Katsaus: vastamediat Venäjän vaikuttamisen välikappaleina

 

Reilun viikontakaisessa kirjoituksessani – Katsaus: Venäjän ja sen ”auliiden apureiden” vaikutusyrityksistä Suomessa – viittasin tulevaan kirjoitukseeni, jossa suunnittelin tarkastelevani yleisluontoisesti sellaisia suomalaisen mediakentän julkaisuja, joiden katson edesauttavan Venäjän omaa tarinan kerrontaa, tai joissa venäläiset pyritään esittämään hallintonsa uhreina. Uhreina, jotka eivät olisi vastuussa venäläissotilaiden julmuuksista rintamalla tai hallintonsa imperialistisista pyrkimyksistä. Alkuperäisestä pyrkimyksestä poiketen, laajennan näkökulmaa luoden tässä kirjoituksessa silmäyksen suomalaisiin vastamedioihin Venäjän vaikuttamisen välikappaleina ja ”sarjan” kolmannessa kirjoituksessa tarkastelen perinteisen median harharetkiä.

Mistä on vastamediat tehty: erilaisista julkaisuista, sosiaalisen median tileistä sekä videoblogeista.

Vastamediat vaikuttajina sekä eripuran kylväjinä

Perinteisten medioiden rinnalla Suomesta toimii lukuisia vasta- ja vaihtoehtomedioita, joissa Venäjän kertomaa tarinaa toistetaan kritiikittä. Eräitä näistä vasta- ja vaihtoehtomedioista voi nimittää vihamedioiksi sisältönsä sekä toimintametodinsa tähden. Hyödynnän kirjoitukseni tässä osiossa lokakuussa 2023 julkaisemaani kirjoitusta, jossa kertasin merkittävimpiä suomalaisia Venäjän propagandaa levittäviä vasta- ja vaihtoehtomedioita. Vastamedioiden toimikentässä on kuitenkin tapahtunut muutoksia kirjoitukseni julkaisun jälkeen, joista olennaisimmat huomioin tässä.

Vastamediat itsessään eivät vielä riitä levittämään tarinaa riittävän laajalle. Niiden lisäksi tarvitaan kaikukoppa ja riittävä suuri kohdeyleisö, jotta tarina leviäisi laajemmalle tavoittaen entistä suuremman joukon suomalaisia sekä maassamme asuvia kolmansien maiden kansalaisia. Tämän tarpeen täyttävät ainakin osittain erilaiset sosiaalisen median ryhmät, joissa samanmieliset ”kokoontuvat”, kuten  Suomi – Venäjä – Suomi ja Venäläiset eivät ole vihollisiani (julkinen) kaltaiset ryhmät tai yhdistysten sosiaalisen median kanavat, kuten Naapuriseura ry:n Facebook-sivu tai Aleksanterinliitto ry:n @rajaauki-telegramkanava.  

Aloittakaamme pitkänlinjan toimittaja, kirjailija ja käsikirjoittaja Mauno Saaren yhdessä SDP:n entisen kansanedustaja Mikko Elon kanssa perustamasta Naapuriseura ry:stä ja siihen olennaisesti linkittyvästä verkkojulkaisusta – Naapuriseuran Sanomista. (1) Naapuriseura ry on joulukuussa 2022 perustettu Venäjä-mielinen yhdistys, (2) jonka toiminnassa on näkyvästi mukana perustajien ohella muun muassa Saaren puoliso Pirkko Turpeinen-Saari (ent. kansanedustaja), toimittaja Kari Arvola sekä vasemmistoliiton entinen kansanedustaja ja europarlamentaarikko Jaakko Laakso. Naapuriseuran Sanomien aktiivisten kirjoittajien ja kolumnistien joukkoon kuuluu myös Venäjän Ukrainalta miehittämillä alueillakin vieraillut toimittaja Leena Hietanen (3) sekä Laura Huhtasaaren (perussuomalaiset) entinen avustaja Olli Kotro. (4)

Yhdistyksen verkkojulkaisussa julkaistut artikkelit ja kolumnit ovat muuttuneet Venäjän Ukrainaan kohdistaman tuhoamissodan pitkittyessä entistä kärjekkäimmiksi ja propagandistisemmiksi. Mikä ei ole ihme, sillä toistaahan perustajiin kuuluva Mauno Saari itsekin Venäjän propagandaa syyttäessään Ukrainaa sodan laajenemisesta helmikuussa 2022. (5)  Havaintojeni mukaan verkkojulkaisun ensimmäisten kuukausien aikana artikkelien ja kolumnien näkökulma oli usein moniulotteisempi, kirjoitustyylin ollessa sellainen, ettei propaganda ollut niin alleviivattua. Vasta julkaisun luonteeseen perehtyminen auttoi havaitsemaan julkaisun vinoutuneen näkökulman geopoliittisiin ja turvallisuuspoliittisiin tapahtumiin. Voidaankin todeta, että alkuvaiheessa julkaisun artikkelit noudattivat ajatukseltaan toimittaja Jessikka Aron erinomaisessa teoksessaan ”Putinin trollit – Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta” esiin nostamaa 40:60-periaatetta. (6) Emoyhdistys Naapuriseura ry:n kohdalla on mainittava yhteistyö Suomi–Venäjä-seuran Kallio-Vallilan osaston kanssa. (7) Yhteistyö on luonnollista, koska kumpikaan yhteistyön osapuolista ei ole katkaissut välejään nyky-Venäjään. Ennemminkin päinvastoin, tuntuu siltä, että syystä tai toisesta johtuen suhteet Venäjään ovat vain tiivistyneet.

Entäpä sitten muut vasta- ja valemedioiden toimittelijat ja Venäjän operaattorit? Tällä hetkellä osa viime vuosikymmenen puolella eturiviin kuuluneista Venäjän ”auliista apureista” näyttäytyy silmissämme lähinnäkin joltakin Kummeli-hahmolta vakavasti otettavan operaattorin sijaan. Mielleyhtymästä huolimatta en kuitenkaan jättäisi huomiotta Johan Bäckmania, kuten en muitakaan hänen ympärillä pyörineitä henkilöitä, tai Venäjän miehittämästä Luhanskista käsin UMV-lehteä (entinen MV-lehti) toimittelevaa Janus Putkosta.

Bäckmanin kohdalla on syytä huomioida se, että tällä hetkellä hän asuu ja työskentelee opetustehtävissä Petroskoissa, Venäjällä. Hän muutti pysyväluonteisesti Venäjälle, venäläisen sotarikollisen Jan Petrovskin eli Voislav Tordenin oikeudenkäynnin aikaan. Bäckmanin tie on siis vienyt kauas provinssiin Moskovan valoista. Mutta se, että hän toimii opetustehtävissä Venäjällä, on nimenomaan asia, mikä minua huolettaa. Bäckmanilla on mahdollisuus vaikuttaa tulevaan sukupolveen venäläisiä, aivan kuten hänellä oli mahdollisuus vaikuttaa nuoriin miehitetyssä Donbasissa, jossa hän on myös käynyt luennoimassa opiskelijoille ennen Venäjän suurhyökkäyksen alkua. (8) Tämän ja venäläisissä ohjelmissa ja medioissa esiintymisensä tähden pidän Bäckmania henkilönä, jolla on edelleen painoarvoa venäläisten silmissä.

Bäckmanista katse siirtyy väistämättä toiseen vuosia Venäjän hyväksi työskennelleeseen disinformaatikkoon, Janus Putkoseen. Toiveidemme vastaisesti hänenkään tähtensä ei ole täysin sammunut. Alamäen voidaan kuitenkin todeta olleen kohtuullisen, kun on päädytty DONi Newsin päätoimittelijan tehtävästä UMV-lehden toimittelijan tehtävään – mikä näkyy myös ulkoisesta olemuksesta. Mutta ei hänkään arvoton venäläisten silmissä ole, ei häneltä muutoin pyydettäisi lausuntoja medioihin Venäjällä ja miehitetyillä alueilla. Arvo on vähintäänkin se, että hän on eurooppalainen ja hänet voidaan esitellä suomalaisena ”asiantuntijana”, mikä Venäjän Suomeen kohdistamasta mustamaalauksesta huolimatta hyödyttää Venäjän propagandaa.

Kiinnostava henkilö on suomalaisena esitelty Kosti Heiskanen, jonka todellinen minä – Konstantin Mihailovitš Lebedev – paljastettiin The Insiderin toimesta kesällä 2024. (9) Konstantin Mihailovitš Lebedevin eli Kosti Heiskasen menneisyydestä löytyy meitä suomalaisia koskettava detalji vuodelta 2009. Tuolloin toimittaja Heiskanen auttoi Paavo Salosta poikansa Antonin etsinnöissä. (10) Samaan soppaan sotkeutui myös Johan Bäckman, joka tuolloin antoi lausuntoja Antonin äidin Rimma Salosen nimissä. Reilussa vuosikymmenessä Heiskasen eli Konstantin Mihailovitš Lebedevin tie on vienyt Bäckmanin opponentista kentän samalle laidalle, kummankin osallistuessa tänään Venäjän informaatiosotaan länttä vastaan.

Heiskanen-Lebedev on ollut aktiivinen Venäjän propagandisti viime vuosina, jolloin hän on toimittajana esiintyen vieraillut lukuisia kertoja Venäjän Ukrainalta miehittämillä alueilla. Heiskasen ja Putkosen parisen vuotta sitten alkanut ja edelleen jatkuva konflikti on oma lukunsa. Konfliktiin on sotkeutunut joukko muitakin ihmisiä, ja sen myötä puolia on otettu ja jakolinjoja jaettu.

Parin viime vuoden kuluessa osa tunnetuista vastamedioista on kadonnut näyttämöltä, eräissä tapauksissa katoaminen on selitettävissä ylläpitäjän perustamalla uudella vasta- tai valemedialla. Näin on esimerkiksi Juha Korhosen kohdalla, jonka aiemmat projektit ovat hautautuneet ties minne, hänen huomionsa kohdistuessa juuri nyt Mediamaailma-nimellä kulkevaan vastamediaan. En näe, että tässä kirjoituksessa on tarpeen käydä läpi kaikkia vastamedioita tai kentällä toimivia henkilöitä Magneettimedian kaltaisesta verkko(viha)sivustosta Panu Huuhtasen ja Tiina Keskimäen kaltaisiin toimijoihin.

Tätä nykyä verkkojulkaisuiden sijaan moni aktiivinen vastamedia-toimija harjoittaa julkaisutoimintaa pääasiassa erilaisilla videoalustoilla ja toimittaen vain toissijaisesti kirjallista aineistoa. Esimerkiksi Totuuden Etsijät-foorumia hyödyntää joukko vähemmän tai enemmän tunnettuja vastamedia-aktivisteja. Ja vaikka Totuuden Etsijät väittää olevansa ”sitoutumaton avoin foorumi eri alojen asiantuntijoille ja ajattelijoille”, (11) lyhytkin tutustuminen paljastaa foorumin todellisen luonteen, jonka perusteella sen avoimuudenkin voi kyseenalaistaa. Sanoisin ettei verkossa toimiva Ilkka Tiaisen eli Ike Novikoffin perustama Posi TV eroa sisällöltään juurikaan edellä mainitusta Totuuden Etsijät-foorumista. Posi TV on myös ollut avoimen Venäjä-mielinen, tälläkin hetkellä sen sisältö on aihepiireiltään, kuin myös aiheiden käsittelyltään vähintäänkin yhteiskuntaamme rikkova. Kahtiajaon lisäämisestä on kyse, kun viljellään sanoja ”armeijan naamavaipat” tai ”Suomen tuhoamispolitiikka”. Posi TV Oy:n toimitusjohtajana toimii Ilkka Tiaisen vaimo Olga Novikova. (12) Tällä hetkellä Posi TV tavoittaa YouTube-kanavansa kautta onneksemme vain tuhansia suomalaisia (kanavan tilaajamäärän ollessa reilut 3700 tilaajaa).

En kuitenkaan ryhtyisi aliarvioimaan sitä vahinkoa, jonka pienikin ihmisjoukko voi kriittisenä hetkenä saada aikaan. Heistä voi kuoriutua ilmiantajia, tiedonkerääjiä tai pahimmassa tapauksessa sabotöörejä – tämä yleisenä huomiona peilattuna tämän hetken kriiseihin ja sotiin. Tällainen skenaario toteutui Krimin niemimaalla ja Itä-Ukrainassa kevättalvella ja keväällä 2014, jolloin harmittoman oloisista ryhmistä kuoriutui paikallisten kollaboraattoreiden ja yhteistoimintamiesten verkosto, joihin Venäjän operaattoreineen turvautui.

Suomalaisiin mutta etenkin Suomessa asuviin tai työskenteleviin ulkomaalaisiin kohdistuu vaikuttamista Suomesta käsin muillakin kuin suomen tai ruotsin kielillä. Englannin kielinen, iranilaistaustaisen Alexis Kourosin toimittama Helsinki Times on sikäli kiinnostava verkkojulkaisu, että alkujaan se oli perinteinen painettu lehti, jonka painaminen loppui, kun lehden julkaisija Helsinki Times Oy asetettiin konkurssiin (omasta pyynnöstä) helmikuussa 2015. Nykyään verkkojulkaisuna toimivan Helsinki Times’in lähimenneisyyteen kuului Kiinan kommunistisen puolueen pää-äänenkannattajan, Kansan päivälehden toimittaman materiaali julkaisua China News Zone-nimisessä osastossa. Osasto näytetään ajetun alas heinäkuussa 2023. Huomioitavaa kuitenkin on se, että Helsinki Times julkaisee edelleen verkkosivullaan varsin paljon Kiinaa sivuavia uutisia. Kourosin toimittamassa julkaisussa Venäjän näkökulma tai Venäjää myötäilevät kannanotot saavat helpohkosti näkyvyyttä. Toukokuussa 2024 Sumudin varapj. Majed Abusalama pääsi valheellisesti syyttämään Maailma kylässä festivaalille kutsuttua ukrainalaistoimittaja Illia Ponomarenkoa äärioikeistolaiseksi puhujaksi. (13)

Aivan kuten lukuisissa muissakin maissa, myös Suomessa vaikutetaan suomalaisiin sekä suomen-venäläisiin (myös kaksoiskansalaisiin) ulkomailta käsin. Nähdäkseni tällä vaikuttamisella on vähintään kaksi tarkoitusperää, saada Suomesta muuttoliikettä Venäjälle sekä vaikuttaa suomalaisiin ja Suomessa asuviin yhteiskuntaa heikentävästi muodostamalla Suomesta kuvaa epäonnistuneena, russofobisena ja muukalaisvihamielisenä valtiona. Usein tällaisessa vaikuttamisessa vertailua suoritetaan kohdevaltion (Suomi) ja Venäjän välillä, jossa jälkimmäinen esitetään positiivisessa valossa maana, jolla on loistava tulevaisuus. Vastaavan vertailun kautta vaikuttamista harjoittaa myös X:ssä (ent. Twitter) toimiva RadioGenoa-tili, jota ylläpitää kamputsealaistaustainen Louis Bopea. (14) RadioGenoa on suosittu laita- ja äärioikeiston kannattajien keskuudessa. Tilin sisältö on hyvin polarisoivaa, ihailun kohdistuessa Venäjän ja Kiinan kaltaisiin totalitaarisiin valtioihin tai heitä tukeviin eurooppalaisiin poliitikkoihin ja toimijoihin. 

Myös Suomesta yksittäisiä kansalaisia on muuttanut Venäjälle ”paremman tulevaisuuden” toivossa. Toisin kuin Suomessa, lukuisissa muissa maissa muuttoliike on aktiivisempaa, ihmisten nähdessä ”perinteisten arvojen” Venäjän mahdollisuuksien maana. Ikävä totuus paljastuu monille aivan liian myöhään, varoittavana esimerkkinä voimme mainita  amerikkalaisen Derek ja DeAnna Huffmanin perheen, jossa mies Venäjän asevoimiin värväydyttyään näyttääkin päätyvän ”lihamyllyyn” Ukrainassa, luvatun selustassa tapahtuvan palvelun sijaan. (15) Arja Paananen tarkasteli ilmiötä kiinnostavassa artikkelissaan ”Kommentti: ’Ihana’ Venäjä, ’kauhea’ Suomi – makkaroitakin vain kolmea lajia”, jossa Olgan, Natalian ja Annan lisäksi ääneen pääsee Suomessa pitkään asunut videobloggarin Igor Parri, jonka rooli näyttää olevan Venäjän ”markkinamiehenä” toimiminen. Parrin historiasta kannattaa huomioida hänen esiintymisensä A2 Venäjä illassa reilu vuosikymmen sitten sekä hänen projektinsa, jonka kuluessa hän kuvasi (myös droonilla) pääkaupunkiseudulla sijaitsevat ensimmäisen maailmansodan aikaiset Viaporin linnoituksen maarintaman tukikohdat. (16 ja 17)

 

Vastamediavaikuttajat mukana politiikassa

Erilaisten vastamedioiden kautta vaikuttamisen rinnalla lukuisa kirjoituksessani mainituista henkilöistä on ollut tai on edelleen mukana myös muissa kansalaisliikkeissä tai puoluepolitiikassa, osa heistä on ollut ehdolla vaaleissa tämän vuosikymmenen puolella. Valtaosa heistä on hakeutunut poliittisen janan päissä oleviin pienpuolueisiin, tällä hetkellä suosituimpia puolueita ovat laita- tai äärioikeistoon laskettavat puolueet, kuten valta kuuluu kansalle tai vapauden liitto, kumpikin näistä puolueista haluaa normalisoida suhteet Venäjään sekä avata itärajan. Tässä kohdin on syytä muistuttaa, että edellä mainittujen puolueiden toimintaan on hakeutunut myös sellaisia henkilöitä, jotka ovat aiemmin kuuluneet laita vasemmalla oleviin puolueisiin. Todennäköisesti samanhenkinen suhtautuminen Venäjään on eräs tekijöistä, joka saa ideologisesti vasemmalla olevia hakeutumaan valta kuuluu kansalle tai vapauden liitto kaltaisten puolueiden toimintaan mukaan.

Tämän kevään (v. 2025) kunta- ja aluevaalit olivat siinä suhteessa kiinnostavat, että eräät ehdokkaat kuin myös puolueet olivat näkyvästi liikkeellä itäraja auki-teemalla. Havainnosta laajemmin huhtikuisessa kirjoituksessani: Kunta- ja aluevaalien teemana ”itäraja auki”.

Kyseiset kunta- ja aluevaalit olivat myös ensimmäiset vaalit, joissa Venäjämieliset suomenvenäläiset onnistuivat itäraja auki-teemaa hyödyntäen keskittämään ääniä itselleen siten, että Ekaterina ’Katja’ Marova ja Ivan Deviatkin pääsivät Lappeenrannassa läpi vasemmistoliiton listoilta. Aluevaaleissa Marova oli vasemmistoliiton ääniharava, saaden 500 ääntä ja vastaavasti kuntavaaleissa vasemmistoliittoon lopputalvesta liittynyt Deviatkin sai 541 ääntä ollen puolueensa ääniharava. Sittemmin Deviatkin on erotettu puolueesta lausuntojensa tähden. Tällä hetkellä hän on Lappeenrannan kaupunginvaltuuston jäsen omassa Lappeenrannan inklusiivinen demokratia-ryhmässä. (18) Marovaa ja Deviatkinia yhdistää sekin, että kumpikin on Aleksanterinliiton entisiä aktiiveja. Marova on myös vasemmistoliiton monivuotinen paikallisvaikuttaja Etelä-Karjalan alueella.

Deviatkin yhdessä parin muun paikallisvaikuttajan kanssa on järjestänyt sekä järjestämässä Rajat auki-tapahtumia Etelä-Karjalan alueella. Elokuun 2. päivä vuorossa on Rauhan torvet-autokulkue Nuijamaan raja-asemalta. Tätäkin aktivismia voi kutsua ”puoluerajat” ylittäväksi, jossa yhdistävänä tekijänä on suhtautuminen suljettuun itärajaan sekä Venäjään.

Luonnollisesti kirjoitus esiin nostettuine vastamedioineen on vain pintaraapaisu aiheesta, erilaiset somealustat tarjoavat ihmisille runsaasti mahdollisuuksia ryhtyä vaikuttamaan. Valtaosalla tämä innostus tuskin kestää muutamaa kuukautta kauempaa mutta suuresta joukosta löytyy aina heitä, joilla on innon lisäksi motivaatiota tuottaa (kiinnostavaakin) aineistoa kuukausien sijaan vuosia. On myös syytä pohtia, että milloin jonkin yhdistyksen verkkosivut muuttuvat vastamedian kaltaiseksi julkaisualustaksi, siksi huomioin Naapuriseura ry:n toiminnan nyt enkä edellisessä kirjoituksessa, jossa pääosassa olivat erilaiset yhdistykset. Mielestäni myös Rauhanpuolustajien taholta harjoitettu julkaisutoiminta yhdistyksen lehden ja verkkosivujen kautta on sillä rajalla, että onko yhdistyksen toiminta muutakin kuin yhdistyksen kautta tapahtuvaa vaikuttamista? Se on meille jokaiselle itsestään selvää, että Rauhanpuolustajat pyrkivät vaikuttamaan – kenen asialla he ovat, se riippuu tarkastelukulmasta. Ukrainan sodasta yhdistyksen toiminnassa mukana olevat ja yhdistyksen julkaisukanaviin kirjoitelleet, ovat kirjoittaneet paikoin jopa hyvinkin disinformatiivisesti toistaen Venäjän narratiivia.

Tänään meidän on myös hyvä pitää mielessä se, ettei ryhmän koon pidä antaa hämätä. Pienikin ryhmä (jopa yksi ihminen) voi saada paljon aikaan hyvässä ja pahassa. Venäläinen kevät Ukrainassa vuonna 2014 osoittaa myös sen, että siirryttäessä rauhan ajasta harmaanvaiheen kautta avoimeen konfliktiin, keskenään verkostoituneet vaikuttajat ja ryhmät, voivat saada paljon aikaan (hämmennystä, epävarmuutta, propagandaa jne.) He ryhtyivät vaikuttamaan avoimesti työpaikoilla ja oppilaitoksissa; he jakoivat materiaalia; kokosivat väkeä ”mielenosoituksiin”; heidän kotinsa toimivat majapaikkoina operaattoreille jne. Tästä siirrymmekin sitten ”sarjan” kolmanteen kirjoitukseen, jossa tarkastelen perinteisen median harharetkiä sekä kulttuuritahojen haluttomuutta (kyvyttömyyttä?) vastustaa aktiivisesti venäläistä imperialismia.

Marko

Lähteet:

1. https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/e9b59d8a-5519-4a71-864a-4c4dd9de7b7c

2. https://yhdistysrekisteri.prh.fi/basicinformation?userLang=fi&businessId=3323103-2

3. https://naapuriseura.fi/?s=Hietanen

4. https://naapuriseura.fi/vayrysen-aloite-tarjoaa-toivoa/

5. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010880821.html

6. Jessikka Aro: Putinin trollit – Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta, s. 169.

7. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010880821.html

8. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2020/02/johan-backman-sandarmohin.html

9. https://theins.ru/en/antifake/272552

10. https://yle.fi/a/3-5909159

11. https://www.youtube.com/@totuudenetsijat3 

12. https://www.asiakastieto.fi/yritykset/fi/posi-tv-oy/30223758/rekisteritiedot

13. https://www.helsinkitimes.fi/finland/finland-news/domestic/25249-controversy-erupts-over-far-right-speaker-at-world-village-festival.html 

14. https://x.com/P_Kallioniemi/status/1871917935180312656

15. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011368588.html

16. https://yle.fi/a/3-7182835

17. https://yle.fi/a/74-20008121

18. https://www.hs.fi/alueet/art-2000011379794.html 

Katsaus: Venäjän ja sen ”auliiden apureiden” vaikutusyrityksistä Suomessa

 

Kirjoitukseni koostuu esimerkinomaisista havainnoista Venäjän ja sen ”auliiden apureiden” Suomeen kohdistamasta vaikuttamisesta ja mielipiteenmuokkauksesta tämän ja viime vuoden puolelta. Rajaa aiheen tarkastelua kuitenkin siten, etten huomioi esim. Venäjän varjolaivaston toimia Suomenlahdella sekä Venäjän sotilaslentokoneiden sekä -alusten toteuttamaa häirintää. Täten huomiotta jää myös Venäjän alueelta toteutettu ja Suomeen ulottuva GPS-häirintä, josta osa voi olla tarkoituksellista Suomeen kohdistettua häirintää ja osa vastaavasti seurausta omien kohteiden suojaamisesta elektronisen häirinnän keinoin.

Ennen sukeltamista syvemmälle aiheeseen, palautetaan mieleen se, mikä mahdollistaa Venäjän vaikuttamisen (ja tuo sille sen mahdollisen menestyksen). Kysymykseen vastaa puolestani Keir Giles teoksessaan Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee:

”Venäjän käymässä kamppailussa demokratioita ja niiden väestöä vastaan sen saavuttamia menestyksiä liittää toisiinsa yhteinen tekijä, olipa sitten kysymys yksittäisten ihmisten suiden tukkimisesta häirinnällä tai koko maan poliittisen suunnan muuttamisesta. Yhdistävä tekijä on se, että Venäjän saavuttama menestys ei olisi ollut mahdollista ilman kohdemaassa olevien halukkaiden tukijoiden aktiivista toimintaa.” (1)

Jotta Venäjä saavuttaisi tarvittavaa menestystä, sillä on oltava kohdemaassa halukkaita tukijoita, jotka ovat valmiit aktiivisesti avustamaan sitä. En kuitenkaan ryhdy laajentamaan tätä kirjoitusta sillä, että ryhtyisin tarkemmin pohtimaan tai tarkastelemaan syitä, jotka saavat (tai pakottavat) ihmisen työskentelemään Venäjän hyväksi. Syyt voivat vaihdella ideologisista ahneuteen tahi siihen, että Venäjän on onnistunut kokoamaan raskauttavaa materiaalia henkilöstä, ja kiristäen saa tämän työskentelemään hyväkseen.

Työtä Venäjän hyväksi.

Suomea kutsutaan yhdistystoiminnan luvatuksi maaksi. Yhdistys on helpohko perustaa, asia jota esim. Johan Bäckman hyödynsi lukuisia kertoja viime vuosikymmenen puolella. Hän lähipiirinsä kanssa perusti lukuisia yhdistyksiä, joista osa vaikutti perustetun odottamaan otollista hetkeä, ja osalla vastaavasti oli selkeä tarkoitusperä, kuten Euroopan hybridiosaamiskeskusta nimellään jäljitelleellä yhdistyksellä oli tai aivan kuten on Toimittajaliitollakin. (2 ja 3) Toimittajaliiton perustana oli muutamia vuosia aiemmin perustettu  Suomen vapaa sana riippumaton toimittajayhdistys ry, jonka taustahenkilöihin Bäckmankin kuului. Niinpä onkin luonnollista, että Venäjä auliiden apureiden ja operaattoreidensa avulla pyrkii vaikuttamaan yhteiskuntaamme yhdistystoiminnan kautta.

Viime vuosikymmenen puolella RUFI – suomalais-venäläinen yhdistys ry päätyi lukuisia kertoja otsikoihin Venäjän hallintoa tukevilla toimillaan. RUFI järjesti silloisen puheenjohtajansa Daria Skippari-Smirnovin johdolla ensimmäisen Kuolemattoman rykmentin marssin Suomessa toukokuussa 2017. (4) Tämän jälkeen RUFI järjesti vielä kahdesti kuolemattoman rykmentin marssin sekä koronaepidemian jälkeen, toukokuussa 2022 Helsinkiin päättyneen autokulkueen. (5) Aktiivivuosinaan yhdistyksen sosiaalisen median alustoilla sekä verkkosivuilla jaettiin runsaasti disinformaatiota sekä Venäjää tukevaa propagandaa. Nähdäkseni yhdistys aktiivisen toiminnan vuosinaan täytti sille tarkoitetun tehtävän, jossa keskeisessä roolissa mielestäni oli yhteiskunnallisen kahtiajaon lisääminen, ja jossa propaganda ja marssit sekä muut julkiset esiintymiset olivat näkyvässä osassa.

Tänään Aleksanterinliitto ry näyttää eri lähtökohdista huolimatta pyrkivän samaan. Uskaltaisin väittää, että juuri nämä eri lähtökohdat (joissa esim. vedotaan itärajan sulun erottamiin perheisiin, omaisista huolehtimiseen) vetoavat enemmän suomalaisiin, mikä lisää jonkin verran heihin kohdistuvaa myötätuntoa. Yhdistyksen tavoitteiden tukijoiden joukossa on luonnollisesti myös suomalaisia opportunisteja, joilla on hyvin itsekkäät syyt toivoa itärajan avaamista. Taustamotiiveista riippumatta, myös he toimivat kaikukoppana levittämään Aleksanterinliiton ja samalla Kremlin tarinaa.

Aleksanterinliitto sai runsaasti näkyvyyttä kansanedustaja Kimmo Kiljusen (sosialidemokraatit) haastattelun lähdettyä leviämään sosiaalisessa mediassa. Haastattelu oli yhdistykseltä erityisen onnistunut, koska siinä Kiljunen rehentelyn ohella sortui toistamaan Venäjän narratiivia tukevia ajatuksia, antaen myös tukensa Aleksanterinliiton toiminnalle. Esiintymisensä seurauksena Kiljunen joutui eroamaan Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan tehtävästä. Ilta-Sanomien julkaisemassa kiinnostavassa artikkelissa ”Kiljusen kujanjuoksu” avataan Kimmo Kiljusen sekä hänen venäläistaustaisen vaimonsa (Svetlana Kiljunen, omaa sukua Poroeva) historiaa ja taloudellisia- sekä poliittisia kytköksiä. (6)

Yhdistystoimintaan sisällytetty vapaaehtoistoiminta voi myös herättää aiheellisia pohdintoja toimintaan liittyvistä taustavaikuttimista. Näin esimerkiksi Suomen venäjänkielisten keskusjärjestön ja Vantaan venäläisen klubin kohdalla, jotka kumpikin ovat saaneet valtion varoja ukrainalaispakolaisten tukemiseen ja avustamiseen. (7) Yleisradion toimittajien tiedustellessa asiaa, kummankaan yhdistyksen taholta ei ilmaista suoraa kantaa Venäjän brutaaliin hyökkäyssotaan. Suomen venäjänkielisten keskusjärjestön edustaja Olga Liukkonen kehottaa puhelinkeskustelussa Ylen toimittajia tiedustelemaan kantaa Venäjän suurlähetystöltä:

”Suosittelen, että kysytte kantaa Venäjän federaation suurlähetystöstä, koska sieltä vastataan kysymyksiin kannoista. Meillä ei ole mitään kantaa eikä aikomustakaan ilmaista sitä”. Myöskään Vantaan venäläinen klubi ei ilmaissut mitään kantaa sotaan. (8) Niinpä!

Varoja myöntävässä STEA:ssa (Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus) ei tunnuttu Ylen uutisartikkelin perusteella tiedostettavan toimintaan liittyviä turvallisuusriskejä. Tietoa pakolaisista voi siirtyä Venäjän viranomaisille tukea saaneiden yhdistysten kautta. Tiedossamme kuitenkin on se, että Venäjä kerää rekisterejä ukrainalaisista eri keinoin, pyrkien näin löytämään keinoja kiristää tai vahingoittaa ukrainalaissotilaita – vaikuttaa heidän taistelutahtoonsa.

On mahdollista, että tukea saaneiden venäläistaustaisten yhdistysten määrä on suurempi. Ylen viime vuonna julkaisemassa uutisessa nostettiin esille nimeltä nämä kaksi yhdistystä.

Maassamme on lukuisia aatteellisia yhdistyksiä, joiden tiedetään suhtautuvan hyvinkin ymmärtäväisesti Venäjään, osa näistä yhdistyksistä otti etäisyyttä Venäjään tuomitsemalla sen aloittaman laajan hyökkäyssodan vuonna 2022 – näin teki myös Rauhanpuolustajat. Tässä yhteydessä on kuitenkin hyvä muistaa, että jäsenistön kuin myös paikallisosastojen piiristä löytyy edelleen Venäjän ymmärtäjiä sekä jopa Venäjämielisyyttä – ehkäpä yhdistyksen etäisyyden otto onkin vain kulissi jäsenten ”syvien rivien” paljastaessa toiminnan hengen. Toisinaan toiminta kentällä saa hyvinkin kyseenalaisia piirteitä pyrittäessä tukahduttamaan ukrainalaisten ääntä. Näin kävi vuosi sitten kesän koittaessa ja Vantaan Rauhanpuolustajat ry:n osallistuessa Maailma kylässä festivaalille esiintyjäksi kutsutun ukrainalaisen toimittajan Illia Ponomarenkon vastaiseen kampanjaan, Ponomarenkoa syytettiin ”natsisympatisoijaksi”.

Kampanjassa oli näkyvästi mukana myös Sumud – Suomen Palestiina-verkosto ry sekä Kommunistinuoret ry, SKP – Punainen sateenkaari sekä joukko muita ideologisesti vasemmalle kallellaan olevia yhdistyksiä sekä ryhmiä. Sumudin hallitukseen kuuluu muun muassa kosmologi ja kansalaisaktivisti Syksy Räsänen (varapuheenjohtaja), joka on tullut tunnetuksi myös ”punaruskean” propagandan ja disinformaation levittäjänä. Ollessaan Suomen Amnestyn johtokunnan jäsen, Räsänen jakoi aktiivisesti näkökulmaa, joissa kyseenalaistettiin Bašar al-Assadin hallintoon kohdistuneita syytöksiä ihmisoikeusrikoksista sekä sotarikoksista. (9) Muuten Sumud – Suomen Palestiina-verkosto ry on rekisteröity samaan osoitteeseen kuin Rauhanpuolustajat ry, Vellamonkatu 30 B – Helsinki. Rauhanpuolustajat ei suinkaan ole ainoa (aatteellinen) yhdistys, joka nitisee liitoksissaan Venäjän hyökkäyssodan seurauksena.

Suomi-Neuvostoliitto-Seuran perillinen Suomi-Venäjä-Seura on tällä hetkellä kahtiajakautunut. Yhdistyksen hallinto sekä pääosa paikallisyhdistyksistä noudattaa ”valtiollista” suhtautumista Venäjään, mikä aiheuttaa närää kentällä niin paljon, että osa paikallisyhdistyksistä tekee ”omaa Venäjä politiikkaa” eli jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut 24. helmikuuta 2022. Esimerkiksi aktiivinen Kallio-Vallila Venäjä-seura ry vaalii edelleen Venäjä-suhteita, mennen niin pitkälle, että sen syntymäpäiväjuhlaan osallistui viime vuonna kutsuttuna Venäjän suurlähettiläs Pavel Kuznetsov. (10) Juhlissa oli kiinnostavana henkilönä paikalla kontroversiaali liikemies Peter Frykman, Suomen-Korea-seuran puheenjohtaja. (Huom. kyseessä on nimenomaa Suomen ja Pohjois-Korean välinen ystävyysseura.)

Venäjän käymä brutaali hyökkäyssota ei ole vielä avannut kaikkien ammattilaistenkaan silmiä (tässä kohdin jätän huomiotta Heikki Talvitien kaltaiset eläköityneet menneisyydessä eläjät), edelleen löytyy heitä, jotka tarkastelevat Venäjän tekoja eri mitta-asteikon läpi, johon joukkoon kuuluu muun muassa Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki. Hän näyttää edelleen tarkastelevan Venäjää eri standardein kuin läntisiä, entisiä ja nykyisiä, suurvaltoja – sokeus venäläistä imperialismia kohtaan on räikeää.

Viime talvena huomiota herätti Helsingin yliopiston tiedekulmassa järjestetty Ukraina-keskustelu, johon Patomäkikin osallistui. Ottaen huomioon, että kyseessä oli yliopiston järjestämä Ukraina-keskustelu, keskustelussa Ukrainan ääni kuului olemattoman vähän. Sen sijaan useat keskusteluun osallistuneet, Patomäki etunenässä, joko toistivat Venäjän narratiivia tai myötäilivät sitä. Patomäkikään ei puhunut Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaan vaan Ukraina-konfliktista, mikä on kuin Kremlin käsikirjasta. (11) Tilaisuutta seuraamaan oli kutsuttu myös Venäjän suurlähetystön lähetystösihteeri Ivan Pauzin, joka piti myös puheenvuoron. En pidä uskottavana keskustelua juontaneen valtio-opin apulaisprofessori, varadekaani Hanna Wass’in toteamusta, ettei hän tunnistanut Pauzinia antaessaan tälle puheenvuoron. (12) Edellinen on lopultakin vain tahra tässä sotkussa, Patomäen kommentointi on olennaisesti raskauttavampaa (paljastaen naivismin ja idiotismin kudelman), kuten: ”Halusimme, että mukana olivat konfliktin osapuolet, YK:n turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenmaat ja muut relevantit valtiot”. (13)

Patomäen kommentista heijastelee, edellä viittaamani, täydellinen kyvyttömyys (tai haluttomuus) tarkastella imperialistista hyökkäyssotaa käyvää Venäjää samoin standardein kuin imperialistisia sotia käyneitä länsimaita. Minun on mahdotonta nähdä lännen entisiä siirtomaavaltoja kohdeltavan yhtä hellin käsin, mitä Venäjää on kohdeltu viimeisen reilun vuosikymmenen ajan, hetkestä, jolloin se miehitti Krimin niemimaan ja oli käynnistämässä sotaa Itä-Ukrainassa, mikäli lännen entiset siirtomaavallat ilmaisisivat halukkuutensa ryhtyä valloitussotaan entisiä siirtomaitaan vastaan. Valloitus- ja tuhoamissodasta Venäjän hyökkäyksessä on kyse, ei mistään muusta.

 

Lisää suomalaisia myyräntyöntekijöitä  

Maaliskuun lopulla Murmanskissa järjestetty Arktinen foorumi kokosi paikalle myös joukon kontroversiaaleja suomalaisia. Suomalaisissa medioissa Murmanskissa järjestetty tapahtuma ei saanut merkittävää huomiota, poikkeuksena luonnollisesti disinformaatiota levittävät Venäjämieliset julkaisut, kuten Janus Putkosen toimittelema MV-lehti. (14) Putkosen lisäksi paikalla oli myös yksittäisiä suomalaisia, kuten Sakari Linden, joka on Laura Huhtasaaren (perussuomalaiset) entinen avustaja. Linden on myös Euroopan parlamentin ID-ryhmän entinen EU-poliittinen neuvonantaja.

Linden mukana Venäjän vaikuttamisoperaatiossa. Kuva: Sakari Linden.

Linden on ollut jo vuosien ajan mukana sellaisten liikkeiden ja ryhmien toiminnassa, joita on yhdistänyt myötämielinen suhtautuminen Venäjään. Näihin ryhmiin kuuluu Paavo Väyrysen perustama Kansalaispuolue, jonka hallituksen jäsenenä Linden oli, ja ennen hallitusjäsenyyttä puolueessa hän toimi puolueen asiantuntijajäsenenä. Lindenin tie ideologisella kentällä näyttää vieneen kansallismielisestä laitaoikeistosta eurooppalaiseen Venäjämieliseen laitaoikeistoon.

Oma lukunsa suomalaisten ”kremliinien” joukossa on, Valta kuuluu kansalle-puolueen perustaja ja syrjäytetty puheenjohtaja sekä entinen kansanedustaja Ano Turtiainen, joka suolaa somealustoihin uskonnollisen tauhtan lisäksi venäläismielistä propagandaa. En kuitenkaan näe hänen rooliaan merkittävänä – ennemminkin yksi riidan- ja eripurankylväjä muiden joukossa, luoden samalla jakolinjoja suomalaisen laita- ja äärioikeiston sisälle.

Turtiaisen uskottavuutta toimijana kuvaa se, että hänen viime syksynä perustamansa FINLANDIA Rauhanyhdistyksen verkkosivut ovat venäläisellä palvelimella. Samaa tasoa on myös hänen puuhailunsa eräänlaisen YK:n varjojärjestön suomalaisjäsenenä, ”Организации объединенных народов мирового большинства”. Varjojärjestön (OUNWM eli Organization of the United Nations of the World Majority) nimissä annetaan yleviä julkilausumia, jotka etäisesti muistuttavat YK:n eri organisaatioiden julkilausumia, totuuden paljastuessa pintaa raaputtamalla. (15) Turtiainen ei ole muuta, kuin ”aulis apuri”, joka suomalaisena antaa kasvonsa propagandanäytelmälle, jonka kohdeyleisö on aivan jossain muualla kuin Suomessa.

Toimintana tämä on rinnastettavissa venäläisten medioiden tapaan käyttää ulkomaalaisia ns. asiantuntijaroolissa tuomassa uskottavuutta disinformatiivisille tai propagandistisille uutisilleen – rooli, jollaisessa lukuisa suomalainen ”kremliini” on usein ollut. Näiden uutisten seuraajille ie useinkaan kerrota ”asiantuntijaroolissa” esiintyneen henkilön todellista osaamista käsiteltyyn asiaan: Johan Bäckmankin on venäläismedioiden taholta esitelty seuraajille, milloin politologina, milloin ihmisoikeusasiantuntijana jne. Samaa sarjaa ovat myös Venäjän hyödyntämät, miehittämillään alueilla järjestettyjen laittomien vaalien kansainväliset tarkkailijat – tähänkin ryhmään kuului suomalaisia. (16)

Venäjän suurlähetystön voitonpäivän seremonia Hangon neuvostomonumentilla. Kuva: @RussianEmbFinla.

Tänä vuonna Suomen venäläiset sekä kaksoiskansalaiset eivät havaintojeni mukaan järjestäneet voitonpäivänä julkisia muistojuhlia, jollei sellaisena pidetä Venäjän suurlähetystön ja joidenkin venäläisten vierailua Hangon neuvostomonumentilla. Sen sijaan Venäjän suurlähetystölle kokoontui suuri joukko Suomessa asuvia venäläisiä kuin myös suomalaisia näyttämään ”patriotismiaan” tai Venäjän kritiikitöntä ihailua. Helsingin Sanomat julkaisi artikkelin suurlähetystöllä vierailleista suomalaisista, (17) niinikään Jauri Varvikko kuvaili vierailuaan voitonpäivänä suurlähetystöllä Facebook-profiilissaan monisanaisesti.

Venäjän suurlähetystölle kokoontuneiden joukossa oli lukuisia suomalaisia. Tähän joukkoon kuului myös Laura Huhtasaaren (perussuomalaiset) entinen avustaja Olli Kotro, joka ”lapseninnolla” kuvaili tapaamistaan suurlähettiläs Pavel Kuznetsovin sekä entisen vasemmistokansanedustajan ja europarlamentaarikko Jaakko Laakson kanssa. Jälkimmäisen kanssa Kotro pohti vasemmiston surkeaa tilaa. Laakson historiaa KGB-värvättynä en tässä ryhdy tämän enempää avaamaan, silmissäni hän on henkilö, jonka kanssa viimeksi haluaisin samaan kuvaan.

Kotro Tehtaankadulla toukokuun 9. 2025. 

Kotro itse oli ehdolla kuntavaaleissa Vapauden liiton ehdokkaana, kuuluen myös niiden parinkymmenen Vapauden liiton kunta- ja aluevaaliehdokkaan joukkoon, jotka päätyivät Aleksanterinliiton vaalien alla kokoamalle ”itäraja auki”-listalle. (18) Kyseiseltä listalta löytyi myös puolueen pj. Ossi Tiihonen. Aiheesta enemmän kirjoituksessani ”Kunta- ja aluevaalien teemana ’itäraja auki’.” Kirjoituksessani lukuisia kertoja esiin nousseesta Aleksanterin liitosta en itse tällä erää näitä mainintoja enempää kirjoita. Suosittelen lukemaan Outi Salovaaran kirjoittaman artikkelin ”Tällainen on Aleksanterinliitto, jonka mielestä venäjänkielisten oikeuksia rikotaan”.

Palaan teemaan lähipäivinä nostamalla esiin sellaisia suomalaisen mediakentän toimia, joiden katson edesauttavan Venäjän oman tarinan kerrontaa tai joissa pyritään esittämään venäläiset hallintonsa tahdottomina uhreina. Samassa yhteydessä myös summausta suomalaisen kulttuurikentän kyvyttömyydestä tahi haluttomuudesta tunnustaa kulttuuri osana Venäjän pehmeää voimaa ja haluttomuudesta tehdä todellista irtiottoa venäläisestä kulttuurista.

Marko

Lähteet:

1. Keir Giles: Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee, s. 264.

2. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005034628.html

3. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006351322.html

4. https://www.verkkouutiset.fi/a/venalaisten-yhdistys-tuomassa-voitonpaivan-kuolemattoman-rykmentin-marssia-suomeen-64692/#6a6aad62

5. https://yle.fi/a/3-12436052

6. https://www.is.fi/politiikka/art-2000011197016.html

7. https://yle.fi/a/74-20078543

8. https://yle.fi/a/74-20078543

9. https://x.com/veitera/status/1276584925945368585

10. https://kansanaani.org/kallio-vallilan-venaja-seura-taytti-80-vuotta-venajan-ystavat-juhlivat-vihan-ilmapiirista-piittaamatta/

11. Anu Peltolan twiittilangassa käydään Ukraina-keskustelun olennaisia kohtia läpi:

https://x.com/AnuPeltola22/status/1885819514400469183

12. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011001194.html

13. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011001194.html

14. https://mvlehti.net/2025/03/26/arktinen-foorumi-2025-alkoi-murmanskissa-paikalla-mv-lehden-paatoimittaja-janus-putkonen/

15. https://akademiagp.ru/index.php?route=product%2Fproduct&product_id=530

16. https://euromaidanpress.com/2018/11/16/far-right-and-left-conspiracy-theorists-among-foreign-monitors-at-russias-sham-donbas-elections-report/

17. https://www.hs.fi/feature/art-2000011243028.html

18. https://fi.aliitto.fi/vaalit2025 

Lähteenä käytetty myös Olli Kotron X-Twitter-tiliä.

Sumud ry:n Illia Ponomarenkon vastaisesta kampanjasta.

Elämää Venäjän Ukrainalta miehittämillä alueilla: venäläisten kranaatti-iskut Donetskiin

 

Toukokuun puolivälin tietämillä kirjoittamassani blogissa (Elämää Venäjän Ukrainalta miehittämillä alueilla) viittasin vuosien 2014–2022 välillä Itä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta tekemiini havaintoihin sekä havaintojen pohjalta kirjoittamiini tarkempiin raportteihin, joissa tarkastelin miehityshallinnon, tai niiden edustajien, Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla tekemiä ihmisoikeusloukkauksia sekä sotarikoksia. Havaintojen kuin myös raporttien joukossa on myös silminnäkijähavaintoja militanttien (eli Venäjän proxyjoukkojen) Donetskissa tekemistä, Donetskiin kohdistuneista kranaatinheitiniskuista sodan ensimmäisiltä vuosilta. Jäin tuolloin pohtimaan aiheesta seikkaperäisemmin kirjoittamista, joissa hyödyntäisin kyseisiä havaintoja sekä raportteja. Toisin kuin alkuperäisissä raporteissa, tässä kirjoituksessa harjoitan sensuuria ja poistan kaikki sellaiset tiedot, joiden perusteella on mahdollista yksilöidä havainnon tekijä tai tarkempi alue miehitetyssä Donetskissa.

En ryhdy arvioimaan sitä, kuinka yleistä sellainen toiminta, jossa Venäjän johtamat joukot tulittivat tarkoituksellisesti kohdetta, joka sijaitsi sen itsensä miehittämällä alueella, oli. Pelkästään minun tiedossa on lukuisia sotavuosien kuluessa tapahtuneita miehitetyillä alueilla sijainneiden siviilikohteiden tarkoituksellista tulittamista, joiden tekijänä on Venäjä-johtoiset joukot.

Ensimmäinen näistä vahvistetuista havainnoista on kesältä 2014, jolloin L havaitsi Donetskin kaupunkialueella militanttien käyttämän ”roska-auton” eli kuorma-auton, jonka laidoiltaan korotetulle lavalle on sijoitettu suojaan 82 millin kranaatinheitin, (1) tulittavan sellaisia alueita, jotka tuolloin olivat Venäjältä johdettujen joukkojen hallinnassa. Kyseessä oli ensimmäinen tietooni tullut tämän luokan tapaus. Myöhemmin valokuvien myötä sain vahvistuksen sille, että militanteilla on käytössään tällaisia ”roska-autoja”, ja että niiden lavalle oli useimmiten sijoitettu 2B9 ”Vasiljek” automaattinen 82 millin kranaatinheitin, (englanniksi asejärjestelmästä käytetään nimeä ”gun-mortar”). Tällaisen järjestelmän etuihin kuului huomaamattomuus, se pystyi myös liikkumaan vapaammin kaupunkialueella ja pääsemään lähemmäs ”kohdetta”. Toisaalta se oli myös oivallinen ”terroriase” edellisten syiden tähden. Lisäksi venäläisten oli mahdollista hyödyntää sitä omassa propagandassaan tulittamalla (huomaamattomasti) alueita, jotka olivat Kremlin nukketasavaltojen (eli ”kansantasavaltojen”) hallinnassa ja syyttämällä teosta Ukrainaa.

Jouduin monet kerrat taittamaan peistä vielä sotavuosina 2016 ja 2017 toiminnasta, koska havainnoista huolimatta moni piti tällaista toimintaa täysin järjettömänä ja jotkut jopa epäuskottavana. Ihmiset eivät tuolloin, osa ei vieläkään tunnut tiedostavan sitä, ettei Venäjän tarkoituksena välttämättä ollut rakentaa uskottavaa tarinaa, vaan aiheuttaa hämmennystä ja sekaannusta ja tämän toiminnan avulla saada aikaan tila, jossa mihinkään ei uskota (tai kaikkeen uskotaan yhtä vähän). Lisäksi monilta tuntui jäävän huomiotta se, että osa Venäjän propagandasta palveli yksinomaan kotiyleisöä, auttaen Venäjää rakentamaan omaa narratiiviaan tukevan tarinan, jota levitettiin venäläisten keskuuteen. Tämän tarinan perusteemoihin kuului propagandistinen väite ”ukrainalaisten suorittamista terroripommituksista”. Voi olla, että tämä tarinanosa levisi jopa odotettua paremmin läntiseen maailmaan median mutta etenkin (uskottavien) ”auliiden apureiden” avulla. Suomessakin Rauhanpuolustajat toimi kaikukoppana Venäjän levittämälle disinformaatiolle ja propagandalle. (2) Mutta tätä tarinaa levitettiin eri muodoissaan myös suuremmilla näyttämöillä aina Euroopan parlamenttia myöten, jossa Venäjän äänitorvia löytyi niin laitavasemmalta kuin myös äärioikealta. (3)

 

Kiovan piirin kranaattikeskitys Donetskissa

Seuratessani aamulla (30. elokuuta 2016) uutisvirtaa huomasin mainintoja Donetskin joutumisesta kranaatti-iskun kohteeksi edellisen yön kuluessa. Aamun ensimmäisten tietojen mukaan kranaattikeskityksen kohteena oli ”useita rakennuksia” Donetskin pohjoisosassa. Aamupäivän kuluessa saimme kontakteiltamme Donetskista tarkempaan tietoa. Ensinnä täsmentyi se, että keskitys kohdistui Kiovan piirin (ukr. Київський район) alueelle Donetskin pohjoisosissa ja myöhemmin varmistui kranaattikeskityksen osuneen vul. Dvoržakan alueelle – kadun kerrostaloista nro. 2 ullakko syttyi palamaan kranaattikeskityksen jälkeen. (4)

Tietojeni mukaan jo ennen aamua paikalle oli saapunut joukko venäläisten ”medioiden” edustajia, muun muassa News Front’in ja Life.ru:n ”toimittajat” tiimeineen. Havaintojen mukaan heitä oli epätavallisen paljon, enemmän kuin normaalisti vastaavan kaltaisissa tilanteissa. Se, että tällaiselle paikalle saapuu runsaasti venäläisten ”medioiden” edustajia indikoi jo tuolloin sitä, että kyse on jostain muusta, kuin ”miltä tapahtunut näyttää”. Vaikka tuolloin Itä-Ukrainassa oli jo sodittu parin vuoden ajan, liian harva näki Venäjän kyynisten provokaatioiden ja lavastusyritysten läpi – usein tapahtunut meni ”pikku-uutisena” läpi sellaisenaan. Venäjän suurhyökkäyksen alla alkutalvella 2022 olimme jo viisaampia, mutta edelleen aivan liian usein mediatalot olivat uutisoidessaan ”tasapuolisuusharhan” vallassa.

Donetskissa elokuun toiseksi viimeisenä päivänä (v. 2016) uutisointia seuranneet henkilöt kertoivat uutisoinnin olevan ”tavanomaista”. Venäläismediat sekä paikalliset propagandamediat olivat välittömästi uutisoinut tapahtuneesta ”Ukrainan suorittamana provokaationa…”. Kranaattikeskityksellä oli myös lukuisia silminnäkijöitä. Heidän lausuntoihinsa ei kiinnitetty huomiota. Eräs alueella asunut henkilö oli nähnyt tapahtuman parvekkeeltaan, hän kertoi ns. toimittajille aluetta tulitetun etelästä Donetskin keskustan suunnalta. Ei siis luoteesta, jolla suunnalla rintamalinja lähimmillään tuolloin kulki. Ei myöskään pohjoisesta, jolla suunnalla Donetskin esikaupunkialueella Avdijivkan eteläpuolella oli taisteltu aiemmin kesällä. Vul. Dvoržakalla vierailleet ”median” edustajat eivät olleet kiinnostuneita näistä silminnäkijälausunnoista. Asukkaat eivät päässeet ääneen virallisissa lähetyksissä, mikä on ymmärrettävää, koska he olisivat vieneet pohjan pois propagandistiselta väitteeltä ”ukrainalaisten suorittamasta iskusta”.

Näytöksen järjestäjiä – nimittäin propagandanäytöksestä tässä oli kyse – ei myöskään haitannut yhtään se, että kohteesta Donetskin pohjoisosista oli sodan osapuolia jakaneelle demarkaatiolinjalle vähimmilläänkin yli 3500 metriä, ja Ukrainan asevoimien sekä vapaaehtoisjoukkojen todellisiin asemiin reilut 4500 metriä. Ukrainalla ei ollut alueella asejärjestelmiä, joilla olisi yltänyt kohteeseen aiheuttaen havaitut vauriot. Venäjän proxy-joukoilla sen sijaan oli useita tukikohtia sekä huoltovarikkoja 2–3 kilometrin säteellä kranaattien vaurioittamasta kerrostalosta.

Kyseinen kranaattikeskitys Kiovan piirin alueelle Donetskin pohjoisosiin ei ollut ainoa tällainen episodi noina elokuun päivinä ja viikkoina. Edellisenä viikonloppuna Kiovan piirin pohjoisosiin, Donetskin päärautatieaseman pohjoispuolelle sekä Veselen kylän itäosiin ammuttiin lukuisia kranaatteja. Summittaiselta vaikuttaneen tulituksen seurauksena useampi asuinrakennus sai vähäisiä vaurioita, ikkunoita hajosi jne. Saimme myös tutultamme silminnäkijähavainnon, joiden perusteella saatoimme päätellä sen, etteivät kranaatit tulleet Ukrainan kontrolloimilta alueilta.

 

Lisää laittomuutta ja kurittomuutta sekä rikollista toimintaa miehitetyssä Donetskissa  

Seuraava hyvin epämääräinen tapahtuma sijoittuu kevättalveen 2015, jolloin muutaman kilometrin päähän Donetskin ydinkeskustasta kerrostalojen sisäpihalle ammuttiin kranaatteja. Hyvin vähäisten vaurioiden perusteella (hajonneita ikkunoita, pari kuoppaa maassa ja hajonneita portaita sekä vaurioitunut seinä) voidaan päätellä, että käytetyt kranaatit eivät olleet suurikokoisia. Suurella todennäköisyydellä 82 millisiä tai vaihtoehtoisesti kotikutoisempia pommeja, jotka heitettiin alueelle tai kaukolaukaisimella räjäytettiin talojen sisäpihalla. Kaikissa tapauksissa voidaan sulkea pois se, että tulittajana olisi ollut Ukrainan asevoimat tai niiden rinnalla taistelleet joukot, koska kyseiseltä alueelta lähimmille silloisiin Ukrainan eteentyönnettyihin tarkkailuasemiin oli matkaa reilut 15 km. Ukrainan tykistöä oli tuolloin, ennen Minsk II-sopimuksen voimaantuloa, asemiin sijoitettuna noin 20 kilometrin päässä. Osassa tällaisista tapauksista taustalla saattoi olla Venäjän proxy-joukkojen keskinäisestä välienselvittelystä tai reviirikiistoista.

Havaintojeni sekä saamieni tietojen mukaan tällaiset reviirikiistat olivat suhteellisen yleisiä Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla sodan ensimmäisinä vuosina, eräänä vedenjakajana voidaan pitää militanttikomentaja Aleksandr Zahartšenkon likvidointia 31. elokuuta 2018 (5) ja sitä seurannutta laajempaa puhdistusaaltoa. Eivät reviirikiistat Zahartšenkon likvidointia seuranneisiin puhdistuksiin päättyneet, mutta ne muuttivat muotoaan toiminnan muuttuessa organisoidummaksi ja johdetummaksi.

Tällaisten reviirikiistojen havainnoitsijaksi päätyi myös eräs ”pienpuotia” pitänyt tuttumme kevättalvella 2016, jolloin miehitetyssä Donetskissa erään pataljoonan* hallinnoimalle alueelle hyökkäsi toiseen Venäjän proxy-joukkoihin kuuluvan pataljoonan joukkoja. Hyökänneet joukot tulittivat aluetta erilaisilla aseilla, tavoitteenaan oli todennäköisesti ryöstää liikkeet syntyneen kaaoksen seurauksena. Tällainen rikollinen toiminta harvoin, jos koskaan, johti mihinkään kurinpidolliseen toimeen tekijöitä kohtaan. Sen sijaan venäläiset tavanomaisesti hyödynsivät tällaiset episodit omassa propagandassaan syyttäen tapahtuneesta Ukrainaa. Niissä tapauksissa, joissa ETYJ:n tarkkailijat pääsivät tekemään tutkimusta sekä haastattelemaan uhreja, tapahtumapaikalle harvoin päästiin riittävän nopeasti ja vielä harvemmin silminnäkijöitä päästiin kuulemaan vapaasti. Ei myöskään pidä unohtaa sitä, että läsnä on myös epäilys siitä, että kuultavia on valmisteltu miehittäjän tai niiden edustajien toimesta. Eikä myöskään pidä unohtaa pelon vaikutusta haluun kertoa tapahtuneesta todenmukaisesti. Usein jo pelkkä vihjaus palkan tai jonkin muun edun menettämiseen, sai aikaan sen, että silminnäkijä ”alkoikin unohtaa havaintojaan”, ja kun tällaisista asioista on muistutettu riittävän monta kertaa, ihmiset ehdollistuvat kuvaamaan tapahtumia tavalla, jonka he olettavat tyydyttävän miehittäjää tai sen edustajaa.

Kävin tuolloin keskusteluja näistä ja vastaavista tapauksista ukrainalaisten ihmisoikeusaktivistien kanssa. Kirjoituksessa kuvattu toiminta oli tuolloin tavanomaista miehitetyillä alueilla. Toki jokaisen epäillyn tapauksen kohdalla tapahtuneen todistaminen on hyvin vaikeaa tai jopa mahdotonta. Hyvin harvoin ulkopuoliset pääsivät tutkimaan paikkoja välittömästi tapahtuneen jälkeen. Usein tapahtuneet tulivat ilmi sosiaalisen median kautta tai venäläisten epäilyttävistä propagandauutisista. Toisinaan ”maito oli kaatunut kunnolla pöydälle” läntisten medioiden siteeratessa sellaisenaan venäläisten ”uutistoimistojen” uutisia. Eikä aina läntistenkään uutistoimistojen omakaan uutisointi ollut onnistunutta, olennaisia asioita jätettiin kertomatta (tai ne kerrottiin auttamatta liian myöhään). Näin kävi myös BBC:lle helmikuussa 2015, heidän uutisoidessa donetskilaiseen sairaalaan kohdistuneesta kranaatti-iskusta. (6) Nimittäin sairaala-alueelle (ja muihin lähialueen taloihin) osuneet kranaatit osuivat kaikki rakennusten itäseinille tai pihoille sienien välittömään tuntumaan. Ehkäpä en olisi itsekään kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota, jollei Donetsk olisi ollut minulle tutumpi kaupunkina ja tuntenut sen asukkaita, joten teinkin tiedusteluja ja jo seuraavina päivinä sain vahvistuksia epäilyilleni, joista tärkein kohdistui ilmansuuntaan, johon rakennusten vaurioituneet seinät avautuivat.

Mielestäni nämä olivat olennaisia tietoja aikana, jolloin Venäjä propagandan ja disinformaation avulla pyrki häivyttämään totuuden. En myöskään väitä, että kaikissa tällaisissa siviilikohteiden tulitus-tapauksissa on kyse tahallisesta toiminnasta. Ongelma vain on siinä, ettei Venäjä tai sen tuella alueella operoineet joukot, juuri koskaan tunnustaneet tekoaan, vaan syyttivät ilmiselvissäkin tapauksissa Ukrainaa. Todellisia provokaatioita ja (venäläisille) medioille järjestettyjä näytöksiä mahtui runsaasti joukkoon, jollaisista saatiin runsaasti esimerkkejä päiviä ja viikkoja ennen Venäjän suurhyökkäyksen alkua helmikuussa 2022 mutta sellaisista löytyy esimerkkejä aiemmiltakin vuosilta. (7 ja 8) Toiseen ääripäähän kuuluivat kurittomuuden ja piittaamattomuuden seurauksena tapahtuneet siviilikohteiden tulittamiset, jollaisesta venäläistaustainen Sparta-pataljoonan komentajanakin toiminut Arsen ’Motorola’ Pavlov antoi esimerkin ampuessaan summittaisesti kranaattikiväärillä asutetulla alueella. (9) Kyse ei hänenkään kohdalla ole ainoasta kerrasta, jolloin hän osoitti suurta piittaamattomuutta aseidenkäytössä. Muistakaamme, että kirjoituksessa kuvaillut tapahtumat tapahtuivat pääsääntöisesti noin vuosikymmen sitten. Sen sijaan, että poliitikot lännessä olisivat tuolloin ryhtyneet riittäviin toimiin, he hankaloittivat Ukrainan puolustustaistelua ja usein jopa kohtelivat sitä, kuin rikollista sen sijaan, että Venäjä olisi pantu tilille teoistaan. 

Marko

Lähteet:

1. https://www.radiosvoboda.org/a/27996271.html

2. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2023/02/rauhanpuolustajat-tyota-rauhanohjusten.html

3. https://theins.ru/en/politics/268694

4. https://x.com/hyeva_marinka/status/770493325107421184

5. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2018/09/attentaatti-kansantasavalloissa-eli.html

6. https://www.bbc.com/news/world-europe-31129484

7. https://www.bellingcat.com/news/2022/02/28/exploiting-cadavers-and-faked-ieds-experts-debunk-staged-pre-war-provocation-in-the-donbas/

8. France24:n toimittaja onnistui nauhoittamaan ja kuvaamanaan keskustelun tulitaukorikkomuksen-lavastusoperaation valmistelusta lokakuussa 2016. Tapahtuneesta tekee erityisen kiinnostavan se, että paikalla oli kaksi suomalaistaustaisen Janus Putkosen päätoimitteleman DONi News-propagandamedian ”toimittajaa”, ranskalaistaustainen Christelle Néant sekä edesmennyt Jekaterina Vasilenko. Tapahtumakuvaus löytyy muun muassa 7. helmikuuta 2022 kirjoittamastani blogista.

https://www.france24.com/en/20161014-video-reporters-donetsk-dependent-republic-russia-ukraine-weapons

9. https://x.com/carl_tuckerson1/status/1773002361679528277

*: Pataljoonan nimi on tiedossani, en edelleenkään mainitse pataljoonan nimeä, koska se auttaisi yksilöimään alueen miehitetyssä Donetskissa.

Donetskin kranaatinheitiniskusta julkaistiin lyhyt uutinen SSS-Radion verkkosivulla tapahtuma-aikana: http://sss-radio.ee/fi-blogi/kirjeenvaihtajamme-marko-enqvist-kranaatti-iskuja-donetskiin (huom. linkki ei enää toimi).

Puolustusvoimain lippujuhlapäivänä: veteraanit ennen ja nyt

 

Toisen maailmansodan taistelut päättyivät Euroopan mantereella kahdeksan vuosikymmentä sitten, 8. toukokuuta 1945 natsi-Saksan antauduttua liittoutuneille. Antautumisen astuessa voimaan 8. toukokuuta 1945 klo. 23:01 – Moskovassa vuorokausi oli jo tuolloin ehtinyt vaihtua, elettiin toukokuun 9. päivää. Niinpä ei ole ihme, että olen pohdiskellut kerran ja toisenkin menneiden sukupolvien uhrauksia, sitä kuinka kokonainen kansan yhdistyi marraskuussa 1939 taisteluun vapauden puolesta – voinemme kirjoittaa ”koko kansa”, vaikka vähäinen joukko ihmisiä ei tarttunutkaan tuolloin aseeseen ideologisen tahi jonkin muun syyn tähden. Ja kuinka käytyä talvisotaa seurasi kesäkuussa 1941 alkanut jatkosota, joka päättyi 4. syyskuuta 1944 sovittuun aselepoon ja 19. syyskuuta 1944 allekirjoitettuun Moskovan välirauhaan, jonka yksi seuraus oli Lapin sota. Jatkosodan aselepoehtoihin kuului saksalaisjoukkojen karkottaminen Suomesta 15. syyskuuta 1944 mennessä.

Suomenlinnassa, © Marko Enqvist. 

Lapin sotaa käytiin Suomen ja Saksan välillä 15. syyskuuta 1944–27. huhtikuuta 1945, jolloin viimeisetkin saksalaisjoukot olivat vetäytyneet Käsivarrenlapista Norjan puolelle. Lapinsodan ensimmäiset taistelut käytiin Pohjois-Pohjanmaa Pudasjärvellä syyskuun 28. päivä, merkittävämmät sotatoimet alkoivat muutamaa päivää myöhemmin uhkarohkean Tornion maihinnousun (Röytän maihinnousun) myötä 1. lokakuuta 1944. Sukuni on isäni puolelta Pohjanlahden perukoilta, Kemistä, josta taisteltiin lokakuun alkupuolella 1944. Historiankirjat tietävät kertoa, kaupungin siviiliväestön olleen pääosin taisteluiden keskellä, minun ei tarvinnut lukea tätä historiankirjoista vaan isän puoleisen sukuni ”sukukronikasta”, josta seuraavaksi lyhyt katkelma:

”…eukko tiellä haavoittui ja mökkejä syttyi palamaan. Pian tämä sotatapahtuma oli ohi ja K. rupesi keittelemään korviketta. Ilmeisesti savu oli kiinnittänyt sotilaiden huomiota, sillä pian saapasteli sisään mökkiin joku sotamies ihmettelemään, mitä siellä oikein tehtiin. ’Keitetään korviketta’, oli K. selittänyt totuudenmukaisesti. ’Heti pois täältä’, oli mies komentanut, ja selittänyt, että he olivat juuri kahden rintaman välissä ja pahempi rytinä voisi alkaa milloin tahansa.

Heidät oli häädetty metsään etelään päin ja siellä he olivat istuneet koko yön nuotion äärellä kääriytyneenä häthätää mukaan kerättyihin vaatteisiin ja joivat korviketta tietämättä mistään mitään. Aamulla oli vänrikki tullut kyselemään, olivatko he olleet siinä koko yön ja saatuaan myöntävän vastauksen oli kauhistuneena huudahtanut: ’Taivas, suoraan suomalaisen tykin edessä’.”

Kuvaus siviileiden elämästä sodan keskellä kuuluu niihin harvoihin isäni puoleisen suvun kuvauksiin sodasta, sodan sattumanvaraisuudesta. Moni kemiläinen kertoo Kemin taisteluiden osana Lapin sotaa jättäneen kaupunkilaisiin yli sukupolvien säilyneen syvän jäljen. Isän puoleisen sukuni kohdalle moista kokemusta ei kuitenkaan näytä kertyneen, kronikassakin kyseistä episodia kuvattiin seuraavasti:

”Ei olisi tarvinnut muuta kuin laukaista tykki niin hyvä osa Koivuharjun väestä olisi tullut passitetuksi mullan alle, mutta onneksi koivuharjulaisille, yöllä oli ollut rahallista. Kaikki tämä osoitti vain sitä sekasortoa, mikä Kemin ympäristössä oli silloin ollut”.

Itseäni harmittaa eniten se, etten nuoruudessa kokenut tarpeelliseksi keskustella sodan kokeneen ja nähneen sukupolven kanssa. Mikä on hiukan outoa, koska aiheina historia sekä sotahistoria kiinnostivat minua jo tuolloin todella paljon. Kiinnostus näkyi koululaisen työpöydällä lukuisina kirjastosta lainattuina historian ja sotahistorian kirjoina.

Olen jälkikäteen päätellyt keskustelemattomuuden johtuneen pääasiassa aikakauden ilmapiiristä Suomessa. Elin lapsuuteni ja nuoruuteni 70- ja 80-lukujen Suomessa, eikä kotinurkillani Kaakkois-Suomessa sen erityisemmin kannustettu peruskoulussa oman perheen tai suvun historian tutkintaan. Ja kun setäni laatima sukukronikka edes joiltakin osin antoi vastauksia mieltäni askarruttaneisiin pohdintoihin, niin enpä tullut koskaan esittäneeksi jatkokysymyksiä. Vai oliko minulla vääristynyt näkemys sodasta ja sotilaiden tekemistä sankariteoista, kun sellaisista ei tarinoita kerrottu, niin minulle riitti se, mitä kirjan kansien väliin oli kirjoitettu. Vasta myöhemmin – eli aivan liian myöhään – havahduin todellisuuteen, ymmärtäen, että aivan liian moni havainto ja kertomus oli jäänyt kirjaamatta muistiin. Ja aivan liian moni jatkokysymys jäänyt tekemättä. Niinpä nyt, kun veteraaneja ei suvussani enää ole elossa, eikä heitä seuranneelta sukupolvelta saa enää vastauksia kysymyksiin, painuvat nämä tarinat unholaan.

Isäni isä eli vaarini A. koki toisen maailmansodan ensihetket merillä. Syksyllä 1939 hän meni jälleen remonttimieheksi SS Kouraan, jossa A. oli jo aiemmin työskennellyt laivan kyntäessä merta aina Karibialle saakka.

”Siinä (SS Kourassa) oli silloin massalasti, joka oli tarkoitus viedä Bostoniin, mutta juuri kun he olivat päässeet Ahvenanmaan ohi tuli suunnitelmiin muutos, sillä saksalainen sotalaiva yhytti Kouran ja pakotti sen tykinlaukauksella pysähtymään. Ensin saksalainen sotalaiva ampui varoituslaukauksen Kouran keulan ohi, mutta koska suurta 5000 tonnin laivaa ei pysäytetä hetkessä, ehti sotalaiva ampua vielä toisenkin kerran ennen kuin laiva saatiin pysähtymään”.

Välikohtauksen jälkeen laivaan nousi saksalaissotilaita aseineen varmistamaan, että aluksen miehistö noudattaa annettuja ohjeita. SS Koura saateltiin saksalaisten toimesta Viinemyndiin, (huom. kyseessä on todennäköisesti Swinemünde, joka toisen maailmansodan jälkeen luovutettiin Puolalle, saaden nykyisen nimensä Świnoujście), josta se puolentoista kuukauden odottelun jälkeen jatkoi matkaa Kööpenhaminaan. Kööpenhaminasta haettiin punkraus eli otettiin kolit omaan käyttöön, proviantti eli ruokaa sekä tupakkaa tupakkamiehille. Kun SS Koura saatiin lastatuksi näillä tarvikkeilla, jatkoivat he matkaansa kohti Amerikkaa. Miinoitetun Juutinrauman läpi ohjattiin kerralla pitkä letka laivoja miinaluotsin avulla. Miinaluotsin ohjattua letkan Pohjanmerelle, suuntasi kukin alus omia reittejä määränpäähänsä. SS Kouralla se oli tuolloin Boston, Yhdysvaltojen itärannikolla.

Tämän kirjoituksen kannalta ei ole relevanttia kuvata SS Kouran ja sen miehistön sotajoulua talvisodan aikaan merellä New Yorkin edustalla, jonne alus saapui tyhjänä Bostonista; kuten ei ole merkityksellistä kuvata SS Kouran saapumista Eurooppaan lopputalvesta 1940 ja Le Havreen päättynyttä kierrosta, josta SS Koura miehistöineen lähti jälleen ylittämään Atlanttia tarkoituksenaan hakea Yhdysvaltojen Philadelphiasta 20 000 tynnyriä bensiiniä Suomeen. Teitä keitä nämä tapahtumat kiinnostavat, kehotan lukemaan kirjoitukseni joulukuulta 2020 – Talvisodan aikaan SS Kouran matkassa (aavan meren tuolla puolen).

SS Koura, v. 1940.*

SS Koura saapui Liinahamariin vajaalla miehistöllä vuoden 1940 toisella puoliskolla. Liinahamarissa, Jäämeren rannikolla, vaarini ja SS Kouran tiet erosivat. Saunakankaan varuskunta kutsui häntä seuraavan vuoden alkupuolella. Mitä mahtoi paljon kokenut mies miettiä tuolloin astuessaan aikamiehenä poikain keskelle miestenkouluun, aistiko hän tuulen suunnan muuttuvan?

Vaarini ei ollut kelvannut 30-luvun puolivälin kutsunnoissa sotaväkeen. Hänet oli laitettu silloiseen b-luokkaan, mikä todennäköisesti johtui isänsä Jaakko Enqvistin taustasta. Jaakko Enqvist oli tuomittu ”maanpetoksellisesta toiminnasta” vankeuteen ”Kallion leikkaukseen” liittyvässä oikeudenkäynnissä, jonka tuomio luettiin Turun hovioikeudessa kesäkuussa 1924. Tuomion Jaakko Enqvist istui Tammisaaren pakkotyölaitoksella. Isänsä tausta heitti epäilyksen varjon myös pojan ylle, mikä ei ollut aivan tavatonta tuohon maailmanaikaan.

Jatkosodan alkuvaiheessa joukko-osasto, johon vaarini kuului, laitettiin vartioimaan Sallan rajaa. Myöhemmin heidät siirrettiin Kuusamon Pistojoelle kahdennentoista jalkaväkirykmentin seitsemänteen komppaniaan, rykmentin komentajana eversti Puroma (eli Albert Aleksander Puroma, jolle myöhemmin myönnettiin Mannerheim-risti). Jalkaväkirykmentti 12. miehistö koostui osin asevelvollisista (kuten vaarini) ja osin talvisodan veteraaneista eli ns. Lapin jätkistä.

Vaarini osallistui Puroman komennossa olleissa joukoissa puna-armeijan hallussa olleiden kukkuloiden valloittamiseen.

”Yhdellä valloitusyrityksellä A. oli lähetetty 5–6 miehen kanssa K:n Tepon johdolla koukkaamaan joukkueen takaa, kun yllättäen avattu tulitus oli pysäyttänyt etenemisen siihen paikkaan. Kaksi luotia oli sattunut A. oikeaan jalkaan ennen kuin hän oli ehtinyt maastoutua. Hän oli ryöminyt lähellä olleen puskan taakse suojaan. Mukana olleet nuoret pojat olivat joutuneet pakokauhun valtaan ja juosseet pää kolmantena jalkana pakoon niin vaarallisesta paikasta välittämättä mistään. K:n Teppo oli yrittänyt huudella heille: ’Eihän tämä nyt käy. Ei saa juosta pakoon!’.”

Jonkin ajan kuluttua etulinjan suunnalta alkoi tulla vanhempia miehiä eli näitä Lapin jätkiä, joille vaarini A. oli huudellut: ”Kukahan se ottaisi minutkin matkaan”. Näitä Lapin jätkiä vaarini sai kiittää pelastumisestaan ja evakuoinnista selustaan, jossa joukkueen johtaja oli määrännyt hänet siirrettäväksi joukkosidontapaikalle. Joukkosidontapaikalta hänet oli siirretty Kiimasvaaran kenttäsairaalaan, ja lopulta Kuusamoon tilapaiseen sairaalaan. Kuusamosta A. siirrettiin Oulun vanhaan lääninsairaalaan useammaksi kuukaudeksi, josta tie kävi myöhemmin Kemiin.

Kesällä 1942 vaarini sai määräyksen astua jälleen palvelukseen, hakiessaan litteroita sairaalan komendantilta, puuttui kohtalo peliin. Sen sijaan, että komendantti olisi antanut vaarilleni litterat, hän olikin tiedustellut halukkuutta jäädä Kemin ammattikoululla pidettävän sotilassairaala 57:n lämmittäjäksi. Tämä sopi vaarilleni paremmin kuin hyvin, hänellä kun ei ollut enää haluja päästä rintamalle tekemään sankaritekoja, haavoittumaan, kaatumisesta puhumattakaan. Niinpä hän jatkoi tehtävässä, jota oli jo hoitanut parannellessaan sotavammoja. Siitä huolimatta, että vaarini toimitti lämmittäjän tehtävää sotilaana, voidaan todeta varsinaisten ”sotahommien” päättyneen hänen osalta jatkosodassa siihen. Aselepovuonna vaarini oli mennyt naimisiin K:n kanssa helmikuussa 1944. Syyskesällä 1944 aselevon aikaan sotilaita evakuoitiin Kemistä Raaheen, vaarini kuuluessa tähän joukkoon, tuoreen vaimonsa jäädessä Kemiin, ja kokiessa kirjoitukseni alkupuolen tapahtumat suomalaisten ja saksalaisten taistellessa Kemistä lokakuussa 1944. Myöhemmin tuore perhe sai lisäystä kolmen pojan myötä, pojista yksi oli luonnollisesti isäni, mutta tämä on aivan oma tarinansa. Entäpä äitini suvun kokemukset sodista?

Mummini (äidin äiti), ei juurikaan puhunut sota-ajasta muuta kuin niiltä osin, kun se kosketti miehensä eli äitini isän kaatumista. Sota kyllä koetteli äitini sukua, niin isän kuin hänen äitinsäkin puolelta. Äitini isä kuului veljessarjaan, jossa vain yksi kolmesta veljeksestä selvisi sodista hengissä. Äitini äidin eli mummini suvun puolelta jäljellä on vain kysymysmerkkejä. Äitini tiedot ovat kovin puutteelliset, eikä Savo-Karjalan korpimailla ole enää ajat muistavia sukulaisia hengissä. Oivaksi sotilaaksi ”haukuttu” mummini veli selvisi sodasta hengissä, rauhan aika koitui lopulta hänen kohtaloksi.

Äitini isä haavoittui Aleksandrovkan (kylä) alueelle kohdistuneessa lentopommituksessa jatkosodassa, syyskuussa 1943. Hän kuoli seuraavana päivänä haavoihinsa matkalla A/ 39 KS:ään (KS eli kenttäsairaala). Äitini oli tuolloin alle vuoden ikäinen. Hän ei itse muista itse isäänsä lainkaan, hänestä on otettu kuva isänsä sylissä joidenkin viikkojen ikäisenä vauvana loppuvuodesta 1942. Äitini oli isälleen hyvin tärkeä, muistaen toistuvasti kenttäpostissa esikoistytärtään. Minulle tuntemattomasta syystä, muutamaa korttia lukuun ottamatta kenttäposti, jonka äitini isä kotiin lähetti, on poltettu tuhkaksi kaatumisensa jälkeen.

Lappeenrannan Sankarihautausmaa, © Marko Enqvist 2024.

Äitini isän sotilaskantakortissa lukee pysäyttävät sanat: ”Haavoittunut x.x.43. Aleksandrovkassa keuhkoihin, reiteen ja käteen pommin sirpaleista. Kuoli matkalla A/ 39 KS:aan x.x.-43”. Hänet on haudattu isänmaan multiin.

* * *

Tänään sotiemme veteraaneja on joukossamme enää 1 400 (vuoden 2025 alussa), veteraaniemme keski-iän ollessa lähes sata vuotta. (1) Suomen käymissä sodissa, talvisota (1939—1940), jatkosota (1941—1944) ja Lapin sota (1944—1945), palveli noin 700 000 suomalaista. Heistä noin 600 000 oli miehiä ja loput 100 000 naisia. Veteraanien uhrausta isänmaamme hyväksi on muistettu vuodesta 1987 kansallisena veteraanipäivänä 27. huhtikuuta. Huhtikuun 27. päivä valikoitui kansalliseksi veteraanipäiväksi, syystä että tällä päivämäärällä vuonna 1945 Lapin sota päättyi viimeisten saksalaissotilaiden poistuttua Suomesta.

Nykyään myös rauhanturvaajat ja krisiinhallintaoperaatioihin (eli kriha-operaatiot) osallistuneet saavat veteraani-statuksen. Luonnollisesti siinä semanttinen ero, puhutaanko sotaveteraanista vaiko veteraanista, mutta mielestäni rauhanturvaajat ja kriha-operaatioihin osallistuneet ovat sen ansainneet. Tässä yhteydessä en myöskään unohtaisi sitä, että Euroopassa käynnissä olevassa suursodassa on tälläkin hetkellä sotimassa suomalaisia meille tärkeiden arvojen, kuten demokratian ja vapauden puolesta. Ukrainan riveissä on sotinut vuodesta 2014 pitkälti toistasataa suomalaista, joiden panosta ei mielestäni tule unohtaa. Aivan aiheellisesti on kysytty sitä, että kuinka heitä on kohdeltava heidän palatta kotiin – mielestäni puolustussota Ukrainassa on mitä enenevissä määrin myös meidän sota. Your Finnish Friends yhdistyksen puheenjohtaja Kasper Kannosto on muistuttanut meitä asian käsittelyn tarpeellisuudesta jo vuosien ajan. (2)

Tilannetta ei lainkaan paranna se, että aivan liian usein Ukrainasta kotiin Suomeen palanneet sotilaat putoavat tyhjän päälle. (3) Usein he joutuvat hakemaan apua (tai tukea) julkisen terveydenhoidon piiristä, jossa ei välttämättä ymmärretä heidän kaipaamansa avun erityispiirteitä – jos edes saavat mitään apua akuuttiin tarpeeseen. Julkisen terveydenhoidon rinnalla muutamat yhdistykset ovat erikoistuneet auttamaan Ukrainan sodasta palanneita.

Päätteeksi vielä kappaleen verran tekstiä ryhmästä, jolla on kokemusta sodasta mutta joka julkisessa keskustelussa usein unohdetaan puhuttaessa sodan kokeneista ja tässä tapauksessa heidän synnyttämästä riskistä, nimittäin Venäjän riveissä taistelleista suomalaisista tai Suomessa asuneista tai edelleen asuvista (kolmansien maiden) kansalaisista.  Osa edellä mainittuun joukkoon kuuluneista värväytyi Venäjän perustamiin ja varustamiin proxy-joukkoihin niinkin varhain kuin vuoden 2014 loppupuolella tai vuonna 2015 ja osallistuen sotaan Itä-Ukrainassa. Heistä osa on palannut takaisin Suomeen, viettäen tällä hetkellä todennäköisesti hyvinkin tavanomaista elämää siitä huolimatta, että ovat osallistuneet laittomaan sotaan Ukrainassa. Suomessa olisi myös syytä havahtua tämän ryhmän olemassa oloon ja mahdolliseen verkostoitumiseen rikollisryhmien tai muiden ääriryhmien kanssa. Tämän ryhmän teoista ja osallisuudesta Venäjän sotaan Ukrainassa on käyty yllättävänkin vähän keskustelua verrattuna lukuisiin saman viiteryhmän maihin, joista monissa on käyty oikeutta ja langetettu tuomioita näille vierastaistelijoille/ terroristeille. (4) Lukuisissa maissa on myös huomioitu näiden henkilöiden synnyttämä turvallisuusuhka, ja josta on käyty avointa keskustelua jo ennen Venäjän suurhyökkäyksen alkua helmikuussa 2022. Suomessa asian julkinen käsittely on toistaiseksi ollut olemattoman vähäistä, pois lukien muutamat ansiokkaat artikkelit. (5)

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://veteraanit.fi/ukk/

2. https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/0dac6304-f876-4d59-9cde-f10762f1799f

3. https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/598c2a52-00e7-4dd3-bdec-4fdb5450ad17

4. https://yle.fi/a/3-12153718

5. Suomessa aiheesta ovat kirjoittaneet seikkaperäisemmin ainakin Yleisradio ja Helsingin Sanomat. Linkit artikkeleihin: A, B, C.

*: Kuva A. Enqvistin muistiinpanoista, kuvan ottaja ei ole tiedossa.

Lähteenä hyödynnetty myös A. Enqvistin kirjoittamaa sukukronikkaa sekä Kansallisarkiston Astia-verkkosivua. Sukukronikan siteerauksissa olen tavanomaisuudesta poiketen muokannut nimet kirjaimiksi tai kirjainyhdistelmiksi. Vaarini joukko-osastotiedot on poimittu sukukronikasta.

Suomalaisista Venäjän proxy-joukoissa kirjoituksessani ”Suomalaismilitantit miehitetyssä Donbasissa – Osasto Karhu” ja Suomenvenäläisistä sotimassa Venäjän riveissä kirjoituksessani ”Ne ’tavalliset venäläiset’ sotimassa Venäjän riveissä”.