Euroopan äärivasemmisto Venäjän asialla

 

Helsingin Sanomat julkaisi toukokuun lopulla eurooppalaista vasemmistoa tarkastelevan analyysin – Luvut paljastavat karun tosi­asian Euroopan vasemmistosta, ja ongelman nimi on Putin – jonka johtopäätös näyttää olevan yllätys monille. (1) Mutta onko johtopäätös todellakaan mikään yllätys? Ei se ainakaan minulle ole, jota päätelmää avaan tässä kirjoituksessa hiukan tarkemmin.

Tätä (yllätyksellisyyttä) pohtiessani ymmärsin, että suomalaiset ovat peilanneet eurooppalaista vasemmistoa liian paljon suomalaisten vasemmistopuolueiden toiminnan kautta, jolloin syntynyt kuva todellisuudesta ei ole täysin vastannut sitä, millainen se kuva on, kun otantaa laajennetaan koskettamaan koko Eurooppaa.

Suomessa on eurooppalaisen laita- ja äärioikeiston Venäjä-tukeen ja -sympatioihin kiinnitetty aivan aiheellisesti runsaasti huomiota. * Samalla on kuitenkin jäänyt huomiotta se, että poliittisen janan toisesta päästä löytyy edelleen yllättävänkin paljon Venäjän sympatisoijia ja voimakkaita tukijoita. Tämä tuki ja ymmärrys on näkynyt Venäjän suorittaman Krimin niemimaan miehityksen sekä sen käynnistämän Itä-Ukrainan sodan myötä Ukrainan sotaa seuraaville monella tapaa (tarkoitamme nyt siis vuotta 2014, jolloin Venäjä miehitti Krimin ja aloitti Ukrainassa epävakauttamiskampanjan, joka eteni sodaksi Donbasissa keväällä 2014).

Tässä vasemmiston tuessa kyse on muustakin kuin irlantilaisen Independents 4 Change-puolueen mepeistä Mick Wallace ja Clare Daly tai latvianvenäläisestä Tatjana Ždanokasta, joka Latvian itsenäistyessä oli Latvian kommunistisen puolueen jäsen, ja hänen yhteistyöstänsä Venäjän federaation turvallisuuspalvelu FSB:n kanssa. Tämä vuosia kestänyt yhteistyö paljastui vuodetuista sähköposteista, joihin virolainen uutissivusto Delfi on tutustunut. Aiheesta uutisoitiin laajalti tammikuun lopulla. (2) Kyse on myös laajemmasta ilmiöstä, kuin Venäjää myötäilevän disinformaation ja propagandan levittämisestä sosiaalisen median lisäksi europarlamentissa, jossa toimessa myös edellä mainittu kolmikko on ollut aktiivinen aivan kuten moni muu nykyinen ja entinen laitavasemmiston edustaja europarlamentissa, kuten vaikkapa Marco Rizzo, entinen europarlamentin jäsen ja Partito Comunista Italiano’n (Italian kommunistinen puolue) pääsihteeri, joka vielä keväällä 2021 levitti venäläisiä propagandauutisia Ukrainasta. (3) Samaista valeuutista käytettiin hyväksi propagandatarkoituksessa europarlamentissa Tatjana Ždanokan johdolla vielä helmikuussa 2022.**

 

Eurooppalaisen vasemmiston Venäjä-yhteistyöstä

Tutustutaanpa seuraavaksi hiukan tarkemmin eurooppalaisen vasemmiston Venäjä-yhteistyöhön, tarkasteluun sisältyy yhteistyö Venäjän Ukrainalta miehittämillä alueilla vuodesta 2014 alkaen. Venäjän miehitettyä Krimin niemimaan helmi-maaliskuussa 2014, se järjesti maaliskuussa niemimaalla laittoman ja kansainvälisten sopimusten vastaisen ”kansanäänestyksen” liittymisestä Venäjään. Näitä vaaleja ”tarkkailemaan” Venäjä ja sen hallintoa lähellä olevat kansalaisjärjestöt kutsuivat myös joukon kolmansien maiden kansalaisia, joiden tehtävä ulkomaisina ”tarkkailijoina” oli antaa ”kansanäänestykselle” uskottavuutta ja toimia ”kansanäänestyksen” propagandaääninä. Tähän joukkoon kuului myös eurooppalaisia vasemmistopoliitikkoja, kuten saksalaisen Die Linken (Vasemmisto) Torsten Koplin, Monika Merk; Kreikan kommunistisen puolueen (KKE) Charalampos Angourakis; puolalaisen Demokraattisen vasemmiston liiton Adam Krzysztof Kępiński; nykyisen Latvian venäläisten unionin Miroslavs Mitrofanovs sekä europarlamentaarikko Tatjana Ždanoka; (4 ja 5) suomalaisväriä Venäjän operaatioon toi tuolloin Johan Bäckman. (6)

Eurooppalaisen laitavasemmiston lisäksi myös eurooppalaisten laita- ja äärioikeistopuolueiden ja ryhmien edustajia osallistui Venäjän ja sitä lähellä olevien organisaatioiden organisoimaan operaatioon maaliskuussa 2014. Eräs tällainen taustaorganisaatio oli Venäjällä toimiva Eurasian Observatory for Democracy and Elections, jonka johdossa oli tuolloin kaksikko Luc Michel ja Jean-Pierre Vandersmissen. Kumpikin heistä kuuluu belgialaisen kollaboraattorin ja poliittisen teoreetikon Jean-François Thiriartin seuraajiin ollen belgialaisen kansallisbolsevistisen ja uusfasistisen Parti communautaire national-européen (PCN) jäseniä.

Venäjän organisoima laiton kansanäänestys Krimin niemimaalla maaliskuussa 2014 toimi lähtölaukauksena Venäjän Ukrainalta miehittämillä alueilla järjestämiin vaaleihin. Syksyllä 2014 Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla järjestettiin ”aluevaalit”, joita ”tarkkailemaan” saapui jälleen myös eurooppalaisten vasemmistopuolueiden edustajia Kreikasta ja Slovakiasta: Georgios Lambroulis ja Sotirios Zarianopoulos Kreikan kommunistisesta puolueesta sekä Viliam Longauer Slovakian antifasististen taistelijoiden liitosta eli SZPB:stä. (7)

Tulevina vuosina ulkomaisista ”vaalitarkkailijoista” tuli tavanomainen näky Venäjän miehittämillä alueilla, heitä nähtiin Ukrainalta miehitettyjen alueiden lisäksi Georgialta anastetussa Etelä-Ossetiassa kesällä 2019. (8) Eräs merkittävimpiä Venäjän organisoimia ”vaalitarkkailuoperaatioita” oli Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla järjestettyjen Venäjän ”presidentinvaalien” tarkkailuoperaatio maaliskuussa 2018, jolloin miehitetyllä niemimaalla järjestettyyn operaatioon osallistui ainakin 43 ulkomaalaista ”vaalitarkkailijaa” äärivasemmalta äärioikealle. (9) Tähän joukkoon kuului myös lukuisia poliittisesti sitoutumattomia ”vaalitarkkailijoita” tai henkilöitä, joilla oli talouden tai uskonnollisen toiminnan kautta tiiviit kontaktit Venäjään. Vaalien järjestäminen miehitetyllä niemimaalla oli luonnollisesti Ukrainan lakien sekä kansainvälisen oikeuden vastainen toimenpide.

Italialainen europarlamentaarikko seurueineen miehitetyssä Luhanskissa, toukokuu 2017.

Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla kuin myös Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla sekä Georgialle kuuluvassa Etelä-Ossetiassa alkoi vierailla myös korkeamman profiilin eurooppalaisen vasemmiston edustajia. Osaltaan heidän aktiivisuutensa myötä Venäjän narratiivi alkoi saada entistä enemmän näkyvyyttä Europarlamentissa ja muissa keskeisissä elimissä. Italialaisen kommunistipuolue Partito della Rifondazione Comunistan (PRC:n) Eleonora Forenza vieraili meppinä ollessaan Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla toukokuussa 2017. (10) Vierailuaan miehitetyssä Donbasissa alueilla hän perusteli seuraavalla tapaa:

”Ukrainasta on valitettavasti tullut uusfasististen järjestöjen laboratorio Euroopan sydämessä… Toisaalta Euroopan toimielimet tukevat edelleen Kiovan äärioikeistolaista – banderismia nostalgisoivaa – natsien kanssa yhteistyötä tekevää hallintoa…”, (käännös allekirjoittaneen).

Luonnollisesti perustelu vierailulle on täysin kestämätön, etenkin kun sen lausuu henkilö, joka vieraillessaan miehitetyssä Luhanskissa tervehtii ”Lenin setää”, antaen samalla tukensa Vladimir Putinin totalitaariselle ihmisoikeuksia polkevalle hallinnolle. Useimmat äärivasemmiston edustajat olivat (ovat) myös täysin sokeita Venäjän laajalle yhteistyölle eurooppalaisen laita- ja äärioikeiston kanssa, tämä pätee myös Eleonora Forenzaan.

Kiinnostava yksityiskohta Forenzan toiminnasta on se, että hyvin pian hänen miehitettyjen alueiden vierailunsa päättymisen jälkeen hänen kutsumana Europarlamentissa vieraili Andrei Kotšetov, joka esiteltiin europarlamentaarikoille ”Luhanskin kansantasavallan” ”ammattiliittojen federaation” puheenjohtajiston jäsenenä. (11) Kotšetovin seurueeseen kuului myös miehitetyillä alueilla vieraillut ja ”vaalitarkkailuun” osallistunut sekä Prizrak prikaatin mukana liikkunut, mahdollisesti myös sotatoimiin osallistunut, internationalisti Riccardo Sotgia, Italiasta. Kotšetovin historiasta voidaan poimia detalji asepalveluksen suorittamisesta. Hän suoritti ainakin osan siitä (v. 1985–1987) Unkarissa, Neuvostoliiton maavoimien sotilasyksikössä nro. 20623, joka oli sijoitettuna Pápan kaupungin alueelle aina 90-luvun alkuun saakka, jolloin yksikkö vedettiin pois ja uudelleen sijoitettiin nykyisen Ukrainan alueelle.

Andrei Kotšetov europarlamentissa, kuvassa äärimmäisenä oikealla Eleonora Forenza.

Kotšetovin tehtävänkuvaan kuului ulkomaalaisten ”vaalitarkkailijoiden” kaitseminen näytösluonteisissa ”aluevaaleissa” Luhanskin alueella marraskuussa 2018. Suomalaisista Luhanskin alueella ”vaalitarkkailijoina” toimivat tuolloin ainakin Jarmo Ekman, Janus Putkonen ja edesmennyt Jon Hellevig. Johan Bäckmanin toimiessa ”vaalitarkkailijana” miehitetyn Donetskin alueella. Saksalaisen Die Linken Artur Leier ja Andreas Maurer osallistivat tuolloin Venäjän kutsumina ”vaalitarkkailu-operaatioon” Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla, Kreikasta operaatioon osallistui Kostas Isihos Syrizasta eli Radikaalin vasemmiston liitosta, operaatioon osallistui myös norjalainen vasemmistoideologi ja historioitsija Bjørn Ditlef Nistad. Nistad on vieraillut myös Suomessa, Johan Bäckmanin järjestämässä konferenssissa, jonka aiheena oli hybridiuhat, Pohjoismaat ja Donbasin tulevaisuus. (12)

Koronavirusepidemian seurauksena ulkomaalaisten ”vaalitarkkailijoiden” lukumäärä laski merkittävästi vuoden 2020 Venäjällä sekä miehitetyllä Krimin niemimaalla järjestetyn ”yleisvenäläisen äänestyksen” perustuslaista kohdalla. Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla ”vaalitarkkailuun” osallistui kymmenkunta Euroopan Unionin jäsenmaista kotoisin olevaa henkilöä, johon joukkoon ei kuulunut ainoatakaan laitavasemmiston edustajaa. Helmikuun 2022 suurhyökkäyksen jälkeenkin Venäjä on järjestänyt Ukrainalta miehittämillään alueilla erilaisia näytösluonteisia vaaleja, joiden ”tarkkailuoperaatioihin” on osallistunut myös kolmansien maiden henkilöitä. Esim. syyskuussa 2023 Venäjä järjesti Ukrainalta miehittämillään alueilla valevaalit, joiden tarkkailuoperaatioon osallistui Centre for Democratic Integrity’n ja European Platform for Democratic Elections’in 15. syyskuuta 2023 julkaiseman lehdistötiedotteen mukaan ainakin 34 ei-venäläistä henkilöä ”kansainvälisinä tarkkailijoina”, (13) joukossa oli myös yksittäisiä eurooppalaisia vasemmistoaktivisteja, kuten Portugalin kommunistisen puolueen Manuel Pires da Rocha. (14)

Euroopassa on havaittavissa selkeä trendi, joka Helsingin Sanomienkin artikkelissa tuotiin esille. Nimittäin mitä etelämmäs Euroopassa mennään, sitä enemmän äärivasemmistosta löytyy Venäjän avoimia tukijoita, joista moni pitää Venäjää anti-imperialistisena toimijana. Mikä onkin merkittävä syy sille, että mahdollisesti jopa satoja eurooppalaisen laita- ja äärivasemmiston edustajia on värväytynyt Venäjän proxy-joukkoihin lähtien sotimaan ”imperialismia ja fasismia vastaan” Donbasiin vuoden 2014 jälkeen.  Tähän joukkoon kuuluu ainakin yksi suomalaiskommunisti – enkä nyt tarkoita edesmennyttä Petri Viljakaista, joka hänkin jossain vaiheessa elämäänsä määritteli itsensä anti-imperialistiksi ja antifasistiksi.

Ylläolevassa kuvassa Prizrak prikaatin taistelijoita, etualalla Viljakainen. Prikaatin toukokuussa 2015 likvidoitua komentajaa Aleksei Mozgovoita saksalaiset vasemmistolehdet ylistivät todelliseksi ”antifasistiksi” ja ”Donbasin Che Guevaraksi”. Saksalaisen vasemmiston, Die Linke mukaan luettuna, aktiiveja on myös vieraillut säännöllisesti Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla sekä miehitetyllä Krimin niemimaalla ”humanitaarisissa operaatioissa” (huom. operaatiossa Die Linken jäsenet menivät Ukrainalta miehitetyille alueille Venäjältä käsin, puolueettomien organisaatioiden ei ollut mahdollista tarkastaa, mitä näiden operaatioiden puitteissa tehtiin).

* * *

Venäjän suurhyökkäyksen jälkeen, laitavasemmiston pienpuolueita ja ryhmiä lukuun ottamatta, suomalaisten vasemmistopuolueiden Venäjä-linja on ollut varsin johdonmukainen yksittäisten henkilöiden irtiottoja lukuun ottamatta. Vasemmistoliiton ex. kansanedustaja Johannes Yrttiaho kuuluu puolueensa Venäjä-myötäilijöihin, mikäli Li Andersson valitaan europarlamenttiin, varasijalla oleva Yrttiaho nousee kansanedustajaksi. Yrttiahon kanssa samaa kaliiberia on vasemmistoliiton ex. kansanedustaja Markus Mustajärvi. Meidän ei kuitenkaan tarvitse katsoa kuin viime vuosikymmenelle, jolloin vasemmalta löytyi olennaisesti enemmän ymmärrystä Venäjän aggressioille.

Vuoden 2018 presidentinvaaleissa silloinen Vasemmistoliiton ehdokas Merja Kyllönen (silloinen europarlamentaarikko, nykyinen kansanedustaja) oli sitä mieltä, että Suomi on osaltaan vastuussa Venäjän uhittelusta. (15) Yhteistyö lännen, erityisesti Naton kanssa oli hänen mielestänsä turhaa provokaatiota. On kuitenkin hyvä huomioida, että kannanoton suomettuneesta ulosannista huolimatta Kyllösen linja asemoitui tuolloin Suomen ulkopoliittiseen linjaan – hyvässä ja pahassa. Muistammehan kuinka vuoden 2018 presidentinvaalikamppailun käynnistyessä, lokakuussa (v. 2017) pidetyssä vaalitentissä, presidentti Sauli Niinistö hermostui turvallisuuskomitean asiantuntija-arvioista, kertoen pitävänsä niitä trollauksena. (16)

Lukijan on hyvä tiedostaa, että tämä kirjoitus on vain pintaraapaisu aiheesta, tarkoituksenani oli lähinnä muutamien esimerkkien kautta osoittaa, että myös eurooppalaisen vasemmiston joukosta löytyy heitä, jotka ovat jatkaneet yhteistyöntekemistä Venäjän hallinnon kanssa Krimin niemimaan miehityksen ja Itä-Ukrainassa alkaneen sodan jälkeenkin. Suomessa eurooppalaisen laitavasemmiston Venäjä-sympatioihin ei juurikaan tuolloin kiinnitetty huomiota, johtuen osaltaan siitä, että Suomessa kommunistit ovat aivan marginaalissa.  Kirjoituksessani jätin tietoisesti huomiotta taloudellisen yhteistyön (jonka kannattajia löytyi ja löytyy edelleen koko ideologiselta janalta kuin myös talouselämästä) kuin myös Venäjän pyrkimyksen ujuttautua eurooppalaisten separatististen liikkeiden yhteyteen ja kerätä niiden kautta tukea omille pyrkimyksilleen, esim. Kataloniassa nämä pyrkimykset näkyivät viime vuosikymmenellä. (17) Vähäiselle huomiolle jäi myös äärivasemmiston värväytyminen Venäjän proxy-joukkoihin miehitetyssä Donbasissa, kyse on kuitenkin niin laajasta ilmiöstä, että se kaipaisi oman kirjoituksensa.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010447651.html 

2. https://www.hs.fi/maailma/art-2000010153062.html 

3. https://x.com/MarcoRizzoPC/status/1378739078393430019 

4. https://anton-shekhovtsov.blogspot.com/2014/03/pro-russian-extremists-observe.html 

5. https://eng.lsm.lv/article/society/society/meps-visit-to-crimea-paid-for-by-european-parliament.a156373/

6. https://anton-shekhovtsov.blogspot.com/2014/03/pro-russian-extremists-observe.html 

7. https://anton-shekhovtsov.blogspot.com/2014/11/fake-monitors-observe-fake-elections-in.html

8. https://www.foiaresearch.net/media/image/kris-roman-and-gunnar-lindemann-south-ossetia 

9. https://www.fakeobservers.org/biased-observation-database/elections/presidential-election-russia-crimea-2018.html

10. Eleonora Forenzan Facebook-profiili.

11. Andrei Kotšetov’in Facebook-profiili.

12. https://kohudosentti.blogspot.com/2017/09/censorship-in-european-union-case-of.html 

13. https://democratic-integrity.eu/wp-content/uploads/2023/09/CDI-EPDE-FO-2023.pdf 

14. https://spravdi.gov.ua/en/putins-friends-and-prigozhins-network-foreign-observers-in-pseudo-elections-in-occupation-territories/ 

15. https://www.radiohelsinki.fi/podcastit/merja-kyllonen-tasavallassa-suomi-provosoi-venajaa/ 

16. https://yle.fi/a/3-9908533 

17. https://www.voanews.com/a/europe_spain-investigates-russian-links-catalan-separatists/6197743.html 

*: Lähteistetyt kirjoitukseni eurooppalaisen laita- ja äärioikeiston yhteistyökuvioista Venäjän kanssa:

https://vartiopaikalla.blogspot.com/2021/05/venajan-ja-eurooppalaisen-aarioikeiston.html 

https://vartiopaikalla.blogspot.com/2021/05/eurooppalainen-aarioikeisto-sotimassa.html

**: Aihetta tarkasteltu blogissani Venäjän propaganda leviää europarlamentissa.

Näin Venäjän propaganda ja disinformaatio leviää Suomessa – OSA III

 

Ei perinteinenkään media selviä puhtain paperein

Kirjoitukseni kolmannessa osassa vuoronsa saa luotettavana pidetty perinteinen media, joka sekään ei uutisoinnissaan tai katsauksissaan onnistu välttämään sudenkuoppia, ja kuten esimerkkien kautta osoitan, joukkoon mahtuu hyvinkin räikeitä virheitä. Huomioidessamme perinteisen median lukijakunnan laajuuden ja monimuotoisuuden, niiden olisi ensiarvoisen tärkeä muistaa vastuunsa uutisten välittäjänä. Perinteisen median edustajien kohdalla on myös muistettava niihin liitetystä luotettavuuden-tunteesta seuraava uskottavuus, jota venäläismediat hyödyntävät. Aivan samalla tapaa kuin venäläismedioille suomalaisen asiantuntijan (huom. asiantuntijuus voi kohdistua aivan toiselle osa-alueelle) Venäjä-myönteinen lausunto on arvokas, on sitä myös luotettavaksi tiedetyn perinteisenmedian Venäjä-myönteinen uutinen – puhumattakaan, että perinteisen median edustaja toistaisi Venäjän propagandistista näkemystä tapahtumasta sellaisenaan.

Perinteisissä, luotettavina pidetyissä medioissa ei ole tapahtunut toivomaani todellista ryhdistäytymistä Venäjä-uutisoinnissa 24. helmikuuta 2022 jälkeenkään. Edelleen toistetaan virheitä, joihin Keir Giles uusimmassa teoksessaan (Venäjän sota jokaista vastaan ja mitä se sinulle merkitsee) viittaa kirjoittaessaan läntisistä medioista Venäjän narratiivin toistajina osiossa ”Venäjä ja lännen tiedotusvälineet” s. 231 eteenpäin. Kyseisessä osiossa lainataan muun muassa ’Larsia’ ”joissakin Euroopan maissa Venäjän tiedotusvälineitä kohdellaan edelleen aivan kuin ne olisivat minkä tahansa muun maan normaaleja tiedotusvälineitä” jatkaen: ”Voi olla uutisvälineitä, jotka aivan oikeasti siteeraavat Venäjän välittämiä uutisia objektiivisena totuutena tai jonakin, mikä muistuttaa luotettavuudeltaan oikeita uutisia. Tuonkaltaiset asiat tihkuvat sitten suuren yleisön mieleen ja voivat muokata julkista mielipidettä. Läntistä lehdistöä käytetään näin vahvistamaan Venäjän disinformaation levittämiä narratiiveja”. (1) Toisinaan kaupalliset sopimukset venäläisten mediatalojen tai ”uutistoimitusten” kanssa johtavat siihen, että läntisestä mediatalosta tulee yksi Venäjän propagandan ja disinformaation levittämisen päätteistä. Näin kävi luotettavalle Reutersille sen tehtyä kaupallisen sopimuksen venäläisen valtiollisen uutistoimisto Tassin kanssa vuoden 2020 puolivälissä. (2)

Kasvoin aikana, jolloin Yleisradion viikko-ohjelmistoon radiossa kuului ”Naapurineljännes”, vartin mittainen ohjelmarupeama, jossa maalailtiin perin aurinkoista ja paikkansa pitämätöntä kuvaa naapuristamme Neuvostoliitosta. 70-luvun loppupuolella kyseinen ohjelma venyi puolentunnin mittaan nimen vaihtuessa ”Näin naapurissa” -ohjelmaksi, sisällön kuitenkaan muuttumatta lainkaan todenmukaisemmaksi. Tänään tilanne on olennaisesti parempi kuin lapsuudessani, jolloin Neuvostoliitosta uutisoitiin kieli keskellä suuta ja jolloin koulussa neuvostovaltiosta kerrottiin hyvinkin väritettyjä tarinoita oppitunneilla – olimme uskovinamme niitä (osa todennäköisesti uskoi, minäkin joitain). Vaikka tilanne kokonaisuudessaan on nykyään parempi, uutisointi on luotettavammalla pohjalla, on rehellisyyden nimissä tunnustettava, että parannettavaa myös on. Parhaiten tämä näkyy lukiessa kiireellä kirjoitettuja uutisia tapahtumista rintamalla tai Venäjällä. Aivan liian usein uutistekstiin jää suoria siteerauksia Venäjän hallinnon lausunnoista, jonka seurauksena valheellinenkin viesti saattaa ihmisten mielissä muuttua todenkaltaiseksi vain ja ainoastaan siksi, että sitä levittää luotettavana pidetty perinteinen uutistoimisto tai mediatalo. Suomessa Yleisradio, Helsingin Sanomat tai jokin muu laajalevikkinen perinteisen median edustaja. Mutta toisinaan tämä Venäjän narratiivi pääsee läpi sellaisenaan laajemmassa katsauksessa, joka on ajan kanssa kirjoitettu ja jonka toimitusvaiheessa faktantarkistukseen olisi täytynyt paneutua aivan toisella tavalla. Tässä kirjoituksessa huomioni keskittyy tällaisiin artikkeleihin ja katsauksiin, mutta palaan loppupuolella vielä hektisiin uutistoimituksiin.

Muistutan myös lukijaa siitä, että huomioni kohdistu Venäjän sekä sen tukijoiden tuottamaan ja jakamaan disinformaatioon ja propagandaan, joten en tule uhraamaan suurempaa huomiota esim. Kiinan vaikutuspyrkimyksille tai Lähi-idässä tuotettuun disinformatiiviseen aineistoon. 

Yllä olevassa kuvassa on yksittäisiä esimerkkejä perinteisen median epäonnistumisista Venäjä-uutisoinnissa, joukossa on myös suoranaista propagandaa. Pidän myös perusteltuna käydä läpi perinteisen median epäonnistumisia, merkittävimpänä syynä pidän sitä, että eri mediatalot ja uutistoimitukset edelleen liian kritiikittömästi toistavat Venäjän valtiollisten tahojen sekä venäläisten ”uutistoimitusten” välittämää informaatiota sellaisenaan. Yllä olevan esimerkkikollaasin kuvat omalta osaltaan todistavat myös sen puolesta, että aina ei voi vedota kiireeseen Venäjän propagandan päästessä toimituksen seulan läpi. Toisaalta esimerkkikuva osoittaa myös sen, että ongelma ei ole tuore, yksistään Venäjän Ukrainaan kohdistama sota ja sen eri alueiden miehitys kattaa jo yli vuosikymmenen ajanjakson, mutta edelleen uutistoimitukset sortuvat alkeellisimpiinkin virheisiin. Esim. kuvakaappaus Helsingin Sanomien uutisesta, jossa karttaan on merkitty ”separatistialueet”, jollaiseen lapsukseen ei enää Venäjän suurhyökkäyksen jälkeen olisi pitänyt sortua. Sellaiseen ei olisi pitänyt sortua enää vuosiin. Venäjän rooli Itä-Ukrainan sodassa kävi kaikella tapaa selväksi kesällä 2014, jonka jälkeen ”separatismista” kirjoittaminen ei palvele enää tarkoitustaan – käytännössä kyse oli Venäjän disinformaation toistosta.

Ukrainassa on sodittu jo reilu vuosikymmen. Sodan alkupuolella osa suomalaisistakin medioista sortui julkaisemaan naiiveja – melkeinpä sympatisoivia juttuja – suomalaisvapaaehtoisista ja heidän edesottamuksistansa Venäjän proxy-joukkoihin värväytyneinä vapaaehtoisina. Tällaisten kirjoitusten julkaiseminen maaseutulehdissä tai paikallislehdissä oli ymmärrettävää sodan ensimmäisenä vuonna mutta Länsi-Savon sortuessa moiseen elokuussa 2019, oli jo auttamatta ohitettu aika, jolloin ilmiötä tarkasteltaisi tai siitä kirjoitettaisi naiivisti ja jopa romantisoiden. (3) Tarkastelin Länsi-Savon julkaisemaa haastattelua varsin kriittisesti jo elokuussa 2019 kirjoittamassani blogissa: Länsi-Savo haastatteli Petri Viljakaista, jossa kuvailin kirjoitusta kunnianhimottomaksi, jossa Viljakainen sai sanottua sanottavansa, ilman, että hänen tekemissä valinnoissa nähtiin sen suurempia ongelmia. Viljakaisen esittämät väitteet jäivät myös riippumaan ilmaan sellaisenaan, eikä disinformaatiota ryhdytty oikomaan.

Kokonaiskuvassa maakuntalehdet tai paikallislehdet ovat lopultakin vain yksi tekijä, jota kautta Venäjän narratiivia sodasta on helpompi ujuttaa laajemman yleisön tietoon. Näiden medioiden kyky faktantarkistukseen ei läheskään aina ole sillä tasolla mitä se on valtakunnallisilla mediataloilla tai Yleisradiolla, mutta jotka nekin sortuvat toistuvasti virheisiin.

Pidin Yleisradion kesäkuussa 2019 julkaisemaa, toimittajansa Marjo Näkin kirjoittamaa, kritiikitöntä ja disinformatiivista artikkelia Artek-leirikeskuksenelämästä toimituksellisena pohjanoteerauksena. (4) Elettiin jo aikaa, jolloin kaikilla, jotka seurasivat Venäjän toimia Ukrainalta miehittämillään alueilla, oli tiedossa sen toimet näillä alueilla. Se, kuinka miehitettyjen alueiden väestöä sorrettiin ja kuinka lapsia oli ryhdytty militarisoimaan (ja jossa toiminnassa Artek-leirikeskuksella oli oma roolinsa miehitetyllä Krimin niemimaalla). Tämä kaikki tieto oli helposti saatavilla, siitä oli laadittu myös englannin kielisiä artikkeleja, joten todellisuuden sivuuttamista ei voinut perustella tiedon puutteella. Syy oli jokin muu, vielä oudommaksi koko julkaisuepisodin teki se, että Yleisradiolta meni viikkoja päivittää juttua edes sen verran, että siihen liitettiin lyhyt (ja puutteellinen) tietopaketti Krimin niemimaan asemasta otsikolla ”Krimin kiistelty asema”. Mikä sekin on harhaanjohtava sanamuodoltaan! Krim on kansainvälisoikeudellisesti osa Ukrainaa, siinä ei ole mitään kiistanalaista. Venäjän toimet (miehitys ja vale-kansanäänestys) ovat laittomia.

Elokuussa 2022 eli puolivuotta Venäjän brutaalin suurhyökkäyksen alun jälkeen Yleisradio epäonnistui laajahkossa katsauksessaan Venäjän käynnistämästä, miehittämillään alueilla toteuttamasta, ukrainalaisväestön pakkovenäläistämisestä. (5) Katsauksen alkuperäinen otsikko oli jopa niinkin mauton, kuin ”Kreml käy Kaakkois-Ukrainassa myös hienovaraista sotaa, jonka tavoitteena on ukrainalaisen väestön venäläistäminen”. Aivan kuin sellaisessa toiminnassa, jonka lopullisena tavoitteena on Venäjän miehittämillä alueilla asuvien ukrainalaisten kansallisen identiteetin, kielen ja kulttuurin tuhoaminen, olisi mitään ”hienovaraista” toteutettiinpa se, miten tahansa. Puhumattakaan, että se toteutetaan metodein, joihin Venäjä miehittämillään alueilla turvautuu. Runsaan asiakaspalautteen jälkeen katsauksen otsikko vaihdettiin muotoon ”Kreml käy Kaakkois-Ukrainassa sodan lisäksi kampanjaa, jonka tavoitteena on ukrainalaisen väestön venäläistäminen”.

Kiireiset aamu-tv:n lähetykset tarjoavat alustan valitettaville virheille, olemme nähneet sellaisia niin Yleisradion aamun televisiolähetyksissä kuin myös MTV3:n Huomenta Suomessa. Ennen Venäjän suurhyökkäyksen alkua (24. helmikuuta 2022) tavallisimpia virheitä olivat karttavirheet, jolloin esim. Krimin niemimaa oli osa Venäjää. Useimmiten nämä olivat seurausta siitä, että käytettiin kolmannen osapuolen toimittamaa karttaa, jonka tarjoamaan informaatioon toimituksessa ei ollut perehdytty riittävän tarkoin, jonka seurauksena virheet päätyivät lähetykseen. Toisinaan asiat ilmaistaan kömpelöllä tapaa, siten, että väärinymmärrykselle on sijansa.

Kuvakollaasin oikeassa alakulmassa on kuvakaappaus Ylen aamulähetyksestä 14. helmikuuta 2023, joka sopii erinomaisesta esimerkistä kömpelöstä ja todellisuutta vääristävästä viestinnästä. Tikkerissä huomio kohdistuu viestiin: ”Ukrainan valtaamille alueille luodaan järjestystä”. Ensimmäisenä korvaan särähtävät sanat ”valtaamille alueille”, josta syntyy mielikuva siitä, että Ukrainana käy valloitussotaa, kun tosiasiassa kyse on siitä, että Ukraina vapauttaa Venäjän miehittämiä alueita. Eikä jatkokaan parempaa mielikuvaa synnytä, jossa ”luodaan järjestystä”, joka johtaa myös harhaan herättäen samalla kysymyksiä. Yleisradion toimittaja Antti Kuronen totesi twiittiketjussani Ukrainan vapauttamilla alueilla järjestyksen palautuneen sen jälkeen, kun miehittäjä eli Venäjä joutui vetäytymään niiltä. Vapauttamisen myötä järjestys siis palautui alueille!

Tällä hetkellä perinteisen median edustaista eniten parannettavaa on Helsingin Sanomilla, jonka Venäjä-kirjeenvaihtaja Jenni Jeskasen toimittamat artikkelit ja katsaukset Venäjältä ovat tavattoman usein myötäsukaisia, joissa Venäjän valtion edustajat pääsevät kritiikittä ääneen. Helsingin Sanomien toimituksessa kenties oletetaan, että riittää kun artikkeliin tai katsaukseen sijoitetaan muutama lyhyt maininta siitä, ettei Venäjän toiminta ole kansainvälisten sopimusten mukaista tms. Tässä kohdin on kuitenkin todettava, ettei se missään nimessä riitä, kun siinä samalla päähuomion saa Venäjän valtion edustaja, jonka räikeitäkään valheita ei korjata. Useissa tapauksissa asetelma on jopa sellainen, ettei lukija tiedä tekstin sisältävän räikeitä valheita tai propagandaa, koska toimitus ei millään tavalla korjaa disinformaatiota. Esim. 13. huhtikuuta 2023 Helsingin Sanomat epäonnistui täydellisesti uutisessaan Venäjän lapsiasiainvaltuutettu Marija Lvova-Belovan järjestämästä tiedotustilaisuudesta, päästäessään hänen äänensä kuuluviin pitkinä monologinomaisina lainauksina, joissa toistuvat propagandan ohella räikeät valheet sekä väitteet, joiden todenperäisyyttä ei voida millään muotoa osoittaa. (6) Haagin kansainvälinen rikostuomioistuin (ICC) antoi 17. maaliskuuta 2023 kansainvälisen pidätysmääräyksen Vladimir Putinista sekä Venäjän lapsiasiainvaltuutettu Marija Lvova-Belovasta. ICC:n antama pidätysmääräys koskee Venäjän toteuttamia lapsikaappauksia Ukrainasta ja aikuisten pakkosiirtoja Venäjän alueelle. (7) Uutinen kyseisestä tiedotustilaisuudesta ei kuitenkaan päässyt yllä olevaan kuvakollaasiin esimerkkinä perinteisen median epäonnistumisesta. Sen sijaan Helsingin Sanomien (ja samalla toimittaja Jeskasen) epäonnistumisia kuvaavat uutiset Venäjän voitonpäivän paraatista sekä Helsingin Sanomien vierailusta leirillä, jonne oli tuotu satoja nuoria Venäjän miehittämiltä alueilta Ukrainasta. (8 ja 9)

Uutinen Venäjän voitonpäivän juhlinnasta ja siihen liittyvästä paraatista on toki perusteltu, mutta ensiarvoisen tärkeää on se, että tapahtumaa tarkastellaan perusteellisesti ja siihen liittyvät virheelliset detaljit ja suoranainen disinformaatio korjataan ja asetetaan oikeaan rooliinsa, muussa tapauksessa koko uutinen on Venäjän valtiollisen propagandan ohimarssia. Sanoma-konsernin lehdistä Ilta-Sanomissa tämä uutisointi toteutettiin verrattoman paljon paremmin.

Jonkin sortin pohjanoteerauksena Helsingin Sanomien osalta voimme pitää Jeskasen artikkelia vierailustaan Pozlezavtra-leirillä, jonne on tuotu lähes kaksisataa nuorta Venäjän Ukrainalta miehittämiltä Donetskin, Luhanskin ja Hersonin sekä Zaporižžjan alueilta. (10) Osa haastatelluista nuorista on alueilta, jotka ovat olleet Venäjän miehittämiä ja sen asettaman nukkehallinnon kontrolloimia jo vuosikymmenen ajan. Tällainen on 16-vuotiaan ’Vladimirin’ tilanne, hän on kotoisin Kadijivkasta, joka on ollut Venäjälle alisteisten joukkojen kontrollissa jo vuosikymmenen ajan. Kyseisessä artikkelissa ei avattu tätä puolta riittävän painokkaasti, siinä ei esimerkein kerrottu sitä, millainen lasten ja nuorten tilanne on alueilla, joita Venäjä on miehittänyt jo vuodesta 2014. Kuinka lapsia ja nuoria on militarisoitu jo vuosien ajan, kuinka päiväkodit ja koulut Krimillä kuin myös Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla ovat sisältäneet patrioottista kasvatusta jo useiden vuosien ajan (ensimmäiset havainnot lasten ja nuorten militarisoinnista miehitetyillä alueilla ovat vuodelta 2018). Ukrainan, miehitettyjen Donetskin ja Luhanskin alueen, ihmisoikeusasiamiehen edustajan mukaan joulukuuhun 2018 mennessä enemmän kuin 5000 lasta oli osallistunut miehitetyillä alueilla Venäjän organisoimille ”militaristis-patrioottisille”-leireille. (11)

Perusteltua olisi ollut myös tuoda esille se, että Venäjälle pakkosiirrettiin lapsia ensimmäisen kerran Itä-Ukrainan sotatoimialueelta niinkin varhain kuin kesällä 2014. Venäläistaustainen valtion rahoittama organisaatio on pakkosiirtänyt miehitetyn Donbasin alueelta Venäjälle vähimmilläänkin satoja lapsia vuosien 2014 ja 2016 välillä. Joulukuussa 2016 organisaation perustaja Elizaveta Glinka palkittiin Vladimir Putinin toimesta valtiopalkinnolla. (12)

Luonnollisesti Venäjä (ääneen päästessään) pyrkii perustelemaan toimensa parhaalla mahdollisella tavalla ja samalla antamaan siloitellun kuvan todellisuudesta. Mitä Helsingin Sanomat todellisuudessa tietää haastatelluista lapsista tai lapsia valvovista aikuisista? Kyseinen artikkeli on surullinen ja samalla vastenmielinen esimerkki siitä, mihin journalismi kehnoimmillaan voi päätyä. Näiltä leireiltä lapset eivät kohoa savuna ilmaan, kuten juutalaislapset natsi-Saksan tuhoamisleireillä, mutta mitä heistä jää ihmisinä jäljelle, jos heidän kielensä ja identiteettinsä tuhotaan hyökkääjävaltion toimesta? Artikkelissa Jeskanen, kuin sivullisena toteaa nuorilla olevan Venäjän passit, yhtenäiset (Venäjän lipun koristamat) asut. Mutta silmissäni hän ei ole sivullinen – hän on osallinen toistaessaan Venäjän propagandaa artikkeleissa sanasta sanaan. Mikä on toimittajan ja mediakonsernin vastuu? Yllättääkö Helsingin Sanomien linja minut? Ei! muistammehan Hesarissa julkaistun Hongkongin erityisalueen mainoksen, joka siis käytännössä oli mainoksen muotoista poliittista propagandaa, syyskuulta 2019. (13) Onko Hesari setelinipulla ohjailtavissa… 

Perinteisen median rinnalla disinformaation ja propagandan levittämisen alustoiksi saattavat päätyä myös luotettavina pidettävät harrastelehdet. Venäjän helmikuussa 2022 alkaneen laajan hyökkäyssodan alkupuolella perinteikkäässä Suomen Sotilas -lehdessä palstatilaa annettiin yllättävän paljon Aleksei Kettusen kirjoittamille artikkeleille, joista lopulta itsekin tarkastelin tarkemmin hänen kirjoittamaa Terässade – lyhyt oppimäärä tykistöraketinheittimistä -artikkelia (julkaistiin Suomen Sotilas -lehdessä nro. 4/2022). (14) Suomen Sotilas -lehden kunniaksi on sanottava, että Kettusen kirjoitukset eivät ole enää aikoihin ylittäneet julkaisukynnystä. Ilmeisesti toimituksessakin tehty havainto, ettei tekstien asiantuntemus ole riittävän korkealla. Tekstit eivät vastaa todellisuutta!

Satusetä Aleksei Kettunen.

On ymmärrettävää, että uutistoimitusten hektisessä maailmassa tapahtuu virheitä mutta siinäkin maailmassa pitäisi kyetä tarkkuuden rinnalla arvioimaan lähteen luotettavuus. Onko Venäjän puolustusministeriö luotettava lähde, tai mikään merkittävä venäläismedia? (Luonnollisestikaan ei ole!) Aivan liian usein Venäjän edustajan sanat päätyvät sellaisenaan uutiseen läntisessä mediassa, ja jos suomalaisen median lähteenä on läntinen media, päätyvät sanat käännöksen kautta suomalaistenkin luettavaksi. Kirjoitukseni alkupuolella mainitsin Reutersin ja Tassin välisen sopimuksen, ja kuten Keir Giles kirjassaan kuvaa, sopimuksen seurauksena Tassin toimittamaa materiaalia alkoi päätyä sellaisenaan Reutersin uutisvirtaan, jolloin lukija saattoi kuvitella lukevansa Reutersin toimituskunnan kirjoittamaa uutista, vaikka todellinen lähde olikin Tassin puppugeneraattori. (15) Edellinen esimerkkinä siitä, kuinka venäläinen (dis)informaatio voi lopulta päätyä uutisiimme, ilman, että meidän on lukijoina mahdollista saada tietää informaation reittiä. (Itse suhtaudun hyvin skeptisesti uutisiin Ukrainan sodasta Venäjän näkökulmasta, jos alkuperäislähteenä on esim. Reuters). Merkittävin ongelma on venäläinen raha, jota löytyy monien läntisten medioiden omistusten taustalta (esim. brittiläinen The Independent, josta venäläistaustainen Jevgeni Lebedev omistaa 41 prosenttia. Jevgeni Lebedev taasen on ex. KGB-upseeri Aleksandr Lebedevin poika), mikä voi näkyä ja näkyykin siinä, että Venäjän narratiivi ujuttautuu uutisiin, artikkeleihin ja laajempiin katsauksiin.

Näin loppuun nostan esille vielä yhden teeman, joka väistämättä ainakin minulla vaikuttaa siihen, kuinka uskottavana (luotettavana) pidän välitettyä informaatiota. Seuraavaksi esimerkinomainen vertailu Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan ja Israelin sekä palestiinalaisten välisen sodan välillä. Venäjän iskettyä viikko sitten lauantaina ruuhka-aikaan liitopommeilla Epitsentr-kodintavarahypermarkettiin Harkovassa Ukrainan viranomaiset kertoivat ensin muutaman siviilin kuolleen ja kymmenien vammautuneen lisäten, että sammutus- ja raivaustyöt ovat edelleen käynnissä. Raivaustöiden edetessä tulevina päivinä uhriluku kasvoi kaiken aikaa nousten 19 kuolleeseen ja kymmeniin vammautuneisiin. (16) Valitettavan usein käy kuitenkin niin, ettei tämä lopullinen tieto enää tavoita lukijoita lännessä, asia mikä kenties on tiedostettu medioissa tai ministeriöissä, joiden tehtävänkuvaan kuuluu myös hämärtäminen ja informaatiosota. Jokainen suuronnettomuuspaikalla vieraillut tai tuhoisaa paloa sammuttamassa ollut tietää, ettei muutama kymmenen minuuttia tapahtuman jälkeen voida kertoa mitään tarkkoja uhrilukuja. Tämä pitäisi myös olla tiedossa medioiden edustajilla, jotka vuosien ajan ovat välittäneet lukijoille viestiä tällaisista tapahtumista, mutta jostain syystä tämä tieto (oppi) unohtuu, kun ”kaukokirjoittimesta” tulee venäläisministeriöiden jakamaa viestiä tai Hamasin alaisen terveysministeriön julkaisemia uhrilukuja kymmenistä raketti-iskussa kuolleista. Media, toistaessaan kritiikittä tällaista infoa väistämättä nakertaa samalla omaa uskottavuuttaan, mikä ei ole kenenkään etu, ei etenkään kärsivien palestiinalaisten. Sanoilla ja teoilla on merkitystä!

Vaikka tämä kirjoitus on kokonaisuudessaan melkoinen perinteiseen mediaan kohdistuva kritiikkiryöppy, on meidän kuitenkin hyvä muistaa se, että pääsääntöisesti tämänkin kirjoituksen esimerkkimediat onnistuvat työssään hyvin niiden toimittajien tehdessä erinomaista työtä vaikeissa oloissa Ukrainassa.

 

Marko

 

Lähteet:

1. Keir Giles: Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee, s. 232.

2. Keir Giles: Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee, s. 234.

3. Länsi-Savo 6. elokuuta 2019, s. 8–.

4. https://yle.fi/a/3-10786805, jota artikkelia tarkastelin YYA-Yleisradio kohti ”Naapurineljännestä”-blogissani.

5. https://yle.fi/a/3-12560389

6. https://www.hs.fi/maailma/art-2000009491045.html

7. https://yle.fi/a/74-20022970

8. https://www.hs.fi/maailma/art-2000010414367.html

9. https://www.hs.fi/maailma/art-2000009968600.html

10. https://www.hs.fi/maailma/art-2000009968600.html

11. https://www.atlanticcouncil.org/blogs/ukrainealert/children-as-a-tool-how-russia-militarizes-kids-in-the-donbas-and-crimea/

12. https://khpg.org/en/1608811992

13. https://x.com/VuorelmaJohanna/status/1178202984729186304

14. Blogi Suomen Sotilas lehti: informaatiosta disinformaatioon, erityistarkastelussa Aleksei Kettusen artikkelit ”Terässade – lyhyt oppimäärä tykistöraketinheittimistä” (julk. 4/2022) ja ”Ilmaiskut Ukrainaan ja niiden torjunta” (julk. 6/2022).

15. Keir Giles: Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee, s. 234.

16. https://www.ukrinform.net/rubric-ato/3869302-bodies-of-all-19-victims-of-epicenter-attack-identified-in-kharkiv-search-operations-completed.html

 

Kirjoitussarjan edelliset osat: OSA I ja OSA II.

Näin Venäjän propaganda ja disinformaatio leviää Suomessa – OSA II

 

Kirjoitukseni toisessa osassa tarkastelen tarkemmin eräitä sosiaalisen median aktiiveja sekä Venäjän narratiivia toistavia ja propagandaa leviä vastamedioita sekä muita tahoja, joiden kautta Venäjän propaganda ja disinformaatio saa jalansijaa maassamme. Vaikka huomioinkin tässä kirjoituksessa tarkemmin suomalaisiapropaganda- ja vastamedioita, tätä ei kuitenkaan pidä pitää kattavana poikkileikkauksena niistä – ei edes Venäjän propagandaa levittävien vastamedioiden osalta.

Aivan kuten kirjoitussarjan ensimmäisessä osassa, kuvakollaasi saa johdattaa meidät syvemmälle aiheeseen, toimien läpileikkauksena niistä aktiiveista ja keinoista, joita hyödyntäen Venäjän vaikuttaminen, propaganda ja disinformaatio leviävät yhteiskuntaamme. Tulevien kappaleiden myötä tulen täydentämään havaintoja, jotta muodostuu tarkempi kuva siitä, kuinka erilaiset henkilöt ja yhteisöt toimivat, jonka myötä lukijalle syntyy tarkempi kuva siitä, millaisiin metodeihin toimijat (operaattorit) voivat turvautua. Tulemme näkemään sen, että Johan Bäckman on (on ollut) muutakin kuin räksyttävä disinformaation tuottaja ja lausuntoautomaatti tai että, Venäjän narratiivia tukevan propagandan ja disinformaation levittäjiä löytyy myös henkilöistä, joiden ei menneisyytensä perusteella uskoisi näin tekevän – sellainen tosin tekee heistä vaarallisia resonaattoreita. Rauhanpuolustajat-lehteen kirjoittavaa Oksana Tšelyševaa voimme nimenomaa pitää tällaisena henkilönä. Onpa Journalistiliitto julkaissut Tšelyševaa tukevan kannanotonkin huhtikuussa 2019. (1) Näyttää kuitenkin siltä, että he eivät ole tiedostaneet tai ymmärtäneet kokonaiskuvaa, jonka seurauksena he eivät ymmärtäneet sitä kritiikkiä, joka Oksana Tšelyševaan Ukrainassa kohdistui ja miksi häntä syytettiin ”Ukrainan vastaisesta propagandasta” ja ”yhteiskunnallisesti merkittävän tiedon manipuloinnista”. Kirjoituksessani ”Rauhanpuolustajat – puolueellistarauhanpuolustamista” kävin läpi Tšelyševan toimintaa, osoittaen useiden esimerkkien kautta sen, kuinka puolueellisesti ja jopa disinformatiivisesti hän välitti tuolloin viestiä Itä-Ukrainan sotatoimialueelta.

Kiinnostavaa tässä on se, että Tšelyševa toimii edelleen samalla tavalla, viestin sopiessa hänen tavoitteisiinsa, sillä ei näytä olevan merkitystä kenen viestiä hän välittää eteenpäin. Jaettavan viestin taustalla voi olla tunnettuja propagandisteja ja disinformaatikkoja, kuten Max Blumenthal tai Aleksandr Duginin kannattaja Michael Millerman, miksei myös Venäjä-mielisen AfD-taustaisen säätiön johtoon kuulunut Alfred de Zayasia. Tšelyševan viestintä on hyvin paljon samankaltaista kuin tunnetun ihmisoikeusaktivistin, kosmologi Syksy Räsäsen sosiaalisen median viestintä. Räsänen on toistuvasti jakanut Syyrian hallintoa tukevien tahojen toimittamaa disinformaatiota ja propagandaa, joissa kiistetään Bašar al-Assadin hallinnon julmuudet. Hän on myös jakanut materiaalia, joissa toistuu Venäjän propagandistinen väite venäläisiä ja venäjänkielisiä Ukrainassa uhkaavasta kansanmurhasta. Disinformaation jakajina Tšelyševan ja Räsäsen kaltaiset henkilöt ovat ongelmallisempia (jopa vaarallisempia) kuin Johan Bäckmanin ja Janus Putkosen kaltaiset henkilöt asemansa ja sen tuoman uskottavuuden tähden. Suomen Amnestysta kertoo jotain myös se, ettei Syksy Räsäsen jatkuva disinformaation ja propagandan levittäminen edellä mainituista aiheista johtanut mihinkään toimiin. Räsänen istui johtokunnassa ne kaksi perättäistä kautta, joka on ymmärrykseni mukaan maksimi, jonka yksi ja sama henkilö voi johtokunnassa istua peräkkäin. (2)

Johan Bäckmanin Venäjää ymmärtävä ja tukeva toiminta ulottaa juurensa aikaan ennen Venäjän toteuttamaa Krimin niemimaan miehitystä. Miehityksen jälkeen Bäckmanin rooli muuttui selvästi, jolloin hän ryhtyi selkeämmin levittämään Venäjän propagandaa ja disinformaatiota osallistuen myös henkilönä Venäjän organisoimien näytösvaalien ”tarkkailuun” Ukrainalta miehitetyllä Krimillä, ja myöhemmin Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla sekä Georgialta anastetuilla alueilla. (3) Krimin niemimaan miehitystä ja Itä-Ukrainan sodan alkua seuranneina vuosina Bäckman oli Suomen näkyvimpiä Venäjä-operaattoreita sosiaalisessa mediassa sekä muilla alustoilla. Hän oli myös hyvin aktiivinen Venäjää-tukevissa, Suomeen kohdistuvissa hybridioperaatioissa: lapsikaappauskysymyksissä Bäckman oli ollut aktiivinen toimija jo ennen vuotta 2014, jota roolia hän ei unohtanut Krimin niemimaan miehityksen jälkeenkään. (4) Hän nousi yhä uudelleen esiin lapsiasioiden tiimoilta venäläismedioissa kommentaattorina tai ns. ihmisoikeusasiantuntijana. Huomioitavaa kokonaiskuviossa on se, että kun yksi asia (esim. lapsikaappaukset) painui unholaan, Bäckman ei tehnyt sitä, vaan hän saattoi hyvin luontevasti siirtyä kommentoimaan seuraavaa kiperää aihetta joko näennäisenä asiantuntijana tai hän esiteltiin venäläisyleisölle suomalaisena dosenttina, ja näin dosentuuria käytettiin Venäjällä luomaan uskottavuutta sanojen painoksi.

Meille suomalaisille Bäckmanin rooli lienee parhaiten tuttu nimenomaa Itä-Ukrainan sotaan liittyvän disinformaation jakajana sekä toimittaja Jessikka Aroon kohdistuneen häirintä- ja mustamaalauskampanjan yhtenä aktiivisena toimijana ja oikeudessa siitä tuomittuna. (5) Meidän on kuitenkin syytä muistaa, että hän oli tuolloin aktiivisesti mukana useissa erilaisissa projekteissa, joista osa vaikutti lähinnä harhauttamis- ja häirintätarkoituksessa luoduilta, kuten Euroopan riippumaton hybridiuhkien tutkimuskeskus ry (huom. Bäckman perusti yhdistyksensä nimellä Eurooppalainen hybridiosaamiskeskus ry mutta viranomaistemme vaatimuksesta hän joutui vaihtamaan yhdistyksen nimen) mutta osalla oli selkeitä hybridivaikuttamiseen liittyviä tavoitteita, kuten Love FM-radiokanava projekti sekä Bäckmanin yritys ostaa osakkuus radiokanavasta. (6 ja 7) Edellisten lisäksi Bäckman oli ja on edelleen aktiivinen ns. kustannustoimittajana, hänen nimissänsä on yritys Johan Bäckman Publications, (8) joka on julkaissut lukuisia Venäjän viestiä tukevia disinformatiivisia ja/ tai propagandistisia teoksia. Julkaistujen teosten joukossa on myös kahden Venäjän proxy-joukoissa Itä-Ukrainassa taistelleen suomalaisen ”muistelmateokset”. Kyseessä ovat Lauri Karhu-salanimellä kirjoitettu ”Viimeinen luoti” sekä pieksämäkeläislähtöisen Petri Viljakaisen ”Vilin sota”. (9 ja 10) Tämän hetken tietojen mukaan Viljakainen on menehtynyt sotatoimissa keväällä 2022. Bäckmanin kustantamo julkaisi myös edesmenneen Matti Rossin höpö-höpö-teoksen ”Raunioista nousee Donbass”. 

Siitä huolimatta, että Venäjän brutaalin tuhoamissodan myötä Bäckman on päätynyt marginaaliin, että hänen seuraajansa koostuvat pääasiassa ideologisten äärilaitojen edustajista sekä salaliittoteorioiden maailmoihin vajonneista henkilöistä, hän on Venäjällä jatkanut säännöllistä kommentointia erilaisissa medioissa, mikä meidänkin on syytä pitää mielessä.

Bäckmanin ohella näkyviä Venäjä-apologeettoja Suomesta löytyy muitakin, kuten Bäckmanin pitkäaikainen yhteistyökumppani Leena Hietanen. Hietanen on tunnettu pitkänlinjan kremliini, jonka kädenjälkeä on muun muassa Viron kylmä sota pamfletti keväältä 2008. Pamfletissa Hietanen väitti Viron käyttävän kansalaisuuspolitiikkaa venäläisiä vastaan apartheid-tyyppisenä sortopolitiikkana, jota oikeutetaan ”miehitysmyytillä”. Hänen mielestänsä Viron Neuvostoliittoon kuulumisessa ei ollut kyse miehittämisestä. Hietanen on edelleen säännöllinen vieras Bäckmanin Z-studiossa, jonka ”keskusteluohjelmiin” osallistuu säännöllisesti muitakin kremliinejä tai Venäjä-apologeettoja, joista osalla on taustaa erilaisten salaliittoteorioiden parista. Hietanen on myös kirjoittanut useita propagandistisia katsauksia avoimen Venäjä-mieliseen Naapuriseuran sanomiin. (11) Kyseisen julkaisun taustalla on toimittaja Mauno Saaren ja entisen kansanedustaja Mikko Elon perustama Venäjä-mielinen Naapuriseura ry. (12) Elo osallistui myös toimittaja Jessikka Aron häirintään ja maalittamiseen useaan otteeseen vuosia sitten.

Osa suomalaiselle yleisölle suunnatusta Venäjä-propagandasta tulee sellaisilta suomalaisilta operaattoreilta, jotka oleilevat pysyvästi Venäjän Ukrainalta miehittämillä alueilla, kuten miehitetyssä Luhanskissa asuvalta Janus Putkoselta; tai henkilöiltä, jotka vierailevat säännöllisesti tuottamassa propagandamateriaalia Venäjän miehittämillä alueilla, kuten Kosti Heiskanen tekee. Kyseisen kaksikon välit tekee kiinnostavaksi se, että (ainakin julkisuudessa) he esiintyvät siten, kuin heidän välillä olisi vähintäänkin keskinäinen sotatila. Päivä sitten Heiskanen kertoi tehneensä tutkintapyynnön Janus Putkosesta Venäjän turvallisuusneuvostolle, mitä se sitten oikeasti tarkoittaakaan. (13) Heiskasenkin tie on kiinnostava, Bäckmanin vastustajasta näkyväksi Venäjä-apologeetaksi. Niin houkuttelevaa kuin se olisikin uppoutua tässä kohdin syvällisemmin Janus Putkoseen propagandistina ja Venäjän operaattorina, katson kuitenkin parhaaksi kehottaa lukijoita tutustumaan Putkoseen muutaman artikkelin kautta, joissa käsitellään hänen rooliansa Venäjän miehittämässä Donetskissa sekä työskentelyä venäläisrahoitteisessa DONi News-viestintäprojektissa Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla (näiltä osin Putkosen rooli paljastui Egorova Leaksin yhteydessä v. 2016). (14)

Jessikka Aron tuoreen kirjan julkistamisen myötä muutamat tunnetut Venäjän propagandaa ja salaliittoteorioita sumeilematta jakaneet henkilöt näyttävät aktivoituneen seuraamillani sosiaalisen median alustoilla. Kirjan julkistamispäivänä kierroksia ottivat niin Panu Huuhtanen kuin myös NykySuomi-vastamediaa toimitteleva Juha Korhonen, joista kummallakin on pitkä historia erilaisissa vasta- ja valemedioissa. (15) Korhonen toimi myös Johan Bäckmanin perustaman Toimittajaliitto ry:n puheenjohtajana, Huuhtanen sitä vastoin palkittiin yhdessä Taina Keskimäen kanssa kyseisen yhdistyksen toimesta. Tätä nykyä kyseisellä yhdistyksellä ei ole enää näkyvää toimintaa, osa sen keskeisistä jäsenistä on riidoissa keskenään.

Tällä hetkellä suomalainen disinformaatiokenttä täyttyy myös erilaisten anonyymien tilien sekä ns. trollitilien tuotannosta. Tähän joukkoon kuuluu myös kiinnostavia ilmiöitä ja/ tai operaatioita, kuten Twitterissä (eli X-palvelussa) toimivat @Suomi2030 tai @Oikeistopuolue- eli Pekka U. K. Peitsi-tili. Pekka U. K. Peitsi viittaa selvästi Pekka Peitsi-nimimerkkiin, jota presidentti Urho Kaleva Kekkonen käytti. Vaikka Suomi2030-tilin viestintä maltillisempana eroaa Pekka U. K. Peitsi-tilin selvästi provosoivammasta ja aggressiivisemmasta tavasta viestiä, kumpikin näyttäisi tavoittelevan samaa kohderyhmää viesteillään, joiden ydinsanoma näyttää olevan se, että ennen oli paremmin: ennen oli rauha ja hyvät välit naapuriin eli Neuvostoliittoon, jota nykyään edustaa Venäjä. Tässä asetelmassa nimenomaan vapaus ja liberaalit arvot nähdään vihollisena, joten onkin ymmärrettävää, että Donald Trump nähdään ystävänä muiden totalitaaristen johtajien rinnalla. Luonnollista on myös se, että Ukraina on vihollinen taistellessaan ”perinteitä” vastaan. Paradoksaalista tässä onkin se, että Ukraina nimenomaan käy taistelua oman kulttuurinsa ja perinteidensä puolesta, joiden vaalimista Suomi2030-tilikin usein painottaa, taistellessaan vapauden puolesta. Kiinnostavaa on myös se, että Kekkonen nähdään ilmiselvästi jonkin sortin symbolina tälle tavoiteltavalle perinteiselle tilalle. Mikä toki on ymmärrettävää, jos tämä tavoiteltava tila on pysähtyneisyys ja seniiliys.

Kummallekin edellä mainituista tileistä liittoutuneisuus kuuluu pahoihin asioihin, yksin jääminen – jota korostetaan omalla maanpuolustuksella – nähdään positiivisena asiana. Tai kuten @Suomi2030 asian ilmaisee, se on ”kunnollista”. Tämäkin kuvio tulee ymmärrettäväksi, kun tiedostaa Venäjän halun ja tarpeen rikkoa läntinen yhteisö, se on voimaton yhtenäisen liittokunnan edessä mutta yksittäisiä eristyneitä valtioita se kykenee kontrolloimaan ja painostamaan haluamiinsa sopimuksiin. Tällaisten tilien eräs päämäärä onkin koheesion rikkominen disinformaation ja propagandan keinoin. Erilaiset sosiaalisen median alustat, viestintäalustat ja videoiden julkaisukanavat tarjoavatkin tällaisille toimijoille oivallisen väylän levittää sanomaansa – nopeasti. 

Aikomuksenani oli tässä kirjoituksessa käsitellä esimerkinomaisesti perinteisen median mahalaskuja Venäjä-uutisoinnissa. Käytännössä kyse on katsauksista tai artikkeleista, joissa kritiikittä tai millään tapaa avaamatta Venäjän disinformatiivinen viesti pääsee läpi. Säästän lukijoita aiheelta tässä kirjoituksessa palatakseni siihen tuonnempana.

Nämä kirjoitukseni lukenut saattaa, oikeutetustikin, pohtia sitä, että miksi kiinnittää huomio vain Venäjään. Mihin unohdin Kiinan tai joidenkin muiden maiden Suomeen kohdistamat haitalliset vaikuttamis- ja horjuttamisyritykset sekä näiden maiden levittämän propagandan ja disinformaation? Osaltaan huomion kohdistaminen Venäjään johtuu siitä, että sen toiminta Suomessa on minullekin tutuinta toisaalta myös siksi, koska Venäjän muodostama ulkoinen uhka maallemme on lyhyellä aikavälillä merkittävintä. Se pyrkii omalla tahollaan vaikuttamaan meihin ulkoa kuin myös sisältä käsin pyrkiessään rikkomaan yhteiskunnallista koheesiota. Silmissäni Venäjä on tällä hetkellä merkittävin ulkoinen uhka, siinä on riittämiin syytä kohdistaa huomioni siihen. Edellisen toteaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettekö muitakin merkittäviä ulkoisia uhkia ole olemassa. Sellaisia, joiden olemassaolosta tulisi käydä olennaisesti enemmän keskustelua ja joihin meidän tulisi jo nyt varautua, kuten vaikkapa Kiinan tai Suomeen ja Eurooppaan levitettävän poliittisen islamin kaikkine lieveilmiöineen.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://journalistiliitto.fi/fi/ukrainan-aarioikeisto-maalittaa-oksana-chelyshevaa/ 

2. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008989738.html

3. https://www.fakeobservers.org/biased-observation-database/details/baeckman-johan.html 

4. http://echo.msk.ru/news/1842378-echo.html 

5. https://yle.fi/a/3-12322911 

6. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005034628.html 

7. https://yle.fi/a/3-9437985

8. https://ruslania.com/fi/kirjat/kustantajat/1039-johan-backman-publications/ 

9. https://www.finna.fi/Record/helmet.2343867 

10. https://www.finna.fi/Record/kirkes.1307957 

11. https://naapuriseura.fi/?s=Leena+Hietanen 

12. https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/e9b59d8a-5519-4a71-864a-4c4dd9de7b7c 

13. https://twitter.com/HeiskanenKosti/status/1789976992147775605 

14. Janus Putkosen toimintaan Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla voi perehtyä lukemalla seuraavat artikkelit:

Itä-Ukrainassa Venäjän puolesta taistelleet suomalaiset kehuskelevat kokemuksillaan – muualla Euroopassa vierastaistelijoita on tuomittu rikoksista

Massiivinen tietovuoto Donetskissa - Todistaa yhteydet Venäjään

EgorovaLeaks: Filtering and Control of Foreign Journalists in DPR

15. https://nykysuomi.com/2024/05/08/jessikka-aro-vainoaa-ihmisia-perattomilla-rikosilmoituksilla-mediat-vahvistaa-kaikki-valheet/ 

Kirjoituksen taustoituksessa olen käyttänyt hyväksi muun muassa @Suomi2030- ja @Oikeistopuolue- eli Pekka U. K. Peitsi-Twitter tilejä sekä Johan Bäckmanin kohudosentti-blogia aiempien blogieni ohella. Blogisarjan ensimmäinen osa: Näitä reittejä Venäjän propaganda ja disinformaatio leviää Suomessa.

Blogia päivitetty 29. kesäkuuta 2024.

Näitä reittejä Venäjän propaganda ja disinformaatio leviää Suomessa – OSA I

 

Venäjän Ukrainan kohdistaman suurhyökkäyksen alun ja Suomen NATO-jäsenyyden myötä Venäjä ja sen Ukrainassa käymä sota kuin myös sen vaikuttamisyritykset Suomeen ja länteen ovat nousseet erilaisten vastamedioiden sekä disinformaatio- ja propagandakanavien teemoiksi Suomessakin. Tässä kaksiosaisessa kirjoituksessa pyrin luomaan katsauksen kanaviin, joita myöten Venäjän propagandaa ja disinformaatiota tai Venäjän narratiivia tukevaa viestiä levitetään Suomeen. Toisin kuin viime vuoden lokakuussa julkaisemassani kirjoituksessa suomalaisista propaganda- ja vastamedioista, tässä kirjoitussarjassa en keskity pelkästään suomalaisiin vastamedioihin ja yksittäisiin disinformaatio- ja propagandakanaviin, vaan tarkoitukseni on käydä läpi kokonaisuutta laajemmin. Näkökulman takia yksittäinen osa-alue ei välttämättä saa riittävän syvällistä huomiota osakseen. Pyrin kuitenkin hyödyntämään lähdeluetteloa tai tekstiin upotettuja linkkejä syventämään teemoja.

Tunnistan myös aiheen laajuuden, joten minun on suosiolla rajattava tiettyjä leviämiskanavia ja -väyliä tarkastelun ulkopuolelle. Tällaisia ovat merkittävät perinteiset mediat yksittäisiä esimerkinomaisia huomioita lukuun ottamatta (palaan niihin kirjoituksen toisessa osassa) kuin myös eduskuntapuolueet ja niiden julkaisukanavat, tilanne huomioiden poliitikkoja tulen kuitenkin mainitsemaan. Hyvin vähälle huomiolle jäävät myös vieraskieliset propaganda-alustat sekä -kanavat.

Miettiessämme kuinka Venäjän propaganda ja disinformaatio leviävät maassamme, mieleemme tulevat useimmiten ensimmäisenä disinformaatiota levittävät vastamediat ja erilaiset verkon keskusteluohjelmat sekä sosiaalisen median alustat, joita yksittäiset henkilöt tai ryhmät hyödyttävät. Kokonaiskuva on kuitenkin huomattavasti laajempi, väyliä disinformaation ja propagandan levittämiseen on paljon enemmän – usein tämä disinformaatiota levittävä operaattori hyödyntää joko yhtä tai useampaa edellä mainitsemistani väylistä.

Yllä oleva kuvakollaasi johdattaa meidät syvemmälle tämän aiheen pariin, jokainen kuvista muistuttaa meitä vähintäänkin yhdestä väylästä, jota myöten Venäjän vaikuttaminen, propaganda ja disinformaatio leviävät yhteiskuntaamme. Seuraavaksi sitten jokaisesta ”osasesta” havaintoja, jotka pyrin sitomaan tähän hetkeen. Muistutan lukijaa vielä kertaalleen siitä, että osa kuvan elementeistä (henkilöistä, yhdistyksistä jne.) on sellaisia, jotka tekevät Venäjän hyväksi työtä useammalla osa-alueella. He voivat kampanjoida sosiaalisessa mediassa, olla aktiivisia perinteisemmissä medioissa sekä kustantaa ja tuottaa erilaista materiaalia, kirjoista muihin julkaisuihin.

Maastamme löytyy eduskuntapuolueiden ja niiden julkaisukanavien ulkopuolelta puolueita, joiden jäseniä yhdistää Venäjän narratiivia tukevan aineiston jakaminen erilaisilla somealustoilla. Hyvin usein näiden puolueiden jäsenistöä yhdistää myös erilaisten salaliittotarinoiden levittäminen. Tällä hetkellä näistä puolueista otsikoissa on Vapauden liitto, otsikoihin pääsemisestä saamme kiittää europarlamentaarikko Teuvo Hakkaraista, joka on tulevissa eurovaaleissa sitoutumattomana ehdokkaana vapauden liiton listalla. (1) Ossi Tiihosen perustama kansalliskonservatiivinen Vapauden liitto on perustamisestaan lähtien profiloitunut puolueena, jonka näkyvät ehdokkaat ovat joko aktiivisesti levittäneet erilaisia salaliittoteorioita tai toistaneet Venäjän narratiivia – tai tehneet kumpaakin. Mikä ei ole mikään ihme, sillä puolueen perustajan Ossi Tiihosen viime vuosien ”poliittista uraa” ovat sävyttäneet vaalivilppiepäilyjen ylläpitämisen ohella myös muille salaliittoteorioiden jakaminen tai niille tilan antaminen. (2) Tiihosen tie Vapauden liiton perustajaksi kävi perussuomalaisten ja Kreml-mielisen Valta kuuluu kansalle -puolueen kautta.

Tällä hetkellä Valta kuuluu kansalle eli VKK on tuuliajolla. Taannoin puolueen perustaja Ano Turtiainen erotettiin puolueen puheenjohtajan paikalta ylimääräisessä puoluekokouksessa, jolloin puolue sanoutui irti Turtiaisen Venäjä-yhteyksistä. (3) Tällä hetkellä Turtiainen itse jatkaa Venäjän narratiivin jakamista osallistuen edelleen tapahtumiin Venäjällä. (4) Katsotaan mihin suuntaan uusi puoluejohto johdattaa puoluetta. Tosin puolueelle en ennusta kovinkaan pitkää ikää, se on keikkunut kuilunpartaalla jo pidemmän aikaa.

Suomen puoluekentän molemmista ääripäistä löytyy puolueita, joiden voi katsoa suhtautuvan myönteisesti Venäjään tai jonkin tekijän (esim. antiamerikkalaisuus) tähden näkevän Venäjän tarvittavana vastavoimana, mikä heijastuu näiden puolueiden poliittiseen toimintaan. Itse pidän Suomessa oikean äärilaidan puolueita yhteiskunnallisesti ongelmallisempina (ts. vakavampana uhkatekijänä) kuin vasemman äärilaidan puolueita, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että emme pitäisi silmällä sitä, mitä äärivasemmalla tapahtuu. Vasempaan äärilaitaan (eli Vasemmistoliitosta vasemmalle) lasken kuuluvaksi SKP:n eli Suomen Kommunistisen Puolueen, kyseessä on rekisteröity puolue kuin myös KTP:n eli Kommunistinen Työväenpuolue – Rauhan ja Sosialismin puolesta, joka toimii yhdistyksenä puolueen tavoin. Jos Suomessa äärimmäinen vasemmisto on marginaalissa, niin osassa Eurooppaa kommunistiset puolueet ja laitavasemmiston liikkeet ovat näkyvä osa yhteiskunnallista toimintaa kannattaen edelleen hyvin radikaaleja toimintametodeja. Venäjä löytää edelleen hengenheimolaisia myös laitavasemmistosta. Todennäköisesti laitavasemmistoa ajaa osaltaan Venäjän syliin voimakas antiamerikkalaisuus ja amerikkalaisen imperialismin vastustaminen sekä ”peace and neutrality”-retoriikka. (5) Rehellisyyden nimissä on kuitenkin todettava, että laajemmat kansanjoukot Venäjä tavoittaa laita- ja äärioikeiston taholta.

Hallituksen päätettyä lopettavansa oikeusministeriön kautta jaetun valtiorahoituksen rauhanjärjestöiltä, (6) niiden Venäjään hyödyttävä toiminta nousi jälleen otsikoihin. Tästä voimmekin siirtyä seuraavaan Venäjän vaikutusväylään kansalaisyhteiskuntaamme – yhdistyksiin ja kansalaisjärjestöihin. Edellisessä kappaleessa mainittu KTP kuuluu käytännössä tähän kategoriaan, koska kyseessä on yhdistys eikä rekisteröity puolue, mutta historiallisen ja ideologisen taustan tähden oli relevanttia huomioida se edellä. Tänään suomalaisten rauhanjärjestöjen Venäjää myötäilevä työ on hienovaraisempaa kuin se oli menneisyydessä, jolloin ne avoimesti työskentelivät Neuvostoliiton hyväksi taistellessaan rauhanaatteen puolesta mutta samalla myös amerikkalaista imperialismia vastaan.

Suomalainen rauhanliike ennen ja nyt – mikään ei ole muuttunut.

Rauhanjärjestöistä ensinnä tulee mieleen Rauhanpuolustajat, jonka edustajat viestinnässään pyrkivät muistuttamaan, kuinka tuomitsevat Venäjän sotatoimet Syyriassa ja Ukrainassa. Kyllä, tekevät näin, mutta puheiden ja tekojen välillä vallitsee kuitenkin suuren suuri ristiriita. Rauhanpuolustajien kohdalla meidän on hyvä muistaa sen punainen historia. Toukokuussa 1949 perustettu Suomen Rauhanpuolustajat – Fredskämparna i Finland ry kuului Neuvostoliitto-johtoiseen Maailman rauhanneuvostoon, jonka päämaja sijaitsi Helsingissä. SKDL (Suomen Kansan Demokraattinen Liitto) oli puolestaan Rauhanpuolustajien jäsenjärjestö ennen äärivasemmistolaisen puolueen lakkauttamista. 1960-luvulla Rauhanpuolustajat tuki sissiliikkeiden aseellista itsenäisyystaistelua monissa maissa katsoen näiden toiminnan olevan leniniläisen imperialismiteorian oikeuttamaa. Mielestäni liike ei edelleenkään ole tehnyt riittävää pesäeroa menneisyyteensä, josta eräänä osoituksena sekin, että puheenjohtajana toimii entinen taistolainen, Aleksanteri-instituutin tutkimusjohtaja, Markku Kangaspuro. Tämä näkyy myös yhdistyksen toiminnassa suhteessa Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainassa vuosien 2014 ja 2022 alku välillä, jolloin yhdistyksen aktiivijäseniä osallistui jatkuvasti Venäjän narratiivin (propagandan) levittämiseen, jolloin yhdistyksen verkkosivut ja lehti toimivat tällaisen disinformaation jakoalustana, yhdistyksen paikallisosastot jopa kutsuivat vieraille henkilöitä, jotka avoimesti hyväksyivät Venäjän rikolliset toimet (Krimin niemimaan miehityksen ja anneksaation sekä sodan Donbasissa). (7 ja 8) Rauhanpuolustajien lisäksi Suomessa toimii muitakin rauhajärjestöjä, joiden taustalta löytyy tulipunainen aate, ja jotka eivät ole tehneet riittävää pesäeroa menneeseen.

Rauhanliikkeet ovat vain yksi vaikutuskanava, jota myöten Venäjään ymmärtävästi suhtautuva narratiivi tai Venäjän propaganda leviää maahamme. Samaan kategoriaan voimme laskea ystävyys- ja kulttuuriyhdistykset, joiden toiminnassa on mukana Venäjän valtiollisia elimiä. Ne eivät ole enää aikoihin olleet täysin itsenäisiä toimijoita vaan vähimmillään elementtejä, jotka kuuluvat Venäjän pehmeän vaikuttamisen (Soft Power) keinoihin. Tähän joukkoon kuului luonnollisesti Suomi-Neuvostoliitto-Seuran perillinen Suomi-Venäjä-Seura. Seuran suomalaiset aktiivit ja johto pyrkivät kiistämään tämän elementin näkyvän olemassaolon ja korostamaan seuran merkitystä kulttuurivaihdon ja kansalaistoiminnan saralla. Seuran tuomittua Venäjän helmikuussa 2022 toteuttaman hyökkäyksen Ukrainaan, Venäjän ulkoministeriö ilmoitti lopettavansa yhteistyön seuran kanssa. (9) (Huom. lokakuussa 2023 opetus- ja kulttuuriministeriö ilmoitti lopettavansa seuran valtionavun kokonaan, v. 2023 seuralle oli myönnetty valtionapua 486 000 euroa).

Kyseenalaisten yhdistysten joukkoon lasken myös Suomen venäjänkielisten keskusjärjestö ry:n sekä Venäjänkielisten liitto FARO:n, jotka kumpikin saavat valtionavustuksia Suomeen tulleiden ukrainalaispakolaisten tukemiseen. Yhdistykset eivät kuitenkaan kykene tai halua tuomita Venäjän tuhoamissotaa Ukrainassa. Hiljaisuus on kannanotto, puhumattakaan, että kannanoton ilmentää näin:

”Suosittelen, että kysytte kantaa Venäjän federaation suurlähetystöstä, koska sieltä vastataan kysymyksiin kannoista. Meillä ei ole mitään kantaa eikä aikomustakaan ilmaista sitä”, vastasi Suomen venäjänkielisten keskusjärjestön edustaja Olga Liukkonen Ylelle haastattelussa. (10) Itse en heille antaisi senttiäkään valtionavustuksia!

Läheskään kaikki Venäjän narratiivia toistavat yhdistykset eivät ole suuria ja näkyviä toimijoita, kuten Rauhanpuolustajat tai Suomi-Venäjä-Seura, vaan Naapuriseura ry:n kaltaisia pienempiä operaattoreita, joilla on kuitenkin hyvin läheiset suhteet Venäjän valtion edustajiin. (11) Tai harrastustoiminnan pohjalle perustettuja yhdistyksiä, jolloin varsinainen aktiviteetti voi olla air-soft-harjoittelua tai moottoripyöräilyä*, mutta tämä harrastustoiminta voi myös toimia kontaktialustana venäläisille operaattoreille.

Tiedossamme on, että Suomessa asuvat venäläiset kokoontuvat yhteen air-soft-harrastuksen pariin, Keravalla toimii myös venäläisomistuksessa oleva air-soft-areena. Mutta me tiedämme myös, että Suomessa asuvia venäläisiä sekä kaksoiskansalaisia on värväytynyt Venäjän joukkoihin ja lähtenyt sotimaan Ukrainaan. (12) Osa heistä lähti sinne jo keväällä 2014 alkaneeseen sotaan, värväytyen venäläisiin vapaaehtoisjoukkoihin. Samat henkilöt ovat Suomessa osallistuneet aktiivisesti air-soft-toimintaan. Tähän joukkoon kuuluvilla on myös suoria yhteyksiä venäläisiin air-soft-harrastajiin sekä venäläisiin ääriryhmiin, joille air-soft on todennäköisesti vain yksi kulissi, jonka taustalla kouluttaa henkilöitä venäläisiin vapaaehtoisjoukkoihin tai eurooppalaisiin ääriryhmiin ja luoda verkostoja samoin ajattelevien välille. Venäjällä, Pietarin alueella, Russian Imperial Movementin eli RIM:in sotilaallisen siiven järjestämille aseellisen koulutuksen -kursseille on osallistunut saksalaismedioiden mukaan myös suomalaisia uusnatseja. (13) Vastaavalle kurssille on osallistunut myös Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen ruotsalaisjäseniä, kuten Anton Thulin ja Viktor Melin. (14) Kirjasin ylös havaintojani Suomessa asuvien venäläisten kytköksistä venäläisiin ekstremisteihin heinäkuussa 2023 julkaisemassani blogissa. (15)

Toiminta voi myös olla hienovaraisempaa, jolloin Venäjän vaikutus tulee havaittavaksi vasta pidemmän seuraamisen myötä. Usein tällaisten yhdistysten välittämä viesti ei ole suoraviivaista propagandaa ja disinformaatiota, vaan asetelmaa lähestytään näennäisen neutraalisti – puolueettomasti. Venäjäntoiminnalle löytyy ymmärrystä mutta usein myös jonkin asteista hyväksyntää, joka pyritään häivyttämään mutkuttelun (what-aboutismi) taa. Useampikin vasemmistolainen ajattelija löytyy Vapaus valita toisin ry:n taustalta, samaa sarjaa on Suomen Geopoliittinen Seura ry, jonka kautta ääneen pääsee Venäjä-sympatioista tunnettuja henkilöitä, kuten entinen suurlähettiläs Heikki Talvitie.

Venäjälle erilaiset uskonnolliset järjestöt ovat yksi vaikuttamisväylä kohdevaltioihin (tai kansalaisryhmiin kohdevaltiossa). Suomessa toimivilla (venäläistaustaisilla) sotilaskasakoilla on tiivis yhteys Venäjän ortodoksiseen kirkkoon ja Moskovan patriarkaattiin. (16) Suomen kasakoiden kotiseurakunta on Pyhän Nikolauksen seurakunta, jonka kirkko sijaitsee Helsingin Hietaniemessä. Tässä yhteydessä on syytä kirjoittaa muutama sana enemmän Suomen kasakoista. Seurassa julkaistiin Outi Salovaaran artikkeli tsaarinaikaa ihailevista kasakoista huhtikuussa 2022, jossa kerrottiin venäläiskasakoiden toiminnan aktivoituneen Suomessa Venäjän valtion taustatuella. (17) Heidän kasakkajohtajana toimivan Andrei Šestakovin mukaan kasakat järjestäytyivät virallisesti v. 2017, kun Helsinkiin perustettiin kasakkayhteisö – jurtta. Toimintaa johdetaan Moskovasta, sillä Šestakovin jurtta on Venäjän ja ulkomaiden sotilaskasakkaneuvoston alainen, joka on tiiviissä yhteydessä maan puolustusministeriöön.

Venäjä käytti kasakkajoukkoja Krimin niemimaan miehityksen yhteydessä lopputalvella 2014 ja myöhemmin samana keväänä Donbasissa vapaaehtoisjoukkoina sekä miehityksen vakiinnuttua järjestyksen pitoon sekä siviiliväestön terrorisointiin. (18) Vladimir Putinin hallinto on käyttänyt kasakkoja myös Venäjällä hallinnolle lojaaleina joukkoina kurinpitoon ja mielenosoitusten hajottamiseen, etenkin viime vuosikymmenen puolella, jolloin Venäjällä järjestettiin enemmän organisoidumpia hallinnon vastaisia mielenosoituksia. Aivan kuten Suomessa toimivan Šestakovin jurtan kasakat, joita ei pidä sekoittaa Haminan kasakoiden jälkeläisiin, Venäjän kasakat ovat ehdottoman lojaaleja Vladimir Putinille sekä Moskovan patriarkaatille.

Suomen ortodoksisen kirkon verkkojulkaisussa (3. toukokuuta 2024) tarkastellaan, kuinka Suomen ortodoksisen kirkon autonomista aluetta haastetaan käytännössä Moskovan patriarkaatin toimesta. Moskovan patriarkaatin alaisen Kiovan metropoliitta Onufrin johtama ortodoksinen kirkko (UOC, Ukrainian Orthodox Church) on ryhtynyt aktiivisesti etsimään Suomesta jalansijaa vedoten ukrainalaisten sielunhoidollisiin tarpeisiin. (19) Ukrainan ortodoksinen kirkko on jakautunut kahtia, ekumeeniselta patriarkaatilta vuonna 2018 autokefalian saaneeseen metropoliitta Epifanioksen johtamaan ortodoksiseen kirkkoon (OCU, Orthodox Church of Ukraine) sekä Moskovan patriarkaattiin kuuluvaan, Kiovan metropoliitta Onufrin johtamaan ortodoksiseen kirkkoon (UOC, Ukrainian Orthodox Church). 

Ortodoksisen kirkon ohella Venäjä hyödyntää myös muita uskonnollisia ryhmiä viestinsä saamiseksi läpi tai saadakseen vaikutusvaltaa kohdemaassa. Puolaa saattaisi pitää hyvinkin epäotollisena alustana Venäjälle mutta sielläkin sen on onnistunut soluttautua konservatiiviseen kirkkoon saaden kaikupohjaa viestilleen. Meidän on syytä muistaa se, ettei Venäjä pelkästään etsi yhteistyökumppanikseen venäjämielisiä ryhmiä vaan yhteinen vihollinen riittää syyksi yhteistyöhön ryhtymiseen. Tämä yhteinen vihollinen on liberaali länsi ja siinä sivussa läntiset arvot. Venäjä esittäytyy liberaalien arvojen vastavoimana, perinteisten arvojen vaalijana, mikä houkuttaa vanhoillisia kansalliskonservatiivisia puolueita sekä laita- ja äärioikealle asemoituvia ryhmiä ryhtymään yhteistyöhön sen kanssa. Venäjän omat lopulliset tarkoitusperät eroavat usein merkittävästi kohdevaltioiden kansalliskonservatiivien sekä äärioikealle asemoituvien ryhmien tahtotilasta – sama pätee myös kirkkoon ja uskonnollisiin ryhmiin. Ei Venäjän lopullisena tavoitteena ole tasapuolinen ja tasa-arvoinen työskentely vaan hyötyminen, joka lopulta johtaa kohteen alistamiseen ja tarvittaessa nujertamiseen.

Venäjän luoma illuusio arvoista ja siitä liberaalin lännen vastavoimana, perinteiden vaalijana, on varmasti yksi tekijä, miksi se nähdään sopivana yhteistyökumppanina eri uskonnollisissa ryhmissä ja liikkeissä. Suomessa kaikupohjaa löytyy Jussi-Pekka Saarelan perustamasta Rapsodia-sivustosta, jonka kautta levitetään uskonnolliseen kaapuun puettua disinformaatiota ja salaliittoteorioita. Rapsodia-sivuston kautta leviää myös Venäjän miehittämässä Luhanskissa asuvan Janus Putkosen päätoimitteleman UMV-median aineistoa. Rapsodian toiminnassa mukana olevia henkilöitä osallistui Janus Putkosen organisoimalle Saattue Murmanskiin-propagandamatkalle joulukuussa 2022. Saattueeseen osallistuneen Eveliina Riikolan juontamissa ohjelmissa Venäjä ja etenkin venäläiset esitettiin uhreina, josta esimerkiksi suomalainen media julkaisee propagandaa. (20) Tämä kaikki propaganda ja disinformaatio höystettynä rauhan ja jumalan sanalla.

Yhdysvalloissa Donald Trumpia lähellä olevat uuskarismaattiset liikkeet ovat myös altistuneet Venäjän propagandalle, niiden jäsenistön nähdessä demokraatit Vladimir Putinia ja Venäjää pahempana vihollisena. Näillä liikkeillä yhdessä Trumpia tukevan laitaoikeiston kanssa on selkeä ja näkyvä vaikutus republikaaniseen puolueeseen. Osa puolueen ns. MAGA-uskovaisista edustajista toistaa hyvinkin näkyvästi Venäjän narratiivia. (21) Niinpä Suomessakin on nähtävissä se, että osa Venäjä-narratiivisista salaliittoteorioista saapuu maahamme lännestä, ei suoraan Venäjältä. Todennäköisesti ainakin osa niistä on myös ideoitu Yhdysvalloissa sikäläisen yleisön tarpeisiin.

Kirjoituksen toisessa osassa tarkastelen sosiaalisen median aktiiveja ja kanavia, lyhyelti Venäjään myönteisesti suhtautuvia vastamedioita sekä muita tahoja, joiden kautta Venäjän propaganda ja disinformaatio saa jalansijaa maassamme. Toisessa osassa nostan myös esiin eräitä perinteisen median epäonnistumisia Venäjä-uutisoinnissa ja tilan antamisessa Venäjän välittämälle narratiiville.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://yle.fi/a/74-20086548 

2. https://ossitiihonen.com/tag/vaalivilppi/ 

3. https://yle.fi/a/74-20080739 

4. https://www.youtube.com/watch?v=MNJ2JV-Am5s 

5. https://www.opendemocracy.net/en/odr/don-t-ignore-left-connections-between-europe-s-radical-left-and-ru/ 

6. https://demokraatti.fi/hallitus-yllatti-rauhanjarjestot-lakkauttaa-muun-muassa-rauhanpuolustajien-tuet-kokonaan-vuonna-2025 

7. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2023/02/rauhanpuolustajat-tyota-rauhanohjusten.html

8. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2019/05/kenen-joukoissa-seisot-rauhanpuolustajat.html 

9. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008907370.html 

10. https://yle.fi/a/74-20078543

11. https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/e9b59d8a-5519-4a71-864a-4c4dd9de7b7c 

12. https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009511795.html 

13. https://www.focus.de/politik/ausland/rechtsextreme-lager-deutsche-neonazis-ueben-terrorkampf-in-sankt-petersburg_id_12067019.html 

14. https://www.expressen.se/gt/militarutbildades-i-ryssland-precis-fore-bombdaden/ 

15. Ne ”tavalliset Suomessa asuvat venäläiset” sotimassa Venäjän riveissä – kytköksiä venäläisiin ekstremisteihin. 

16. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000010391282.html 

17. https://seura.fi/asiat/tutkivat/seura-tutki-tsaarinaikaa-ihailevat-kasakat-asuvat-yha-suomessa-nain-he-ylistavat-vladimir-putinia-ja-harjoittelevat-sotataitoja/ 

18. https://informnapalm.org/en/is-russia-preparing-new-occupier-forces-at-the-ukrainian-border/ 

19. https://aamunkoitto.fi/ajassa/suomen-ortodoksisen-kirkon-autonomista-aluetta-haastetaan-nain-arkkipiispa-leo-kommentoi

20. https://www.youtube.com/watch?v=fnu1wd9wCtk 

21. https://www.nytimes.com/2024/02/08/opinion/why-maga-loves-russia-and-hates-ukraine.html 

*: Suomeen vuosia sitten perustetun Suomen Yön susien ohella täällä toimii myös Finnish-Russian Bikers Association ry, jonka taustatahoilla on kytköksiä muun muassa Venäjällä toimiviin Yön susien kerhoihin.

Mediassa vähemmälle huomiolle on myös jäänyt se, että yksittäisiä suomalaisia on liittynyt Yön susien venäläisiin kerhoihin, esim. Yön susien Karjalan kerhoon, jonka kotipaikka on Petroskoissa.