Muistamisesta ja kunnioittamisesta unohtamiseen

Tällä viikolla Euroopassa muistettiin toisen maailmansodan uhreja, aseet hiljenivät Euroopan rintamilla toukokuussa 1945 Saksan antauduttua liittoutuneille. Meillä Suomessa sodan uhrien muistamisella toukokuun 8. (tai venäläisten voitonpäivänä toukokuun 9.) ei ole perinteitä, sillä päättyiväthän Suomea ankarasti kurittaneet sodat aiemmin – jatkosota syyskuun 19. 1944 ja Lapin sota 27. huhtikuuta 1945, jolloin vietämme kansallista veteraanipäivää. Lapin sota oli seurausta välirauhanehdoista, joihin kuului muun muassa saksalaisten joukkojen pakottaminen pois Suomesta.

Tässä kohdin on tietenkin hyvä muistuttaa lukijoita siitä, että vaikka aseet hiljenivät Euroopassa toukokuussa 1945, toinen maailmansota jatkui vielä kuukausien ajan Tyynellämerellä ja Aasiassa, jossa Yhdysvaltojen johdolla useilla rintamilla taisteltiin japanilaisjoukkoja vastaan. Syyskuun 2. 1945 Japani allekirjoitti antautumisasiakirjat taistelulaiva USS Missourin kannella Tokion lahdella – kymmeniä miljoonia kuolonuhreja vaatinut toinen maailmansota päättyi.

Meille suomalaisille kansallinen veteraanipäivä on muistamisen kannalta olennaisesti merkittävämpi kuin toukokuun 8., jolloin monet eurooppalaiset hiljenevät muistamaan ja kunnioittamaan sodan uhreja – sotilaita ynnä siviilejä, jotka maksoivat kalliin hinnan eläessään vuosia sodan jaloissa. Suomessa nähtiin tällä viikolla kaksi – toisistaan monella tapaa poikkeavaa – tapahtumaa, joissa muistettiin ja kunnioitettiin sodan uhreja. Tai ainakin toisessa näin tehtiin.

Muistamisesta, kunnioittamisesta ja sovittamisesta

Toukokuun 8. osallistuin Ukrainan suurlähetystön organisoimaan, pienimuotoiseen muistotilaisuuteen, Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä.

Hietaniemen hautausmaa 8. toukokuuta 2019.

Tuulisella ja viileällä Hietaniemen hautausmaalla vallitsi rauhallinen ja sovitteleva tunnelma – hetki oli jopa harras olematta kuitenkaan uskonnollinen.

Vaihdoin muutamia sanoja kanssamuistelijoiden kesken, ilmassa ei ollut uhoa vaan nöyryyttä historian edessä.

Ei uhoa – vaikka tänäänkin ukrainalaiset taistelevat Donbasin tasangoilla vapautensa puolesta miljoonien ukrainalaisten eläessä miehittäjän ikeen alla Itä-Ukrainassa ja Krimillä. Eivätkä aseet hiljenneet edes muistopäivänä Itä-Ukrainassa, sillä konekiväärit ja kranaatinheittimet sylkivät kuolemaa päivänä, jolloin Eurooppa hiljeni muistamaan toisen maailmansodan uhreja. Toukokuun 8. aikana tulituksen kohteeksi joutui ukrainalaiset pikkukaupungit ja kylät – kuten Mari’inka Donetskin lounaispuolella ja Opytne Avdiivkan eteläpuolella sekä Pavlopilin ja Lebedinsken kylät Mariupolin itä- ja koillispuolisilla alueilla. Toukokuun 8.  sotatoimissa menehtyi maataan puolustaessaan ukrainalainen aliupseeri Volodymyr Koval kolmen ukrainalaissotilaan haavoittuessa. Eivätkä aseet hiljenneet Ukrainassa seuraavanakaan päivänä – toukokuun 9. jolloin venäläiset juhlivat omaa voitonpäiväänsä…

Suomen ukrainalaisten yhteisö yhdessä Ukrainan suurlähetystön väen kera laski muistokukat Hietaniemen hautausmaan Sankariaukiolla – Ukrainan kansalta Suomen kansalle. Myöskään marsalkka Carl G. E. Mannerheimia ei unohdettu.

Jokainen osallistujista kävimme vuorollamme laskemassa kaksin kappalein punaisia neilikoita ristin juurella.

Omalla vuorollani hiljenin muistaen sukuni uhrauksia, kuten äitiäni, joka ei nähnyt koskaan isäänsä, sillä hän oli vain muutaman kuukauden ikäinen isänsä päästessä lomille katsomaan tytärtään. Seuraavaa kertaa ei enää tullut – äitini isä haavoittui 2. syyskuuta 1943 Aleksandrovkassa, menehtyen 3. syyskuuta 1943 matkalla 30. kenttäsairaalaan.

Kuulaan kirkas sää, tuuli ujelsi korvissa – jossain raakkui varis.

Ei enää koskaan ei valitettavasti toteutunut, vaikka samassa laajuudessa emme sotaa olekaan nähneet.

Muistamisesta, kunnioittamisesta ja sovittamisesta unohtamiseen ja uhoon

Torstai 9. toukokuuta venäläisten voitonpäivä, päivä, jona kuolematon rykmentti marssi Helsingissä. Venäläisillä, kuten kenellä tahansa, on oikeus muistaa toisen maailmansodan uhreja, valitettavaa on se, että tänään Venäjällä toukokuun 9. voitonpäivä on valjastettu osaksi valtiojohtoista propagandaa ja menneisyyden palvontaa, josta nöyryys ja uhrien kunnioittaminen on kaukana. Paljon siis erosivat nämä kaksi muistotilaisuutta toisistaan, toisen ollessa aidosti ja oikeasti hetki, jolloin muistettiin ja kunnioitettiin ja pyydettiin anteeksi, toisen ollessa paluu menneisyyteen, uhoon ja palvontaan, jossa samalla ne historian opetukset on unohdettu.

Kuolemattoman rykmentin marssin järjesti Helsingissä RuFi – suomalais-venäläinen yhdistys, joka markkinoi itseään Suomen ja Venäjän välisenä ystävyysseurana. RuFilla on hyvin läheiset suhteet Venäjän Suomen suurlähetystöön ja eräisiin venäläisoperaattoreihin (kuten Johan Bäckman), eivätkä sen puheenjohtajan Daria Skippari-Smirnovinkaan jauhot aivan puhtaat ole, mutta tässä kirjoituksessa ei ole tarkoitus perata RuFia vaan itse tilaisuutta, kuolemattoman rykmentin marssia, joka toi punaliput ynnä sirpit ja vasarat Helsingin kaduille.

Kuolematon rykmentti Helsingissä toukokuussa 2019.

Kuten jo alussa viittasin, aivan kuten meillä suomalaisilla yhtälailla venäläisillä on oikeus muistaa ja kunnioittaa sodan uhreja, mutta niin kauas muistamisesta, kunnioittamisesta ja sovittamisesta kuolemattoman rykmentin marssi on päätynyt, että sitä on likimain mahdoton pitää tilaisuutena, jossa muistetaan ja kunnioitetaan miljoonia ja taas miljoonia uhreja, jotka monivuotisen sodan aikana menettivät henkensä maansa, aatteensa tahi jonkin muun puolesta – puhumattakaan, että marssilla muistettaisi niiden miljoonien siviilien kärsimyksiä. Siviileiden, jotka monesti maksoivat äärimmäisen kallista hintaa sodan aikana tahi taisteluiden jo päätyttyä.

Tässä kohdin voin lainata kirjoitustani helmikuulta: ”Se, että nyky-Venäjällä historiaa kirjoitetaan uudestaan valkopesten menneisyyttä ei tietenkään ole niiden kymmenien miljoonien puna-armeijassa palvelleiden sotilaiden ja upseereiden vika, sekään ei ole heidän vika, että nyky-Venäjä pyyhkii olemasta näiden sotilaiden tekemiä rikoksia, puhumattakaan, että on pyyhkimässä pois totalitaarisen neuvostovaltion tekemiä rikoksia. Irvokasta tässä onkin, että nyky-Venäjä käyttää surutta hyväksi historiaa ja sen tapahtumia oikeuttaakseen tekojaan ollen samalla haluton puhumaan valloittaja-armeijan, joka puna-armeija oli, rikoksista ihmisyyttä vastaan valloittamillaan ja miehittämillään alueilla.” (1)

Helsingissä järjestetty kuolemattoman rykmentin marssi oli juuri tätä – uhoa, jossa menneisyys nähdään haluamassa valossa, unohtaen ne miljoonat siviilit, jotka joutuivat kärsimään miehittäjän (mikä puna-armeija tosiasiassa oli) rautasaappaan alla. Unohtaen sen, että totalitaarinen valtio uhrasi piittaamatta omia sotilaitaan, siviileistä puhumatta, että tämä samainen valtio kollektiivisesti rankaisi lukuisia kansoja kuvitteellisista rikoksista sodan aikana ja sen jälkeisinä vuosina. Tämä on unohtamista, ja tämä jos mikä tekee kuolemattoman rykmentin marssista vapaan Helsingin kaduilla perin irvokkaan näytelmän. Mutta ehkäpä me olemme oppineet jotain menneisyydestä, toisin kuin marssille osallistuneet suomalaiset ja venäläiset ja tämän opin myötä siedämme kaduillamme tämän imperialistispatrioottisen nyky-Venäjää ihannoivan uhon.

RuFin puheenjohtaja Daria Skippari-Smirnov kuolemattoman rykmentin marssilla.

Kunpa Daria Skippari-Smirnovin johdolla marssille osallistuneet edes hetkeksi pysähtyisivät muistamaan sodan uhreja ja käsittelemään menneisyyttään unohtamisen ja valkopesun sijaan. Ennen kuin on liian myöhäistä ja eurooppalainen sota Ukrainassa laajenee entisestään – vai onko tämä liikaa pyydetty?

Marko

1. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2019/02/irvokkaan-naytelman-kolmas-osa.html 

Kuvat Marko Enqvist.

Kenen joukoissa seisot Rauhanpuolustajat?

Alkuun on syytä todeta otsikon kysymyksen olevan retorisen, ei millään muotoa tosissaan esitetyn, koska uskoisin, että valtaosa suomalaisista sijoittaa Rauhanpuolustajat organisaationa joukkoon, joka henkii syvää suomettuneisuuden aikaa – eikä tämä mielestäni ole lainkaan väärä viiteryhmä, johon Rauhanpuolustajat yhdistyksenä sijoittaa.

Tavattoman usein Rauhanpuolustajat yhdistyksen aktiivien toiminta antaa ymmärtää sen olevan jonkin muun kuin länsimaisen demokratian asialla, mistä saamme jälleen kerran oivallisen esimerkin Rovaniemellä järjestettävän Bold Quest -sotaharjoituksen vastaisen mielenosoituksen puhujalistaan tutustumalla, joukossa on muun muassa Veteraanit rauhan puolesta (USA) -järjestön edustajana Will Griffin, (1) joka twiittaili toukokuun 4. tätä vuotta Venäjän miehittämältä Krimin niemimaalta seuraavaa:

”Is Crimea occupied by Russia?

I’m in Crimea and everyone we’ve encountered has said they want to be part of Russia. There is no occupation here, only nice people & beautiful landscapes. Haven’t seen a single soldier. We’re here as part of the Global Network delegation for peace” (2)

Kuvakaappaus @peacereportnow.

Rauhanpuolustajien toiminta ei kuitenkaan millään muotoa ole yllättävää, ei tarvitse katsoa kovinkaan kauas historiaa, kun löytyy liikkeen aktivistien taholta Venäjän toimien avointa hyväksymistä – mahdollisesti vasta julkinen paine pakotti yhdistyksen erottamaan johtokunnasta vaasalaisaktivisti Stig Långin, joka on vieraillut ainakin kahdesti Venäjän miehittämässä osassa Itä-Ukrainaa.

Suomalaisia Venäjän Ukrainalta miehittämässä Donbasissa, Stig Lång äärimmäisenä oikealla.

Venäjän miehitystoimet Krimin niemimaalla näyttää hyväksyvän rauhanliikkeen aktivisti Marjaliisa Siira, joka osallistui suomalaisretkueen joukossa propagandistiselle matkalle Krimille viime vuoden maaliskuussa. Saman ”retkikunnan” jäseniä osallistui tuolloin Venäjän järjestämien – miehitetyllä Krimillä laittomasti järjestettyjen – ”presidentinvaalien” ”tarkkailuun”. Kutsuttuna ”tarkkailijana” paikalla oli retkueen jäsenistä Johan Bäckman, RUFI:n puheenjohtaja Daria Skippari-Smirnov osallistui tuolloin hyvin aktiivisesti julkisiin esiintymistilaisuuksiin antaen propagandistisia lausuntoja venäläismedioille.

Toki jos tarkastelemme liikkeen historiaa, sen ”verenpunaista” kajoa ja syvää yhteistyötä (ääri)vasemmistolaisten liikkeiden kanssa ei voi olla havaitsematta.

Toukokuussa 1949 perustettu Suomen Rauhanpuolustajat - Fredskämparna i Finland ry on kuulunut Neuvostoliitto-johtoiseen Maailman rauhanneuvostoon, jonka päämaja sijaitsi Helsingissä. SKDL (Suomen Kansan Demokraattinen Liitto) oli puolestaan Rauhanpuolustajien jäsenjärjestö ennen puolueen lakkauttamista. 1960-luvulla Rauhanpuolustajat tuki sissiliikkeiden aseellista itsenäisyystaistelua monissa maissa katsoen näiden toiminnan olevan leniniläisen imperialismiteorian oikeuttamaa. On myös hyvä muistaa, että Suomen kommunistisen puolueen oppositiolla, jota 1970-luvun alussa alettiin kutsua taistolaisiksi, oli vankka asema Rauhanpuolustajissa.

Tätä menneisyyttä liike, kuten ei Suomikaan, ole käynyt riittävällä tarmolla läpi (käytännössä ei ole käynyt lainkaan läpi), mikä nähdään sitten Rauhanpuolustajien osalta suoranaisena flirttailuna ja hyväksyvänä yhteistyönä sellaisten tahojen (operaattoreiden) kanssa, jotka hyväksyvät nyky-Venäjän imperialistiset toimet ja valloitussodat.

Rauhanpuolustajien toiminnan voidaan sanoa olevan – vastenmielisen – kaksinaismoralistista. Samalla kun he julkaisevat Oksana Tšelyševan tekstejä Ukrainan äärioikeiston vahvistumisesta ja tekemästä yhteistyöstä esim. suomalaisten kanssa (kuten Olena Semenyakan esiintyminen Awakening II -konferenssissa) (3), liike itse flirttailee Venäjän miehityssotiin hyväksyvästi suhtautuvan jenkin kanssa siinä määrin, että tämä osallistuu Rauhanpuolustajien tilaisuuteen Rovaniemellä, ja unohtaen muun muassa Tšelyševan toimesta sen, että Venäjä on merkittävä – jollei merkittävin – eurooppalaisen ja globaalin äärioikeiston ja nationalismin tukija.

Itä-Ukrainassa Venäjän proxy-joukoissa taistelevien äärioikeistolaisten ryhmien tunnuksia. (4)

Rauhanpuolustajien toiminta ei eroa aatetta lukuun ottamatta oikeastaan millään muotoa suomalaisten nationalistien – äärioikeistoon kuuluvien tahojen – flirttailusta erilaisten ääriryhmien kanssa, mutta toisin kuin Suomessa järjestetyn nationalistisen Awakening II -konferenssin kohdalla, media ei tunnu kiinnostuvan Rauhanpuolustajien – vähintäänkin – oudoksuttavista yhteistyökuvioista.

Tarkoitus ei todellakaan pyhitä keinoja, eikä rauhanaate ole minkään arvoinen, jos se ryhtyy flirttailemaan imperialistisilla pyrkimyksillä varustetun valtion (Venäjä) tukijoiden ja operaattoreiden kanssa. Toisaalta, eroaako tämä toiminta juurikaan niistä ”rauhanmarsseista”, joita saimme nähdä suomalaiskaupunkien kaduilla minunkin lapsuudessa ja nuoruudessa kun punaliput liehuen edistettiin rauhaa. Iskulauseet ainakin ovat yhä samat kuin 80-luvulla – ja taitaa aatekin olla syvän punainen.

Marko

1. https://www.rauhanpuolustajat.org/events/mielenilmaus-bold-quest-sotaharjoitusta-vastaan-rovaniemi/ 

2. https://twitter.com/peacereportnow/status/1124757530725560322 

3. https://www.rauhanpuolustajat.org/ukrainan-aarioikeisto-ja-suomi/ 

4. http://paulocanning.blogspot.com/2015/08/the-fascists-in-russias-hybrid-army.html 

Huomio: Ukrainalaisen äärioikeiston tarkastelu ja sen yhteistyökuviot ansaitsevat myös kriittistä tarkastelua, samalla on myös hyvä pitää mielessä se, että näiden ukrainalaisten nationalististen (äärioikeistolaisten) liikkeiden poliittinen voima on lopulta hyvin marginaalinen, mikä nähtiin viimeksi Ukrainan presidentinvaaleissa, joissa toiselle kierrokselle selvisi kaksi läntisen yhteistyön nimeen vannomaa ehdokasta, Ukrainan tämän hetkinen presidentti Petro Poroshenko ja vaalit lopulta voittanut Volodymyr Zelenskyi äärioikeiston ehdokkaiden jäädessä marginaaliin, jonne ne kuuluvatkin.

Venäjän miehitysjoukkojen kokoonpano Itä-Ukrainassa

Tässä kirjoituksessa käyn hyvin lyhyelti läpi Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden joukkojen kokoonpanon (maaliskuu/2019) ja niiden huollon Venäjältä käsin. Oletan, että vallitseva tilanne on lukijoille tuttu, joten en ryhdy kirjoittamaan pitkää ja seikkaperäistä alustusta siitä, kuinka tämänhetkiseen tilanteeseen on päädytty, joten tyydyn hyvin lyhyeseen kertaukseen kevään ja kesän 2014 tapahtumista ja siitä kuinka osia Ukrainan Donbasia on miehitetty Venäjän toteuttaman operaation seurauksena.

Ukrainassa käynnissä olevan sodan ensitahdit lyötiin viisi vuotta sitten keväällä 2014, jolloin Venäjän operaattoreiden johdolla Ukrainan itäosissa Donetskin ja Luhanskin alueilla ryhdyttiin valloittamaan hallintorakennuksia sekä merkittävinä pidettäviä kohteita, tämä muutamia viikkoja Venäjän suorittaman Krimin niemimaan miehityksen jälkeen. Tämä vaihe ennen varsinaisia sotatoimia esitettiin läntiselle medialle paikallisten ts. Ukrainassa asuvien ”venäjämielisten” separatismina, mikä sittemmin paljastui venäläisten jakamaksi disinformaatioksi, jota läntinen media jakoi ja jakaa edelleen eteenpäin – kuten nähtiin tämän viikon uutisissa (1 ja 2) – siitä huolimatta, että jo keväällä 2014 Venäjä-kytkentä kävi ilmeiseksi operaation (paikallisessa johdossa) olevien henkilöiden, kuten Igor ”Strelkov” Grikin myötä. Girkin oli muutamaa viikkoa aiemmin ollut joukkoineen Krimillä, josta hän siirtyi Itä-Ukrainaan ryhtyen toteuttamaan Venäjän operaatiota alueella.

Kevään ja kesän 2014 Ukrainan asevoimat yhdessä vapaaehtoisjoukkojen avulla ottivat alueita takaisin Ukrainan hallinnon kontrolliin, elokuulle tultaessa ukrainalaisjoukot pilkkoivat ja eristivät Itä-Ukrainan miehitettyjä alueita (ts. ”kansantasavaltoja”) palauttaen niitä hallinnon kontrolliin. Syksyyn mennessä sota todennäköisesti olisi saatu päätökseen, jollei Venäjä olisi puuttunut aiempaa selvästi voimakkaammin ja aggressiivisemmin sodankultuun elokuussa 2014 aloittaen laajamittaisemman offensiivin alueelle ensimmäisen ”humanitaarisen kolonnan” jälkimainingeissa. Seuranneen syksyn ja etenkin talven (2015) aikana käytiin useampi merkittävä taistelu Donetskin kansainvälisellä lentokentällä ja Debaltsevossa, joissa saavutettujen ratkaisuiden myötä rintamalinja asettui jotakuinkin nykyiselle sijalleen.

Viime vuosina rintamalinjassa on tapahtunut enää paikallisia muutoksia, Ukrainan asevoimien on onnistunut torjua merkittävämmän vihollishyökkäykset Donetskin länsisektorilla sekä Donetskin luoteis-pohjois-sektorilla (Avdiivkan suunnalla), kuin myös Luhanskin alueen länsi- ja luoteisosissa – etenkin Krymsken suunnalla, sekä ottaa hallintaansa useita harmaalla vyöhykkeellä sijainneita kohteita ja kyliä.

Itä-Ukrainan miehitetyt alueet jakautuvat Donetskin ja Luhanskin ”kansantasavaltoihin”, mainitsen tämän siksi, koska alueella operoivat joukot on sijoitettu kahteen armeijakuntaan, 1. armeijakuntaan, joka operoi Donetskin ”kansantasavallan” alueella ja 2. armeijakuntaan, jonka operointialue on Luhanskin ”kansantasavallan” alue – kuluvan vuoden maaliskuussa 1. ja 2. armeijakunnan joukkojen yhteisvahvuus oli 34760 sotilasta/ militanttia, johon sisältyy reilut kaksi tuhatta sotilasta, jotka vastaavat huollosta, koulutuksesta, neuvonantamisesta ja yhtymien tukemisesta taisteluissa. Kummankin armeijakunnan johto on Venäjän asevoimien upseereiden kontolla, 1. armeijakunnan komentajana toimii kenraalimajuri Roman Breus – hänet on myös nimetty  kaartin 7. ilmarynnäkködivisioonan komentajaksi vuonna 2014, 2. armeijakunnan komentajana toimii,  Blagoveshchenskin ylemmästä panssarikorkeakoulusta v. 1982 valmistunut, kenraalimajuri Valeri Sharagov.

1. ja 2. armeijakunnan vahvuus ja varustus

	lukumäärä
kokonaisvahvuus	34760
taistelupanssarivaunut	480
miehistönkuljetusajoneuvot/ rynnäkkövaunut	850
tykistö ja kranaatinheittimet	760
raketinheittimet	210
ilmatorjunta-aseistus/ -järjestelmät	680+

Taistelupanssarivaunut ovat pääasiassa tyyppiä T-72 ja T-64 eri versioineen, toisinaan Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla on myös havaittu T-90A taistelupanssarivaunuja.

Miehistönkuljetusajoneuvot ovat pääasiassa BTR-70 ja -80 eri versioita, rynnäkkövaunut vastaavasti ikääntyneitä BMP-1 ja BMP-2 malleja.

Kenttätykistön rungon muodostavat 122 mm D-30 Ljaguška kanuunahaupitsi sekä 152 mm 2A65 "Msta-B", raketinheittimistä valtaosa on tyyppiä 122 mm BM-21 Grad ja 122 mm Grad-P – alueella on myös havaittu lukuisia kertoja BM-21 Gradin seuraajia 2B26 Grad-K raketinheittimiä.

Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden joukoilla on käytössään runsaasti venäläisvalmisteisia olkapäältä laukaista ilmatorjuntaohjuksia kuin myös vanhempaa tykkiaseistusta (23 mm ZU-23-2), motorisoidusta kalustosta merkittävin osa on 9K35 Strela-10 (Nato: SA-13 ”Gopher”) lähi-ilmatorjuntaohjusjärjestelmiä sekä  9K33 Osa (Nato: SA-8 ”Gecko”) lyhyen kantaman ilmatorjuntaohjusjärjestelmiä. Mutta kuten tiedämme, Venäjä on toimittanut alueelle raskaampaa että modernimpaa ilmatorjuntakalustoa, kuten 9K37  M1 Buk ja 9K331 Tor-1M sekä  96K6 Pantsir-S1 -järjestelmiä.

1. armeijakunta	6x smrbde (smrreg) 1x ssofbde (sartbde)
2. armeijakunta	4x smrbde (smrreg) 1x ssofbde (sartbde)
yhteensä	10x smrbde 2x ssofbde 40x mrbn* 13x tbn**

 *: mekanisoitu kivääripataljoona. **: panssaripataljoona.

1. ja 2. armeijakunnan joukot Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla, karttaan merkitty joukkojen huollon kannalta merkittävät tukikohdat ja varikkoalueet Venäjän puolella Russkoyessa (ammusvarikko), Kuzminkassa ja Kadamovskyissä sekä Kamensk-Šahtinskin eteläpuolella. Erillisenä huomiona miehitetyn Itä-Ukrainassa, Druzhnen kylän kaakkoispuolella sijaitseva huoltotukikohta.

Venäjän Itä-Ukrainan sotilasoperaation esikunta sijaitsee Novotšerkasskissa (12. HQ), Venäjän eteläisen sotilaspiirin alueella.

Yllä olevaan karttakuvaan on myös merkitty osa Venäjän miehittämän rajaosuuden raja-asemista, ne ovat miehitetyille alueille sijoitettujen joukkojen huollon kannalta merkittävässä roolissa – etenkin Gukovo ja Avilo-Uspenka, joiden kautta on käytössä oleva ratayhteys Venäjältä miehitettyyn Itä-Ukrainaan. Esim. ukrainalaislähteiden mukaan 10. – 16. huhtikuuta välillä Itä-Ukrainan miehitetyille alueille toimitettiin Venäjältä neljällä junalla ainakin 40 säiliövaunullista polttoaineita – määrä on arvioiden mukaan noin 2300 tonnia.

Samana aikana miehitetyille alueille saapuu rahtia ja polttonesteitä myös maanteitse Venäjän hallinnassa olevan rajan yli. Venäjä miehittää reilua 400 km Ukrainan ja Venäjän välistä rajaa Asovanmereltä Donets-joelle Luhanskin oblastin itäosaan.

ETYJ:n Ukrainan monitorointimission tarkkailijat voivat vain silmämääräisesti arvioida raja-asemien kautta kulkevien ajoneuvojen ja rahdin määrää. Eikä heilläkään ole vapaata pääsyä kaikille Venäjän valvomille raja-asemille, rautatielinjojen osalta tarkkailijat ovat edelleenkin vain kuulohavaintojen varassa. Seuraavaksi lainaus ETYJ:n raportista:

“Border areas outside government control

Positioned at a border crossing point near Marynivka (78km east of Donetsk) for about one hour, the SMM saw 14 cars (five with Ukrainian and seven with Russian licence plates, as well as two with “DPR” plates), one covered cargo truck with “DPR” plates and eight pedestrians (three women and four men aged 30-50 and a child) entering Ukraine. The SMM also saw 17 cars (one with Ukrainian and 11 with Russian Federation licence plates, as well as five with “DPR” plates), two buses (both with about 40 passengers on board and “DPR” plates) and three covered cargo trucks with Ukrainian licence plates exiting Ukraine. 

At a border crossing point near Dovzhanske (84km south-east of Luhansk), the SMM saw three cars (two with Russian Federation and one with “LPR” plates) and two covered cargo trucks with Ukrainian licence plates entering Ukraine. It also saw five cars (three with Ukrainian and one with Georgian licence plates, as well as one with “LPR” plates) exiting Ukraine. After about 15 minutes, a member of the armed formations asked the SMM to leave the area.” (3)

Pitkä Venäjän miehittämä raja mahdollistaa huollon myös muualta kuin varsinaisten rajanylityspaikkojen kautta. Elokuun 7. 2018 ETYJ:n Ukrainan monitorointimission pitkän kantaman tiedustelulennokki kuvasi lennolla Manychin alueella Ukrainan ja Venäjän rajaseudulla, alueella, joka on Venäjän hallinnassa, rajan ylittävän Venäjältä Ukrainaan kolonnan, johon kuului kuusi maastokuorma-autoa sekä UAZ-tyyppinen maastoauto. (4) Tämän jälkeen samalla alueella tehtiin viime syksyn kuluessa useita havaintoja öisistä rajanylityksistä. ETYJ:n oli vähennettävä merkittävästi partiolentoja alueella sen kaluston jouduttua useita kertoja häirinnän ja tulituksen kohteeksi. (Huom. alue merkitty yllä olevaan karttaan vihreällä nuolella).

Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla Venäjältä saapuva kalusto ja materiaali toimitetaan pääasiassa merkittävien huolto- ja rotaatiotukikohtien kautta rintamalohkoille, tai rintaman tuntumassa oleviin varastoihin, joita on runsaasti alueen suurimmissa kaupungeissa Donetskissa, Horlivkassa ja Luhanskissa.

Rautateitse tapahtuvan huollon kannalta merkittävässä roolissa on myös Debaltsevo, jonka hallinta mahdollistaa miehitysjoukoille suoran ja toimivan itä-länsi-yhteyden Donetskista Luhanskiin.

Palaan tulevaisuudessa miehitysalueiden joukkojen huoltoon kuin myös edellä mainitsemiini laajoihin, kaupunkialueille sijoitettuihin, varikko- ja varastoalueisiin.

Marko

1. https://yle.fi/uutiset/3-10753856 

2. https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006082750.html 

3. https://www.osce.org/special-monitoring-mission-to-ukraine/418379 

4. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2018/08/merkittavia-havaintoja-ukrainan-sodasta.html 

Kirjoituksessani käytin myös muita lähteitä, kuten Donbas in Flames ja Вторжение в Украину: Хроника российской агрессии. 

Otsikko muutettu 29.4.2019.

Paimenkirjeeni suomalaismedioille

Venäjän presidentti Vladimir Putin allekirjoitti keskiviikkona (24. huhtikuuta 2019) asetuksen, jonka mukaan Itä-Ukrainan Venäjän miehittämällä alueella asuvat voivat saada Venäjän passin kolmessa kuukaudessa, tästä hyvin huolestuttavasta uutisesta uutisoitiin myös suomalismedioissa. Ainakin seuraavien – Helsingin Sanomat, Yleisradio, Ilta-Sanomat ja mtv3 – suomalaismedioiden uutisoinnissa on käytetty hyvin kyseenalaista kieliasua kuvaamaan Itä-Ukrainan miehitettyjä alueita ja niinpä päädyn jälleen kerran oikaisemaan kyseisiä medioita ja huomauttamaan kyseisten medioiden edustajia siitä, kuinka tärkeää on käyttää todellisuutta vastaavia nimiä kertoessa vallitsevasta tilanteesta Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla.

Tämän vuoden maaliskuussa kirjoitin lyhyen blogin ”Iltalehti – älä toista kritiikittä venäläispropagandaa” huomauttaakseni Iltalehteä venäläispropagandan kritiikittömästä toistamisesta. Tällä kertaa epätäsmällisen termin käyttö on olennaisesti laajamittaisempaa, joten en voi antaa asian olla ja jättää median edustajia lepäämään laakereillaan. Seuraavaksi edellä luettelemieni medioiden tämänpäiväiset Putinin allekirjoittamaa asetusta käsittelevät otsikot siten kuten ne on kirjoitettu 25.4. klo. 00:30:

Venäjä helpottaa kansalaisuuden saamista Ukrainan separatistialueiden asukkaille, Ukrainan uusi presidentti vaati lisää Venäjä-pakotteita (HS)

Putin helpottaa Venäjän kansalaisuuden saamista Itä-Ukrainan separatistialueiden asukkaille (Yle)

Venäjä helpottaa kansalaisuuden saamista Ukrainan separatistialueiden asukkaille (IS)

Venäjä helpottaa kansalaisuuden saamista Ukrainan separatistialueiden asukkaille (mtv3)

Venäläisiä T-90A taistelupanssarivaunuja lokakuussa 2014 Luhanskin lentokentän tuntumassa Fabrichnen lähistöllä. (1)

En ryhdy ruotimaan julkaistuja uutisia sen tarkemmin, mutta pyydän kiinnittämään huomion otsikoiden sanaan ”separatistialueiden”, joilla viitataan niihin Itä-Ukrainan alueisiin, jotka eivät olet Ukrainan hallinnon kontrollissa, alueisiin, jotka ovat Venäjän hallinnon kontrollissa ja täten Ukrainalta miehitettyjä alueita.

Nyt elämme herran vuotta 2019, joten enää itseään kunnioittavalla medialla ei pitäisi olla mitään perustetta kirjoittaa ”separatistialueista” – Itä-Ukrainassa on sodittu jo viisi vuotta, emme ole enää ”märkäkorvia” tämän suhteen, joten sodasta, jossa Ukrainan hallintoa vastaan sotii Venäjän asevoimien ja turvallisuuselinten (kuten Venäjän turvallisuuspalvelu FSB) joukkoja ja näiden joukkojen komennossa ja rinnalla venäläisiä palkkasotilaita muun muassa PMC Wagnerista, venäläisiä ja kolmansien maiden – myös suomalaisia – taistelijoita vapaaehtoisina alueelta värvättyjen ja pakkovärvättyjen paikallisten rinnalla.

Mikäli siirtäisimme samoin ennakkoehdoin – suunnittelu, rahoitus, toteutus, varustus ja valtaosa miehistöstä venäläisiä – toteutetun operaation Itä-Ukrainasta kaakkoiseen-Suomeen, tuskin nimittäisimme kaakonkulmaa hallitsevia joukkoja ”separatisteiksi”, joten ei ole olemassa perustetta nimittää Itä-Ukrainassa osaa Donbasia miehittäviä joukkoja separatisteiksi ja kyseisiä – miehitettyjä alueita – separatistialueiksi.

Olen seurannut Ukrainassa käynnissä olevaa sotaa ja miehitystä hyvin intensiivisesti nämä vuodet, muistan kuinka keväällä 2014 media kirjoitti paikallisten ”venäjämielisten” nousseen kapinoimaan Ukrainan hallintoa vastaan – samaan aikaan näiden ”venäjämielisten” johdossa sekä tärkeitä operaatioita oli suorittamassa väkeä, joka ei puhunut tahi ymmärtänyt kunnolla paikallista sekaleipää (ukrainan ja venäjän sekoitusta), väkeä, joka oli tullut Moskovasta, Pietarista ja Volgan ääreltä johtamaan tätä nyt jo monivuotiseksi sodaksi edennyttä kapinointia. Paikallisille heidät paljasti kieli – aksentti – se sama kieli, joka sai median edustajat kuvittelemaan heidän olevan paikallisia.

Keväällä 2014 tilanne oli sen verran vaikeasti hahmotettava, että tuolloin oli ymmärrettävää puhua ”separatisteista”, mutta tänään minkään tähän viittaavan termin käyttö ei ole mitään muuta kuin Venäjän syöttämän narratiivin harkitsematonta – tai tarkoituksellista – toistoa. Enää ei voida sanoa ”En tiennyt” kun tietoa on saatavilla, vaikka kuinka paljon. Venäjän roolin sodan käynnistäjänä, jatkajana, miehityksen ylläpitäjänä ja rahoittajana sekä miehitettyjen alueiden elinolojen kurjistajana olisi tullut olla selvää kaikille heille, jotka eivät elä ideologian sumentamassa kuplassa, loppukesästä 2014 lähtien.

”Separatismi” on Venäjän lanseeraama termi kuvaamaan Itä-Ukrainan tilannetta, sen toistaminen on samalla Venäjän kertoman tarinan toistamista, voidaan sanoa, että ”separatismista” kirjoittaminen on tässä kontekstissa samalla Venäjän informaatiovaikuttamisen levittämistä – Venäjän disinformaation jakamista.

Itä-Ukrainassa ei ole separatismia, siellä on käynnissä sota ja osa Itä-Ukrainaa on Venäjän miehittämää.

Marko Enqvist

1. Donbas in Flames s. 67.

Huom. kuvassa Venäjän asevoimien 136 erillisen mekanisoidun kivääriprikaatin T-90A taistelupanssarivaunuja kuvattuna Luhanskin lentokentän lähistöllä lokakuun 2. 2014. 136 erillinen mekanisoitu kivääriprikaati on sijoitettu rauhan aikana Buynaksk’iin Dagestaniin, Venäjällä.

”Uusi” MV-lehti propagandisti Putkosen ohjauksessa

Päättyneiden eduskuntavaalien jälkimainingeissa MV-lehden perustaja Ilja Janitskin ”parkui” kohtaloaan, ilmoitti aikansa politiikassa olevan ohi ja samaan syssyyn luopuisi myös MV-lehdestä. Niin ikää vaalien jälkeen Venäjän miehittämässä osassa Itä-Ukrainaa majaileva suomalaispropagandisti Janus Putkonen kirjoitteli sosiaaliseen mediaan suunnitelmistaan paluusta Suomen "mediakentälle" – tässä kohdin on hyvä pitää mielessä se, että tämä ”paluu” tapahtuisi miehitetystä Luhanskista toimitetun "uutistoimiston" myötä. Tällä hetkellä Putkonen pitää majaa jossain päin Luhanskia, jonne hän – kehotuksesta – siirtyi vuodenpäivät sitten Donetskista. Janitskinin ja Putkosen päivitykset sosiaalisessa mediassa osuivat niin yksiin, että aprikoin mielessäni MV-lehden siirtyvän muodossa tahi toisessa Putkosen käsiin.

Huhtikuun 16. kirjoitin Putkosen suunnitelmista lyhyen päivityksen Facebookiin, josta seuraavaksi lainaus:

”Aiheet näyttävät [Putkosen] päivityksen perusteella tutuilta anti-EU, anti-NATO ja antiglobalisaatio. Huomioitavaa mahdollisessa toiminnassa on se, että toistaiseksi hän pystyisi työskentelemään suojatussa ympäristössä, jonne viranomaistemme toimivalta ei ikävä kyllä yllä, mikä mahdollistaa MV-lehden toiminnan kaltaisen häiriköinnin ja maalittamisen, mikäli Putkonen kerää riittävän seuraajajoukon "uutistoimistolleen’.”

Päivityksestä ei ehtinyt kulua montaakaan päivää, kun MV-lehdessä ”uutisoitiin” omistajavaihdoksesta.

Kuvakaappaus mvlehti.net.

Oletan, että Janus Putkonen on henkilönä tuttu valtaosalle blogieni vakituisesta lukijakunnasta, mutta lyhyenä kertauksena hänen historiansa Venäjän miehittämässä osassa Itä-Ukrainaa unohtamatta aikaa ennen tätä.

Suomalaistaustainen Janus Putkonen muutti pysyvästi Donetskiin heinäkuussa 2015, Putkonen oli jo aiemmin samaisen vuoden puolella vieraillut kaupungissa venäläisen liikemiehen Andrei Stepanenkon perustaman Europa Objektiv -verkkosivun ”retkellä”. Muutettuaan pysyvästi Donetskiin Putkonen perusti edellä mainitun Stepanenkon rahoituksella ”mediayhtiö” DONi Newsin, joka välitti maailmalle propagandauutisia – pääasiassa – Donetskin ”kansantasavallan” alueelta ja miehitetystä osasta Itä-Ukrainaa. Loppukesästä 2016 julkaistussa Egorova Leaksissa myös Putkosen rooli avautui tarkemmin.* Vuosi sitten keväällä (huhtikuussa 2018) DONi News laitettiin hyllylle, myöhemmin samana vuonna Putkonen siirtyi sivuun ”päätoimittelijan” tehtävästä. Facebookin ja VK:n kautta Putkonen jakaa edelleen seuraajilleen aggressiivisesti disinformaatiota ja propagandaa alueelta.

Propagandistinen DONi News oli yksi niistä työvälineistä, joilla Venäjä ja sitä tukevat tahot levittivät disinformaatiota läntisille lukijoille pyrkien näin synnyttämään epätietoisuutta vallitsevasta tilanteesta miehitetyssä osassa Donbasia ja laajemmin Ukrainaa. DONi Newsiä voidaan pitää luontevana jatkona Putkosen aiemmalle toiminnalle, ennen muuttoaan Donetskiin, hän toimi salaliittoteorioita ja huhuja julkaisevan vaihtoehto- (valemedia) Verkkomedian ”päätoimittajana”. Putkosesta tulen laatimaan lähipäivinä laajemman ja täydennetyn ”henkilökuvan”, joten tällä erää en anna henkilölle Janus Putkonen tämän enempää tilaa, siirrytään seuraavaksi hänen tekoihin MV-lehdessä.

Ensimmäisessä pääkirjoituksessaan MV-lehdessä Putkonen kirjoitti demokratian vastaisista vaaleista, jotka johtavat vallankumoukseen – viitaten näin Suomessa pidettyihin eduskuntavaaleihin. Kirjoituksessa Putkonen nosti esille vaalivilpin, mutta hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka näin teki. Ennen Putkosta Johan Bäckman oli tarttunut teemaan useammallakin sosiaalisen median tilillä, tuolloin tarinaa oli vahvistanut somessa Jon Hellevig sekä Janus Putkonen Ivan Putkov tililtään.

Kuvakaappaus mvlehti.net.

Kuvakollaasi propagandistien ”vaalivilppi”-kirjoittelusta.

Vaalivilppi-narratiivia sivusin aiemmassa blogikirjoituksessani ”Palapelin kokoamista – jatkoa Johan Bäckmanin verkoilla kalasteluun”, jossa sidoin tämän tarinanosan jakamisen Bäckmanin aktiiviseen haluun vaalien alla muodostaa verkosto perussuomalaisista ja ”kansallismielisistä” ehdokkaista. Näyttää siltä, että Bäckmanin eräänä tarkoituksena on nyt epäluottamuksen kylväminen verkostoonsa, ”tarinan” yksi osa on vaalien rehellisyyden kiistäminen. Tämä tarina on jonkin verran saanut huomiota esim. perussuomalaisia lähellä olevassa Nykysuomessa ryhdyttiin peräämään äänten hylkäysperusteita (esimerkkinä kuva hylätystä äänestyslipukkeesta Eduskuntavaaleista v. 2015). (1)

Putkosen ”päätoimitteleman” MV-lehden linja näyttää reivautuvan entistä selkeämmin propagandistisissa venäläismedioissa määritellyn linjan suuntaiseksi, mikä on luonnollinen kehityssuunta Putkosen tausta huomioiden. Toki on syytä muistuttaa, että MV-lehti luisui jo Janitskinin aikakaudella toistamaan Venäjän jakamaa tarinaa, mikä näkyi voimakkaina hyökkäyksinä Venäjän toimia arvostelleiden ja tutkineiden tahojen kimppuun – mikä nähtiin äärimmilleen vietynä palkitun toimittajan Jessikka Aron häirinnässä ja maalittamisessa – kuin myös julkaisuissa, joiden kirjoittajina oli Kreml-julistajia, kuten Juha Molari. Putkosen matkassa mukaan näyttää tarttuvan entistä selkeämmin Ukrainan sota, Putkosen ja Venäjän propagandistisesta näkökulmasta tarkasteltuna, josta esimerkkinä ”’Sota Ukrainassa” – uusi dokkari kertoo 25 minuutissa 5 vuotta vaietun totuuden”, julkaistu 20.4.2019 Putkosen toimesta. Näin varhaisessa vaiheessa ei kuitenkaan pidä vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä MV-lehden tulevan sisällön linjasta - kuinka syvälle pro-Kreml-linjalle upotaan.

Kirjoitus on sitä itseään, tässä yhteydessä voinen tarttua yhteen, Putkosen aiemminkin hellimään ajatukseen Itä-Ukrainassa suoritetusta ”kansanmurhasta”:

”Miljardien nationalisteihin tuhlattujen dollarien jälkeen, USA:n aggressiivisella johdolla länsi onnistui kaatamaan Ukrainan laillisen hallituksen… Samalla kun länsi osoitteli kohti Venäjää, alkoi natsien johtamien sotilasvoimien suorittama venäläisen väestön kansanmurha.”

Tässä kohdin jäljet juontavat suoraan Venäjälle, väitettä ”kansanmurhasta” on venäläisissä propagandamedioissa toistettu aiemminkin, jo aikana ennen Euromaidania ja sitä seurannutta vallanvaihdosta Ukrainassa. Lainaan seuraavaksi parin kappaleen verran aiemmin kirjoittamaani blogia ”Viisi vuotta sotaa Ukrainassa”:

”Samaan aikaan meille media syötti tarinaa venäläisistä ”uhreina”, venäläisiin kohdistuneista ”vainoista” – läntisiin medioihin alkoi levitä tarinoita, jotka on jälkikäteen todistettu Venäjän valtiojohtoisten mediatalojen propaganda ja disinformaatiokampanjoiksi. Jos alueen asukkaat olivat Oranssin vallankumouksen aikaan päässeet ”nauttimaan” venäläispropagandasta, keväällä 2014 sama propaganda iski alueelle monta kertaa voimakkaammin ja toisin kuin vuosikymmentä aiemmin, perinteisen median ohella internetiä hyödynnettiin täydellä teholla. Erilaiset ”uutissivut” ja portaalit levittivät uutisia vainoista, keskitysleireistä, jonne venäläismiehiä viedään – perinteisiäkin keinoja hyödynnettiin.

Kollaboraattoreiden ja propagandistien toimesta alueella levitettiin huhuja ja juoruja ”ukrainalaisten perustamasta keskitysleiristä, josta XX oli onnistunut pakenemaan” – nämä tällaiset tarinat muuttuivat uskottaviksi. Keskustelin niistä tuolloin L:n kanssa, hän kertoi, kuinka työpaikallakin niistä puhuttiin ja tarinoita levitettiin – myöhemmin juorujen lähde paljastui kollaboraattoriksi, jonka työ palkittiin miehitysvallan toimesta.” (2)

Medialla tarkoitan venäläisiä propagandamedioita, joiden luonne läntisille toimittajille ei tuolloin ollut selvä ja niinpä moni valeuutinen eteni läntisiin medioihin sellaisenaan. Venäläismedioiden kautta maailmalle levisi myös pakolaiseksi esittäytyneen Galina Pyshniakin disinformatiivinen tarina ukrainalaissotilaiden julmuuksista. (3)

Saapa nähdä riittääkö MV-lehden entisille lukijoille se, mitä Putkonen lupaa uudessa ”julkaisussa” lukijoille tarjota? Riittääkö heille taistelu globalismia vastaan ja ”uutiskatsaukset” Venäjän miehittämiltä Itä-Ukrainan alueilta? Putkonen kun lupaa uuden MV-lehden irtisanoutuvan ”fasistisesta nationalismista sekä rasismista” – pitääköhän tämä ”fasistinen nationalismi” myös sisällään myös Putinin hallinnon veljeilyn erilaisten fasististen ja rasististen liikkeiden ja ryhmien kanssa, vai käykö sittenkin niin, että Putkosen mielestä Venäjän harjoittama ”fasistinen nationalismi” on hyväksyttävää ”fasistista nationalismia”?

Voimme kuitenkin olla varmoja siitä, että aivan kuten Janitskinin niin myös Janus Putkosen aikakaudella MV-lehteä tullaan käyttämään omalta osaltaan yhteiskuntamme vastaiseen toimintaan. Sen avulla tultaneen hyökkäämään luotettavina pidettäviä yhteiskunnallisia instituutioita vastaan, kuten jo näemme tapahtuvan Putkosen ensimmäisessä pääkirjoituksessa ”Demokratian vastaiset vaalit johtavat vallankumoukseen”. Täsmennän sen verran, että en usko heidän saavan aikaan vallankumousta tahi suurempaa kapinaa, minua lähinnä kiinnostaa a) tarinan eteneminen portaalta toiselle ja b) se, kuinka Suomeen kohdistetaan toistettuna/ kopioituna samoja toimia, joita Venäjän operaattorit ovat muihinkin maihin kohdentaneet. Toisinaan operaation taustalla on yksittäinen ryhmä, tarvittaessa Venäjä valjastaa tehtävään suuremman joukon erilaisin keinovalikoimin koettaessaan saada aikaan toivomansa lopputuloksen.

Marko

1. https://www.nykysuomi.com/2019/04/17/yksi-selitys-suurelle-hylattyjen-aanien-maaralle-miksi-tama-aani-hylattiin/?fbclid=IwAR1TMRr-o9jH2uX_AEIs3bUDq3C6BHc6UOSCA2MuaEQz6hkB6D6ecV7HDBQ 

2. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2019/04/viisi-vuotta-sotaa-ukrainassa.html 

3. https://www.stopfake.org/en/russian-disinfo-patterns-same-actors-different-sets/ 

Yleensä laitan lähteideni linkit, mutta MV-lehden tapauksessa en laita linkkejä. Halutessaan lukijat voivat hakeutua alkuperäisen tekstin luo googlaamalla tekstin otsikon.

*: Egorova Leaksin yhteydessä Putkosen ja venäläisen rahoituksen yhteyttä avautui laajemmin, samalla paljastui Putkosen tekemä yhteistyö Donetskin ”kansantasavallan” turvallisuuselinten kanssa. Yhteistyö, jonka seurauksena toimittajia jaoteltiin hyviin ja pahoihin, ja jonka myötä eräiden toimittajien henki konkreettisella tavalla vaarantui.

Informnapalm Egorova Leaksista artikkelissa ”EgorovaLeaks: Filtering and Control of Foreign Journalists in DPR”, artikkelissa myös Putkosen roolista.

Palapelin kokoamista

- jatkoa Johan Bäckmanin verkoilla kalasteluun 

Maaliskuun 17. julkaisin blogin ”Kalastelua Johan Bäckmanin verkoilla”, jossa kiinnitin huomiota Johan Bäckmanin aiemmin avaamaan uuteen Facebook-tiliinsä ”Йохан Бекман”, jota voinee pitää tilin nimeämisen perusteella – JOHAN BÄCKMAN OFFICIAL – perusteella pitää Bäckmanin virallisena tilinä, ainakin jollekin kohderyhmälle. Tili ”Йохан Бекман” on perustettu helmikuussa 2019, aloittaessani tarkkailemaan tiliä, tilillä oli reilut parisataa ”kaveria”, julkaistessani blogin kaverilistalla oli 1172 nimeä (17.3.2019) ja tänään niitä on 1495 – huomattava osa ”kavereista” oli ”kansallismielisinä” itseään pitäviä, sekä kyseiseen viiteryhmään linkittyviä henkilöitä, kohtalainen osa oli perussuomalaisia, joiden joukossa oli lukuisia eduskuntavaaliehdokkaita sekä muutamia vaikutusvaltaisempia puolueen jäseniä. Luonnollisesti kyseisen tilin ”kavereihin” kuului suuri joukko suomalaisia Donetskin ”kansantasavallan” ystäviä sekä muita tunnettuja ja tiedettyjä nyky-Venäjän hallintoa kannattavia kansalaisiamme, unohtamatta tietenkään laajaa joukkoa venäläisiä ja muita ulkomaalaisia, jotka tukevat tai työskentelevät nyky-Venäjän hallinnolle. Tähän joukkoon kuuluu muun muassa poliitikkoja, kuten saksalaisen Vasemmisto-puolueen (saks. Die Linke) Andreas Maurer; ”toimittajia” ja propagandisteja, kuten Graham W. Phillips ja Manuel Ochsenreiter.

Johan Bäckman Saur-Mogilan vuorella toukokuussa 2015 (kuvakaappaus). (1)

Tuolloin pohdin sitä, että mikä Bäckmanin tilin tarkoitus on – vertasin sitä ja sen sisältöä Johan Bäckmanin toiseen Facebook-tiliin huomaten niittäkin tiettyjä eroavaisuuksia, merkittävän sen, että tuolloin, kuten edelleenkin, tilillä Йохан Бекман on nähtävissä myös hänen kaverinsa toisin kuin tilillä Johan Bäckman, jonka kaverilista on ulkopuolisilta piilotettu. Mietin myös sitä, että kuka on ollut aloitteellinen – päättelin, että Johan Bäckman on pääasiassa aloitteentekijä, siksi koska, uudella tilillä nimi Johan Bäckman on kyrillisin kirjaimin kirjoitettu, joten sitä ei välttämättä sattumalla löydä. (Minultakin se vaati työtä ja onnea). Sittemmin olen saanut paristakin lähteestä varmennusta sille, että Johan Bäckman on ollut aloitteellinen etenkin mitä tulee ”kaveripyyntöihin” perussuomalaisiin henkilöihin. Toki on muistettava, että algoritmit tekevät omaa työtään ja että kavereissa on sellaisia, jotka Johan Bäckman on tuntenut pidemmän aikaa, joten osa on varmasti siirtynyt ”luontaisia teitä” myöten tälle uudelle tilille.

Johan Bäckmanin toiminta kummallakin tilillä vaalienjälkeisenä aikana paljastanee yhden syyn tämän kontaktiverkoston luonnille – ilmeisenä tarkoituksena on kylvää ajatus vaalien petollisuudesta ja vilpillisyydestä. Tässä tapauksessa on hyvä huomioida Itä-Ukrainassa Venäjän miehittämillä alueilla majailevan propagandisti Janus Putkosen aktiivinen rooli ja hänen levittämä samansuuntainen tarina, johon Moskovasta käsin yhtyy myös Jon Hellevig.

Kuvakaappaus Йохан Бекман-tililtä

Kuvakaappaus Janus Putkosen Ivan Putkov-tililtä.

Kuvakaappaus Jon Hellevig-tililtä.

Tämän ryhmän narratiivi näyttää olevan se, että Suomessa järjestetyt eduskuntavaalit olivat vilpilliset ja järjestetyt – tulos ennalta tiedossa. On todennäköistä, että tätä tarinaa on ennalta hahmoteltu, ja siksi Bäckman on hakeutunut aktiivisesti ”kansallismielisten” ohella myös perussuomalaisten ”kaveripiiriin” – ikävä kyllä kohtalainen joukko perussuomalaisia näyttää hyväksyneen lähetetyn ”kaveripyynnön”. On todennäköistä, että valta osa kaveripyynnön hyväksyjistä on vilpittömiä, on myös mahdollista, että he eivät edes ole ajatelleet pyynnön taustalla olevan vilpillisiä aikeita. Kaikki eivät välttämättä tiedosta sitä, että Bäckmanin kaltaisille ihmisille ihmisillä on (tässä asiayhteydessä) ensisijaisesti välinearvo. Heitä käytetään hyväksi niin kauan kuin heistä on hyötyä – sen jälkeen heidät hylätään/ unohdetaan. Ikävimmässä tapauksessa vilpittömin mielin liikkeellä ollut rikkoo itsensä.

Bäckman (tai joku kolmas henkilö) on todennäköisesti päätellyt ns. kansallismielisten rinnalla perussuomalaiset ryhmänä sellaisena, jonka ”läheisyyteen” on järkevää hakeutua siitä huolimatta, että puolueessa on heitä, joille Venäjä ei ole muuta kuin vihollinen. On kenties päätelty, että ehdokkaiden joukossa, puhumattakaan heidän kaveripiiristä, on riittävästi harkitsemiskyvyttömiä, jotka voivat ryhtyä resonoimaan voimakkaastikin Bäckmanin ujuttamaa tarinaa vilpillisistä vaaleista – kenties näin on jo käynyt, kun Nykysuomessa on ryhdytty peräämään äänten hylkäysperusteita (esimerkkinä kuva hylätystä äänestyslipukkeesta Eduskuntavaaleista v. 2015). (2)

Ensimmäisellä kerralla syötetyn disinformaation tulos ei välttämättä ole merkittävä, mutta toisto voi tuottaa tulosta – ja vaaleja on lähitulevaisuudessa edessä lisääkin. Mutta eiköhän tämänkin tarinan levittämisen ensisijainen tarkoitus ole riidan ja epätietoisuuden kylväminen, että riittävän moni tarttuu tällaiseen disinformaatioon. Venäjän vaikuttamisen yksi väylä on varjon heittäminen yhteiskunnallisen toiminnan ylle, kyseenalaistaa sellaiset – tässä yhteydessä on perusteltua mainita Venäjä, koska jokainen edellä mainittu henkilö toistaa säännönmukaisesti Venäjän narratiivia salaliittoteorioiden ohella.

Ukrainalaissyntyinen sosiologi Arseniy Svynarenko totesi Ukrainan käynnissä oleviin presidentinvaaleihin liittyen seuraavaa:

”- - Venäjän tavoite ei ole Venäjä-mielinen presidentti tai pääministeri, vaan epävakaus Ukrainassa, keinoilla millä tahansa” (3)

Suomi ja Ukraina eivät ole yhteiskunnallisesti rinnastettavissa toisiinsa, mutta metodeja, joita Venäjä on kohdistanut Ukrainaan viime vuosina, kohdistetaan myös Suomeen, josta voidaan päätellä, että ainakin jollain tasolla tavoitteetkin ovat samat – ainakin yhteiskunnallisen epävakauden lisäämisen osalta. Samaa tavoitetta ajaa Jussi Halla-ahon blogikirjoitusten ja Pirkka-Pekka Peteliuksen sketsihahmojen rinnastaminen, huomioimatta kuitenkaan sitä, että kyse on merkitykseltään erilaisista asioista kuin myös eri aikakaudesta. Peteliuksen ja Kallialan tehdessä sketsihahmonsa, vähemmistöjen stereotypioille nauramista ei yleisesti pidetty niin paheksuttavana ja tuomittavana kuin tänään.

Kuvakaappaus Йохан Бекман-tililtä.

Oma lukunsa Johan Bäckmanin toiminnassa on perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon kritisointi ja leimaaminen epäonnistuneeksi poliitikoksi ja maanpetturiksi, jossa on havaittavissa samanlaista kritiikkiä, jota näkyy äärioikeistolaisissa ryhmissä, joissa Halla-aho nähdään ”maanpetturina” toimivan ”sionistien asialla”.

Edelleen kuvakaappaus Йохан Бекман-tililtä.

Bäckmanin ja hänen taustavoimiensa etua ajaisi entistä radikaalimpi ja entistä aggressiivisempi perussuomalaiset puolue, sellainen, joka nykyistä voimakkaammin hajottaisi yhteiskuntaamme. Tässä kontekstissa Bäckmanin toimintaa onkin syytä tarkastella, disinformatiivinen viestintä, hyökkäykset poliitikkoja ja kansanedustajia sekä mediaa vastaan on nähtävä yrityksenä synnyttää eripuraa ja konflikteja eri ryhmien välille, se jos mikä ajaisi Venäjän asiaa. Venäjän etu on epäyhtenäinen länsi, jossa yhteiskunnissa on eriasteisia purkautuvia tai purkautumista odottavia jännitteitä, jolloin Venäjän on entistä helpompi operoida ja luoda tilanteita, joissa sen on entistä helpompi tehdä kahdenkeskisiä sopimuksia yli monikansallisten organisaatioiden.

Marko

1. https://kohudosentti.blogspot.com/2015/05/mina-rakastan-sinua-jelena.html 

2. https://www.nykysuomi.com/2019/04/17/yksi-selitys-suurelle-hylattyjen-aanien-maaralle-miksi-tama-aani-hylattiin/?fbclid=IwAR1TMRr-o9jH2uX_AEIs3bUDq3C6BHc6UOSCA2MuaEQz6hkB6D6ecV7HDBQ 

3. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006077367.html 

Facebook-tilit, joita hyödynnetty:

Йохан Бекман: https://www.facebook.com/profile.php?id=100033669741518 

Ivan Putkov (Janus Putkonen): https://www.facebook.com/profile.php?id=100011634240559 

Jon Hellevig: https://www.facebook.com/jonhellevig