Katsaus: perinteisen median harharetket Venäjä-uutisoinnissa

 

Aiemmissa heinäkuussa kirjoittamissa katsauksissani kävin kertauksenomaisesti läpi Venäjän Suomeen kohdistamaa vaikuttamista erilaisten yhdistysten sekä vastamedioiden kautta, sarjan kolmannessa osassa vuorossa perinteinen media ”harharetkineen”.

Perinteisissä, luotettavina pidetyissä medioissa ei ole tapahtunut Venäjä-uutisoinnissa kokonaisvaltaista ryhdistäytymistä Venäjän Ukrainaan helmikuussa 2022 kohdistaman suurhyökkäyksen alun jälkeenkään. Edelleen liian usein toistetaan virheitä, joihin Keir Giles teoksessaan ”Venäjän sota jokaista vastaan ja mitä se sinulle merkitsee” viittaa kirjoittaessaan läntisistä medioista Venäjän narratiivin toistajina osiossa ”Venäjä ja lännen tiedotusvälineet”, sivulta 231 eteenpäin.

Kyseisessä osassa lainataan muun muassa ’Larsia’: ”joissakin Euroopan maissa Venäjän tiedotusvälineitä kohdellaan edelleen aivan kuin ne olisivat minkä tahansa muun maan normaaleja tiedotusvälineitä” jatkaen: ”Voi olla uutisvälineitä, jotka aivan oikeasti siteeraavat Venäjän välittämiä uutisia objektiivisena totuutena tai jonakin, mikä muistuttaa luotettavuudeltaan oikeita uutisia. Tuonkaltaiset asiat tihkuvat sitten suuren yleisön mieleen ja voivat muokata julkista mielipidettä. Läntistä lehdistöä käytetään näin vahvistamaan Venäjän disinformaation levittämiä narratiiveja”. (1)

Näin maallikkona hämmentävää on myös ollut huomata eräiden läntisten mediatalojen sortuneen sopimuksiin venäläisten mediatalojen tai ”uutistoimitusten” kanssa Krimin niemimaan miehityksen jälkeenkin. Ikävimmässä tapauksessa sopimusta seurasi se, että läntisestä mediatalosta tuli yksi Venäjän propagandan ja disinformaation levittämisen etäispäätteistä. Näin kävi luotettavana pidetylle Reutersille sen tehtyä kaupallisen sopimuksen Venäjän valtiollisen uutistoimisto Tassin kanssa vuoden 2020 puolivälissä. 

Venäjän helmikuussa 2022 aloittaman suurhyökkäyksen jälkeen läntisten medioiden toiminta maassa vaikeutui merkittävästi. Huomioitavaa kuitenkin on se, että jo ennen suurhyökkäystä moni Venäjällä vuosia työskennellyt toimittaja havaitsi toimintansa vaikeutuneen merkittävästi, eräiden toimittajien kohdalla Venäjä ei enää uusinut akkreditointia. Vaikuttiko tämä suomalaisten mediatalojen käytäntöihin? En ryhdy spekuloimaan mitään mutta joidenkin suomalaisten mediatalojen Venäjä-kirjeenvaihtajien toiminta Venäjän suurhyökkäyksen alun jälkeen jättää lukijalle kuvan, että joistakin toimittajan perusperiaatteista on luovuttu, jotta työ Venäjällä sujuisi ongelmitta. Näin ei mielestäni kuitenkaan tarvitsisi olla! Hyvästä journalistisesta toiminnasta käy esimerkkinä Ylen Venäjä-kirjaanvaihtajana heinäkuusta 2022 helmikuuhun 2025 toiminut Heikki Heiskanen, joka mielestäni kykeni käsittelemään vaikeita ja ongelmallisiakin aiheita luopumatta ammattietiikastaan. Sen sijaan päinvastaiseen suoritukseen ylsi Helsingin Sanomien entinen Venäjä-kirjeenvaihtaja Jenni Jeskanen, jonka lukuisissa kirjeenvaihtaja-aikanaan kirjoittamissa artikkeleissa toistettiin Venäjän propagandaa tai Venäjän hallintoon kuuluvat tahot pääsivät ääneen liiankin vapaasti. Hänen toimittamissa artikkeleissa ei erotettu riittävän selvästi propagandaa todellisuudesta, eikä selkeän propagandistisia väitteitä suodatettu juurikaan – vastuuta siirrettiin lukijan harteille.

Erityisen kyseenalaisina artikkeleina Jeskaselta nostaisin esiin huhtikuun 13. 2023 julkaistun artikkelin, jossa Venäjän lapsiasiainvaltuutettu Marija Lvova-Belova sai hyvin vapaasti toistaa pitkinä, monologinomaisina lainauksina Venäjän propagandaa sisältäviä räikeitä valheita ja väitteitä. (2) Sekä toukokuun 5. 2024 julkaistun artikkelin vierailusta Pozlezavtra-leirillä, jonne oli tuotu uudelleen kasvatettavaksi (huom. Helsingin Sanomien artikkelissa leiriä ei kuvattu toimittajan tai lehden puolesta uudelleenkasvatusleiriksi) lapsia Venäjän Ukrainalta miehittämiltä alueilta. (3)

Toukokuussa 2024 julkaistu artikkeli vierailulta Pozlezavtra-leiriltä toimittaja sysäsi vastuun havaintojen tekemisestä lukijalle. Oli lukijan tarkkaavaisuudesta kiinni, että hän havaitsi artikkelissa kuvatun piinaavan todellisuuden, jossa lapset pakotettiin tällaisella leirillä elämään. Toimittajakaan ei saanut kahden kesken jutella lasten kanssa, vaan paikalla oli aina joku leirin ohjaajista tai lapsiaisainvaltuutetun toimiston työntekijöistä valvomassa. Vastaavia kuvauksia olemme lukeneet ”turistimatkoilta” Pohjois-Koreasta, jossa paikalla on aina hallinnon ”esiliina” valvomassa ja kontrolloimassa tapahtumia. Tarvittaessa ohjaajat leirillä puhuivat lastenkin puolesta: ”Luonnollisesti kerromme, että olemme Venäjällä ja tämä on iso ja ystävällinen koti jokaiselle teinille. Lippu on tietysti meillä aina mukana. Olemme ylpeitä Venäjän federaatiosta, ja voin kertoa, että lapsetkin ovat”. (4)

Kyseenalaista artikkelissa oli myös se, ettei toimittaja tuonut selkeästi esille sitä, että osa haastatelluista nuorista oli alueilta, jotka ovat olleet Venäjän miehittämiä ja sen asettaman nukkehallinnon kontrolloimia jo vuosikymmenen ajan – viittaus ”kansantasavaltaan” ei missään nimessä tällainen ole. Kadijivkasta kotoisin olleen 16-vuotiaan ’Vladimirin’ tilanne on tällainen. Artikkelista jäi myös mainitsematta se, että Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla ja Itä-Ukrainassa asuneita lapsia ja nuoria oli militarisoitu jo vuosien ajan patrioottisella kasvatuksella sekä militaristisilla leireillä. Ensimmäiset vahvistetut havainnot lasten ja nuorten laajamittaisemmasta militarisoinnista miehitetyn Itä-Ukrainan alueelta ovat vuodelta 2018. Ukrainan, miehitettyjen Donetskin ja Luhanskin alueiden, ihmisoikeusasiamiehen edustajan mukaan joulukuuhun 2018 mennessä yli 5000 lasta oli osallistunut miehitetyillä alueilla Venäjän organisoimille ”militaristis-patrioottisille”-leireille. (5) Yksittäisiä havaintoja on tehty jo vuosia ennen tätä, kesällä 2015 VICE News julkaisi videon ”The All-Girl Soldier Club: Child Warriors of Donetsk”. (6)

Venäjän valtion Ukrainalta miehittämillään alueilla toimeenpanemat lasten pakkosiirrot sekä pakkoadoptiot ovat luonteeltaan sellaisia, joiden seurauksena Haagin kansainvälinen rikostuomioistuin (ICC) antoi 17. maaliskuuta 2023 kansainvälisen pidätysmääräyksen Vladimir Putinista sekä Venäjän lapsiasiainvaltuutetusta. (7)

Jeskanen palasi Venäjältä tämän vuoden puolella takaisin Suomeen, hän on kirjeenvaihtajakauden jälkeen kirjoittanut joitakin positiivisia kolumneja Venäjästä Helsingin Sanomiin. Lisäksi hän on ollut Ukrainan sotaa käsittelevien artikkelin toimittajakunnassa mukana, 25. huhtikuuta 2025 julkaistun artikkelin ”Haluan rauhaa” painotus oli mielenkiintoinen. (8) Tottahan toki reilu vuosikymmen sotaa väsyttää kenet tahansa. Näin kauan artikkeliin haastatellut, rauhaa kaivanneet kramatorskilaiset ovat eläneet sodan keskellä, keväästä 2014, jolloin venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin johtamat joukot aloittivat sotilasoperaation Donbasissa. Toisaalta varmasti olisimme löytäneet Kramatorskista haastateltavia, jotka toivovat Venäjän lyömistä ja kaikkien miehitettyjen alueiden vapauttamista. Artikkelista jäi sellainen vaikutelma, että haluttiin rakentaa jännitettä rintamalinjan tuntumassa elävien ja rauhaa kaipaavien sekä sotakiihkoisten kiovalaisten välille.

Helsingin Sanomat on ehkäpä liikaakin tikunnokassa tässä kirjoituksessa. Ikäviäkin hutilaukauksia löytyy muiltakin perinteisen median jättiläisiltä, kuten Yleisradiolta sekä MTV3 uutisilta.  

Helsingin päätösasiakirjan 50. vuosipäivän kunniaksi järjestetyn Helsinki+50-konferenssin kuluessa Yleisradio julkaisi konferenssiin osallistuneen ukrainalaissotilas Lilija Prutjan taustoitetun haastattelun. Konferenssissa Prutja kertoi kokemuksistaan Venäjän sotavankina, sotavankeuteen liittyneestä raiskauksesta (kyseessä on sotarikos). Kun tiedossamme on se, että venäläiset systemaattisesti kiduttavat ja tekevät seksuaalista väkivaltaa sotavangeilleen (yli 90 prosenttia ukrainalaisista sotavangeista kidutetaan sotavankeudessa) pidän enemmän kuin kyseenalaisena sitä, että tapahtumakertomuksen alle haastatteluun on lisätty –

Yle ei ole voinut todentaa Prutjan kertomuksen yksityiskohtia. (9)

Kyseisessä Erkka Mikkosen laatimassa haastattelussa on muitakin kohtia ja viittauksia, jotka eivät ole haastattelun kannalta relevantteja. En pidä perusteltuna nostaa haastattelussa esitetyllä tavalla esiin Aidar-pataljoonan taustaa ajalta ennen pataljoonan uudelleen organisointia, ja etenkin ajalta ennen Lilija Prutjan liittymistä siihen. Tai kun näin kerran tehtiin, olisi myös ollut perusteltua nostaa esiin se, että Ukrainassa järjestettiin oikeudenkäyntejä, joissa Itä-Ukrainan sodan alkupuolella (v. 2014 ja 2015) sotarikoksiin syyllistyneille ukrainalaissotilaille ja upseereille langetettiin tuomioita. Samoin olisi ollut perusteltua mainita sekin, että Ukrainan organisoitua uudelleen keväällä 2014 perustettuja vapaaehtoispataljoonia, niiden miehistöstä pyrittiin myös karsimaan äärioikeistolaista ajattelua. En ota kantaa näiden toimien onnistumiseen, mutta tietooni tulleiden havaintojen mukaan useissa yksiköissä ääriajatteluun taipuvaiset poistuivat vahvuudesta jopa vapaaehtoisesti. Ehkäpä olisi myös ollut perusteltua nostaa esiin sekin, että Ukrainan asevoimat oli Venäjän miehittäessä Krimin niemimaan ja käynnistäessä proxy-joukoillaan sodan Itä-Ukrainassa hyvin kaoottisessa tilassa, joten merkittävälle joukolle ukrainalaisia vapaaehtoisjoukot olivat ainoa mahdollisuus osallistua maansa puolustamiseen (siitä Itä-Ukrainan sodassa viimekädessä oli kyse), vanhemmille ikäluokille nämä joukot olivat ainoa mahdollisuus tulevinakin vuosina.

En tässä yhteydessä syvenny äärioikeistolaisuuteen Ukrainan asevoimissa tämän enempää. Suomessakin Rauhanpuolustajien ja Amnestyn jäsenten taholta levitettiin hyvin aktiivisesti Itä-Ukrainan sodan kuluessa Venäjän propagandaa tukevaa näkemystä ”ukrainalaisnatseista”. Usein vieläpä tarkoitushakuisesti ja lähteitä valikoiden hyödyntäen, jolloin uhkaa korostettiin ja vastaavasti ukrainalaisten oma työ uhkatekijöiden ja riskien minimoinniksi mitätöitiin. Syksy Räsäsen kyseenalaiseen toimintaan kiinnitin tarkempaa huomiota Kosmologi liikkuu harmaalla vyöhykkeellä-blogissani joulukuussa 2022. Räsänen oli pitkäaikainen Amnestyn Suomen osaston johtokunnan jäsen.

Yleisradion näkyvästä epäonnistumisesta nostaisin esiin myös elokuussa 2022 julkaistun laajahkon katsauksen Venäjän käynnistämästä, Ukrainalta miehittämillään alueilla toimeenpanemastaan, ukrainalaisväestön pakkovenäläistämisestä. (10) Katsauksen alkuperäinen otsikko oli jopa niinkin mauton, kuin ”Kreml käy Kaakkois-Ukrainassa myös hienovaraista sotaa, jonka tavoitteena on ukrainalaisen väestön venäläistäminen”. Aivan kuin sellaisessa toiminnassa, jonka lopullisena tavoitteena on Venäjän miehittämillä alueilla asuvien ukrainalaisten kansallisen identiteetin, kielen ja kulttuurin tuhoaminen, olisi mitään ”hienovaraista” toteutettiinpa se, miten tahansa. Puhumattakaan, että se toteutetaan metodein, joihin Venäjä miehittämillään alueilla turvautuu. Runsaan asiakaspalautteen jälkeen katsauksen otsikko vaihdettiin muotoon ”Kreml käy Kaakkois-Ukrainassa sodan lisäksi kampanjaa, jonka tavoitteena on ukrainalaisen väestön venäläistäminen”, mikä sekin mielestäni kuvaa kampanjan lopullista tavoitetta liian maltillisesti. Kyseessähän on lopulta ukrainalaisen identiteetin tuhoaminen venäläistämällä väestö: kansanmurha.

Kesällä Julia Navalnajan esiintyminen Suomi-areenalla Porissa herätti ansaittua huomiota. (11) Ensinnäkin oli kyseenalaista kutsua Navalnaja Venäjän ”opposition” edustajana keskustelutilaisuuteen mutta ehkäpä hänen kutsumisensa lopulta avasi ainakin joidenkin suomalaisten silmät, josta kiittäminen on MTV:tä ja sitä, että ”maikkari” päätti julkaista Navalnajan vastaukset Krimin niemimaan hallintaa koskevaan kysymykseen lyhennettyinä ja todennäköisesti tarkoituksellisesti puutteellisesti – väärin – käännettyinä, jolloin hänen vastaustensa imperialistinen sävy ei välittynyt lukijoille. Mitä olisikaan käynyt, jollei suomalais-ukrainalainen dokumentaristi-sellisti Lukas Stasevskij olisi kommentoinut käännöksiä ja Navalnajan vastauksia? Stasevskij’n kommentointi ja siitä virinnyt kansalaiskeskustelu pakotti MTV3:n käsittelemään Julia Navalnajan vastauksia uudelleen ja oikeammassa kontekstissa.

Jollakin tapaa Navalnajan vierailu Suomessa ja ensimmäiset uutiset vierailun tiimoilta muistuttivat minua siitä, että vuosia Venäjän suurhyökkäyksen alun jälkeenkin perinteisen median piiristä löytyy halua tehdä selkeä ero Venäjän hallinnon ja venäläisten välillä. Kun Julia Navalnajan imperialistiset kommentit eivät sopineet pirtaan, ne jätettiin huomiotta, kunnes ne osoitettiin Stasevskij’n toimesta, josta virinnyt kansalaiskeskustelu pakotti toimituksen tarkastelemaan asiaa uudelleen. Sama nousee esiin keskusteltaessa itärajan sulusta, pääsääntöisesti haastatellut venäläiset kokevat tulleensa väärin kohdelluiksi. He uhriutuvat kykenemättä kantamaan vastuuta omasta puolesta tai näkemään kanssavenäläisiä syyllisinä mihinkään. Tai he tekeytyvät epäpoliittisiksi henkilöiksi, kykenemättä tuomitsemaan sotarikoksia ja kansanmurhaa. Näin he toimivat yksilöinä, ryhmänä ja osana yhdistyksiä sekä yhteisöä.

Kritiikkini perinteistä mediaa, jonka tilillä on lukuisia onnistumisia Venäjän tuhoamissotaa käsittelevissä uutisissa, voi tuntua kohtuuttomalta mutta sillekin on sijansa. Etenkin kun perinteistä mediaa tuntuu edelleen vaivaavan ”tasapuolisuusharha” sekä halu tehdä pesäero Venäjän valtaapitävien ja kansan välillä, jossa ensin mainittu on syyllinen tuhoamissotaan jälkimmäisen ollessa ”tahdoton” seuraaja, totuuden ollessa jotain aivan muuta. Näyttääkin siltä, että lännessä poliittisten päättäjien ohella lukuisten median edustajien on mahdotonta tunnustaa sitä, että Venäjällä on jo vuosia sitten ajauduttu tilaan, jossa miljoonat venäläiset ovat kaikkea muuta, kuin ”tahdottomia” seuraajia. He ovat tuhoamissodan kannattajia ja toteuttajia!

 

Myös kulttuuripiireillä on peiliin katsomisen paikka

Siitä huolimatta, että Venäjälle Neuvostoliiton perillisenä kieli ja kulttuuri ovat olleet ja ovat edelleen tärkeitä vaikuttamisen välineitä, kiinnitämme liian vähän huomiota niiden rooliin osana nyky-Venäjän pehmeän vaikuttamisen arsenaalia. Ihmisillä on selkeä halu tehdä ero Venäjän hallinnon ja venäjän kielen ja kulttuurin välille, siinäkin tapauksessa, että tiedostetaan hallinnon käyttävän kieltä ja kulttuuria aseina meitä itseämme vastaan. Tämä sokeus saa meidät melkeinpä ampumaan itseämme jalkaan!

Venäläisen kulttuurin edustajia, taustoista piittaamatta, on jälleen alkanut ujuttautua osaksi eurooppalaista kulttuurielämää. Onko aikaa Venäjän suurhyökkäyksen alkamisesta helmikuussa 2022 kulunut jo niin paljon, ja samalla sota muuttunut osaksi ”normaalia arkeamme”, että laskemme suojuksemme emmekä enää reagoi venäläisten soluttautumiseen keskuuteemme? Seuraammeko Suomessa eurooppalaista kehityskulkua? Lontoon Royal Opera värväsi kaudelle 2025–2026 – Ukrainan sanktioiman – venäläisen sopraano Anna Netrebkon, (12) venäläisen sopraanon sijaan Helsingissä järjestetyllä Tuska-festivaalilla esiintyi venäläisen Aleksandr Šikolain johtama Slaughter to Prevail-metalliyhtye. (13) Aivan kuin siinä ei olisi ollut tarpeeksi, festivaalijärjestäjän väheksyvät kannanotot festivaalialueen ulkopuolella järjestettyä mielenosoitusta kohtaan alleviivasivat sitä, ettei järjestäjää näyttänyt kiinnostavan tippaakaan heihin ja esiintyjään kohdistunut kritiikki.

Aleksandr Šikolain menneisyys on kaikkea muuta, kuin moitteeton. Vain joitakin viikkoja ennen Tuska-festivaalia, hän nousi Washingtonissa lavalle näyttävästi Venäjän lipun kanssa. Somejulkaisuissaan Šikolai on kirjoittanut ihaillen Venäjästä ja venäläisyydestään. Hän lahjoittaa konserttiensa lipputuloja nuorten kadettikouluille Venäjällä sekä venäläisille orpokodeille. Tiedämme, että etenkin valtiojohtoisissa orpokodeissa lasten ”kasvatuksessa” militarismi ja russismi yhdessä historian vääristelyn ja venäläisen imperialismin ihailun kanssa ovat avainasemassa. Käytännössä Šikolai tukee Venäjän valtion harjoittamaa lasten ja nuorten militarisointia ja täten myös maan imperialistisia pyrkimyksiä.

Tuskan järjestäjiä yhtään parempina en pidä Live Nation Finlandia, joka toimi tapahtumajärjestäjänä alkuvuodesta useammalla paikkakunnalla esiintyneelle ”Kiovan Grand Ballet”-nimisen ryhmän kiertueella, koska jo vuosien ajan on ollut tiedossa, että Eurooppaa ja maailmaa kiertää balettiryhmiä, joiden nimi viittaa Kiovaan tai Ukrainaan, vaikka ryhmien taustalla olevilla henkilöillä on tiiviit suhteet Venäjään. Näin oli (ja on) ”Kiovan Grand Ballet”-ryhmänkin kohdalla.

’Kiovan Grand Ballet’, jossa ei ole ukrainalaisuutta nimeksikään.

Tapahtumajärjestäjän taholta leväperäisyys on anteeksiantamatonta, koska Ukrainan kansallisooppera huomautti jo pari vuotta sitten, ettei Eurooppaa kiertävillä baleteilla, kuten Das Nationalballett Kiew, Ballet de Kiev, Kiew Grand Ballett, Kyiv City Ballet, Nasjonalballetten fra Kyiv, Ukraine Classic Ballet jne. ole mitään tekemistä Ukrainan kansallisoopperan kanssa. (14) Live Nation Finlandilta olisi ollut suoraselkäisyyttä tunnustaa virheensä vaikenemisen sijaan.

Ukrainan kansallisbaletin Prima ballerina Viktoriya Zvaryts totesi Yleisradion haastattelussa Venäjän vaikuttamisesta ”Ensin tulee baletti, sitten tulevat tankit”. (15) Hän on oikeassa, meidän on syytä herätä todellisuuteen, jossa Venäjän valtio on valjastanut venäläisen kulttuurin baletista kirjallisuuteen osaksi arsenaaliaan. Sotaa ei käydä vain rintamalla, vaan myös mielissämme.

 

Marko

 

Lähteet:

1. Keir Giles: Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee, s. 232. 

2. https://www.hs.fi/maailma/art-2000009491045.html

3. https://www.hs.fi/maailma/art-2000009968600.html

4. https://www.hs.fi/maailma/art-2000009968600.html 

5. https://www.atlanticcouncil.org/blogs/ukrainealert/children-as-a-tool-how-russia-militarizes-kids-in-the-donbas-and-crimea/

6. https://www.youtube.com/watch?v=0vJPL6PYDTM

7. https://yle.fi/a/74-20022970

8. https://www.hs.fi/maailma/art-2000011190381.html

9. https://yle.fi/a/74-20175534

10. https://yle.fi/a/3-12560389

11. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/julija-navalnajan-kommentit-suomiareenassa-herattivat-kritiikkia-nain-ei-ukrainassa-kukaan-ajattele/9181354

12. https://www.rbo.org.uk/people/anna-netrebko 

13. https://yle.fi/a/74-20170120 

14. https://opera.com.ua/en/news/unknown-ballet-companies-touring-europe-nutcracker-and-swan-lake-have-nothing-do-national-0

15. https://yle.fi/a/74-20056773 

Helsinki+50-konferenssi: hautajaiset ovat käynnissä, vain ruumis puuttuu

 

Kylmän sodan kuumina vuosina järjestettiin Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin eli ETYK:in monivaiheiset kokoukset, jotka Helsingissä vuonna 1973 järjestetyn ulkoministerien kokouksen ja Genevessä vuosina 1973–1975 järjestettyjen neuvotteluiden jälkeen huipentuivat Helsingin Finlandia-talossa heinä- ja elokuun vaihteessa vuonna 1975 pidettyyn huippukokoukseen.

Minulla ei ole selkeitä muistikuvia kesän 1975 tapahtumista, sen sijaan paria vuotta myöhemmin alkaneen koulutaipaleeni kuluessa ETYK kuin myös huippukokoukseen liitetyt Helsingin henki-sanonta sekä liennytys-termi nousivat esiin lukemattomia kertoja. Helsinki ja ETYK henkilöityivät voimakkaasti järjestämisajankohtana toimineeseen presidentti Urho Kaleva Kekkoseen, jopa niin voimakkaasti, että 80-luvun toisen puoliskon koittaessa tämä alkoi tuntua vaivaannuttavalta muistelolta vapauden aatteen levitessä Neuvostoliiton miehittämään Itä-Eurooppaan ja neuvostovaltion itsensäkin alkaessa natista liitoksissaan. Ja tänään tunnen oloni aivan yhtä vaivaantuneeksi, päättäjiemme muistuttaessa ETYK:in seuraajan ETYJ:n kuuluvan niihin harvoihin kansainvälisiin organisaatioihin, jotka toimivat Euroopan turvallisuuden hyväksi, ja joissa Venäjä edelleen on mukana, kuten ulkoministeri Elina Valtonen toteaa Ylen haastattelussa. (1)

Nämä tällaiset kommentit ovat nolostuttavan vaivaannuttavia tietäessämme, että Venäjä rikkoo käytännössä kaikkia 50 vuotta sitten Helsingissä sovittuja perusperiaatteita, (2) ja että Venäjä on häikäilemättömästi käyttänyt asemaansa organisaatiossa (ETYJ) hyväksi reilun vuosikymmenen ajan – pidempäänkin. Niinpä ETYJ on ollut silmissäni ruumis jo viime vuosikymmenen puoliväliltä lähtien: ruumis, jota kukaan ei ole tohtinut julistaa kuolleeksi ja jolle kukaan ei ole pitänyt muistojuhlaa, ja jonka arvovalta on rapautunut olemattomiin sitten vuoden 2014 Krimin niemimaan miehityksen ja Ukrainassa koetun ”venäläisen kevään”.

 

Ruumis nimeltä Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö, ETYJ

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ETYJ:n (engl. OSCE – Organization for Security and Cooperation in Europe) toiminnan perustana on edelleen Helsingissä vuonna 1975 järjestetyn ETYK:in päätösasiakirja ja periaatteet. Nykyiseen muotoonsa ETYJ kehittyi vuonna 1994 kun ETYK-prosessi laajennettiin ETY-järjestöksi Budapestin huippukokouksessa, 10. lokakuuta–2. joulukuuta 1994. ETYJ keskittyy turvallisuuden takaamiseen poliittis-sotilaallisella tasolla, talouden ja ympäristön tasolla sekä ihmisten tasolla eli nk. inhimillinen ulottuvuus. ETYJ:in päämaja sijaitsee Wienissä, Itävallassa ja siihen kuuluu 57 jäsenvaltiota kolmelta eri mantereelta.  

Tavallaan on ymmärrettävää, että maamme poliitikkojen ja asiantuntijoiden kannanotoissa toistuu näkemys siitä, että Venäjän Ukrainaan kohdistamasta hyökkäyssodasta huolimatta ETYJ:illä voi olla arvoa tulevaisuudessakin, että sille voi löytyä esimerkiksi rooli Ukrainan jälleenrakennuksessa, kun sen aika koittaa. Luonnollisesti meidän on samalla ymmärrettävä se, että esimerkiksi ukrainalaisten (kansalaisten) silmissä ETYJ:n arvo on aikalailla mennyttä. He kokevat – aivan oikeutetusti – ETYJ:n organisaationa pettäneen heidät Itä-Ukrainassa keväällä 2014 alkaneen sodan ja ETYJ:n Ukrainan tarkkailumission aikana. ETYJ:n Ukrainan tarkkailumissio toimi Ukrainassa vuodesta 2014 vuoteen 2022, käytännössä toiminta Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla oli halvaantunut viikkojen ajan ennen Venäjän suurhyökkäyksen alkua. Huomioidaan myös se, ettei ETYJ:n Ukrainan tarkkailumissio kyennyt toimimaan lainkaan Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla. Myös Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla sen toimintaa rajoitettiin ja häirittiin, mikä on luettavissa ETYJ:n Ukrainan tarkkailumission raporteista –

”The Mission’s freedom of movement was restricted 17 times, including 15 instances in non-government-controlled areas. Members of the armed formations twice denied the SMM passage near Stanytsia Luhanska, Luhansk region.” (3)

Lainaus on ETYJ:n Ukrainan tarkkailumission 7. helmikuuta 2022 julkaisemasta raportista. Lukijoille tiedoksi ”non-government-controlled areas” tarkoittaa niitä itäisen Ukrainan osia, jotka olivat Venäjän hallinnassa, ja ”armed formations” tarkoittaa militanttijoukkoja eli Venäjän proxy-joukkoja. ETYJ:n Ukrainan tarkkailumission partioiden liikkumisen rajoittamisessa Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla ei suinkaan ollut kyse yksittäisistä tapahtumista, vaan toiminta oli toistuvaa ja miehitetyillä alueilla operoivat joukot harjoittivat sitä vuosien ajan ilman, että ETYJ:n taholta toimintaan olisi ollut todellista tahtoa puuttua. Ei ollut ja mikäli olen oikein ymmärtänyt, ja ETYJ:n tapauksessa ”virtahepona” olohuoneessa oli Venäjä ongelmallisine rooleineen.

Toisin kuin saattaisi kuvitella, Venäjä oli aktiivisesti mukana ETYJ:n Ukrainan tarkkailumissiossa siitä huolimatta, että maa oli miehittänyt Krimin niemimaan Ukrainalta helmi-maaliskuussa 2014 ja oli näkyvästi osallisena sodassa. Helmikuussa 2022 ETYJ:n Ukrainan tarkkailumission henkilöstöön kuului 24 venäläistä tarkkailijaa sekä 6 valkovenäläistä tarkkailijaa. (4) Venäläisiä tarkkailijoita osallistui ETYJ:n Ukrainan tarkkailumissioon vuodesta 2014 lähtien Venäjän suurhyökkäykseen saakka, operaatio lopetettiin maaliskuussa 2022. (5) Venäläisillä tarkkailijoilla oli käytännössä samat toimivaltuudet, kuin muidenkin maiden tarkkailijoilla.

Asetelma oli Ukrainan kannalta kaikella tapaa epäreilu, epärehellinenkin, Venäjän ”kaksoisroolin” tähden. Enkä ole täysin varma, että voidaanko Venäjän kohdalla puhua vain kaksoisroolista, koska sen toiminnan lonkerot ulottuivat useiden organisaatioiden ja järjestöjen kautta Ukrainaan samalla kun se toiminnallaan ainakin jollain tasolla korruptoi ja halvaannutti järjestöjä, joiden toiminnassa se oli mukana. Vähäisimmillään se alisti Venäjällä toimivat järjestöjen osat hallintonsa etäispesäkkeiksi.

ETYJ:n Ukrainan tarkkailumissio mahdollisti myös sen, että tarkkailijoiden ohella venäläiset yhteysupseereiksi nimetyt henkilöt pystyivät liikkumaan varsin vapaasti demarkaatiolinjan molemmin puolin, mikä luonnollisesti herätti ukrainalaisissa närää. Esimerkiksi sodan ensimmäisenä vuonna Venäjän maavoimien silloinen apulaiskomentaja, kenraaliluutnantti Aleksandr Lentsov, pystyi liikkumaan alueella hyvin vapaasti ETYJ:n Ukrainan tarkkailumission partioita hyödyntäen. Robert McDermottin mukaan on mahdollista, että Venäjän proxy-joukkojen ja niitä tukevien Venäjän asevoimien osien suorittamat sotilasoperaatiot Itä-Ukrainassa talvella 2015 (esim. Debaltseve) toteutettiin kenraaliluutnantti Aleksandr Lentsovin ohjauksessa. (6)

ETYJ:n Ukrainan tarkkailumission raporteista ei löydy suoraa mainintaa Venäjän asevoimista Ukrainassa. Sen sijaan perehdyttäessä raportteihin huolella, ne paljastavat hyvin paljon siitä, mitä Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden ja Venäjän välisellä (Venäjän kontrolloimalla) rajaseudulla tapahtui, kuten illalla 7. elokuuta 2018:

”An SMM long-range UAV spotted convoys of trucks entering and exiting Ukraine via a dirt track where there are no border crossing facilities in the middle of the night. At 22:15 on 7 August, an SMM long-range UAV spotted a convoy of eight canvas-covered six-wheeled cargo trucks (five KamAZ-4310 and the rest undetermined) travelling east along a road near Chystiakove (non-government-controlled, 62km east of Donetsk). - - -.” (7)

Yöaikaan tapahtuvat rajanylitykset Venäjältä miehitettyyn Itä-Ukrainaan tai miehitetyiltä alueilta Venäjälle olivat toistuvia, ja niitä tapahtui useilta kohdin Venäjän täysin kontrolloimaa rajaa. Samoin raportit paljastavat sen, mitä elektroninen tarkkailu, valvontalennot drooneilla tai ETYJ:n tarkkailumission partiot havaitsivat.

En kollektiivisesti syytä totuuden kiertelystä ETYJ:n Ukrainan tarkkailumissioon osallistuneita henkilöitä, pois lukien tarkkailumissioon osallistuneet venäläiset jäsenet. He olivat täysin väärässä tehtävässä saadessaan osallistua ETYJ:n Ukrainan tarkkailumissioon. Sama pätee valkovenäläisiinkin tarkkailijoihin ja joukkoon muiden maiden kansalaisia, jotka jäivät kiinni työskentelystä Venäjälle. Lopultakin kyse oli poliittisesta päätöksestä, että Venäjän toimilta suljettiin silmät ja että sen annettiin vetää lokaan ETYJ:n maine Ukrainassa. Sitä niittää, mitä kylvää!

Poliitikkojemme olisi pitänyt toimia paljon aktiivisemmin Venäjän miehitettyä Krimin niemimaan helmi-maaliskuussa 2014 ja sen ryhtyessä operaattoreidensa sekä paikallisten kollaboraattoreiden tuella luomaan kaaosta Ukrainan eteläisiin ja kaakkoisiin osiin Krimin miehitystä seuranneina viikkoina. Sen sijaan länsimaat kieltäytyivät avoimesti tunnustamasta totuutta. Suomessakin kansanedustajat osallistuivat disinformaation ja misinformaation levittämiseen epäillessään tai vähätellessään, tai jopa kieltäessään Venäjän roolin sodan osapuolena.

Olen menneiden vuosien kuluessa pohtinut lukuisia kertoja näiden poliitikkojen motiiveja toimilleen. Miksi päivänselvienkin asioiden, kuten energian, kohdalla Suomessa turvallisuusnäkökohdat haluttiin unohtaa julkisessa keskustelussa, kuten Juha Sipilän hallituksen aikaan tehtiin? Venäläiseen energiaan liittyvistä riskeistä muistuttaneita syytettiin ihan omasta takaa (ja ilman painostusta) russofobeiksi. Mikä mahtaisikaan olla henki tänään maassamme, mikäli Venäjän ”erikoisoperaatio” olisi onnistunut suunnitellulla tapaa? Onneksemme ukrainalaiset taistelivat eivätkä taipuneet!

Minua turhauttaa lukea muistutuksista diplomatian ja keskusteluyhteyden tärkeydestä, kun Venäjälle kyse on areenoista, joilla se pyrkii lypsämään itselleen maksimaalisen hyödyn ja joilla kirjoitettuja sopimuksia se noudattaa niin kauan, kun sopimuksen noudattaminen hyödyttää sitä itseä. Meidän olisi pitänyt ottaa opiksi jo Georgian sodan, Krimin niemimaan miehityksen ja ”venäläisen kevään” myötä ja kohdella Venäjää sen mukaisella tavalla viime vuosikymmenen puolelta lähtien. Viimeistään meidän olisi pitänyt herätä todellisuuteen loppukesästä 2014 Venäjän aloittaessa ensimmäiset laajat sotilasoperaatiot Itä-Ukrainassa, eikä jättää Ukrainaa taistelemaan yksin.

Helsinki+50 ei ole muuta, kuin irvokas näytelmä, jota rikollista hyökkäyssotaa käyvä Venäjä tulee käyttämään propaganda-areenanaan. Helsingin henki (jos sellaista oikeasti on ollutkaan muualla kuin mielikuvituksissamme) haisee paahteisessa auringossa mätäneviltä venäläissotilailta. Смерть ворогам!

”In Donetsk region, the SMM recorded 528 ceasefire violations, including 345 explosions. In the previous reporting period, it recorded 703 ceasefire violations in the region. In Luhansk region, the Mission recorded 1,182 ceasefire violations, including 1,075 explosions. In the previous reporting period, it recorded 1,224 ceasefire violations in the region.” (8) Ote ETYJ:n Ukrainan tarkkailumission viimeiseksi jääneestä raportointipäivästä, 23. helmikuuta 2022.

 

Helsinki+50: no place for the terrorist state of Russia-mielenosoitus

Saman aikaisesti Helsinki+50-konferenssin kanssa Ukrainalaisten Yhdistys Suomessa ry järjesti Finlandia-talon edustalla Helsinki+50: no place for the terrorist state of Russia-mielenosoituksen muistuttaakseen osallistujia sekä helsinkiläisiä siitä, että konferenssiin osallistuu myös valtuuskunnat Venäjältä, että Valko-Venäjältä. On aivan perusteltua kysyä, että onko tuhoamissotaa käyvän Venäjän paikka Helsingissä? Ei missään nimessä ole! 

”While you talk, russia KILLS”.

“Russian war criminals belong in prison, not Finlandia-talo”.

“Helsingin henkeä” vaalivan konferenssin alla Venäjän valtio-omisteinen RIA Novosti otsikoi seuraavaa: “There is no other option: no one should remain alive in Ukraine” (9) – siinäpä sitä on ”Helsingin henkeä” kerrakseen! Näihin sanoihin on päätettävä tämä työnimellä ”Helsinki+50-konferenssi: ei ryssiä Helsinkiin” aloittamani kirjoitus.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://yle.fi/a/74-20174234

2. https://www.is.fi/politiikka/art-2000011381884.html

3. https://www.osce.org/files/f/documents/b/9/512209.pdf

4. https://www.osce.org/files/f/documents/b/9/512209.pdf

5. https://www.osce.org/special-monitoring-mission-to-ukraine-closed

6. GEORGIASTA UKRAINAAN –VENÄJÄN SOTATAITO JA TAISTELUPOTENTIAALI ASEELLISISSA KONFLIKTEISSA, kapteeni Jarkko Koistinen

”On myös mahdollista, että kapinallisjoukkojen operaatiot toteutettiin Venäjän Maavoimien apulaiskomentajan, kenraaliluutnantti Aleksandr Lentsovin ohjauksessa. McDermottin mukaan tähän viittaa Lentsovin nimeäminen, hänen virka-asemansa huomioiden vaatimattomaan tehtävään, Minskin ensimmäisen sopimuksen toimeenpanoa valvovaan elimeen sekä hänen viipymisensä konfliktialueella yli kaksi kuukautta ETYJ-tehtävän siirryttyä toiselle venäläiskenraalille.” s. 148.

https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/144311/KoistinenJT_YEK58.pdf?sequence=1&isAllowed=y

7. https://www.osce.org/special-monitoring-mission-to-ukraine/390179

8. https://www.osce.org/files/2022-02-23 Daily Report_ENG.pdf?itok=57816

9. https://ria.ru/20250730/ukraina-2032235759.html 

Helsingin henkeä venäläisittäin, kenenkään ei pitäisi jäädä Ukrainassa henkiin. 

Katsaus: vastamediat Venäjän vaikuttamisen välikappaleina

 

Reilun viikontakaisessa kirjoituksessani – Katsaus: Venäjän ja sen ”auliiden apureiden” vaikutusyrityksistä Suomessa – viittasin tulevaan kirjoitukseeni, jossa suunnittelin tarkastelevani yleisluontoisesti sellaisia suomalaisen mediakentän julkaisuja, joiden katson edesauttavan Venäjän omaa tarinan kerrontaa, tai joissa venäläiset pyritään esittämään hallintonsa uhreina. Uhreina, jotka eivät olisi vastuussa venäläissotilaiden julmuuksista rintamalla tai hallintonsa imperialistisista pyrkimyksistä. Alkuperäisestä pyrkimyksestä poiketen, laajennan näkökulmaa luoden tässä kirjoituksessa silmäyksen suomalaisiin vastamedioihin Venäjän vaikuttamisen välikappaleina ja ”sarjan” kolmannessa kirjoituksessa tarkastelen perinteisen median harharetkiä.

Mistä on vastamediat tehty: erilaisista julkaisuista, sosiaalisen median tileistä sekä videoblogeista.

Vastamediat vaikuttajina sekä eripuran kylväjinä

Perinteisten medioiden rinnalla Suomesta toimii lukuisia vasta- ja vaihtoehtomedioita, joissa Venäjän kertomaa tarinaa toistetaan kritiikittä. Eräitä näistä vasta- ja vaihtoehtomedioista voi nimittää vihamedioiksi sisältönsä sekä toimintametodinsa tähden. Hyödynnän kirjoitukseni tässä osiossa lokakuussa 2023 julkaisemaani kirjoitusta, jossa kertasin merkittävimpiä suomalaisia Venäjän propagandaa levittäviä vasta- ja vaihtoehtomedioita. Vastamedioiden toimikentässä on kuitenkin tapahtunut muutoksia kirjoitukseni julkaisun jälkeen, joista olennaisimmat huomioin tässä.

Vastamediat itsessään eivät vielä riitä levittämään tarinaa riittävän laajalle. Niiden lisäksi tarvitaan kaikukoppa ja riittävä suuri kohdeyleisö, jotta tarina leviäisi laajemmalle tavoittaen entistä suuremman joukon suomalaisia sekä maassamme asuvia kolmansien maiden kansalaisia. Tämän tarpeen täyttävät ainakin osittain erilaiset sosiaalisen median ryhmät, joissa samanmieliset ”kokoontuvat”, kuten  Suomi – Venäjä – Suomi ja Venäläiset eivät ole vihollisiani (julkinen) kaltaiset ryhmät tai yhdistysten sosiaalisen median kanavat, kuten Naapuriseura ry:n Facebook-sivu tai Aleksanterinliitto ry:n @rajaauki-telegramkanava.  

Aloittakaamme pitkänlinjan toimittaja, kirjailija ja käsikirjoittaja Mauno Saaren yhdessä SDP:n entisen kansanedustaja Mikko Elon kanssa perustamasta Naapuriseura ry:stä ja siihen olennaisesti linkittyvästä verkkojulkaisusta – Naapuriseuran Sanomista. (1) Naapuriseura ry on joulukuussa 2022 perustettu Venäjä-mielinen yhdistys, (2) jonka toiminnassa on näkyvästi mukana perustajien ohella muun muassa Saaren puoliso Pirkko Turpeinen-Saari (ent. kansanedustaja), toimittaja Kari Arvola sekä vasemmistoliiton entinen kansanedustaja ja europarlamentaarikko Jaakko Laakso. Naapuriseuran Sanomien aktiivisten kirjoittajien ja kolumnistien joukkoon kuuluu myös Venäjän Ukrainalta miehittämillä alueillakin vieraillut toimittaja Leena Hietanen (3) sekä Laura Huhtasaaren (perussuomalaiset) entinen avustaja Olli Kotro. (4)

Yhdistyksen verkkojulkaisussa julkaistut artikkelit ja kolumnit ovat muuttuneet Venäjän Ukrainaan kohdistaman tuhoamissodan pitkittyessä entistä kärjekkäimmiksi ja propagandistisemmiksi. Mikä ei ole ihme, sillä toistaahan perustajiin kuuluva Mauno Saari itsekin Venäjän propagandaa syyttäessään Ukrainaa sodan laajenemisesta helmikuussa 2022. (5)  Havaintojeni mukaan verkkojulkaisun ensimmäisten kuukausien aikana artikkelien ja kolumnien näkökulma oli usein moniulotteisempi, kirjoitustyylin ollessa sellainen, ettei propaganda ollut niin alleviivattua. Vasta julkaisun luonteeseen perehtyminen auttoi havaitsemaan julkaisun vinoutuneen näkökulman geopoliittisiin ja turvallisuuspoliittisiin tapahtumiin. Voidaankin todeta, että alkuvaiheessa julkaisun artikkelit noudattivat ajatukseltaan toimittaja Jessikka Aron erinomaisessa teoksessaan ”Putinin trollit – Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta” esiin nostamaa 40:60-periaatetta. (6) Emoyhdistys Naapuriseura ry:n kohdalla on mainittava yhteistyö Suomi–Venäjä-seuran Kallio-Vallilan osaston kanssa. (7) Yhteistyö on luonnollista, koska kumpikaan yhteistyön osapuolista ei ole katkaissut välejään nyky-Venäjään. Ennemminkin päinvastoin, tuntuu siltä, että syystä tai toisesta johtuen suhteet Venäjään ovat vain tiivistyneet.

Entäpä sitten muut vasta- ja valemedioiden toimittelijat ja Venäjän operaattorit? Tällä hetkellä osa viime vuosikymmenen puolella eturiviin kuuluneista Venäjän ”auliista apureista” näyttäytyy silmissämme lähinnäkin joltakin Kummeli-hahmolta vakavasti otettavan operaattorin sijaan. Mielleyhtymästä huolimatta en kuitenkaan jättäisi huomiotta Johan Bäckmania, kuten en muitakaan hänen ympärillä pyörineitä henkilöitä, tai Venäjän miehittämästä Luhanskista käsin UMV-lehteä (entinen MV-lehti) toimittelevaa Janus Putkosta.

Bäckmanin kohdalla on syytä huomioida se, että tällä hetkellä hän asuu ja työskentelee opetustehtävissä Petroskoissa, Venäjällä. Hän muutti pysyväluonteisesti Venäjälle, venäläisen sotarikollisen Jan Petrovskin eli Voislav Tordenin oikeudenkäynnin aikaan. Bäckmanin tie on siis vienyt kauas provinssiin Moskovan valoista. Mutta se, että hän toimii opetustehtävissä Venäjällä, on nimenomaan asia, mikä minua huolettaa. Bäckmanilla on mahdollisuus vaikuttaa tulevaan sukupolveen venäläisiä, aivan kuten hänellä oli mahdollisuus vaikuttaa nuoriin miehitetyssä Donbasissa, jossa hän on myös käynyt luennoimassa opiskelijoille ennen Venäjän suurhyökkäyksen alkua. (8) Tämän ja venäläisissä ohjelmissa ja medioissa esiintymisensä tähden pidän Bäckmania henkilönä, jolla on edelleen painoarvoa venäläisten silmissä.

Bäckmanista katse siirtyy väistämättä toiseen vuosia Venäjän hyväksi työskennelleeseen disinformaatikkoon, Janus Putkoseen. Toiveidemme vastaisesti hänenkään tähtensä ei ole täysin sammunut. Alamäen voidaan kuitenkin todeta olleen kohtuullisen, kun on päädytty DONi Newsin päätoimittelijan tehtävästä UMV-lehden toimittelijan tehtävään – mikä näkyy myös ulkoisesta olemuksesta. Mutta ei hänkään arvoton venäläisten silmissä ole, ei häneltä muutoin pyydettäisi lausuntoja medioihin Venäjällä ja miehitetyillä alueilla. Arvo on vähintäänkin se, että hän on eurooppalainen ja hänet voidaan esitellä suomalaisena ”asiantuntijana”, mikä Venäjän Suomeen kohdistamasta mustamaalauksesta huolimatta hyödyttää Venäjän propagandaa.

Kiinnostava henkilö on suomalaisena esitelty Kosti Heiskanen, jonka todellinen minä – Konstantin Mihailovitš Lebedev – paljastettiin The Insiderin toimesta kesällä 2024. (9) Konstantin Mihailovitš Lebedevin eli Kosti Heiskasen menneisyydestä löytyy meitä suomalaisia koskettava detalji vuodelta 2009. Tuolloin toimittaja Heiskanen auttoi Paavo Salosta poikansa Antonin etsinnöissä. (10) Samaan soppaan sotkeutui myös Johan Bäckman, joka tuolloin antoi lausuntoja Antonin äidin Rimma Salosen nimissä. Reilussa vuosikymmenessä Heiskasen eli Konstantin Mihailovitš Lebedevin tie on vienyt Bäckmanin opponentista kentän samalle laidalle, kummankin osallistuessa tänään Venäjän informaatiosotaan länttä vastaan.

Heiskanen-Lebedev on ollut aktiivinen Venäjän propagandisti viime vuosina, jolloin hän on toimittajana esiintyen vieraillut lukuisia kertoja Venäjän Ukrainalta miehittämillä alueilla. Heiskasen ja Putkosen parisen vuotta sitten alkanut ja edelleen jatkuva konflikti on oma lukunsa. Konfliktiin on sotkeutunut joukko muitakin ihmisiä, ja sen myötä puolia on otettu ja jakolinjoja jaettu.

Parin viime vuoden kuluessa osa tunnetuista vastamedioista on kadonnut näyttämöltä, eräissä tapauksissa katoaminen on selitettävissä ylläpitäjän perustamalla uudella vasta- tai valemedialla. Näin on esimerkiksi Juha Korhosen kohdalla, jonka aiemmat projektit ovat hautautuneet ties minne, hänen huomionsa kohdistuessa juuri nyt Mediamaailma-nimellä kulkevaan vastamediaan. En näe, että tässä kirjoituksessa on tarpeen käydä läpi kaikkia vastamedioita tai kentällä toimivia henkilöitä Magneettimedian kaltaisesta verkko(viha)sivustosta Panu Huuhtasen ja Tiina Keskimäen kaltaisiin toimijoihin.

Tätä nykyä verkkojulkaisuiden sijaan moni aktiivinen vastamedia-toimija harjoittaa julkaisutoimintaa pääasiassa erilaisilla videoalustoilla ja toimittaen vain toissijaisesti kirjallista aineistoa. Esimerkiksi Totuuden Etsijät-foorumia hyödyntää joukko vähemmän tai enemmän tunnettuja vastamedia-aktivisteja. Ja vaikka Totuuden Etsijät väittää olevansa ”sitoutumaton avoin foorumi eri alojen asiantuntijoille ja ajattelijoille”, (11) lyhytkin tutustuminen paljastaa foorumin todellisen luonteen, jonka perusteella sen avoimuudenkin voi kyseenalaistaa. Sanoisin ettei verkossa toimiva Ilkka Tiaisen eli Ike Novikoffin perustama Posi TV eroa sisällöltään juurikaan edellä mainitusta Totuuden Etsijät-foorumista. Posi TV on myös ollut avoimen Venäjä-mielinen, tälläkin hetkellä sen sisältö on aihepiireiltään, kuin myös aiheiden käsittelyltään vähintäänkin yhteiskuntaamme rikkova. Kahtiajaon lisäämisestä on kyse, kun viljellään sanoja ”armeijan naamavaipat” tai ”Suomen tuhoamispolitiikka”. Posi TV Oy:n toimitusjohtajana toimii Ilkka Tiaisen vaimo Olga Novikova. (12) Tällä hetkellä Posi TV tavoittaa YouTube-kanavansa kautta onneksemme vain tuhansia suomalaisia (kanavan tilaajamäärän ollessa reilut 3700 tilaajaa).

En kuitenkaan ryhtyisi aliarvioimaan sitä vahinkoa, jonka pienikin ihmisjoukko voi kriittisenä hetkenä saada aikaan. Heistä voi kuoriutua ilmiantajia, tiedonkerääjiä tai pahimmassa tapauksessa sabotöörejä – tämä yleisenä huomiona peilattuna tämän hetken kriiseihin ja sotiin. Tällainen skenaario toteutui Krimin niemimaalla ja Itä-Ukrainassa kevättalvella ja keväällä 2014, jolloin harmittoman oloisista ryhmistä kuoriutui paikallisten kollaboraattoreiden ja yhteistoimintamiesten verkosto, joihin Venäjän operaattoreineen turvautui.

Suomalaisiin mutta etenkin Suomessa asuviin tai työskenteleviin ulkomaalaisiin kohdistuu vaikuttamista Suomesta käsin muillakin kuin suomen tai ruotsin kielillä. Englannin kielinen, iranilaistaustaisen Alexis Kourosin toimittama Helsinki Times on sikäli kiinnostava verkkojulkaisu, että alkujaan se oli perinteinen painettu lehti, jonka painaminen loppui, kun lehden julkaisija Helsinki Times Oy asetettiin konkurssiin (omasta pyynnöstä) helmikuussa 2015. Nykyään verkkojulkaisuna toimivan Helsinki Times’in lähimenneisyyteen kuului Kiinan kommunistisen puolueen pää-äänenkannattajan, Kansan päivälehden toimittaman materiaali julkaisua China News Zone-nimisessä osastossa. Osasto näytetään ajetun alas heinäkuussa 2023. Huomioitavaa kuitenkin on se, että Helsinki Times julkaisee edelleen verkkosivullaan varsin paljon Kiinaa sivuavia uutisia. Kourosin toimittamassa julkaisussa Venäjän näkökulma tai Venäjää myötäilevät kannanotot saavat helpohkosti näkyvyyttä. Toukokuussa 2024 Sumudin varapj. Majed Abusalama pääsi valheellisesti syyttämään Maailma kylässä festivaalille kutsuttua ukrainalaistoimittaja Illia Ponomarenkoa äärioikeistolaiseksi puhujaksi. (13)

Aivan kuten lukuisissa muissakin maissa, myös Suomessa vaikutetaan suomalaisiin sekä suomen-venäläisiin (myös kaksoiskansalaisiin) ulkomailta käsin. Nähdäkseni tällä vaikuttamisella on vähintään kaksi tarkoitusperää, saada Suomesta muuttoliikettä Venäjälle sekä vaikuttaa suomalaisiin ja Suomessa asuviin yhteiskuntaa heikentävästi muodostamalla Suomesta kuvaa epäonnistuneena, russofobisena ja muukalaisvihamielisenä valtiona. Usein tällaisessa vaikuttamisessa vertailua suoritetaan kohdevaltion (Suomi) ja Venäjän välillä, jossa jälkimmäinen esitetään positiivisessa valossa maana, jolla on loistava tulevaisuus. Vastaavan vertailun kautta vaikuttamista harjoittaa myös X:ssä (ent. Twitter) toimiva RadioGenoa-tili, jota ylläpitää kamputsealaistaustainen Louis Bopea. (14) RadioGenoa on suosittu laita- ja äärioikeiston kannattajien keskuudessa. Tilin sisältö on hyvin polarisoivaa, ihailun kohdistuessa Venäjän ja Kiinan kaltaisiin totalitaarisiin valtioihin tai heitä tukeviin eurooppalaisiin poliitikkoihin ja toimijoihin. 

Myös Suomesta yksittäisiä kansalaisia on muuttanut Venäjälle ”paremman tulevaisuuden” toivossa. Toisin kuin Suomessa, lukuisissa muissa maissa muuttoliike on aktiivisempaa, ihmisten nähdessä ”perinteisten arvojen” Venäjän mahdollisuuksien maana. Ikävä totuus paljastuu monille aivan liian myöhään, varoittavana esimerkkinä voimme mainita  amerikkalaisen Derek ja DeAnna Huffmanin perheen, jossa mies Venäjän asevoimiin värväydyttyään näyttääkin päätyvän ”lihamyllyyn” Ukrainassa, luvatun selustassa tapahtuvan palvelun sijaan. (15) Arja Paananen tarkasteli ilmiötä kiinnostavassa artikkelissaan ”Kommentti: ’Ihana’ Venäjä, ’kauhea’ Suomi – makkaroitakin vain kolmea lajia”, jossa Olgan, Natalian ja Annan lisäksi ääneen pääsee Suomessa pitkään asunut videobloggarin Igor Parri, jonka rooli näyttää olevan Venäjän ”markkinamiehenä” toimiminen. Parrin historiasta kannattaa huomioida hänen esiintymisensä A2 Venäjä illassa reilu vuosikymmen sitten sekä hänen projektinsa, jonka kuluessa hän kuvasi (myös droonilla) pääkaupunkiseudulla sijaitsevat ensimmäisen maailmansodan aikaiset Viaporin linnoituksen maarintaman tukikohdat. (16 ja 17)

 

Vastamediavaikuttajat mukana politiikassa

Erilaisten vastamedioiden kautta vaikuttamisen rinnalla lukuisa kirjoituksessani mainituista henkilöistä on ollut tai on edelleen mukana myös muissa kansalaisliikkeissä tai puoluepolitiikassa, osa heistä on ollut ehdolla vaaleissa tämän vuosikymmenen puolella. Valtaosa heistä on hakeutunut poliittisen janan päissä oleviin pienpuolueisiin, tällä hetkellä suosituimpia puolueita ovat laita- tai äärioikeistoon laskettavat puolueet, kuten valta kuuluu kansalle tai vapauden liitto, kumpikin näistä puolueista haluaa normalisoida suhteet Venäjään sekä avata itärajan. Tässä kohdin on syytä muistuttaa, että edellä mainittujen puolueiden toimintaan on hakeutunut myös sellaisia henkilöitä, jotka ovat aiemmin kuuluneet laita vasemmalla oleviin puolueisiin. Todennäköisesti samanhenkinen suhtautuminen Venäjään on eräs tekijöistä, joka saa ideologisesti vasemmalla olevia hakeutumaan valta kuuluu kansalle tai vapauden liitto kaltaisten puolueiden toimintaan mukaan.

Tämän kevään (v. 2025) kunta- ja aluevaalit olivat siinä suhteessa kiinnostavat, että eräät ehdokkaat kuin myös puolueet olivat näkyvästi liikkeellä itäraja auki-teemalla. Havainnosta laajemmin huhtikuisessa kirjoituksessani: Kunta- ja aluevaalien teemana ”itäraja auki”.

Kyseiset kunta- ja aluevaalit olivat myös ensimmäiset vaalit, joissa Venäjämieliset suomenvenäläiset onnistuivat itäraja auki-teemaa hyödyntäen keskittämään ääniä itselleen siten, että Ekaterina ’Katja’ Marova ja Ivan Deviatkin pääsivät Lappeenrannassa läpi vasemmistoliiton listoilta. Aluevaaleissa Marova oli vasemmistoliiton ääniharava, saaden 500 ääntä ja vastaavasti kuntavaaleissa vasemmistoliittoon lopputalvesta liittynyt Deviatkin sai 541 ääntä ollen puolueensa ääniharava. Sittemmin Deviatkin on erotettu puolueesta lausuntojensa tähden. Tällä hetkellä hän on Lappeenrannan kaupunginvaltuuston jäsen omassa Lappeenrannan inklusiivinen demokratia-ryhmässä. (18) Marovaa ja Deviatkinia yhdistää sekin, että kumpikin on Aleksanterinliiton entisiä aktiiveja. Marova on myös vasemmistoliiton monivuotinen paikallisvaikuttaja Etelä-Karjalan alueella.

Deviatkin yhdessä parin muun paikallisvaikuttajan kanssa on järjestänyt sekä järjestämässä Rajat auki-tapahtumia Etelä-Karjalan alueella. Elokuun 2. päivä vuorossa on Rauhan torvet-autokulkue Nuijamaan raja-asemalta. Tätäkin aktivismia voi kutsua ”puoluerajat” ylittäväksi, jossa yhdistävänä tekijänä on suhtautuminen suljettuun itärajaan sekä Venäjään.

Luonnollisesti kirjoitus esiin nostettuine vastamedioineen on vain pintaraapaisu aiheesta, erilaiset somealustat tarjoavat ihmisille runsaasti mahdollisuuksia ryhtyä vaikuttamaan. Valtaosalla tämä innostus tuskin kestää muutamaa kuukautta kauempaa mutta suuresta joukosta löytyy aina heitä, joilla on innon lisäksi motivaatiota tuottaa (kiinnostavaakin) aineistoa kuukausien sijaan vuosia. On myös syytä pohtia, että milloin jonkin yhdistyksen verkkosivut muuttuvat vastamedian kaltaiseksi julkaisualustaksi, siksi huomioin Naapuriseura ry:n toiminnan nyt enkä edellisessä kirjoituksessa, jossa pääosassa olivat erilaiset yhdistykset. Mielestäni myös Rauhanpuolustajien taholta harjoitettu julkaisutoiminta yhdistyksen lehden ja verkkosivujen kautta on sillä rajalla, että onko yhdistyksen toiminta muutakin kuin yhdistyksen kautta tapahtuvaa vaikuttamista? Se on meille jokaiselle itsestään selvää, että Rauhanpuolustajat pyrkivät vaikuttamaan – kenen asialla he ovat, se riippuu tarkastelukulmasta. Ukrainan sodasta yhdistyksen toiminnassa mukana olevat ja yhdistyksen julkaisukanaviin kirjoitelleet, ovat kirjoittaneet paikoin jopa hyvinkin disinformatiivisesti toistaen Venäjän narratiivia.

Tänään meidän on myös hyvä pitää mielessä se, ettei ryhmän koon pidä antaa hämätä. Pienikin ryhmä (jopa yksi ihminen) voi saada paljon aikaan hyvässä ja pahassa. Venäläinen kevät Ukrainassa vuonna 2014 osoittaa myös sen, että siirryttäessä rauhan ajasta harmaanvaiheen kautta avoimeen konfliktiin, keskenään verkostoituneet vaikuttajat ja ryhmät, voivat saada paljon aikaan (hämmennystä, epävarmuutta, propagandaa jne.) He ryhtyivät vaikuttamaan avoimesti työpaikoilla ja oppilaitoksissa; he jakoivat materiaalia; kokosivat väkeä ”mielenosoituksiin”; heidän kotinsa toimivat majapaikkoina operaattoreille jne. Tästä siirrymmekin sitten ”sarjan” kolmanteen kirjoitukseen, jossa tarkastelen perinteisen median harharetkiä sekä kulttuuritahojen haluttomuutta (kyvyttömyyttä?) vastustaa aktiivisesti venäläistä imperialismia.

Marko

Lähteet:

1. https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/e9b59d8a-5519-4a71-864a-4c4dd9de7b7c

2. https://yhdistysrekisteri.prh.fi/basicinformation?userLang=fi&businessId=3323103-2

3. https://naapuriseura.fi/?s=Hietanen

4. https://naapuriseura.fi/vayrysen-aloite-tarjoaa-toivoa/

5. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010880821.html

6. Jessikka Aro: Putinin trollit – Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta, s. 169.

7. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010880821.html

8. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2020/02/johan-backman-sandarmohin.html

9. https://theins.ru/en/antifake/272552

10. https://yle.fi/a/3-5909159

11. https://www.youtube.com/@totuudenetsijat3 

12. https://www.asiakastieto.fi/yritykset/fi/posi-tv-oy/30223758/rekisteritiedot

13. https://www.helsinkitimes.fi/finland/finland-news/domestic/25249-controversy-erupts-over-far-right-speaker-at-world-village-festival.html 

14. https://x.com/P_Kallioniemi/status/1871917935180312656

15. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011368588.html

16. https://yle.fi/a/3-7182835

17. https://yle.fi/a/74-20008121

18. https://www.hs.fi/alueet/art-2000011379794.html 

Katsaus: Venäjän ja sen ”auliiden apureiden” vaikutusyrityksistä Suomessa

 

Kirjoitukseni koostuu esimerkinomaisista havainnoista Venäjän ja sen ”auliiden apureiden” Suomeen kohdistamasta vaikuttamisesta ja mielipiteenmuokkauksesta tämän ja viime vuoden puolelta. Rajaa aiheen tarkastelua kuitenkin siten, etten huomioi esim. Venäjän varjolaivaston toimia Suomenlahdella sekä Venäjän sotilaslentokoneiden sekä -alusten toteuttamaa häirintää. Täten huomiotta jää myös Venäjän alueelta toteutettu ja Suomeen ulottuva GPS-häirintä, josta osa voi olla tarkoituksellista Suomeen kohdistettua häirintää ja osa vastaavasti seurausta omien kohteiden suojaamisesta elektronisen häirinnän keinoin.

Ennen sukeltamista syvemmälle aiheeseen, palautetaan mieleen se, mikä mahdollistaa Venäjän vaikuttamisen (ja tuo sille sen mahdollisen menestyksen). Kysymykseen vastaa puolestani Keir Giles teoksessaan Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee:

”Venäjän käymässä kamppailussa demokratioita ja niiden väestöä vastaan sen saavuttamia menestyksiä liittää toisiinsa yhteinen tekijä, olipa sitten kysymys yksittäisten ihmisten suiden tukkimisesta häirinnällä tai koko maan poliittisen suunnan muuttamisesta. Yhdistävä tekijä on se, että Venäjän saavuttama menestys ei olisi ollut mahdollista ilman kohdemaassa olevien halukkaiden tukijoiden aktiivista toimintaa.” (1)

Jotta Venäjä saavuttaisi tarvittavaa menestystä, sillä on oltava kohdemaassa halukkaita tukijoita, jotka ovat valmiit aktiivisesti avustamaan sitä. En kuitenkaan ryhdy laajentamaan tätä kirjoitusta sillä, että ryhtyisin tarkemmin pohtimaan tai tarkastelemaan syitä, jotka saavat (tai pakottavat) ihmisen työskentelemään Venäjän hyväksi. Syyt voivat vaihdella ideologisista ahneuteen tahi siihen, että Venäjän on onnistunut kokoamaan raskauttavaa materiaalia henkilöstä, ja kiristäen saa tämän työskentelemään hyväkseen.

Työtä Venäjän hyväksi.

Suomea kutsutaan yhdistystoiminnan luvatuksi maaksi. Yhdistys on helpohko perustaa, asia jota esim. Johan Bäckman hyödynsi lukuisia kertoja viime vuosikymmenen puolella. Hän lähipiirinsä kanssa perusti lukuisia yhdistyksiä, joista osa vaikutti perustetun odottamaan otollista hetkeä, ja osalla vastaavasti oli selkeä tarkoitusperä, kuten Euroopan hybridiosaamiskeskusta nimellään jäljitelleellä yhdistyksellä oli tai aivan kuten on Toimittajaliitollakin. (2 ja 3) Toimittajaliiton perustana oli muutamia vuosia aiemmin perustettu  Suomen vapaa sana riippumaton toimittajayhdistys ry, jonka taustahenkilöihin Bäckmankin kuului. Niinpä onkin luonnollista, että Venäjä auliiden apureiden ja operaattoreidensa avulla pyrkii vaikuttamaan yhteiskuntaamme yhdistystoiminnan kautta.

Viime vuosikymmenen puolella RUFI – suomalais-venäläinen yhdistys ry päätyi lukuisia kertoja otsikoihin Venäjän hallintoa tukevilla toimillaan. RUFI järjesti silloisen puheenjohtajansa Daria Skippari-Smirnovin johdolla ensimmäisen Kuolemattoman rykmentin marssin Suomessa toukokuussa 2017. (4) Tämän jälkeen RUFI järjesti vielä kahdesti kuolemattoman rykmentin marssin sekä koronaepidemian jälkeen, toukokuussa 2022 Helsinkiin päättyneen autokulkueen. (5) Aktiivivuosinaan yhdistyksen sosiaalisen median alustoilla sekä verkkosivuilla jaettiin runsaasti disinformaatiota sekä Venäjää tukevaa propagandaa. Nähdäkseni yhdistys aktiivisen toiminnan vuosinaan täytti sille tarkoitetun tehtävän, jossa keskeisessä roolissa mielestäni oli yhteiskunnallisen kahtiajaon lisääminen, ja jossa propaganda ja marssit sekä muut julkiset esiintymiset olivat näkyvässä osassa.

Tänään Aleksanterinliitto ry näyttää eri lähtökohdista huolimatta pyrkivän samaan. Uskaltaisin väittää, että juuri nämä eri lähtökohdat (joissa esim. vedotaan itärajan sulun erottamiin perheisiin, omaisista huolehtimiseen) vetoavat enemmän suomalaisiin, mikä lisää jonkin verran heihin kohdistuvaa myötätuntoa. Yhdistyksen tavoitteiden tukijoiden joukossa on luonnollisesti myös suomalaisia opportunisteja, joilla on hyvin itsekkäät syyt toivoa itärajan avaamista. Taustamotiiveista riippumatta, myös he toimivat kaikukoppana levittämään Aleksanterinliiton ja samalla Kremlin tarinaa.

Aleksanterinliitto sai runsaasti näkyvyyttä kansanedustaja Kimmo Kiljusen (sosialidemokraatit) haastattelun lähdettyä leviämään sosiaalisessa mediassa. Haastattelu oli yhdistykseltä erityisen onnistunut, koska siinä Kiljunen rehentelyn ohella sortui toistamaan Venäjän narratiivia tukevia ajatuksia, antaen myös tukensa Aleksanterinliiton toiminnalle. Esiintymisensä seurauksena Kiljunen joutui eroamaan Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan tehtävästä. Ilta-Sanomien julkaisemassa kiinnostavassa artikkelissa ”Kiljusen kujanjuoksu” avataan Kimmo Kiljusen sekä hänen venäläistaustaisen vaimonsa (Svetlana Kiljunen, omaa sukua Poroeva) historiaa ja taloudellisia- sekä poliittisia kytköksiä. (6)

Yhdistystoimintaan sisällytetty vapaaehtoistoiminta voi myös herättää aiheellisia pohdintoja toimintaan liittyvistä taustavaikuttimista. Näin esimerkiksi Suomen venäjänkielisten keskusjärjestön ja Vantaan venäläisen klubin kohdalla, jotka kumpikin ovat saaneet valtion varoja ukrainalaispakolaisten tukemiseen ja avustamiseen. (7) Yleisradion toimittajien tiedustellessa asiaa, kummankaan yhdistyksen taholta ei ilmaista suoraa kantaa Venäjän brutaaliin hyökkäyssotaan. Suomen venäjänkielisten keskusjärjestön edustaja Olga Liukkonen kehottaa puhelinkeskustelussa Ylen toimittajia tiedustelemaan kantaa Venäjän suurlähetystöltä:

”Suosittelen, että kysytte kantaa Venäjän federaation suurlähetystöstä, koska sieltä vastataan kysymyksiin kannoista. Meillä ei ole mitään kantaa eikä aikomustakaan ilmaista sitä”. Myöskään Vantaan venäläinen klubi ei ilmaissut mitään kantaa sotaan. (8) Niinpä!

Varoja myöntävässä STEA:ssa (Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus) ei tunnuttu Ylen uutisartikkelin perusteella tiedostettavan toimintaan liittyviä turvallisuusriskejä. Tietoa pakolaisista voi siirtyä Venäjän viranomaisille tukea saaneiden yhdistysten kautta. Tiedossamme kuitenkin on se, että Venäjä kerää rekisterejä ukrainalaisista eri keinoin, pyrkien näin löytämään keinoja kiristää tai vahingoittaa ukrainalaissotilaita – vaikuttaa heidän taistelutahtoonsa.

On mahdollista, että tukea saaneiden venäläistaustaisten yhdistysten määrä on suurempi. Ylen viime vuonna julkaisemassa uutisessa nostettiin esille nimeltä nämä kaksi yhdistystä.

Maassamme on lukuisia aatteellisia yhdistyksiä, joiden tiedetään suhtautuvan hyvinkin ymmärtäväisesti Venäjään, osa näistä yhdistyksistä otti etäisyyttä Venäjään tuomitsemalla sen aloittaman laajan hyökkäyssodan vuonna 2022 – näin teki myös Rauhanpuolustajat. Tässä yhteydessä on kuitenkin hyvä muistaa, että jäsenistön kuin myös paikallisosastojen piiristä löytyy edelleen Venäjän ymmärtäjiä sekä jopa Venäjämielisyyttä – ehkäpä yhdistyksen etäisyyden otto onkin vain kulissi jäsenten ”syvien rivien” paljastaessa toiminnan hengen. Toisinaan toiminta kentällä saa hyvinkin kyseenalaisia piirteitä pyrittäessä tukahduttamaan ukrainalaisten ääntä. Näin kävi vuosi sitten kesän koittaessa ja Vantaan Rauhanpuolustajat ry:n osallistuessa Maailma kylässä festivaalille esiintyjäksi kutsutun ukrainalaisen toimittajan Illia Ponomarenkon vastaiseen kampanjaan, Ponomarenkoa syytettiin ”natsisympatisoijaksi”.

Kampanjassa oli näkyvästi mukana myös Sumud – Suomen Palestiina-verkosto ry sekä Kommunistinuoret ry, SKP – Punainen sateenkaari sekä joukko muita ideologisesti vasemmalle kallellaan olevia yhdistyksiä sekä ryhmiä. Sumudin hallitukseen kuuluu muun muassa kosmologi ja kansalaisaktivisti Syksy Räsänen (varapuheenjohtaja), joka on tullut tunnetuksi myös ”punaruskean” propagandan ja disinformaation levittäjänä. Ollessaan Suomen Amnestyn johtokunnan jäsen, Räsänen jakoi aktiivisesti näkökulmaa, joissa kyseenalaistettiin Bašar al-Assadin hallintoon kohdistuneita syytöksiä ihmisoikeusrikoksista sekä sotarikoksista. (9) Muuten Sumud – Suomen Palestiina-verkosto ry on rekisteröity samaan osoitteeseen kuin Rauhanpuolustajat ry, Vellamonkatu 30 B – Helsinki. Rauhanpuolustajat ei suinkaan ole ainoa (aatteellinen) yhdistys, joka nitisee liitoksissaan Venäjän hyökkäyssodan seurauksena.

Suomi-Neuvostoliitto-Seuran perillinen Suomi-Venäjä-Seura on tällä hetkellä kahtiajakautunut. Yhdistyksen hallinto sekä pääosa paikallisyhdistyksistä noudattaa ”valtiollista” suhtautumista Venäjään, mikä aiheuttaa närää kentällä niin paljon, että osa paikallisyhdistyksistä tekee ”omaa Venäjä politiikkaa” eli jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut 24. helmikuuta 2022. Esimerkiksi aktiivinen Kallio-Vallila Venäjä-seura ry vaalii edelleen Venäjä-suhteita, mennen niin pitkälle, että sen syntymäpäiväjuhlaan osallistui viime vuonna kutsuttuna Venäjän suurlähettiläs Pavel Kuznetsov. (10) Juhlissa oli kiinnostavana henkilönä paikalla kontroversiaali liikemies Peter Frykman, Suomen-Korea-seuran puheenjohtaja. (Huom. kyseessä on nimenomaa Suomen ja Pohjois-Korean välinen ystävyysseura.)

Venäjän käymä brutaali hyökkäyssota ei ole vielä avannut kaikkien ammattilaistenkaan silmiä (tässä kohdin jätän huomiotta Heikki Talvitien kaltaiset eläköityneet menneisyydessä eläjät), edelleen löytyy heitä, jotka tarkastelevat Venäjän tekoja eri mitta-asteikon läpi, johon joukkoon kuuluu muun muassa Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki. Hän näyttää edelleen tarkastelevan Venäjää eri standardein kuin läntisiä, entisiä ja nykyisiä, suurvaltoja – sokeus venäläistä imperialismia kohtaan on räikeää.

Viime talvena huomiota herätti Helsingin yliopiston tiedekulmassa järjestetty Ukraina-keskustelu, johon Patomäkikin osallistui. Ottaen huomioon, että kyseessä oli yliopiston järjestämä Ukraina-keskustelu, keskustelussa Ukrainan ääni kuului olemattoman vähän. Sen sijaan useat keskusteluun osallistuneet, Patomäki etunenässä, joko toistivat Venäjän narratiivia tai myötäilivät sitä. Patomäkikään ei puhunut Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaan vaan Ukraina-konfliktista, mikä on kuin Kremlin käsikirjasta. (11) Tilaisuutta seuraamaan oli kutsuttu myös Venäjän suurlähetystön lähetystösihteeri Ivan Pauzin, joka piti myös puheenvuoron. En pidä uskottavana keskustelua juontaneen valtio-opin apulaisprofessori, varadekaani Hanna Wass’in toteamusta, ettei hän tunnistanut Pauzinia antaessaan tälle puheenvuoron. (12) Edellinen on lopultakin vain tahra tässä sotkussa, Patomäen kommentointi on olennaisesti raskauttavampaa (paljastaen naivismin ja idiotismin kudelman), kuten: ”Halusimme, että mukana olivat konfliktin osapuolet, YK:n turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenmaat ja muut relevantit valtiot”. (13)

Patomäen kommentista heijastelee, edellä viittaamani, täydellinen kyvyttömyys (tai haluttomuus) tarkastella imperialistista hyökkäyssotaa käyvää Venäjää samoin standardein kuin imperialistisia sotia käyneitä länsimaita. Minun on mahdotonta nähdä lännen entisiä siirtomaavaltoja kohdeltavan yhtä hellin käsin, mitä Venäjää on kohdeltu viimeisen reilun vuosikymmenen ajan, hetkestä, jolloin se miehitti Krimin niemimaan ja oli käynnistämässä sotaa Itä-Ukrainassa, mikäli lännen entiset siirtomaavallat ilmaisisivat halukkuutensa ryhtyä valloitussotaan entisiä siirtomaitaan vastaan. Valloitus- ja tuhoamissodasta Venäjän hyökkäyksessä on kyse, ei mistään muusta.

 

Lisää suomalaisia myyräntyöntekijöitä  

Maaliskuun lopulla Murmanskissa järjestetty Arktinen foorumi kokosi paikalle myös joukon kontroversiaaleja suomalaisia. Suomalaisissa medioissa Murmanskissa järjestetty tapahtuma ei saanut merkittävää huomiota, poikkeuksena luonnollisesti disinformaatiota levittävät Venäjämieliset julkaisut, kuten Janus Putkosen toimittelema MV-lehti. (14) Putkosen lisäksi paikalla oli myös yksittäisiä suomalaisia, kuten Sakari Linden, joka on Laura Huhtasaaren (perussuomalaiset) entinen avustaja. Linden on myös Euroopan parlamentin ID-ryhmän entinen EU-poliittinen neuvonantaja.

Linden mukana Venäjän vaikuttamisoperaatiossa. Kuva: Sakari Linden.

Linden on ollut jo vuosien ajan mukana sellaisten liikkeiden ja ryhmien toiminnassa, joita on yhdistänyt myötämielinen suhtautuminen Venäjään. Näihin ryhmiin kuuluu Paavo Väyrysen perustama Kansalaispuolue, jonka hallituksen jäsenenä Linden oli, ja ennen hallitusjäsenyyttä puolueessa hän toimi puolueen asiantuntijajäsenenä. Lindenin tie ideologisella kentällä näyttää vieneen kansallismielisestä laitaoikeistosta eurooppalaiseen Venäjämieliseen laitaoikeistoon.

Oma lukunsa suomalaisten ”kremliinien” joukossa on, Valta kuuluu kansalle-puolueen perustaja ja syrjäytetty puheenjohtaja sekä entinen kansanedustaja Ano Turtiainen, joka suolaa somealustoihin uskonnollisen tauhtan lisäksi venäläismielistä propagandaa. En kuitenkaan näe hänen rooliaan merkittävänä – ennemminkin yksi riidan- ja eripurankylväjä muiden joukossa, luoden samalla jakolinjoja suomalaisen laita- ja äärioikeiston sisälle.

Turtiaisen uskottavuutta toimijana kuvaa se, että hänen viime syksynä perustamansa FINLANDIA Rauhanyhdistyksen verkkosivut ovat venäläisellä palvelimella. Samaa tasoa on myös hänen puuhailunsa eräänlaisen YK:n varjojärjestön suomalaisjäsenenä, ”Организации объединенных народов мирового большинства”. Varjojärjestön (OUNWM eli Organization of the United Nations of the World Majority) nimissä annetaan yleviä julkilausumia, jotka etäisesti muistuttavat YK:n eri organisaatioiden julkilausumia, totuuden paljastuessa pintaa raaputtamalla. (15) Turtiainen ei ole muuta, kuin ”aulis apuri”, joka suomalaisena antaa kasvonsa propagandanäytelmälle, jonka kohdeyleisö on aivan jossain muualla kuin Suomessa.

Toimintana tämä on rinnastettavissa venäläisten medioiden tapaan käyttää ulkomaalaisia ns. asiantuntijaroolissa tuomassa uskottavuutta disinformatiivisille tai propagandistisille uutisilleen – rooli, jollaisessa lukuisa suomalainen ”kremliini” on usein ollut. Näiden uutisten seuraajille ie useinkaan kerrota ”asiantuntijaroolissa” esiintyneen henkilön todellista osaamista käsiteltyyn asiaan: Johan Bäckmankin on venäläismedioiden taholta esitelty seuraajille, milloin politologina, milloin ihmisoikeusasiantuntijana jne. Samaa sarjaa ovat myös Venäjän hyödyntämät, miehittämillään alueilla järjestettyjen laittomien vaalien kansainväliset tarkkailijat – tähänkin ryhmään kuului suomalaisia. (16)

Venäjän suurlähetystön voitonpäivän seremonia Hangon neuvostomonumentilla. Kuva: @RussianEmbFinla.

Tänä vuonna Suomen venäläiset sekä kaksoiskansalaiset eivät havaintojeni mukaan järjestäneet voitonpäivänä julkisia muistojuhlia, jollei sellaisena pidetä Venäjän suurlähetystön ja joidenkin venäläisten vierailua Hangon neuvostomonumentilla. Sen sijaan Venäjän suurlähetystölle kokoontui suuri joukko Suomessa asuvia venäläisiä kuin myös suomalaisia näyttämään ”patriotismiaan” tai Venäjän kritiikitöntä ihailua. Helsingin Sanomat julkaisi artikkelin suurlähetystöllä vierailleista suomalaisista, (17) niinikään Jauri Varvikko kuvaili vierailuaan voitonpäivänä suurlähetystöllä Facebook-profiilissaan monisanaisesti.

Venäjän suurlähetystölle kokoontuneiden joukossa oli lukuisia suomalaisia. Tähän joukkoon kuului myös Laura Huhtasaaren (perussuomalaiset) entinen avustaja Olli Kotro, joka ”lapseninnolla” kuvaili tapaamistaan suurlähettiläs Pavel Kuznetsovin sekä entisen vasemmistokansanedustajan ja europarlamentaarikko Jaakko Laakson kanssa. Jälkimmäisen kanssa Kotro pohti vasemmiston surkeaa tilaa. Laakson historiaa KGB-värvättynä en tässä ryhdy tämän enempää avaamaan, silmissäni hän on henkilö, jonka kanssa viimeksi haluaisin samaan kuvaan.

Kotro Tehtaankadulla toukokuun 9. 2025. 

Kotro itse oli ehdolla kuntavaaleissa Vapauden liiton ehdokkaana, kuuluen myös niiden parinkymmenen Vapauden liiton kunta- ja aluevaaliehdokkaan joukkoon, jotka päätyivät Aleksanterinliiton vaalien alla kokoamalle ”itäraja auki”-listalle. (18) Kyseiseltä listalta löytyi myös puolueen pj. Ossi Tiihonen. Aiheesta enemmän kirjoituksessani ”Kunta- ja aluevaalien teemana ’itäraja auki’.” Kirjoituksessani lukuisia kertoja esiin nousseesta Aleksanterin liitosta en itse tällä erää näitä mainintoja enempää kirjoita. Suosittelen lukemaan Outi Salovaaran kirjoittaman artikkelin ”Tällainen on Aleksanterinliitto, jonka mielestä venäjänkielisten oikeuksia rikotaan”.

Palaan teemaan lähipäivinä nostamalla esiin sellaisia suomalaisen mediakentän toimia, joiden katson edesauttavan Venäjän oman tarinan kerrontaa tai joissa pyritään esittämään venäläiset hallintonsa tahdottomina uhreina. Samassa yhteydessä myös summausta suomalaisen kulttuurikentän kyvyttömyydestä tahi haluttomuudesta tunnustaa kulttuuri osana Venäjän pehmeää voimaa ja haluttomuudesta tehdä todellista irtiottoa venäläisestä kulttuurista.

Marko

Lähteet:

1. Keir Giles: Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee, s. 264.

2. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005034628.html

3. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006351322.html

4. https://www.verkkouutiset.fi/a/venalaisten-yhdistys-tuomassa-voitonpaivan-kuolemattoman-rykmentin-marssia-suomeen-64692/#6a6aad62

5. https://yle.fi/a/3-12436052

6. https://www.is.fi/politiikka/art-2000011197016.html

7. https://yle.fi/a/74-20078543

8. https://yle.fi/a/74-20078543

9. https://x.com/veitera/status/1276584925945368585

10. https://kansanaani.org/kallio-vallilan-venaja-seura-taytti-80-vuotta-venajan-ystavat-juhlivat-vihan-ilmapiirista-piittaamatta/

11. Anu Peltolan twiittilangassa käydään Ukraina-keskustelun olennaisia kohtia läpi:

https://x.com/AnuPeltola22/status/1885819514400469183

12. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011001194.html

13. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011001194.html

14. https://mvlehti.net/2025/03/26/arktinen-foorumi-2025-alkoi-murmanskissa-paikalla-mv-lehden-paatoimittaja-janus-putkonen/

15. https://akademiagp.ru/index.php?route=product%2Fproduct&product_id=530

16. https://euromaidanpress.com/2018/11/16/far-right-and-left-conspiracy-theorists-among-foreign-monitors-at-russias-sham-donbas-elections-report/

17. https://www.hs.fi/feature/art-2000011243028.html

18. https://fi.aliitto.fi/vaalit2025 

Lähteenä käytetty myös Olli Kotron X-Twitter-tiliä.

Sumud ry:n Illia Ponomarenkon vastaisesta kampanjasta.