivatkaan. Jugoslavian hajoamissotien aikana tuhansittain ihmisiä marssitettiin keskitysleireille, pääasiassa etnisen taustansa vuoksi. Tuolloin minun sukupolveni oli pöyristynyt lukiessaan kauhuista, tuhansien ihmisten murhaamista leireillä ja jälleen kuulimme tutun fraasin – ei enää koskaan. Kun Krimin niemimaan ja Itä-Ukrainan miehitys päättyy, kun vapaus koittaa, niin suljen korvani ”ei enää koskaan” toteamuksilta. Ne ovat kärpästen surinaa korvissani, katteetonta sanahelinää.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://www.themoscowtimes.com/2014/11/21/russias-igor-strelkov-i-am-responsible-for-war-in-eastern-ukraine-a41598 

2. https://www.telegraf.in.ua/topnews/10092944-na-donechchini-zaginuv-22-richnij-kremenchuzhanin-mikola-lebid.html 

3. https://yle.fi/uutiset/3-11822704 

4. https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/5ece650e-0aa6-4cb1-9d37-b00b86cb0a50 

5. http://euromaidanpress.com/2021/01/29/inside-donetsk-art-center-turned-concentration-camp-first-public-photos-of-izolyatsia-since-2014/ 

Kuvakollaasi kaatuneista ukrainalaissotilaista on tehty novynarnia.com, Euromaidan Press ja censor.net sivuilla julkaistuja kuvia hyödyntäen.