Vartiopaikalla - idän ja lännen välissä

maanantai 20. helmikuuta 2023

Taivaallisen sotnian muistolle – yhdeksän vuotta Kiovan verilöylystä

”Maybe I’m naive. But I believe that evil must not win” Serhyi Nigoyan – Euromaidanin ensimmäinen kuolonuhri. (1) Nigoyan menehtyi vul. Hrushevskohon yhteenotossa saamiinsa ampumahaavoihin varhain aamulla 22. tammikuuta 2014. Kyseisessä yhteenotossa menehtyi myös valkovenäläistaustainen, kansallismieliseen UNA-UNSOon kuulunut, Euromaidan-aktivisti Mihail Žyznevskyi.

Tänään uskaltanee kirjoittaa, että maailma totisesti muuttui helmikuun 2014 tapahtumien seurauksena. Kiovan keskustan kaduilta ja Maidan Nezalezhnostilta eli Itsenäisyydenaukiolta on kuljettu pitkä matka, jonka kuluessa monen maailmankuvaa on horjutettu – monella se on myös romahtanut menneiden vuosien tapahtumien myötä. Moni on joutunut tarkistamaan käsityksiään ympäröivästä maailmasta, Venäjästä ja lopulta itsestään – minäkin. Tarkoitukseni ei nyt ole kirjoittaa itsestäni, eikä suoranaisesti Venäjästäkään, vaan muutama sana ihmisistä, jotka mahdollistivat muutoksen. Ihmisistä, jotka nousivat sortoa ja epäoikeudenmukaisuutta vastaan, eivät itsensä, vaan tulevien sukupolvien tähden. Helmikuisina päivinä 2014 minulle kirjoitti ukrainalainen – Oranssiin vallankumoukseen aikoinaan osallistunut – L:

”Eivät he lähteneet Maidan Nezalezhnostille itsensä vaan lastensa ja lastensa lasten tähden, jotta heillä olisi tulevaisuus”.

Tämä meiltä, jotka elämme vakaassa demokratiassa, usein unohtuu. Ukrainalaiset eivät tuolloin lähteneet kadulle itsensä vaan tulevien sukupolvien hyvinvoinnin vuoksi. He halusivat lapsilleen paremman, turvatumman, tulevaisuuden kuin mitä heillä itsellään oli. He halusivat lastensa syntyvän maahan ja kasvavan maassa, jossa olisi toimiva oikeuslaitos, joka demokratiana kytkeytyisi länteen ollen osa eurooppalaista perhettä idän – totalitaarisen Venäjän – sijaan.

Taivaallinen sotnia, kesäkuu 2014. © Marko Enqvist, Kiova – Ukraina.

Maidan Nezalezhnostin ympäristö Kiovan keskustassa muuttui helmikuun 18.–21. päivä 2014 sotatantereeksi, sittemmin Venäjälle paenneen, Ukrainan silloisen presidentin Viktor Janukovytšin hallinnon pyrkiessä kukistamaan raakaa voimaa käyttäen marraskuussa 2013 alkaneen Euromaidan-kansanliikkeen. Helmikuun 20. päivä jää historiaan Euromaidanin verisimpänä päivänä, jolloin kymmeniä ukrainalaisia menehtyi taisteluissa hallinnon erikoisjoukkoja sekä Venäjältä Viktor Janukovytšin hallinnon tueksi saapuneita tarkka-ampujia vastaan. Päivä jää Kiovan verilöylyn ohella historiaan myös päivänä, jona Venäjä aloitti Krimin niemimaan valtaukseen tähtäävän operaationsa lyöden samalla ensitahdit käynnissä olevalle sodalle, joka laajeni 24. helmikuuta 2022 Venäjän aloitettua monen rintaman offensiivin tavoitteenaan Ukrainan nujertaminen. Tänään, helmikuussa 2023, ukrainalaiset taistelevat taivaallisen sotnian hengessä meidän kaikkien puolesta!

Ukrainassa muistetaan vuosittain näitä reilua sataa vapauden puolesta Maidan Nezalezhnostilla ja muualla Kiovassa sekä Ukrainassa henkensä antanutta – heitä kutsutaan taivaalliseksi sotniaksi (ukr. Небе́сна Со́тня). Sotnia itsessään on sotahistoriallinen käsite tarkoittaen sataa miestä, kasakkajoukkojen eskadroonaa. Taivaallinen sotnia on siis taivaallinen eskadroona.

Kiovan keskustaan, Maidan Nezalezhnostille ja ympäröiville kaduille, kerääntyi ympäri vuorokautisesti, marraskuun lopulta 2013 – helmikuuhun 2014 tuhansia ukrainalaisia puolustamaan vapautta ja demokratiaa. Heidän tavoitteena oli muuttaa maansa suunta. He olivat paikalla ympärivuorokautisesti viikon jokaisena päivänä, muuttaen Maidan Nezalezhnostin suureksi telttakyläksi, vapauden puolesta taistelevaksi leiriksi! Nämä kansalaiset olivat valmiit uhraamaan kaikkensa vapautensa puolesta, onnistuen lopulta ajamaan silloisen presidentin Viktor Janukovytšin pakoon Kiovasta ja Ukrainasta. Kansansa ja maansa pettänyt Janukovytš pakeni lopulta venäläisten avulla Venäjälle.

Itsenäisyydenaukiolle saapui ukrainalaisia kaikista mahdollisista yhteiskuntaluokista opettajista työläisiin, ja kaikista ikäluokista – nuorista eläkeläisiin. Vanhin Euromaidan yhteenotoissa menehtynyt maidanilainen oli 82-vuotias, punalaivastossakin palvellut, Ivan Nakonetšnyi, joka oli mukana 30. marraskuuta 2013 lähtien menehtyen vul. Instytutskan yhteenotossa 19. helmikuuta 2014 saamiinsa vammoihin. Nuorimpien yhteenotoissa menehtyneiden ollessa alle parikymppisiä, kuten Dmitro Maksimov, 38. itsepuolustuslegioonan jäsen Ustym Holodnjuk ja Nazar Voitovitš. Timo Hellenberg kirjoittaa osuvasti osuudessaan teoksessa Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta:

”Kaiken kaikkiaan rauhanomaisen euromaidanin alku oli tavallisten kansalaisten vetoomus päättäjien suuntaan: ’Kuunnelkaa meitä, älkää pettäkö meitä’. Maidanille tulleilla ei ollut ensimmäisenä mielessä Ukrainan sisäpolitiikka, vaan kyseessä olivat eurooppalaiset arvot: oikeudenmukaisuus, demokratia, tuomioistuimen lahjomattomuus tai lasten tulevaisuus”. (2)

Kirjassa toistuu lukuisia kertoja Hellenbergin silminnäkijähavainto ja ajatus siitä, että Euromaidan oli tavallisten kansalaisten vetoomus – huuto – päättäjien suuntaan. Kyse ei ollut ulkomaiden interventiosta; eikä äärioikeiston hyökkäyksestä. Euromaidan oli tavallisen kansan protesti ja hätähuuto, jolla he protestoivat korruptoitunutta, valtaa itselleen haalivaa valtiojohtoa vastaan. Omien havaintojeni perusteella voin allekirjoittaa Hellenbergin havainnon. Ukrainalaiset kaipasivat muutosta, he asettivat toivonsa EU-assosiaatiosopimukseen, siihen, että sen allekirjoittaminen avaisi tien yhteiskunnallisille uudistuksille. Se, että Viktor Janukovytš jätti sopimuksen allekirjoittamatta oli se viimeinen korsi, joka katkaisi kamelin selkärangan. Kansa ei enää sietänyt epäoikeudenmukaisuutta sekä vallanväärinkäyttöä.

Maanlaajuinen Euromaidan

Useimmille meistä Kiovassa järjestetyt Euromaidan mielenosoitukset ovat tuttuja, tuolloin harvemmin mainittiin sitä, että Euromaidania tukeva liikehdintä oli käytännössä koko maan laajuinen. Kiovan Euromaidania tukevia mielenosoituksia järjestettiin kautta Ukrainan lännestä maan itäisimpään kolkkaan ja pohjoisesta etelään aina Krimille saakka. Myös niillä alueilla, joita Venäjä nyt miehittää, järjestettiin useita Euromaidania ja lopulta Ukrainan yhtenäisyyttä tukeneita mielenosoituksia.

Eräitä Ukrainassa järjestetyistä Euromaidan tukimielenosoituksista.

Itä-Ukrainassa järjestettiin ensimmäiset Euromaidania tukevat mielenosoitukset jo marraskuun 2013 lopulla. Donetskissa 26. marraskuuta kymmeniä mielenosoittajia osallistui Euromaidan-tukimielenosoitukseen. Joulukuussa järjestetyt tukimielenosoitukset olivat jo merkittävästi suurempia. Donetskissa noin 500 henkeä kokoontui mielenosoitukseen joulukuun 2013 lopulla, ja Luhanskissa tuhat varhaisessa vaiheessa joulukuuta.

Historioitsija Alexander J. Motyl kuvailee Donetskissa järjestettyä mielenosoitusta seuraavasti – “500 marchers to assemble in Donetsk is the equivalent of 50 000 in Lviv or 500 000 in Kiev” – kuvaus kertoo erinomaisesti sen, kuinka paljon silloisen presidentti Viktor Janukovytšin tukialue erosi merkittävästä osasta Ukrainaa. (3) Eräs merkittävimmistä tekijöistä eroon Donetskin alueen ja muun Ukrainan välillä oli Viktor Janukovytšin aluetta suosinut politiikka sekä paikallinen, vuosia kestänyt koheesiota rikkonut viestintä, jossa korostettiin alueellisia eroja Ukrainan yhtenäisyyden sijaan.

Tämän lähes propagandistisen viestinnän ja aktivismin taustalta löytyi Alueiden puoleen ohella Venäjään kytkeytyvät oligarkit sekä paikallispoliitikot ja aktivistit kuin myös venäläiset organisaatiot. Aleksandr Duginin ajatuksista liikkeelle lähteneet liikkeet, Evraziyskiy soyuz molodezhi ja Mezhdunarodnoe evraziyskoe dvizhenie, levittivät verkostojensa kautta eurasianismia (tai neo-eurasianismia) Venäjän naapurimaihin pyrkien synnyttämään niissä sisäistä hajaannusta sekä poliittisia liikkeitä, joiden tavoitteet sopivat yksiin Venäjän tavoitteiden kanssa. (4) Näiden liikkeiden ideologisille ”nuorisoleireille” osallistui väkeä etenkin itäisestä Ukrainasta, miehiä ja naisia, joista osa nousi (hetkeksi) merkittävään rooliin Venäjän miehittämillä Itä-Ukrainan alueilla vuosien 2014 ja 2015 aikana. (5)

Tavattoman usein vaille huomiota jää Euromaidanin tueksi 30. marraskuuta 2013 Kiovassa luotu auto-Maidan (ukr. Автомайдан), jolla silläkin oli toimintaa kautta Ukrainan – ei pelkästään Kiovan alueella. AutoMaidanin tehtäviin kuului muun muassa polttopuiden, polttoaineen ja renkaiden toimittaminen mielenosoituksiin, loukkaantuneiden vieminen sairaanhoitoon ja muunlainen toiminnan tukeminen ja vapaaehtoispartiointi kaduilla.

Vallan jo vaihduttua Ukrainassa ja Venäjän aloittaman Krimin niemimaan miehitysoperaation jo alettua, Donetskissa järjestettiin maaliskuussa 2014 lukuisia tuhansia ihmisiä koonneita Ukrainan uutta hallintoa ja maan yhtenäisyyttä sekä EU-assosiaatiosopimusta tukeneita mielenosoituksia.

Edes maaliskuun mielenosoituksissa vuotanut veri ei pysäyttänyt kansalaisia, 13. maaliskuuta Donetskin alueella syntynyt Dmytro Tšernjavskyi puukotettiin kuoliaaksi Venäjää tukevien agitaattoreiden hyökättyä Ukrainan yhtenäisyyttä ja EU-integraatiota tukeneiden mielenosoittajien kimppuun. Tämänkin traagisen tapahtuman jälkeen kansalaiset lähtivät kadulle tukeakseen vapaata Ukrainaa. Viimeiset uutta hallintoa ja Ukrainan yhtenäisyyttä tukevat mielenosoitukset järjestettiin Donetskissa niinkin myöhään kuin huhtikuun lopulla 2014. Tuolloin kaupunki oli siirtymässä anarkiaan, Ukrainalle lojaaleiden poliisien oli lähes mahdotonta suojella kansalaisia ”Putinin turistien” ja agitaattoreiden hyökkäyksiltä. Tuolloin, huhtikuussa 2014, väkivalta ja sota olivat jo saapuneet Ukrainan itäisiin osiin venäläisoperaattoreiden myötä, näitä joukkoja johti Krimin niemimaan miehitykseen osallistunut venäläinen tiedustelu-upseeri Igor Girkin.

Me emme unohda!

Слава Україні!

Marko

Lähteet:

1. Teoksesta The Celestial Hundred – Небесна сотня, s. 114.

2. Timo Hellenberg ja Nina Leinonen (nyk. Järvenkylä): Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta, s. 57.

3. https://web.archive.org/web/20180321063254/http://www.worldaffairsjournal.org/blog/alexander-j-motyl/free-donetsk

4. http://anton-shekhovtsov.blogspot.com/2016/01/how-alexander-dugins-neo-eurasianists.html

5. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2020/03/ukrainan-sodan-taustaa-havaintoja.html

Kirjoituksessa olen hyödyntänyt myös aiempia kirjoituksiani lähteineen, Taivaallisen sotnian muistolle sekä Maidanilta ”Putinin turisteihin”.

”Maybe I’m naive. But I believe that evil must not win” – Serhyi Nigoyan.

#StandWithUkraine

lauantai 18. helmikuuta 2023

Havaintoja Twitteristä, onko somealusta rikki –

blogikirjoittaja ihmettelee

Ajattelin ensin koota havainnoistani lyhyen twitter-langan, mutta koskapa langalle tulisi mittaa kohtuuttoman paljon, päädyin lyhyeseen blogikirjoitukseen (senkin uhalla, että näkyvyys on surkea). Itse aiheeseen eli epämiellyttävällä tavalla kiinnostavaan havaintoon Twitteristä, loppuun lyhyehkö aihetta sivuava huomio Facebookista.

Twitter on ollut merkittävin alusta blogieni jakamisessa, Facebookin tullessa toisella sijalla. Jotain on kuitenkin muuttunut vuodenvaihteen tienoilla, niin merkittävästi, että se näkyy blogien lukijamäärien romahtamisena. Tammikuun alkupuolella en kiinnittänyt asiaan suurempaa huomiota, ajattelin kaiken johtuvan vuodenvaihteen juhlakaudesta. Mutta helmikuun koittaessa ja asiantilan jatkuessa ennallaan ihmetys alkoi jo vallata mieltäni.

Tästä kaikki alkoi, 15. toukokuuta 2017.*

Marras-joulukuussa oli tavallista, että kirjoittamani blogi keräsi yli 1000 lukukertaa (5/15 kirjoittamastani blogista saavutti tämän rajapyykin), kertaalleen on ylitetty jopa 2000 lukukertaa: 7. marraskuuta 2022 kirjoituksella Tantereet täynnä venäläisten hylkäämiä kaatuneita ja haavoittuneita.

Vuodenvaihteen jälkeen ei olla päästy lähellekään tuhatta lukukertaa, 300 lukukertaakin on ylitetty vain neljä kertaa (ennätys 311 lukukertaa blogilla Huomioita Keir Gilesin teoksesta ”Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee”). Entistä useammin jäädään alle kahdensadan lukukerran, uusimman – 16. helmikuuta 2023 – julkaistun blogin kohdalla ei olla ylitetty edes sataa lukukertaa mutta blogin luonteen vuoksi, tämä ei ole yllätys.

Yllätyksenä viimevuotisiin blogeihin verrattuna voin pitää sitä, että esim. 15. tammikuuta julkaisemani blogi Ukrainan epäsuoraa tulta Donetsk-Makiivka-alueella on kerännyt vasta 174 lukukertaa. Yllättävää tämä on siksikin, koska blogi pitää sisällään sellaisia havaintoja miehitetystä Donetskista, jota ei juurikaan ole suomalaisissa medioissa kyetty julkaisemaan miehitettyjen alueiden luonteen tähden. Viime vuonna vastaavaan aihepiiriin kuuluvat kirjoitukseni saivat huomattavasti enemmän lukukertoja, kuten:

- 10. joulukuuta julkaistu Ukraina ulottaa iskunsa syvälle Venäjällä, 672 lukukertaa.

- 25. heinäkuuta julkaistu Ukrainan epäsuoraa vaikuttamista Hersonin alueella 1549 lukukertaa.

Luonnollisesti aika (viikot ja kuukaudet) tuo lisää lukukertoja, mutta lähes poikkeuksetta ensimmäiset päivät osoittavat suunnan. Vähän lukukertoja pariin ensimmäiseen päivään, tietää yleensä sitä, ettei blogi tule saamaan laajaa näkyvyyttä.

Mikä sitten on syynä? Ovatko ihmiset kyllästyneet aiheisiin, joista kirjoitan eli tämän vuoden puolella pääsääntöisesti Ukrainasta, Venäjästä ja propagandasta. Vai onko taustalla jokin muu syy? Mikäli aiheet eivät kiinnosta, olisiko minun syytä lopettaa kirjoittaminen? Jos taustalla on jokin muu syy (vaikkapa Twitteristä johtuva?), onko levitettävä linkkejä useammille alustoille & eri ryhmiin niissä? Mitä taasen olen äärimmäisen huono tekemään, koska en osaa ”markkinoida” itseäni. Minut kasvatettiin (jos sitä nyt voi kasvattamiseksi kutsua) tyyliin: teot puhuvat puolestaan; vaatimattomuus kaunistaa; älä pidä itsestäsi turhaa melua.

Epäilen, että Twitterin muutoksilla voi olla syynsä siihen, että linkit leviävät kehnosti – pitäisikö markkinoida itseä? Kiitos ei! Totalitaaristen hallitsijoiden kanssa hengailevalle Elon Muskille en lahjoita lanttiakaan.

Musk katsomassa Qatarin verikisojen loppuottelua, vierellä Jared Kushner.

Twitterissä ongelmia näyttää etusivulla aiheuttavan ”Sinulle” ja ”Seurataan” – valinnan ”Seurataan” pitäisi taata se, että twiittivirta näyttää tilejä, joita ”seuraat”. Valinta ”Sinulle”, näyttää sen mitä AI suosittelee, jolloin etusivuni täyttyy kaikesta sälästä, ja minua kiinnostavien twiittien jäädessä vähemmistöön.

Valintani on ”Seurataan”, mutta olen huomannut, että etenkin mobiililla se vaihtuu toisinaan ”Sinulle”, jolloin voi käydä siten, että kiinnostavia twiittejä jää huomaamatta. Tuntuu myös siltä, että ”Seurataan” virta on täynnänsä erilaisia mainos-twiittejä, sellaisia joiden ”kiinnostavuusarvo” on nolla.

Kiinnostava twiittivirta näyttää tältä.

Olen tullut huomanneeksi, että useat arvostamani ja seuraamani tilit tuntuvat kadonneen, kuten @GlasnostGone, @pmakela1, @akihheikkinen, @maraj60, @RockOla69. Yleisimmin näen ne silloin kun joku re-twiittaa twiitin. Niinpä yritän aina säännöllisesti hakea kunkin käyttäjän ja re-twiitata tms. ja täten jättää ”merkinnän” kiinnostuksesta.

Aihepiireistä Ukrainan ja Venäjän hyökkäyssodan näkyvyys tuntuu huonontuneen, paitsi ”Sinulle” puolella, jossa esille pomppaavat eräät Venäjän propagandaa levittävät tilit, kuten @Trollstoy88. Vaikka pinnalla oleva venäläispropaganda kiinnostaakin, niin liika on liikaa, etenkin kun toistetaan vanhoja ideoita loputtomiin (esimerkkinä kuvakaappaus selityksineen alla).

En kaikesta näkyvyyden vähentymisestä ryhdy syyttämään tekoälyä tai muita tahoja, myös peiliin on syytä katsoa. Sen olen huomannut, että vajaa vuosi sitten sairastamani korona, vaikka lievä olikin, jätti jälkensä minuun. Uuvun paljon nopeammin, työpäivän jälkeen toipumiseen menee tunteja, jolloin on turha edes yrittää istua koneen äärellä (Ei vaan pysty!). Mutta fyysisen uupumisen rinnalla on lisääntynyt psyykkinen uupuminen, eräänlainen ”aivosumu” siihen liittyvine oireineen (särkytilat jne.)

Pääasia havainnoistani koskee Twitteriä, mutta näkyvyys Facebookissa (Meta) on myös vähentynyt. Nähdäkseni ei kuitenkaan niin paljon, kuin Twitterin puolella. Mutta epäilen Facebookin tekoälypohjaisella moderointikäytännöllä olevan jotain tekemistä näkyvyyden pienenemisen kanssa, esim. joulu-tammikuun aikana olen saanut kaksi varoitusta julkaisemieni kuvien tähden. Kiinnostavaa vaan, että kumpikin kuvista on sellainen, jotka ovat levinneet globaalisti eri medioissa. Toinen kuvista on joulukuulta Harkovasta Venäjän raketti-iskun jälkeen. Meta on myös asettanut varoitusten seurauksena estoja FB-profiililleni, yhden postauskiellon sain poistettua suostuttuani täysin mielivaltaiseen pyyntöön sensuroida päivitystäni.

En sitten tiedä, mikä vaikutus näkyvyydelle Facebookissa on sillä, että tilini on reilun kuuden kuukauden aikana herättänyt tavanomaista enemmän kiinnostusta ulkopuolisissa tahoissa. Tililleni on yritetty kirjautua säännöllisesti (ts. viikoittain) mobiililaitteilta, jollaisia en omista. Yhtä lailla kiinnostusta kohdistuu myös Facebook-tiliin kytkeytyvään sähköpostiin, jolle on niin ikää säännöllisesti yritetty kirjautua IP-osoitteesta, joka näyttäisi sijaitsevan Moskovassa, Venäjällä:

Unusual sign-in activity

Country/region: Russia/Moscow

IP address: 103.225.77.255

Date: Fri, 03 Feb 2023 13:33:55 +0000

Katsotaan mitä tuleva tuo tullessaan. Häiriköitä ja trolleja vastaan pystyi sentään taistelemaan, mutta tuulimyllyjä vastaan en jaksa käydä sotaan. Ne puuhat jätän mieluusti Don Quijotelle!

Marko

*: Blogin avauskuva Marko Enqvist. Kuva on otettu elokuussa 2012 Kleban-Byksken tekoaltaan (ukr. Клебан-Бикське водосховище) äärellä, Donbasin alueella Itä-Ukrainassa.

Linkit osaan kirjoituksessa mainituista blogeistani:

https://vartiopaikalla.blogspot.com/2022/11/tantereet-taynna-venalaisten-hylkaamia.html

https://vartiopaikalla.blogspot.com/2023/01/huomioita-keir-gilesin-teoksesta.html

https://vartiopaikalla.blogspot.com/2023/01/ukrainan-epasuoraa-tulta-donetsk.html

https://vartiopaikalla.blogspot.com/2022/12/ukraina-ulottaa-iskunsa-syvalle.html

https://vartiopaikalla.blogspot.com/2022/07/ukrainan-epasuoraa-vaikuttamista.html

torstai 16. helmikuuta 2023

Sanoilla on merkitystä: yhteenveto median kompuroinnista sotauutisoinnissa –

eli muutamia havaintoja median uutisoinnista Ukrainasta viime vuosilta.

Kirjoitin helmikuun alkupuolella blogiin perinteisen median kompuroinnista uutisoitaessa Ukrainassa käynnissä olevasta sodasta, (Perinteinen media kompastelee sotauutisoinnissa – Osa xxx). Mielessäni kävi jo tuolloin laatia lyhyt yhteenveto (lähinnä itseäni varten) havainnoistani ja blogikirjoituksistani, jonka jälkeen – vaalikevään myötä – voisin palata tarkastelemaan viime vuosilta tutuiksi käyneitä vasta- ja vihamedioita ja niitä kautta suoritettavaa vaalityön häirintää (sisältäen myös disinformatiivisen viestinnän tarkastelun).

On tunnustettava, että olen ehkäpä suhteettomankin paljon kiinnittänyt huomiota perinteisen median edesottamuksiin viimeisimpien kuukausien kuluessa, kun ne ovat samaan aikaan julkaisseet lukuisia laadukkaita ja erittäin tärkeitä artikkeleja. Tällaisena tärkeänä artikkelina pidän Yleisradion julkaisemaa artikkelia ”Venäjän varastamat lapset”, (1) joka kertoo meille sen, ettei mikään ole Venäjällä muuttunut sitten ”koivun ja tähden” aikojen. Toisaalta kaikissa tapauksissa palautteenomaiselle kirjoitukselle löytyy peruste, vaikka kirjoituksessa usein huomio kohdistuukin yksittäiseen tekstiin tai kuvaan tai niiden kombinaatioon, taustalla on useimmissa tapauksissa pidempikestoinen havainnointi, jolloin olen huomannut jonkin trendin vallanneen alaa. Tässä tapauksessa tarkoitan trendillä viestintätapaa (sanoja tai kuvia), joiden kautta välittyy vähimmillään vääristynyt ja liian yksipuolinen kuva tilanteesta, merkittävimmillään kyse on Venäjän narratiivin kritiikittömästä toistamisesta, johon perinteisen median edustajat ovat myös syyllistyneet.

Tänään aamulla (14. helmikuuta) Yle aamussa kenties epähuomiossa ja aamukiireen vallitessa ilmaisiin asiat kömpelösti ja siten, että väärinymmärrykselle on sijansa. Alla kuva Yle aamun lähetyksestä, jossa esiintyykin se ongelmallisin kohta ”Ukrainan valtaamille alueille luodaan järjestystä”. Ensimmäisenä korvaan särähtävät sanat ”valtaamille alueille”, joka synnyttää mielikuvan siitä, että Ukrainana käy valloitussotaa, kun tosiasiassa Ukraina vapauttaa Venäjän miehittämiä alueita.

Tikkerin jatko ”luodaan järjestystä”, johtaa myös harhaan herättäen kysymyksiä. Yleisradion toimittaja Antti Kuronen totesi twiittiketjussani Ukrainan vapauttamilla alueilla järjestyksen palautuneen sen jälkeen, kun miehittäjä eli Venäjä joutui vetäytymään niiltä. (2) Vapauttamisen myötä järjestys siis palautui alueille!

Ylen aamu, 14.2.2023.

Poimin seuraavaksi joitain esimerkkejä perinteisen median selkeistä epäonnistumisista uutisoitaessa Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaan 24. helmikuuta 2022 jälkeen, jonka jälkeen kirjoitustani täydentäen muutama havainto ajalta ennen 24. helmikuuta, joka tässä kirjoituksessa toimii vedenjakajana. En kuitenkaan tässä kirjoituksessa enää palaa 2. helmikuuta 2023 kirjoitukseni esimerkkeihin – tarkastellaan aikaa ennen tätä kirjoitusta.

Suomessakin nousi loppiaisen alla otsikoihin Venäjän johtajan Vladimir Putinin määräys 36 tunnin ”tulitauosta”, jonka oli määrä alkaa tammikuun 6. kello 12:00. Tämä globaalisti levinnyt ilmoitus toistettiin sellaisenaan myös STT:n ilmoitusluonteisessa twiitissä, jossa jätettiin huomiotta muut mahdolliset ulottuvuudet – kuten propaganda ja disinformaatio.

”Venäjän presidentti Vladimir Putin on määrännyt Ukrainaan tulitauon huomiseksi ja ylihuomiseksi. Venäjällä on huomenna jouluaatto ja ylihuomenna joulupäivä.” (3)

Perinteinen media oli tuolloin myös hereillä. Venäjän ilmoitusta taustoitettiin nostaen esille mahdollisia syitä ilmoitukselle, Helsingin Sanomien uutisessa Markku Kangaspuro viittasi ilmoituksen olevan Venäjän poliittista propagandaa. (4) Toisaalta, Ukrainan sotaa vuodesta 2014 seuranneille Venäjän ilmoitus ”tulitauosta” toi mieleen lukuisat aiemmat ”tulitauot”, jotka se proxy-joukkoineen rikkoi Itä-Ukrainan sotatoimialueella menneiden vuosien aikana. Useimmat muutaman tunnin sisään ns. tulitauon alkamisesta, aivan kuten kävi loppiaisenakin.

Poimitaan vielä muutama esimerkki perinteisen median kompuroinnista 24. helmikuuta 2022 jälkeiseltä ajalta, jota pidän rajapyykkinä, koska tuolloin Venäjä aloitti monen rintaman suurhyökkäyksen Ukrainaan. Brutaalia, YK:n peruskirjan vastaista, hyökkäystä pidän niin mittavana rikkeenä, että tapahtuneen jälkeen toimituksissa tulisi olla erityisen tarkkoja uutisten täsmällisyyden suhteen, etenkin huomioida se, että sanoilla on merkitystä.

Viime vuoden elokuun 4. päivä julkaisemassa katsauksessa – Kreml käy Kaakkois-Ukrainassa myös hienovaraista sotaa, jonka tavoitteena on ukrainalaisen väestön venäläistäminen – Yleisradio epäonnistui otsikosta lähtien täysin. Otsikoinnin epäonnistumisesta kertoo sekin, että palautteen myötä katsauksen otsikko vaihdettiin muotoon: Kreml käy Kaakkois-Ukrainassa sodan lisäksi kampanjaa, jonka tavoitteena on ukrainalaisen väestön venäläistäminen. (5)

Alkuperäisessä otsikossa korvaan särähti sanamuoto ”hienovaraista sotaa, jonka tavoitteena on ukrainalaisen väestön venäläistäminen”, aivan kuin sellaisessa toiminnassa, jonka lopullisena tavoitteena on Venäjän miehittämillä alueilla asuvien ukrainalaisten kansallisen identiteetin, kielen ja kulttuurin tuhoaminen, olisi mitään ”hienovaraista” toteutettiinpa se, miten tahansa – puhumattakaan, että se toteutetaan metodein, joihin Venäjä alueella turvautuu. Tuntuu hämmentävältä, että Yleisradiossa seulan läpi pääsi näinkin ala-arvoinen otsikko, joka ymmärrettiin muokata uuteen uskoon vasta kun riittävän moni oli antanut palautetta toimitukselle.

Yleisradiota ei ole yksin syyttäminen, MTV3:n kohdalle näitä repsahduksia on sattunut useampiakin, kuten maaliskuun 7. päivän uutinen, jossa propagandistinen viesti pääsi läpi sellaisenaan klikkiotsikosta alkaen: ”Ukrainalaissyntyinen Venäjän olympiavoittaja suree synnyinkaupunkinsa kohtaloa – ’Kaikki on tuhottu’”. (6) Tässä MTV3:n uutisessa toistui sellaisenaan venäläispropagandan levittämä, valheellinen viesti, Donetskin tuhoutumisesta ukrainalaisten tulituksessa.

Sen ohella, että uutisen Donetsk-osuus oli puuta-heinää pidettäessä yllä mielikuvaa siitä, että kaupunki on tuhoutunut keväällä 2014 alkaneessa sodassa. Uutisessa syyllistyttiin myös Krimin niemimaan miehityksen vähättelyyn, kuvaamalla tapahtunutta ”Krimin kriisiksi”. Kyseessä ei todellakaan ole kriisi, vaan Venäjän helmi-maaliskuussa 2014 toteuttama niemimaan miehitys. tällaisen tapahtuman yhteydessä uutistoimituksen olisi olennaisen tärkeää käyttää oikeaa verbiä kuvaamaan tilannetta Krimin niemimaalla. Vähättely palvelee vain ja ainoastaan Kremliä sekä sen operaattoreita. Miehittää-verbin käyttö on merkityksellistä, verbin sisältämän määritelmän vuoksi. Yhdistyneiden kansakuntien sääntöjen mukaan miehitetyillä alueilla järjestetyt ”kansanäänestykset” ovat yksiselitteisesti laittomia, vaikka niiden taustalla olisikin jonkin väestönosan tahtotila. (7)

Kyseinen olympiavoittaja väitti siis synnyinkaupunkinsa Donetskin tuhoutuneen täysin. Mutta verrataanpa Donetskia Mariupoliin, Mar’inkaan tai Soledariin, muitakaan tuhottuja ukrainalaiskaupunkeja ja kyliä unohtamatta. Toivottavasti osaatte edes hävetä siellä uutistoimituksessa!

Perinteisissä medioissa ei ole tapahtunut toivomaani todellista ryhdistäytymistä 24. helmikuuta 2022 jälkeen. Edelleen toistetaan niitä virheitä, jollaisiin Keir Giles uusimmassa teoksessaankin viittaa kirjoittaessaan läntisistä medioista Venäjän narratiivin toistajina osiossa ”Venäjä ja lännen tiedotusvälineet” s. 231 eteenpäin, lainatessaan muun muassa ’Larsia’ ”joissakin Euroopan maissa Venäjän tiedotusvälineitä kohdellaan edelleen aivan kuin ne olisivat minkä tahansa muun maan normaaleja tiedotusvälineitä”. (8)

Suomalaismedioiden epäonnistumisia löytyy menneiden vuosien ajalta yksistään Ukrainan osalta lukuisia. Teksteissä toistuvat usein sanat ”kriisi”, ”kapinalliset”, ”separatismi” tai ”sisällissota” kuten Iltalehden uutisessa elokuulta 2020 – Lukašenkan joukot vyöryvät Minskiin – tutkija IL:lle: Tämä ilta näyttää paljon:

”Ei uusi Ukraina

Ukrainassa käynnistyi vuonna 2013 kansannousu, joka johti Venäjän sotilaalliseen puuttumiseen ja edelleen jatkuvaan sisällissotaan. - - -”. (9)

Yleisradiolta on päässyt aiempinakin vuosina läpi hyvin yksipuolisia, disinformaatiota levittäviä, katsauksia. Kuten hämmentävä Marjo Näkin raportti Venäjän miehittämältä Krimin niemimaalta kesäkuussa 2019. (10) Artikkelissa toistettiin surutta Kremlin propagandaa ja valheita jättäen kertomatta olennaisia asioita Artekin lasten leirikeskuksesta sekä tilanteesta Venäjän miehittämällä niemimaalla.

Selkeiden virheiden ohella artikkelissa toistettiin myös räikeitä valheita, kuten –

”Artek on lasten maa, eikä tässä maassa ole osavaltioita, kansalaisuuksia tai politiikkaa, luonnehtii Artekin johtaja Konstantin Fedorenko.”

väite on yksiselitteisesti vale – propagandaa. Artekin silloinen johtaja Konstantin Fedorenko valehtelee, niin että korvat heiluvat. Nimittäin Artek on ”lasten maa”, jossa on läsnä kaiken aikaa politiikka, militarismi – tämä kaikki olisi ollut toimittajankin helppo googlata. Kyseinen artikkeli oli Yleisradiolta kokonaisuudessaan hyvin laiskaa toimittamista. Kesti nimittäin pari viikkoa, kunnes Yleisradio sai päivitettyä artikkelia ”faktalaatikon” verran, jossa kerrottiin Krimin niemimaan kiistellystä asemasta mutta jätettiin mainitsematta tyystin Venäjän suorittama niemimaan miehitys.

Merkittävien suomalaisten mediatalojen rinnalla maakuntamedioillekin on toisinaan sattunut hutilaukauksia Ukrainan sotaa käsittelevissä artikkeleissa. Mikkelissä ilmestyvässä Länsi-Savossa julkaistiin 6. elokuuta 2019 Venäjän proxy-joukoissa sotineen Petri Viljakaisen hyvin yksipuolinen ja kritiikitön haastattelu. (11) Viljakainen värväytyi Johan Bäckmanin avustuksella vuonna 2015 Itä-Ukrainan alueella operoineisiin Venäjän rahoittamiin ja varustamiin sekä osin miehittämiinkin joukkoihin.

Länsi-Savo, tiistai 6. elokuuta 2019.

Ensimmäisten suomalaisten värväytyessä sotimaan tai operoimaan miehitetyssä Itä-Ukrainassa Venäjän riveissä, moni suomalaismedia tarttui täkyyn, julkaisten värväytyneistä uutisia sekä artikkeleja käyttäen toisinaan kielikuvia, joista tuli mieleen romantisoidut seikkailuelokuvat viime vuosisadalta. Keskisuomalainenkin vieraili Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla keväällä 2016, jolloin ainakin lehden verkkosivuilla julkaistiin useampi katsaus matkalta, joissa – toivottavasti ymmärtämättömyyttään – toistettiin Venäjän narratiivia kansantasavalloista jne. (12 ja 13)

* * *

Ukrainan sodasta uutisointi on omalta osaltaan paljastanut länsimaisen median ongelmakohtia, joihin Keir Gileskin viittaa uusimmassa teoksessaan Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee. Erityisesti teoksen osassa, jossa tarkastelussa on Venäjä ja lännen tiedotusvälineet. Osalla läntisistä medioista taakkana on omistussuhteet tai yhteistyökuviot venäläismedioiden kanssa, joiden myötä uskottavuus eräisiin medioihin on heikentynyt huomattavasti, esim. Reutersin kaupallinen sopimus Tassin (Venäjän valtiollinen uutistoimisto) johti siihen, että Reutersin Venäjä uutisointi ei enää ollut objektiivista vaan niissä alkoi myös toistua Venäjän propagandaväitteet, kuin myös suoranainen propagandan levittäminen Venäjän miehittämiltä alueilta kertovissa puffijutuissa.

Toisaalta Venäjän informaatiosodasta kirjoittaminen (tai sen tutkiminen) on johtanut hyökkäyksiin toimittajia ja tutkijoita vastaan, hyökkäyksiin on masinoitu myös läntisiä medioita. Jessikka Aro teoksessaan Putinin trollit – Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta kuvaa ruotsalaisen Venäjä-asiantuntija Martin Kraghin joutumista laajamittaisen hyökkäyksen kohteeksi akateemisen selvityksensä jälkeen, ja kuinka Ruotsin suurimman iltapäivälehden Aftonbladetin kulttuurisivuilta johdettiin tätä hyökkäystä yhdessä Venäjän valtiollisten medioiden kanssa. (14)

Minkään median ei pitäisi nostaa itseään norsunluutorniin ja kieltää ongelmaa. Kehitettävää löytyy aina! Meistä vähäisiltä tuntuvat virheet saattavat päätyä myöhemmin osaksi Venäjän propagandaa todistamaan meitä tai Ukrainaa vastaan – tai Venäjän puolesta. Samalla meidän on syytä olla tarkkoina sen suhteen millaista tarinaa meistä (esim. suomalaisista) levitetään venäläisissä medioissa. Hämyisissä nurkissa kiertänyt tarina suomalaisnatseista saattaakin joku päivä päätyä Venäjällä valtiollisen median ykkösuutiseksi muodossa tahi toisessa.

Marko

Lähteet:

1. https://yle.fi/a/74-20016234

2. https://twitter.com/YLEKuronen/status/1625399060499730433

3. https://twitter.com/STTuutiset/status/1611020255937150977

4. https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009310865.html

5. https://yle.fi/uutiset/3-12560389

6. https://app.mtvuutiset.fi/artikkeli/8371656

7. Juha-Antero Puistola ja Johanna Suhonen: Itä-Ukraina – Lännen etuvartio, s. 124.

8. Keir Giles: Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee, s. 232.

9. https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/dcf07292-c525-42a7-9564-5d79dbb6ce5e

10. https://yle.fi/uutiset/3-10786805

11. https://lansi-savo.fi/uutiset/lahella/95df1333-9574-4be4-be3c-e0c67b1d1c69 (maksumuurin takana)

12. https://www.ksml.fi/paikalliset/2557375

13. https://www.ksml.fi/paikalliset/2557351

14. Jessikka Aro: Putinin trollit – Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta, s. 217.

Linkit esimerkkeinä toimiviin kirjoituksiini, blogeissa lisää lähdeaineistoa:

https://vartiopaikalla.blogspot.com/2023/01/pahaa-tahtoa-ja-rikottuja-lupauksia.html

https://vartiopaikalla.blogspot.com/2022/08/yleisradion-mahalasku.html

https://vartiopaikalla.blogspot.com/2022/03/mtv-3-uutiset-disinformaation.html

https://vartiopaikalla.blogspot.com/2020/08/iltalehti-disinformaation-jakajana.html

https://vartiopaikalla.blogspot.com/2019/06/yya-yleisradio-kohti-naapurineljannesta.html

https://vartiopaikalla.blogspot.com/2019/08/lansi-savo-haastatteli-petri-viljakaista.html

lauantai 11. helmikuuta 2023

Venäjän valtiollisen propagandan leimakirveen kohteena Ukraina ja länsi

Venäjän Ukrainaan kohdistaman laajan (usean rintaman) hyökkäyssodan vuosipäivän lähestyessä, Venäjän valtiolliset toimijat (suurlähetystöt ja ministeriöt) kiihdyttävät Ukrainaan ja länteen kohdistettua propagandistista viestintää. Huomioitavaa tässä on se, että Venäjä käyttää laaja-alaisen disinformaation sekä Ukrainaa ja länttä de-humanisoivan viestinnän levittämiseen suurlähetystöjensä ja ministeriöidensä kanavien ohella myös kansainvälisiä elimiä, joiden jäsen Venäjä edelleen on. Voimme aloittaa tämän lyhyen katsauksen kuvakollaasilla, johon olen koonnut joitain esimerkkejä kuvailemastani Venäjän valtiollisten elinten harjoittamasta viestinnästä, luonnollisesti kun sellaisiin tutustuu, niin herää väistämättä kysymys, että miksi Venäjän edelleen annetaan olla näiden organisaatioiden jäsen, joita se (välillisesti) käyttää oman propagandansa välittämiseen. Pohtimisen sijaan tällä hetkellä pitäisi vähintäänkin olla käynnissä menettely, jolla Venäjä esim. erotetaan Yhdistyneistä kansakunnista.

Venäjän viime vuoden helmikuussa (24. helmikuuta 2022) alkanutta laajaa, Ukrainaan kohdistunutta offensiivia, edelsi pitkäjaksoinen Ukrainaan ja ukrainalaisiin kohdistunut de-humanisoinnin vaihe, jonka merkittäviä elementtejä oli Ukrainan valtiollisen olemassaolon kiistäminen mutta lopulta myös ukrainalaisuuden kiistäminen. Sen ohella, ettei Ukraina ollut todellinen valtio, enää ukrainalaisetkaan eivät olleet todellinen kansa vaan ”vähävenäläisiä”. Venäjän (valtion) ukrainalaisiin kohdistaman de-humanisoinnin merkittävin teema oli ukrainalaisten rinnastaminen kollektiivisesti natseihin, minkä kautta saatiin, venäläisten mielestä, oikeutus laajamittaiselle denatsifikaatiolle – käytännössä kansanmurhalle.

Painotan sitä, että koko tämä prosessi on malliesimerkki siitä, kuinka valtiollinen toimija riistää ihmisyyden joltain ihmisryhmältä, ja sen jälkeen, kun tämä ihmisyys on riistetty, käytetyissä keinoissa ei nähdä Venäjän valtion tai suuren osan venäläisten mielestä mitään väärää. Venäjän toiminnan logiikka on verrattavissa tapaan, jolla natsi-Saksassa riistettiin ihmisyys erilaisilta ihmisryhmiltä juutalaisista romaneihin ja kehitysvammaisiin. Olemme myös nähneet Venäjän asevoimien ja palkkasotilaspalveluita tarjoavien organisaatioiden sotilaiden/ taistelijoiden syyllistyneen ja syyllistyvän edelleen Ukrainassa julmuuksiin ja raakuuksiin, jotka ovat verrannollisia toisen maailmansodan tapahtumille – vastuu teoista lankeaa komentoportaan huipulle saakka, mutta yhtä lailla propagandistit ovat vastuullisia sanoistaan ja kehotuksistaan. Komentoportaan huipulla on luonnollisesti sotarikollisiin tekoihin kansansa kiihottanut Vladimir Putin –

“Nazi ideology, now in it its modern incarnation and manifestation, once again creates direct threats to Russian security. We are forced to counter the aggression of the collective West time and again.” (1) Vladimir Putin historiaa vääristellen ja viholliskuvaa pönkittäen Stalingradin taisteluiden päättymisen muistojuhlassa (Saksan 6. armeijan antautuminen Stalingradissa 2. helmikuuta 1943, muistojuhla Volgogradissa 2. helmikuuta 2023).

Kuvakollaasissa esitellään venäläispropagandistien lausuntoja, jonkin ihmisryhmän tai valtion tuhoaminen on arkipäivää heidän kommentoinneissa.

Venäjällä erilaisten propagandistien ja television keskusteluohjelmien vetäjien (jotka käytännössä ovat myös propagandisteja) ohella hyvin huolettomasti joukkotuhonnasta ja miljoonien ihmisten tappamisesta spekuloivat poliitikot paikalliselta tasolta valtakunnan johtoon, Vladimir Putiniin saakka. Venäjän federaation turvallisuusneuvoston varapuheenjohtaja Dmitri Medvedev on toistuvasti viitannut ydinaseiden käyttöön, viimeksi tammikuussa, jolloin totesi ydinasevallan tappion voivan laukaista ydinsodan. (2) Me tiedämme mitä valtiota hän tarkoitti tällä ydinasevallalla, joka voi kokea tappion konventionaalisessa sodassa. Toisaalta meidän ei pitäisi antaa liian paljon tilaa näille puheille ydinaseiden käytöstä, koska niiden käytöllä spekulointi ja uhkaaminen on osa Venäjän strategiaa sodassa Ukrainaa ja länttä vastaan. Sen ohella, että Venäjä sotii Ukrainassa, katsoo se myös olevansa sodassa lännen kanssa.

Venäjällä television rooli ns. tiedonvälityskanavana on hyvin merkittävä, suurelle osalle kansaa televisio on tärkein informaatiokanava, jota seurataan. Erityisesti television rooli korostuu vanhemmissa ikäluokissa, joille televisio keskusteluohjelmineen on selkeästi tärkein kanava tiedonhankinnassa.

Venäjän valtiollisessa propagandassa tämä sotatila näkyy myös siten, että entistä useammin ja selkeämmin Ukrainan rinnalla esiin nostetaan NATO (tai laajemmin läntinen yhteisö), jota vastaan Venäjä sotii tällä hetkellä Ukrainassa, mutta jota vastaan se epäilemättä valmistautuu sotimaan muillakin rintamilla. Toisaalta samalla disinformatiivisessa viestinnässä vedotaan läntisiin ”auliisiin apureihin” ja muihin ryhmiin, joiden tulisi vaikuttaa päättäjiinsä väkivallan ja verenvuodatuksen lopettamiseksi –

”Residents of European countries continue to realize a simple truth: NATO's war against Russia leads ordinary people to a dead end.

Ordinary people take to the streets, demanding that the government stop sponsoring the conflict and deal with domestic problems.” (3)

Kiinnostavasti viestiä levittää eteenpäin myös Venäjän suurlähetystö Japanissa, epäilemättä ajatuksena on, että Japanin de-militarisointia kannattavat ryhmät aktivoituisivat vastustamaan Japanin hallituksen toimia, joihin kuuluu puolustusbudjetin kasvattaminen ja uusien asejärjestelmien hankkiminen.

Venäjän Ukrainaan ja länteen kohdistamaa propagandistista viestintää hallitsee korostuneesti muutama teema. Ennen 24. helmikuuta 2022 alkanutta laajaa offensiivia ukrainalaisiin kohdistettiin voimakas de-humanisointi kampanja, nyt esiin nousee Venäjän taistelu natsismia vastaan mutta tässä yhteydessä on hyvä huomioida, että nyt Venäjällä leimakirves iskeytyy entistä laajemmalle alalle – ei pelkästään Ukrainaan ja ukrainalaisiin.

Venäläisissä medioissa on ruvettu viime aikoina vihjailemaan myös Suomen ja suomalaisten natsisympatioista. Venäjällä leviää myös väite, jonka mukaan Sandarmohissa ei lepääkään Stalinin vainojen uhreja vaan suomalaisten teloittamia neuvostosotilaita. (4) Väitettä pohjustaa myös Johan Bäckmanin kustantama, toimittaja Armas Mashinin ja FSB:hen kytketyn historioitsija Sergei Veriginin kirjoittama teos Sandarmohin arvoitus (I osa). (5) Kirjasessa vihjataan, että suomalaiset olisivat Sandarmohin joukkosurmien taustalla, että suomalaiset olisivat haudanneet Sandarmohiin toisessa maailmansodassa tappamiaan venäläisiä (sotavankeja).

Venäjällä pyritään myös selkeästi vaikuttamaan läntiseen mielipideilmastoon rauhanpuheiden kautta, jota sanomaa levittävät eteenpäin lännessä erilaiset ryhmät ja puolueet laitavasemmalta äärioikealle. Käytännössä Venäjän rauhanpuheissa on ketunhäntä kainalossa, minkä ainakin osa narratiivin läntisistä levittäjistä tiedostaa. Luonnollisesti Venäjän ajatuksena on solmia rauha Ukrainan ja ukrainalaisten yli, ja aivan yhtä luonnollista on se, ettei Venäjän aikomuksena ole sitoutua mihinkään rauhansopimukseen vaan koettaa löytää vaihtoehtoinen keino, jota käyttää vipuvartena, jolla vaikuttaa Ukrainaan. Rauhanpuheita Venäjä pitää yllä vain ja ainoastaan sen tähden, koska sen hyökkäyssota Ukrainassa ei ole sujunut toivotulla tapaa. Siitä ei tullut muutaman päivän ”erikoisoperaatiota” vaan tuhoamissota, joka voi lopulta uhata Kremlin ytimessä olevia. Näitä rauhanpuheiden toistajia löytyy myös Suomesta, eikä lainkaan yllättävältä suunnalta –

Yllä olevan kuvakollaasin lainaukset ovat tunnetulta, erilaisten vasta- ja vihamedioiden toimittelijalta ja Tokentube-videoalustan perustajalta Juha Korhoselta, joka on ehdolla tulevissa eduskuntavaaleissa sitoutumattomana ehdokkaana Vapauden liiton listoilta, sekä Vapauden liiton 2. varapj. ja eduskuntavaaliehdokas Niko A. Kaukolta sekä Vallankumouspuolueen puheenjohtajalta Juha Huhtalalta. (6, 7 ja 8) Mikäli Vapauden liitto lasketaan Suomessa sinne laitaoikealle, niin hevosenkengän toisen kaaren päätä edustaa vaikkapa kansanedustaja Johannes Yrttiaho (vas.), joka suhtautuu kielteisesti Ukrainan varustamiseen siinä missä Suomenkin varustautumiseen Venäjän varalle.

Onpa kyse suomalaisesta paikallispoliitikosta tai vastamedian perustajasta, tai europarlamentaarikosta irlantilaismeppi Mick Wallacen tapaan, he kaikki syystä tai toisesta johtuen toimivat Venäjän tarinan toistajina – kaikukoppana. Kiinnostavaa kuviossa on se, kuinka sujuvasti he sovittavat oman tarinansa sopimaan kulloinkin Kremlissä vallalla olevaa kertomusta. Tai mikäli se ei jostain syystä ole sovitettavissa, omaa toimintaa ei missään nimessä tarkastella kriittisesti.

Huomioitavaa on kuitenkin se, että vaikka he kaikki toistavat Kremlin tarinaa, eivät he välttämättä ole siinä mielessä pro-Kreml kuten me asian miellämme. Luonnollisesti joukossa on heitäkin, jotka ovat avoimesti Venäjän asialla. Kaikkia heitä kuitenkin yhdistää yksi asia, he ovat jotain sellaista vastaan, mitä myös Venäjä vastustaa.

Mutta palatkaamme vielä loppuun Venäjän propagandaan, siihen kuinka samat teemat, jotka nousivat voimakkaasti esille reilut vuosi sitten, ovat jälleen polttopisteessä. Ne toistuivat voimakkaasti myös Volgogradissa – joka hetken aikaa oli jälleen Stalingrad – muutamia päiviä sitten, jolloin Venäjällä palattiin jälleen menneisyyteen, elämään aikoja, jotka eivät palaa, mutta joista on muovattu Putinin johtaman Venäjän valtiollinen ideologia. Muistetaan, että Putin nimesi koko lännen Venäjän kollektiiviseksi uhaksi mutta asiayhteys huomioiden, sanat ovat tulkittavissa siten, että Stalingradissakin Neuvostoliittoa (lue Venäjää) vastassa oli länsi, ei ainoastaan natsi-Saksa, mikä on itse asiassa aika kylmäävää.

Venäjä tänään – Stalingradin taisteluiden muistojuhlassa paljastettiin myös Josif Stalinin rintakuva.

Venäjä käyttää tätä nykyä perusteettomastikin leimakirvestä nimittäessään ihmisiä ja ihmisryhmiä natseiksi tahi fasisteiksi, meidän on kuitenkin syytä pitää mielessä seikka, jonka Timothy Snyder nosti esille erinomaisessa kirjassaan Musta maa – holokausti: tapahtumat, opetukset –

”Vaikka Puolan armeija, päinvastoin kuin puna-armeija, ei ollut koskaan taistellut saksalaisten rinnalla, neukuille ei tuottanut vaikeuksia nähdä puolalaisia fasisteina. Stalinistisen maailman diskurssissa ”fasisti” oli sellainen, joka stalinistisen hallinnon mielestä ei toiminut Neuvostoliiton etujen mukaisesti”. (9)

Putinistisen maailman diskurssissa ”fasisti” tai ”natsi” on sellainen…

Kun taasen katsoo menoa nyky-Venäjällä, niin… No, jätänpä kommentoimatta.

Epäilenpä vaan, että tällä kiihtyvällä, tuomionpäiväpuheita vilisevällä, propagandistisella viestinnällä Venäjä alustaa tulevia toimiaan. Hakien tällaisen viestinnän ja disinformaation kautta oikeutusta teoilleen, aivan kuten se haki oikeutusta operaatiolleen vuosi sitten ukrainalaisten voimakkaalla de-humanisoinnilla.

Marko

Lähteet:

1. https://twitter.com/mission_russian/status/1621517582942769153

2. https://thehill.com/policy/international/3819326-putin-ally-russias-defeat-in-ukraine-could-trigger-nuclear-war/

3. https://twitter.com/RusEmbassyJ/status/1618442302053310465

4. https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2ee4d881-929c-4eb4-a2ab-6d519075523d

5. Huhtikuun 21. päivä 2020 julkaistussa blogissa Bäckman – Sandarmohin hiekkakankailta Itä-Karjalan keskitysleireille aiheesta enemmän lähdeviitteineen.

6. https://twitter.com/Juha_Korh2/status/1624325329601830912

7. https://twitter.com/KaukoNiko/status/1620317578467119104

8. https://twitter.com/huhtalajvt/status/1624527961981345792

9. https://twitter.com/mission_russian/status/1621517582942769153

10. Timothy Snyder: Musta maa – holokausti: tapahtumat, opetukset, s. 300.

#StandWithUkraine

torstai 9. helmikuuta 2023

Korruptoituneet urheiluherrat omassa kuplassaan –

eli kuinka moraalinen kompassi näyttää ”sinne minne päivä ei paista”

Urheilujohtajien ihmisoikeuksista piittaamattomat – jopa hyvinkin kylmät – puheet ja teot nousevat tavan takaa otsikoihin. Puheista ja teoista joko huokuu täydellinen piittaamattomuus tai kyvyttömyys hahmottaa kokonaisuuksia, mikä on osaltaan selitettävissä myös sillä, että kohtalainen osa urheilujohtajista on ollut asemassaan huomattavan kauan aikaa ja täten eriasteisesti korruptoitunut. Heidän kohdalla voidaan todeta pätevän vanhan sanonnan, koirakaan ei pure ruokkivaa kättä. Kokonaisuus on kuitenkin niin laaja, etten ryhdy peilaamaan kokonaisuutta lukuisien eri kisojen ja tapahtumien kautta vaan kohdistan huomioni tähän hetkeen ja otsikoihin nousseisiin asioihin, kuitenkin huomioiden eräitä suomalaisten tahi Suomessa asuneiden suulla lausuttuja toteamuksia, jotka omalla tapaa alleviivaten todistavat todellisuudesta vieraantumisesta. Voimmekin aloittaa jääkiekkoleijona Juhani Tammisen ”järkeilystä” jonkun vuoden takaa:

”Jääkiekko on niin pieni laji maailmalla, että se tarvitsee kaiken mahdollisen populariteetin, - - - Valko-Venäjä on yksi luonnollisimpia maita järjestää MM-kisat, ja kaiken lisäksi Veli-Lukašenka on kiekkomies, Tamminen järkeilee.” (1)

Muistamme, että myös Vladimir Putin on kiekkomies, joka valjasti jääkiekon osaksi Venäjän pehmeää vaikuttamista (Soft Power). Suomessa tätä edisti Venäjän jääkiekkoliiga KHL, jossa myös Helsingin Jokerit pelasi useamman kauden ajan. Luonnollisesti tässä kohdin olisi soveliasta ulottaa pohdiskelut myös niihin suomalaisiin, jotka ryvettyivät Jokereiden KHL-saagassa, mutta koskapa se siirtäisi fokuksen pois itse aiheesta, on tämä ulottuvuus unohdettava tällä erää. Meidän on kuitenkin hyvä muistaa, että venäläinen (tai laajemmin diktatuureista ja totalitaarisista valtioista tuleva) raha korruptoi seurajohtajia kuin myös urheilujohtajia, jonka seurauksena entistä enemmän käydään keskustelua siitä, miksi Venäjälle myönnettiin jalkapallon MM-kisat 2018, tai miksi niitä pelattiin Qatarissa viime vuoden puolella.

Siinä missä yksittäiset urheilujohtajat ja seurapomot ovat myyneet itsensä ”sielunviholliselle”, on samaa nähtävissä myös kansainvälisten urheiluliittojen kohdalla. Osan tanssiessa lähes täysin Venäjän pillin mukaan, josta esimerkkinä Kansainvälinen nyrkkeilyliitto, IBA, jonka presidenttinä toimii Vladimir Putiniin sidoksissa oleva Umar Kremlev. Viime syksynä IBA päätyi otsikoihin vähintään kahdesta syystä, syyskuun lopussa se kielsi Ukrainan kansallisen liiton ja määräsi Ukrainan nuorten nyrkkeilyjoukkueen kilpailemaan IBA-lipun alla Italiassa järjestetyissä EM-kisoissa, ukrainalaisnyrkkeilijät kieltäytyivät noudattamasta vaatimusta. Lokakuussa IBA (painostuksen seurauksena?) peruutti aiemman päätöksensä sallien ukrainalaisten nyrkkeilijöiden kilpailla lippunsa alla. Mutta jo seuraavana päivänä (5. lokakuuta 2022) IBA peruutti Venäjän ja Valko-Venäjän amatöörinyrkkeilijöille asetetun kiellon, joka määrättiin aiemmin samana vuonna vastauksena Venäjän hyökkäykseen Ukrainaan. Täten Venäjän ja Valko-Venäjän nyrkkeilijät saivat kilpailla kansallisten lippujen alla tapahtumissa, päätös tuli voimaan välittömästi.

Vielä tuolloin Kansainvälinen olympiakomitea, KOK, osoitti suoraselkäisyyttä ollessa vakavasti huolestunut IBA:n kehityskulusta mutta tänään näyttää siltä, että Kansainvälisen olympiakomiteankin piirissä aletaan nähdä positiivisena kehityskulkuna se, että venäläiset ja valkovenäläiset urheilijat pystyisivät osallistumaan Pariisin tuleviin olympiakisoihin ainakin neutraalin lipun alla. (2) KOK ei enää piittaisi siitä, että Venäjä käy edelleen brutaalia hyökkäyssotaa Ukrainassa, ja että sen sotilaat ovat syyllistyneet tuhansiin sotarikoksiin viime vuoden helmikuussa alkaneen laajan hyökkäyssodan aikana, ja että Venäjä turvautuu hyökkäyssodassaan monella tapaa myös Valko-Venäjään.

Ukrainan uhkaus boikotilla, mikäli venäläiset ja valkovenäläiset urheilijat osallistuvat Pariisin olympialaisiin edes neutraalin lipun alla, sai KOK:n edustajat hermostumaan pahanpäiväisesti. Viestintä KOK:n taholta Ukrainan suuntaan on raivoatihkuvan ohella vähättelevää, jollaisena pidän KOK:n vastausta Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin KOK:n puheenjohtajalle Thomas Bachille esittämään kutsuun saapua vierailemaan Bakhmutissa –

”KOK:n puheenjohtaja vieraili Ukrainassa kesällä 2022 Ukrainan olympiakomitean kutsusta. – Vierailun aikana hän tapasi urheilijoita, joihin sota on vaikuttanut, hän näki tuhoutuneita urheilupaikkoja ja tapasi presidentti Zelenskyin. Juuri nyt ei ole suunnitelmissa, että Bach vierailisi Ukrainassa uudelleen, tiedotteessa todettiin”. (3)

Kansainvälisen olympiakomitean, KOK:n, Ukrainaan kohdistama tuohtumus osoittaa omalla tavallaan sen, kuinka vieraantuneita todellisuudesta tämän ”herraklubin” jäsenet lopulta ovat. He näyttävät unohtaneen sen, että viime vuoden (v. 2022) maaliskuussa useat venäläisurheilijat – joukossa oli myös olympiaurheilijoita – osallistuivat Moskovassa järjestettyyn sotaa tukevaan tapahtumaan. (4)

Venäläisurheilijat sotaa tukemassa, maaliskuu 2022.

Venäläisurheilijat sotaa tukemassa, maaliskuu 2022.

Kansainvälisestä kritiikistä huolimatta hyvin suuri joukko venäläisiä huippu-urheilijoita tukee Venäjän johtoa kuin myös Venäjän sotatoimia Ukrainassa. Tuki on jatkunut venäläisjoukkojen Ukrainassa toteuttamien sotarikosten paljastuttua, se jatkui säälimättömien terroripommitustenkin aikana, jolloin Venäjän sotakoneen tarkoituksena oli tuhota kriittinen infrastruktuuri Ukrainassa.

Moni venäläinen huippu-urheilija sekä entinen huippu-urheilija on mukana sellaisten organisaatioiden toiminnassa, jotka ovat olennainen osa Venäjän hallinnon toimintaa ja yhteiskunnan militarisointia. Tähän joukkoon kuuluu Yunarmiyan (ven. Юнармия) johtaja, entinen huippuvoimistelija, Nikita Nagornyi, joka alla olevassa kuvassa patsastelee toisen Putinin tukijan, Aleksandr Ovetškinin, kanssa. NHL:n etuoikeutettuihin tähtipelaajiin kuuluva Ovetškin on monella tapaa erityistapaus Putinia palvelevien venäläisurheilijoiden joukossa.

Tällainen tausta huomioiden, ”herraklubin” hermostuminen Ukrainaan tuntuu suorastaan absurdilta Ukrainan boikottipuheiden jälkeen. Toisaalta se ei ole mikään yllätys, että KOK:n johdon moraalinen kompassi näyttää osoittavan jälleen kerran ”sinne minne päivä ei paista”.

Tässä kuviossa on myös hyvä huomioida se, että samaan aikaan kun venäläis- ja valkovenäläisurheilijoiden paluusta kisakentille käydään keskustelua, suuri joukko ukrainalaisia urheilijoita on antanut kalleimpansa – henkensä – puolustaessaan maataan Venäjän hyökkäykseltä. Brutaalilta hyökkäykseltä, jota monen nykyisen kuin myös entisen venäläisurheilijan on vaikea – mahdoton – tuomita.

Ukrainalainen kymmenottelija Volodymyr Androštšuk kaatui puolustaessaan maataan Bakhmutin alueen taisteluissa 25. tammikuuta 2023 – hän ei enää koskaan osallistu olympialaisiin, aivan kuten ei taitoluistelija Dmytro Sharpar’kaan. (5 ja 6) Вічна Пам’ять! Герої не вмирають!

Volodymyr Androštšuk kaatui 25. tammikuuta puolustaessaan vapautta.

Eivätkä he suinkaan ole ainoat ukrainalaisurheilijat, jotka ovat antaneet kalleimpansa puolustaessaan maataan ja demokratiaa. Ampumahiihtäjä Jevhen Malyshev kaatui Venäjän offensiivin ensimmäisinä päivinä, nyrkkeilijämestari Oleg Prudky kaatui viime vuoden toukokuussa, Ukrainan parhaimpiin potkunyrkkeilijöihin kuulunut Maksim Kagal kaatui Mariupolissa 25. maaliskuuta, muutamia vain mainitakseni. Monet urheilijat ovat kuolleet venäläisten käsissä tai silmittömissä pommituksissa, kuten Mariupolin pommituksissa menehtynyt, vasta 14-vuotias painonnostaja Alina Perehudova sekä Oleksii Dzhunkovsky, nyrkkeilyvalmentaja ja entinen nyrkkeilijä, jonka venäläiset ampuivat lähietäisyydeltä Irpinissä. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin ilmoituksen mukaan viime vuoden helmikuun jälkeen 184 ukrainalaista urheilijaa on kuollut Venäjän laajan hyökkäyssodan seurauksena. (7)

Vielä on aivan liian varhaista ryhtyä puhumaan venäläisurheilijoiden paluusta kansainvälisille kilpakentille. Katsotaan sitten uudestaan, kun Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on päättynyt, kun Venäjä on vetäytynyt kaikilta miehittämiltään alueilta ja kantaa vastuun aiheuttamistaan tuhoista sekä tuhansista sotarikoksista, joita sen joukot ovat Ukrainassa toteuttaneet. Ennen tätä on turha päästää venäläisurheilijoita kilpailemaan, ei etenkään, mikäli he vetäytyvät vastuusta, tuomitsematta Venäjän julmaa sotaa Ukrainassa. Ei ole olemassa epäpoliittista henkilöä, joka voi vetäytyä vastuusta kuten entinen Tappara-ikoni, jääkiekkoilija, Aleksander Barkov koetti tehdä Ilta-Sanomien haastattelussa vuoden ensimmäisenä päivänä. (8)

Venäläisurheilijoiden pääsyä vastaan puhuu myös se, että Venäjä aktiivisesti käyttää heitä osana sotapropagandaa, kuin myös se, että heidän osallistumisensa kisoihin antaa Venäjälle mahdollisuuden valjastaa kisat osaksi propagandaansa. Venäjä on järjestelmällisesti rikkonut viime vuosikymmeninä allekirjoittamiaan sopimuksia, ei siis ole mitään takeita siitä, että se sitoutuisi nytkään sopimuksiin, jos venäläisurheilijat pääsevät kisoihin. Stop Russia Now!