Pahaa tahtoa ja rikottuja lupauksia – kuten tavallista Venäjän kohdalla

 

eli ”tulitaukorikkomuksia” ja sotarikoksia

Loppiaisen alla otsikoihin nousi Suomessakin Venäjän johtajan Vladimir Putinin määräys 36 tunnin ”tulitauosta”, jonka oli määrä alkaa tammikuun 6. kello 12:00. Alla lainauksena STT:n ilmoitusluontoinen twiitti, jossa sorruttiin toistamaan Venäjän ilmoitus sellaisenaan.

”Venäjän presidentti Vladimir Putin on määrännyt Ukrainaan tulitauon huomiseksi ja ylihuomiseksi. Venäjällä on huomenna jouluaatto ja ylihuomenna joulupäivä.” (1)

Ennen kuin syvennytään tarkemmin pohtimaan sitä, kuinka luotettavalla pohjalla tällainen Putinin antama määräys on, on avattava hiukan termiä tulitauko. Tulitauolla tarkoitetaan taukoa, jossa sotivat osapuolet keskeyttävät taistelutoiminnan ja pidättäytyvät toistensa vastaisesta taistelutoiminnasta määräajaksi esimerkiksi aselevon aikaansaamiseksi tai jonkin muun syyn tähden (siviileiden evakuoinnin). Putinin määräyksessä ei ollut kyse sodan osapuolten yhteisestä sopimuksesta, eikä sen voi katsoa olevan luottamusta herättävä, koska Venäjä on viime vuosina kerta toisensa jälkeen rikkonut sopimiaan ja allekirjoittamiaan sopimuksia – näin myös Itä-Ukrainan sotatoimialueella vuodesta 2014 lähtien.

Tulitaukoilmoitukseen oli alun perinkin syytä suhtautua Venäjän poliittisena propagandana, kuten Markku Kangaspuro Helsingin Sanomissa viittaa. (2) Valitettavaa, ettei tätä mekaniikkaa nähty taustalla vaan (ainakin otsikoiden tasolla) asia ilmaistiin lukuisissa medioissa siten, että väärintulkinnan mahdollisuus on suuri tekstin johdattaessa tulkitsemaan ilmoituksen siten, että kyseessä on hyvää tarkoittavasta ilmoituksesta. Valitettavaa tässä on se, että läntiset mediat ovat jälleen syyllistyneet lainaamaan venäläismedioita suoraan toimien näin kaikukoppana:

”Kreml on julistanut tänään 36 tunnin mittaisen tulitauon Ukrainaan joulun pyhien ajaksi.

Uutistoimisto Reuters lainasi Venäjän uutistoimisto Interfaxia, jonka mukaan Kreml on ilmoittanut tulitauosta 6–7. tammikuuta Ukrainaan.” (3)

Tätä on venäläinen ”tulitauko” – isku paloasemalle 6. tammikuuta 2023. Mekaniikka on tuttu vuosilta 2014–2022. (4) 

Tulitaukoilmoitusta voi pitää monessa mielessä propagandistisena kosiskeluna ja sisäpolitiikkana, osaltaan siksi, koska Venäjä ei itse ole osoittanut omilla toimillaan minkään laista ”hyvää tahtoa” Ukrainassa – ennemminkin päinvastoin. Ukrainassa, kuten Venäjälläkin, uusivuosi on hyvin merkittävä juhla – tästä piittaamatta Venäjä pyrki iskemään hyvin voimakkaasti Ukrainan energiainfrastruktuuriin ennen vuodenvaihdetta, kuin varmistaakseen, etteivät ukrainalaiset voi ummistaa silmiään vuoden vaihtuessakaan. Voin kuitenkin kuvitella, että ukrainalaisten kyky voittaa vaikeudet ja muistaa toinen toisiaan vuoden vaihtuessa toiseksi – toivottaa toinen toisilleen hyvää uutta vuotta kynttilän valossa, herätti raivoa ja vihaa Kremlissä ja jonkin synkeän suunnitelman mielen mustassa syvyydessä.

Venäjällä myös tiedetään, että Ukrainassa yleistyy tapa viettää joulua 25. joulukuuta. Tästä huolimatta Venäjä kohdisti etenkin rintamavyöhykkeellä voimakasta epäsuoraatulta 24. ja 25. joulukuuta ukrainalaisiin siviilikohteisiin. Venäjä suoritti tuli-iskun vapautetun Hersonin (kaupunki) ostosalueelle 24. joulukuuta ihmisten ollessa tekemässä viimeisiä jouluostoksiaan – raukkamaisessa iskussa menehtyi lukuisia siviileitä, vammautuneiden lukumäärän noustessa kymmeniin. Tämä on tapa, jolla Venäjä kunnioittaa muiden juhlia ja tämä oli lopulta se keino, jolla Venäjä muistutti ukrainalaisiakin ”joulun pyhän hengen” olemassaolosta.  Mikä näkyi tänään tykistöiskuna paloasemalle Hersonissa – iskussa menehtyi yksi palo-/pelastusmies useiden vammautuessa.

Herson 24. joulukuuta 2022, Venäjän tuli-iskun jälkeen.

Tarkastellessamme pidemmän ajan trendiä, huomaamme myös sen, että Venäjän puheet ja teot kohtaavat hyvin harvoin – ”tulitaukojen” kohdalla jos koskaan. Keväällä 2014 alkaneen Itä-Ukrainan alueella käydyn sodan kuluessa Venäjä ja sen varustamat joukot ovat toistuvasti rikkoneet – usein jo tulitaukojen ensimmäisten tuntien kuluessa – allekirjoittamiaan tulitaukosopimuksia, tai muita sopimuksia, joissa on tähdätty taisteluiden paikalliseen lopettamiseen tai on laadittu sopimus ukrainalaisten vetäytymisestä. Näiltä osin räikeimmät sopimusrikkomukset nähtiin Ilovaiskissa syyskesällä 2014 ja Debaltsevessa helmikuussa 2015. Ilovaiskin ja Debaltseven kohdalla rikkomuksen tekee vielä raskauttavammaksi se, että sopimusrikkomusten taustalla on ollut myös Venäjän asevoimiin kuuluvia joukko-osastoja, eikä vain militanteista tai palkkasotilaista koottuja joukkoja.

Mikäli jätämme huomiotta kaksi ensimmäistä sotavuotta (vuodet 2014 ja 2015), vuodesta 2016 toistuvista sovituista tulitauoista huolimatta, yksistään Ukrainan asevoimat on menettänyt kaatuneina sadoista kymmeniin sotilaisiin vuosittain. Vuonna 2016 sotatoimissa menehtyi 211 sotilasta, vuonna 2017 kaatuneita oli 198, vuonna 2018 110 ja seuraavana vuonna eli vuonna 2019, jolloin Volodymyr Zelenskyi voitti presidentinvaalit, kaatuneiden määrä laski 99 sotilaaseen; vuonna 2020 sodassa ei nähty merkittäviä taisteluita, kenties myös koronapandemia vaikutti tilanteeseen, joten sotatoimissa kaatui enää 49 ukrainalaissotilasta. Vuonna 2021 Itä-Ukrainassa nähtiin ikäviä muutoksen tuulia, venäläisjoukkojen lisätessä epäsuorantulen käyttöä, aloitettua uudelleen raskaammat – provosoivat – tuli-iskut siviilikohteita vastaan, tämä kaikki näkyi myös kaatuneiden sotilaiden määrän huomattavana kasvuna. Vuodenvaihteeseen (v. 2021–2022) mennessä 82 ukrainalaissotilasta oli kaatunut rintamalla. Sotilaiden ohella kyseisen vuoden kuluessa tavanomaista enemmän poliiseja sekä miinanraivaukseen osallistuneita pioneereja menehtyi Joint Forces Operation -alueella idässä. Vuoden 2022 alkupuolelta (1.1. – 23.2.2022) varmistettua tilastointia ei enää ole. Myöskään ETYJ:n Ukrainan monitorointimissio ei voinut suorittaa Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla partiointia kaikilla, eikä enää lopulta Ukrainankaan puolella rintamalinjaa turvallisuustilanteen katastrofaalisen heikentymisen vuoksi. Venäjän laaja, usean rintaman offensiivi Ukrainaan alkoi varhain aamulla 24. helmikuuta 2022, samalla Venäjä tuli rikkoneeksi räikeällä tavalla voimassa ollutta Minsk II -sopimusta (jota se oli jo rikkonut ennen offensiivin alkua lukuisin tavoin, kuten toimittamalla entistä enemmän kalustoa ja miehiä rintamavyöhykkeelle).

Sodan aiemmat vuodet osoittavat Venäjän toimissa myös kaavan, josta on pääteltävissä, ettei tulitaukoja tehdä ”hyvää tarkoittaen”, vaan taustalla on lähes poikkeuksetta jonkin oman sotilaallisen- tai poliittisen toimen valmistelu, mikä läntisissäkin medioissa olisi hyvä pitää mielessä. Kuten Keir Giles uusimmassa teoksessaan viittaa, läntiset mediat edelleen aivan liian usein harhautuvat jonkinasteisen tasapuolisuusharhan valtaan uutisoidessaan tapahtumista sotatoimialueelta Ukrainassa, tai päätöksenteosta Venäjällä. Mikä näkyy siten, ettei lukijoille avata toiminnan taustoja tai kuvailla kuinka, Venäjä hyvin harvoin kunnioittaa allekirjoittamiaan sopimuksia – etenkään niiden henkeä. Asia toisin ilmaisten, sopimusta kunnioitetaan niin kauan kuin se hyödyttää Venäjää. Mikä näkyi Itä-Ukrainassa vuonna 2014 alkaneen sodan kuluessa esim. siinä, kuinka Venäjän kontrolloimat joukot saattoivat rikkoa ennalta sovittua tulitaukoa välittömästi sen alkamisen jälkeen, ja miksipä eivät olisi rikkoneet, kun siitä ei mitään sanktioita joukoille tai Venäjän hallinnolle koitunut. Etenkään jälkimmäiselle, jonka tarina sotaan osallistumattomuudesta oli hyväksytty lännessä jopa niin pitkälle, että se oli näkyvästi mukana ETYJ:n kaltaisissa organisaatioissa, joka lähetti tarkkailijoita Ukrainaan (joukossa oli myös venäläisiä ja valkovenäläisiä tarkkailijoita, joiden todellista roolia voi vain arvailla).

 

Venäjän suorittamista sotarikoksista – tarkastelussa siviilikohteiden ansoittaminen

Pari päivää sitten Verkkouutiset uutisoi lyhyelti Army Inform -sivuston uutiseen pohjautuen ansojen ja miinojen vaarasta, joka piilee Venäjän miehityksestä vapautetuilla alueilla. (5 ja 6) Uutistiedotteen mukaan Ukrainan asevoimien sotilaat ovat havainneet venäläissotilaiden ennen peräytymistään miinoittaneen rakennuksia, myös kouluja sekä miinoittaneen leluja ja lapsille kuuluvia esineitä koulujen ohella myös sairaaloissa. Venäläiset ovat harjoittaneet Ukrainassa samaa aiemminkin vetäytyessään miehittämiltään alueilta, Kiovan alueelta vetäytyessään he miinoittivat myös koteja sekä ajoneuvoja. (7) Tavalliseen tapaan miinoja ja ansoja on löytynyt ruumiista sekä joukkohaudoista, venäläiset ovat ansoittaneet myös omia kaatuneitaan.

Käytännössä kaikilta alueilta, joilta venäläiset ovat joutuneet vetäytymään, he ovat jättäneet jälkeensä räjähdeansoja sekä miinoitteita asennettuna paikkoihin, joissa ne räjähtäessään vaarantavat alueille palaavien siviileiden hengen. Alla muutama kuva Kiovan alueelta löydetyistä ansoista sekä tienvarsipommista (IED). 

Venäjän toiminta ei ole millään tavalla uutta, PMC Wagnerin palkkasotilaat ovat harjoittaneet samaa konflikti ja sotatoimialueilla Syyriassa sekä Libyassa – osaamista on jaettu myös paikallisille militanteille ja palkkasotilaille. Eikä siviilikohteiden miinoittaminen ole Venäjän asevoimillekaan uutta, se on oppinut tämän ”perinteen” puna-armeijalta. Sen ohella, että Neuvostojoukot rakensivat räjähdeansoja Afganistanissa, he myös kylvivät holtittomasti henkilömiinoja siviilikohteisiin. Henkilömiinojen joukossa oli myös muotonsa ja värinsä puolesta lapsia kiinnostaneita PFM-1 jalkaväkimiinoja, joita kutsuttiin muotonsa vuoksi myös perhosmiinoiksi tai vihreiksi papukaijoiksi (Green parrot). Kyseiset miinat aiheuttivat niitä maasta poimineille lapsille hengenvaarallisia käsi- ja päävammoja.

Keväällä 2014 alkaneen, Itä-Ukrainassa käydyn sodan alkupuolella Venäjän varustamat joukot vetäytyessään Kramatorskin ja Slovjanskin alueilta jättivät jälkeensä erilaisia räjähdeansoja sekä miinoitteita. Sodan myöhemmässä, asemasotavaiheessa, kyseiset joukot ampuivat Ukrainan kontrolloimille, rintamalinjaan rajoittuville alueille, POM-2 henkilömiinoja. Kyseisiä miinoja oli mahdollista ampua miehitetyiltä alueilta Ukrainan kontrolloimille alueille kolmella tapaa: erillisellä laukaisulaitteella, RPG-7 kevyttä sinkoa varten suunnitellulla erikoisammuksella tai kranaatinheittimellä. Venäjällä oli käytössä POM-2 henkilömiinojen levittämiseen erikoiskranaatti, niin 82 mm kuin 120 mm kranaatinheittimille. POM-2 henkilömiinoista tekee erityisen vaarallisen niiden vaikeasti havaittava ansalankalaukaisumekanismi.

POM-2 henkilömiina Itä-Ukrainan sotatoimialueella, syksy 2021.

Vuonna 2014 alkaneen sodan viimeisimpinä vuosina (ennen 24. helmikuuta 2022 alkanutta Venäjän offensiivivaihetta) varsinaisia räjähdeansoja näki enää harvemmin. Sellaisten käyttöä venäläiset eivät kuitenkaan tyystin lopettaneet, esim. keväällä 2021 Širokinen alueelta löytyi lasten lennokki, joka oli varustettu räjähteellä. Ukrainan merijalkaväen pioneerit kävivät tuhoamassa kyseisen räjähdeansan. 

Alla pari kuvakoostetta räjähdeansoista, jollaisia ukrainalaiset löysivät alueilta, joilta venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin johtamat joukot vetäytyivät kesällä 2014. Erilaisia räjähdeansoja on löytynyt myös kännyköistä, käsilaukuista jne. Osa ansoista on joko muodoltaan sellaisia, että ne kiinnostavat lapsia tai ne on sijoitettu leluihin. Kuvat kuvakaappauksina Факти ICTV:n Youtube-videolta.

Olen käsitellyt aihetta myös syyskuussa 2021 kirjoittamassani blogissa Miinat ja räjähdeansat tappavat Ukrainassa.

Ymmärrettävistä syistä johtuen uutiset räjähdeansoista ja miinoitteista jäävät usein muutaman rivin maininnoiksi, tai myöhemmin katsausluontoisiksi artikkeleiksi, vaikka siinä laajuudessa, jossa Venäjä siviilikohteiden miinoittamista ja ansoittamista Ukrainassa harjoittaa, kyseessä on huomattavasta siviileihin kohdistuvasta uhasta, mikä ansaitsisi laajemman huomioimisen medioissakin.

Itä-Ukrainan sotatoimialue kuului maailman miinoitetuimpiin (laskennassa huomioitu miinojen ja ansoitteiden ohella myös räjähtämättömät kranaatit, siroteammukset jne.) jo ennen 24. helmikuuta alkanutta Venäjän brutaalia hyökkäyssotaa. Helmikuun lopussa alkaneen monen rintaman hyökkäyssodan kuin myös vetäytymisvaiheiden kuluessa Venäjä on toiminut muillakin rintamalohkoilla yhtä piittaamattomasti ja rikollisesti, mitä Itä-Ukrainassa vuosien 2014 ja 2022 välillä. ETYJ:n Ukrainan monitorointimission vuoden 2022 alkuun saakka julkaisemat raportit kertoivat omaa karua kieltään alueen vaarallisuudesta siviileille, esim. toukokuussa 2021 julkaistun raportin mukaan –

”During the reporting period [marraskuu 2019 – maaliskuu 2021], the Mission corroborated 76 civilian casualties (20 killed and 56 injured) due to mines, UXO and other explosive objects. Over 85 per cent of those injured or killed were men (56) and boys (9); the remainder was comprised of ten women and one girl.” (8)

Sodan aikanaan päätyttyä, on syytä vaatia Venäjää osallistumaan miinojen- ja räjähteiden raivaamisesta syntyvien kustannusten maksamiseen, minkä lisäksi on aiheellista vaatia sitä osallistumaan inhimillisten kärsimysten korvaamiseen (vaikka ne eivät olekaan korvattavissa – raha ei tuo ihmishenkeä takaisin) kuin myös osallistumaan syyllisten saattamiseen oikeuteen. Ainakin eräissä tapauksissa on mahdollista yksilöidä yksikkötasolla rikollisiin toimiin osallistuneet, jolloin vähintäänkin komentavat upseerit on syytä asettaa vastuuseen joukkojensa teoista. Toisaalta kokonaisuus huomioiden ansoittaminen on niin järjestelmällistä, että kyse lienee ohjeistuksesta, joka on sotilaille annettu. Mutta kuten tiedämme, kukaan ei voi piiloutua käskyjen taa – yksittäinenkin sotilas voi joutua kantamaan vastuun teoistaan, mikä on vain hyvä asia. Toivoakseni mahdollisimman moni venäläissotilas joutuu kohtamaan tekonsa ja kantamaan niistä vastuun.  

 

Marko 

 

Lähteet:

1. https://twitter.com/STTuutiset/status/1611020255937150977 

2. https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009310865.html 

3. https://yle.fi/a/74-20010573/64-3-131521 

4. Kuva via Maria Avdeeva.

5. https://www.verkkouutiset.fi/a/venaja-jattanyt-miinoja-lasten-leluihin-kouluissa/#194c9420 

6. https://armyinform.com.ua/2023/01/04/okupanty-zakladayut-miny-pastky-v-dytyachi-igrashky-ta-ryukzaky/ 

7. https://www.cbc.ca/news/world/ukraine-russia-demining-traps-1.6423055 

8. https://www.osce.org/files/f/documents/f/3/487882.pdf 

Muina lähteinä olen käyttänyt muun muassa BBC:n julkaisema grafiikka Ukrainan sotilastappioista vuosilta 2016–2020, vuoden 2021 osalta omat tilastoni Ukrainan sotilastappioista Joint Forces Operation alueella. Lähteinä käytetty myös Kiovan alueen partiopoliisin (Патрульна поліція Києва) Facebook-tiliä, Ukrainan asevoimien yleisesikunnan (Генеральний штаб ЗСУ) viestintää sekä ukrainalaisen kansanedustajan Lesia Vasylenkon twiittiä.

Ilovaisk: Havaintoja Ukrainan sodasta – Ilovaiskin kattila; Maavoimien tutkimuskeskus, joulukuu 2016.

#StandWithUkraine 

Vuosi 2022: isoäitikin on hengissä – kylvämässä auringonkukkia

 

Vuosi sitten vuoden 2021 lopulla ja seuraavan – eli tämän vuoden – alkupuolella maailma seurasi jännittyneenä, kuinka Venäjä siirsi (jälleen kerran) kalustoa laajan maan erikolkista Ukrainan rajoille, pohjoisesta Valko-Venäjältä etelään miehitetylle Krimin niemimaalle.

Joulukuun 20. 2021 kirjoitin puolustusvoimien entisen komentajan Ari Puheloisen lausuntojen innoittamana blogin Venäjä ei aio hyökätä Ukrainaan, Venäjä on jo hyökännyt Ukrainaan – hämmentävää tuolloin oli se, että Suomessakin monet ulkopolitiikan ja turvallisuuspolitiikan saralla meriittinsä hankkineet auktoriteetit spekuloivat sillä aikooko Venäjä hyökätä Ukrainaan, ja sanansa juuri siten asettaen kuin Ukrainassa ei jo käytäisi sotaa, jossa Venäjä oli mitä suurimmassa määrin aloitteellinen että syyllinen käynnissä olevaan sotaan. Sotaan, jota oli käyty jo vuosien ajan keväästä 2014 lähtien, Venäjän helmi-maaliskuussa 2014 toteuttaman Krimin niemimaan miehityksen toimiessa sysäyksenantajana sodalle Ukrainan itäosissa. Alleviivatakseni tapahtumien kulua ja samalla muistuttaakseni niitä poliitikkoja ja päättäjiä, jotka heräsivät todellisuuteen varhain aamulla 24. helmikuuta 2022, lainaan kappaleen blogiani joulukuulta 2021:

”Kuten tiedämme, Venäjä on jo hyökännyt Ukrainaan. Ensinnäkään, Krimin niemimaa ei suinkaan vapaaehtoisesti eronnut Ukrainasta ja liittynyt Venäjään. Venäjä suoritti sotilaallisen, niemimaan miehitykseen tähdänneen, operaation eli käytännössä hyökkäsi Ukrainaan. Ukraina ei useista syistä johtuen kyennyt tuolloin, helmi-maaliskuussa 2014, muuhun kuin passiiviseen vastarintaan, mikä ei kuitenkaan muuta tosiasiaa miksikään, kyse oli Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan.” (1)

Jälkiviisaana voisin kysyä, että mahtaisiko Ukraina ja samalla maailma olla toinen, jos spekuloinnin ja epävarman toiminnan ynnä Venäjän kanssa leikkiin lähdön sijaan olisimme jo tuolloin – herran vuonna 2014 – olleet väkevämpiä toimissamme? Tai edes vuosi sitten, vuoden 2021 kääntyessä vuoteen 2022? Nimittäin vuoden 2022 ensimmäinen blogini oli ”Ukraina käy sotaa usealla rintamalla”, jossa muistutin lukijoita siitä, että Ukraina on jo sodassa, kun lännessä spekuloitiin mahtaako Venäjä hyökätä Ukrainaan – monen asiantuntijankin ollessa sitä mieltä, ettei siinä ole mitään järkeä. Eihän siinä olisikaan ollut, jos länsi olisi ollut määrätietoinen ja jämerä, mutta kun se oli kuin veltto kyr**, niin oli odotettavissa, että jossain vaiheessa Venäjällä Vladimir Putin lähipiireineen tekee päätöksen sodan laajentamisesta saadakseen haluamansa.

Garri Kasparov muistutti meitä kirjassaan Talvi lähestyy – Vladimir Putin ja vapaan maailman viholliset vuosia sitten siitä, mihin tyrannian liian heppoinen vastustaminen voi johtaa, (muistuttaen meitä samalla siitä, ettei Vladimir Putin ole Adolf Hitler):

”Adolf Hitler ei hyökännyt Puolaan vuonna 1939 siksi, että liittoutuneet olisivat puolustaneet Tsekkoslovakiaa vuonna 1938, sillä sitähän ne eivät tehneet. Hitler ei valloittanut sudeettialueita siksi, että maailma olisi vastustanut ankarasti Itävallan miehitystä, vaan siksi, että vastustus oli niin heikkoa. Nimenomaan vastustuksen puuttuessa Hitler saavutti alkuvaiheen voittonsa niin pienellä vaivalla ja uskalsi lopulta mennä liian pitkälle”. (2)

Emme voi sanoa, etteikö meitä olisi varoitettu, oman naiiviutemme ja vääriin ihmisiin luottamisen tähden olemme tässä missä nyt olemme. Ei voi todeta muuta kuin, että olemme olleet tavattoman naiiveja antaessamme Gerhard Schröderin kaltaisten kremliinien johtaa meitä harhaan – vastaavaa väkeä meiltä löytyy täältä Suomesta omastakin takaa, valitettavasti!

Vaikka Venäjän laajempi hyökkäys Ukrainaan oli odotettu, etenkin sen jälkeen, kun länsi ei mielestäni toiminut riittävän määrätietoisesti, ja sen jälkeen kun, Venäjä jatkoi Ukrainaan kohdistuvia uhkailujaan, pyrkien lausunnoissa valtiojohdon taholta mitätöimään niin valtion kuin kansankin olemassaolon – oikeuden olemassaoloon, niin en voi sanoa, etteikö viime vuoden päivistä juuri 24. helmikuuta ollut mieleenpainuvin. Heräsin kyseisenä aamuna turvallisesti omassa kodissa puolen kuuden aikoihin, silmäilin kännykkää ja unet kyllä karisivat silmistä nopeasti lukiessani viestejä ilmahälytyksistä kautta Ukrainan. Hyvin pian tämän jälkeen tulivat jo ensimmäiset kuvat ja videot tuhoista julki. Venäjän brutaali usean rintaman hyökkäys Ukrainaan oli alkanut – vaikka se oli odotettu, on minun tunnustettava, että olin tyrmistynyt ja vihainen. Enkä vihainen pelkästään Venäjälle vaan myös läntiselle yhteisölle, jota olin soimannut jo pidemmän aikaa (vuosia) naiiviudesta Venäjän suhteen.

Kuitenkin ensimmäisten päivien aikana päällimmäisin tunne oli huoli, huoli siitä, että mitä ystäville ja tutuille käy – ovatko he turvassa – etenkin kun Venäjän hyökkäys eräiltä osin kohdistui juuri niille suunnille Ukrainaa, jossa heistä moni asui. Nyt huoli on painunut taustalle, siitä huolimatta, että Venäjä pommittaa siviilikohteita päivittäin, ja moni tutuista ja ystävistä asuu alueilla, jotka ovat viikoittaisten ohjushyökkäysten kohteena. Kiovaankin ilmahyökkäyksiä kohdistui päivittäin vuodenvaihteen tienoilla Venäjän ampuessa kohti kaupunkia kymmeniä risteilyohjuksia ja vielä lukuisamman joukon iranilaisvalmisteisia itsemurhalennokkeja. Minä luotan Ukrainaan ja ukrainalaisiin; he eivät murru toisin kuin venäläiset.

Kirjoitin seuraavasti Venäjän brutaalin hyökkäyksen ensimmäisinä päivinä –

Kiovassa ystävämme ovat hengissä – takana on raskas yö, mutta jollain tapaa heille helpompi kuin aiemmat. Eräs ystävistämme pelkää nukahtamista, uni on koiranunta.

Soittaessamme oli rauhallisempi hetki yön rajujen taisteluiden jälkeen. He selviävät hengissä, he sanoivat taistelevansa jokaisesta kadusta ja korttelista.

Isoäitikin on hengissä – kylvämässä auringonkukkia.

Donbas, Ukraina (kuva Marko Enqvist).

He ovat edelleen hengissä, ja he totisesti taistelivat jokaisesta kadusta ja korttelista Kiovassa, taistelivat ja löivät vatnikit.

Venäjän brutaalin hyökkäyssodan kuluessa meitä on muistutettu monen monta kertaa siitä, että kyse on Putinin sodasta ei venäläisten sodasta ukrainalaisia vastaan. Tämän älyllisen epärehellisyyden toisto alkaa jo tässä vaiheessa Venäjän brutaalia hyökkäyssotaa uuvuttaa, kun olemme joutuneet todistamaan venäläissotilaiden julmuudet Butšassa, Mariupolissa, Izjumissa lukemattomia muita paikkakuntia unohtamatta, ilman, että näkisimme merkittäviä määriä venäläisiä osoittamassa mieltään järjestelmällistä kansantuhoamista vastaan. Vastenmielisyyttäni vastuunvälttelyä kohtaan ei lainkaan vähennä se, että kiemurrellen kuin mato koukussa vuosikymmeniä ”lännen lihapadoista” nauttinut entinen ”kiekkosuuruus” piiloutuu mitäänsanomattomuuksien taa sen sijaan, että tuomitsisi kansanmurhan ja kansanmurhaajat – maanmiehensä. Ilta-Sanomissa julkaistiin Aleksandr Barkov seniorin haastattelu pari päivää sitten, alla tähän asiayhteyteen liittyen avainkohdat:

”Mitä ajattelet Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaan?

– En halua mennä hirveän syvälle, mutta vastustan kaikkia sotia, mitä maailmassa tapahtuu, hän sanoo ja pysähtyy.

- - -

Barkov ei koe, että hänellä olisi asiantuntemusta arvioida maailmanpolitiikkaa, mutta murheissaan hän selvästi on.

– Kyllä se on huono juttu. Haluan maailmalle parasta. On poliitikkojen tehtävä ratkaista nämä asiat.” (3)*

Kukaanhan ei pyytänyt ottamaan kantaa maailmanpolitiikkaan, vaan kertomaan mielipide rikollisesta hyökkäyssodasta, jossa Venäjä pommittaa siviilikohteita, jossa sen sotilaat kiduttavat ja murhaavat ukrainalaisia. Samankaltaisesta vastuuttomuudesta löytyy esimerkki natsi-Saksasta, jossa kansa kollektiivisesti sokeutui ja kuuroutui todeten ”Emme tienneet mitään” (vaikka tiesivätkin), kun perättiin vastuuta juutalaisten kansanmurhaan ja muihin hallinnon julmuuksiin. Saksalaisetkin kollektiivisesti pantiin vastuuseen julmuuksista, vaikka maasta löytyi kourallinen hallinnon vastustajia ja jopa henkensä tämän seurauksena antaneita. Samalla tapaa Venäjältä löytyy Putinin totalitaarisen hallinnon vastustajia, mutta aivan liian suuri joukko sulkee silmänsä ja kieltäytyy ottamasta kantaa Sasha Barkovin tavoin. Hiljaisuuskin on kannanotto, se on tietoinen valinta ja omalta osaltaan se vahvistaa totalitaarisen hallinnon kaikukopan ääntä. Venäjän johdon, sotarikoksiin syyllistyneiden ohella venäläisten on kannettava vastuunsa, jotta tulevaisuudessa mahdollisuus uusiin joukkotuhontoihin venäläisten taholta pienenisi.

Vastuussa ukrainalaisten murhaamiseen ei ole yksin Putinin klikki vaan kaikki venäläiset

.

* * *

”У житті людини може бути багато різних подій, які поділяють життя на дві частини, до та після. Але, війна це та подія, яка не ділить життя, а розриває його, залишає на межі розриву відкриту рану, до болю  якої людина звикає, але ніколи не може звикнути  до кінця свого життя” – kevään 2014 kaaoksen ja sitä seuranneen sodan nähneen ja kokeneen donetskilaisen L:n toteamus.

 

Слава Україні!

 

Marko 

 

Lähteet:

1. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2021/12/venaja-ei-aio-hyokata-ukrainaan-venaja.html 

2. Garri Kasparov ja Mig Greengard: Talvi lähestyy – Vladimir Putin ja vapaan maailman viholliset s. 27–28.

3. https://www.is.fi/jaakiekko/art-2000009293343.html 

*: Myöhemmin 1. tammikuuta uutisoitiin Aleksandr Barkov seniorin liittyvän Spartak Moskovan organisaatioon. Enpä voi muuta todeta, kuin, että vastenmielistä, vaikka kyse on vain juniorivalmentajan tehtävästä. Melkoinen niljake etten sanoisi tuo isä-Barkov!

Huomioita Keir Gilesin teoksesta ”Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee”

 

Jyväskyläläinen Docendo julkaisi marraskuun lopulla käännöksen arvostetun Venäjä-tuntija Keir Gilesin ajankohtaisesta Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee -teoksesta. (1) En kuitenkaan ryhdy arvioimaan Gilesin teosta, koska siitä on kirjoitettu lukuisia arvioita minua osaavampien toimesta. Sen sijaan luon silmäyksen teokseen poimien sieltä yksittäisiä tahi laajempiakin kokonaisuuksia, sellaisia, jotka kirjaa lukiessani herättivät minut pohtimaan tapahtumien kulkua tarkemmin. Luonnollisestikaan en pysty tässä kirjoituksessa riittävän kattavaan tarkasteluun aiheen laajuuden ja teoksen monipuolisuuden vuoksi – raapaisen pintaa, valitettavasti.

Keir Giles: Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee.

Docendon toimesta julkaistiin reilut pari vuotta sitten suomennettuna Keir Gilesin edellinen teos ”Moskovan opit: Mikä saa Venäjän vastustamaan länttä”. Tuolloin koronapandemiakin oli jo rantautunut Suomeen, jonka seurauksena Gilesin teoksen julkistustilaisuus peruttiin, Ukrainassakin oli sota – oli sodittu jo keväästä 2014 lähtien, mutta tuskin saatoimme kuvitellakaan millaiseksi meno seuraavina kuukausina ja vuosina Suomessakin muuttui ”pimeiden voimien” koettaessa kääntää kansaa toinen toistaan vastaan (pienimuotoisesti onnistuenkin siinä) koronapandemian ja rokotusten varjolla. Monen projektin taustalta löytyi henkilöitä, joista osalla oli (ja on edelleen) hyvin tiiviit yhteydet Venäjän valtioon.

Maailma, jonka Keir Giles Moskovan opeissa piirsi, osui ikävän lähelle oikeaa. Ikävä kyllä päättäjät lännessä eivät ottaneet teoksesta opikseen, he eivät muuttaneet toimintatapaansa vaan jatkoivat suhtautumista Venäjään, kuin se olisi ihan mikä tahansa naapurivaltio. Gilesin uusimman teoksen, Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee, ilmestyessä suomeksi tilanne Ukrainan rintamilla ei ollut aivan niin lohduton, mitä se oli puolivuotta sitten. Mutta edelleenkään meidän ei pidä tuudittautua Venäjän suhteen siihen, että pahin on jo takana, että olemme jo voiton puolella. Ei missään nimessä, aivan kuten Giles teoksessaan toteaa –

Moskovan kyvyttömyys ryhtyä normaaleihin yhteistyösuhteisiin on ollut hätkähdyttävän johdonmukaista ei vain vuosikymmeniä vaan vuosisatoja. Siksi näyttää täysin järkeenkäyvältä, että tuo kyvyttömyys jatkuu tulevaisuudessakin. Tämä tarkoittaa sitä, että Venäjä on lännelle ongelma myös jatkossa. (s. 345.)

Mikäli hyväksymme tämän tosiasian, on meidän ehkäpä hiukan helpompi perustella se, miksi ryhdymme tekoihin, joita teoksessakin nostetaan esille, miksi heräämme ruususen unesta ja ryhdymme reagoimaan tarvittavalla tavalla Venäjän vihamielisiin tekoihin ja etsimään niihin pitkän aikavälin ratkaisua. Meidän on kyettävä tunnustamaan se, että Venäjän synnyttämä haaste ja ongelma on paljon Ukrainaan kohdistunutta brutaalia hyökkäyssotaa suurempi. Venäjän valtaapitävien näkökulmasta suurin uhka on vapaa, demokraattinen länsi – hyväksyessämme tämän, meillä ei pitäisi olla mitään ”ruusunpunaisia” kuvitelmia Venäjästä.

Kirjan teemana on selkeästi se, että olemme kerta toisensa jälkeen aliarvioineet Venäjän, olemme myös aliarvioineet sen, millaisin resurssein Venäjä on valmis kohdistamaan voimaa erilaisiin henkilöihin (kuten Giles teoksessaan kuvaa, Venäjän kohteiksi saattavat päätyä ihan tavalliset ihmiset, jotka kirjoittavat jotain Venäjästä tai toimivat sen etujen vastaisesti, mikä on nähty myös Suomessa – selkeimmin Jessikka Aroon kohdistetussa vainoamisessa ja psyykkisessä väkivallassa). Tavallaan kuulun myös itse tähän joukkoon, ja toisaalta omakohtaisesti olen saanut havaita sen, etteivät viranomaisemme ainakaan joitain vuosia sitten kyenneet hahmottamaan sitä, uhkaa, joka tavalliseen yksilöön saattoi kohdistua. Ehkäpä sitä ei edes osattu ottaa vakavasti, vaikka minuunkin kohdistuneen häirinnän taustalta olevia tahoja olen onnistunut yksilöimään (ja nimeämään). Pidän myös oudoksuttavana, ettei Jessikka Aroon kohdistuneessa häirinnässä (ainakaan julkisuudessa) kertaakaan viitattu Venäjän valtion mahdolliseen osallisuuteen (välillisesti), vaikka selvästi toiminnassa oli havaittavissa ne piirteet, joita Keir Giles nosti esille, ja joiden jäljet johtavat Venäjälle.

Sama kuvio oli myös havaittavissa Jessikka Aron teoksen Putinin trollit – Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta muiden esimerkkihenkilöiden kokemusten kohdalla – Venäjä nousi esille, niinpä onkin outoa, ettei Pietarin trollitehtaasta kirjoittaneen suomalaistoimittajaan kohdistuneen häirintä- ja likakampanjoinnin yhteydessä nostettu (julkisesti) esille Venäjän valtion mahdollista osallisuutta kampanjan taustalla.

Kuvakollaasi minuna esiintyneestä trollitilistä havaintoineen.

Minuun kohdistettu häirintä alleviivaten osoittaa Keir Gilesin teoksessaan alleviivaaman toteamuksen oikeaksi –

”Ylipäätään on valtaisa virhe olettaa, että kukaan olisi liian merkityksetön voidakseen olla Venäjälle kohde, etenkin verkossa”. (s. 252)

Häirintä on todennäköisesti seurausta kahdesta tapahtumasta. Ensinnä siitä, että ryhdyin jo hyvin varhain (v. 2014 puolella) antamaan lausuntoja ja kirjoittamaan havaintoja Virossa toimivalle suomenkieliselle radioasemalle – SSS-Radiolle, ja nimenomaa Itä-Ukrainassa käynnissä olleesta sodasta, elämästä venäläisten kontrolloimassa Donetskissa ja miehittäjän sekä apureidensa toteuttamista rikollisista tai propagandistisista operaatioista kaupungissa (ja laajemmin miehitetyillä alueilla). Toiseksi tekemästäni, Johan Bäckmaniin ja Janus Putkoseen kohdistuneesta tutkintapyynnöstä. Luonnollisesti tuolloin edelleen jatkunut havaintojen ja raporttien laatiminen SSS-Radiolle ja myöhemmin blogien kirjoittaminen ei ainakaan vähentänyt minuun kohdistunutta kiinnostusta Venäjän pikkuapureiden mielissä.

Gilesin teoksessa esille nousee teemana myös Venäjän moninaiset ”pikkuapulaiset”, jollaisista meillä Suomessakin on runsaasti kokemusta. Jokaisen kohdalla ei luonnollisesti voida sanoa, että he ovat ideologisesti putinisteja, tai että he välttämättä edes ajattelevat ajavansa Venäjän etua. Taustalla voi olla erilaisia vaikuttimia, joiden summauksena heidän toimintansa myös hyödyttää suoraan tai välillisesti Venäjää (ja tämän tähden päätyvät vaikutuksen kohteiksi).

Vähäisten tekijöiden ja someagitaattoreiden rinnalla janan toisessa päässä ovat sitten entisten pääministereidemme, Esko Ahon ja Paavo Lipposen, kaltaiset henkilöt, jotka kuuluvat samaan sarjaan Saksan entisen liittokanslerin Gerhard Schröderin kanssa ajaessaan avoimesti Venäjän etua joko antaessaan kasvot venäläisille yrityksille tai lobatessaan venäläisten, kansallisten intressien ajamisen kannalta, tärkeitä projekteja Euroopassa (ja laajemmin lännessä). 24. helmikuuta saakka heidän toiminnassansa ei nähty suurempia ongelmia – poikkipuoliset sanat ohitettiin joko vaikenemalla tai kiivailulla ja vetoamalla toiminnan laillisuuteen. Näennäisesti toiminta oli laillista, niin kauan kun varastetuilla rahoilla toimintaa voi yleensäkään pitää laillisena, puhumattakaan tällaisen edustamisen ja toiminnan korruptoivasta vaikutuksesta. Sitä ei voi kiistää, etteikö venäläinen raha ole korruptoinut myös eurooppalaisia instituutioita – mikä on tilanne Suomessa? Tausta huomioiden, pidän hyvin hämmentävänä, että Esko Aho sujahtaa yhdestä roolista toiseen kuin tyhjää – venäläisen Sberbankin hallintoneuvoston jäsenyydestä suomalaisten suuryritysten perustaman teollisuuden Kiina-toimiston,  China Office of Finnish Industries, hallituksen puheenjohtajaksi. (2) Jotain tämä kertoo yhteiskunnastamme, eikä välttämättä mitään positiivista.

Valitettavasti lännestä löytyy vieläkin korkeassa asemassa olevia poliitikkoja ja päättäjiä, kuten Saksan nykyinen liittokansleri Olaf Scholz ja Ranskan presidentti Emmanuel Macron, joiden toiminta ja lausunnot myötäilevät liiaksi Venäjää, avaten sille näin mahdollisuuden (pitkällä aikavälillä) vaikuttaa ja lyödä kiilaa eurooppalaisten valtioiden välille. Gilesin teoksessakin nostetaan esille (lukuisia kertoja) usein mainittu havainto fundamentaalisesta erosta suhtautumisessa Venäjään ja sen muodostamaan uhkaan Venäjän lähialueilla sijaitsevien valtioiden ja etenkin Saksan sekä Ranskan välillä. Tämän vuoden helmikuuhun saakka virallinen linja Suomessakin myötäili Saksan linjaa, 24. helmikuuta jälkeen poliitikkojemme ja päättäjiemme on ollut pakko tunnustaa Baltian maiden olleen oikeassa ja meidän väärässä. (3) Toivottavasti ymmärrys vallitsevasta tilasta on pysyvä Suomen ja Baltian maiden välillä – meidän on parempi kuulla heitä kuin Saksaa, mitä tulee suhtautumisessa Venäjään.

Luonnollisesti voin suositella Keir Gilesin teosta. Sen ohella, että teos on tarkkasilmäinen on se myös kiehtovasti kirjoitettu, ja jossa on hyödynnetty oivallisella tapaa erilaisten asiantuntijoiden lausuntoja ja haastatteluja (myös suorina lainauksina, jolloin tulkinnanvaraa ei jää). Teos on myös luonteva (ja tarpeellinen) jatko hänen edelliseen teokseensa Moskovan opit: Mikä saa Venäjän vastustamaan länttä. Mikäli läntiset päättäjät lukevat teokset, toivon heidän ottavan neuvosta vaarin.

Joutsenlammen hengessä parempaa vuotta 2023 toivoen!

Ja kuten kirjoitukseni ensimmäisessä kappaleessa viittasin, tämä on vain pintaraapaisu Gilesin monipuolisen teoksen tarkastelussa. Kukin sen osa ansaitsisi vähintäänkin tämänlaajuisen tarkastelun; todennäköisesti kirja kuluukin hiirenkorville käsissäni alkaneen vuoden kuluessa, josta kiitos kuuluu kiehtovan kirjan ohella Venäjälle imperialistisine (barbaarisine) pyrkimyksineen.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://docendo.fi/sivu/tuote/venajan-sota-jokaista-vastaan-ja-mita-se-sinulle-merkitsee/4435963

2. https://www.hs.fi/talous/art-2000009176309.html 

3. https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000009025333.html 

Lainaukset Keir Gilesin teoksesta Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee, sivuilta:

345, 252. 

Kosmologi liikkuu harmaalla vyöhykkeellä –

 

Räsäsen disinformatiivisen viestinnän väreet etenevät Amnestystä Ursaan

Amnesty Internationalin julkaistessa elokuun 4. päivänä kritisoidun Ukraina-raporttinsa (Ukraine: Ukrainian fighting tactics endanger civilians) Suomessa otsikoihin nousi aivan aiheellisesti myös Amnesty Internationalin Suomen osaston johtokunnan jäsenen – tunnetun kosmologin ja ihmisoikeusaktivistin – Syksy Räsäsen sosiaalisen median viestintä, (1) joka ei kaikilta osin kestä päivänvaloa.

Julkaisin elokuun 7. päivä blogin ”Huomioita Amnestyn Ukraina-raportista – sekä Amnestyn Internationalin Suomen osaston johtokunnan jäsenen disinformatiivisesta toiminnasta” jossa tarkastelin kyseisen raportin puutteita kuin myös Syksy Räsäsen disinformatiivista toimintaa. Kyseisessä kirjoituksessani kiinnitin lopultakin liian vähän huomiota Räsäsen kyseenalaiseen toimintaan, jossa hän toistuvasti (huomautusten jälkeenkin) levittää disinformatiivisten vastamedioiden julkaisemaa materiaalia ja koskapa Räsänen toimii edelleen samalla tavalla, on perusteltua palata aiheeseen hiukan enemmän pöyhien.

Syksyinen kohu ei vaikuttanut Räsäsen asemaan Amnestyn Suomen osaston johtokunnassa – hän on edelleen sen jäsen. Tiedä sitten mikä on tilanne, kun Amnesty Internationalin Suomen osastolle valitaan uusi johtokunta, mikäli Räsänen edelleen jatkaa sen jäsenenä on se samalla Amnestyn taholta osoitus hyväksynnästä hänen toiminnalle, mikä pitää ihmisoikeusaktivismin ohella myös Venäjää tukevan propagandan levittämisen ohella vastamedioiden julkaisuiden aktiivista jakamista kuin myös Syyrian hallintoa tukevien tahojen toimittaman disinformaation ja propagandan, joissa kiistetään Bašar al-Assadin hallinnon julmuudet, kuten kemiallisten aseiden käyttö tai laajamittainen kidutus, jakaminen eteenpäin. Ja kun, Räsänen on myös kyseenalaistanut Bellingcatin tutkimukset kemiallisten aseiden käytöstä, kyse on ehdottomasti toiminnasta, jolla on pahantahtoiset tarkoitusperät.

Räsänen kirjoitta myös kolumneja Ursalle (Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry), (2) mikä on ainakin osassa Ursan tukijoita ja lukijoita herättänyt pahennusta (onpa myös esitetty toiveita Räsäsen hyllyttämisestä – joita toiveita Ursa ei ole ryhtynyt täyttämään). Ursan taholta on perusteltu yhteistyön jatkamista ainakin Facebookin päivitysten kommentointiosiossa. Ursan perustelu on ymmärrettävä, mutta onko se sitä eettisesti, onkin toinen asia. (3) Toivottavasti Ursa ei joudu vastaavan kohun kohteeksi (jonkin toisen kolumnistin osalta) tulevaisuudessa, tai jos päätyy, niin onpa heillä ennakkotapaus, johon vedota ja jonka mukaan toimia.

Otetaan seuraavaksi pari kuvakaappausta ja avataan sitä, mikä niissä mättää.

Yllä olevassa kuvakollaasissa Syksy Räsänen jakaa jälleen holokaustirevisionismia re-twiitatessaan Ali Abunimahia. Twiitissä väitetään sionistisen liikkeen toimineen natsi-Saksan liittolaisena toisen maailmansodan aikaan, ja tämän liittolaisuuden väitetään ilmenevän Ukrainan aseistamisena. Ali Abunimah twiittasi: “- - - Recall that Israel was arming Azov Nazis since before it became taboo in the “West” to call them what they are.” (4)

Oikeanpuoleisessa twiitissä Räsänen kirjoittaa ”Venäjän hyökkäyksen jälkeisistä tapahtumista ei ole yhtä kattavia raportteja, mutta ks. tämä artikkeli” suositellen The Grayzonessa 17. huhtikuuta 2022 julkaistua ja Esha Krishnaswamyn ja Max Blumenthalin kirjoittamaa (toimittamaa) katsausta ”’One less traitor’: Zelensky oversees campaign of assassination, kidnapping and torture of political opposition”.

Rysky Riiheläinen tarkastelee blogissaan ”Punaruskea maailma: Max Blumenthal” tarkemmin Max Blumenthalia ja hänen perustamaa The Grayzonea, joka tunnetaan harhaanjohtavasta raportoinnista sekä suoranaisen disinformaation levittämisestä. Sen ohella, että The Grayzone -sivustolla julkaistaan Venäjää sekä Syyrian Bašar al-Assadin hallintoa tukevaa materiaalia, kiistetään sivustolla esim. Kiinan uiguureihin kohdistamat laajat ihmisoikeusloukkaukset, keskitysleireihin sulkeminen jne. (5) Kiinan hallinnon ja kommunistisen puolueen katsotaankin suhtautuvan myönteisesti The Grayzone -julkaisuun.

Räsäsen re-twiittaaman artikkelin toisesta kirjoittajasta, Esha Krishnaswamysta voidaan myös todeta se, että hän on sosiaalisessa mediassa todennut, ettei Suomikaan ansaitse itsenäisyyttä. Niin ikää hän on myös sitä mieltä, että Baltian maiden ohella Suomessakin on natsihallinto. (6)

Seuraava esimerkki on Räsäsen osalta, jos mahdollista, vieläkin raskauttavampi. Kyseistä twiittiä ei voi rinnastaa re-twiittaamiseen tai tahattomaan vahinkoon – kyse on tarkoituksellisesta (pahansuovasta) toiminnasta.

Tämän vuoden elokuun 5. päivänä Räsänen julkaisee twiitin ”Amnesty on raportoinut siitä, miten Ukrainan 8 vuotta kestäneen sisällissodan aikana molemmat osapuolet syyllistyivät sotarikoksiin”, jonka linkki ohjaa Amnestyn julkaisemaan raporttiin, joka on laadittu 22. elokuuta 2015. Kun huomioimme asiayhteyden ja ajankohdan (Amnestyn kriittinen Ukraina-raportti oli julkaistu 4. elokuuta 2022) sekä sen, ettei Räsänen mainitse sanallakaan sitä, että raportti, johon hän viittaa, on laadittu vuosia aiemmin, ja että kyseisen raportin julkaisun jälkeen Ukrainassa* on tutkittu lukuisia sotarikosepäilyjä ja niistä on tuomittukin henkilöitä, kyse ei ole Räsäsen taholta muusta kuin tarkoituksellisesta toiminnasta. Hän on käyttänyt hyväkseen päivää aiemmin julkaistun Amnesty-raportin synnyttämää kohua julkaistessaan twiitin, jossa hän jättää kertomatta olennaisia seikkoja. Ei minusta kovinkaan hyväksyttävää toimintaa henkilöltä, joka kuuluu Amnestyn Suomen osaston johtokuntaan. Enkä edes ryhdy kommentoimaan disinformatiivista väittämää ”sisällissodasta” tämän enempää.

Huomioitavaa on myös se, että Venäjän Ukrainaan kohdistaman offensiivin alla (ts. tämän vuoden alkupuolella) Räsänen jakoi Alan MacLeodin kirjoitelmia, joissa tämä väitti lännen aseistavan ukrainalaisia uusnatseja, jotta nämä kävisivät ”brutaalia sotaa” miehitetyn Ukrainan venäjänkielisiä kohtaan – käytännössä siis suorittaisivat kansanmurhan alueella (toistaen näin Vladimir Putinin narratiivia venäläisiä ja venäjänkielisiä uhkaavasta ukrainalaisten suorittamasta kansanmurhasta). Venäjän 24. helmikuuta alkaneen hyökkäyssodan jälkeen Syksy Räsäsen kommenteista paistaa läpi whataboutismi eli kansanomaisemmin mutkuttelu, jossa keskustelu Venäjän brutaaleista sotarikoksista pyritään joko ohittamaan tai kiinnittämään huomio toisaalle, jollaisina esim. holokaustirevisionistisia twiittejä voi pitää.

Syksy Räsäsen toiminta muistuttaa eräiltä osin Rauhanpuolustajissa työskennellyttä, mahdollisesti edelleen työskentelevää, Oksana Tšelyševaa (hänen sukunimestänsä on käytetty myös muotoa Chelysheva), jonka toimintaa tukevan kannanoton Journalistiliitto julkaisi huhtikuussa 2019. (7) Journalistiliiton tarkoitus oli tuolloin epäilemättä hyvä – he olivat mielestään hyvin aikein liikkeellä – mutta valitettavasti heiltä jäi tuolloin huomioimatta erinäisiä seikkoja, jotka vaikuttivat olennaisesti siihen, että Tšelyševan toiminta huomioitiin Ukrainassa niinkin voimakkaasti.

Merkittävin asia, mikä Journalistiliitossa tuolloin unohdettiin, on se, että Ukraina oli jo tuolloin sodassa Venäjää ja sen varustamia proxy-joukkoja vastaan. Samoja joukkoja, joiden propagandaa jakaville medioille Oksana Tšelyševa itse on antanut haastatteluita ja joiden aineistoa hän tuolloin kritiikittä jakoi, joten tältä kantilta katsoen hän ei ole ukrainalaisten mielestä ”puolueeton journalisti” vaan tietyn ryhmän viestiä levittävä resonaattori.

Tšelyševa propagandistisen NewsFrontin haastattelussa jokunen vuosi sitten.

Tšelyševalla oli ja on edelleen Suomessa maine Vladimir Putinin hallinnon vastustajana – kriitikkona, jollaiseksi hän päätyi raportoiduttuaan ihmisoikeusloukkauksista Tšetšenian sodassa. Suomalaisilta (ja ilmeisesti laajemmin läntisen yhteisön edustajilta) on jäänyt huomaamatta hänen toinen puoli, mikä näkyy kritiikittömänä viestintänä, haastatteluiden antamisena propaganda- ja vihamedioille sekä osallistumisina ulkomailla vaikuttamistapahtumiin, joiden taustalta löytyy Venäjän valtiollisia organisaatioita.

Silmissäni uskottavuutta, eikä luottamusta lisää se, että sosiaalisen median alustoilla Tšelyševa jakaa tunnettuja propagandisteja ja disinformaatikkoja, kuten Max Blumenthalia (ilmeisesti tapauksissa, joissa hänen narratiivi käy yksiin hänen ajatustensa kanssa) tai Aleksandr Duginin tunnettua kannattajaa Michael Millermania tai AfD-taustaisen säätiön johtoon kuulunutta Alfred de Zayasia tai toistaessaan, yleisesti propagandistisena pidetyn, Ukraine on Fire-elokuvan venäläisen tuottajan Igor Lopatonokin näkemyksiä.

Kuvakollaasissa Tšelyševan re-twiittausta.

Kumpikin, niin Räsänen kuin myös Tšelyševa saattavat kuvitella työskentelevänsä ”hyvän asian puolesta” ja ”hyvää tarkoittaen”, työssään kumpikin tulee resonoineeksi hyvin voimakkaasti Venäjän narratiivia. Niin voimakkaasti, ettei se enää tunnu tahattomalta. Väistämättä tuntuu myös siltä, että kumpikin saa taustansa tähden hyvin paljon anteeksi – kenties liiankin paljon.

 

Marko 

 

Lähteet:

1. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008989738.html 

2. https://www.ursa.fi/blogi/kosmokseen-kirjoitettua/tuulien-kaantymista/ 

3. Lainaus Ursan Facebook sivulta:

”Syksy Räsänen bloggaa Ursan sivuilla kosmologiasta, emmekä ota kantaa siihen, mitä hän yksityishenkilönä muilla elämänalueilla ajattelee. Eri asia olisi, jos blogissa alkaisi olla politiikkaa. Ursan toimintaa määrittelevät säännöt, ja Ursa toimii sääntöjensä mukaan tähtitieteen ja nykyaikaisen luonnontieteellisen maailmankuvan edistämiseksi.

Ymmärrän, että jotkut katsovat yhteistyömme Syksy Räsäsen kanssa olevan poliittinen kannanotto, mutta me näemme asian toisin. Niin kauan kuin blogissa ei ole poliittisia kannanottoja, emme näe estettä yhteistyön jatkamiselle. Ursa on poliittisesti sitoutumaton yhdistys.” (päivitys 29. elokuuta 2022).

4. https://twitter.com/AliAbunimah/status/1605169650186199042 

5. https://www.codastory.com/disinformation/grayzone-xinjiang-denialism/ 

6.  https://twitter.com/LittleDsrtFlowr/status/1556070976214863872 

7. https://journalistiliitto.fi/fi/ukrainan-aarioikeisto-maalittaa-oksana-chelyshevaa/ 

Lähteinä hyödynnetty myös Tšelyševan twitter-tiliä ja yksityiskeskusteluja. 

*: Ukrainan kohdalla kyse on oikeudenkäynneistä, joissa syytettyinä oli Ukrainan asevoimien tai vapaaehtoisjoukkojen sotilaita, joiden on epäilty syyllistyneen sotarikoksiin sodan ensimmäisinä vuosina. Venäjällä vastaaviin oikeudenkäynteihin ei ole ryhdytty, maa on itse asiassa palkinnut lukuisia sotarikoksiin syyllistyneitä korkein ansiomerkein.

Ukrainassa auringonkukkapellot saavat lannoitetta

 

Venäjä laajentaessa keväällä 2014 aloittamaansa sotaa Ukrainassa aamuyöstä 24. helmikuuta, sen eräänä tavoitteena oli Ukrainan pääkaupungin Kiova valtaus muutamassa päivässä. Lisäksi Venäjän todennäköisten tavoitteiden joukkoon kuului myös Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin ja muiden merkittävimpien poliitikkojen vangitseminen ja eräänlaisen pseudovaltion muodostaminen tuhotun Ukrainan tilalle, jonka väestä osa merkittävä osa oli venäläisten ennakkosuunnitelmien mukaan tarkoitus tappaa (konkreettisia lukemia ei ole julkaistu, mutta venäläisillä tiedetään olleen olemassa tappolistat murhattavista ukrainalaisista).

RUSIn eli Royal United Services Instituten tutkijat, Ukrainan maasotaa helmikuusta heinäkuuhun 2022 käsittelevässä raportissa päätyivät toteamaan Venäjän sodanjohdon ymmärtäneen kolmen päivän hyökkäyssodan jälkeen suunnitelmansa epäonnistuneen. Seuraavaksi lainaus Tekniikka ja talous -lehden verkkosivulla julkaistusta artikkelista, Ukraina jymäytti Venäjän tiedustelua erikoisella kangasoperaatiolla heti sodan alussa – Raportti paljastaa, kuinka hyökkäys pysäytettiin jopa 12-kertaisesta ylivoimasta huolimatta:

”Tutkijoiden mukaan jo kolmen päivän sodan jälkeen Venäjän sodanjohto ymmärsi, että suunnitelma oli mennyt pahemman laisesti mönkään: Ukrainan ilmapuolustusta ei ollut tuhottu, Venäjän maajoukkojen eteneminen oli pysähtynyt ja vastarinta oli rajua.

Lisäksi sotasuunnitelman kannalta kriittinen tavoite neutralisoida Ukrainan poliittinen johto ei ollut onnistunut.

Tutkijoiden mukaan invaasion ensimmäinen vaihe voidaan katsoa päättyneeksi kolmessa päivässä, minkä jälkeen Venäjä joutui muuttamaan taktiikkaansa.” (1)

Voimme siis todeta Venäjän muutaman päivän mittaiseksi suunnitteleman ”erikoisoperaation” karahtaneen karille siinä vaiheessa, kun ukrainalaisten onnistui torjua venäläisjoukot Harkovan kehätiellä ja estää merkittävämmät maahanlaskut Kiovan alueella. Venäjän onnistui saada Kiovan alueella haltuunsa vain Hostomelin lentokenttä (kentästä käytetään myös Antonovin lentokenttä-nimeä syystä, että lentokoneita valmistava ja rahtilentoja lentävä ukrainalainen Antonov yhtiö operoi kentältä käsin). (2) Hostomelin lentokentästä taisteltiin parin päivän ajan helmikuun lopulla (24. ja 25 helmikuuta). Taisteluiden jälkeen kenttä jäi venäläisten käsiin reiluksi kuukaudeksi, kunnes heidän oli pakko vetäytyä ensin Kiovan alueelta ja seuraavien päivien kuluessa Tšernihivin alueelta ja muualta Ukrainan pohjois- ja koillisosista.

Kiovan taisteluiden kannalta merkittävää oli se, ettei Venäjän onnistunut kukistaa Tšernihiviä – kaupunki saatiin lähes piiritettyä mutta ei kukistettua, jonka seurauksena Dneprin itärannan puolelta Kiovaa pohjoisesta lähestyneet venäläiset eivät saaneet kertaakaan merkittäviä maa-alueita haltuunsa kuten eivät saaneet joukkojensa logistiikkaa toimimaan. Idästä Kiovaa lähestyneillä joukoilla oli samoja ongelmia, hyökkäyskärkien ollessa kapeita huolto joutui operoimaan pitkiä matkoja (vihamielisten alueiden halki) teitä myöten, koska Venäjän ei onnistunut saada haltuunsa merkittäviä raidelinjoja ja ratapihoja.

Tämän alustuksen jälkeen Venäjän mittaviin miehistötappioihin – Ukrainan ilmoituksen mukaan Venäjä oli menettänyt 22. joulukuuta mennessä jo 100 000 miestä kaatuneina. (3) Venäjän mittavia kalustomenetyksiä sivuan lyhyelti kirjoituksen loppupuolella. Tässä vaiheessa joku jo sormea heristäen muistuttaa siitä, ettei meillä ole mitään varmuutta Venäjän tappioista, ettei Venäjä ole ilmoittanut tappioistaan. Toisaalta tällaisten vähäisten signaalien pitäisi omalta osaltaan kertoa meille myös siitä, ettei sota ole sujunut Kremlin toivomalla tavalla – siitä ei tullut paraatimarssia Kiovaan, eikä pelkästään Ukrainan ja ukrainalaisten, vaan meidän kaikkien onneksi.

Kaatuneita venäläisiä jossain päin Ukrainaa.

Venäjä on pyrkinyt eri syitten takia salaamaan tappionsa Ukrainassa jo keväästä 2014 lukien, johtuen luonnollisesti siitä, ettei Venäjän (oman ilmoituksensa mukaan) edes ollut osallinen Ukrainan sodassa. Eri lähteiden perusteella voidaan kuitenkin päätellä vähintäänkin satojen Venäjän asevoimien sotilaiden kaatuneen Ukrainassa vuoden 2015 alkupuoleen mennessä. (4) Tuolloin merkittävin peruste salailulle oli edellä mainitsemani, sen sijaan 24. helmikuuta alkaneen laajan hyökkäyssodan kohdalla tuskin mitään yksittäistä syytä salailulle edes on olemassa, jos kaikissa tapauksissa kyse edes on tarkoituksellisesta salailusta vaan yksinkertaisesti siitä, ettei venäläisillä itselläkään ole tarkkaa tietoa siitä, kuinka monta miestä he ovat menettänyt.

Tämän tietämättömyyden taustalla voi sitten olla eri syitä, kuten täydellinen piittaamattomuus ihmiselämästä, etenkin jos kyseeseen tulee Itä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta pakkovärvätty tai Venäjällä syksyn mobilisaation seurauksena ilman koulutusta tai vain lyhyen koulutuksen jälkeen rintamalle viedyt mobilisoidut eli ns. mobikit.* Samaa piittaamattomuutta on havaittavissa myös siinä, että vankeja värvätään palkkasotilasorganisaatioihin, kuten PMC Wagneriin, lähinnä tykinruoaksi. (5) PMC Wagnerin omistajan Jevgeni Prigožinin suunnitelmissa on ryhtyä värväämään seuraavaksi naisvankeja joukkoihinsa. (6) Voin kertoa pari esimerkkiä kevättalvelta ja keväältä Makiivkasta, Itä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta, jossa miehitysviranomaiset yhdessä venäläisten erikoistoimintamiesten kanssa panivat täytäntöön useita (pakko)liikekannallepanoja tämän vuoden alkupuolella. (Huom. näitä [pakko]liikekannallepanoja pantiin täytäntöön useita kaikkialla Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla vuoden 2021 lopun ja tämän vuoden alun kuluessa).

Makiivkan tapauksessa kyse on kahdesta, pääasiassa pakkovärvätyistä kootuista komppanioista, joista kumpikin lähetettiin rintamalle siten, ettei miehistö tai omaiset saaneet tietoa rintamalohkosta. Jälkikäteen omaiset ovat lukeneet ”pitkiltä listoilta” läheisensä olevan ”palveluksessa”, mutta tuolloinkaan listoilta ei aina selvinnyt mihin läheinen oli sijoitettu; eivätkä listat ole ajantasaiset, niiltä ei käynyt selville edes se onko läheinen hengissä vaiko kaatunut, tai kenties haavoittunut – tällaiset asiat eivät välttämättä edes kiinnosta toiminnasta vastaavia upseereita. Heille tuntui olevan tuolloin, kuten on edelleenkin, tärkeintä se, että miehiä – ja toisinaan poikasia – lähtee rintamalle riittävä määrä. Makiivkan alueelta tulleiden tietojen mukaan pakkovärväys kohdistuu myös alaikäisiin. Tiedossamme on perheitä, joista isät ja pojat on viety rintamalle.

Näistä kahdesta Makiivkan alueelta (pakko)värvätyistä kootuista komppanioista, joista meillä on tietoa, omaiset eivät kesän koittaessakaan välttämättä tienneet mikä värvättyjen kohtalo on – toisen kohdalla sairaalaan haavoittuneina päätyneet kertoivat komppanian menettäneen kaatuneina tai kadonneina ensimmäisen viikon kuluessa yhdeksän sotilasta kymmenestä. Moni toivoi kadonneen läheisensä jääneen ukrainalaisten sotavangiksi, koska pitivät sitä ainoa mahdollisuutena omaisensa hengissä selviämiselle.

Yleisesti ottaen Venäjä on suhtautunut hyvin piittaamattomasti tappioihin, etenkin kun kyseessä ovat kaatuneet tai vakavasti haavoittuneet, kumpaankin ryhmään kuuluneita on jätetty ukrainalaisten käsiin venäläisten vetäytyessä alueilta. Yksittäistapauksissa vakavasti haavoittuneita on julki tulleiden tietojen mukaan tapettu venäläisten itsensä toimesta vetäytymisvaiheessa. Samaa piittaamattomuutta ja kunnioituksen puutetta on havaittavissa myös muussa kaatuneiden kohtelussa. Venäjän on todettu toimittaneen rintaman tuntumaan (selustassa) mobilisoituja krematorioita, joilla on tuhkattu Mariupolin alueella kuolleiden siviileiden ohella kaatuneita – mahdollisesti näin pyritään häivyttämään jälkiä sotarikoksista kuin myös vähentämään kotiin toimitettavien ruumiiden määrää (tässä logiikka on hyvin kylmäävä, kun ei ole ruumista, ei myöskään tarvitse maksaa omaisille korvauksia). (7) Luotettavien lähteiden mukaan miehitetyssä Donetskissa ruumiiden hävittäminen oli hyvinkin tehokasta, pakkomobilisoitujen ruumiita tuhkattiin DMZ:n terästehtaan laitoksissa (ukr. Донецький Металургійний Завод). Tässäkin tapauksessa olemassa on vain ihmisten sana, tarkempaa tilastointia tms. ei ole esittää todisteeksi.  

Jotain päätelmiä Venäjän mittavista tappioista voi myös tehdä @KilledInUkraine twittertilin julkaiseman aineiston kautta. Kyseinen sivusto julkaisee aineistoa Ukrainan sodan kuluessa kaatuneista venäläisupseereista. He kokoavat aineistonsa avoimista lähteistä, hyväksyen tilastointiinsa vain sellaiset upseeritappiot, joiden osalta on löydettävissä tieto hautajaisista, tai on olemassa oleva muistokirjoitus tai jokin uutissivusto on julkaissut tiedon kaatumisesta (esim. paikallinen media tai puolustushallinnon alainen Zvezda tv-kanava). (8) @KilledInUkraine eli Russian Officers killed in Ukraine -tilin mukaan 22. joulukuuta mennessä Venäjä on menettänyt Ukrainassa 24. helmikuuta 2022 jälkeen 2 kenraaliluutnanttia, 8 kenraalimajuria, 49 everstiä, 109 everstiluutnanttia ja 216 majuria sekä suuren joukon muita upseereita (kapteeneita, luutnantteja jne.), jolloin minimissäänkin Venäjän upseeritappiot nousevat 1576 upseeriin. (9) Sen ohella, että tilastointi osoittaa venäläisupseereiden minimitappiot, siihen eivät välttämättä päädy kaikkien palkkasotilasorganisaatioiden kärsimät upseeritappiot (esim. PMC Wagner), eivätkä Ramzan Kadyrovin hallinnon sisäministeriön erikoisjoukkojen eli kadyrovtsien upseeritappiot tai Venäjän kansalliskaartin Rosgvardijan vastaavat tappiot.

Tilastoanalyysia Venäjän upseeritappioista, pohjautuen @KilledInUkraine twittertilin aineistoon tarjoaa Tracking Russia's losses in Ukraine.

 

Venäjän kalustotappioista

Kirjoitukseni aiheen kannalta Venäjän kalustotappioiden tarkastelu ei välttämättä ole relevanttia, mutta niiden huomioiminen antaa kuitenkin jonkin kuvan Venäjän kyvyistä jatkaa sotaa tulevina kuukausina. Tässä kohdin haluan kuitenkin muistuttaa lukijoita siitä, että Venäjän strategia ja sodankäyntitapa ei ole suoraan istutettavissa osaan läntistä ajattelutapaa. Tarvittaessa venäläiset korvaavat puutteensa massalla tai yksiköillä; jos tavoitteeseen ei päästä suoraan, voidaan siihen yrittää päästä kiertoteitse (tällainen voi olla esim. tarkoituksettomalta näyttävä siviileiden murhaaminen). Voimmeko jopa todeta, että venäläisten mielestä tarkoitus pyhittää keinot. Suomessa tähän venäläisten mentaliteettiin on varauduttu mutta näyttää siltä, että suurin osa Eurooppaa on sulkenut tällaiselta uhalta silmänsä, jolloin varautuminen on lyöty pahoin laimin.

Venäjän kalustomenetyksiä Ukrainan sodassa seuraa useampi taho. Avoimien lähteiden perusteella omaa tilastointiaan pitää yllä oryxspioenkop-verkkosivusto. Heidän ilmoittamia lukuja kalustotappioiden osalta voidaan pitää miniminä, he tilastoivat tappiot vasta siinä vaiheessa, kun siitä löytyy dokumentoitua kuva-aineistoa (joka ei ole yhdistettävissä aiempiin ilmoituksiin menetyksistä), käytännössä siis todelliset menetykset Venäjälläkin ovat merkittävästi oryxspioenkop-sivuston ilmoitusta suuremmat. Heidänkin tilastointinsa mukaan Venäjä on menettänyt yhteensä 1575 taistelupanssarivaunua (tuhoutuneet, vaurioituneet, hylätyt ja kaapatut eli Ukrainan haltuun päätyneet); 1847 rynnäkköpanssarivaunua ja muuta taisteluajoneuvoa; 735 panssaroitua miehistönkuljetusvaunua; 280 panssaroitua miehistönkuljetusajoneuvoa; 43 MRAP-ajoneuvoa jne. (10)

Seuraavaksi Ukrainan asevoimien ilmoitukseen perustuva tilasto Venäjän miehistö, kalusto- ja materiaalitappioista käynnissä olevan hyökkäyssodan aikana, 24. helmikuuta – 23. joulukuuta 2022.

Tämän kirjoitukseni haluan päättää kuolemattomaan lausahdukseen Venäjän 24. helmikuuta alkaneen brutaalin hyökkäyssodan ensihetkiltä. Hetkiltä, jolloin Venäjä näyttäytyi suurimman osan silmissä maailman toiseksi voimakkaimpana sotilasmahtina –

”Покладіть насіння собі в кишені, щоб, коли вас уб'ють, проросли соняшники” (suom. Laita auringonkukansiemenet taskuusi, jotta ne itävät, kun sinä kuolet”) –

totisesti Ukrainassa auringonkukkapellot tulevat jatkossakin saamaan lannoitetta.

 

Marko 

 

Lähteet:

1. https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/ukraina-jymaytti-venajan-tiedustelua-erikoisella-kangasoperaatiolla-heti-sodan-alussa-raportti-paljastaa-kuinka-hyokkays-pysaytettiin-jopa-12-kertaisesta-ylivoimasta-huolimatta/052df124-caac-4442-b733-4dd4f53a7cda

2. https://www.oryxspioenkop.com/2022/04/destination-disaster-russias-failure-at.html

3. https://twitter.com/Ukrinform_News/status/1605831059404357632 

4. https://www.aa.com.tr/en/politics/us-says-about-500-russian-soldiers-killed-in-eastern-ukraine/68091

5. https://jamestown.org/program/wagner-pmc-recruits-russian-criminals-and-convicts-for-war-in-ukraine/ 

6. https://www.msn.com/en-us/news/world/putins-wagner-group-mercenaries-want-to-recruit-women-prisoners-as-snipers/ar-AA15yCOc 

7. https://thehill.com/policy/international/3264666-donestk-official-russia-using-mobile-crematoriums-to-dispose-of-bodies/

8. https://twitter.com/KilledInUkraine

9. https://twitter.com/KilledInUkraine/status/1606004963741532160 

10. https://www.oryxspioenkop.com/2022/02/attack-on-europe-documenting-equipment.html 

11. https://news.obozrevatel.com/ukr/society/hocha-pokladit-u-kisheni-nasinnya-kvitiv-u-zahoplenomu-genichesku-zhinka-zvernulasya-do-okupanta-video.htm 

*: Mobik on ukrainalaisten käyttämä termi, jolla kuvataan värvättyä venäläistä miehittäjää. Termi tulee sanoista mobilized + vatnik. Vatnik tarkoittaa kouluttamatonta propagandalla aivonsa pehmentänyttä venäläistä. Mobikkien elinajanodote rintamalla ei ole pitkä, Venäjän käyttäessä näitä värvättyjä lähinnä tykinruokana.  

#StandWithUkraine