Valediplomatiaa ja disinformaatiota

– suomalaisoperaattorit miehitetyssä Itä-Ukrainassa 

Sosiaalisen median päivitysten perusteella saatoimme havaita Johan Bäckmanin vierailleen jälleen kerran Venäjän miehittämillä alueilla Ukrainan itäosissa, vieraillessaan alueella hän tapasi pari alueella pysyvämmin asuvaa, Venäjän hyväksi työskentelevää, suomalaisoperaattoria – vale- ja propagandamedia MV-lehden nykyisen ”päätoimittajan” Janus Putkosen sekä Prizrak-prikaatissakin sotineen suomalaismilitantti Petri Viljakaisen.

Bäckmanin ilmaantuminen alueelle on sikäli huomioitavaa, että vielä lokakuun 23. päivä hän esitteli pronssisoturipatsaan pienoismallia Helsingissä hovioikeuden käytävällä, oikeudenkäynnin aikana, jossa MV-lehden perustaja Ilja Janitskin, Johan Bäckman ja MV-lehdessä Janitskinia tuurannut Asta Tuominen istuvat syytettyjen penkillä nk. MV-lehti-oikeudenkäynnissä, jossa kolmikko oli keskeisessä roolissa, kun MV-lehteä käytettiin alustana laajamittaisiin ja äärimmäisen vastenmielisiin häirintä-, maalitus- ja propagandakampanjoihin, jotka kohdistuivat toimittaja Jessikka Aron ohella myös muihin henkilöihin, kuten MV-sivustoa vastaan kampanjoineeseen Hanna Huumoseen. Näiden kampanjoiden ilmeisenä tarkoituksena on ja oli eristää kohdehenkilöt läheisistään ja yhteisöistään, sekä nujertaa heidät henkisesti – käytännössä tehdä heidän elämästä helvettiä, kohdistamalla heihin pitkäkestoinen, toimittaja Aron kohdalla edelleen jatkuva, häirintä ja maalituskampanja, jollainen pitää sisällään väkivallanuhan ohella psyykkistä väkivaltaa.

Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla Bäckman luennoi Luhanskin ”kansallisen yliopiston” ”Suomi-keskuksessa” aiheesta – uudet informaatiouhat ja hybridisodat – opiskelijoille. Luennolla oli vieraana myös Janus Putkonen, joka FPLNR -julkaisun ”artikkelissa” esiteltiin disinformatiivisesti ”kansainvälisen uutistoimisto” MV-lehden päätoimittajaksi. (1) Todennäköisesti termin valinta oli tarkoituksellinen, sillä on hyvinkin mahdollista, että jollekin viiteryhmälle MV-lehti halutaan esitellä uskottavana ”kansainvälisenä uutistoimistona”, eikä vain suomalaisena ”uutissivustona” – puhumattakaan, että paljastettaisi sen todellinen luonne vale-, viha- ynnä propagandasivustona, jota myös käytetään edelleen muun muassa häirintään ja maalittamiseen propagandan kylvämisen ohella.

Kuvakaappaus Johan Bäckmanin FB-profiili.

Johan Bäckmanin johdolla on jo viiden vuoden ajan sosiaaliseen mediaan syötetty tarinaa Venäjän toimesta Itä-Ukrainaan perustetuista ”kansantasavalloista”. Heidän välittämän informaation perusta on disinformatiivinen, todellisuudessa Suomeen vuonna 2014 perustetulla Donetskin ”kansantasavallan” lähetystöllä ei ole virallista statusta, eivätkä tämän pseudo-lähetystön edustajat nauti diplomaattista statusta. Suomen Moskovassa sijaitseva suurlähetystö on joutunut korjaamaan ja oikaisemaan Helsingissä sijaitsevan Donetskin ”kansantasavallan” välittämää disinformaatiota, esim. elokuussa 2015 tiedotuksella ”’Donetskin kansantasavallan” edustautuminen Suomessa on vailla pohjaa” – tästä huolimatta (tai kenties tästä johtuen) pseudo-edustuston verkkosivulla lukee näin:

”Suomen ulkoministeriö (UM) levittää valheellista tietoa DNR:n tilanteesta ja sinne matkustamisesta, joten UM:n tietoihin ei voi tässä tilanteessa luottaa. Yhteydenotot UM:ään voivat myös olla turvallisuusriski, koska UM kerää laittomia tietokantoja ja informoi Yhdysvaltain tiedustelua suoraan.” (2)

Käytännössä kyseisellä verkkosivulla esitetään varsin raskaita syytöksiä Suomen Ulkoministeriötä kohtaan.

On myös hyvä huomioida se, että virallisella Suomella ja Luhanskiin lokakuussa 2016 avatulla ”Suomi-keskuksella” ja ”edustustolla” ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. ”Suomi-keskus” ja ”edustusto” on avattu miehitettyyn Luhanskiin sodan aikana todennäköisesti juuri Johan Bäckmanin & co toimesta – tai aloitteesta. Lokakuussa 2016 avajaistilaisuudessa oli läsnä myös ”turistiryhmä” Suomesta, joka koostui pääasiassa Johan Bäckmanin verkostoon kuuluvista suomalaisista Kreml-propagandisteista.

Vieraillessaan Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla, Bäckman eritilaisuuksiin osallistumisten, kuten Donetskissa järjestettyyn ”kansainväliseen investointifoorumiin” osallistumisen ja yllä kuvatun luennon ohella tapasi propagandisti Janus Putkosen ohella myös ”perunapellolta” Luhanskiin ehtineen – militanttitaistelijanakin esiintyneen – Petri Viljakaisen. Perunapellolta-sanalla viittaan elokuussa Länsi-Savossa julkaistuun yksiulotteiseen, ”meidän poikamme maailmalla” -tyyliseen, Petri Viljakaisen haastatteluun, jossa hän kuvaa työskennelleensä kesän peltotöissä luhanskilaisella maatilalla rintaman läheisyydessä.

Putkonen, Bäckman ja Viljakainen Luhanskissa.

Sen ohella, että Johan Bäckman on jälleen kerran vieraillut miehitetyillä alueilla Itä-Ukrainassa, osallistuu hän aktiivisesti venäläismedioissa Suomi-kuvan mustaamiseen toistaessaan Venäjän nykyistä – selkeän disinformatiivista ja propagandistisista – tarinaa Sandarmohista, jossa Venäjän tarkoituksena on valkopestä Stalinin kauden rikoksia ihmisyyttä vastaan vierittämällä syytä tuhansista Sandarmohiin Stalinin puhdistuksissa teloitetuista ja haudatuista Suomen niskaan.

Toinen teema Sandarmohin ohella, jonka Bäckman näyttää nostavan esille ovat suomalaisten Itä-Karjalaan jatkosodassa perustamat keskitysleirit, kertoen ja kuvaillen leirien tapahtumista yksipuolisesti, valikoiden ja vääristellen – tapa, johon tänään Venäjän valtiollisen propagandan ohella syyllistyvät erilaiset vaihtoehto- ja valemedia-sivustot, joissa valikoivalla, yksipuolisella ja vääristelevällä kerronnalla luodaan mielikuvia ”todellisuudesta” mikä ei vastaa totuutta.

Talvisodan alkamisesta tulee reilun parin viikon kuluttua kuluneeksi 80 vuotta, itse sitoisin osan tästä Bäckmanin ja Venäjän valtion harjoittamasta propagandistisesta ja historiaa vääristelevästä viestinnästä juuri talvisodan alkamisen muistojuhlaan. Syksyn kuluessa olemme nähneet, kuinka Venäjän valtiolliset edustajat pyrkivät pyyhkimään pois Neuvostoliiton osuutta toisen maailmansodan aloittajavaltiona, osallistuessaan ensin Puolan jakamiseen ja sittemmin miehitykseen, ja myöhemmin Baltian maiden miehittämiseen, mitkä toimet olivat seurausta Neuvostoliiton ja natsi-Saksan laatimasta Molotov-Ribbentrop-sopimuksesta, etenkin sopimuksen salaisesta lisäpöytäkirjasta, jossa Itä-Eurooppa jaettiin Saksan ja Neuvostoliiton etupiireihin.

Suomen kohdalla Venäjän valtiollisten toimijoiden on vaikeampi pestä mustaa valkoiseksi, joten katson, että nostamalla esille Itä-Karjalan keskitysleirejä ja spekuloimalla Sandarmohiin haudatuilla uhreilla, on eräänä tarkoituksena siirrättää katsetta pois neuvostovaltion rikollisesta toimesta talvisodan aloittajana Suomen kuviteltuihin tahi mahdollisiin tekoihin. Toki Sandarmohin kohdalla on kyse myös Venäjän sisäisestä halusta kiillottaa Stalin-kuvaa, kun nyky-Venäjällä Josif Stalin on osa valtapolitiikkaa, nostettu takaisin jalustalle ja suositumpi kuin vuosikymmeniin.

Yllä olevat kuvakaappaukset Johan Bäckmanin Facebook-profiilista. Haastattelut YouTube ja Ria.ru. (3 ja 4)

Missä vaiheessa Suomi ryhtyy, muihin kuin sanallisiin toimiin, Suomen edustajana esiintyviä henkilöitä ja organisaatioita vastaan? Muutamissa maissa vastaavan kaltaiseen toimintaan on reagoitu järeämmin keinoin, Latviassa ”ihmisoikeusaktivisti” Alexandr Gaponenko on syytettynä valtion vastaisesta toiminnasta. Hän on muun muassa kylvänyt maassa etnistä vihaa eri kansanryhmien välille, sikäläisessä oikeudessa näyttää olevan samanlainen sirkus kuin täälläkin MV-oikeudenkäynnissä, kun pro-Kreml-öyhöttäjät ilmaantuvat Gaponenkon tukiryhmäksi paikalle.

Myös Venäjän proxy-joukoissa palvelleita militantteja on joutunut oikeuteen. Iso-Britanniassa  Benjamin Stimson sai pari vuotta sitten useamman vuoden tuomion osallistuessaan sotaan Itä-Ukrainassa Venäjän proxy-joukoissa. (5) Tsekissä yksi Venäjän proxy-joukoissa taistellut tuomittiin aiemmin tänä vuonna muutaman vuoden vankeusrangaistukseen, tutkinnassa on parikymmentä muuta Venäjän proxy-joukkoihin värväyttynyttä, vastaavia oikeudenkäyntejä ja poliisitutkintoja on käynnissä muissakin maissa Euroopassa – mutta ei Suomessa.

Marko

1. https://fplnr.ru/lekcziya-doktora-obshhestvenno-politicheskih-nauk-iz-finlyandii/?fbclid=IwAR1NZZKSrsw-RU03stUbTYH15_hZrvthSUymwaujyJTtbAB28UsLYz8Sw_0
2. 

3. https://www.youtube.com/watch?v=Q_tolQc8WbM&feature=youtu.be&fbclid=IwAR05wU1S1nnfPl7VFzyRM9pLt0NMBhTsoNiYcA8WcnP8xuOsB45J-xz-X4E
4. https://ria.ru/20191029/1560330491.html?fbclid=IwAR0HA6fwDTKwM5b1IQjbu5XEFSsuwAoaUL86qHrF0HrCoL75P_LWnV6aLcs
5. http://khpg.org/en/index.php?id=1500064559

Muistoissa – paluu Donbasiin

Ukrainaan suuntautuneen matkamme päätyttyä olen kirjoittanut matkakokemuksiani ynnä havaintojani blogien muotoon. Luulin jo kirjoittaneeni havainnoistani niin paljon kuin mahdollista, mutta parin viimeisimmän viikon kuluessa – lukiessani uutisia vetäytymisprosessin käynnistymisestä eräillä paikkakunnilla Itä-Ukrainan sotatoimialueella – syntyi tarve koostaa kuvista ja havainnoista ynnä tiedonmurusista vielä yksi kirjoitus, josko tämä jäisi viimeiseksi ja seuraavan kerran saattaisin kirjoittaa Itä-Ukrainasta palattuani vapaaseen Donetskiin. Niin, se on edelleen haaveenani – vapaa Donetsk, aivan kuten toivon vielä koittavan päivän, jolloin koko Ukraina on vapaa Mordorin otteesta.

Ukrainan itäisiin osiin suuntautuneen matkaosuuden asemapaikkana toimi, sodan ensimmäisenä kesänä, heinäkuussa 2014 vapautettu, Kramatorsk – erilaisista havainnoista kirjoitin laajemmin blogiini kotiuduttuamme reissusta syyskuun 26. päivä.

Kuinka monen täytyy vielä kuolla, Kramatorsk.

Tässä kirjoituksessa jätän kuvailematta viipyilevistä hetkistä paahteisenkuumassa Kramatorskissa, sen sijaan lähdemme vielä kertaalleen ”kiertoajelulle” Kramatorskin ympäristöön. Kiertoajelulle, joka vei minut huomioitavien taistelupaikkojen ohella vain muutaman kilometrin päähän rintamalinjasta.

Lähdimme ”kiertoajelulle” aamuvarhaisella syyskuun 6. päivä, syy varhaiselle startille oli ”luonnollinen” – rintaman tuntumasta oli ehdittävä turvallisemmalle alueelle ennen illan koittoa, jolloin tulitus tavanomaiseen tapaan joka päivä kiihtyi rintamalla Venäjän proxy-joukkojen toimesta. Alla oleva kuva on otettu lyhyellä pysähdyksellä H20-pikatiellä Kostjantynivkan alueella, paikalta on matkaa noin 60 kilometriä miehitettyyn Donetskiin – ja rapiat 25 kilometriä rintamalle.

Lyhyt pysähdys, Kostjantynivka.

Kostjantynivkan ohitimme lyhyttä pysähdystä lukuun ottamatta, josta ajoimme röykyttäviä teitä myöten Chasiv Yariin Kostjantynivkan koillispuolelle. Bakhmutin (ent. Artemivsk) kaupunkipiiriin kuuluvassa Chasiv Yarissa teimme ensimmäisen pidemmän pysähdyksen tavaten Ukrainan asevoimien Joint Forces Operationin tiedotuksesta vastaavan upseerin – Viktor Š:n, hänen pitäessä meille lyhyen kertauksen sen hetkisestä tilanteesta miehitettyyn Horlivkaan rajoittuvalla lohkolla.

Chasiv Yarissa, Putinin tukijana tunnetuksi tulleen ja sittemmin Venäjän duumaan valitun Josef Kobzonin synnyinkaupungissa, liehuu tänään Ukrainan lippu. Viihdelaulajanakin tunnettu Kobzon kuului niihin venäläistaustaisiin, jotka tukivat voimakkaasti Venäjän Itä-Ukrainaan perustamia ”kansantasavaltoja”. Hän vieraili lukuisia kertoja Itä-Ukrainaan perustetuissa ”kansantasavalloissa”, toimien myös erilaisissa (propagandistisissa)edustustehtävissä alueella. EU kohdisti sanktioita Josef Kobzoniin helmikuussa 2015. Itseensä kohdistuneilla sanktioilla ylpeillyt Kobzon potkaisi tyhjää loppukesästä 2018.

Chasiv Yar, Donbas - Ukraina.

Kaupunkiin kuin myös kaupungista pois ajoimme rytyyttäviä pieniä teitä myöten. Näille pienemmille teille ei näytetty sodan aikana tehty juuri mitään – eikä pikatie Bakhmutiinkaan enää pikatieltä näyttänyt, jos se edes oli sitä kesällä 2013, jolloin viimeksi Bakhmutissa, tuolloin vielä Artemivskissa, kävin. Seuraava kohteemme oli kuitenkin Bakhmutin sijaan Toretsk.

Toretsk (entinen  Dzeržinsk) sijaitsee reilut 17 kilometriä luoteeseen miehitetystä Horlivkasta, ja hiukan yli seitsemän kilometrin päässä rintamalinjasta. Sodan alkupuolella Venäjän proxy-joukot miehittivät kaupungin. Heinäkuun 11. 2014 ukrainalaisjoukot käynnistivät alueella operaation Venäjän proxy-joukkoja vastaan, ja 21. heinäkuuta Toretsk vapautettiin ukrainalaisjoukkojen toimesta.

Vapautuksen jälkeen kaupunkia on tulitettu useita kertoja vihollisen toimesta, viimeisin merkittävä kranaattikeskitys kohdistettiin kaupungin alueelle 4. heinäkuuta 2016, jolloin tulitus kohdistui myös alueella sijainneeseen vankilaan. Kymmeniä kaupungin asukkaita on menehtynyt sinne kohdistetuissa hyökkäyksissä. Kesän 2014 jälkeenkin, jolloin alueella käytiin intensiivisiä taisteluita, Toretskia on tulitettu kranaatinheittimin sekä rynnäkkövaunujen pääaseilla – kaupungin ympäristöä on tulitettu myös erilaisilla tykistöjärjestelmillä.

Venäjän proxy-joukkojen kranaattitulitusta seuranneessa tulipalossa tuhoutunut Toretskin kaupungintalo on jätetty tuleville sukupolville muistomerkiksi sodan mielipuolisuudesta. Tuolloin, kaupungintaloon kohdistuneen hyökkäyksen seurauksena, kranaatteja ja muita ammuksia osui myös läheisen, kaakossa sijainneen, kerrostalon ylimpiin kerroksiin ja kaakkoon avautuvaan ulkoseinään vaurioittaen ja tuhoten useita asuntoja.

Toretskin tuhoutunut kaupungintalo.

Käynnissä oleva sota näkyy kaupungissa – tuhoutuneen, monumentiksi jätetyn kaupungintalon ohella – monella tapaa, vaikka itse kaupunki ei olekaan tällä hetkellä intensiivisimpien taisteluiden näyttämönä.

Kadulla kävellessä katse kiinnittyy vääjäämättä jossain vaiheessa umpeen muurattuihin ikkunoihin ja oviin, etenkin lounaan, etelän ja kaakon suuntaan avautuvissa huoneistoissa kaupunkiin kohdistuneissa tulituksissa ja kranaattikeskityksissä tuhoutuneet ikkunat on jätetty uusimatta – vauriot on paikattu muuraamalla ikkuna-aukot ja tuhoutuneet ovet umpeen, näin toimien vältetään uusien sirpalevaurioiden synty sen ohella, että jatkuva ikkunoiden uusiminen kävisi kalliiksi kaupungin asukkaille, joista todella moni on edelleen työttömänä. Ennen sotaa alueen hiilikaivokset olivat merkittävin alueellinen työllistäjä, tänään hiilikaivokset käyvät joko vajaatehoisesti tai ne on suljettu.

Toretsk, Ukraina.

Tunnusomainen näky alueella ovat jätemaakasat, joista paikalliset käyttävät ukrainan kielistä nimeä ”терикон”, jotka kumpuina ”kohoilevat” hiilikaivosten ympärillä. Toretskin ympäristössä jätemaakasoja on lukuisia, joista käytöstä poistuneet metsittyvät hitaasti luonnon vallatessa ne takaisin. Ne ovat hiilikaivosten hissitornien ohella näkyvin merkki alueen teollistumisesta 1800-luvun puolella, kuinka ihminen alkoi kaivautua satojen metrien syvyyteen maan alle tavoitellessaan hiiltä teollisuuden tarpeisiin.

Jätemaakasa (urk. терикон) Toretskin länsikolkassa.

Huhtikuun 12. 2014 GRU:n tiedustelu-upseeri Igor ”Strelkov” Girkinin ryhmä aloitti operaation Slovjansk-Kramatorsk -alueella, miehittäen parissa päivässä kummankin kaupungin avainkohteet. Girkinin ryhmä siirtyi Itä-Ukrainaan Venäjän aiemmin miehittämältä, Ukrainalle kuuluvalta, Krimin niemimaalta. Slovjansk ja Kramatorsk olivat ensimmäiset merkittävät kaupungit, jotka venäläisjohtoiset joukot Itä-Ukrainassa miehittivät. Kaupunkien miehitys päättyi heinäkuussa 2014, jolloin Ukrainan asevoimat ja sitä tukevat vapaaehtoisjoukot aloittivat laajan operaation Slovjanskin ja Kramatorskin takaisinvaltaamiseksi – heinäkuun 5. Ukrainan lippu nousi jälleen Slovjanskin ylle.

Slovjanskin itäpuolella vul. Suchasnalla käytiin kesällä 2014 raskaita taisteluita ukrainalaisjoukkojen ottaessa alueita hallintaansa. Alla oleva kuva on otettu risteysalueella, jossa moni nuori menehtyi takaisinvaltausoperaatioihin kuuluvissa taisteluissa.

Slovjansk – Слава Україні!

Alla näkymä yllä olevalta Slovjansk-kyltiltä itään, raskaissa taisteluissa tuhoutuneita rakennuksia vul. Narvskan varrella.

Slovjanskista lounaaseen sijaitseva Karachunin vuori – vaikka kukkulalta se ennemminkin näyttää – kohoaa ympäröivää tasamaata korkeammalle – reilun 167 metrin korkeudelle merenpinnasta. Karachunin kukkula päätyi Ukrainan haltuun toukokuun alkupuolella 2014 ukrainalaisjoukkojen onnistuneen vastahyökkäyksen seurauksena. Tämän jälkeen kukkulan hallinnasta käytiin raskaita taisteluita aina heinäkuun alkupuolelle saakka, jolloin Ukrainan asevoimat otti laajahkon operaation myötä Slovjansk-Kramatorsk -alueen kokonaisuudessa hallintaansa työntäen Venäjän proxy-joukot Horlivkan ja Donetskin alueille.

Ympäröivää tasankoa korkeammalle kohoava kukkula kuului alueen avainkohteisiin, sen laelta ukrainalaisjoukot ohjasivat tulta keväällä ja kesällä 2014 Venäjän proxy-joukkojen kontrolloimille alueille. Kukkulan laella kohoava tv-torni sortui vihollisen tykistökeskityksessä heinäkuussa 2014, sittemmin kukkulan laelle on rakennettu uusi 180 metriä korkea tv-torni, jonka myötä ukrainalaiset televisio- ja radio-ohjelmat tavoittavat hiukan paremmin rintamalinjan tuntumassa asuvia ukrainalaisia – näin he eivät ole pelkästään venäläispropagandan vaikutuspiirissä. Televisio- ja radio-ohjelmien näkyvyydessä on edelleen paikoin suuriakin ongelmia, johtuen Venäjän asevoimien harjoittamasta voimakkaasta elektronisesta häirinnästä.

Karachun vuori, Slovjanskin lounaispuolella.

Зала Памяті – muistojen halli, Kiova

Lähes jokainen aamu Ukrainan puolustusministeriön alueella sijaitsevassa muistojenhallissa (Зала Памяті) soivat kellot Itä-Ukrainan sodassa kuolleiden sotilaiden muistolle. Aamun varhaisena hetkenä, aamuruuhkan äänet tuntuivat haihtuvan jonnekin kaukaisuuteen omaisten ja vieraiden kuunnellessa ääneen luettuja, kyseisenä päivämääränä kuolleiden sotilaiden nimiä. Aamusta, jona olimme kutsuttuna paikalla, teki erityisen liikuttavan aiemmin syyskuussa sotatoimissa menehtyneen nuoren sotilaan kunniaksi järjestetty muistohetki, jossa oli paikalla nuorukaisen surevat vanhemmat.

Слава Україні! Героям Слава!

Sota Ukrainassa jatkuu hyvää tarkoittavista puheista huolimatta. Marraskuun 4. Venäjän proxy-joukot tulittivat tykistöllä sekä kranaatinheittimillä Novotoshkivsken kylää parin kilometrin päässä rintamalinjasta, ja alle 15 kilometrin päässä Zoloten alueesta, josta Ukrainan asevoimat on – sopimusten mukaisesti – vetäytymässä. (1) Koululaiset ja lapset piiloutuivat pommisuojiin, ties kuinka monetta kertaa tämän sodan aikana. Sodan, jota käydään Euroopassa reilun puolentoista tuhannen kilometrin päässä koto-Suomesta. Sodan, jonka maailma näyttää haluavan unohtaa.

Marko

1. https://www.rferl.org/a/amid-shelling-school-evacuated-near-ukraine-town-where-troops-withdrew-ahead-of-peace-talks/30253499.html 

Laitaoikeiston ”kansallismieliset” uhka yhteiskuntarauhalle?

Viime aikoina laitaoikeiston ”kansallismieliset” ovat päätyneet jälleen kerran otsikoihin Suomessa, osassa tapauksia – joista hiukan myöhemmin lisää – he ovat oma-aloitteisesti ja aktiivisesti pyrkineet esille, ja osassa he ovat Yhdysvalloissa tehdyn esityksen myötä joutuneet parrasvaloihin.

Ennen kuin ryhdyn syventämään tätä kirjoitusta, niin haluan lukijoille – jälleen kerran – tähdentää sitä, että en pidä tähän ryhmään kuuluvia henkilöitä ihmisinä, jotka ajavat Suomen asiaa ja joille maamme menestyminen on tärkeintä, siksi termi kansallismieliset lainausmerkeissä. Oma pohdintansa on sitten se, että milloin kansallismielisyys on positiivinen, maata hyödyttävä voimavara ja milloin se kääntyy itseään vastaan, mutta tämän laajahkon ryhmän kohdalla ei voida missään mielessä puhua sellaisesta Suomen etujen ajamisesta, jonka voisi katsoa millään tavalla hyödyttävän maatamme. Kyse on ennemminkin anti-kansallismielisyydestä, jossa hyödyn korjaavat sellaiset sisäiset ja ulkoiset voimat, joille on etu epäyhtenäinen ja harmaalle alueelle luisuva Suomi.

Katson, että näitä ”kansallismielisiä” voimia yhdistää, vähintäänkin jollain tasolla, myötämielinen suhtautuminen vale- ja vihamedia MV-lehteen ja siitä johtuen, muodossa tai toisessa, osoitettu tuki Ilja Janitskinille, Johan Bäckmanille sekä Asta Tuomiselle, ryhmän piirissä viljellään myös hyvin usein etnonationalistisia sekä rasistisia ilmauksia, tämän epämääräisen ryhmän ”jäsenet” osallistuvat aktiivisesti yhteiskunnallisia toimijoita sekä mediaa vastaan suunnattuihin operaatioihin. Ryhmää näyttää myös yhdistävän myötämielinen ja toisinaan jopa ihaileva suhtautuminen totalitaariseen Venäjään, jossa ihmisoikeuksien ohella sananvapaus on poljettu maanrakoon, ihailun ulottuessa aina maan johtajaan – Vladimir Putiniin – saakka. Yhdistävänä tekijänä voidaan myös pitää vihaa ja inhoa Suomen EU-jäsenyyttä kohtaan, eikä heitä voi myöskään NATO-kannattajiksi kutsua. Toimittaja Jessikka Aron kohtelun perusteella NATO tuntuu olevan tälle porukalle ”suuri saatana”, ja syyllinen liki kaikkeen pahaan.

Poliittisella janalla em. ryhmiin kuuluvat henkilöt lasketaan usein laita- tai äärioikeistoon, jossa vähintäänkin flirttaillaan kansallissosialismin ja natsismin kanssa, tosin heidän ”ideologinen paasauksensa” on usein kaoottista tajunnanvirtaa, jossa yhdistävin tekijä on kuitenkin jonkinasteisen totalitaarisen yhteiskunnan ihailu vahvoine johtajineen ynnä kiihkonationalistisine yhteisöineen, ja jonne näyttää eksyneen myös vasemmalle kallellaan olevia (tahi olleita). Mielestäni heidän sijoittaminen vasemmisto-oikeisto-janalle antaa väärän kuvan ryhmästä. Kuvaavin kuvio on ennemminkin ympyrä tai hevosenkenkä, jossa kaarten päät ovat ideologisesti lähempänä toisiaan kuin keskustaa – tai perinteistä oikeisto-vasemmisto-ajattelua.

Toki perinteisistä puolueista, ja etenkin perussuomalaisista, löytyy kannattajia, jotka olisi helpostikin sijoitettavissa em. joukkoon – perussuomalaisista nuorista löytyy julki-etnonationalisteja, joille kansallissosialistinen ideologiakaan ei ole vieras. Moni perussuomalainen tuntuu edelleen löytävän paljonkin jaettavaa MV-lehdestä, heitä ei edes näytä haittaavan se, että kyseinen disinformatiivinen vihamedia on entistä näkyvämmin valjastettu Venäjän propagandan ja narratiivin levittämiseen, sen siirryttyä keväällä Ilja Janitskinilta miehitetyssä Luhanskissa oleilevan propagandasoturi Janus Putkosen hallintaan. Vaikka olisikin houkuttelevaa vetää myös perussuomalaiset tähän kirjoitukseen mukaan, niin tyydyn kuitenkin koostamaan lyhyen katsauksen ”kansallismielisen” laitaoikeiston edesottamuksista, joitain poikkeuksia lukuun ottamatta, jolloin huomioin myös perussuomalaisten edesottamuksia.

Kansallissosialistit marssivat Helsingissä, toukokuu 2018.

Kimmokkeena kirjoitukselle toimii eräiden kansallismielisinä itseään pitävien toiminta Ilja Janitskinin, Johan Bäckmanin ja Asta Tuomisen hovioikeusistunnossa, kuin myös Yhdysvaltain edustajainhuoneen demokraattien maan ulkoministeriölle esittämä vaatimus Pohjoismaisen vastarintaliikkeen, brittiläisen National Actionin ja ukrainalaisen Azov Battalionin (pataljoona) lisäämistä ulkomaisten terroristijärjestöjen listalle, (1) jonka seurauksena ”kansallismieliset” ynnä heidän henkiset tukijansa Suomessa ovat tivanneet Pohjoismaisen vastarintaliikkeen osallisuutta terrorismiin tai sen kaltaisiin toimiin.

Tässä kirjoituksessa en kuitenkaan ryhdy laajemmin spekuloimaan niillä syillä, jotka ovat Yhdysvalloissa johtaneet em. ryhmittymät kyseiselle listalle – todennäköisiä syitä löytyy enemmän Yhdysvaltojen sisäpolitiikasta ja halusta päästä iskemään sikäläisiä äärioikeistoon kuuluvia ryhmiä vastaan aiempaa helpommin, ja tarpeesta rajoittaa kyseisten ryhmien toimintaa.

Sisäministeriön julkaisemassa Väkivaltaisen ekstremismin tilannekatsauksessa 1/2017 kirjoitetaan muun muassa seuraavaa:

”Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen kaltainen, ääri-ideologian fanaattisista tunnustajista koostuva ryhmä on aina periaatteessa vaarallinen. Kansallissosialismissa on sisäänrakennettuna väkivallan potentiaali, joten se tarjoaa fundamentalistisille kannattajille oikeutuksen väkivaltaan. Vastarintaliike on jo todistanut oman väkivaltapotentiaalinsa käytännössä.” (2)

Sisäministeriön julkaisemassa tilannekatsauksessa todetaan Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen kaltaisen fanaattisista kannattajista koostuvan ryhmän olevan aina periaatteessa vaarallinen, ja jos nyt tässä yhteydessä jätämme huomiotta katuväkivallan tai ideologisiin vastustajiin mielenosoituksissa kohdistuvan väkivallan huomiotta, tästä huolimatta löydämme esimerkkejä Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen jäsenten harjoittamasta – ulkopuolisiin – kohdistuvasta väkivallasta, myös terroritoimista, jollaisina pommi-iskuja voidaan pitää.

Jokunen vuosi sitten Ruotsissa, Göteborgin alueella, tehtiin useampi pommi-isku tai sellaisen yritys vasemmistoaktivisteja sekä turvapaikanhakijoita vastaan, iskujen taustalla oli kolmikko, joista kaksi Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen jäsentä oli käynyt Venäjällä saamassa koulutusta terroritoimiin ja aseelliseen vastarintaan Partizan keskuksessa. Kaksikon – Anton Thulin ja Viktor Melin – Venäjällä olosta on myös julkaistu kuvia. (3) Partizan keskuksessa on myös koulutettu venäläisiä vapaaehtoisia sotimaan Itä-Ukrainaan Venäjän proxy-joukkoihin.

Anton Thulin ja Viktor Melin kuvattuna Venäjällä.

Pohjoismainen Vastarintaliike on tehnyt myös organisaationa yhteistyötä venäläistahojen kanssa. Ennen Thulinin ja Melinin osallistumista Venäjällä järjestettyyn aseelliseen koulutukseen, liikkeen Ruotsin osasto teki yhteistyötä venäläisen, imperialistisen, Russkoe Imperskoe Dvizhenien (eli RID:n) kanssa. Yhteistyö piti sisällään syksyllä v. 2015 tehdyn rahalahjoituksen, jolloin RID:n taholta lahjoitettiin tuntematon summa rahaa Pohjoismaiselle Vastarintaliikkeelle puolueen perustamista varten. Lahjoitustilaisuudessa Ruotsissa oli läsnä myös RID:n johtaja Stanislav Vorobjov. (4) Myös RID on tehnyt Venäjällä yhteistyötä ryhmien ja organisaatioiden kanssa, jotka ovat värvänneet taistelijoita tahi toimittaneet varustusta Venäjän proxy-joukoille Itä-Ukrainaan (ja todennäköisesti myös Syyriaan).

Kiinnostavana Venäjä-kontaktina voidaan myös mainita Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen jäsenten vierailu taannoin Vladimir Žirinovskin Venäjän liberaalidemokraattisen puolueen järjestämässä “World Congress of Peace-loving Forces” -tapaamisessa. (5)

Avoimien lähteiden perusteella on vaikea sanoa, löytyykö Thulinin ja Melinin lisäksi muita Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen jäseniä, jotka olisivat saaneet Venäjällä aseellista koulutusta nimen omaa terroritoimiin. Venäjän proxy-joukkoihin Itä-Ukrainaan tiedetään värväytyneen ainakin yhden Norjassa asuneen venäläistaustaisen uusnatsin, jolla oli yhteyksiä Pohjoismaiseen Vastarintaliikkeeseen ja joka oli hetkellisesti mukana Soldiers of Odinin Norjan osaston toiminnassa. Kyseinen henkilö, Jan Petrovsky, taisteli Venäjän proxy-joukoissa Itä-Ukrainassa useisiin sotarikoksiin syyllistyneessä, venäläisen uusnatsin, Alex Milchakovin, johtamassa, Rusich-joukko-osastossa, jonka jäsenistä merkittävä oli uusnatseja tai jakoi äärioikeistolaisen maailmankuvan. (6) Vahvistamattomien tietojen mukaan Jan Petrovsky on tavannut Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen suomalaisia jäseniä.

Petrovskystä voimmekin sitten siirtyä takaisin koti-Suomen kamaralle tarkastelemaan näitä kyseenalaisiin keinoihin turvautuvia ”kansallismielisiä” tahoja.

Mikäli jätämme huomiotta katupartioinnin ja yksittäiset väkivallanteot, Suomessa nämä laita- ja äärioikeistoon kuuluvat ryhmät eivät, ainakaan toistaiseksi, ole ryhtyneet terroritekoihin. Toisaalta terroriteon raja on kovin häilyvä, ja em. ryhmiin kuulumattomien, mutta saman ideologian jakavien, henkilöiden voidaan katsoa syyllistyneen – mahdollisesti yllytettynä – tekoihin, joita onnistuessaan olisi tullut kutsua terroriteoiksi ts. kyse olisi ollut terrorismista.

Suomessakin on havaittavissa ”kansallismielisen” laitaoikeiston harjoittaman retoriikan selkeä koveneminen, alustana toimii usein sosiaalinen media ja varsin usein venäläinen VK, samaa yhteiskuntarauhaa rikkovaa kiihotusta esiintyy myös tähän joukkioon kuuluvien henkilöiden YouTube-kanavilla – viime aikoina tässä häirinnässä ja kiihotuksessa on erityisesti kunnostautunut Reformi-studion kaksikko Panu Huuhtanen ja Tiina Keskimäki, joiden videotaltioinnit MV-lehteen liittyvässä oikeudenkäynnissä ovat vastenmielistä katsottavaa, aivan kuten on heidän, Aron kirjan julkistuksen yhteydessä masinoima rikosilmoituskampanja Aron teoksesta ja sen myötä Jessikka Arosta. Aiheesta blogissani ”Kansallismieliset” Pietarin Internet Research Agencyn (eli Pietarin trollitehtaan) asialla, kampanjaan osallistui myös Soldiers of Odinin perustaja Mika Ranta.

Rikosilmoituskampanjan, aivan kuten MV-lehden oikeudenkäynnissä harjoitetun videokuvaamisen ja videostriimien tarkoituksena on vaikuttaa Jessikka Aron ohella toimittajien haluun työskennellä tällaisessa tilanteessa. Ilmeisenä tarkoituksena on pelotella Aron ohella muitakin toimittajia, vaikuttaa heihin psykologisesti, jotta lopettaisivat kirjoittelun – tai vähintäänkin vähentäisivät raportointia merkittävästi. MV-lehden oikeudenkäynnissä uhrien, kuten Jessikka Aro ja MV-sivustoa vastaan kampanjoineen Hanna Huumosen tukijat ovat myös joutuneet häirinnän kohteiksi, mikä taktiikkana on tavanomainen, ulottamalla häirintä ja uhkailu varsinaisen uhrin läheisiin, toivotaan tämän vaikuttavan myös uhriin, mutta samalla toiminnan toivotaan olevan pelote. He toivovat, että tämä vastenmielinen toiminta, pelottaa muita toimittajia ja aiheesta kirjoittajia, koska sama voi tapahtua muille toimittajille lähipiireineen. Onneksi Aron kohdalla kansalaisaktivismi on noussut tukemaan häntä, kiitos Johannes Kosken panokselle. (7) Uhrille kaikella tuella, olivatpa ne sanoja tahi tekoja, on merkitystä!

Näille ”kansallismielisille” kadulla tapahtuvan aktivismin ohella sosiaalinen media eri kanavineen näyttää olevan merkittävässä roolissa. Facebookin tiukennettua hiukan linjaansa em. tahot näyttävät siirtäneen osan toiminnastaan VK:hon eli V-Kontakteen, kuvitellen sen tarjoavan heille vapaan väylän viestiä. Heiltä näyttää kuitenkin unohtuneen se, että ei ole ilmaisia lounaita. Enpä oikein usko, että Johan Bäckman hyvää hyvyyttään usuttaa heitä siirtymään VK:hon ja kannustaa aktivismiin, taustalla on tarkoitusperiä ja tavoitteita, joiden ajamiseen Venäjällä tarvitaan ryhmiä, jotka toimivat Suomessa yhteiskuntaamme hajottavina voimina. Eikä aina kyse ole henkilön tai ryhmän tietoisesta valinnasta, he voivat joutua osalliseksi tällaista operaatiota omien tavoitteidensa myötä, niiden ollessa mahdollisesti yhtenevät Venäjän kanssa, esim. EU ja NATO vastaisuus, EU:n heikentäminen jne. Näyttää myös siltä, että VK:ssa eri ryhmät tai yksilöt seuraavat ja linkittävät toisiaan paljon aktiivisemmin, mitä julkisuudessa antavat ymmärtää. Toisinaan myös Venäjän hallinnolle työskentelevä Johan Bäckman näkyy kommentoimassa päivityksiä.

Loppuun kuvakaappauksina muutama ”kansallismielisten” henkilöiden tahi ryhmien somepanos VK:sta. Aloitetaan Jessikka Aron häiriköintiin osallistuneesta Reformi-studion ”sisällöntuottaja” Panu Huuhtasesta ja ”psykopaattien globohomojen” tuhoamiskampanjasta. Huom. kuvan vasen sivu Mielenkiintoisissa sivuissa kansallissosialistinen, Vastarintaliikkeen perillinen, Kohti Vapautta!. Huuhtasen VK-tilin Mielenkiintoisista sivuista löytyy kokojoukko muitakin kansallissosialistisia sivustoja sekä Suomen Keltaliivit yhteisö.

Panu Huuhtanen, VK.

Soldiers of Odinin perustaja, entinen Vastarintaliike-aktiivi, Mika Ranta suorasanaisesti uhkaa ottaa haltuun Tornion rajanylityspaikan, mikäli vuoden 2015 tapahtumat länsirajalla uusiutuvat. Samaa viestiä levittävät muutkin ”kansallismieliset”, joten kyse ei ole Rannan yksittäisestä uhkauksesta. En ryhdy spekuloimaan sillä, onko uhkauksen mahdollista realisoitua, mutta tämä ja vastaava retoriikka voi radikalisoida osaa jäseniä entisestään – siirrytään sanoista entistä rajumpiin tekoihin.

Vaikka Rannan kerrotaan olevan entisen Vastarinta-aktiivin, hänen viestinnän perusteella voi vetää sen johtopäätöksen, että hän ei ole hylännyt kansallissosialistista maailmankatsomusta.

Mika Ranta, VK.

Vastarintaliikkeen Kansallinen vastarinta -verkkojulkaisussa kerrottiin näyttävästi Jessikka Aroon kohdistuneesta rikosilmoituskampanjasta, nyt samaisen liikkeen VK:n Kansallinen Vastarinta-tilillä osallistutaan toimittaja Aron vastaiseen kampanjaan nimitellen häntä.

Kansallinen Vastarinta, VK-tili.

Moni on valmis ohittamaan olkiaan kohauttaen yksittäiset uhkaavasti käyttäytyvät ja vihaa jakavat ”kansallismieliset”, unohtaen samalla sen, että näiden käyttämä retoriikka leviää useita kanavia myöten, kuten Juha Korhosen AD-nettiradion sekä Suomen Kansan Ensin puolueesta erotetun, vast'ikää ehdolliseen tuomitun, Marco de Witin ”tuottamilla” kanavilla ja sivuilla, kuten Laiton Lehti?. On myös nähtävissä, kuinka vastuuttomasti toimivat perussuomalaiset kansanedustajat ja aktiivit koettavat arkipäiväistää käytettyä, eripuraa lisäävää, kieltä turvautuen ilmaisuihin, jotka aiemmin on liitetty yksinomaa radikaaliin äärioikeistoon, joka viljelee rasistisia ilmauksia vannoessaan etnonationalismin nimeen. Toisinaan viestin jakelukanavana on toiminut propagandisti Janus Putkosen toimittama disinformatiivinen uusi MV-lehti. Putkosen aikaisempi projekti Venäjän miehittämillä Itä-Ukrainan alueilla oli propagandistinen ja disinformatiivinen DONi News, joka toimi venäläisten tuella ja rahoituksella.

Itse pidän huolestuttavana kehityskulkuna yllä kuvaillun toiminnan siirtymistä marginaalista valtavirtaan. Toistaiseksi se on ollut helpohkoa kuitata muutamien hourupäiden kiihkoiluna, mutta jo nyt – eri kanavien kautta – viesti tavoittaa helposti tuhansia suomalaisia. Määrät ovat toki pienempiä kuin MV-lehden huippukausina jokunen vuosi sitten, mutta saman retoriikan arkipäiväistyessä perussuomalaisten piirissä ja yhdistyessä tarkoituksellisesti kylvettyihin spekulaatioihin esim. vaalivilpistä, jollaisen spekulaation taustalla viime keväänä oli Johan Bäckman, voidaan päätyä tilanteeseen, jossa yhteiskuntaa hajottavilla voimilla on taustallaan merkittävästi vahvempi poliittinen tuki, josta moni voi löytää oikeutuksen teoilleen.

Valitettavasti tässä kirjoituksessa aihetta on mahdollista käsitellä perin suppeasti yksittäisiin esimerkkeihin turvautuen. Laajempi ja moniulotteisempi tarkastelu laajentaisi kirjoituksen kohtuuttoman pitkäksi. 

Näin loppuun sanon, että eivät nämä ”kansallismieliset” todellakaan ole Suomen ja demokratian asialla. Ei, he ovat totalitarismin palvelijoita.

Sananvapauden ja oikeudenmukaisuuden puolesta yhteiskuntarauhan rikkojia vastaan,

Marko

1. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006277777.html 

2. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/79235/03 2017_Vakivaltaisen ekstremismin tk 1_2017.pdf?sequence=1&isAllowed=y 

3. https://www.expressen.se/gt/militarutbildades-i-ryssland-precis-fore-bombdaden/ 

4. http://euromaidanpress.com/2015/09/19/russian-fascist-militants-give-money-to-swedish-counterparts/ 

5. http://www.tango-noir.com/2018/06/20/russian-active-measures-european-neo-nazis-and-the-kremlins-french-connection/ 

6. http://khpg.org/en/index.php?id=1476975539 

7. https://medium.com/@johanneskoski/puolustajien-tukiryhm%C3%A4-tarjoaa-tsemppausta-kiusatuille-ja-vainotuille-fyysisiss%C3%A4-ja-digitaalisissa-fe4dc3b1e342 

Poikkeuksellisesti en laita linkkejä näiden ”kansallismielisten” VK-tileihin. En halua niille ylimääräisiä vierailijoita.

Mietteitä Jessikka Aron Putinin trollit -teoksesta

Tätä kirjoitusta ei pidä lukea perinteisenä kirja-arvosteluna, vaan kyse on ennemminkin Jessikka Aron teoksen Putinin trollit – Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta nostattamien ajatusten ja pohdintojen purkamisesta kirjalliseen muotoon. Tässä yhteydessä olisi luontevaa vetää mukaan MV-lehden perustajan Ilja Janitskinin, Johan Bäckmanin ja Janitskinin tuuraajana toimineen Asta Tuomisen hovioikeuskäsittely, mutta – siitä huolimatta, että MV-lehti on merkittävässä roolissa Jessikka Aroon kohdistuneessa häirinnässä ja maalittamisessa, muita vastenmielisiä ilmiöitä unohtamatta, en kuitenkaan anna hovioikeuskäsittelylle mainittavaa roolia. Enkä koko oikeudenkäyntiprosessille, koska tuolloin, mielestäni, vien asiaa sivuun itse teoksesta ja Aron siinä tekemistä havainnoista, päästään liikaa ääneen sen porukan, joka on Aroon masinoidun vastenmielisen kampanjan taustalla.

Jessikka Aro: Putinin trollit – Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta.

Jessikka Aron teos on eittämättä eräs tämän syksyn kirjallisia merkkitapauksia – ainakin tietokirjojen puolella. Teos on herättänyt ansaittua huomiota, toki teoksen julkaisuun liittyvät tapahtumat (häirintä tms.) ovat omalla tavallaan myös alleviivanneet niitä tosiasioita, joista Aro kirjassaan kirjoittaa omakohtaisina kokemuksina tai tekeminään yhteiskunnallisina havaintoina. Teoksen julkaisun myötä koloista on kaivautunut esille kokojoukko varsin epämiellyttävää porukkaa, joka ei edes pyri esittämään analyyttistä kritiikkiä tai arvioimaan kirjaa kokonaisuutena, vaan he kohdistavat hyökkäyksensä joko kirjoittajaan tai asiakokonaisuudesta irrotettuihin osasiin, usein näissäkin tapauksissa vieläpä osuessaan harhaan toistaessaan väitteitä, joita Aro ei ole koskaan väitetyssä muodossa esittänyt, alkaen väitteestä, ettei Aro ole nimennyt ainoatakaan trollia – niin, kas kun se ei ollut edes joukkoistetun kyselyn tarkoitus, jonka Jessikka Aro Yleisradion toimittajana esitti vuosia sitten. Muistutukseksi lukijoille:

”Oletko joutunut Venäjän trolliarmeijan kohteeksi – kerro kokemuksistasi

Venäjän trolliarmeija eli nimettömät verkkohäiriköt levittävät propagandaa ja terrorisoivat keskusteluja nettifoorumeilla sekä sosiaalisessa mediassa.” (1)

Myöhemmin samaisessa jutussa mainitaan uudelleen nimettömyys – valeprofiilit:

”Valeprofiilien suojiin piiloutuvat ”Putin-trollit” nimittelevät keskustelijoita, vääristelevät tietoja ja kehuvat ylitsepursuavasti Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia ja tämän johtajuutta.” (1)

Tämän perusteella nimien ja henkilöihin liittyvien todisteiden perääminen ei ole muuta kuin tarkoitushakuista keskustelun ohjaamista pois fokuksesta, eli toimintaa, johon erilaisten resenaattoreiden (hyödyllisten idioottien) ohella ammattimaiset trollitkin syyllistyvät. Tarkoitus on hämärtää keskustelua, keskustelun sekoittamisen ohella sekoittaa ihmismieliä ja kylvää sinne epätietoisuutta ja mahdollisesti muitakin tunteita/ ajatuksia. Venäjän propagandasta ja toimintametodeista Roman Skaskiw on kirjoittanut artikkelin ”Nine Lessons of Russian Propaganda”, jossa hän käy läpi Venäjän propagandakoneiston keinovalikoimaa, ja osa luetelluista tekniikoista erilaiset Venäjä-resenaattorit hyödyntävät keskusteluissa aktiivisesti. (2)

Suomessakin käydyissä keskusteluissa nähdään muun muassa informaatiotilan myrkyttämistä (pollute the information space); keskustelun aiheen vaihtamista; totuuden tuhoamista ja sen tekemistä naurettavaksi (destroy and ridicule the idea of truth). Perulaisen poliitikon, intellektuellin ja Nobel-palkitun kirjailijan Mario Vargas Llosan mukaan, Venäjän propaganda tuhoaa asioiden tarkoituksen/ merkityksen. Nämäkin ovat teemoja, joihin Aro kiinnittää teoksessaan suoraan ja välillisesti huomiota.

Huom. toki muutkin maat propagandassaan turvautuvat samoihin metodeihin, mutta Venäjän räikeä totuuden kieltäminen ja valehteleminen tuntuu tulevan monille yllätyksenä, joten sitä on hankala hyväksyä totena ja vallitsevana asiantilana. Venäjä on valjastanut käyttöönsä totalitaristisen neuvostoyhteiskunnan metodit, asia, jota monen on vaikea hyväksyä, koska he haluaisivat nähdä Venäjän kuuluvan meidän kanssa samaan viiteryhmään. Tai ainakin valtiona, jonka tavoitteena on kaltaisemme läntinen demokratia.

Aivan kuten nimien, kirjan julkaisun jälkeen on tivattu näiden trollien ynnä MV-lehden rahoituksen perään. Tähän toimintaan on onnistuttu, kuten muidenkin todisteiden peräämiseen, harhauttamaan ihmisiä ja henkilöitä, jotka kenties tahattomasti tulevat toistaneeksi teemoja, joiden perään ilkeämieliset ovat esittäneet vaatimuksia vuosien ajan, ja jotka ovat tarkoituksellisesti asettaneet sanoja Aron suuhun, toistaen näitä samoja sanoja totena.

Kirjassaan Aro nostaa erilaisia rahoituskuvioita esille, myös sellaisia, kuten joukkorahoitukset, joita Venäjän tiliin työskentelevät – itseään itsenäisiksi toimittajiksi kuvaavat – tahot myös hyödyntävät, kun heidän tarkoituksena on hämärtäminen ja totuuden kieltäminen. Iso-Britanniasta kotoisin oleva, Venäjän palkitsema, Graham W Phillips on turvautunut tällaisiin joukkorahoituskampanjoihin, aivan kuten yhdysvaltalainen Patrick Lancasterkin. Kumpaakin yhdistää myös se, että he esittelevät itsensä itsenäisinä toimittajina suurelle yleisölle, työskennellen kuitenkin Ukrainan lakien vastaisesti Itä-Ukrainassa ja toimittaen materiaalia venäläispropagandan käyttöön. Joukkorahoituskampanjoiden ohella erityisesti Pay-Pal on keino hämärtää ja kätkeä rahoituslähteitä suurelta yleisöltä.

Ilja Janitskinin kohdalla erityisesti Venäjä-rahoitus on nostettu esille, ja tässäkin hämäräperäiset tahot esittävät väitteitä tosina, niinpä valheesta – disinformaatiosta on tullut (ainakin joillekin) totuus. Jessikka Aron suuhun on asetettu sanoja ja lauseita, hänen esittämiä asioita on vääristelty tahi ymmärretty (tahallisesti) väärin, ja nämä tulkinnat leviävät kautta verkon totuuksina. Uskallamme kuitenkin sanoa, että Janitskinin rahoituskuviot pitävät sisällään outouksia, vai miksi esim. hänen vaalirahoitustilinsä oli sama kuin MV-lehden tukitili? (3) Näiden perusteella voi tietty tehdä omia tulkintoja, mutta ymmärtääkseni Jessikka Aro ei ole sellaista tulkintaa tehnyt, että näiden perusteella esittäisi jonkin väitteen MV-lehden rahoituskuvioista. Sen sijaan perussuomalaisten Jussi Halla-aho on ruplarahoituksesta MV-lehden yhteydessä puhunut.

Mikäli laajennamme kuviota, on aivan oikeutettua sanoa, että Suomeen kohdistetun propagandan taustalla on myös venäläisrahaa. Enkä nyt tarkoita Johan Bäckmania, vaan Itä-Ukrainassa Venäjän miehittämillä alueilla työskentelevää, MV-lehden nykyistä ”päätoimittajaa”, Janus Putkosta. Egorova Leaksin yhteydessä Putkosen toiminnasta paljastui paljon, myös se, että tuolloin Putkosen toimittaman propagandistisen DONi Newsin taustalla on venäläinen raha. (4) Putkosen toimittama, disinformaatio ja propaganda, ulottui myös Suomeen suomalaiselle yleisölle. Hän kirjoittamia propagandistisia kirjoituksia julkaistiin MV-lehdessä jo Ilja Janitskinin aikana. Mikä tilanne mahtaakaan olla nyt, kun Putkonen vastaa koko MV-lehdestä turvapaikassaan Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla. MV-lehden verkkosivujen perusteella sokean reetankin pitäisi ymmärtää kenen tarinaa Putkonen toistaa.

Jessikka Aroa on myös kritisoitu trolli-sanan liiallisesta käytöstä. On totta, että trolli-sana on kokenut inflaation sitten vuoden 2014 ja 2015, mutta onko tämä toimittaja Aron vika? Ei missään nimessä! Ei, vaikka hänen työn kautta termi nousi tässä asiayhteydessä laajempaan tietoisuuteen. Se, että termi on kokenut inflaatiota, on oikeastaan meidän kaikkien vika, unohtamatta sitä, että selkeän tarkoituksellisesti tiettyyn viiteryhmään kuuluvat ihmiset pyrkivät vesittämään termiä ynnä tekemään siitä naurettavan – saattaa sanan trolli, ja etenkin Venäjä-trolli, naurunalaiseksi. Muistetaan vaan mitä Roman Skaskiw kirjoittikaan artikkelissaan ”Nine Lessons of Russian Propaganda” totuuden vesittämisestä ja saattamisesta naurunalaiseksi. Samalla tavalla tässä tapauksessa sanan trolli merkitystä pyritään muuttamaan ja muodostamaan sen ympärille voimakkaita negaatioita ynnä leima, joka leimaa käyttäjänsä. Teoksessaan Aro esittelee, kuinka ihminen leimataan ”mätä silli” -metodilla. Onko sanoillekin käymässä samoin?

Tapauksissa, joissa puhutaan Pietarissa toimivan Internet Research Agencyn eli Pietarin trollitehtaan työntekijöistä, on perusteltua puhua trolleista. Toki asiayhteyden on hyvä olla selkeän, kuten sen voidaan katsoa olevan kirjassa, johon kimmokkeena on toiminut yhtäältä Aron toimeenpanema joukkoistettu kysely Venäjän nimettömistä verkkohäiriköistä ja joka toisaalta perustuu Aron, ja muutamien muiden hyökkäyksen kohteeksi joutuneiden, henkilökohtaisiin kokemuksiin. Kokemuksiin, joita ei missään nimessä tule väheksyä, eikä leimata pelkästään kiusaamiseksi tai häirinnäksi, kun käytännössä kyseessä on väkivallalla uhkailua, psyykkistä väkivaltaa, tarkoituksellisesti koettaa tehdä kohteen päivittäinen elämä mahdottomaksi. Väkivallan uhka on todellinen, ei kuvitteellinen, Venäjällä tämä uhka on myös konkretisoitunut ulottuen toisinaan maan rajojen ulkopuolellekin. Toki meillä Suomessa konkreettisin väkivallan uhka Jessikka Aroon tulee maamme rajojen sisäpuolelta, ikävimmässä tapauksessa puheet väkivallasta realisoituvat – kirjoittajien toiveet ”venäläisestä itsemurhasta” muuttuvat todeksi ääriajattelun nostaessa päätään ja mahdollisesti kanavoituessa sanoista teoiksi.

Itsessään uhkailu on vastenmielistä ja raukkamaista, samalla myös tuntuu siltä, että kaikki eivät ole sisäistäneet sitä, että kyseessä on uhka, joka voi – ikävässä tapauksessa – realisoitua. Sanat voivat muuttua reaalimaailmassa todellisiksi teoiksi, siinä vaiheessa on turha vedota tietämättömyyteen, tai todeta vitsailleensa. Yksilöiden, ryhmien ja yhteisöjen ja lopulta kansakuntien radikalisoitumisesta on käyty viime aikoina varsin paljon keskustelua, silti osa tuntuu kieltävän sen mahdollisuuden, että Suomessa puheista siirryttäisi tekoihin. Vedotaan sivistykseen, mutta muistakaamme 90-luvun Jugoslaviaa – sielläkin sivistyksen pinta oli lopulta tavattoman ohut kätkien alleen vuosisataisen vihanpidon. Edellinen tuomionpäivän toteamus ei tarkoita, että Suomessa näin kävisi, vaan tarkoitan sitä, että ei pidä tuudittautua liialliseen turvallisuudentunteeseen ja kuvitella, että olemme suojassa äärimmäisimmiltä teoilta. Emme ole!

Kirjasta

Vaikka tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole olla kirja-arvostelu, tähän loppuun lausun (kirjoitan) myös muutaman teosta arvioivan lauseen, jo itsessään sen tähden, koska teos ynnä kirjoittaja sen ansaitsevat.

Jessikka Aron kirjaprojekti oli pitkä, moni epäili (ja epäilemättä myös toivoi), että kirja ei koskaan valmistuisi ja tulisi julkaistuksi. Epäilijät olivat väärässä, Jessikka Aro sai teoksen kaikesta häirinnästä, kiusaamisesta ja psyykkisestä väkivallasta huolimatta valmiiksi. Kovien kansien väliin realisoitui teos, joka on odottamisen arvoinen, ja joka on eräs tämän syksyn merkittävimmistä teoksista.

Jessikka Aron Putinin trollit teoksen julkistamistilaisuudessa.

Teoksessaan Aro onnistuu välttämään ne lukuisat sudenkuopat, joita hänen matkalle oli aseteltu ja joihin olisi ollut mahdollista langeta. Teosta syventää merkittävällä tavalla se, että siinä käydään Aron omien kokemusten ohella läpi useiden muiden henkilöiden kokemuksia – heitä kaikkia yhdistää se, että häiritsijät ovat henkilöitä tahi ryhmiä, joita voi vähimmillään kuvailla Kreml-mielisiksi – minusta he eivät ole Venäjän asialla vaan Kremlin asialla – osan työskennellessä Venäjän johdon hyväksi, ja saaden, muodossa tai toisessa, korvauksen työstään. Joukossa on varmasti hyödyllisiä idiootteja, jotka on tavalla tai toisella onnistuttu masinoimaan mukaan tällaiseen kampanjaan. Henkilöitä, jotka eivät välttämättä alussa ymmärtäneet mihin ryhtyivät, ja nyt on myöhäistä lopettaa, koska vauhti on liian kova. Totuuden tunnustaminen tarkoittaisi oman maailmankuvan täydellistä romahdusta, tehtävä, johon kaikista ei ole, joten katkeroittavaan valheeseen uppoudutaan entistä syvemmälle.

Jessikka Aron Putinin trollien rakenne, useiden henkilöiden kokemusten käyminen läpi, saa aikaan sen, että lukijana en jäänyt kaipaamaan mitään selkeää analyysiosuutta, vaan teos kokonaisuutena ja siinä sisällä rinnakkaisten kokemusten kertaaminen ja tarkastelu saa aikaan sen, että lukijalle muodostuu varsin kattava kuva siitä, millaisin keinoin ja tekniikoin kohteiden kimppuun on sanoin ja teoin hyökätty, kuvausten kautta lukijan on myös mahdollista saada kuva ja riittävästi todisteita siitä, kuka ja millaiset voimat toiminnan takana on. Osan operaatioista on suorittanut valtiotason operaattori, näin on myös käynyt Suomessa, osan taustalla ollessa erilaiset alemman tason operaattorit ja hyödylliset idiootit. Usein toiminta on verkostoitunutta, mikä mahdollistaa hämärryttämisen ts. taustojen piilottamisen ja kätkemisen, jolloin toiminta näyttäytyy enemmän omaehtoiselta, paikalliselta, toiminnalta. Jota uskomusta vielä ruokitaan viestinnällisin keinoin, tai turvautumalla whataboutismiin tai esittämällä perusteettomia epäilyjä tahi syytteitä kohteesta, jonka maine (ja elämä) on tarkoitus tuhota. Valitettavasti Suomesta löytyy korkealtakin tasolta henkilöitä, jotka ovat valmiit kieltämään Aron kokemusten paikkansapitävyyden, ja vielä enemmän kieltämään sen, millainen taho toiminnan taustalla on – heidän motiiveja media ei pahemmin ole ryhtynyt tonkimaan. Aihetta olisi, sillä kaikkea ei voi ”höperyydellä” kuitata.

Putinin trollit – Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta on teoksena laaja, yli neljäsataa sivua asiaa, mikä saa aikaan sen, että aiheeseen perehtynyt lukija tulee myös pohtineeksi sanojen ja termien tarkoitusta. Uskon kuitenkin, että Jessikka Aro on käyttänyt runsaasti harkintaa päätyessään käyttämiinsä ilmauksiin esim. kuvaillessaan Ylellä toiminutta myyrää – mietin, olisinko käyttänyt samaa termiä vaiko jotain toista. Termin käyttö on ymmärrettävää ja perusteltua, vaikka myyrä pitääkin sisällään voimakkaan tunnelatauksen.

Ja kuten aiemmin viittasin, itse olisin ehkäpä kuvaillut näitä henkilöitä Kreml-mielisiksi, mutta Venäjä-mielinen kuvauksen käyttö sekin on perusteltua, koska media ynnä erilaiset julkaisut ja analyysit Ukrainankin sodan alkuvaiheissa käyttivät kyseiseen viiteryhmään kuuluvista nimitystä Venäjä-mielinen. Mutta ovatko he oikeasti Venäjä-mielisiä, vaiko lähinnä Kreml-mielisiä, vaikka (kenties) kuvittelevatkin olevansa Venäjän asialla. Mitä he eivät mielestäni ole. He ovat Kremlin asialla, eivät Venäjän (maa) ja venäläisten (kansa), vaikka he kenties niin kuvittelevatkin olevansa.

Kun tarkastellaan kokonaisuutta ja aihetta, Aron teos on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Ja aivan kuten edellä viittasin, eräs tämän kirjasyksyn merkittävimmistä teoksista, joka on kirjoitettu tyylillä, mikä viehättänee myös sellaista lukijaa, jolle aihepiiri ei ole tuttu, joka ei ole perehtynyt informaatiosotaan, propagandaan, häirintään kuin korkeintaan pinnallisesti. Useissa kohdin teostaan Aro kirjoittaen kärsivällisesti avaa ja kuvaa käyttämiään termejä tehden ne näin ymmärrettävämmiksi.

Jessikka Aro päättää kiinnostavan ja tarkkanäköisen Putinin trollit – Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta, toteamukseen

”Tuntui, että olin tehnyt parhaani”.

Johon omasta puolestani totean, että olet totisesti tehnyt enemmän kuin tarpeeksi. Merkittävän teon ja teoksen, kiitokset siitä!

Marko

1. https://yle.fi/uutiset/3-7470016 

2. https://smallwarsjournal.com/jrnl/art/nine-lessons-of-russian-propaganda 

3. https://twitter.com/Rusbuster/status/891224445041487872?s=20 

4. https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2016080722024403 

Kuvat Marko Enqvist.