torstai 18. joulukuuta 2025

Koko Ukraina Venäjän terroripommitusten kohteena

 

Venäjän suurhyökkäys Ukrainaan alkoi aamuyöllä 24. helmikuuta 2022 kello neljän aikaan Vladimir Putin ilmoittaessa ”erikoisoperaation” alkamisesta. (1) Operaation tavoitteena oli Ukrainan ”demilitarisointi” ja ”denatsifikointi”. Tämä ns. erikoisoperaatio tarkoitti monen rintaman hyökkäyssotaa Ukrainaan. Hyökkäyssotaa, joka jo kevään kuluessa alkoi muistuttamaan entistä enemmän tuhoamissotaa terroripommituksineen, kuin ”erikoisoperaatiota”.

Venäjä ampui Ukrainaan suurhyökkäyksen ensimmäisen päivän kuluessa yhteensä noin 100 ballistista ohjusta ja risteilyohjusta. (2) Se ampui ohjuksia Ukrainaan maalta, mereltä sekä ilmasta. Venäjän ilmavoimat* iskivät ensimmäisenä päivänä erityisesti lentokenttiä, asevarastoja ja kasarmeja vastaan. Venäjän pitkän kantaman ohjusten käyttö säilyi varsin korkeana ensimmäisen kolmen kuukauden ajan, jolloin se laukaisi keskimäärin 24 pitkän kantaman ohjusta päivässä kohteisiin Ukrainassa. (3) Ensi-iskun tavoitteena oli todennäköisesti Ukrainan ilmapuolustuksen lamauttaminen ja ilmanherruuden saaminen, Venäjä ei saavuttanut tavoitettaan.

Hyvin varhaisessa vaiheessa kävi ilmi, ettei Venäjä saavuttaisi toistakaan tavoitettaan: Ukraina ei antautunut ensi-iskua seuraavina päivinä ja oli selkeää, että Venäjän hyökkäyssuunnitelma epäonnistui. Sen operaatiosuunnitelma perustui nopeaan ensi-iskuun, jonka jälkeen maavoimilla ja erikoisjoukoilla otettaisiin haltuun kriittistä infrastruktuuria ja neutralisoitaisiin Ukrainan valtiojohto. (4)

Venäjän Kiovan valtauksen epäonnistuminen ja vetäytyminen Ukrainan pohjoisosista merkitsi samalla sitä, että, Venäjän ilmavoimat siirtyivät Ukrainan itä- ja kaakkoisosaa lukuun ottamatta lähes pelkästään kaukovaikuttamiseen. Ensimmäisten viikkojen runsas H-101 ja H-555-risteilyohjusten käyttö kulutti myös Venäjän käytössä olevien ohjusten varastoja. Venäjän nopeaan voittoon tähdänneen suunnitelman epäonnistuminen yhdistettynä muuttuneeseen toimintaympäristöön, on todennäköisesti yksi syy siihen, miksi se ryhtyi käyttämään aiempaa enemmän muita risteilyohjuksia Ukrainaa vastaan. Tähän joukkoon kuuluvat esimerkiksi laivoja vastaan tarkoitetut H-22-risteilyojukset. Kyseinen ohjusmalli oli suunniteltu Yhdysvaltojen lentotukialusarmadojen vasta-aseeksi, tiheästi rakennettu kaupunkiympäristö oli kaikkea muuta, kuin optimaalinen käyttökohde niille. Toisaalta, mikäli Venäjän tarkoituksena oli myös aiheuttaa mahdollisimman suurta tuhoa siviilikohteissa siviiliuhreista piittaamatta, niin tässä tapauksessa tuhannen kilon taitelukärjellä varustettu ohjus ”ajaa asiansa”.

Havaintojen mukaan Venäjä käytti H-22-risteilyohjuksia ensimmäisen kerran hyökkäyssodassa Ukrainaan 11. toukokuuta 2022. (5) Touko-kesäkuussa (11. toukokuuta – 25. kesäkuuta 2022) Venäjän raportoitiin ampuneen kohteisiin Ukrainassa ainakin 44 kappaletta H-22-risteilyohjuksia. Kesäkuun 27. päivä Venäjän kaukotoimintailmavoimien Tupolev Tu-22M3 pommikoneista laukaistiin ainakin kaksi H-22 tai H-32-risteilyohjusta (H-32 on v. 2016 käyttöön otettu, modernisoitu versio H-22-risteilyohjuksesta) Krementšukiin. Toinen ohjuksista osui kauppakeskukseen, tappaen ainakin 21 ihmistä ja vammauttaen yli 60 ihmistä. (6)

Venäjän Kiovan valtauksen epäonnistuminen ja sitä seurannut vetäytyminen Ukrainan pohjoisosista (Kiovan alue sekä Tšernihivin ja Sumyn alueet) johti myös siihen, että Venäjän ilmavoimien rooli Ukrainassa muuttui merkittävästi kaukotoimintailmavoimia lukuun ottamatta. Etenkin Ukrainan itä- ja kaakkoisosissa Venäjän ilmavoimat ryhtyi tukemaan sen maavoimia (kyse on nk. vastamaatoiminnasta) aiempaa enemmän.

Alueella käytiin raskaita taisteluita Asovanmeren rannikolta (Mariupolin ympäristöstä) aina Donets-joelle (Siverskyi Donets) saakka kaupunkien, teollisuustaajamien ja kylien täplittämässä maastossa Venäjän pyrkiessä etenemään kohti länttä ja luodetta – Dniepr-jokea. Alueen hyökkäyssota muuttui jo hyvin varhaisessa vaiheessa kevättä 2022 kaiken tuhoavaksi tuhoamissodaksi, jossa Venäjä tykistöaseellaan ja rintaman läheisyydessä toimivilla ilmavoimiensa yksiköillä iski säälimättä siviilikohteisiin. Alueella käyty hyökkäyssota oli kuin toisintoa Syyriasta viime vuosikymmeneltä, jolloin Syyrian silloinen johtaja Bašar al-Assad joukkoineen Venäjän tuella tuhosi kokonaisia kaupunkeja yrittäessään saada alueet takaisin haltuunsa. Venäjän lukuisat pommituslennot Mariupoliin keväällä 2022 täyttävät sotarikoksen tunnusmerkit, kuten Mariupolin lastensairaalan ja synnytyssairaalan pommitus (9. maaliskuuta 2022) ja Mariupolin teatterin pommitus (16. maaliskuuta 2022). Mariupolin teatteri oli reilun tuhannen siviilin suoja, rakennuksen molemmin puolin oli maalattu teksti: ’Дети’ (lapsia). Tähän päivään mennessä emme tiedä kuinka monta ihmistä Mariupolin teatterin pommituksessa kuoli, rakennuksessa oli sadoista jopa reiluun tuhanteen siviiliä pommitushetkenä. Miehitettyään kaupungin, Venäjä on systemaattisesti pyrkinyt hävittämään tuhotöidensä jälkiä.

Venäjän ilmavoimat pommitti Ukrainan itä- ja kaakkoisosien kaupunkeja ja kyliä kevään ja kesän 2022 kuluessa pääosin perinteisillä ”rautapommeilla”. Seuraavan vuoden puolella (v. 2023) Venäjän ilmavoimat alkoi ottaa käyttöön UMPK-lisäosaa (ven. универсальных модулей планирования и коррекции), jonka avulla perinteiset ”rautapommit” muutettiin liitopommeiksi. (7) UMPK-lisäosan avulla pommien kantama kasvoi tuolloin 40 kilometriin (nykyään standardi lisäosalla saavutetaan jo 60–80 kilometrin kantama, ja päivitetyllä UMPK-PD lisäosalla 95 kilometrin kantama sekä pommiin asennettavalla suihkumoottorilla jopa 130 kilometrin kantama). Merkitykselliseen rooliin UMPK-lisäosa nousi vasta Avdijivkan taistelun yhteydessä (lokakuu 2023 – helmikuu 2024), jolloin Venäjän ilmavoimat pommitti kaupunkia arvioiden mukaan sadoilla UMPK-lisäosalla varustelluilla pommeilla tammi-helmikuussa 2024. (8) Venäjä on kehittänyt UMPK-lisäosat 250 kilon FAB-pommista aina 3000 kilon FAB-pommiin.

 

Shahedien aika – koko Ukraina Venäjän terroripommitusten kohteena

Ensimmäiset havainnot iranilaisvalmisteisista, räjähdyslatauksella varustetuista miehittämättömistä lennokeista (engl. loitering munition) tehtiin niinkin varhain, kuin syyskuussa 2022. (9) Venäjä solmi Iranin kanssa sopimuksen Shahed-131 ja Shahed-136 lennokeista vastauksena toimintaympäristön muutokseen Ukrainassa. Myöhemmin Venäjällä ryhdyttiin valmistamaan Geran-1 ja Geran-2 nimisiä kopiota kyseisistä lennokeista.

Venäjällä Shahed-tyyppisiä lennokkeja on muokattu monin tavoin sotavuosien aikana. Niiden häirinnän sietoa on parannettu; lentokorkeus ja nopeus ovat kasvaneet; osa malleista varustetaan suihkumoottorilla – nämä ovat kaikki vastauksia siihen, että käytön alkupuolella Ukrainan ilmapuolustuksen oli mahdollista pudottaa suurin osa laukaistuista Shahed-tyyppisistä lennokeista. Matalan lentokorkeuden takia osa kyettiin pudottamaan konekivääritulella. Lennokkien evoluution rinnalla niiden laukaisumäärät ovat nousseet kymmenistä jopa useisiin satoihin yössä, esim. 12.–13. joulukuuta 2025 (illasta aamuun) Venäjä laukaisi Ukrainaan 465 erilaista lennokkia sekä 30 ballistista ohjusta ja risteilyohjusta. (10) Yksistään määrä yhdistettynä siihen, että niiden rinnalla Venäjä iskee Ukrainaan myös erilaisilla risteilyohjuksilla ja ballistisilla ohjuksilla sekä hypersoonisilla ohjuksilla, saa aikaan sen, että moni ammuttu ase läpäisee Ukrainan ilmapuolustuksen aiheuttaen siviileille suunnatonta kärsimystä. (11)

Venäjän laukaisemien lennokkien ja ohjusten lukumäärän rinnalla Ukrainan ilmapuolustuksen tehtävää vaikeuttaa maan laajuus (pinta-ala 603 628 km²). Koko maata on hankala puolustaa kattavasti, mikä antaa venäläisille mahdollisuuden reitittää ohjuksia ja lennokkeja siten, että niiden on mahdollista hyödyntää ilmatorjunnan katveita mahdollisimman paljon. Toisinaan Venäjä hyödyntää myös Ukrainan naapurimaita reitittäessään lennokkeja ja ohjuksia lentämään niiden kautta, mikä lisää Ukrainan haasteita. Tähän mennessä Ukrainan naapurimaat ovat pudottaneet vain yksittäisiä kertoja niiden ilmatilojen kautta lentäneitä lennokkeja ja ohjuksia. Valko-Venäjä Venäjän liittolaisena on antanut Venäjän hyödyntää aluettaan ja ilmatilaansa Venäjän hyökkäyssodassa lukemattomia kertoja.

Em. vaikuttamisen lisäksi Venäjän ilmavoimat pommittaa rintaman tuntumassa sijaitsevia kohteita sekä Venäjään rajoittuvia alueita erilaisilla liitopommeilla päivittäin. Pokrovskin taistelussa Venäjä on pudottanut Myrnohradiin jättimäisiä, UMPK-lisäosalla varustettuja, FAB-1500 ja FAB-3000 pommeja. (12) 

Venäjä tuhoaa Myrnohradia jättimäisillä FAB-1500 ja FAB-3000 pommeilla. (13) 









Jo pidemmän aikaa Venäjän vaikuttaminen Ukrainaan pitkän kantaman aseilla (lennokit, risteilyohjukset, ballistiset ohjukset ja hypersooniset ohjukset) muistuttaa entistä enemmän terroripommituksia, jossa isketään säälimättä siviilikohteisiin ja iskujen toistuvuus esim. sairaaloita ja muita terveydenhoitolaitoksia kohtaan indikoi sen puolesta, että toiminta on tarkoitushakuista – kyse on siis valitusta sodankäyntitavasta. Iskut sairaaloita ja muita terveydenhuollon laitoksia vastaan ovat myös sodankäynnin sääntöjen vastaisia. Venäjä toteuttaa näiltä osin samaa strategiaa, jota se toteutti (yhdessä Bašar a-Assadin hallinnon kanssa) Syyriassa mutta meiltä jää usein huomioimatta se, että Venäjä ja sen proxy-joukot toteuttivat samaa taktiikkaa pienemmässä mittakaavassa Donbasissa, Itä-Ukrainassa, käydyn sodan aikana keväästä 2014 suurhyökkäyksen aattoon helmikuuhun 2022 saakka. Myös Donbasissa sairaalat, terveydenhoitopaikat, liikkuvat ambulanssipalvelut (joilla taattiin hoito rintaman tuntumassa asuville siviileille) ja koulut päätyivät Venäjän ja sen proxy-joukkojen tulituksen kohteiksi säännöllisesti. Venäläiset joukkoineen käyttivät ambulansseja ja muita vastaavia ajoneuvoja Donbasissa omissa operaatioissaan, toimien tässäkin sodankäynnin sääntöjen vastaisesti.

Toisinaan kuulee arveltavan Venäjän iskujen sairaaloihin olevan ”tahattomia oheisvahinkoja”. Väittäisin kuitenkin, että hyvin monessa tapauksessa sairaala on valittu iskun kohteeksi toisin sanoen, iskua ei voi selittää epätarkan aseen käytöllä tai muulla vastaavalla syyllä. Esimerkiksi Venäjä iski 8. heinäkuuta 2024 Kiovaan laajalla arsenaalilla aseita, isku kohdistui myös Okhmatdytin kansalliseen lastensairaalaan, johon osui useita risteilyohjuksia (tuhoalueelta löytyi myös venäläisten H-101-risteilyohjuksen jäänteitä). (14) Okhmatdytin sairaalaan kohdistuneessa iskussa menehtyi kaksi henkilökuntaan kuulunutta ja vammautui eriasteisesti yhteensä kuusitoista ihmistä, joista seitsemän lapsia. Venäjä laukaisi kyseisenä aamuna ja aamupäivänä Ukrainaan 38 erilaista ohjusta, iskun kohdistuessa Kiovaa ja Kiovan alueelle sekä Dniproon, Kryvyi Rih’iin ja Kramatorskiin sekä Slovjanskiin. Venäjän ohjushyökkäyksissä kuoli kyseisenä päivänä Ukrainassa ainakin 47 siviiliä ja eriasteisesti vammautui ainakin 190 siviiliä: kuolleista 5 oli lapsia ja vammautuneista ainakin 13 oli lapsia. (15)

Venäjän ilmasodan kokonaisvaltaisuudesta saa jonkin käsityksen muutamien numeroiden kautta. Venäjän 24. helmikuuta 2022 aloittaman, Ukrainaan kohdistuneen laajamittaisen tuhoamissodan aikana Ukrainassa on annettu ilmahälytys 65912 kertaa (13. joulukuuta 2025 mennessä). (16) Pisin yhtäjaksoinen ilmahälytys annettiin Harkovan alueella 23. kesäkuuta 2024 – alkaen klo. 18:31, kyseinen ilmahälytys kesti yhteensä 50 tuntia ja 31 minuuttia. (17) Eniten ilmahälytyksiä annetaan varsinaisella sotatoimialueella eli Donetskin, Zaporižžjan, Harkovan ja Dnipron alueille. Dnepriin (joki) rajoittuvalla Hersonin alueella siviileille suurimman uhan muodostaa venäläisten epäsuora tuli sekä erityisesti FPV-drooneilla suoritettu ”ihmismetsästys” eli ”human safari” – mikä ei näy suoraan ilmahälytystilastoissa. 

Venäjän ilmasodankäynnin seurauksena annetuilla ilmahälytyksillä on myös psykologinen ulottuvuus, jonka havaitsin itsekin kesällä 2023 Ukrainan vierailullani. Erityisen suuri tämä psykologinen ulottuvuus on niissä hälytyksissä, jotka annettiin tapauksissa, joissa Ukrainaan rajoittuvilta alueilta Venäjää tai Valko-Venäjää lentotukikohdasta nousi ilmaan MiG-31K torjuntahävittäjä, joka voidaan varustaa yhdellä hypersoonisella H-47M2 Kinžal-ohjuksella. Ilmahälytys jouduttiin antamaan jokainen kerta, kun MiG-31K nousi ilmaan, koska ohjuksen nopeuden takia ei voitu odottaa ohjuksen laukaisun toteamista ennen ilmahälytyksen antoa. Kesällä 2023 Venäjä operoi MiG-31K torjuntahävittäjillä Matšulištšyn lentotukikohdasta Valko-Venäjältä (n. 230 kilometriä Ukrainan rajasta). Eräinä päivinä Matšulištšyn lentotukikohdasta operoineet MiG-31K torjuntahävittäjät (2 kpl) saattoivat tehdä parin tunnin sisään useita perättäisiä nousu-lasku-kombinaatioita – ilmahälytys oli annettava Kiovassa ja muualla Ukrainan pohjoisosissa jokainen kerta. 

Venäjän Ukrainaan kohdistaman laajamittaisen hyökkäyssodan ilmapommitusten aiheuttamien siviiliuhrien kokonaislukumäärä ei ole tiedossa. Tämän vuoden (2025) tammikuun ja lokakuun välillä Venäjän pitkän kantaman aseilla toteutetuissa ilmaiskuissa kuoli 548 siviiliä ja vammautui 3592 siviiliä, verrattuna tammikuu-lokakuu 2024, jolloin 434 siviiliä kuoli ja 2045 siviiliä loukkaantui Venäjän pitkän kantaman aseillaan suorittamissa ilmaiskuissa. (18) Numerot kertovat samaa, kuin havainnot Ukrainasta – Venäjä on kiihdyttänyt ilmasotaa mutta samalla uhrien kasvanut lukumäärä kertoo myös siitä, että aiempaa useampi ase läpäisee Ukrainan ilmapuolustuksen (johtuu osaltaan Venäjän käyttämien asejärjestelmien kappalemäärän kasvusta ja siitä, että Ukraina saa aiempaa vähemmän tukea ulkomailta). Epäsuorasti se voi myös kertoa siitä, että Venäjä iskee entistä enemmän selkeisiin siviilikohteisiin, kuten asuinrakennuksiin, kauppakeskuksiin, rautatieasemille jne.

Se, että Venäjän annetaan käydä tuhoamissotaa Ukrainassa, kertoo myös paljon lännen kyvyttömyydestä toimia riittävän määrätietoisesti. Olen edelleen sitä mieltä, että Ukrainan läntisillä tukijoilla oli todellinen etsikkoaika keväällä 2022 Venäjän sössiessä ”erikoisoperaationsa”. Noina päivinä ja viikkoina Kremlin pakka oli sekaisin ukrainalaisten taistellessa antautumisen sijaan, länsi menetti todellisen tilaisuutensa kääntää sodan kulku liialliseen varovaisuuteen – suoranaiseen eskalaatiopelkoon. 

Venäjän raunioiksi ampuma ja pommittama Kostjantynivka. (19) 











Marko

 

Lähteet:

1. https://www.rbc.ru/politics/24/02/2022/6216f1dc9a79474b7aa1d455

2. Venäjän ilmavoimien ilmasta maahan -toiminnan mukautuminen 2022 Ukrainaan hyökkäyksessä – Emil Rajahalme, s. 40. https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/193025/SM2087_JULK.pdf

3. Venäjän ilmavoimien ilmasta maahan -toiminnan mukautuminen 2022 Ukrainaan hyökkäyksessä – Emil Rajahalme, s. 40.

4. Venäjän ilmavoimien ilmasta maahan -toiminnan mukautuminen 2022 Ukrainaan hyökkäyksessä – Emil Rajahalme, s. 49–50.

5. https://www.twz.com/we-may-have-our-first-sight-of-a-russian-bomber-launching-missiles-at-ukraine

6. https://war.ukraine.ua/crimes/the-russians-launched-a-missile-strike-on-a-crowded-shopping-mall-in-kremenchuk/

7. Venäjän ilmavoimien ilmasta maahan -toiminnan mukautuminen 2022 Ukrainaan hyökkäyksessä – Emil Rajahalme, s. 49–50.

8. ”’Intensified’ is an understatement. ‘Over 600 air bombs dropped on the city in the past four weeks,’ Ukrainian correspondent Yuriy Butusov reported on Feb. 5. That’s ... a lot of bombs. ‘Destruction extensive,’ Butusov added.” – Forbes.

9. Venäjän ilmavoimien ilmasta maahan -toiminnan mukautuminen 2022 Ukrainaan hyökkäyksessä – Emil Rajahalme, s. 45.

10. https://x.com/KpsZSU/status/1999794335693377723

11. monitorwar -telegram-tilin kuva yöltä 5.–6. joulukuuta 2025 antaa osviittaa siitä, millaisen haasteen edessä Ukrainan ilmapuolustus voi yhden yön kuluessa olla Venäjän laukaistessa kohti Ukrainaa lennokkeja, risteilyohjuksia ilmasta ja mereltä, ballistisia ohjuksia sekä hypersoonisia ohjuksia.

12. https://x.com/wartranslated/status/1988199918482383129

13. https://x.com/wartranslated/status/1988199918482383129

14. https://www.molfar.institute/en/russians-who-shelled-okhmatdyt/

15. https://en.wikipedia.org/wiki/8_July_2024_Russian_strikes_on_Ukraine

16. https://air-alarms.in.ua/en#statistic

17. https://air-alarms.in.ua/en#statistic 

18. https://ukraine.ohchr.org/en/Civilian-Casualties-Mount-as-Russian-Armed-Forces-Step-Up-Attacks-on-Ukraines-Energy-Infrastructure-Ahead-of-Winter-UN-Human-Rights-Monitors-Say#:~:text=Last%20year%2C%20from%20January%20to,434%20and%20injured%202%2C045%20civilians

19. https://x.com/UkrReview/status/2000241522256793624 


Kiirettä pitää: Venäjän lennokkien ja ohjusten reitit Ukrainan ilmatilassa 5.–6. joulukuuta 2025. (11)













perjantai 5. joulukuuta 2025

Avoin kirje maamme poliittiselle johdolle – rauha Ukrainaan vain Ukrainan ehdoilla

 

Miehitys ei ole rauha 

Rauhasta Ukrainaan käydään keskusteluja eri tahojen kesken kaiken aikaa. Usein nämä keskustelut sivujuonteineen saavat irvokkaitakin sävyjä, vastenmielisiä etten sanoisi. Tiedämme ilman erillisiä esimerkkejäkin millaisiin keskusteluihin ja neuvotteluihin tässä viittaan. Sen ohella, että aivan liian usein osa keskusteluista käydään ohi Ukrainan – aivan kuin sillä ei olisi lainkaan päätäntävaltaa itseään koskevissa asioissa, julkisissa keskusteluissa tunnutaan unohdettavan eräs merkittävä ihmisryhmä lähes tyystin.

Miehitys ei ole rauha!














Venäjän diktaattori Vladimir Putin allekirjoitti 25. marraskuuta 2025 ns. presidentin asetuksen nro. 858 ”О Стратегии государственной национальной политики Российской Федерации на период до 2036 года” eli asetuksen Venäjän federaation kansallisen politiikan strategiasta vuoteen 2036. (1)

Kyseisen asetuksen ydinajatus on se, että vähintään 95 prosenttia Ukrainalta miehitettyjen alueiden väestöstä on pakkovenäläistettävä vuoteen 2036 mennessä. Asetuksessa ei luonnollisestikaan esitetä toimenpidettä ”pakkovenäläistämisenä” vaan asia ilmaistaan kiertäen eli miehitettyjen alueiden väestöstä 95 prosenttia on ”identifioiduttava venäläisiksi” vuoteen 2036 mennessä. Mutta kuten me kaikki ymmärrämme, asetuksessa mainittu ”venäläisen identiteetin vahvistaminen” ei tarkoita mitään muuta, kuin pakkovenäläistämistä.

Tämä pakkovenäläistäminen koskee väestöä, joka asuu Venäjän Ukrainalta kokonaan tai osittain miehittämillä alueilla eli Krimin niemimaalla, Donetskin ja Luhanskin alueilla sekä Hersonin ja Zaporižžjan alueilla. Tästä me pääsemmekin suureen joukkoon ihmisiä, joiden kohtalo tuntuu unohtuvan kaiken aikaa julkisessa keskustelussa täällä lännessä eli heihin, jotka asuvat Venäjän Ukrainalta miehittämillä alueilla.

Omalta osaltani haluan muistuttaa päättäjiämme heidän kohtalosta tällä avoimella kirjeellä, toivoen samalla, ettei tämä jää yksinäiseksi huudoksi pimeyteen!

Haluan uskoa, että jokainen meistä tiedostaa mitä tämä pakkovenäläistäminen todellisuudessa tarkoittaa. Mitä se tarkoittaa, kun väkisin ja pakolla kiistetään ihmisen oikeus omaan kieleen ja kulttuuriin. Uskoisin meidän myös tiedostavan sen, millaisiin metodeihin Venäjä on valmis turvautumaan pakottaessaan miehitetyillä alueilla asuvia omaksumaan ”uuden” kansallisen identiteetin.

Itse asiassa meidän ei tarvitse kuvitella mitään, sillä me tiedämme millaisiin keinoihin Venäjä on valmis turvautumaan pakottaessaan ihmiset haluamaansa muottiin. Tätä on tapahtunut kaiken aikaa silmiemme edessä jo vuosien ajan, itse asiassa jo yli vuosikymmenen ajan Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla sekä Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla. Todellisuus Itä-Ukrainassa, osassa Donetskin ja Luhanskin alueita oli se, että ne olivat Venäjän suorassa kontrollissa ja miehittämät vaikka virallinen Venäjä meille muuta halusi uskotellakin. Surullista näiden ihmisten kannalta on se, ettei päättäjillämme Suomessa ja laajemmin länsimassa ollut halua tai rohkeutta tunnustaa tosiasiaa ääneen ja vaatia Venäjää tilille sotatoimista sekä sotarikoksistaan viimeistään loppukesästä 2014, jolloin Venäjän armeijan mekanisoidut yhtymät ylittivät jälleen Ukrainan ja Venäjän välisen rajan useista kohdin (huom. emmehän unohda Krimin niemimaan miehitystä helmi-maalikuussa 2014) . (2) Näin ei käynyt, vaan vuosien ajan uskoteltiin kyseessä olevan paikallisesti syntynyt ”separatismi” ja Ukrainan itäosissa sijaitsevan ”kapinallisia tasavaltoja”, kun samaan aikaan Venäjän oli mahdollista käynnistää alueiden venäläistämistoimet, jonka eräs ilmenemismuoto passipolitiikan rinnalla on lasten militarisointiin tähtäävät toimet. Ukrainan, miehitettyjen Donetskin ja Luhanskin alueiden, ihmisoikeusasiamiehen edustajan mukaan joulukuuhun 2018 mennessä jo yli 5000 lasta oli osallistunut miehitetyillä alueilla ”militaristispatrioottisille” leireille. (3) Venäjän proxy-joukot ryhtyivät värväämään ja pakkovärväämään alaikäisiä militiayksiköihin niinkin varhain kuin vuoden 2014 kesällä. (4)

Kun keskustelemme ”rauhasta Ukrainaan”, ohitamme lähes aina Venäjän miehittämien alueiden väestön ihmisoikeuksien toteutumisen – kyse on miljoonista ihmisistä. Miehitys tarkoittaa terroria, oman ja kansallisen identiteetin sekä kielen tuhoamista. Miehityksen ja venäläistämistoimien aktiivisiin vastustajiin, jollaiseen riittää havaintojeni mukaan somekirjoittelu tai muu vastaava aktiivisuuden taso, Venäjä on jo aiemmin kohdistanut rikollisia ja kansainvälisen oikeuden vastaisia toimia, joihin kuuluvat näytösoikeudenkäynneissä langetetut pitkät vankeusrangaistukset, kidutus ja jopa teloitukset – viimeksi mainitut toimet Venäjän valtiolliset toimijat saattavat ”ulkoistaa” erilaisille proxy-joukoille tai palkkasotilasorganisaatioille.

Toisen maailman sodan jälkeen toistettiin Ei enää koskaan – Never Again! Ihmiskunnan muisti näyttää olevan lyhyt – me annamme tämän tapahtua jälleen silmiemme edessä, kutsuen tapahtumaa irvokkaasti ”rauhaksi”  Jälkipolvet tulevat tuomitsemaan meidät vastuunpakoilumme tähden: onko se rauha, joka saadaan myymällä miljoonat ihmiset diktatuurille?

 

Marko Enqvist

Ukrainan ystävä ja kansalaisaktivisti. Olen kirjoittanut havaintojani Ukrainasta ja maan kulttuurista sekä yhteiskunnasta ja Venäjän hyökkäyssodasta eri alustoille jo reilun vuosikymmenen ajan. 

 

Lähteet:

1. http://publication.pravo.gov.ru/document/0001202511250024?index=1

2. Maavoimien tutkimuskeskus: Havaintoja Ukrainan sodasta – Ilovaiskin kattila, Venäjän joukkojen osuutta tarkasteltu esim. sivusta 8 eteenpäin.

3. https://www.atlanticcouncil.org/blogs/ukrainealert/children-as-a-tool-how-russia-militarizes-kids-in-the-donbas-and-crimea/

4. https://hfhr.pl/upload/2022/01/zaangaz-owanie-dzieci-w-formacje-zbrojne-podczas-konfliktu-militarnego-w-donbasie.pdf  (esim. sivut 4 ja 5).



keskiviikko 26. marraskuuta 2025

Joulu lähestyy: anna aineeton lahja – lahjoita Ukrainaan

 

Joulun lähestyessä moni meistä miettii, että mitä antaa lahjaksi läheiselle, jolla on jo kaikkea. Ehdotukseni on: ANNA AINEETON LAHJA ja LAHJOITA UKRAINAAN!

Helpottaakseni työtänne (siis lahjoittamistanne), olen koonnut tähän kirjoitukseen joitakin suomalaisia sekä muista maista lähtöisin olevia ja luotettaviksi tiedettyjä ryhmiä, yhdistyksiä tai organisaatioita, joiden kautta lahjoituksen voi tehdä. En ole yhdenkään ehdottamani yhdistyksen tai ryhmän toiminnassa mukana, joten mitään ”eturistiriitaa” ei ole olemassa.

Joulu siellä jossain… (1)















Mutta ennen varsinaisten avustustahojen ”kuvailua” muutama ajatus, joiden toivon muistuttavan lukijoita todellisuudesta Ukrainassa.

Venäjä on käynyt koko Ukrainaan kohdistuvaa, laajamittaista tuhoamissotaa pian neljän vuoden ajan. Venäjän suurhyökkäyksen alun 24. helmikuuta 2022 ja 1. marraskuuta 2025 välillä yli 11500 siviiliä oli kuollut Venäjän sotatoimien seurauksena, kuolleista 584 on lapsia – vammautuneiden siviileiden lukumäärä on noussut jo yli 23600:een. (2) Lukemat perustuvat Ukrainan viranomaisten virallisiin ja vahvistamiin lukemiin. Niihin eivät sisälly kuolonuhrit Venäjän miehittämillä alueilla tai välittömästi rintaman tuntumassa. Ukrainan viranomaisilla ei ole varmuutta siitä, kuinka paljon ukrainalaisia kuoli tai vammautui Venäjän suurhyökkäyksen ensimmäisinä kuukausina. Mariupol käy tästä esimerkkinä, YK:n tiedossa oli alkukesästä 2022 1348 varmistettua siviilikuolonuhria, mutta jo tuolloin YK:n korkea ihmisoikeusvirkailija totesi siviilikuolonuhrien todellisen lukumäärän olevan ainakin tuhansia suuremman – todellisuuden ollessa vieläkin karumman. (3 ja 4) Venäjä on myös iskenyt säälittä erilaisiin terveydenhoitoyksiköihin, kuten sairaaloihin, kuntoutuslaitoksiin ja terveyskeskuksiin. Sen sotatoimien seurauksena 2530 erilaista terveydenhoitoyksikköä on vaurioitunut ja 327 täysin tuhoutunut. (5)

Ukrainan itäisissä osissa, Donbasissa on sodittu Venäjän aloittamaa sotaa kohta jo keväästä 2014 lähtien. Donbasin ”venäläinen kevät” oli käytännössä suoraa jatkoa Venäjän toteuttamalle Krimin niemimaan valtaukselle helmi-maaliskuussa 2014. Venäjän laajamittaisen tuhoamissodan aikana olen kirjoittanut muutamaan kertaan Ukrainan ja ukrainalaisten avustamisesta. Nyt joulun lähestyessä ajattelin koota laatimastani ”ohjeistuksesta” blogin, jota tavalliset ihmiset voivat hyödyntää etsiessään kanavia, joiden kautta tukea ukrainalaisia puolustustaistelussaan Venäjää vastaan. Ja koska tämä kirjoitus on laadittu ”meitä tavallisia ihmisiä varten”, kiinnitän huomioni vain sellaisiin Ukrainan avustamisen ja tukemisen muotoihin, jotka eivät vaadi merkittäviä henkilökohtaisia uhrauksia.

Jätän kirjoituksessani tarkoituksella huomiotta Kirkon ulkomaanavun sekä Suomen Punaisen Ristin kaltaiset suuret toimijat – mottoni on ”heidät löytää muutenkin”. Jälkimmäisen siksikin, koska Ukrainassa Kansainvälisen Punaisen Ristin maine on ryvettynyt Venäjän toimien seurauksena v. 2014 alkaneen sodan kuluessa – monien (myös minun) mielestä organisaatiossa katsottiin aivan liian monta vuotta läpi sormien Venäjän kaksinaamaista toimintaa. Venäjän strategiana on ilmi selvästi ollut käyttää hyväksi omien tavoitteidensa saavuttamiseksi kansainvälisiä organisaatioita ja niiden painoarvoa, vaikka se ei itse millään muotoa sitoudu sopimuksiin, jotka on ratifioinut. Kansainvälisen Punaisen Ristin ohella Yhdistyneet kansankunnat ja ETYJ ovat päätyneet Venäjän pelinappuloiksi, joiden seurauksena niiden painoarvo on romahtanut monien silmissä.


Yhdistyksiä, yhteisöjä ja ahkeria uurastajia

Perinteitä kunnioittaen mainitsen ensinnä avustajien joukosta Suomessa asuvien ukrainalaisten vuonna 1997 perustaman yhdistyksen, Ukrainalaisten yhdistys Suomessa ry:n. (6) Yhdistyksen kotisivuilta löytyy linkkikokoelma avustusmahdollisuuksista, joista uys.fi-verkkosivu on erittäin hyödyllinen. Sivulta löytyy ohjeet, kuinka lahjoittaa tavaraa toimitettavaksi Ukrainaan. Yhdistyksen kotisivulta on myös suora linkki autaukrainaa.fi-verkkosivulle. (7) Sivustolta löytyy muun muassa käytännöllinen (päivittyvä) lista, johon on koottu hyvin yksityiskohtaista tietoa siitä, millaista avustustavaraa kyseisenä hetkenä Ukrainassa tarvitaan. Yhdistyksen verkkosivuilta löytyy myös infopaketti yrityksille, siitä kuinka niiden on mahdollista auttaa Ukrainaa ja ukrainalaisia.

Your Finnish Friends ry on tukenut Ukrainaa Venäjän suurhyökkäyksen ensihetkistä helmikuusta 2022 alkaen:

”24. helmikuuta 2022 Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan. Ja samalla me aloitimme kansalaiskeräyksen Ukrainan avustamiseksi. Menestyksekästä keräystä seurasi ryhmämme ensimmäinen avustuskuljetus Ukrainaan. Se sysäsi liikkeelle toiminnan, jota aiomme jatkaa niin pitkään kuin on tarve.” (8)

Juuri nyt yhdistys panostaa Energiakeräykseen auttaakseen Ukrainaa ja ukrainalaisia selviämään talvesta Venäjän iskiessä raskaasti erilaisin ohjuksin ja lennokein Ukrainan energiainfrastruktuuriin. (9)

Suomalaisten ja virolaisten vapaaehtoisten perustama FinEst Volunteers ry tukee Suomessa asuvia ukrainalaispakolaisia sekä avustaa Ukrainassa siviilejä, sairaaloita ja sotilaita rintamalla. Yhdistyksen perustajat ovat tehneet vapaaehtoista humanitaarista työtä ukrainalaisten auttamiseksi keväästä 2022 alkaen. Suomessa yhdistys tukee ukrainalaispakolaisia Pohjois-Savon alueella arjen asioissa, järjestäen heille myös erilaisia tapahtumia. (10) Yhdistys on myös saanut hankerahoitusta ”Kotona Savossa – Tilapäisen suojelun saaneiden kotouttamishankkeeseen”, (11) jossa pilotoidaan uudenlainen kotoutumisen malli.

FinEst Volunteers’in kautta on myös mahdollista lähteä vapaaehtoistyöhön Ukrainaan. Kyse on nimenomaan vapaaehtoistyöstä, ei sotilaspalvelusta tai vastaavasta toiminnasta. Heidän kauttansa vapaaehtoistyöhön lähtevien on mahdollista työskennellä erilaisissa pakkaus-, lajittelu- ja logistiikkatöissä, keittiöissä, punomassa naamiointiverkkoja (jotka toimitetaan rintamalle) jne. Vapaaehtoistyöstä heidän kotisivuillaan: Vapaaehtoiseksi Ukrainaan.

Viime vuoden loppupuolella perustetun Feeniksin kilta ry:n taustalla on joukko kokeneita Ukrainan avustajia. Yhdistyksen perustajiin kuuluvalla Markus Mattssonilla on valmiiksi laajat verkostot Ukrainassa, perustamisestaan lähtien yhdistyksen toimintaa on tehostanut ukrainalainen sisarjärjestö Орден Фенікса. (12) Yhdistys toimittaa tukea Ukrainan puolustajille sekä siviileille. Muistamme Markuksen viime kesältä pyörän satulasta. Helsingistä alkaneen hyväntekeväisyyspyörämatkan päätepiste oli Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa. (13)

Ambulances for Ukraine – Ambulansseja Ukrainaan ry on suomalainen voittoa tavoittelematon järjestö, jonka tavoitteena on hankkia käytettyjä hyväkuntoisia ambulansseja Ukrainaan. Yhdistys hankkii ajoneuvot Euroopan unionin alueelta, ja ennen Ukrainaan toimittamista ne varustetaan asianmukaisesti niiden vaatimien henkiä pelastavien tehtävien suorittamiseen. (14) Kotisivujen mukaan yhdistys on tähän mennessä toimittanut Ukrainaan 19 ambulanssia, 6 evakuointiajoneuvoa ja katumaasturityyppistä ajoneuvoa (SUV) sekä yli kaksi tonnia lääkintätarvikkeita. (15 ja 16)

Lion Defence Team ry tukee hyökkäyksen kohteeksi joutunutta Ukrainaa järjestämällä maassa sotilaskoulutusta ja toimittamalla kaivattua materiaaliapua, kuten lämpötähystimiä ja lennokkeja Ukrainaan. (17) Viime syyskuussa yhdistys järjesti yhdessä tilaisuutta isännöineen kansanedustaja Aleksi Jäntin kanssa Eduskunnan Pikkuparlamentissa ukrainalaisvieraille suomalaisen vapaaehtoistyön esittelytilaisuuden, (18) jonka yhteenvetona voin todeta varautumisen olevan Suomen kannalta kaiken A ja O. Meidän on järkevää tehdä yhteistyötä ukrainalaisten kanssa ja ottaa oppia ukrainalaisten kokemuksista – ”pyörää ei tarvitse keksiä uudestaan”.

UkrainApu ry on tammikuussa 2024 toimintansa aloittanut yhdistys, kotisivuillaan yhdistys kertoo tavoitteistaan muun muassa seuraavaa – ”on tukea Ukrainaa sekä kotouttaa sieltä muuttavia ja palaavia ihmisiä suomalaiseen yhteiskuntaan.” (19) Mutta minulle yhdistys on salaperäisen Kapteenin ympärille kokoontunut Suoran Toiminnan Avustusjoukot. Niin, että Vamos Avustamaan!

Zero Linen perustajatiimi lähti liikkeelle Venäjän suurhyökkäyksen toisena päivänä, kun puolustustarvikkeita lähdettiin toimittamaan Ukrainaan. Tästä syntyi yhdistys, jonka toiminta jatkaa kasvamistaan. Yhdistyksen pysyvät periaatteet ovat vapaaehtoisuus, tarvepohjaisuus sekä avun toimittaminen itse perille. (20) Zero Linelle on kertynyt kokemusta Ukrainassa toimimisesta jo kymmeniltä avustusmatkoilta, suomalaisilta on yhdistyksen kautta kulkenut apua Ukrainaan jo noin 4 miljoonan euron edestä. (21)

Suomessa toimii lukuisia paikallisia tai alueellisia Ukrainaa tukevia ryhmiä, kuten Apua Ukrainaan Forssa-Hämeenlinna-Kanta-Häme -ryhmä. (22) Viivi Vaarmets ryhmästä kertoi heidän vieneen tämän vuoden huhtikuusta lähtien Ukrainaan yhdeksän autoa. Autot ovat olleet täynnä avustustavaraa armeijalle ja sairaanhoitoon. Ryhmä on kuitenkin tukenut Ukrainan armeijaa ja sitä avustavia tahoja Venäjän suurhyökkäyksen alkuhetkistä lähtien – alkuun rahallisesti, mutta tämän vuoden puolella heillä on ollut Vaarmetsin mukaan vihdoinkin ollut myös aikaa tukemiseen.

Oma lukunsa avustustyössä on Ukrainan yhteiskunnallisten perusrakenteiden tukeminen. Tämän teeman ja siihen keskittyneiden vapaaehtoisjärjestöjen ja -tahojen avaaminen tarkemmin laajentaisi pitkäksi venyvää kirjoitustani entisestään, kenties tätä teemaa olisi syytä avata tulevaisuudessa tarkemmin. Osa edellä mainitsemistani suomalaisista ryhmistä ja järjestöistä toimittaa kriisiapua ja vastaavaa tukea ukrainalaisille terveydenhoitoyksiköille, kuntoutusyksiköille sekä koulutus- ja kasvatustoimelle. Näiden lisäksi Suomessa on myös sellaisia toimijoita, jotka ovat jalkautuneet Ukrainaan tekemään lapsityötä, kuten kristillinen Lasten lähetystö. (23)


Maailman miinoitetuimpia maita

Ukraina kuului jo ennen Venäjän suurhyökkäyksen alkua maailman miinoitetuimpiin maihin. (24) Tämä oli seurausta Venäjän keväällä 2014 käynnistämästä sodasta Itä-Ukrainassa – tuolloin miinoitteita ja räjähteitä oli kylvetty pääasiassa venäläisten ja heidän proxy-joukkojensa toimesta rintamalinjalle sekä alueille, joita he miehittivät tai olivat miehittäneet. Tänään tämä ongelma koskee suurinta osaa Ukrainaa, niinpä samaan aikaan kun Ukraina on laajan tuhoamissodan kohteena, sen alueella on käynnissä mittava erilaisten räjähteiden ja miinojen raivausoperaatio, johon osallistuu myös suomalaisia.

Kirjoitukseni ytimenä on vapaaehtoistoiminnan kautta Ukrainan avustaminen, josta poikkean suomalaisen Fineod Oy:n kohdalla. (25) Fineod’in Antti Rytivaara ja Aria Kuunvaara ovat käyneet Ukrainassa jo useita kertoja kouluttamassa ja tekemässä miinanraivausta. Yritys pyörii käytännössä heidän omalla rahalla. Fineod’in arvokasta työtä on myös mahdollista tukea, lisäksi yritys järjestää ”Jalkaväkimiinat tutuksi siviileille”-verkkokurssia, joka tarjoaa selkeät ja käytännönläheiset perustiedot jalkaväkimiinoista sekä turvallisista toimintatavoista. (26) Vielä pari vuosikymmentä sitten tällainen verkkokurssi olisi tuntunut kaukaa haetulta ajatukselta, mutta tänään tällainen varautuminen koskettaa meitä kaikkia – valitettavasti!

 

Lisää apua Ukrainaan ja ukrainalaisille

Venäjän hyökkäyssodan globaalin luonteen sekä suomalaisten avustushalun tähden nostan esille vielä joitakin ulkomailta löytyviä luotettavina pidettyjä organisaatioita ja ryhmiä. Eräillä heistä, kuten ruotsalaistaustaisen Jonas Öhmanin perustamalla Blue/ Yellow’illa, on todella pitkä kokemus ukrainalaisten avustamisella. (27) Öhman perusti Blue/ Yellow’in vuonna 2014, josta lähtien se on toimittanut luotettavasti ei-tappavaa-materiaalia ukrainalaisille, heidän taistellessa Venäjää vastaan.

Venäjän suurhyökkäyksen alettua kanadalaistaustainen, Ukrainassakin toimittajana työskennellyt, Christian Borys aloitti kampanjan kootakseen rahaa Ukrainan tukemiseen. Tämä kampanja on kasvanut sittemmin kasvanut meemistä Saint Javelin -organisaatioksi, jonka kotisivuilta löytyy tiedon lisäksi vinkkejä Ukrainan avustamiseen. (28)

Osa meistä halunnee kohdistaa tukensa Ukrainaan ukrainalaisten avustusorganisaatioiden kautta. Ukrainalainen Wild Hornets toimittaa rintamalle taistelussa käytettyjä FPV- eli First Person View -droneja, joita ukrainalaisjoukot käyttävät tehokkaasti (eli tappavasti) ja toisinaan myös hyvin näyttävästi venäläisiä vastaan. (29) FPV-droonien ohella Wild Hornets toimittaa Ukrainan asevoimille myös Sting-drooneja, joita voisi kutsua ”droonien metsästys drooneiksi”. (30) Wild Hornetsin tavoin Dzyga’s Paw toimittaa joukko-osastoille suoraan erilaisia taisteluvälineitä ja korkeanteknologian tuotteita. (31) Kumpaakin edellä mainituista avustusorganisaatioista pidetään luotettavina.

HELP99 perustettiin Venäjän suurhyökkäyksen alun jälkeen ukrainalaisten, LIFT99 Kiovan keskuksen ja ’NAFO 69th Sniffing Brigaden’ toimesta keräämään varoja, koordinoimaan ja yhdistämään ihmisiä sekä jakamaan varmennettua tietoa, joukossa on myös suomalaisveljekset Joni ja Jussi Askola – kaksikko on toimittanut Ukrainaan jo useamman kolonnan tarpeellista materiaalia. (32)

Lukuisilla ukrainalaisilla joukko-osastoilla ja vapaaehtoisyksiköillä on tukenaan vapaaehtoisia, jotka osallistuvat avustuskeräysten organisointiin ja niistä tiedottamiseen esim. sosiaalisen median kautta. Virolainen Triinu Perve on kerännyt reilusti yli miljoona euroa lahjoituksina ukrainalaissotilaille kolmessa vuodessa. (33) Rima Fellaria Donbasin alueelta on virallinen SOF Ukrainen vapaaehtoinen sekä Ukraine Aid Operations’in vapaaehtoinen. (34) Hyvää työtä tekee myös D. Radka työskennellessään Ukrainan hyväksi. (35) Edellisistä poiketen kanadalaistaustainen April Huggett toimii 93. prikaatin ”Alcatraz” pataljoonan lääkintämiehenä ja PR-vastaavana, vastaten myös pataljoonan joukkorahoituskampanjoista. (36)

Ukrainassa tärkeää työtä tekevät myös seuraavat järjestöt East-SOS, Come Back Alive sekä ensihoitajaryhmän perustama Hospitallers, joka auttaa rintamalla haavoittuneita sotilaita ja siviileitä. Mariupolin puolustajien omaiset perustivat kesäkuussa 2022 järjestön, jonka tavoitteena on auttaa takaisin kotiin Venäjällä sotavankeudessa olevia Mariupolin puolustukseen osallistuneita sotilaita. Osa näistä sotilaista on tuomittu Venäjällä näytösoikeudenkäynneissä pitkiin vankeusrangaistuksiin. Myös tätä omaisten perustamaa järjestöä (Асоціація родин захисників «Азовсталі») on mahdollista tukea työssään. (37) Ja koskapa me suomalaiset olemme eläinrakkaita ja lukijoideni joukossa voi olla teitä, jotka haluatte auttaa tuhoamissodan jalkoihin joutuneita lemmikkejä, niin esim. UAnimals on erikoistunut eläinten (ja luonnon) auttamiseen. He esittelevät kotisivuillaan toimintaansa. (38)

’Azovstal Heroes’ -kortti tilattiin Suomeen UA Postcard-palvelun kautta.














Mikäli haluat muistaa ystävääsi tai vain itseäsi ja tukea samalla Ukrainaa, se onnistuu helposti UA Postcard-palvelun avulla. (39) Verkkosivu on monikielinen – kokemukseni perusteella posti kulkee Ukrainasta yllättävänkin nopeasti tänne Suomeen. Luonnollisesti Ukrainaa ja ukrainalaisia tukee myös ukrainalaisten tuotteiden ostaminen verkosta. Huomioitavaa on se, että moni ukrainalaisyrittäjä ohjaa osan tuotoista vapaaehtoisorganisaatioille tai maanpuolustyöhön, tai pelastus- ja kriisinhallintatyöhön.

Toivottavasti tämä pitkäksi venynyt informaatiotulva ei karkota halukkaita avustajia. Kaiken informaation ohella haluankin muistuttaa lukijoita siitä, ettei avustaminen ja tukeminen vaadi suuria summia tai uhrauksia. Mottoni Ukrainan tukemiseen on ollut jo vuosia: pienistä puroista kasvaa iso virta!












Taloudellisen ja materiaalisen tuen rinnalla tärkeää on myös henkinen tuki. Se muistuttaa ukrainalaisia siitä, ettemme ole unohtanut heitä, että he eivät taistele yksin. Omasta puolestani haluan kiittää kaikkia Ukrainaa tukeneita – kukin mahdollisuuksiensa mukaan. Kiitos – Дякую!


Слава Україні!


Marko


Lähteet:

1. https://x.com/Gerashchenko_en/status/1731613834782097779

2. https://war.ukraine.ua/russia-war-crimes/

3. https://edition.cnn.com/europe/live-news/russia-ukraine-war-news-06-17-22#h_44f071da9d6cc467bc1c322ce18aa481

4. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2023/11/mariupol-venajan-valheita-tuhotusta.html

5. https://x.com/MamedovGyunduz/status/1992583642283966585

6. https://ukrainians.fi/fi/

7. https://autaukrainaa.fi/

8. https://www.yourfinnishfriends.org/

9. https://www.yourfinnishfriends.org/energiakerays

10. https://finestvolunteers.com/fi/etusivu/toiminta-suomessa/

11. https://finestvolunteers.com/fi/etusivu/kotona-savossa-hanke/

12. https://feeniksinkilta.fi/

13. https://feeniksinkilta.fi/fi/charity-ride-2025

14. https://www.ambulanssi.org/

15. https://x.com/ambulances4UA/status/1993575550976238038

16. https://www.ambulanssi.org/

17. https://liondefenceteam.com/

18. https://ruotuvaki.fi/-/ukrainalaiset-vieraat-kehottavat-suomea-panostamaan-kotimaiseen-aseteollisuuteen

19. https://ukrainapu.fi/

20. https://www.zeroline.fi/

21. https://www.zeroline.fi/

22. https://www.facebook.com/groups/1102226621746131/

23. https://www.facebook.com/lastenlahetysto

24. https://www.undp.org/european-union/stories/ukraine-tackling-mine-action-all-sides-make-land-safe-again

25. https://www.fineod.com/

26. https://www.fineod.com/onlinecourses

27. https://blue-yellow.lt/en/

28. https://www.saintjavelin.com/

29. https://wildhornets.com/en/

30. https://thedefender.media/en/2025/08/dyki-shershni-showcased-sting-315-km-god/

31. https://dzygaspaw.com/

32. https://www.help99.co/patches/suomi-battalion-5-christmas-edition

33. https://jupiter.err.ee/1609880644/ukraina-abistaja

34. https://x.com/RimaFellaria

35. https://x.com/DakdaR22

36. https://x.com/AprilHuggett

37. https://www.facebook.com/AzovstalFamilies/

38. https://uanimals.org/en/

39. https://uapostcards.org/fi/


Tuen Ukrainaa -linkkiluettelo (kotisivu tai sosiaalisenmedian sivu), jota päivitän jatkossa. Linkkiluettelo sisältää myös sellaisia organisaatioita tai ryhmiä, joita en esitellyt tarkemmin yllä: United24; https://ukrainians.fi/fi/; https://autaukrainaa.fi/; https://www.yourfinnishfriends.org/; https://finestvolunteers.com/; https://feeniksinkilta.fi/; https://www.ambulanssi.org/; https://liondefenceteam.com/; https://ukrainapu.fi/; https://www.zeroline.fi/; Apua Ukrainaan Forssa-Hämeenlinna-Kanta-Häme; Lasten Lähetystö; https://www.fineod.com/; https://blue-yellow.lt/en/; https://www.saintjavelin.com/; https://wildhornets.com/en/; https://dzygaspaw.com/; Help99; @trinzu; @RimaFellaria; @DakdaR22; @AprilHuggett; Асоціація родин захисників «Азовсталі»; https://uanimals.org/en/; https://uapostcards.org/fi/; https://www.hospitallers.org.uk/; https://east-sos.org/en/; Come Back Alive.


#UniteWithUkraine 


lauantai 22. marraskuuta 2025

Holodomor – kansanmurha, jolta maailma sulki silmänsä

 

Ukrainassa muistetaan vuosittain marraskuun neljäntenä lauantaina holodomorin (ukr. Голодомор) miljoonia uhreja. Holodomor tarkoittaa yksiselitteisesti ”nälällä tappamista” ja siitä holodomorissa kirjaimellisesti oli kyse – miljoonat ihmiset näännytettiin tarkoituksellisesti nälkään. On tärkeä ymmärtää se, että holodomorissa oli kyse neuvostohallinnon tarkoituksellisesta toiminnasta. Sillä samalla kun miljoonia ukrainalaisia kuoli nälkään – eräiden aikalaiskuvausten mukaan ihmisiä kuoli kuin kärpäsiä – Ukrainan sosialistisen neuvostotasavallan alueelta vietiin neuvostohallinnon toimesta viljaa junalasteittain muualle Neuvostoliittoon kuin myös satamiin, joissa vilja laivattiin vietäväksi kolmansiin maihin.

Holodomorin seurauksena kokonaiset kylät tyhjenivät väestä Ukrainan alueella: maa autioitui horisontista horisonttiin, kunnes näihin autioihin kyliin saapui väkeä vapaaehtoisesti sekä pakolla kaukaa vieraasta maasta pyyhkien tullessaan viimeisenkin muiston alueen aiemmista asukkaista, heidän tavoistansa ja kulttuurista, yrittäen parhaansa mukaan tuhota aiemmin kukoistaneen kulttuurin paikallisine tapoineen. Mikä voi olla enää pahempi tuhoamisen muoto, kuin murhata ensin ihmiset ja tämän jälkeen pyyhkiä jäljet murhattujen kulttuurista olemattomiin. Tai jos tähän ei pysty, omia kulttuurin jäänteet ja sulauttaa osaksi omaa kulttuuriperimää? Eikö kyse ole etnisestä puhdistuksesta ja kansanmurhasta?

Edellinen kappale päättyy termiin ”kansanmurha”. Tieteen termipankissa kansanmurha määritellään seuraavalla tapaa:

”kansanmurha, joukkotuhonta:

Määritelmä yleiskielinen, myös historiankirjoituksessa käytetty termi, joka vastaa oikeustieteellistä joukkotuhonnan käsitettä; tarkoituksellinen toiminta kokonaisen kansan tai sen osan tuhoamiseksi”. (1)

Luonnollisesti termin määritelmää ja historiallista taustaa avataan artikkelissa tarkemmin. Käsitteen ”kansanmurha” (engl. genocide) kehitti puolanjuutalaista taustaa oleva lakimies Raphael Lemkin. Termi esiintyi ensimmäisen kerran hänen, vuonna 1944 julkaisemassa kirjassa ”Axis Rule in Occupied Europe”. Meidän on myös syytä huomioida, että käsitteen ”genosidi” eli kansanmurha kehittäjä Lemkin, puhui 1930-luvun alkupuolen ajanjakson Ukrainasta käsitteen klassisena esimerkkinä. Lainaan Anne Applebaumin teosta  Punainen nälkä – Stalinin sota Ukrainassa:

”Raphael Lemkin, puolalais-juutalainen juristi joka keksi sanan ’genosidi’ eli kansanmurha, puhui tämän ajanjakson [v. 1932–1933, kirjoittajan huomautus] Ukrainasta ’klassisena esimerkkinä’ tuosta käsitteestään: ’Kyseessä on genosidi, ei vain yksilöiden vaan erään kulttuurin ja kansankunnan hävittäminen.’ Sen jälkeen kun Lemkin oli sorvannut tämän termin, ’genosidiä’ on tavattu käyttää ahtaammassa ja lainopillisemmassa merkityksessä”. (2)

Гірка пам'ять дитинства eli ’Lapsuuden karvas muisto’ Holodomor museon edustalla Kiovassa.
















Holodomor oli seurausta Josif Stalinin ja Neuvostoliiton sekä Ukrainan SNT:n ylimmän johdon määrätietoisista toimista, jotka kohdistuivat Ukrainan talonpoikaisväestön rinnalla ukrainalaisten keskuudessa heräävän kansallisen vapautusliikkeen tukahduttamiseen. (3) Aiemmin Stalinin kaudella toimeenpannusta kulakkien tuhonnasta ja pakkosiirroista huolimatta tai kenties juuri sen takia vainoharhainen neuvostovaltion johtaja näki talonpojat vihollisinaan.

Holodomorissa tapettiin nälkään näännyttämällä miljoonia ihmisiä Ukrainan (SNT:n) alueella vuosina 1932 ja 1933. (4) Toimenpide kohdistui erityisen rajusti maaseutuväestöön ja alueille, joilla asui huomattavia määriä etnisesti ukrainalaisia, kuten Kubanin alueelle nykyisen Ukrainan ja Kaukasian välille, jonka väestöstä yli 65 prosenttia oli tuolloin etnisesti ukrainalaisia. Nälkäkuolemia oli 30-luvun alkupuolella runsaasti myös muualla Neuvostoliitossa. Nämä nälänhädät olivat ennemminkin seurausta epäonnistuneista kollektivisointikokeiluista ja sen seurauksena menetetyistä sadoista. Niistä puuttui yhteiskunnan organisoima terrori rangaistuksineen ja järjestelmällisyys, joka oli merkitsevää holodomorissa.

Kiovassa sijaitsevan Holodomor museon puiston muistolaatassa Glib Tolola kertoo holodomorin tappaneen Bitjagin kylän asukkaat, ja kuinka venäläiset ja valkovenäläiset myöhemmin asuttivat kylän.













Ukrainalaisille holodomorin tekee vieläkin traagisemmaksi se, että sitä seuranneina vuosina nälän autioittamat ukrainalaiskylät asutettiin uudelleen venäläisillä, valkovenäläisillä ja vielä kauempaa tulleilla – tai tuoduilla, sillä neuvostovaltio myös pakkosiirsi tyhjenneisiin kyliin asukkaita laajan maan muilta kolkilta. Kuten Glib Tolola kertoo Bitjagin kylälle Tšernihivin alueella käyneen. Kuinka holodomor tappoi kylän kaikki asukkaat ja kuinka tyhjenneen kylän asuttivat venäläiset tai valkovenäläiset pyyhkien näin ukrainalaisen kylän olemattomiin.

”Село Битяги...

У Цьому селі не залишилось ні одніеї душі. Сталінські посіпаки привезли якихось людей - чи то російських, чи то білоруских, поселенці прийшли на все готове.

Гліб Толола очевидець голодомору Чернігівщина”.

Holodomorin seurauksena tyhjenneet ukrainalaiset kylät muuttuivat venäläisiksi nimiä myöten. Saman kohtalon kokivat myös holodomorin orvoiksi jättämät lapset, heidät kasvatettiin leireillä venäläisiksi: tänään Venäjän toimii aivan yhtä häikäilemättömällä tavalla Ukrainalta miehittämillään alueilla.  Neuvostoliitossa valtiojohtoinen terrori murhasi lasten vanhemmat ynnä suvun, kitkien lapsilta heidän juuret ja kulttuurin, kasvattaen lapsista neuvostovaltion kuuliaisia kansalaisia. Mikä ainakin oman aikakauteni kouluopetuksessa jätettiin huomiotta, kuten koko holodomor.  Lukijan on hyvä muistaa, että peruskouluaikanani 1970 ja 1980 luvulla holodomor oli tapahtuma, jota neuvostojohto ei ollut vielä tunnustanut tapahtuneeksi. 

Poikkean aiheesta muistuttaakseni lukijaa siitä, että aivan yhtä valheellinen kuva välitettiin peruskouluaikanani kulakeista, kutsuttaessa heitä ”rikkaiksi talonpojiksi”. Todellisuudessa heitä saattoi hyvin harvoin kutsua rikkaiksi, valtaosin he olivat tavallisia ahkeria talonpoikia, jotka viljelivät viljaa tuoden leivän kansan pöytään. Näiden ”rikkaiden talonpoikien” tilojen koko oli keskimäärin muutaman hehtaarin, ei sen enempää. Heidän suurin syntinsä oli pakkokollektivisoinnin vastustaminen, jonka seurauksena heidät leimattiin luokkavihollisiksi. Mikä leimana ”oikeutti” heihin valtion taholta kohdistetut rankaisutoimet, joihin kuuluivat leirituomiot, karkotukset tuhansien kilometrien päähän kotiseudulta kuin myös teloitukset. Neuvostovaltio otti myös haltuunsa kulakkien omaisuuden. Mitä tulee satojentuhansien tai jopa yli miljoonan kulakin murhaamiseen? Tapahtunut ohitettiin vielä 80-luvulla peruskoulussa muutamalla virkkeellä, aivan kuin kyseessä olisi ollut luonnollinen ja hyväksyttävä episodi taistelussa luokkavihollisia vastaan – ero ei olisi voinut enää olla räikeämpi verrattuna oppitunteihin holokaustista.

Toisin, kuin meille opetettiin, Neuvostoliitto ei ollut kansojenkoti vaan sortokoneisto, jossa kansat pohjimmiltaan olivat alisteisia venäläisille. Tämä näkyi esimerkiksi kansallisten kulttuurien sekä etnisten vähemmistöjen kulttuurien kukistamisena ja venäläiselle ”kulttuurille” alistamisena. Tällaisesta paikallisen kulttuurin erityispiirteiden tuhoamista mainitsen vuonna 1932 Stalinin käskystä toimeenpantu Harkovaan kutsuttujen kobzar-runonlaulajien vangitseminen ja teloittaminen kaupungin ulkopuolella. Kobzarit olivat sokeita runonlaulajia, jotka säestivät lauluaan joko kobzarilla tai banduralla. Heidän asemaansa osana ukrainalaista kulttuurihistoriaa ei voi väheksyä.

 

Kansanmurha Ukrainassa tänään

Seuratessamme Venäjän johdon sekä maan medioiden suoltamaa propagandaa ja ukrainalaisten reilun vuosikymmenen yhtämittaisesti jatkunutta de-humanisointia, jonka toistoon suuret kansanryhmät Venäjällä vapaaehtoisesti liittyvät, meidän ei pitäisi olla yllättyneitä siitä, millaisiin julmuuksiin Venäjä hyökkäyssodassaan Ukrainassa syyllistyy. Kun valtion johto kieltää Ukrainan valtion ja kansan olemassa olon, ja kun se samalla tarjoaa välineet tuhonnan toteuttamiseen, niin eikö tämä juuri ole kehotus tappaa ja tuhota kaikki ne ukrainalaiset, jotka eivät nöyrry Kremlin tahtoon? Kyllä, juuri sitä se on! Niinpä mielestäni onkin perusteltua kuvata nyky-Venäjän tavoitteita oikein termein: Venäjän tavoitteena on Ukrainan ja ukrainalaisten tuhoaminen, eikä vain ihmisten vaan myös identiteetin ja historian – kokonaisen kansakunnan. Tämä kaikki käy ilmi Venäjän poliittisen johdon asenteista ja lausunnoista, joissa käytännössä kiistetään Ukrainan valtiollinen olemassa olo ja ukrainalaisten oikeus omaan valtioonsa. 

Näkymä hautuumaalle Mariupolissa: Venäjän aloittaman tuhoamissodan nimettömiä uhreja. (5) 









Marko

 

Lähteet:

1. https://tieteentermipankki.fi/wiki/Historia:kansanmurha

2. Anne Applebaum, Punainen nälkä – Stalinin sota Ukrainassa s. 15.

3. The Holodomor, an act of genocide against the Ukrainian people 1932 – 1933, s. 4 – 5.

4. The Holodomor, an act of genocide against the Ukrainian people 1932 – 1933, s. 2.

5. Kuvakaappaus miehitetyssä Mariupolissa kesäkuussa 2022 vierailleen toimittaja Alexandra Dalsbaekin  julkaisemalta videolta. Arvioiden mukaan miehitysvuosina (keväästä 2022 eteenpäin) Mariupolin joukkohautojen täyttämille hautausmaille on haudattu vähintäänkin 30 000 ihmistä, pääasiassa siviilejä.


Kirjoitukseni taustoittamisessa olen hyödyntänyt Anne Applebaumin teosta ”Punainen nälkä – Stalinin sota Ukrainassa” sekä Johannes Remyn ”Ukrainan historia”, ja The Holodomor, an act of genocide against the Ukrainian people 1932–1933-kirjaa.


perjantai 14. marraskuuta 2025

Propagandist Konstantin Mikhailovich Lebedev, known as Kosti Heiskanen

 

This writing is a kind of cross-section into the public and to some extent private self of Konstantin Mikhailovich Lebedev, aka Kosti Heiskanen. The person whom we have come to know in Finland as Kosti Heiskanen, producing war propaganda and propaganda for Russia. In my writing, I do not approach him through any single episode, but rather this is a compilation – a cross-section – into his career. The exception is individual excerpts from Heiskanen’s social media accounts, which can be considered his more personal statements. However, I will not take a position on whether they are true or just part of the story. For the sake of clarity, in this article I will use the name Kosti Heiskanen, which is better known to Finns, instead of Lebedev. The article is based on my Finnish-language blog “Propagandisti Konstantin Mihailovitš Lebedev, tunnetaan myös nimellä Kosti Heiskanen”.

Konstantin Mikhailovich Lebedev, aka propagandist Kosti Heiskanen.












In the weeks and months following Russia’s major invasion of Ukraine in February 2022, many “Kremlin echoes” spread the Russian narrative and blatant lies on various social media platforms and in other arenas as well. In the summer of 2022, Kosti Heiskanen appeared as the “Voice of Finland” on the state-owned Rossiya-24 (Russian: Россия-24) “news channel”, accusing the Finnish press of inciting hatred of Russia. (1) If he had previously appeared in any major media in Russia, it had passed by the eyes and ears of many other people who followed Russian war news or propaganda, including me. However, such a person could not have appeared in the Russian media out of thin air: who is Kosti Heiskanen?

He wasn’t exactly a “tabula rasa”. Namely, a detail from Heiskanen’s past that touched us Finns was found in an instant in 2009. In a Yleisradio news report on the kidnapping of Paavo Salonen’s son Anton to Russia, it was reported that journalist Kosti Heiskanen had helped Anton’s father, Paavo Salonen, in his search for his son in Russia. (2)

At that time, child abductions were in the headlines, and specifically the abduction of children to Russia. The previous summer, Paavo Salonen’s son Anton had been secretly brought from Russia to Finland. Anton’s mother, Rimma Salonen, had kidnapped her son to Russia in March 2008. (3)

A certain Johan Bäckman also participated in the activities, giving statements on behalf of Anton’s mother, Rimma Salonen. Similarly, Anton’s father Paavo Salonen was assisted by Kosti Heiskanen, who was introduced as a journalist. In this context, it is worth noting that Heiskanen assisted Paavo Salonen in the search already during 2008. In June 2008, Heiskanen, introduced as a journalist for Independent Press, gave a statement to Ilta-Sanomat after Paavo’s son had been found. (4)

Independent Press Oy (the company has ceased operations) was a publishing company in Lappeenranta that published a Russian and Finnish-language magazine, which, among other things, published articles about the alleged hardships faced by Russians in Finland. The magazine, Focus, published by the company was edited by Kosti Heiskanen. (5)

In less than two decades, Heiskanen’s path has taken him from being Bäckman’s opponent to being on the same side of the field, with both of them participating in Russia’s propaganda war against the West today. Or are the events of the past just a cleverly constructed theater? However, it cannot be denied that Heiskanen’s own life also contains episodes that make it possible to collect “incriminating material” and use it to kompromat. But before I delve into Kosti Heiskanen’s current activities as a propagandist, it is worth briefly reviewing Heiskanen’s background, even though it has been reviewed in an article published in The Insider in June 2024. (6)

Kosti Heiskanen, also known as Konstantin Mikhailovich Lebedev, is a descendant of Finnish communists who emigrated to the Soviet Union in the 1930s. Heiskanen was born in April 1978. According to leaked information from the Russian passport system published by Pointmedia (Russian: Точка), he did not change his name until 2004. (7) Heiskanen’s own story about his background is consistent with the above. In his VK update (December 2024), he says the following:

“---I have never hidden this, and always when giving interviews I explained that I am a descendant of Finnish immigrants, Karelians, Vepsians and Germans. During the Soviet period, many had Russian first and last names, including a large number of Russian Germans. This bullying began when I posted a picture on social media of starting a family at the age of 20 and how my children - - - asked me to take their last names.---” (8 – note: text translated into English by the author of the text.)

According to Heiskanen himself, he lived in Finland from 1996 to 2012, in Lappeenranta and Helsinki, as well as in Sipoo. In 2012, he mentions that he moved to Berlin, Germany.

Heiskanen has lived in Germany until spring 2022, working in the tourism industry. A company was registered in his name for the tourism industry in Berlin in February 2012. The company (World Travel Consulting Panorama Tours GmbH) has since ceased operations. Heiskanen’s name can also be associated with another company, NORVISTA TRAVEL & TRADE GmbH, which was registered in October 2018. (9) It is interesting to note that the first-mentioned company also had an office in Finland – at Tehtaankatu 12, Helsinki. Rustravel Oy, which was founded 23 years ago by Oleg Gergalo, operates at the same address. Gergalo’s name came up a couple of years ago when the Russian Rossiya24 channel, based on FSB sources, claimed that he was providing information to the Finnish Security and Intelligence Service, Suojelupoliisi in Finland. According to a communications expert for the Finnish Security and Intelligence Service, this is a case of Russian information influence.

Rustravel Oy has been mentioned numerous times over the past decade, including by Johan Bäckman, when he recommended using a travel agency for visa matters when traveling to Russia, or to the territories occupied by Russia from Ukraine, or when enlisting in Russian proxy forces in the war in eastern Ukraine that began in 2014. My text ”Fennomatkat Pietarissa – viihdettä sivustaseuraajille” also contains observations about Rustravel’s activities. However, let’s return to Heiskanen’s “tourism-filled” ramble.

According to Heiskanen, he fled Germany to Russia in April 2022 and already on June 1, 2022, he appeared on the state-owned Rossiya-24 news channel accusing the Finnish press of inciting hatred against Russia: “THIS IS HOW THE FINNISH PRESS IS WHIP UP HATE AGAINST RUSSIA.”













From being unknown to being on a state-owned television news channel in a few weeks – now someone might say that “there’s something rotten here…”.

Since then, we have had to watch Kosti Heiskanen’s appearances on social media platforms, as well as in various Russian or pro-Russian media outlets, spreading propaganda with excessive force. Heiskanen has visited the areas occupied by Russia from Ukraine several times. He has also visited cities destroyed by the Russians, such as Mariupol and Avdiivka. In Avdiivka, he accused Finnish and Swedish volunteers of looting the city without providing any evidence. (10) At this very moment, he is touring Russian-occupied eastern Ukraine, making accusations and repeating the propaganda story that Russia has been cultivating for over a decade about atrocities committed by Ukrainians and continuous bombings by Ukraine, which have been shown to be disinformation and lies multiple times. (11)













Unfortunately, it is likely that some Finns will also believe these stories, but the real target audience for Heiskanen's reports is in Russia. Since the occupation of the Crimean Peninsula, Russia has resorted to various foreign commentators, experts (or people presented as such), as well as observers and activists, whose primary task is to bring credibility to the message conveyed by Russia. Kosti Heiskanen is also presented to the Russian public not only as a journalist but as a well-known journalist and civic activist, which he is not.

If we ignore his own media projects, Kosti Heiskanen’s most visible journalistic activity is connected to Russian media and Finnish counter-media. He has commented on the situation in Finland for a very diverse group of Russian media. Among these media are Tsargrad TV, founded by the Orthodox oligarch Konstantin Malofeyev (12), and Patriot Media Group, which was part of the “empire” of the late Yevgeny Prigozhin. According to Novaya Gazeta, Malofeyev was involved in creating Russia’s Ukraine memorandum in the last decade. (13) He was also a financier and supporter of Igor Girkin during the “Russian Spring” when the war in eastern Ukraine began in April 2014, when troops led by Girkin began a military operation in Sloviansk and Kramatorsk.

Kosti Heiskanen as a guest on the Tsargrad tv-channel.











Kosti Heiskanen performing at the funeral of PMC Wagner militant Dmitry Menshikov, who liquidated in Ukraine, at the Beloostrovskaya cemetery  in St. Petersburg with the Finnish flag in December 2022.(14) 












Based on Heiskanen’s activities, I would conclude that unless he was an operator for some Russian security agency, he has good contacts in such an organization. When a man of Russian background who had fought in Ukraine in the ranks of PMC Wagner “defected” to Finland last summer (2025), (15, 16) Heiskanen was able to tell the names of the fighter in question, Zaslan Mustahanov aka Yevgeny Shpartun, and that he had a long criminal record already at the end of June. (17)

At that time, the Finnish Border Guard had only announced that a person had illegally crossed the border into Finland from Russia. Heiskanen did not get the name of the PMC Wagner militant from Finland, as I understand he was the original source of the militant’s names in Russia as well.














Heiskanen’s other activities, such as moving around the territories occupied by Russia from Ukraine, visiting military units, and appearances in Russian media, also indirectly prove that he is acting “on behalf of someone.”












In Heiskanen’s “play” we seem to have progressed to the “Death Threats” act, which he has told Ria Novosti about, and which are now being spread in the Russian propaganda media. (18) This may be just one episode among the episodes that are being fed to the media. Similar to the years-long conflict between him and Janus Putkonen, where harsh words are used to bark and threaten, but words are not followed by action. “There is another side to every story” to this story, i.e. there may be a dispute between individuals in the background, which goes back to the events of the Fennomatkat trip to St. Petersburg, but I am very wary of everything that is being said and done in public now. We will have to wait for the end of the play!

 

Marko

 

Sources:

1. https://x.com/HeiskanenKosti/status/1532050301955497986 

2. https://yle.fi/a/3-5909159

3. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000123744.html

4. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000134240.html

5. https://www.hs.fi/ihmisia/art-2000004252179.html

6. The Insider: Heiskanen outed as Lebedev: the fake Finn who serves Russian propaganda.

7. https://pointmedia.io/story/65fa9170b126bc7ae0c3dc2c

8. https://vk.com/wall747478706_2907

9. https://www.northdata.de/Heiskanen,+Kosti+Mikael,+Berlin/kgr

10. https://istories.media/en/stories/2024/05/15/rossotrudnichestvo/

11. https://x.com/HeiskanenKosti/status/1982837828699722232

12. https://cyberdefence24.pl/cyberbezpieczenstwo/rosyjska-dziennikarska-matrioszka-konstantin-lebiediew-alias-kosti-heiskanen

13. https://www.verkkouutiset.fi/a/vladimir-putinin-ukraina-strategian-valmisti-vahan-tunnettu-oligarkki-32663/#6a6aad62

14. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009323533.html

15. https://raja.fi/-/laiton-rajanylitys-17.6.2025-venajalta-suomeen-kiteella

16. https://yle.fi/a/74-20171865

17. https://x.com/HeiskanenKosti/status/1939386634006327501

Heiskanen’s Facebook profile update on June 29, 2025, is more detailed than his update in X.

18. https://riamediabank.ru/media/9028133.html


The text itself contains links to background material. In the text, I have also utilized Kosti Heiskanen’s personal social media accounts on VK and Facebook.