MH17: 53. ilmatorjuntaohjusprikaatin 2. pataljoonasta kootun kolonnan matka Ukrainan rajalle

Alankomaiden Haagissa alkoi 9. maaliskuuta 2020, oikeudenkäynti Malaysia Airlinesin lennon MH17 alas ampumisesta Itä-Ukrainan yllä 17. heinäkuuta 2014. (1) Oikeudenkäynnin tässä vaiheessa syytettynä on monikansallisen tutkijaryhmän eli JIT:n nimeämät neljä epäiltyä – venäläiset tiedustelu-upseerit Igor ”Strelkov” Girkin, Sergei “Khmury” Dubinski ja Oleg “Gyurza” Pulatov sekä ukrainalaistaustainen Leonid ”Krot” Khartšenko, jonka tiedetään toimineen kesällä 2014 Venäjän proxy-joukkojen ja militanttien osaston sekä jonkinlaisen tukikohdan komentajana. Malaysia Airlinesin lennon MH17 pudotuksen saaman huomion ja Venäjän ”kutoman” valheiden verkon myötä erilaiset propaganda- ja disinformaatiokanavat aktivoituivat myös oikeudenkäynnin alettua saaden selvää tukea Venäjän valtiollisilta toimijoita (media ja viranomaisorganisaatiot), täten on syytä käydä (jälleen kerran) kertauksenomaisesti läpi Malaysia Airlinesin lennon MH17 (koneena kyseisellä lennolla oli Boeing 777-200ER) pudotus ja pudotukseen nivoutuvat tapahtumat ynnä tapahtumaketjut.

Eri tahojen toimesta on kyetty esittämään pitävä todisteketju tapahtumien kulusta, sosiaaliseen mediaan julkaistujen kuvien ja videoiden sekä muiden havaintojen perusteella voidaan sanoa, että lennon MH17 pudottamisesta on vastuussa Venäjän maavoimien 53. ilmatorjuntaohjusprikaati. Tarkemmin sanoen, prikaatin (2. pataljoonan) varustukseen kuuluvalta Novator 9K37 M1 Buk TELARilta laukaistu ohjus pudotti Malaysia Airlinesin lennon MH17 heinäkuun 17. päivä 2014, kello 16:20:03 (paikallista aikaa).

Kirjoitussarjan ensimmäisessä osassa käyn läpi 53. ilmatorjuntaohjusprikaatiin kuuluvien yksiköiden matkaa tukikohdastaan Marshala Zhukovasta, noin 11 kilometrin päässä Kursin kaupungin itäpuolella, Ukrainan rajalle. Kirjoituksessa etenen tunnettua reittiä myöten Venäjän ja Ukrainan rajaseudulle Millerovon pikkukaupungin alueelle kesällä 2014. Seuraavassa osassa käyn samalla tavalla läpi MH17 pudottaneen, prikaatin varustukseen kuuluneen, Buk nro. 332* matkan miehitetyssä Itä-Ukrainassa 17. heinäkuuta 2014, Donetskista Snižnen eteläpuolella, Pervomaiskyin kylän kupeeseen. Kronologisesti etenevän sarjan päätän aamuvarhaisella 18. heinäkuuta 2014 kuvatulta videolta otettuun pysäytyskuvaan Luhanskista, jossa Buk nro. 332 vetävä Volvo ajaa kaupunkialueella kohti Venäjän rajaa.

Kirjoitussarjan tässä osiossa en tarkkaan käy läpi Malaysia Airlinesin lennon MH17 koneen pudottamista, (palaan tähän tapahtumaan tarkemmin tulevissa osissa). Lukijoiden on kuitenkin, edellä kuvaamieni tapahtumien lisäksi, hyvä muistaa tietyt faktat, joten lyhyenä kertauksena.

Malaysia Airlinesin lento MH17 (Schiphol, Amsterdam – Kuala Lumpur) pudotettiin 17. heinäkuuta 2014 Itä-Ukrainan yllä, yhtiön Boeing 777-200ER:n pudottanut ohjus laukaistiin alueelta (Pervomaiskyin kylän länsipuolelta), joka oli tuolloin Venäjän tukemien ja varustamien militanttijoukkojen hallussa. Koneen pudottanut ohjus laukaistiin Venäjän maavoimiin kuuluvan 53. ilmatorjuntaohjusprikaatin (2. pataljoonan) varustukseen kuuluvalta Novator 9K37 M1 Buk TELARilta nro. 332. Lennon MH17 tuhoutuessa ohjuksen taistelukärjen räjähdettyä ohjaamon vasemmalla puolella, koneen henkilökunta ja matkustajat menehtyivät – 298 siviiliä kuoli.

Venäjän maavoimien 20. kaartin armeijaan kuuluva 53. ilmatorjuntaohjusprikaati (sotilasyksikkö 32406) on rauhan aikana sijoitettu Marshala Zhukovan länsipuolella sijaitsevaan tukikohtaan. Prikaatin komentajana on toiminut vuodesta 2013 lähtien eversti Sergei B. Mutškajev. (2) Upotuskuvassa Buk nro. 332 kuvattuna tukikohdan alueella, upotuskuva otettu todennäköisimmin keväällä 2013.

Buk nro. 332 kuului 53. ilmatorjuntaohjusprikaatin 2. pataljoonan varustukseen, kyseisen pataljoonan komentajana oli ollut vuodesta 2012 Dmitri J. Trunin. (3) Hän oli 2. pataljoonan komentajana myös 17. heinäkuuta 2014.

Marshala Zhukovan ympäristöön on sijoitettu 53. ilmatorjuntaohjusprikaatin (sotilasyksikkö 32406) ohella sotilasyksiköt 35535 (448. ohjusprikaati) ja 42699 (kyseinen yksikkö on todennäköisesti jo lakkautettu/ yhdistetty muihin sotilasyksiköihin).

Edellä esitettyyn Google Earth kuvaan upotettu kuva: 53. ilmatorjuntaohjusprikaatin kalustoon kuuluva Novator 9K37 M1 Buk TELAR nro. 332 kuvattuna sotilastukikohdan alueella. Kuva on todennäköisimmin otettu keväällä 2013. Kyseinen kuva on julkaistu ensimmäisen kerran Bellingcatin toimesta 5. kesäkuuta 2017 julkaistussa artikkelissa ”Pre-MH17 Photograph of Buk 332 Discovered”, vinkin Bellingcatille kuvasta antoi Twitter-käyttäjä @Sl0zhny.

Kuvakaappaus 23. kesäkuuta 2014 kuvatulta videolta. (4) 53. ilmatorjuntaohjusprikaatin kalustoa on liikkeellä kohti itää Kursk – Voronez välisellä pikatiellä R298 (kyrillisin aakkosin Р298), videon kuvaushetkellä kolonna on edennyt muutaman kilometrin päähän Marshala Zhukovasta sijaitsevasta tukikohdastaan. Kuvassa trailerilla Buk TELAR tai latausvaunu. Kesäkuun 23.–25. päivä liikkeellä oli yhteensä 45 prikaatin varustukseen kuuluvaa ajoneuvoa, muun muassa seuraavat Buk M1 TELARit nro.  211, 212, 221, 231 ja 3x2 sekä ainakin yksi latausvaunu (TEL). 

Kesäkuun 23. 2014 kuvatun kolonnan ajoneuvoyhdistelmä sijoitettuna satelliittikartalle P298 pikatielle Marshala Zhukovan koillispuolelle. Kesällä 2014 53. ilmatorjuntaohjusprikaatin tukikohdasta lähti matkaan kaksi erillistä kolonnaa, kummankin määränpään ollessa Venäjän ja Ukrainan rajaseudulla Rostovin oblastissa. Toiseen pataljoonaan kuuluvaa kalustoa oli liikkeellä 23.–25. kesäkuuta 2014 ja toinen kolonna (1. pataljoonasta) oli liikkeellä 19.–21. heinäkuuta 2014, jälkimmäisen kolonnan määränpäänä oli Kamensk-Šahtinskin alue Millerovosta etelään.

Kolonna videoitiin/ kuvattiin myös Troitskiyn taajama-alueella sen joutuessa hidastamaan R190 (P190) pikatien ylittävän kaasuputken kohdalla. Osa kolonnaan kuuluvista ajoneuvoyhdistelmistä joutui kiertämään kohdan pientareen puolelta, koska ne eivät mahtuneet tien ylittävän kaasuputkirakennelman alta. Troitskiysta on Stari Oskoliin, jossa kolonnaan kuuluvista ajoneuvoista tehtiin runsaasti havaintoja, matkaa linnuntietä noin 25 km.

Kuvakaappaus Troitskiyssa kuvatulta videolta, kuvassa trailerilla olevan Buk-M1 TELARin kyljessä huolimattomasti piiloon maalattu numero 332, kyseessä on siis MH17 pudottanut Buk-M1 TELAR. Buk TELARia kuljettava ajoneuvoyhdistelmä valmistautuu juuri kiertämään tien ylittävän kaasuputken.

Marshala Zhukovasta matkaan lähtenyt kolonna kuvattiin ja videoitiin myös Staryi Oskolissa. Satelliittikarttakuvaan upotettu jotakuinkin oikealle kohdalle (+/- 250 m) trailerilla oleva Buk TELAR, joka on numeroltaan 3xx, todennäköisimmin juuri MH17 pudottanut 332. Upotuskuva on kuvakaappaus videolta ”Военная техника Старый Оскол”, (5) jota myös Bellingcat on hyödyntänyt kolonnan reitin kartoituksessa.

Kuvakaappaus Staryi Oskolista videolta ”Военная техника Старый Оскол”, 53. ilmatorjuntaohjusprikaatin kalustoa liikkeellä kaupunkia halkovalla prospekt Alekseya Ugarovalla, (vanhemmissa kartoissa tien nimeni on prospekt Alekseya Ugarova – Metallurgov). Kuvassa Buk TELAR nro. 212, samassa ryppäässä ovat TELARit nro. 221 ja 211 sekä latausvaunu. Marshala Zhukovassa sijaitsevasta tukikohdasta matkaa on nyt taitettu noin 135 km.

Buk-M1 TELAR nro. 3x2 kuvattiin Ilovkan ja Aleksejevkan välillä 24. kesäkuuta 2014. Samana päivänä 53. ilmatorjuntaohjusprikaatin kalustoa kuljettanut kolonna kuvattiin Aleksejevkassa kääntymässä tieltä 14K-10 ul. Chapaevalle. Kyseisellä risteysalueella on muun muassa Gazpromin ja Rosneftin huoltoasemat, upotuskuvassa kääntyvän kolonnan oikealle puolelle jää Gazpromin huoltoasema. Videotallenne on ladattu muun muassa VK:hon käyttäjän A.I toimesta nimellä ”Без названия”.

25.kesäkuuta 2014 53. ilmatorjuntaohjusprikaatin kalustoa kuvattiin ohi ajavaan autoon asennetulla kameralla. Kolonna oli kuvaushetkenä Millerovon eteläpuolella ul. Artilleriyskajalla. Tietä myöten pääsee Ukrainan rajan tuntumaan Voloshinen alueelle, jonne osa prikaatista oli sijoitettuna kesällä 2014 useamman kuukauden ajan.

Street view -näkymä ul. Artilleriyaskajalta, upotuskuvassa kuvakaappaus videolta ”Идут войска к границе трасса Миллерово-Луганск”, jolla näkyy tunnistettavasti huomattavan paljon 53. ilmatorjuntaohjusprikaatin kalustoa. Saapuessaan Millerovon alueelle, kolonna oli taittanut matkaa vajaat 600 km tukikohdastaan Marshala Zhukovasta.

Yhden sotilaan isä julkaisi sosiaalisessa mediassa kuvan pojastaan ”Denisistä” Millerovo-kyltin vierellä (kyseessä sama ul. Artilleriyskajalla sijaitseva ”Millerovo”-kyltti kuin edellä olevissa kuvissa). (6) Toisessa isän julkaisemassa kuvassa poikansa ”Denis” on osin naamioitujen kuorma-autojen edessä – kuvassa on selitys “2014-граница” (2014-rajalla). Tuolloin 53. ilmatorjuntaohjusprikaatin osia oli sijoitettuja Venäjän ja Ukrainan väliselle rajaseudulle Millerovon länsi- ja lounaispuolella seuraavien paikkakuntien ja paikkojen – Duby, Mitjankinskaja ja Chebotovka sekä Voloshino – läheisyyteen.

Alkuperäiset kuvat ”Denisistä” poistettiin hyvin pian niiden julkaisun jälkeen. ”Denisistä” ja muista 53. ilmatorjuntaohjusprikaatin sotilaista jäi kuitenkin niin paljon ”jälkiä” sosiaaliseen mediaan, että heidän sijoittumisesta alueella kyettiin muodostamaan selkeä kuva.

Kesällä 2014 Venäjän maavoimien 53. ilmatorjuntaohjusprikaatin osia oli sijoitettuna Ukrainan rajan tuntumaan, Millerovon länsi- ja lounaispuolelle, useiden kuukausien ajan. Sijoitusalueet Dubyn, Mitjankinskajan ja Chebotovkan sekä Voloshinon ympäristössä kyettiin tunnistamaan sosiaaliseen mediaan jaettujen kuvien perusteella, eräissä tapauksissa kuvien sijaintitietojen avulla.

Aiemmin mainitun ”Denisin” ja hänen isän ohella muun muassa ”Ruslan” jakoi sijaintitiedolla varustettuja kuvia sosiaaliseen mediaan (upotuskuva).

Vastaavasti ”Pavel” jakoi Millerovon alueelta kesäkuun 25. päivä kuvan VK:hon, jossa oli tekstinä ”На границу” (”Rajalle”), hän jakoi Rostovin oblastin alueelta (johon Millerovokin kuuluu) vielä elokuussa valokuvia VKontekteen. ”Pavelin” julkaisemissa kuvissa näkyy tunnistettavasti 53. ilmatorjuntaohjusprikaatin kalustoa Ukrainan rajan tuntumassa.

Kurskin alueelta siirrettiin Dubyn lähistölle heinäkuun 16. päivään mennessä sotilaita myös toisesta yksiköstä, 16. erillisestä elektronisen sodankäynnin prikaatista (sotilasyksikkö 64055). (7)

Seuraavassa osassa, jonka pyrin laatimaan mahdollisimman pian, käyn samalla tavalla läpi MH17 pudottaneen Buk-M1 TELARin nro. 332 matkan Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla 17. ja 18. heinäkuuta 2014.

 

Marko

 

Lähteet: 

1. https://yle.fi/uutiset/3-11247522 

2. https://informnapalm.org/en/the-commander-of-the-53rd-brigade-whose-buk-missile-launcher-brought-down-flight-mh17-signs-children-s-certificates-of-merit-photo/ 

3. https://www.bellingcat.com/app/uploads/2016/02/53rd-report-public.pdf (s. 94)

4. https://www.youtube.com/watch?v=5TIVzgj7884 

5. https://www.youtube.com/watch?v=9JWUPGLqzZ4 

6. https://www.bellingcat.com/app/uploads/2016/02/53rd-report-public.pdf (s. 40)

7. https://www.bellingcat.com/app/uploads/2016/02/53rd-report-public.pdf (s. 42)

Kirjoituksessa on hyödynnetty runsaasti Bellingcatin julkaisemia katsauksia ”MH17 - Potential Suspects and Witnesses from the 53rd Anti-Aircraft Missile Brigade” ja ”Exploring Russia's 53rd Brigade's MH17 Convoy with StoryMap” sekä “Pre-MH17 Photograph of Buk332 Discovered”.

*: MH17 pudottaneen Buk-M1 TELARin tunnistenumero ei alun perin ollut kokonaisuudessaan tiedossa, niinpä siitä käytettiin tunnistetta 3x2. Lopulta, vertaamalla prikaatin kalustosta julkaistuja kuvia sekä TELARien yksityiskohtia, varmennuttiin siitä, että TELAR 3x2 on TELAR nro. 332. 

Talvisodan aikaan SS Kouran matkassa (aavan meren tuolla puolen)

Viime aikoina mieleeni on kummunnut päivä toisensa perään hajanaisia muistikuvia ja muistoja menneisyydestä – olen koettanut rakentaa palapeliä sukuni kokemuksista talvisodan kohtalokkailta päiviltä ja viikoilta, kuitenkaan onnistumatta siinä ja syykin tälle epäonnelle on ymmärrettävä. Suvussani, kuten todennäköisesti monessa muussakin suvussa, sodasta ei puhuttu – muistoja ei äidin suvun puolelta tallennettu ylös silloin kun sodan kokeneet vielä olivat hengissä. Isän puolelta näin on onneksi tehty, itse tosin en nuorena – sukukronikkaa lukiessani – ymmärtänyt tehdä riittävästi tarkentavia kysymyksiä, joten niinpä nämäkin muistot jäävät vaille tarkennusta.

Yleensä tällaisia muisteloita kirjoittavat ihmiset, joilla on jotain kerrottavaa, joiden suvun edesmenneet jäsenet ovat osallistuneet ratkaiseviin taisteluihin, ehkäpä jopa mainetekoja tehden (tai, jos ei niitä tehden, niin sellaisia nähden). Omalla kohdalla sankaritarinoiden kerronnalle ei ole sijaa, ei etenkään talvisodassa, jolloin yksikään sukumme jäsenistä ei rintamalle asti päässyt, eikä niitä merkittäviä muistoja löytynyt kotirintamalta – Suomestakaan. Kuten otsikkokin jo kertoo, kirjoitukseni talvisotamuisteloissa keskiöön nousee valtameri ja SS Koura miehistöineen mutta ennen kuin ajelehdimme merivirtojen (ja höyrykoneen) viemänä rannattomille ulapoille silmäys punaiseen Kemiin ja aikaan ennen talvisotaa.

SS Koura, v. 1940.*

Punaisesta Kemistä merille

Kirjoitin joulukuun 6. 2017 satavuotiaasta kansasta, joka eheytyi yhdeksi. Kyseinen kirjoitus oli samalla lyhyt luotaus isäni puoleiseen sukuun maamme itsenäistyessä vuonna 1917, kirjoitukseni kaari kantoi seuranneiden (myrskyisten) vuosien kautta 30-luvun alkuun, mielenkiintoni kohdistuessa edesmenneen vaarini isään, maanpetturuudesta tuomion saaneeseen kansanedustaja Jaakko Enqvistiin, mutta vähäisemmässä määrin myös vaariini, Aarneen.

Jaakko Enqvist oli matkapuhuja, kertoman mukaan Työväen ja Pienviljelijäin puolueeseen** kuulunut Jaakko oli oivallinen puhuja. Ehkäpä puhelahjat veivät hänet Tyrnävältä Kemiin, ja siellä Kemin maalaiskunnan kunnanvaltuustoon sekä 20-luvun alun myrskyisinä vuosina eduskuntaan Helsinkiin saakka. Mutta ennen näitä vuosia hänelle syntyi poika, Aarne, jonka ”talvisodan” me tässä kirjoituksessa elämme uudelleen. Talvisota on lainausmerkeissä olennaisesta syystä, koska vaarini elämä yhtyi SS Kouraan sodan alla ja sota-aikana ja ollaksemme jälleen runollisia, voimme sanoa hänen olleen aavan meren tuolla puolen kohtalokkaina sotakuukausina.

Lukemani mukaan Aarne oli jo pienenä poikana haaveillut merimieselämästä istuessaan Kemin sataman pollarin nokassa laivoja katsellen. Keväällä 1928 hänen elämänsä polku ristesi ”Kohtalon Iivarin” tien kanssa, joka sattui kysymään häneltä (tietämättä kaipuusta merille): ”Etkö sinä lähtisi laivaan”. Laiva, johon Aarne värväytyi, ei ollut kummoinen, jos sitä edes saattoi laivaksi kutsuakaan. Kyseessä oli 25 hevosvoiman moottorilla varustettu satamahinaaja Meriteeri, mutta 14-vuotiaalle merimieselämästä haaveilleelle pojanklopille sekin oli jo haavekuvaa konkreettisempi. Reilua vuosikymmentä ja monen monta hinaajaa ynnä ”pitkän linjan” laivaa myöhemmin, syksyllä 1939, Aarne meni jälleen remonttimieheksi SS Kouraan, jossa hän oli jo aiemmin työskennellyt laivan kyntäessä merta aina Karibialle saakka. Aarne nousi Kouraan Oulussa.

”Siinä (SS Kourassa) oli silloin massalasti, joka oli tarkoitus viedä Bostoniin, mutta juuri kun he olivat päässeet Ahvenanmaan ohi tuli suunnitelmiin muutos, sillä saksalainen sotalaiva yhytti Kouran ja pakotti sen tykinlaukauksella pysähtymään. Ensin saksalainen sotalaiva ampui varoituslaukauksen Kouran keulan ohi, mutta koska suurta 5000 tonnin laivaa ei pysäytetä hetkessä, ehti sotalaiva ampua vielä toisenkin kerran ennen kuin laiva saatiin pysähtymään”.

Välikohtauksen jälkeen laivaan nousi saksalaissotilaita aseineen varmistamaan, että aluksen miehistö noudattaa annettuja ohjeita. SS Koura saateltiin Viinemyndiin (kyseessä on todennäköisesti Swinemünde, joka toisen maailmansodan jälkeen luovutettiin Puolalle, saaden nykyisen nimensä Świnoujście), jossa se ankkuroitiin keskelle jokea muiden samalla tavalla takavarikoitujen laivojen viereen. SS Koura miehistöineen koki sodan ensihyöyn merellä saksalaisten päätellessä Puolan sotaansa – toisena maailmansotana tunnetuksi tullut sota oli Euroopassa alkanut. Swinemündessä SS Koura oli kuuden viikon verran, kunnes sen matka jatkui. Miehistölle koettelemus oli kuitenkin kova, koska siihen oli tarkoitus lastata vasta Kööpenhaminassa riittävästi ruokaa ja muita tarve-aineita tulevaa merimatkaa varten, joten etenkin tupakkamiehille kuusiviikkoinen odottelu oli ankaraa aikaa – saksalaissotilailta ostettu ”rehutupakka” ei aina riittänyt korvikkeeksi.

Swinemündestä matka jatkui Kööpenhaminaan, josta –

”haettiin punkraus eli otettiin kolit omaan käyttöön, proviantti eli ruokaa sekä tupakkaa tupakkamiehille. Kun laiva oli saatu lastatuksi näillä tarvikkeilla, suuntasivat he matkansa kohti Amerikkaa. Juutinrauma oli jo miinoitettu ja laivaan tuli miinaluotsi”.

Juutinrauman läpi ohjattiin kerralla pitkä letka laivoja, mikä välillä hirvitti laivojen miehistöä, koska jokaisen laivan oli tehtävä samanlaiset mutkat ja käännökset kuin edellä ajavan, eikä se ollut aivan helppoa 5000 tonnin rahtilaivalla. Miinaluotsin ohjattua letkan Pohjanmerelle, suuntasi kukin alus omia reittejä määränpäähänsä. SS Kouralla se oli tuolloin Boston, Yhdysvaltojen itärannikolla.

Sotajouluna 1939 SS Koura miehistöineen saapui Bostonista tyhjänä New Yorkiin. Joulupyhien tähden, laivan oli odotettava arkea kaupungin edustalla merellä. Toisin kuin nykyään, tuolloin laivojen lastaus ei tapahtunut hetkessä, New Yorkissakin SS Koura viipyi viikonpäivät lastattavana.

New York taivaita hipovine rakennuksineen jäi taakse vuoden vaihduttua, SS Kouran reitti Atlantin yli vei Lontooseen –

”Kanaalissa he joutuivat odottamaan miinaluotsia. Kanaali oli täynnä upotettuja laivoja, jotka kuin sodan muistomerkit törröttivät palaneina ja puoliksi veteen vajonneina meressä”. New Yorkissa, muutaman karkurin tilalle otetut filippiiniläiset, säikähtivät näkyä kanaalissa niin, että nukkuivat yönsä kannella pelätessään SS Kouran saavan saman kohtalon kuin hylyt.

Sota lännessä ei vielä varsinaisesti ollut alkanut, käytiin ns. valesotaa. Lontoon jälkeen SS Koura risteili läntisessä Euroopassa satamasta toiseen, se ankkuroitui Hollantiin, jossa Aarne näki ensimmäisen kerran uutisfilmin talvisodasta – köyhästä, huonosti varustellusta armeijasta, joka kävi puolustustaistelua puna-armeijaa vastaan. Aarne piti filmiä propagandafilminä, koska hän ei saattanut uskoa sotilaiden varustuksen olevan niin kehnoa, amatöörimaista. Kyse ei kuitenkaan ollut propagandasta, kyseessä oli karun totuuden paljastanut uutisfilmi. 

Hollannista SS Koura purjehti lyhyen tovin Belgiaan, Antwerpeniin, josta matka jatkui tyhjänä Ranskaan, Le Havreen, missä alus luovutettiin Suomen valtion käyttöön. Ranska oli luvannut Suomelle sotilasapua, niinpä Kouraan oli tarkoitus lastata I maailmansodan aikuisia tykkejä Le Havressa. Tykkien lastauksen ollessa käynnissä, annettiin vastakäsky, jonka jälkeen aselasti purettiin pois Kourasta ja lastattiin viereen ankkuroituneeseen Immo Ragnariin (elettiin maaliskuuta 1940, talvisota oli jo päättynyt). Immo Ragnar oli jääkäri Ragnar Nordströmin laiva.

Immo Ragnarin kuljettaessa ”tykkilastin” Suomeen, oli Koura miehistöineen jälleen vapaa purjehtimaan maailman merille. Ennen kuin Saksa aloitti sodan lännessä huhtikuussa 1940 SS Koura oli jo Atlantilla kohteenaan Savanna la Mar, Jamaikalla, josta Koura hakisi väripuulastin –

”ja koska oli sota-aika kokeiltiin Savanna la Mar’issa laivan pelastusveneitä ja kävi niin hupaisasti, - - - että jokainen noista veneistä vuoti kuin seula ja ne olisivat painuneet pohjaan, jolleivat olisi ollut köysillä kiinni laivassa. Täysin käyttökelvottomat pelastusveneet nostettiin takaisin paikoilleen ja niiden tehtävää toimittamaan rakennettiin pelastuslauttoja”.

Paluumatkalla Ranskaan, SS Koura oli viikon päässä Euroopan rannikosta, kun Ranska antautui Saksalle. Tieto Ranskan antautumisesta saatiin radiolla keskelle Atlanttia, missä odotettiin vuorokausi uusia ohjeita. SS Kouran uudeksi määränpääksi annettiin Chester Philadelphian kupeessa, jonne väripuulasti lopulta päätyi. Chesteristä alus purjehti tyhjänä Delaware jokea ylös Philadephiaan, jossa alukseen lastattiin kokonaista 22 000 tynnyriä bensiiniä lastiksi. Laivan miehistöön edelleen kuuluvat filippiiniläiset ottivat hatkat nähdessään aluksen lastin, heidän tilalle otettiin norjalaisia. Vaarallinen lasti oli tarkoitus viedä Liinahamariin. Talvisodassa Neuvostoliitto valloitti Liinahamarin, mutta Moskovan rauhassa 1940 alue jäi Suomelle. Välirauhan aikana Liinahamari oli sekä Suomen että Ruotsin ainoa vapaa huoltoreitti Saksan ja Neuvostoliiton valtapiirin ulkopuolelle.

SS Koura miehistöineen joutui odottamaan Philadelphiassa pari kuukautta ”lastin päällä” lupaa päästä lähtemään. Parin kuukauden viivyttelyn jälkeen englantilaiset antoivat alukselle luvan (tai määräyksen) mennä Kirkwalliin, Englantiin, josta he saisivat lopullisen luvan. Atlantin ylitykseen SS Koura liittyi osaksi saattuetta, keskellä Atlanttia saattueen rahtilaivojen kapteenit päättivät olla purjehtimatta Kirkwalliin, he päättivät kääntää laivojen kurssin kohti Islantia tarkoituksenaan kiertää saari ja mennä sen ”takaa” Liinahamariin.

Onnettomuudeksi Kouran kattila puhkesi kesken matkan ennen kuin he olivat ehtineet edes Islantiin, heidän oli jätettävä saattue korjatakseen vahingon. Koura kellui vuorokauden verran avuttomana keskellä valtamerta miehistön valmistellessa alusta korjaukseen ja Aarnen lopulta korjatessa kattilan.

”Ensin puhkeamaan porattiin reikä, ja sitten Aarne pesässä ollen ujutti pitkillä pihdeillä pultin reiän läpi, ja kun se oli onnistunut, kiristettiin ulkopuolelta ”paikka” mutterilla tiiviiksi.”

Korjausurakan jälkeen SS Koura, yksin, saattueesta jälkeen jääneenä, jatkoi matkaa kohti Islantia kiertääkseen saaren. Islannin pohjoispuolella Kouran matka keskeytyi, Royal Navy’n vahvuuteen kuuluvan sota-aluksen pysäytettyä aluksen, määrätessä sen seuraamaan itseään Reykjavikiin, jossa he joutuivat olemaan kolmisen viikkoa, josta heidän ohjattiin Färsaarille brittien tarkastusasemalle. Färsaarilla Kouralle värvätyt norjalaiset merimiehet internoitiin, loppumatkan Liinahamariin Koura ajoi vajaalla miehistöllä niin, että kokkikin joutui lämmittämään.

”Liinahamarin edustalla he joutuivat odottamaan luotsia, jota lupauksista huolimatta ei kuulunut missään säällisessä ajassa.

Odotettuaan aikansa luotsia tämän antamatta elonmerkkiä itsestään päätti kippari lähteä matkaan ilman luotsia niin vaarallista kuin se olisikin miinojen takia varsinkin bensiinilastissa. Onni oli ollut heille suosiollinen koko matkan eikä se jättänyt heitä tässä viimeisessäkään vaiheessa. Onnellisesti he pääsivät Liinahamariin, mihin bensiinilasti purettiin. Bensiinilastin ohella oli Jamaikalta asti tuotu sadan litran tynnyrillinen rommia, joka oli tarkoitettu laivanvarustajalle”.

Siitä ei ollut tietoa, kuinka monta litraa sadasta rommilitrasta loputa päätyi laivanvarustajalle, moni mies oli merellä ottanut ”näytteen” rommilastista.

Aarnen ja SS Kouran tiet erosivat Liinahamarissa. SS Koura*** suuntasi seuraavalla matkalla Etelä-Amerikkaan hakemaan kahvia, Aarne vastaavasti päätyi sotaväkeen. 30-luvun puolivälissä Aarne ei ollut kutsunnoissa kelvannut sotaväkeen, hänet oli laitettu silloiseen b-luokkaan, mikä todennäköisesti johtui isänsä Jaakko Enqvistin taustasta kommunistina – isänsä tausta heitti epäilyksen varjon myös pojan ylle.

Vuoden 1941 alkupuolella Saunakankaan varuskunta kutsui Aarnea, mitä mahtoi paljon kokenut mies miettiä tuolloin mennessään poikain keskelle miestenkouluun, aistiko tuulen suunnan muuttuvan?

Isäni äiti K. eli talvisodan aikaan aikuistuvan naisen elämää Perämeren rannikolla, Kemissä. Tiedossani ei ole, että hän olisi kokenut merkittäviä elämänmuutoksia tahi tapahtumia talvisodan kuluessa, todennäköisesti hän kävi töissä, sillä olihan hänkin aloittanut työnteon jo varsin nuorena – viisitoistakesäisenä, joitain vuosia ennen talvisodan alkua, osuuskaupassa Koivuharjulla.

Talvisodassa sotatoimet eivät tietojeni mukaan ulottuneet edes pommitusten muodossa Kemiin, sota kuitenkin oli läsnä päivittäisessä elämässä, sillä Kemin ja Keminmaan alueen reserviläisistä kootut joukko-osastot kokivat merkittäviä tappioita talvisodan aikana etenkin Suomussalmen ja Kuhmon taisteluissa.

Marko  

 

Lainaukset A. Enqvistin kirjoittamasta sukukronikasta.

Täsmennyksiä ja huomioita:

*: Kuva A. Enqvistin muistiinpanoista, kuvan ottaja ei ole tiedossa.

**: Jaakko Enqvist kuului eduskuntakaudellaan Suomen sosialistisen työväenpuolueen eduskuntaryhmään, johon ilmeisesti kuului edustajia  Suomen sosialistisen työväenpuolueen lisäksi Suomen Työväenpuolueesta sekä Sosialistisesta Työväen ja Pienviljelijöiden vaalijärjestöstä, joista viimeisimmän listoilta Jaakko Enqvist tietojeni mukaan valittiin eduskuntaan. Hän ehti istua eduskunnassa 05.09.1922–17.10.1923 välisen ajan. Syksyllä 1923 hänet pidätettiin 22 muun puolueen edustajan kanssa ja lopulta tuomittiin ”maanpetoksellisesta toiminnasta”. Tuomion hän istui Tammisaaren pakkotyölaitoksella.

***: Elokuussa 1941 SS Kouran saavuttua Kuubaan, saaren hallinto otti aluksen haltuunsa ja siirsi sen oman lippunsa alle, jolloin aluksen senhetkinen miehistö internoitiin Kuubaan. Toisen maailmansodan jälkeen, maaliskuussa 1947, alus palautettiin omistajayhtiö Kouran Laiva Oy:lle.

Kuva via Äänimeri.

 

Rauhanpuolustajat – ”turvallisuuspoliittista” rähmällään oloa

Tiistaina (1. joulukuuta) Rauhanpuolustajat julkaisi tiedotteen eduskunnalle luovutettavasta vetoomuksesta, jossa vaaditaan aikalisää ja uutta harkintaa hävittäjähankkeelle (HX-hanke). Vetoomuksen on allekirjoittanut 200 tutkijaa, taiteilijaa ja kansalaistoimijaa, jotka vetosivat valtioneuvostoon ja eduskuntaan HX-hankkeen uudelleenarvioimiseksi. Huomioitavaa on kuitenkin se, että turvallisuuspolitiikan asiantuntijat loistavat poissaolollaan allekirjoittajien joukosta, pois lukien Markku Kangaspuro, Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin tutkimusjohtaja sekä Rauhanpuolustajien johtokunnan puheenjohtaja (v. 2020-2021), ja jonka luulisi ainakin jollain tasolla tiedostavan Suomen turvallisuuspoliittisen aseman Venäjän naapurissa ja kykenevän hahmottamaan kokonaisuuksia riittävän hyvin, jolloin allekirjoittaminen ei olisi tullut kyseeseen. Arvelen, että hänen kohdalla ideologia ajoi – jälleen kerran – järjen ohi.

Se ei ole lainkaan yllättävää, että poliittiseen johtoon, joka on omalta osaltaan vastuussa HX-hankkeen läpiviennistä, koetetaan vaikuttaa vetoomuksin. Sekään ei ole yllättävää, että vetoomuksen taustalla on joukko taitelijoita, tutkijoita ja kansalaisvaikuttajia, joita näyttää yhdistävän vasemmistolainen ajattelutapa – ideologia. Se, että Rauhanpuolustajat ajaa tällaista asiaa ei liene yllätys kenellekään, joka on perehtynyt liikkeen punertavaan historiaan.

Rauhanpuolustajien mukaan järjestön tarkoituksena on toimia ”rauhan, aseistariisunnan, suvaitsevaisuuden, ihmisoikeuksien ja maailmanlaajuisen tasa-arvon puolesta” – joten ei ihme, että Rauhanpuolustajien hallituksen puheenjohtajakin tällaisen vetoomuksen allekirjoittaa. Toiminnan aatteellisina lähtökohtina pidetään humanismia, sodan- ja rasisminvastaisuutta sekä kansainvälistä yhteisvastuuta, organisaatiosta on kuitenkin hyvä muistaa sen punainen historia – toukokuussa 1949 perustettu Suomen Rauhanpuolustajat – Fredskämparna i Finland ry on kuulunut Neuvostoliitto-johtoiseen Maailman rauhanneuvostoon, jonka päämaja sijaitsi Helsingissä. SKDL (Suomen Kansan Demokraattinen Liitto) oli puolestaan Rauhanpuolustajien jäsenjärjestö ennen äärivasemmistolaisen puolueen lakkauttamista. 1960-luvulla Rauhanpuolustajat tuki sissiliikkeiden aseellista itsenäisyystaistelua monissa maissa katsoen näiden toiminnan olevan leniniläisen imperialismiteorian oikeuttamaa. On myös hyvä muistaa, että Suomen kommunistisen puolueen oppositiolla, jota 1970-luvun alussa alettiin kutsua taistolaisiksi, oli vankka asema Rauhanpuolustajissa – taistolaisilla ja heidän perillisillä näyttää olevan vankka asema yhdistyksessä edelleenkin.

Omaa kirjoitustani ei pidä ymmärtää haluna sulkea suut – vaientaa keskustelua. Mikäli eilen jätetty vetoomus olisi pitänyt lihaa luiden ympärillä, tuskin kirjoittaisin tätä blogia, mutta tällä kertaa vetoomus oli varsin köykäisesti laadittu –

”Suomi on perinteisesti korostanut yhteistyöhön, sopimiseen ja diplomatiaan perustuvaa yhteisen turvallisuuden rakentamista. Asevaraisen turvallisuusajattelun voimistuminen ei ole etenkään pienten maiden etu.

Koronapandemia, ilmastonmuutos ja talouskriisit kertovat siitä, miten tiiviisti hyvinvointimme ja turvallisuutemme kietoutuvat yhteen muiden maiden ja kansainvälisen kehityksen kanssa. Asevarustelun sijasta on tarpeen ohjata voimavaroja ilmastotekoihin, terveydenhuoltoon, koulutukseen, sosiaaliseen turvallisuuteen ja maailmanlaajuisen eriarvoisuuden vähentämiseen.” (Lainaus vetoomuksesta)

joten mielestäni on enemmän kuin aiheellista kommentoida vetoomusta muutamalla sanalla.

Vetoomuksessa todetaan, aivan aiheellisesti, että Suomi on perinteisesti korostanut yhteistyöhön, sopimiseen ja diplomatiaan perustuvaa yhteisen turvallisuuden rakentamista – vetoomusta lukiessa syntyy kuitenkin sellainen vaikutelma, että vetoomuksen laatijat eivät ole olleet hereillä viimeisinä vuosina, että he eivät huomioi lainkaan sitä, ettei pieni maa voi ripustautua pelkästään yhteistyöhön, sopimiseen ja diplomatiaan kun samalla naapurissamme on aggressiivisesti käyttäytyvä totalitaarinen Venäjä, joka rikkoo järjestelmällisesti sopimuksia, joka pyrkii hajottamaan yhteistyötä tekeviä järjestöjä ja organisaatioita, ja joka operoi aggressiivisesti länsimaiden alueella (esim. Litvinenko ja Skripal). Samalla Venäjä vahvistaa joukkojaan myös Suomen rajoilla.

Kun Venäjä vähät välittää allekirjoittamistaan kansainvälisistä sopimuksista, Euroopassa tämä nähtiin merkittävässä määrin vuonna 2014, jolloin Venäjä miehitti Krimin niemimaan ja myöhemmin saman vuoden puolella masinoi sodan Ukrainaan – osallistuen sotaan kaiken aikaa joukoillaan, on kummallista, että Rauhanpuolustajat korostaa vetoomuksessaan yhteistyötä, sopimuksia sekä diplomatiaa. Asioita, joilla Venäjä on pyyhkinyt persettä reilun vuosikymmenen ajan – oikeastaan jo pidemmänkin aikaa, jos tarkkoja olemme.

Sekin on totta, että koronapandemia, ilmastonmuutos ja erilaiset talouskriisit kertovat siitä, kuinka yksi osa turvallisuudestamme kietoutuu yhteen muiden maiden kanssa, mutta samalla vetoomuksen laatijat jättävät (tietoisesti) huomiotta sen, että edellisten hoitaminen ei suinkaan merkitse sitä, että turvallisuuspoliittinen asemamme lainkaan kohenisi. En halua muistuttaa Venäjän roolista, mutta muistutan kuitenkin siitä, että Venäjä on merkittävin turvallisuusuhkamme, ja niin kauan kuin Venäjä toimii ja käyttäytyy aggressiivisen piittaamattomasti, on todella piittaamatonta olla huomioimatta tätä.

Vetoomuksessa tätä ei käytännössä lainkaan huomioitu, artikkelissa mainitut Pertti Haaparannan tai tietokirjailija Risto Isomäen kömpelöt selittelyt eivät sitä olleet. Vielä vähemmän sitä oli Ydin-lehden päätoimittajan Arja Alhon toteamus:

”Tänään jaksan nousta seisomaan. Tänään jaksan itseäni katsoa’ siksi, että turvallisuus meillä ja muualla syntyy epävarmuuden ja pelkojen vähentämisestä. Aseilla ei vaikuteta pandemioihin tai ilmastonmuutokseen eikä liioin luoda sosiaalista turvaa. Asiat on pantava nyt tärkeysjärjestykseen”.

Emme liioin voi heittäytyä kuvitelmien varaan, toivoa parasta mahdollista ja toivoa, että maailma palaisi aikaan ennen helmikuuta 2014 (tai ennen elokuuta 2008), niin kauan kuin tällaisen kuvitelman toteuttaminen on mahdotonta, on meidän elettävä tässä reaalimaailmassa ja huomioitava ympäristömme synnyttämät turvallisuuspoliittiset uhat, ikä tarkoittaa sitä, että meidän (suomalaisten ja laajemmin läntisiin demokratioihin kuuluvien) on oltava valmiit sijoittamaan rahaa myös puolustukseemme, ja toki oltava valmiit käymään avointa keskustelua eri vaihtoehdoista kuin myös siitä, että millaisiin turvallisuuspoliittisiin ratkaisuihin pyrimme oman kokonaisturvallisuutemme parantamiseksi. Keväästä 2014 on kulunut jo aivan liian monta vuotta, mutta edelleen asiallinen ja järkevä NATO-keskustelu loistaa poissaolollaan – puhumattakaan prosessista, jonka tavoitteena on NATO-jäsenyys. Tulevia asehankkeita voisi myös peilata sotilaallisen liittoutumisen kautta, olisiko sitä kautta mahdollista saavuttaa jotain sellaisia hyötyjä ja etuja, joiden myötä olisi mahdollista tarkastella hankittavia asejärjestelmiä ja niiden hankinnasta syntyviä kustannuksia (lukumäärät, huolto- ja elinkaarikustannukset jne.)

Rauhanpuolustajien historia tiedostaen, onkin varsin ymmärrettävää (ja loogista), etteivät he nosta vetoomuksessaan esille mitään turvallisuuspoliittisia ratkaisuja kohentamaan Suomen asemaa ja samalla mahdollistamaan laaja-alaisen keskustelun, jonka kautta peilata Suomen asemaa ja tarpeita. Tällaisen ehdotuksen poissaolo on toki ymmärrettävää, kun muistamme, että allekirjoittajien joukossa on aggressiivisia NATO-vastustajia, kuten Pirkko Turpeinen-Saari, joka pitää Srebrenican joukkomurhaa myyttinä; (1) tai patapunainen, entinen kansanedustaja, Jyrki Yrttiaho, jonka poika – kansanedustaja – Johannes Yrttiaho (vas.) heittää eduskunnassa kapuloita HX-hankkeen rattaisiin; NATO:a jyrkästi vastustava, radion kulttuuriohjelmista tuttu, Hannu Taanila; tietokirjailija Pentti Sainio, salaliittoteorioita hipovine ajatusrakennelmineen; unohtamatta uudenpolven laitavasemmistoon kuuluvia poliitikonalkuja ja aktivisteja tahi taiteilijoita, kuten rap-artisti Karri ”Paleface” Miettistä tai SKP:n pää-äänenkannattajan Tiedonantajan päätoimittaja Petra Packalénia, joista osaa todennäköisesti ajaa eteenpäin – silmät sokaissut – amerikkalaisvastaisuus, jolloin mikä tahansa Yhdysvaltojen valta-asemaa vastustava maa nähdään positiivisessa valossa, myös totalitaarinen, kansalaisiaan sortava, nyky-Venäjä. Sillä, niin outoa kuin se onkin, aivan liian moni Rauhanpuolustajien jäsen suhtautuu suurella naiiviudella Venäjän toimiin, toisinaan ryhtyen, muodossa tai toisessa, Venäjän asiamieheksi, joista löytyy esimerkkejä viime vuosilta Itä-Ukrainasta, Venäjän miehittämältä Krimiltä kuin myös kotomaamme kamaralta.*

Rauhanpuolustajat ei ole muuttunut nimeksikään vuosikymmenissä, niinpä oheinen kuvakollaasi kuvaa sitä vallan erinomaisesti.

Tarkastellessamme kokonaiskuvaa ja eri ryhmien vaikuttamista ynnä tavoitteita, tämä jätetty vetoomus on ymmärrettävä juuri päinvastoin. Tällaisten ryhmien aktivoituminen alleviivaa HX-hankkeen maaliin viennin tärkeyttä.

 

Marko 

1. https://www.turpeinen-saari.net/blogi/2020/07/17/34904 

*: Blogissani ”Kenen joukoissa seisot Rauhanpuolustajat?” lyhyelti näistä havainnoista.

Marraskuun 28. päivän Fixit mielenosoituksen puhujat – joukossa kielilläpuhujia, salaliittoteoreetikoita ynnä Venäjän miehitysvallan tukijoita

 

Marraskuun 28. päivänä eduskuntatalolla järjestetään Fixit mielenosoitus, jossa vaaditaan hallituksen eron ohella suomen eroa Euroopan Unionista. Mielenosoituksen – hyvin kirjava – puhujalista on herättänyt kysymysten ohella pohdintoja mielenosoituksen järjestävän organisaation, mahdollisesti piilotetuista, tarkoitusperistä, joten tehdäänpä lyhyt havaintokierros mielenosoituksen puhujalistaan, jonka perusteella itsekukin voi tehdä johtopäätöksensä siitä, onko tällä joukkiolla puhtaat jauhot pussissa.

Taustaksi on hyvä muistaa se, että edellinen vastaava mielenosoitus järjestettiin niin ikää eduskuntatalolla 1. syyskuuta, jolloin joukko perussuomalaisia kansanedustajia kävi antamassa tukensa mielenilmaukselle, tällä kertaa osa kyseisestä joukosta puhuu mielenosoituksessa. Fixit mielenosoituksessa puheen aikoo pitää perussuomalaisista kansanedustajista Mauri Peltokangas, perussuomalaisten europarlamentaarikko Laura Huhtasaari on myös lupautunut esiintymään Fixit mielenosoituksessa. Puhujien joukossa on myös perussuomalaisten eduskuntaryhmästä kesäkuussa erotettu Ano Turtiainen.

28.11.2020 Fixit mielenosoituksen puhujalista. (1)

Aloitan listan ensimmäisestä EU-eroa ajavasta kansalaisaktivisti Sami Martikaisesta, joka on minulle henkilönä tuntematon. Sosiaalisen median jakojen ja viestien perusteella hän näyttää olevan kallellaan laitaoikealle. Fixit viestien joukosta löytyy myös eriasteista öyhötystä sekä erilaisia salaliittoja tukevaa materiaalia.

Huhtasaaren parlamentaarinen avustaja Olli Kotro on julkaissut tajunnanvirtaansa muun muassa Vastavalkea nimisessä disinformatiivisessa vastamediassa, sen ohella, että hänen kirjoitus ”Eurofederalismi tarvitsee Venäjä-uhkakuvan” on asenteellinen, (2) hän hyökkää siinä myös turvallisuuspolitiikan aktiivisen keskustelijan  Janne ”Rysky” Riiheläisen kirjoitusta ”Käytännössä koko ulko- ja turvallisuuspolitiikkamme perustuu EU-jäsenyydelle” syyllistyen kuitenkin juuri itse siihen, mistä hän muita syyttää. Huomioitavaa on myös se, että siinä missä Riiheläinen osuu oikeaan toteamuksessaan (niin kauan kuin emme ole NATO:n jäsenmaa), perussuomalainen (virallinen) turvallisuuspolitiikka ajaisi Suomen yksin harmaalle vyöhykkeelle. Sille samalle vyöhykkeelle, jolla Valko-Venäjä tällä hetkellä on. Kuvaavaa Kotron kirjoitukselle on myös se, että hän valitsi julkaisukanavaksi venäjämielisenä disinformatiivisena vastamediana tunnetun Vastavalkean, mikä ei suinkaan ole ainoa Venäjän hallintoon myönteisesti suhtautuva media, jota kautta Kotron viesti leviää.

Kreml-mielisen uutistoimisto Eurasia Dailyn julkaiseman Kotron haastattelun mukaan ”Suomen on irrottauduttava Schengenin sopimuksesta ja perustettava Venäjän kanssa erityinen viisumivapaa vyöhyke yhdysvaltalaisen ESTA-matkustuslupajärjestelmän tapaan”. (3)

Näistä puheista tulee eittämättä mieleen suomettuneen Suomen edustaja. Sitäkö se perussuomalaisten ”Suomi takaisin on”? Suomettunut Suomi Venäjän kainalossa…

Gustav Kasselstrand on ”Alternativ för Sverige” -puolueen puheenjohtaja. Alternativ för Sverige eli Vaihtoehto Ruotsille puolue asemoituu poliittisella janalla laita-/ äärioikeistoon, ideologisesti puolue on EU-kriittinen oikeistopopulistinen puolue. Puheenjohtaja Gustav  Kasselstrand erotettiin natsiyhteyksiensä vuoksi populistisesta Ruotsidemokraateista.

Vastavalkea nousi Kotron kohdalla esille, seuraava puhuja Riikka Söyring on ollut aktiivisesti tekemässä Vastavalkeaa. Vastavalkean ohella hän on ollut tekemässä ainakin kahta muuta vastamediaa – Magneettimediaa ja Verkkomediaa. Söyring on ollut mukana myös Itsenäisyyspuolueessa. Söyring näyttää myös kirjoittavan hyvin aktiivisesti eräistä menneen syksyn puhutuista oikeudenkäynneistä Avoin Media -verkkosivulla, kirjoittelun sävyn ollessa hyökkäävän ja hyökkäyksen kohdistuessa toimittaja Jessikka Aroon.

Jouni Koistinen esittäytyy Suomen kansalaiseksi. Tämä Suomen kansalainen ”juontaa” yhdessä, miehitetystä Itä-Ukrainasta käsin Uutta MV-lehteä toimittelevan Janus Putkosen kanssa Verkkostudiota. Putkonen on pitkänlinjan vastamediatuottaja alkaen aina Verkkomedian päivistä. Kevättalvella 2015 hän vieraili ensimmäisen kerran miehitetyssä Itä-Ukrainassa venäläisen järjestämällä matkalla, saman vuoden puolella Putkonen muutti Donetskiin ryhtyen toimittamaan venäläisrahoitteista DONi Newsiä. Tällä hetkellä Janus Putkonen asuu miehitetyssä Luhanskissa, hän toimittaa Ilja Janitskinin perustaman MV-lehden perillistä Uutta MV-lehteä, joka on – jos mahdollista – MV-lehteäkin näkyvämpi Kreml-mielisen sanoman levittäjä Suomessa.

Putkonen tunnetaan myös salaliittoteoreetikkona, joten ei ihme, että hän levittää erilaisia salaliittoteorioita, joukossa on myös QAnon.

Putkonen ja Koistinen verkkostudiossa.

Putkosen kanssa yhteistyötä tekevästä Koistisesta onkin sujuvaa siirtyä perussuomalaiseen kansanedustaja Mauri Peltokankaaseen, joka näyttää saavan varsin paljon (positiivista) huomiota Janus Putkosen toimittelemassa Uudessa MV-lehdessä. Peltokangas on koettanut selitellä parhain päin saamansa huomion ja hänen Uudessa MV-lehdessä julkaistut kirjoituksensa. Pidän kuitenkin selityksiä ontuvina ainakin niiltä osin, jotka koskevat hänen kirjoitustensa julkaisua.

Peltokangas on äärioikeistolaisena pidetyn Suomen Sisun Keski-Pohjanmaan piiripäällikkö. Peltokangas on myös ollut puhujana tapahtumassa, jonka järjestäjänä toimi Kansallismielisten liittouma, jonka perustaja on myös Soldiers of Odinin perustanut Mika Ranta.

Hannamari Auvinen esittelee itsensä kaupunginvaltuutettuna (KD), terveydenhoitajana ja  vapaaehtoisen maanpuolustuksen neuvottelukunnan jäsenenä jakaen samalla hyvin QAnon-henkistä materiaalia sosiaalisessa mediassa. Se, että kristitty jakaa QAnon-henkistä materiaalia ei ole lainkaan yllättävää, trendi on todennäköisesti levinnyt Yhdysvalloista Suomeen, jossa esim. uuskarismaattisten liikkeiden viesti on helposti sovitettavissa QAnon-henkiseen viestintään, kummankin liikkeen jäsenet odottavat eräänlaista ”suurta valaistumista” tai ”suurta herätystä”. Suomessa esim. hurmoshenkinen Rapsodia Suomi jakaa uskonnollisen aineiston rinnalla salaliittoteorioita ja jopa QAnon-henkistä materiaalia. (Rapsodiasta blogissani).

Euroopan yhtenäisyyttä nakertava Laura Huhtasaari lienee lukijoille niin tuttu, ettei hänen toimintaa ole järkevää ruotia sen syvällisemmin. Minun on vaikea (mahdoton) pitää häntä uskottavana ja vastuullisena toimijana muun muassa seuraavan somepäivityksensä myötä, tähän päälle flirttailu laita- ja äärioikeiston sekä disinformaatiota jakavien QAnon-tilien kanssa, niin uskottavuus silmissäni on 0. Enkä näe tällaisen toiminnan edesauttavan Suomea millään muotoa. 

Jan Erik Finskas on ”itsenäisyysaktivisti” ynnä QAnon-aktivisti. Finskas on myös ollut Itsenäisyyspuolueen ehdokkaana eduskuntavaaleissa 2015. Hänen antamista vaalilupauksista voidaan poimia kaksikko, josta voidaan helposti päätellä se, että turvallisuuspoliittisesti hän olisi ajamassa Suomea harmaalle vyöhykkeelle:

1. Oman rahan Suomen markan palauttaminen ja eurosta luopuminen, sekä oman itsenäisen keskuspankin aseman palauttaminen.

2. Laajan keskustelun aloittaminen EU:sta eroamiseksi ja NATO sopimusten purkaminen. (4)

Kauppatieteiden maisteri Jarmo Ekman ilmaantui näköpiiriini heinäkuussa 2016, jolloin hän vieraili suomalaisturistien matkassa miehitetyssä Itä-Ukrainassa, ryhmämatkan organisaattoreina toimi tunnettuja suomalaisia kremliinejä – Janus Putkonen ja Johan Bäckman. Ekmanin kohdalla vierailu alueella ei kuitenkaan jäänyt yhteen käyntiin, sillä myöhemmin hän muutti pysyvämmin asumaan Venäjän proxy-joukkojen kontrolloimalle – miehitetylle Itä-Ukrainan – alueelle ryhtyen työskentelemään Janus Putkosen päätoimittelemassa (venäläisrahoitteisessa) propagandistisessa DONi Newsissä ja siihen nivoutuvissa muissa organisaatioissa.

Ekman ”vaalitarkkailijana” miehitetyssä Itä-Ukrainassa järjestetyissä ”aluevaaleissa”.

Ekmanin muuhun toimintaan Venäjän kontrolloimilla alueilla kuului muun muassa ”vaalitarkkailijana” työskentelyä laittomina pidetyissä vaaleissa, tämän ja muiden Ekmanin toimien seurauksena Ukrainan hallinto kohdisti Ekmaniin sanktioita kevättalvella 2019. Suomeen palattuaan Ekman ehti olla Paavo Väyrysen perustaman Kansalaispuolueen ”asiantuntijajäsen”, hän on myös ollut ehdolla eduskuntavaaleissa (v. 2019). Ekman on myös ns. Toimittajaliiton sihteeri, (Rysky Riiheläisen asiantunteva kirjoitus ”Toimittajaliitosta”). Omien sanojensa mukaan hän lanseerasi QAnon-liikkeen Suomeen. Ekman on edelleen hyvin aktiivisesti mukana QAnon-liikkeessä.

Taannoin Hitler-jutuilla kohua herättänyt Helena Puustinen on perussuomalaisten kuntavaaliehdokas tulevissa kuntavaaleissa 2021. Someviestinnän perusteella Puustinen olisi valmis sulkemaan hallituksen Auschwitziin ja laatimaan ”paremman suunnitelman kuin Hitler”.

Sosiaalisen median päivitystensä perusteella on hyvin todennäköistä, että Puustinen tukee QAnon-liikettä ainakin jollain tasolla.

Ano Turtiainen on luonteva esiintyjä Fixit mielenosoituksessa, hän on tehnyt lakialoitteen kansanäänestyksestä Suomen EU-erosta. Turtiaisen lakialoitetta tukivat (ja siinä samalla Suomen turpo-selkänojaa heikentävät) seuraavat perussuomalaiset kansanedustajat –

Juha Mäenpää, Leena Meri, Ritva ”Kike” Elomaa, Jani Mäkelä, Rami Lehto, Sanna Antikainen, Sebastian Tynkkynen, Olli Immonen, Jari Ronkainen ja Jukka Mäkynen sekä Petri Huru. (5)

Voimmekin tässä samalla muistuttaa lukijoita Kotron voimakkaasta Riiheläiseen kohdistuneesta kritiikistä ja samalla huomauttaa, ettei perussuomalaiset (puolueena) aktiivisesti aja Suomessa mitään toteuttamiskelpoista vaihtoehtoista turvallisuuspoliittista ratkaisua, niin heidän toimintansa on omiaan heikentämään Suomen turvallisuuspoliittista asemaa.

Turtiaisen muu historia on erinäisten – vastenmielisten – somekohujen ja rikostuomioiden kirjavoima. Somekohuista voidaan mainita rikostuomioon johtanut Turtiaisen pohdiskelu siitä, olisiko aika laajentaa vastaanottokeskuksiin kohdistettuja tuhopolttoiskuja  ”vihollisen pääpaikkoihin, joista sen toimia johdetaan” – tarkoittaen SPR:ää. (6 ja 7)

Minulla on epäilys, ettei moni paikalle saapuvista ole tietoinen kaikkien puhujien taustoista, siitä millaisten ryhmien ja organisaatioiden toimissa he ovat mukana, ja keitä puhujat tukevat tai – mikä tärkeämpää – ketkä heitä tukevat. Suomen EU jäsenyydestä on perusteltua käydä keskustelua, samoin maamme tavoitteista mutta en oikein usko, että yllä oleva ”kattaus” on paras mahdollinen kokoonpano tärkeää teemaa tarkastelemaan – ennemminkin hyvin lähellä huonointa mahdollista. Vielä kun muistetaan se, että Fixit saa tukea Suomessa toimivilta, yhdysvaltalaisiin – Donald Trumpia tukeviin – uskonnolliskonservatiivisiin liikkeisiin, yhdistetyiltä toimijoilta, niin päädymme yhtälöön, joka ei Suomen etua aja.

 

Marko 

1. https://euero.net/28-11-fixit-mielenosoituksen-puhujat/ 

2. https://vastavalkea.fi/2020/05/31/eurofederalismi-tarvitsee-venaja-uhkakuvan/ 

3. https://www.is.fi/politiikka/art-2000006111591.html 

4. https://vaalikone.yle.fi/eduskuntavaalit2015/uusimaa/ehdokkaat/4602

5. https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/b0b3bb1e-d707-42ca-91ff-ee0a38d388db 

6. https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/838597/SPR+ilmoitti+Facebookvihaviestista+poliisille 

7. https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/ddfe6c0b-9661-4e78-9d50-83155de19242 

Täsmennys lumihiutaleille, otsikolla en tarkoita, että puhujat kuuluvat johonkin mainituista ryhmistä, mutta merkittävää joukkoa näyttäisi yhdistävän hämäräperäiset taustavaikuttimet.

Disinformaatikot Lukašenkan tukena

 

Ukrainan Euromaidanin aikaan talvella 2014 ja myöhemmin samana keväänä venäläismedioissa esiintyi tavan takaa Maria Tsypko/ Tatjana Samoilenko – milloin hän esiintyi ”odessalaisena kotirouvana” tai ”kiovalaisena sotilaan äitinä”, toisinaan häntä haastateltiin ”harkovalaisena antimaidanilaisena”. Tsypko/ Samoilenko on myös osallistunut mielenosoituksiin Sevastopolissa Krimillä sekä Novotšerkasskissa Rostovin alueella Venäjällä, kaikkialla yhteistä hänen roolille mielenosoittajana oli Euromaidanin sekä Ukrainan – Viktor Janukovytšin kauden jälkeisen – hallinnon vastustaminen. (1)

Tsypko ei suinkaan ole ainoa useammassa roolissa esiintynyt, venäläismedioiden käyttämä, palkattu näyttelijä tai turvallisuuspalveluiden henkilökuntaan kuulunut henkilö. Toisinaan henkilöllä on yksi rooli, jolle hän antaa kasvonsa, tällainen henkilö oli Galina Pysnyak, joka esiintyi venäläiselle Pervyi Kanalille (ven. Первый Канал) hyvin pian Itä-Ukrainan sotatoimien alettua v. 2014. Pysnyak kertoi miljoonille katsojille, kuinka ukrainalaisjoukot ristiinnaulitsivat Slovjanskissa kolmivuotiaan lapsen äitinsä silmien edessä. Tarina paljastui hyvin pian valheeksi, härskiksi propagandaksi. Samoin paljastui Pysnyakin tausta, hänellä oli hyvin läheiset suhteet Igor ”Strelkov” Girkinin joukkoihin, Janukovytšin kauden pelättyyn berkutiin kuuluneen miehensä, kautta. Galina Pysnyakin mies siirtyi Igor Girkinin joukkoihin Itä-Ukrainan ajautuessa keväällä 2014 kaaokseen ja sen myötä sotaan. Pysnyakilla itsellään oli muitakin propagandistisia rooleja venäläismedioille kyseisenä keväänä ja kesänä. (1)

Venäjä on turvautunut Ukrainan sodan aikana lukuisia kertoja näyttelijöihin (ja toisinaan amatööreihin) propagandarooleissa – Andrei Petkov esiintyi ainakin kolmesti venäläismedioissa eri rooleissa. Yhdellä kertaa hän oli ”tavallinen mykolaiv’lainen”, joka osoitti mieltään Ukrainan uutta hallintoa vastaan, hän on myös esittäytynyt salaisen eurooppalaisen organisaation saksalaisvakoojaksi jne. (1) Eräissä tapauksissa rooliin on haettu uskottavuutta vieraskielisten joukosta, brittiläisen ääninäyttelijä-kommentaattori Bruce Grantin roolia kommentaattorina Malaysia Airlinesin lennon MH17 alas ampumista käsittelevällä videosarjalla voidaan pitää tällaisena. (2 ja 3)

Jokunen vuosi sitten Vladimir Putin vieraili tavan takaa ”tavallisten kansalaisten” keskuudessa, vaan eipä näidenkään vierailuiden ”tavallinen kansa”, joihin Putin sattumalta pitkin poikin suurta Venäjänmaata samoillessaan ollut ”tavallista kansaa”. Kyseessä oli turvallisuusorganisaatioiden työntekijöitä tai muita valtion työntekijöitä. (4)

Olemme nähneet Valko-Venäjällä valtiollisen median luisuvan silkaksi propagandantuottajaksi ja päätyneen tyystin maan diktaattorin Aljaksandr Lukašenkan peukalonalle, samalla – todennäköisesti kymmeniä – valtiollisen median palveluksessa olleita toimittajia on korvattu venäläisillä toimittajilla. Samaa sarjaan kuuluu venäläisen sotakirjeenvaihtajan – Ukrainan sodasta propagandistisesti raportoineen – Aleksander ”Sasha” Kots’in nimeäminen marraskuun 2. päivä Valko-Venäjän Komsomolskaja Pravdan vastaavaksi päätoimittajaksi. Aleksander Kots on työskennellyt vuodesta 1999 lähtien Venäjän Komsomolskaja Pravdassa, vastuualueenaan konfliktit ja katastrofit. Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU on etsintäkuuluttanut hänet, Kotsin epäillään ”avustaneen terroristeja” toimittajan työssään.

En pitäisi mahdottomana sitä, että juuri venäläisten innoittamina Lukašenkaa tukevissa valkovenäläismedioissa on nähty henkilöitä useammassa kuin yhdessä roolissa, kuten alla olevan kuvakaappauksen Julia Artjuh, joka on esiintynyt vähintään neljässä eri roolissa viime aikoina. Julialta vaihtuu rooli yhtä näppärästi kuin Paavo Väyryseltä kääntyy takki, monilapsisen perheen äidistä siirrytään sujuvasti haastattelijaksi ja seuravana hetkenä ollaankin samassa (?) mielenosoituksessa haastateltavan roolissa ja lopulta esiintymässä kansalaisjärjestön edustajana.

Kuvakaappaus Hanna Liubakovan twitter-tililtä.

Julia Artjuh ei kuitenkaan ole ainoa useampaa roolia näytellyt ”toimittaja-näyttelijä”, johon Aljaksandr Lukašenkaa tukevat valkovenäläismediat ovat viime aikoina turvautuneet. Aivan kuten Hanna Liubakova viittaa twiitissään, kun on vaikea löytää Lukašenkan oikeita tukijoita, aina on Julia Artjuh tai joku vastaava saatavilla.

Näyttelijöihin ynnä muuhun edellä kuvattuun vilppiin turvautuminen ei kuitenkaan Euroopassa ole totalitaaristen valtioiden yksinoikeus. Valko-Venäjä-keskustelussa on viitattu Viktor Orbánin johtamassa Unkarissa hyödynnetty samaa metodia. Toisaalta Orbánin Unkari on tätä nykyä jotain muuta kuin eurooppalainen oikeusvaltio.

 

Suomalaispropagandistit maailmalla

Kun Euroopassa tapahtuu, niin ei lainkaan yllättävää, että suomalaisetkin propagandistit suuntaavat alueelle – tai ainakin pyrkimys on kova.

Romanian ja Ukrainan väliin jäävässä, jäätyneen konfliktin runtelemassa, Moldovassa järjestettiin viime viikolla presidentinvaalit, jonka voitti Maia Sandu 58 prosentin äänisaaliilla Venäjän tukeman Igor Dodon saadessa 42 prosenttia äänistä. (5) Kohti Moldovaa Suomestakin lähti ainakin kaksi Johan Bäckmanin verkostoon kuuluvaa tunnettua henkilöä, Jarmo Ekman ja Leena Hietanen. Seurueeseen kuului kokonaisuudessaan neljä henkilöä – kahden muun tullessa todennäköisesti Baltian alueelta, kuuluen sikäläiseen venäjänkieliseen ja mielipiteidensä perusteella myös Venäjä-mieliseen vähemmistöön.

Nelikko matkasi kohti Moldovaa Valko-Venäjän kautta, lopulta nelikosta vain kolmen onnistui päästä Moldovan maaperälle – Toimittajaliiton edustajana matkaan lähtenyt Jarmo Ekman ei päässyt Chișinăun kansainvälistä lentokenttää pidemmälle. Ekmanin sosiaalisen median päivityksen mukaan matkanteko tyssäsi lentokentällä, jossa hänen Toimittajaliiton akkreditointia ei hyväksytty. Hänen ja viranomaisten neuvonpidon perusteella hetken näytti siltä, että tietyin ehdoin Ekmanin olisi mahdollista saapua maahan, mutta lopulta koronavirusepidemian perusteella maahantulo evättiin. Ekman arvioi todellisen syyn kuitenkin löytyvän hänen kirjoituksistaan sekä Venäjää tukevista mielipiteistään. Ja jos spekuloidaan, niin enpä sulkisi pois sitäkään mahdollisuutta, etteikö Ekmanin toiminnalla Venäjän miehittämillä Itä-Ukrainan alueilla olisi voinut olla vaikutusta maahantulon epäämiseen, propagandistin työn ohella hän on ehtinyt toimia ”vaalitarkkailijana” lukuisissa laittomissa, miehitetyillä alueilla järjestetyissä paikallisvaaleissa, jollainen hyvinkin voi vaikeuttaa maahanpääsyä kun huomioimme sen, että osa Moldovasta, Transnistrian alue, on ollut vuosikymmenten ajan Venäjän tukemien joukkioiden hallinnassa. Ekmanin videoillaan Minskistä välittämä kuva oli kaukana siitä todellisuudesta, jossa Lukašenkan totalitaarisen hallinnon vastustajat elävät tänään – kahviloita ja rupatteluhetkiä sekä nähtävyyksien katsastelua.

Jarmo Ekman Minskissä, kuvakaappaus Ekmanin Facebook-tili.

Ekmanin oleillessa Minskissä, Moldovasta kaiken muun ohella, Johan Bäckmanin ”Dosentti Bäckmanin Venäjä-katsaukset 2020” -ohjelmaan raportoi Leena Hietanen. Hietanen akkreditoitui Moldovaan presidentinvaalien aikaan Kansan Äänen toimittajana, hänen laatimia raportteja löytyy Bäckmanin ohjelman lisäksi ainakin Uudesta MV-lehdestä.

Moldovaa, lähinnä Chișinăunta, Hietanen kiersi latvialaisen Ruslan Pankratovin sekä virolaiseksi esitellyn Dmitri Tsehhanovskin kanssa. Vaalitarkkailijaksi esitelty Pankratov tuntui olevan erityisen huolissaan maan venäjää puhuvien asemasta, kun korruptionvastaisella ohjelmalla kisaan lähtenyt, liberaali länsimielinen, Maia Sandu voitti vaalit. Hietasen ilmaisessa asian suoraan: ”Dodon sitten meni häviämään reilusti Moldovassa. Samalla hävisi paikallinen venäläisvähemmistö ja Venäjä.”

Boldaus minun, mutta kyllähän Leena Hietasen kommentoinnista paistoi läpi hyvin selkeästi se, että häntä harmitti Maia Sandun voitossa erityisesti se, että voittonsa on takaisku Venäjälle ja ”venäläiselle maailmalle”, ei hän moldovalaisten parasta ole ajattelemassa. Tässä yhteydessä on toki hyvä muistaa Leena Hietasen tausta Johan Bäckmanin pitkäaikaisena tuttuna (en käytä termiä ystävä, koska en tiedä ovatko he ystäviä vaiko enemmän ammatillisista ja ideologisista syistä tekemisissä keskenään).

Hietanen on perustanut yhdessä Bäckmanin ja Petri Krohnin sekä Juha Molarin kanssa epävirallisen – Kremlin asiaa ajavan – Suomen Antifasistisen Komitean (SAFKA) yhdistyksen v. 2009, jota ei pidä sekoittaa yhdistysrekisteristä löytyvään SAFKA ry:hyn (perustettu v. 2011), joka suhtautuu hyvin kriittisesti Vladimir Putiniin ja nyky-Venäjään. Hietasen aktivismille luontevaa jatkoa on olla mukana Suomeen perustetun ”Donetskin kansantasavallan ystävien” toiminnassa; osallistua Suomessa järjestetyille kuolemattoman rykmentin marsseille; ja vierailla Bäckmanin ja Janus Putkosen organisoimalla propagandamatkalla miehitetyssä Itä-Ukrainassa heinäkuussa 2016.

Suomalaiset propagandaturistit miehitetyssä Itä-Ukrainassa, heinäkuussa 2016. 

Jarmo Ekmanillekin miehitetty Itä-Ukraina on tullut tutuksi. Hän vieraili alueella ensimmäisen (?) kerran suomalaisturistien ryhmässä (kuva yllä) heinäkuussa 2016, myöhemmin hän muutti asumaan miehitettyyn Donetskiin useammaksi vuodeksi työskennellen vähintäänkin valtaosan tästä ajasta Janus Putkosen ”päätoimittelemassa” – venäläisrahoitteisessa – DONi Newsissä, joka toimitti ja levitti propagandistista ja disinformatiivista materiaalia miehitetyiltä alueilta lukuisilla kielillä.

Palattuaan Suomeen Ekman on ollut mukana erilaisissa projekteissa, kuten toiminut Paavo Väyrysen perustaman Kansalaispuolueen ”asiantuntijajäsenenä”, olla ehdolla IPU:n listoilta eduskuntavaaleissa. Tätä nykyä Ekman on aktiivisesti mukana salaliittoteoriaa levittävässä QAnon-liikkeessä osallistuen myös marraskuun 28. päivä järjestettävään FIXIT-mielenilmaukseen puhujana. Kun katsoo mielenilmauksen puhujalistaa, on hyvin helposti pääteltävissä se, ettei tämä joukkio aja Suomen ja suomalaisten asiaa.

Aiemmin mainitsin Toimittajaliiton, jonka edustajana Ekman oli akkreditoitunut Moldovaan, Ekman on tämän – kyseenalaista huomiota keränneen liiton – sihteeri. Toimittajaliiton toiminnassa on mukana useampikin suomalainen Kreml-aktiivi, kuten yhdistyksen varapuheenjohtaja Janus Putkonen, ja sen jäsenistöön kuuluu joukkio suomalaisia dis-informaatikkoja ja verkkohäiriköitä.

Suomeen paluunsa jälkeen Jarmo Ekman on vieraillut useamman kerran Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla. Vierailuilla hän on toiminut ”vaalitarkkailijana” alueella järjestetyissä laittomissa vaaleissa tai osallistunut erilaisiin tapaamisiin ja tapahtumiin, kuten voitonpäivän ja ”kansantasavaltojen” vuosipäivän juhlintaan toukokuussa v. 2019. Ukraina on kohdistanut Jarmo Ekmaniin henkilökohtaisia sanktioita keväällä 2019.

Tämän kirjoituksen voimme päättää Leena Hietasen Minskissä Facebook-sivuilleen kirjoittamaan toteamukseen:

”Nykyajan diktaattorit ovat pehmoja. Minskissä on kaikkea, mitä läntinen ihminen voi toivoa. Kaikki lännen turhamaisuus on jo täällä. Miksi valkovenäläiset vihaavat Lukasenkoa? Hän on ehkä liian ’ryssä’ nuorten valkovenäläisten läntiseen makuun.”

Mitään muuta ei voi odottaakaan miehitettyä Itä-Ukrainaa terrorisoivien barbaarilaumojen tukijalta.

 

Marko

1. https://www.stopfake.org/en/russian-disinfo-patterns-same-actors-different-sets/ 

2. http://www.whathappenedtoflightmh17.com/new-video-states-buk-transport-at-zuhres-was-filmed-at-july-5/ 

3. https://www.linkedin.com/in/bruce-grant-4623b219 

4. https://censor.net/en/photo_news/422483/russian_bloggers_caught_putin_staging_accidental_meetings_with_ordinary_people_photos 

5. https://yle.fi/uutiset/3-11649103 

Pari kuvakollaasia kirjoituksen alkupuolen venäläismedioiden hyödyntämistä propagandaesiintyjistä poikkeuksellisesti näin loppuun sijoitettuna. En halunnut kyseisten kuvien hallitsevan liikaa lyhyttä kirjoitusta.

Maria Tsypko eri rooleissa – ”Не все так просто”.

Tsypko, Petkov, Pysnyak ja Grant.