Tammikuussa Ukraina muistaa kyborgeja

Tammikuussa 2015 Donetskissa, Sergei Prokofjevin mukaan nimetty, kansainvälinen lentokenttä päätyi venäläisjohtoisten miehitysjoukkojen haltuun. Lentokenttää ja sen rakennuksia puolusti loppuun saakka joukko Ukrainan asevoimien sotilaita ja Pravyi Sektorin vapaaehtoisia, joita ryhdyttiin kutsumaan kyborgeiksi (Кіборги). Nimensä he saivat siitä, että he olivat kuolemattomia kuin kyborgit, jotka taistelevat loppuun saakka, viimeiseen patruunaan asti jatkaen taistelua vielä tämänkin jälkeen –

”Yksittäisen separatistitaistelijan sosiaalisessa mediassa käyttämästä termistä syntyi jo syyskuun alkupuolella käsite ”kyborgit”, jolla viitattiin ylivoimaista vihollista vastaan menestyksekkäästi taisteleviin lentoaseman puolustajiin” (1)

– legenda kyborgeista sai alkunsa, ja tällä kertaa sankarillisessa legendassa on totta enemmän kuin ”toinen puoli”.

Kyborgit - he antoivat kaikkensa.

Tällä viikolla, tammikuun 16. päivä, Ukrainassa muistettiin Donetskin kansainvälistä lentokenttää 242 päivän ajan puolustaneita kyborgeja – tämän päivän spartalaisia, jotka Thermopylaissa 480 eaa. käydyn taistelun henkeä vaalien puolustivat omaansa peräytymättä askeltakaan.

Taistelu Donetskin kansainvälisestälentokentästä kesti yhteensä 242 päivän ajan, taisteluiden merkittävämpi toinen vaihe alkoi 28. syyskuuta 2014 päättyen 21. tammikuuta 2015, jonka jälkeen Ukrainan asevoimat yritti vielä vastahyökkäyksellä saada kentän kokonaisuudessa haltuunsa. Ukrainan vastahyökkäyksen tultua torjutuksi ukrainalaisjoukot vetäytyivät lentokentältä sen läntiselle puolelle Piskyn kylään, joka on edelleen ukrainalaisjoukkojen hallinnassa.

Mutta hahmottaaksemme kokonaisuuden paremmin, on syytä palata toukokuun 2014 loppupuolelle:

”Aamuyöllä 26.5.2014, Ukrainan presidentinvaaleja seuranneena maanantaina, useita kymmeniä ”Donetskin kansantasavallan” taistelijoita ilmestyi lentoaseman terminaaliin vaatien aluetta valvovien ukrainalaisjoukkojen poistumista.” (2)

Samana päivänä (26. toukokuuta 2014) Ukrainan maavoimien taisteluhelikopterit (Mil Mi-24) iskivät lentokenttäalueella olevia vihollisen joukkoja vastaan, iskua seurasi vahvistuksia lentokenttää puolustaneille erikoisjoukkojen sotilaille Mil Mi-8 kuljetushelikoptereiden tuomina. Varsinainen taistelu alkoi.

Kenttää miehittänyt noin 120 taistelijan vahvuinen ”Vostok” pataljoonasta koottu osasto irtautui taistelusta hallitsemattomasti, menettäen kaatuneina kymmeniä taistelijoita. Taisteluiden ensimmäiseen vaiheeseen osallistui venäläisjohtoisten joukkojen riveissä myös Tšetšeniasta saapunut, Ramzan Kadyrovin alaisuuteen kuulunut 26 taistelijan suuruinen erikoisryhmä, ja niin ikään Venäjältä saapunut A. Gorshkovin komennossa ollut 45 taistelijan vahvuinen erikoisjoukoista koottu ”Iskra”-iskuryhmä. Sotilaista suurin osa kuului (tai oli kuulunut) Venäjän maahanlaskujoukkoihin (VDV). (3)

Lisäksi Oplot-pataljoona lähetti taisteluihin 30 militanttia. Oplotin taisteluun lähettämä yksikkö koostui tuolloin pääosin Donbasissa asuvista ukrainalaisista ja venäläisistä, sekä miehitetyltä Krimiltä sekä Venäjältä saapuneista vapaaehtoisista.

Lentokenttää puolustaneet ukrainalaisjoukot, kuten eivät ilmarynnäkköönkään osallistuneet erikoisjoukot kärsineet tappioita. Lentokentän haltuunoton jälkeen asetelma lentokentällä ja sen lähialueilla pysyi ”jäätyneenä” pitkälle elokuun loppupuolelle saakka Ukrainan asevoimien ja vapaaehtoisjoukkojen vallatessa takaisin miehitettyjä alueita Donetskin ja Luhanskin oblasteissa. Heinäkuun alkupuolella käytiin lentokentän alueella ja sen ympäristössä muutamia lyhyehköjä taisteluita Ukrainan kiristäessä otetta Donetskin ympäristössä ja lähestyessä kaupunkia etelästä.

Donetskin kansainvälisen lentokentän ensimmäisestä taistelusta laajemmin blogissa ”Viisi vuotta Donetskin kansainvälisen lentokentän ensimmäisestä taistelusta”.

Tie ”toiseen taisteluun” ja toinen taistelu lentokentästä

Elokuun lopulla taistelut lentokentän alueella alkoivat uudelleen, nämä yhteenotot liittyivät miehitetyillä alueilla järjestettyyn laajempaan operaatioon, jossa Venäjän proxy-joukot yhdessä Venäjän asevoimien taisteluosastojen kanssa iskivät ukrainalaisjoukkoja vastaan Ilovaiskin alueella, valtasivat Luhanskin lentoaseman sekä yrittivät saada haltuunsa Mariupolin rannikkokaupungin. Donetskin kentän puolustajien onnistui torjua kentän valtausyritykset, ja niin kenttä pysyi Ukrainan hallinnassa.

Valko-Venäjän Minskissä neuvoteltu tulitauko astui voimaan 5. syyskuuta 2014. Sopimusasiakirja ei määritellyt lentokentän ”omistajaa”, mikä kiihdytti taisteluita kentällä Venäjän tukemien joukkojen ryhtyessä valtaamaan kenttää takaisin.

Syyskuun lopulla Donetskin kansainvälinen lentokenttä oli Itä-Ukrainassa käytävien taisteluiden keskipiste. Lokakuun alkupuolella Venäjän proxy-joukot tekivät useita valtausyrityksiä Venäjän asevoimien yksiköiden tukemina. Valtausyrityksiä tuettiin panssarivaunujen ja tavanomaisen epäsuoran tulen ohella järeillä 240 mm kranaatinheittimillä (2S4 Tyulpan). Säännöllisen epäsäännölliset hyökkäykset jatkuivat marraskuun alkupuolelle saakka, jonka jälkeen taisteluiden intensiteetti laski muutaman viikon ajaksi. Tuolloin ukrainalaisjoukkojen onnistui jopa toimittaa täydennyksiä puolustajille ja viemään haavoittuneita selustaan. Huomattava osa huollosta järjestettiin ilta- ja yöaikaan Piskystä lähtevää ”elämäntietä” myöten.

Joulukuussa kentän puolustajat joutuivat luopumaan vanhasta terminaalista uuden, Euro 2012 jalkapalloturnaukseen valmistuneen, terminaalin itäpuolella, sen kärsittyä mittavia vaurioita hyökkäyksissä ja raskaassa tulituksessa.

Asetelma Donetskin kansainvälisellä lentokentällä tammikuussa 2015.

Tammikuun puolella alkoi Venäjän tuella mittava ”talvioffensiivi” Ukrainan itäosissa, osana tätä offensiivia lentokenttää vastaan kohdistettiin nyt enemmän voimaa kuin kertaakaan aiemmin. Tammikuun 11. lentokentän uutta terminaalia ryhdyttiin tulittamaan raskaasti panssarivaunuilla sekä epäsuoralla tulella. Useiden tahojen tekemien havaintojen mukaan lentokenttäaluetta tulitettiin myös TOS-1A ”Buratino” raketinheittimillä. Osa hyökkäyksestä kohdistui myös Piskyn kylään kentän länsilaidalla, kylä oli tuolloin ja on edelleen Ukrainan hallinnassa.

Tammikuun 13. päivä Donetskin lentokentän lennonjohtotorni, uudesta terminaalista länteen, sortui raskaan tulituksen seurauksena.

Tammikuun 15. päivä – useiden päivien yhtämittaisten taisteluiden jälkeen – pääosin venäläisistä koostuvat joukot onnistuivat valtaamaan uuden terminaalirakennuksen ylimmän kerroksen. Alimmat kerrokset pysyivät kyborgien hallussa. Yön huoltoiskulla puolustaja sai kaipaamiaan varusteita ja ammuksia, myös yksittäisiä haavoittuneita onnistuttiin siirtämään selustaan.

Ukrainan maavoimien panssarikalustoa (T-64BV) lentokenttäalueella tammikuussa 2015.

Tammikuun 16. päivä kenttää tulitettiin pääasiassa epäsuoralla tulella, seuraavana päivänä alkoi venäläisjoukkojen uusi hyökkäys uuden terminaalirakennuksen valtaamiseksi puolustajilta. Kyborgit torjuivat tämänkin hyökkäyksen pyytämällä keskityksen epäsuoraa tulta terminaalirakennuksen ylempiin kerroksiin.

Ukrainalaisten vastahyökkäyksen valmistelu ja vastahyökkäys panssarikalustolla ja maahanlaskujoukoilla tammikuun 18. – 20. päivä. Hyökkäyksen tavoitteena oli saada yhteys lentokenttäalueelle saarrettuihin joukkoihin sekä lyödä lentokenttää piirittävät vihollisen joukot. Tammikuun 18. päivän Spartakin kylän kautta edenneen maahanlaskupataljoonan osaston hyökkäyksen kärkijoukot saavuttivat Putilovin sillan, kunnes ne torjuttiin ja lyötiin takaisin. Operaatiota tuettiin epäsuoralla tulella, huonon lentosään tähden rynnäkkökoneet eivätkä helikopterit voineet tukea hyökkäystä. Näkyvyys oli huonoimmillaan alle 100 metriä.

Samana päivänä Venäjän varustamien joukkojen onnistui torjua lännestä Piskyn kylästä käynnistynyt Ukrainan maavoimien mekanisoidun osaston hyökkäys. Samaisen vuorokauden aikana taistelut uudessa terminaalissa kävivät raskaina Venäjän proxy-joukkojen hyökätessä terminaaliin. Hyökkääjät räjäyttivät terminaalirakennuksen kattorakenteita maatasossa olleiden puolustajien päälle kyborgien kärsiessä huomattavia tappioita.

Tammikuun 20. päivänä ukrainalaisjoukot aloittivat raivauspanssarivaunun tuella uuden vastahyökkäyksen lentokentälle saadakseen yhteyden uuteen terminaaliin eristettyihin ”kyborgeihin”. Aamuhämärissä aloitettu hyökkäys kentän itäpuolella Putilovin kaivoksen täyttömäen ja sillan suunnalla tuli torjutuksi, ukrainalaisten menettäessä raivauskaluston taistelun alkupuolella. Myös kentän länsi- ja luoteispuolelta edenneet ukrainalaisosastot torjuttiin, osa maahanlaskujoukoista eteni sankassa sumussa harhaan, ajaen keskelle Venäjän proxy-joukkojen ryhmitystä. Ukrainalaisjoukkojen onnistui lopulta irrottautua taistelusta kärsittyään raskaita tappioita kaatuneina ja vankeina.

Tammikuun 21. aamupäivällä viimeiset kyborgit, joiden oli mahdollista irtautua kentältä, vetäytyivät alueelta – viimeisten motissa olleiden jatkaessa taisteluaan. Terminaali päätyi lopulta venäläisjoukkojen haltuun.

Taistelut lentokenttäalueella eivät kuitenkaan päättyneet vielä tähän. Tammikuun 22. päivä Venäjän proxy-joukot aloittivat oman hyökkäyksensä Opytne – Spartak – Avdiivka -alueella. Ukrainan asevoimien ja vapaaehtoisten onnistui torjua hyökkäykset Opytnen ja Avdiivkan suunnalla. Tammikuun 24. päivä Venäjän proxy-joukot panssarivaunujen tuella hyökkäsivät kiitotien pohjoispuolella sijainneelle, yhä ukrainalaisjoukkojen hallinnoimalle sääasemalle, onnistumatta valtaamaan sitä.

Kolmen ukrainalaisen maahanlaskupataljoonan miehistöstä koottu osasto teki vielä 26. tammikuuta yhden hyökkäyksen Avdiivkasta kohti Putilovin täyttömäkeä ja kaivosta*, onnistuen valloittamaan täyttömäen sekä Avdiivkan rautatiesillan. Tämä jäi viimeiseksi merkittäväksi ukrainalaisjoukkojen hyökkäykseksi alueella talvella 2015 – katse oli jo kääntynyt Debaltseven suuntaan, jonne Venäjä alkoi keskittää joukkojaan.

Ukrainan menetykset Donetskin lentokenttäalueella käydyissä taisteluissa nousivat yli sataan kuolleeseen, 24 kyborgia vangittiin ja myöhemmin häpäistiin vangitsijoidensa toimesta marssittamalla heidät Donetskissa ”kansanjoukon” keskelle ivattavaksi ja pilkattavaksi – ivan, pilkan ja häpäisyn ohella vangittuja kyborgeja pahoinpideltiin ja kidutettiin vangitsijoidensa toimesta. Venäjän varustamien joukkojen tappiot nousevat lentokentästä käytyjen taisteluiden osalta satoihin kuolleisiin.

Donetskin lentokenttäalue nyt

Nykyään ukrainalaisten asemat ovat lähimmillään reilun sadan metrin päässä lentokentän kiitotien pohjoispuolella, (4) asemista on näköyhteys lentokenttäalueelle sekä tuhoutuneisiin terminaalirakennuksiin (vanhaan ja uuteen), joiden ympäristössä venäläisjoukoilla on asemia. Asetelma lentokenttäalueella on tällä hetkellä se, että kentän itäosaa lukuun ottamatta kiitotie ja rullaustiet ovat ”ei-kenenkään-maata”. Kentän lounais-länsipuolella sijaitseva Piskyn kylä sijaitsee tänään aivan etulinjassa, kylä on ukrainalaisjoukkojen hallinnassa.

Venäjän varustamilla joukoilla on asemia myös tuhoutuneissa tai osin tuhoutuneissa rakennuksissa lentokentän eteläsivustalla sekä uudessa ja vanhassa terminaalissa. Lentokentän suuntaisen vul. Zlitnan itäosan korkean asuinrakennuksen ylimmissä kerroksissa on Venäjän proxy-joukkojen tulenjohtoasemia, samaisessa rakennuksessa asuu edelleen siviilejä (satelliittikuvassa, ympyrä, jossa nro. 1).

Kentän eteläpuolella, miehitetyn Donetskin pohjoisilla asuinalueilla asuu edelleen siviilejä, aivan kuten Ukrainan hallinnassa olevissa Piskyn ja Opytnen kylissä Donetskin lentokentän lähistöllä, sekä kentän koillisnurkkaan rajoittuvassa Spartakin kylässä. Moni jäi alueen kyliin, koska heillä ei ole paikkaa mihin mennä, tai he eivät halua jättää kotiaan miehitetyssä Donetskissa.

Oliko kyborgien uhraus tarpeellinen, oliko lentokentästä käyty tarpeellinen? Vastaus riippuu paljolti siitä miltä kantilta tarkastelemme uhrausta. Sotilaallisesti uhraus ei välttämättä ollut perusteltu, mutta kansakunnan itsetunnon tai taisteluhalun kannalta se todennäköisesti oli juuri sitä. Ukraina tarvitsi tuolloin ”pienen voiton”, joka kasvoi legendaksi kyborgeista – sotilaista, jotka eivät murtuneet, vaikka teräs ja betoni jo murtui.

Слава Україні!

Marko

1. Havaintoja Ukrainan sodasta – Donetskin lentoasema s. 6

2. Havaintoja Ukrainan sodasta – Donetskin lentoasema s. 3

3. https://censor.net.ua/resonance/390681/26_maya_2014_goda_pervyyi_boyi_v_donetskom_aeroportu_i_razgrom_rossiyiskogo_otryada_iskra_rasskaz_spetsnazovtsa 

4. https://medium.com/dfrlab/victory-in-the-video-at-donetsk-airport-146057fd2ba8 

Taisteluiden yhteenvedossa hyödynnetty Havaintoja Ukrainan sodasta – Donetskin lentoasema, Maavoimien tutkimuskeskus (laadittu joulukuussa 2016) sekä Google Earth -palvelua.

*: Putilovin kaivos = Butovka.

Kyborgeihin lasketaan kuuluvaksi sotilaita ja vapaaehtoisia seuraavista joukko-osastoista, Ukrainan maavoimien 3. Spetsnaz rykmentistä, 93. mekanisoidusta prikaatista, 17. panssariprikaatista ja 79. ilmakuljetteisesta prikaatista sekä Pravyi Sektorin vapaaehtoispataljoonasta.

Kyborgeista ja Donetskin lentokenttätaistelusta Akhtem Seitablaev on ohjannut elokuvan, Cyborgs: Heroes Never Die/Кіборги. 

Sotavuosi 2019 Ukrainassa, paljon puhetta vähän villoja

Herran vuotta 2020 on edetty jo hyvänmatkaa, edellinen – päättynyt sotavuosi 2019 – ei kuitenkaan ole vielä haihtunut mielestä, ja ennen kuin näin käy, on suotavaa luoda lyhyt katsaus koko sotavuoteen unohtamatta katseen kiinnittämistä vuoden viimeiseen kuuhun ja sen tapahtumiin. Mutta, toisin kuin aiemmin menneenä vuonna, en nyt uhraa tilaa kohtuuttoman paljon joulukuun tapahtumille – tässä tapauksessa riittää muutama havainto päättyneestä joulukuusta.

Ukrainan asevoimien ja sitä tukevien joukko-osastojen, kuten Ukrainan kansalliskaartin sekä Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU:n erikoisosastojen, tappiot nousivat joulukuussa 10 kaatuneeseen ja – ainakin – 19 haavoittuneeseen. Tässä kohdin on kuitenkin syytä muistaa se, että kaatuneista kirjoittaessani, tarkoitan heitä, jotka menehtyivät joulukuussa rintamalla tai joulukuussa sotatoimissa saamiinsa vammoihin, heidän lisäksi joulukuun kuluessa menehtyi yksittäisiä sotasairaaloissa pidemmän aikaa hoidettavina olleita.

Viime vuoden joulukuu alkoi surullisissa merkeissä, tuolloin kaksi Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU:n Alfa-erikoisyksikköön kuulunutta upseeria menehtyi astuessaan miinaan tai räjähdeansaan ollessaan suorittamassa operaatiota, jonka tarkoituksena oli estää Venäjän asevoimien tiedustelu- ja sabotööriosastoa palaamasta miehitetyille alueille.

Ukrainan julkaisemat viralliset tappiolukemat eivät välttämättä pidä sisällään Oikean Sektorin (Pravyi Sektor) vapaaehtoisjoukkojen (5. ja 8. pataljoona sekä lääkintäpataljoona) kaatuneita ja haavoittuneita, tai muita vapaaehtoisia koskettaneita tappioita – tässä kohdin vapaaehtoisilla tarkoitetaan henkilöitä, jotka toimittavat vapaaehtoisesti erilaista apua rintamajoukoille tai toimivat vapaaehtoisissa lääkintäyksiköissä rintama-alueella, toimittamassa apua siviileille ja sotilaille.

Viime vuonna Itä-Ukrainan sotatoimialueella menehtyi 97 Ukrainan asevoimien sotilasta ja upseeria sekä 13 sotilasta ja upseeria sekä muuta henkilöä muista sotatoimialueella operoivista valtiollisista (ja virallisista) joukko-osastoista. (1) Näitä muita virallisia joukko-osastoja ovat edellä mainittujen Ukrainan kansalliskaartin ja Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU:n ohella Ukrainan rajajoukot ja Ukrainan kansallinen poliisi, jonka yksiköt vastaavat turvallisuudesta rintamalohkoilla niillä alueilla, joilta Ukrainan asevoimat ja niitä tukevat joukko-osastot ovat vetäytyneet – kuten Zolote-4:n ja Petrivske-Bohdanivkan-alueella.

Sotatoimista johtuvat kokonaistappiot kaatuneina nousevat 110 sotilaaseen ja upseeriin sekä muihin viranomaisiin, heidän lisäksi Ukrainan asevoimat on menettänyt viime vuonna ei-taistelu-tehtävissä 77 sotilasta ja upseeria. Tämä ei-taistelu-tehtävissä menehtyneet lukema pitää sisällään muun muassa harjoituksissa ja onnettomuuksissa sekä sairauskohtauksissa ja pitkäaikaissairauksiin menehtyneet.

Vuonna 2019 sotatoimissa menehtyneitä ukrainalaisia.

Kuukausista neljä erottuu lukemien perusteella muista, huhtikuussa 15 ukrainalaissotilasta menehtyi sotatoimissa, heinäkuussa 14 ja syyskuussa 13, neljäs on tammikuu, jolloin sitä menehtyi vain kolme ukrainalaissotilasta. Muiden kuukausien kohdalla kokonaistappiot menehtyneinä asettuivat 6 ja 10 kaatuneen välille, joulukuun lukemat käsittävät kuun 23. päivä menehtyneen Herman Soloviovin, mutta eivät enää 25. joulukuuta sotatoimissa menehtynyttä Serhiy Puhach’ia.

Ukrainalaiskaatuneet kuukausittain 23.12. mennessä, kuva: novynarnia.com.

Ukrainan sotilastiedustelun mukaan Venäjän ja sen proxy-joukkojen tappiot viime vuonna nousevat 619 sotatoimissa menehtyneeseen ja lähes tuhanteen – 939 – haavoittuneeseen taistelijaan. Vihollisen arvioidaan menettäneen viime vuonna sotatoimissa yli sata (110) kappaletta erilaisia sotilasajoneuvoja ja muuta raskasta kalustoa sekä muita asejärjestelmiä, kuten tykistöä ja raketinheittimiä. (2)

Viime vuonna Ukrainan asevoimiin ja kansalliskaartiin kuuluvat yksiköt onnistuivat tuhoamaan epäsuoralla tulella tai erikoisoperaatioissa, joita tuettiin epäsuoralla tulella, merkittäviä määriä vihollisen kalustoa. Operaatioista merkittävin ja onnistunein suoritettiin varhain 20. heinäkuuta miehitetyn Pervomaisken alueella, 4-5 kilometriä rintamasta. Kohteen lähelle soluttautui 35 ukrainalaissotilasta K-2 tiedusteluyksiköstä, jota tuki 54. mekanisoitu prikaati. Kohdetta tulitettiin 120 mm kranaatinheittimillä Ukrainan hallitsemilta alueilta käsin ja 82 mm kranaatinheittimillä miehitetyiltä alueilta käsin.

Tuolloin operaation intensiivisin vaihe kohteessa kesti 12 minuuttia, siinä ajassa alueella tuhottiin yksi 9K35 Strela-10 lähi-ilmatorjuntaohjusvaunu, yksi KShM komentoajoneuvo, kaksi BMP-rynnäkkövaunua, Ural ja Kamaz kuorma-autoja sekä yksi nosturiajoneuvo ja maastoauto.

Tiedustelutietojen ja eri lähteiden mukaan vihollinen menetti kuolleina noin 20 taistelijaa ja haavoittuneina kymmenkunta taistelijaa.

Operaatiota seuranneina päivinä, etenkin 20. ja 21. heinäkuuta, Venäjän proxy-joukot jahtasivat (jo alueelta vetäytyneitä) ukrainalaisjoukkoja tehden satunnaisia pidätyksiä, ja tulittaen kontrolloimillaan alueilla sijainneita siviilikohteita. ETYJ Ukrainan monitorointimission tarkkailijoiden ei kuitenkaan ollut tuolloin mahdollista haastatella mahdollisia siviiliuhreja sekä heitä hoitaneita lääkäreitä ilman valvontaa ja miehittäjäviranomaisilta saamaansa lupaa. Viime vuoden aikana ETYJ:n Ukrainan monitorointimission tarkkailijoiden toimintaa rajoitettiin tai estettiin miehitetyillä alueilla esim. sairaaloissa tai terveyskeskuksissa toistuvasti. Mahdollisia siviiliuhreja oli hyvin vaikea päästä haastattelemaan ilman valvontaa, tai yllättäen.

ETYJ:n mukaan sotatoimista johtuvat siviilitappiot nousivat Itä-Ukrainassa 1. tammikuuta – 8. joulukuuta 2019 välisenä aikana 18 kuolleeseen ja 127 vammautuneeseen, joulukuun viimeisimpien viikkojen kuluessa siviiliuhreja on tullut lisää, mutta ETYJ:n heikentyneen (muuttuneen) raportoinnin tähden tarkat tiedot päivittyvät aiempaa hitaammin. Esim. joulukuun 19. päivä Donetskista lounaaseen sijaitsevan, Ukrainan kontrolloiman Mar’inkan alueella, siviileitä tulitettiin miehitetyiltä alueilta käsin pienikaliiperisilla aseilla, tulituksessa menehtyi yksi miespuolinen siviili. ETYJ sai vahvistettua siviiliuhrin vasta tämän vuoden tammikuun toisella viikolla. (3)

ETYJ:n Ukrainan operaation johdon vaihtuminen näkyy selkeällä tavalla raportoinnissa ja sosiaalisen median viestinnässä – mielestäni Alexander Hugh’in aikana informointi sosiaalisessa mediassa oli nopeampaa ja nykyistä aktiivisempaa. ETYJ:n päiväraportit ovat edelleen tarkkoja, mutta sosiaaliseen (esim. Twitter) mediaan niitä ei kommentoida juurikaan. Tarkkailijoiden tekemistä havainnoista on löydettävissä kuvatietoja ja videoita muun muassa muiden ETYJ:n jäsenmaiden sosiaalisen median tileiltä, mutta aiempaan verrattuna, jälleen työtä ja varmistuksia joutuu tekemään enemmän.

Ukrainassa on esiintynyt viime aikoina voimistuvaa kritiikkiä ETYJ:n toimintaa kohtaan, tässä tapauksessa kritiikki on aivan aiheellista, sillä – ymmärrettävästi – ETYJ ei näyttäydy ukrainalaisten silmissä tarpeeksi luotettavalta organisaatiolta, eikä luottamusta ainakaan lisää se, että viime vuoden loppupuolella ETYJ:n Ukrainan monitorointimission henkilökunnassa venäläisten tarkkailijoiden lukumäärä nousi nousemistaan, syyskuun 30. päivä julkaistussa raportissa heidän lukumääränsä oli 35 tarkkailijaa, marraskuun 25. päivä raportissa venäläisten osuus oli noussut 39 tarkkailijaan ja joulukuun 9. päivä julkaistun raportin mukaan venäläistarkkailijoita on jo 41 (kuva alla), ja kun tiedetään aiempina vuosina ilmenneet – huomattavat ongelmat – ei lainkaan ihme, että ukrainalaiset näkevät ETYJ:n entistä puolueellisempana organisaationa.

ETYJ:n Ukrainan monitorointimission tarkkailijoiden asema on varsin epäkiitollinen, nähdäkseni osaltaan tämä johtuu järjestön venäläisten tarkkailijoiden sekä venäläisten yhteysupseereiden toiminnasta. Venäläiset tarkkailijat eivät suinkaan ole ainoa ongelmaryhmä, tähän mennessä muutamien muidenkin maiden tarkkailijoita on jäänyt kiinni tietojen luovuttamisesta venäläisille tai avoimesta ”kansantasavaltojen” tai Venäjän miehitystoimien tukemisesta – heidän joukossa on tarkkailijoita muun muassa Serbiasta ja Moldovasta.

Näistä muista ongelmista voimme poimia esimerkin sodan ensimmäiseltä vuodelta (v. 2014/2015) jolloin Venäjän Maavoimien silloinen apulaiskomentaja, kenraaliluutnantti Aleksandr Lentsov, liikkui hyvin vapaasti alueella – käytännössä hänen oli mahdollista liikkua ETYJ:n tarkkailijoita hyödyntäen demarkaatiolinjan molemmin puolin. (4) Robert McDermottin mukaan on mahdollista, että sotilasoperaatiot Itä-Ukrainassa talvella 2015 toteutettiin Venäjän Maavoimien silloisen apulaiskomentajan, kenraaliluutnantti Aleksandr Lentsovin ohjauksessa ja hänen käytössä olevia tietoja hyödyntäen. Debaltsevossa käytiin tuolloin ratkaisutaisteluita, Ukrainan lopulta menettäessä kaupungin helmikuussa 2015 venäläisjoukoille, voimme aivan avoimesti todeta kaupungin menetetyn venäläisjoukoille, sillä niin merkittävässä roolissa Venäjän asevoimien yksiköt kyseisessä taistelussa olivat – heidän roolinsa oli ratkaiseva.

Venäjän maavoimien kenraaliluutnantti Aleksandr Lentsov (yllä) Itä-Ukrainassa keväällä 2015, vierellä venäläinen ETYJ:n Ukrainan monitorointimission tarkkailija.

Propagandisti Graham W. Phillips, ja taustalla venäläinen T-72B3 taistelupanssarivaunu.*

Julkaisin viime vuoden kesäkuun 21. päivä blogin ”ETYJ puun ja kuoren välissä Itä-Ukrainassa”. Kyseisessä blogissa tarkastelin esimerkein sitä haasteellista toimintaympäristöä, jossa ETYJ:n tarkkailijat joutuvat työskentelemään Itä-Ukrainassa. Toisaalta, vaikka toimintaympäristö onkin haasteellinen, ETYJ:iä kohtaan esitetty kritiikki on aiheellista, mutta kritiikin kärkeä tulisi kohdistaa myös niihin ulkovaltoihin, jotka antoivat Venäjän määrätä – näiltä osin – tahdin keväällä ja kesällä 2014 kieltäessään osallisuutensa sotaan, vielä siinäkin vaiheessa, jolloin todisteiden pino oli mittava. Käytännössä kevät ja kesä 2014 määrittelivät ETYJ:n toiminnan suunnan, sen seurauksena Venäjällä on näkyvä rooli tarkkailijoiden joukossa, samalla kun maa miehittää Ukrainaa ja sotii Ukrainassa. Tämä sitten on johtanut absurdeihin tilanteisiin, joissa ETYJ:n tarkkailijat koettavat löytää kiertoilmauksia välttääkseen kertomasta suoraan heidän havainneensa Venäjän asevoimien yksiköitä Itä-Ukrainassa, tai niiden ylittävän rajan Venäjän miehittämältä osuudelta.

Viime ja sitä edellisen (v. 2018) aikana ETYJ:n Ukrainan monitorointimission tarkkailijat havaitsivat sotilasajoneuvojen lukuisia rajanylityksiä Venäjältä Ukrainaan tai miehitetystä Itä-Ukrainasta Venäjälle. (5) Näinäkään kertoina tarkkailijat eivät suoraan ilmaisseet keistä oli kyse, tyydyttiin kiertoilmauksiin, kuten ”sotilasajoneuvot” jne.

Viimeisin Ukrainassa kummeksuntaa aiheuttanut episodi nähtiin joulukuussa, kun Stanytsia-Luhanskassa demarkaatiolinjan ylittävä uusi kävelysilta otettiin käyttöön, jolloin paikalla oli ”tunnistamattomia” sotilaita, jotka eivät suostuneet kertomaan keitä olivat ja miksi olivat paikalla sitä tiedustelleille median edustajille, mutta paikalla olleilla ETYJ:n tarkkailijoillakaan ei tuolloin ollut sen tarkempaa tietoa, keitä nämä JCCC:n tunnuksiin sonnustautuneet sotilaat olivat. He eivät olleet JCCC:n edustajiakaan. JCCC eli Joint Control and Coordination Center on Ukrainan ja Venäjän yhteinen valvonta- ja koordinointikeskus sotatoimialueella.

Kuvakaappaus TCH:n julkaisemalta videolta.

Huomioitavaa viime vuodelta on Ukrainassa tapahtunut vallan vaihtuminen rehellisissä vaaleissa, joissa Ukrainan uudeksi presidentiksi ja Petro Poroshenkon seuraajaksi valittiin Volodymyr Zelenskyi. Hetken aikaa Ukrainassa oli havaittavissa jonkin asteinen Zelenskyi euforia, jonka hiipuessa on ryhdytty entistä enemmän pohtimaan sitä, kuka tämä Zelenskyi todellisuudessa on ja kenen asialla hän on – Ukrainan vaiko jonkun yksittäisen tahon tahi operaattorin.

Volodymyr Zelenskyin kaudella Ukrainan ja Venäjä, ja sen rinnalla nämä ns. kansantasavallat, ovat vaihtaneet pariin otteeseen vankeja. Vapautettujen joukossa on myös ukrainalainen elokuvaohjaaja ja Saharov palkinnon saanut Oleg Sentsov. Vankienvaihtoa on, aivan oikeutetusti, kritisoitu, koska siinä on nähtävissä hyvin ikäviä elementtejä, kuten Venäjän taholta tarkoituksellista vangeilla kiristämistä, ja toisaalta Venäjä on vaatinut vaihdoissa Ukrainassa rikoksissa tuomittuja henkilöitä, kuten Euromaidanin aikana talvella 2014 vul. Institutskajan verilöylyyn syyllistyneitä Berkut-upseereita, tai Itä-Ukrainan sotatoimiin liittyen vangittuja henkilöitä, kuten Volodymyr Tsemakhin, joka toimi Snižnen alueen ilmatorjunnassa myös Malaysia Airlinesin lennon MH17 pudotuksen aikana 17. heinäkuuta 2014. (6)

Lännessä joulukuista Normandia formaatin tapaamista Pariisissa pidetään ainakin jonkinasteisena voittona, sotaa käyvässä Ukrainassa moni näkee sen kirvelevänä tappiona, jossa Ukraina, jälleen kerran, joutui luopumaan paljosta saamatta vastineeksi juuri mitään. Ikävä kyllä näen Ranskan presidentin Emmanuel Macronin ja Saksan liittokanslerin Angela Merkelin toimien heikentävän entisestään – ei vain Ukrainan – vaan myös presidentti Volodymyr Zelenskyin huteraa asemaa.

Vuodesta 2019 on siirrytty vuoteen 2020, toivottavasti se tuo Ukrainalle ja ukrainalaisille muutakin kuin tyhjiä puheita, puoleenväliin ehtinyt tammikuu ei kuitenkaan lupaa hyvää – kolmen ukrainalaissotilaan elämä on jo päättynyt rintamalla näennäisestä tulitauosta huolimatta neljäntoista haavoittuessa. (7)

Marko

1. https://novynarnia.com/2019/12/23/usi-zagybli-na-fronti-2019-roku/ 

2. https://www.ukrinform.net/rubric-defense/2848746-619-militants-killed-in-donbas-last-year.html 

3. https://www.osce.org/special-monitoring-mission-to-ukraine/443290?download=true 

4. https://twitter.com/GorseFires/status/588307336969748480?s=20 

5. https://www.youtube.com/watch?v=Ani2YWDLXl0&feature=youtu.be 

6. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2019/07/volodymyr-tsemakhin-vangitseminen-ja.html 

7. https://twitter.com/uacrisis/status/1216744512996986886?s=20 

*: Venäläisjoukot ovat käyttäneet T-72B3 taistelupanssarivaunuja taistelutehtävissä Itä-Ukrainassa muun muassa Luhanskin, Ilovaiskin sekä Debaltseven alueella. Kyseinen kuva on kuvakaappaus Graham W. Phillipsin helmikuussa 2015 Debaltseven alueella kuvaamalta videolta.

Venäjä ei ole myynyt T-72B3 taistelupanssarivaunuja Ukrainalle koskaan, T-72-kaluston päivitys T-72B3 versioon alkoi 2010-luvulla.

Propagandisti Janus Putkosen Uusi MV-lehti sotamoodissa

Tämän vast’ ikää perustetun, disinformatiivisen, ”Toimittajaliiton” nimissä julkaistiin, propagandisti Janus Putkosen toimittamassa, Uudessa MV-lehdessä varsin hyökkäävä, etten sanoisi, sotaisa, kirjoitus ”Jessikka Aron hakemus Reformi-Studion lähestymiskiellosta hylättiin oikeudessa – ’Rökäletappio Yleisradiolle’”, kirjoituksessa viljeltiin varsin sotaisia termejä – kirjoitettiin ”vyörytyskampanjasta”, valtamedian ryhtymisestä ”väkivaltaiseen vastahyökkäykseen”, viljeltiin termejä, kuten ”tuhoamissota” ja esitettiin väite Yleisradion ja valtamedian tarkoituksesta käyttää toimittaja Jessikka Aroa apuvälineenä ”vaihtoehtomedian tuhoamiseen”.

”Toimittajaliitto” propagoi uudessa MV-lehdessä.

Yhdessä ja samassa ”Toimittajaliiton” nimissä julkaistussa kirjoituksessa, turvauduttiin terminologiaan, johon esim. Janus Putkonen turvautui toimiessaan, venäläisrahoitteisen, DONi Newsin ”päätoimittajana” kesän 2015 ja kevään 2018 välillä ts. käytettiin voimakkaita ja provokatiivisia termejä, joissa vihollisen (DONi Newsin aikana pääasiallinen vihollinen oli Ukraina, nyt se on Ukrainan ohella laajempi läntinen yhteisö) toimet olivat aggressiivisen hyökkääviä ja omat puolustuksellisia ja tarkoituksenmukaisia – Putkonen kävi tuolloin informaatiosotaa vihollistaan vastaan, ja sama informaatiosodan henki huokuu ”Toimittajaliiton” nimissä julkaistusta kirjoituksesta.

Sodankäynnin termien ohella julkaistusta kirjoituksesta löytyy viitteitä salaliittoteorioiden maailmasta, jossa ”valtamedia” tai jokin muu organisaatio pyrkii nujertamaan perinteistä mediaa haastavan ”vastamedian”, jollaisten toiminta vastaavasti on pyyteetöntä ja totuuden paljastamiseen tähtäävää. Janus Putkosella itsellään on pitkä historia erilaisten salaliittoteorioiden viljelyn kanssa, alkaen hänen toimittamastaan Verkkomediasta – todennäköisesti salaliittoteorioiden historia hänen elämässä ulottuu tätäkin kauemmas.

Uudessa MV-lehdessä julkaistussa kirjoituksessa toistetaan aiempaa disinformaatiota Jessikka Aron huumetuomiosta, kirjoituksessa mainittiin – disinformatiivisesti – useita kertoja Aron jakaneen ja/ tai levittäneen huumeita pääkaupunkiseudulla. Tässä kohdin todellakin painotan sitä, että Jessikka Aron huumetuomio on tullut huumeiden käytöstä ei jakamisesta tai levittämisestä.

Kirjoitus jatkuu tämän jälkeen vielä pidemmälle menevillä väitteillä, joiden mukaan MV-lehden silloinen ”julkaisupolitiikka” johti Yleisradion ja koko perinteisen mediakentän – tekstissä ”valtamedian” – ryhtyneen väkivaltaiseen vastahyökkäykseen estääkseen tiedon leviämisen, myös poliisin toimet kuvataan hyökkäyksellisiksi aggressioiksi. 

Tekstiosuudesta huokuu hyvin voimakas halu jaotella toimijoita ”meihin” eli MV-lehden toiminnassa mukana oleviin ja sen lukijoihin, sekä niihin ”muihin”, jotka hyökkäävät ”meidän” kimppuun. Jaottelu viedään niin pitkälle, että MV-lehti ja muut vastaavat vasta- ja valemediat rinnastetaan vapaaksi mediaksi, joita vastaan perinteinen media taistelee.

Ja lopulta (yllä olevassa tekstiosuudessa) päädytään siihen, että kyseessä on tuhoamissota. Käytetään tarkoituksellisesti termiä, joka pitää sisällään äärimmäisen voimakkaan tunnelatauksen ja jolla on hyvin voimakas symbolinen arvo.

Koko kirjoituksen viimeisimmissä kappaleissa Reformi-Studion Tiina Keskimäestä ja Panu Huuhtasesta maalaillaan kuvaa sankarillisina ”sananvapaustaistelijoina”, joita vastaan yhteiskunta – perinteisen median ja viranomaisten muodossa – käy. Tekstissä luodaan kuvaa siitä, että kaksikon siviilielämän vastoinkäymiset ovat seurausta siitä, että he ”taistelevat” perinteisen median edustajia (ja yhteiskuntaa) vastaan. Kirjoituksessa ei kuitenkaan uhrata ajatustakaan sille, että Huuhtasen ja Keskimäen omilla teoilla olisi vaikutusta kokemiinsa vastoinkäymisiin. Ei tietenkään uhrata, koska se veisi pois ”marttyyriviitan” heidän harteilta. Huomioitavaa on myös se, että kirjoituksessa ei painoteta sitä, että Jessikka Arolla ei ole mitään tekemistä näiden väkivallantekojen jne. kanssa – ennemminkin päinvastoin, luodaan mielikuvaa siitä, että ainakin eräissä tapauksissa Aron taustajoukot olisivat syyllistyneet ilmiantoihin Keskimäestä.

Tämän ”Toimittajaliiton” nimissä kirjoitetun tiedotteen lopussa ”humma” lähtee oikein kunnolla ”laukalle” – syytökset ovat kovia kohdistuen perinteiseen mediaan, jonka apuväline toimittaja Aro kuvailun mukaan on. Enää Jessikka Aro ei ole itsenäinen toimija, sen sijaan hän on ”apuväline”, jota kasvoton media käyttää hyväkseen vaihtoehtomedian tuhoamisessa. 

Kirjoitus on ehtaa propagandaa ja informaatiosotaa ”Toimittajaliiton” taholta, sitä samaa, jota Janus Putkonen on toteuttanut jo vuosien ajan Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla, kohdistaen sitä muun muassa Ukrainan hallintoon, ja tuottaen sitä venäläisten tuella venäläisellä rahalla. Termit ja hyökkäävän sotaisa retoriikka on perin tuttua menneiltä vuosilta, idealtaan teksti on samaa, jota Janus Putkonenkin on tuottanut menneinä vuosina, kohdistaen sen ukrainalaisiin ja läntiseen yhteisöön – tekstistä toki puuttui muutama merkitsevä sana, mutta ehkäpä seuraavalla kerralla tuhoamissodan ohella viljellään termiä fasistit yhtä innokkaasti. Instituutioiden vastainen taistelu käynnissä!

Marko

Tarkastelemani, Uudessa MV-lehdessä julkaistu, kirjoitus on luettavissa julkaisun verkkosivuilta. Linkkiä en kirjoitukseen jaa, sivulta otettuihin kuvakaappauksiin se toki on liitetty.

Tästä vasta- ja valemedioiden edustajien ”Toimittajaliitosta” enemmän seuraavissa kirjoituksissa:

Rysky Riiheläisen kiinnostava analyysi: Analyysi: Disinformaatio järjestäytyy Toimittajaliittoon.

Laura Halminen Helsingin Sanomissa: Valemedia MV-lehden puuhamiehet perustivat ”Toimittajaliiton”, jonka taustalla on Venäjä-yhteyksistään tunnettu Johan Bäckman 

Aiemmin vartiopaikalla-blogissa: Vastamedioista pseudotoimittajien ”Toimittajaliittoon” 

Tekstiä muokattu 15. tammikuuta 2020.

Naapurimme Venäjä kiristää Ukrainaa panttivangeilla

Tarkoituksenani oli jo aiemmin kirjoittaa muutamia ajatuksia Ukrainassa 29. joulukuuta tapahtuneesta mittavasta vankienvaihdosta Ukrainan ja Venäjän sekä sen miehittämien Itä-Ukrainan alueiden eli ns. kansantasavaltojen välillä. Päivät ovat kuitenkin vierineet yli ja ohi melkoista vauhtia, joten nyt hiukan lyhyemmin vaihtoon liittyvistä havainnoista, myös sellaisista, joihin en läntisten poliitikkojen tai valtiojohtajien ole juurikaan havainnut kiinnittäneen huomiota – ainakaan julkisesti, ja johon kirjoitukseni otsikko jo hiukan viittaa.

Jälleennäkemisen hetki on lähellä, omaiset odottavat… (1)

...vapautettuja ukrainalaisia kuljettavan ilmavoimien Iljushin Il-76MD kuljetuskoneen saapumista.

Yleisradion uutisessa aiheesta (29.12.2019) Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Jussi Lassila muistuttaa lukijoita Venäjän merkittävästä roolista –

”Mikä on nyt on ollut pidemmän aikaa ilmiselvää on, että Venäjä on siellä toimija ja sen kautta tiedot välittyvät siitä mitä niin sanotut kansantasavallat Ukrainassa tekevät, - - - Kaikki keskeiset päätökset menevät Venäjän kautta” (2) –

mutta otsikkotasolle tämä huomio ei kyseisenä päivänä päätynyt Yleisradion mainintaa lukuun ottamatta, kuten alla olevasta kuvasta voi päätellä. Kovin runsaasti toistetaan Venäjän propagandakertomusta ”separatisteista” itsenäisenä toimijana, vaikka asioita seuraaville totuuden olisi tullut valjeta jo useampi vuosi sitten ja sen soisi näkyvän otsikkotasolla uutisissa. Ongelma ei kosketa yksin Suomea, useampi läntinen media tyytyy laiskaan otsikointiin ja uutisointiin kirjoittaessaan ”separatisteista” – parhaimmillaankin kyse on Venäjän tukemista taistelijoista, mikä toki on separatisti-termin käyttöön verrattuna parempi valinta.

Vankien vaihdossa vapautettujen ukrainalaisten kannalta operaatio on lopputulokseltaan positiivinen, 76 ukrainalaista vankia ja sotavankia pääsi tuolloin vapauteen – osa heistä oli ollut vangittuna vuosia, kuten Donetskissa venäläismilitanttien vangitsema toimittaja Stanislav Asejev, jolle langetettiin näytösoikeudenkäynnissä 15 vuoden tuomio ja joka ehti olla vangittuna 962 päivää ennen vapautustaan joulukuussa. Kokonaisuudessa on sitten muita ulottuvuuksia, sellaisia, jotka Ukrainassa herättivät nyt runsaasti keskustelua ja jotka jatkossakin tehnevät sitä, mikäli vastaavia – Venäjän taholta huomattavia vaatimuksia sisältäviä – vaihtokauppoja nähdään.

Tällä kertaa keskustelua käytiin muun muassa Venäjän vaatimuksesta vaihtokaupassa vapautettujen viiden Berkut-upseerin osalta, heitä kaikkia syytettiin osallisuudesta Euromaidanin verilöylyyn. Upseereina heidän kontolla oli kymmeniä murhattuja Euromaidaniin osallistuneita, jotka menehtyivät erikoisjoukkojen tulessa vul. Institutskajalla Kiovassa helmikuussa 2014. Seuraavat Berkut-upseerit luovutettiin vaihtokaupassa Venäjälle Oleh Janyshevsky, Pavlo Abroskin, Serhiy Zinchenko ja Oleksandr Marinchenko sekä Serhiy Tamtura. Vapautusten myötä Euromaidanin uhrit omaisineen eivät saaneet oikeutta, vapautusten myötä näyttää entistä epätodennäköisemmältä, että he tulevat sitä jatkossakaan saamaan.

Tarkka-ampuja Institutskajalla helmikuussa 2014, varusteena venäläinen SV-98 tarkkuuskivääri.*

Yhtälailla huomio kiinnittyi myös Harkovan pommi-iskusta syytettyjen ja tuomittujen vapauttamiseen vaihtokaupassa, ja tälläkin kertaa heidät oli lisätty listalle Venäjän vaatimuksesta. Joulukuun 28. päivä harkovalainen tuomioistuin langetti Viktor Tetjutskille, Serhiy Bashlykoville ja Volodymyr Dvornikov elinkautisen vankeusrangaistuksen, jonka jälkeen he jäivät odottamaan seuraavana päivänä tapahtuvaa vapautusta ja siirtoa Venäjälle. Tuomittu ja vapautettu kolmikko syyllistyi Harkovan urheilupalatsin pommi-iskuun 25. helmikuuta 2015, iskussa menehtyi neljä siviiliä.

Edellä mainittujen lisäksi suurehko joukko muitakin Ukrainan maaperällä rikollisiin tai terroritekoihin syyllistyneitä ja oikeudessa tuomittuja tai tuomiota odottavia vapautettiin Venäjän esittämien vaatimusten seurauksena. Osaa Venäjä oli esittänyt (vaatinut) vapautettavaksi jo aiemmin, mutta tuolloin Ukrainan viranomaiset ja/ tai maan entinen presidentti Petro Poroshenko olivat kieltäytyneet luovuttamasta heitä Venäjälle, tällä kertaa poliittisesti kokemattoman Volodymyr Zelenskyin hallinto taipui Venäjän painostuksen edessä – oma asiansa on sitten se, että mikä merkitys joulukuisella Pariisin Normandia formaatin tapaamisella oli vaihtokauppaan ja Ukrainan taipumiseen Venäjän painostuksen edessä.

Näitä muita vapautettuja oli muun muassa Artur Denisultanov, Adam Osmaevin ja Amina Okuevan murhaa kesäkuussa 2017 yrittänyt ammattimainen palkkamurhaaja, joka on tarjonnut palveluksiaan myös Tšetšenian tasavallan presidentille Ramzan Kadyroville; brasilialaistaustainen militantti Rafael Lusvarghi, joka istui tuomiotaan Ukrainassa; Odesan pommittajat vuodelta 2015; kiinnostavana vapautettuna voidaan myös mainita tuomittu ukrainalaisfasisti Eduard Kovalenko, joka niin ikää siirtyi vaihtokaupassa Venäjälle, maan esityksestä. (3) Herää tietty ajatus, että Eduard Kovalenko on alun perin ollut Venäjän operaattori Ukrainassa, ja ukrainalaisessa fasistisessa liikehdinnässä ja nyt ”oma” kutsuttiin kotiin.

Kansainvälinen yhteisö, sen johtajat – tasavallan presidentti Sauli Niinistö heidän joukossa (4) – on lähinnä kiitellyt Venäjää vankienvaihdon onnistumisesta. Tässä yhteydessä en ole havainnut merkittävimpien läntisten johtajien taholta sanallakaan kritisoitavan Venäjän toimia tässä yhteydessä, ja aiemminkin sormen heristäminen on kohdistunut lähinnä Ukrainaan, kuten muistamme käyneen aiemmin syksyllä, Ukrainan luovuttaessa Volodymyr Tsemakhin Venäjälle. Tsemakhin vastuualueena oli Snižnen alueen ilmapuolustus loppukesästä ja syksystä 2014 – hän toimi alueen ilmatorjunnassa myös Malaysia Airlinesin lennon MH17 pudotuksen aikoihin heinäkuun 17. 2014. (5)

Venäjä vaatimalla vapautettavaksi vankienvaihdoissa, Ukrainassa terroritekoihin ja rikoksiin syyllistyneitä, omalta osaltaan rapauttaa ukrainalaisten (muutenkin heikkoa) luottamusta maan oikeuslaitosta kohtaan, sekä heikentää kansalaisten luottamusta maan hallintoon ja presidenttiin, toteuttaa näin sitä saman politiikan jatkoa, mikä Krimillä on johtanut alueen miehittämiseen Ukrainalta ja Itä-Ukrainassa sotaan, ja laajojen alueiden miehitykseen, joten en näe Venäjän toimissa mitään kiittämisen arvoista. Itse asiassa minua hämmästyttää se, että Venäjän toimiin ei ole Ukrainan rajojen ulkopuolella juuri näiltä osin kiinnitetty juurikaan huomiota, joko läntiset johtajat (muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta), ovat tavattoman naiiveja tai eivät uskalla lausua totuutta ääneen.

Se, ettei Venäjän hyvin kyseenalaisiin, tuomittaviin, toimiin puututa, voi yllyttää maata jatkossa toimimaan samalla tavalla, ja hyödyntämään Itä-Ukrainassa – usein syyttöminä vangittuja – henkilöitä kiristyksen ja kaupankäynnin välineinä. Ukrainan kolmenvälisen-yhteysryhmän ukrainalainen edustaja Valeriya Lutkovska arvioi Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla olevan yhä vangittuina noin kolmesataa ukrainalaissiviiliä. (6) Lukumäärä on todennäköisesti vain suuntaa antava, käytännön syistä johtuen vangittuina olevien ukrainalaisten todellista lukumäärää tuskin tietää kukaan, eivät välttämättä edes miehitettyjen alueiden ”hallintoviranomaiset”, koska alueen asukkaita voidaan vangita ja tuomita epämääräisen mittaisiin vankeusrangaistuksiin muissakin kuin ns. tuomioistuimissa, jolloin tarkoitetaan pidätyskeskusten ”kellarituomioistuimia”, joiden kautta vangittuja on lähetetty vuosiksi vankilaan tai erilaisille leireille.

Usein tällaisten vankien omaisilta kiristetään rahaa vapauttamista tai helpompia oloja vastaan. Kiristämisellä vaaditut summat voivat nousta tuhansiin tai jopa kymmeniin tuhansiin dollareihin, näiltä osin Sergei Loznitsan elokuvassa ”Donbass” kuvatut tapahtumat antavat hyvin todenmukaisen kuvan. Tämä kiristäminen ja vangitulla kaupankäynti johtaa monessa tapauksessa siihen, etteivät omaiset uskalla ilmoittaa tällaista henkilöä vangituksi tai kadonneeksi, eikä alueen ”viranomaisilla” välttämättä ole intressiä julkaista tietoja näistä vangituista ulkopuolisille tahoille kiusallisten kysymysten tahi ansionmenetysten pelon tähden.

Olemalla hiljaa läntinen yhteisö hyväksyy myös näiltä osin Venäjän hallinnon rikolliset toimet.

Marko

1. Kuvakaappaus UATV:n videolta:

https://www.youtube.com/watch?v=TRJULjKiOSA&feature=emb_title 

2. https://yle.fi/uutiset/3-11137028 

3. https://twitter.com/olex_scherba/status/1213170847109861379?s=20 

4. https://yle.fi/uutiset/3-11138532 

5. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2019/07/volodymyr-tsemakhin-vangitseminen-ja.html 

6. https://www.ukrinform.net/rubric-polytics/2847781-three-hundred-more-ukrainians-held-captive-in-occupied-donbas.html 

Ukrainan vaihtokaupassa vapauttamien vankien osalta lähteenä käytetty muun muassa 112.international’in uutista aiheesta.

*: SV-98 (ven.kyr. СВ-98) tarkkuuskivääriä valmistaa NPF Tekhinkom Pietarista. Tarkkuuskivääriä on Venäjän ohella toimitettu vain Armeniaan. Ase ja kuvan tarkka-ampujan muu varustus viittaa siihen, että hän kuuluu Ukrainan silloisen, Venäjälle sittemmin paenneen, presidentin Viktor Janukovytšin hallinnon tueksi saapuneisiin venäläisiin erikoisjoukkojen sotilaisiin. Sotilaan asepuvussa tai muussa varustuksessa ei ole joukko-osasto-tunnuksia, toisin kuin esim. ukrainalaisilla sisäministeriön erikoisjoukoilla oli.

Antifasismista silakkaliikkeeseen

Viime vuoden loppua hallitsi – ainakin omassa twitter-keskustelussa – kaksi keskeistä teemaa, antifasismi sekä silakkaliike. Toki edellisiin linkittyi muitakin teemoja, kuten perussuomalaisten luisuminen entistä syvemmälle laitaoikeistoon – joidenkin mielestä käytännössä puolueena äärioikeistoon; MV-lehden oikeudenkäynti siihen liittyvine teemoineen, kuten häirinnän ja uhkailun erilaiset muodot, maalittaminen, vihapuhe ja sananvapauden kaventuminen, ja nimenomaan siten, että MV-lehden oikeudenkäynnissä syytettyinä olleet ovat omalla toiminnallaan kaventaneet muiden, kuten toimittaja Jessikka Aron sananvapautta.

Eräisiin käytettyihin termeihin, kuten juuri antifasismi, liittyy hyvin voimakas omiminen ynnä ehdottomuus (josta ei kaukana ole sekään ajatus, että henkilö, joka kieltäytyy olevansa, antifasisti on tuolloin fasisti) ja samalla kyvyttömyys ymmärtää sitä, miksi joku ei sijoita itseään kyseisen termin rajaamaan viiteryhmään, vaikka käytännössä vastustaakin esim. juuri fasismia ja fasistisia liikkeitä. Suvi Auvisen Twitter-päivitys joulukuun 28. päivä herätti jonkin verran keskustelua – toimien myös eräänä kimmokkeena kirjoitukselleni:

”Täällä on tuntunut olevan epäselvyyttä siitä, kuka nyt on antifasisti ja onko sellainen hyvä juttu.

Rakkaat ihmiset: antifasisteja ovat kaikki, jotka vastustavat fasisteja. Ja jokainen järkevä ihminen, joka koskaan on lukenut historiaa, vastustaa fasisteja ihan itsesuojeluna.” (1)

Mikäli asia olisi näin yksinkertainen, useimpien olisi varmasti – ilman leimautumisen pelkoa – helppoa tunnustaa olevansa antifasisti, vaikka silti aukkokohtia jäisi jo yksin sen tähden, että termiä antifasisti hyödynnetään kovin kirjavalla tavalla ja äärimmäisen politisoituneet, unohtamatta sitten termiin liittyviä neuvostopropagandan synnyttämiä ja ylläpitämiä, edelleen eläviä, nyansseja.

Seuraavaksi sitten twiitti Auvisen avaamasta keskustelusta:

”Niin, senhän nimessä vastustetaan fasismin lisäksi mm. homofobiaa, sovinismia, xenofobiaa ja kapitalismia, jotka kaikki tosin ovat olennainen osa fasismia.

Hirviäähän se...”. (@OwlHeretic’in twiitti – 2)

Vaikka kyseessä on vain yksittäisen henkilön mielipide antifasisteista kapitalismin vastustajina (ymmärtääkseni ajatus laajalti jaetaan kyseisessä viiteryhmässä, josta lisätodisteena kuva alempana), niin enpä ihmettele, että antifasismi koetaan terminä ynnä viiteryhmänä sellaiseksi, johon ei ole halua leimautua ja kuulua. En minäkään halua, mutta omalla kohdalla on muita – vielä painavampia – syitä sille miksi koen vieraaksi itseni liittämisen antifasistien leiriin, vaikka moni varmasti pitää toimintaani (kirjoittelua) jopa antifasistisena, enkä väitä vastaan. Itse kullakin on oikeus mielipiteeseensä.

Helsinki ilman natseja -mielenosoitus, joulukuu 2017, kuva Vasen Kaista. (3)

Lukija varmasti jo päättelee, että vierastan termiä antifasisti, enkä koe kuuluvani ryhmään, jonka jäsenet kutsuvat itseään antifasisteiksi. Syitä minulla tähän ajatteluun ja toimintaan on muitakin syitä kuin yllä esille nostamani esimerkit siitä mitä antifasistit vastustavat, vaikka pidänkin sitä ajatusta vieraana, että antifasistina pitäisi automaattisesti vastustaa kapitalismia, joka puutteistaan huolimatta on talousjärjestelmänä toimivampi kuin vaikkapa sosialismi tai kommunismi. Edellisessä oikeastaan nähdään yksi antifasismiin liittyvä ongelma, se liittyy voimakkaasti vasemmistoon, mutta samalla – ainakin nykyään – näyttää siltä, että osa antifasisteista haluaa unohtaa historiaan liittyvän punaisen häivähdyksen (tai eihän kyse ole mistään häivähdyksestä vaan verenpunasta) osan vastaavasti viljellessä neuvostoterminologiasta johdettua ajatusta fasismista ja sen vastustamisesta, jossa fasisteja ovat etenkin ihmiset, jotka toimillaan vastustavat totalitaarisen nyky-Venäjän toimia. Absurdilla tavalla tämä ilmenee Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla, joissa antifasisteina itseään pitävät henkilöt, kuten italialaisen kommunistipuolue Partito della Rifondazione Comunistan (PRC:n) entinen meppi Eleonora Forenza (meppinä 2014-2019), vierailevat suoltaen suustaan Venäjän propagandaa taistelusta fasismia vastaan:

”Ukrainasta on valitettavasti tullut uusfasististen järjestöjen laboratorio Euroopan sydämessä… Toisaalta Euroopan toimielimet tukevat edelleen Kiovan äärioikeistolaista – banderismia nostalgisoivaa – natsien kanssa yhteistyötä tekevää hallintoa…”. (Eleonora Forenza miehitetyssä Luhanskissa toukokuussa 2017).

PRC:n Eleonora Forenza tervehtii murhaaja Leniniä.

Antifasisteja Euroopasta ja Etelä-Amerikasta miehitetyssä Donetskissa, 5/2017. (4)

Itä-Ukrainassa ja Venäjän miehittämällä Krimillä nämä antifasisteiksi itsensä korottaneet patsastelevat yhdessä venäläisten miehitysviranomaisten ja äärioikeiston jäsenten sekä venäläisten imperialistien kanssa, tilaisuuksien saadessa jopa absurdeja piirteitä, joissa eurooppalaiseen laita- ja äärioikeistoon kuuluvia palkitaan yhdessä eurooppalaiseen äärivasemmistoon kuuluvien kanssa kamppailusta fasismia vastaan. Näin kävi Venäjän miehittämällä Krimillä viime kesänä, jolloin ”antifasistiseen kongressiin” osallistunut Vaihtoehto Saksalle eli AfD puolueen Gunnar N. Lindemann palkittiin taistelustaan fasismia vastaan.

Tässä kohdin on hyvä lainata kohta Timothy Snyderin teoksesta Musta maa – holokausti: tapahtumat, opetukset, joka kuvaa tätä tilannetta oivallisella tapaa:

”Vaikka Puolan armeija, päinvastoin kuin puna-armeija, ei ollut koskaan taistellut saksalaisten rinnalla, neukuille ei tuottanut vaikeuksia nähdä puolalaisia fasisteina. Stalinistisen maailman diskurssissa ”fasisti” oli sellainen, joka stalinistisen hallinnon mielestä ei toiminut Neuvostoliiton etujen mukaisesti”. (s. 300)

Käytännössä saman propagandistisen toimenpiteen kuvasi minulle ukrainalainen L. Hän totesi minulle Venäjän Ukrainan operaation alettua vuonna 2014 muuttuneensa yhdessä yössä fasistiksi, ja tämän jälkeen samaa termiä – ukrainalaisista fasisteina – ryhtyivät papukaijoina toistamaan myös eurooppalaiseen laitavasemmistoon kuuluvat Eleonora Forenzan hengenheimolaiset, joihin olen törmännyt suomalaisten kommunistien ja Johan Bäckmanin hengenheimolaisten ohella myös Rauhanpuolustajissa. Niinpä termin täysin kritiikitön toistaminen ja kohdistaminen kollektiivisesti kaikkiin ukrainalaisiin pistää minut kyllä tuumimaan tarkoitusperiä ja koko termin mielekkyyttä, josta seuraa se, että haluan pitää kunnon hajuraon suomalaisiin antifasisteihin – myös heihin, jotka aidosti ja vilpittömästi haluavat taistella fasismia vastaan kuvaten itseään antifasisteiksi.

Todennäköisesti minulle heristetään nyt sormea, syytetään kollektiivisesta leimaamisesta, mutta mielestäni tässä yhteydessä tämä leimaaminen on perusteltua, koska vasemmisto on monella tapaa ”omistanut” termin ”antifasismi” tekemättä kuitenkaan, kollektiivista, pesäeroa omaan hurmeiseen historiaan, jossa aidosti tekisivät tiliä menneisyytensä kanssa. Toiseksi eurooppalaisen vasemmiston piiristä löytyy runsaasti heitä, jotka edelleen – eri syistä johtuen – sympatisoivat totalitaarista Venäjää ja sen imperialistisia pyrkimyksiä, mikä näkyy Venäjän suorittaman Krimin niemimaan miehityksen ja Itä-Ukrainaan kylvetyn sodan myötä maan toimien tukemisena sanoin ja teoin, tai vähintäänkin ymmärtämällä Venäjää ja hyväksymällä sen laajenemispyrkimykset. Tämä näkyy myös europarlamentissa, jossa Venäjään suhtaudutaan myötämielisimmin kahdessa ryhmässä – Euroopan yhtynyt vasemmisto/ Pohjoismaiden vihreä vasemmisto, johon kuuluu Suomesta Vasemmistoliitto, sekä Identiteetti ja demokratia -ryhmässä, johon Perussuomalaiset, ja aiemmin mainittu Vaihtoehto Saksalle, kuuluvat.

En lainkaan epäile, etteikö moni ole toimissaan vilpitön, halua kamppailla fasismia vastaan, mutta niin kauan kuin antifasismi herättää mielikuvia punalipuista, leimautuu totalitaariseen – ihmisarvoa kunnioittamattomaan – neuvostovaltioon, ja varsin usein sen perilliseen, totalitaariseen ja historiansa kieltävään, nyky-Venäjään, löytyy runsaasti kaltaisiani, joiden on mahdotonta kuvitella sijoittavansa itsensä ryhmään nimeltä ”antifasistit” vaikka fasistisia voimia vastaan kamppailemmekin.

”Parvessa on voimaa – ’Silakat’”

Itse toivoin, ja toivon edelleen, joulukuun lopulla perustetun Silakkaliikkeen kasvavan sellaiseksi voimaksi, johon voivat vapaasti liittyä eritaustaiset henkilöt puoluekantaan katsomatta jakaessaan liikkeen arvomaailman. Tällä hetkellä liikkeen piirissä kuohuu, todennäköisesti kyse on kuitenkin alkukankeudesta ja uuden – voimakkaasti kasvaneen – liikkeen syntykivuista, tai toivon, että tästä on kyse, nimittäin muutoin moni voi pettyä liikkeeseen hyläten sen, mikä olisi samalla ikävä kolaus niille arvokkaille asioille, joiden puolesta liike kuvailee kamppailevansa. Ja itse olisi ottanut lähtöasetelmaksi juuri sen minkä puolesta kamppaillaan, korostamatta sitä, mitä vastaan toiminta kohdistetaan. 

Tällainen positiivinen ”minkä puolesta kamppaillaan” -henki on aistittavissa Johannes Kosken 25. joulukuuta kirjoittamassa blogissa ”Parvessa on voimaa — “Silakat” on rivikansalaisten vastalause rasismille, populismille ja vihaa lietsovalle politiikalle”. (5) Valitettavasti Facebookin ryhmäkeskustelussa tämä henki pääsi hiukan rapistumaan, mutta toivottavasti joulun välipäivät ovat tasapainottaneet tilanteen ja ryhmässä ymmärretään vastakkainasettelun (meihin ja heihin) nakertavan ryhmän uskottavuutta, kun niihin ”heihin” leimataan kuuluvaksi sivistysporvareita öyhöttäjien ohella.

Omasta puolestani toivon hyvää alkanutta vuotta silakoille, Suomi tarvitsee rasismin ja populismin vastaisia voimia – ihmisiä, jotka ovat valmiit kehittämään yhteiskuntaamme ja puuttumaan epäkohtiin, auttamaan heikkoja ja sorrettuja.

Marko

1. https://twitter.com/suviauvi/status/1210818670311526401?s=20 

2. https://twitter.com/OwlHeretic/status/1210977968849346560?s=20 

3. https://vasenkaista.fi/2017/12/helsinki-ilman-natseja-mielenosoitus-haastoi-aarioikeiston-itsenaisyyspaivan-kulkueet/
4. http://eu.eot.su/2017/05/04/anti-fascists-from-europe-and-latin-america-arrived-to-the-donetsk-peoples-republic/ 

5. https://medium.com/@johanneskoski/silakkaliike-on-rivikansalaisten-vastalause-rasismia-ja-vihaa-lietsovalle-populismille-f6e68d2cd9f4