Venäjän tappioista Ukrainassa – maa on menettänyt alle puolessa vuodessa satatuhatta miestä vahvuudestaan

 

Alle sadantuhannen asukkaan itäukrainalainen Bakhmut on pysytellyt otsikoissa viime vuoden syksystä lähtien, taistelut kaupungin valtaamiseksi alkoivat kuitenkin jo tätä ennen, viime kesänä.  Ensihetkistä lähtien ukrainalaiset ovat puolustaneet jokaista nyppylää ja risteystä ensin Bakhmutin ympäristössä ja lopulta jokaista taloa ja korttelia itse kaupungissa. Tällä hetkellä taisteluita tunnutaan käytävän jokaisesta kerroksesta ja huoneistosta, mutta vieläkään Venäjän ei ole onnistunut saarrostaa ja eristää kaupunkia ja tukahduttaa viimeisimpiä kaupunkiin ja sieltä pois johtavia ”elämänteitä” – hetkittäin kyse on ollut yhdestä vaivaisesta paikallisesta tiestä, jota myöten kaupungin puolustajille on virrannut tarvittavaa materiaalia ja jota myöten haavoittuneita on evakuoitu tästä maanpäällisestä helvetistä. Hetkittäin taistelua Bakhmutista on verrattu taisteluun Stalingradista, tiettyjä yhtymäkohtia löytyykin, mutta on parempi, ettemme ryhdy tällaisten vertausten perusteella spekuloimaan taistelun lopputuloksella, puhumattakaan, että ryhtyisimme tekemään liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

Ukrainalaisten päätöstä puolustaa kaupunkia loppuun saakka on kritisoitu, ihmishenkien uhraamista ei ole pidetty järkevänä. Toisaalta Venäjä on joutunut maksamaan jokaisesta etenemästään metristä kovan hinnan kaatuneina, kadonneina ja taistelukykynsä menettäneinä.

Yhdysvaltalaisen viranomaisarvion mukaan Jevgeni Prigožinin omistama PMC Wagner oli menettänyt helmikuun alkuun mennessä taistelusta Bakhmutista kaatuneina noin 4000 palkkasotilasta, haavoittuneiden lukumäärän noustessa jopa yli 10 000 palkkasotilaaseen. (1) Tuolloin alkoi näkyä jo viitteitä siitä, että PMC Wagnerin taisteluosastoiden tappiot ovat nousseet niin suuriksi, ettei niitä enää voitu korvata esim. värvättävillä vangeilla. Siitä tappiot ovat vain jatkaneet kasvuaan niin PMC Wagnerilla kuin myös muilla palkkasotilasorganisaatioilla sekä niillä Venäjän asevoimien osastoilla, jotka ovat osallistuneet Bakhmutin valtaukseen viimeisimpien kuukausin kuluessa. Huhtikuun viimeisenä päivänä Yhdysvalloista käsin esitettiin seuraava arvio:

”The United States estimates Russia has suffered 100,000 casualties since December, including more than 20,000 killed in action, the National Security Council said Monday. Roughly half of those killed, NSC spokesman John Kirby said, were working with the Wagner mercenary group, often ex-convicts who had been recruited from prison.” (2)

Eli Venäjä olisi menettänyt kaatuneina joulukuusta lähtien enemmän kuin 20 000 sotilasta/ taistelijaa ja suunnilleen puolet kaatuneista olisi kuulunut PMC Wagneriin, ollen usein vankiloista värvättyjä. Venäjän kokonaistatappiot nousevat samassa ajassa noin 100 000 sotilaaseen/ taistelijaan kaatuneina, haavoittuneina sekä kadonneina. Niinpä Venäjä on menettänyt alle puolessa vuodessa kaatuneina enemmän sotilaita mitä Neuvostoliitto menetti Afganistanin sodassa. Neuvostoliiton virallisen ilmoituksen mukaan se menetti Afganistanin sodassa 14453 sotilasta kuolleina, sisältäen taisteluissa kaatuneet (joulukuu 1979 – helmikuu 1989). (3)

Venäläisen vankien oikeuksia valvovan ihmisoikeusjärjestön johtajan, Olga Romanovan, mukaan Ukrainan sotaan värvätyt vangit ovat kärsineet häkellyttäviä tappioita rintamalla. Hän kertoi Berliinissä järjestetyssä ihmisoikeuskonferenssissa, että PMC Wagneriin oli värvätty tämän vuoden helmikuun ensimmäiseen päivään mennessä noin 49 000 vankia. (4) Heistä 77 prosenttia oli Romanovan mukaan tuolloin kirjattu joko kaatuneiksi, vangituiksi tai karkureiksi – mikä tarkoittaa yhteensä lähes 38 000 hengen miehistötappioita kaatuneina, sotavankeina tai karkureina.

Bakhmut, kevät 2023.

Voiko kuitenkin olla niin, että ukrainalaisilta kaupungin puolustaminen on ollut huonoista käsillä olevista vaihtoehdoista se paras? Bakhmutista luopuminen olisi johtanut venäläisten etenemiseen Kostjantynivkaan lounaassa sekä kohti Slovjanskia luoteessa. Sen sijaan, kun havaittiin Bakhmutista muotoutuneen eräänlaisen kunniakysymyksen venäläisille, sen pitämisen, kohtuullisen kovaan hintaan, laskettiin kuluttavan Venäjän voimia ennen talvea ja talvella niin paljon, ettei sillä kevään koittaessa ole enää riittävästi voimia, eikä kykyä muuttaa strategiaansa Ukrainassa. Voiko olla niin, että käytettiin Vladimir Putinin ja mahdollisesti muidenkin venäläisjohtajien henkilökohtaisia heikkouksia hyväksi taisteltaessa Bakhmutista? Tulevaisuuden historiankirjoitus kertonee meille sen, kuinka onnistunut Ukrainan strategia pitää Bakhmut nähtyyn hintaan on, mutta sekään ei pysty vastaamaan siihen, millaiseen lopputulokseen vaihtoehtoiset skenaariot olisivat johtaneet.

Oli kyse taktiikasta tahi jostain muusta, Venäjä on kuluttanut huomattavia määriä miehiä ja kalustoa saavuttamatta käytännössä mitään, mikä on luettavissa myös eräiden venäläisten lausunnoista. PMC Wagnerin omistaja ja rahoittaja Jevgeni Prigožinin on esiintynyt viime aikoina hyvin ailahtelevaisesti, milloin hän on ollut uhmakas ja milloin tappiomielialan vallassa. Kiinnostava oli hänen Venäjän puolustusministerille antamansa uhkaus muutama päivä sitten – mikäli PMC Wagner ei saa lisää aseita ja ammuksia, se vetäytyy Bakhmutista. (5) On kyseenalaista saiko PMC Wagner puolustusministeriöltä mitään, toistaiseksi se ei kuitenkaan ole vetäytynyt Bakhmutista.

Jevgeni Prigožinin ohella Igor Girkin on esittänyt viime aikoina hyvinkin kärkkäitä lausuntoja Venäjän asevoimien suorituskyvystä ja mahdollisuuksista, ja varoittanut venäläisiä olemasta turhan toiveikkaita esim. Kiinan tukeen ja liittolaisuuteen. (6) Tässä yhteydessä on toki huomioitava mahdollinen maskirovka henkilöiden taholta tai yritys puhdistaa omaa pesää tai pyrkiä horjuttamaan kolmannen osapuolen asemaa (mahdollisessa) tulevassa valtataistelussa, mutta samalla ne myös kertovat sisäisestä hajaannuksesta ja eripurasta sekä voimakkaistakin näkemyseroista Venäjällä. Samalla on kuitenkin pidettävä mielessä se, ettei meidän tule olla liian toiveikkaita ja asettaa toivomme johonkin sisäiseen konfliktiin Venäjällä, joka edesauttaisi Ukrainaa saavuttamaan tavoitteensa ja nopeuttaisi sodan ratkaisua.

Avoimien lähteiden perusteella voidaan myös tehdä päätelmiä siitä, että Venäjän tappiot ja menetykset ovat mittavat.

Venäjä on menettänyt 24. helmikuuta 2022 – 27. huhtikuuta 2023 välillä hyökkäyssodassa Ukrainaan vähintään 2111 upseeria. Laskelma perustuu Tšekin tasavallassa toimivan monikansallisen ryhmän @KilledInUkraine – Russian Officers killed in Ukraine laskelmiin. Ryhmän julkaisemat tiedot perustuvat Venäjältä julkisista lähteistä, kuten hautajaisilmoituksista, muistokirjoituksista ja uutissivustoilta koottuihin tietoihin Venäjän upseeritappioista. On syytä painottaa, että kyse on minimimenetyksistä ts. ryhmä hyväksyy tilastoihin vain sellaiset tappiot, joista löytyy tietoa avoimista lähteistä. Tilasto pitää sisällään neljä kenraalimajuria, 54 everstiä, 139 everstiluutnanttia, 269 majuria ja 392 kapteenia sekä yli tuhat yliluutnanttia ja luutnanttia. Edellisten lisäksi tilasto pitää sisällään 245 muuta upseeria. Heidän julkaisemaan tilastoon on mahdollista tutustua verkkosivulla: KIU public full data sheet.

Kattavaa tilastointia Venäjän kalustotappioista hyökkäyssodassa Ukrainaan ylläpitää oryxspioenkop-ryhmä. Aivan kuten @KilledInUkraine-ryhmä, oryxspioenkop-ryhmä hyväksyy tilastoihinsa vain sellaiset Venäjän menetykset, joista on kuva- tai videomateriaalia todisteena. Seurattuani heidän työskentelyä 24. helmikuuta 2022 eteenpäin, olen huomannut ryhmän pyrkivän niin suureen täsmällisyyteen kuin mahdollista. Heidän tilastoinnin perusteella uskaltaa sanoa, että Venäjä on menettänyt hyökkäyssodassa Ukrainaan 24. helmikuuta 2022 jälkeen minimissään yli 10 000 kappaletta erilaisia asejärjestelmiä, ajoneuvoja, kalustoa jne. Tämä lukema pitää sisällään muun muassa 1925 taistelupanssarivaunua/ panssarivaunua, joista 1175 on tuhoutunut, 102 on vaurioitunut, 103 on hylätty ja 388 ukrainalaiset ovat kaapanneet.

Täydellinen tilasto on luettavissa verkkosivulla: Attack On Europe: Documenting Russian Equipment Losses During The 2022 Russian Invasion Of Ukraine.

Erilaisten ryhmien ylläpitämien tilastoiden perusteellakin on mahdollista luoda kattava kokonaiskuva Venäjän kärsimistä tappioista siitäkin huolimatta, että kyse on todellakin vain minimitappioista. Miehistötappioiden osalta todellisuus voi olla jopa merkittävästi erilaisten ryhmien tai kolmansien maiden edustajien ilmoittamia arvioita suurempia. Tähän mennessä eri tahojen julkaisemat arviot Venäjän miehistötappioista ovat korkeintaan suuntaa antavia, luonnollisesti merkittävin syy löytyy Venäjästä itsestään, joka salailee ja vääristelee julkaisemaansa aineistoa. Toisaalta Olga Romanovan mukaan Jevgeni Prigožinin pelkää tilastoja antautuneista, jonka seurauksena ukrainalaisille antautuneita on kirjattu kaatuneiksi (tai kadonneiksi). (7)

Oma lukunsa on sitten se, että Venäjän Ukrainalta miehittämiltä alueilta pakkovärvätyistä henkilöistä koottujen joukko-osastojen kärsimät tappiot ovat tilastoinnin osalta hyvin puutteellisia. Itä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta saamiemme tietojen mukaan vielä viime vuoden lopulla omaiset etsivät sellaisia pakkovärvättyjä, jotka olivat osallistuneet 24. helmikuuta 2022 alkaneeseen hyökkäykseen ja olivat kadonneet ennen maaliskuun (v. 2022) loppua. ”Pitkiltä listoilta” saattoi löytyä pakkovärvätyn nimi ja vain rintamalohko, jonne hänet oli siirretty – tämän jälkeen henkilöstä ei enää löydy mitään tietoa. Alueiden luonteen vuoksi (vuosia jatkunut miehitystila yhdistettynä totalitaariseen hallintoon) omaisten on hyvin hankala saada tietoa kadonneista pakkovärvätyistä, kadonneista tiedonhankitakin voi johtaa ongelmiin. Todennäköisesti vasta alueiden vapautus miehityksestä tuo jotain vastauksia näihin kysymyksiin, epäilen kuitenkin, että tuhannet kadonneet jäävät kadonneiksi omaisiltaan. Ruumiita ei löydetä koskaan, ei ole merkittyjä hautoja, lukuisissa tapauksissa ruumiita on todennäköisesti poltettu tuhkaksi liikkuvissa krematorioissa tai tilapäisissä polttouuneissa. Luonnollisesti se, kuinka Venäjä kohtelee Ukrainalta miehittämiensä alueiden väestöä, on rikollista, pakkovärväämisessä kuin myös väestön pakkosiirroissa on kyse sotarikoksista.

Vertailun vuoksi loppuun Ukrainan asevoimien julkaisuihin perustuva tilasto Venäjän miehistö-, kalusto- ja materiaalitappioista käynnissä olevan hyökkäyssodan aikana, 24. helmikuuta 2022 – 3. toukokuuta 2023. 

Marko 

Lähteet:

1. https://www.theguardian.com/world/2023/jan/06/putin-ally-fighting-to-control-salt-and-gypsum-mines-near-ukraine-city-of-bakhmut-says-us 

2. https://www.washingtonpost.com/world/2023/04/30/russia-ukraine-war-news-2/ 

3. ”Official Soviet casualties total 14,453 dead: 9,511 killed in action; 2,386 died of wounds; and 2,556 lost from disease and accidents.”

https://web.archive.org/web/20060718225045/http://www.vfw.org/resources/levelxmagazine/0203_Soviet-Afghan War.pdf

4. https://www.verkkouutiset.fi/a/wagnerin-jarkyttavat-tappiot-vankisotilaista-jaljella-enaa-viidennes/?ref=rns_tw#194c9420 

5. https://twitter.com/Gerashchenko_en/status/1652410760499216389 

6. https://twitter.com/Tendar/status/1653294293187010560 

7. https://www.verkkouutiset.fi/a/wagnerin-jarkyttavat-tappiot-vankisotilaista-jaljella-enaa-viidennes/?ref=rns_tw#194c9420 

Kuvien lähteet @Tendar sekä @PaulJawin.

#StandWithUkraine 

”Tavallisen venäläisen” toive: Median pitäisi lännessä kertoa Ukrainan sodasta myös Venäjän näkökulma

 

Siitä hetkestä lähtien, kun Venäjä laajensi sotaansa Ukrainassa helmikuussa 2022, meitä muistutettiin toistuvasti siitä, kuinka kyseessä on Vladimir Putinin sota – Venäjän johdon sota Ukrainaa vastaan. Venäläisten paetessa mobilisointiuhan alla naapurimaihinsa ja niiden kautta vieläkin kauemmas turvaan valtiokoneiston toteuttamalta mobilisoinnilta, väitettiin meille Vladimir Putinin ja sodan vastustajien pakenevan sotaa ja uhkaavaa rintamalle joutumista kotimaastaan. Väitteessä piti paikkansa korkeintaan sentään se, että nämä ihmiset – pääasiassa nuoremmat miehet – pakenivat sitä, etteivät joutuisi rintamalle. Huomioimatta jäi se, etteivät nämä ”rintamakarkurit” välttämättä olleet Vladimir Putinin hallinnon tai edes sodan vastustajia. Todellisuudessa nämä Venäjältä paenneet eivät olleet valmiit uhraamaan omaa henkeään epäonnistuneen ”erikoisoperaation” tähden. Epäilen kuitenkin, että tavattoman moni tästä suuresta joukosta oli mieluusti nauttinut Venäjän hallinnon suomista eduista – ehkäpä jopa rikastuneetkin jonkin verran. He olivat kenties humaltuneet Krimin niemimaan miehittämisen nostattamasta kansallishuumasta ja tunteneet ylpeyttä siitä, ettei Venäjää enää nöyryytetty. He eivät piitanneet siitä, että tuhansittain venäläisiä oli jo kuollut sodassa, jota Venäjä oli käynyt Itä-Ukrainassa keväästä 2014 lähtien. He eivät myöskään piitanneet siitä, että maansa oli ajautunut totalitarismiin – heille riitti, että rahaa tuli, ulkomaille pääsi ja Moskovasta tahi Pietarista löysi ulkomaisia luksustuotteita. Mitä siitä, että suurin osa venäläisistä saattoi vain haaveilla moisista, että miljoonilla venäläisillä ei ollut edes sisävessaa ja juoksevaa vettä. Niin, olivatko he vain syyttömiä sivullisia uhreja, jotka brutaali hallinto yritti lähettää teuraaksi kuin lampaat vai olivatko he ratas koneistossa, joka mahdollisti Putinin hallinnon jatkumisen ja kehittymisen entistä totalitaarisempaan suuntaan?

Entäpä olimmeko täällä lännessä hiukan naiiveja päästäessämme heidät Venäjältä, samalla kun maalailimme heistä kuvajaista, jonka sokea reettakin näki olevan falski valhe?

Kirjoituksessani en vastaa suoraan edellä esittämiini kysymyksiin, mutta uskoisin, että tekstistäni käy ilmi mitä mieltä olen venäläisten (kansalaiset) syyttömyydestä tahi syyllisyydestä kuin myös siitä, mitä mieltä olen päättäjiemme reaktioista ja toimista täällä lännessä.

Luonnollisesti yli 140 miljoonan asukkaan kansaan mahtuu lukuisia eri mielipiteitä, on ihmisiä, jotka vastustavat sotaa – syystä tai toisesta, kuten on myös heitä, jotka kannattavat sotaa. Tämän kirjoituksen kannalta ei ole merkitsevää se, mikä on syy esim. sodan vastustamiselle. Mielestäni sen perusteella kannattaako henkilö Venäjällä sotaa vai vastustaako hän sitä, ei voida suoraan päätellä sitä, tukeeko hän Vladimir Putinin hallintoa vaiko ei; kuten ei sitäkään, millaisena hän näkee Venäjän tulevaisuuden.

Venäjällä on runsaasti erilaisia Venäjän imperialismia tukevia ja väkivaltaan turvautuvia ryhmiä, jotka suhtautuvat Venäjän hallintoon vieroksuen – jopa kielteisesti. Toisaalta Vladimir Putinin hallinto on sietänyt lukuisia ekstremistisiä ryhmiä, kuten Russian Imperial Movement’ia, koska hallinto on kyennyt käyttämään niitä oman politiikkansa edistämiseen Venäjällä ja maan rajojen ulkopuolella. Näitä ryhmiä on myös siedetty Venäjällä, niin kauan kun ne eivät toiminnallaan uhkaa Putinin hallintoa. Kyse on eräänlaisesta yhteiskuntasopimuksesta, mutta mikään ei takaa sitä, että Venäjän hallinto noudattaa tällaisia (hiljaisia) yhteiskuntasopimuksia. Laajalla hyökkäyssodalla Ukrainaan Kreml rikkoi yhden tällaisen ns. sopimuksen Venäjän keskiluokan kanssa.

Meillä lännessä on myös hiukan idealistinen kuva eräistä venäläisistä oppositiopoliitikoista, johtuen luonnollisesti siitä, että nämä poliitikot tukiryhmineen – kuten Aleksei Navalnyi tukijoineen – ovat joutuneet hallinnon hampaisiin, näiden poliitikkojen henkeä on uhattu ja toimintaan osallistuvia vainottu. Ei siis ihme, että me näemme näiden poliitikkojen tukijoineen seisovan samassa joukossa meidän kanssa. Tässä kohdin olemme ehkäpä hiukan liian naiiveja kuvitellessamme, ettei meidän ja heidän välillä voi olla mitään ristiriitoja. Edellisellä en missään nimessä tarkoita sitä, mihin usein on vedottu, kun Putinia ei haluttu arvostella ja ryhtyä hänen edessä poikkiteloin – ”vaikka Vladimir Putin on autoritaarinen, niin seuraajansa voi olla vieläkin pahempi”. Ei! Tarkoitan sitä, että tilanne Venäjällä ei ole niin yksinkertainen kuin kuvittelemme, johtuen osaltaan siitä, että Vladimir Putin hallintoineen on myrkyttänyt Venäjää ja venäläisten mieliä jo yli parin vuosikymmenen ajan, kuin myös siitä, etteivät venäläiset ole oikeasti kohdanneet historiaansa ja käyneet läpi imperialistista menneisyyttään. Edelleen miljoonat venäläiset, olivatpa he Vladimir Putinista mitä mieltä tahansa, näkevät ja kokevat Venäjän olevan suuremman kuin sen nykyiset maantieteelliset rajat. Tällaista ajattelua ilmenee myös ulkovenäläisissä, mikä nyt purskahtelee pintaan öykkärimäisenä käyttäytymisenä tai loputtomana uhriutumisena, jossa venäläiset nähdään uhreina, joita länsi kohtelee kaltoin. Heiltä puuttuu kyky arvioida kriittisesti omien tekemistensä ohella myös hallintonsa tekemisiä! Mikä näkyy myös siinä, ettei kanneta vastuuta omista tekemistä, itse asiassa moni venäläinen ei edes kykene hahmottamaan tekojensa seurauksia! Vetäytyminen vastuusta, toteamalla ”ettei ole poliittinen henkilö” ei enää riitä. Hiljaisuuskin on teko, valinta, jota edeltää päätös olla hiljaa! Kantaaottamattomuus on siis valinta, kannanotto!

Entinen kiekkosuuruus Aleksandr Barkov senior ei pääse luistelemaan vastuusta toteamuksellaan, jonka hän lausui Ilta-Sanomien haastattelussa tammikuun 1. päivänä.

”Mitä ajattelet Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaan?

– En halua mennä hirveän syvälle, mutta vastustan kaikkia sotia, mitä maailmassa tapahtuu, hän sanoo ja pysähtyy.

- - -

Barkov ei koe, että hänellä olisi asiantuntemusta arvioida maailmanpolitiikkaa, mutta murheissaan hän selvästi on.

– Kyllä se on huono juttu. Haluan maailmalle parasta. On poliitikkojen tehtävä ratkaista nämä asiat.” (1)

Barkoviahan ei pyydetty ottamaan kantaa maailmanpolitiikkaan, vaan kertomaan mielipide rikollisesta hyökkäyssodasta, jossa Venäjä pommittaa siviilikohteita, ja jossa sen sotilaat kiduttavat ja murhaavat ukrainalaisia. Jos Aleksandr Barkov on mieluummin hiljaa kuin ottaa kantaa, niin lappeenrantalainen – venäläistaustainen – kunnallispoliitikko Ekaterina ’Katja’ Marova (vasemmistoliitto) ei tyydy pelkästään olemaan hiljaa vaan toistaa kannanotoissaan Venäjän narratiivia, toivoessaan tiedotusvälineiltä uutisia, joissa kerrottaisiin myös Venäjän näkemyksiä sodan taustoista, kuten Naton laajentumisen pelosta. (2) Tällaisen toivomuksen taustalla täytyy olla, ainakin jollain tasolla, usko siitä, että Venäjän irrationaalinen pelko Naton hyökkäyksestä Venäjälle on paikkansa pitävä.

Siinä vaiheessa, kun Ekaterina Marova peukuttaa satasella someviestille, jossa epäillään, etteivät venäläiset olisikaan syyllisiä Butšan verilöylyyn viime vuonna, niin on jo astuttu sovinnaisuuden rajan yli. Butša vapautettiin maalis-huhtikuussa 2022, hetkenä, jolloin Marova kommentoi peukuttamalla todisteet Venäjän syyllisyydestä olivat murskaavat. Kyse ei ollut enää yksittäisistä siviiliuhreista – sodankäynnin synnyttämistä kuolemista – vaan joukkoteloituksista, vankien murhista, sotarikosepäilyistä jne. Marova vahvistaa narratiivia Butšan lavastuksesta, sen sijaan Valta kuuluu kansalle kansanedustajaehdokkaanakin ollut, venäläistaustainen, Sofia Kazakov levittää avoimesti Venäjän propagandaa.

Venäjän narratiivi toistuu näissä Suomessa asuvien venäläistaustaisten vaikuttajien viesteissä.

Ja kuten lukijani saattoivat huomata, kirjoitukseni otsikon ”tavallinen venäläinen” on Suomessa asuva venäläistaustainen henkilö, joka on elänyt läntisen median viestien kyllästämässä maailmassa mutta silti hänen toiveista kuultaa läpi Kremlin narratiivi. Ehkäpä aiheellista myös kysyä, että mitä meillä Suomessa on tehty väärin? Ja ovatko suomalaismediat tarjonneet Marovan lailla ajatteleville venäläisille riittävästi ajantasaista tietoa ja haastaneet heidät tarkastelemaan tapahtumia kriittisesti?*

Minulle Marovan lailla ajatteleva Suomessa asuva venäläinen ei tule yllätyksenä. Näennäisesti he ovat kotoutuneet Suomeen, mutta heidän henkinen koti ei ole Suomessa. He eivät välttämättä hae tietoa suomalaisista (läntisistä) medioista, monen sulkiessa silmänsä hallintonsa tekemisiltä, koska sen myötä elämä on helpompaa täällä Suomessa. Ja kun tarpeeksi moni tekee näin, niin omalta osaltaan se hiljentää soraääniä (hallinnon vastustajia) lisää. Lopulta merkittävä osa valitsee olla hiljaa ja olla epäpoliittinen henkilö, jolloin pienehkön, äänekkään ja aggressiivisen ryhmän on helpompaa ohjailla kannanottoja, mielipiteitä jne.

Suomessa asuvat venäläiset ovat myös syyllistyneet ukrainalaisten häirintään sekä tarkoituksellisten valheiden levittämiseen, esim. vuosi sitten keväällä terveydenhoitoalalla yrittäjänä työskennellyt venäläistaustainen nainen levitti valheita ukrainalaispakolaisten käyttäytymisestä. (3) Kyseinen Helsingissä yrittäjänä työskentelevä nainen ei todellisuudessa työskennellyt vastaanottokeskuksessa Juuassa, jossa hän väitti työskennelleensä ja kohdanneensa ukrainalaispakolaisia.

Vuosi sitten Suomessa järjestettiin Suomalais-venäläisen RuFi ry:n toimesta autoparaati voitonpäivän kunniaksi. (4) Aiemmin kyseinen yhdistys on järjestänyt Suomessa Kuolemattoman rykmentin marsseja, ensimmäisen toukokuun 9. 2017. Helsingin Sanomien haastattelussa yhdistyksen puheenjohtajaksi yhdistysrekisteriin merkitty Daria Skippari-Smirnov puolusteli Venäjän hyökkäyssodan synnyttämiä siviiliuhreja, levittäen samassa haastattelussa ehtaa Kreml-propagandaa –

”Totta kai kun on sota, pommi saattaa osua jonnekin muuallekin. Siltä ei voi välttyä…”. (5)

Vuodentakaisen autoparaatin edellä suomenvenäläisten WhatsApp-ryhmässä keskusteltiin aseiden tuomisesta autokulkueeseen, samaisessa ryhmässä lietsottiin myös vihaa ukrainalaisia vastaan. (6)

Tietojeni mukaan tänä vuonna Suomessa ei järjestetä Kuolemattoman rykmentin marssia, kuten ei autokulkuettakaan. Toisaalta tässä noudatetaan Kremlin määrittelemää linjaa, Kuolemattoman rykmentin marssien ollessa pannassa Venäjälläkin.

Oma lukunsa Suomessa asuvien venäläisten tai suomenvenäläisten kohdalla on osallistuminen Venäjän Ukrainassa käymään sotaan. Heitä on värväytynyt Venäjän varustamiin vapaaehtoisjoukkoihin vuodesta 2014 lähtien jonkin verran, mutta tiedossani on myös yksittäisiä venäläisiä, jotka ovat palanneet Venäjälle 24. helmikuuta 2022 jälkeen ainoana tarkoituksenaan värväytyminen Venäjän asevoimiin tai muiden turvallisuusorganisaatioiden joukkoihin. Tähän teemaan ja havaintoihin palaan tuonnempana, ennen vuodenloppua kuitenkin.

Kirjoituksessani  olen käsitellyt teemaa – venäläisten kollektiivisesta vastuusta sotaan Ukrainassa – yksilöitävien esimerkkien kautta. Tässä kohdin minun olisi tavattoman helppoa käyttää todisteina mielipidekyselyitä, jotka todistavat Vladimir Putinilla olevan edelleen vankkaa kannatusta Venäjällä, josta voi päätellä sodalla (venäläisittäin siis erikoisoperaatiolla) olevan edelleen vankan kannatuksen maassa. Tämä siitä huolimatta vaikka 24. helmikuuta 2022 jälkeen Venäjä on tapattanut sotilaitaan Ukrainassa kymmenin tuhansin – kaatuneiden ja kuolleiden sekä kadonneiden kokonaismäärän noustessa jo pitkälle yli sadan tuhannen. Tässä tapauksessa näen mielipidekyselyt kaikesta huolimatta toisarvoisena todisteena, vaikka ne todistavatkin suurimman osan venäläisistä seisovan valtiojohtonsa tekojen takana. Sen sijaan henkinen ilmapiiri Venäjällä kuin myös ulkovenäläisten keskuudessa osoittaa sen, että itsetutkiskelua ei ole pahemmin harrastettu kuten ei itsekritiikkiäkään – jota esimerkit Suomestakin omalta osaltaan tukevat.

Sosiaalisen median alustat paljastavat omalla karulla tavallaan sen, kuinka ”tavalliset venäläiset” suhtautuvat maanmiestensä julmuuksiin Ukrainassa. Tällöin on toki huomioitava erilaisissa ryhmissä liikkuvien kommentoijien yksiulotteinen otanta koko kansasta. Miljoonilla venäläisillä ei ole mahdollisuutta päästä säännöllisesti nettiin, toisaalta tämä joukko on pääasiassa Venäjän valtiollisten televisiokanavien viestinnän varassa, joten on enemmän kuin todennäköistä, että he suhtautuvat myötämielisesti sotaan kuin myös ukrainalaisten brutaaliin murhaamiseenkin. Alla kuvakollaasi selityksineen avaamaan venäläisten suhtautumista maanmiestensä Ukrainassa toteuttamiin julmuuksiin. 

Kuvakollaasin esimerkkien kaltaisia viestejä venäläisiltä löytyy telegramista, YouTubesta ja monelta muulta somekanavalta huomattavan paljon. Viestit välittävät kuvan maasta ja kansasta, joka on moraalisesti täysin rappeutunut. Vastaavan kaltaisen Venäjän sotaa, kansanmurhaa, tukevan mutta sisällöltään erilaisen performanssin näimme taannoin Australiassa, jossa paikalliset sekä venäläistaustaiset osoittivat tukea Venäjän sodalle Ukrainassa venäläiskuoron konsertissa sonnustautuessaan Z-paitoihin ja Yrjön nauhoihin. (7) Venäjälle kuin myös venäläisille kulttuuri on edelleen osa vaikuttamiskeinoja, soft power’ia, josta seuraa se, että näennäisen viattomallakin tapahtumalla voi olla piilotettuja tarkoitusperiä tai se on voitu valjastaa osaksi vaikuttamisoperaatiota ilman, että ulkopuolisilla on tästä tietoa. Meidän ei pitäisi suhtautua liian naiivisti puheisiin kulttuuriyhteistyön jatkamisesta ja lisäämisestä.

Venäläisten ja heitä tukevien ylimielisyys ynnä halveksuttava käytös ei enää edes hämmästytä minua. Reilu vuosi sitten kuvittelin tällaisen käytöksen hitaasti hiipuvan, mutta yhä edelleen tämä öykkärimäisesti käyttäytyvä venäläisjoukkio, on se, joka kontrolloi tilaa muiden venäläisten jäädessä selkeään vähemmistöön (tai tyytyen olemaan hiljaa). Toimintaansa venäläiset tuntuvat saavan energiaa myös ehtymättömästä kyvystä uhriutua ja nähdä syytä kohteluunsa vain muissa. Venäläisten puolustukseksi ei käy myöskään se, että valtio on totalitaarinen hallinnon vastustajien rangaistusten ollessa pitkiä. Kuten ei sekään, että ollessaan epäpoliittisia henkilöitä, he suojelevat omaisiaan ja läheisiään (tai haluavat edes pitää välinsä niihin kunnossa).

Edelliset eivät käy puolustukseksi, koska olemme nähneet venäläisten käyneen vastarintaan yksittäin tai ryhmiä, rohkeimmat ovat tarttuneet aseeseen ja lähteneet sotimaan maanmiehiään vastaan. Venäjän hallinnon tuomitsijoita löytyy Suomestakin, osa Suomessa asuvista venäläisistä on hyvin aktiivisia somessa kamppaillen siellä Kremlin valheita vastaan. Mikäli Venäjä aikoo joku päivä palata sivistysvaltioiden joukkoon, on venäläisillä kollektiivisesti edessä melkoinen itsetutkiskelun ja omien toimiensa tarkastelun aika – eikä vain omien vaan edessä on koko maan menneisyyden tekojen kriittinen tarkastelu ja sovittaminen. Ilman tätä Venäjä on syytä pitää eristettynä, kunnes halua menneisyyden kriittiseen tarkasteluun ja tekojen sovittamiseen on olemassa.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://www.is.fi/jaakiekko/art-2000009293343.html 

2. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009239132.html 

3. https://yle.fi/a/3-12450742 

4. https://yle.fi/a/3-12436052 

5. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008779634.html 

6. https://putinintrollit.fi/2022/05/05/suomenvenalaisten-whatsapp-ryhmassa-keskustellaan-aseiden-tuomisesta-venaja-mieliseen-kulkueeseen-ja-lietsotaan-vihaa-ukrainalaisia-vastaan/ 

7. https://twitter.com/Chriscoveries/status/1651899668115361794 

*: Tarkoitan etenkin aikaa ennen 24. helmikuuta 2022 ja Yleisradion venäjänkielisiä uutisia, joiden sisältöä venäläisen maailman (Russkij Mir) vaikutuspiirissä olleet venäjää osanneet ihmiset ovat kritisoineet sisällöttömiksi ja todellisia ongelmia vältteleviksi.

Blogini Suomalais-venäläisen RuFi ry:n vaikuttamisesta Suomessa, julkaistu 1. toukokuuta 2022: RuFi ry –Venäjän pienimuotoista vaikuttamista Suomessa.

Samaisesta aiheesta englanniksi: RuFi ry –part of Russian propaganda and influence in Finland.

Esimerkkinä mainitusta Russian Imperial Movementista eli RIM:stä blogissa: Venäläistä imperialismia edistävän Russian Imperial Movementin monikansalliset yhteistyökuviot.

#StandWithUkraine 

Arkistoiden kätköistä: Suomi tienhaarassa

 

Viime viikkoina olen penkonut arkistojani löytääkseni muistiinpanoja tapahtumista vuosien takaa. Etsimääni en ole onnistunut löytämään, sen sijaan useita kiinnostavia kirjoituksia ja ajatuksia, joista osa julkaistiin aikoinaan Virossa edelleenkin toimivan SSS-Radion verkkosivuilla blogimuotoisina kirjoituksina. Ehkäpä jokunen kirjoitusteni sisältämä ajatus päätyi radion ohjelmiinkin.

Viikon vaihteessa löysin 3. elokuuta 2016 kirjoittamani Suomi tienhaarassa-tekstin. Vaikka tekstin kirjoittamisesta on vierähtänyt jo vuosia, on se eräiltä osin edelleen ajankohtainen, jos ei muuten, niin se omalta osaltaan kuvailee niitä tapahtumia, jotka ovat omalta osaltaan vaikuttivat siihen, että Venäjä ryhtyi 24. helmikuuta 2022 mielipuoliseen yritykseen valloittaa koko Ukraina ”erikoisoperaatiossa”. Kirjoitus valottaa sitä, kuinka tšuhna oli naiivi ja nenästä vedettävä Moskovan juoksupoika Venäjä-asiantuntijuuden sijaan.

Tässä yhteydessä on kuitenkin todettava, että Suomesta löytyi tuolloinkin Venäjä-asiantuntemusta ja kaukonäköisyyttä, poliittiset päättäjät eivät vaan kuunnelleet heitä. Korkeintaan häätivät heidät luotaan ilkeästi sättien ja itsensä jalustalle nostaen.

Huomautan vielä tässä yhteydessä, että Suomi tienhaarassa-kirjoitus on kirjoitettu 3. elokuuta 2016. Kirjoituksen alkuperäinen teksti on väliotsikon jälkeen kursiivilla, tekstiin olen lisännyt välihuomautuksia ei-kursiivilla. Kirjoituksen päättää muutama tekstiä täydentävä kappale.

Itämeri, kuvan lähde: Concise World Atlas, Philip's.

Suomi tienhaarassa  

Venäjän apulaispuolustusministeri Anatoli Antonov esitti taannoin kutsun eurooppalaisille NATO-maille sekä Suomelle ja Ruotsille kutsun saapua keskusteluihin Moskovaan syyskuussa. Kutsu on otettu vastaan maissa, joille kutsu esitettiin hyvinkin eri tavalla – Viron kanta on hyvin selkeä ja suora: yhteistyö on mahdollista vain, jos ja kun Venäjä noudattaa NATO:n vaatimuksia lopettaa Krimin miehitys ja vetää joukkonsa Ukrainasta sekä lopettaa Itä-Ukrainan militanttien tukemisen. Viron eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Marko Mikhelson kehottaa Viron yleisradiolle antamassaan haastattelussa maataan suhtautumaan Venäjän kutsuun erittäin suurella varovaisuudella. (1)

Suomessa suhtautuminen kutsuun on poikennut monellakin tapaa Viron reaktioista – Suomen puolustusministeriön rektio ensi alkuun on maltillinen, alkuviikosta ainoa kommentti oli ’aloite on mielenkiintoinen’.”

Venäjän kokouskutsussa toistuu maan tavanomainen toimintamalli. Luodaan kriisi (tässä tapauksessa jännite nousi Itämerellä sen omien toimien seurauksena), joka ehdotetaan ratkaistavaksi monenkeskisissä neuvotteluissa, joissa mahdollisesti aikaansaadun sopimuksen henkeä Venäjä ei ole sitoutunut noudattamaan. Tätä toistuvaa kaavaa Keir Giles kuvaili uusimmassa teoksessaan Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee.

Palatkaamme seuraavaksi takaisin Suomi tienhaarassa-kirjoituksen pariin.

”Suomalaisista poliitikoista mieleen on noussut Matti Vanhasen kannanotot, joista on aistittavissa monellakin tapaa kaikuja menneisyydestä – mieleen nousee jopa ajatus, jonka mukaan Vanhanen ei pistäisi pahaksi, vaikka Suomessa vähennettäisi sotilasharjoituksia että -yhteistyötä NATO-maiden välillä, mikäli tämä omalta osaltaan liennyttäisi tilannetta Itämerellä.

Debaatti-mediasta Matti Vanhasen kannanotto lainattuna:

”Jos ja kun Itämerellä etsitään pieniäkin luottamusta lisääviä toimia, on Suomenkin, irrallaan Moskovan mahdollisista neuvotteluista, harkittava ensi vuoden sotilasteknisiä harjoituksia suunnitellessaan niiden näyttävyyden supistamista verrattuna kuluvaan kesään.” (2)

Minä tulkitsen tämän hyvin selkeästi kannanotoksi sen puolesta, että Suomen on syytä ”luottamusta lisäävinä toimina”, harkittava ensi vuoden sotilasteknisten harjoitusten supistamista verrattuna tähän vuoteen – sanaa ”näyttävyyden” pidän vain retorisena keinona, jolla taitava poliitikko jättää itselleen takaportin, josta luikerrella ulos, mikäli ”keittiössä” tulee kuuma. Houkuttelevaa olisi ulottaa ajattelu aina siihen pisteeseen saakka, jossa pohdiskelisin, onko tästä vedettävissä johtopäätös, jonka mukaan Matti Vanhanen myös sitä mieltä, että ”luottamusta lisäävien toimien” nimessä Suomen on omaan puolustusvalmiuteen ja sotilaalliseen liittoutumiseen liittyvissä kysymyksissä ulkoistettava osa päätösvallasta Moskovalle, annettava Venäjälle veto-oikeus näihin kysymyksiin. En kuitenkaan ryhdy spekuloimaan tällä teemalla ajatusta enempää, pelottava se kaikella tapaa olisi – se, että päätäntävaltaa siirrettäisi armaasta Suomen maasta Kremlin muurien sisäpuolelle.

Matti Vanhasen näkökanta ei tullut minulle millään muotoa yllätyksenä, ensinnäkin se sopii oivallisella tapaa siihen linjaan, jota useampi keskustalaispoliitikko on viime aikoina tuonut esille, linja jossa yhteistä rintamaa nakerretaan, halutaan erillisiä sopimuksia Venäjän kanssa ja jossa ”maidontuottajia on muistettava” ja näin pyrittävä vaikuttamaan sanktiopolitiikkaan. Tämä linja on kaikkea muuta kuin sellainen linja, jota itse soisin hallituksen pääministeripuolueen tuovan säännönmukaisesti esille – se on linja, joka sopii Venäjälle, se on linja, joka rikkoo yhteistä rintamaa ja antaa samalla lisää aseita Venäjälle jatkaa ”hajota ja hallitse” -strategiaansa. On myös syytä miettiä, että millaisen signaalin annamme ulkomaille näillä puheilla? Ketä ne hyödyttävät eniten?

Matti Vanhanen on aiemminkin esittänyt varsin kiintoisia (ja todellisuudesta poikkeavia) näkemyksiä mitä tulee Ukrainassa käynnissä olevaan sotaan – nämäkin puheet tukevat omalta osaltaan Venäjän tarinaa ja ne sekä nykyiset kommentit huomioiden en laisinkaan epäile, etteikö Matti Vanhanen olisi Venäjälle sopiva presidenttiehdokas seuraaviin vaaleihin. Seuraavaksi lainaus Matti Vanhasen ”Ulkopolitiikkaa” -kirjasta:

Vanhanen hapuillen Ukrainan tilanteesta v. 2014. (3) 

Jossa paikkansa pitää havainto siitä, että Ukrainassa sisäiset asiat menivät solmuun, jos asian voi näin ilmaista ja tämän jälkeen kansa lähti Maidanille. Mutta mitä Vanhanen sitten kirjoittaa eroaa kohtuudella todellisista tapahtumista.

Kuten muistamme, marssijärjestys tapahtumien suhteen oli se, että EuroMaidania seurasi vallan vaihtuminen ja Venäjän tukeman ex-presidentti Viktor Janukovitshin pakeneminen Kiovasta. Tätä seurasi sitten venäläisjoukkojen suorittama Krimin niemimaan miehittäminen ja sitä seurannut kansainvälisen oikeuden vastainen ”kansanäänestys” ja Krimin niemimaan liittäminen Venäjään. Samana keväänä Ukrainan itä ja eteläosissa alkoi Venäjän organisoimana ja tukemana kansalaisliikehdintä, mikä eteni Donbasissa separatismiksi, jota seurasi Vanhasen kuvaama ”sisällissota”, joka terminä on kaikella tapaa virheellinen, koska se on Venäjän tulkinta Ukrainan sodasta, mikä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. On syytä kutsua Ukrainassa käynnissä olevaa sotaa sodaksi, koska näin välittyy taisteluiden todellisin luonne. Kyse on Venäjän varustamasta ja rahoittamasta sodasta, johon Venäjän asevoimien ja sisäministeriön yksiköt aktiivisesti ottavat osaa sotatoimiin Ukrainan hallintoa vastaan.

Kävin aiheesta Ulkopolitiikkaa -kirjan julkistamisen jälkeen keskustelua Matti Vanhasen kanssa. Esitin hänelle mielipiteeni pyrkien korjaamaan selkeän havaintovirheen Ulkopolitiikkaa -teoksessa, emme kuitenkaan päässeet lyhyessä keskustelussa yhteisymmärrykseen tapahtumien aikajärjestyksestä. Vanhanen pitäytyi kannassaan tapahtumien marssijärjestyksestä, etenkin siinä, että Ukraina ajautui ensin sisällissotaan ja vasta sitä seurasi Krimin laiton miehitys.

Keskustalaispoliitikot – Vanhanen mukaan luettuna – eivät suinkaan ole ainoita suomalaispoliitikkoja, jotka tätä nykyä kääntävät katseensa todella mielellään Moskovan suuntaan aivan kuin hakeakseen tukea siltä suunnalta sanoilleen tai ajatuksilleen. Monissa tapauksissa on havaittavissa selkeitä signaaleja siitä, että Suomessa entistä useammin käydään keskustelua siten, että tuetaan Venäjän ”tarinaa” – vähintäänkin muistutetaan keskustelussa, vaikka fokus olisi Venäjän aggressioissa, siitä, että Yhdysvallatkaan ei ole syytön, että myös Yhdysvallat on turvautunut rikollisiin keinoihin ajaessaan omaa etuaan globaalisti (tai paikallisesti). Edellinen pitää paikkansa, mutta tämä keskustelunohjaus ei ole kaikissa tapauksissa järkevää saatikka suositeltavaa toimintaa, koska se omalta osaltaan siirtää keskustelua pois itse asiasta ja se omalta osaltaan sumentaa kuvaa – mikä tietenkin sopii tässä tilanteessa Venäjälle.”

Yllä kuvailemaani keskustelutapaa, jossa, keskusteltaessa Venäjän rikkomuksista muistutetaan jonkin kolmannen osapuolen toimista – aivan kuin ne tekisivät Venäjän toiminnasta jollain tapaa oikeuttavampia – kutsutaan ”whataboutismiksi”, jonka voisi kääntää ”mutkutteluksi”. Kyseessä on yleinen, etenkin poliittisessa keskustelussa käytetty tekniikka, jolla käytännössä pyritään siirtämään katse pois itse asiasta. Toiminta ei edistä ratkaisun löytämistä, ennemminkin juuri päinvastoin.

”Suomesta tuntuu löytyvän yllättävänkin paljon poliitikkoja, jotka turvautuvat ”whataboutismiin” ynnä keskustelun sekoittamiseen – heitä löytyy Keskustan lisäksi erityisesti vasemmalta laidalta, eräiden kohdalla, kuten Tuomioja, Venäjää myötäilevät lausunnot ovat jopa hämmentäviä, siitä huolimatta, että hänen suhtautumisensa NATO:on ja Yhdysvaltoihin on ennalta tiedossa.

Minulle nämä puheet ovat kaikuja YYA-ajan Suomesta – niiden henki on hyvin selkeä, Suomen on syytä huomioida Venäjän toiveet ulko- ja etenkin turvallisuuspolitiikkaa koskevissa päätöksissään.  Asia, jota en voi esitetyssä muodossa millään muotoa hyväksyä, päätöksenteon on pysyttävä omissa käsissä, ja samalla olisi suotavaa sitoutua entistä tiukemmin läntiseen arvoyhteisöön.

Syksyllä ilmestyvän Alpo Rusin ”Yhdessä vai erikseen – Suomen ja Ruotsin turvallisuuspolitiikka tienhaarassa” -teoksen nimi on kaikella tapaa kuvaava. Tällä hetkellä näyttää hyvin vahvasti siltä, että Suomi ja Ruotsi ovat etenemässä kohden tienhaaraa, emme vielä tiedä kumman tien Suomi valitsee – toivon kuitenkin seurattavan tietä, joka ankkuroi maamme entistä tiukemmin länteen. Ei Moskovalle tarvitse kääntää selkää, mutta ei sen myöskään pidä antaa vaikuttaa liiaksi päätöksentekoomme.

Tasavallan presidentti Niinistö siteerasi vuoden 2014 loppupuolella venäläistä sananlaskua, ja minä siteeraan uudelleen: ”Kasakka ottaa sen, mikä on huonosti kiinni”.

Se on meistä kiinni saako kasakka otetta vaiko ei.”

- Suomi tienhaarassa kirjoitus päättyy -

Niinistön kasakkavertaus oli käypä vuonna 2014, mutta lausuttuna tänään kansainvälisen yleisön edessä, se voi hyvinkin kääntyä itseään vastaan. Etenkin kun sitä on hyvin vaikea sitoa alkuperäiseen asiayhteyteen ja samalla kyetä tuomaan ilmi se, mihin tsaarin armeijan kasakkajoukot Suomessa Isovihan aikaan syyllistyivät ja muistaa, että vastaavasti Ukrainan kansallisen identiteetin muovautumiseen kasakat kuuluvat olennaisella tapaa. Tämä näkyy myös siinä, kuinka eräitä Ukrainan maavoimien joukko-osastoja on nimetty kasakkajohtajien mukaan.

Päätän tämän kirjoituksen (toiseen) lainaukseen Matti Vanhasen Ulkopolitiikkaa-kirjasta:

”Toivottavasti Venäjällä tiedostetaan kuitenkin myös se, että sen oma toiminta vaikuttaa suomalaisten, ja minun muiden mukana, käsitykseen siitä, mitä liittoutumattomuudella on saavutettavissa, ja mitä ei. Jos lähialueemme vakaus järkkyy Venäjän toimesta, kääntyy viisari täällä – ei Venäjän, vaan Naton suuntaan”. (s. 116)

Luonnollisesti meidän on muistettava, että teoksen kirjoitushetkenä (julkaistu 2016) Suomi oli jo liittoutunut maamme ollessa osa EU:ta. Sotilaallisesti Suomi oli liittoutumaton.

Krimin niemimaan miehitys, eikä sota Donbasissa saanut viisaria kääntymään, Venäjän suurhyökkäys 24. helmikuuta 2022 ja ukrainalaisten sitkeä vastarinta sen teki. Ensin kääntyi kansan viisari, jota poliitikkojen oli helppoa seurata.

Kerta kiellon päälle, viimeinen lainaus Vanhasen teoksesta kuvaamaan sitä, kuinka Venäjän ääni kaikui eurooppalaisessa päätöksenteossa Krimin niemimaan miehityksen ja Itä-Ukrainan sodan alun jälkeenkin erilaisten yhteistyöelinten kautta.

”Olin vastaavassa keskustelussa, johon äsken viittasin, EU-Venäjä-thinktankin (DER) palaverissa marraskuussa 2015. Sen keskusteluiden venäläisanalyysin voisi tiivistää muotoon:

-Ukraina ei ole ydin tässä kriisissä vaan taustalla on lännen instituutioiden laajentuminen kohti itää.” (s. 40)

Vaikka edellä on kyse venäläisanalyysista, on todettava, että useista kohdin teosta huokuu Vanhaseltakin ymmärrys venäläisten esittämille vaatimuksille. Ymmärrys ei luonnollisestikaan tarkoita väistämättä tekojen hyväksyntää. Teosta ja Vanhasen arvioita ja analyyseja lukiessani, en lainkaan ihmettele, että Suomessa (poliittisen johdon osalta) oltiin sokeat Venäjän todellisille pyrkimyksille ja tavoitteille. Tämän naiiviuden hintaa maksetaan tänään – toivottavasti Kiinan suhteen ei olla samalla tapaa naiiveja! 

 

Marko

 

Suomi tienhaarassa-kirjoituksen lähteet:

1. http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016080321990351_uu.shtml 

2. http://www.debaatti.uutisparkki.com/2016/08/03/kannanotto-matti-vanhanen-kesk-ei-mikaan-yya-konsultaatio/ 

3. http://www.suomenmaa.fi/neo/1/kirja.pdf  (Linkki on poistettu käytöstä ennen 25. huhtikuuta 2023): Matti Vanhanen, Ulkopolitiikkaa s. 41.

Lähteenä hyödynnetty myös laajemmin Matti Vanhasen Ulkopolitiikkaa-kirjaa, lainaukset teoksen sivuilta: 40, 41 ja 116. 

”Ammuimme 24 lasta Prigožinin käskystä” – PMC Wagneriin värväytynyt, käskyn ollessa ”Kukaan ei saaja jäädä henkiin”

 

Olen viime viikkoina lukenut ja kuullut entistä useammin suomalaisten kommentteja, joissa he kuvailevat vähentäneensä tai jopa lopettaneensa brutaaleimpien Venäjän hyökkäyssotaa koskevien uutisten seuraamisen. Etteivät kommentoijat enää pysty lukemaan tai seuraamaan viikkoja jatkuvia brutaaleja uutisia siviileiden murhaamisesta ja toistuvista sotarikoksista. Tavallaan ymmärrän tämän, halutaan suojella omaa itseä jatkuvilta uutisilta julmuuksista ja pöyristyttävistä raakuuksista. Ymmärryksestäni huolimatta toivon, etteivät ihmiset kuitenkaan lopeta tyystin näiden uutisten seuraamista, toivon myös heidän pitävän ääntä ja kommentoivan julmuudet tuomiten, sillä hiljaisuus on juuri sitä, mitä Venäjä haluaa ja toivoo. Hiljaisuus antaa mahdollisuuden jatkaa rikoksia ja jatkaa murhaamista, mikä pahinta, hiljaisuus antaa mahdollisuuden häivyttää tapahtuneet rikokset.

Viime viikolla rintamalta julkaistiin lukuisia hyvin brutaaleja kuvia ja videoita. Suomalaisten viettäessä kristikunnan merkittävintä juhlaa – pääsiäistä, julkaistiin ensin telegram-kanavalla Ukrainan sotatoimialueen itäosissa kuvattu video, jolla näkyi runneltu ukrainalaissotilaan ruumis. Sotilaalta oli katkottu pää sekä kumpikin kämmen ranteesta irti – hänen kenkänsä oli viety jaloista. (1) Videon perusteella oli mahdoton sanoa, oliko pään ja raajojen katkaisut tehty sotilaan ollessa elossa vaiko kuollut.

Aivan kuin tässä ei olisi ollut jo tarpeeksi julmuutta ja ruumiiden häpäisyä, seurasi Bakhmutissa julman näytelmän seuraava osa, talon pihalta löydyttyä seipäännokkaan isketty pää. (2) Pää näytti siinä vaiheessa enää siltä kuin se olisi revitty tai nirhattu irti harteilta ja jätetty ”varisten nokittavaksi” seipäännokkaan. Näiden tällaisten kuvien ja videoiden vyöryminen silmille pääsiäispyhien aikaan tuntui tarkoitukselliselta ja harkitulta, mitä se tuskin kuitenkaan oli, mutta ennen kuin pyhät olivat ohi, kaikki tämä brutaali ihmisyyttä halventava julmuus toistui silmiemme edessä uudelleen ja uudelleen maailmalle levinneen videon myötä. Videon, jolla venäläinen sotilas tai palkkasotilas murhaa ukrainalaisen sotavangin katkaisemalla tämän pään puukolla leikkaamalla ja nirhaamalla. (3) Tapahtumaa kommentoi vierellä ”Varjag” taistelijanimeä käyttänyt taistelija – lienee parasta kutsua heitä taistelijoiksi, koska käyttäytymisensä ei ole sotilaan käyttäytymistä. Tai ehkäpä murhaaja kuvaisi heitä parhaiten.

Mikäli venäläisen rynnäkkö- ja tiedusteluosasto Rusitšin telegram-tilille julkaisema viesti pitää paikkansa, vastaavia videoita on tulossa vielä lisää:

”You will be surprised how many of these videos will gradually pop up” – toteamuksen päättyessä nauraviin kasvoihin, aivan kuin päiden katkominen olisi arkista puuhaa näille palkkasotilaille, mitä se taitaa ollakin.

Nimittäin muistamme kuinka kyseisen joukko-osaston telegram-kanavalla julkaistiin viime vuonna ohjeistus siitä, kuinka kiduttaa ja tappaa (ukrainalainen) sotavanki. Rynnäkkö- ja tiedusteluosasto Rusitšin eli DShRG Rusitšin perustaja on sotarikoksiin Ukrainassa aiemmin (v. 2014 ja 2015) syyllistynyt venäläinen uusnatsi Aleksei Miltšakov, joka perusti joukko-osaston yhdessä Jan Petrovskyn kanssa vuonna 2014.  Aivan kuten Miltšakov myös Petrovsky on uusnatsi.

DShRG Rusitšin taustasta ja sen sotarikoksiin yllyttävistä oheista tarkemmin blogissani ”Venäläisen rynnäkkö- ja tiedusteluosasto Rusitšin ohjeet ukrainalaisten sotavankien kiduttamiseen ja tappamiseen”.

Kuvakaappaus DShRG Rusitšin viralliselta telegram-kanavalta. Uhri peitetty allekirjoittaneen toimesta. 

Venäläinen Gulagu.net-projekti julkaisi eilen videon, jolla kaksi PMC Wagneriin värväytynyttä tunnusti osallisuutensa sotarikoksiin Ukrainassa kertoen samalla myös sen, että käsky siviileiden murhaamiseen tuli suoraan PMC Wagnerin omistajalta Jevgeni Prigožinilta.

Gulagu.net:in julkaisemassa tunnustuksessa 42-vuotias Azamat Uldarov, joka värvättiin PMC Wagneriin Saratovin alueella sijainneesta rangaistuslaitoksesta viime vuonna, kertoi tapahtumasta Bakhmutissa kuukausi sitten, jolloin yhdeksän kerroksisen kerrostalon kellarikerrokseen tapettiin saadun käskyn myötä satoja siviilejä. Kellarikerrokseen murhatut siviilit olivat miehiä, naisia ja tyttöjä sekä poikia iältään viidestä vuodesta ylöspäin. Uldarovin mukaan yksikön komentajana hän pani täytäntöön käskyn, jonka he olivat saaneet Jevgeni Prigožinilta videoitse. Käsky oli yksiselitteinen – tappakaa kaikki, vankeja ei oteta. (4) Murhattujen lastenkin määrä nousi Uldarovin mukaan kymmeniin. Osa lapsista ammuttiin lähietäisyydeltä.

Uldarovin mukaan komentoketjussa hänen yläpuolella oli ”Iceman” eli ”Stalin”, jota seurasi ”Korsha” eli paha-Korsha, joka sai käskyt suoraan Jevgeni Prigožinilta. Näin siis heidän operoidessa Bakhmutin alueella, jossa Uldarov oli vielä maaliskuun puolivälissä (v. 2023).

Toinen haastatelluista PMC Wagneriin värvätyistä entisistä vangeista (Aleksei Savitšev) kertoi Gulagu.net:in Vladimir Osetškinille heidän saaneen komentajaltaan käskyn tappaa kymmenittäin haavoittuneita (haastattelussa hän kertoo lukeman 60) sotavankeja ja vankeja. Vangitut, joiden joukossa oli myös tappamisesta kieltäytyneitä venäläisiä, oli koottu kaivantoon, jonne PMC Wagnerin taistelijat heittivät kymmenittäin käsikranaatteja.

Haastattelussa Savitšev kertoi varmistaneensa käskyn komentajaltaan, koska oli nähnyt kaivannossa vain ”omia”. Komentaja oli vahvistanut käskyn, todeten, etteivät ne enää olleet ”omia”. Tämän jälkeen käsky oli pantu täytäntöön, kaivantoon kootut vangit ja mahdolliset sotavangit tapettiin heittämällä heidän joukkoon käsikranaatteja. Tämän jälkeen ruumiit ja mahdollisesti edelleen elossa olevat sytytettiin käskyn mukaisesti palamaan.

Haastateltujen mukaan tilanne Soledarissa oli vieläkin julmempi, kukaan ei selvinnyt hengissä. Uldarov kertoi saaneensa käskyn puhdistaa kaikki: miehet, naiset, lapset kuin myös sairaat ja vanhukset. Jokainen vastaantulija oli tapettava.

Haastattelussa Uldarov myös tunnusti, etteivät PMC Wagnerin palkkasotilaat ota sotavankeja, ja että he harjoittelevat tappamaan ukrainalaisia, useimmiten veitsillä leikkaamalla heidän kurkun auki. Uldarovin mukaan tappaminen myös kuvataan. Lekaa he käyttävät silloin kun Prigožinin niin määrää. Leka on Uldarovin mukaan Prigožinin metodi. Prigožinia Uldarov kuvailee ”kauheaksi ihmiseksi” – olen samaa mieltä myös Uldarovista. Kyseessä on henkilö, jolle en voi toivoa kovinkaan pitkää ikää. 

Kumpikin Gulagu.net:in haastatelluista PMC Wagnerin taistelijoista on entisiä vankeja, jotka on armahdettu Vladimir Putinin antaman asetuksen myötä. Azamat Uldarov armahdettiin 23. elokuuta 2022. Hän oli kärsimässä tuomiota Venäjän federaation rangaistuslaitos IK-13:ssa, Saratovin alueella. Uldarov värväytyi PMC Wagneriin armahduspäivänä. Savitšev armahdettiin 2. syyskuuta 2022. Hän oli kärsimässä tuomiota Venäjän federaation rangaistuslaitos IK-1:ssä, Voronežin alueella. PMC Wagneriin hän värväytyi armahduspäivänä. 

Kuvakollaasissa haastateltujen armahdustodistukset. (5)

Azamat Uldarov Gulagu.net’in haastattelussa.

Mielestäni ei edes ole perusteltua ryhtyä pohtimaan pitääkö kerrottu tarkkaankin paikkansa, muiden näyttöjen ja havaintojen perusteella voidaan kuitenkin päätellä, että kerrotun päälinjat pitävät paikkansa. Yksityiskohdissa voi olla epätarkkuuksia, kuin myös surmattujen siviileiden ja vankien lukumäärissä mutta muutoin kerrottu täydentää sitä kuvaa, millainen venäläisten sodankäyntitavasta ja -keinoista on minulle (ja muillekin) muotoutunut. Kummankaan lausunnot eivät myöskään ole sellaisia, että he yrittäisivät vetäytyä vastuusta. Kumpikin, Uldarov ja Savitšev tunnustavat panneensa täytäntöön laittomia käskyjä ja murhanneensa suuria määriä siviilejä, haavoittuneita sekä erilaisia vankeja – joukossa myös mahdollisesti ukrainalaisia sotavankeja. Kumpikaan ei myöskään ollut erityisen katuvainen tekojensa tähden.

Azamat Uldarov: ”Ammuimme 24 ukrainalaislasta Prigožinin henkilökohtaisesta käskystä”. (6)

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://twitter.com/wartranslated/status/1645355919574724609 

2. https://twitter.com/666_mancer/status/1645314394224484352 

3. https://twitter.com/maria_avdv/status/1645900767885246464 

4. https://charter97.org/en/news/2023/4/17/544558/ 

5. https://twitter.com/albafella1/status/1647956419927240706 

6. https://twitter.com/NOELreports/status/1647925079475470338 

Blogissa hyödynnetty myös The New Voice of Ukrainen ja LB.ua:n artikkeleja sekä Ukrainska Pravdaa.  

Гулагу-нет Официальный канал.

Ukrainan kevätoffensiivin edellä Venäjä ryhtyy linnoitustoimien ohella väestön pakkosiirtoihin

 

Vuosi sitten, huhtikuun puolivälissä, elimme hengästyttäviä hetkiä odottaessamme Venäjän hyökkäyssodan uuden vaihteen alkua. Kiovan valtausyritys oli epäonnistunut Venäjältä täysin, sen päättyessä vetäytymiseen Ukrainan pohjoisosista. Keväällä 2022 katse suuntautui Donbasin alueelle Ukrainassa, Venäjän valmisteilla olleen kevätoffensiivin tavoitteena oli valloittaa Ukrainalta koko Donbas – edetä Izjumista etelään ja vastaavasti iskeä Donetsk-Vuhledar-alueelta kohti pohjoista ja tällä operaatiolla saarrostaa ja lopulta miehittää koko Donbas.

Tuolloin Venäjän operaatioon keskittämät joukot olivat paperilla voimakkaat, mutta kuten tulevina viikkoina näimme, sen ei onnistunut edetä Izumista etelään kuin muutamia kymmeniä kilometrejä kapeina urina saavuttamatta lopulta mitään. Idässä, tämän suuren kattilan pohjalla, Venäjä tykistönsä turvin eteni kylä kylältä ja kaupunki kaupungilta kohti länttä ja luodetta saavuttaen viime syksynä Bakhmutin esikaupunkialueet, pohjoisempana Soledarin ja vielä kauempana koillisessa Kreminnan alueen jo viime syksynä.

Alkutalven Venäjä keräsi voimiaan valmistautuessaan laajaan talvioffensiiviin, jonka piti olla se ”ratkaiseva isku”. Nyt voimme kuitenkin todeta, ettei Venäjän ole onnistunut saavuttaa tavoitteitaan talvioffensiivissa – ei Bakhmutin lohkolla kuten ei etelämpänä Donetskin alueellakaan. Venäjän ei onnistunut saavuttaa läpimurtoa missään, Donetskin eteläpuolella Vuhledarissa se menetti runsaasti kalustoa ja jalkaväkeä yrittäessään läpimurtoa. (1) Miinoitetuille pelloille tuhoutui Ukrainan tykki- ja panssarintorjuntatulessa käytännössä kahden merijalkaväenprikaatin ydinosat kalustoineen. Yrityksissään Vuhledarissa Venäjä toisti kerta kerran jälkeen samat virheet panssarikaluston edetessä ilman riittävää suojaa ja riittäviä tulivalmisteluita laajoille miinoitetuille peltoaukeille, joille ukrainalaisten onnistui venäläisyksiköt tuhota. Vuhledarin katastrofin jälkeen Venäjän talvioffensiivin terä alkoi taittua. Venäläisten viimeisin merkittävä yritys nähtiin maaliskuun lopulla miehitetyn Donetskin pohjoispuolella, jolloin Ukrainan merivoimien 36. erilliseen merijalkaväen prikaatiin kuuluva joukko-osasto tuhoaa pääasiassa FGM-148 Javelin panssarintorjuntaohjuksilla venäläisen mekanisoidun osaston n. 3,5 km Donetskin kansainvälisen lentokentän kiitotien läntisestä päästä luoteeseen. (2)

Kuvaavaa on, että ratkaisevaksi mainostetussa talvioffensiivissa Venäjän onnistui valloittaa Ukrainalta maa-alaa reilun 70 neliökilometrin verran.

Olettamukseni on, että Venäjän sodanjohdon tavoitteisiin kuului suorittaa talvella operaatioita, joissa sen onnistuu miehittää olennaisesti laajempia puskurivyöhykkeitä aiemmin miehittämiensä alueiden suojaksi. Asetelma olisi sille suotuisampi, mikäli taistelut olisi työnnetty kymmeniä kilometrejä lännemmäs kattilan pohjasta – mahdollisesti saavutettu läpimurto ja edetty syvemmälle Ukrainan kontrolloimille alueille.

Venäjä on jo viime vuodesta lähtien rakentanut linnoitteita miehittämilleen alueille, valmistautuessaan vääjäämättömään eli taisteluun valloittamistaan alueista. (3) Linnoitteita on rakennettu etenkin Hersonin ja Zaporižžjan alueille sekä idässä Luhanskin alueelle. Viimeisimpien tietojen mukaan Venäjä on aloittanut linnoitteiden rakentamisen myös Donetsk-Makiivka-alueen pohjoisosiin. (4) Mikäli Moskovassa joku elää vielä vaihtoehtoisessa todellisuudessa, asetelma rintamalla liene jo toinen, upseerit tiedostavat mitä tuleman pitää ja mihin on valmistauduttava, samalla he ovat kuitenkin joutuneet taiteilemaan Kremlin toiveiden ja vaatimusten ja todellisuuden muodostamassa ristiaallokossa. Venäjän valmistautumistoimiin voidaan myös laskea väestön pakkosiirrot Hersonin alueella sekä Melitopolin ympäristössä Zaporižžjan alueella. Venäjä on siirtänyt alueen väestöä kodeistaan jo joidenkin viikkojen ajan, ainakin eräissä tapauksissa Henitšeskin ympäristön pikkukaupungeissa ja kylissä venäläissotilaita on majoittautunut pakkosiirrettyjen paikallisten koteihin. Tietojeni mukaan siviilejä on pakkosiirretty ”pensionaatteihin” Arabatinkynnäksen alueelle sekä miehitetylle Krimin niemimaalle. Tätä keitosta Ukraina on ruvennut hämmentämään omilla toimillaan entistä selkeämmin viime viikkoina, hämmentämisen ulottaessa psykologisesta vaikuttamisesta konkreettiseen vaikuttamiseen miehittäjän tukikohtiin ja huoltovarikoihin selustassa. Psykologiseksi vaikuttamiseksi lasken myös lukuisat viime aikoina julkaistut videot, joissa näkyy joukkojen kokoontumisia ja liikkeitä. Videoiden viesti on selkeä ja suunnattu kovia kokeneille (ja raskaita tappioita kärsineille) venäläisille.

M2A2 ODS Bradley rynnäkkövaunuja ukrainalaismiehistöllä. (5) 

Ukrainan omaa vaikuttamista kuin myös valmistautumista häiritsee ainakin jonkin verran Yhdysvalloissa tapahtunut asiakirjavuoto. (6) Venäjän ilmaiskujen lisääntynyt määrä Bakhmutin alueella kuin myös lennokkien lisääntynyt (riskialttiimpi) käyttö voi indikoida sitä, että Venäjä tulkitsee asiakirjavuodon tietojen Ukrainan ilmapuolustuksen ohjus- ja ammuspulasta todelliseksi. (7)

”Vuotaneiden asiakirjojen joukosta löytyvien arvioiden mukaan Ukrainan suoja useimpia hävittäjiä ja myös joitakin pommikoneita vastaan tukeutuu neuvostoaikaisten S-300- ja Buk-ilmapuolustusjärjestelmiin. S-300:n ammuksien ennustetaan loppuvan 3. toukokuuta mennessä ja Bukin huhtikuun puolivälin tienoilla.” (8)

Viimeisimpien viikkojen kuluessa Ukrainan vaikuttamisesta on poimittavissa muutamia selkeitä kohteita, joihin se pyrkii vaikuttamaan aseellisesti. Tällaisia kohteita ovat luonnollisesti Venäjälle tärkeät logistiset kohteet sen miehittämillä alueilla (esim. maaliskuun lopulla suoritettu isku Melitopoliin ratapiha-alueelle tai aiemmin maaliskuussa isku Džankoin ratapihan alueelle miehitetyllä Krimin niemimaalla); venäläisten kasarmit ja varuskunnat miehitetyillä alueilla (esim. isku Rosgvardijan eli Venäjän kansalliskaartin esikuntaan miehitetyssä Donetskissa); tuli-iskut ja operaatiot Venäjän maaperällä, kohteina logistiikan ja sähkönjakelun kannalta avainkohteet, kuten 29. maaliskuuta suoritettu isku Belgorodin eteläpuolelle, Tšeremošnoen kylän alueelle. Iskun kohteena oli todennäköisimmin jompikumpi kylän lähistön merkittävistä muuntajakentistä; edellisten lisäksi Ukraina on pyrkinyt ”poistamaan pelistä” Venäjälle tärkeää kalustoa, kuten ilmavalvontatutkia, ilmatorjuntajärjestelmiä, vastatykistötutkia, elektronisen sodankäynnin järjestelmiä jne.

Esimerkkinä Venäjän merkittävistä menetyksistä voidaan poimia modernin Nebo-SVU eli 1L119 VHF-taajuusalueen monitoimitutkan menetys. Huhtikuun alkupuolella julkaistulla videolla saatiin todiste Venäjän ensimmäisestä kyseisen tutkamallin menetyksestä hyökkäyssodassa Ukrainaan. (9) Kyseinen tutkamalli esiteltiin Venäjällä v. 2001, jossa kyseistä tutkamallia on toimitettu ainakin Venäjän ilmavoimien 45. ilma-armeijalle ja ilmapuolustusarmeijalle, joka kuuluu Pohjoisen operatiivisstrategisen johtoportaan alaisuuteen.

Tykistösodankäynnin kannalta merkittävänä tapahtumana voidaan pitää Ukrainan onnistunutta tuli-iskua, jolla tuhottiin venäläisten ZOOPARK-1M-vastatykistötutka. Venäjä on menettänyt hyökkäyssodan kuluessa ainakin kuusi ZOOPARK-1M-vastatykistötutkajärjestelmää. (10) Menetysten jälkeen Venäjällä on arvioitu olevan vastaavia järjestelmiä käytettävissään enää hyvin rajallinen määrä, sanktioiden seurauksena uusien ZOOPARK-1M-vastatykistötutkien valmistaminen on hankalaa.

Edellisten kanssa samaan sarjaan kuuluu muutama päivä sitten tuhottu venäläisten Borisoglebsk-2 elektronisen sodankäynnin järjestelmä. (11) Samaan ”aikaikkunaan” ajoittuu myös venäläisen R-330ZH Zhitelin tuhoaminen hiipivällä asejärjestelmällä eli kamikazedronella. (12) Sivuhuomiona voin todeta, että ensimmäisen kerran Borisoglebsk-2 järjestelmää havaittiin Itä-Ukrainan sotatoimialueella niinkin varhain kuin marraskuussa 2014 ja R-330ZH Zhitel 1. kesäkuuta 2015. (13 ja 14) Tuolloin elimme aikaa, jolloin Venäjä kielsi todisteista huolimatta kaikenmoisen osallistumisensa Itä-Ukrainassa käynnissä olleeseen sotaan, valitettavasti päättäjämme Euroopassa ja Yhdysvalloissa sulkivat silmänsä näiltä todisteilta antaen Putinin hallinnolle käytännössä täyden vapauden operoida Ukrainalta miehittämillään alueilla.

Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan, maalis-huhtikuu 2023. *

Ensimmäiset havainnot ikivanhoista T-55 taistelupanssarivaunuista on tehty Venäjän miehittämiltä alueilta. (15)

Ukrainan tulevan keväthyökkäyksen painopistealuetta on pohdiskeltu ennalta, looginen suunta on etelä siten, että hyökkäyksen myötä Venäjän huoltoyhteydet Mariupolista länteen saadaan katkaistua. Havaintojen perusteella Venäjä on linnoittanut Tokmak-Melitopol-välin muita miehittämiään Hersonin ja Zaporižžjan alueita vahvemmin. Toisaalta pelkkä linnoitteiden lukumäärä ei välttämättä kerro mitään, on myös oltava riittävästi motivoituneita sotilaita puolustamaan asemiaan. Tällä alueella miehittäjän on myös huomioitava selustassa operoivat ukrainalaiset erikoisjoukot sekä vastarintataistelijat, jotka ovat iskeneet säännöllisesti (ja usein myös onnistuneesti) kollaboraattoreita vastaan, näin tapahtui Jakymivkassakin jokin aika sitten. (16) Entäpä Berdjansk?

Rintamalta Berdjanskiin on matkaa vajaat sata kilometriä, sen tavoitteleminen jättäisi Venäjälle mahdollisuuden huoltaa joukkojaan Melitopolin suunnalla rautateitse Krimiltä käsin. Jo nyt Venäjä purkaa huomattavan osan Melitopolin rintamalohkolle tarkoitetusta materiaalista ennen Melitopolia, Novooleksiivkan ja Jakymivkan välin ratapihoilla. Berdjanskin puolesta puhuu satama (sen käytön estäminen venäläisiltä) ja paineen lisääminen Mariupolin suunnalle. Entäpä riittäisikö Ukrainan voima kummankin tavoittelemiseen? On kuitenkin muistutettava, että arvioiden mukaan Ukrainaa vaivaavalla ammus- ja materiaalipulalla voi olla merkittävä vaikutus kevätoffensiivin onnistumiseen. Emme kuitenkaan voi tietää onko ammus- ja materiaalipula niin akuutti kuin annetaan ymmärtää, vai onko tämän teeman esiin tuominen ja korostaminen osa ukrainalaisten harhautusta. Emme myöskään tiedä mikä hyökkäyksen todellinen painopistealue on, spekulaatiot etelästäkin voivat vain olla osa monimutkaista harhautusta vrt. Ukrainan viime vuonna toteuttamat vastahyökkäykset, jolloin Hersonin alueen vapauttaminen oli otsikoissa viikkojen ajan mutta tapahtumien kulku ei kuitenkaan noudattanut ennakkoon julkistettua tarinaa. Katseiden kohdistuessa Hersoniin, ensimmäiset merkittävät liikkeet nähtiinkin Harkovan rintamalohkolla.

Osassa Ukrainaa on ollut tavanomaista kosteampaa ja viileämpää – etenkin idässä, jolla voi olla oma vaikutuksensa siihen, milloin vastahyökkäys alkaa. Valmistelut ovat kuitenkin jo alkaneet, muutaman viikon kuluttua olemme viisaampia kuin nyt, jolloin meillä ehkäpä alkaa olla aavistus siitä missä ja milloin Ukrainan kevätoffensiivi nähdään.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009391078.html 

2. https://twitter.com/menqvist70/status/1641575858988290049 

3. https://twitter.com/albafella1/status/1645184855871717379 

4. https://mobile.twitter.com/GeoConfirmed/status/1645813508406165505 

5. https://twitter.com/PStyle0ne1/status/1642643507914350593 

6. https://yle.fi/a/74-20026424 

7. https://twitter.com/PStyle0ne1/status/1645524492049940500 

8. https://yle.fi/a/74-20026424 

9. https://twitter.com/NOELreports/status/1644973103951257601 

10. https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/sotilastiedustelu-ukraina-tuhosi-tarkean-zoopark-1m-vastatykistotutkan-venajalle-voi-tulla-pulaa-laitteista/0b259a39-4864-4e61-94ec-82f03814d046 

11. https://twitter.com/GeoConfirmed/status/1646070434322956288 

12. https://twitter.com/PStyle0ne1/status/1646213022510202901 

13. https://informnapalm.org/en/russian-r-878b-donbas/ 

14. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2021/06/venajan-maavoimien-modernia-elso.html 

15. https://blog.vantagepointnorth.net/2023/04/t-55-returns-to-russian-frontlines.html 

16. https://twitter.com/blukraine/status/1645225409707900928 

*: Karttamerkintöjen lähteinä käytetty muun muassa twitter-tilejä @albafella1, @bayraktar_1love, @PStyle0ne1, @NOELreports, @markito0171, @blukraine, @War_cube, @GeoConfirmed ja @WeaponsWarfare sekä Brady Africk. Linkkilista täydennetään myöhemmin. 

Ukrainan Venäjään kohdistuvan vaikuttamisen kannalta kiinnostava on 7. huhtikuuta tapahtunut räjähdys ja sitä seurannut voimakas tulipalo VASO:n (ven. BACO:n eli Воронежское акционерное самолётостроительное общество’n) lentokonetehtaalla Voronežissa. Kompleksi on myös osa Venäjän puolustusteollisuuden kokonaisuutta. Räjähdyksen aikaan ilmatorjunta Voronežin alueella oli myös aktiivista. 

Blogia päivitetty 16. huhtikuuta 2023 linkkien ja Voronežin maininnan osalta. 

 

#StandWithUkraine