Vapautetut Slovjansk ja Kramatorsk (syyskuussa 2019)

Kirjoitan tätä Kramatorskissa, itä-ukrainalaisessa teollisuuskaupungissa, jonka asukkaat ovat ehtineet kokea käynnissä olevan sodan aikana miehityksen julmuuksineen, ja vapautuksen heinäkuussa 2014. 

Ukrainassa käynnissä olevan sodan ensitahdit lyötiin reilut viisi vuotta sitten huhtikuussa 2014, jolloin Venäjän operaattoreiden johdolla Ukrainan itäosissa Donetskin ja Luhanskin alueilla ryhdyttiin valloittamaan hallintorakennuksia sekä merkittävinä pidettäviä kohteita.

Kaaoksen alkuvaiheessa Venäjältä tulleiden agitaattoreiden johdolla mielenosoittajat miehittivät Donetskissa osia kaupungin aluehallintorakennuksesta, maaliskuun 6. Ukrainan turvallisuuspalvelun SBU:n joukot siivosivat rakennuksen mielenosoittajista. 

Donetskissa paikallisia mielenosoittajia alkoi kerääntyä kaupungin keskustaan Leninin aukiolle yhdessä Venäjältä saapuneiden ”Putinin turistien” sekä venäläisagitaattoreiden kanssa, maaliskuun ensimmäisen puoliskon jälkeen väkimäärät aukiolla alkoivat huveta – kuun toisella puoliskolla viikonvaihteen mielenilmauksiin saapui korkeintaan tuhatkunta mielenosoittajaa ja joitain satoja uteliaita paikallisia seuraamaan tilanteen kehittymistä. Tuolloin Ukrainan hallintoa tukeviin mielenosoituksiin osallistui enemmän ihmisiä kuin näihin Ukrainan ulkopuolelta johdettuihin mielenosoituksiin kaupungin keskustassa.

Huhtikuun 6. 2014 reilut tuhat mielenosoittajaa vaati Donetskissa järjestettäväksi ”kansanäänestystä” alueen tulevaisuudesta. Miljoonan asukkaan kaupungista löytyi tuhatkunta mielenosoittajaa ynnä päälle jokunen bussilastillinen ”Putinin turisteja” Venäjältä vaatimaan ”kansanäänestystä”. Donetskissa torialue Маяк keskustasta luoteeseen oli todennäköisesti yksi keskeisiä kohteita venäläisten värväystoiminnan kannalta, alueella vaikutti ennen sotaa muun muassa rihkamakauppias Oleh ”Shamaani” Frolov, joka osallistui taisteluihin Donetskin lentokenttäalueella osaston komentajana, ja joka jo ennen sotaa vieraili aktiivisesti koulutusleireillä Venäjällä.

Samaan aikaan huhtikuun alussa Luhanskissa noin tuhat mielenosoittajaa ja Venäjän operaattoria hyökkäsi Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU:n päämajaan miehittäen sen.

Tämän jälkeen tapahtumat etenivät entistä nopeammalla tahdilla Ukrainan itäosissa, huhtikuun 12. 2014 oli tulevien tapahtumien kannalta merkittävä päivä. Tuolloin Venäjän GRU:n tiedustelu-upseeri Igor ”Strelkov” Girkinin ryhmä aloitti operaation Slovjansk-Kramatorsk -alueella, miehittäen parissa päivässä kummankin kaupungin avainkohteet. Girkinin ryhmä siirtyi Itä-Ukrainaan Venäjän aiemmin miehittämältä, Ukrainalle kuuluvalta, Krimin niemimaalta.

Saapuminen idän suunnalta Slovjanskiin, tällä paikalla otettiin rajusti yhteen alkukesästä 2014. 

Samana päivänä 12. huhtikuuta tunnuksettomat joukot miehittivät Donetskissa sisäministeriön rakennuksen ilman merkittävää vastarintaa. Rakennuksen miehittäjät saivat tukea, Ukrainan Venäjälle paenneelle ex. presidentille Viktor Janukovytšille lojaaleilta, sisäministeriön Berkut-mellakkapoliisin upseereilta.

”Ei sotaa osannut omalle kohdalle ajatella, se oli jotain, jota näin uutisissa, jotain, josta katsoin elokuvia tahi luin kirjoja – ei sitä osannut kuvitellakaan omalle kohdalle osuvan, sitten tuli Krimin miehitys ja huhtikuussa (tarkoittaen vuotta 2014) Slovjansk miehitettiin. Elämä muuttui hetkessä täysin, ja samalla elämää oli kuitenkin jatkettava.” Sodan ja miehityksen Donetskissa keväällä ja kesällä 2014 kokenut L.

Sota alkoi huhtikuun 12. 2014 – Ukrainan käynnistämä operaatio nimettiin tuolloin Anti-Terrorist Operation’iksi ATO:ksi, mutta hyvin pian kävi selväksi, että kyseessä on paljon enemmän kuin pienimuotoinen terrorisminvastainen operaatio – kyseessä on kahden valtion välinen sota, jossa Venäjä, alkuun proxy-joukkojaan hyödyntäen, hyökkäsi Ukrainan itäisiin osiin miehittäen osia Donbasista. Mitä pidemmälle kesä eteni, sitä ilmeisemmäksi kävi Venäjän osallisuus sotatoimissa, kyse ei ollut enää vain proxy-joukoista vaan myös Venäjän asevoimien yksiköistä.

Kevään ja kesän 2014 alun kuluessa Mariupolin ohella merkittävimmät taistelut käytiin Slovjanskin ja Kramatorskin alueilla. Slovjansk ja Kramatorsk olivat Igor Strelkovin komentamien joukkojen hallinnassa 12. huhtikuuta ja 5. heinäkuuta välisen ajan, Strelkovin komentamien proxy-joukkojen vetäytyessä – paetessa – kaupungeista 4. ja 5. heinäkuuta välillä M03 ja N20 eli P19 pikateitä myöten Artemivskin (nyk. Bakhmut) ja Kostiantynivkan kautta Horlivkaan ja Donetskiin, alueille, jotka olivat tuolloin Strelkovin komentamien joukkojen hallinnassa, kaupungit palasivat Ukrainan hallintaan – ne vapautettiin miehityksestä. Heinäkuun 5. 2014 Ukrainan lippu liehui jälleen kaupungeissa.

Reilut kaksi kuukautta ja kolme viikkoa kestänyt miehitys koetteli kaupunkien siviiliväestöä, miehitetyillä alueilla otettiin tuolloin käyttöön Igor Strelkovin määräyksestä Stalinin ajan sotatilalait vuodelta 1941, jotka johtivat teloituksiin Strelkovin joukkojen kontrolloimilla alueilla. 

Huhtikuun 13. ja toukokuun 26. päivän välillä Slovjanskissa ja Kramatorskissa kuoli sotatoimien ja väkivaltaisuuksien seurauksena vajaat 30 siviiliä. Toukokuun 27. ja kaupunkien vapautuksen, 5. heinäkuuta 2014, välillä sotatoimien ja väkivaltaisuuksien vuoksi kuolleiden siviileiden lukumäärä ei ole tiedossa. Miehityksen aikana 17 siviiliä ja ulkomaalaista toimittajaa tms. kaapattiin, osa siviileistä on edelleen kateissa. 

Kesäkuun 9. 2014 neljä helluntaiseurakuntaan kuulunutta teloitettiin militanttien toimesta. Helluntaiseurakuntalaiset teloittaneet militantit kuuluivat ”Russian Orthodox Armyyn”. 

Venäläinen toimittaja sekä italialainen kuvaaja menehtyivät alueella sotatoimien seurauksena.

Alueen vapautuksen jälkeen, helmikuun 10. 2015 Kramatorskin aluetta pommitettiin venäläisjoukkojen toimesta 32 raketilla. Iskussa menehtyi yhdeksän siviiliä 35 siviilin vammautuessa tulituksessa. Iskun ensimmäinen aalto osui Kramatorskin kaakkoispuolella, lentokentän alueella, sijainneeseen ATO:n esikuntaan, jolloin menehtyi kahdeksan sotilasta 29:n haavoittuessa.

Ukrainan asevoimien ja sitä tukeneiden vapaaehtoisjoukkojen ja muiden turvallisuusorganisaatioiden tappiot Slovjanskin ja Kramatorskin taisteluissa kuuteenkymmeneen kaatuneeseen, kymmenien sotilaiden ja vapaaehtoisten jäädessä vangeiksi. Ukrainalaisjoukot menettivät myös jonkin verran kalustoa, maan ilmavoimat vastaavasti lukuisia lentokoneita ja helikoptereita, joista osa oli maavoimien ilmarynnäkköjoukoille alistettuna – kuten menetetyt Mil Mi-24 taisteluhelikopterit ja Mil Mi-8 keskiraskaat kuljetushelikopterit.

Vapaassa Kramatorskissa

Tänään Ukrainan lippu liehuu hallintorakennuksen katolla, kaupunki näyttää toipuneen lyhyestä miehityksestä ja sodasta – jossain pinnan alla on havaittavissa aavistus jännitystä ja epävarmuutta, epäilemättä Kramatorskin päätymisellä raketti-iskun kohteeksi helmikuussa 2015 on vaikutusta asiaan, kuin myös sillä, että rintama on kuitenkin vain 45 kilometrin päässä eli kaupunki on edelleen tykistön ja raketinheittimien ulottuvilla. Se mikä tapahtui helmikuun 10. 2015 voi toistua. Mutta leimaavaa kaupungissa vallitsevalle hengelle näyttää olevan toivo paremmasta tulevaisuudesta. 

Nämä syyskuiset päivät tuovat mieleeni aiemmat vierailuni, vuosia sitten, Donetskissa ja Donbasin alueella. Auringon paahtama maa, kuuma - hetkittäin, jopa "aavikkoinen" - tuuli, joka ei virkistä lainkaan ja korkealle kaartuva taivas. Näitä maisemia olen kaivannut vuosia, junan tuodessa minut Kramatorskiin, tuntui kuin olisin saapunut kotiin.

Jos Kramatorskissa voi aavistaa toivon paremmasta, kaupungista etelään ja kaakkoon, lähempänä rintamaa, toivoa kuvastaa kasvava uusi sukupolvi, ilman heitä tulevaisuus saattaisi näyttäytyä liiankin lohduttomalta Toretskin (ent. Dzeržinsk) kaltaisissa kaupungeissa, joissa elämä on elämistä kranaatinheittimen kantaman piirissä. Sota on konkreettinen osa elämää, siihen on sopeuduttava - tai on lähdettävä, ja moni on lähtenyt. Lopullisesti. 

Toretsk, Ukraina syyskuussa 2019, sodan tuhoamia ja arpeuttamia rakennuksia. Tuhoutuneesta hallintorakennuksesta on muotoutunut kaupunkiin sodan järjettömyyden muistomerkki. Rakennus syttyi tuleen venäläis-proxyjen tulituksen seurauksena. Rintamalinjalle ja "Mordorin" miehittämään alueeseen Donbasia on matkaa alle kymmenen kilometriä.

Laajemmin havainnoista, keskusteluista ja kokemuksista rintaman tuntumassa kotiuduttuani takaisin Suomeen. 

Haaveena miehityksestä vapaa Donetsk, Donbas ja yhtenäinen Ukraina. 

Marko

Raportti Kramatorskin raketti-iskusta 10. helmikuuta 2015:

https://www.civicmonitoring.org/rockets-hit-residential-area-in-kramatorsk-ukraine/  

Kuvat: Marko Enqvist. 

Havainnollistava karttakuva: Marko Enqvist, pohjana halotrust.maps.

Kesän loppu – havaintoja sotatoimialueelta ja miehitetystä Donetskista

Ukrainassa käynnissä olevan sodan ensilaukaukset ammuttiin reilut viisi vuotta sitten huhtikuussa 2014, ja viisi vuotta sitten elokuussa 2014 Venäjä aloitti laajemman offensiivin Ukrainaan estääkseen Ukrainan asevoimia ja sitä tukevia vapaaehtoisjoukkoja kukistamasta venäläisvoimin perustettua ”Novorossijaa”, jonka kokonaispinta-ala oli kutistunut huomattavasti muutamassa kuukaudessa ukrainalaisjoukkojen edetessä hitaasti mutta määrätietoisesti syvemmälle miehitetyille alueille vapauttaen kaupungin ja kylän toisensa jälkeen. Loppukesästä 2014 ukrainalaisjoukot olivat pilkkomassa venäläisproxyjen hallinnoimia alueita osiin Venäjän ryhtyessä omaan yritykseensä sodankäynnin kulun kääntämiseksi, offensiivin myös lukuisa kesän mittaan vapautettu alue päätyi takaisin miehittäjän hallintaan. Nyt viisi vuotta myöhemmin, Venäjä miehittää edelleen osia Ukrainan Donbasista ja sodan aiempien vuosien tapaan rikkoo kerta toisensa jälkeen, komentamiensa joukkojen kautta, sopimiaan tulitaukosopimuksia – venäläisen tulitauon luonne on se, että muut pitävät tulituksesta taukoa venäläisjoukkojen jatkaessa tulittamista.

Tämän vuoden elokuussa kahdeksan Ukrainan asevoimien ja kansalliskaartin, ja niitä tukevien vapaaehtoisjoukkojen sotilasta on kaatunut rintamalla 21 sotilaan haavoittuessa. Elokuun 31. päivä ukrainalainen rajavartija menehtyi tunnistamattoman räjähteen (UXO) räjähdyksessä Venäjän vastaisella rajalla Harkovan alueella.

Yksittäisistä päivistä suurimmat tappiot ukrainalaisjoukot kokivat elokuun 6. jolloin neljä nuorta merijalkaväensotilasta kuoli Pavlopilin alueella Venäjän proxy-joukkojen tulitettua heidän asemia RPG-singoilla sekä 82 mm kranaatinheittimillä. Neljän kuolleen lisäksi yksi merijalkaväensotilas haavoittui kyseisessä hyökkäyksessä.

Ukrainan asevoimien ja kansalliskaartin sekä niitä tukevien joukkojen, kuten rajavartiosto, sotatoimista johtuvat menetykset Joint Forces Operation -alueella nousivat tänä kesänä vähintään 34 kaatuneeseen. Edellä mainittujen lisäksi Pravyi Sektorin vapaaehtoispataljoona on kokenut tappioita kesän kuluessa.

ETYJ:n Ukrainan monitorointimission mukaan 29. heinäkuuta ja 11. elokuuta välillä, sadonkorjuun tulitauosta huolimatta, neljä siviiliä on vammautunut sotatoimien seurauksena – kyseisen päivämäärän jälkeen ETYJ:n Ukrainan monitorointimissio ei ole julkaissut kattavaa koostetta alueelta. Elokuun kuluessa sotatoimien seurauksena kymmenet siviilirakennukset ovat vaurioituneet tai tuhoutuneet tulituksessa, vaurioituneiden rakennusten joukossa on myös kouluja ja päiväkoteja sekä elintärkeää infrastruktuuria esim. elokuun 23. Novoluhanskessa, Ukrainan hallinnassa olevalla alueella, sikafarmi joutui tulituksen kohteeksi. Onneksi siviilimenetyksiltä vältyttiin, tulituksesta koitui vain materiaalisia vahinkoja. (1)

Horlivkan pohjoispuolella sijaitsevaa Majorsken tarkastusasemaa ja siihen kuuluvaa humanitaarisen käytävän -aluetta tulitettiin yksistään elokuun viimeisen viikon kuluessa kerran. Aluetta tulitettiin eteläsektorista, alueelta, joka on venäläisjoukkojen hallinnassa.

Elokuussa, kuten aiempinakin kuukausina, ETYJ:n Ukrainan monitorointimission tarkkailijat ovat jatkaneet havainnointia Itä-Ukrainan sotatoimialueella, niin Ukrainan kontrolloimilla alueilla kuin myös Venäjän ja sen proxyjen kontrolloimilla – Venäjän rajaan rajoittuvilla – alueilla Donbasia. Tässä yhteydessä voidaan huomioida ETYJ:n Ukrainan monitorointimission pitkän kantaman tiedustelulennokilla tehty havainto elokuun 7. päivä, jolloin Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla, Kruhlykin kylän lähistöllä, havaittiin venäläinen IMR-3 pioneeripanssarivaunu (combat engineer vehicle). Samalla kertaa ETYJ:n tiedustelulennokki kuvasi 14 BMP-1 rynnäkköpanssarivaunua.

IMR-3 on rakennettu T-90 taistelupanssarivaunun alustalle, Venäjän asevoimat otti sen käyttöönsä v. 1999. IMR-3 valmistus on keskitetty Venäjällä Uralvagonzavodin tehtaille Nizhny Tagiliin. Kyseisen tyyppistä pioneeripanssarivaunua ei ole koskaan toimitettu Ukrainaan, kyseessä oli myös ensimmäinen kerta, jolloin ETYJ havaitsi IMR-3 pioneeripanssarivaunun Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla.

Elokuussa Juri Misjagin latasi verkkoon 8 minuuttisen videokoosteen ukrainalaisjoukkojen heinäkuussa Pervomaisken alueella suorittamasta operaatiosta, (2) jossa kohteena oli kaupungin keskusta-alueen kaakkoispuolella olleen koulukeskuksen alueella sijainnut Venäjän asevoimien sekä Venäjän proxy-joukkojen tukikohta.

Kuvakaappaus Juri Misjaginin lataamalta videolta.

Heinäkuussa suoritetusta operaatiosta vastasi 54. mekanisoidusta prikaatista ”Министерство магии” sekä K-2 tiedusteluyksikkö, jonka vahvuus oli operaatiossa 35 taistelijaa. Keskitys suoritettiin 120 mm ja 82 mm kranaatinheittimillä; 82 mm heittimillä tulittanut osasto operoi vihollisalueelta käsin, vastaavasti 120 mm kranaatinheittimillä kohdetta tulittanut ryhmä operoi etulinjaan kaivetuista asemista.

Operaation intensiivinen vaihe kohteessa kesti 12 minuuttia, siinä ajassa alueelta tuhottiin yksi 9K35 Strela-10 lähi-ilmatorjuntaohjusjärjestelmä, yksi KShM -komentoajoneuvo, kaksi BMP-rynnäkkövaunua, Ural ja Kamaz kuorma-autoja sekä yksi nosturiajoneuvo ja maastoauto.

Tiedustelutietojen mukaan vihollinen menetti kuolleina 20 taistelijaa ja haavoittuneina kymmenkunta taistelijaa.

Kranaatinheitinkeskitys toteutettiin aamuyön tunteina lauantaina 20. heinäkuuta, koska kohteen lähellä (317 m) sijaitsi myös toiminnassa oleva päiväkoti, ja muuta siviiliasutusta. Venäjä ja sen proxy-joukot ovat sijoittaneet käynnissä olevan sodan aikana säännöllisesti kalustoaan koulujen, päiväkotien ja muiden merkittävien siviilikohteiden lähelle tai alueelle.

Tukikohtana toimivan koulukeskuksen alueelle oli toimitettu vahvistuksia lähestyvän ”sadonkorjuun tulitauon” alla. Tiedustelutietojen mukaan alueelle sijoitettujen joukkojen tarkoituksena oli osallistua provokatiiviseen hyökkäykseen 22. heinäkuuta, päivänä, jonka Ukrainan tarkoituksena oli juhlistaa Sjeverodonetskin vapautusta. Ukrainalaisosaston suorittaman iskun jälkeen Pervomaisken alueella alkoi takaa-ajo, jonka kuluessa miehitetyillä alueilla operoivien ”aluepuolustusyksikköjen” on kerrottu ampuneen ”kaikkea liikkuvaa”.

Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla tataarien ja ukrainalaisaktivistien vaino jatkuu

Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla Krimin tataareihin kuin myös muihin ukrainalaisaktivisteihin kohdistetaan, kiihtyvää, vainoa.

Ukrainan lipun värien – sinisen ja keltaisen – julkinen näyttäminen voi johtaa rikosoikeudenkäyntiin ja rangaistukseen, ja on johtanutkin. Näin kävi esim. maanviljelijä Volodymyr Balukhin kohdalla, joka vangittiin miehitysviranomaisten toimesta ja tuomittiin näytösoikeudenkäynneissä vuosien vankeusrangaistukseen. (3) Viranomaisten suorittaman vainon ja ahdistelun ohella niemimaan miehittäjälle lojaaleja asukkaita ja ryhmiä yllytetään ”ukrainalaisaktivistien” vainoihin. Sevastopolissa sen asukkaille suunnatussa verkkopalvelussa kerätään ”ukrainalaisaktivistien” nimiä.

Radio Free Europen artikkelin ”Group Says Crimeans Who Show Ukrainian Identity Get ‘Hunted’” (4) mukaan kyseisessä verkkopalvelussa kehotetaan ”polttamaan kaupunkimme banderiitit.” Banderiitit-sanalla viitataan 1900-luvun ukrainalaiseen, KGB:n agenttien Münchenissä vuonna 1959 syanidilla murhaamaan, nationalistijohtaja Stepan Banderaan.

Radio Free Europen artikkelissa Crimean Human Rights Group’in johtaja Olha Skrypnyk kuvaa tämän olevan ”avoin kehotus ryhtyä murhaamaan ukrainalaisaktivisteja”.

Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla on esiintynyt viime aikoina entistä enemmän rauhanomaista siviilivastarintaa, jonka yleisin muoto on ukrainalaisten iskulauseiden julkaiseminen, Ukrainan lipun tai sen värien julkinen esittämien tai värien maalaaminen julkisiin rakennuksiin. Elokuun 24. päivä Jaltalla maalattiin samannimisen hotellin kyltti Ukrainan värein sinikeltaiseksi.

Hotelli Jalta Ukrainan väreissä, Jalta – miehitetty Krim. (5)

Krimin tataarien Mejlisin jäsenen, Krimin tataarien -keskuksen johtajan Eskander Bariievin mukaan Venäjän turvallisuusjoukot ovat suorittaneet tämän vuoden puolella miehitetyllä Krimin niemimaalla 73 ratsiaa, ratsioiden seurauksena 67 Krimin tataaria on vangittu – ratsioista 55:nen kohteena on ollut vain ja ainoastaan Krimin tataareja. Viimeisimmän ratsian Venäjän turvallisuusjoukot on tehnyt tällä viikolla (elokuun viimeinen viikko) Zujan kylässä, Bilohirskin alueella. Ratsia kohdistui Krimin tataari-taustaiseen liikemieheen ja hänen vanhempiinsa.

Krimin tataarien -keskuksen Elvir Sarigmanin mukaan tämän vuoden puolella on pidätetty 200 siviiliä, pidätetyistä 138 on Krimin tataareja. Osassa pidätyksistä on kyse käytännössä aiemmin pidätetyn henkilön pidätyksen jatkamista, joko ilman oikeudenkäyntiä tai ns. oikeudenkäynnin jälkeen.

Ihmisoikeusaktivistien mukaan tämän vuoden kuluessa oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin on rikottu 381 kertaa, joista 261 kertaa rike on kohdistunut oikeudenkäyntiin, jossa syytettynä on Krimin tataareja.

Miehityksen alusta, helmikuu 2014, lukien 17 niemimaan asukasta on kadonnut (huom. on tällä hetkellä kateissa), kadonneista 13 on Krimin tataareja. Katoamisiin liittyy usein turvallisuusjoukkojen suorittama pidättäminen, tai tuntemattomaksi jääneiden henkilöiden suorittama kaappaus.

Osa kadonneiksi ilmoitetuista on myöhemmin löydetty kuolleina, kuolemiin on usein liittynyt väkivaltaa ja pitkittynyttä kidutusta. Näin kävi muun muassa Reshat Ametoville, joka kaapattiin kesken rauhanomaisen, miehityksen vastaisen, protestinsa 3. maaliskuuta 2014. Hänen ruumiinsa löytyi maaliskuun puolivälissä 2014. Ruumiissa olevista väkivallan merkeistä huolimatta miehitysviranomaiset eivät aloittaneet murhatutkintaa.

Havaintoja miehitetystä Itä-Ukrainasta

Blogini loppuun lähinnä yleisluontoisia havaintoja miehitetystä Itä-Ukrainasta, osa havainnoista koskee siviileiden elämää ja odotuksia miehitetyillä alueilla – nämä havainnot ovat omilta lähteiltäni, ihmisiltä, jotka olen tuntenut jo ennen sotaa ja joihin pidämme yhteyttä säännöllisesti. Siviileiden kokeman turvallisuustilanteen heikkenemisen tähden olen joutunut olemaan kertomatta heidän kokemuksia sekä havaintoja, eivätkä nämäkään ole elokuulta vaan pääosin tehty aiemmin kesällä – ratkaisuun olen päätynyt suojellakseni lähteitäni.

Haluan myös painottaa lukijoilleni sitä, että alueen ”hallinnon” luonteen vuoksi ns. viranomaisten tekemät päätökset voivat tulla kumotuksi vain sillä perusteella, että päätös ei sovi jonkin henkilön tai tahon agendaan. Tai joku on saanut sopivan liittolaisen, jolloin jokin prosessin toteutuminen voidaan estää. Lähteiltäni saamien tietojen mukaan ”viranomaispäätöksellä” Donetskissa ja Donetskin alueella on tarkoitus nostaa syksyn aikana erilaisten polttonesteiden hintoja, hinnannousun on suunniteltu käsittävän myös hiilen ja kaasun.

Toisaalta alueelle on toimitettu Venäjältä kesän kuluessa useampaan otteeseen varsin paljon polttonesteitä rautateitse, mikä voi tarkoittaa varautumista johonkin. Elokuun ensimmäisellä viikolla miehitetyille alueille toimitettiin noin 780 tonnia polttonesteitä rautateitse Venäjältä Gukovon kautta.

Toteutuessaan merkittävä voi myös olla Donetskissa toiminnassa olevan ”DMZ Donetskin” terästehtaan osien siirto pois kaupungista toisaalle miehitetyillä alueilla. Mikäli siirto toteutuu ja riippuen, kuinka se toteutetaan, se voi välillisesti koskettaa suurtakin joukkoa kaupungin asukkaita, koska terästehtaaseen liittyvät toiminnot ovat omalta osaltaan taanneet eräiden Donetskin kaupunginosien sähkö- ja vesihuollon alkeellisenkin toiminnan. Alueiden asukkaat ovat pohtineet sitä, mikä merkitys siirrolla voi olla sähkö- ja vesihuoltoon, muuttuuko se vieläkin epävarmemmaksi ja kehnommaksi. Vesihuolto on jo suuressa osassa Donetskia, sillä tasolla, että vettä ei voi käyttää muuhun kuin siivoukseen – sitä ei voi käyttää edes pyykkien pesuun.

Jos vesihuolto on kehnolla tolalla, samaa voidaan sanoa venäläisistä tuotteista, joita alueen kauppoihin tuodaan myyntiin. Omien lähteideni mukaan venäläiset elintarvikkeet ovat pääsääntöisesti syömäkelvottomia, hyvin usein vanhentuneita tuotteita tuodaan ”lavakaupalla” myyntiin miehitetyille alueille. Toisinaan tuote ei muulla tapaa vastaa lupausta esim. säilykkeissä sisältö ei ole sitä mitä luvataan, tai hammastahna ei ole hammastahnaa – tai muistuttaa sitä vain etäisesti. Moni pyrkiikin tuomaan elintarvikkeensa ja taloustavaransa Ukrainan puolelta, mitä vastaan miehitysalueen ”viranomaiset” taistelevat mitä erilaisimmin keinoin alkaen mielivaltaisista säännöistä, jotka muuttuvat päivän ja harkinnan mukaan. Havaintojen mukaan venäläisproxyjen tarkastusasemilla takavarikoimat elintarvikkeet ja muut tavarat päätyvät joko militanttien suihin tai mustaan pörssiin.

Vahvistamattomien tietojen mukaan Venäjän Itä-Ukrainan proxy-joukkoihin on kesän aikana värväytynyt yksi Suomesta lähtöisin oleva henkilö.

* * *

Suomalaislähtöinen, Itä-Ukrainassa miehitysvallalle työskentelevä, Janus Putkonen tapasi Molotov-Ribbentrop-sopimuksen vuosipäivän aattona, Vaihtoehto Saksalle (AfD) puolueen Gunnar Lindemannin miehitetyssä Luhanskissa. Putkosen Facebook-päivityksen perusteella en voi tehdä muuta johtopäätöstä kuin, että niin Putkosella kuin myös Lindemannilla on perin kieroutunut käsitys isänmaallisuudesta – kumpikin tekee omalla saralla parhaansa edistääkseen Venäjän toimia, ja samalla rikkoakseen yhteisöjä kotimaissaan.

Kuvakaappaus Janus Putkonen/ Ivan Putkov FB-tili.

Sosiaalisen median päivitysten perusteella AfD:n Gunnar Lindemann näyttää oleilevan varsin paljon miehitetyssä Itä-Ukrainassa sekä miehitetyllä Krimin niemimaalla. Tässä suhteessa hän on samaa maata itävaltalaistaustaisen Patrick Poppelin sekä belgialaistaustaisen Kris Romanin kanssa, heitä yhdistää oleminen osa Venäjän propagandakoneistoa, johon sisältyvät vierailut Venäjän miehittämillä alueilla Ukrainassa, kuin myös Georgiassa sekä toimiminen ns. virallisluonteisissa*, nimetyissä, tehtävissä.

Keväällä Lindemann oli miehitetyn Donbasin alueella pidemmän aikaa, tavaten tuolloinkin Putkosen – Lindemannin lausunto päätyi myös Putkosen toimittelemaan uuteen MV-lehteen. Jokunen aika sitten Lindemann piipahti Krimin niemimaalla "antifasistien"  kansainvälisessä konferenssissa. Miehitetyssä Luhanskissa vierailun jälkeen Lindemann suuntasi Georgialta vallatun ja miehitetyn Abhasian alueelle toimiakseen siellä ”vaalitarkkailijana”, ja käytännössä siis Venäjän vallan legitimoijana. Että sellaisia ”kansallismielisiä” meiltä Euroopasta löytyy, pohdituttaa, että minkä kansan asialla he oikein ovat. Tai jos tarkkoja ollaan, ei kansan, vaan minkä valtiojohdon asialla he ovat. Omasta mielestäni Vladimir Putin ei ole Venäjän eikä venäläisen asialla, vaikka niin hän, ja Venäjän valtaeliitti, asian koettaakin esittää.

Joukko hyödyllisiä idiootteja ”vaaleja” ”tarkkailemassa”.

* * *

Näin elokuussa, eurooppalaisella sotatantereella 2019, 80 vuotta toisen maailmansodan alkamisen jälkeen. Sodan, jonka aloittajavaltioihin on syytä laskea natsi-Saksan rinnalle Neuvostoliitto.

Marko

1. https://www.osce.org/special-monitoring-mission-to-ukraine/428552 

2. https://www.youtube.com/watch?v=-a4GXV1Y0MQ 

3. http://letmypeoplego.org.ua/prisoner/volodymyr-balukh/ 

4. https://www.rferl.org/a/crimea-residents-who-show-ukrainian-identity-get-hunted-/30128886.html

5. Kuva via Alex Kokcharov.

Muina lähteinä muun muassa @lennutrajektoor, unian.info ja Anton Shekhovtsov.

*: Tässä on syytä tähdentää, että tehtävien tarkoituksena on synnyttää kuva siitä, että kyseessä on tavalla tai toisella vastuullinen kansainvälisen organisaation suorittama tehtävä, käytännössä kyseessä on usein joko Venäjän perustaman tai rahoittaman NGO:n nimissä työskenteleminen tai venäläisen (propagandistisen) organisaation nimissä työskenteleminen.

Kommentti: Vladimir Putinin etu ei ole Venäjän etu

Tähän lyhyeseen kommenttiin inspiraation antoi Helena Petäistön naiivi kolumni ”Vihdoin liennytystä Euroopan ja Venäjän välillä” (1) – hienotunteisuuttani tyydyn kutsumaan kolumnia naiiviksi, vaikka mielessäni on par’ aikaa tylympiäkin laatusanoja kuvaamaan kyseistä kirjoitelmaa.

Kolumnissaan Petäistö pukee sanoiksi viime aikojen tapahtumia Euroopassa, se, että hän kritiikittä käsittelee teemaa, osoittaa suuren suurta ymmärtämättömyyttä ja täydellistä kyvyttömyyttä hahmottaa tilannetta, jota toki on ehdotusten tekijöilläkin – kuten Ranskan presidentti Emmanuel Macronilla, jolla toki ehdotusta tehdessään saattaa olla ketun häntä kainalossa.

Lainaan seuraavaksi otteen Petäistön kolumnista, jotta pääsemme paremmin pureutumaan itse teemaan:

”G7:ää isännöivä presidentti Emmanuel Macron kaavailee uutta turvallisuuspoliittista arkkitehtuuria, jossa otettaisiin huomioon sekä Euroopan että Venäjän edut. Mutta ehtona niin Venäjän pääsylle G7:ään että Euroopan uudelle arkkitehtuurille on Ukrainan kriisin ratkaisu. Siinä kylmän sodan aikainen puolueeton Suomi voisi olla mallina.”

Nykyisessä tilanteessa puhuminen "Venäjän edusta" on totaalisen harkitsematonta ja absurdia niin kauan kuin Venäjä jatkaa naapurimaidensa miehitystä – käytännössä Venäjä miehittää muitakin maita kuin Ukrainaa, ja samalla Venäjä venyttää sallittavuuden rajoja minkä ehtii, mikä on nähty esim. Mustallamerellä viime ja tämän vuoden puolella. Rajojen venyttämisestä voimme mainita esimerkkeinä Venäjän viimeisimmän, elokuun 19. päättyneen NOTAM eli Notices to Seamen-ilmoituksen, jonka mukaan maa sulki laivaliikenteeltä noin 25 prosenttia yhteensä 118 570 neliökilometriä Mustanmeren alueesta sotaharjoitustensa vuoksi. (2) Sulku häiritsi ja vaikeutti merenkulkua satamiin Ukrainassa, Georgiassa, Bulgariassa ja Romaniassa kuin myös Venäjällä. Etenkin Mustanmeren länsiosissa alukset joutuivat käyttämään tavanomaisista huomattavasti poikkeavia reittejä.

Tilanteen poikkeuksellisuutta kuvaa se, että kylmän sodan aikana Neuvostoliitto ei kertaakaan rajoittanut vastaavalla tavalla laivaliikennettä Mustallamerellä.

Edellä kuvattu NOTAM-ilmoitus ei ole suinkaan ainoa kerta, jolloin Venäjä on ”venyttänyt rajoja” tai toiminut hyökkäävästi Mustallamerellä.

Muistamme kuinka viime vuoden marraskuussa Kertšinsalmessa ja Mustallamerellä FSB:n alainen Venäjän rannikkovartiosto yhdessä Mustanmeren laivaston yksiköiden kanssa hyökkäsi ukrainalaisen laivaston osaston kimppuun, ottaen haltuunsa Ukrainan laivaston alukset ja vangiten ukrainalaiset merisotilaat, joita se ei ole suostunut vapauttamaan kansainvälisestä painostuksesta tai kansainvälisen merioikeuden päätöksestä huolimatta.

Emme myöskään voi unohtaa Kertšinsalmen ylittävän sillan rakennustyöstä aiheutunutta haittaa, sitä, että sillan rakentamisen aikana ja sen jälkeen Venäjä on häirinnyt laivaliikennettä ukrainalaisiin Asovanmeren satamakaupunkeihin – Mariupoliin ja Berdjanskiin aiheuttaen kaupungeille ja alueille mittavat tulonmenetykset.

Kuviossa on myös puolia, joita Petäistö ei lainkaan intomielisessä kolumnissaan lainkaan käsitellyt. Kuten sitä, että ”Venäjän edun” nimissä ryhtyisimme tekemään päätöksiä kolmannen valtion puolesta. Ukrainan, valtion, joka käy sotaa Venäjää vastaan, maata, joka on räikeästi rikkonut Budapestin sopimusta, jossa se (Venäjä yhdessä Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian kanssa) lupasi taata myös Ukrainan rajojen koskemattomuuden vastineeksi siitä, että Ukraina luopui Neuvostoliiton hajoamisen myötä alueille jääneistä ydinaseistaan. Miksi Ukraina suostuisi vallitsevassa tilanteessa mihinkään mikä rajoittaisi sen liikkumatilaa? Ja, mikä tärkeämpää, miksi kukaan ryhtyy 2000-luvulla ehdottelemaan tällaisia ja miksi suomalainen (eläkkeelle jäänyt) kirjeenvaihtaja ryhtyy moista intomielisesti puolustamaan? Ehkäpä puoltaminen johtuu ymmärtämättömyyden ohella siitä, että Petäistö on MTV:n entinen Ranskan kirjeenvaihtaja…

Pohditaanpa seuraavaksi hiukan.

Entäpä, jos Venäjä katsoisi, että sen ”etu” on ottaa haltuun Ahvenanmaa, tulisiko siihen suostua, koska se on ”Venäjän etu”? Ajatuksen ei pitäisi enää tänään olla lainkaan älytön, kun huomioidaan, että Venäjä on toteuttanut ”etuaan” miehittämällään Krimin niemimaalla ja Itä-Ukrainassa, toteuttaen sitä myös Georgian sekä Moldovan alueilla.

Onko Petäistö (tai kukaan vastaavia ajatusrakennelmia kehittelevä) ajatellut niitä seuraavia siirtoja, sitä millaiseen tilanteeseen voidaan ajautua, jos ryhdymme rakentamaan Eurooppaa huomioiden ”Venäjän edun”? Individuaalisesti toimivan Ranskan etu voi olla ottaa huomioon Venäjän etu – Ranskan ja Venäjän välillä on monta maata ja lukuisia prikaateja. Suomelle tällainen ”Venäjän edun” huomioiminen ei välttämättä olekaan enää järkevää politiikkaa, koska se voi johtaa siihen, että Venäjän edun nimissä oma liikkumatilamme kaventuu, josta päästään siihen, että voimme päätyä tilanteeseen, jossa kolmannet osapuolet ryhtyvät tekemään puolestamme päätöksiä, kuten Ukrainan kohdalla tapahtuu, mikäli tällaiset haihattelut menevät läpi.

Lainataanpa vielä lyhyt kohta Petäistön kolumnista:

”Se, mitä Ranskan ”Kultarannasta” Bregançonista tihkui, oli että Ukrainan ratkaisun vastapainona Eurooppa voisi tarjota Venäjälle pitkän tähtäyksen talousyhteistyötä, esimerkiksi vapaakauppasopimusta, energiaunionia ja yhteistyötä arktisten alueiden hyödyntämisessä.”

Mitä tämä ”Ukrainan ratkaisu” pitäisi sisällään? Miehitettyjen alueiden ts. Krimin ja Donbasin alueiden palauttamisen Ukrainalle, jos jotain vähempää, Ukraina menettää alueitaan, sen ylitse kävellään jälleen kerran ja sen lisäksi Venäjä on selkeä voittaja. Se saavuttaa tavoitteitaan ja sen lisäksi se saisi mahdollisen vapaakauppasopimuksen; energiaunionin – josta tulee väistämättä mieleen ajatus Venäjästä energiasupervaltana (3), Euroopan energian tuottajana, jolloin olisimme entistä tiukemmin Venäjän pihdeissä. Tuskin Putinkaan voisi enempää vallitsevassa tilanteessa toivoa, jossa lopulta ”taloudellinen kääpiö” kyykyttäisi taloudellisesti huomattavasti vahvempaa – mutta taistelua pelkäävää – EU:ta saavuttaen rutkasti enemmän mitä ansaitsisi. Epäilen, että tällaisten sopimusten jälkeen olisi turha toivoa kenenkään joutuvan vastuuseen Krimin miehityksestä, sodasta Itä-Ukrainassa, Malaysia Airlinesin lennon MH17 pudottamisesta, sotarikoksista jne.

***

Palataanpa lopuksi tämän kommentin otsikkoon – Vladimir Putinin etu ei ole Venäjän etu, jolla viittaan puhumiseen ja kirjoittamiseen ”Venäjän edusta”, vaikka väitän, että todellisuudessa emme tarkoita Venäjän – maa ja kansa – etua vaan maan nimeltä Venäjä kleptokraattisen johdon etua. Sen – Putinin hallinnon – etu on kyllä vallassa pysyminen, mikä taasen ei todellakaan ole maan eikä kansan etu, vaikka joku voikin niin kuvitella.

Haluaisin muistuttaa siitä mihin tyrannian liian heppoinen vastustaminen voi johtaa, ja teenkin sen, joten lainaan Garri Kasparovia, tähdentäen samalla sitä, että Vladimir Putin ei ole Adolf Hitler (kuten Kasparovkin kirjassaan toteaa):

”Adolf Hitler ei hyökännyt Puolaan vuonna 1939 siksi, että liittoutuneet olisivat puolustaneet Tsekkoslovakiaa vuonna 1938, sillä sitähän ne eivät tehneet. Hitler ei valloittanut sudeettialueita siksi, että maailma olisi vastustanut ankarasti Itävallan miehitystä, vaan siksi, että vastustus oli niin heikkoa. Nimenomaan vastustuksen puuttuessa Hitler saavutti alkuvaiheen voittonsa niin pienellä vaivalla ja uskalsi lopulta mennä liian pitkälle”. (Garri Kasparov ja Mig Greengard: Talvi lähestyy – Vladimir Putin ja vapaan maailman viholliset s. 27-28).

En ole kovinkaan luottavainen sen suhteen, että myönnytyspolitiikalla saavutamme mitään kestävää ja pitävää. Venäjän hallinto on osoittanut olevansa epäluotettava kumppani, ei ole mitään takeita siitä, että se noudattaa solmimiaan sopimuksia. Todennäköisemmin se rikkoo ne hetkenä, jonka se katsoo itselleen edulliseksi. Ei, nöyrtymällä voimme onnistua ostamaan lisäaikaa, vuoden tai kaksi, mutta epäilen, että lopulta seisomme reunalla – jäljellä ei ole enää mistä luopua, jos aiomme säilyttää itsekunnioituksemme. Mitä sitten? Ehkäpä siinä vaiheessa on Ahvenanmaan vuoro, tai jokin muu saari Itämereltä, koska se on ”Venäjän etu”.

Venäjän etu – vangitkaa Putin!

Marko

1. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/helena-petaiston-kolumni-vihdoin-liennytysta-euroopan-ja-venajan-valilla/7521938#gs.yp9ks7 

2. https://www.blackseanews.net/en/read/153503 

3. Mihail Zygar: Putinin sisäpiiri – Nyky-Venäjän lyhyt historia s. 163

Venäjän asevoimien mekanisoitu kolonna siirtyy Ukrainasta takaisin Venäjälle (3. syyskuuta 2014)

Ilovaiskin taistelu käytiin Ukrainan sodan ensimmäisenä kesänä (7. elokuuta – 2. syyskuuta 2014), verilöylyyn päättynyt Ukrainan asevoimien ja vapaaehtoisjoukkojen vetäytyminen alkoi Ilovaiskin kattilasta elokuun 29. päivä. Kirjoituksessani en käsittele Ilovaiskin taistelua, kuten en ukrainalaisjoukkojen – sodan osapuolten yhdessä sopimaa – vetäytymistä Ilovaiskin kattilasta. Venäjän ynnä miehitetyn Donetskin edustajien, kuten edesmenneen Aleksandr Zahartšenkon, kanssa tehty sopimus ukrainalaisjoukkojen vetäytymisestä päättyi verilöylyyn venäläistahojen vaatiessa ensin yksipuolista sopimusmuutosta, ja myöhemmin iskettyä rajusti vetäytyviä ukrainalaisjoukkoja vastaan. Vetäytymisen aikana Ukrainan asevoimat ja sitä tukeneet vapaaehtoisjoukot kokivat raskaimmat tappiot Starobeševen alueella.

Myös venäläiset kokivat tappioita Starobeševen alueella - tuhoutunut venäläinen T-72BA taistelupanssarivaunu.

Maavoimien tutkimuskeskus on julkaissut joulukuussa 2016 katsauksen Ilovaiskin taistelusta, (1) johon suosittelen tutustumaan, mikäli itse taistelu kiinnostaa enemmän.

Tässä kirjoituksessa käyn läpi Forensic Architecturen taannoin julkaisemassa katsauksessa ”The Battle of Ilovaisk; Mapping Russian Military Presence in Eastern Ukraine, August–September 2014” (2) havaintoja 3. syyskuuta 2014 jolloin Venäjän asevoimien kolonna palasi Burnen kautta takaisin Venäjälle. Havaintoni perustuvat kyseiseen raporttiin sekä kyseisenä päivänä (3. syyskuuta 2014) alueelta otettuihin satelliittikuviin.

Alla on kaksi kuvaa, ensinnä yleiskuva Donetskin etelä ja kaakkoispuolelta, johon olen merkinnyt Ilovaiskin kattilan ynnä Ukrainan asevoimien ja sitä tukeneiden vapaaehtoisjoukkojen vetäytymisreitit sekä vetäytymisen kuluessa tapahtuneet merkittävimmät alueet, joilla vetäytyvät ukrainalaisjoukot joutuivat joko taistelukosketukseen tai epäsuoran tulen kohteeksi.

Yleiskuvaa seuraa satelliittikuva alueesta, joka on merkitty yleiskuvaan satelliittikuvana. Satelliittikuvaan olen merkinnyt suorakulmioilla alueet, joilla olen havainnut 3. syyskuuta takaisin Venäjälle siirtyviä Venäjän asevoimien yksiköitä, joiden kalusto on pääasiassa tykistöä, niitä vetäviä kuorma-autoja sekä erilaisia panssaroituja ajoneuvoja. Yhdellä alueella on havaittavissa, päätelmieni mukaan, myös ilmatorjuntakalustoa. Havainnoista tarkemmin myöhemmin.

Seuraavaksi on sitten erillinen satelliittikuva kustakin yllä olevan kartan suorakulmiosta alkaen Burnen alueelta ja päätyen Venäjän maaperälle. Mekanisoidun kolonnan kulkusuunta on itään ja kaakkoon kohti Venäjän rajaa, myös reilun parin kilometrin syvyydessä Venäjän puolella on maan asevoimien kalustoa, sekä havaittavia epäsuorantulen (tykistö ja raketinheittimet) tuliasemaa.

Kuva 1: Burnen kylän länsi-etelä-puolella on liikkeellä mekanisoitu kolonna, johon kuuluu kymmeniä erityyppisiä ajoneuvoja, joukossa myös panssaroituja-ajoneuvoja. 

Kuva 2: Burnen kaakkois-itä-puolella on myös liikkeellä kymmeniä erilaisia ajoneuvoja, myös panssaroituja-ajoneuvoja sekä – todennäköisesti – taistelupanssarivaunuja (palaan tähän havaintoon tulevina päivinä).

Kuvat 3, 4 ja 5: Muutama kilometri Vyshnevestä etelään on havaittavissa seuraava merkittävä mekanisoitu kolonna, joka – osin peltojen poikki ajettua tietä myöten – suuntaa kohti itää ja kaakkoa. Kolonnaan kuuluvista ajoneuvoista valtaosa on kuorma-autoja, joista osa vetää tykistöä tai kranaatinheittimiä, joukossa on myös yksittäisiä miehistönkuljetusajoneuvoja sekä tiedusteluajoneuvoja.

Kuva 6: Venäjän rajaa lähestyy yksittäisiä ajoneuvoja, mahdollisesti miehistönkuljetusajoneuvoja.

Kuva 7: Ukrainan ja Venäjän vastainen raja, rajalla tiiviissä rykelmässä vajaat kymmenen sotilaskuorma-autoa.

Kuva 8: Noin 1,3 kilometriä Venäjän puolella keskellä peltoa kymmenkunta sotilastyyppistä kuorma-autoa/ ajoneuvoa sekä kontti-tyyppinen rakennelma.

Kuva 9: Edellisestä koilliseen laajahkolla alueella useita kymmeniä sotilastyyppisiä kuorma-autoja, mahdollisesti tiedusteluajoneuvoja ja muuta kalustoa.

Kuva 10: Reilu kilometri Vyshnevestä etelä-lounaaseen muutama kuorma-auto, panssaroitu miehistönkuljetusajoneuvo ja mahdollisesti 2-3 panssarihaupitsia.

Kuva 11: Kumachovesta 2,2 km luoteeseen asfaltoidulla tiellä 6-7 kpl ajoneuvoja, joista (mielestäni) 3-4 on ilmatorjuntaohjusjärjestelmiä – mahdollisesti 9K35 Strela-10 lähi-ilmatorjuntaohjusjärjestelmiä. Osalla ajoneuvoista/ tela-alustoista asejärjestelmät suunnattu länsi-lounaan suuntaan.

Näissä satelliittikuvissa on havaittavissa yli 200 erilaista sotilasajoneuvoa, joukossa panssaroituja-ajoneuvoja sekä taistelupanssarivaunuja, kuorma-autojen vetämiä kenttätykkejä sekä muuta epäsuoraa tulta ampuvia järjestelmiä ynnä muutama ilmatorjuntajärjestelmä joko Ukrainan maaperällä tai Venäjän puolella rajan pinnassa. Google Earthissa pääsee merkittävästi suurempaankin tarkkuuteen, joten ajoneuvojen tunnistaminen on eräissä tapauksissa mahdollista.

Ukrainan puolella valtaosa satelliittikuvien kalustosta on etenemässä kohti itää tai kaakkoa ja Venäjää – kaikkien satelliittikuvien päiväys on 3. syyskuuta 2014, päivää Ilovaiskin taistelun päättymisen jälkeen. Voidaan siis päätellä osaston osallistuneen sotatoimiin Ukrainan asevoimia ja sitä tukevia vapaaehtoisjoukkoja vastaan Ilovaiskin kattilan alueella, todennäköisimmin Starobeševen kaakkoispuolella.

Kaluston määrä on niin mittava, ja monipuolinen, että voidaan varmuudella sanoa niiden kuuluvan Venäjän asevoimille eikä millekään aseistautuneelle ”joukkiolle”, josta päästään seuraavaan asiaan – eli tämä kaikki on havaittavissa tänään Google Earthin kautta, jokainen voi todeta kaluston sijainnin, jokaisen on mahdollista tehdä omat johtopäätöksensä siitä mistä kalusto on tullut alueelle ja minne se on nyt menossa takaisin. Ja kun tämä on meidän kaikkien nähtävillä, minun on vaikea kuvitella, että tämä ei olisi ollut tiedossa jo vuosia sitten eurooppalaisilla poliitikoilla, myös maamme poliittisella johdolla – myös tasavallan presidentti Sauli Niinistöllä, joka eilen (21.elokuuta 2019) tapasi Venäjän johtajan Vladimir Putinin, henkilön, joka on viime kädessä vastuussa Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainassa ja Krimin niemimaan anastuksessa Ukrainalta.

Meille, jotka olemme seuranneet Ukrainan sotaa näiden vuosien ajan, Venäjän osallisuus sotatoimiin on ollut selviö ensimmäisestä kesästä lähtien. Ikävää tässä on tietoisuus siitä, että samalla kun me tiedämme, luulisi poliitikkojemmekin tietävän tämän kaiken – itse asiassa heidän pitäisi tietää tämä ja hahmottaa kokonaiskuvio, ovat eräät eurooppalaiset johtavat poliitikot, Saksan Angela Merkel etunenässä, pelanneet ikävää (ja perin kaksinaamaista) peliä Ukrainan kanssa antaen Venäjälle täten yhden mahdollisuuden lisää murentaa läntistä yhteisöä ja lyödä kiilaa eri operoijien välille. En ryhdy spekuloimaan syillä. Saksan kohdalla ensinnä mieleen tulee, valitettavasti, Nord Stream 2 -kaasuputki, johon Saksa näyttää hirttäytyneen. Tässä ”pelissä” Saksa kuvittelee keräävänsä hyödyn, maksumiehen roolin langetessa muille. Suomi näyttää, valitettavasti, toimivan Saksan juoksupoikana. Ehkäpä poliittinen johtomme toivoo ”ruokapöydästä” tipahtavan jotain uskolliselle palvelijallekin, jos ei muuta niin huomiota ja taputus päälaelle.

Marko

1. Havaintoja Ukrainan sodasta – Ilovaiskin kattila:

https://puolustusvoimat.fi/documents/1951253/4047542/MAAVTKESK_Katsaus_Ilovaisk_2016.pdf/a0c74a16-90de-44d8-8a38-f33c903a8def/MAAVTKESK_Katsaus_Ilovaisk_2016.pdf.pdf

2. https://ilovaisk.forensic-architecture.org/ 

Lähteinä hyödynnetty myös People’s Project.com’in artikkelia “Ilovaisk tragedy anniversary: Chronology of events” sekä Prometheusin “Donbas in Flames – Guide to the Conflict Zone” -teosta.

Venäjän ”presidentti” vierailee Suomessa

– vangitkaa Putin  

Toisen maailmansodan päätyttyä sodan voittajavaltiot kävivät oikeutta kukistuneen natsi-Saksan johtoa vastaan Nürnbergissä, jossa järjestettiin Nürnbergin oikeudenkäynnit, joilla tarkoitetaan niitä kolmeatoista oikeudenkäyntiä, joissa  tuomioistuin tuomitsi kukistuneen natsi-Saksan johtajia heidän toiminnastaan toisen maailmansodan aikana ja holokaustissa. Tuolloin oikeuden käsi ei tavoittanut natsi-Saksan merkittävintä johtoa, Adolf Hitlerin ohella muutaman muun onnistui paeta maallista oikeutta tappamalla itsensä. Toisen maailmansodan päätyttyä myös eräitä japanilaisia, hirmutekoihin syyllistyneitä tai niistä vastuussa olevia, tuomittiin 1946 – 1948 järjestetyssä ns. Tokion sotarikosoikeudenkäynnissä, Japanin keisarin välttyessä syytteiltä. Tunnetuin ns. Tokion sotarikosoikeudenkäynnissä kuolemaantuomituista oli Japanin pääministeri ja ylipäällikkö Hideki Tōjō.

Olemme nähneet vastaavan kaltaisia oikeudenkäyntejä suoritetun useammankin kerran toisen maailmansodan päätyttyä. Jugoslavian hajoamissotien myötä suuri joukko eri etnisiin ryhmiin kuuluneita päätyi tuomittavaksi kansainväliseen oikeuteen, joukossa oli myös sellaisia Jugoslavian johtoon kuuluneita henkilöitä, jotka eivät itse henkilökohtaisesti ”vetäneet liipaisimesta”, mutta joiden rooli oli niin merkittävä, että hekin joutuivat tuomareiden tuomittavaksi. Jugoslavian Serbi tasavallan ja Jugoslavian entinen presidentti  Slobodan Milošević oli keskeisessä osassa Jugoslavian hajoamissodissa, hän oli myös ensimmäinen sotarikoksista syytetty valtionpäämies. Milošević kuoli kesken oikeudenkäynnin sydänkohtaukseen 11. maaliskuuta 2006.

Venäjän ”presidentti” Vladimir Putin saapuu Suomeen ensi viikolla – keskiviikkona 21. elokuuta Putin tapaa tasavallan presidentti Sauli Niinistön Helsingissä. Tähän mennessä maassamme käyty keskustelu on ollut yllättävänkin vaisua ja valjua, aivan kuin juuri kukaan ei näkisi vierailussa mitään ongelmia, vaikka samalla näemme kuinka Venäjällä valtion turvallisuuskoneisto murskaa demokratiamielenosoituksia Venäjällä. Myös keskustelu Vladimir Putinin ynnä Venäjän muun johdon henkilökohtaisista vastuista loistaa poissaolollaan, aivan kuin he eivät olisi vastuussa valtion harjoittamasta väkivallasta, sopimusten järjestelmällisestä rikkomisesta ja vastuusta pakoilemisesta.

Kansanedustaja Kimmo Kiljunen sanoi seuraavaa kesäkuussa Euroopan neuvoston Venäjä-äänestysten yhteydessä:

”Meidän kaikkien etu on integroida Venäjä osaksi yhteistä normijärjestelmää. Venäjän jäsenyys Euroopan neuvostossa ja sen parlamenttivaltuuskunnan täysivaltainen toiminta yleiskokouksessa antavat moniarvoisuudelle enemmän tilaa venäläisessä yhteiskunnassa”. (1)

Putinin vierailuun on enää muutama päivä, Paavo Arhinmäen vaatimusta nostaa ihmisoikeudet esiin vierailun yhteydessä (2) lukuun ottamatta poliittisella rintamalla näyttää ja kuuluu perin hiljaiselta. Kimmo Kiljunen, joka vielä kesäkuussa oli perin huolestunut venäläisten ihmisoikeuksien toteutumisesta taitaa viettää edelleen kesälomaa tai sitten into kamppailla venäläisten toteutumattomien ihmisoikeuksien puolesta on laantunut mukavuudenhalun voittaessa. Toisaalta tämä olikin odotettavissa, puheet ovat puheita mutta kun pitäisi ryhtyä tekoihin – laittaa pää suden suuhun – ollaan hissun-kissun toivoen, ettei kukaan esitä kiusallisia kysymyksiä – vaan kyllähän niitä esitetään, mutta kun valtiojohtoa myöten korvat suljetaan niiltä, niin tilanne on kuin tuuleen huutaisi.

Vladimir Putin – kun lähdet, älä tule enää takaisin.

Aiempien vierailuiden yhteydessä virallinen Suomi on ollut hiljaa. Se ei riitä, jos siellä kulisseissa korvaan kuiskaten muistutetaan venäläisiä vieraita toteutumattomista ihmisoikeuksista ja sopimusten noudattamisen tärkeydestä. Ihmisille, jotka kamppailevat totalitaarista hallintoa vastaan, julkinen tuenosoitus on merkittävintä – ilman sitä ei ole mitään. Kulisseissa kuiskuttelu jää kulisseissa kuiskutteluksi. Tässä on hyvä muistaa se, mitä Venäjän vangitseman ja laittomasti tuomitseman Oleg Sentsovin serkku Natalia Kaplan sanoi puhumisen ja tuenosoittamisen tärkeydestä – EI PIDÄ OLLA HILJAA. Aivan kuten puhuminen, niin hiljaa oleminenkin on kannanotto.

Ollessaan hiljaa valtiojohtomme myötäilee Venäjän toimia, mutta tämä myötäily ei yksin kohdistu venäläisiin vaan samalla kun olemme hiljaa kiperistä kysymyksistä, tulemme samalla kääntäneeksi selkämme niille naapurimaille, jotka vaativat tiukempaa linjaa Venäjän aggressioihin, aivan kuten tulemme sulkeneeksi silmämme Venäjän jatkuvilta Ukrainan kansaan ja alueelliseen koskemattomuuteen kohdistuvilta aggressioilta.

Tässä yhteydessä sopii myös muistuttaa muista kriiseistä ja sodista, joissa harjoitetuista julmuuksista tai rikkomuksista vaikeneminen pelaa täysin Venäjän pussiin. Nostamalla Syyriassa tapahtuneet julmuudet ja sotarikokset esille, osoitamme, että välitämme. Muistamalla Georgian suvereniteetin loukkaamisen, osoitamme, että välitämme. Näemme venäläisten palkkasotilasfirmojen ilmaantuvan eri konfliktikentille ”etujoukkoina”, seuraavassa aallossa paikalle voikin saapua Venäjän asevoimien erikoisjoukkoja, ja jälleen huomaamme, että Venäjä on ruokkimassa konfliktia, jonka seuraukset voivat koitua meidän maksettavaksi. Ollessamme hiljaa, myönnymme tähän.

Vaikka olemme syrjässä, Euroopan perukoilla, olemme samalla ”eturintamassa”, joten linjamme tulisi olla selkeä ja järkkymätön – järkähtämätön. Nyt istumme kahdella, tai useammalla, pallilla – osa naapureistamme näkee meidän pelaavan Venäjän pussiin myöntyvyyspolitiikallamme ja sillä, että kiistämme ilmiselviä asioita. Tiedämme, että Nord Stream -kaasuputket ovat muutakin kuin talous- tai ympäristökysymys, ne ovat ennen kaikkea turvallisuuspoliittinen kysymys, aivan kuten Hanhikiven ydinvoimalakin on – näiden tosiasioiden kieltäminen on pään painamista hiekkaan. Tai pensaaseen.

Venäjän laaja, useita laskeutumisalueita sisältävää, helikopteritukikohtaa Suursaareen ei ole rakennettu vain puolustamaan Pietaria – sellaisten uskottelu kansalaisille on totuuden kieltämistä. Venäjä ei sijoita Suomen lähialueille vain puolustuksellisia joukkoja (toki niillä sellainenkin rooli tarvittaessa on); Venäjä ei harjoittele lähialueillamme puolustussotaa, ja edelleen, toki harjoituksilla sellainenkin rooli voi olla, mutta ajatus lähtee offensiivista – ensi-iskusta.

Venäjä ei tuo rauhaa Itämerelle, kuvio näyttää samalta kuin Mustallamerellä, harjoituksilla luoda asetelma, jossa säännöllisesti erikokoisia merialueita (ja ilmatilaa) koskee liikennerajoituksia, ja ennen kuin huomaammekaan, entistä laajempia merialueita on suljettuna tai liikenteeltä rajoitettuna samanaikaisesti – kuten nyt on etelässä Mustallamerellä. Ja sitten me ”yllätymme”, vaikka kaikki on ollut nähtävillä jo vuosia!

Venäjän julkaiseman NOTAM-ilmoituksen (Notices to Seamen) mukaan se sulkee noin 25 prosenttia – yhteensä 118 570 neliökilometriä – Mustanmeren alueesta sotaharjoitustensa vuoksi 19. elokuuta 2019 asti. Viimeisimmän NOTAM-ilmoituksen Venäjä antoi elokuun alkupuolella.

Sen sijaan, että myötäilemme Venäjää, eikö meidän – ihmisoikeuksien mallimaana – tulisi esimerkillisesti vaatia Venäjältä sitoutumista kansainvälisiin sopimuksiin, esittää tämä riittävän kuuluvasti, ja – mikä tärkeintä – käydä myös keskustelua siitä, missä määrin Venäjän johto on vastuullinen maan käymissä sodissa suoritettuihin julmuuksiin ja sotarikoksiin. Vaikenemme tästä, epäilemättä kiperästä, aiheesta, mutta todennäköisesti edessä on päivä, jolloin tämäkin on kohdattava. Totalitaariset valtiot harvoin ovat ikuisia.

Venäjän turvallisuus- ja väkivaltakoneisto näyttää vielä riittävän voimakkaalta kukistamaan vastarinnan, mutta asetelma voi muuttua yllättäenkin – se mitä pidetään horjumattomana, voi paljastua savijaloilla seisovaksi jättiläiseksi, kuten Neuvostoliitto paljastui. Venäjä ei ole samalla tavalla suljettu ja kontrolloitu yhteiskunta mitä Pohjois-Korea on, tai eräät Keski-Aasian valtiot, ja vaikka suuntaus Venäjällä valtiokontrollin tiukentamiseen on kova, on vaikea kuvitella, että se kantaisi hedelmää olleen pidemmällä tähtäimellä toimiva. Ja tuolloin, kun valtarakenteet toden teolla alkavat horjua Venäjällä, joudumme Suomessa kohtaamaan todellisuuden, josta keskustelua on kovin innokkaasti tukahdutettu valtiojohdon taholta. Tyydymmekö tähän, ja jos tyydymme – miksi? Minä en tyydy, koska on vastuutonta olla hiljaa ja painaa pää pensaaseen.

Marko

1. https://www.eduskunta.fi/FI/tiedotteet/Sivut/Venaja_palaa_Euroopan_neuvostoon_26062019.aspx?fbclid=IwAR3yzxnj54FRuff24snQS4Goh7_xu1z9sS586103b9d_NmhFVidoxVblS44 

2. https://www.verkkouutiset.fi/paavo-arhinmaki-vladimir-putinille-on-puhuttava-ihmisoikeuksista/