Ukrainan puolustajien muistopäivä 29. elokuuta – Ilovaiskin tragedia

 

Donetskin kaakkoispuolella käytiin 7. elokuuta – 2. syyskuuta 2014 taistelu Ilovaiskista, jonka kuluessa muodostui niin kutsuttu Ilovaiskin kattila. (1) Ilovaiskin taisteluun osallistui alkuvaiheessa joukkoja Ukrainan asevoimista ja asevoimia tukevista vapaaehtoisjoukoista sekä Venäjän varustamista militantti- ja proxy-joukoista, joita venäläiset operaattorit tukivat. Iltapäivällä 23. elokuuta 2014 ensimmäiset Venäjän asevoimien mekanisoidut joukko-osasto ylittivät rajan Ilovaiskista reilut 40 kilometriä kaakkoon Uspenkan alueella edeten kohti Amvrosiivkaa tien T0507 linjan mukaisesti. (2) Taistelun asetelma muuttui täydellisesti Ukrainan jäädessä alivoimaiseksi niin miehistön kuin myös materiaalin osalta.

Ilovaiskin taistelun muistopäivänä Lvivissä 29. elokuuta 2018.

Ilovaisk oli saarrettu kokonaan 27. elokuuta 2014 mennessä venäläisten taisteluosastojen vallattua Starobeševen ja militantti- sekä Venäjän proxy-joukkojen painostaessa ukrainalaisjoukkoja kaikista suunnista. Seuraavana päivänä Vladimir Putin esiintyi ”rauhanlähettiläänä” vetoomuksellaan ”humanitaarisen käytävän muodostamiseksi ja tarpeettomien uhrausten välttämiseksi”. (3) Ilovaiskissa käydyissä neuvotteluissa saavutetun yhteisymmärryksen mukaan ukrainalaisille luvattiin turvallinen pääsy Ilovaiskista Starobeševen kautta länteen, Ukrainan joukkojen hallinnassa olevalle alueelle.

Varhain aamulla 29. elokuuta 2014 saarretut ukrainalaisjoukot kokoontuivat Ilovaiskin eteläpuolelle Mnohopilljan ja Agronomitšnen kyliin, jolloin venäläiset yrittivät muuttaa aiempaa sopimusta yksipuolisesti. Neuvottelujen ja venäläisupseerin useiden puhelinsoittojen jälkeen Ukrainan asevoimien kenraali Ruslan H’omtšak (Sektorin B komentaja Ilovaiskin taistelussa) määräsi kello 08:15 kaksi osastoaan liikkeelle alkuperäisiä reittejä myöten kohti vankienvaihtopaikaksi sovittua Starobeševea.

Yhteensä reilut 1500 sotilasta, kymmeniä panssaroitua ajoneuvoa sekä reilut sata muuta ajoneuvoa käsittäneet kaksi osastoa pääsivät aluksi etenemään rauhassa, huolimatta runsaasta Venäjän asevoimiin kuuluvien joukkojen määrästä peltoja ja aukeita reunustavissa metsiköissä.

Pohjoinen kolonna eteni noin 10 kilometriä sovittua reittiä pitkin, noin tunnin etenemisen jälkeen venäläiset ja proxy-joukot piirittivät kolonnan. Oleksandrivkan kylän lähellä käydyssä yhteenotossa ukrainalaiset tuhosivat kaksi Venäjän maavoimien T-72BA taistelupanssarivaunua ja yhden rynnäkkövaunun (21. mekanisoidusta prikaatista). Lähellä Tšervona Poljanan aluetta venäläiset avasivat tulen kohti pohjoista kolonnaan kranaatinheittimillä ja raskailla konekivääreillä, jakaen kolonnan kahtia. Kolonnan kärki panssarivaunuineen suuntasi Novokaterynivkan kylää (etelässä), vastaavasti kolonnan ”häntä” tuhoutui venäläistykistön kohistaessa alueelle epäsuoraatulta.

Eteläisempi, tien T0509 suunnassa etenevä osasto ehti kärjeltään saapua Starobeševen laitamille, kunnes venäläiset avasivat tulen kohti ukrainalaisjoukkoja. Ukrainalaiset vastasivat tuleen ja saivat myös aiheutettua venäläisille tappioita, erityisesti lähempänä Ilovaiskia, jossa vihollinen ei ollut vielä ehtinyt valmistella tuliasemiaan. Elokuun 29. 2014 jää historiaan päivänä, jona Ukrainan asevoimat ja niitä tukeneet vapaaehtoisjoukot menettivät eniten miehiä kyseisen kesän taisteluissa. Ukrainan puolustajien muistopäivää (День Пам'яті захисників України) on vietetty virallisesti 29. elokuuta vuodesta 2019 alkaen, jolloin Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi allekirjoitti asetuksen muistopäivän vietosta, (4) mutta jo tätä ennen päivällä oli epävirallinen muistopäivän asema Ukrainassa. 

Ilovaiskista vetäytyneiden ukrainalaisjoukkojen tuhoutuneita ajoneuvoja rekisterikilpineen.

Ukrainan osalta taistelut käytännössä pysähtyivät paikalleen, kun Valko-Venäjällä toista viikkoa käytyjen neuvottelujen seurauksena Minskin ensimmäinen (Minsk I) sopimus allekirjoitettiin ja tulitauko astui voimaan 5. syyskuuta 2014. Ilovaiskin taistelua ja sitä seurannutta ukrainalaisen osaston tuhoutumista Starobeševen alueella voidaan pitää merkittävänä käännekohtana Ukrainan sotatoimissa Itä-Ukrainassa. Ukraina joutui pakon edessä hyväksymään ”tulitauko”-sopimuksen, jonka seurauksena sen oli lopetettava operaatiot alueella, ja josta seurasi strategisen aloitteen siirtyminen Venäjän johtamille joukoille.

Siitä huolimatta, että Venäjä osallistui elo-syyskuussa 2014 suoraan maavoimillaan sekä maahanlaskujoukoillaan sotaan Itä-Ukrainassa, se kiisti osallistumisensa sotaan. Se, että länsi hyväksyi Venäjän suoranaisen valehtelun asettamatta sitä tilille teoistaan, kuuluu epäilemättä niihin hetkiin, joka vakuutti Venäjän johdon sotapolitiikan tuomista eduista. Tuolloin Yhdysvalloissa elettiin Barack Obaman toista kautta. Hänen hallintonsa sortui ylivarovaisuuteen (vaiko pelkuruuteen?) myös seuraavana talvena Itä-Ukrainassa, mutta yhtälailla se antoi Venäjän ja sen liittolaisen Bašar al-Assadin hallinnon ylittää ”punaisen viivan” lukuisia kertoja kaasuaseen käytöllään Syyriassa.

Ilovaiskin taistelussa Venäjän asevoimat menetti kaluston ohella myös sotilaita kaatuneina ja haavoittuneina sekä sotavankeina. The New York Times julkaisi jo 21. syyskuuta 2014 artikkelin Donbasissa kuolleiden venäläissotilaiden salaisista hautajaisista: ”Soldiers’ Graves Bear Witness to Russia’s Role in Ukraine”. (5) Toimittajat vierailivat Selizovossa Venäjällä, tavaten taistelussa menehtyneen 6. panssariprikaatin kersantin omaisia, ja käyden tämän haudalla.

Ukraina asevoimat ja sitä tukevat vapaaehtoisjoukot vangitsivat Ilovaiskin taisteluissa kahden 6. panssariprikaatin sotilaan lisäksi kymmenen sotilasta kaartin 331. maahanlaskurykmentistä, yhden sotilaan kaartin 8. mekanisoidusta vuoristopataljoonasta ja neljä sotilasta kaartin 31. ilmarynnäkköprikaatista. (6)

Siitä huolimatta, että kirjoituksessani huomio kohdistuu Ilovaiskin taisteluun on syytä muistaa, että Venäjän asevoimat operoi joukoillaan merkittävästi laajemmalla alueella Itä-Ukrainaa loppukesästä 2014. Ukrainan itsenäisyyspäivään 24. elokuuta 2014 mennessä ainakin kahdeksan venäläistä taisteluosastoa tunkeutui Ukrainan maaperälle. Näistä taisteluosastoita puolet, neljä taisteluosastoa (vahvuudeltaan noin 2000 sotilasta) eteni Donetskin oblastiin ja samanaikaisesti toiset neljä taisteluosastoa Luhanskin oblastiin. Eräänlaisena katseenvangitsijana Venäjä lähetti saman ”aikaikkunan” sisällä ensimmäisen ”humanitaarisen kolonnan” Itä-Ukrainaan, kolonnan matkaa media oli seurannut päivien ajan. Tuolloin vähemmälle huomiolle jäi se, ettei kenelläkään (venäläisiä lukuun ottamatta) ollut tietoa mitä kaikkea kolonna toimitti Itä-Ukrainaan – olkia kohauteltiin myös siinä vaiheessa, kun kolonna ylitti Ukrainan ja Venäjän välisen rajan ilman Ukrainan suostumusta alueelta, joka oli käytännössä Venäjän miehittämä.

Luhanskin alueella ensimmäiset merkittävämmät venäläisyksiköt ylittivät Ukrainan ja Venäjän välisen rajan Krasnodonin piirin alueella 21. elokuuta 2014. Tarkastelin tätä havaintoa ”Krasnodonin piiri, Ukraina – 21. elokuuta 2014”-kirjoituksessani elokuussa 2020. (7) Havainnossa ei ollut kyse mistään hetkellisestä, vahingossa tapahtuneesta, valtiorajan ylityksestä vaan tarkoituksellisesta toiminnasta kärjessä edenneiden panssarihaupitsien ollessa jo 11 kilometrin syvyydellä Ukrainan alueella.

Venäjä aloitti elokuun 2014 lopulla operaation myös Asovanmeren rannikolla, onnistuen valtaamaan 27.–28. elokuuta Novoazovskin kaupungin Mariupolin itäpuolella, reilut 10 kilometriä Ukrainan ja Venäjän väliseltä rajalta. (8) Operaatioon Ukrainan maaperällä, Novoazovskin alueella, otti osaa joukkoja Venäjän maavoimista sekä Venäjän varustamista vapaaehtoisjoukoista. Venäjä tuki epäsuoralla tulella (tykistö ja raketinheittimet) operaatiota Novoazovskin piirissä, kyse ei suinkaan ollut ainutlaatuisesta tapahtumasta. Miehistö, materiaali ja koulutustuen ohella Venäjä oli osallistunut sotaan Itä-Ukrainassa omalta maaperältään kesäkuun 2014 loppupuolelta lähtien kranaatinheittimillä, tykistöllä sekä raketinheittimillä pyrkien näin vaikuttamaan sotatoimiin. (9)

Venäjän kesän 2014 epäsuorantulen käytössä merkittävimpiin iskuihin kuului aamuvarhain (alkaen klo. 04:40) 11. heinäkuuta 2014 toteutettu rakettikeskitys Zelenopilliaan, jossa kohteena oli ukrainalaisten kenttätukikohta. Venäjän maavoimien raketinheitinpatteri tulitti ukrainalaisten kenttätukikohtaa 122 millimetrin raketinheittimillä. Alueelle ammuttiin ainakin 40 rakettia, joiden lisäksi aluetta tulitettiin kolmella 120 mm kranaatinheittimellä. Kranaatinheitintuli kohdistettiin alueelle Zelenopilliasta luoteeseen, Ukrainan alueelta, jota Venäjän varustamat joukot tuolloin miehittivät. Venäjä käytti tulen kohdistamiseen lennokkeja, menettäen kyseisenä aamuna yhden Orlan-10 lennokin. Ukrainan asevoimat ja rajavartiolaitos menettivät Zelenopilliassa kymmeniä sotilaita, haavoittuneiden lukumäärän noustessa yli sataan. (10)

Ilovaiskin taistelussa epäsuorantulen käytön rooli oli Venäjälle merkittävä, sitä kohdistettiin Ukrainan joukkoja, tuliyksiköitä sekä alueelle saapuvia vahvistuksia vastaan. Ukrainan joukkojen vetäytymisreitit Ilovaiskista olivat myös Venäjän Ukrainan maaperälle sekä omalle alueelleen sijoittaman tykistön sekä raketinheitinkaluston kantaman piirissä. Venäjällä oli myös selkeä etu Ukrainaan verrattuna lennokkitiedustelussa sekä -tulenjohdossa. Ilovaiskin taisteluissa ukrainalaisjoukoilla oli käytössään vain muutamia lennokkeja, mutta niiden soveltuvuus esim. tulenjohtamiseen oli heikko.

Elokuussa 2015 julkaistun parlamentaarisen selvityksen mukaan ukrainalaiset menettivät Ilovaiskin taisteluissa kaatuneina 366, haavoittuneina 429 ja kadonneina 158 henkeä. (11) Lisäksi käytännössä kaikki raskas kalusto tuhoutui tai jäi vihollisen haltuun. Ukrainassa käytiin aktiivista keskustelua Ilovaiskin tragedian jälkeen itse sotilasoperaatiosta ja sen valmistelusta, vetäytymisestä Ilovaiskista. Moni vapaaehtoisjoukkoihin kuuluneista syytti Ukrainan hallintoa (ja sodanjohtoa) operaation kehnosta suunnittelusta ja resurssien niukkuudesta alkaen käytössä olevien joukkojen määrästä. Taisteluissa raskaan taakan kantaneista vapaaehtoisista osa koki tulleensa petetyksi, osan kieltäytyessä tottelemasta saamiaan käskyjä: esim. 40. paikallispuolustuspataljoona Krivbasin komentaja kieltäytyi ”tottelemasta järjettömiä käskyjä”, johtaen joukkonsa pois taistelualueelta 27. elokuuta 2014. (12) Krivbasin sijainti (27. elokuuta 2014) oli saartorenkaan ulkopuolella Sektorilla B.

Maaliskuun 26. 2023 paha sai palkkansa, jolloin Venäjän maahanlaskujoukkojen kaartin 247. ilmarynnäkkörykmentin pataljoonakomentaja, everstiluutnantti Dmitri Lisitski, joko kuoli sotatoimissa Ukrainassa tai ampui itsensä. (13 ja 14) Kaksi vaihtoehtoista tarinaa: jälkimmäinen venäläisten kynästä, jotka selittävät itsemurhan olleen seurausta moraalisesta kriisistä, joka olisi ollut seurausta hänen roolistaan joukko-osaston komentajana synnyttämässä Ilovaiskissa vetäytyviä ukrainalaisia kohdannutta tragediaa. Toisin sanoen, hän kuului niiden venäläisupseereiden joukkoon, jotka antoivat ”tuli vapaa”-komennon joukoilleen.

Kiinnostuneita kehotan lukemaan lähteenäni käyttämäni Maavoimien tutkimuskeskuksen joulukuussa 2016 julkaisemaan seikkaperäisemmän katsaukseen Ilovaiskin taistelusta: Havaintoja Ukrainan sodasta – Ilovaiskin kattila.

* * *

Ukrainan itsenäisyyden, suvereniteetin ja alueellisen koskemattomuuden puolustustaistelussa kaatuneiden Ukrainan puolustajien muistopäivä eli Ukrainan puolustajien muistopäivän (ukr. День Пам'яті захисників України) virallinen symboli on oranssi auringonkukka, joka on Donbasissa kaatuneiden ukrainalaisten sotilaiden surun personifikaatio.

 

Marko

 

Lähteet:

1. Battle of Ilovaisk. 

2. Maavoimien tutkimuskeskus: Havaintoja Ukrainan sodasta – Ilovaiskin kattila s. 8.

3. Maavoimien tutkimuskeskus: Havaintoja Ukrainan sodasta – Ilovaiskin kattila s. 12.

4. https://web.archive.org/web/20190824102320/https://novynarnia.com/2019/08/24/ze-nezalezhnist/

5. https://www.nytimes.com/2014/09/22/world/europe/soldiers-graves-bear-witness-to-russias-role-in-ukraine.html

6. Battle of Ilovaisk: Casualties.

7. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2020/08/krasnodonin-alue-ukraina-28-elokuuta.html

8. https://www.pravda.com.ua/rus/news/2014/08/28/7035992/

9. Bellingcatin raportti: Putin’s Undeclared War: Summer 2014 - Russian Artillery Strikes against Ukraine.

10. https://censor.net/ru/resonance/343516/11_iyulya_2014_goda_rossiyiskaya_armiya_ubila_37_ukrainskih_voennyh_pod_zelenopolem

11. Maavoimien tutkimuskeskus: Havaintoja Ukrainan sodasta – Ilovaiskin kattila s. 13.

12. Maavoimien tutkimuskeskus: Havaintoja Ukrainan sodasta – Ilovaiskin kattila s. 11. 

13. https://kyivindependent.com/media-notorious-russian-officer-responsible-for-2014-ilovaisk-massacre-killed-in-battle/

14. https://meduza.io/en/news/2023/03/27/decorated-russian-battalion-commander-dies-amidst-speculations-about-ukrainian-revenge-for-ilovaisk-massacre-or-possible-suicide

Lisäksi olen hyödyntänyt aiempia kirjoituksiani Ilovaskin taistelusta sekä Ilovaisk tragedy anniversary: Chronology of events-artikkelia, The Battle of Ilovaisk-katsausta ja Вихід з Іловайська-artikkelia.

Ukrainan itsenäisyyspäivänä: United For Ukraine

 

Ukrainan itsenäistyminen 24. elokuuta 1991 oli viimeinen naula hajoavan Neuvostoliiton arkkuun. Tänään 34 vuotta myöhemmin 24. elokuuta 2025, ukrainalaisten taistellessa itsenäisyydestään mieleeni palaavat hetket kesäisessä Kiovassa parisen vuotta sitten. Seisoimme kaupungin hautuumaalla laskettuamme neilikat ystävämme työkaverin haudalle. Työkaverin, joka oli tarttunut aseeseen ja lähtenyt puolustamaan maataan Venäjän aloitettua monen rintaman tuhoamissodan Ukrainassa 24. helmikuuta 2022. Työkaverin, joka kaatui seuraavan vuoden puolella puolustaessaan itseään, perhettään ja maataan rikollista hyökkääjää vastaan. Työkaverin, jota minä en tuntenut mutta jonka kuolema kosketti lopulta minuakin.

Keskustelimme. Katselin tuulessa hulmuavia lippuja – tilannekartoilta tuttujen joukko-osastojen lippuja sekä sinisen ja keltaisen muodostamaa lippumerta.

Perheystäväämme V. painoi tuolloin syyllisyys siitä, että tuhannet nuoret joutuvat luopumaan kaikesta puolustaessaan maataan, ja ettei hän iäkkäämpänä enää kelpaa rintaman lihamyllyyn. Mieluusti hän vanhempana joutaisi kuolemaan rintamalla kuin nuori, jolla elämä on vielä edessä. Ukrainan käymä puolustustaistelu ei olisi ensimmäinen sota, johon V. osallistuisi - nimittäin vuosikymmeniä aiemmin hän joutui taistelemaan ”punaisen tähden” alla Afganistanissa neuvostovaltion imperialistisessa sodassa, menettäen siellä tovereitaan (ja jotain itsestään). T. tunsi suunnatonta kiitollisuutta kaikkia heitä kohtaan, jotka osallistuvat puolustussotaan ja ovat valmiit antamaan henkensä maansa ja perheidensä tulevaisuuden puolesta.

L. oli pakahtua tietämättömyyden tunteeseen, jonka valtaan hän kaupungin hautuumaalla käynnin myötä joutui. Tietämättömyyden, koska hän ei tiennyt mitä voisi tehdä enemmän auttaakseen ukrainalaisia sotilaita sekä kaatuneiden omaisia. Ja jossain syvällä hän tunsi katkeruutta ”katsapeja” (ukr. кацап), jotka ovat tulleet tuhoamaan hänen maansa ja anastaneet häneltä kodin ja tulevaisuuden. Kodin kirjaimellisesti, koska syyskesällä 2014 hän joutui lähtemään miehitetystä Donetskista vain kaksi kassia käsissään.

Entäpä sitten minä? Tunnustan rehellisesti vihantunteen nousseen voimakkaasti esiin noina hetkinä. Kyse ei ollut mistään vihanpuuskasta vaan kokonaisvaltaisesta tunteesta, joka ei kohdistunut pelkästään Ukrainaan brutaalisti hyökänneisiin venäläisiin vaan myös meidän länsimaiden poliitikkoihin ja päättäjiin, jotka (vähintäänkin) mieleltään korruptoituneina olivat valmiit myymään kymmenien miljoonien kansan tyynnytelläkseen Moskovaa (ja pitääkseen äänestäjät tyytyväisinä). Myöhemmin olen kyseenalaistanut tämän tunteen, mutta en ryhdy kieltämään sitä. Olin vihainen ja toin sen tuolloin ilmi; vihaa seurasi pettymys ja voimattomuuden tunne.

Pettymys kohdistui ennen kaikkea ajatukseen siitä, että elämme jälleen hetkeä, jolloin puheet eivät oikeasti konkretisoidu; ja voimaton siksi, että mielessäni näin tien pään: Venäjän tavoite on koko Ukraina ja totalitaarisen imperiumin palauttaminen.

Ukrainaa ja Suomea yhdistää aivan liian moni asia, kuten sama vainiolainen, barbaariseen sotaan ryhtynyt imperialistinen vihollinen: Venäjä. Tänään Venäjä sotii Ukrainassa samoilla otteilla, joilla se kohteli suomalaisia Isovihan aikaan vuosina 1713–1721, jolloin olennaiseen rooliin nousi siviileihin kohdistettu terrori ja julmuudet, joukkosurmaaminen sekä naisten ja lasten kaltoinkohtelu ja orjuuttaminen. (Huom. Isovihasta käytetään aikalaislähteissä nimitystä venäläisen ylivallan aika).

Venäläisten miehityksestä selvinneet ukrainalaissiviilit ovat kertoneet miehittäjän harjoittamasta julmuudesta ja toimeenpanemista rikoksista siviilejä kohtaan. Kidutus ja seksuaalinen väkivalta tai niillä pelottelu kuuluvat venäläisten yleisesti käyttämiin metodeihin. Toisinaan myös sotavangeiksi jääneet Venäjän asevoimien sotilaat (jos heitä voi sotilaiksi edes kutsua) kertovat tekemistään raakuuksista:

”Helmikuun 8. 2024 löysimme naisen kahden lapsen kanssa kellarista Avdijivkan esikaupunkialueella. Löysimme 38-vuotiaan naisen ja 11- sekä 13-vuotiaat lapset. Kysyimme heiltä mitä he tekevät täällä, miksi he eivät ole lähteneet. He vastasivat, ettei heillä ole paikkaa mihin mennä. Saimme käskyn laittaa heille suukapulat, jottei heitä kuultaisi. [Käskyn antoi heidän komentajansa.] Teippasimme heidän kaikkien suut, jonka jälkeen kävimme heidän kimppuun [konteksti huomioiden, kyse on raiskaamisesta] aloittaen naisesta.” Tätä jatkui kaksi tuntia, jonka jälkeen kolmikko vietiin seinää vasten ja ammuttiin. (Lähde: @SlavaUk30722777).

 

Ukrainan itsenäisyyspäivänä Senaatintorilla Helsingissä ’United For Ukraine’-hengessä

Ukrainan itsenäisyyspäivän ”United For Ukraine”-tukimielenosoitukseen Helsingin Senaatintorille kokoontui satoja ukrainalaisia ja Ukrainan ystäviä. Tervehdyksensä ukrainalaisille (ja meille muillekin) kävi jättämässä joukko maamme korkea-arvoisia edustajia, kuten pääministeriltä Petteri Orpo, eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho – joka lausui viestinsä myös ukrainaksi ja ulkoministeri Elina Valtonen.

Ukrainalaiskuoro Helsingin tuomiokirkon portailla.

Lippumerta Senaatintorilla.

Ukrainan suurlähettiläs Myhailo Vydoinyk lausui kiitoksensa meille suomalaisille.

Tilaisuuden päätti Ylioppilaskunnan Laulajien tuplakvartetin ja sellisti Lukas Stasevskij’n Finlandia hymni.

Jottei totuus unohdu: Miehitys ei ole rauha.

Kuten Euromaidanin ja Arvokkuuden vallankumouksen seurauksena vapaus voitti totalitarismin, tulee nytkin vapaus voittamaan kansoja kurittavan diktatuurin – mitä nopeammin, sen parempi!

 

З Днем Незалежності, Україно!

З Днем Незалежності, Незламна!

Слава Україні!

 

Marko

 

Kuvat: Marko Enqvist.

Katsaus: perinteisen median harharetket Venäjä-uutisoinnissa

 

Aiemmissa heinäkuussa kirjoittamissa katsauksissani kävin kertauksenomaisesti läpi Venäjän Suomeen kohdistamaa vaikuttamista erilaisten yhdistysten sekä vastamedioiden kautta, sarjan kolmannessa osassa vuorossa perinteinen media ”harharetkineen”.

Perinteisissä, luotettavina pidetyissä medioissa ei ole tapahtunut Venäjä-uutisoinnissa kokonaisvaltaista ryhdistäytymistä Venäjän Ukrainaan helmikuussa 2022 kohdistaman suurhyökkäyksen alun jälkeenkään. Edelleen liian usein toistetaan virheitä, joihin Keir Giles teoksessaan ”Venäjän sota jokaista vastaan ja mitä se sinulle merkitsee” viittaa kirjoittaessaan läntisistä medioista Venäjän narratiivin toistajina osiossa ”Venäjä ja lännen tiedotusvälineet”, sivulta 231 eteenpäin.

Kyseisessä osassa lainataan muun muassa ’Larsia’: ”joissakin Euroopan maissa Venäjän tiedotusvälineitä kohdellaan edelleen aivan kuin ne olisivat minkä tahansa muun maan normaaleja tiedotusvälineitä” jatkaen: ”Voi olla uutisvälineitä, jotka aivan oikeasti siteeraavat Venäjän välittämiä uutisia objektiivisena totuutena tai jonakin, mikä muistuttaa luotettavuudeltaan oikeita uutisia. Tuonkaltaiset asiat tihkuvat sitten suuren yleisön mieleen ja voivat muokata julkista mielipidettä. Läntistä lehdistöä käytetään näin vahvistamaan Venäjän disinformaation levittämiä narratiiveja”. (1)

Näin maallikkona hämmentävää on myös ollut huomata eräiden läntisten mediatalojen sortuneen sopimuksiin venäläisten mediatalojen tai ”uutistoimitusten” kanssa Krimin niemimaan miehityksen jälkeenkin. Ikävimmässä tapauksessa sopimusta seurasi se, että läntisestä mediatalosta tuli yksi Venäjän propagandan ja disinformaation levittämisen etäispäätteistä. Näin kävi luotettavana pidetylle Reutersille sen tehtyä kaupallisen sopimuksen Venäjän valtiollisen uutistoimisto Tassin kanssa vuoden 2020 puolivälissä. 

Venäjän helmikuussa 2022 aloittaman suurhyökkäyksen jälkeen läntisten medioiden toiminta maassa vaikeutui merkittävästi. Huomioitavaa kuitenkin on se, että jo ennen suurhyökkäystä moni Venäjällä vuosia työskennellyt toimittaja havaitsi toimintansa vaikeutuneen merkittävästi, eräiden toimittajien kohdalla Venäjä ei enää uusinut akkreditointia. Vaikuttiko tämä suomalaisten mediatalojen käytäntöihin? En ryhdy spekuloimaan mitään mutta joidenkin suomalaisten mediatalojen Venäjä-kirjeenvaihtajien toiminta Venäjän suurhyökkäyksen alun jälkeen jättää lukijalle kuvan, että joistakin toimittajan perusperiaatteista on luovuttu, jotta työ Venäjällä sujuisi ongelmitta. Näin ei mielestäni kuitenkaan tarvitsisi olla! Hyvästä journalistisesta toiminnasta käy esimerkkinä Ylen Venäjä-kirjaanvaihtajana heinäkuusta 2022 helmikuuhun 2025 toiminut Heikki Heiskanen, joka mielestäni kykeni käsittelemään vaikeita ja ongelmallisiakin aiheita luopumatta ammattietiikastaan. Sen sijaan päinvastaiseen suoritukseen ylsi Helsingin Sanomien entinen Venäjä-kirjeenvaihtaja Jenni Jeskanen, jonka lukuisissa kirjeenvaihtaja-aikanaan kirjoittamissa artikkeleissa toistettiin Venäjän propagandaa tai Venäjän hallintoon kuuluvat tahot pääsivät ääneen liiankin vapaasti. Hänen toimittamissa artikkeleissa ei erotettu riittävän selvästi propagandaa todellisuudesta, eikä selkeän propagandistisia väitteitä suodatettu juurikaan – vastuuta siirrettiin lukijan harteille.

Erityisen kyseenalaisina artikkeleina Jeskaselta nostaisin esiin huhtikuun 13. 2023 julkaistun artikkelin, jossa Venäjän lapsiasiainvaltuutettu Marija Lvova-Belova sai hyvin vapaasti toistaa pitkinä, monologinomaisina lainauksina Venäjän propagandaa sisältäviä räikeitä valheita ja väitteitä. (2) Sekä toukokuun 5. 2024 julkaistun artikkelin vierailusta Pozlezavtra-leirillä, jonne oli tuotu uudelleen kasvatettavaksi (huom. Helsingin Sanomien artikkelissa leiriä ei kuvattu toimittajan tai lehden puolesta uudelleenkasvatusleiriksi) lapsia Venäjän Ukrainalta miehittämiltä alueilta. (3)

Toukokuussa 2024 julkaistu artikkeli vierailulta Pozlezavtra-leiriltä toimittaja sysäsi vastuun havaintojen tekemisestä lukijalle. Oli lukijan tarkkaavaisuudesta kiinni, että hän havaitsi artikkelissa kuvatun piinaavan todellisuuden, jossa lapset pakotettiin tällaisella leirillä elämään. Toimittajakaan ei saanut kahden kesken jutella lasten kanssa, vaan paikalla oli aina joku leirin ohjaajista tai lapsiaisainvaltuutetun toimiston työntekijöistä valvomassa. Vastaavia kuvauksia olemme lukeneet ”turistimatkoilta” Pohjois-Koreasta, jossa paikalla on aina hallinnon ”esiliina” valvomassa ja kontrolloimassa tapahtumia. Tarvittaessa ohjaajat leirillä puhuivat lastenkin puolesta: ”Luonnollisesti kerromme, että olemme Venäjällä ja tämä on iso ja ystävällinen koti jokaiselle teinille. Lippu on tietysti meillä aina mukana. Olemme ylpeitä Venäjän federaatiosta, ja voin kertoa, että lapsetkin ovat”. (4)

Kyseenalaista artikkelissa oli myös se, ettei toimittaja tuonut selkeästi esille sitä, että osa haastatelluista nuorista oli alueilta, jotka ovat olleet Venäjän miehittämiä ja sen asettaman nukkehallinnon kontrolloimia jo vuosikymmenen ajan – viittaus ”kansantasavaltaan” ei missään nimessä tällainen ole. Kadijivkasta kotoisin olleen 16-vuotiaan ’Vladimirin’ tilanne on tällainen. Artikkelista jäi myös mainitsematta se, että Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla ja Itä-Ukrainassa asuneita lapsia ja nuoria oli militarisoitu jo vuosien ajan patrioottisella kasvatuksella sekä militaristisilla leireillä. Ensimmäiset vahvistetut havainnot lasten ja nuorten laajamittaisemmasta militarisoinnista miehitetyn Itä-Ukrainan alueelta ovat vuodelta 2018. Ukrainan, miehitettyjen Donetskin ja Luhanskin alueiden, ihmisoikeusasiamiehen edustajan mukaan joulukuuhun 2018 mennessä yli 5000 lasta oli osallistunut miehitetyillä alueilla Venäjän organisoimille ”militaristis-patrioottisille”-leireille. (5) Yksittäisiä havaintoja on tehty jo vuosia ennen tätä, kesällä 2015 VICE News julkaisi videon ”The All-Girl Soldier Club: Child Warriors of Donetsk”. (6)

Venäjän valtion Ukrainalta miehittämillään alueilla toimeenpanemat lasten pakkosiirrot sekä pakkoadoptiot ovat luonteeltaan sellaisia, joiden seurauksena Haagin kansainvälinen rikostuomioistuin (ICC) antoi 17. maaliskuuta 2023 kansainvälisen pidätysmääräyksen Vladimir Putinista sekä Venäjän lapsiasiainvaltuutetusta. (7)

Jeskanen palasi Venäjältä tämän vuoden puolella takaisin Suomeen, hän on kirjeenvaihtajakauden jälkeen kirjoittanut joitakin positiivisia kolumneja Venäjästä Helsingin Sanomiin. Lisäksi hän on ollut Ukrainan sotaa käsittelevien artikkelin toimittajakunnassa mukana, 25. huhtikuuta 2025 julkaistun artikkelin ”Haluan rauhaa” painotus oli mielenkiintoinen. (8) Tottahan toki reilu vuosikymmen sotaa väsyttää kenet tahansa. Näin kauan artikkeliin haastatellut, rauhaa kaivanneet kramatorskilaiset ovat eläneet sodan keskellä, keväästä 2014, jolloin venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin johtamat joukot aloittivat sotilasoperaation Donbasissa. Toisaalta varmasti olisimme löytäneet Kramatorskista haastateltavia, jotka toivovat Venäjän lyömistä ja kaikkien miehitettyjen alueiden vapauttamista. Artikkelista jäi sellainen vaikutelma, että haluttiin rakentaa jännitettä rintamalinjan tuntumassa elävien ja rauhaa kaipaavien sekä sotakiihkoisten kiovalaisten välille.

Helsingin Sanomat on ehkäpä liikaakin tikunnokassa tässä kirjoituksessa. Ikäviäkin hutilaukauksia löytyy muiltakin perinteisen median jättiläisiltä, kuten Yleisradiolta sekä MTV3 uutisilta.  

Helsingin päätösasiakirjan 50. vuosipäivän kunniaksi järjestetyn Helsinki+50-konferenssin kuluessa Yleisradio julkaisi konferenssiin osallistuneen ukrainalaissotilas Lilija Prutjan taustoitetun haastattelun. Konferenssissa Prutja kertoi kokemuksistaan Venäjän sotavankina, sotavankeuteen liittyneestä raiskauksesta (kyseessä on sotarikos). Kun tiedossamme on se, että venäläiset systemaattisesti kiduttavat ja tekevät seksuaalista väkivaltaa sotavangeilleen (yli 90 prosenttia ukrainalaisista sotavangeista kidutetaan sotavankeudessa) pidän enemmän kuin kyseenalaisena sitä, että tapahtumakertomuksen alle haastatteluun on lisätty –

Yle ei ole voinut todentaa Prutjan kertomuksen yksityiskohtia. (9)

Kyseisessä Erkka Mikkosen laatimassa haastattelussa on muitakin kohtia ja viittauksia, jotka eivät ole haastattelun kannalta relevantteja. En pidä perusteltuna nostaa haastattelussa esitetyllä tavalla esiin Aidar-pataljoonan taustaa ajalta ennen pataljoonan uudelleen organisointia, ja etenkin ajalta ennen Lilija Prutjan liittymistä siihen. Tai kun näin kerran tehtiin, olisi myös ollut perusteltua nostaa esiin se, että Ukrainassa järjestettiin oikeudenkäyntejä, joissa Itä-Ukrainan sodan alkupuolella (v. 2014 ja 2015) sotarikoksiin syyllistyneille ukrainalaissotilaille ja upseereille langetettiin tuomioita. Samoin olisi ollut perusteltua mainita sekin, että Ukrainan organisoitua uudelleen keväällä 2014 perustettuja vapaaehtoispataljoonia, niiden miehistöstä pyrittiin myös karsimaan äärioikeistolaista ajattelua. En ota kantaa näiden toimien onnistumiseen, mutta tietooni tulleiden havaintojen mukaan useissa yksiköissä ääriajatteluun taipuvaiset poistuivat vahvuudesta jopa vapaaehtoisesti. Ehkäpä olisi myös ollut perusteltua nostaa esiin sekin, että Ukrainan asevoimat oli Venäjän miehittäessä Krimin niemimaan ja käynnistäessä proxy-joukoillaan sodan Itä-Ukrainassa hyvin kaoottisessa tilassa, joten merkittävälle joukolle ukrainalaisia vapaaehtoisjoukot olivat ainoa mahdollisuus osallistua maansa puolustamiseen (siitä Itä-Ukrainan sodassa viimekädessä oli kyse), vanhemmille ikäluokille nämä joukot olivat ainoa mahdollisuus tulevinakin vuosina.

En tässä yhteydessä syvenny äärioikeistolaisuuteen Ukrainan asevoimissa tämän enempää. Suomessakin Rauhanpuolustajien ja Amnestyn jäsenten taholta levitettiin hyvin aktiivisesti Itä-Ukrainan sodan kuluessa Venäjän propagandaa tukevaa näkemystä ”ukrainalaisnatseista”. Usein vieläpä tarkoitushakuisesti ja lähteitä valikoiden hyödyntäen, jolloin uhkaa korostettiin ja vastaavasti ukrainalaisten oma työ uhkatekijöiden ja riskien minimoinniksi mitätöitiin. Syksy Räsäsen kyseenalaiseen toimintaan kiinnitin tarkempaa huomiota Kosmologi liikkuu harmaalla vyöhykkeellä-blogissani joulukuussa 2022. Räsänen oli pitkäaikainen Amnestyn Suomen osaston johtokunnan jäsen.

Yleisradion näkyvästä epäonnistumisesta nostaisin esiin myös elokuussa 2022 julkaistun laajahkon katsauksen Venäjän käynnistämästä, Ukrainalta miehittämillään alueilla toimeenpanemastaan, ukrainalaisväestön pakkovenäläistämisestä. (10) Katsauksen alkuperäinen otsikko oli jopa niinkin mauton, kuin ”Kreml käy Kaakkois-Ukrainassa myös hienovaraista sotaa, jonka tavoitteena on ukrainalaisen väestön venäläistäminen”. Aivan kuin sellaisessa toiminnassa, jonka lopullisena tavoitteena on Venäjän miehittämillä alueilla asuvien ukrainalaisten kansallisen identiteetin, kielen ja kulttuurin tuhoaminen, olisi mitään ”hienovaraista” toteutettiinpa se, miten tahansa. Puhumattakaan, että se toteutetaan metodein, joihin Venäjä miehittämillään alueilla turvautuu. Runsaan asiakaspalautteen jälkeen katsauksen otsikko vaihdettiin muotoon ”Kreml käy Kaakkois-Ukrainassa sodan lisäksi kampanjaa, jonka tavoitteena on ukrainalaisen väestön venäläistäminen”, mikä sekin mielestäni kuvaa kampanjan lopullista tavoitetta liian maltillisesti. Kyseessähän on lopulta ukrainalaisen identiteetin tuhoaminen venäläistämällä väestö: kansanmurha.

Kesällä Julia Navalnajan esiintyminen Suomi-areenalla Porissa herätti ansaittua huomiota. (11) Ensinnäkin oli kyseenalaista kutsua Navalnaja Venäjän ”opposition” edustajana keskustelutilaisuuteen mutta ehkäpä hänen kutsumisensa lopulta avasi ainakin joidenkin suomalaisten silmät, josta kiittäminen on MTV:tä ja sitä, että ”maikkari” päätti julkaista Navalnajan vastaukset Krimin niemimaan hallintaa koskevaan kysymykseen lyhennettyinä ja todennäköisesti tarkoituksellisesti puutteellisesti – väärin – käännettyinä, jolloin hänen vastaustensa imperialistinen sävy ei välittynyt lukijoille. Mitä olisikaan käynyt, jollei suomalais-ukrainalainen dokumentaristi-sellisti Lukas Stasevskij olisi kommentoinut käännöksiä ja Navalnajan vastauksia? Stasevskij’n kommentointi ja siitä virinnyt kansalaiskeskustelu pakotti MTV3:n käsittelemään Julia Navalnajan vastauksia uudelleen ja oikeammassa kontekstissa.

Jollakin tapaa Navalnajan vierailu Suomessa ja ensimmäiset uutiset vierailun tiimoilta muistuttivat minua siitä, että vuosia Venäjän suurhyökkäyksen alun jälkeenkin perinteisen median piiristä löytyy halua tehdä selkeä ero Venäjän hallinnon ja venäläisten välillä. Kun Julia Navalnajan imperialistiset kommentit eivät sopineet pirtaan, ne jätettiin huomiotta, kunnes ne osoitettiin Stasevskij’n toimesta, josta virinnyt kansalaiskeskustelu pakotti toimituksen tarkastelemaan asiaa uudelleen. Sama nousee esiin keskusteltaessa itärajan sulusta, pääsääntöisesti haastatellut venäläiset kokevat tulleensa väärin kohdelluiksi. He uhriutuvat kykenemättä kantamaan vastuuta omasta puolesta tai näkemään kanssavenäläisiä syyllisinä mihinkään. Tai he tekeytyvät epäpoliittisiksi henkilöiksi, kykenemättä tuomitsemaan sotarikoksia ja kansanmurhaa. Näin he toimivat yksilöinä, ryhmänä ja osana yhdistyksiä sekä yhteisöä.

Kritiikkini perinteistä mediaa, jonka tilillä on lukuisia onnistumisia Venäjän tuhoamissotaa käsittelevissä uutisissa, voi tuntua kohtuuttomalta mutta sillekin on sijansa. Etenkin kun perinteistä mediaa tuntuu edelleen vaivaavan ”tasapuolisuusharha” sekä halu tehdä pesäero Venäjän valtaapitävien ja kansan välillä, jossa ensin mainittu on syyllinen tuhoamissotaan jälkimmäisen ollessa ”tahdoton” seuraaja, totuuden ollessa jotain aivan muuta. Näyttääkin siltä, että lännessä poliittisten päättäjien ohella lukuisten median edustajien on mahdotonta tunnustaa sitä, että Venäjällä on jo vuosia sitten ajauduttu tilaan, jossa miljoonat venäläiset ovat kaikkea muuta, kuin ”tahdottomia” seuraajia. He ovat tuhoamissodan kannattajia ja toteuttajia!

 

Myös kulttuuripiireillä on peiliin katsomisen paikka

Siitä huolimatta, että Venäjälle Neuvostoliiton perillisenä kieli ja kulttuuri ovat olleet ja ovat edelleen tärkeitä vaikuttamisen välineitä, kiinnitämme liian vähän huomiota niiden rooliin osana nyky-Venäjän pehmeän vaikuttamisen arsenaalia. Ihmisillä on selkeä halu tehdä ero Venäjän hallinnon ja venäjän kielen ja kulttuurin välille, siinäkin tapauksessa, että tiedostetaan hallinnon käyttävän kieltä ja kulttuuria aseina meitä itseämme vastaan. Tämä sokeus saa meidät melkeinpä ampumaan itseämme jalkaan!

Venäläisen kulttuurin edustajia, taustoista piittaamatta, on jälleen alkanut ujuttautua osaksi eurooppalaista kulttuurielämää. Onko aikaa Venäjän suurhyökkäyksen alkamisesta helmikuussa 2022 kulunut jo niin paljon, ja samalla sota muuttunut osaksi ”normaalia arkeamme”, että laskemme suojuksemme emmekä enää reagoi venäläisten soluttautumiseen keskuuteemme? Seuraammeko Suomessa eurooppalaista kehityskulkua? Lontoon Royal Opera värväsi kaudelle 2025–2026 – Ukrainan sanktioiman – venäläisen sopraano Anna Netrebkon, (12) venäläisen sopraanon sijaan Helsingissä järjestetyllä Tuska-festivaalilla esiintyi venäläisen Aleksandr Šikolain johtama Slaughter to Prevail-metalliyhtye. (13) Aivan kuin siinä ei olisi ollut tarpeeksi, festivaalijärjestäjän väheksyvät kannanotot festivaalialueen ulkopuolella järjestettyä mielenosoitusta kohtaan alleviivasivat sitä, ettei järjestäjää näyttänyt kiinnostavan tippaakaan heihin ja esiintyjään kohdistunut kritiikki.

Aleksandr Šikolain menneisyys on kaikkea muuta, kuin moitteeton. Vain joitakin viikkoja ennen Tuska-festivaalia, hän nousi Washingtonissa lavalle näyttävästi Venäjän lipun kanssa. Somejulkaisuissaan Šikolai on kirjoittanut ihaillen Venäjästä ja venäläisyydestään. Hän lahjoittaa konserttiensa lipputuloja nuorten kadettikouluille Venäjällä sekä venäläisille orpokodeille. Tiedämme, että etenkin valtiojohtoisissa orpokodeissa lasten ”kasvatuksessa” militarismi ja russismi yhdessä historian vääristelyn ja venäläisen imperialismin ihailun kanssa ovat avainasemassa. Käytännössä Šikolai tukee Venäjän valtion harjoittamaa lasten ja nuorten militarisointia ja täten myös maan imperialistisia pyrkimyksiä.

Tuskan järjestäjiä yhtään parempina en pidä Live Nation Finlandia, joka toimi tapahtumajärjestäjänä alkuvuodesta useammalla paikkakunnalla esiintyneelle ”Kiovan Grand Ballet”-nimisen ryhmän kiertueella, koska jo vuosien ajan on ollut tiedossa, että Eurooppaa ja maailmaa kiertää balettiryhmiä, joiden nimi viittaa Kiovaan tai Ukrainaan, vaikka ryhmien taustalla olevilla henkilöillä on tiiviit suhteet Venäjään. Näin oli (ja on) ”Kiovan Grand Ballet”-ryhmänkin kohdalla.

’Kiovan Grand Ballet’, jossa ei ole ukrainalaisuutta nimeksikään.

Tapahtumajärjestäjän taholta leväperäisyys on anteeksiantamatonta, koska Ukrainan kansallisooppera huomautti jo pari vuotta sitten, ettei Eurooppaa kiertävillä baleteilla, kuten Das Nationalballett Kiew, Ballet de Kiev, Kiew Grand Ballett, Kyiv City Ballet, Nasjonalballetten fra Kyiv, Ukraine Classic Ballet jne. ole mitään tekemistä Ukrainan kansallisoopperan kanssa. (14) Live Nation Finlandilta olisi ollut suoraselkäisyyttä tunnustaa virheensä vaikenemisen sijaan.

Ukrainan kansallisbaletin Prima ballerina Viktoriya Zvaryts totesi Yleisradion haastattelussa Venäjän vaikuttamisesta ”Ensin tulee baletti, sitten tulevat tankit”. (15) Hän on oikeassa, meidän on syytä herätä todellisuuteen, jossa Venäjän valtio on valjastanut venäläisen kulttuurin baletista kirjallisuuteen osaksi arsenaaliaan. Sotaa ei käydä vain rintamalla, vaan myös mielissämme.

 

Marko

 

Lähteet:

1. Keir Giles: Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee, s. 232. 

2. https://www.hs.fi/maailma/art-2000009491045.html

3. https://www.hs.fi/maailma/art-2000009968600.html

4. https://www.hs.fi/maailma/art-2000009968600.html 

5. https://www.atlanticcouncil.org/blogs/ukrainealert/children-as-a-tool-how-russia-militarizes-kids-in-the-donbas-and-crimea/

6. https://www.youtube.com/watch?v=0vJPL6PYDTM

7. https://yle.fi/a/74-20022970

8. https://www.hs.fi/maailma/art-2000011190381.html

9. https://yle.fi/a/74-20175534

10. https://yle.fi/a/3-12560389

11. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/julija-navalnajan-kommentit-suomiareenassa-herattivat-kritiikkia-nain-ei-ukrainassa-kukaan-ajattele/9181354

12. https://www.rbo.org.uk/people/anna-netrebko 

13. https://yle.fi/a/74-20170120 

14. https://opera.com.ua/en/news/unknown-ballet-companies-touring-europe-nutcracker-and-swan-lake-have-nothing-do-national-0

15. https://yle.fi/a/74-20056773