Tšernivtsi ja Karpaatit, eli ikimuistoinen matka sinne ja takaisin

Moniviikkoinen matka Ukrainaan on takana – ollut jo hyvänaikaa sitten, mielessä pyörivät edelleen muistot, kokemukset ja kiinnostavat tapaamiset – unohtamatta tietenkään paikkoja, joissa vierailimme. Tämä kirjoitus on jotain matkakertomuksen ja muisteluhetken väliltä, ehkäpä enemmän tarkoitettu itselleni ja läheisilleni luettavaksi, mutta näin blogin kautta tämän(kin) kokemuksen jakaminen käy kätevästi.

”Asemapaikkamme” Ukrainassa oli Tšernivtsi Karpaattien kainalossa ”kivenheiton” päässä Romaniasta. Tšernivtsistä teimme tutustumisreissuja ympäristöön ja hiukan kauemmaksikin, kuten Taka-Karpatian (Zakarpattia) Užhorodiin Slovakian rajan tuntumaan, josta palasimme Karpaattien poikki ja yli kiemurrellen takaisin Tšernivtsiin – paluumatkaan varasimme useamman päivän verran aikaa, yöt vietimme hostelleissa vuorten keskellä, maaseudulla, hetkittäin tuntien olevamme 1900-luvun alkupuolella lehmien käyskennellessä aamuisin teitä myöten laitumelle ja illalla, samaa reittiä palaten, yöpymään navettaan. Mutta ennen kuin eksyn tyystin vuoristoon, paluu ajassa taaksepäin ja Tšernivtsiin saapumisen hetkeen.

Luonnonkaunis Sinevir (Synevyr) aamunrauhaisana hetkenä.

Karpaattien kupeessa lepäävään Tšernivtsiin (ukr. Чернівці́) saavuimme aamuvarhain yli yön kestäneen bussimatkan jälkeen hiukan rähjäisinä – bussimatka poikki läntisen Ukrainan ja Puolan eteläosien oli kaikkea muuta kuin miellyttävä, johtuen lähinnä kehnohkosta bussista. Toisaalta monituntinen odottaminen Puolan ja Ukrainan rajalla, yöllinen ajaminen poikki Ukrainan Tšernivtsiin oli omanlainen kokemuksensa ja lopulta, kaikesta rähjäisyydestä ja hikisestä olosta huolimatta, ajan myötä, tämäkin kokemus asettuu omiin raameihinsa liittyen niihin kultaisiin muistoihin.

Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta Tšernivtsissä, viimeksi vierailimme kaupungissa toukokuussa 2016 – ilmastoltaan keväinen Tšernivtsi on suomalaiselle ehkäpä miellyttävämpi kuin elokuinen, paahteinen ja hetkittäin tukahduttavan kuuma, kaupunki. Toisaalta loppukesästä tuoksumaailma oli toinen, lämpimät tuulet toivat kukkuloiden ja vuoren juurten lomassa lepäävään kaupunkiin tutunoloisen tuoksun alavilta viljellyiltä mailta. Tumma paahteinen tuoksu muistutti minua Ukrainan itäisistä osista, kuuma ilma, paahteisen maan tuoksu, kastanjat ja akaasiat – silmät sulkemalla saatoin hetken kuvitella olevani Donbasin laajoilla aroilla ja tasangoilla – Donetskin kaduilla kesän myöhäisenä hetkenä.

Tšernivtsin historia ulottuu lähes tuhannen vuoden taa, kaupunki on eräs Ukrainan sisämaan vanhimpia, arkeologisissa tutkimuksissa pysyvää asutusta on ollut 1100-luvulta lähtien, linnoitus on perustettu 1200-luvulla, kirjallisissa lähteissä Tšernivtsi mainitaan kaupunkina vuonna 1408. Vuosisatojen aikana Tšernivtsi on vaihtanut omistajaa lukuisia kertoja, se on kuulunut turkkilaisille, mutta jo 1300-luvulla alue oli Moldavian hallinnassa. Itävaltaan alue liitettiin 1775, kaupungin historiallinen (ja kaunis) keskusta on Itävallan ja Itävalta-Unkarin aikakaudella rakennettu ja säilynyt menneet vuosisadat varsin hyvin, edes Romanian aikaa seurannut neuvostovalta ei koitunut historiallisen Tšernivtsin kohtaloksi.

Tšernivtsin 1847 valmistunut kaupungintalo.

Toisen maailmansodan myötä kaupunki päätyi pysyvästi osaksi Neuvostoliittoa aina neuvostovaltion hajoamiseen saakka, ollen tätä ennen osa Romaniaa. Tänään tämä ukrainalainen kaupunki on yllättävänkin vireä, se on sekoitus useita kansallisuuksia, uskontoja ja tapoja. Historiallisessa keskustassa näkyvät menneet vuosisadat ja valtakaudet, keskustan ympärillä levittäytyy uudempi Tšernivtsi, jota hallitsevat valtaosin neuvostoaikaiset rakennuskompleksit ja kolossit – mutta siellä täällä nostokurjet hipovat taivaita ja uutta rakennetaan (ja neuvostoaikaisia, huonokuntoisia kolosseja, puretaan). Samalla historiallisen Tšernivtsin restaurointi jatkuu, kaupunki alkaa olla kutsumanimensä ”Little Vienna” arvoinen. Historiallisessa keskustassa kävellessä, voi kuvitella olevansa Keski-Euroopassa, kielten sekamelskakin on melkoinen – ukrainan rinnalla kuulee saksaa, italiaa monen monen muun kielen, kuten venäjän, ohella. Nuorista moni osaa englantiakin.

Paluu reilun parin vuoden tauon jälkeen Tšernivtsiin oli miellyttävä, palasin takaisin jonnekin mitä olin kaivannut ja ikävöinyt näiden vuosien ajan – käyskennellessäni ul. Kobylyanskoilla, istahtaessani kahville ja nauttiessani ”kahvia wieniläisittäin” olin hetken jossain muualla, kaukana tästä maailmasta menneisyyden maailmassa, jonne on mahdollista palata enää muistoissa.

Kaupunki oli meille keskustaltaan tuttu, nyt siihen toi uuden ulottuvuuden asuminen tuttujemme luona kaupungin eteläisellä laidalla lähellä suurta hautuumaata, jossa lepää kymmeniä käynnissä olevan sodan uhreja – isiä ja miehiä, poikia ja äitejä – tyttäriä. Tšernivtsiläiset tuttumme olivat itsekin sodan uhreja, reilut kolme vuotta sitten – sodan ensimmäisenä talvena – he pakkasivat omaisuutensa autoon ja ajoivat toiselle puolelle Ukrainaa Tšernivtsiin Mari’inkasta Itä-Ukrainan sotatoimialueelta Donetskin kupeesta.

Heidän lailla moni muu evakko idästä on muuttanut sodan aikana Tšernivtsiin, tutuillamme on sikäli onnea, että ovat löytäneet töitä – elämä on silti tiukkaa, kaipuu kotiin on kova. Ilmassa leijuu toki kysymys siitä, että onko heillä enää kotia Mar’inkassa sodan päätyttyä, kaupunki kun sijaitsee demarkaatiolinjalla Venäjän varustamien ja johtamien joukkojen silmien alla Ukrainan hallinnassa olevalla alueella.

Mar’inkaa tulitetaan säännöllisesti raskailla aseilla venäläisten toimesta. Tuttujemme vieraillessa viimeksi kotipuolessa koti oli vielä pystyssä mutta sodan arpeuttama. Puutarhassa on kranaatinkuoppia, seinissä reikiä, kattotiiliä hajalla. Mustassa mullassa ikänsä möyrineen O:n on vaikea tottua ajatukseen asumisesta ja elämisestä ahtaassa huoneistossa kolossaalisessa neuvostoaikojen luomuksessa, kuitenkin tänään heidän koti on Tšernivtsissä – kaukana kotoa mutta myös kaukana sodasta.

Se, että saatoimme yöpyä heidän luona – olla vieraina ja nauttia vieraanvaraisuudesta antoi myös mahdollisuuden tutustua elämään aivan toisella tapaa, ja käydä keskusteluja olennaisesti syvällisemmin. Keskustelut olivat hetkittäin räiskyviäkin, mutta hyvässä hengessä käytyjä – kaikesta saattoi kuitenkin päätellä sen, että Euromaidanin myötä liikkeelle nytkähtänyttä pyörää on vaikea – kenties mahdoton – pysäyttää. Tšernivtsissä käydään keskustelua asukkaiden ja vallanpitäjien välillä, moni oligarkki ja korruptoitunut virkamies ynnä poliitikko on saanut kuulla kunniansa. Asukkaiden tuella osa poliitikoista, kaupungin johtoa myöten, on käynyt taistoon oligarkkeja (joista osa on ansainnut omaisuutensa kovin arveluttavin keinoin) ja korruptoitunutta koneistoa vastaan. Halu uudistaa kaupunkia ja samalla rauhoittaa sitä sekä tehdä siitä asukkaille turvallisempi ajaa ihmisiä eteenpäin. Romanian suuntaan soljuvaa liikennettä halutaan pois historiallisesta keskustasta, joukkoliikenne halutaan modernisoida ja ajantasaistaa (ja ollakseni rehellinen, joukkoliikenteessä totta vie on korjattavaa, mutta sekin kohenisi, jos ylimääräinen liikenne saataisi pois tukkimasta keskustan kapeita katuja – pullonkaulojen purkautuminen helpottaisi kummasti).

Karpaatit, täältä tullaan

Tšernivtsi oli ”asemapaikkamme”, mutta tältä matkalta odotin eniten Karpaatteja ja vuorilla oleilua. Parinvuoden takaisella reissulla oikeastaan vain piipahdimme Karpaateilla viettäessämme yhden päivän vuorilla, nyt halusin paljon enemmän – ja sainkin verrattomasti enemmän.

Karpaattien kiertueen onnistumisesta saamme kiittää tuttujamme sekä ”Toljaa”, ilman heidän ajankäyttöä ja apua olisi ollut mahdotonta päästä kaikkialle yhtä sujuvasti ja kokea ynnä nähdä kaikkea. Užhorod Slovakian rajan kupeessa olisi ollut tavoittamattomissa, aivan kuten olisi ollut Palanokin linna (Замок "Паланок") Mukatševessa. Linnojen ystävälle vierailu Užhorodin linnassa ja hiukan myöhemmin Palanokin linnassa Mukatševessa oli todella antoisa kokemus, etenkin Palanokin linna oli kertakaikkisen hieno vierailukohde. Toisaalta päivä ja ilta Užhorodissa oli kiehtova kokemus, kaupungin historiallisessa keskustassa oli häivähdys eurooppalaisuutta – toisaalla leimallista kaupungille ja koko Karpaattien lounais ja länsipuoliselle alueelle näytti olevan naapurimaa Unkarin vaikutus, osa puhui vain ja ainoastaan unkaria – eräät jopa kieltäytyivät opiskelemasta ukrainaa. Unkarin ja Viktor Orbánin vaikutusta en väheksyisi. Mielessäni pohdin, että kenen rahalla Unkari ja Orbán alueella lopulta operoivat. Venäjä on ehkäpä liiankin helppo vastaus, en lainkaan ihmettelisi, vaikka Unkari hyödyntäisi EU-tukia operoidessaan Ukrainan puolella samaan tapaan kuin Slovakiassa EU-vastaiset ryhmät ovat hyödyntäneet EU-rahoitusta toiminnassaan.

Jättäessämme lopulta Palanokin linnan ja Mukatševen taakseen paluumatkamme kohti Tšernivtsiä alkoi rauhallista tahtia. Ensimmäinen etappi oli Pilipetsin piskuinen kylä vuorten keskellä, yö solisevan vuoristojoen äärellä, herääminen sumuun ja aamukasteeseen – uudelleen liikkeelle lähteminen, Shypitin putouksella vierailu ja sieltä useampituntinen koukkaus vuorille polttavan auringon alle. Rivakkaa marssia rinnettä ylös, ja vielä ylemmäs, kunnes lopulta olimme tällä huipulla huippujen keskellä. 

Jossain Zakarpatian ja Lvivin alueen (oblast) rajamailla.

Iltapäivällä saavuimme tarunhohtoiselle Sinevirille, pienelle järvelle tuhannen metrin korkeudella merenpinnasta syvällä Karpaattien syleilyssä. Harmillista vaan, että meidän lisäksi ”miljoona” muuta turistia oli tehnyt päätöksen vierailla Sinevirillä juuri kyseisenä päivänä. Nautinnosta kohtalainen osa katosi nähdessäni ihmisvuon nousemassa järvelle – illalla rauhaa ja nautintoa oli mahdotonta saavuttaa, mutta seuraavana aamuna nukuttuamme yön mökissä vuoren kupeella ja herättyämme varhain ja noustuamme sumun hälvettyä järvelle saavutin sen rauhan ja tunteen, jota oli etsinyt ja hakenut. Meidän, minun ja L:n lisäksi tuolloin järven rannalla ei montaakaan ihmistä ollut, laskeutuessamme tuntia myöhemmin alaspäin, meitä vastaan nousi unisia ihmisiä – olimme tyytyväisiä oltuamme liikkeellä varhain ja saadessamme nauttia hetken rauhasta hektisen elämän rinnalla. Täyttää sydämemme tällä tunteella.

Paluumatkamme  Tšernivtsiin kävi koukkauksella Romanian rajan tuntumasta, Khust ohitettiin pikavauhtia, Rahivissa pysähdyimme syömään jatkaaksemme matkaa, Trufanetsin putouksella pysähdyimme pidemmäksi toviksi kuvaamaan ja kiipeilemään (märillä) kallioilla – kuumeesta huolimatta vältin horjahtamisen putoukseen.

Jablunetskyin huipun ylitettyämme jätimme Zakarpatian taaksemme ja saavuimme Ivano-Frankivskin alueelle. Jaremtšen ja Probiyn putoukset mieluusti unohtaisin komeasta näkymästä huolimatta. Liikaa ihmisiä, melua ja kaaosta ynnä – ikävää – eläinten hyväksikäyttöä. Edelleen löytyy tolvanoita, jotka haluavat pitää kotkaa tahi haukkaa käsivarrellaan – päästä samaan kuvaan sen kanssa. Lintu on kahlittuna idioottiin, joka kuvittelee tekevänsä palveluksen – jollekin – mutta kenelle? Se ei käynyt ilmi riitaisan sananvaihdon aikana. Pois, pois!

Karpaatit jäivät taakse, Kolomijan ohitimme vauhdilla ja yön koittaessa saavuimme takaisin Tšernivtsiin väsyneinä mutta samalla monta kokemusta rikkaimpana. Minulle Karpaatit antoi sitä mitä kaipasin ja etsin – upeita maisemia, vaeltelua vuorenrinteillä, rauhallisia ja idyllisiä hetkiä, jyrkkiä nousuja ja pitkiä kiemurtelevia laskuja, vuoristojokia ynnä lämpimien ilmavirtausten myötä kohti korkeuksia nousevia petolintuja, jotka olivat villejä ja vapaita vailla kahleita.

Tšernivtsissä, Ukrainan lippupäivä ja itsenäisyyspäivä

Matkamme ajalle osuivat myös Ukrainan lipun päivä 23. elokuuta sekä Ukrainan itsenäisyyspäivä 24. elokuuta. Ne väistämättä löivät leimansa matkaamme ja matkaohjelmaan, Ukrainan lipun sinikeltaiset värit olivat kaikkialla näkyvillä, itsenäisyyspäivänä sadat ihmiset kokoontuivat Tšernivtsin keskustaan laskemaan kukkaseppeleet Ukrainan kansallisrunoilija Taras Ševtšenkon patsaan jalkojen juureen. Näiden päivien aikana muistettiin myös niitä tuhansia ukrainalaisia, jotka taistelivat rintamalla kansansa vapauden puolesta, Tšernivtsin keskustassa – näkyvällä paikalla – oli ”memoriaali” kaupungin ja alueen asukkaista, jotka olivat antaneet kalleimpansa rintamalla itsensä, perheensä, kansansa ja maansa puolesta. 

Ukrainan itsenäisyyspäivänä Taras Ševtšenkon patsaan juurella.

Tapasimme itsekin vapaaehtoisia, jotka toimittavat apua rintamalle, apua elintarvikkeiden, naamioverkkojen ja -pukujen muodossa, moni käy itse rintaman tuntumassa auttamassa sotilaita, työskentelemässä varikoilla ja huollossa osaamisensa ja kykynsä mukaan. He tekevät yhtä lailla tärkeää työtä, etenkin sodan ensimmäisinä vuosina näiden vapaaehtoisten apu oli ensiarvoisen tärkeää, heidän kotitekoisten säilykkeiden ja ruokien ansiosta sotilaat saivat vaihtelua ruokavalioonsa ja heidän lähettämät lahjat ja käyttöesineet olivat monelle sotilaalle tärkeä side arkeen ja kotiseudulle. Vierailimme myös oppilaitoksessa, jonka oppilaista ja henkilökunnasta kuusi on palannut kotimaan multiin arkussa. Noina hetkinä mieleeni ei voinut olla palaamatta äitini kokemukset, kuinka hänellä ei ole muistikuvaa isästään, joka jatkosodassa – syksyllä 1943 – menehtyi tykistökeskityksessä saamiinsa vammoihin. Äitini oli tuolloin alle vuoden ikäinen. Euroopassa on käynnissä sota, jota meidän ei pidä unohtaa!

Blogisti testaa valmisteilla olevaa "kikimoria" (tarkka-ampujien naamiopuku, ghillie).

* * *

Viimeisten Tšernivtsissä viettämiemme päivien aikana vierailimme Tšetšenossa (Цецено) kaupungin länsipuolella . Kyseessä on vehreä kukkula, milteipä matala vuori, jolla sijainneesta linnoituksesta oli oivallinen näkyvyys kumpuilevalle seudulle Prut-joen molemmin puolin. Kiipeäminen ryteikköistä rinnettä ylös ja alas oli jälleen sitä mitä olin etsinyt ja kaivannut. Matalalla riippuvat sumupilvet kätkivät maiseman pitkälle päivään, pienet kylät Prutin varrella olivat ”siellä jossain” – iltapäiväinen kirkas auringonpaiste loi tälle kaikelle jyrkän vastakohdan, mutta tuolloin me olimme jo vaeltamassa toisaalla kiireisen Tšernivtsin ulkopuolella.

Paluumatkalla Suomeen viivähdimme päivän Lvivissä Puolan rajan tuntumassa. Jos olinkin kaivannut Tšernivtsiä aivan samanlainen tuntu valtasi minut saapuessamme Lviviin – kaksi pitkää vuotta oli kulunut edellisestä vierailusta, ja nyt sain jälleen – edes pienen hetken – käyskennellä tämän kauniin kaupungin katuja. Historiallinen keskusta inspiroi ja innoitti minua jo pari vuotta sitten, aivan kuten nytkin. Harmi vain, että nyt pysähdys oli lyhyt, sain nauttia kaupungista päivän, illan ja yön – kiihkeän vuorokauden kunnes oli jatkettava matkaa rajan yli Puolaan, Krakovaan ja sieltä sitten aikanaan kotiin.

Krakova ja Puola olivat oma maailmansa, hiukan enemmän Eurooppaa, toisaalta tuntui siltä, että he eivät kuitenkaan halua olla samalla tapaa Eurooppaa kuin osa meistä lännessä toivoo ja haluaa. He haluavat vaalia juuriaan ja kansallisuuttaan. Heillä, kuten ukrainalaisillakin, on pitkä historia miehitettynä olemisesta, se näkyy edelleen – asia, jota emme ehkäpä ole ymmärtäneet EU:n laajetessa itään. Emme ehkäpä ole ymmärtäneet sitä, että heille itsenäisyys ja kansallistunne ei ole samalla tapaa itseisarvo kuin meille, joten heillä on toinen halu pitää siitä tiukasti kiinni. Meidän silmissämme osa heidän toimista näyttää julkeilta ja äärimmäisiltä, mutta me emme olekaan eläneet sukupolvia ”rautasaappaan” alla.

Krakovasta ja Puolasta en nyt tohdi tämän enempää kirjoittaa. Haluamme kokea kaupungin toistamiseen, nähdä se kunnolla ja vierailla siellä ajan kanssa. Mutta aivan kuten Tšernivtsi ja Lviv myös Krakova jätti minuun poislähtemättömän jäljen. Se on hiukan kesytetympi kuin Tšernivtsi ja Lviv, mutta edelleen sen kaduilla voi aistia historian, vallan ja kuoleman.

Marko

Kuvat blogistin kokoelmista.

Venäjän Vostok-2018 sotaharjoituksen varjossa

Tänään (11. syyskuuta 2018) alkoi Venäjällä Vostok-2018-sotaharjoituksen aktiivivaihe. Kyseinen sotaharjoitus on venäläisten ilmoituksen mukaan kyseessä on suurin sotaharjoitus sitten Neuvostoliiton järjestämän Zapad-81-sotaharjoituksen (sotaharjoitukseen ottaa osaa Venäjältä noin 300 000 sotilasta, joukkoja on myös Kiinasta). (1 ja 2) Ylenkin välittämän tiedon mukaan sotaharjoitus järjestetään maan itäosissa yhteistyössä Kiinan ja Mongolian kanssa, tällöin jätetään kuitenkin huomioimatta se, että todellisuudessa sotaharjoitukseen nivoutuvia valmiusharjoituksia, joukkojen siirtoja tapahtuu olennaisesti laajemmalla alueella osan ollessa itsenäistä toimintaa, johon toimintaan mediassa ei välttämättä kiinnitetä huomiota katseen keskittyessä varsinaiseen harjoitukseen. On varsin tavallista, että harjoituksen varjolla voi tapahtua jotain muuta ja se jokin muu voi jäädä huomiotta, tai saa liian vähäistä huomiota – tässä kirjoituksessa huomion saa ainakin yksi ”jokin muu”.

Katseilta piilossa – lännessä, kuva Philip's Concise World Atlas.

Elokuun lopulla jonkin verran huomiota sai uutinen Venäjällä varastoista ”esille kaivetuista” T-62 taistelupanssarivaunuista, joita palautettiin suurehko määrä käyttöön sotaharjoituksen alla Venäjällä. (3) Käyttöön otettuja taistelupanssarivaunuja lastattiin juniin Siperian alueella Venäjällä, riippuen lastausalueesta, joko Keskisen sotilaspiirin itänurkassa tahi Itäisen sotilaspiirin länsiosissa (Burjatian alueella).

Olettamuksena oli vaunujen käyttöönoton liittyvän olennaisesti käynnistyvään Vostok-2018-sotaharjoitukseen, että ne ilmaantuisivat näköpiiriin, jossain sotaharjoitusalueella – näin ei kuitenkaan käynyt. Elokuun 30. sosiaalisessa mediassa julkaistiin kuvia Ukrainan rajan tuntumasta Kamensk-Šahtinskista Venäjältä, kuvissa on junallinen ikääntyneitä T-62 taistelupanssarivaunuja. Sosiaalisessa mediassa kerrottujen viestien mukaan vaunut miehistöineen ovat Burjatian alueelta Venäjältä – toisin sanoen kalusto on Itäisen sotilaspiirin alueelta. Myöhemmin Ukrainan rajan tuntumaan, Venäjän puolelle, saapui lisää ikääntynyttä panssari- ja muuta kalustoa.

Kuvakaappaus @akiheikkinen 30.8.2018.

Kuvakaappaus @pmakela1 2.9.2018.

Noin 25 kilometrin päässä Ukrainan rajalta sijaitseva Kamensk-Šahtinski on eräs merkittävimmistä Venäjän Itä-Ukrainan miehitetyille alueille sijoittamien joukkojen huoltotukikohdista. Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden joukot on jaettu kahteen armeijakuntaan 1. armeijakunta ja 2. armeijakunta, joista laajemmin blogissa ”Venäläisjoukkojen kokoonpano Itä-Ukrainassa”. Kamensk-Šahtinskista on toimivat rautatie- sekä maantieyhteydet Itä-Ukrainan miehitetyille alueille. Ukrainassa Itä-Ukrainan miehitetyistä alueista käytetään englannin kielisessä tekstissä lyhennettä TOT eli Temporarily Occupied Territories – väliaikaisesti miehitetyt alueet.

Moni on ihmetellyt miksi Venäjä on siirtänyt vanhentunutta ”rautaa” Ukrainan rajalle, on myös spekuloitu kaluston lopullisen määränpään olevan Syyrian – tosin kaluston kuljettaminen Kamensk-Šahtinskin kautta ei ole logistisesti nopein reitti, mikäli lopullinen määränpää on Syyria. Venäjän Syyriaan sijoitettujen joukkojen huollon kannalta merkittävä satama on Novorossijsk Mustanmeren itäisellä rannikolla, jonne idän suunnalta on suorempiakin reittejä kuin koukkaaminen Ukrainan rajan pinnasta Kamensk-Šahtinskin kautta, ja kuten Petri Mäkelän (@pmakela1) twiitistä voi päätellä, ainakin osa Kamensk-Šahtinskiin saapuneesta kalustosta on myös purettu siellä ja valmiina siirtymään, minne? Ja seuraavaksi saamieni tiedonmurusten pohjalta arvelua, minne ainakin osa kalustosta päätynee.

Viime viikolla Donetskista alkoi tulla tiedonmuruja, joiden mukaan kaupungissa on ryhdytty värväämään väkeä alueella operoiviin joukko-osastoihin, tällöin tarkoitetaan 1. ja 2. armeijakunnan niitä osastoja, jotka on miehitetty sekalaisella joukolla ”vapaaehtoisia” Venäjältä ja muualta. Näihin osastoihin on yritetty myös värvätä paikallisia Itä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta, usein hyvin vaihtelevalla menestyksellä. Sodan alkuvaiheessa liikkui arvioita, joiden mukaan paikallisten osuus, joista osa oli etnisesti venäläisiä, Itä-Ukrainan miehitysjoukoissa oli 10 – 15 % luokkaa. Näiden yksiköiden taistelukestävyys ei välttämättä ole erityisen korkea, kalusto ja varustus on ikääntynyttä ja hyvin sekalaista, tappioluvut voivat taisteluissa nousta huomattavankin korkeiksi – perinteistä tykinruokaa siis. Joten onko 1 + 1 = 2?

Onko Venäjä siirtänyt alueelle ikääntynyttä kalustoa perustettavia uusia joukko-osastoja varten, ja jos on, onko näiden joukko-osastojen tarkoitus muuta kuin kuluttaa Ukrainan voimavaroja? Muistetaan, että Venäjän oma kanta on edelleen se, että se ei sodi Ukrainassa, että siellä sotii vain ”vapaaehtoisia”, joita Venäjän sotilasjohto, jonka komennossa 1. ja 2. armeijakunta on, on uhrannut varsin huolettomasti verrattuna yksiköihin, jotka koostuvat Venäjän asevoimien ja turvallisuuselinten miehistä. Valmisteleeko Venäjä laajempaa operaatiota? Peitelläkseen tätä, sen propaganda rummuttaa Ukrainan tulevalla hyökkäyksellä. Ukrainan hyökkäyksen väitetään alkavan 14. syyskuuta 2018. Samalla kuitenkin jää tyystin mainitsematta – ja lännessä huomiotta – se, että Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla alkoi syyskuun 11. Venäjän johtamat sotaharjoitukset, ajoitus osuu yksiin Venäjän Vostok-2018-sotaharjoituksen kanssa.

Ukraina tuskin ryhtyy laajoihin sotilasoperaatioihin Itä-Ukrainassa samanaikaisesti Venäjän sotaharjoitusten kanssa, tai muutenkaan. Ukrainalla on kansainvälisesti liikaa hävittävää ryhtyäkseen, ilman liittolaistensa tukea/ suostumusta, merkittäviin operaatioihin. Venäjälle taasen sopii paremmin kuin hyvin se, että propagandan, disinformaation ja sodan keinoin Ukrainan liikkumavara pidetään pienenä. Lännen hiljaisuus ja haluttomuus käyttää oikeita termejä, tukee omalta osaltaan Venäjän narratiivia. Viimeksi tämä nähtiin militanttikomentaja – sotarikollinen – Aleksandr Zahartšenkon tappaneen attentaatin jälkimainingeissa, jolloin jopa luotettavina pidettävät mediat puhuivat ”kapinalliskomentajasta”, mitä hän ei ollut. (4) Zahartšenko oli korruptoitunut rikollinen, joka toimi kuolemaansa saakka Venäjän Ukrainalta miehittämillä alueella ”nukkehallitsijana”.

Marko

1. https://russianmilitaryanalysis.wordpress.com/2018/09/10/vostok-2018-strategic-maneuvers-exercise-plan/ 

2. https://yle.fi/uutiset/3-10397371 

3. https://www.verkkouutiset.fi/tankkien-piti-menna-siperiaan-ilmestyivat-ukrainan-rajalle/ 

4. https://www.bbc.com/news/world-europe-45371270 

Tilannekatsaus miehitettyyn Donetskiin

Matka Tšernivtsiin Karpaattien kainaloon läntiseen Ukrainaan ei ollut pelkkää lomailua, moniviikkoisen reissun kuluessa oli mahdollista kerätä runsaammin tietoa Itä-Ukrainasta – pääasiassa Donetskista. Pääsimme keskustelemaan useiden henkilöiden kanssa, jotka ovat vierailleet miehitetyssä Donetskissa tämän vuoden puolella – merkittävää heidän tekemissä havainnoissa on se, että he ovat kyenneet vertaamaan uusimpia havaintojaan aiempien vierailuidensa kokemuksiin ja havaintoihin. He ovat joko kotoisin miehitetystä Donetskista tai vierailleet alueella sukulaistensa ja läheistensä luona, suuri joukko Donetskissa edelleen asuvista on riippuvaisia avusta ja tuesta sukulaisiltaan ja läheisiltään, jotka asuvat vapaassa Ukrainassa. Etenkin eläkeläisten ja pitkäaikaissairaiden tilanne Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla on kehno, vaikka sitä se on myös suurella joukolla työikäisiä, joiden työnantaja ei syystä tai toisesta kykene palkanmaksuun tai on palkanmaksussa täysin riippuvainen Venäjän rahoituksesta. Köyhät ovat entistäkin köyhempiä ja köyhien määrä on vain lisääntynyt.

Toivon, että lukijat ymmärtävät sen, että kirjoituksen aiheen tähden en voi mainita ainoatakaan nimeä. Anonymiteetti suo heille ja ennen kaikkea heidän miehitetyillä alueilla asuville läheisilleen suojaa, sillä, kuten tiedettyä, Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden ”viranomaistahot” etsivät ja jopa metsästävät henkilöitä, jotka kertovat alueen tapahtumista rehellisesti (peittelemättä) maailmalle tai teoillaan nöyryyttävät miehitettyjen alueiden johtoa. Donetskilainen bloggari Stanislav Aseyev/ Vasin on ollut kateissa kesäkuusta 2017, hänenkin kohdalla syynä on alueelta raportointi, josta miehityshallinto ei pitänyt. (1) Miehitetyssä Itä-Ukrainassa kaunistelematon totuus voi viedä vankilaan – tai pahimmassa tapauksessa gulag-leirille, joilla kova kuri, nälkä ja kidutus ovat alituinen vieras vangituille, joista kaikilla ei edes ole miehitettyjen alueiden ”oikeuslaitoksen” irvikuvan langettamaa tuomiota.

Seuraavaksi havaintoihin

Päiväkodeissa ja kouluissa lapsille annetaan todella paljon ”militaristista kasvatusta” – neuvostoajat nähneet vertaavat päiväkoteja Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla omaan lapsuuteensa, päiväkotien ollessa nyt, jos mahdollista, vieläkin militaristisempia. Lauluja, marsseja ja propagandaa sekä erilaisia harjoituksia voi olla päivittäin. Lapset joutuvat myös viettämään vapaa-aikaansa ”patrioottisen kasvatuksen leireillä” – leirien luonne ja henki on militaristinen ynnä propagandistinen.

Lapset "patrioottisen kasvatuksen" -leirillä miehitetyssä Itä-Ukrainassa.*

Useamman Donetskissa vierailleen havaintoja yhdistää huomio siitä, että paikallisten asukkaiden tyytymättömyys Donetskin ”kansantasavaltaan” on lisääntynyt – samalla myös tyytymättömyys Venäjään on lisääntynyt. Tyytymättömyyden lisääntyminen ei kuitenkaan vielä ole, heidän mukaan, merkittävällä tapaa kääntynyt Ukrainan avoimeen kannattamiseen. Tyytymättömyys, pettymys ja jopa viha paikallista hallintoa kohtaan on kuitenkin huomattavalla tapaa lisääntynyt. Näistä puheista nousee mieleen blogikirjoitukseni lokakuulta 2017, johon kirjoitin seuraavaa:

”Jokin aika sitten eräs läheisemme matkasi bussilla Kramatorskista takaisin kotiinsa miehitettyyn Donetskiin. Matkalla hän antautui keskusteluun erään Luhanskista kotoisin olevan – perheellisen – kanssa, keskustelun lomassa tämä luhanskilainen painokkaasti totesi, ihmisten olevan kotikaupungissaan lopen kyllästyneitä paikalliseen johtoon, että ”kansantasavallan” kannattajat ovat selkeässä vähemmistössä, että ihmiset kritisoivat entistä avoimemmin alueen johtoa ynnä Venäjää. Vastaavasti Ukrainaa tukevien osuus on alueella kasvanut merkittävästi, ja tämä tuki on aiempaa avoimempaa.” (2)

Ovatko miehityshallinnon propagandistiset näyttelyt ja tilaisuudet oma (epätoivoinen) yritys peitellä kulissien takana kytevää kuohuntaa ja kuplintaa? Donetskissakin on pidetty viimeisimpien kuukausien aikana useita ”patrioottisia tunteita” nostattavia tilaisuuksia, samaan kategoriaan voitaneen laskea ”uutiset”, joissa maalaillaan aurinkoinen kuva alueen – romahtamaisillaan olevasta ja täysin Venäjästä riippuvaisesta – taloudesta.

Moni Donetskissa viime aikoina vieraillut on myös huomioinut sen, että kaupungissa ilmeisellä tavalla pyritään pitämään yllä ”julkisivua” – kaupungin ydinkeskusta sekä sieltä johtavat valtaväylät olivat poikkeuksellisen puhtaat, paikoin jopa koristellut. Ehkäpä tämäkin on yhdistettävissä edellisen kappaleen havaintoihin. Potemkinin kulissit!

Toinen puoli on sitten se minkä julkisivu kätkee, piittaamattomuus, rapistuva infrastruktuuri – aluetta kuvattiin Neuvostoliitoksi pienoiskoossa, jossa sielläkin, kulisseit olivat osa ”valetodellisuutta” takapihan paljastaessa todellisuuden – savijaloilla seisovan jätin.

Lääkepula on akuutti, monille lääkkeet ovat jo hinnaltaan tavoittamattomissa – sukulaisten ja läheisten vapaasta Ukrainasta toimittama apu on usealle konkreettinen pelastus ja ainoa mahdollisuus saada tarvitsemiaan lääkkeitä.

Palattuamme Suomeen

Kävimme tällä viikolla lyhyen keskustelun Donetskissa asuvan tuttavamme kanssa attentaatissa kuolleen militanttikomentaja Aleksandr Zahartšenkon hautajaisista ynnä vallitsevasta tunnelmasta kaupungissa. Hän välitti kaupungista ristiriitaisia tuntemuksia, osa oli hänen lailla tyytyväinen siitä, että rikollisesta päästiin eroon, osalla tunteet vaihtelivat epätietoisuudesta epäuskoon ja epävarmuuteen – tulevaisuutta pelättiin. Erityisesti pelättiin attentaatin johtavan sotatoimien eskaloitumiseen. Tuttavamme tuskin on ainoa, joka on sitä mieltä, että Zahartšenkon tappaneessa attentaatissa kyse oli sisäisestä välienselvittelystä – eri asia on se, että kuinka moni uskaltaa hänen lailla sanoa tämän ääneen.

Eläkeläisenä hänen ei ollut pakko osallistua Zahartšenkon hautajaisiin – eikä hän osallistunut, toisin kuin entisten kollegojensa oli tehtävä. Näiltä osin tilanne oli muuttumaton, propagandakoneen piti saada kuvia tuhansista surevista kansalaisista, joten, aivan kuten attentaateissa kuolleiden Arseni Pavlovin eli Motorolan ja Mikhail Tolstykhin aka Givin hautajaisissa, myös attentaatissa menehtyneen Aleksandr Zahartšenkon hautajaisiin koululaisten ja opiskelijoiden sekä ”hallinnon” alaisuudessa työskentelevien oli osallistuttava, mikä tarkoittaa "miliisien" ja militanttien ohella opettajia, päiväkotien henkilökuntaa, sairaanhoitajia etc. Myös muilta paikkakunnilta – kuten Horlivkasta – tuotiin tuhansittain ”surijoita” Zahartšenkon hautajaisiin.

Marko

1. https://www.bbg.gov/threats-to-press/stanislav-vasin-aseyev/ 

2. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2017/10/pommi-iskuja-kansantasavalloissa-tyynta.html 

*: Kuva via @666_mancer.

Kohdennettua häirintää ja maalittamista

Ex. kansanedustaja valtiopäiväneuvos Mikko Elon toimittaja Jessikka Aroon kohdistama sarjahäirintä Facebookissa tapahtui reilu viikko sitten ollessani reissussa, tuolloin en kyennyt tarttumaan aiheeseen tarkemman kirjoituksen myötä, mutta koska kyseessä on – mielestäni – selkeä korkeanprofiilin sosiaalisessa mediassa tapahtunut häirintätapahtuma, on tapahtuneen käsittely näin jälkikäteen perusteltua. Korkeanprofiilin häirinnän siitä tekee ensinnä se, että aloittajana ja häirintäketjun ylläpitäjänä toimi ex. kansanedustaja, Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan puheenjohtajanakin  vuosina 1995 – 2007 toiminut valtiopäiväneuvos Mikko Elo, tapahtumaketjuun osallistui myös valiokuntaneuvos Peter Saramo Eduskunnan suuren valiokunnan valiokuntasihteeri – kaksi korkeamman profiilin toimijaa, joten huomio oli taattu.

Kaikki alkoi seuraavasta Mikko Elon Facebook-päivityksestä:

Kuvakaappaus Mikko Elon Facebook-sivulta.

Kyseisessä päivityksessä ex. kansanedustaja Mikko Elo nostaa esille puheenvuoronsa ”Oletko jo ilmoittautunut trolliksi Jessikkalle?” neljän vuoden takaa, (1) jossa jaetaan myös Jessikka Aron työnumero. Tämä nosto johti siihen, että toimittaja Aro sai (vähintään) yhden häirintäpuhelun - soittajana Vilho Juntunen, joka myös tunnusti tekonsa Elon Facebook-seinällä, tunnustusta seurannut – moni säikeinen keskustelu – näyttäytyi omissa silmissäni itse soittoa verrattomasti merkittävämpänä häirinnän ja mustamaalauksen muotona, tähän palaan myöhemmin.

Kuvakaappaus Elon Facebook-seinältä.

Juntusen Facebook-viestien mukaan Aro soitti hänen numeroon takaisin, mikä on toki ymmärrettävää, koska soitto tuli Aron työnumeroon, asia käy ilmi Facebookissa käydyistä keskustelusta. Soittaja, kommunisti Juntunen Kainuusta, on tunnettu näissä piireissä. Juntunen on myös vieraillut miehitetyssä Itä-Ukrainassa syksyllä 2016 suomalaisen propagandaryhmän matkassa tavaten Donetskissa muun muassa suomalaispropagandisti Janus Putkosen. Alueelle suomalaisryhmä saapui Venäjältä, rajaosuuden kautta, mikä ei ole Ukrainan kontrolloima, syyllistyen valtiorajarikokseen ja Ukrainan lakien rikkomiseen.

Juntunen miehitetyssä Donetskissa.

Elon toiminnasta tekee jo tässä kohdin erityisen tuomittavaa se, että alkuperäisestä Ylen välittämästä linkistä, jossa Aro kertoo kerättävän ”tietoa verkossa häiriköivistä Venäjä-trolleista” on poistettu Aron työnumero sen jälkeen, kun tietojenkeruu ei enää ollut ajankohtaista. (2) Sen sijaan Elo jakoi työnumeroa omassa blogissaan eteenpäin. Elo ei myöskään tunnu ymmärtävän tehneensä virheen. Virheen tunnustamisen sijaan hän masinoi lukuisten Facebook-päivitysten sarjan mustamaalatakseen Aroa sekä Aroa tukeneita keskustelijoita. Alla kuvakaappaus yhdestä tällaisesta keskusteluavauksesta.

Kuvakaappaus Elon Facebook-seinältä.

Käydystä keskustelusta huolimatta Elo ei näytä haluavan ymmärtää sitä, että Aro etsi kokemuksia ja havaintoja Venäjä-trolleista, ja aivan kuten  artikkelissa mainitaan ”Tarkoitus ei ole nimitellä yksittäisiä trolleja, vaan keskustella ilmiöstä laajemmin” (2) eli mitään nimirekisteriä ei kerätty, eikä trolleja pyydetty ilmoittautumaan. Tässä kohdin Elon toiminta ei ero millään muotoa esim. Venäjän harjoittamasta propagandasta ja informaation vääristämisestä. Alkuperäisen viestin sanoma muutetaan haluamaansa suuntaan, josta tehdään itselle totuus, joka kumoaa alkuperäisen informaation. Elon totuus on se, että Aro pyysi trolleja ilmoittautumaan, Elon totuus tuntuu myös olevan se, että kerätään nimirekisteriä – toinen asia on sitten se, että ovatko nämä ajatukset alun perin Elon oma vai onko joku ”syöttänyt” ne hänelle.

Tässäkään yhteydessä Elo ei halunnut tai kyennyt ymmärtämään sitä, että hän jakaa selkeää disinformaatiota, että hän on aktiivinen toimija kohdistaessaan Aroon häirintää – ymmärrän sen miksi Elo ei halunnut tunnustaa virheittään, kyse on Elolle yksinkertaisesti tarkoituksellisesta toiminnasta sekä ”totuudesta”. Kenties hän kokee toimivansa oikein tai ainakin oikean asian puolesta. Kyse on myös tarkoituksellisesta ja tahallisesta häirinnästä, jopa maalittamisesta – mielestäni toimintaa voidaan pitää maalittamisena kun huomioidaan se, että Elolla on Facebookissa tuhansia seuraajia, ja että kyseessä on ex. kansanedustaja ja valtiopäiväneuvos. Oman osansa tähän soppaan antoi, jälleen kerran, valiokuntaneuvos Peter Saramo muun muassa seuraavalla tapaa:

Kuvakaappaus Elon Facebook-seinältä.

Saramo ei todellakaan ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. (3) Hän on aktiivisesti kampanjoinut muun muassa Aroa vastaan useamman vuoden ajan, ottaen myös yhteyttä ulkomaisiin medioihin. Venäjän Trolliarmeija ryhmässä Saramo julkaisi The Sydney Morning Heraldille kirjoittamansa kirjeen. (4) Saramo väittää kirjoittaneensa kirjeen yksityishenkilönä, tästä huolimatta hän allekirjoitti kirjeensä:

”Respectfully,

Peter Saramo

Director, EU Secretariat

Parliament of Finland”

Tällainen korostaminen kumoaa kaikella tapaa väitteen yksityishenkilönä kirjoittamiselle. Yksityishenkilön ei ole tarve näin selkeästi tuoda esille omaa asemaansa, pyrkien näin nostamaan vastineensa painoarvoa olennaisesti. Kenties jopa pyrkien vetämään mattoa Aron jalkojen alta – romuttamaan hänen uskottavuutensa.

Elon Facebook-seinällä käytyä keskustelua leimasi myös hyvin rujo ja härski kielenkäyttö, paikoin se oli täysin rinnastettavissa MV-median foorumeilla käytyyn "keskusteluun" – ollen aivan yhtä ”sakeaa” ja häiritsevää luonteeltaan. Eloa huomautettiin lukuisia kertoja hänen tukijoiden ja ymmärtäjien käyttämästä kielestä, sen sijaan, että Elo olisi puuttunut tähän – kehottanut malttiin ja poistanut räikeimpiä ylilyöntejä, Elo ryhtyi sensuroimaan kirjoittajia, jotka huomauttivat Eloa käynnissä olevan monisäikeisen keskustelun, jopa rikollisesta, luonteesta.

Sen sijaan seuraavan kaltaisia viestejä Elo ei katsonut tarpeelliseksi poistaa, tukivathan ne hänen agendaa. Tätä soopaa keskusteluissa oli huomattavia määriä.

Kuvakaappaus Mikko Elon Facebook-sivulta.

Olen pannut merkille sen, että muutaman vuoden takaiseen aikaan verrattuna, tänään omalla nimellä kirjoitetaan entistä häiritsevämpää – aggressiivisempaa – tekstiä. Aiemmin turvauduttiin nimimerkkeihin tms. nykyään varsin usein omalla nimellä kirjoitetaan hyvin henkilökohtaisia hyökkäyksiä ihmisiä vastaan, usein sellaisia ihmisiä, jotka eivät jaa samaa aatemaailmaa tai jotka työssään käsittelevät yhteiskunnallisia (hyökkääjälle tärkeitä aiheita) kriittisesti tai hyökkääjän näkökulmasta väärällä tavalla. Nähdäkseni tämä on eräs seuraus MV-lehden ja -median synnyttämästä ”keskustelukulttuurista”. Tähän näkemykseen on myös ujutettu ajatus sananvapauden rajoittamisesta, kyse ei kuitenkaan ole siitä, vaan siitä, että sananvapauteen liittyy myös vastuu sanomisistaan. Ihan mitä tahansa emme saa sananvapauden nimissä esittää, mikäli tulemme rikkoneeksi lakia, asia tarkastellaan viime kädessä oikeudessa, asia mitä esim. Ilja Janitskinia vastaan käytävässä oikeudenkäynnissä Janitskinin tukijoiden tuntuu olevan vaikea ymmärtää. Yllä olevassa kuvakaappauksessa ei esiinny kritiikkiä vaan kyse on loanheitosta ja häirinnästä, häirinnän kitkeminen ei ole sananvapauden rajoittamista.

Elon sivulla käytyyn keskusteluun otti osaa henkilöitä voimakkaalla Venäjä-myönteisellä narratiivilla varustettuna, kuten Evgenia Hilden, joka keväällä ja kesällä 2014 oli hyvin aktiivisesti mukana Johan Bäckmanin ”Novorossija”-edustusto projekteissa levittäen Venäjän narratiivia tukevaa sanomaa Suomeen. Hildenin viestit välittävät varauksetonta Venäjä-tarinaa, Venäjän kertomaa propagandaa, eikä Hilden halua ymmärtää sitä, miksi tietyt terminologiat ovat jääneet ”elämään” eikä Venäjän roolista Ukrainan sodassa välttämättä puhuta oikein nimin. Ei vaikka näyttö Venäjän osallisuudesta on kiistatonta. Tästä saamme syyttää itseämme, haluttomuuttamme puhua Venäjän roolista Ukrainassa oikeita termejä käyttäen. Ukrainassa ei ole sisällissota, siellä ei sodi separatisteja, kyseessä on Venäjän Ukrainaan kohdistama aggressio ja sota, joka alkoi helmikuussa 2014 Krimin niemimaan miehityksellä jatkuen keväällä (huhtikuussa) 2014 operaatiolla Itä-Ukrainassa, joka jatkuu käynnissä olevana matalan intensiteetin sotana edelleen.

Kuvakollaasi parista Hildenin viestistä Elon Facebook-seinältä.

Keskustelu Mikko Elon Facebook-seinällä oli kokonaisuudessaan ikävää ja häiritsevää – asiatonta. Elon näkemystä tukevista osallistujista kovin harva pyrki asialliseen ja kriittiseen keskusteluun, keino valikoima oli aivan jotain muuta – yllä kuvailtua masinoitua hyökkäystä toimittaja Aroa ja asiallista keskustelukulttuuria vaativia vastaan. Elo ei myöskään näytä huomioivan hänelle kirjoitettuja vastineita, eikä huomioivan sitä, että toimittajana Aro on työstänyt keräämästään materiaalista lukuisia artikkeleja useammalla kielellä – Mikko Elo perää uudelleen ja uudelleen asioita, joista on jo kirjoitettu lukuisia artikkeleja ja joita on lainattu lukuisissa medioissa ja kirjoituksissa.

Jos jotain hyvää keskustelusta on löydettävissä, on se sosialidemokraattisen puolueen puheenjohtaja Antti Rinteen voimakas ja selkeä kannanotto, jossa hän ehdottomasti tuomitsi Elon toimittaja Aroon kohdistaman lokakampanjan. (5) Ehkäpä tämän puuttumisen seurauksena Elon alkuperäinen ”puheenvuoro” Uuden-Suomen sivuilla näyttää poistuneen. 

On toivottavaa, että sanoja seuraa myös konkreettisia tekoja - häirintä ei ole kritiikkiä!

Marko

1. http://mikkoelo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/176041-oletko-jo-ilmoittaunut-trolliksi-jessikkalle 

(Huom: kirjoitus on todennäköisesti nyt poistettu Uuden-Suomen sivulta).

2. https://yle.fi/uutiset/3-7470016 

3. https://kioski.yle.fi/omat/my-year-as-a-pro-russia-troll-magnet 

4. https://www.facebook.com/groups/389891377829035/permalink/611688585649312/?comment_id=612000048951499 

5. https://twitter.com/AnttiRinnepj/status/1034031828796157962 

Attentaatti ”kansantasavalloissa” (eli tapettujen militanttikomentajien lista saa jatkoa)

Elokuun 31. päivänä Venäjän rahoittaman ja varustaman sekä aseistaman – Ukrainalta miehitetyille alueille perustetun – Donetskin ”kansantasavallan” militanttikomentaja Aleksandr Zahartšenko kuoli häntä vastaan tehdyssä pommiattentaatissa. Zahartšenkon tappanut pommi räjähti tämän vieraillessa kotinsa lähistöllä sijainneessa ”Cepar”-kahvilassa. Paikalla oli samanaikaisesti myös kokojoukko muita vieraita, kuten Zahartšenkon varamiehenä pidetty Aleksander Timofe’ev, joka loukkaantui iskussa vakavasti. Zahartšenkon ohella hänen henkivartija kuoli attentaatissa. Tämän pommi-iskun teknisiin detaljeihin voimme palata myöhemmin, sen sijaan luokaamme seuraavaksi katsaus ”elämän sattumanvaraisuuteen” näissä ”kansantasavalloissa” eli siihen, kuinka yksi jos toinen militanttikomentaja tahi -johtaja on päättänyt päivänsä ennenaikaisesti – ja väkivaltaisesti.

"Kansansa" "rakastama" Zahartšenko (asemiesten keskellä).

Aleksandr Zahartšenko ei suinkaan ole ensimmäinen väkivaltaisen kuoleman kokenut militanttikomentaja, uskallan myös todeta, että hän ei ole viimeinenkään. Gennadi Tsyplakov, Arseni ”Motorola” Pavlov, Jevgeni Zhilin, Valeri Bolotov, Oleg Anashenko, Mikhail ”Givi” Tolstykh – he kaikki ovat väkivaltaisen tahi yllättävän kuoleman kohdanneita militanttikomentajia tahi -taistelijoita Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla. Zahartšenkon tappaneessa pommiattentaatissa vammautui vakavasti Aleksander Timofe’ev, joka selvisi täten hengissä jo toisesta pommi-iskusta vuoden sisään. Viime vuoden syyskuun 23. kello 8:30 – Donetskissa räjähti kaksi pommia, joiden kohteena oli Donetskin ”kansantasavallan” ”vero- ja rahoitusministeri” Aleksander ”Taškent” Timofe’ev. (1)

Gennadi Tsyplakovin kuolema nivoutuu suurella varmuudella Luhanskin ”kansantasavallan” sisäiseen valtakamppailuun, hän kuoli epäselvissä olosuhteissa ollessaan pidätettynä Luhanskin ”kansantasavallan” ”viranomaisten” toimesta. Virallinen kuolinsyy on hirttäytyminen selliin, eri lähteiden mukaan hänen ruumiissa oli kuitenkin pahoinpitelyn merkkejä. Tsyplakovin kuolema ajoittuu Luhanskin ”kansantasavallan” ”johtajan” Igor Plotnitskin salamurhayritykseen loppukesästä 2016, jolloin hänen autonsa räjäytettiin pommilla. Plotnitski selviytyi iskusta hengissä.  (2)

Moskovassa "sydänkohtaukseen" (!) kuollut ex. komentaja Valeri Bolotov Luhanskin suunnalta esitti väitteen, jonka mukaan Igor Plotnitski lavasti häneen kohdistuneen pommi-iskun saadakseen syyn perusteellisemmalle puhdistukselle. Tätä vaihtoehtoa voi sulkea pois, kun huomioimme mitä Tsyplakoville tapahtui hyvin pian Plotnitskiin kohdistetun pommiattentaatin jälkeen. Lavastus -> syytös salaliitosta -> oletettujen vastustajien pidätyksiä ja jopa kuolemia. Plotnitskin oma kohtalo toisaalta kertoo sen, että mikään valta-asema ei ole pysyvä – viime syksynä hänet syrjäytettiin Luhanskin ”kansantasavallan” johdosta, tänään hän elää maanpakolaisena Venäjällä. Plotnitskin syrjäyttämisestä kirjoitin blogissa ”Luhanskilainen”joulusiivous” eli pieniä vihreitä miehiä Luhanskissa”. 

Tsyplakov kuoli epäselvissä olosuhteissa syyskuussa 2016, samaisen vuoden lokakuussa Arseni Pavlov, paremmin ”Motorola”-nimellä tunnettu sotarikollinen kuoli pommi-iskussa. Hänet tappoi hänen asuintalonsa hissikuilun vierellä kulkeneeseen roskakuiluun asennettu kaukolaukaistu pommi. Syy hänen(kin) kuolemasta vieritettiin paikallisen tavan mukaan ukrainalaisten ”sabotoorien” harteille. Kuinka todennäköistä tämä on? Uskallan väittää, että hyvin epätodennäköistä. Tiedetään, että "Sparta" pataljoonan komentaja Motorolalla oli runsaasti vihollisia ja vihamiehiä myös miehitetyillä alueilla operoivissa Venäjän varustamissa joukoissa. Motorolan kuoleman yhteydessä esiin on noussut sikäläisen Pyatnashka prikaatin komentaja Akhra ” Abkhaz” Avidzba. Väitteiden mukaan Motorola oli astunut väärille varpaille, syntyneiden eturistiriitojen seurauksena Avidzba olisi saanut luvan Motorolan raivaamiseksi pois pelistä. Tähän väitteeseen on kuitenkin syytä suhtautua tietyllä varauksella. Yhtä lailla eräänä syyllisenä on mainittu Venäjän federaation turvallisuuspalvelu FSB.

Jevgeni Zhilin ammuttiin ravintolassa Moskovassa tunnistamattoman henkilön toimesta syyskuussa 2016. Zhilin, entinen poliisiupseeri, on Itä-Ukrainassa ”kansantasavaltojen” riveissä sotivan, terroristiorganisaatioksi nimetyn "Oplot" pataljoonan perustaja, ollen salamurhan aikaan vielä eräs ”Oplot” pataljoonan rahoittajista sidosryhmiensä kautta. Oplot pataljoonan historia ulottuu vuoteen 2010, jolloin se perustettiin toimimaan Ukrainassa pro-Venäjä liikkeenä. Ukrainan viranomaiset ovat esittäneet Zhiliniä kohtaan syytteitä osallisuudesta lukuisiin rikoksiin, kuten kidnappaukseen sekä kidutukseen.

Luhanskin ”kansantasavallan” militanttikomentajiin kuuluneen Valeri Bolotovin kuolinsyy virallisesti on sydänkohtaus (4) – mikä tuntuu olevan tavanomainen kuolinsyy lukuisille militanttikomentajille sekä Venäjän asevoimien korkeille upseereille, etenkin sellaisille, jotka ovat olleet mukana kyseenalaisissa – laajalti tuomituissa – miehitysoperaatioissa Krimillä ynnä Itä-Ukrainassa. Bolotov on myös eräässä haastattelussa arvellut militanttijoukkojen tulittaneen kesällä 2014 Luhanskin kaupunkia tarkoituksellisesti, näin saatiin propaganda-aineistoa Ukrainan asevoimia ja sitä tukevia vapaaehtoispataljoonia vastaan, jota aineistoa Kreml hyödynsi omassa propagandassaan. Valeri Bolotov toimi Luhanskin ”kansantasavallan” johdossa ennen Igor Plotnitskia.

Hyvin pian Bolotovin kuoleman jälkeen Venäjän varustamien ja komentamien Luhanskin ”kansantasavaltojen” joukoissa taistellut sotilaskomentaja Oleg Anashenko kuoli pommi-iskussa. (5) Hänen autonsa räjäytettiin helmikuussa 2017. Sikäläisen tavan mukaan syy pommi-iskusta vieritettiin välittömästä Ukrainan hallinnon niskaan. Tässäkään tapauksessa totuutta tuskin saadaan selville, ainakaan niin kauan, kun alueella vallitsee miehitys ja sota. Sen sijaan venäläispropaganda tarttui tapahtuneeseen hyvin hanakasti hämmentymisen tahi vaikenemisen sijaan, mikä yleensä indikoi sitä, että Moskovalla on tavalla tai toisella näppinsä mukana tapahtumissa.

Vuoden 2016 loppu ja seuraavan vuoden (2017) alku olivat myrskyisää aikaa Itä-Ukrainan miehitetyille alueille Venäjän toimesta perustetuissa ”kansantasavalloissa”. Bolotovin ja Anashenkon kuolemaa seurasi 8. helmikuuta 2017 Donetskin ”kansantasavaltojen” riveissä taistelleen – myös sotarikoksiin syyllistyneen – ”Somali” pataljoonan komentajan Mikhail ”Givi” Tolstykh kuolema attentaatissa Makiivkassa hänen toimistoon suoritetussa iskussa. (6) Useiden lähteiden mukaan iskussa käytettiin RPO-A Schmel termobaarisia raketteja ampuvaa singonkaltaista asetta. Palaneesta ”toimistosta”, joka sijaitsee vankoin betoniaidoin ympäröidyssä rakennuskompleksissa, on julkaistu video- ja kuva-aineistoa. Todennäköisesti tekijällä on ollut sisäpiirin tietoa siitä, milloin ”Givi” on toimistossa, jotta isku on kyetty ajoittamaan oikeaan hetkeen. Havaintojen ja kuva-aineiston perusteella toimiston lähistöllä oli tapahtuma-aikoihin Venäjän asevoimien taktisin tunnuksin varustettu Ural-kuorma-auto.* Myös ”Givin” kuoleman jälkeen on esiintynyt voimakasta uutisointia, jossa syy on vieritetty ”Kiovan hallinnon niskaan” – tavanomainen kuvio siis toistuu tässäkin tapauksessa, attentaattia seuraa voimakas propagandansävyttämä syyttely.

”Givin” toimisto attentaatin jälkeen, paareilla peiteltynä todennäköisesti juuri Givin ruumis.**

Prizrak prikaatin, jossa nykyään taistelee suomalaislähtöinen militantti Petri Viljakainen, komentajana toiminut – omapäinen ja kiistelty, siviileille kenttäoikeuksia järjestänyt – Aleksei  Mozgovoi kuoli väijytyksessä Luhanskin ja Alchevskin välillä toukokuussa 2015. Samassa iskussa menehtyi lehdistösihteeri, ajaja sekä kuusi Mozgovoin henkivartijaa. Iskun taustalla oli mahdollisesti ukrainalainen kommando-osasto, mutta jo ennen tätä Mozgovoita kohtaan oli tehty useita – epäonnistuneita – attentaatteja. Omapäisen Mozgovoin sanottiin olevan ”kivi” monen militanttikomentajan kengässä.

Kaikki epäsuosioon joutuneet eivät kuitenkaan ole päättäneet päiviään epäselvissä olosuhteissa, osa on – kehotuksen saatuaan – siirtynyt sivuun, jopa poistunut alueelta, näin kävi Andrei Purginille, joka kuului kesästä 2014 alkaen ensimmäisen vuoden ajan Donetskin ”kansantasavallan” kärkikaaderiin ollen ”kansanneuvoston” puhemies. Vuodesta 2016 Purgin on järjestänyt joitain konferensseja Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla ynnä Rostovin ja Voronezhin alueilla Venäjällä uuden organisaationsa «Юг России» -nimissä.

Joitain päätelmiä

Edellä en ole käynyt läpi läheskään kaikkia epäselvissä olosuhteissa kuolleita/ menehtyneitä militanttikomentajia, puhumattakaan Venäjän asevoimien upseereista, kyseessä on ennemminkin eräänlainen läpileikkaus muutaman viime vuoden tapahtumista Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla, siitä kuinka syystä tai toisesta johtuen ihmisiä tulee ja menee.

Uskallan sanoa sen, että valtaosa näistä kuolemista jää selvittämättä niin kauan, kun todellista halua siihen ei ole Venäjällä tahi miehitettyjen alueiden – Venäjän pystyttämällä – hallinnolla. Käytännössä kyse on Venäjän halusta ja tahdosta.

Ukrainan viranomaisilla on olemassa olevasta tilanteesta johtuen motiivi poistaa muonavahvuudesta vihollisen komentajia, onkin todennäköistä, että eräissä tapauksissa ukrainalaiset kommandot ovat onnistuneet tehtävässään, mutta kokonaisuus huomioiden, Venäjän rooli on hyvin merkittävä. Putinin hallinnon toimintakulttuuriin näyttää kuuluvan ”joukkojen pitäminen varpaillaan” – Putinin lähipiirissä se merkitsee sitä, että kenenkään asema ei ole täysin turvattu. Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla tämä ”varpaillaan pitäminen” on johtanut siihen, että henkilöitä on vaihdettu tarpeen mukaan – toisinaan ongelma on ratkaistu attentaatilla. Koko kuviossa on myös huomioitava paikallisten militanttikomentajien tapa ratkoa keskinäisiä ongelmiaan, äärimmilleen vietynä se on johtanut attentaatteihin ja väkivallan käyttöön. Riittävän korkealle hierarkiassa noustessa, ongelman ratkaisuun tarvittaneen suostumus – riittävän korkealta taholta – Kremlistä.

Kieleni voi tuntua tylyltä, mutta näille militanttikomentajille, joista valtaosa on syyllistynyt huomattavaan rikoksiin käynnissä olevan – Venäjän masinoiman – sodan kuluessa, ihmiset ja tilanteet näyttäytyvät ongelmina, jotka on tavalla tai toisella ratkaistava. Kun moraalikoodisto on täysin ”nyrjähtänyt”, ongelmat ratkaistaan keinoin, jotka ovat brutaaleja (ja sivistyneessä maailmassa ehdottoman tuomittavia). Itsekin näkisin mieluiten nämä tapetut henkilöt oikeudessa vastaamassa teoistaan. Mutta joillekin, sellaisen ihmisen tappaminen, joka tietää liikaa, on hyväksyttävä teko – sellaisia henkilöitä näyttää olevan Venäjän johdossa.

Paluu detaljeihin

Pommi-iskun tapahtumapaikassa ”Cepar”-kahvilassa Aleksandr Zahartšenkon tapana oli tavata muita militanttikomentajia sekä korkea-arvoisia vieraita tahi heidän ”juoksupoikia”. Välitettyjen tietojen mukaan ”Cepar”-kahvila kuului Zahartšenkon turvallisuuspäällikön omistukseen, joten paikan luonne ja omistussuhde huomioiden, moni on sitä mieltä, että pommin asentaminen onnistui vai ”omien” toimesta. Tällä hetkellä Zahartšenkon lähipiiriä käydään täikammalla läpi. Edellä mainitut seikat ynnä Moskovan käyttäytyminen huomioiden, on hyvinkin todennäköistä, että omapäisenä kuin myös voimapolitiikkaa kannattavana Zahartšenko on nähty liian vaikeasti hallittavana komentajana, joten ”hän sai mennä”. Onpa esim. Moskovan suunnitelma tulevaisuuteen mikä tahansa, heille parasta on kuuliainen komentaja, jota ”tanssii” heidän pillin mukaan.

Arvioiden mukaan Zahartšenkon ja hänen henkivartijan tappanut, ja 12 paikalla ollutta vammauttanut, pommi laukaistiin kännykällä.

Pommiattentaatissa kuolleen militanttikomentaja Zahartšenkon hautajaisiin on tietojen mukaan osallistunut kymmeniä tuhansia paikallisia. Paikallisten lähteiden mukaan lähikaupungeista, kuten Horlivkasta, hautajaisiin tuotiin busseilla tuhansia ihmisiä.

Tälläkin kertaa Donetskin alueen julkisensektorin työntekijöitä sekä koululaisia ja opiskelijoita määrättiin osallistumaan hautajaisiin. Näiltä osin toimintakulttuuri ei ole muuttunut miksikään, myös attentaateissa kuolleiden Motorolan sekä Givin hautajaisiin alueen työntekijöitä ja opiskelijoita pakotettiin rangaistuksen uhalla. Samaa taktiikkaa paikallinen ”hallinto” on toteuttanut myös erilaisten demonstraatioiden kohdalla, lapsia, koululaisia sekä julkisen sektorin työntekijöitä on pakotettu osallistumaan tilaisuuksiin, eräissä tapauksissa ”poliisin” edustajia on kehotettu vaihtamaan työvaatteensa siviilivaatteisiin, jotta toiminta ei olisi niin läpinäkyvää.

Aleksander Timofe'ev Zahartšenkon hautajaisissa.

Zahartšenkon hautajaisiin saapui vieraita Venäjältä sekä Georgialle kuuluvilta, miehitetyiltä, Abhasian ja Etelä-Ossetian alueilta, kuin myös Venäjän miehittämältä Krimiltä, josta tilaisuuteen saapui muun muassa Sergei Aksjonov. Zahartšenkon hautajaiset järjestettiin Donetskin teatteri- ja oopperatalossa kaupungin ydinkeskustassa.

Marko

1. http://vartiopaikalla.blogspot.com/2017/10/pommi-iskuja-kansantasavalloissa-tyynta.html 

2. https://themoscowtimes.com/articles/plotnitsky-assassination-attempt-struggle-for-power-or-provocation-54895 

3. https://themoscowtimes.com/news/ukrainian-separatist-murdered-in-moscow-restaurant-55399 

4. https://www.rferl.org/a/russia-ukraine-luhansk-bolotov-dead/28263899.html 

5. http://euromaidanpress.com/2017/02/05/donbas-separatist-field-commander-killed-in-car-explosion-lnr-onashchenko/ 

6. https://www.rferl.org/a/ukraine-donetsk-separatis-leader-givi-killed/28297344.html 

*:

**: kyseessä kuvakaappaus videolta, alkuperäinen youtube-video on jo poistettu.