Masha Gessen: Venäjä vailla tulevaisuutta – yksinvaltiuden paluu

Kustannusosakeyhtiö Otavan vuonna 2012 kustantama Masha Gessenin teos Kasvoton mies – Vladimir Putinin nousu Venäjän valtiaaksi on tarkka kuvaus Venäjän, valtaa käsiinsä keskittävästä presidentistä, Vladimir Putinista. Jos kyseinen teos luo tarkan kuvan Putinista, piirtää Masha Gessen uusin suomennettu teos ”Venäjä vailla tulevaisuutta – yksinvaltiuden paluu” lohduttoman, mutta tarkan, kuvan Vladimir Putinin yksinvaltaisesti hallitsemasta Venäjästä – kirjan runkona toimii muutaman venäläisen tarina, venäläisten, joita Gessen on päässyt, yhtä lukuun ottamatta (Aleksandr Dugin), haastattelemaan. Dugin ei suostunut Gessen haastateltavaksi.

Masha Gessen: Venäjä vailla tulevaisuutta - yksinvaltiuden paluu

Teoksessaan Masha Gessen huomioi kuitenkin sen, että Venäjällä nähdyn kehityksen alkutahdit lyötiin jo Boris Jeltsinin kaudella 90-luvulla, jolloin Venäjä sai monia tekojaan anteeksi, jolloin Tšetšeniassa nähtyä voimankäyttöä tyydyttiin korkeintaan paheksumaan. Kuinka tämä kaoottinen 90-luku lopulta johti siihen, että vuosikymmen viimeisen vuoden kuluessa Jeltsin ”erotti Stepašinin ja nimitti tilalle toisen harmaan, mitäänsanomattoman miehen. tällä kertaa manttelinperijänä oli kuitenkin liki tuntematon eversti, jonka Jeltsin oli äskettäin valinnut salaisen poliisin johtajaksi – Vladimir Putin”. (s. 206)

Muistan itse 90-luvun ”hullut vuodet”, jolloin pääministeri vaihtui Venäjällä tiuhaan, Putinin tultua nimetyksi pääministerin tehtävään, odotin itsekin hänen olevan yhtä ohimenevä ilmestys kuin edeltäjänsäkin. Näin ei kuitenkaan käynyt, valitettavasti!

Elo-syyskuussa 1999 Venäjää järkyttivät kerrostaloissa tapahtuneet räjähdykset, joissa menehtyi 293 ihmistä ja reilut tuhat vammautui – pommi-iskut johtivat toiseen Tšetšenian sotaan. Pommi-iskujen aikaan syyttävä sormi kohdistui tšetšeeneihin, varsin mittavan todisteaineiston mukaan iskujen taustalla oli kuitenkin Venäjän turvallisuuspalvelu FSB.

Venäjän ja maailman epäonneksi Vladimir Putin ei ollut ”ohimenevä ilmiö”. En kuitenkaan usko, että kovinkaan moni saattoi tuolloin kuvitella, että samainen mies on Venäjän johdossa parin vuosikymmenen kuluttua, saattanut maansa lukuisiin sotiin, rakentanut verkostoja eurooppalaisten ”kansallismielisten” ja äärioikeistolaisten sekä Venäjän välille, ajanut johtamansa Venäjän – monen silmissä – paariaksi eurooppalaisten valtioiden joukossa.

Levadan tiimin vuoden 1999 tutkimuksen mukaan venäläiset olivat entistä nostalgisempia: ”Haluaisitko, että palattaisiin siihen millaista oli ennen vuotta 1985?” (s. 210) Siis aikaan ennen perestroikaa sai myöntävän vastauksen selvältä enemmistöltä – 58 prosentilta, kun vuoden 1994 tiedustelun lukema oli ollut 44 prosenttia. Venäläiset haaveilivat paluusta menneisyyteen jo tuolloin, suuntaviittoja pystytettiin.

Vuosituhannen alun (v. 2003) duuman vaaleissa Yhtenäinen Venäjä sai 37 prosenttia äänistä, tuolloin ensimmäisen kerran Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen parlamentissa ei ollut yhtäkään puoluetta, joka ajoi liberaalia, reformistista ja yleisesti jälkineuvostoliittolaista politiikkaa. Yhtenäinen Venäjä ohella duumassa oli kommunistit, harhaanjohtavasti nimetty liberaalidemokraattinen puolue ja Kremlin tukema ”Rodina”.

Venäjä oli tiellä, joka johtaisi nykyisen kaltaiseen totalitaariseen Venäjään. Lännessä illuusiota jostain muusta vielä eläteltiin, kenties ei haluttu antaa tilaa kuvitelmille, että Venäjä kääntyy lopullisesti pois länsimaiseen demokratiaan johtavalta tieltä. Näitä samoja – helliteltyjä – kuvitelmia upotettiin myös kansalaisten mieliin, vaikka ennusmerkit olivat jo ilmassa. Presidentti Tarja Halonen muistutti meitä suomalaisia syksyllä 2005:

”Suomi ja Venäjä jakavat tällä hetkellä ideologisesti samat päämäärät: demokratian, ihmisoikeudet, oikeusvaltion ja hyvän hallinnon ja monta muutakin periaatetta.” (1)

Tuolloin Venäjä oli jo sukeltamassa pimeyteen.

En nyt tässä Gessen erinomaisen teoksen tarkastelussa uhraa liian montaa ajatusta sille ajatukselle, olisiko lännen pitänyt tehdä tuolloin jotain konkreettisella tapaa toisin Venäjän suhteen? Vähintäänkin purkaa kulissit ja illuusiot Venäjästä kohti demokratiaa kulkevana maana? Venäjän demokratiakehitys olisi varmasti tarvinnut tuolloin rutkasti enemmän tukea eikä Vladimir Putinin hallinnon toimia olisi pitänyt katsoa läpisormien, eikä uskoa, niitä satuja, joita meille Venäjältä maan hallinnon toimesta kerrottiin.

Masha Gessen kiinnostava teos on raadollinen kuvaus Venäjän syöksystä pimeyteen. Harvoin, tavattoman harvoin, minulle käy niin, että luettavana oleva kirja on hetkeksi laitettava pöydälle – ajatuksia on selkiytettävä, luettavaa on puntaroitava.

Gessen teos teki minut surulliseksi, ja kun avasin sen uudestaan, luin sivuja ”kiihkeästi” edeten kohti ”nykyisyyttä”. Tutut tapahtumat soljuivat silmieni editse: vuosikymmenen alkupuolella valkoiset nauhat ilmestyivät hetkeksi Moskovan katukuvaan tuoden aavistuksenomaisen toivon paremmasta, valkoisia nauhoja seurasi hallinnon kurinpalautus, samalla maassa taisteltiin ”homopropagandaa” vastaan Venäjän ulottaessa samalla lonkeroitaan eurooppalaiseen maaperään:

"Teidän täytyy ymmärtää, että monissa maissa eri puolilla maailmaa isänmaanystävät, jotka haluavat suojella maansa itsenäisyyttä ja kulttuurinsa perustuksia, ovat kohdistaneet katseensa Moskovaan. He katsovat toiveikkaasti Venäjälle, joka on vastustanut homoseksuaalisuuden julkista laillistamista, vastustanut Amerikan salaisten palveluiden manipuloimien, nihilististen kansalaisjärjestöjen sekaantumista ja vastustanut lasten antamista homoseksuaaliparien adoptoitavaksi.

Hyvät naiset ja herrat, kansanedustajat, Venäjästä on tullut koko maailman toivo. - -

Kauan eläköön eurooppalainen kristitty kulttuuri! Kauan eläköön Venäjä! Kauan eläköön Ranska!" (s. 406)

Näin lausui ranskalainen Aymeric Chauprade Venäjällä järjestetyssä kansainvälisessä tapaamisessa vain kaksi päivää "homopropagandalain" hyväksymisen jälkeen kesäkuussa 2013. Tämä ranskalaisen äärioikeiston edustaja nousi viime viikolla otsikoihin, kun paljastui Kremlin puhemiehen Dmitri Peskovin tyttären Yelizaveta Peskovan työskentelevän hänelle harjoittelijana Europarlamentissa. (2)

Homopropagandalait johtivat seksuaalisten vähemmistöjen vainoon Venäjällä, ja siihen kuinka suomalainen ”intelligentsia” on muutamia soraääniä lukuun ottamatta ollut kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Venäjä miehittää ja riistää Krimin niemimaan Ukrainalta, masinoi tuhansia tappaneen ja edelleen jatkuvan sodan Itä-Ukrainaan.

Venäläisjoukkoja, pieniä vihreitä miehiä, miehittämässä Krimiä. Kuva teoksesta: Вторжение в Украину: Хроника российской агрессии. Kuvassa olevan kuvan on ottanut Sergei Pavlov (Укринформ)  maaliskuussa 2014 Krimillä.

Puheessaan 18. maaliskuuta 2014 Vladimir Putin uhriuttaa Venäjän ja venäläiset:

”Kyllä, oli aika, jolloin Krimin tataarit kuten eräät muut Neuvostoliiton kansat kärsivät vääryyttä. Sanon tänään: miljoonat ihmiset kärsivät sorrosta siihen aikaan, ja suurin osa heistä oli tietenkin venäläisiä.” (s. 427-428).

Masha Gessenin teoksen päätös, EPILOGI, on lohduton ynnä kuvaava. Tuntuu siltä, että toivo on kadonnut – jos sitä on koskaan ollutkaan. Lainaus kertojaääni Ljošan kokemuksista hänen muutettua Venäjältä:

”Hän asui edelleen venäläisten suosimassa Brighton Beachissa. Se oli yksi niistä harvoista New Yorkin kaupunginosista, joissa enemmistö oli äänestänyt Donald Trumpia vuoden 2016 presidentinvaaleissa. Ljoša joutui usein vastailemaan ällistyneiden amerikkalaisten ystäviensä kysymyksiin: Kuinka Neuvostoliitosta ja Putinin Venäjältä paenneet saattoivat äänestää Trumpin kaltaista ehdokasta? Mutta nämä ihmiset eivät tietenkään olleet paenneet totalitarismia. Suurin osa oli muuttanut Brighton Beachiin niihin aikoihin, kun Neuvostoliiton imperiumi oli alkanut hajota. Neuvostoliiton romahduksen pelko jos mikä oli saanut heidät lähtemään. He haikailivat paluuta kuvitteelliseen menneisyyteen ja olisivat äänestäneet Putinia, jos olisivat jääneet Venäjälle. Mutta heistä olikin tullut Trumpin äänestäjiä”. (s. 476)

Yleisesti ottaen olemme pyrkineet kohdistamaan kritiikkimme Venäjän hallintoon, sälyttäen vastuun sen harteille, mutta onko näkemyksemme liian suppea? Olisiko vastuuta syytä sälyttää entistä enemmän myös kansalaisten harteille, siitä huolimatta, että heidän vaikutusmahdollisuudet ovat rajalliset? Ja, mitä tehdä, kun joku päivä Vladimir Putinin hallinto romahtaa omaan mahdottomuuteensa? Olemmeko valmistautuneet siihen?

Kiitokset Docendolle Masha Gessen teoksen kustantamisesta. Toivottavasti Venäjää ja sen hallintoa kriittisesti tarkastelevat teokset omalta osaltaan avaavat meidän silmiä näkemään todellisen Venäjän korulauseiden sijaan. Venäjä on totalitaarinen kansalaisiaan sortava valtio, jollaisena sitä – hymistelyn sijaan – pitäisikin kohdella.

Marko

1. https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/1074072447/Halonen+Venajan+pelon+kanssa+osattava+elaa 

2. https://www.rferl.org/a/daughter-of-putin-s-spokesman-working-in-european-parliament/29789851.html?fbclid=IwAR04D7L9HsK7-8CBh0z_eXJOiqZlR2FsSIbUm9upP2GmUiA9kaBHzlnf26g 

Neljän pienpuolueen ja liikkeen kopla – Väyrysen ”tähdistöstä” Harkimon Liikkeeseen

Vaalikevääseen valmistautuu myös neljä pientä puoluetta ja liikettä – Kansalaispuolue, Liike Nyt, Seitsemän tähden liike, Suomen Kansa Ensin – ne ovat monella tapaa erilaisia mutta yhdistäviäkin tekijöitä löytyy runsaasti, osassa niistä eräänä huomioitavana elementtinä on ”totuuden rajojen venyttäminen”. Rajoja venytetään niin paljon, että siirrytään valheen ja disinformaation sekä eräissä tapauksissa propagandan puolelle, painotan kuitenkin, että teemat eivät välttämättä ole täysin samat. Siinä missä Suomen Kansa Ensin aktivisteineen ja Paavo Väyrysen Seitsemän tähden liikkeeseen siirtynyt Ilja Janitskin ovat valeuutisten ja disinformaation ohella hyökänneet hyvinkin aggressiivisesti toimittajia ja kansalaisaktivisteja vastaan, näyttää Liike Nyt Hjallis Harkimon ulostulot olennaisesti sivistyneemmiltä, vaikka niissäkin vale puetaan totuuden kaapuun. Harkimon ulostuloissa on hetkittäin aistittavissa ”trumpilainen totuuden jälkeisen ajan” -kaiku. Tähän teemaan palaan hiukan myöhemmin esimerkkien kera.

Kansalaispuolue oli Väyrysen kaudella asiantuntijajäsenineen, joiden joukossa oli muun muassa miehitetyssä Donetskissa DONi Newsissä lehdistösihteerinä Janus Putkosen alaisuudessa työskennellyt Jarmo Ekman, nykyistä Sami Kilpeläisen kipparoimaa Kansalaispuoluetta ongelmallisempi ja alttiimpi ulkoiselle painostukselle. Mutta en pidä nykyistäkään Kansalaispuoluetta ongelmattomana, sen piirissä on kosiskeltu ”kansallismielisiä” tahoja puoluejohtoa myöten. Vast’ikää puolue solmi vaaliliiton ”kansallismielisen” Suomen Kansan Ensin kanssa, jonka julkaisutoiminta muusta toiminnasta puhumattakaan on yhteiskuntaa ja yhteisöjä hajottavaa rakentavan toiminnan sijaan. Suomen Kansa Ensin puheenjohtaja Marco de Wit on tukenut aiemmin voimakkaasti Ilja Janitskinia, samoin Paavo Väyrystä tämän viimeisimmän presidentinvaalikampanjan aikana, puhumattakaan hyvin avoimesta veljeilystä Venäjää tukevien liikkeiden ja henkilöiden kanssa, johon kategoriaan kuuluu laiton vierailu Venäjän miehittämässä osassa Donbasia heinäkuussa 2016.

Näiden neljän puolueen ja liikkeen toimintaa seuratessani tulee mieleeni väistämättä tapahtumat useammassa Venäjän naapurivaltiossa, joiden sisäpolitiikkaan ja valintoihin maa on pyrkinyt vaikuttamaan. Ukrainaan Venäjä pyrki vaikuttamaan myös erilaisten pienpuolueiden ja liikkeiden kautta 90-luvun puolelta aina tälle vuosikymmenelle saakka, joten maassa nähtiin se, mikä tällaisten puolueiden ja liikkeiden tarkoitus ikävimmillään voi olla. Ukrainassa Venäjä käytännössä osti myös vaikutusvaltaa poliittiselta huipulta sekä suurista puolueista, kuten Euromaidanin myötä syrjäytetyn Viktor Janukovytšin Alueiden puolueesta Janukovytšia itseään unohtamatta.

Kirjoitin reilut vuosi sitten blogiin ”Mikä se RuFi oikein on?”:

"Blogissa ”How Alexander Dugin's Neo-Eurasianists geared up for the Russian-Ukrainian war in 2005-2013” Anton Shekhovtsov kuvailee tällaisten pienryhmien leviämistä ja toimintaa Itä-Ukrainassa. Samankaltaisena, mutta poliittisena vaikuttamisena, voidaan pitää erilaisten pienpuolueiden perustamista, joiden tosiasiallinen tehtävä näytti olevan Ukrainan poliittisen opposition toiminnan hajottaminen, ja samalla Ukrainan silloisen presidentin Viktor Janukovytšin toiminnan hiljainen tukeminen/edistäminen. Tuolloin tällainen marginaalitoimija oli Denis Pushilin, joka on nyt merkittävässä asemassa Donetskin ”kansantasavallassa”. Hänen eräänä projektina voidaan pitää pienpuolue ”Ми Маємо Мету’a” (ukr. My Majemo Metu eli Meillä on tavoite), jonka riveissä hän osallistui parlamenttivaaleihin ennen Euromaidania. Puolueen nimi oli todennäköisesti tarkoituksellisesti ukrainaksi, jotta se tavoittaisi kansallismielisiä ukrainalaisia jäsenikseen. Pushilin oli todellisuudessa Viktor Janukovytšin Alueiden puolueen tukija."

Tähän Denis Pushilinin MMM:ään liittyy muitakin, tutunoloisia, piirteitä. Sitä on kuvattu "pyramidihuijaukseksi", jossa kannattajien rahoitusta kanavoitiin hämäräperäisiin sijoituksiin ja kohteisiin. Tämäkin tuntuu kovin tutulta, saman kaltaisia viritelmiä on ollut Suomen Kansa Ensin taustalla olevilla henkilöillä ja heidän tukijoilla, unohtamatta tässä yhteydessä muutaman vuoden takaista suunnitelmaa ”kansanmarkasta”, jossa oli silloisen Suomi Ensin liikkeen johtoon kuuluneen Marco de Witin ohella Ilja Janitskin sekä virtuaalivaluutoilla rikastunut, tuolloin Virossa asunut, Risto Pietilä, jonka epäillään olleen Ilja Janitskinin perustaman MV-lehden salaperäinen rahoittaja.

Kirjoitin helmikuun 13. blogin ”kansallismielisten” vaaliliitoista ja yhteistyötunnusteluista, joten tässä kirjoituksessa ei ole tarvetta koko tarkkuudella kuvata kyseisiä suunnitelmia, huomiotta ei tietenkään voi jättää Paavo Väyrysen ja Ilja Janitskinin entisestään syventynyttä yhteistyökuviota, josta seuraavaksi.

Vielä muutama viikko sitten Ilja Janitskin ja Paavo Väyrynen vasta suunnittelivat yhteistyökuvioita tuleviin vaaleihin, tuolloin Reformi – Irti puoluevallasta! oli muutakin kuin kuolemaa tekevä raato, jollainen se nyt, kuudella ehdokkaallaan on. Ilja Janitskin siirtyy siis Paavo Väyrysen ”Seitsemän tähden liikkeen” vahvuuteen, Janitskin on liikkeen listoilla niin eduskunta- kuin myös eurovaaleissa myöhemmin keväällä. Samaisessa tiedotustilaisuudessa Väyrynen esitteli myös yhden uuden ”tähtiehdokkaan” tuleviin vaaleihin – Pirkko Turpeinen-Saaren. (1)

Turpeinen-Saari on lääkäri ja poliitikko, joka toimi kansanedustajana vuosina 1983–1986 Suomen kansan demokraattisen liiton (SKDL) ja vuosina 1986–1987 Demokraattisen vaihtoehdon (DeVa) eduskuntaryhmässä. Hän kiistää Srebrenican kansanmurhan, hänen mukaan Jugoslavian hajoamissodassa vuonna 1995 tapahtunut kansanmurha on NATOn propagandaa.

Ilja Janitskinista Väyrynen kirjoittaa muun muassa seuraavaa: ”Ilja Janitskinin suurin ”rikos” on se, että hän on rohjennut haastaa valtamedian ja sitä kautta ne yhteiskuntamme valtaapitävät, joita valtamedia tukee.” (2) Toisaalta Väyrysen ansiolistalta löytyy myös väitöskirja, jonka eräs johtopäätös romahti muutamassa vuodessa väitöksen jälkeen, joten on ymmärrettävää, että Väyrynen tässäkin kohtaa ”oikaisee”, jättäen tuomioon vaikuttavia, merkittäviä asioita, kertomatta.

Reformin ehdokaslista kutistuu kuin pyy maailmanlopun edellä, en pidä mahdottomana sitäkään, etteikö tämä liike, jonka ehdokaslistalla oli parhaimmillaan (ts. pahimmillaan) reilut kolmekymmentä nimeä lakkaa olemasta tulevien viikkojen kuluessa. Janitskinin poistumisen myötä listalla ei ole James Hirvisaarta lukuun ottamatta ainoatakaan tunnetumpaa ehdokasta. Etnonationalismista paasaavaa Huuhtasta sellaisena ei todellakaan voi pitää.

Liike Nyt käy rakenteellisen korruption vastaiseen taisteluun, mutta onko meillä pukki kaalimaan vartijana? Hjallis Harkimo: ”Suomi on korruptoitunut maa. Kansanedustajat ovat marionetteja, joiden naruja etujärjestöt häpeilemättä vetelevät. Ja etujärjestöt rikastuvat sinun verorahoillasi”.

Kuvakaappaus Liike Nyt Facebook-seinältä.

Tarkoitus on hyvä, suomalaisen ”hyvä-veli-järjestelmän” purkamiseen pitäisi olla energiaa, mutta Harkimon äänestäjien kosiskelua pidän liikuttavan lapsellisena, uskoisin äänestäjien näkevän bluffin läpi ja ymmärtävän, etteivät puheet ja todellisuus Harkimon kohdalla kohtaa. Harkimo, kansanedustajana, väittää heidän olevan marionetteja, näiden kansanedustajien joukossa Harkimo kyllä kuuluu Rotenberg-kytkentöineen juuri näiden marionettien joukkoon. Ruplaraha puhuu…

Eikä myöskään ole syytä unohtaa Harkimon, talousrikoksista tuomitun liikemiehen Peter Fryckmanin ja entisen irakilaiskenraali Saad al-Obaidin outoa sopimuskuviota, jonka perimmäisenä tarkoituksena oli saada aikaan sopimusjärjestely, joka helpottaisi turvapaikanhakijoiden palautusta Irakiin, jossa Harkimon toivottiin avaavan kontakteillaan ovia ministeriöihin Suomessa ja kenraalin käyttää valtaansa Irakissa.

Liike Nyt ei ole rekisteröity puolue, eikä se Harkimon mukaan aio rekisteröityä puolueeksi, jokainen voi vain pohtia, että miksi näin on? Lain mukaan puolue ei saa ottaa vastaan samalta tukijalta enempää tukea kuin 30 000 euron arvosta kalenterivuodessa. Mikäli Liike Nyt ei avaa nähtyä tarkemmin rahoituskuvioitaan, kyllä minä ainakin enemmän kuin yhden kerran kysyisin itseltäni, että mistä rahat tulevat, jos aikomuksenani olisi antaa ääni Liike Nyt -ehdokkaalle tulevissa vaaleissa. Liian naiivi ei kannata olla, eikä hyväuskoinen.

Liike Nyt tilaisuuksissa on käynyt perinteisen ”idänkaupan” hallitsevia liikemiehiä, kuten Kyösti Kozloff, (3) joka sai Venäjän Suomen-suurlähetystöltä valtuudet perustaa Suomeen uusi koordinaationeuvosto. Tavoitteena oli puhdistaa entisen koordinaationeuvoston ryvettynyt maine, joka ryvettyi pahemman kerran, kun toiminnassa vuosikausia aktiivisesti ollutta venäjänkielistä maahanmuuttajapariskuntaa alettiin epäillä lukuisista avustuspetoksista ja muista talousepäselvyyksistä. (4) Venäjän ulkoministeriö on perustanut tällaisia koordinaationeuvostoja ympäri maailmaa, ne ovat olennainen osa Venäjän ulkoministeriön globaalia maanmiestoimintaa. Näiden koordinaationeuvostojen tavoitteena – tarkoituksena – on pitää venäläiset Kremlin vaikutuspiirissä.

Kyösti Kozloffin kohdalla on syytä muistaa myös se, että hän osallistuu varsin aktiivisesti Johan Bäckmanin kuin myös Suomalais-venäläinen yhdistys RuFin järjestämiin tilaisuuksiin, kuuluen myös Suomen ”Donetskin ’kansantasavallan’ ystäviin”. Omien sanojensa mukaan Kozloff on vieraillut kertaalleen Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla, väitteen vaalitarkkailijana toimimisesta hän ei kieltää.

Kozloffin kohdalla kiinnostus Harkimon Liike Nyt -liikkeestä voi olla silkkaa (poliittista) opportunismia, mutta hänen henkilöhistoria huomioiden, on hyvä pitää mielessä muutkin vaihtoehdot.

Hjallis Harkimon viime aikaisissa kannanotoissa on havaittavissa samaa retoriikkaa, johon Donald Trump turvautui oman vaalikampanjansa aikana. Totuuden rajoja venytetään, toisinaan rikotaan – siirrytään totuuden jälkeiseen aikaan. Tällaisena väitteenä voidaan pitää Harkimon väitettä verottajan olemista osa Suomen rakenteellista korruptiota. Youtube-videolla Harkimo väittää verottajan saavan provisiota veroista, työntekijöiden nostavan provisioita maksetuista verorahoista. (5) Väitteen kumosi Twitterissä @Verouutiset -tili: ”Höpsis. Verohallinnossa ei makseta provikoita. Palkkausjärjestelmämme on avoimesti tutustuttavissa täällä: - -”. (6)

Siinä missä Harkimo esittää perättömiä väitteitä verottajasta, Ilja Janitskin – ja siinä sivussa Väyrynen, ynnä Marco de Wit kaadereineen jakavat eri media-alustojen kautta disinformaatiota ja propagandaa hyökäten toisinaan luotettavina pidettyjä yhteiskunnallisia toimijoita vastaan mediasta poliisiin ja puolustusvoimiin saakka. Näiden kanavien kautta julkisuutta saavat myös erilaiset salaliittoteoriat kuin myös Venäjä-operaattorit sekä venäläiset valtio-omisteiset mediatalot, jotka ovat osa Venäjän informaatiosodankäyntiä ja vaikuttamista.

Joku ehkäpä on sitä mieltä, että on väärin niputtaa nämä kaikki yhteen ja samaan viitekehykseen, jolloin on hyvä muistaa seuraava Aleksander Duginin toteamus: ”The most important factor should not be whether these groups are pro-Russian or not. What they oppose is of much greater importance here. The enemy of my enemy is my friend…”. (7)

Kuin myös se mistä Roman Skaskiw kirjoitti artikkelissaan ”Nine Lessons of Russian Propaganda”:

”1. Rely on dissenting political groups in Western countries for dissemination.  Kremlin talking points appear with uncanny similarity in most alternative political movements in the West, including communist, libertarian, nationalist, and even environmentalist, whose protests occasionally overlap with anti-NATO protests. - -“.

Minun on mahdotonta pitää näitä neljää puoluetta/ liikettä varteenotettavina, uskottavina, vaihtoehtoina Suomelle. Osalla niistä on sellaisia keskinäisiä kytkentöjä – vaaliliittoja – että ne väistämättä altistavat kummankin osapuolen ulkoiselle vaikutukselle, jos sellaista ei jo nyt ole olemassa. Uskon vaikuttamista olevan olemassa. Suomen Kansa Ensin ja Kansalaispuolueen vaaliliitto on tällainen epäilyksiä herättävä liittouma, samaan sarjaan kuuluu ehdottomasti Ilja Janitskinin siirtyminen Reformista Paavo Väyrysen ”tähtiliikkeeseen”, mikä se oli jo ennen tätä siirtoa epäilyttävä ja altis ulkoiselle vaikuttamiselle. Harkimon Liike Nyt, siitä huolimatta, että ulkoiselta olemukseltaan antaa täysin päinvastaisen kuvan kuin em. kolmikko, on muiden kytkentöjensä sekä Harkimon toimien tähden yhtälailla otollinen työkalu taholle, joka haluaa vaikuttaa vaalikevääseen ja laajemmin yhteiskuntarakenteisiimme iskemällä kiilaa yhteiskunnallisten toimijoiden ja kansan välille.

Näiden puolueiden ja liikkeiden piirissä käytetty retoriikka on tuttua, siinä on sama kaiku, johon on törmätty kautta Euroopan Venäjään kytkeytyvien populististen puolueiden ja liikkeiden taholta. Venäjän tavoitteena on heikko EU, jonka yli voi tehdä kahdenvälisiä sopimuksia valtioiden välillä, mutta samalla Venäjän etu on se, että ne valtiot, joiden kanssa se yrittää käydä kahdenkeskisiä neuvotteluja, ovat sisäisesti eripuraisia ja heikkoja, sellaisia, joissa kansalaisten luottamus yhteiskunnallisia rakenteita sekä perusinstituutioita kohtaan on murenemassa (tai murentunut), ja joiden poliittinen päätöksentekokoneisto on entistä alttiimpi ulkoiselle vaikuttamiselle. Ääni tällaisille puolueille ja liikkeille on samalla ääni Venäjän harjoittamalle aggressiiviselle politiikalle.

Marko

1. https://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/ilja-janitskin-on-paavo-vayrysen-tahtiliikkeen-eduskuntavaaliehdokas-rikostuomio-ei-ole-este-janitskinin-ehdokkuudelle/815961/ 

2. http://paavovayrynen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/270353-kumoamme-vanhan-vallan?fbclid=IwAR1u0BsngZFtZYnhda1aTo9B_W4kbvLAFZTAu7_NYL8BnQo3eLesZX8S8Sg 

3. https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/4f879bb2-482a-4cba-bda6-eefe33cc0f35 

4. https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/venaja-mielisen-jarjeston-rahahanat-kuivuivat-suomeen-uusi-kremlin-neuvosto-toimittaja-vakisin-ulos-perustamiskokouksesta/?shared=1055147-8fedcef1-999 

5. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006018353.html?fbclid=IwAR0DzjQRjaJq94Os6SM35MwV0Id0V1ocZeMftO-Tu0omIoeinep6BPiqWkU 

6. https://twitter.com/Verouutiset/status/1100740247804149761 

7. https://smallwarsjournal.com/jrnl/art/nine-lessons-of-russian-propaganda 

Liberate Crimea – Crimea is Ukraine!

Viitisen vuotta sitten – 20. helmikuuta 2014 – Venäjä aloitti Krimin niemimaan miehitykseen tähdänneen sotilasoperaation, tämä voidaan päätellä Venäjän operaation ”kunniaksi” lyömistä ansiomitaleista sekä muista tiedoista. Venäjä aloitti operaation hetkenä, jolloin Ukrainan silloinen presidentti Viktor Janukovytš oli vielä Kiovassa ja virallisesti Ukrainan presidentti. Tuolloin Kiovan kaduilla virtasi kansalaisten veri Janukovytšin hallinnon koettaessa epätoivoisesti kukistaa, Venäjän voimakkaalla tuella, ukrainalaisten taistelua vapaudesta.

Kuten tiedämme, kansa voitti taistelun ja Viktor Janukovytš pakeni Kiovasta 21. helmikuuta 2014 ensin maan itäosiin Harkovaan – jonne häntä kuljettaneet helikopterit laskeutuivat 22. helmikuuta klo. 03:00, vielä saman päivän aikana Janukovytš jatkoi matkaa Donetskiin. Donetskista, pakomatkalla ollut, valtansa menettänyt ”presidentti”, yritti poistua lentäen Venäjälle. Kaupungin kansainvälisellä lentokentällä Janukovytšia kuljettaneen koneen lentoonlähtö estettiin viranomaisten toimesta, niinpä hän siirtyi kentältä tukijoidensa kanssa Alueiden puoluetta rahoittaneen oligarkki Rinat Akhmetovin ”residenssiin”. Alkuyöstä Donetskista autosaattueella poistunut Viktor Janukovytš saapui aamuyöstä 23. helmikuuta Berdjanskin alueelle Asovanmeren rannikolle, josta hän siirtyi venäläiskoptereiden kyydillä Venäjälle Jeiskin lähistöllä sijainneeseen sotilastukikohtaan, ja sieltä kuljetuskoneella Krimille. Krimiltä Viktor Janukovytš pakeni venäläisellä sota-aluksella pysyvämmin Venäjälle.*

Helmikuun 25. ja 26. 2014 Venäjältä saapuneet erikoisjoukot aloittivat merkittävien kohteiden miehittämiset Krimin niemimaalla. Helmikuun 26. ja 27. välisenä yönä klo. 04:20 – 04:30 venäläiset erikoisjoukot aloittivat operaation Krimin alueparlamentin valtaamiseksi Simferopolissa ja 27. helmikuuta ”pienet vihreät miehet” nostivat Venäjän lipun Krimin alueparlamentilla salkoon. Miehitystä vastustava siviilivastarinta Krimillä ei päättynyt tähän – se jatkuu edelleen.

Suomessa asuvat ukrainalaiset ynnä Krimin tataarit eivät ole menettäneet toivoaan saada Venäjän miehittämä Krim – ja miehitetty osa Donbasia – takaisin Ukrainalle. Edessä on pitkä tie, mutta Venäjälle on syytä tehdä selväksi kaikissa mahdollisissa käänteissä se, ettei sillä ole kuin tie kuljettavana ja se on vetäytyminen kaikilta sen miehittämiltään alueilta. Tämä tarkoittaa lännessä toimia poliitikoilta mutta yhtälailla kansalaisilta – lauantainen Liberate Crimea – Crimea is Ukraine -mielenosoitus, joka päättyi Venäjän suurlähetystön edustalle Tehtaankadulla Helsingissä, oli yksi lenkki tässä ketjussa, jossa Venäjää (ja siinä samalla helsinkiläisiä) muistutetaan siitä, että miehitystä ei ole unohdettu.

On myös ensiarvoisen tärkeää, että Venäjää muistutetaan (ja tarvittaessa sanktioidaan) sen hallintoja horjuttavasta toiminnasta Moldovassa ja Georgiassa. Venäjän toimien myötä kummankin valtion alueelle on muodostunut alueita, jotka eivät ole hallitusten kontrollissa ja joilta alueilta Venäjä vaikuttaa Moldovan ja Georgian alueille, mutta myös kolmasiin maihin, kuten Transnistriasta (Moldovan alueella) osaan Ukrainaa.

Reitti Havis Amandalta Tehtaankadulle Krimiä miehittävän Venäjän suurlähetystön edustalle.

Havis Amandan patsaalla Liberate Crimea -marssille lähdössä.

Marssilla Tehtaankadulle.

Tehtaankadulla, taustalla Krimin niemimaata miehittävän Venäjän suurlähetystö.

* * *

 23 лютого 2019 р. в Гельсінкі перед російським посольством відбулася акція протесту проти окупації Криму Росією. В акції протесту прийняли участь українці, які мешкають у Фінляндії та фіни, які підтримують боротьбу України проти агресії Росії.

Учасники протесту заявили, що захват території незалежної держави є не прийнятним для цивілізованого світу, та ця ситуація змушує замислитися, що агресивні дії Росії можуть бути спрямовані і на інші сусідні країни. Якщо Росія здійснила напад  на Україну, то чого вона не може зробити те ж саме з іншою країною? Чому? Тому,  що час ще не прийшов? Та цього не може бути?  

* * *

”Lämpimät” terveiseni Vladimir Putinille:

Näpit irti Krimistä!

Get Out of Crimea!

Путин, вон из Крыма!

Me emme unohda!

Marko

*: Kuvaus perustuu Hromadske Internationalin videoon ”How Ukraine’s Ex-President Viktor Yanukovych escaped to Russia after Euromaidan”.

Kuvat ja satelliittikuvan muokkaus Marko Enqvist.

Irvokkaan näytelmän kolmas osa – kuolematon rykmentti marssii toukokuussa Helsingissä

Tämä on aihe, josta kirjoittaminen ei ole erityinen nautinto minulle – toivoisin, ettei minun tarvitsisi nähdä Helsingin kaduilla ”kuolemattoman rykmentin marssia”, aivan kuten en toivo näkeväni sen kaduilla marssittavan yhdenkään totalitaarisen lipun alla. Mutta tänäkin vuonna ”RUFI- suomalais-venäläinen yhdistys” järjestää ”kuolemattoman rykmentin marssin”, marssittaen väkeä pääkaupunkimme kaduilla, käyttäen hyväksi sitä oikeutta, mikä sen edustajilla maassamme on. He marssivat ”puna-armeijan” ja ”fasismin kukistamisen” kunniaksi unohtaen sen tuskan ja surun, jonka puna-armeija muassaan miehitetyille alueille toi. (1)

Historiaa lukeneena ymmärrän sen mittaamattoman uhrauksen, jonka diktatorinen neuvostovaltio kansalaisineen teki toisessa maailmansodassa taistellessaan natsi-Saksaa vastaan, jonka kanssa oli sodan alla sopinut liiton. Kärjistäen ilmaissen, kaksi vainoharhaista diktaattoria sopi liiton kummankin valmistautuessa samalla karkaamaan toisensa kurkkuun. En nyt tässä ryhdy pohdiskelemaan neuvostovaltion olemusta, mikä tänään monen venäläisen mielessä rinnastuu Venäjään, mitä se tavallaan olikin, sillä neuvostovaltiossa venäläiset kansana olivat ensimmäisenä kansojen joukossa.

Venäjän suurlähetystö muistaa RuFia (kuvakaappaus RuFi:n Facebook-sivu).

Se, että nyky-Venäjällä historiaa kirjoitetaan uudestaan valkopesten menneisyyttä ei tietenkään ole niiden kymmenien miljoonien puna-armeijassa palvelleiden sotilaiden ja upseereiden vika, sekään ei ole heidän vika, että nyky-Venäjä pyyhkii olemasta näiden sotilaiden tekemiä rikoksia, puhumattakaan, että on pyyhkimässä pois totalitaarisen neuvostovaltion tekemiä rikoksia. Irvokasta tässä onkin, että nyky-Venäjä käyttää surutta hyväksi historiaa ja sen tapahtumia oikeuttaakseen tekojaan ollen samalla haluton puhumaan valloittaja-armeijan, joka puna-armeija oli, rikoksista ihmisyyttä vastaan valloittamillaan ja miehittämillään alueilla.

Itse asiassa, kuten tiedämme, tänään puna-armeijan arvostelemisesta voi Venäjällä joutua oikeuteen ja saada tuomion. Ja ne (ulkomaalaiset) tutkijat, jotka tohtivat käsitellä puna-armeijan tekemiä rikoksia tapahtuneina tosiasioina, ovat huomanneet ovien Venäjällä sulkeutuvan – pääsyn arkistoihin käyneen mahdottomaksi. Tätä nykyä arkistojen ovet ovat pysyneet suljettuina monilta muiltakin, 90-luvun avoimuuden tuulahdus on mennyttä, historiankirjoitus on valjastettu Venäjällä palvelemaan maan johdon käyttöönsä valjastamia imperialistia tarpeita – rajojen siirtelyn tarpeelle haetaan perusteita menneisyydestä. Tässä ”kuviossa” haetaan sopivia esimerkkejä ynnä perusteita, milloin neuvostohistoriasta, milloin tsaarinvallan ajoilta. Puna-armeija ja ainakin näennäisen viattomana vuosia sitten Venäjällä alkanut ”kuolemattoman rykmentin marssi” on yhtä lailla valjastettu palvelemaan nyky-Venäjän johdon (kuviteltuja) tarpeita, se on olennainen osa valtiopropagandaa, jossa samalla valkopestään historiaa. Eikä yksin puna-armeijan vaan, kuten olemme nähneet, koko neuvostovaltion historiaa nostaen samalla vainoharhainen Josif Stalin takaisin jalustalle ja saattaen näytösoikeudenkäynteihin heitä, jotka haluavat tutkia mihin rikoksiin Stalinin kaudella syyllistyttiin.

Puna-armeijan turhasta glorifioinnista olisi syytä päästä eroon, voittoisa taistelu ja sitä ennen koetut kärsimykset eivät oikeuta miljoonien miehitettyjen alueidensiviileiden ryöstelyyn, raiskaamiseen ja pahoinpitelyyn, puhumattakaan kymmenien tuhansien siviileiden murhista ja tapoista. Seuraavaksi lainaus Antony Beevorin teoksesta Berliini 1945:

”Koska kaikki ikkunat oli räjäytetty, berliiniläiset muistavat huutojen kuuluneen joka yö. Berliinin kahden pääsairaalan arviot raiskauksen uhreista vaihtelivat 95 000:sta 130 000:een. Eräs lääkäri päätteli, että Berliinin noin 100 000 raiskatusta naisesta noin 10 000 kuoli, useimmat tekivät itsemurhan. Kuolleisuuden arveltiin olleen paljon korkeampi 1,4 miljoonan naisen keskuudessa, jotka raiskattiin Itä-Preussissa, Pommerissa ja Sleesiassa. Kaikkiaan vähintään 2 miljoonan saksalaisnaisen arvellaan joutuneen raiskatuksi, ja huomattava vähemmistö, ellei peräti enemmistö, oli raiskattu moneen kertaan”. (s. 460)

"Kuolemattoman rykmentin marssi" 2018, (kuvakaappaus RuFi yhdistys). (2)

Jokainen voi mielessään pohtia millainen sota siitä syttyisi, jos näkisimme ”ruskealle fasismille” marssittavan samalla antaumuksella Helsingin kaduilla – ja näimmehän me. Teko tuomittiin, kuten pitääkin, nyt sen sijaan katsomme vaivautuneena pois sulkien silmämme, jotta emme joutuisi todistamaan ”punaisen fasismin” marssia poikki katujen. Sillä vaikka Venäjä vaalii hellitellen muistoa fasismin kukistamisesta, ei se kuitenkaan vapautta miehittämilleen alueille tuonut vaan orjuuden. Diktatuuri ja sorto vaihtui yhdestä toiseen, ja sitä seuranneeseen vuosikymmenten miehitykseen, kokonaisiin kansoihin kohdistuneisiin vainoihin, kuten Krimin tataareihin, joita vainottiin ja heidät karkotettiin Krimiltä Stalinin kaudella 18.-20. toukokuuta 1944 – tänään, tällä vuosituhannella Venäjä toi samanmoisen vainon Krimille… Ja mitä me teemme?

Neuvostoliiton romahtaminen omaan mahdottomuuteensa toi miljoonille vapauden, kuitenkin tänään Venäjä on valjastanut menneisyyden käyttöönsä, levittää lonkeronsa rajojensa ulkopuolelle koettaen sitoa itsenäisiä maita rikollisin keinoin itseensä. Ja monet ovat valmiit sulkemaan tältä sorrolta ja miehitykseltä silmänsä, aivan kuten sulkevat silmänsä kuolemattoman rykmentin marssiessa Helsingissä osana nyky-Venäjän valtiopropagandaa.

RUFI:n Facebook-sivulla kirjoitetaan muun muassa seuraavaa:

”Rauhan kulkue symboloi Valtavaa voittoa fasismin ja natsismin yllä 2. Maailmansodassa, pahuuden kukistamista ja tämän valtavan uroteon tehneiden muiston vaalimista. Haluamme muistaa ja kiittää esivanhempiamme heidän uhrautumisestaan jälkipolvien, eli meidän takia! Meidän vapauden ja rauhan johdosta.”

Todennäköisesti he uskovat itsekin tuon mitä kirjoittavat ihmisille luettavaksi. Totuutta siinä on kuitenkin vain nimeksi, muu propagandaa ja totuuden häivyttämistä sanojen taa. Irvokasta on se, että nämä rufilaiset nauttivasta tästä rauhasta ja vapaudesta Suomessa, äiti-Venäjä ei sitä kykene tarjoamaan militarisoidessaan kansaansa ja tukahduttaessaan kansalaisaktivismia.

Olen kaikkea muuta kuin uskonnollinen ihminen, mutta nyt mieleeni palaavat Raamatun tekstit, profeetta Miikan kirjoitukset miekkojen takomisesta auranteriksi ja keihäiden takomisesta vesureiksi. Mutta tänään minusta tuntuu siltä, että kenties on aika takoa auranteristä jälleen miekkoja, vesureista keihäitä.

Останови красный фашизм!

Marko

1. https://www.facebook.com/pg/rufiyhdistys/posts/?ref=page_internal 

2. https://www.youtube.com/watch?v=ERp04WYLSRY 

Päivitystä kaipaava kirjoitus siitä ”Mikä se RuFi oikein on?” (30.tammikuuta 2018).

Venäjä näpit irti Krimistä!

Viisi vuotta sitten – 20.helmikuuta 2014 – Venäjä aloitti Krimin niemimaan miehitykseen tähdänneen sotilasoperaation, mikä voidaan päätellä Venäjän operaation ”kunniaksi” lyömistä ansiomitaleista. Operaatio siis alkoi hetkenä, jolloin Ukrainan silloinen presidentti Viktor Janukovytš oli vielä Kiovassa ja virallisesti Ukrainan presidentti. Tuolloin Kiovan kaduilla virtasi kansalaisten veri Janukovytšin hallinnon koettaessa epätoivoisesti kukistaa, Venäjän tuella, ukrainalaisten taistelua vapaudesta. Kuten tiedämme, kansa voitti taistelun ja Viktor Janukovytš joutui pakenemaan Kiovasta ensin maan itäosiin, josta hän siirtyi Venäjän Jeiskin kautta Krimille, ja Krimiltä hän pakeni venäläisellä sota-aluksella Venäjälle.

”Pienet vihreät miehet” Krimillä, kuva teoksesta: Вторжение в Украину: Хроника российской агрессии. Kuvassa olevan kuvan on ottanut Sergei Pavlov (Укринформ)  maaliskuussa 2014 Krimillä.

Krimillä niemimaan miehitykseen tähdännyt operaatio oli siis jo käynnissä, kun Kiovassa ”vanha valta” taisteli epätoivoisesti (ja verisesti) asemastaan, tullen lopulta syrjäytetyksi. Se, että Krimin miehitykseen tähdännyt operaatio oli jo käynnissä Janukovytšin ollessa vielä näennäisesti vallassa, kertoo omalta osaltaan myös Venäjän (ja Vladimir Putinin) luottamuksesta ja uskosta Janukovytšin kykyyn ratkaista ongelma ja pysyä vallassa. Kreml näki pelin tuolloin jo menetetyn – kansan voittaneen Ukrainassa!

Kiovassa helmikuun 18. – 21. 2014 käytiin ratkaisevat taistelut – Kiovan keskusta muistutti tuolloin sotatannerta, jossa suurin uhrauksin kansalaiset voittivat vapauden. Euromaidanin keston kuluessa reilut sata kansalaista menetti henkensä, kuka tarkka-ampujien luodeista, kuka pahoinpideltynä, kuka sairaalasta pois raahattuna ja kidutuksen jälkeen luontoon hylättynä. Euromaidanin aikana vapauden puolesta henkensä antaneita muistetaan helmikuun 20. päivänä, joka tuli jäämään historiaan Euromaidanin verisimpänä, jolloin yli kaksikymmentä kansalaista antoi henkensä Kiovan keskustassa. Euromaidanin reilua sataa siviiliuhria kutsutaan taivaalliseksi sotniaksi (ukr. Небесна сотня). Sotnia on sotahistoriallinen käsite tarkoittaen sataa miestä, kasakkajoukkojen eskadroonaa.

Ukrainan suurlähetystö 20.2.2019 taivaallisen sotnian muistohetki, kuva: M. Enqvist

Ukrainassa verenvuodatus ei suinkaan päättynyt Viktor Janukovytšin pakoon Kiovasta, Venäjä miehitti Krimin niemimaan ja myöhemmin  liitti niemimaan laittomasti itseensä.  Niemimaan miehitys ei sekään ollut veretön – toki sotilaallisesti uhreja tuli vähän, yksittäisiä Ukrainan asevoimien sotilaita ja upseereita menehtyi ja vammautui operaation alkuvaiheessa. Sen sijaan suuri joukko paikallisia asukkaita joutui kokemaan miehityksen ensipäivistä lukien miehittäjän ja sen hännystelijöiden (tituškat ja paikalliset, miehitystä tukevat, kollaboraattorit) julmuuden. Ensimmäiset Krimin tataarit ”katosivat” maaliskuun alkupuolella, ja hyvin pian seuraa alkoivat tehdä ukrainalaisaktivistit, jotka vastustivat miehittäjää. Osa kadonneista on sittemmin löydetty murhattuna, osa on edelleen kateissa, osan istuessa venäläisillä vankileireillä poliittisina vankeina näytösoikeudenkäyntien myötä.

Vastoin venäläispropagandan väitteitä, Krimillä miehittäjää ei suinkaan kaikkialla otettu riemuiten vastaan. Asukkaat, etniseen taustaan katsomatta, osoittivat mieltä miehittäjää ja heidän tukijoita vastaan päivien ja viikkojen ajan. (1) Krim on Ukrainaa, toistui mielenilmauksissa ja kansalaisaktivismissa. Eikä tämä vastarinta ole miehitysvuosien kuluessa päättynyt, ei, vaikka tuhansille asukkaille miehitetty niemimaa on muuttunut avovankilaksi, josta ei ole poispääsyä ja jossa he joutuvat elämään pelossa.

Erityisesti niemimaan muslimivähemmistöön kohdistuu huomattavaa vainoa, Krimin tataareiden kulttuurille arvokkaita kohteita on vaurioitettu ja tuhottu, (2) heidän oikeuksia kansalaisina on poljettu, heidän oikeutta harjoittaa uskoaan rajoitetaan ja estetään – kuuluminen uskonnolliseen yhteisöön voi johtaa – ja usein johtaakin – vainoon ja pidätyksiin, joiden tarkoituksena on myös toimia pelotteena.

Viime viikolla Venäjän turvallisuuspalvelu FSB suoritti useita iskuja tataariyhteisöjä vastaan, muutama Krimin tataari pidätettiin – nuorimman ollessa parinkymmenen ikäinen. Venäjän viranomaistahot ovat mielivaltaisesti nimenneet tataariryhmittymiä ja liikeitä ”terroristisiksi organisaatioiksi”, ja tässä kohdin on syytä todellakin huomioida, että nämä liikkeet ja ryhmittymät ovat sellaisia, joilla on usein pitkät perinteet ja joista osa on olennainen osa Krimin tataarien omaa historiaa. Nämä Venäjän rikollisiksi nimeämät teot, ovat niitä samoja, joista nautimme jokaisena päivänä – sananvapaudesta ja uskonnon vapaudesta.

Venäjän miehityksen kritisointi ja rauhanomainen vastustaminen voi myös johtaa näytösoikeudenkäyntiin ja vuosien vankeuteen. Näin kävi ukrainalaiselle maanviljelijälle Volodymyr Balukhille, joka niemimaan laittoman anneksaation jälkeen ryhtyi liputtamaan Ukrainalle päivittäin. Tänään hän istuu vuosien tuomiota, jotka hänelle langetettiin kahdessa erillisessä oikeudenkäynnissä. (3)

Kun viiden vuoden miehityksen kuluessa kymmeniä niemimaan asukkaita on vangittu ja tuomittu näytösoikeudenkäynneissä jopa vuosikymmenien vankeusrangaistuksiin, on varsin pöyristyttävää, että niemimaalla vierailleet ”suomalaisturistit” levittävät ryhmissään valheita ja toistavat venäläispropagandaa ”rauhanomaisesta miehityksestä” ja ”halusta” liittyä Venäjään. Eivätkä nämä ”suomalaisturistit” suinkaan ole ainoita, jotka ovat langenneet venäläisansaan vieraillessaan niemimaalla ja ovat nyt kaulaansa myöten kusessa ja paskassa, joutuen toistamaan toistamistaan valetta, jota heille on syötetty.

Suomalaisvieraista ainakin toimittaja Marjaliisa Siira on käynyt kertomassa – laittomasta – vierailustaan Krimillä maaliskuussa 2018 Vantaan Rauhanklubilla (Vantaan Rauhanpuolustajat). (4) Näinköhän tämä Rauhanpuolustajien aktiivijäsen kertoi pidätyksistä ja kidutuksesta; pelosta ja kuolemasta, jonka miehittäjä muassaan niemimaalle toi? Tuskinpa!

Venäjä militarisoi Krimin niemimaata

Miehitysvuosien kuluessa Venäjä on kasvattanut niemimaalle sijoittamiensa joukkojen ja kaluston määrää huomattavasti. Ennen laitonta anneksaatiota niemimaan alueella oli, maiden välisten (Ukraina ja Venäjä) sopimusten mukaisesti sijoitettuna 12500 sotilasta, vastaavasti syyskuussa 2018 niemimaan alueella oli pysyvästi sijoitettuna 31500 sotilasta. Lisäksi Venäjän asevoimiin ja turvallisuuselimiin kuuluvat yksiköt käyvät säännöllisesti harjoittelemassa niemimaan alueella, joten tosiasiallisesti joukkojen kokonaismäärä voi nousta reilusti yli 31500 miehen.

Krimin niemimaalle sijoitettu venäläiskalusto ennen miehitystä (v. 2014) ja syyskuussa 2018.

tyyppi	2014	syyskuu 2018
panssarivaunut	-	40
rynnäkkövaunut ja miehistön-kuljetusajoneuvot	92	583
tykistö ja raketinheittimet	24	162
S-400 ilmatorjuntajärjestelmä	-	16
helikopterit	37	62
lentokoneet	22	122
pinta-alukset	26	71
sukellusveneet	1	7

Joukkojen ja kaluston määrän lisäämisen ohella Venäjä on järjestänyt Krimin niemimaan alueella myös laittomia sotaharjoituksia, ja neljättä vuotta perätysten (v. 2018) Venäjän viranomaiset ovat järjestäneet niemimaalla värväyskampanjoita, joilla on yritetty värvätä niemimaan asukkaita liittymään Venäjän asevoimiin, ja v. 2017 kevään värväyskampanjan jälkeen niemimaan asukkaat ovat voineet joutua palvelemaan Venäjän asevoimissa myös niemimaan ulkopuolella. Näillä toimilla Venäjän miehitysviranomaiset rikkovat Geneven Sopimuksen Artiklaa 51. (5)

”The occupying power may not compel persons protected by the Geneva Conventions to serve in its armed forces. - -“. (6)

Niemimaalla on luonnollisesti myös runsaasti Venäjän turvallisuuselinten joukkoja, niemimaan satamista operoi FSB:n alaisen Venäjän rannikkovartioston aluksia. Niemimaan itäosassa sijaitseva Kertšin kaupungin satama toimii yhtenä Venäjän rannikkovartioston tukikohtana alueella. Venäjän lisääntynyt toiminta alueella yhdistettynä suoranaisiin sotatoimiin, on lisännyt jännitettä myös Asovanmeren ja Kertšinsalmen alueella. Venäjän merellinen voima alueella (rannikkovartiosto ja Mustanmeren laivasto sekä Kaspian laivue) on kasvanut huomattavasti Krimin niemimaan miehityksen ja Itä-Ukrainan sodan myötä.

Laajemmin Krimin niemimaan militarisoinnista blogissani ”Venäjä militarisoi miehittämäänsä Krimin niemimaata”.

#LiberateCrimea, kuva M. Enqvist v. 2018.

Vladimir Putin: Get Out of Crimea! Näpit irti Krimistä!

Путин, вон из Крыма!

Marko

1. http://euromaidanpress.com/2017/02/13/ukrainians-in-crimea-six-sanctions-for-refusing-a-russian-passport/ (ks. kuva mielenosoituksesta) 

2. https://www.atlanticcouncil.org/blogs/ukrainealert/why-are-we-letting-russia-destroy-a-16th-century-palace-in-crimea 

3. http://letmypeoplego.org.ua/prisoner/volodymyr-balukh/ 

4. https://www.asukkaidenvantaa.fi/?p=4204 

5. https://ctrcenter.org/en/analytics/129-analysis-of-violations-of-human-rights-in-the-occupied-crimea-over-9-months-of-2018 

6. https://ihl-databases.icrc.org/ihl/WebART/380-600058 

Krimin niemimaan ihmisoikeustilanteesta yhdeksän ensimmäisen kuukauden ajalta v. 2018 – analyysissa huomioitu myös kulttuurikohteiden ja ekosysteemin tuhoaminen:

Analysis of violations of human rights in the occupied Crimea over 9 months of 2018