Näin Venäjän propaganda ja disinformaatio leviää Suomessa – OSA II

 

Kirjoitukseni toisessa osassa tarkastelen tarkemmin eräitä sosiaalisen median aktiiveja sekä Venäjän narratiivia toistavia ja propagandaa leviä vastamedioita sekä muita tahoja, joiden kautta Venäjän propaganda ja disinformaatio saa jalansijaa maassamme. Vaikka huomioinkin tässä kirjoituksessa tarkemmin suomalaisiapropaganda- ja vastamedioita, tätä ei kuitenkaan pidä pitää kattavana poikkileikkauksena niistä – ei edes Venäjän propagandaa levittävien vastamedioiden osalta.

Aivan kuten kirjoitussarjan ensimmäisessä osassa, kuvakollaasi saa johdattaa meidät syvemmälle aiheeseen, toimien läpileikkauksena niistä aktiiveista ja keinoista, joita hyödyntäen Venäjän vaikuttaminen, propaganda ja disinformaatio leviävät yhteiskuntaamme. Tulevien kappaleiden myötä tulen täydentämään havaintoja, jotta muodostuu tarkempi kuva siitä, kuinka erilaiset henkilöt ja yhteisöt toimivat, jonka myötä lukijalle syntyy tarkempi kuva siitä, millaisiin metodeihin toimijat (operaattorit) voivat turvautua. Tulemme näkemään sen, että Johan Bäckman on (on ollut) muutakin kuin räksyttävä disinformaation tuottaja ja lausuntoautomaatti tai että, Venäjän narratiivia tukevan propagandan ja disinformaation levittäjiä löytyy myös henkilöistä, joiden ei menneisyytensä perusteella uskoisi näin tekevän – sellainen tosin tekee heistä vaarallisia resonaattoreita. Rauhanpuolustajat-lehteen kirjoittavaa Oksana Tšelyševaa voimme nimenomaa pitää tällaisena henkilönä. Onpa Journalistiliitto julkaissut Tšelyševaa tukevan kannanotonkin huhtikuussa 2019. (1) Näyttää kuitenkin siltä, että he eivät ole tiedostaneet tai ymmärtäneet kokonaiskuvaa, jonka seurauksena he eivät ymmärtäneet sitä kritiikkiä, joka Oksana Tšelyševaan Ukrainassa kohdistui ja miksi häntä syytettiin ”Ukrainan vastaisesta propagandasta” ja ”yhteiskunnallisesti merkittävän tiedon manipuloinnista”. Kirjoituksessani ”Rauhanpuolustajat – puolueellistarauhanpuolustamista” kävin läpi Tšelyševan toimintaa, osoittaen useiden esimerkkien kautta sen, kuinka puolueellisesti ja jopa disinformatiivisesti hän välitti tuolloin viestiä Itä-Ukrainan sotatoimialueelta.

Kiinnostavaa tässä on se, että Tšelyševa toimii edelleen samalla tavalla, viestin sopiessa hänen tavoitteisiinsa, sillä ei näytä olevan merkitystä kenen viestiä hän välittää eteenpäin. Jaettavan viestin taustalla voi olla tunnettuja propagandisteja ja disinformaatikkoja, kuten Max Blumenthal tai Aleksandr Duginin kannattaja Michael Millerman, miksei myös Venäjä-mielisen AfD-taustaisen säätiön johtoon kuulunut Alfred de Zayasia. Tšelyševan viestintä on hyvin paljon samankaltaista kuin tunnetun ihmisoikeusaktivistin, kosmologi Syksy Räsäsen sosiaalisen median viestintä. Räsänen on toistuvasti jakanut Syyrian hallintoa tukevien tahojen toimittamaa disinformaatiota ja propagandaa, joissa kiistetään Bašar al-Assadin hallinnon julmuudet. Hän on myös jakanut materiaalia, joissa toistuu Venäjän propagandistinen väite venäläisiä ja venäjänkielisiä Ukrainassa uhkaavasta kansanmurhasta. Disinformaation jakajina Tšelyševan ja Räsäsen kaltaiset henkilöt ovat ongelmallisempia (jopa vaarallisempia) kuin Johan Bäckmanin ja Janus Putkosen kaltaiset henkilöt asemansa ja sen tuoman uskottavuuden tähden. Suomen Amnestysta kertoo jotain myös se, ettei Syksy Räsäsen jatkuva disinformaation ja propagandan levittäminen edellä mainituista aiheista johtanut mihinkään toimiin. Räsänen istui johtokunnassa ne kaksi perättäistä kautta, joka on ymmärrykseni mukaan maksimi, jonka yksi ja sama henkilö voi johtokunnassa istua peräkkäin. (2)

Johan Bäckmanin Venäjää ymmärtävä ja tukeva toiminta ulottaa juurensa aikaan ennen Venäjän toteuttamaa Krimin niemimaan miehitystä. Miehityksen jälkeen Bäckmanin rooli muuttui selvästi, jolloin hän ryhtyi selkeämmin levittämään Venäjän propagandaa ja disinformaatiota osallistuen myös henkilönä Venäjän organisoimien näytösvaalien ”tarkkailuun” Ukrainalta miehitetyllä Krimillä, ja myöhemmin Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla sekä Georgialta anastetuilla alueilla. (3) Krimin niemimaan miehitystä ja Itä-Ukrainan sodan alkua seuranneina vuosina Bäckman oli Suomen näkyvimpiä Venäjä-operaattoreita sosiaalisessa mediassa sekä muilla alustoilla. Hän oli myös hyvin aktiivinen Venäjää-tukevissa, Suomeen kohdistuvissa hybridioperaatioissa: lapsikaappauskysymyksissä Bäckman oli ollut aktiivinen toimija jo ennen vuotta 2014, jota roolia hän ei unohtanut Krimin niemimaan miehityksen jälkeenkään. (4) Hän nousi yhä uudelleen esiin lapsiasioiden tiimoilta venäläismedioissa kommentaattorina tai ns. ihmisoikeusasiantuntijana. Huomioitavaa kokonaiskuviossa on se, että kun yksi asia (esim. lapsikaappaukset) painui unholaan, Bäckman ei tehnyt sitä, vaan hän saattoi hyvin luontevasti siirtyä kommentoimaan seuraavaa kiperää aihetta joko näennäisenä asiantuntijana tai hän esiteltiin venäläisyleisölle suomalaisena dosenttina, ja näin dosentuuria käytettiin Venäjällä luomaan uskottavuutta sanojen painoksi.

Meille suomalaisille Bäckmanin rooli lienee parhaiten tuttu nimenomaa Itä-Ukrainan sotaan liittyvän disinformaation jakajana sekä toimittaja Jessikka Aroon kohdistuneen häirintä- ja mustamaalauskampanjan yhtenä aktiivisena toimijana ja oikeudessa siitä tuomittuna. (5) Meidän on kuitenkin syytä muistaa, että hän oli tuolloin aktiivisesti mukana useissa erilaisissa projekteissa, joista osa vaikutti lähinnä harhauttamis- ja häirintätarkoituksessa luoduilta, kuten Euroopan riippumaton hybridiuhkien tutkimuskeskus ry (huom. Bäckman perusti yhdistyksensä nimellä Eurooppalainen hybridiosaamiskeskus ry mutta viranomaistemme vaatimuksesta hän joutui vaihtamaan yhdistyksen nimen) mutta osalla oli selkeitä hybridivaikuttamiseen liittyviä tavoitteita, kuten Love FM-radiokanava projekti sekä Bäckmanin yritys ostaa osakkuus radiokanavasta. (6 ja 7) Edellisten lisäksi Bäckman oli ja on edelleen aktiivinen ns. kustannustoimittajana, hänen nimissänsä on yritys Johan Bäckman Publications, (8) joka on julkaissut lukuisia Venäjän viestiä tukevia disinformatiivisia ja/ tai propagandistisia teoksia. Julkaistujen teosten joukossa on myös kahden Venäjän proxy-joukoissa Itä-Ukrainassa taistelleen suomalaisen ”muistelmateokset”. Kyseessä ovat Lauri Karhu-salanimellä kirjoitettu ”Viimeinen luoti” sekä pieksämäkeläislähtöisen Petri Viljakaisen ”Vilin sota”. (9 ja 10) Tämän hetken tietojen mukaan Viljakainen on menehtynyt sotatoimissa keväällä 2022. Bäckmanin kustantamo julkaisi myös edesmenneen Matti Rossin höpö-höpö-teoksen ”Raunioista nousee Donbass”. 

Siitä huolimatta, että Venäjän brutaalin tuhoamissodan myötä Bäckman on päätynyt marginaaliin, että hänen seuraajansa koostuvat pääasiassa ideologisten äärilaitojen edustajista sekä salaliittoteorioiden maailmoihin vajonneista henkilöistä, hän on Venäjällä jatkanut säännöllistä kommentointia erilaisissa medioissa, mikä meidänkin on syytä pitää mielessä.

Bäckmanin ohella näkyviä Venäjä-apologeettoja Suomesta löytyy muitakin, kuten Bäckmanin pitkäaikainen yhteistyökumppani Leena Hietanen. Hietanen on tunnettu pitkänlinjan kremliini, jonka kädenjälkeä on muun muassa Viron kylmä sota pamfletti keväältä 2008. Pamfletissa Hietanen väitti Viron käyttävän kansalaisuuspolitiikkaa venäläisiä vastaan apartheid-tyyppisenä sortopolitiikkana, jota oikeutetaan ”miehitysmyytillä”. Hänen mielestänsä Viron Neuvostoliittoon kuulumisessa ei ollut kyse miehittämisestä. Hietanen on edelleen säännöllinen vieras Bäckmanin Z-studiossa, jonka ”keskusteluohjelmiin” osallistuu säännöllisesti muitakin kremliinejä tai Venäjä-apologeettoja, joista osalla on taustaa erilaisten salaliittoteorioiden parista. Hietanen on myös kirjoittanut useita propagandistisia katsauksia avoimen Venäjä-mieliseen Naapuriseuran sanomiin. (11) Kyseisen julkaisun taustalla on toimittaja Mauno Saaren ja entisen kansanedustaja Mikko Elon perustama Venäjä-mielinen Naapuriseura ry. (12) Elo osallistui myös toimittaja Jessikka Aron häirintään ja maalittamiseen useaan otteeseen vuosia sitten.

Osa suomalaiselle yleisölle suunnatusta Venäjä-propagandasta tulee sellaisilta suomalaisilta operaattoreilta, jotka oleilevat pysyvästi Venäjän Ukrainalta miehittämillä alueilla, kuten miehitetyssä Luhanskissa asuvalta Janus Putkoselta; tai henkilöiltä, jotka vierailevat säännöllisesti tuottamassa propagandamateriaalia Venäjän miehittämillä alueilla, kuten Kosti Heiskanen tekee. Kyseisen kaksikon välit tekee kiinnostavaksi se, että (ainakin julkisuudessa) he esiintyvät siten, kuin heidän välillä olisi vähintäänkin keskinäinen sotatila. Päivä sitten Heiskanen kertoi tehneensä tutkintapyynnön Janus Putkosesta Venäjän turvallisuusneuvostolle, mitä se sitten oikeasti tarkoittaakaan. (13) Heiskasenkin tie on kiinnostava, Bäckmanin vastustajasta näkyväksi Venäjä-apologeetaksi. Niin houkuttelevaa kuin se olisikin uppoutua tässä kohdin syvällisemmin Janus Putkoseen propagandistina ja Venäjän operaattorina, katson kuitenkin parhaaksi kehottaa lukijoita tutustumaan Putkoseen muutaman artikkelin kautta, joissa käsitellään hänen rooliansa Venäjän miehittämässä Donetskissa sekä työskentelyä venäläisrahoitteisessa DONi News-viestintäprojektissa Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla (näiltä osin Putkosen rooli paljastui Egorova Leaksin yhteydessä v. 2016). (14)

Jessikka Aron tuoreen kirjan julkistamisen myötä muutamat tunnetut Venäjän propagandaa ja salaliittoteorioita sumeilematta jakaneet henkilöt näyttävät aktivoituneen seuraamillani sosiaalisen median alustoilla. Kirjan julkistamispäivänä kierroksia ottivat niin Panu Huuhtanen kuin myös NykySuomi-vastamediaa toimitteleva Juha Korhonen, joista kummallakin on pitkä historia erilaisissa vasta- ja valemedioissa. (15) Korhonen toimi myös Johan Bäckmanin perustaman Toimittajaliitto ry:n puheenjohtajana, Huuhtanen sitä vastoin palkittiin yhdessä Taina Keskimäen kanssa kyseisen yhdistyksen toimesta. Tätä nykyä kyseisellä yhdistyksellä ei ole enää näkyvää toimintaa, osa sen keskeisistä jäsenistä on riidoissa keskenään.

Tällä hetkellä suomalainen disinformaatiokenttä täyttyy myös erilaisten anonyymien tilien sekä ns. trollitilien tuotannosta. Tähän joukkoon kuuluu myös kiinnostavia ilmiöitä ja/ tai operaatioita, kuten Twitterissä (eli X-palvelussa) toimivat @Suomi2030 tai @Oikeistopuolue- eli Pekka U. K. Peitsi-tili. Pekka U. K. Peitsi viittaa selvästi Pekka Peitsi-nimimerkkiin, jota presidentti Urho Kaleva Kekkonen käytti. Vaikka Suomi2030-tilin viestintä maltillisempana eroaa Pekka U. K. Peitsi-tilin selvästi provosoivammasta ja aggressiivisemmasta tavasta viestiä, kumpikin näyttäisi tavoittelevan samaa kohderyhmää viesteillään, joiden ydinsanoma näyttää olevan se, että ennen oli paremmin: ennen oli rauha ja hyvät välit naapuriin eli Neuvostoliittoon, jota nykyään edustaa Venäjä. Tässä asetelmassa nimenomaan vapaus ja liberaalit arvot nähdään vihollisena, joten onkin ymmärrettävää, että Donald Trump nähdään ystävänä muiden totalitaaristen johtajien rinnalla. Luonnollista on myös se, että Ukraina on vihollinen taistellessaan ”perinteitä” vastaan. Paradoksaalista tässä onkin se, että Ukraina nimenomaan käy taistelua oman kulttuurinsa ja perinteidensä puolesta, joiden vaalimista Suomi2030-tilikin usein painottaa, taistellessaan vapauden puolesta. Kiinnostavaa on myös se, että Kekkonen nähdään ilmiselvästi jonkin sortin symbolina tälle tavoiteltavalle perinteiselle tilalle. Mikä toki on ymmärrettävää, jos tämä tavoiteltava tila on pysähtyneisyys ja seniiliys.

Kummallekin edellä mainituista tileistä liittoutuneisuus kuuluu pahoihin asioihin, yksin jääminen – jota korostetaan omalla maanpuolustuksella – nähdään positiivisena asiana. Tai kuten @Suomi2030 asian ilmaisee, se on ”kunnollista”. Tämäkin kuvio tulee ymmärrettäväksi, kun tiedostaa Venäjän halun ja tarpeen rikkoa läntinen yhteisö, se on voimaton yhtenäisen liittokunnan edessä mutta yksittäisiä eristyneitä valtioita se kykenee kontrolloimaan ja painostamaan haluamiinsa sopimuksiin. Tällaisten tilien eräs päämäärä onkin koheesion rikkominen disinformaation ja propagandan keinoin. Erilaiset sosiaalisen median alustat, viestintäalustat ja videoiden julkaisukanavat tarjoavatkin tällaisille toimijoille oivallisen väylän levittää sanomaansa – nopeasti. 

Aikomuksenani oli tässä kirjoituksessa käsitellä esimerkinomaisesti perinteisen median mahalaskuja Venäjä-uutisoinnissa. Käytännössä kyse on katsauksista tai artikkeleista, joissa kritiikittä tai millään tapaa avaamatta Venäjän disinformatiivinen viesti pääsee läpi. Säästän lukijoita aiheelta tässä kirjoituksessa palatakseni siihen tuonnempana.

Nämä kirjoitukseni lukenut saattaa, oikeutetustikin, pohtia sitä, että miksi kiinnittää huomio vain Venäjään. Mihin unohdin Kiinan tai joidenkin muiden maiden Suomeen kohdistamat haitalliset vaikuttamis- ja horjuttamisyritykset sekä näiden maiden levittämän propagandan ja disinformaation? Osaltaan huomion kohdistaminen Venäjään johtuu siitä, että sen toiminta Suomessa on minullekin tutuinta toisaalta myös siksi, koska Venäjän muodostama ulkoinen uhka maallemme on lyhyellä aikavälillä merkittävintä. Se pyrkii omalla tahollaan vaikuttamaan meihin ulkoa kuin myös sisältä käsin pyrkiessään rikkomaan yhteiskunnallista koheesiota. Silmissäni Venäjä on tällä hetkellä merkittävin ulkoinen uhka, siinä on riittämiin syytä kohdistaa huomioni siihen. Edellisen toteaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettekö muitakin merkittäviä ulkoisia uhkia ole olemassa. Sellaisia, joiden olemassaolosta tulisi käydä olennaisesti enemmän keskustelua ja joihin meidän tulisi jo nyt varautua, kuten vaikkapa Kiinan tai Suomeen ja Eurooppaan levitettävän poliittisen islamin kaikkine lieveilmiöineen.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://journalistiliitto.fi/fi/ukrainan-aarioikeisto-maalittaa-oksana-chelyshevaa/ 

2. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008989738.html

3. https://www.fakeobservers.org/biased-observation-database/details/baeckman-johan.html 

4. http://echo.msk.ru/news/1842378-echo.html 

5. https://yle.fi/a/3-12322911 

6. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005034628.html 

7. https://yle.fi/a/3-9437985

8. https://ruslania.com/fi/kirjat/kustantajat/1039-johan-backman-publications/ 

9. https://www.finna.fi/Record/helmet.2343867 

10. https://www.finna.fi/Record/kirkes.1307957 

11. https://naapuriseura.fi/?s=Leena+Hietanen 

12. https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/e9b59d8a-5519-4a71-864a-4c4dd9de7b7c 

13. https://twitter.com/HeiskanenKosti/status/1789976992147775605 

14. Janus Putkosen toimintaan Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla voi perehtyä lukemalla seuraavat artikkelit:

Itä-Ukrainassa Venäjän puolesta taistelleet suomalaiset kehuskelevat kokemuksillaan – muualla Euroopassa vierastaistelijoita on tuomittu rikoksista

Massiivinen tietovuoto Donetskissa - Todistaa yhteydet Venäjään

EgorovaLeaks: Filtering and Control of Foreign Journalists in DPR

15. https://nykysuomi.com/2024/05/08/jessikka-aro-vainoaa-ihmisia-perattomilla-rikosilmoituksilla-mediat-vahvistaa-kaikki-valheet/ 

Kirjoituksen taustoituksessa olen käyttänyt hyväksi muun muassa @Suomi2030- ja @Oikeistopuolue- eli Pekka U. K. Peitsi-Twitter tilejä sekä Johan Bäckmanin kohudosentti-blogia aiempien blogieni ohella. Blogisarjan ensimmäinen osa: Näitä reittejä Venäjän propaganda ja disinformaatio leviää Suomessa.

Blogia päivitetty 29. kesäkuuta 2024.

Näitä reittejä Venäjän propaganda ja disinformaatio leviää Suomessa – OSA I

 

Venäjän Ukrainan kohdistaman suurhyökkäyksen alun ja Suomen NATO-jäsenyyden myötä Venäjä ja sen Ukrainassa käymä sota kuin myös sen vaikuttamisyritykset Suomeen ja länteen ovat nousseet erilaisten vastamedioiden sekä disinformaatio- ja propagandakanavien teemoiksi Suomessakin. Tässä kaksiosaisessa kirjoituksessa pyrin luomaan katsauksen kanaviin, joita myöten Venäjän propagandaa ja disinformaatiota tai Venäjän narratiivia tukevaa viestiä levitetään Suomeen. Toisin kuin viime vuoden lokakuussa julkaisemassani kirjoituksessa suomalaisista propaganda- ja vastamedioista, tässä kirjoitussarjassa en keskity pelkästään suomalaisiin vastamedioihin ja yksittäisiin disinformaatio- ja propagandakanaviin, vaan tarkoitukseni on käydä läpi kokonaisuutta laajemmin. Näkökulman takia yksittäinen osa-alue ei välttämättä saa riittävän syvällistä huomiota osakseen. Pyrin kuitenkin hyödyntämään lähdeluetteloa tai tekstiin upotettuja linkkejä syventämään teemoja.

Tunnistan myös aiheen laajuuden, joten minun on suosiolla rajattava tiettyjä leviämiskanavia ja -väyliä tarkastelun ulkopuolelle. Tällaisia ovat merkittävät perinteiset mediat yksittäisiä esimerkinomaisia huomioita lukuun ottamatta (palaan niihin kirjoituksen toisessa osassa) kuin myös eduskuntapuolueet ja niiden julkaisukanavat, tilanne huomioiden poliitikkoja tulen kuitenkin mainitsemaan. Hyvin vähälle huomiolle jäävät myös vieraskieliset propaganda-alustat sekä -kanavat.

Miettiessämme kuinka Venäjän propaganda ja disinformaatio leviävät maassamme, mieleemme tulevat useimmiten ensimmäisenä disinformaatiota levittävät vastamediat ja erilaiset verkon keskusteluohjelmat sekä sosiaalisen median alustat, joita yksittäiset henkilöt tai ryhmät hyödyttävät. Kokonaiskuva on kuitenkin huomattavasti laajempi, väyliä disinformaation ja propagandan levittämiseen on paljon enemmän – usein tämä disinformaatiota levittävä operaattori hyödyntää joko yhtä tai useampaa edellä mainitsemistani väylistä.

Yllä oleva kuvakollaasi johdattaa meidät syvemmälle tämän aiheen pariin, jokainen kuvista muistuttaa meitä vähintäänkin yhdestä väylästä, jota myöten Venäjän vaikuttaminen, propaganda ja disinformaatio leviävät yhteiskuntaamme. Seuraavaksi sitten jokaisesta ”osasesta” havaintoja, jotka pyrin sitomaan tähän hetkeen. Muistutan lukijaa vielä kertaalleen siitä, että osa kuvan elementeistä (henkilöistä, yhdistyksistä jne.) on sellaisia, jotka tekevät Venäjän hyväksi työtä useammalla osa-alueella. He voivat kampanjoida sosiaalisessa mediassa, olla aktiivisia perinteisemmissä medioissa sekä kustantaa ja tuottaa erilaista materiaalia, kirjoista muihin julkaisuihin.

Maastamme löytyy eduskuntapuolueiden ja niiden julkaisukanavien ulkopuolelta puolueita, joiden jäseniä yhdistää Venäjän narratiivia tukevan aineiston jakaminen erilaisilla somealustoilla. Hyvin usein näiden puolueiden jäsenistöä yhdistää myös erilaisten salaliittotarinoiden levittäminen. Tällä hetkellä näistä puolueista otsikoissa on Vapauden liitto, otsikoihin pääsemisestä saamme kiittää europarlamentaarikko Teuvo Hakkaraista, joka on tulevissa eurovaaleissa sitoutumattomana ehdokkaana vapauden liiton listalla. (1) Ossi Tiihosen perustama kansalliskonservatiivinen Vapauden liitto on perustamisestaan lähtien profiloitunut puolueena, jonka näkyvät ehdokkaat ovat joko aktiivisesti levittäneet erilaisia salaliittoteorioita tai toistaneet Venäjän narratiivia – tai tehneet kumpaakin. Mikä ei ole mikään ihme, sillä puolueen perustajan Ossi Tiihosen viime vuosien ”poliittista uraa” ovat sävyttäneet vaalivilppiepäilyjen ylläpitämisen ohella myös muille salaliittoteorioiden jakaminen tai niille tilan antaminen. (2) Tiihosen tie Vapauden liiton perustajaksi kävi perussuomalaisten ja Kreml-mielisen Valta kuuluu kansalle -puolueen kautta.

Tällä hetkellä Valta kuuluu kansalle eli VKK on tuuliajolla. Taannoin puolueen perustaja Ano Turtiainen erotettiin puolueen puheenjohtajan paikalta ylimääräisessä puoluekokouksessa, jolloin puolue sanoutui irti Turtiaisen Venäjä-yhteyksistä. (3) Tällä hetkellä Turtiainen itse jatkaa Venäjän narratiivin jakamista osallistuen edelleen tapahtumiin Venäjällä. (4) Katsotaan mihin suuntaan uusi puoluejohto johdattaa puoluetta. Tosin puolueelle en ennusta kovinkaan pitkää ikää, se on keikkunut kuilunpartaalla jo pidemmän aikaa.

Suomen puoluekentän molemmista ääripäistä löytyy puolueita, joiden voi katsoa suhtautuvan myönteisesti Venäjään tai jonkin tekijän (esim. antiamerikkalaisuus) tähden näkevän Venäjän tarvittavana vastavoimana, mikä heijastuu näiden puolueiden poliittiseen toimintaan. Itse pidän Suomessa oikean äärilaidan puolueita yhteiskunnallisesti ongelmallisempina (ts. vakavampana uhkatekijänä) kuin vasemman äärilaidan puolueita, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että emme pitäisi silmällä sitä, mitä äärivasemmalla tapahtuu. Vasempaan äärilaitaan (eli Vasemmistoliitosta vasemmalle) lasken kuuluvaksi SKP:n eli Suomen Kommunistisen Puolueen, kyseessä on rekisteröity puolue kuin myös KTP:n eli Kommunistinen Työväenpuolue – Rauhan ja Sosialismin puolesta, joka toimii yhdistyksenä puolueen tavoin. Jos Suomessa äärimmäinen vasemmisto on marginaalissa, niin osassa Eurooppaa kommunistiset puolueet ja laitavasemmiston liikkeet ovat näkyvä osa yhteiskunnallista toimintaa kannattaen edelleen hyvin radikaaleja toimintametodeja. Venäjä löytää edelleen hengenheimolaisia myös laitavasemmistosta. Todennäköisesti laitavasemmistoa ajaa osaltaan Venäjän syliin voimakas antiamerikkalaisuus ja amerikkalaisen imperialismin vastustaminen sekä ”peace and neutrality”-retoriikka. (5) Rehellisyyden nimissä on kuitenkin todettava, että laajemmat kansanjoukot Venäjä tavoittaa laita- ja äärioikeiston taholta.

Hallituksen päätettyä lopettavansa oikeusministeriön kautta jaetun valtiorahoituksen rauhanjärjestöiltä, (6) niiden Venäjään hyödyttävä toiminta nousi jälleen otsikoihin. Tästä voimmekin siirtyä seuraavaan Venäjän vaikutusväylään kansalaisyhteiskuntaamme – yhdistyksiin ja kansalaisjärjestöihin. Edellisessä kappaleessa mainittu KTP kuuluu käytännössä tähän kategoriaan, koska kyseessä on yhdistys eikä rekisteröity puolue, mutta historiallisen ja ideologisen taustan tähden oli relevanttia huomioida se edellä. Tänään suomalaisten rauhanjärjestöjen Venäjää myötäilevä työ on hienovaraisempaa kuin se oli menneisyydessä, jolloin ne avoimesti työskentelivät Neuvostoliiton hyväksi taistellessaan rauhanaatteen puolesta mutta samalla myös amerikkalaista imperialismia vastaan.

Suomalainen rauhanliike ennen ja nyt – mikään ei ole muuttunut.

Rauhanjärjestöistä ensinnä tulee mieleen Rauhanpuolustajat, jonka edustajat viestinnässään pyrkivät muistuttamaan, kuinka tuomitsevat Venäjän sotatoimet Syyriassa ja Ukrainassa. Kyllä, tekevät näin, mutta puheiden ja tekojen välillä vallitsee kuitenkin suuren suuri ristiriita. Rauhanpuolustajien kohdalla meidän on hyvä muistaa sen punainen historia. Toukokuussa 1949 perustettu Suomen Rauhanpuolustajat – Fredskämparna i Finland ry kuului Neuvostoliitto-johtoiseen Maailman rauhanneuvostoon, jonka päämaja sijaitsi Helsingissä. SKDL (Suomen Kansan Demokraattinen Liitto) oli puolestaan Rauhanpuolustajien jäsenjärjestö ennen äärivasemmistolaisen puolueen lakkauttamista. 1960-luvulla Rauhanpuolustajat tuki sissiliikkeiden aseellista itsenäisyystaistelua monissa maissa katsoen näiden toiminnan olevan leniniläisen imperialismiteorian oikeuttamaa. Mielestäni liike ei edelleenkään ole tehnyt riittävää pesäeroa menneisyyteensä, josta eräänä osoituksena sekin, että puheenjohtajana toimii entinen taistolainen, Aleksanteri-instituutin tutkimusjohtaja, Markku Kangaspuro. Tämä näkyy myös yhdistyksen toiminnassa suhteessa Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainassa vuosien 2014 ja 2022 alku välillä, jolloin yhdistyksen aktiivijäseniä osallistui jatkuvasti Venäjän narratiivin (propagandan) levittämiseen, jolloin yhdistyksen verkkosivut ja lehti toimivat tällaisen disinformaation jakoalustana, yhdistyksen paikallisosastot jopa kutsuivat vieraille henkilöitä, jotka avoimesti hyväksyivät Venäjän rikolliset toimet (Krimin niemimaan miehityksen ja anneksaation sekä sodan Donbasissa). (7 ja 8) Rauhanpuolustajien lisäksi Suomessa toimii muitakin rauhajärjestöjä, joiden taustalta löytyy tulipunainen aate, ja jotka eivät ole tehneet riittävää pesäeroa menneeseen.

Rauhanliikkeet ovat vain yksi vaikutuskanava, jota myöten Venäjään ymmärtävästi suhtautuva narratiivi tai Venäjän propaganda leviää maahamme. Samaan kategoriaan voimme laskea ystävyys- ja kulttuuriyhdistykset, joiden toiminnassa on mukana Venäjän valtiollisia elimiä. Ne eivät ole enää aikoihin olleet täysin itsenäisiä toimijoita vaan vähimmillään elementtejä, jotka kuuluvat Venäjän pehmeän vaikuttamisen (Soft Power) keinoihin. Tähän joukkoon kuului luonnollisesti Suomi-Neuvostoliitto-Seuran perillinen Suomi-Venäjä-Seura. Seuran suomalaiset aktiivit ja johto pyrkivät kiistämään tämän elementin näkyvän olemassaolon ja korostamaan seuran merkitystä kulttuurivaihdon ja kansalaistoiminnan saralla. Seuran tuomittua Venäjän helmikuussa 2022 toteuttaman hyökkäyksen Ukrainaan, Venäjän ulkoministeriö ilmoitti lopettavansa yhteistyön seuran kanssa. (9) (Huom. lokakuussa 2023 opetus- ja kulttuuriministeriö ilmoitti lopettavansa seuran valtionavun kokonaan, v. 2023 seuralle oli myönnetty valtionapua 486 000 euroa).

Kyseenalaisten yhdistysten joukkoon lasken myös Suomen venäjänkielisten keskusjärjestö ry:n sekä Venäjänkielisten liitto FARO:n, jotka kumpikin saavat valtionavustuksia Suomeen tulleiden ukrainalaispakolaisten tukemiseen. Yhdistykset eivät kuitenkaan kykene tai halua tuomita Venäjän tuhoamissotaa Ukrainassa. Hiljaisuus on kannanotto, puhumattakaan, että kannanoton ilmentää näin:

”Suosittelen, että kysytte kantaa Venäjän federaation suurlähetystöstä, koska sieltä vastataan kysymyksiin kannoista. Meillä ei ole mitään kantaa eikä aikomustakaan ilmaista sitä”, vastasi Suomen venäjänkielisten keskusjärjestön edustaja Olga Liukkonen Ylelle haastattelussa. (10) Itse en heille antaisi senttiäkään valtionavustuksia!

Läheskään kaikki Venäjän narratiivia toistavat yhdistykset eivät ole suuria ja näkyviä toimijoita, kuten Rauhanpuolustajat tai Suomi-Venäjä-Seura, vaan Naapuriseura ry:n kaltaisia pienempiä operaattoreita, joilla on kuitenkin hyvin läheiset suhteet Venäjän valtion edustajiin. (11) Tai harrastustoiminnan pohjalle perustettuja yhdistyksiä, jolloin varsinainen aktiviteetti voi olla air-soft-harjoittelua tai moottoripyöräilyä*, mutta tämä harrastustoiminta voi myös toimia kontaktialustana venäläisille operaattoreille.

Tiedossamme on, että Suomessa asuvat venäläiset kokoontuvat yhteen air-soft-harrastuksen pariin, Keravalla toimii myös venäläisomistuksessa oleva air-soft-areena. Mutta me tiedämme myös, että Suomessa asuvia venäläisiä sekä kaksoiskansalaisia on värväytynyt Venäjän joukkoihin ja lähtenyt sotimaan Ukrainaan. (12) Osa heistä lähti sinne jo keväällä 2014 alkaneeseen sotaan, värväytyen venäläisiin vapaaehtoisjoukkoihin. Samat henkilöt ovat Suomessa osallistuneet aktiivisesti air-soft-toimintaan. Tähän joukkoon kuuluvilla on myös suoria yhteyksiä venäläisiin air-soft-harrastajiin sekä venäläisiin ääriryhmiin, joille air-soft on todennäköisesti vain yksi kulissi, jonka taustalla kouluttaa henkilöitä venäläisiin vapaaehtoisjoukkoihin tai eurooppalaisiin ääriryhmiin ja luoda verkostoja samoin ajattelevien välille. Venäjällä, Pietarin alueella, Russian Imperial Movementin eli RIM:in sotilaallisen siiven järjestämille aseellisen koulutuksen -kursseille on osallistunut saksalaismedioiden mukaan myös suomalaisia uusnatseja. (13) Vastaavalle kurssille on osallistunut myös Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen ruotsalaisjäseniä, kuten Anton Thulin ja Viktor Melin. (14) Kirjasin ylös havaintojani Suomessa asuvien venäläisten kytköksistä venäläisiin ekstremisteihin heinäkuussa 2023 julkaisemassani blogissa. (15)

Toiminta voi myös olla hienovaraisempaa, jolloin Venäjän vaikutus tulee havaittavaksi vasta pidemmän seuraamisen myötä. Usein tällaisten yhdistysten välittämä viesti ei ole suoraviivaista propagandaa ja disinformaatiota, vaan asetelmaa lähestytään näennäisen neutraalisti – puolueettomasti. Venäjäntoiminnalle löytyy ymmärrystä mutta usein myös jonkin asteista hyväksyntää, joka pyritään häivyttämään mutkuttelun (what-aboutismi) taa. Useampikin vasemmistolainen ajattelija löytyy Vapaus valita toisin ry:n taustalta, samaa sarjaa on Suomen Geopoliittinen Seura ry, jonka kautta ääneen pääsee Venäjä-sympatioista tunnettuja henkilöitä, kuten entinen suurlähettiläs Heikki Talvitie.

Venäjälle erilaiset uskonnolliset järjestöt ovat yksi vaikuttamisväylä kohdevaltioihin (tai kansalaisryhmiin kohdevaltiossa). Suomessa toimivilla (venäläistaustaisilla) sotilaskasakoilla on tiivis yhteys Venäjän ortodoksiseen kirkkoon ja Moskovan patriarkaattiin. (16) Suomen kasakoiden kotiseurakunta on Pyhän Nikolauksen seurakunta, jonka kirkko sijaitsee Helsingin Hietaniemessä. Tässä yhteydessä on syytä kirjoittaa muutama sana enemmän Suomen kasakoista. Seurassa julkaistiin Outi Salovaaran artikkeli tsaarinaikaa ihailevista kasakoista huhtikuussa 2022, jossa kerrottiin venäläiskasakoiden toiminnan aktivoituneen Suomessa Venäjän valtion taustatuella. (17) Heidän kasakkajohtajana toimivan Andrei Šestakovin mukaan kasakat järjestäytyivät virallisesti v. 2017, kun Helsinkiin perustettiin kasakkayhteisö – jurtta. Toimintaa johdetaan Moskovasta, sillä Šestakovin jurtta on Venäjän ja ulkomaiden sotilaskasakkaneuvoston alainen, joka on tiiviissä yhteydessä maan puolustusministeriöön.

Venäjä käytti kasakkajoukkoja Krimin niemimaan miehityksen yhteydessä lopputalvella 2014 ja myöhemmin samana keväänä Donbasissa vapaaehtoisjoukkoina sekä miehityksen vakiinnuttua järjestyksen pitoon sekä siviiliväestön terrorisointiin. (18) Vladimir Putinin hallinto on käyttänyt kasakkoja myös Venäjällä hallinnolle lojaaleina joukkoina kurinpitoon ja mielenosoitusten hajottamiseen, etenkin viime vuosikymmenen puolella, jolloin Venäjällä järjestettiin enemmän organisoidumpia hallinnon vastaisia mielenosoituksia. Aivan kuten Suomessa toimivan Šestakovin jurtan kasakat, joita ei pidä sekoittaa Haminan kasakoiden jälkeläisiin, Venäjän kasakat ovat ehdottoman lojaaleja Vladimir Putinille sekä Moskovan patriarkaatille.

Suomen ortodoksisen kirkon verkkojulkaisussa (3. toukokuuta 2024) tarkastellaan, kuinka Suomen ortodoksisen kirkon autonomista aluetta haastetaan käytännössä Moskovan patriarkaatin toimesta. Moskovan patriarkaatin alaisen Kiovan metropoliitta Onufrin johtama ortodoksinen kirkko (UOC, Ukrainian Orthodox Church) on ryhtynyt aktiivisesti etsimään Suomesta jalansijaa vedoten ukrainalaisten sielunhoidollisiin tarpeisiin. (19) Ukrainan ortodoksinen kirkko on jakautunut kahtia, ekumeeniselta patriarkaatilta vuonna 2018 autokefalian saaneeseen metropoliitta Epifanioksen johtamaan ortodoksiseen kirkkoon (OCU, Orthodox Church of Ukraine) sekä Moskovan patriarkaattiin kuuluvaan, Kiovan metropoliitta Onufrin johtamaan ortodoksiseen kirkkoon (UOC, Ukrainian Orthodox Church). 

Ortodoksisen kirkon ohella Venäjä hyödyntää myös muita uskonnollisia ryhmiä viestinsä saamiseksi läpi tai saadakseen vaikutusvaltaa kohdemaassa. Puolaa saattaisi pitää hyvinkin epäotollisena alustana Venäjälle mutta sielläkin sen on onnistunut soluttautua konservatiiviseen kirkkoon saaden kaikupohjaa viestilleen. Meidän on syytä muistaa se, ettei Venäjä pelkästään etsi yhteistyökumppanikseen venäjämielisiä ryhmiä vaan yhteinen vihollinen riittää syyksi yhteistyöhön ryhtymiseen. Tämä yhteinen vihollinen on liberaali länsi ja siinä sivussa läntiset arvot. Venäjä esittäytyy liberaalien arvojen vastavoimana, perinteisten arvojen vaalijana, mikä houkuttaa vanhoillisia kansalliskonservatiivisia puolueita sekä laita- ja äärioikealle asemoituvia ryhmiä ryhtymään yhteistyöhön sen kanssa. Venäjän omat lopulliset tarkoitusperät eroavat usein merkittävästi kohdevaltioiden kansalliskonservatiivien sekä äärioikealle asemoituvien ryhmien tahtotilasta – sama pätee myös kirkkoon ja uskonnollisiin ryhmiin. Ei Venäjän lopullisena tavoitteena ole tasapuolinen ja tasa-arvoinen työskentely vaan hyötyminen, joka lopulta johtaa kohteen alistamiseen ja tarvittaessa nujertamiseen.

Venäjän luoma illuusio arvoista ja siitä liberaalin lännen vastavoimana, perinteiden vaalijana, on varmasti yksi tekijä, miksi se nähdään sopivana yhteistyökumppanina eri uskonnollisissa ryhmissä ja liikkeissä. Suomessa kaikupohjaa löytyy Jussi-Pekka Saarelan perustamasta Rapsodia-sivustosta, jonka kautta levitetään uskonnolliseen kaapuun puettua disinformaatiota ja salaliittoteorioita. Rapsodia-sivuston kautta leviää myös Venäjän miehittämässä Luhanskissa asuvan Janus Putkosen päätoimitteleman UMV-median aineistoa. Rapsodian toiminnassa mukana olevia henkilöitä osallistui Janus Putkosen organisoimalle Saattue Murmanskiin-propagandamatkalle joulukuussa 2022. Saattueeseen osallistuneen Eveliina Riikolan juontamissa ohjelmissa Venäjä ja etenkin venäläiset esitettiin uhreina, josta esimerkiksi suomalainen media julkaisee propagandaa. (20) Tämä kaikki propaganda ja disinformaatio höystettynä rauhan ja jumalan sanalla.

Yhdysvalloissa Donald Trumpia lähellä olevat uuskarismaattiset liikkeet ovat myös altistuneet Venäjän propagandalle, niiden jäsenistön nähdessä demokraatit Vladimir Putinia ja Venäjää pahempana vihollisena. Näillä liikkeillä yhdessä Trumpia tukevan laitaoikeiston kanssa on selkeä ja näkyvä vaikutus republikaaniseen puolueeseen. Osa puolueen ns. MAGA-uskovaisista edustajista toistaa hyvinkin näkyvästi Venäjän narratiivia. (21) Niinpä Suomessakin on nähtävissä se, että osa Venäjä-narratiivisista salaliittoteorioista saapuu maahamme lännestä, ei suoraan Venäjältä. Todennäköisesti ainakin osa niistä on myös ideoitu Yhdysvalloissa sikäläisen yleisön tarpeisiin.

Kirjoituksen toisessa osassa tarkastelen sosiaalisen median aktiiveja ja kanavia, lyhyelti Venäjään myönteisesti suhtautuvia vastamedioita sekä muita tahoja, joiden kautta Venäjän propaganda ja disinformaatio saa jalansijaa maassamme. Toisessa osassa nostan myös esiin eräitä perinteisen median epäonnistumisia Venäjä-uutisoinnissa ja tilan antamisessa Venäjän välittämälle narratiiville.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://yle.fi/a/74-20086548 

2. https://ossitiihonen.com/tag/vaalivilppi/ 

3. https://yle.fi/a/74-20080739 

4. https://www.youtube.com/watch?v=MNJ2JV-Am5s 

5. https://www.opendemocracy.net/en/odr/don-t-ignore-left-connections-between-europe-s-radical-left-and-ru/ 

6. https://demokraatti.fi/hallitus-yllatti-rauhanjarjestot-lakkauttaa-muun-muassa-rauhanpuolustajien-tuet-kokonaan-vuonna-2025 

7. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2023/02/rauhanpuolustajat-tyota-rauhanohjusten.html

8. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2019/05/kenen-joukoissa-seisot-rauhanpuolustajat.html 

9. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008907370.html 

10. https://yle.fi/a/74-20078543

11. https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/e9b59d8a-5519-4a71-864a-4c4dd9de7b7c 

12. https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009511795.html 

13. https://www.focus.de/politik/ausland/rechtsextreme-lager-deutsche-neonazis-ueben-terrorkampf-in-sankt-petersburg_id_12067019.html 

14. https://www.expressen.se/gt/militarutbildades-i-ryssland-precis-fore-bombdaden/ 

15. Ne ”tavalliset Suomessa asuvat venäläiset” sotimassa Venäjän riveissä – kytköksiä venäläisiin ekstremisteihin. 

16. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000010391282.html 

17. https://seura.fi/asiat/tutkivat/seura-tutki-tsaarinaikaa-ihailevat-kasakat-asuvat-yha-suomessa-nain-he-ylistavat-vladimir-putinia-ja-harjoittelevat-sotataitoja/ 

18. https://informnapalm.org/en/is-russia-preparing-new-occupier-forces-at-the-ukrainian-border/ 

19. https://aamunkoitto.fi/ajassa/suomen-ortodoksisen-kirkon-autonomista-aluetta-haastetaan-nain-arkkipiispa-leo-kommentoi

20. https://www.youtube.com/watch?v=fnu1wd9wCtk 

21. https://www.nytimes.com/2024/02/08/opinion/why-maga-loves-russia-and-hates-ukraine.html 

*: Suomeen vuosia sitten perustetun Suomen Yön susien ohella täällä toimii myös Finnish-Russian Bikers Association ry, jonka taustatahoilla on kytköksiä muun muassa Venäjällä toimiviin Yön susien kerhoihin.

Mediassa vähemmälle huomiolle on myös jäänyt se, että yksittäisiä suomalaisia on liittynyt Yön susien venäläisiin kerhoihin, esim. Yön susien Karjalan kerhoon, jonka kotipaikka on Petroskoissa.

Venäjän sotarikoksista Ukrainassa –

sekä havaintoja Venäjän Ukrainalta miehittämiltä alueilta

Venäjän käynnistettyä suurhyökkäyksensä Ukrainaan varhain 24. helmikuuta 2022 sodan todelliset kasvot paljastuivat hyökkäyksen ensimmäisinä hetkinä sen tulittaessa ja pommittaessa siviilikohteita. Olimme tottuneet näkemään vastaavia kauhukuvia Syyriasta ja muualta kaukaa mutta toivoimme niiden kuuluvan Euroopan menneisyyteen. Tällaiset kuvitelmat paljastivat todellisuudessa sen, että useimmat meistä olivat sulkeneet silmänsä siltä todellisuudelta, mikä Ukrainan itäosissa on vallinnut jo vuosien ajan keväästä 2014. Emme olleet tietoisia siitä todellisuudesta, vaikka Yhdistyneiden kansakuntien raportissa kesältä 2021 kerrottiin kidutuksen olevan päivittäistä Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla. (1) YK:n apulaisihmisoikeusvaltuutettu Nada al-Nashif mainitsi esitellessään Genevessä Itä-Ukrainan-ihmisoikeusraportin YK:n ihmisoikeusneuvostolle Donetskissa sijaitsevan pahamaineisen Izoliatsian kidutusvankilan, jota tuolloin kuvailtiin Euroopan viimeiseksi keskitysleiriksi. (2)

Russkij mir – venäläinen maailma: kuolemaa ja tuhoa Ukrainassa.

Tietämättömyytemme Venäjän brutaalin hyökkäyssodan todellisesta luonteesta paljastui viimeistään huhtikuussa 2022 Ukrainan joukkojen vapauttaessa Kiovan luoteispuolella sijainneet Butšan ja Irpinin kaupungin Venäjän miehityksestä. Vapautuksen myötä paljastuivat Venäjän joukkojen miehitysviikkoina tekemät sotarikokset ja paikat, joissa ne tehtiin: kidutuksia, murhia ja raiskauksia – edelleen kadoksissa olevia ihmisiä, murhattuja sotavankeja. Niistä hetkistä on kulunut jo reilut kaksi vuotta, Ukrainassa ei kuitenkaan ole mikään muuttunut maailman katsellessa voimattomana sivusta Venäjän jatkaessa ukrainalaisten murhaamista ja ukrainalaisten kaupunkien tuhoamista – eikä vain kaupunkien vaan ukrainalaisen kulttuurin tuhoamista. Venäläiset sotilaat panevat täytäntöön maansa diktatorisen johtajan Vladimir Putinin ja hänen propagandistiensa ajatukset Ukrainasta ja ukrainalaisista, joita ei ole olemassakaan.

Venäjän tuhoamaa Irpiniä, © Marko Enqvist.

Seuraavaksi lyhyt katsaus Venäjän sotarikoksiin Ukrainassa 24. helmikuuta 2022 alkaneen hyökkäyssodan kuluessa. Tiedot pohjautuvat Ukrainan syytäjäviranomaisten 27. maaliskuuta 2024 julkaisemaan aineistoon, joka käsittää ajanjakson 24. helmikuuta 2022 eteenpäin. Ukrainan syyttäjäviranomaisten mukaan Venäjän on rekisteröity tehneen kyseisenä ajanjaksona yli 128500 erilaista sotarikosta ja muuta merkittävää aggressiorikosta. Tutkinnan joukossa on myös sotapropagandaan liittyviä rikoksia.

Tässä kohdin voimme huomioida sen, että jo ennen Venäjän suurhyökkäyksen alkua Ukrainassa oli käynnissä syyttäjäviranomaisten toimesta tutkinta, joka kohdistui 32 eri maasta tulleeseen 250 vierastaistelijaan, joiden epäiltiin osallistuneen sotarikoksiin. Epäillyt taistelijat osallistuivat sotaan Ukrainaa vastaan Venäjän johtamissa joukoissa, tietojen mukaan listalla on myös neljä Suomen kansalaista (nimiä ei ole julkaistu). (3)

Palataan tähän hetkeen, edellä mainittujen rikosten lisäksi tutkinnassa on yli 16800 kansalliseen turvallisuuteen liittyvää Venäjän tekemää rikosta, näiden rikosten joukkoon kuuluu muun muassa kollaboraattorinen toiminta sekä sabotaasien teko (tai teon yritys). Ukrainassa valtion turvallisuuselimet, pääasiassa Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU, pidättää säännöllisesti Ukrainan kontrolloimilta alueilta kollaboraattoreita, jotka ovat tavalla tai toisella avustaneet Venäjää sen hyökkäyssodassa. (4) Osa kollaboraattoreista on mennyt toimissaan niin pitkälle, että he ovat osoittaneet Venäjälle siviilikohteita, joihin iskeä (käytännössä siis välittäneet siviilikohteiden sijaintitietoja tms. informaatiota, kohde on voinut olla jopa sairaala tai päiväkoti). (5)

Venäjän laajan hyökkäyssodan aikana on sotatoimien seurauksena kuollut 536 lasta (huom. 19.huhtikuuta 2024 luku on noussut jo 545 lapseen (6)) ja vammautunut 1265 lasta. Lukema sisältää vain ne lapsiuhrit, joista Ukrainan viranomaisilla on vahvistettu tieto, ts. Venäjän miehittämien alueiden lapsiuhrit, kuten muutkaan siviiliuhrit, eivät sisälly lukemaan. Ukrainan viranomaisten tiedossa ei myöskään ole sitä, kuinka moni niistä lapsista on kuollut tai vammautunut, jotka on kaapattu Venäjälle. Vähemmälle huomiolle jää se, että Venäjä aloitti lasten kaappaamisen Venäjälle Itä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta jo niinkin varhain kuin kesällä 2014. Venäläinen valtion rahoittama organisaatio on pakkosiirtänyt Donbasista Venäjälle vähimmilläänkin satoja lapsia vuosien 2014 ja 2016 välillä. Joulukuussa 2016 organisaation perustaja Elizaveta Glinka palkittiin Vladimir Putinin toimesta valtiopalkinnolla – toiminnalla oli siis jo tuolloin maan korkeimman johdon hyväksyntä. Palkinnon perusteena oli ”merkittävät saavutukset ihmisoikeusaktivismissa”. (7)

Vapautetut ukrainalaiset sotavangit ovat kertoneet ja kuvailleet venäläisten kiduttaneen heitä järjestelmällisesti sotavankeudessa. Merkittävä osa sotavangeista kertoi myös, etteivät he tavanneet koko sotavankeuden aikana kertaakaan punaisen ristin edustajia; osa kuvaili Venäjän punaisen ristin edustajien osallistuneen ukrainalaisten sotavankien psykologiseen kiduttamiseen.

Venäjän viime viikkojen Ukrainaan kohdistuneiden ilmaiskujen (ohjushyökkäykset, lennokki-iskut ja lentopommitukset) kohteina on ollut maan siviili-infrastruktuuria, kuten vesivoimaloita ja lämpövoimaloita sekä sairaaloita ja muita suojeltuja kohteita asuinrakennusten rinnalla. Tällä hetkellä se pommittaa järjestelmällisesti rintaman tuntumassa sijaitsevia ukrainalaisia kaupunkeja päivittäin joko tykistöllä tai perinteisiin ”rautapommehin” asennettavalla UMPK eli Unifitsirovannyi Modul Planirovaniya i Korrektsii-lisäosalla, joka muuttaa perinteisen vapaasti putoavan pommin liitopommiksi, jollainen voidaan pudottaa lentokoneesta kymmenien kilometrien päässä kohteesta. (8) Tällä hetkellä Venäjä on asentanut UMPK-lisäosia muun muassa FAB-250, FAB-500 ja FAB-1500 pommeihin (lukema kirjainsarjan perässä kertoo se, kuinka monen kilon pommista on kyse, FAB-1500 on siis 1½ tonnin lentopommi). Sen arvellaan suunnittelevan UMPK-lisäosan asentamista FAB-3000 lentopommiin. (9) Ukrainan toiseksi suurinta kaupunkia Harkovaa pommittaessa Venäjä pystyy pudottamaan UMPK-lisäosalla varustetut pommit Ukrainan ilmapuolustuksen ulottumattomissa omasta ilmatilasta.

Venäjä on myös ruvennut tekemään aiempaa säännöllisemmin “tuplaiskuja” kohteisiin. Ensimmäistä hyökkäystä seuraa minuuttien tai kymmenien minuuttien kuluttua toinen isku, jolloin kohteena on pelastushenkilökunta kalustoineen. Kiovaan, Hersoniin, Odesaan ja Harkovaan kohdistuneissa rajuissa hyökkäyksissä on menehtynyt ja vammautunut lukuisia pelastus- ja ensiaputyöntekijöitä sekä poliiseja viime viikkoina. (10)

Keir Giles kuvaili teoksessaan ”Venäjän sota jokaista vastaan ja mitä se sinulle merkitsee” Venäjän tapaa käydä sotaa seuraavasti:

”Venäjän tapa käydä sotaa on pysynyt johdonmukaisena, koska se tuottaa johdonmukaisesti onnistumisia. Menetelmään kuuluvat asutettujen alueiden ottaminen maaliksi, mahdollisimman suuren kärsimyksen aiheuttaminen siviileille ja uhrien pakottaminen alistumaan kärsimysten lopettamiseksi. Murhat, raiskaukset, ryöstelyt ja humanitaaristen katastrofien tahallinen tehtailu mahdollisimman suuren inhimillisen kärsimyksen tuottamiseksi ovat jatkuneet samanlaisina läpi historian” ja ”Ukrainan kansalaisten karkotukset Venäjälle ovat uusi kammottava todistus siitä, että Venäjä pitää Stalinin menetelmiä vastauksena ongelmiinsa”. (11)

Se tuottaa johdonmukaisesti onnistumisia, koska Venäjän annetaan tehdä niin. Lännen alistuminen Venäjän eskalaatiouhan edessä on johtanut siihen, että uhkaamalla eskalaatiolla Venäjä on laajentanut tilaa, jolla operoida. Vastaavasti lännen – valtaosin itse aiheutettu – eskalaatiopelko estää sitä reagoimasta Venäjän räikeimpiinkin sotarikoksiin. Tällä hetkellä näen Venäjän jälleen venyttävän rajoja, joiden sisällä operoida. Rajojen venyttämiseen lasken lisääntyneiden kaksoisiskujen ohella kyynelkaasun käytön sotatoimissa ukrainalaisia linnoitejärjestelmiä vastaan kuin myös sotilaallisen aktiivisuuden lisääntymisen Venäjän miehittämän Zaporižžjan ydinvoimalaitoksen alueella sekä ohjushyökkäykset Ukrainan sähköntuotannon kannalta merkittäviä kohteita, kuten Dnipron vesivoimalaitosta (ukr. ДніпроГЕС) vastaan.

* * *

Kirjoitukseni loppuun havaintoja Venäjän Ukrainalta miehittämiltä alueilta, pääasiassa miehitetystä Donetskista ympäristöineen.

Olen aiemminkin todennut Venäjän miehittämien alueiden olleen jo vuosien ajan eräänlainen ihmisoikeuksien musta-aukko Euroopassa, jossa toimeenpantuihin räikeisiin ihmisoikeusrikoksiin lännessä ei kiinnitetty riittävää huomiota. Ollakseni täsmällinen, ehkäpä ei haluttu kiinnittää, koska sen myötä olisi itselle pitänyt esittää lukuisia kysymyksiä ja lopulta kyseenalaistaa oma toiminta suhteessa Venäjään. Tämän haluttomuuden seurauksista maksavat kallista hintaa ihmiset Venäjän miehittämillä alueilla. Donbasissa tämä näkyy kaikkialla arjessa ja kuten tavallista totalitaarisesti hallituille alueille, eliitti elää omassa kuplassaan joutumatta kokemaan kaikkea sitä kurjuutta ja puutetta, jonka kansalaiset kokevat päivittäisessä elämässään.

Tämän vuoden puolella Venäjän miehityshallinto on ruvennut takavarikoimaan niitä asuntoja, joiden omistajat ovat joutuneet muuttamaan alueelta pois. * Käytännössä kyse on omaisuuden varastamisesta, koska asuntojen ja kiinteistöjen todellisilla omistajilla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa asiaan eikä heille makseta korvauksia ns. takavarikoidusta omaisuudesta. Siitä huolimatta, että alue on de facto Venäjän miehittämä, Moskovassa jatketaan teatteria, joten niinpä kaikki takavarikot toimeenpannaan ”kansantasavallan” nimissä. Nähdäkseni näin toimimalla Venäjä pyrkii vain pesemään käsiään kuvitellessaan voivansa luistaa vastuusta.

Asuntojen takavarikoinnista on ensikäden tietoja miehitetyiltä alueilta. Miehitetyiltä alueilta vuosia sitten muuttaneet tuttavamme nimittäin menettivät asuntonsa tällaisen menettelyn seurauksena. Eivätkä he edes olisi saaneet tietoa asiasta, jolleivat olisi kuulleet sitä entiseltä naapuriltaan, joka asuu edelleen miehitetyssä Donetskissa. Tuttavamme kotiin muutti ”tuntemattomia ihmisiä Venäjältä”, he esiintyvät nyt asunnon omistajina vannoen uskollisuutta Venäjälle.

Kukaan tuskin tietää kuinka paljon venäläisiä on muuttanut Donetskiin, tiedossa kuitenkin on se, että heidän määränsä on lisääntynyt huomattavasti viime vuoden lopun ja tämän vuoden alun aikana. Eikä kyse ole pelkästään sotilaista vaan siviileistä, jotka ovat muuttaneet Donbasiin. Paikalliset kyllä tunnistavat heidät katsapeiksi (ukr. каца́п) käyttäytymisen ohella kielestä. Illuusio toisiaan ymmärtävistä ukrainalaisista ja venäläisistä murskautuu miehitetyssä Donetskissakin, kun venäläiset eivät ymmärrä ukrainaa – eivät edes paikallisten puhumaa sekaleipää (ukrainan ja venäjän sekoitus).

Muuttoliikkeen tarkoitus on yksiselitteinen, venäläistää miehitetyt alueet, mikä tapahtuu kolmella tavalla. Ensimmäinen on venäläisten muuttaminen alueelle (en nyt ota kantaa siihen, kuinka moni muuttaa alueelle pakotettuna – ei edes kiinnosta minua): toinen on ukrainalaisten pakkovenäläistäminen, kielen ja kulttuurin sekä pakkokansalaisuuden avulla: kolmas on niiden ukrainalaisten elämänhalun murskaamisesta, jotka eivät alistu miehittäjän tahtoon – venäläiset todennäköisesti ajattelevat, että lopulta nämä ihmiset joko pakenevat tai kuolevat. Todellisuudessa tätä on tapahtunut miehitetyllä Krimin niemimaalla sekä Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla jo vuodesta 2014 – me vain suljimme silmämme siltä. Miettikää kun ehdotatte Ukrainan antautumista, että mitä se todellisuudessa tarkoittaa. Sitä mitä Venäjä tekee miehittämillään alueilla 24 tuntia vuorokaudessa vuoden jokaisena päivänä.

Avainasia Venäjän rikollisessa toiminnassa on pakkokansalaistaminen. Tällä hetkellä ilman Venäjän passia eläminen miehitetyillä alueilla alkaa olla mahdotonta etenkin vanhuksille, pitkäaikaissairaille sekä lapsiperheille. Miehittäjä sitoo passiin niin monta asiaa, joita ilman eläminen on hyvin vaikeaa – köyhien kohdalla tämä korostuu entisestään, koska heillä ei ole varaa hyödyntää pimeitä markkinoita. Näitä asioita ovat monet työpaikat sekä eläkkeet, lääkkeiden saaminen apteekista, monilla alueilla hätäapua jaetaan vain Venäjän passia vastaan. Venäläiset tahi kollaboraattorit eivät myöskään piittaa kansainvälisistä sopimuksista. He ovat valmiit käyttämään lapsia ”aseina” saadakseen vanhemmat tekemään haluamansa tai sisarukset. Lapset uhataan viedä vanhemmilta; lapsi saadaan mukaan propagandaan uhkaamalla vahingoittaa vanhempia tai sisaruksia jne. Kuvaukset edellä ovat todellisia tapahtumia miehitetyiltä alueilta: Donetskista, Makiivkasta, Jenakijevesta ja eiköhän tätä samaa tapahdu kaikkialla Venäjän miehittämillä alueilla. Tekoihin syyllistyvät tavalliset venäläiset ja heidän paikalliset apurinsa.

Lukuisat ylläkuvailluista toimista, joihin Venäjä on itse tai kollaboraattoreidensa avulla ryhtynyt, rikkovat Geneven sopimuksia, esim. 49. artikla väestön siirtojen ja pakkosiirtojen osalta, jossa myös kielletään valtaajavaltaa siirtämästä omaa väestöään vallatuille alueille; 50. artikla, jossa käsitellään lasten kohtelua vallatuilla alueilla; 51. artikla, jossa selväsanaisesti kielletään valtaajavaltaa pakottamasta suojeltuja henkilöitä (eli siviilejä) palvelemaan asevoimissaan tai apujoukoissaan. Sodan oikeussäännöissä määritellään myös suojellut kohteet sekä omaisuuden suoja aivan kuten kielletyksi määritellään (väestön) pakottaminen vannomaan uskollisuudenvala vihollisvaltiolle, joita Venäjä on rikkonut toistuvasti Ukrainassa. Unohtamatta sitä, että Venäjä lukuisilla lapsiin kohdistamillaan toimilla rikkoo räikeästi Yhdistyneiden kansakuntien Lapsen oikeuksien julistusta ja julistuksen periaatteita. (12) Näitä periaatteita Venäjä on rikkonut miehitetyllä Krimin niemimaalla miehityksen alkuhetkistä lähtien ja Itä-Ukrainassa vedenjakajana voidaan pitää Minsk II-sopimusta, jonka eräs seuraus oli se, että Itä-Ukrainan miehitetyistä alueista tuli entistä enemmän ”ihmisoikeuksien musta-aukko”, jossa toistuvista räikeistäkään rikkomuksista ei seurannut mitään konkreettista rangaistusta Venäjän asettamalle miehityshallinnolle (osaltaan tämä johtui siitä, että länsi hyväksyi asetelman, jossa Venäjää ei pidetty sodan osapuolena ja täten uskoteltiin Donetskin ja Luhanskin alueilla olevan ”separatististen hallintojen”).

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://www.ohchr.org/en/statements/2021/07/address-ms-nada-al-nashif-deputy-high-commissioner-human-rights-47th-session?LangID=E&NewsID=27289 

2. https://hir.harvard.edu/donetsks-isolation-torture-prison/ 

3. https://twitter.com/ChristopherJM/status/1446584526935834624 

4. https://x.com/GwaraMedia/status/1782830491898351898 

5. https://x.com/NOELreports/status/1612807592991932419 

6. https://war.ukraine.ua/russia-war-crimes/ 

7. https://khpg.org/en/1608811992 

8. https://www.popularmechanics.com/military/weapons/a43571893/how-dumb-are-russias-winged-smart-bombs/ 

9. https://en.defence-ua.com/analysis/how_possible_is_to_turn_3_ton_fab_3000_dumb_superbomb_into_a_smart_glide_munition_and_which_aircraft_can_lift_it-9931.html 

10. https://www.independent.co.uk/news/world/europe/kharkiv-drone-attack-double-tap-russia-ukraine-firemen-b2523613.html 

11. Keir Giles: Venäjän sota jokaista vastaan ja mitä se sinulle merkitsee, s. 178.

12. https://tampereenseurakunnat.fi/sivustot/etsikko/uutisia/uutisarkisto/lapsen_oikeuksien_paiva.26363.blog

*: Itä-Ukrainan sodan alettua keväällä 2014, ryhtyivät miehitettyjen alueiden nukkehallinnot takavarikoimaan tyhjiksi jääneitä asuntoja. Miehitetyiltä alueilta saamieni tietojen mukaan tuolloin (erityisesti vuosina 2014 ja 2015, jolloin toiminta oli aktiivisinta) asuntoja takavarikoitiin eritoten sodan aikana perustettujen, Venäjän komennossa operoivien, vapaaehtoisjoukkojen tai aluepuolustusprikaatien komentajien ja korkeimpien upseereiden käyttöön. Esim. venäläistaustaiselle Sparta-pataljoonan komentajalle Arseni ”Motorola” Pavloville luovutettiin Donetskista useita asuntoja palkinnoksi. Asunnot olivat pääsääntöisesti laittomasti haltuun otettuja. ”Motorolan” likvidoinnin jälkeen lokakuussa 2016 asunnot siirtyivät jonkin toisen henkilön haltuun.

Donbas vuonna nolla – vuosikymmenen sotaa Ukrainassa: sota alkoi Slovjanskista ja Kramatorskista 12. huhtikuuta 2014

 

OSA II

Jos pidämme Venäjän toteuttamaa Krimin niemimaan miehitystä (helmi-maaliskuu 2014) Ukrainan sodan alkunäytöksenä, jonka Venäjä käynnisti hetkenä, jolloin Ukrainan silloinen presidentti Viktor Janukovitš oli vielä Kiovassa ja virallisesti Ukrainan presidentti. Hetkenä, jolloin kansalaisten veri virtasi Kiovan kaduilla Janukovitšin hallinnon koettaessa epätoivoisesti kukistaa, Venäjän voimakkaalla tuella, ukrainalaisten taistelun vapauden ja demokratian puolesta, niin edelleen käynnissä olevan sodan alkuhetkenä voimme pitää huhtikuuta 2014, jolloin venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin johtama ryhmä (eli Krimin ryhmä) aloitti operaation Ukrainan itäosissa Slovjanskin ja Kramatorskin alueella, miehittäen parissa päivässä kummankin kaupungin avainkohteet.

Tavallaan teen väärin kuvaillessani Krimin niemimaan miehitystä ”alkunäytökseksi”, koska kaikella tapaa kyse on sotilasoperaatiosta, joka ei edes ollut veretön, vaikka niin usein väitetäänkin. Usein toistuva valheellinen väite on se, että Venäjän suorittama Krimin niemimaan miehitysoperaatio olisi ollut veretön. Totta on se, etteivät osapuolet kärsineet merkittäviä sotilaallisia tappioita (ihmishengissä mitattuna) mutta tässä yhtälössä jätämme huomiotta miehitystä seuranneen sorron ja siviileiden kohtaamat kärsimykset, jotka jatkuvat edelleen. Krimin niemimaan miehitykseen tähdänneen sotilasoperaation kuluessa (20. helmikuuta – 26. maaliskuuta 2014) menehtyi kaksi Ukrainan asevoimien sotilasta ja yksi Krimin niemimaan Venäjää tukevien ”itsepuolustusjoukkojen” militantti. Mielenosoituksissa ja muissa yhteenotoissa menehtyi ainakin kolme siviiliä, vammautuneiden lukumäärän noustessa merkittävästi suuremmaksi. Varsinaisen sotilasoperaation rinnalla Venäjää tukeneiden ”itsepuolustusjoukkojen” toimesta kaapattiin lukuisia yhtenäistä Ukrainaa tukeneita paikallisia, osa heistä murhattiin brutaalisti kaappaajiensa (tai venäläisten) toimesta. Lukijalle tiedoksi, näihin ”itsepuolustusjoukkoihin” sekä Ukrainan sisäministeriön Berkut-joukkoihin (jotka siirtyivät Venäjän puolelle) värväytyi Krimillä myös sotilaita sekä sisäministeriön erikoisjoukkojen jäseniä Venäjältä. (1) Myöhemmin Ukrainan itäosassa Venäjä toisti samaa kaavaa, joskin kokoluokka oli merkittävästi suurempi. Venäjälle alisteisen Donetskin ja Luhanskin alueen ns. kansanmiliisiin ja aluepuolustusjoukkoihin värväytyi runsaasti sotilaskoulutuksen saaneita venäläisiä, huomioitavaa on se, että joukossa oli myös Venäjän asevoimien sopimussotilaita sekä asevoimiin palvelussuhteessa olevia upseereita. Valtaosa miehistöstä ja upseereista oli venäläisiä.

Sota alkoi huhtikuun 12. 2014, jolloin venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin johtama Krimin ryhmä tukijoukkoineen aloitti operaatiot Itä-Ukrainassa, Donbasin alueella. (2) Ukraina aloitti seuraavana päivänä Anti-Terrorist Operation’in eli ATO:n. Hyvin pian kävi selväksi se, että kyseessä oli olennaisesti merkittävämpi tapahtuma kuin pienimuotoinen terrorisminvastainen operaatio. Kyseessä on kahden valtion välinen sota, jossa Venäjä roolinsa aggressorina kieltäessään, erilaisia proxy-joukkojaan hyödyntäen, hyökkäsi Ukrainan itäisiin osiin, miehittäen lopulta osia Donbasista. Kirjoituksessani en kuitenkaan luo katsausta monivuotiseen sotaan, vaan huhtikuun 12. päivän ja sitä seuranneiden päivien tapahtumiin Slovjanskin ja Kramatorskin alueilla Donbasissa sekä muutamiin merkittävimpiin seuraavien kevätviikkojen tapahtumiin Ukrainassa.

Rintamalinja liikkui Donbasin alueella käydyssä sodassa varsin paljon sodan ensimmäisten kuukausien kuluessa. Kesän kääntyessä loppuaan kohden, Ukrainan asevoimien oli yhdessä vapaaehtoispataljoonien kanssa onnistunut kääntää taistelun suunta ja saada koko Venäjän vastainen rajaseutu haltuunsa muutamia yksittäisiä kohtia lukuun ottamatta. Moni kuvitteli tuolloin sodan kääntyvän Ukrainalle ja jopa päättyvän ennen vuoden loppua. Kuvitelmat murskaantuivat kesän lopulla Venäjän puuttuessa sodan kulkuun asevoimillaan. Syksyllä solmittiin näennäinen tulitauko (Minsk I sopimus) Venäjän miehittäessä edelle Krimiä ja osia Donbasissa – mutta samalla läntinen yhteisö ei kohdellut sitä sodan osapuolena, vaikka tiesikin Venäjän sotkeutuneen sotaan kyynärpäitään myöten. Se soti Ukrainassa ja miehitti Ukrainaa. Viimeiset merkittävät raskaat taistelut ennen 24. helmikuuta 2022 alkanutta Venäjän suurhyökkäystä ja sodan eskalaatiota nähtiin Donetskin pohjoispuolella taisteltaessa Donetskin kansainvälisen lentokentän hallinnasta (taistelu päättyi 21. tammikuuta 2015) ja sen jälkeen nähdyssä Debaltseven kattilan taistelussa, joka päättyi helmikuun 2015 loppupuolella, ja johon osallistui joukkoja lukuisia Venäjän asevoimien yksiköistä, kuten osia 232. raketinheitinprikaatista.

Girkinin ryhmä valmiina hyökkäämään poliisiasemalle Slovjanskin keskustassa: kuvakaappaus YouTube-videolta.

Slovjansk 12.–13. huhtikuuta 2014

Huhtikuun 12. päivä valkeni Slovjanskissa, Ukrainan itäosissa Donetskin alueella, rauhallisena. Rauhaa ei kuitenkaan kestänyt montaakaan tuntia, sillä aamukahdeksan jälkeen venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin kokoama ja johtama joukko ”pieniä vihreitä miehiä” ilmaantui pakettiautojen kuljettamina kaupungin keskustaan. Girkinin johtaman ryhmän vahvuus oli 52 taistelijaa, jotka olivat hyvin koulutettuja erikoistehtävään ja jonka miehille oli kertynyt kokemusta vastaavasta operaatiosta Venäjän miehittäessä Krimin niemimaan aiemmin samana vuonna. Ryhmän johto ja taistelijat eivät operaatiohetkellä kuuluneet Venäjän asevoimien tai maan turvallisuuselinten henkilöstöön. Kaikki heistä kuitenkin olivat palvelleet Venäjän asevoimissa tai muissa turvallisuuselimissä ennen miehitysoperaatiota Krimillä ja sotilasoperaation alkua Ukrainassa. Girkinin ryhmää voitiin pitää ”vapaaehtoisista” koottuna erikoisosastona, jota Venäjän hallinto tuolloin käytti erikoisoperaatioihin tilanteessa, jossa se ei halunnut (syystä tai toisesta johtuen) lähettää asevoimia maan rajojen ulkopuolelle.

Voidaan myös perustellusti pohtia sitä, että oliko Igor Girkinin ja hänen ryhmäänsä kuuluneiden sotilaiden eroaminen asevoimista vain ja ainoastaan tarkoituksellinen toimi, jolla Venäjä varasi itselleen mahdollisuuden ”pestä kätensä” operaatiosta, mikäli se ei sujuisi suunnitelmien mukaan. Nimittäin moni Girkinin komentaman ryhmän sotilaista oli eronnut asevoimista (tai muista turvallisuus elimistä) vain viikkoja ennen Krimin niemimaan miehitykseen tähdänneen operaation alkua.

Girkinin ryhmä osallistui Simferopolissa, Krimin niemimaalla 18. maaliskuuta 2014, toteutettuun operaatioon miehittää Ukrainan asevoimien 13. fotogrammetrinen keskus. Yhteenottoon johtaneessa operaatiossa menehtyi Ukrainan asevoimissa palvelut vääpeli Serhii Kokurin. (3) Slovjanskissa ryhmän ensimmäisenä kohteena oli kaupungin keskustassa sijainnut poliisiasema, jossa sijaitsi myös alueellinen Ukrainan sisäministeriön esikunta. Rakennuksessa operaation alkaessa olleet poliisit ja sisäministeriön henkilökunta ei juurikaan vastustanut hyökkääjiä. Tuntia myöhemmin ryhmä valtasi keskusta-alueella sijainneen Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU:n toimiston, rakennuksesta Girkinin ryhmä sai haltuunsa lisää aseita ja ammuksia. Ennen puoltapäivää Girkinin ryhmä sai haltuunsa myös Slovjanskin kaupungintalon. Kaupungin keskustassa sijainneet keskeiset kohteet päätyivät Krimin ryhmän hallintaan muutamassa tunnissa.

Slovjanskissa Girkinin joukot saivat tukea paikallisilta kollaboraattoreilta, joita varustettiin aseilla, jotka olivat päätyneet Girkinin ryhmän haltuun poliisiasemalta sekä SBU:n toimistolta. Ensimmäisen päivän kuluessa Igor Girkinin johtaman osaston vahvuus oli noussut noin 150 taistelijaan, joista kolmasosa oli erikoisjoukoissa palvelleita sotilaita. Kollaboraattoreiden joukossa oli myös paikallisia poliiseja ja sisäministeriön erikoisjoukkojen jäseniä.

Ukrainan kansallinen turvallisuus ja puolustusneuvosto järjesti hätäkokouksen 12.–13. huhtikuuta välisenä yönä – kokouksessa tehtiin päätös Anti-Terrorist Operation’in eli ATO:n aloittamisesta kello 09:00 huhtikuun 13. päivänä, joukkojen kokoaminen alkoi välittömästi. Seuraavana päivänä (14. huhtikuuta) Ukrainan virkaatekevä presidentti Oleksandr Turtšynov allekirjoitti päätöksen ATO:n aloittamisesta. (4)

Slovjanskissa alkoi tapahtumaketju varhain aamulla 13. huhtikuuta (kello 04:53) Krimin ryhmään kuuluvien taistelijoiden pysäytettyä Yavir-2000 turvayrityksen Renault Logan henkilöauton M03 moottoritiellä Slovjanskin tuntumassa ottaen kiinni yrityksen kaksi vartijaa sekä ottaen haltuunsa yrityksen henkilöauton. Yrityksen valvomossa havaittiin ajoneuvon poistuneen ennalta suunnitellulta reitiltä (Harkovasta Slovjanskin kautta Venäjälle toimitettavan rautatiekuljetuksen varmistustiiminä), kun miehistöön ei saatu yhteyttä (kello 06:xx aikoihin, 13. huhtikuuta) yritys lähetti valkoisella Volkswagen Transporterilla kaksi turvamiestä etsimään kadonnutta ajoneuvoa ja sen miehistöä.

Slovjanskin itäpuolella Semenivkan kohdilla moottoritiellä M03 viisi asemiestä yritti pysäyttää turvayrityksen VW Transporterin. Turvayrityksen ajoneuvo hidasti alueella pysähtymättä, jolloin asemiehet ampuivat ajoneuvoa rynnäkkökivääreillä. Tulituksessa haavoittui ajoneuvon kuljettaja, toisen turvamiehen onnistui kuitenkin ottaa ajoneuvo hallintaansa ja ajaa se ensin turvalliseen paikkaan, josta hän teki ilmoituksen sisäasianministeriön alueelliselle yhteyshenkilölle sekä ajoi vammautuneen kuljettajan sairaalaan.

Girkinin ryhmä käytti kaapattua Yavir-2000 turvayrityksen Renault Logania tulevissa operaatioissa. Vangitut turvayrityksen työntekijät vietiin Slovjanskin SBU:n toimiston kellariin, joka toimi vankilan ohella tulevina viikkoina kidutuskeskuksena.

Myöhemmin samana aamuna kello 09:00 aikaan, M03 moottoritien tuntumassa, noin 800 metriä kaakkoon paikalta, jolla Yavir-2000 turvayrityksen VW Transporteria tulitettiin haavoittaen kuljettajaa, Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU:n Alfa-ryhmän jäsenet ja heitä tukeneet 80. erillisen maahanlaskuprikaatin 1. pataljoonan 3. rykmentin sotilaat (komentajana Oleksandr Shvets) ottivat yhteen Girkinin ryhmään ja mahdollisesti toiseen ryhmään (Donbass People’s Militia) kuuluneiden taistelijoiden kanssa.

Sotilaista ja erikoisjoukkojen jäsenistä koostunut ryhmä kävi alueella neuvonpitoa Girkinin kanssa yhteistyötä tehneen Slovjanskin kaupunginjohtajan Nelia Shtepan kanssa. Shtepan poistuttua moottoritien tuntumassa olleelta aukiolta, paikalle saapui Poltavan SBU:n Alfa-ryhmään kuuluneita, tiedustelemassa olleita, erikoistoimintamiehiä everstiluutnantti Andri Dubovik’in johdolla. Alfa-ryhmän ja 3. rykmentin sotilaiden aloitettua neuvonpidon, heitä vastaan hyökättiin – valkoinen Yavir-2000 turvayhtiölle kuulunut Renault Logan pysähtyi tien pientareelle. Autosta nousi välittömästi ainakin neljä Krimin ryhmään kuulunutta asemiestä aloittaen tulituksen kohti ukrainalaisjoukkoja. Tulitukseen yhtyi läheisestä metsiköstä toiseen, tunnistamattomaan, ryhmään kuuluneita taistelijoita. Havaintojen mukaan moottoritietä saapui alueelle Renault Loganin lisäksi kaksi muuta autoa, joista saapui lisää hyökkääjiä.

Hyökkääjien johdossa oli Krimin niemimaalla v. 1980 syntynyt Sergei Žurikov, jolle oli myönnetty Venäjän kansalaisuus 20 vuoden iässä. Žurikovilla on tarkka-ampujan koulutus ja takanaan yli 1500 laskuvarjohyppyä. Hän ”työskenteli” ennen Venäjän Krimin niemimaalla aloittamaa miehitysoperaatiota avustajana Moskovan patriarkaatin alaisessa Kiovan luolaluostarissa eli Petšerskin lavrassa Kiovassa. (5) Ennen Krimin niemimaan miehitysoperaatiota Žurikov liittyi Girkinin joukkoihin, hänen sotansa Ukrainassa päättyi 2. toukokuuta 2014 kuolemaan sotatoimien yhteydessä. Žurikov on erinomainen esimerkki siitä, kuinka Venäjä hyödynsi Ukrainassa toiminutta Moskovan patriarkaatin alaista ortodoksista kirkkoa operaattoreidensa turvapaikkana.  

Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU vastasi hyökkääjien tuleen alkuvaiheessa saamatta tukea laskuvarjojoukoilta, jotka eivät saaneet lupaa vastata tuleen. Tilanne tasapainottui 3. komppaniaan kuuluneen BTR-80 miehistönkuljetusajoneuvon komentajan yliluutnantti Vadym Suh’arevskyin osallistuttua tulitaisteluun ohjeiden vastaisesti, avattuaan tulen BTR-80 miehistönkuljetusajoneuvon 14,5 mm konekiväärillä kohti hyökkääjiä. Lyhyen laukaustenvaihdon jälkeen vihollinen vetäytyi alueelta.

Hyökkäyksessä Ukrainan ATO:on osallistuneet joukot kärsivät ensimmäiset tappionsa SBU:n kapteenin Hennadi Bilitšenkon kaaduttua yhteenotossa. Toistaiseksi vain yksi hyökkäyksessä kuollut vihollinen on tunnistettu, donetskilainen Donbass People’s Militian jäsen Ruben Avanesjan.

Myöhemmin venäläinen propagandakanava LifeNews esitti päivän tapahtumista poikkeavan, hyvin disinformatiivisen, näkemyksen. Huhtikuussa 2014 LifeNewsin toiminta propagandakanavana ei ollut selkeä, joten sen välittämä tarina sai paikoin huomattavaakin julkisuutta. Näkyvyyttä lisäsi se, että sitä toistettiin Venäjän valtiollisten medioiden toimesta, joiden todellista (propagandistista) luonnetta läheskään kaikki eivät tuolloin tiedostaneet, joten Venäjän narratiivi läpäisi useiden medioiden seulan. Aamupäivän tulitaistelu jäi ATO:on osallistuvien joukkojen ja Igor Girkinin johtamien joukkojen ainoaksi yhteenotoksi Slovjanskissa 13. huhtikuuta 2014.

 

Slovjansk-Kramatorsk 12.-16.4.2014

Samana päivänä (12. huhtikuuta 2014) Igor Girkinin johtaman Krimin ryhmän tukena ollut – sotilaskoulutuksen saaneilla miehillä vahvistettu – Donbass People’s Militia miehitti Slovjanskista etelään sijainneen Kramatorskin kaupungintalon sekä poliisiaseman. Hyökkäys kaupungintaloon alkoi illalla kello 20:00 aikoihin ja poliisiasemalle myöhemmin illalla noin kello 22:00. Samana iltana ”Donetskin kansantasavallan” edustajiksi esittäytyneet henkilöt puhuivat yleisölle kaupungintalolla taivutellen sitä puolelleen – puhujat saivat yleisöltä kielteisen vastaanoton.

Joukko militantteja eteni illan ja yön aikana Kramatorskin lentokentän tuntumaan ja lentokentän alueelle. Girkin ei tuolloin, kuten ei tulevinakaan päivinä, lähettänyt ryhmänsä jäseniä lentokentälle, pelätessään kaoottisen tilanteen johtavan koko ryhmän menettämiseen (ja sen myötä mahdollisesti koko operaation epäonnistumiseen). Lentokentälle hyökkäämisestä vastasivat pääasiassa Donbass People’s Militian jäsenet ja heitä tukeneet Venäjältä saapuneet ”vapaaehtoiset” (joilla ei välttämättä ollut erikoiskoulutusta). Tässä vaiheessa Venäjältä saapuneiden vapaaehtoisten määrä oli vielä vähäinen. Heidän määränsä alkoi kasvaa kevään edetessä kohti kesää.

Huomioitavaa on kuitenkin se, että huhtikuun 12. päivä Slovjansk-Kramatorsk alueelle saapui Donetskista ryhmä Ukrainan entiselle presidentille Viktor Janukovytšille lojaaleja sisäministeriön Berkut-erikoisjoukkoihin kuuluneita erikoiskoulutuksen saaneita poliiseja. Heistä valtaosa liittyi Donbass People’s Militia’an.

Ukrainan Sisäministeriöön kuuluneet Berkut-erikoisjoukot osallistuivat Euromaidanin tukahduttamiseen marraskuusta 2013 helmikuuhun 2014. Donetskin alueellisen osaston tiedettiin olleen lojaalin maasta paenneelle, syrjäytetylle ex. presidentti Viktor Janukovitšille. Saamieni tietojen mukaan Donetskin alueella merkittäviä määriä sisäministeriön ja muiden turvallisuuselinten upseereja ja sotilaita joko poistui rivistä tai liittyi Venäjän proxy-joukkoihin keväällä ja alkukesästä 2014.

Yllä olevaan karttakuvaan olen merkinnyt eräitä Slovjansk-Kramatorsk-alueen merkittävimpiä tapahtumia ja operaatioita 12.–16. huhtikuuta 2014.

Huhtikuun 16. päivänä Ukrainan asevoimat koki merkittäviä kalustomenetyksiä asevoimien erillisen 25. maahanlaskuprikaatin 3. pataljoonan kolonnan siirtyessä lännestä kohti Kramatorskin keskustaa. Kolonnan matkanteko pysähtyi vul. Rynkovalla satojen organisoidusti toimineiden siviileiden estäessä kolonnaan kuuluvien panssaroitujen ajoneuvojen ja rynnäkkövaunujen matkanteon. Tilanne oli haasteellinen, kolonna miehineen ja kalustoineen oli sumputettu kadulle, militantit sekä venäläiset erikoistoimintamiehet ohjailivat operaatiota väkijoukon keskeltä sekä läheisistä rakennuksista. Heillä oli myös merkittävä etu puolellaan, Ukrainan ATO:on osallistuvien joukkojen tuli välttää siviiliuhreja kaikin mahdollisin tavoin.

Jo tuolloin Ukrainan tuore hallinto kuin myös Ukrainan puolustus- ja turvallisuusneuvosto näki Igor Girkinin kokoamien joukkojen toimet provokatiivisina, joiden tarkoituksena oli synnyttää tilanne, jossa jopa kymmeniä siviilejä kuolisi Ukrainan asevoimien operaation seurauksena. Tällaisen joukkosurman seurauksena Venäjä saisi tekosyyn lähettää ”rauhanturvaajia” alueelle, joten Ukrainan ATO:n joukoilla oli operaation alkuvaiheissa hyvin korkea kynnys käyttää voimaa siviilejä kohtaan.

Operaation seurauksena Igor Girkinin komentamat joukot saivat haltuunsa kuusi panssaroitua ajoneuvoa (1x BMD-1; 1x BMD-2; 3x BTR-D; 1x 2S9 Nona 120 mm kranaatinheitinvaunu) sekä useita olkapäältä laukaistavia lähi-ilmatorjuntaohjuksia (MANPADS). Luhanskin alueella syntyneen, laskuvarjojoukkoihin kuuluneen upseerin Jaroslav Anikan ohella muutama muu 3. pataljoonan sotilas siirtyi Donbass People’s Militian riveihin, loppujen saadessa mahdollisuuden poistua kaupungista.

Ukrainan uuden hallinnon ongelmana oli tuolloin huomattava epävarmuus siitä, että kuinka uskollisia asevoimien ja muiden turvallisuuselinten joukot olivat Ukrainalle ja sen tuoreelle hallinnolle. Asia toisin ilmaisten, heillä ei ollut tietoa siitä, kuinka moni pettäisi Ukrainan ja joukko-osastonsa siirtyen Girkinin johtamien joukkojen riveihin, joiden todellinen luonne tuskin oli monenkaan rivisotilaan tiedossa huhtikuussa 2014. On mahdollista, että moni uskoi Girkinin johtamien joukkojen olevan ”kansan” riveistä koottuja ja heidän edustavan kansan ”tahtoa”.

Samana päivänä (16. huhtikuuta 2014) yksi pataljoonan lukuisista kolonnista onnistui saavuttaa tavoitteensa, Kramatorskin lentokentän. Neljä erillisen 25. maahanlaskuprikaatin 3. pataljoonan panssaroitua ajoneuvoa ja rynnäkkövaunua pääsi miehistöineen Kramatorskin lentokentälle, varmistaen näin sotilaallisesti tärkeän lentokenttäalueen hallinnan. Edellisenä päivänä (15. huhtikuuta 2014) ATO:n joukot onnistuivat saamaan Kramatorskin lentokentän uudelleen hallintaansa Donbass People’s Militialta. Kyseiseen operaatioon osallistui Ukrainan sisäministeriön Omega-ryhmä ja SBU:n Alfa-ryhmä.

Ukrainan Kramatorskiin kohdistuneen operaation heikon menestyksen taustalla oli kehno valmistautuminen. Päivää aiemmin eli 15. huhtikuuta 2014 erillisen 25. maahanlaskuprikaatin 3. pataljoona sai käskyn siirtyä tukikohdastaan Dobropilljasta, Donetskin ja Harkovan alueiden rajalta, Dnipropetrovskin alueelle, jonne siirtyminen aloitettiin välittömästi samana päivänä. Matkalla operaation kohde muuttui siirtymisestä uudelle sijoitusalueelle Kramatorskin lentokentän haltuun ottamiseen. Aikataulu oli tiukka, joukkojen piti olla kentällä 16. huhtikuuta 2014 klo. 17:00 mennessä. Kohteen muutos, kiireinen aikataulu ja valmistautumattomuus (pataljoonan sotilailla ei ollut aikaa valmistautua kentän haltuunottoon; eikä heillä myöskään ollut aikaa huoltaa ja varustaa kalustoa ennen operaatiota, joka saattaisi kääntyä yhteenotoksi vihollistaistelijoiden kanssa) olivat alkusysäys sarjalle epäonnistumisia, jotka johtivat yllä kuvattuun tapahtumasarjaan: pataljoonan voimien hajoamiseen Kramatorskin kaupunkialueella ja kuuden panssaroidun ajoneuvon menettämiseen viholliselle.

Kaapatut kuusi panssaroitua ajoneuvoa siirrettiin vielä samana päivänä ajamalla Kramatorskista strategisesti tärkeämmän Slovjanskin puolustuksen tueksi. Niin ikää 16. huhtikuuta 2014 Itä-Ukrainassa tehtiin havaintoja Venäjän maahanlaskujoukkoihin (VDV) kuuluneen kaartin 45. maahanlaskuprikaatin erikoisjoukoista. Kyseinen kaartin 45. maahanlaskuprikaati on erikoistiedusteluun ja erikoistoimintaan tarkoitettu spetsnaz-prikaati, osia siitä osallistui myös Krimin niemimaan miehitysoperaatioon. (6)

On todennäköistä, että Slovjansk valikoitui Igor Girkinin ryhmän ensisijaiseksi kohteeksi sijaintinsa ja sopivan kokonsa tähden. Sen hallinnan myötä sai kontrolliinsa Harkovasta Slovjanskin ja Debaltseven kautta Venäjälle menevän M03 moottoritien sekä merkittäviä raidelinjoja, jotka veivät Slovjanskin ja Kramatorskin kautta Horlivkaan sekä Itä-Ukrainan suurimpaan kaupunkiin, reilun miljoonan asukkaan, Donetskiin. Reilun sadantuhannen asukkaan, tiiviisti rakennettu, Slovjansk oli miehitettävissä ja hallittavissa vähäisemmin voimin verrattuna alueen suurkaupunkeihin.

Slovjanskin teki myös merkittäväksi kaupungin lounaispuolella sijainnut, ympäröivää tasankoa korkeammalle kohonnut, Karachun kukkula, jolla sijainnut TV-asema linkkitorneineen siirtyi Girkinin joukkojen haltuun 17. huhtikuuta 2014. He menettivät kukkulan aamulla 2. toukokuuta Ukrainan asevoimien erillisen 95. ilmakuljetteisen prikaatin 1. pataljoonan sotilaille.

Slovjanskin ja Kramatorskin ohella venäläiset erikoistoimintamiehet ja Donbass People’s Militiaan kuuluneet militantit miehittivät huhtikuun 12. ja 13. päivä lukuisia hallintorakennuksia ja muita avainkohteita alueen muissa kaupungeissa ja taajamissa, kuten Družkivkassa ja Kostjantynivkassa. Horlivkassa militantit aloittivat piirittämään poliisiasemaa 12. huhtikuuta 2014, poliisiasema ja kaupunki siirtyivät militanttien ja venäläisten operaattoreiden hallintaan muutamaa päivää myöhemmin. Militantteja ja venäläisiä erikoistoimintamiehiä urhollisesti vastustanut kaupunginjohtaja Volodymyr Rybak vangittiin ja siirrettiin Slovjanskiin, jossa häntä kidutettiin SBU:n kellaritiloissa Girkinin joukkojen toimesta. Rybak heitettiin lopulta vatsa auki leikattuna läheiseen jokeen, josta hänen ruumiinsa löydettiin myöhemmin. Rybak oli todennäköisesti ensimmäinen sotarikoksen uhri, syy hänen julmaan kiduttamiseensa oli isänmaan rakkaus. Hän ei taipunut venäläisten ja militanttien edessä.

Rybak ei jäänyt ainoaksi julmalla tavalla murhatuksi siviiliksi kevään ja kesän 2014 aikana. Lukuisia ukrainalaisia vangittiin, kidutettiin ja murhattiin Igor Girkinin joukkojen sekä militanttien toimesta. Uhreiksi joutui miehiä, naisia ja jopa alaikäisiä. Nuorimpiin uhreihin kuului 16-vuotias kramatorskilainen aktivisti ja jalkapalloilija Stepan Tšubenko. (7) Hänet murhasi joukko Venäjän proxy-joukkojen riveissä aluetta terrorisoineita militantteja, jotka piilottelevat tänään joko Itä-Ukrainan Venäjän miehittämillä alueilla tai Venäjällä – jolleivat ole päässeet hengestään.

Huomioitavaa on se, että Venäjä-johtoisen operaation ensihetkistä lähtien venäläisten ja paikallisten kollaboraattoreiden kohteeksi päätyivät siviileistäkin lähes poikkeuksetta sellaiset henkilöt, jotka joko puolustivat valtiovaltaa (Ukrainaa) tai tukivat yhtenäistä Ukrainaa. Heitä vastaan käytiin asein mutta myös propagandan keinoin. Venäjän ukrainalaisiin kohdistamaa propagandaa kuvasi osuvasti Donetskissa elämänsä syksyyn 2014 asunut Л: ”Muutuimme [venäläisten silmissä] yhdessä yössä vihollisiksi – fasisteiksi”.

Ajanhenki Venäjän propagandassa oli se, että ollessasi ukrainalainen olit automaattisesti fasisti. Valitettavaa on se, että tätä Venäjän narratiivia ukrainalaisfasisteista toistettiin hyvin kritiikittömästi myös läntisissä medioissa, mikä ei ainakaan auttanut ukrainalaisten asemaa. Samaa kritiikitöntä ja leimaavaa puhetta harjoitettiin myös läntisissä rauhanjärjestöissä ja muissa vastaavissa organisaatioissa sodan ensihetkistä lähtien. Itseasiassa tällaisen disinformaation levittäminen kävi niiltä (rauhanjärjestöiltä) helposti, olivathan ne (lähes poikkeuksetta) leimanneet talven Euromaidan-kansanliikkeen ukrainalaisen äärioikeiston aikaansaannokseksi, mikä narratiivina oli venäläispropagandasta lähtöisin. Timo Hellenberg kuvasi Euromaidanin tapahtumia Kiovassa erinomaisesti tarkasti teoksessa Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta. Mikäli hänen silminnäkijähavaintonsa ja ajatuksensa pukisi lyhyeen muotoon, voisi todeta Euromaidanin olleen tavallisten kansalaisten vetoomus – hätähuuto – päättäjien suuntaan. Ei ulkomaiden interventio; ei äärioikeiston hyökkäys. Se oli tavallisen kansan protesti ja hätähuuto korruptoituneelle ja valtaa itselleen haalivalle valtiojohdolle. Venäjän ja Ukrainan valtiojohdon silmissä (Janukovytšin klikki) Euromaidanissa kyse oli uhasta, jota vastaan he kävivät myös retoriikalla, jolloin käyttöön otettiin perinteiset neuvostoaikaiset keinot viholliskuvan luonnissa. Perinteisesti Neuvostoliitossa fasisti toimi synonyyminä ultimaattiselle viholliselle.

Ukrainan asevoimat ja sitä operaatiossa tukeneet vapaaehtoisjoukot vapauttivat Slovjanskin ja Kramatorskin miehityksestä 5. heinäkuuta 2014.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://informnapalm.org/en/how-ukrainian-berkut-officer-from-russian-ulyanovsk-assaulted-crimean-parliament-back-in-2014/ 

2. https://mil.in.ua/en/articles/and-so-began-sloviansk/ 

3. https://crimea-platform.org/en/news/serhii-kokurin-the-first-ukrainian-soldier-killed-by-the-russian-occupiers/

4. Prometheus kustannus: “Donbas in Flames, guide to the conflict zone” s. 35.

5. https://www.religion.in.ua/news/ukrainian_news/25721-v-slavyanske-pogib-ponomar-kievo-pecherskoj-lavry-komandovavshij-otryadom-povstancev.html 

6. Prometheus kustannus: “Crimea Behind the Curtain” s. 76-77.

7. https://khpg.org/en/1608809352 

Lähteenä hyödynnetty myös ”And So Began Sloviansk” ja ”Things Are Heating Up in Sloviansk” artikkeleja Ukrainian Military Center-verkkosivulta sekä laajemminkin Prometheus kustannuksen ”Donbas in Flames, guide to the conflict zone” ja “Crimea Behind the Curtain” teoksia.

Timo Hellenbergin (valtiotieteen tohtori) Euromaidan-havainto Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta-teoksesta. Teoksen kirjoittivat yhdessä Timo Hellenberg sekä toimittaja Nina Leinonen (nyk. Järvenkylä). Leinonen kuvasi tapahtumia Itä-Ukrainassa teoksen jälkimmäisessä osassa.

#StandWithUkraine