Ukrainan epäsuoraa tulta Donetsk-Makiivka-alueella

 

Ukrainan asevoimien tykistökeskitykset ja raketinheitiniskut Donetskin ja Makiivkan alueilla sijaitsevia Venäjän asevoimien huoltotukikohtia, ammusvarikkoja, polttoainevarastoja sekä esikuntia vastaan alkoivat laajemmassa mitassa viime vuonna kesäkuun puolivälin tietämillä, ensimmäisen merkittävän ollessa tykistökeskityksen Expodonbas näyttely- ja messuhalliin 17. kesäkuuta 2022, jonka jälkeen Ukrainan asevoimat on toteuttanut iskuja pääasiassa tykistöä käyttäen lukuisiin kohteisiin Donetskin kaupunkialueella sekä Donetskin suurkaupunkialueella sijaitseviin kaupunkeihin ja taajamiin, kuten Makiivkaan ja Jasynuvataan – viime vuoden toisella puoliskolla iskuja ryhdyttiin toteuttamaan tykistön ohella myös M142 HIMARS raketinheitinjärjestelmällä sekä mahdollisesti M270 MLRS-järjestelmällä. Eräissä tapauksissa on vaikeampi määritellä onko kyse epäsuorasta tulesta, hiipivän asejärjestelmän käytöstä vaiko miehitetyillä alueilla toteutetusta erikoisoperaatiosta.

Sitten on vielä tapauksia, jolloin on pohdittava, ovatko venäläiset itse teon taustalla. Tällainen tapaus on Maja Pigorovan tyttären Maria Pirogovan likvidointi Donetskissa joulukuun kuudentena, 2022. (1) Äiti Maja Pigorova työskenteli miehitetyn Donetskin alueen tiedotusministeriön palveluksessa, tyttärensä Maria Pigorova oli toiminut pidemmän aikaa niin propagandistina kuin myös ns. kansanedustajana alueen nukkeparlamentissa.

Kirjoituksessani kiinnitän tarkemman huomion eräisiin viime aikojen tykistö- ja raketti-iskuihin Donetskin suurkaupunkialueella. Tällöin on luonnollista aloittaa runsasta huomiota saaneesta – vuodenvaihteessa toteutetusta – raketti-iskusta Makiivkassa sijainneeseen rakennusalan ammattioppilaitokseen nro. 19:sta, jossa kuoli satoja venäläissotilaita. (2) Valtaosa kuolleista oli rekrytoitu Samaran alueelta, Venäjältä. Iskusta hengissä selvinnyt, käytännössä kuolinvuoteeltaan tapahtuneesta videotestamentin tehnyt Anton Golovinski-niminen sotilas syytti tovereidensa kuolemista piittaamattomia upseereita, nimetenkin heistä erään – eversti Roman Enikejevin.

Rakennusalan ammattioppilaitos nro. 19 Makiivkassa Ukrainan HIMARS-iskun jälkeen. 

Rakennusalan ammattioppilaitos nro. 19, Makiivka, miehitetty Itä-Ukraina.

Ukrainan asevoimat suoritti tammikuun 1. päivä kello 00:01 onnistuneen ja venäläisille runsaat tappiot tuottaneen iskun M142 HIMARS raketinheitinjärjestelmällä, tuhoamalla heidän tukikohtanaan käyttämään rakennusalan ammattioppilaitoksen nro. 19 (Макеевское профессионально-техническое строительное училище №19), miehitetyssä Makiivkassa. Iskun jälkeen Venäjällä on käyty kiivasta keskustelua siitä, mikä aiheutti venäläisille niin raskaat tappiot ja mitä laiminlyöntejä he tekivät. 

Tiedossa on se, että iskun tuhovoimaa lisäsi oppilaitosrakennuksen kellaritiloihin sijoitettu ammusvarasto, sekä se, että Ukrainan asevoimille kulkeutui – todellisuudessa useita reittejä myöten – tieto siitä, että aiemmin lähes tyhjillään olleen rakennuskompleksin alueella oli havaittu runsasta sotilaallista toimintaa.

Yhden kuvan tapahtumien kulkuun tarjoaa iskusta hengissä selvinneen, Rostov-na-Donun alueelle sairaalahoitoon siirretyn, Anton Golovinski-nimisen venäläissotilaan videotestamentti. (3 ja 4) Kyseinen sotilas menehtyi myöhemmin sairaalassa iskussa saamiinsa vammoihinsa. Esittäytyessään videolla hän kertoi olevansa Samarasta kotoisin ollut mobilisoitu, ja kuuluneensa 44. rykmenttiin. Perussyy hänen lausuntonsa mukaan on se, että heitä komentanut upseeri määräsi heidät oppilaitoksen saliin uudenvuoden yönä kuuntelemaan Vladimir Putinin puhetta, jonka tähden he kaikki olivat kokoontuneet yhteen ja samaan tilaan.

Golovinskin mukaan he saapuivat joulukuun lopulla Makiivkan alueelle, jossa heidät sijoitettiin rakennusalan ammattioppilaitokseen nro. 19. Saapuessaan mobilisoidut pyysivät, ettei heitä kaikkia majoiteta samaan paikkaan, upseerit eivät suostuneet pyyntöön. Kun heidät käskettiin uudenvuoden yönä kuuntelemaan Putinin puhetta saliin, he edelleen pyysivät, ettei näin tehdä, koska (Golovinskin mukaan) kaikki paikalliset tiesivät sen. Golovinski ei videolla avaa sen tarkemmin, mitä hän tarkoittaa sanalla – sen. Videolla Golovinski kertoo, kuinka pyyntö evättiin ja heitä käskettiin noudattaa eversti Roman Enikejevin antamaa käskyä. Golovinskin mukaan ”Rikollista käskyä!”

Videolla Golovinski syyttää nimeämäänsä upseeria siitä, että lähes kaikki hänen toverinsa ovat kuolleet. Omaa pelastumistaan hän pitää ihmeenä, useiden eri lähteiden mukaan Golovinski menehtyi sairaalassa myöhemmin vammoihinsa. Hänen kehostaan oli palanut 75 prosenttia.

Golovinski syyttää kollektiivisesti upseereita tarkoituksellisesta leväperäisyydestä, halusta päästä ”mahdollisimman nopeasti kotiin” – mikä voi tässä asiayhteydessä tarkoittaa sitä, että upseereille oli varattu Makiivkassa erilliset majoituspaikat, jossa oli mukava ottaa vastaan vuodenvaihtumista.

Golovinskin lausuntoa voi pitää yhtenä todenmukaisena todisteena tapahtuneeseen johtaneista syistä. Samalla hänen kuvauksensa paljastaa Venäjän asevoimissa ja yhteiskunnassa piilevän piittaamattomuuden ihmishengistä – tässä tapauksessa mobilisoiduista sotilaista. Esiintymällä kasvoillaan ja nimellään hän myös vaarantaa itsensä ja läheisensä, joten en usko, että hänen kuvauksensa eroaisi ainakaan merkittävällä tapaa tapahtuneesta.

Venäläislähteidenkin mukaan Makiivkassa menehtyi huomattavasti enemmän sotilaita, mitä Venäjän virallinen ilmoitus kertoo – jossa siinäkin kuolonuhrien kokonaismäärä on noussut jo 93 sotilaaseen (tammikuun toisella viikolla). Venäläisten sotabloggareiden ja monien Kremliä tukevien lähteiden mukaan kuolonuhrien määrä on noussut jo lähelle 300 sotilasta, lukema 7. tammikuuta 2023. Useilla sairaalahoitoon toimitetuilla on vakavia vammoja, joukossa on runsaasti sotilaita, joilla on laajoja palovammoja – kuten videotestamentin antaneella Golovinskilla. Iskusta hengissä selvinneille sotilaille Venäjän propagandaäänillä on jo tehtävä varattuna – mennä rintamalle ”kostamaan tovereidensa” puolesta samalla kun nämä propagandaäänet jatkavat ydintuhosta paasaamista parhaimpaan katseluaikaan.

Testamentissaan Golovinski totesi ”kaikkien paikallisten tienneen asiasta”. Siitä huolimatta, että Ukrainan itäisimmät osat ovat olleet Venäjän kontrollissa tavalla tai toisella jo keväästä ja kesästä 2014, on Ukrainan sotilastiedustelun kuin myös muiden organisaatioiden onnistunut kerätä tietoa alueelta kaiken aikaa. On enemmän kuin todennäköistä, että ukrainalaisille kulkeutui tietoa venäläissotilaiden saapumisesta alueelle useita eri reittejä myöten, oman signaalitiedustelun ohella myös ”tarkkaavaisilta havainnoitsijoilta” miehitetyiltä alueilta – paikallisilta siis.

Venäjä on propagandistiensa toimesta pyrkinyt luomaan kuvaa, että Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla asui yhtenäinen joukko ihmisiä, jotka ”halusivat olla osa Venäjää”, mitä mielikuvaa he ruokkivat ”paikallisten” haastatteluilla, jotka joko ylistävät Kremliä tai toivoivat liittymistä Venäjään. Tämä kaikki on loppujen lopuksi hyvin kaukana todellisuudesta. Sodan alettua vuonna 2014 Itä-Ukrainan miehitetyt alueet jäivät ehkäpä enemmän erityksiin, mikä oli ukrainalaisten tarkoitus alun perin.  Osaltaan tämä johtui Minskin sopimuksista, joiden noudattamiseen Ukraina sitoutettiin aivan toisella tapaa kuin Venäjä, joka pystyi hyvin vapaasti rikkomaan sopimusten kirjainta ja henkeä miehittämillään alueilla vuosien ajan, ilman, että sitä sanktioitiin siitä.

Vastarintatoiminta Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla on vielä vähäistä, mutta se alkaa saada entistä näkyvämpiä muotoja ruohonjuuritason aktivismin myötä. (5) En pitäisi aivan mahdottomana sitäkään, etteikö alueella nähtäisi tulevina kuukausina aseellistakin vastarintatoimintaa.

Siirtykäämme seuraavaksi tilannekartan kautta Ukrainan vaikuttamiseen miehitetyn Donetskin ja Makiivkan alueella joulukuun 2022 ja tammikuun 2023 aikana – eräissä tapauksissa viittaan varhaisempiinkin tapahtumiin miehitetyssä Donetskissa. 

Verrattuna viime kesään ja syksyyn, näyttää Ukrainan asevoimat tehneen olennaisesti vähemmän merkittäviä iskuja venäläisten Donetskin ja Makiivkan alueille sijoittamia huolto- ja ammusvarikkoja vastaan joulukuun ja tammikuun kuluessa. Luonnollisesti on mahdollista, että Ukrainan on jo onnistunut tuhota suurimman osan merkittävistä ammus- ja polttoainevarikoista Donetskin suurkaupunkialueella, joten enää ei ole niin paljon ”herkullisia” kohteita kuin kesällä ja alkusyksystä oli, jolloin Ukrainan onnistui tuhota lukuisia merkittäviä ammusvarikoita Donetskin alueella.

Toisaalta on olemassa selkeitä merkkejä siitä, että Venäjä on oppinut operoimaan HIMARS-uhan alla, mikä tarkoittaa ensisijaisesti sitä, että polttoaine- ja ammusvarikoita on vedetty kauemmas rintamavyöhykkeeltä. (6) Ukrainan käyttämien M142 HIMARS-järjestelmän rakettien kantama on rajoitettu noin 80 kilometriin, mikä Donetskin alueella tarkoittaa esim. sitä, että Ilovaiskin sijaan Venäjältä tulevat polttoaine- ja tavarajunat puretaan lähempänä Venäjän rajaa, vaikkapa Kuteinykovessa tai Amvrosijivkassa.

Yleisesti ottaen Venäjän on helpompi järjestää joukkojensa huolto niillä Itä-Ukrainan alueilla, joita se on miehittänyt ja kontrolloinut keväästä ja kesästä 2014, niin kauan kun Ukraina ei pysty vaikuttamaan tehokkaasti ja säännöllisesti olennaisesti nykyistä kauemmas rintamavyöhykkeeltä. Tämä johtuu siitä, että Venäjällä on alueella mittava tukikohtien ja huoltovarikoiden ketju, joiden rakentamisen se aloitti sodan toisen vuoden kuluessa (eli vuonna 2015). Aiheesta enemmän heinäkuussa 2021 kirjoittamassani blogissa ”Venäjän merkittävimmät varikko- ja tukikohta-alueet Ukrainan rajalla sekä miehitetyssä Itä-Ukrainassa”. Itä-Ukrainassa tieverkko on myös merkittävästi tiheämpi kuin Ukrainan eteläisillä alueilla, jotka Venäjä valtasi 24. helmikuuta 2022 jälkeen, mikä mahdollistaa toimivammat logistiset ketjut – yhteen reittiin vaikuttaminen ei välttämättä katkaise Venäjän logistista ketjua vrt. eteläiset osat, joilla Venäjä on olennaisesti riippuvaisempi yksittäisistä raidelinjoista ja merkittävästi harvemmasta maantieverkosta. Venäjän logistiikkaa helpottaa idässä myös tiheä rakennuskanta, jossa se käyttää surutta hyödyksi siviilikohteiden antamaa suojaa varastoidessaan materiaalia asutuksen keskelle.

Edelliseen liittyen, Venäjää helpottaa myös se, että rintamavyöhykkeellä Ukraina toimii merkittävästi harkitummin kuin se silloin kun on tulitettava kaupunkialueella sijaitsevia kohteita. Ukraina pyrkii iskemään kohteisiin siten, että sivullisille aiheutuisi mahdollisimman vähäiset vahingot. Se on jättänyt useita kertoja iskemättä, jos on vaara, että kohteen tuhoaminen aiheuttaisi merkittävät siviilitappiot tai jonkin suojellun kohteen vaurioitumisen. Vastaavasti Venäjä käyttää hyödyksi tätä Ukrainan harkittua ja siviilitappioiden minimointiin tähtäävää sodankäyntitapaa sijoittamalla tykistöä sekä raketinheitinjärjestelmiä kaupunkialueelle, jopa asuintalojen tuntumaan.

Karttaan olen merkinnyt (punainen ympyrä) sellaisia alueita, joilla on tehty havaintoja edellä kuvailemistani Venäjän toimista. Miehitetyssä Donetskissa asuvat tuttuni ovat kertoneet koko sodan ajalta lukuisia esimerkkejä, kuinka venäläiset sijoittavat tykistöä asutetulle alueelle – jopa sairaaloiden tuntumaan ja alueelle. Viimeisin konkreettinen esimerkki tulee tämän vuoden puolelta, venäläisten sijoittaessa panssarihaupitseja Azotniin pienkaupunginosaan (ukr.  Азотный микрорайон)  Kuibyshivskyin alueella Donetskissa. Vastaavasti viime kesänä tuttumme näki venäläisten ajavan panssarihaupitsin sairaala-alueelle tulittamaan Ukrainan kontrolloimia alueita, mikä toistui keskeytyksettä useiden vuorokausien ajan. Kyseinen sairaala oli tuolloin toiminnassa, kuten on edelleenkin – samalla tavalla Azotniin alueella asuu runsaasti siviileitä, joita venäläiset käyttävät ihmiskilpinään.

Donetskin keskustasta etelään sijaitsevan DMZ:n (ukr. Донецький металургійний завод) terästehtaan alue ja ympäristö on toiminut yhtenä venäläisten huoltovarikkotoiminnan keskuksena kaupunkialueella. Laajalle teollisuusalueelle on raideyhteys Ilovaiskista, jolloin vältytään kaupunkialueen kiertäminen Jasynuvatan kautta pohjoisesta. DMZ:n alue on helposti Donetskin kehätieltä (H20) tavoitettavissa, mikä vain korostaa sen merkitystä venäläisille, niinpä alue on toiminut varastona, varikkona ja huoltotukikohtana venäläisille sodan ensimmäisestä vuodesta lähtien.

Makiivkassa rakennusalan oppilaitokseen nro. 19 kohdistettu isku on luonnollisesti saanut eniten huomiota medioissa, mutta joulukuulta ja tammikuulta voi poimia muitakin sellaisia iskuja, joilla on muutakin kuin vain uutisarvoa.

Joulukuun 21. päivä Ukrainan asevoimat vaikutti tykistöaseella Bossen alueen ja vanhan hautausmaan eteläpuolella sijaitsevan Šeš-beš hotelli- ja ravintolakompleksiin Donets’ke Moren pohjoisella rannalla. (7) Ravintolassa oli iskuhetkellä iltaa viettämässä Roskosmosin entinen johtaja Dmitri Rogozin, joka loukkaantui iskussa sekä miehitysalueen hallintoon kuulunut, kollaboraattori, Vitali Hotsenko – jälkimmäisen ollessa todennäköisesti iskun kohde. Hotsenko selvisi iskusta hengissä (vammoitta).

Samoihin aikoihin Ukraina vaikutti Bossen alueella toimineeseen venäläisten tykkipatteriin, hiljentäen kyseisen patterin mahdollisesti M142 HIMARSilla suoritetulla iskulla.

Tammikuun 8. päivä Ukraina kohdisti tykistökeskityksen Donetskin pohjoisosissa sijaitsevaa metallivalssaamoa vastaan (ПАТ ”ДМПЗ”), jonne venäläiset olivat perustaneet huolto- ja korjausvarikon. (8) Ukrainan tykistön kohteeksi ovat päätyneet myös venäläisten joukkojen keskitykset sekä siirrot Donetskin alueella, kuten Jakovlivkan alueella välittömästi Donetskin pohjoispuolella. (9) Vaikuttaminen kohdistuu myös venäläisten panssarikalustoon ja muuhun kalustoon rintaman tuntumassa, kuten Lozoven kylässä, jossa tuhottiin venäläisten taistelupanssarivaunu (todennäköisesti T-72B3) sekä pienikokoinen ammusvarikko. (10)

Mikäli haluamme siviileiden kärsimysten päättyvän Ukrainassa nopeammin, on meidän toimitettava Ukrainalle aseistusta, jolla vaikuttaa riittävän syvälle Venäjän selustaan – vähintäänkin Ukrainan on kyettävä vaikuttamaan Venäjän joukkoihin kaikilla niillä alueilla, joita Venäjä juuri nyt miehittää.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://euroweeklynews.com/2022/12/06/maria-pirogova-dies-donetsk-dpr/ 

2. https://twitter.com/Tendar/status/1609657637133766657 

3. https://twitter.com/nexta_tv/status/1611857616447094786 

4. https://glavred.net/ukraine/prikaz-otdal-polkovnik-okkupant-nazval-vinovnogo-v-likvidacii-rossiyan-v-mariinke-no-eto-ne-vsu-10439408.html 

5. https://twitter.com/nexta_tv/status/1607666131468226561 

6. https://twitter.com/PToveri/status/1613940436573515776 

7. https://ukrainetoday.org/2022/12/22/arrival-in-the-midst-of-a-feast-details-of-the-wounding-of-rogozin-in-donetsk-appeared-photo-video/ 

8. https://twitter.com/NOELreports/status/1612084411549319168 

9. https://twitter.com/Militarylandnet/status/1611787129452912640 

10. https://twitter.com/UAWeapons/status/1612842096045457408 

Kuvat rakennusalan ammattioppilaitoksesta nro. 19 via dw.com ja @Lyla_lilas.

Tilannekartan lähteinä käytetty myös ukrainalaista Informnapalm OSINT-ryhmää, ETYJ:n Ukrainan monitorointimission havaintoja ajalta ennen 24. helmikuuta 2022 ja @5urpher laatimaa seikkaperäistä karttaa sekä omia havaintoja, että kontakteja alueelle.  

#StandWithUkraine 

Venäjän monitahoinen vaikuttaminen ulkomailla ”auliita apureitakin” hyödyntäen

 

Venäjän 24. helmikuuta 2022 käynnistämän, Ukrainaan kohdistaman monen rintaman hyökkäyssodan rinnalla Venäjä on myös jatkanut erilaisia vaikuttamisoperaatioitaan ulkomailla. Samalla on myös nähty Venäjän poimivan edeltävinä vuosina aloittamiensa vaikuttamisoperaatioiden sekä muiden vastaavien toimien hedelmiä, mikä on näkynyt äänestyksissä YK:ssa, joissa Venäjän rinnalla erilaisilla äänestyksissä on ”seisonut” joukko kolmannen maailman maita. Näihin yhteiskuntiin Venäjä on viime vuosina pyrkinyt voimakkaasti vaikuttamaan joko korruptoimalla niitä tai toimittamalla korruptoituneiden valtioiden johdoille ”turvapalveluita” palkkasotilaiden muodossa. Vastapalveluina Venäjälle nämä maat ovat konkreettisen hyödyn rinnalla tarjoilleet hyvin usein Venäjää miellyttävää äänestyskäyttäytymistä kansainvälisissä organisaatioissa, kuten YK:ssa. Mutta ennen kuin sukellan syvemmälle aiheeseen, palautetaan mieleen eräs asia. Mieleen palautettavassa asiassa on kyse vastauksesta kysymykseen – Mikä mahdollistaa Venäjän vaikuttamisen (ja tuo sille sen mahdollisen menestyksen)?

Kysymykseen vastaa puolestani Keir Giles teoksessaan Venäjän sota jokaista vastaan:

”Venäjän käymässä kamppailussa demokratioita ja niiden väestöä vastaan sen saavuttamia menestyksiä liittää toisiinsa yhteinen tekijä, olipa sitten kysymys yksittäisten ihmisten suiden tukkimisesta häirinnällä tai koko maan poliittisen suunnan muuttamisesta. Yhdistävä tekijä on se, että Venäjän saavuttama menestys ei olisi ollut mahdollista ilman kohdemaassa olevien halukkaiden tukijoiden aktiivista toimintaa.” (1)

Eli jotta Venäjä saavuttaisi tarvittavaa menestystä, sillä on oltava kohdemaassa halukkaita tukijoita, jotka ovat valmiit aktiivisesti avustamaan sitä. En kuitenkaan ryhdy laajentamaan tätä kirjoitusta sillä, että ryhtyisin sen tarkemmin tarkastelemaan ja pohtimaan syitä, jotka saavat (tai pakottavat) ihmiset työskentelemään Venäjän hyväksi. Syyt voivat vaihdella ideologisista ahneuteen tahi siihen, että Venäjän on onnistunut kokoamaan raskauttavaa materiaalia henkilöstä saaden tämän näin työskentelemään hyväkseen. Toki henkilön persoonalla on suuri vaikutus siihen, kuinka helppoa taivuttaminen on vai onko se lainkaan mahdollista. Voisin kuvitella, että henkilö, jolle julkinen kuva on tärkeä on helpompi taivuttaa tekemään työtä Venäjälle (tai mille tahansa pahantahtoiselle voimalle) ja lopulta voidaan päätyä pienien tekojen (palvelusten) kautta tilanteeseen, jossa ympäri kääntyminen ei ole enää mahdollista.

Jotta kirjoitukseni olisi havainnoiltaan mahdollisimman ajankohtainen, jätän muutamia lyhyitä viittauksia lukuun ottamatta huomiotta tunnetut ja tiedetyt tapahtumat vuosien ja vuosikymmenten takaa. Meille suomalaisille kiusallisella tapaa tuttu on suomettumisen aika, jota emme ole vielä kunnolla (perusteellisesti) käynyt läpi – tätä velkaa maksamme edelleen. Suomettumisen aikakauden rinnalla monien mieliä typerryttää kahden entisen pääministerimme työskentelyt Venäjän hyväksi – Esko Aho ja Paavo Lipponen eivät ole silmissäni Saksan entistä liittokansleria Gerhard Schröderiä parempia. Kolmikko on tehnyt runsaasti työtä Venäjän hyväksi, eikä yksikään heistä näytä oppineen mitään vaan tahoillansa jatkavat kuin mitään ei olisi tapahtunut. Vastenmielistä sakkia!

Kehitysmaiden ja kehittyvien maiden ohella Venäjän vaikuttamispyrkimykset ulottuvat edelleen myös läntisiin demokratioihin. Viime viikolla huomiota herätti uutinen, jonka mukaan Venäjä pyrkii kääntämään Saksan Ukrainaa vastaan. (2) Viimevuosikymmeneltä tuttuun tapaan Venäjä turvautuu Saksassa myös laita- ja äärioikeiston edustajiin, mutta myös poliittisen janan vastakkaisen laidan ryhmiin, kuten Saksan kommunistipuolueeseen. Vasemman ja oikean äärilaidan ohella Venäjä pyrkii vetoamaan Saksassa asuviin venäläisiin sekä käyttämään vaikuttamistyön ohella erilaisissa operaatioissaan jengejä sekä organisaatioita, kuten Yön susia, joiden jäsenistö koostuu niin saksalaisista kuin myös venäläisistä tai kolmansien maiden kansalaisista.

Tällä hetkellä Venäjän vaikuttamisoperaatioiden tärkeimpiä, jollei tärkein, tavoite on rikkoa läntinen rintama, joka tukee Ukrainaa, koska yhtenäistä länttä vastaan Venäjällä ei ole mitään mahdollisuuksia. Ei sotilaallisesti, eikä taloudellisesti. Edellä mainittu Saksaa koskeva havainto on yksi osa tätä vaikuttamisoperaatiota, samalla tavalla Venäjä pyrkii vaikuttamaan muidenkin maiden kautta Ukrainalle kohdistuvaan tukeen – tässä kuviossa Unkarilla on oma roolinsa. Unkarilla todellakin on kokoaan suurempi rooli Venäjän vaikuttamisessa. Sen ohella, että Viktor Orbánin hallinto pyrkii omalta osaltaan iskemään kiilaa Ukrainan ja Euroopan Union väliin, on maa jarruttamassa Suomen ja Ruotsin NATO-jäsenyyksien hyväksymistä yhdessä Turkin kanssa.

Unkarin ohella Ukrainan toinen rajavaltio Slovakia voi ajautua tilanteeseen, jossa viime vaalit voittaneen Tavalliset ihmiset puolueen (OĽaNO) puheenjohtaja, populistinen Igor Matovič (entinen pääministeri ja valtiovarainministeri), on ajanut maan tilanteeseen, jossa maan Venäjään myönteisesti suhtautuvat oppositiopuolueet vaativat ennenaikaisia parlamenttivaaleja. Tällaisia vaatimuksia on esitetty ainakin Hlas-SD- ja Smer-SD-puolueiden taholta, joista jälkimmäinen vaatii ennenaikaisten vaalien pitämistä touko-kesäkuussa 2023. Ratkaisuksi ongelmaan Slovakiassa on esitetty, että presidentti Zuzana Čaputová muodostaisi ”teknisen hallituksen” luotsaamaan maan ongelmallisesta tilanteesta ja valmistelemaan maata parlamenttivaaleihin. Tällaisen hallituksen (ja sitä tukevan koalition) eräs tehtävä olisi estää maan luisuminen Venäjän vaikutuspiiriin. Presidentti Čaputová oli keskeisessä roolissa Slovakian ryhtyessä tukemaan Ukrainaa aseellisesti, maa on toimittanut Ukrainalle S-300PMU-ilmatorjuntajärjestelmän lisäksi myös muuta aseistusta ja varustusta, kuten olkapäältälaukaistavia ilmatorjuntaohjuksia, panssarintorjuntaohjuksia sekä kranaatteja. (3)

Keväällä Suomessa järjestetään eduskuntavaalit. Vaalitaisto on hiljalleen alkamassa, joten on enemmän kuin todennäköistä, että tulevina viikkoina Venäjä suoraan tai välillisesti sen operaattoreiden tai ”auliiden apureiden” avulla pyrkii vaikuttamaan vaalitaistoon. Vaalitaistoon osallistuu myös joukko ehdokkaita sekä puolueita, joiden toiminta on yhteiskuntarauhaa rikkova. Kansanedustaja Ano Turtiaisen perustama Valta kuuluu kansalle tarjoaa osalle kansaa populistisen hutun ohella Kremlin toiveita myötäilevää politiikkaa, joiden toteutuessa Suomi päätyisi harmaalle alueelle lännen ja brutaalia hyökkäyssotaa käyvän Venäjän välille. (4) En usko, että perussuomalaisten riveistä eduskuntaan ponnistaneen Turtiaisen onnistuu uusia valtakirjaansa tulevissa vaaleissa, jonka seurauksena hiljalleen rapautuva Valta kuuluu kansalle joko hajoaa osiin tai kuihtuu olemattomiin. Tai kumpaakin. 

Näkemys se on tämäkin, mutta kertoo omalta osaltaan sen kenen joukoissa Turtiainen pelaa. (5) 

Edellä mainitun Valta kuuluu kansalle ohella tulemme näkemään muidenkin puolueiden tai ehdokkaiden toimesta menneisyydestä kumpuavia ulostuloja. Näiden puolueiden joukkoon kuuluu Valta kuuluu kansalle puolueesta eronneen Ossi Tiihosen perustama Vapauden liitto. Kiinnostavaa kuviossa on sitten se, että moni on eronnut VKK:sta puolueen Venäjä-myönteisyyden vuoksi ja liittynyt Vapauden liittoon, (6) jonka riveistä on eduskuntaankin pyrkimässä useampikin ehdokas, jotka suhtautuvat myönteisesti tai hyvin myönteisesti nyky-Venäjään. Sitoutumattomana Vapauden liiton listoilta eduskuntaan on pyrkimässä Uudenmaan vaalipiiristä Juha Korhonen, tunnettu vastamedioiden pyörittäjä ja monessa Johan Bäckmaniinkin liitetyssä projektissa mukana ollut henkilö. (7)

Tässä yhteydessä on hyvä muistaa Aleksandr Duginin toteamus: ”The most important factor should not be whether these groups are pro-Russian or not. What they oppose is of much greater importance here. The enemy of my enemy is my friend. It is simple and easy to understand. - - -”. (8)

Valta kuuluu kansalle, Vapauden liittoa ja montaa muuta yhdistää EU ja NATO-vastaisuus, retoriikassa esiintyy usein sanat puolueettomuus ja patrioottisuus. Termejä, joita myös Janus Putkonen usein toistaa Kremlin propagandakoneen kaikuna.

Myös muista puolueista löytyy ehdokkaita, joiden retoriikka kosiskelee aivan liian usein Kremliä, kuten keskustan Peräpohjolan piirin eduskuntavaaliehdokkaaksi nimetyn Paavo Väyrysen, joka on tehnyt tunnetuksi Venäjän narratiivia kirjoituksissaan ja kommenteissaan. (9 ja 10) Tässä yhteydessä en tämän tarkempaa sivua eduskuntavaaliteemaa, Väyryseen palaan vielä lyhyelti kirjoituksen loppupuolella.

Kansallisten parlamenttien ohella Venäjä pyrkii vaikuttamaan päätöksentekoon ja EU:hun myös Europarlamentin kautta, josta löytyy Venäjää tukevia voimia niin oikealta kuin myös vasemmalta. Helmikuun 24. päivän jälkeen osa Venäjää aiemmin avoimesti tukeneista mepeistä tai ryhmistä on ryhtynyt pidäkkeellisemmäksi lausunnoissaan. Poikkeuksiakin löytyy, kuten irlantilaismepit Mick Wallace ja Clare Daly, joiden kannanotot ovat Venäjää tukevia. Wallace on kannanotoissaan tukenut jo pidemmän aikaa Venäjää kuin myös Bašar al-Assadin hallintoa Syyriassa. Kumpikin heistä kuuluu vasemmistolaiseen Independents 4 Change-puolueeseen (joka kuuluu europarlamentissa Euroopan yhtynyt vasemmisto/ Pohjoismaiden vihreä vasemmisto- eli GUE/NGL-ryhmään, johon Suomesta kuuluu Vasemmistoliitto).

Mick Wallace EU-parlamentissa huhtikuussa 2021 levittämässä Venäjän propagandaa.

Puolueiden ja yksittäisten poliitikkojen sekä virkamiesten rinnalla erilaiset organisaatiot (esim. Yön sudet), ryhmät ja yhdistykset ovat Venäjälle luonnollinen väylä vaikutusyrityksissään, mikä kävi myös ilmi Reutersin julkaiseman Saksaa käsittelevän artikkelin kohdalla. Ei myöskään pidä unohtaa urheilua ja kulttuuria pehmeän vaikuttamisen keinoina, ns. Soft Power.* Kulttuurivaihto vaikuttamisen välineenä on tuttua jo neuvostoajoista siinä missä urheilukin – valitettavasti me olemme liian usein sokeita tälle vaikuttamisen muodolle. Sulkiessamme silmämme siltä toistamme tavattoman usein urheilun saralla kulunutta – ja paikkaansa pitämätöntä – sanontaa ”politiikka ei kuulu urheiluun”, vaikka sitä se juuri tekee Vladimir Putinin Venäjällä (ja monessa muussa totalitaarisessa valtiossa).

Yön sudet marssivat Bosnian Serbitasavallassa tammikuun 9. 2023 Serbitasavallan päivänä, kyseessä todennäköisesti serbialainen alajaosto. (11) 

Päätetään tämä kirjoitus lukumääräisesti suurimpaan ryhmään Venäjän tukijoista eli näihin erilaisiin ”auliisiin apureihin”, joita Venäjä on käyttänyt ja käyttää hyväkseen propagandaviestiensä jakamisessa (ja Venäjän narratiivin toistossa) sekä hyödyntänyt heitä erilaisten demonstraatioiden järjestämisessä ja niihin osallistumisessa, ja joiden aktiivisuuden avulla Venäjän narratiivi ja välittämä vääristynyt kuva tapahtumista saa näkyvyyttä. Merkittävintä tämä on tapauksissa, joissa Venäjä saa puolelleen henkilöitä, joiden sanalla on tavanomaista enemmän painoarvoa tai merkittävän laaja kohdeyleisö – koronapandemian myötä moni ekstremisti luisui huomaamattaan toistamaan Venäjän propagandaa (toki joukossa on heitä, jotka toimivat tietoisesti). Osa tällaiseen ryhmään kuuluvista menee jopa niin pitkälle, että he keskusteluissaan esittävät tiettyjen Venäjän naapurimaiden – kuten Ukrainan – aseman olevan ”kiistanalaisen” tai jopa kiistävät niiden itsenäisyyden tai muulla tavalla toistavat Venäjän propagandaa. Paavo Väyrynen on käymissään keskusteluissa sekä blogeissaan toistuvasti levittänyt Venäjän propagandaa Ukrainan sisällissodasta sekä Ukrainan asevoimien julmuuksista, tehden tätä vieläpä 24. helmikuuta 2022 jälkeen. (12) Käytännössä he pitävät yllä käymänsä keskustelun avulla sitä, että Venäjän pitäisi saada toimia haluamallaan tavalla siihen rajoittuvien itsenäisten valtioiden kanssa. Ennen 24. helmikuuta kiinnitimme huomiota vain Ukrainan ja Georgian kaltaisiin maihin, mutta ehkäpä meidän olisi syytä huomioida tarkemmin ne imperialistiset menneiden rajojen palauttamisesta haaveilevat äänet. Kun on ilmeistä, että Venäjän tavoitteet ovat paljon laajemmalla kuin Ukrainan väkivaltaisessa kaappaamisessa. Niin, Suomikin on ollut osa Venäjän imperiumia!

 Keir Giles kuvaa uusimman teoksensa Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee, osassa 6 Auliit apurit erinomaisen hyvin tätä toimintaa ja siihen liittyviä nyansseja. Huomioitavaa on se, etteivät Venäjän hyväksi työskentelevät ihmiset aina edes tiedä tai anna itsensä uskoa, että heidät on viekoiteltu tanssiin pirun kanssa. (13) Joukossa on myös ihmisiä, jotka vapaasta omasta tahdosta puolustavat Venäjää – he tekevät sitä saamatta ruplaakaan. Ainakin osaa laita vasemmistoon ajautuneita tuntuu ohjaavan Venäjän tukijoiksi anti-imperialismi ja antiamerikkalaisuus. No, jättäkäämme tässä yhteydessä tyystin huomiotta se, että nyky-Venäjä kuten sen edeltäjäkin on mitä imperialistisin luomus.

Kokonaisuus on aivan liian laaja käytäväksi läpi yhdessä kirjoituksessa, ehkäpä kirjoitukseni Venäjän vaikuttamisesta Ukrainaan tarjoaa tässä yhteydessä yhden laajentavan näkökulman lisää: Ukrainan sodan taustaa – havaintoja Venäjän vaikutustyöstä Ukrainassa (julk. 4.3.2020), jossa havaittavissa myös Venäjän halu hyödyntää yhteiskuntarauhaa rikkovia poliittisia liikkeitä oikealta vasemmalle.

 

Marko 

 

Lähteet:

1. Keir Giles: Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee, s. 264.

2. https://www.reuters.com/investigates/special-report/ukraine-crisis-germany-influencers/ 

3. https://www.oryxspioenkop.com/2022/04/allies-of-freedom-slovakia-mulls.html 

4. Esimerkkinä kansanedustaja Turtiaisen puhe eduskunnassa 16. syyskuuta 2021.

5. https://twitter.com/TurtiainenAno/status/1589514268034371584 

6. https://yle.fi/a/3-12398273 

7. http://uusimaanpuolustus.blogspot.com/2020/01/analyysi-disinformaatio-jarjestaytyy.html 

8. https://smallwarsjournal.com/jrnl/art/nine-lessons-of-russian-propaganda 

9. https://yle.fi/a/74-20012037 

10. https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000009095036.html 

11. https://twitter.com/ivanastradner/status/1612442943981240322 

12. Esimerkkinä Paavo Väyrysen 23.syyskuuta 2022 julkaisema blogi.

13. Keir Giles: Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee, s. 268.

*: Venäjän pehmeästä vaikuttamisesta kirjoituksessani Nelimastoparkki Sedov – osa venäläistä pehmeää vaikuttamista, julkaistu 13.7.2019.

Päivitetty 13. 1. 2023, kuvankaappaus Mick Wallacen twiitistä sekä lisäystä tekstiin Wallacen toiminnasta.

#StandWithUkraine 

Pahaa tahtoa ja rikottuja lupauksia – kuten tavallista Venäjän kohdalla

 

eli ”tulitaukorikkomuksia” ja sotarikoksia

Loppiaisen alla otsikoihin nousi Suomessakin Venäjän johtajan Vladimir Putinin määräys 36 tunnin ”tulitauosta”, jonka oli määrä alkaa tammikuun 6. kello 12:00. Alla lainauksena STT:n ilmoitusluontoinen twiitti, jossa sorruttiin toistamaan Venäjän ilmoitus sellaisenaan.

”Venäjän presidentti Vladimir Putin on määrännyt Ukrainaan tulitauon huomiseksi ja ylihuomiseksi. Venäjällä on huomenna jouluaatto ja ylihuomenna joulupäivä.” (1)

Ennen kuin syvennytään tarkemmin pohtimaan sitä, kuinka luotettavalla pohjalla tällainen Putinin antama määräys on, on avattava hiukan termiä tulitauko. Tulitauolla tarkoitetaan taukoa, jossa sotivat osapuolet keskeyttävät taistelutoiminnan ja pidättäytyvät toistensa vastaisesta taistelutoiminnasta määräajaksi esimerkiksi aselevon aikaansaamiseksi tai jonkin muun syyn tähden (siviileiden evakuoinnin). Putinin määräyksessä ei ollut kyse sodan osapuolten yhteisestä sopimuksesta, eikä sen voi katsoa olevan luottamusta herättävä, koska Venäjä on viime vuosina kerta toisensa jälkeen rikkonut sopimiaan ja allekirjoittamiaan sopimuksia – näin myös Itä-Ukrainan sotatoimialueella vuodesta 2014 lähtien.

Tulitaukoilmoitukseen oli alun perinkin syytä suhtautua Venäjän poliittisena propagandana, kuten Markku Kangaspuro Helsingin Sanomissa viittaa. (2) Valitettavaa, ettei tätä mekaniikkaa nähty taustalla vaan (ainakin otsikoiden tasolla) asia ilmaistiin lukuisissa medioissa siten, että väärintulkinnan mahdollisuus on suuri tekstin johdattaessa tulkitsemaan ilmoituksen siten, että kyseessä on hyvää tarkoittavasta ilmoituksesta. Valitettavaa tässä on se, että läntiset mediat ovat jälleen syyllistyneet lainaamaan venäläismedioita suoraan toimien näin kaikukoppana:

”Kreml on julistanut tänään 36 tunnin mittaisen tulitauon Ukrainaan joulun pyhien ajaksi.

Uutistoimisto Reuters lainasi Venäjän uutistoimisto Interfaxia, jonka mukaan Kreml on ilmoittanut tulitauosta 6–7. tammikuuta Ukrainaan.” (3)

Tätä on venäläinen ”tulitauko” – isku paloasemalle 6. tammikuuta 2023. Mekaniikka on tuttu vuosilta 2014–2022. (4) 

Tulitaukoilmoitusta voi pitää monessa mielessä propagandistisena kosiskeluna ja sisäpolitiikkana, osaltaan siksi, koska Venäjä ei itse ole osoittanut omilla toimillaan minkään laista ”hyvää tahtoa” Ukrainassa – ennemminkin päinvastoin. Ukrainassa, kuten Venäjälläkin, uusivuosi on hyvin merkittävä juhla – tästä piittaamatta Venäjä pyrki iskemään hyvin voimakkaasti Ukrainan energiainfrastruktuuriin ennen vuodenvaihdetta, kuin varmistaakseen, etteivät ukrainalaiset voi ummistaa silmiään vuoden vaihtuessakaan. Voin kuitenkin kuvitella, että ukrainalaisten kyky voittaa vaikeudet ja muistaa toinen toisiaan vuoden vaihtuessa toiseksi – toivottaa toinen toisilleen hyvää uutta vuotta kynttilän valossa, herätti raivoa ja vihaa Kremlissä ja jonkin synkeän suunnitelman mielen mustassa syvyydessä.

Venäjällä myös tiedetään, että Ukrainassa yleistyy tapa viettää joulua 25. joulukuuta. Tästä huolimatta Venäjä kohdisti etenkin rintamavyöhykkeellä voimakasta epäsuoraatulta 24. ja 25. joulukuuta ukrainalaisiin siviilikohteisiin. Venäjä suoritti tuli-iskun vapautetun Hersonin (kaupunki) ostosalueelle 24. joulukuuta ihmisten ollessa tekemässä viimeisiä jouluostoksiaan – raukkamaisessa iskussa menehtyi lukuisia siviileitä, vammautuneiden lukumäärän noustessa kymmeniin. Tämä on tapa, jolla Venäjä kunnioittaa muiden juhlia ja tämä oli lopulta se keino, jolla Venäjä muistutti ukrainalaisiakin ”joulun pyhän hengen” olemassaolosta.  Mikä näkyi tänään tykistöiskuna paloasemalle Hersonissa – iskussa menehtyi yksi palo-/pelastusmies useiden vammautuessa.

Herson 24. joulukuuta 2022, Venäjän tuli-iskun jälkeen.

Tarkastellessamme pidemmän ajan trendiä, huomaamme myös sen, että Venäjän puheet ja teot kohtaavat hyvin harvoin – ”tulitaukojen” kohdalla jos koskaan. Keväällä 2014 alkaneen Itä-Ukrainan alueella käydyn sodan kuluessa Venäjä ja sen varustamat joukot ovat toistuvasti rikkoneet – usein jo tulitaukojen ensimmäisten tuntien kuluessa – allekirjoittamiaan tulitaukosopimuksia, tai muita sopimuksia, joissa on tähdätty taisteluiden paikalliseen lopettamiseen tai on laadittu sopimus ukrainalaisten vetäytymisestä. Näiltä osin räikeimmät sopimusrikkomukset nähtiin Ilovaiskissa syyskesällä 2014 ja Debaltsevessa helmikuussa 2015. Ilovaiskin ja Debaltseven kohdalla rikkomuksen tekee vielä raskauttavammaksi se, että sopimusrikkomusten taustalla on ollut myös Venäjän asevoimiin kuuluvia joukko-osastoja, eikä vain militanteista tai palkkasotilaista koottuja joukkoja.

Mikäli jätämme huomiotta kaksi ensimmäistä sotavuotta (vuodet 2014 ja 2015), vuodesta 2016 toistuvista sovituista tulitauoista huolimatta, yksistään Ukrainan asevoimat on menettänyt kaatuneina sadoista kymmeniin sotilaisiin vuosittain. Vuonna 2016 sotatoimissa menehtyi 211 sotilasta, vuonna 2017 kaatuneita oli 198, vuonna 2018 110 ja seuraavana vuonna eli vuonna 2019, jolloin Volodymyr Zelenskyi voitti presidentinvaalit, kaatuneiden määrä laski 99 sotilaaseen; vuonna 2020 sodassa ei nähty merkittäviä taisteluita, kenties myös koronapandemia vaikutti tilanteeseen, joten sotatoimissa kaatui enää 49 ukrainalaissotilasta. Vuonna 2021 Itä-Ukrainassa nähtiin ikäviä muutoksen tuulia, venäläisjoukkojen lisätessä epäsuorantulen käyttöä, aloitettua uudelleen raskaammat – provosoivat – tuli-iskut siviilikohteita vastaan, tämä kaikki näkyi myös kaatuneiden sotilaiden määrän huomattavana kasvuna. Vuodenvaihteeseen (v. 2021–2022) mennessä 82 ukrainalaissotilasta oli kaatunut rintamalla. Sotilaiden ohella kyseisen vuoden kuluessa tavanomaista enemmän poliiseja sekä miinanraivaukseen osallistuneita pioneereja menehtyi Joint Forces Operation -alueella idässä. Vuoden 2022 alkupuolelta (1.1. – 23.2.2022) varmistettua tilastointia ei enää ole. Myöskään ETYJ:n Ukrainan monitorointimissio ei voinut suorittaa Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla partiointia kaikilla, eikä enää lopulta Ukrainankaan puolella rintamalinjaa turvallisuustilanteen katastrofaalisen heikentymisen vuoksi. Venäjän laaja, usean rintaman offensiivi Ukrainaan alkoi varhain aamulla 24. helmikuuta 2022, samalla Venäjä tuli rikkoneeksi räikeällä tavalla voimassa ollutta Minsk II -sopimusta (jota se oli jo rikkonut ennen offensiivin alkua lukuisin tavoin, kuten toimittamalla entistä enemmän kalustoa ja miehiä rintamavyöhykkeelle).

Sodan aiemmat vuodet osoittavat Venäjän toimissa myös kaavan, josta on pääteltävissä, ettei tulitaukoja tehdä ”hyvää tarkoittaen”, vaan taustalla on lähes poikkeuksetta jonkin oman sotilaallisen- tai poliittisen toimen valmistelu, mikä läntisissäkin medioissa olisi hyvä pitää mielessä. Kuten Keir Giles uusimmassa teoksessaan viittaa, läntiset mediat edelleen aivan liian usein harhautuvat jonkinasteisen tasapuolisuusharhan valtaan uutisoidessaan tapahtumista sotatoimialueelta Ukrainassa, tai päätöksenteosta Venäjällä. Mikä näkyy siten, ettei lukijoille avata toiminnan taustoja tai kuvailla kuinka, Venäjä hyvin harvoin kunnioittaa allekirjoittamiaan sopimuksia – etenkään niiden henkeä. Asia toisin ilmaisten, sopimusta kunnioitetaan niin kauan kuin se hyödyttää Venäjää. Mikä näkyi Itä-Ukrainassa vuonna 2014 alkaneen sodan kuluessa esim. siinä, kuinka Venäjän kontrolloimat joukot saattoivat rikkoa ennalta sovittua tulitaukoa välittömästi sen alkamisen jälkeen, ja miksipä eivät olisi rikkoneet, kun siitä ei mitään sanktioita joukoille tai Venäjän hallinnolle koitunut. Etenkään jälkimmäiselle, jonka tarina sotaan osallistumattomuudesta oli hyväksytty lännessä jopa niin pitkälle, että se oli näkyvästi mukana ETYJ:n kaltaisissa organisaatioissa, joka lähetti tarkkailijoita Ukrainaan (joukossa oli myös venäläisiä ja valkovenäläisiä tarkkailijoita, joiden todellista roolia voi vain arvailla).

 

Venäjän suorittamista sotarikoksista – tarkastelussa siviilikohteiden ansoittaminen

Pari päivää sitten Verkkouutiset uutisoi lyhyelti Army Inform -sivuston uutiseen pohjautuen ansojen ja miinojen vaarasta, joka piilee Venäjän miehityksestä vapautetuilla alueilla. (5 ja 6) Uutistiedotteen mukaan Ukrainan asevoimien sotilaat ovat havainneet venäläissotilaiden ennen peräytymistään miinoittaneen rakennuksia, myös kouluja sekä miinoittaneen leluja ja lapsille kuuluvia esineitä koulujen ohella myös sairaaloissa. Venäläiset ovat harjoittaneet Ukrainassa samaa aiemminkin vetäytyessään miehittämiltään alueilta, Kiovan alueelta vetäytyessään he miinoittivat myös koteja sekä ajoneuvoja. (7) Tavalliseen tapaan miinoja ja ansoja on löytynyt ruumiista sekä joukkohaudoista, venäläiset ovat ansoittaneet myös omia kaatuneitaan.

Käytännössä kaikilta alueilta, joilta venäläiset ovat joutuneet vetäytymään, he ovat jättäneet jälkeensä räjähdeansoja sekä miinoitteita asennettuna paikkoihin, joissa ne räjähtäessään vaarantavat alueille palaavien siviileiden hengen. Alla muutama kuva Kiovan alueelta löydetyistä ansoista sekä tienvarsipommista (IED). 

Venäjän toiminta ei ole millään tavalla uutta, PMC Wagnerin palkkasotilaat ovat harjoittaneet samaa konflikti ja sotatoimialueilla Syyriassa sekä Libyassa – osaamista on jaettu myös paikallisille militanteille ja palkkasotilaille. Eikä siviilikohteiden miinoittaminen ole Venäjän asevoimillekaan uutta, se on oppinut tämän ”perinteen” puna-armeijalta. Sen ohella, että Neuvostojoukot rakensivat räjähdeansoja Afganistanissa, he myös kylvivät holtittomasti henkilömiinoja siviilikohteisiin. Henkilömiinojen joukossa oli myös muotonsa ja värinsä puolesta lapsia kiinnostaneita PFM-1 jalkaväkimiinoja, joita kutsuttiin muotonsa vuoksi myös perhosmiinoiksi tai vihreiksi papukaijoiksi (Green parrot). Kyseiset miinat aiheuttivat niitä maasta poimineille lapsille hengenvaarallisia käsi- ja päävammoja.

Keväällä 2014 alkaneen, Itä-Ukrainassa käydyn sodan alkupuolella Venäjän varustamat joukot vetäytyessään Kramatorskin ja Slovjanskin alueilta jättivät jälkeensä erilaisia räjähdeansoja sekä miinoitteita. Sodan myöhemmässä, asemasotavaiheessa, kyseiset joukot ampuivat Ukrainan kontrolloimille, rintamalinjaan rajoittuville alueille, POM-2 henkilömiinoja. Kyseisiä miinoja oli mahdollista ampua miehitetyiltä alueilta Ukrainan kontrolloimille alueille kolmella tapaa: erillisellä laukaisulaitteella, RPG-7 kevyttä sinkoa varten suunnitellulla erikoisammuksella tai kranaatinheittimellä. Venäjällä oli käytössä POM-2 henkilömiinojen levittämiseen erikoiskranaatti, niin 82 mm kuin 120 mm kranaatinheittimille. POM-2 henkilömiinoista tekee erityisen vaarallisen niiden vaikeasti havaittava ansalankalaukaisumekanismi.

POM-2 henkilömiina Itä-Ukrainan sotatoimialueella, syksy 2021.

Vuonna 2014 alkaneen sodan viimeisimpinä vuosina (ennen 24. helmikuuta 2022 alkanutta Venäjän offensiivivaihetta) varsinaisia räjähdeansoja näki enää harvemmin. Sellaisten käyttöä venäläiset eivät kuitenkaan tyystin lopettaneet, esim. keväällä 2021 Širokinen alueelta löytyi lasten lennokki, joka oli varustettu räjähteellä. Ukrainan merijalkaväen pioneerit kävivät tuhoamassa kyseisen räjähdeansan. 

Alla pari kuvakoostetta räjähdeansoista, jollaisia ukrainalaiset löysivät alueilta, joilta venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin johtamat joukot vetäytyivät kesällä 2014. Erilaisia räjähdeansoja on löytynyt myös kännyköistä, käsilaukuista jne. Osa ansoista on joko muodoltaan sellaisia, että ne kiinnostavat lapsia tai ne on sijoitettu leluihin. Kuvat kuvakaappauksina Факти ICTV:n Youtube-videolta.

Olen käsitellyt aihetta myös syyskuussa 2021 kirjoittamassani blogissa Miinat ja räjähdeansat tappavat Ukrainassa.

Ymmärrettävistä syistä johtuen uutiset räjähdeansoista ja miinoitteista jäävät usein muutaman rivin maininnoiksi, tai myöhemmin katsausluontoisiksi artikkeleiksi, vaikka siinä laajuudessa, jossa Venäjä siviilikohteiden miinoittamista ja ansoittamista Ukrainassa harjoittaa, kyseessä on huomattavasta siviileihin kohdistuvasta uhasta, mikä ansaitsisi laajemman huomioimisen medioissakin.

Itä-Ukrainan sotatoimialue kuului maailman miinoitetuimpiin (laskennassa huomioitu miinojen ja ansoitteiden ohella myös räjähtämättömät kranaatit, siroteammukset jne.) jo ennen 24. helmikuuta alkanutta Venäjän brutaalia hyökkäyssotaa. Helmikuun lopussa alkaneen monen rintaman hyökkäyssodan kuin myös vetäytymisvaiheiden kuluessa Venäjä on toiminut muillakin rintamalohkoilla yhtä piittaamattomasti ja rikollisesti, mitä Itä-Ukrainassa vuosien 2014 ja 2022 välillä. ETYJ:n Ukrainan monitorointimission vuoden 2022 alkuun saakka julkaisemat raportit kertoivat omaa karua kieltään alueen vaarallisuudesta siviileille, esim. toukokuussa 2021 julkaistun raportin mukaan –

”During the reporting period [marraskuu 2019 – maaliskuu 2021], the Mission corroborated 76 civilian casualties (20 killed and 56 injured) due to mines, UXO and other explosive objects. Over 85 per cent of those injured or killed were men (56) and boys (9); the remainder was comprised of ten women and one girl.” (8)

Sodan aikanaan päätyttyä, on syytä vaatia Venäjää osallistumaan miinojen- ja räjähteiden raivaamisesta syntyvien kustannusten maksamiseen, minkä lisäksi on aiheellista vaatia sitä osallistumaan inhimillisten kärsimysten korvaamiseen (vaikka ne eivät olekaan korvattavissa – raha ei tuo ihmishenkeä takaisin) kuin myös osallistumaan syyllisten saattamiseen oikeuteen. Ainakin eräissä tapauksissa on mahdollista yksilöidä yksikkötasolla rikollisiin toimiin osallistuneet, jolloin vähintäänkin komentavat upseerit on syytä asettaa vastuuseen joukkojensa teoista. Toisaalta kokonaisuus huomioiden ansoittaminen on niin järjestelmällistä, että kyse lienee ohjeistuksesta, joka on sotilaille annettu. Mutta kuten tiedämme, kukaan ei voi piiloutua käskyjen taa – yksittäinenkin sotilas voi joutua kantamaan vastuun teoistaan, mikä on vain hyvä asia. Toivoakseni mahdollisimman moni venäläissotilas joutuu kohtamaan tekonsa ja kantamaan niistä vastuun.  

 

Marko 

 

Lähteet:

1. https://twitter.com/STTuutiset/status/1611020255937150977 

2. https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009310865.html 

3. https://yle.fi/a/74-20010573/64-3-131521 

4. Kuva via Maria Avdeeva.

5. https://www.verkkouutiset.fi/a/venaja-jattanyt-miinoja-lasten-leluihin-kouluissa/#194c9420 

6. https://armyinform.com.ua/2023/01/04/okupanty-zakladayut-miny-pastky-v-dytyachi-igrashky-ta-ryukzaky/ 

7. https://www.cbc.ca/news/world/ukraine-russia-demining-traps-1.6423055 

8. https://www.osce.org/files/f/documents/f/3/487882.pdf 

Muina lähteinä olen käyttänyt muun muassa BBC:n julkaisema grafiikka Ukrainan sotilastappioista vuosilta 2016–2020, vuoden 2021 osalta omat tilastoni Ukrainan sotilastappioista Joint Forces Operation alueella. Lähteinä käytetty myös Kiovan alueen partiopoliisin (Патрульна поліція Києва) Facebook-tiliä, Ukrainan asevoimien yleisesikunnan (Генеральний штаб ЗСУ) viestintää sekä ukrainalaisen kansanedustajan Lesia Vasylenkon twiittiä.

Ilovaisk: Havaintoja Ukrainan sodasta – Ilovaiskin kattila; Maavoimien tutkimuskeskus, joulukuu 2016.

#StandWithUkraine 

Vuosi 2022: isoäitikin on hengissä – kylvämässä auringonkukkia

 

Vuosi sitten vuoden 2021 lopulla ja seuraavan – eli tämän vuoden – alkupuolella maailma seurasi jännittyneenä, kuinka Venäjä siirsi (jälleen kerran) kalustoa laajan maan erikolkista Ukrainan rajoille, pohjoisesta Valko-Venäjältä etelään miehitetylle Krimin niemimaalle.

Joulukuun 20. 2021 kirjoitin puolustusvoimien entisen komentajan Ari Puheloisen lausuntojen innoittamana blogin Venäjä ei aio hyökätä Ukrainaan, Venäjä on jo hyökännyt Ukrainaan – hämmentävää tuolloin oli se, että Suomessakin monet ulkopolitiikan ja turvallisuuspolitiikan saralla meriittinsä hankkineet auktoriteetit spekuloivat sillä aikooko Venäjä hyökätä Ukrainaan, ja sanansa juuri siten asettaen kuin Ukrainassa ei jo käytäisi sotaa, jossa Venäjä oli mitä suurimmassa määrin aloitteellinen että syyllinen käynnissä olevaan sotaan. Sotaan, jota oli käyty jo vuosien ajan keväästä 2014 lähtien, Venäjän helmi-maaliskuussa 2014 toteuttaman Krimin niemimaan miehityksen toimiessa sysäyksenantajana sodalle Ukrainan itäosissa. Alleviivatakseni tapahtumien kulua ja samalla muistuttaakseni niitä poliitikkoja ja päättäjiä, jotka heräsivät todellisuuteen varhain aamulla 24. helmikuuta 2022, lainaan kappaleen blogiani joulukuulta 2021:

”Kuten tiedämme, Venäjä on jo hyökännyt Ukrainaan. Ensinnäkään, Krimin niemimaa ei suinkaan vapaaehtoisesti eronnut Ukrainasta ja liittynyt Venäjään. Venäjä suoritti sotilaallisen, niemimaan miehitykseen tähdänneen, operaation eli käytännössä hyökkäsi Ukrainaan. Ukraina ei useista syistä johtuen kyennyt tuolloin, helmi-maaliskuussa 2014, muuhun kuin passiiviseen vastarintaan, mikä ei kuitenkaan muuta tosiasiaa miksikään, kyse oli Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan.” (1)

Jälkiviisaana voisin kysyä, että mahtaisiko Ukraina ja samalla maailma olla toinen, jos spekuloinnin ja epävarman toiminnan ynnä Venäjän kanssa leikkiin lähdön sijaan olisimme jo tuolloin – herran vuonna 2014 – olleet väkevämpiä toimissamme? Tai edes vuosi sitten, vuoden 2021 kääntyessä vuoteen 2022? Nimittäin vuoden 2022 ensimmäinen blogini oli ”Ukraina käy sotaa usealla rintamalla”, jossa muistutin lukijoita siitä, että Ukraina on jo sodassa, kun lännessä spekuloitiin mahtaako Venäjä hyökätä Ukrainaan – monen asiantuntijankin ollessa sitä mieltä, ettei siinä ole mitään järkeä. Eihän siinä olisikaan ollut, jos länsi olisi ollut määrätietoinen ja jämerä, mutta kun se oli kuin veltto kyr**, niin oli odotettavissa, että jossain vaiheessa Venäjällä Vladimir Putin lähipiireineen tekee päätöksen sodan laajentamisesta saadakseen haluamansa.

Garri Kasparov muistutti meitä kirjassaan Talvi lähestyy – Vladimir Putin ja vapaan maailman viholliset vuosia sitten siitä, mihin tyrannian liian heppoinen vastustaminen voi johtaa, (muistuttaen meitä samalla siitä, ettei Vladimir Putin ole Adolf Hitler):

”Adolf Hitler ei hyökännyt Puolaan vuonna 1939 siksi, että liittoutuneet olisivat puolustaneet Tsekkoslovakiaa vuonna 1938, sillä sitähän ne eivät tehneet. Hitler ei valloittanut sudeettialueita siksi, että maailma olisi vastustanut ankarasti Itävallan miehitystä, vaan siksi, että vastustus oli niin heikkoa. Nimenomaan vastustuksen puuttuessa Hitler saavutti alkuvaiheen voittonsa niin pienellä vaivalla ja uskalsi lopulta mennä liian pitkälle”. (2)

Emme voi sanoa, etteikö meitä olisi varoitettu, oman naiiviutemme ja vääriin ihmisiin luottamisen tähden olemme tässä missä nyt olemme. Ei voi todeta muuta kuin, että olemme olleet tavattoman naiiveja antaessamme Gerhard Schröderin kaltaisten kremliinien johtaa meitä harhaan – vastaavaa väkeä meiltä löytyy täältä Suomesta omastakin takaa, valitettavasti!

Vaikka Venäjän laajempi hyökkäys Ukrainaan oli odotettu, etenkin sen jälkeen, kun länsi ei mielestäni toiminut riittävän määrätietoisesti, ja sen jälkeen kun, Venäjä jatkoi Ukrainaan kohdistuvia uhkailujaan, pyrkien lausunnoissa valtiojohdon taholta mitätöimään niin valtion kuin kansankin olemassaolon – oikeuden olemassaoloon, niin en voi sanoa, etteikö viime vuoden päivistä juuri 24. helmikuuta ollut mieleenpainuvin. Heräsin kyseisenä aamuna turvallisesti omassa kodissa puolen kuuden aikoihin, silmäilin kännykkää ja unet kyllä karisivat silmistä nopeasti lukiessani viestejä ilmahälytyksistä kautta Ukrainan. Hyvin pian tämän jälkeen tulivat jo ensimmäiset kuvat ja videot tuhoista julki. Venäjän brutaali usean rintaman hyökkäys Ukrainaan oli alkanut – vaikka se oli odotettu, on minun tunnustettava, että olin tyrmistynyt ja vihainen. Enkä vihainen pelkästään Venäjälle vaan myös läntiselle yhteisölle, jota olin soimannut jo pidemmän aikaa (vuosia) naiiviudesta Venäjän suhteen.

Kuitenkin ensimmäisten päivien aikana päällimmäisin tunne oli huoli, huoli siitä, että mitä ystäville ja tutuille käy – ovatko he turvassa – etenkin kun Venäjän hyökkäys eräiltä osin kohdistui juuri niille suunnille Ukrainaa, jossa heistä moni asui. Nyt huoli on painunut taustalle, siitä huolimatta, että Venäjä pommittaa siviilikohteita päivittäin, ja moni tutuista ja ystävistä asuu alueilla, jotka ovat viikoittaisten ohjushyökkäysten kohteena. Kiovaankin ilmahyökkäyksiä kohdistui päivittäin vuodenvaihteen tienoilla Venäjän ampuessa kohti kaupunkia kymmeniä risteilyohjuksia ja vielä lukuisamman joukon iranilaisvalmisteisia itsemurhalennokkeja. Minä luotan Ukrainaan ja ukrainalaisiin; he eivät murru toisin kuin venäläiset.

Kirjoitin seuraavasti Venäjän brutaalin hyökkäyksen ensimmäisinä päivinä –

Kiovassa ystävämme ovat hengissä – takana on raskas yö, mutta jollain tapaa heille helpompi kuin aiemmat. Eräs ystävistämme pelkää nukahtamista, uni on koiranunta.

Soittaessamme oli rauhallisempi hetki yön rajujen taisteluiden jälkeen. He selviävät hengissä, he sanoivat taistelevansa jokaisesta kadusta ja korttelista.

Isoäitikin on hengissä – kylvämässä auringonkukkia.

Donbas, Ukraina (kuva Marko Enqvist).

He ovat edelleen hengissä, ja he totisesti taistelivat jokaisesta kadusta ja korttelista Kiovassa, taistelivat ja löivät vatnikit.

Venäjän brutaalin hyökkäyssodan kuluessa meitä on muistutettu monen monta kertaa siitä, että kyse on Putinin sodasta ei venäläisten sodasta ukrainalaisia vastaan. Tämän älyllisen epärehellisyyden toisto alkaa jo tässä vaiheessa Venäjän brutaalia hyökkäyssotaa uuvuttaa, kun olemme joutuneet todistamaan venäläissotilaiden julmuudet Butšassa, Mariupolissa, Izjumissa lukemattomia muita paikkakuntia unohtamatta, ilman, että näkisimme merkittäviä määriä venäläisiä osoittamassa mieltään järjestelmällistä kansantuhoamista vastaan. Vastenmielisyyttäni vastuunvälttelyä kohtaan ei lainkaan vähennä se, että kiemurrellen kuin mato koukussa vuosikymmeniä ”lännen lihapadoista” nauttinut entinen ”kiekkosuuruus” piiloutuu mitäänsanomattomuuksien taa sen sijaan, että tuomitsisi kansanmurhan ja kansanmurhaajat – maanmiehensä. Ilta-Sanomissa julkaistiin Aleksandr Barkov seniorin haastattelu pari päivää sitten, alla tähän asiayhteyteen liittyen avainkohdat:

”Mitä ajattelet Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaan?

– En halua mennä hirveän syvälle, mutta vastustan kaikkia sotia, mitä maailmassa tapahtuu, hän sanoo ja pysähtyy.

- - -

Barkov ei koe, että hänellä olisi asiantuntemusta arvioida maailmanpolitiikkaa, mutta murheissaan hän selvästi on.

– Kyllä se on huono juttu. Haluan maailmalle parasta. On poliitikkojen tehtävä ratkaista nämä asiat.” (3)*

Kukaanhan ei pyytänyt ottamaan kantaa maailmanpolitiikkaan, vaan kertomaan mielipide rikollisesta hyökkäyssodasta, jossa Venäjä pommittaa siviilikohteita, jossa sen sotilaat kiduttavat ja murhaavat ukrainalaisia. Samankaltaisesta vastuuttomuudesta löytyy esimerkki natsi-Saksasta, jossa kansa kollektiivisesti sokeutui ja kuuroutui todeten ”Emme tienneet mitään” (vaikka tiesivätkin), kun perättiin vastuuta juutalaisten kansanmurhaan ja muihin hallinnon julmuuksiin. Saksalaisetkin kollektiivisesti pantiin vastuuseen julmuuksista, vaikka maasta löytyi kourallinen hallinnon vastustajia ja jopa henkensä tämän seurauksena antaneita. Samalla tapaa Venäjältä löytyy Putinin totalitaarisen hallinnon vastustajia, mutta aivan liian suuri joukko sulkee silmänsä ja kieltäytyy ottamasta kantaa Sasha Barkovin tavoin. Hiljaisuuskin on kannanotto, se on tietoinen valinta ja omalta osaltaan se vahvistaa totalitaarisen hallinnon kaikukopan ääntä. Venäjän johdon, sotarikoksiin syyllistyneiden ohella venäläisten on kannettava vastuunsa, jotta tulevaisuudessa mahdollisuus uusiin joukkotuhontoihin venäläisten taholta pienenisi.

Vastuussa ukrainalaisten murhaamiseen ei ole yksin Putinin klikki vaan kaikki venäläiset

.

* * *

”У житті людини може бути багато різних подій, які поділяють життя на дві частини, до та після. Але, війна це та подія, яка не ділить життя, а розриває його, залишає на межі розриву відкриту рану, до болю  якої людина звикає, але ніколи не може звикнути  до кінця свого життя” – kevään 2014 kaaoksen ja sitä seuranneen sodan nähneen ja kokeneen donetskilaisen L:n toteamus.

 

Слава Україні!

 

Marko 

 

Lähteet:

1. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2021/12/venaja-ei-aio-hyokata-ukrainaan-venaja.html 

2. Garri Kasparov ja Mig Greengard: Talvi lähestyy – Vladimir Putin ja vapaan maailman viholliset s. 27–28.

3. https://www.is.fi/jaakiekko/art-2000009293343.html 

*: Myöhemmin 1. tammikuuta uutisoitiin Aleksandr Barkov seniorin liittyvän Spartak Moskovan organisaatioon. Enpä voi muuta todeta, kuin, että vastenmielistä, vaikka kyse on vain juniorivalmentajan tehtävästä. Melkoinen niljake etten sanoisi tuo isä-Barkov!

Huomioita Keir Gilesin teoksesta ”Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee”

 

Jyväskyläläinen Docendo julkaisi marraskuun lopulla käännöksen arvostetun Venäjä-tuntija Keir Gilesin ajankohtaisesta Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee -teoksesta. (1) En kuitenkaan ryhdy arvioimaan Gilesin teosta, koska siitä on kirjoitettu lukuisia arvioita minua osaavampien toimesta. Sen sijaan luon silmäyksen teokseen poimien sieltä yksittäisiä tahi laajempiakin kokonaisuuksia, sellaisia, jotka kirjaa lukiessani herättivät minut pohtimaan tapahtumien kulkua tarkemmin. Luonnollisestikaan en pysty tässä kirjoituksessa riittävän kattavaan tarkasteluun aiheen laajuuden ja teoksen monipuolisuuden vuoksi – raapaisen pintaa, valitettavasti.

Keir Giles: Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee.

Docendon toimesta julkaistiin reilut pari vuotta sitten suomennettuna Keir Gilesin edellinen teos ”Moskovan opit: Mikä saa Venäjän vastustamaan länttä”. Tuolloin koronapandemiakin oli jo rantautunut Suomeen, jonka seurauksena Gilesin teoksen julkistustilaisuus peruttiin, Ukrainassakin oli sota – oli sodittu jo keväästä 2014 lähtien, mutta tuskin saatoimme kuvitellakaan millaiseksi meno seuraavina kuukausina ja vuosina Suomessakin muuttui ”pimeiden voimien” koettaessa kääntää kansaa toinen toistaan vastaan (pienimuotoisesti onnistuenkin siinä) koronapandemian ja rokotusten varjolla. Monen projektin taustalta löytyi henkilöitä, joista osalla oli (ja on edelleen) hyvin tiiviit yhteydet Venäjän valtioon.

Maailma, jonka Keir Giles Moskovan opeissa piirsi, osui ikävän lähelle oikeaa. Ikävä kyllä päättäjät lännessä eivät ottaneet teoksesta opikseen, he eivät muuttaneet toimintatapaansa vaan jatkoivat suhtautumista Venäjään, kuin se olisi ihan mikä tahansa naapurivaltio. Gilesin uusimman teoksen, Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee, ilmestyessä suomeksi tilanne Ukrainan rintamilla ei ollut aivan niin lohduton, mitä se oli puolivuotta sitten. Mutta edelleenkään meidän ei pidä tuudittautua Venäjän suhteen siihen, että pahin on jo takana, että olemme jo voiton puolella. Ei missään nimessä, aivan kuten Giles teoksessaan toteaa –

Moskovan kyvyttömyys ryhtyä normaaleihin yhteistyösuhteisiin on ollut hätkähdyttävän johdonmukaista ei vain vuosikymmeniä vaan vuosisatoja. Siksi näyttää täysin järkeenkäyvältä, että tuo kyvyttömyys jatkuu tulevaisuudessakin. Tämä tarkoittaa sitä, että Venäjä on lännelle ongelma myös jatkossa. (s. 345.)

Mikäli hyväksymme tämän tosiasian, on meidän ehkäpä hiukan helpompi perustella se, miksi ryhdymme tekoihin, joita teoksessakin nostetaan esille, miksi heräämme ruususen unesta ja ryhdymme reagoimaan tarvittavalla tavalla Venäjän vihamielisiin tekoihin ja etsimään niihin pitkän aikavälin ratkaisua. Meidän on kyettävä tunnustamaan se, että Venäjän synnyttämä haaste ja ongelma on paljon Ukrainaan kohdistunutta brutaalia hyökkäyssotaa suurempi. Venäjän valtaapitävien näkökulmasta suurin uhka on vapaa, demokraattinen länsi – hyväksyessämme tämän, meillä ei pitäisi olla mitään ”ruusunpunaisia” kuvitelmia Venäjästä.

Kirjan teemana on selkeästi se, että olemme kerta toisensa jälkeen aliarvioineet Venäjän, olemme myös aliarvioineet sen, millaisin resurssein Venäjä on valmis kohdistamaan voimaa erilaisiin henkilöihin (kuten Giles teoksessaan kuvaa, Venäjän kohteiksi saattavat päätyä ihan tavalliset ihmiset, jotka kirjoittavat jotain Venäjästä tai toimivat sen etujen vastaisesti, mikä on nähty myös Suomessa – selkeimmin Jessikka Aroon kohdistetussa vainoamisessa ja psyykkisessä väkivallassa). Tavallaan kuulun myös itse tähän joukkoon, ja toisaalta omakohtaisesti olen saanut havaita sen, etteivät viranomaisemme ainakaan joitain vuosia sitten kyenneet hahmottamaan sitä, uhkaa, joka tavalliseen yksilöön saattoi kohdistua. Ehkäpä sitä ei edes osattu ottaa vakavasti, vaikka minuunkin kohdistuneen häirinnän taustalta olevia tahoja olen onnistunut yksilöimään (ja nimeämään). Pidän myös oudoksuttavana, ettei Jessikka Aroon kohdistuneessa häirinnässä (ainakaan julkisuudessa) kertaakaan viitattu Venäjän valtion mahdolliseen osallisuuteen (välillisesti), vaikka selvästi toiminnassa oli havaittavissa ne piirteet, joita Keir Giles nosti esille, ja joiden jäljet johtavat Venäjälle.

Sama kuvio oli myös havaittavissa Jessikka Aron teoksen Putinin trollit – Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta muiden esimerkkihenkilöiden kokemusten kohdalla – Venäjä nousi esille, niinpä onkin outoa, ettei Pietarin trollitehtaasta kirjoittaneen suomalaistoimittajaan kohdistuneen häirintä- ja likakampanjoinnin yhteydessä nostettu (julkisesti) esille Venäjän valtion mahdollista osallisuutta kampanjan taustalla.

Kuvakollaasi minuna esiintyneestä trollitilistä havaintoineen.

Minuun kohdistettu häirintä alleviivaten osoittaa Keir Gilesin teoksessaan alleviivaaman toteamuksen oikeaksi –

”Ylipäätään on valtaisa virhe olettaa, että kukaan olisi liian merkityksetön voidakseen olla Venäjälle kohde, etenkin verkossa”. (s. 252)

Häirintä on todennäköisesti seurausta kahdesta tapahtumasta. Ensinnä siitä, että ryhdyin jo hyvin varhain (v. 2014 puolella) antamaan lausuntoja ja kirjoittamaan havaintoja Virossa toimivalle suomenkieliselle radioasemalle – SSS-Radiolle, ja nimenomaa Itä-Ukrainassa käynnissä olleesta sodasta, elämästä venäläisten kontrolloimassa Donetskissa ja miehittäjän sekä apureidensa toteuttamista rikollisista tai propagandistisista operaatioista kaupungissa (ja laajemmin miehitetyillä alueilla). Toiseksi tekemästäni, Johan Bäckmaniin ja Janus Putkoseen kohdistuneesta tutkintapyynnöstä. Luonnollisesti tuolloin edelleen jatkunut havaintojen ja raporttien laatiminen SSS-Radiolle ja myöhemmin blogien kirjoittaminen ei ainakaan vähentänyt minuun kohdistunutta kiinnostusta Venäjän pikkuapureiden mielissä.

Gilesin teoksessa esille nousee teemana myös Venäjän moninaiset ”pikkuapulaiset”, jollaisista meillä Suomessakin on runsaasti kokemusta. Jokaisen kohdalla ei luonnollisesti voida sanoa, että he ovat ideologisesti putinisteja, tai että he välttämättä edes ajattelevat ajavansa Venäjän etua. Taustalla voi olla erilaisia vaikuttimia, joiden summauksena heidän toimintansa myös hyödyttää suoraan tai välillisesti Venäjää (ja tämän tähden päätyvät vaikutuksen kohteiksi).

Vähäisten tekijöiden ja someagitaattoreiden rinnalla janan toisessa päässä ovat sitten entisten pääministereidemme, Esko Ahon ja Paavo Lipposen, kaltaiset henkilöt, jotka kuuluvat samaan sarjaan Saksan entisen liittokanslerin Gerhard Schröderin kanssa ajaessaan avoimesti Venäjän etua joko antaessaan kasvot venäläisille yrityksille tai lobatessaan venäläisten, kansallisten intressien ajamisen kannalta, tärkeitä projekteja Euroopassa (ja laajemmin lännessä). 24. helmikuuta saakka heidän toiminnassansa ei nähty suurempia ongelmia – poikkipuoliset sanat ohitettiin joko vaikenemalla tai kiivailulla ja vetoamalla toiminnan laillisuuteen. Näennäisesti toiminta oli laillista, niin kauan kun varastetuilla rahoilla toimintaa voi yleensäkään pitää laillisena, puhumattakaan tällaisen edustamisen ja toiminnan korruptoivasta vaikutuksesta. Sitä ei voi kiistää, etteikö venäläinen raha ole korruptoinut myös eurooppalaisia instituutioita – mikä on tilanne Suomessa? Tausta huomioiden, pidän hyvin hämmentävänä, että Esko Aho sujahtaa yhdestä roolista toiseen kuin tyhjää – venäläisen Sberbankin hallintoneuvoston jäsenyydestä suomalaisten suuryritysten perustaman teollisuuden Kiina-toimiston,  China Office of Finnish Industries, hallituksen puheenjohtajaksi. (2) Jotain tämä kertoo yhteiskunnastamme, eikä välttämättä mitään positiivista.

Valitettavasti lännestä löytyy vieläkin korkeassa asemassa olevia poliitikkoja ja päättäjiä, kuten Saksan nykyinen liittokansleri Olaf Scholz ja Ranskan presidentti Emmanuel Macron, joiden toiminta ja lausunnot myötäilevät liiaksi Venäjää, avaten sille näin mahdollisuuden (pitkällä aikavälillä) vaikuttaa ja lyödä kiilaa eurooppalaisten valtioiden välille. Gilesin teoksessakin nostetaan esille (lukuisia kertoja) usein mainittu havainto fundamentaalisesta erosta suhtautumisessa Venäjään ja sen muodostamaan uhkaan Venäjän lähialueilla sijaitsevien valtioiden ja etenkin Saksan sekä Ranskan välillä. Tämän vuoden helmikuuhun saakka virallinen linja Suomessakin myötäili Saksan linjaa, 24. helmikuuta jälkeen poliitikkojemme ja päättäjiemme on ollut pakko tunnustaa Baltian maiden olleen oikeassa ja meidän väärässä. (3) Toivottavasti ymmärrys vallitsevasta tilasta on pysyvä Suomen ja Baltian maiden välillä – meidän on parempi kuulla heitä kuin Saksaa, mitä tulee suhtautumisessa Venäjään.

Luonnollisesti voin suositella Keir Gilesin teosta. Sen ohella, että teos on tarkkasilmäinen on se myös kiehtovasti kirjoitettu, ja jossa on hyödynnetty oivallisella tapaa erilaisten asiantuntijoiden lausuntoja ja haastatteluja (myös suorina lainauksina, jolloin tulkinnanvaraa ei jää). Teos on myös luonteva (ja tarpeellinen) jatko hänen edelliseen teokseensa Moskovan opit: Mikä saa Venäjän vastustamaan länttä. Mikäli läntiset päättäjät lukevat teokset, toivon heidän ottavan neuvosta vaarin.

Joutsenlammen hengessä parempaa vuotta 2023 toivoen!

Ja kuten kirjoitukseni ensimmäisessä kappaleessa viittasin, tämä on vain pintaraapaisu Gilesin monipuolisen teoksen tarkastelussa. Kukin sen osa ansaitsisi vähintäänkin tämänlaajuisen tarkastelun; todennäköisesti kirja kuluukin hiirenkorville käsissäni alkaneen vuoden kuluessa, josta kiitos kuuluu kiehtovan kirjan ohella Venäjälle imperialistisine (barbaarisine) pyrkimyksineen.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://docendo.fi/sivu/tuote/venajan-sota-jokaista-vastaan-ja-mita-se-sinulle-merkitsee/4435963

2. https://www.hs.fi/talous/art-2000009176309.html 

3. https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000009025333.html 

Lainaukset Keir Gilesin teoksesta Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee, sivuilta:

345, 252.