Todelliset historian väärentäjät uudelleen kirjoittavat historiaa

 

Tällä viikolla Euroopassa muistettiin toisen maailmansodan uhreja, aseet hiljenivät Euroopan rintamilla toukokuussa 1945 Saksan antauduttua liittoutuneille. Meillä Suomessa sodan uhrien muistamisella toukokuun 8. (tai venäläisten voitonpäivänä toukokuun 9.) ei ole perinteitä, sillä päättyiväthän Suomea ankarasti kurittaneet sodat aiemmin – jatkosota syyskuun 19. 1944 ja Lapin sota 27. huhtikuuta 1945, jolloin vietämme kansallista veteraanipäivää. Euroopassa on sodittu jo useampana toukokuuna peräkkäin, ei vain tänä ja viime vuonna sillä alkoihan sota Itä-Ukrainassa Venäjän operaattoreiden kylvämänä huhtikuussa 2014. Monena vuonna eurooppalaiset ovat muistaneet suursodan päättymistä todeten samalla Never Again, sulkien samalla silmänsä siltä todellisuudelta, että se Never Again tapahtui kaiken aikaa uudelleen meidän silmien alla vuosien ajan.

Venäjällä on pyritty vuosien ajan käymään läpi historiaa hyvin valikoiden, nyky-Venäjän osalta lähtölaukauksena voidaan pitää toukokuussa 2009 Venäjällä perustettua komissiota, jonka tehtävänä oli tutkia ”Venäjän intressin vastaista historian vääristämistä”. (1) Samaan aikaan Vladimir Putinin puolue Yhtenäinen Venäjä ehdotti lakia ”natsismin rehabilitointia vastaan”. Lain mukaan ”toisen maailmansodan aikana tapahtuneen historiallisen muiston vahingoittaminen” oli (on) rangaistava teko. (2) Krimin niemimaan rikollisen miehityksen nostattaman kansallisen humalan myötävaikutuksella toukokuussa 2014 säädetty ”muistilaki” käytännössä suojasi lainvoimalla Stalinin ajan tulkinnan suuresta isänmaallisesta sodasta. (3) Kyseisen lain mukaan puna-armeijan kunniakkaan taistelun häpäiseminen on rikollista. Edellinen tarkoittaa samalla myös sitä, että historiallisen tapahtuman kertomisen voidaan katsoa olevan puna-armeijan häpäisemistä, tai väärän informaation levittämistä. Niinpä on rikollista todeta puna-armeijan sotilaiden raiskanneen miljoonia naisia miehittämillään alueilla. Todennäköisesti se, että kutsun kyseisiä alueita ”puna-armeijan miehittämiksi” on samalla puna-armeijan häpäisemistä, joten edellisellä syyllistyin samalla rikolliseen tekoon.

Kuvakaappaus videolta Molotov-Ribbentrop Pact.

Molotov-Ribbentrop-sopimus salaisine lisäpöytäkirjoineen on historiallinen tapahtuma, jota Venäjällä ei tänään haluta muistella, osa venäläisistä jopa kiistää Neuvostoliiton koskaan toimineen liittolaissuhteen kaltaisessa suhteessa natsi-Saksan kanssa. Venäjän valtiollisen propagandan levittäjänä ja likaisen työntekijänä toimivan Yön susien presidentti Aleksandr Zaldostanov on kiistänyt moisen liiton olemassaolon. Sopimuksen eräs, hyvin merkittävä seuraus on se, ettei Venäjällä muistella toisen maailmansodan ensimmäisiä vuosia – talvisota oli vain vähäinen rajakahakka neuvostovaltion ja Suomen välillä. Nyky-Venäjällä talvisotakaan ei ole enää niin yksiselitteinen tapahtuma, ollaan palaamassa – osin jo palattu – stalinistiseen historiankirjoitukseen, jossa Neuvostoliitto ei enää toiminut rikollisesti vaan korjasi vain aiempia rajavirheitä. Venäjällä muisti on valikoiva, historialliset tapahtumat kieltävä, niinpä toinen maailmansota ei alkanut syyskuussa 1939 vaan natsi-Saksan hyökätessä Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941. Kas kun syksyn ’39 muisteleminen saattaisi herättää ikäviä kysymyksiä neuvostovaltion toiminnasta tuolloin. Sen sijaan, että historiallisia tapahtumia tarkasteltaisi kriittisesti, on Venäjä valinnut toisen tien – unohtamisen ja historian väärentämisen.

Tämä historian unohtaminen – eräissä tapauksissa uudelleen kirjoittaminen – ei jää yksin Venäjän rajojen sisäpuolelle, nykyään sen rajojen ulkopuolellakin tätä uudelleen kirjoittamista tapahtuu, vaikkakin tapahtuma kieltäen. Näin toimittiin  Suomalais-venäläisen RuFi yhdistyksen puheenjohtajan Daria Skippari-Smirnovin toimesta hänen kirjoittaessa Facebookiin vuosia sitten ”Emme anna uudelleen kirjoittaa historiaa”. Samaa piittaamattomuutta historiallisista ynnä Venäjän tämän hetken rikollisista toimista osoittavat Venäjää tai puna-armeijaa glorifioivat paraatit, joita Euroopassa on järjestetty lukuisilla paikkakunnilla 24. helmikuuta 2022 jälkeen. Viime vuonna Suomessakin nähtiin Suomalais-venäläisen RuFi yhdistyksen organisoima autoparaati, joka samalla symbolisella tasolla nosti puna-armeijan perillisineen (Venäjän asevoimat) jalustalle. (4) Samaa jalustalle nostoa ja historian unohtamista näkyi lukuisissa marsseissa ympäri läntistä Eurooppaa tämän vuoden toukokuussa. (5 ja 6)

Voitonpäivän juhlintaa Saksassa venäläisten toimesta, toukokuussa 2023.

Venäläiset osallistuvat kollektiivisesti valtionsa historian uudelleen kirjoittamiseen, samalla he pyyhkivät tietoisuudesta miljoonat vainojen ja pakkosiirtojen uhrit, häpeälliset hetket ja tapahtumat, kokonaisten kansojen tuhoamiset tahi kansoihin kohdistuvat kollektiiviset rankaisutoimet. Julminta näissä toimissa on se, että samalla kun he pyyhkivät historiankirjoituksesta pois nämä häpeälliset tapahtumat, he toistavat uudelleen juuri näitä rikollisia tekoja kautta laajan Venäjänmaan mutta myös suuren valtakunnan rajojen ulkopuolella viedessään maailmalle ”venäläistä maailmaa” ja siirtäessään ”kansanvihollisia” kotoaan valtakunnan syrjäseuduille.

Toukokuun 18. 1944 alkoi Krimin tataarien karkottaminen (krimintataariksi: Qırımtatar halqınıñ sürgünligi). Kolmen päivän aikana Krimin tataarit pakkosiirrettiin NKVD:n toimesta karjajunilla Keski-Aasiaan, pääasiassa Uzbekistanin alueelle. Pakkosiirron kohteena olivat kaikki Krimin tataarit taustaan katsomatta, sen kohteeksi joutuivat niin puna-armeijassa taistelleet kuin myös sitä vastaan kapinoineet ynnä saksalaisten kanssa yhteistyöhön ryhtyneet Krimin tataarit. Karkotukset kohdistuivat kaikkiin – sylilapsista vaareihin. Tänään Venäjä toimii samoin Ukrainalta miehittämillään alueilla, myös Krimin niemimaalla, kymmeniä tuhansia ukrainalaisia on viety pakolla kodeistaan. Useiden olin paikka on tuntematon, osa on kenties murhattu ja haudattu joukkohautoihin Venäjän miehittämille alueille tai Venäjälle.

 

Venäjä, Venäjä, Venäjä

Venäjällä on lisääntynyt myös suuntaus, jossa Neuvostoliiton saavuttamasta voitosta natsi-Saksasta häivytetään muiden neuvostotasavaltojen uhraukset Venäjän uhrausten korostuessa, jolloin jää väistämättä huomioimatta se, että taistelut itärintamalla koettelivat erityisen kovin nykyisen Valko-Venäjän ja Ukrainan alueita. Arvioiden mukaan toisen maailmansodan kuluessa reilut viisi miljoonaa ukrainalaista menehtyi sotatoimissa tai suoraan sodan seurauksena. Historioitsija Orest Subtelnyn mukaan noin 5,3 miljoonaa ukrainalaista kuoli tai katosi sodassa, lisäksi 2,3 miljoonaa ukrainalaista vietiin Saksaan pakkotyöhön miehitysvuosien kuluessa. (7) Huomioitavaa on se, että toisen maailmansodan jälkeen NKVD yhdessä puna-armeijan kanssa jatkoi taistelua neuvostovaltiota vastustavia ryhmiä vastaan Ukrainan alueella aina 50-luvulle saakka. Vielä Ukrainaakin ankarammin toinen maailmansota koetteli nykyistä Valko-Venäjän aluetta. Taisteluissa ja natsi-Saksan miehitysvuosina Valko-Venäjän alueen asukkaista menehtyi noin kaksi miljoonaa, miljoona pakkosiirrettiin natsi-Saksaan, joiden lisäksi siviilejä yksinkertaisesti katosi. (8) Toisen maailmansodan päätyttyä Valko-Venäjää kohtasi sama kuin Ukrainaakin, vainoissa ja pakkosiirroissa menehtyi tuhansia ihmisiä – vielä suuremmat ihmisjoukot pakotettiin jättämään kotinsa ja kotiseutunsa. Kuten minulle eräs ukrainalainen, Tšernivtsin alueella asuva ystäväni on todennut – toisen maailmansodan jälkeen neuvostojohto jatkoi siitä, mihin saksalaiset lopettivat. Tarkoittaen tällä sitä, että Stalinin hallinnon toimesta juutalaisten kyydittämiset jatkuivat, samoin hallinnon vastustajien ja kaikkien epäiltyjen vainot.

Samalla kun Venäjän merkitystä natsi-Saksan voittajana korostetaan entisestään, länsiliittoutuneiden merkitystä natsi-Saksan kukistumiseen väheksytään entistä enemmän. Löytyypä viimeviikoilta lausuntoja, joissa kuvaillaan Venäjän taistelleen yksin natsi-Saksaa vastaan. Enää ei siis jätetä mainitsematta Neuvostoliiton lännestä saama runsas materiaaliapu Lend-Leasen muodossa, vaan nyt häivytetään olemasta läntisten liittoutuneiden mittavat sotaponnistelut mukaan lukien Normandian maihinnousu, niin olemme päässeet jo todella pitkälle historian vääristelyssä.

Minun ei ole järkevää nostaa esiin kaikkia mahdollisia taulukoita, tai ryhtyä spekuloimaan sillä, kuinka merkittävässä roolissa Lend-Lease-apu Neuvostoliitolle oli. Riittää, että totean avun olleen mittavaa ja auttaneen omalta osaltaan Neuvostoliittoa selviämään sodan ensimmäisistä vuosista. Kun muistetaan, että Yhdysvaltojen toimittama apu käsitti noin 43 prosenttia kaikista Neuvostoliiton autonrenkaista, tai, että Yhdysvalloista toimitettiin Neuvostoliittoon yli 375 000 kuorma-autoa unohtamatta kymmeniä tuhansia muita ajoneuvoja, panssarivaunuja, lentokoneita tahi vetureita, ei apua sovi väheksyä. Yhdysvaltojen Neuvostoliittoon toimittama kuorma-autojen lukumäärä oli niin suuri, että sen avulla puna-armeijan logistiikka siirtyi pyörille. Lend-Lease apua virtasi Neuvostoliittoon niin Yhdysvalloista kuin myös Iso-Britanniasta ja Kanadasta vuoden 1942 alusta lukien (huom. Pre Lend-Lease maksettiin Neuvostoliitolle kullassa kesäkuun lopun ja syyskuun lopun 1941 välillä). Tämän avun huomioiminen ei millään muotoa vähennä puna-armeijan riveissä taistelleen sotilaan ja upseerin uhrauksen mittaamatonta inhimillistä arvoa – sitä vähentää verrattomasti enemmän historian vääristely ja historiallisten tapahtumien valkopesu, johon Venäjällä syyllistytään.

Nyky-Venäjän historiankirjoituksessa Lend-Leasen merkityksen unohtaminen tai häivyttäminen taustalle on kuitenkin sivujuonne, inhimillisesti tarkasteltuna merkittävämpää on se, että puna-armeijan ja neuvostovaltion toimien kriittinen tarkastelu on käytännön toimin tehty hyvin vaikeaksi – lähes mahdottomaksi. Kirjoittaessamme puna-armeijan sotilaiden toteuttamista julmuuksista toisen maailmansodan kuluessa, tai puna-armeijan sotilaiden suorittamista miljoonien naisten raiskauksista, syyllistymme rikolliseen tekoon. Brittiläinen historioitsija Antony Beevor päätyi Kremlin mustalle listalle kirjoitettuaan todenmukaisesti puna-armeijan toteuttamista julmuuksista ja raiskauksista toisen maailmansodan viimeisinä kuukausina sekä sodan jälkeen miehittämillään alueilla. (9) 

"Vapautusmonumentti" Schwarzenberg Platzilla, Wienissä.

Kävin keväällä Wienissä, Itävallassa, kaupungin keskustan tuntumassa, Schwarzenberg Platzilla, sijaitsee puna-armeijan sotilaiden kunniaksi vuonna 1945 pystytetty monumentti. Se pystytettiin puna-armeijan toimesta Wienin vapautumisen muistoksi, joten sitä kutsutaankin usein ”vapautusmonumentiksi”. Kaupungin asukkaita monumentti muistuttaa kuitenkin miehityksen ankaruudesta. Muistamme sen, että puna-armeija menetti noin 17 000 sotilasta Wienin taistelussa. Wieniläiset sitä vastoin muistavat neuvostojoukot siitä, että ne harjoittivat systemaattista naisiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa Neuvostoliiton saavuttaman voiton jälkeen.

Siviileihin kohdistunut väkivaltarikollisuus vahingoitti puna-armeijan mainetta siinä määrin, että Moskova antoi 28. syyskuuta 1945 käskyn, jolla kiellettiin väkivaltaiset kuulustelut. Puna-armeijan joukkojen moraali laski, kun sotilaat valmistautuivat lähetettäväksi kotiin; taisteluyksiköiden korvaaminen marsalkka Ivan Konevin vakituisilla miehitysjoukoilla vähensi vain marginaalisesti ”huonoa käytöstä”.

Vuosien 1945 ja 1946 ajan kaikki Neuvostoliiton komentotasot yrittivät hillitä ryöstöjä ja muita rikollisia toimia. Itävallan poliisin vuoden 1946 tietojen mukaan yli 90 prosentissa rekisteröidyistä rikoksista, tekijät olivat ”Neuvostoliiton univormuun pukeutuneita miehiä”, jotka yleensä olivat humalassa (vrt. yhdysvaltalaisten sotilaiden osuus oli 5–7 %).

Huomioitavaa on myös se, että samaan aikaan Neuvostoliiton miehitysviranomaiset vastustivat Itävallan poliisivoimien laajentamista ja aseistamista. Ei siis vain Berliini tai Itä-Preussi, puna-armeijan sotilaat raiskasivat ja kohtelivat väestöä julmasti myös Itävallassa, aivan kuten muillakin miehittämillään alueilla.

Muistan kuolemattoman rykmentin marssin Helsingissä jokunen vuosi sitten, kuinka suikka päässä ja ”mantteli” päällä Skippari-Smirnov, rinnassaan Donbassin puolustajan mitali, veti kulkuetta Helsingin halki. Kuinka kyseisen marssin kuluessa isoäiti lausui lapsenlapselleen, viitaten omaan isäänsä kantaessaan tämän kuvaa – Isä marssii nyt fasismista vapautetun Helsingin katuja. Mikäli puna-armeija olisi joskus marssinut Helsingin kaduilla, olisimme totisesti päässeet nauttimaan tästä ”vapaudesta” samaan tapaan kuin muutkin puna-armeijan ”vapauttamat” kansat.

Surullista tässä valkopesun ja valehtelun saagassa on se, että meille kaikille uskoteltiin puna-armeijan ja neuvostovaltion olleen vapauttajan todellisuuden ollessa jotain aivan muuta. Kyse oli yhden miehittäjän korvaamisesta toisella, jossa ”vapauttaja” vain alisti ”vapauttamansa” maat rautasaappaan ja miehityksen alle vuosikymmeniksi, orjuuttaen samalla kokonaisia kansoja pyrkien tuhoamaan kansallisen identiteetin ohella näiden kansojen kunniakkaan historian. Venäjän ja venäläisten on tulevaisuudessa käytävä menneisyytensä läpi, muussa tapauksessa tulee jälleen koittamaan aika, jolloin he ammentavat voimaa imperialistisille pyrkimyksilleen historiasta kuten nyt tekevät kuvitellen olevansa vapauttajia miehittäjän sijaan.

Останови красный фашизм!

 

Marko 

 

Lähteet:

1. Martti J. Kari ja Antero Holmila: Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii, s. 316

2. Martti J. Kari ja Antero Holmila: Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii, s. 316.

3. Martti J. Kari ja Antero Holmila: Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii, s. 317.

4. https://yle.fi/a/3-12436052

5. https://www.youtube.com/watch?v=-FVcqYFAmfw&t=552s 

6. https://twitter.com/AlexKokcharov/status/1655331487338692610 

7. http://www.infoukes.com/history/ww2/page-18.html 

8.  https://www.iwm.at/blog/belarus-15-the-worst-war 

9. Esimerkiksi Antony Beevor teoksessaan Berliini 1945 s. 460.

The wish of an “ordinary” Russian living in Finland: The media in the West should also talk about the war in Ukraine from Russia’s perspective

 

This text is based on my Finnish-language blog “The wish of an ‘ordinary Russian’: The media in the West should also talk about the war in Ukraine from Russia’s point of view” (Fin. ”Tavallisen venäläisen” toive: Median pitäisi lännessä kertoa Ukrainan sodasta myös Venäjän näkökulma), which I published on April 30, 2023. For the information of the reader, I have expanded the article with regards to the observations about Finland. The reader must note that the Russians living in Finland used as examples have lived in our country for years or even decades, so their actions supporting Russia and sacrificing Russia cannot be explained by the fact that they have only lived in Finland for a short time. In fact, some of them have previously been highlighted in the media as Russians well integrated into Finland.

The reader must note that the Russians I used as examples in text, have lived in Finland for years or even decades, so their actions supporting Russia and sacrificing Russia cannot be explained by the fact that they have only lived in Finland for a short time. In fact, some of them have previously been highlighted in the media as Russians well integrated into Finland.

 

The wish of an ‘ordinary Russian’: The media in the West should also talk about the war in Ukraine from Russia’s point of view.

From the moment when Russia expanded its war in Ukraine in February 2022, we in Finland have been repeatedly reminded that this is Vladimir Putin’s war, the Russian regime’s war against Ukraine. As Russians flee under the threat of mobilization to their neighbouring countries and through them even further to safety from the mobilization carried out by the state apparatus, it was repeatedly claimed to us in the Finnish media that opponents of Vladimir Putin and opponents of the war are fleeing Russia because of the fear of being sent to the front. At most, the argument was true that these people – mainly younger men – were running away from being sent to the front. What went unnoticed was that these “deserters” were not necessarily opponents of Vladimir Putin’s regime or even the war.

In reality, most of those who escaped from Russia were not ready to sacrifice their own lives for the sake of a failed “special operation”. I suspect, however, that an unusually large number of this large group would have gladly enjoyed the benefits provided by the Russian administration – perhaps even enriched themselves to some extent. They were perhaps drunk on the national euphoria created by the occupation of the Crimean Peninsula and felt proud that Russia was no longer humiliated!

They ignored the fact that thousands of Russians had already died in the war that Russia had been waging in eastern Ukraine since the spring of 2014. They also didn’t care that their country had drifted into totalitarianism – it was enough for them that money came in, they could go abroad and find foreign luxury products in Moscow or St. Petersburg. What about the fact that the majority of Russians could only dream of such things, that millions of Russians did not even have an indoor toilet and running water. So, were they just innocent bystander victims that a brutal regime tried to send to the slaughter like sheep, or were they cogs in the machinery that allowed Putin’s regime to continue and evolve in an even more totalitarian direction? Let’s not forget the German theologian Martin Niemöller’s poem “First they came ...” (German: Zuerst Kamen sie ...) when we think about questions of responsibility.  

What if we here in the West were a little naive when we let them out of Russia, at the same time we painted a picture of them that even the blind saw was a false lie?

 

In my writing, I do not directly answer the questions I posed above, but I believe that my text shows what I think about the innocence or guilt of the Russians (citizens), as well as what I think about the reactions and actions of our decision-makers here in the West.

Naturally, a nation of more than 140 million inhabitants can accommodate many different opinions, there are people who oppose the war – for one reason or another, as there are also those who support the war. From the point of view of this writing, it is not significant what the reason is for opposing the war, for example. In my opinion, based on whether a person supports or opposes the war in Russia, it cannot be directly concluded whether he supports Vladimir Putin’s regime or not; nor how he sees the future of Russia – as a totalitarian state or something else.

In Russia, there are plenty of different groups that support imperialism and resort to violence, which view the Russian regime with disdain – even negatively. On the other hand, Vladimir Putin’s administration has tolerated numerous extremist groups, such as the Russian Imperial Movement, because the administration has been able to use them to promote its own policies in Russia and outside the country’s borders. These groups have also been tolerated in Russia, as long as their activities do not threaten Putin’s regime. It is a kind of social contract, but nothing guarantees that the Russian administration will follow such (silent) social contracts. With the extensive war of aggression against Ukraine, the Kremlin broke one such so-called agreement with the Russian middle class.

In the West, we also have a somewhat idealistic image of some Russian opposition politicians, due in part to the fact that these politicians and their support groups, such as Alexei Navalny and his supporters, have fallen into the teeth of the regime. The lives of these politicians have been threatened – they have even been trying to assassinate, and their supporters have been persecuted. So, it’s no wonder that we see these politicians and their supporters standing in the same crowd as us. At this point, we are perhaps a little too naive in imagining that there can be no contradictions between us and them. Regardless of my statement, I definitely consider the popular politics that Vladimir Putin's regime was not opposed strongly enough in the West to be wrong, because “even if Putin is authoritarian, his successor can be even worse”.

Still, millions of Russians, whatever they think of Vladimir Putin, see, and feel that Russia is much bigger than its current geographical borders. They also support the imperialist policies of their country! This kind of thinking also manifests itself in Russians abroad, which erupts on the surface as grumpy behaviour or endless victimization, where Russians see themselves as victims who are treated badly by the West. Many of them lack the ability and desire to critically evaluate not only their own actions, but also the actions of their country! Which can also be seen in the fact that they do not take responsibility for their own actions, in fact many Russians are not even able to understand the consequences of their actions! Retreating from responsibility, stating “I’m not a political person” is no longer enough. Silence is also an act, a choice, which is preceded by the decision to be silent! Not taking a stand is therefore a choice, commitment!

Former hockey star Aleksandr Barkov senior will not be able to skate from responsibility with his statement, which he uttered in an interview with Ilta-Sanomat on January 1, 2023.

“What do you think about Russia’s war of aggression against Ukraine?

– I don’t want to go terribly deep, but I’m against all the wars that happen in the world, he says and stops.

- - -

Barkov doesn’t feel that he has the expertise to evaluate world politics, but he clearly is in his sorrows.

– Yes, it's [war] a bad thing. I want the best for the world. It is up to the politicians to resolve these issues.” (1)

Barkov was not asked to take a position on world politics, but to give his opinion on the criminal war of aggression, in which Russia is bombing civilian targets, and in which its soldiers are torturing and murdering Ukrainians. He couldn’t do that; he chose to be silent!

While Aleksandr Barkov prefers to remain silent rather than take a stand, the Russian-born municipal politician from Lappeenranta, Ekaterina ‘Katja’ Marova (Left Alliance; Vasemmistoliitto) is not content to just remain silent, but she repeats the Russian narrative in her statements, hoping for news from the media that would also report Russia’s views on the background of the war, such as the fear of NATO expansion. (2) Underlying such a wish must be, at least on some level, the belief that Russia’s irrational fear of a NATO attack on Russia is correct.

At the point when Ekaterina Marova gives a hundred thumbs up to a social media post that questions the guilt of the Russians for the Bucha massacre last year, then we have already stepped over the border of conventionality. Bucha was de-occupied in March-April 2022, at a time when Marova commented with a thumbs-up that the evidence of Russia’s guilt was crushing. It was no longer about individual civilian casualties – deaths caused by warfare – but mass executions, murders of prisoners, suspected war crimes, etc. Marova confirms the narrative spread by Russian propaganda about Bucha’s staging, instead Sofia Kazakov, who was also a parliamentary candidate of Valta kuuluu kansalle-party, and has a Russian background, openly spreads Russian propaganda and disinformation as well as anti-Semitism.

And as my readers may have noticed, the “ordinary Russian” in the title of my blog is a person of Russian background living in Finland, who has lived in a world saturated with Western media messages, but still wishes to hear the Kremlin’s narrative through. Perhaps it is also appropriate to ask what has been done wrong here in Finland? And have the Finnish media offered enough up-to-date information to Russians who think like Marova and challenged them to examine events critically?

A Russian living in Finland who thinks like Marova does not come as a surprise to me. Apparently, they have integrated into Finland, but their spiritual home is not in Finland! They don’t necessarily seek information from the Finnish (Western) media, as many turn a blind eye to the actions of their administration, because it makes life easier here in Finland in their society. And when enough people do this, it silences even more gravel voices (opponents of the regime). In the end, a significant part chooses to remain silent and be an apolitical person, in which case it is easier for a small, loud, and aggressive group to control positions, opinions supporting the Russian regime, etc.

Russians living in Finland have also been guilty of harassing Ukrainians and spreading deliberate lies, e.g., a year ago in spring a woman of Russian background who worked as an entrepreneur in the healthcare sector spread lies about the bad behaviour of Ukrainian refugees. (3) The woman in question, who works as an entrepreneur in Helsinki, did not actually work at the refugee centre in Juuka, where she claimed to have worked and met Ukrainian refugees.

A year ago, a car parade was organized in Finland by the Suomalais-venäläinen RuFi association in honour of Victory Day. (4) In the past, the RuFi association has organized marches of the Immortal Regiment in Finland, for the first time on May 9, 2017. In an interview with Helsingin Sanomat, the president of the association, Daria Skippari-Smirnov, defended the civilian casualties caused by the Russian war of aggression, while in the same interview spreading Kremlin propaganda about the bombings carried out by Ukraine –

“Of course, when there's a war, the bomb might hit somewhere else. It cannot be avoided…”. (5)

Before the car parade a year ago, a WhatsApp group of Finno-Russians discussed bringing weapons to the car parade, the same group also incited hatred against Ukrainians. (6) According to my information, there will be no march of the Immortal Regiment in Finland this year, just like no motorcade. On the other hand, this follows the line defined by the Kremlin, as the marches of the Immortal Regiment are banned in Russia as well.

For Finno-Russians or Russians living in Finland, participation in Russia’s war in Ukraine has its own chapter. Some of them have enlisted in the volunteer forces provided by Russia since 2014, but I also know of individual Russians who have returned to Russia after February 24, 2022, with the sole purpose of enlisting in the Russian armed forces or the forces of other security organizations in Russia. I will return to this theme and observations later this year.

In my writing, I have discussed the theme of the collective responsibility of Russians for the war in Ukraine, through examples created by Russians abroad. Similar examples can also be found in other European countries, such as Germany. (7)

What about those who live in Russia? At this point, it would be extremely easy for me to use opinion polls as evidence, which prove that Vladimir Putin still has solid support in Russia, from which it can be concluded that the war (in Russian terms, a special operation) still has solid support in the country. This despite the fact that since February 24, 2022, Russia has killed tens of thousands of its soldiers in Ukraine – with the total number of fallen and dead and missing already well over a hundred thousand soldiers. In this case, I see opinion polls as secondary evidence, even though they prove that the majority of Russians stand behind the actions of their government. Just like they’re behind the atrocities and crimes committed by Russian soldiers in Ukraine.

On the other hand, the spiritual atmosphere in Russia, as well as among many Russians abroad, shows that introspection has not been practiced, as well as no self-criticism – which is also supported by the examples from Finland.

Social media platforms reveal in their own harsh way how “ordinary Russians” relate to the atrocities of their compatriots in Ukraine. In this case, it must be considered that commentators from different groups form a one-dimensional sample of the entire nation. Millions of Russians do not have the opportunity to access the Internet regularly, on the other hand, this group is mainly dependent on the programs of Russian state television channels, so it is more than likely that they sympathize with the war as well as with the brutal murder of Ukrainians. So, I believe that the photo collage below with explanations describes the attitude of Russians towards their countrymen in Ukraine crimes committed quite well.

You can find quite a lot of messages from Russians like the examples in the photo collage on Telegram, YouTube, and many other social media channels. The messages convey an image of a country and people that are morally degenerate and corrupt!

The arrogance and contemptuous behaviour of the Russians and those who support them no longer even amazes me. A little over a year ago, I imagined that this kind of behaviour would slowly fade away, but still this group of Russians behaving like jerks is the one who controls the space while other Russians stay out (or are content to be silent). The Russians also seem to get energy for their actions from their ability to “play victims” and see the reason for the bad treatment of Russia and Russians only in other countries and peoples. The fact that the state is totalitarian and the punishments for opponents of the regime are long is also not a defense for the Russians. Nor is it that, being apolitical individuals, they protect their loved ones (or even want to maintain their relationship with them).

These do not serve as a defense, because we have seen Russians go to resistance individually or in groups, the bravest have taken up arms and gone to war against their countrymen. There are also critics of the Russian regime in Finland, some of the Russians living in Finland are very active on social media, fighting against the lies of the Kremlin, so the explanation “I am an apolitical person” is nothing more than an excuse to remain silent.

If Russia intends to one day return to the ranks of civilized nations, the Russians collectively have a considerable period of introspection and review of their own actions - and not only their own, but the entire country’s past actions ahead of them is a critical review and reconciliation! Without this, Russia should be kept isolated until there is a will to critically examine the past and to atone for its actions.

 

Marko

 

Sources: 

1. https://www.is.fi/jaakiekko/art-2000009293343.html 

2. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009239132.html 

3. https://yle.fi/a/3-12450742 

4. https://yle.fi/a/3-12436052 

5. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008779634.html 

6. https://putinintrollit.fi/2022/05/05/suomenvenalaisten-whatsapp-ryhmassa-keskustellaan-aseiden-tuomisesta-venaja-mieliseen-kulkueeseen-ja-lietsotaan-vihaa-ukrainalaisia-vastaan/ 

7. https://www.rferl.org/a/germany-pro-russia-rallies-discrimination/31795983.html 

Original blog in Finnish: ”Tavallisen venäläisen” toive: Median pitäisi lännessä kertoa Ukrainan sodasta myös Venäjän näkökulma.

RuFi ry – part of Russian propaganda and influence in Finland. 

#StandWithUkraine 

Venäjän tappioista Ukrainassa – maa on menettänyt alle puolessa vuodessa satatuhatta miestä vahvuudestaan

 

Alle sadantuhannen asukkaan itäukrainalainen Bakhmut on pysytellyt otsikoissa viime vuoden syksystä lähtien, taistelut kaupungin valtaamiseksi alkoivat kuitenkin jo tätä ennen, viime kesänä.  Ensihetkistä lähtien ukrainalaiset ovat puolustaneet jokaista nyppylää ja risteystä ensin Bakhmutin ympäristössä ja lopulta jokaista taloa ja korttelia itse kaupungissa. Tällä hetkellä taisteluita tunnutaan käytävän jokaisesta kerroksesta ja huoneistosta, mutta vieläkään Venäjän ei ole onnistunut saarrostaa ja eristää kaupunkia ja tukahduttaa viimeisimpiä kaupunkiin ja sieltä pois johtavia ”elämänteitä” – hetkittäin kyse on ollut yhdestä vaivaisesta paikallisesta tiestä, jota myöten kaupungin puolustajille on virrannut tarvittavaa materiaalia ja jota myöten haavoittuneita on evakuoitu tästä maanpäällisestä helvetistä. Hetkittäin taistelua Bakhmutista on verrattu taisteluun Stalingradista, tiettyjä yhtymäkohtia löytyykin, mutta on parempi, ettemme ryhdy tällaisten vertausten perusteella spekuloimaan taistelun lopputuloksella, puhumattakaan, että ryhtyisimme tekemään liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

Ukrainalaisten päätöstä puolustaa kaupunkia loppuun saakka on kritisoitu, ihmishenkien uhraamista ei ole pidetty järkevänä. Toisaalta Venäjä on joutunut maksamaan jokaisesta etenemästään metristä kovan hinnan kaatuneina, kadonneina ja taistelukykynsä menettäneinä.

Yhdysvaltalaisen viranomaisarvion mukaan Jevgeni Prigožinin omistama PMC Wagner oli menettänyt helmikuun alkuun mennessä taistelusta Bakhmutista kaatuneina noin 4000 palkkasotilasta, haavoittuneiden lukumäärän noustessa jopa yli 10 000 palkkasotilaaseen. (1) Tuolloin alkoi näkyä jo viitteitä siitä, että PMC Wagnerin taisteluosastoiden tappiot ovat nousseet niin suuriksi, ettei niitä enää voitu korvata esim. värvättävillä vangeilla. Siitä tappiot ovat vain jatkaneet kasvuaan niin PMC Wagnerilla kuin myös muilla palkkasotilasorganisaatioilla sekä niillä Venäjän asevoimien osastoilla, jotka ovat osallistuneet Bakhmutin valtaukseen viimeisimpien kuukausin kuluessa. Huhtikuun viimeisenä päivänä Yhdysvalloista käsin esitettiin seuraava arvio:

”The United States estimates Russia has suffered 100,000 casualties since December, including more than 20,000 killed in action, the National Security Council said Monday. Roughly half of those killed, NSC spokesman John Kirby said, were working with the Wagner mercenary group, often ex-convicts who had been recruited from prison.” (2)

Eli Venäjä olisi menettänyt kaatuneina joulukuusta lähtien enemmän kuin 20 000 sotilasta/ taistelijaa ja suunnilleen puolet kaatuneista olisi kuulunut PMC Wagneriin, ollen usein vankiloista värvättyjä. Venäjän kokonaistatappiot nousevat samassa ajassa noin 100 000 sotilaaseen/ taistelijaan kaatuneina, haavoittuneina sekä kadonneina. Niinpä Venäjä on menettänyt alle puolessa vuodessa kaatuneina enemmän sotilaita mitä Neuvostoliitto menetti Afganistanin sodassa. Neuvostoliiton virallisen ilmoituksen mukaan se menetti Afganistanin sodassa 14453 sotilasta kuolleina, sisältäen taisteluissa kaatuneet (joulukuu 1979 – helmikuu 1989). (3)

Venäläisen vankien oikeuksia valvovan ihmisoikeusjärjestön johtajan, Olga Romanovan, mukaan Ukrainan sotaan värvätyt vangit ovat kärsineet häkellyttäviä tappioita rintamalla. Hän kertoi Berliinissä järjestetyssä ihmisoikeuskonferenssissa, että PMC Wagneriin oli värvätty tämän vuoden helmikuun ensimmäiseen päivään mennessä noin 49 000 vankia. (4) Heistä 77 prosenttia oli Romanovan mukaan tuolloin kirjattu joko kaatuneiksi, vangituiksi tai karkureiksi – mikä tarkoittaa yhteensä lähes 38 000 hengen miehistötappioita kaatuneina, sotavankeina tai karkureina.

Bakhmut, kevät 2023.

Voiko kuitenkin olla niin, että ukrainalaisilta kaupungin puolustaminen on ollut huonoista käsillä olevista vaihtoehdoista se paras? Bakhmutista luopuminen olisi johtanut venäläisten etenemiseen Kostjantynivkaan lounaassa sekä kohti Slovjanskia luoteessa. Sen sijaan, kun havaittiin Bakhmutista muotoutuneen eräänlaisen kunniakysymyksen venäläisille, sen pitämisen, kohtuullisen kovaan hintaan, laskettiin kuluttavan Venäjän voimia ennen talvea ja talvella niin paljon, ettei sillä kevään koittaessa ole enää riittävästi voimia, eikä kykyä muuttaa strategiaansa Ukrainassa. Voiko olla niin, että käytettiin Vladimir Putinin ja mahdollisesti muidenkin venäläisjohtajien henkilökohtaisia heikkouksia hyväksi taisteltaessa Bakhmutista? Tulevaisuuden historiankirjoitus kertonee meille sen, kuinka onnistunut Ukrainan strategia pitää Bakhmut nähtyyn hintaan on, mutta sekään ei pysty vastaamaan siihen, millaiseen lopputulokseen vaihtoehtoiset skenaariot olisivat johtaneet.

Oli kyse taktiikasta tahi jostain muusta, Venäjä on kuluttanut huomattavia määriä miehiä ja kalustoa saavuttamatta käytännössä mitään, mikä on luettavissa myös eräiden venäläisten lausunnoista. PMC Wagnerin omistaja ja rahoittaja Jevgeni Prigožinin on esiintynyt viime aikoina hyvin ailahtelevaisesti, milloin hän on ollut uhmakas ja milloin tappiomielialan vallassa. Kiinnostava oli hänen Venäjän puolustusministerille antamansa uhkaus muutama päivä sitten – mikäli PMC Wagner ei saa lisää aseita ja ammuksia, se vetäytyy Bakhmutista. (5) On kyseenalaista saiko PMC Wagner puolustusministeriöltä mitään, toistaiseksi se ei kuitenkaan ole vetäytynyt Bakhmutista.

Jevgeni Prigožinin ohella Igor Girkin on esittänyt viime aikoina hyvinkin kärkkäitä lausuntoja Venäjän asevoimien suorituskyvystä ja mahdollisuuksista, ja varoittanut venäläisiä olemasta turhan toiveikkaita esim. Kiinan tukeen ja liittolaisuuteen. (6) Tässä yhteydessä on toki huomioitava mahdollinen maskirovka henkilöiden taholta tai yritys puhdistaa omaa pesää tai pyrkiä horjuttamaan kolmannen osapuolen asemaa (mahdollisessa) tulevassa valtataistelussa, mutta samalla ne myös kertovat sisäisestä hajaannuksesta ja eripurasta sekä voimakkaistakin näkemyseroista Venäjällä. Samalla on kuitenkin pidettävä mielessä se, ettei meidän tule olla liian toiveikkaita ja asettaa toivomme johonkin sisäiseen konfliktiin Venäjällä, joka edesauttaisi Ukrainaa saavuttamaan tavoitteensa ja nopeuttaisi sodan ratkaisua.

Avoimien lähteiden perusteella voidaan myös tehdä päätelmiä siitä, että Venäjän tappiot ja menetykset ovat mittavat.

Venäjä on menettänyt 24. helmikuuta 2022 – 27. huhtikuuta 2023 välillä hyökkäyssodassa Ukrainaan vähintään 2111 upseeria. Laskelma perustuu Tšekin tasavallassa toimivan monikansallisen ryhmän @KilledInUkraine – Russian Officers killed in Ukraine laskelmiin. Ryhmän julkaisemat tiedot perustuvat Venäjältä julkisista lähteistä, kuten hautajaisilmoituksista, muistokirjoituksista ja uutissivustoilta koottuihin tietoihin Venäjän upseeritappioista. On syytä painottaa, että kyse on minimimenetyksistä ts. ryhmä hyväksyy tilastoihin vain sellaiset tappiot, joista löytyy tietoa avoimista lähteistä. Tilasto pitää sisällään neljä kenraalimajuria, 54 everstiä, 139 everstiluutnanttia, 269 majuria ja 392 kapteenia sekä yli tuhat yliluutnanttia ja luutnanttia. Edellisten lisäksi tilasto pitää sisällään 245 muuta upseeria. Heidän julkaisemaan tilastoon on mahdollista tutustua verkkosivulla: KIU public full data sheet.

Kattavaa tilastointia Venäjän kalustotappioista hyökkäyssodassa Ukrainaan ylläpitää oryxspioenkop-ryhmä. Aivan kuten @KilledInUkraine-ryhmä, oryxspioenkop-ryhmä hyväksyy tilastoihinsa vain sellaiset Venäjän menetykset, joista on kuva- tai videomateriaalia todisteena. Seurattuani heidän työskentelyä 24. helmikuuta 2022 eteenpäin, olen huomannut ryhmän pyrkivän niin suureen täsmällisyyteen kuin mahdollista. Heidän tilastoinnin perusteella uskaltaa sanoa, että Venäjä on menettänyt hyökkäyssodassa Ukrainaan 24. helmikuuta 2022 jälkeen minimissään yli 10 000 kappaletta erilaisia asejärjestelmiä, ajoneuvoja, kalustoa jne. Tämä lukema pitää sisällään muun muassa 1925 taistelupanssarivaunua/ panssarivaunua, joista 1175 on tuhoutunut, 102 on vaurioitunut, 103 on hylätty ja 388 ukrainalaiset ovat kaapanneet.

Täydellinen tilasto on luettavissa verkkosivulla: Attack On Europe: Documenting Russian Equipment Losses During The 2022 Russian Invasion Of Ukraine.

Erilaisten ryhmien ylläpitämien tilastoiden perusteellakin on mahdollista luoda kattava kokonaiskuva Venäjän kärsimistä tappioista siitäkin huolimatta, että kyse on todellakin vain minimitappioista. Miehistötappioiden osalta todellisuus voi olla jopa merkittävästi erilaisten ryhmien tai kolmansien maiden edustajien ilmoittamia arvioita suurempia. Tähän mennessä eri tahojen julkaisemat arviot Venäjän miehistötappioista ovat korkeintaan suuntaa antavia, luonnollisesti merkittävin syy löytyy Venäjästä itsestään, joka salailee ja vääristelee julkaisemaansa aineistoa. Toisaalta Olga Romanovan mukaan Jevgeni Prigožinin pelkää tilastoja antautuneista, jonka seurauksena ukrainalaisille antautuneita on kirjattu kaatuneiksi (tai kadonneiksi). (7)

Oma lukunsa on sitten se, että Venäjän Ukrainalta miehittämiltä alueilta pakkovärvätyistä henkilöistä koottujen joukko-osastojen kärsimät tappiot ovat tilastoinnin osalta hyvin puutteellisia. Itä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta saamiemme tietojen mukaan vielä viime vuoden lopulla omaiset etsivät sellaisia pakkovärvättyjä, jotka olivat osallistuneet 24. helmikuuta 2022 alkaneeseen hyökkäykseen ja olivat kadonneet ennen maaliskuun (v. 2022) loppua. ”Pitkiltä listoilta” saattoi löytyä pakkovärvätyn nimi ja vain rintamalohko, jonne hänet oli siirretty – tämän jälkeen henkilöstä ei enää löydy mitään tietoa. Alueiden luonteen vuoksi (vuosia jatkunut miehitystila yhdistettynä totalitaariseen hallintoon) omaisten on hyvin hankala saada tietoa kadonneista pakkovärvätyistä, kadonneista tiedonhankitakin voi johtaa ongelmiin. Todennäköisesti vasta alueiden vapautus miehityksestä tuo jotain vastauksia näihin kysymyksiin, epäilen kuitenkin, että tuhannet kadonneet jäävät kadonneiksi omaisiltaan. Ruumiita ei löydetä koskaan, ei ole merkittyjä hautoja, lukuisissa tapauksissa ruumiita on todennäköisesti poltettu tuhkaksi liikkuvissa krematorioissa tai tilapäisissä polttouuneissa. Luonnollisesti se, kuinka Venäjä kohtelee Ukrainalta miehittämiensä alueiden väestöä, on rikollista, pakkovärväämisessä kuin myös väestön pakkosiirroissa on kyse sotarikoksista.

Vertailun vuoksi loppuun Ukrainan asevoimien julkaisuihin perustuva tilasto Venäjän miehistö-, kalusto- ja materiaalitappioista käynnissä olevan hyökkäyssodan aikana, 24. helmikuuta 2022 – 3. toukokuuta 2023. 

Marko 

Lähteet:

1. https://www.theguardian.com/world/2023/jan/06/putin-ally-fighting-to-control-salt-and-gypsum-mines-near-ukraine-city-of-bakhmut-says-us 

2. https://www.washingtonpost.com/world/2023/04/30/russia-ukraine-war-news-2/ 

3. ”Official Soviet casualties total 14,453 dead: 9,511 killed in action; 2,386 died of wounds; and 2,556 lost from disease and accidents.”

https://web.archive.org/web/20060718225045/http://www.vfw.org/resources/levelxmagazine/0203_Soviet-Afghan War.pdf

4. https://www.verkkouutiset.fi/a/wagnerin-jarkyttavat-tappiot-vankisotilaista-jaljella-enaa-viidennes/?ref=rns_tw#194c9420 

5. https://twitter.com/Gerashchenko_en/status/1652410760499216389 

6. https://twitter.com/Tendar/status/1653294293187010560 

7. https://www.verkkouutiset.fi/a/wagnerin-jarkyttavat-tappiot-vankisotilaista-jaljella-enaa-viidennes/?ref=rns_tw#194c9420 

Kuvien lähteet @Tendar sekä @PaulJawin.

#StandWithUkraine 

”Tavallisen venäläisen” toive: Median pitäisi lännessä kertoa Ukrainan sodasta myös Venäjän näkökulma

 

Siitä hetkestä lähtien, kun Venäjä laajensi sotaansa Ukrainassa helmikuussa 2022, meitä muistutettiin toistuvasti siitä, kuinka kyseessä on Vladimir Putinin sota – Venäjän johdon sota Ukrainaa vastaan. Venäläisten paetessa mobilisointiuhan alla naapurimaihinsa ja niiden kautta vieläkin kauemmas turvaan valtiokoneiston toteuttamalta mobilisoinnilta, väitettiin meille Vladimir Putinin ja sodan vastustajien pakenevan sotaa ja uhkaavaa rintamalle joutumista kotimaastaan. Väitteessä piti paikkansa korkeintaan sentään se, että nämä ihmiset – pääasiassa nuoremmat miehet – pakenivat sitä, etteivät joutuisi rintamalle. Huomioimatta jäi se, etteivät nämä ”rintamakarkurit” välttämättä olleet Vladimir Putinin hallinnon tai edes sodan vastustajia. Todellisuudessa nämä Venäjältä paenneet eivät olleet valmiit uhraamaan omaa henkeään epäonnistuneen ”erikoisoperaation” tähden. Epäilen kuitenkin, että tavattoman moni tästä suuresta joukosta oli mieluusti nauttinut Venäjän hallinnon suomista eduista – ehkäpä jopa rikastuneetkin jonkin verran. He olivat kenties humaltuneet Krimin niemimaan miehittämisen nostattamasta kansallishuumasta ja tunteneet ylpeyttä siitä, ettei Venäjää enää nöyryytetty. He eivät piitanneet siitä, että tuhansittain venäläisiä oli jo kuollut sodassa, jota Venäjä oli käynyt Itä-Ukrainassa keväästä 2014 lähtien. He eivät myöskään piitanneet siitä, että maansa oli ajautunut totalitarismiin – heille riitti, että rahaa tuli, ulkomaille pääsi ja Moskovasta tahi Pietarista löysi ulkomaisia luksustuotteita. Mitä siitä, että suurin osa venäläisistä saattoi vain haaveilla moisista, että miljoonilla venäläisillä ei ollut edes sisävessaa ja juoksevaa vettä. Niin, olivatko he vain syyttömiä sivullisia uhreja, jotka brutaali hallinto yritti lähettää teuraaksi kuin lampaat vai olivatko he ratas koneistossa, joka mahdollisti Putinin hallinnon jatkumisen ja kehittymisen entistä totalitaarisempaan suuntaan?

Entäpä olimmeko täällä lännessä hiukan naiiveja päästäessämme heidät Venäjältä, samalla kun maalailimme heistä kuvajaista, jonka sokea reettakin näki olevan falski valhe?

Kirjoituksessani en vastaa suoraan edellä esittämiini kysymyksiin, mutta uskoisin, että tekstistäni käy ilmi mitä mieltä olen venäläisten (kansalaiset) syyttömyydestä tahi syyllisyydestä kuin myös siitä, mitä mieltä olen päättäjiemme reaktioista ja toimista täällä lännessä.

Luonnollisesti yli 140 miljoonan asukkaan kansaan mahtuu lukuisia eri mielipiteitä, on ihmisiä, jotka vastustavat sotaa – syystä tai toisesta, kuten on myös heitä, jotka kannattavat sotaa. Tämän kirjoituksen kannalta ei ole merkitsevää se, mikä on syy esim. sodan vastustamiselle. Mielestäni sen perusteella kannattaako henkilö Venäjällä sotaa vai vastustaako hän sitä, ei voida suoraan päätellä sitä, tukeeko hän Vladimir Putinin hallintoa vaiko ei; kuten ei sitäkään, millaisena hän näkee Venäjän tulevaisuuden.

Venäjällä on runsaasti erilaisia Venäjän imperialismia tukevia ja väkivaltaan turvautuvia ryhmiä, jotka suhtautuvat Venäjän hallintoon vieroksuen – jopa kielteisesti. Toisaalta Vladimir Putinin hallinto on sietänyt lukuisia ekstremistisiä ryhmiä, kuten Russian Imperial Movement’ia, koska hallinto on kyennyt käyttämään niitä oman politiikkansa edistämiseen Venäjällä ja maan rajojen ulkopuolella. Näitä ryhmiä on myös siedetty Venäjällä, niin kauan kun ne eivät toiminnallaan uhkaa Putinin hallintoa. Kyse on eräänlaisesta yhteiskuntasopimuksesta, mutta mikään ei takaa sitä, että Venäjän hallinto noudattaa tällaisia (hiljaisia) yhteiskuntasopimuksia. Laajalla hyökkäyssodalla Ukrainaan Kreml rikkoi yhden tällaisen ns. sopimuksen Venäjän keskiluokan kanssa.

Meillä lännessä on myös hiukan idealistinen kuva eräistä venäläisistä oppositiopoliitikoista, johtuen luonnollisesti siitä, että nämä poliitikot tukiryhmineen – kuten Aleksei Navalnyi tukijoineen – ovat joutuneet hallinnon hampaisiin, näiden poliitikkojen henkeä on uhattu ja toimintaan osallistuvia vainottu. Ei siis ihme, että me näemme näiden poliitikkojen tukijoineen seisovan samassa joukossa meidän kanssa. Tässä kohdin olemme ehkäpä hiukan liian naiiveja kuvitellessamme, ettei meidän ja heidän välillä voi olla mitään ristiriitoja. Edellisellä en missään nimessä tarkoita sitä, mihin usein on vedottu, kun Putinia ei haluttu arvostella ja ryhtyä hänen edessä poikkiteloin – ”vaikka Vladimir Putin on autoritaarinen, niin seuraajansa voi olla vieläkin pahempi”. Ei! Tarkoitan sitä, että tilanne Venäjällä ei ole niin yksinkertainen kuin kuvittelemme, johtuen osaltaan siitä, että Vladimir Putin hallintoineen on myrkyttänyt Venäjää ja venäläisten mieliä jo yli parin vuosikymmenen ajan, kuin myös siitä, etteivät venäläiset ole oikeasti kohdanneet historiaansa ja käyneet läpi imperialistista menneisyyttään. Edelleen miljoonat venäläiset, olivatpa he Vladimir Putinista mitä mieltä tahansa, näkevät ja kokevat Venäjän olevan suuremman kuin sen nykyiset maantieteelliset rajat. Tällaista ajattelua ilmenee myös ulkovenäläisissä, mikä nyt purskahtelee pintaan öykkärimäisenä käyttäytymisenä tai loputtomana uhriutumisena, jossa venäläiset nähdään uhreina, joita länsi kohtelee kaltoin. Heiltä puuttuu kyky arvioida kriittisesti omien tekemistensä ohella myös hallintonsa tekemisiä! Mikä näkyy myös siinä, ettei kanneta vastuuta omista tekemistä, itse asiassa moni venäläinen ei edes kykene hahmottamaan tekojensa seurauksia! Vetäytyminen vastuusta, toteamalla ”ettei ole poliittinen henkilö” ei enää riitä. Hiljaisuuskin on teko, valinta, jota edeltää päätös olla hiljaa! Kantaaottamattomuus on siis valinta, kannanotto!

Entinen kiekkosuuruus Aleksandr Barkov senior ei pääse luistelemaan vastuusta toteamuksellaan, jonka hän lausui Ilta-Sanomien haastattelussa tammikuun 1. päivänä.

”Mitä ajattelet Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaan?

– En halua mennä hirveän syvälle, mutta vastustan kaikkia sotia, mitä maailmassa tapahtuu, hän sanoo ja pysähtyy.

- - -

Barkov ei koe, että hänellä olisi asiantuntemusta arvioida maailmanpolitiikkaa, mutta murheissaan hän selvästi on.

– Kyllä se on huono juttu. Haluan maailmalle parasta. On poliitikkojen tehtävä ratkaista nämä asiat.” (1)

Barkoviahan ei pyydetty ottamaan kantaa maailmanpolitiikkaan, vaan kertomaan mielipide rikollisesta hyökkäyssodasta, jossa Venäjä pommittaa siviilikohteita, ja jossa sen sotilaat kiduttavat ja murhaavat ukrainalaisia. Jos Aleksandr Barkov on mieluummin hiljaa kuin ottaa kantaa, niin lappeenrantalainen – venäläistaustainen – kunnallispoliitikko Ekaterina ’Katja’ Marova (vasemmistoliitto) ei tyydy pelkästään olemaan hiljaa vaan toistaa kannanotoissaan Venäjän narratiivia, toivoessaan tiedotusvälineiltä uutisia, joissa kerrottaisiin myös Venäjän näkemyksiä sodan taustoista, kuten Naton laajentumisen pelosta. (2) Tällaisen toivomuksen taustalla täytyy olla, ainakin jollain tasolla, usko siitä, että Venäjän irrationaalinen pelko Naton hyökkäyksestä Venäjälle on paikkansa pitävä.

Siinä vaiheessa, kun Ekaterina Marova peukuttaa satasella someviestille, jossa epäillään, etteivät venäläiset olisikaan syyllisiä Butšan verilöylyyn viime vuonna, niin on jo astuttu sovinnaisuuden rajan yli. Butša vapautettiin maalis-huhtikuussa 2022, hetkenä, jolloin Marova kommentoi peukuttamalla todisteet Venäjän syyllisyydestä olivat murskaavat. Kyse ei ollut enää yksittäisistä siviiliuhreista – sodankäynnin synnyttämistä kuolemista – vaan joukkoteloituksista, vankien murhista, sotarikosepäilyistä jne. Marova vahvistaa narratiivia Butšan lavastuksesta, sen sijaan Valta kuuluu kansalle kansanedustajaehdokkaanakin ollut, venäläistaustainen, Sofia Kazakov levittää avoimesti Venäjän propagandaa.

Venäjän narratiivi toistuu näissä Suomessa asuvien venäläistaustaisten vaikuttajien viesteissä.

Ja kuten lukijani saattoivat huomata, kirjoitukseni otsikon ”tavallinen venäläinen” on Suomessa asuva venäläistaustainen henkilö, joka on elänyt läntisen median viestien kyllästämässä maailmassa mutta silti hänen toiveista kuultaa läpi Kremlin narratiivi. Ehkäpä aiheellista myös kysyä, että mitä meillä Suomessa on tehty väärin? Ja ovatko suomalaismediat tarjonneet Marovan lailla ajatteleville venäläisille riittävästi ajantasaista tietoa ja haastaneet heidät tarkastelemaan tapahtumia kriittisesti?*

Minulle Marovan lailla ajatteleva Suomessa asuva venäläinen ei tule yllätyksenä. Näennäisesti he ovat kotoutuneet Suomeen, mutta heidän henkinen koti ei ole Suomessa. He eivät välttämättä hae tietoa suomalaisista (läntisistä) medioista, monen sulkiessa silmänsä hallintonsa tekemisiltä, koska sen myötä elämä on helpompaa täällä Suomessa. Ja kun tarpeeksi moni tekee näin, niin omalta osaltaan se hiljentää soraääniä (hallinnon vastustajia) lisää. Lopulta merkittävä osa valitsee olla hiljaa ja olla epäpoliittinen henkilö, jolloin pienehkön, äänekkään ja aggressiivisen ryhmän on helpompaa ohjailla kannanottoja, mielipiteitä jne.

Suomessa asuvat venäläiset ovat myös syyllistyneet ukrainalaisten häirintään sekä tarkoituksellisten valheiden levittämiseen, esim. vuosi sitten keväällä terveydenhoitoalalla yrittäjänä työskennellyt venäläistaustainen nainen levitti valheita ukrainalaispakolaisten käyttäytymisestä. (3) Kyseinen Helsingissä yrittäjänä työskentelevä nainen ei todellisuudessa työskennellyt vastaanottokeskuksessa Juuassa, jossa hän väitti työskennelleensä ja kohdanneensa ukrainalaispakolaisia.

Vuosi sitten Suomessa järjestettiin Suomalais-venäläisen RuFi ry:n toimesta autoparaati voitonpäivän kunniaksi. (4) Aiemmin kyseinen yhdistys on järjestänyt Suomessa Kuolemattoman rykmentin marsseja, ensimmäisen toukokuun 9. 2017. Helsingin Sanomien haastattelussa yhdistyksen puheenjohtajaksi yhdistysrekisteriin merkitty Daria Skippari-Smirnov puolusteli Venäjän hyökkäyssodan synnyttämiä siviiliuhreja, levittäen samassa haastattelussa ehtaa Kreml-propagandaa –

”Totta kai kun on sota, pommi saattaa osua jonnekin muuallekin. Siltä ei voi välttyä…”. (5)

Vuodentakaisen autoparaatin edellä suomenvenäläisten WhatsApp-ryhmässä keskusteltiin aseiden tuomisesta autokulkueeseen, samaisessa ryhmässä lietsottiin myös vihaa ukrainalaisia vastaan. (6)

Tietojeni mukaan tänä vuonna Suomessa ei järjestetä Kuolemattoman rykmentin marssia, kuten ei autokulkuettakaan. Toisaalta tässä noudatetaan Kremlin määrittelemää linjaa, Kuolemattoman rykmentin marssien ollessa pannassa Venäjälläkin.

Oma lukunsa Suomessa asuvien venäläisten tai suomenvenäläisten kohdalla on osallistuminen Venäjän Ukrainassa käymään sotaan. Heitä on värväytynyt Venäjän varustamiin vapaaehtoisjoukkoihin vuodesta 2014 lähtien jonkin verran, mutta tiedossani on myös yksittäisiä venäläisiä, jotka ovat palanneet Venäjälle 24. helmikuuta 2022 jälkeen ainoana tarkoituksenaan värväytyminen Venäjän asevoimiin tai muiden turvallisuusorganisaatioiden joukkoihin. Tähän teemaan ja havaintoihin palaan tuonnempana, ennen vuodenloppua kuitenkin.

Kirjoituksessani  olen käsitellyt teemaa – venäläisten kollektiivisesta vastuusta sotaan Ukrainassa – yksilöitävien esimerkkien kautta. Tässä kohdin minun olisi tavattoman helppoa käyttää todisteina mielipidekyselyitä, jotka todistavat Vladimir Putinilla olevan edelleen vankkaa kannatusta Venäjällä, josta voi päätellä sodalla (venäläisittäin siis erikoisoperaatiolla) olevan edelleen vankan kannatuksen maassa. Tämä siitä huolimatta vaikka 24. helmikuuta 2022 jälkeen Venäjä on tapattanut sotilaitaan Ukrainassa kymmenin tuhansin – kaatuneiden ja kuolleiden sekä kadonneiden kokonaismäärän noustessa jo pitkälle yli sadan tuhannen. Tässä tapauksessa näen mielipidekyselyt kaikesta huolimatta toisarvoisena todisteena, vaikka ne todistavatkin suurimman osan venäläisistä seisovan valtiojohtonsa tekojen takana. Sen sijaan henkinen ilmapiiri Venäjällä kuin myös ulkovenäläisten keskuudessa osoittaa sen, että itsetutkiskelua ei ole pahemmin harrastettu kuten ei itsekritiikkiäkään – jota esimerkit Suomestakin omalta osaltaan tukevat.

Sosiaalisen median alustat paljastavat omalla karulla tavallaan sen, kuinka ”tavalliset venäläiset” suhtautuvat maanmiestensä julmuuksiin Ukrainassa. Tällöin on toki huomioitava erilaisissa ryhmissä liikkuvien kommentoijien yksiulotteinen otanta koko kansasta. Miljoonilla venäläisillä ei ole mahdollisuutta päästä säännöllisesti nettiin, toisaalta tämä joukko on pääasiassa Venäjän valtiollisten televisiokanavien viestinnän varassa, joten on enemmän kuin todennäköistä, että he suhtautuvat myötämielisesti sotaan kuin myös ukrainalaisten brutaaliin murhaamiseenkin. Alla kuvakollaasi selityksineen avaamaan venäläisten suhtautumista maanmiestensä Ukrainassa toteuttamiin julmuuksiin. 

Kuvakollaasin esimerkkien kaltaisia viestejä venäläisiltä löytyy telegramista, YouTubesta ja monelta muulta somekanavalta huomattavan paljon. Viestit välittävät kuvan maasta ja kansasta, joka on moraalisesti täysin rappeutunut. Vastaavan kaltaisen Venäjän sotaa, kansanmurhaa, tukevan mutta sisällöltään erilaisen performanssin näimme taannoin Australiassa, jossa paikalliset sekä venäläistaustaiset osoittivat tukea Venäjän sodalle Ukrainassa venäläiskuoron konsertissa sonnustautuessaan Z-paitoihin ja Yrjön nauhoihin. (7) Venäjälle kuin myös venäläisille kulttuuri on edelleen osa vaikuttamiskeinoja, soft power’ia, josta seuraa se, että näennäisen viattomallakin tapahtumalla voi olla piilotettuja tarkoitusperiä tai se on voitu valjastaa osaksi vaikuttamisoperaatiota ilman, että ulkopuolisilla on tästä tietoa. Meidän ei pitäisi suhtautua liian naiivisti puheisiin kulttuuriyhteistyön jatkamisesta ja lisäämisestä.

Venäläisten ja heitä tukevien ylimielisyys ynnä halveksuttava käytös ei enää edes hämmästytä minua. Reilu vuosi sitten kuvittelin tällaisen käytöksen hitaasti hiipuvan, mutta yhä edelleen tämä öykkärimäisesti käyttäytyvä venäläisjoukkio, on se, joka kontrolloi tilaa muiden venäläisten jäädessä selkeään vähemmistöön (tai tyytyen olemaan hiljaa). Toimintaansa venäläiset tuntuvat saavan energiaa myös ehtymättömästä kyvystä uhriutua ja nähdä syytä kohteluunsa vain muissa. Venäläisten puolustukseksi ei käy myöskään se, että valtio on totalitaarinen hallinnon vastustajien rangaistusten ollessa pitkiä. Kuten ei sekään, että ollessaan epäpoliittisia henkilöitä, he suojelevat omaisiaan ja läheisiään (tai haluavat edes pitää välinsä niihin kunnossa).

Edelliset eivät käy puolustukseksi, koska olemme nähneet venäläisten käyneen vastarintaan yksittäin tai ryhmiä, rohkeimmat ovat tarttuneet aseeseen ja lähteneet sotimaan maanmiehiään vastaan. Venäjän hallinnon tuomitsijoita löytyy Suomestakin, osa Suomessa asuvista venäläisistä on hyvin aktiivisia somessa kamppaillen siellä Kremlin valheita vastaan. Mikäli Venäjä aikoo joku päivä palata sivistysvaltioiden joukkoon, on venäläisillä kollektiivisesti edessä melkoinen itsetutkiskelun ja omien toimiensa tarkastelun aika – eikä vain omien vaan edessä on koko maan menneisyyden tekojen kriittinen tarkastelu ja sovittaminen. Ilman tätä Venäjä on syytä pitää eristettynä, kunnes halua menneisyyden kriittiseen tarkasteluun ja tekojen sovittamiseen on olemassa.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://www.is.fi/jaakiekko/art-2000009293343.html 

2. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009239132.html 

3. https://yle.fi/a/3-12450742 

4. https://yle.fi/a/3-12436052 

5. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008779634.html 

6. https://putinintrollit.fi/2022/05/05/suomenvenalaisten-whatsapp-ryhmassa-keskustellaan-aseiden-tuomisesta-venaja-mieliseen-kulkueeseen-ja-lietsotaan-vihaa-ukrainalaisia-vastaan/ 

7. https://twitter.com/Chriscoveries/status/1651899668115361794 

*: Tarkoitan etenkin aikaa ennen 24. helmikuuta 2022 ja Yleisradion venäjänkielisiä uutisia, joiden sisältöä venäläisen maailman (Russkij Mir) vaikutuspiirissä olleet venäjää osanneet ihmiset ovat kritisoineet sisällöttömiksi ja todellisia ongelmia vältteleviksi.

Blogini Suomalais-venäläisen RuFi ry:n vaikuttamisesta Suomessa, julkaistu 1. toukokuuta 2022: RuFi ry –Venäjän pienimuotoista vaikuttamista Suomessa.

Samaisesta aiheesta englanniksi: RuFi ry –part of Russian propaganda and influence in Finland.

Esimerkkinä mainitusta Russian Imperial Movementista eli RIM:stä blogissa: Venäläistä imperialismia edistävän Russian Imperial Movementin monikansalliset yhteistyökuviot.

#StandWithUkraine